Mitä järkeä elää, jos ei ole kaunis? - Nekocon 2026

Moi moi!

Se olisi tapahtumaraportin aika, ja koska olen vielä hetken aikaa lomalla, yritän saada tämän tekstin ulos mahdollisimman nopeasti. Eli asiaan: Nekocon 2026 järjestettiin 18.-19.7. Kuopion Musiikkikeskuksella sekä taidelukio Lumitilla. Itselleni tämä oli vähän erilainen Nekocon taas vaihteeksi, koska olin tänä vuonna mukana pelkkänä kävijänä enkä työvoimana. Kuopioon ajeltiin perjantaina hyvissä ajoin, jotta ehdin pyörähtää Askartelukulmassa, ja samalla onnistui lippujen vaihto rannekkeisiin.

Sain nukkua yöni Robinin suojeluksen alla.

Lauantain puvuksi valikoitui Hauru puhtaasti kunniavieraiden pohjalta. Velimatti Ranta, joka oli yksi tapahtuman kunniavieraista, on Liikkuvan linnan Haurun suomenkielinen ääni. Niin harvoin menevät omat pukuilusuunnitelmat ja tapahtumien kunniavieraat yhteen, joten nyt, kun varsinaista pukusuunnitelmaa ei sen kummemmin ollut, oli pakko pukeutua teeman mukaan. Hauru on myös pukuna hyvin käytännöllinen, joten sekin auttoi asiaa.

Silmämeikki todella pehmeä ja hempeä sekä hyvin kevyet rajaukset.

Olen tuskaillut Haurun meikkien kanssa niin paljon vuosien varrella, mutta nyt ehkä löysin jonkinlaisen oikean suunnan. Useimpiin meikkeihini verrattuna tämä on tavallaan paljon kevyempi, vaikka tavaraa on naamassa ihan yhtä paljon. Nyt myös ensimmäistä kertaa kokeilin Haurulle kasvojen teippausta, mikä mahdollisesti auttoi asiaa. Tällä kertaa kuitenkin olin kyrpiintynyt Haurun peruukkiin, koska eihän sitä voi olla asioihin tyytyväinen :___D

Kuvasi: Tekla
Haurun pitää pysyä vireänä conipäivän aikana.

Lauantaina paikalle saavuttiin sen verran myöhässä, että avajaiset jäivät välistä. Ensimmäisenä saapumisen jälkeen täytyi kuitenkin käydä hakemassa liput Cosplay Catwalkia ja Photoshoot-kilpailua varten. En myöskään jaksanut hätähousuna juosta aamun Pokemon-luennolle, vaikka se kiinnostelikin. Sen sijaan aamupäivästä ehti pyörähtämään pikaisesti taidekujalla sekä hieman tapahtumapaikan ulkopuolella.

Pikkuostokset tällä kertaa.
Osan näistä sain myös lahjuksina <3

Koska tänä vuonna Nekoconissa ei muuten järjestetty sen kummempia cosplay-kilpailuita, oli mukava päästä saliin katsomaan edes vähän muiden pukuja lavalla. Ensin esiteltiin cosplay photoshoot -kisan osallistujat, minkä jälkeen oli catwalk-osion vuoro. Catwalkissa oli yllättävän paljon osallistujia, mikä tietenkin on erittäin hyvä asia. Vaikka itse pidän kovasti cosplay-kisoista kategorioineen ja muine vinkeineen, on kiva nähdä catwalkit väylänä harjoitella lavalla oloa sekä mahdollisuus esimerkiksi ostopuvuille päästä esiteltäväksi. Photoshoot-kilpailun palkintojenjako tapahtui kuitenkin vasta päättäjäisissä, joten sen osalta joutui vielä jännittämään.

Elikoidenkin pitää pysyä vireänä conipäivän aikana.

Päivän toisena ohjelmana oli cosplay-kunniavieraan, Vyecos, luento siitä, kuinka tulla kauniiksi pojaksi. Olen seurannut Vyetä jo pidemmän aikaa somen kautta, joten odotin ohjelmaa ihan innolla. Ohjelmassa tuli esille muutamia hyviä vinkkejä, mutta itselleni ei juurikaan mitään maata mullistavaa. Lisäksi olisin itse kaivannut aiheeseen enemmän yleismaallista otetta, koska ohjelman sisältö oli hyvin vahvasti kerrottu puhujan oman kokemuksen värittämänä. Pohdimme myös pikkuporukalla myöhemmin sitä, että kuinka paljon esimerkiksi aloittelijalle jäi käteen luennosta, koska monet esitellyt tekniikat vaativat jo hieman kokemusta sekä osaamista esimerkiksi kaavoittamisesta. Saatoin odottaa luennolta enemmän kuin mitä lopulta sain. Plussana ohjelmassa oli se, että Vye oli tuonut joitain puvunosia hipellettäväksi, mutta nämä olivat lähinnä olkatoppauksia sun muita.

Vyen ohjelma.

Sunnuntai olikin sitten tämän Nekoconin pääpäivä! Pukuvalintoja pohtiessani minulla karkasi mopo käsistä ja päädyin tekemään uuden puvun muutamassa päivässä. Syytän tästä kunniavieraita. Päädyin siis tekemään uudestaan Pokemonin Jamesin, jonka olen tehnyt jo kertaalleen vuonna 2013. Sovitin vanhaa pukua päälle, totesin sen olevan hirveä, sekosin ja yhtäkkiä minulla olikin käsissäni uusi James. Että silleen.

Kuvasi: Tekla
Kerrankin muistin kameran ja saatiin höpöily-polaroideja.

Heti aamusta oli jälleen aika kokea jonocon, kun piti jonottaa lippuja kunniavierasohjelmaan. Itselläni kävi todella tuuri sillä, vaikka minä olin aamusta se riippakivi, jota jouduttiin odottamaan, ehdimme saada liput. Lippujonosta syöksyinkin suoraan yhteen lempiohjelmistani eli Puujalka-animet-visaan!

Elikot valmiina koitokseen!

Vaikka puujalat olivatkin tällä kertaa erittäin vaikeita ja salikin tupaten täynnä porukkaa kisaamassa huikeista palkinnoista, en siltikään antanut periksi ilman taistelua. Olenhan kuitenkin todistetusti lajin mestari. Tällä kertaa kamppailu oli armoton, koska peruskierroksen jälkeen neljä tiimiä oli tasoissa, joten salamakierros ratkaisi pelin. Valitettavasti oma suoritukseni ei riittänyt voittoon (koska salamakierros oli ihan pirun vaikea :D), mutta päädyin jaetulle toiselle sijalle. Matsuconin revanssia odotellessa…

Palkintopullo
(Kuva lavastettu, koska alkuperäinen pullo juotiin ennen todisteiden taltiointia.)

Iltapäivästä olikin aika sunnuntain kunniavierasohjelmaan! Ikävä kyllä sai taas jonottaa, kun ohjelmasalin ovelle oli muodostunut jono jo hyvissä ajoin ennen ohjelman alkua. Olen ihaillut molempia kunniavieraita, Velimatti Rantaa ja Mari Laaria, sekä heidän uraansa ääninäyttelijöinä todella pitkään, joten meinasin ihan oikeasti jännittää ohjelmaa. He kyllä osoittivat heti ohjelman alkuun aivan uskomatonta heittäytymistä, kun he lausuivat Rakettiryhmän tunnuslorun, vaikka se ei ihan nappiin mennytkään. Ohjelmassa luettiin Nekoconin nettisivujen kautta kerättyjä kysymyksiä, joihin vieraat vastasivat. (Itsehän unohdin lähettää kysymykseni, mutta onneksi sain niihin silti vastuksia ohjelman aikana.) Olisin kuitenkin kaivannut ohjelmaan hieman enemmän rakennetta ja koheesiota keskustelevamman lähestymistavan muodossa. Molemmat vieraat kuitenkin olivat selkeästi sellaisia, että heillä olisi juttua riittänyt pidemmäksikin aikaa. Lisäksi kysymykset olivat hyvin Pokemon-painotteisia, vaikka molemmat vieraat ovat tehneet huikeita juttuja Pokemonin ulkopuolellakin.

Tätä on odotettu!

Ohjelman päätteeksi alkoi nimikirjoitusten jako, mikä alkuun oli suorastaan kaoottista, koska ihmiset eivät kuunnelleet ohjeita eikä työvoimakaan ollut ihan täysin kartalla. No, siitäkin selvittiin. Itselläni meinasi olla myös nimmarikriisi, koska olen luopunut lähes kaikista Pokemon-tavaroistani vuosien varrella. Onneksi mahtavin Yaci pelasti, kun sain häneltä ylimääräisiä Rakettiryhmä-kortteja.

En ole niin suuri nimmari-ihminen, mutta nämä ;____;

Tietenkin koko conin päätteeksi oli vielä jäljellä päättäjäiset. Ilmeisesti juhlavuoden kunniaksi päättäjäiset olivat tarkoituksella hieman pidemmät. Vähän meinasin kuitenkin olla ulalla juonesta, koska en tietenkään ollut nähnyt avajaisia. Sunset Idols veti kovaa, mutta kolmannen kappaleen kohdalla oma mielenkiintoni alkoi jo hieman hiipua. Photoshoot-kilpailun palkintojenjaossa oli kaaosta ja turhaa sekoilua, mikä harmitti kisaajien puolesta. Lisäksi kunniavieras Vye oli saanut antaa kunniamaininnan omalle suosikilleen cosplay catwalkilta, mutta tämä ymppääntyi ikävästi photoshoot-kisan palkintojen jaon sekaan. Kuitenkin taitava ja ihana Riikkis voitti photoshoot-kisan paras tekninen -palkinnon, joten JEEEEE! Rakastin itse myös tuomariston ja yleisön suosikiksi valittua Hikaru ga shinda natsu -kuvaa, joten hurraa myös Hobitteh!

Erittäin informatiivinen kuva päättäjäisistä.

Näin ollen tämänkertainen Nekocon oli taputeltu. Viikonloppu hurahti ohi jotenkin aivan järkyttävän nopeasti. Fiksuina nuorina ajelimme kuitenkin kotiin vasta maanantain puollella, jotta paluu todellisuuteen olisi hieman lempeämpi. Mainittakoon vielä tässä, koska asia ei muuten merkinnästä ilmene; viikonlopun aikana tuli vettä taivaalta aivan järkyttävästi! Jotenkin kuitenkin onnistuimme välttämään pahimmat sateet ja seurueemme pysyi lähes kuivana koko viikonlopun. Mitä nyt itse jonkun kerran juoksin sateessa Musarin ja Lumitin väliä, mutta kauniit miehet eivät pelkääkään vettä.

Fukka kiittää!

Kuvasi: Tekla
En tiedä, onko tämä hienoin pilalle mennyt kuva Jamesista vai pelkästään hienoin kuva Jamesista.

PS: Nokkelimmatpokkelimmat lukijani ovat saattaneet jo huomata, että Epätoivon ulkoasua on hieman päivitetty. Suurimmat muutokset näkyvät selainversion puolella, mutta pyydän syvästi anteeksi, jos se aiheuttaa jonkun sokaistumisen. Siitä on 10 vuotta, kun olen viimeksi koskenut Bloggerin ulkoasutyökaluun, joka olikin kokenut hieman muutoksia. Sanotaanko näin, että ulkoasusta ei tullut aivan sitä, mitä suunnittelin ja voi hyvinkin olla, että palaan vielä sen pariin tulevaisuudessa. Tässä hetkessä annan sen kuitenkin olla.

Tässä vertailuna, miten värit näyttäytyvät läppärilläni vs. kännykässä.
Ja jopa tässä kuvassa sävyero jää hieman maltillisemmaksi kuin, mitä se silmin nähden oikeasti on.

Palataanpa asiaan

Hei.

Ööö… Zeldan kuulumisia on päivitetty viimeksi… tammikuussa. Hubs. Koko aikajana on muutenkin nyt ihan solmussa tämän blogin päivityksen suhteen, koska a) unohdin, että kesäkuu on myös kuukausi ja b) olen kerennyt jälleen touhuilla asioita JOTKA EIVÄT OLLEET ALUN PERIN SUUNNITELMISSA. Olkoon tämä nyt tämmöinen arkiostojen siivous -tyyppinen merkintä, jossa saadaan Zeldan peruukkiseikkailu päätökseen sekä taputellaan Nuuskamuikkusen kukkaseppeleen valmistuminen.

Sitten asiaan.

Tähän jäimme tammikuussa.

Viimeksi Zeldan peruukki oli vielä aivan kesken, mutta hyvin jo vauhdissa. Olin lähtenyt jo työstämään hiusrajaa, mutta samalla liimailin vielä ylimpiä kuitukerroksia nutturan pohjaan. Hiusrajan liimaus oli kyllä yksi oppimisprojekti, ja jouduinkin paikkailemaan hiusrajaa useampaan kertaan, kun en ollut ihan tyytyväinen. En ole täysin varma pidänkö tästä tekniikasta, mutta nyt sitä ainakin on kokeiltu.

Hiusraja ja tynkäys valmis!

Vasta hiusrajan ollessa jo jollain tasolla valmis, uskalsin irrottaa peruukin peruukkipäästä ensimmäisen kerran liimauksen aloittamisen jälkeen. Tämä jännitti todella paljon, koska Gwendolynistä oppineena halusin peruukista paremmin istuvan, mutta samalla pohdin tuleeko peruukista liian pieni. Lisäksi olin käyttänyt tähän peruukkiin huomattavasti runsaammin liimaa kuin Gwendolynin, joten se ei ollut yhtään niin anteeksiantava. Alkuun todellakin näytti siltä, että peruukkikypäräni oli liian pieni, mutta pienesti nitkutellen ja omintakeisin manööverein peruukki onneksi sujahti päähän! Jälleen kerran kuitenkin sain löytää omasta kehostani asioita, jotka ovat epäsymmetrisiä, mitkä tällä kertaa olivat luonnollinen hiusrajani ja kallonpyöreys.

Osa etuhiuksista tässä kiinni klipsulla.

Tässä vaiheessa osa peruukin etuosan kuiduista oli vielä liimaamatta, koska liimasin ne vasta nutturan asennuksen yhteydessä. Myöskin pulisonkien kuidut olivat edelleen käsittelemättä ja kahlittuna leteille. Sovituksen yhteydessä löysin pari paikattavaa kohtaa hiusrajasta, jotka onneksi oli helppo hoitaa kuntoon. Ihan täydellistä tai halutunlaista en saanut hiusrajasta edes paikkailuiden jälkeen, mutta nyt se ainakin on tehty.

Tuo worbla-töllerö olisi voinut olla hieman sirompi...

Nyt oli siis lopulta nutturan vuoro. En löytänyt mitään sopivan mallista tai kokoista palleroa valmiina sille pohjaksi, joten se piti tehdä itse. Aseinani oli ”tennispallo”, foliota ja worblaa. Käärin tennarin folioon ja muotoilin sen ympärille lisää massaa foliosta, jotta koko ja muoto möllykässä olisi sopiva. Tämän jälkeen muotoilin worblasta möllykän päälle kuoren, jonka maalasin peruukkiin sopivaksi. En suosittele tätä menetelmää, koska minulla oli suurta vaikeutta saada tuo palloväkerrelmä ulos kuorestaan. Jos olisin käyttänyt oikeaa tennispalloa koko homma olisi pitänyt hajottaa. (Tuo on siis untuvatuotteiden pesemiseen tarkoitettu pesupallo, joka ei ole yhtä kovaa tekoa kuin oikea tennispallo.)

Tätä oli hauska tehdä.

Worbla-kuori sai päälleen karvapeitteen peruukkikuidusta. Tässä kohtaa otin taiteellisia vapauksia kuitujen asettelun suhteen, koska pelissä nuttura on niin kovin yksinkertaistettu. Halusin tuoda vähän enemmän eloa väkerrykseen. Liimasin kuidut palleron sisäpuolelle UHUn Karlsons-liimalla, muotoilin kuidut kulkemaan pallon pintaa pitkin fööniin avulla ja käytin lähinnä Got2B-hiuslakkaa kuitujen kiinnittämiseen palluran päällä. Lopuksi liimasin nutturan kiinni itse peruukkiin Karlsons-liimalla. Halusin liimalle kunnollisen ja pitkän puristuksen aikaiseksi, jotta liimaus varmasti pitäisi, joten kelmutin koko peruukkipään liimauksen ajaksi.

Tässä kohtaa taas mietin sitä, miten tähän kohtaan elämässäni olen päätynyt.

Liimaus onnistui oivallisesti, joten nyt oli aika viimeistellä nuttura sekä koko peruukki. Olin jättänyt peruukkiin kuituja ohimoille, jotka muotoilin ja käärin nutturan ympärille föönin ja runsaan hiuslakan voimin. En siis käyttänyt ollenkaan liimaa tässä kohtaa, jotta tarvittaessa voisin purkaa muotoilun. Näin sain siistittyä ja piilotettua nutturan juuren ja integroitua sen nätisti osaksi muuta peruukkia. Itse tykkään kovasti siitä, miltä lopullinen nuttura näytti.

Melkein valmis

Viimeisenä vaiheena olivat pulisongit, joiden kuidut tupeerasin, leikkasin ja muotoilin. Pienesti siistin niitä vielä näiden kuvien ottamisen jälkeenkin, mutta lopullinen muotoilu tulee tapahtumaan sitten, kun puku oikeasti pääsee käyttöön.

Ylläripylläri: peruukki on painava ja hyvinkin takapainotteinen, joten jouduin miettimään useampia vippaskonsteja, jotta saan peruukin pysymään päässä hyvin ja kivuttomasti. Tähän mennessä paras tyyli on ollut pin-curls-menetelmä, jossa muotoilen omat hiukseni hiusrajan alueelta lättäniksi kiekuroiksi, jotka kiinnitetään pinneillä. Kiekurat estävät peruukkia valumasta taaksepäin ilman sen kummempaa ankkuroimista, mutta luultavasti tulen käyttämään tämän menetelmän tuella myös esimerkiksi peruukkiteippiä.

Tesmasin naaman ja korvat.

Testasin myös hieman meikkiä peruukin sovituksen yhteydessä. En täysin ollut tähän meikkiin tyytyväinen, joten viilaus ja suunnittelu jatkuu. Yritän tavoitella pehmeää ja pyöreää olemusta meikillä. Koska kyseessä on myös pallopääversio Zeldasta, josta ei ole mitään ”tavallisen kokoista” referenssiä, päädyin myös käyttämään täysmustia piilolinssejä tämän puvun kanssa.

Ja sitten osa, jonka meinaan unohtaa jatkuvasti eli tiara, tai minun suussani otsaripa.

Long boi

En voinut tarttua otsarivan tekemiseen ennen kuin peruukki oli valmis tai vähintäänkin päässyt sovitukseen, koska mittasuhteet riippuvat niin paljon peruukista. Olin hahmotellut kaavaa jo aikaisemmin, jotta osaisin valita oikeankokoisen jalokivimuotin, mutta tuolloin tein varmuuden vuoksi kaksi eri kokoista kiveä. Onnekseni kaavahahmotelmani oli juuri oikeassa mittakaavassa, joten pääsin saman tien muotoilemaan! Leikkasin otsarivan pohjan kartongista ja päällystin sen sisäpuolelta tavallisella sekä ulkopuolelta valkoisella worblalla.

Leivinpaperin alla kaava mallina.

Otsan koristukset muotoilin ensin irrallaan worblan jämistä, jotka leivoin yhtenäiseksi massaksi. Punnitsin lääkevaa’alla kaikki osat, jotta niissä varmasti oli saman verran tavaraa :D Asioistahan piti saada symmetrisiä ja yhteneviä. Samalla tein punaiselle kivelle valkoisesta worblasta istutuksen, jolla sen saisi myös kiinnitettyä itse pantaan. Sirppimöllyköitä muotoiltiin ja viilailtiin moneen kertaan ja vielä rutkasti myös pantaan kiinnitettyinä.

Tietenkin piti testata otsarivan koko peruukin kanssa.
Tässä myös peruukin tylli leikattu lyhemmäksi.

Kun otsarivan muotoilu oli valmis ja kaikki mahdolliset pinnat siistitty, silottelin worblan pintaa muutamalla kerroksella Erikeeperiä. Sitten pääsin maalaamaan! Maalasin koko hässäkän ensin kultaiseksi vaahtomuovisiveltimellä, mutta maalin kuivuttua totesin, että en pidä siveltimen jättämästä rosoisesta pinnasta, joten hioin maalin osittain pois. Päädyin lopulta maalaamaan otsarivan uudestaan tavallisella siveltimellä, jolloin lopputulos oli paljon kiiltävämpi, mutta se toi enemmän esiin muotoilun virheitä. En enää kuitenkaan jaksanut rueta uudestaan hiomaan...

Yllä patinoimatta, alla patinoitu.
Kyseessä siis hyvin kevyt patinointi.

Vaikka referenssikuvissa otsaripa on hyvinkin siistin näköinen, halusin pienesti patinoida kolmiulotteisia muotoja. Avainsanana pienesti, koska jossain kohtaa oli taas liian ronskien otteiden kanssa liikenteessä, minkä vuoksi jouduin taas vähän paikkailemaan jälkiäni kultaisella maalilla. Tämä oli kuitenkin ihan hyvä, koska käyttämäni maalin alta patinointi kuulsi läpi tosi kivasti. Patinointiin käytin jälleen kerran nestemäistä patinaa. Patinoinnin jälkeen oli vuorossa enää lakkaus, joka antoi koko otsarivalle hyvin kiiltävän viimeistelyn. Punaisen kiven lakkasin vielä extrakiiltäväksi kynsilakalla.

BTW tämä oli tapani antaa otsarivan kuivua käsittelyjen välillä.

Täten Zelda PUVUN osat ovat siis valmiit! Ovat olleet jo pidemmän aikaa, mutta edelleen puuttuu sauva. Sen tarina on vielä näkemättä, joten Zeldan kertomus ei siis vieläkään lopu tähän. Sauva on aloitettu, sen voin sanoa! En halua kuitenkaan tehdä sitä juostenkusten, joten se saa ottaa oman aikansa.

Minä yrittämässä selvittää sauvan mittasuhteita.

Tämän merkinnän teemana on kuitenkin pään ympärillä pyöriminen, joten hypätään seuraavaan päähineeseen, jonka hurahdin tekemään, eli siihen Nuuskamuikkusen kukkaseppeleeseen. Jopa omassa päässäni tuntuu vähän sillisalaatilta yhdistellä eri pukujen juttuja keskenään samaan merkintään. Haluan vain saada hommat pois päiväjärjestyksestä, jotta voisin keskittyä tuoreempiin asioihin. Kiitos ja anteeksi.

Arabian vanhempi Nuuskamuikkus-muki

Seppele on tosiaan kiva väripilkku muutoin hyvin yksivärisessä puvussa. Aluksi suunnitelmani oli tehdä Muikkuselle vain valkoisista kukista koostuva seppele, mutta sitten homma lähti lapasesta. Yritin käyttää mahdollisimman paljon jo valmiiksi kotoa löytyviä kankaita ja välineitä seppeleen tekemiseen, jotta saisin hyödynnettyä varastojani.

Pipo päreiks!

Seppeleen pohjana käytin alumiinilankaa, jonka taivutin kaksinkerroin jokseenkin säädettäväksi silmukaksi. Päälystin pohjarinkulan villalangalla makramee-solminnalla. Näin sain pohjasta toivotun värisen sekä pinnan, johon pystyisin tarvittaessa ompelemaan tai liimaamaan asioita helposti. Fun fact: villalanka on peräisin pieleen menneestä piposta, jonka purin tätä varten.

Kuivunut Fray Check molemmissa lehdissä...
Päätin myös hylätä tuon vaaleanpunaisen lehden mallin kokonaan.

Kaikki seppeleen kukat on tehty alusta asti käsin jemma- ja jämäkankaista. Mallailin aluksi vain valkoisten kukkien terälehdet, mutta sitten halusinkin tehdä kahden värisiä kukkia. Lehdet on leikattu sellaisenaan kankaasta ja olen sinetöinyt niiden reunat Fray Checkillä. Testasin siis myös vaaleanpunaista kangasta, mutta siinä reunojen sinetöinti jäi niin räikeästi näkyviin, että päätin vaihtaa keltaisiin kukkiin.

Tästä lähtee.

Kaikki kukkien terälehdet on ommeltu käsin samalla tyylillä poimuttamalla ne tyvestä ja vetämällä poimutukset nippuun. Samalla olen ommellut kukat kokoon terälehti kerrallaan. Kasattujen kukkien sisukset olen värjännyt luomiväreillä. Kukkien lisäksi leikkelin erisävyisiä ja kokoisia lehtiä huopakankaasta täyttämään seppelettä. Ompelin noita lehtiä myös kiinni itse kukkiin.

Vähän meh.

Mallailin valkoisia ja keltaisia kukkia seppeleeksi ja totesin, että se näyttää vähän tylsältä, joten kaivelin jälleen kangasvarastojani läpi. Löysin toisen vaaleanpunaisen kankaan, jossa sinetöinti ei näkynyt niin räikeästi, sekä Stellan mekon kankaan jämät, joten päädyin käyttämään näitä kankaita lisäkukkien tekemiseen. Keltaiset ja vaaleanpunaiset kukat ovat tehty samalla mallilla, mutta halusin tehdä oranssista kankaasta jotain erityisempää, joten päädyin tekemään siitä yhden suuremman kukan, keisarinliljan. Tämä oli ainut kukka, jonka inspiraationa käytin oikeasti olemassa olevaa kasvia. Muut olen tekaissut päästäni.

Sekalainen seurakunta kukkia eri vaiheissa.

Myös keisarinliljan sisukset on taiteiltu luomivärillä, mutta lisäsin sekaan myös pieniä pisteitä kangastussilla tuomaan vähän eloa. Kun kukkia alkoi olla tarpeeksi, mallailin niiden asettelua seppeleeksi ja lopulta ompelin ne kiinni villalankaan. Villalanka mahdollisti myös sen, että pystyin jonkin verran liikuttelemaan kukkien paikkaa vielä ompelun jälkeenkin, joten niiden sommittelu oli todella näppärää. Muotoilin kukkien terälehtiä vielä käsin taivuttelemalla ja kääntelemällä jonkin verran ompelun jälkeen. Päädyin asettamaan keisarinliljan samalle kohdalle kuin Muikkusen sulka on hatussa, koska ne sattuivat olemaan lähes saman väriset.

Valmis seppele!

Vielä hatun kanssa.

Ja näin seppele oli valmis! Tämän piti päätyä myös ovikoristeeksi, mutta vielä en ole saanut aikaiseksi nakutella naulaa oveen ripustamista varten. Kuitenkin Nuuskamuikkunen olisi sitten tältä erää taputeltu. Zeldan kanssa painiminen jatkuu, ja vähän haaveilen sauvan valmistumisesta Traconiin, mutta samalla en halua hätiköidä sen kanssa. Valitettavasti myös uudet puvut alkavat taas kuumotella takaraivossa, joten saa nähdä, miten tässä käy.

Fukka kiittää!

PS: Tiedän, että olisi näppärää ja kätevää vain ostaa 3D-malli Zeldan sauvasta ja tulostaa se esim. jonkun palvelun kautta, mutta minulle tässä harrastuksessa on kyse KÄSItyöstä, joten ainakin vielä tuskailen asian kanssa.