Kuution sankarisaldoa

Moi!

Siitä on jo vierähtänyt aikaa, kun sain ensimmäiset viimemerkinnässä mainitut kuvat käsiini. Tässä siis tulee  Studio Kuution järjestämän studiokuvauksen tuotoksia. Kaikki kuvat ovat Markku Hyttisen ottamia ja muokkaamia. Minä en ole koskenut mihinkään. Olen vain hyppinyt paikallani joka kerta, kun sain uuden sähköpostiviestin, joka sisälsi kuvia.

Studio Kuutio - Markku Hyttinen 

Studio Kuutio - Markku Hyttinen 

 Studio Kuutio - Markku Hyttinen 

Kuvaajan suosikki

Studio Kuutio - Markku Hyttinen 

Oma suosikkini

Studio Kuutio - Markku Hyttinen 

Kuvaajan suosikkikuva on tuo kasvokuva. Itse mietin, onko ilme hieman ylimielinen Zidanelle, mutta silti pidän siitä kovasti. Siinä näkyy korvakorukin, joka on jostain syystä yksi lempiyksityiskohdistani koko puvussa. Kokeilin uutta meikkiä näissä kuvauksissa, mutta se ei tahdo missään kuvissa kovin kummoiselta näyttää. Ei edes tuossa kasvokuvassa. Ensikerralla vähän enemmän tavaraa naamaan taas.

Oma suosikkini on ehdottomasti tuo selkäkuva. Rakastan vain tuon peruukin pitkää huitulaponinhäntää niin kovin. Siitä huolimatta, että kuvassa ei näy kasvoja, on siinä mukana jotain hyvin vahvaa ja itsevarmaa. En sitten tiedä, näkeekö kukaan muu tässä kuvassa mitään merkittävää, mutta minulle ryhti ja selkä kertovat hyvin paljon.

Taustapaperin väri ei minua häiritse yhtään, vaikka jälkikäteen Klubin puolelta tulikin hieman epäilyksiä sen suhteen. Jotenkin se on valeanpunaisuudessaan yhtä imelä kuin Zidane itse.

Vaikka minä sain näistä kuvauksista todella paljon iloa irti, näitä kuvia katsellessa tulee kuitenin sellainen olo, että mallina minulla on vielä paljon kehittymistä. Minulle on helpompi huitoa ja sätki kuin olla paikallaan. Siksi ehkä pidän tilannekuvista niin paljon. Pahana tapanani on myös ylinäytellä ilmeitä kuvissa. Toivon kuitenkin kehittyväni myös tällä saralla.

En tiedä, missä vaiheessa minun on mahdollista saada muiden kuvaajien ottamia kuvia. Heillä oli hienot omat visionsa siitä, mitä halusivat. Toivotaan, että kuvia tulee piakkoin.

Kiitos vielä suuresti Studio Kuutiolle ja Kuutioklubille!

Kuutiokuvausta

Hei!

Vaikka pukujen tekemisintoi on vaipunut jonnekkin apatian ja laiskuuden syövereihin, olen silti saanut kokea kuluneen viikon aikana jotakin hyvin jännnittävää cosplay'n parissa. Mariyalle eikä Rurukalle ole toistaiseksi tapahtunut mitään uutta, paitsi ajatustasolla (tai periaatteessa Ruruka sai housun kaavat myös, mutta ne on koulu juttuja). Lupailen itselleni toistuvasti, että aloitan pian, mutta koska määräaikaa ei toistaiseksi ole, arvailen villisti, että kehitystä ei tule tapahtumaan.

Kuitenkin, menkäämme tämän kertaiseen aiheeseemme.

Kesällä sain sähköpostia tuolloin vielä tuntemattomasta lähteestä. Viestissä kyseltiin missä oululaiset cosplay-harrastajat luuraavat ja miten heitä voisi lähestyä. Tarkoitus oli etsiä malleja eräänlaiseen kuvaus projektiin, ja herra, joka minuun otti yhteyttä, oli aijemmin "nähnyt tyttökatraan "hassuissa" tamineissa kaupungilla," ja saanut siitä idean etsiä muita pukuilijoita.

Minä olin ajatuksessa mukana heti sillä sekunnilla, kun viestin luin, ja lupasinkin yrittää värvätä muita ihmisiä mukaan. Kosiskelin aika monia ihmisiä ja sain hyvin innostuneita vastauksia, mutta ajan myötä ihmisten muu elämä alkoi tulla tielle. En halunnut kuitenkaan tuottaa pettymystä niin sinnikkäälle ihmisella, joka oli minut jostain kolosta kaivanut esiin. Halusin tarjota jotain muutakin kuvattavaa kuin itseni. Yritin sitten kuvauspäivää edeltävällä viikolla ja päivänä vielä houkutella ihmisiä mukaan, mutta kaikilla tuntui olevan jännempää tekemistä.

Lopulta päädyin kuvauksiin yksinäni ja päätin ottaa mukaani Zidanen. Muina vaihtoehtoinani olivat San ja Kusuri Uri. San sai kenkää sillä verukkeellä, että neidistä on jo paljon kuvia, lavalta, kuvauspalvelusta ja Hyrynsalmelta. Ja San on aika väritön verrattuna muihin pukuihini. Kusuri Uri oli alusta alkaen hyvin epävarma tapaus. 2010 Cosplay Gaalan jälkeen ei ole kovin tehnyt mieli sitä pukua katsella. Ei siksi, että olisin ottanut kisassa nokkiini, vaan siksi, että todellakin tuomareiden palaute oli osunut oikeaan. Koska Kusuri Uri sattuu olemaan yksi lempihahmoistani IKINÄ, tahdon tehdä hänet tulevaisuudessa uudestaan niin hyvin kuin mahdollista. Ompelu- ja kaavoitustaitojen kartuttua olen nähnyt sen, että voisin tehdä tuon puvun niin paljon paremmin nyt. Se tieto hallussni, en halua "murjoa" kuvaani Kusuri Urista sillä, että laitan päälleni puvun, johon en todellakaan ole enää tyytyväinen.

Pakkasin siis Zidanen epämääräisiin pussukoihin ja lähdin matkaan. En edes ollut varma mihin minun oli mentävä tai miten aikataulut antaisivat armoa. Häiritsi myös se, että olin menossa yksin, eikä kukaan olisi auttamassa bindauksessa. Viime minuuteilla sain onnekseni tylsistyneen, kauneimman Beettani mukaan. Beetta ei ole cosplay/anime/manga/videopeli/etc.-harrastaja, mutta oli suurella sydämellä mukana auttamassa <3

Kuvauksissa minulla oli hauskaa. En ole ikinä ollut kunnon studiokuvauksissa (YO-kuvatkin otettiin pusikossa). Oli jännä seurata kolmen kuvaajan säätöä valojen ja kameroiden kanssa. Osalla kuvaajista oli selkeät omat visiot siitä, mitä he halusivat, mikä oli todella hyvä, koska itse olin oikeasti aivan ulalla siitä, mitä minulta haluttiin.Aluksi oli hieman vaikea rentoutua kuvattavaksi, koska yritin ehkä miettiä kaikkea liikaa, mutta loppua kohden sekin alkoi onnistua.

En vielä tiedä ollenkaan, millaisia lopulliset kuvat ovat tai, mitä niistä lopulta tulee. Minulle ei kovin montaa kuvaa kamerasta näytetty, enkä edes pyytänyt saada nähdä niitä, koska minä tykkään yllätyksistä. Nyt täytyy vain odotella, että jossain vaiheessa kuvista alkaisi kuulua jotain. Odotan täällä aivan täpinöissäni.

Fuu kittää ja vielä kerran kiitokset Kuutioklubille mahtavasta illasta!

PS: Seuraavana vuorossa olisi Kitacon.

Rakastamani apinapoika

Terve!

Eräs päivä muistin asian, jonka tyystin olin sysännyt sivuun. Nyt pienessä tylsyydessäni päätin kuitenkin korjata asian, josta niin monet muut blogimaailman pukuilijat onnistuivat minua muistuttamaan. Pukuraporttia pukkaa monelta suunnalta hyvin paljon ja minäkin aijon liittyä tähän paraatiin.

Zidane valmistui hyvissä ajoin Desuconia varten, mutta kaikki aikani jotenkin katosi Desun jälkeen. En saanut Zidanesta tehtyä raporttia ja lopulta totesin, että korjaillaan ja viimeistellään pukua ennen, kun raportoidaan. Kuitenkaan Animeseminaaria varten en jaksanut tehdä mitään korjailuja enkä muutakaan. Tällä hetkellä Zidane repsottaa enemmän kuin koskaan, mutta haluan silti tehdä siitä pukuraportin, koska tunnen, että huonosta kuosistaan huolimatta Zidane ansaitsee oman merkintänsä.

Sarjassa 'Ilmeeni' osa 254

Projektina Zidane oli hyvin pitkä, mutta sen selittää todella pitkät tauot puvun teossa. Sinisen housukankaan taisin ostaa syksyllä 2010, mutta muuten suurin osa puvusta tehtiin touko-kesäkuussa ennen Desua. Joitain osia vanhemmasta Zidane-puvustani sain uudeleen käytetyä tässä uudessa versiossa. Niitä ei kovin paljon ollut, mutta olipa kuitenkin. Valkoinen trikoopaita on uusiokäytössä, kaivelin vanhasta hännästä täytettä uuteen häntään ja vein pompulan edellisestä peruukin irvikuvasta. Suurin apu vanhasta puvusta oli kuitenkiin siinä, että  olin jo kerran pohtinut läpi monia asioita puvussa. Esimerkkinä liivin nahkakoristelut, jotka monet ovat tehneet täysin suorasta tekonahka/kangas/nahka kaitaleesta. Tein näin itsekkin ensimmäiseksi, mutta huomasin, että eihän se toimi oikein ja lopulta piirsinkin nahkaosille omat kaavat.

Ryttyyyyy...

Kaivelin vanhan liivin esiin kaapin pohjalta uuden tekemisen jälkeen (ainoa asia, mitä vanhasta on vielä jäljellä). Yllä uutta ja alla vanhaa. DISSIDIA-versio on paljon yksityiskohtaisempi kuin IX-versio, mutta eniten minua hämmästytti näiden kahden liivin laatuero. Uuden liivin tekemiseen hyödynsin vanhan kaavoja, mutta niitä piti aika lailla parannella. Liivikankaan etsiminen tuotti tuskaa. Löysin aivan täydellisen värisen veluurikankaan, mutta se jousti joka suuntaan enemmän kuin laki sallii. Lopulta se oli väriltään paras vaihtoehto, joten päätin kokeilla tukikankaan kanssa leikkimistä ja tuin lopulta kaikki liivin kappaleet ja lopputulos olikin ihan kelpuutettava. Liivinkaulukst tein vanhoista hukkapaloista, jotka satuin löytämään laatikosta.

Housut olivat äärettömän mukavat päällä, eikä niissä tullut kuuma, vaikka epäilin sitä aluksi. Haaveilin Zidanen uusista housuista todella paljon, koska huomasin ensimmäisessä versiossa rakastavani häntää todella paljon. Häntä on ommeltu housujen takasauman läpi kiinni housuihin. Sen sisällä on 2mm rautalankaa kaksinkerroin teipattuna yhteen. Häntä on siksi aika painava, mutta se pysyy pystyssä eikä vedä housuja alas päin, koska siinä on myös nauhat, joilla saan sen sidottua lanteilleni. Tällä systeemillä häntä on niin hyvin kiinni minussa, että tunnen lähestulkoon jokaisen pienen liikkeen, minkä häntä tekee.

Jotkut halusivat kuvata pelkkää häntää

Vyöt olivat jotain aivan ihmeellistä. Referenssikuvia katsellessa päässä pyöri, koska osa vyöstä näyttää mystisesti katoavan jossain tuolla oikean kyljen takana, eikä sitä enää näe takaa päin. Oma vyöni on kahdessa osassa, joista toiseen olen ommellut osan kiinni ja jotkut kohdat on kiinnitetty tarranauhan paloilla.

 Mistä ne tulee?!

Tarrakiinnitykset.

Olen saanut ystäväni äidiltä hirmuiset määrät vaahtomuovilevyjä, joita päätin käyttää kalvosien toteuttamisessa. Reffikuvissa kalvosit ovat myös aivan ihmeelliset. Ne ovat aika muodokkaat ja paksun näköiset, joten vaahtomuovi toimi ihan kohtuu hyvin.

Vasemmalla nappeja vaille valmis tuotos ja oikealla harjoituskappale.

Valmis tuotos.

Kenkiin minulla on suunnaton viha-rakkaussuhde. Niiden tekeminen oli hauskaa, mutta hyvin työlästä. Olen tainnut mainita siitä, että olen maailman huonoin kengänpäällisten tekijä, mikä ahdisti jo suunnittelu vaiheessa. Kengissä on alla mustasta hieman joustavasta kankaasta tehty päällinen, jonka päälle olen craftista tehnyt epämääräisen rakennelman. Pohkeen puolella on vetoketju kiinitys, jonka hylkäsin, mutta lopulta toteutinkin. En ole craftinkään käsittelyssä kovin kokenut, joten nämä tarjosivat ihan hyvin haastetta. Pidän lopputuloksesta, vaikka se ei ole paras mahdollinen. Kengät ovat se osa puvusta, jonka haluaisin tehdä lähestulkoon kokonaan uudestaan, mutta se käsinompelun määrä, minkä ne vaativat on vain plyäh... 

Ne ovat kärsineet.

DISSIDIA-versioissa on se kiva puoli, että ne ovat täynnä kaikkea pientä. Zidanen toisessa korvassa roikkuva korvakoru, jota kukaan tuskin huomasi, liivin kuvioinnit selässä ja hartijoiden yli, sekä tuo ihmeellinen silmikko, joka roikkuu kaulassa. En tosiaan keksinyt sille parempaa nimitystä kuin silmikko, ja sillä olenkin tuota hökötystä kutsunut. Kaikki helmet tässä puvussa on maalattu itse, koska ihmeelliset metallinhohtoiset pastellinsävyt ja oikean kokoiset kultahelmet.

Minulla on varmaan epäinhimillinen suhde pukuihini, koska pidän niiden joistain osista niin paljon. Zidanen peruukkikin on peräisin jo lähes vuoden takaa, mutta sen leikkaaminen tapahtui suuressa kiireessä, enkä ehtinyt edes ajatella sitä, että olen tuhoamassa niinkin kauniin peruukin. Lopulta ihastuinkin samaan peruukkiin uudestaan. Kävin sitä tosiaan vielä hieman korjailemassa Desun peruukkipajassa. Kaikista ihanin asia tuossa peruukissa on kuitenkin se liehuva poninhäntä, joka oikealla ihmisellä näyttäisi vain älyttömän hassulta.

Se on pitkä <3

Kovin en voi enää Zidanesta kertoa ja sovittakoon, että lopput pikkujutut jääköön salaisuuksiksi (jotka paljastan kuitenkin kysyttäessä). Näin loppukevennyksenä saatte kuvan, jonka kanssa minulla ei ole oikeasti mitään tekemistä. Kaikki on vain Kiden syytä.

Voittaja fiilis.

Fuu kiittää.

PS: Anteeksi pyynnöt vielä Miwolle törkeyksistäni. Taas tuli huomattua, että välillä pitäisi antaa asian suodattua kunnolla.

Tracon: Kakkaa ja timantteja

Moi!

Näin ensin haluan saada erään asian pois alta; olen lusmu. Jo kertaalleen ryssittyjen suunnitelmien ryssiminen kävi tällä kertaa helposti. Mariyahan ei valmistunut Animeseminaariin eikä Traconiin. Annan nyt hyviä tai huonoja (saatte päättää aivan itse) selityksiä tapahtuneelle. Animeseminaarin jälkeen minulla oli vajaat kaksi viikkoa aikaa saada Mariya valmiiksi. Tuohon aikajaksoon sisältyi kuitenkin Saryruskoin uudelleen lämmittely ja matka Seinäjoen harrastajateatteri -päiville. Lopulta minulla oli kaksi päivää aikaa saada Mariya kassan. Ei onnistunut, koska en edes yrittänyt, joten pakkasin laukkuuni Sanin (la) ja Cloudin (su) ja matkasin kohti Tamperetta.

Statuspäivitykseni ennen lähtöä. Ei se kovin mennyt vikaan.

Lähdimme matkaan jo perjantaina, jotta saisimme nauttia koko conin ohjelmasta mahdollisimman paljon. Yöpyminen Omenahotellissa kannatti, koska siellä sai todella hyvät unet eikä matkaa conipaikallekkaan ollut ylettömästi. Tampere-talo itsessään on niin ihana paikka, että kaipaan sinne vain käymään. Traconin teema oli hauska ja ajatus siitä, että mukaan voi osallistua, oli todella kutkuttava. En kuitenkaan ottanut osaa, koska tuntui, että tuota muuta ohjelmaa on jo niin paljon. Ohjelmia tuli siis katsottua aika lailla.

Ensimmäinen varsinainen ohjelma, jonka pääsimme katsomaan oli Cosplay-kisa ja WCS-karsinnat. Voi elämä sitä tasoa! Minä olin valmis itkemään aina jokaisen parin jälkeen, kun jokainen oli vähintäänkin yhtä hyvä kuin edellinen. Kylmät väreet menivät pitkin selkää moneen otteeseen. Tietenkin kaiken kruunasi Rimpun ja majon loistava taidonnäyte. Jälleen on oikea pari lähdössä matkaan. Kaiken sen hurmiohuurun alta en juuri muista cosplay-kisan pukuja, mutta mitä väliä.

Erään moitteen joudun kuitenkin tästä ohjelmasta nostamaan esille; juontajat. Olin niin pettynyt jo siinä vaiheessa, kun tajusin, että Rimppu ei voi olla juontamassa, koska kaikki, jotka lukevat Rimpun Awesomness Blogia tiesivät, että kyseinen naine on kisaamassa itse. Kuitenkin suurin järkytys tuli vasta kisan aikana. Engalanninkielinen juontaja oli hyvä, vaikka juonnoista oli välillä vaikea saada selvää, mutta hän hoiti hommansa silti mallikkaasti. Tämä toinen juontaja olikin sitten se musta lammas. Huonon artikulaation lisäksi hänen olonsa lavalla oli vain typerää itsensä huorausta yleisölle koko ohjelma alusta loppuun. Mikään muu ei ole ärsyttävämpää lavalla kuin ihminen, joka ei tajua, ettei hän ole se, jota ollaan tultu katsomaan. Lavalla nähtiin uudestaan ja uudestaan samoja vanhoja kikkoja yleisön naurujen kalastelemiseksi. Kaikista typerin temppu oli kuitenkin se, että hän vielä KEHTASI pitää tätä omaa pientä sirkustaan samaan aikaan, kun kilpailijat ovat lavalla ja esittelevät pukujaan! Minua harmittaa kisaajien puolesta, jotka saivat kuulla yleisön nauruja, kun eivät nähneet, mitä heidän selkänsä takana tapahtuu. Onnea kuitenkin kaikille voittajille ja onnea matkaan! Rimppu ja majo saavat luvan räjäyttää katon Jaappanin maassa.

Halusin nähdä Hopeanuoli!-musikaalin monestakin syystä ja tästähän minä voisin kirjoittaa, vaikka kokonaisen merkinnän, mutta taidan jättää väliin. 1. Minä olen onnistunut kasvamaan Hopeanuolen parissa ja se onkin syy yhteen suureen fobiaani. 2. Minä olen esiintymisnatsi. Syystä tai toisesta odotukseni olivat hyvin korkealla musikaalin suhteen, mutta jouduin pettymään parin ensimmäisen minuutin aikana. Olo oli kuin missätahansa nuorisoteatterikatselmuksessa, mutta minun ei tarvinnut jäädä vellomaan tuossa tunteessa, koska nostalgia ja kieli poskella -tekemisen asenne huokui esityksestä, ja siksi se toimi. Laulut kuuluivat valitettavan huonosti yläkatsomoon, jossa itse istuin, sekä äänentoiston muut ongelmat hieman häiritsivät. Hahmojen uudelleen karakterisointi toimi monen kohdalla hyvin ja hyviä roolisuorituksiakin nähtiin (Hakuro <3, Mutsun kenraalit <3, Sniper <3 ... ... ...). Myös vanhojen VHS-suomidubbausten lainaaminen toimi ja nauroinkin litkana monille kohdille. Joitain juttuja jäin kuitenkin kaipaamaan. Karhut oli toteutettu niin koomisesti, että nauran edelleen niille. Varsinkin Akakabuto, joka liikkui vielä kuolemansa jälkeenkin. Vaikka valomiekkaratkaisu Akakabuton tuhoamiseksi oli nerokas, odotin silti niin paljon legendaarista lausetta: "Nyt sinä näet miksi minun nimeni on lentävä sirkkeli!" Vielä pieniä miinuksia siitä, että parhaimmat laulajat olivat päätyneen pienimpiin rooleihin (mm. Fuji) ja Akamen säälittävään roolin roudarina. Vaikka löysin musikaalista paljon vikoja lavaesiintymisen ja tekniikan suhteen, ei mikään häirinnyt niin paljoa, ettenkö voisi katsoa niitä läpi sormien vain siksi, että sain nauttia niin suuren nauru- ja nostalgiaryöpyn niin pienessä ajassa. Kiitos siitä ja toivottavasti tätä nähdään vielä.

Lauantai-illasta kävimme katsomassa myös Alastomuus animessa -luennon, joka oli juuri sitä, mitä siihen mielentilaan tarvittiin. Oli jo melko myöhä ja väsy alkoi painaa, mutta turhanpäiväisen hömpän epämääräisistä aiheista kuunteli kyllä ihan mielellään. Puhuja oli mahtava, eikä mikkien reistailu hidastanut tahtia mitenkään. Luenon loppupuolella huomasi myös yleisöstä sen, että kello alkoi lähentyä puolta yötä, kun kommentteja alkoi sadella aika tiuhaan tahtiin.

Yön "extra-ohjelma" eli Inside the cosplayers' (vai cosplayer's?) studio -paneelin, joka meni aika överiksi, mutta minua ei haitannut. Monta kertaa taisin ääneen kysyä: "Mitä täällä tapahtuu?!" Viihdyin oikein hyvin ja oli mukavaa, että niinkin mukavasti pystyttiin käymään läpi asioita, jotka ovat jokseenkin vakavia (esim. eliitti/elitismi cosplay'ssa). Vaihteeksi jotain rennompaa, mutta asiapitoista ohjelmaa. Ei haitannut, että asioista välillä vähän eksyttiinkin. Tietenkin ohjelma olisi voinut olla vielä hyökkäävämpi panelisteja kohtaan ja ohjelma-aikaa olisi voinut olla enemmän, että kaikki olisivat päässeet tuomaan itseään paremmin esille. Minulla piti olla täsät vielä jotain muutakin sanottavaa, mutta muistini pätkii. Se täytyy vielä mainita, että majon ilmeet ovat jotain <3 Love them truly <3

Lauantai oli lähestulkoon täyttä kultaa, mutta sunnuntai olikin sitten toinen juttu.

Cosplay-journalismi netissä -paneeli oli ihan mielenkiintoinen, mutta lähti jokseenkin hitaasti käyntiin. Kuitenkin asiaa ja kiinnostusta riitti, mutta koko ajan oli vähän sellainen tunnelma, että tämä on jo tavallaan kuultu edellisenä iltana. Ohjelma oli kokonaisuudessaan hyvä ja antoi monenlaista informaatiota asiasta. Sellaisikin seikkoja tuli tanskalais vahvistuksen puolesta esiin, joita en ole itse koskaan edes miettinyt. Ja oli mukava kuulla erinäkökulmia syihin, miksi pitää blogia.

Ajan kuluksi menimme Kiden kanssa katsomaan Joka cossaajan peruukkiluennon, jonka minä olen tainnut kuulla jo 3 (?) kertaa eri muodossa, eikä se siksi juuri mitään uutta tarjonnutkaan. Valitettavasti hillitön nälkä iski kesken luennon ja jouduimme poistumaan kesken kaiken. Sitä pyydän syvästi anteeksi, koska ei ole kivaa eikä tapana poistua luennoilta kesken kaiken.

Sunnuntain skittikisa oli... tuskaa. Mitä oli tapahtunut sille mannalle, jota olimme saaneet nauttia edellisenä päivänä? Tuntui kuin olisimme matkustaneet ajassa taakseppäin vuoteen 2008... Huonot yaoi-vitsit olivat jälleen vallanneet lavan ja niin moni esitys oli jo entuudestaan nähty. Välillä minä niin toivon, että lavoilla nähtäisiin hieman enemmän originaaleja tuotoksia. Can't touch this etc. ja musikaalikappaleiden  lipsync-laulaminen on nähty kauan aikaa sitten. Ne naurattivat kerran, mutta niiden viihdyttävyys ei ole kovin pitkäkestoista, kun niitä toistetaan esityksestä ja vuodesta toiseen. Kärkikolmikko oli lähestulkoon sama, jota itse ajattelin. Ainoa asia minkä olisin muuttanut olisi ollut ensimmäiseksi ja kolmanneksi sijoittuneiden esitysten paikka. Puput oli parhaita: klassinen rakenne, joka toimi, koska hahmot onnistuttiin tuomaan niin hyvin esiin. Mukana oli kuitenkin jotain uutta ja ennalta-arvaamatonta, mikä piristi esitystä.

Ilmeeni kisan aikana.

Nettipukukisa ei jaksanut hirveästi innostaa skittikisan jälkeen, eikä yksikään puku aiheuttanut mitään suurempia OH WOW -tunteita, koska olin osan nähnyt jo launataina tai aikaisemmin sunnuntaina. Plussana kuitenkin täytyy mainita, kuinka helpottunut olin, kun juontajina olivatkin eri henkilöt kuin lauantaina. Kaksikko veti homman hienosti kotiin, vaikka vähän takelteluja oli joissain väleissä. Erityisesti mainittakoon positiivinen yllättyminen Biitin über-hyvästä englanninkielentaidosta!

Tosiaan minulle Tracon oli kakkaa ja timantteja, mutta eiköhän tästä pysty jatkamaan hyvällä motivaatiolla. Nyt tarkoitus olisi saada Mariya ja Ruruka pikkuhiljaa syksyn aikana valmiiksi, että ne saisivat edes joskus nähdä päivän valon. Cosplaygaala olisi vielä tältä vuodelta jäljellä, mutta taloustilanteeni kertokoot, että olenko menossa sinne vai en.

Fukka kiittää.

Animeseminaari: Random

Öö... hei.

Animeseminaari 2011 on historiaa. En edes muista monesko seminaari, jossa olen vieraillut, tämä oli, mutta se oli monella tapaa aivan omaa luokkaansa. Seminaari oli aivan jotain uutta. Kaikki seminaarit ovat aina erottuneet toisistaan, mutta tämän kertainen tuntui aivan eri tapahtumalta. Jopa tapahtuman odotus oli aivan uusissa sfääreissä. Koska seminaarin ohjelmisto oli hyvinkin cosplay-painotteista musiikkiteemasta huolimatta, oli se jotenkin hyvin vetävä ja tiesin, että tällä kertaa nekin ihmiset, jotka yleensä ovat jääneet ruikuttamaan rannalle, olivat paikan päällä (mm. Kide ja Tiistai). Kokonaisuudessaan koko viikonloppu oli kuitenkin hyvin random ja yllättävä.

Jostain syystä olin hyvin innoissani viimeiset päivät ennen seminaaria, vaikka kävikin niin, että Mariya meni täysin puihin. Pelkästään se, että aloitin Mariyan ompelemisen melko myöhään, ei ajanut sitä ojaan, vaan monet tekijät yhdistyneenä tuhosivat suunnitelmani kuin salaliitto konsanaan. Vaikka Mariyan kauluspaidan kaavoituksen sössiminen teki kipeää, ei se ollut kovin harmittavaa. Paidasta tuli nätti, mutta Mariyalle sen pääntie on aivan liian iso. Uusiksi siis koko roska. En kuitenkaan edes kerennyt aloittaa uuden paidan tekoa, kun sainkin päälleni kammottavan taudin, jonka ansiosta pystyasento oli todellinen urheilusuoritus. En vieläkään ole aivan täysin tervehtynyt, mutta parempaan päin menossa. Mariya siis joutui pitoon hetkeksi ja minä nakkasin niskaani vanhempia pukuja. Ja tein sen ihan mielelläni.

Lauantaina Zidane pääsi uusiokäyttöön. Alkuperäinen suunnitelmani, laittaa Sesshoumaru, kariutui parista syystä. Ensimmäisenä syynä olivat säät. Koska Sössömaru on hyvin hyvin hyvin HYVIN kuuma puku ja viikonlopuksi oli luvattu kohtuu lämmintä ilmaa, enkä aikonut tappaa itseäni lämpöhalvauksella (kyllä olen käyttänyt pukua 30 asteen helteellä ja olin tehdä kuolemaa). Toinen syy on maailman hirveimmät kengänpäälliset, jotka kuuluvat juurikin Sössömarulle. En tahtonut käyttää niitä, mutta uudet kengät, joita suunnittelin käyttäväni, ovat samat kuin Zidanella ja niihin sattumoisin on liimattu valkoista craftia. Sitäpaitsi nyt Zidanestakin on jokunen kuva olemassa, eikä minun tarvitse ulkoiluttaa sitä enää tänäkesänä ehkä ollenkaan.

Zidane retkottaa, kun puku repsotaa.

Suurin apinamies!

Hieman epäilytti kiivetä kaupungintalon takapihan koristeomenapuuhun, mutta kukaan ei tullut valittamaan. Olin myös hyvin huolissani Zidanen jo todella runneltujen kenkien puolesta. Sairastumisestani johtuen en jaksanut kovin paljoa Zidanea korjailla, vaikka se olikin ottanut hurjasti iskua Desuconissa. Jotain hyvin pientä korjailin, mutta joistain asioista en jaksanut välittää ollenkaan, joten puku sai olla aika villinä ja vapaana seminaarissa. Sununtaiksi laitoin päälleni jo kauan kaapissa lojuneen Nice'n. Yritin jopa maalata niitä Nice'n palovammoja, mutta lopputulos näytti lähinnä siltä, että olisin saanut pahasti köniin tai olisin ollut vain likainen. Olin kuitenkin yllättynyt, kun joku sentään tunnisti hahmon <3 Kuvia ei valitettavasti ole Nice'sta vielä saatavilla, mutta niitä on kuitenkin otettu.

Kuitenkin itse seminaari oli hyvinkin hämmentävän mielenkiintoinen. Porukkaa oli varmasti enemmän kuin aikaisempina vuosina ja suurin kiitos luultavasti menee seminaarin ihka ensimmäiselle cosplay-kisalle ja lattiamajoitukselle. Lauantaina, kun kisa järjestettiin, oli kaunis Kulttuurikeskus Valve (ent. Nuku) täpöten täynnä ja minä yritin kamppailla puolia väestä hännälläni, koska oli niin ahdasta. Sunnuntaina oli kuitenkin paljon hiljaisempaa.

Ohjelmasta kävin itse katsomassa Rullarinkelin vetämän paneelin: Cosplay-harrastuksena - lapsellista eskapismia vai vaativaa nikkarointia ja esiintymistä, tanssiesitykset, Geneerisen cosplay-luennon ja piipahdimme lauantai-illan Anime-pippaloissa sekä tietenkin päättäjäiset. Perinteiseen tapaan ohjelmaa ei ollut mielin määrin rohmuttu, mutta niin sanottujen tunnettujen puhujien vähyys yllätti. Oliko se sitten hyvä vai huono asia siitä olkoon kukin mitä mieltä tahansa, mutta minua ei haitannut.

Cosplay-paneeli oli mielenkiintoinen, mutta ohjelman sijoitus kahvila Mintun puolelle toi mukaan paljon häiriötekijöitä lähinnä ylimääräisen mekkalan muodossa. Paneelin aihe oli hyvinkin mehukas, mutta mielestäni siitä olisi voinut repiä vielä enmmän irti. Jämäkämmät kysymykset panelisteille ja hieman vähempi samojen asioiden toisto olisi ryhdistänyt ohjelmaa. Oli kuitenkin mahtavaa, kun mukaan oli otettu myös cosplay'ta harrastavan tytön äiti, joka toi aivan uudenlaista näkökulmaa asiaan. 

Tanssiesitykset hurmasivat minut kyllä todella. Tykkään katsella tanssia ja saankin aina hirveät ihasteluhehkut, kun huomaan, että ihmiset lavalla oikeasti ovat nähneet vaivaa asian eteen ja pitävät siitä. Oma tanssihistoriani on hyvin kaukainen, mutta silti aina hyvien tanssiesitysten näkeminen saa aikaan omanlaisen kaipuunsa. Yritinkin hurrata niin paljon kuin käheällä äänelläni oli mahdolista.

Sunnuntainen Kangaskasan geneerinen cosplay-luento, ei ehkä ollut suunnattu minulle ja tovereilleni, mutta silti istuimme kiltisti yleisössä ja viittailimme aina välillä Kasan "Kuinka moni...?"-kysymyksiin. Luento oli hyvin tiivistetty, mutta huomasi selkeästi sekä rehellisesti puheista että ajankäytöstä, että mikä onkaan se Kasan lempiaihe. Joku mainitsi, että luennolla olisi voinut käsitellä enemmän ompelemista, mutta omasta mielestäni sitä sivuttiin hyvällä tävalla vähän kuten kaikkea muutakin. Ompeluluoennot ovat sitten oma juttunsa.

Cosplay-kisaa en voinut käydä katsomassa, koska tavallaan jouduin siihen mukaan. Sillä samalla hetekkä, kun sain tavarani narikkaan lauantaiaamuna, minua pyydettiin osallistumaan kisaan. Koska ilmoittautuneita oli todella vähän, ajattelin menneä mukaan vain täytteeksi. Aluksi kilpailijoita taisi olla kuusi, mutta päivän mittaan meitä olikin sitten 11. Hieman hirvitti käydä arvioitavana, kun Zidane oli niin pahoilla lommoilla, mutta en stressannut, koska olin mukava vain ohjelma-ajan lisäämiseksi. Suunnittelin päässäni pienen esityksen poikasenkin, johon olisi kuulunut huutelua ja naisten iskemistä, mutta köhäinen kurkkuni päätti tehdä minulle oharit, ja ääneni petti täysin ennen lavalle pääsyä. Se harmitti minua kovin, koska Valve-lava on kuitenkin minulle hyvin tuttu paikka esiintyä ja tiedän, että terveenä äänenkäytölliset ominaisuuteni olisivat riittäneet aivan hyvin. No, tämä oli minun ensimmäinen lavanläpikävelykisani.

Olihan sen sitten todella kummallista, että sieltä tuli ensimmäisen sijan pysti muine herkkuineen. Olen hämmentynyt.

Kaunis Fuu ja pokaali

Olen ottanut pahaksi tavakseni ilmoittaa itseni kilpailuihin nimellä Fuu, joka sattuu olemaan myös Kiden marsun nimi (minä nimesin ja se on lyhenne Fuwafuwa shite iru'sta [= pörröinen]). Annetaan siis creditsit myös pienelle Fuulle. Ja onnea muille voittajille!

Fukka kiittää ja kumartaa kaikille randomeille asioille.

PS: Yritän, siis puhtaasti yritän, saada Mariyan valmiiksi Traconiin. Ruruka on siis mennyt jäihin. Ensiviikonloppu menee kuitenkin Seinäjoella teatterin parissa, joten saa nähdä miten aikaa jää.

I (heart) Cosplay - Vastaus kysymykseen

Moi!

Kuluneen vuoden sisällä ja sitäkin ennen olen kuullut erään kysymyksen niin monta kertaa, että sitä on oikeasti pitänyt pohtia. Kuinkahan monta blogitekstiä olen lukenut siitä kuinka cosplay on perseestä ja kuinka se vie aikaa, rahaa, sosiaaliset suhteet ja terveyden? En enää edes itse tiedä. Olen toki itsekkin pienen ironisen parodian cosplay-elämästä kirjoittanut, mutta oikeasti minusta tämä ei ole niin persestä kuin kaikkia tuntuvat tuovan esiin. Miksi aina pitää kirjoittaa ja puhua niistä huonoista puolista? Cosplay ilman tuskaa on teeskentelyä - olen täysin samaa mieltä, mutta sen ei tarvitse olla pelkkää tuskaa. Kun kokee tuskaa nähneensä  vaivaa voi huomata sen, että on antanut kaikkensa puvun eteen ja voi olla vieläkin tyytyväisempi lopputulokseen.

Jokasisella on varmasti ne omat porkkanansa cosplayssa ja niin on minullakin. Aijonkin vastata omalta osaltani kysymykseen: Miksi minä tätä teen, vaikka se on välillä niin perseestä? Olen pohtinut asiaa oikesti kunnolla, mutta oikea valaistumiseni tuli, kun eräänä aamuna kävelin peilin ohi ja kaipasin jotain. Aloitetaan silti alusta.

Kun lopulta löytää hahmon, joka miellyttää niin paljon ulkomuodoltaan ja luonteeltaan, että haluaa tätä pukuilla, nousee pään sisällä valtava innostusmyrsky, joka ei jätä rauhaan. Koko sarjan tai pelin läpi täytyy yrittää tuijottaa niitä pieniä yksityiskohtia, joita puvussa on. Juonesta saattaa mennä jotain hieman ohi, kun mietii miten nuo, tämän  ja tuon pystyisi oikeasti tekemään. Ja vaikka puku ei olisikaan sellainen, jonka sen hetkisillä taidoillaan pystyisi toteuttamaan, se työntää eteempäin ja innostaa kehittymään, koska tulevaisuudessa tuon puvun voisikin osata tehdä.

Tämä nainen teki sen minulle!

Vaikka minulle puvun aloittaminen on aina hiemaan nihkeää, yleensä aloitettuani en malta lopettaa ennen, kun olen saanut jotain valmiiksi. Juurikin se, kun puvun ensimmäinen kokonainen osa on valmiina, on yksi cosplayn tekemisen huippuhetkistä. Innostus, tehdä koko puku loppuun, kasvaa ja muiden osien tekemisen aloittaminen ei enää olekkaan niin vaikeaa. Koin tämän juuri eilen Mariyan kanssa (minäkö taas myöhään liikkeellä?). Ensi oli hirveän vaivanloista saada itsensä ylipäätään kangaskauppaan (myönneettäköön, että olin kipeä), mutta takaisin kotiin päästyäni ompelin Mariyan hameen yhdeltä istumalta.

Yleensä jossain vaiheessa puvun tekoprosessin aikana alan epäillä itseäni hahmovalinnasta. Vaikka vedän Zidanen housut jalkaan en näytä yhtään Zidanelta, vaikka minulla olisi häntä. Kuitenkin, kun puku valmistuu osa osalta ja niitä voi sovitaa yhdessä, alkaa kokonaisuus muodostua ja usko omaan itseensä palata. Sanin kohdalla tämä jatkui kohtuu pitkälle. Olen kovin vaalea Saniin vettattuna ja vaikka sainkin peruukin leikattua ja sovitin sitä, en siltikään voinut kuvitella itseäni Sanina, mutta heti, kun laitoin myös Sanin pannan päähäni ja maalasin punaiset kasvokuviot, tunsin onnistuvani jossain sittenkin.

Se hetki, kun puku on kokonaan lopullisesti valmis ja tietää, että seuraavalla kerralla sen voi pukea päälle kokonaan kaikkine osineen, on kultaa. Itse yleensä en kokeile pukua tässä vaiheessa ollenkaan, vaan jätän sen coniaamuksi, koska se saa aikaan pienen jännityksen, joka pääsee sitten coniaamuna myös purkautumaan.

Jostain kumman syystä puvun pakkaaminen on minulle suuri nautinto (kuten myös kirja- ja DVD-hylyn järjestely). Palapeli, jossa kaikki osat ovat eri kokoisia ja muotisia, mutta kaikki pitäisi saada sopivasti samaan tilaan.

Muuttaessani sain tästäkin niin paljon iloa irti.

Coniaamuna en yleensä kerkeä tuijottamaan itseäni peilistä koko cossissa, koska niin usein on kiire ja minä olen se hituri, mutta ajatus siitä, että puku on päällä ja sitä saa käyttää taas päivän verran, tuo minulle kovin suurta mielihyvää.

Huoriahan me ollaan kaikki, niin myös minäkin. Minusta on hyvin hauskaa kulkea matka majoituksesta conipaikalle puvussa, joka aiheuttaa päiden kääntymistä ja joskus jopa huuteluita. Minä pidän ihmisten hämmentämisestä ja siitä, että saan ihmiset kiinnostumaan jostain heille vieraasta asiasta. Tämä ei päde pelkästään cosplay'ssa. Yleensä uteliaimmat ihmiset ovat juurikin niitä kaikista avarakatseisimpia. Olen saanut käydä niin monta mukavaa keskustelu cosplay'sta vain siksi, että joku on kaupan kassajonossa ollut tarpeeksi utelias tullakseen kysymään minulta, mitä minulla on päälläni.

Tietenkin sydäntäni lämmittää aina se, kun joku tulee pyytämään kuvaa. Minä tulkitsen sen niin, että edes jonkun mielestä olen onnistunut jossain. En ehkä kaikissa pienissä yksityiskohdissa, mutta jossain sentään (tai sitten olen saanut aikaan hyvät naurut. on sekin saavutus) Saatan olla hyvin epävarma omista puvistani, mutta satapäinen kuvaajien lauma nostaa luottamustani omiin taitoihini ja kykyihini. Lisäksi kuvatessa pääsen esiintymään, vaikka vain pieneksi hetkeksi. Silti saan olla hetken roolissa.

Kaikista parasta cosplay'ssa on ehkä se, kun conipäivän aikana lähestulkoon unohtaa, että on liikkeellä jokin puku päällä. Jossain vaiheessa sitä kuitenkin tulee sellainen tilanne, että kävelee peilin ohi tai luo ja hätkähtää, kun sieltä ei katsokkaan se oma naama, vaan jonkun aivan muun. Siinä vaiheessa olen pystynyt hämäämään jopa itseäni ja voin miettiä sitä, että minä olen saanut sen aikaan.

On myös tuhansia muita syitä, miksi minä rakasta cosplay'ta niin paljon ja muilla on varmasti lisää. Halusin kuitenkin nämä itselleni ehkä päällimmäiset asiat tuoda esiin. Toiset ovat mitättömämpiä kuin toiset, mutta kaikki nämä yhdessä tekevät cosplay'sta sen kaiken tuskan ja raatamisen arvoista.

Fuu kiittää ja toivoo, ettei se cosplay olisi muillekkaan pelkkää tuskaa.

PS: Saa nähdä olenko liian laiska saamaan Mariyaa Animeseminaariin valmiiksi, mutta jos en sinne niin Traconiin, mutta sitten Ruruka joutuu jäihin...

Tag tulee ja syö mun aivot

Hei!

Jo jokin aika sitten Ane-Ue taggsi minut tagilla, joka vaatikin rutkasti enemmän aivotoimintaa minun osaltani kuin luulin. Näin lähes viikon jo äitini tyhjässä talossa Kiden kanssa nyhvänneenä ja Final Fantasy XIII'aa tahkonneena, aivoni alkavat olla hyvällämallilla hilloutumassa. Unenikin ovat täyttä tuota peliä (ravager, ravagert, medic, ravager, commando, synergist, ravager, Diversity, ravager...). Lähes taukoamaton pelaaminen ei tee hyvää, joten päätin viimein tehdä tämän tagin. Tiedoksi kuitenkin, etten käytä omaa konettani, vaan äitini, joten kaikki mielenkiintoiset kuvat ovat eri kaupunginosassa. Tässä nähtävät kuva on nyysitty Naamakirjan puolelta. Eteen päin!

On kuusi asiaa jotka teidän täytyy kertoa. 3 negatiivista ja 3 positiivista, tietysti reehellisesti. Lopuksi taggaat kuusi blogia ja linkkaat blogin ales joka sinut linkkasi.

Kolme negatiivista asiaa jotka sinun täytyy kertoa. 1.Cossi joka on vähiten suosikkisi ja syy. 2.Huonoin kokemus conissa. 3.Huonoin conisi ja syy.

Kolme postiivista asiaa jotka täytyy kertoa. 1. lempi cossisi ja syy. 2. Paras kokemus. 3. Paras conisi ja syy.

1. Cossi, joka on vähiten suosikkini...
Heti ensimmäinen on hankala... Vastaan kahdella eri puvulla, koska ne molemmat saavat selkäkarvani pystyyn.
A) Sakura Narutosta. Tämä puku oli ensimmäiseni eikä ikinä valmistunut, eikä sen tarkoitus koskaan ollutkaan valmistua. Tein sen vain ja ainoastaan siksi, että en keksinyt mitään muuta tekemistä tekstiilityöntunneille. Mekko itsessään on tosi mukava päällä ja nätti, mutta Sakura hahmona ei ole koskaan kiinnostanut niin paljoa, että kehtaisin häntä pukuilla.
B) Zidane FFIX-versio... Oi elämä... Ainoa kuva, jota kestän noista vanhoista Zidane-kuvista katsella on tämä viereinen. Tänäpäivänä kysyn itseltäni, että: "Mitä kakkaa?" Peruukki oli jotain aivan kammottavaa... ja muutenkin. Nyt keväällä/kesällä, kun tein sitä toista Zidanea, tälle puvulle kävikin niin, että se lensi roskiin. Kaavoituksellisesti tämä puku on kuitenkin opettanut minulle todella paljon.

2. Huonoin kokemukseni conissa...
Taas tämä pistää miettimään. En mitään älyttömän ikäviä kokemuksia ole saanut osakseni, mutta vastaan taas kahdella. A) Tukicon 2009 ja sen saamarin moinen jonotus! Oli pyllystä. Ja B) CosplayGaala 2009... Tämä menee ihan omaan piikkiin, koska se oli aivan täysin itseaiheutettua. Olimme Kiden ja hänen ystäviensä kanssa nostaneet kuppia edellisenä iltana vähän reippaammin ja se kostauti pahasti. Hirvittävät kamikaze-tunnelmat, kuuma ja äärettömän kireät bindit.

3. Huonoin conini...
Ei ole epäilystäkään siitä, mitä tähän vastaan; Tsukicon 2009. Kaikki siinä tapahtumasta oli suhteellisen pyllystä, enkä miellä sitä oikeastaan edes coniksi mielessäni. Conipaikalla ei kuitenkaan tullut oleskeltua juuri ollenkaan, vaikka molempina päivinä oli puku päällä.

4. Lempicossini...
Tämä on myös vaikea. Haluaisin vastata Mariya Shindou, mutta koska puku ei ole vielä edes valmis... Tämä taitaa kuitenkin olla Cloud. Vaikka pidän lähestulkoon kaikista puvuistani ja yleensä juuri hahmon takia, Cloudista saan kuitenkin aina niin paljon iloa ja komiikkaa irti. Cloudin olemuskin on sellainen, johonn minun on helppo päästä käsiksi (ehkä johtuen myös siitä, että se on eniten ollut päällä).

5. Paras kokemukseni conissa...
Oho tämäkin liittyy Cloudiin. Animecon 2009, missä Cloud pääsi ensiesiintymiselleen. Kuitenkin sydäntäni lämmitti hyvin suuresti se ujo poika, joka tuli luokseni ja sanoi jotenkin näin: "Saisiko tämä hirmuinen Cloud-fanipoika halata." Vastasin tietenkin myöntävästi ja halasin poikaa, mutta vain toisella kädellä, koska en halunnut raapia häntä noilla kynsillä, ja sanoinkin sen hänelle. Siihen hän vain vastasi, että: "Joo, ei mitään. Tämä oli jo tarpeeksi. Kiitos." Koko sinä aikana, kun hän minulle puhui, hän vain tuijotteli lattiaa. Hykertelen tälle taas itsekseni...

6. Paras conini...
Nekocon 2011. Vaikka coni itsessään ei ollut mitenkään ihmeellinen, se viikonloppu onnistui olemaan niin miellyttävä paketti, että voisin tehdä sen heti uudesta (+ en osaa muita hyviä coneja perustella niin hyvin). Oli kavereita, oli mukava puku, kivaa autoilua, oli kivaa kisailla, oli kivaa vammata ja ei ollut kiire tai stressi sitä ennen tai jälkeen (kuten Desuconin tai viime vuoden Traconin tapauksessa oli).

Tämä haaste oli tässä. En nyt taggaa ketään, koska Final Fantasy -himotus on liian suuri, enkä kestä enää tätä pelaamattomuutta. Saatan kuitenkin myöhemmällä ajalla lisäillä tänne tagit niille, jotka tätä eivät vielä ole päässeet tekemään.

EDIT: Ja niitä tageja... 3 kipaletta.
http://perunakin.blogspot.com/
http://icantgiveaway.blogspot.com/
http://voronan.blogspot.com/

Fukka kiittää.