sunnuntai 24. kesäkuuta 2012

Ankara väridilemma

Moro!

Nyt ollaan kiperien kysymyksien äärellä. Ihan oikeasti kaipaan useampaa mielipidettä asiasta. Tämä koskee AnimeConin pukuvalintaa ja alan hajoilla, koska en vaan tiedä!

Animeconin puku on ollut auki aika pitkään. Minähän en tee pukusuunnitelmia vuotta aikaisemmin, koska yleensä menen mutu-tuntumalla ja sillä, mikä tuntuu siinä hetkessä hyvältä. Nyt kuitenkin päätös pitäisi tehdä aika tiukkaan saumaan, koska aika, työt, peruukin saapuminen ja raha. Animeconiin ei kuitenkaan ole enää hirveästi aikaa, ja tahtoisin saada puvun alulle pian, että aikataulut eivät menisi tiukille.

Olen harrastanut ainoastaan näitä nais(maisia)hahmoja sen vuoden verran, koska viimeisin uusi kunnon mieshahmo oli Zidane, jonka tein Desuconiin 2011. Naiset on kivoja, naisia kehiin, mutta viime Desussa sain naismittarini sen verran täyteen, että haluaisin tehdä jonkun oikeasti miehen välissä. Joten syntyi idea...

Himura Kenshin
Rurouni Kenshin on yksi lapsuuden sarjoistani. Kaunista tarinaa ja ihania hahmoja rakastan yhä todella paljon. Idea Kenshinin tekemiseen tuli todella yllättäen. En aikaisemmin ollut ajatellut asiaa juurikaan, mutta tällä hetkellä se olisi se unelmapuku Aconia varten, mutta...

Anime
Mangacover
...TUO PERKELEEN TUKAN VÄRI! Kuinka minä ikinä osaan tilata oikean värisen peruukin, kun en ole edes aivan varma, minkä värinen Kenshinin tukka oikeasti edes on! Olen kuitenkin tekemässä tuon anime-version, koska tuolle kimonon värille on naurettu niin paljon, että en voi olla sitä tekemättä. Eli kaikenhan pitäisi olla täysin selvää. Vai?

Mutku! Olen katsonut kyseisen animen läpi ja tuijotellut tuota tukkaa jonkin verran tässä vuosien varrella. Silti, kun ajattelen Kenshinin hiusten väriä ensimmäisenä mieleeni tule oranssi. Kuitenkin kuvaa katsoessa se on enemmän punainen. Mangassa taas hiukset ovat ihan rehellisesti oranssit, mutta kimono on taas enemmän kirkkaan punainen. Lisäksi se on animessa kuitenkin paljon oranssimpi kuin RuroKenin OVA-versiossa, jossa Kenshinin hiusten sävy on jopa lähellä ruskeaa.

Minä harvoin katselen muiden pukuilijoiden kuvia samasta hahmosta, kun olen tekemässä tai suunnittelemassa hahmoa. Yleensä välttelen sitä. Haluan kuitenkin tehdä asioita hyvin pitkälti itse alusta loppuun. Nyt kuitenkin olen katsellut muiden Kenshin-cossaajien kuvai ihan siitä syystä, että näkisin, minkä värisenä muut ovat hänen hiuksensa tehneet. Moni on käyttänyt punaista peruukkia, mutta myös oranssia löytyy. Omasta mielestäni oranssi jopa näyttää paremmalta, vaikka se animessa onkin enemmän punainen. Ota nyt tästä selvää...

Päätös pitäisi kuitenkin tehdä kohtuu äkkiä, että ylipäätään kerkeän tilata peruukin ajoissa ennen Aconia. Siksi minä pyydän hartaasti apua ja mielipiteitä asian suhteen! APUVA!

Mitä minä teen?! ORO?!
Kenshinin tilalle on toinenkin vaihtoehto, jolle on jo peruukki olemassa, mutta nyt ei naiset paljon kiinnostais.


Tyttö Ranmaa olisi luvassa, jos Ken-Ken ei nyt onnistukkaan. En kuitenkaan haluaisi rueta yhtäkkiä vääntämään kahta pukua, koska se tarkoittaisi äärimäistä kaaosta täällä kotonani. Hädin tuskin olen edellisestä sekamelskasta selvinnyt ja nyt pitäisi muka toista alkaa saamaan aikaiseksi. -________-

Kiittäen pyydän, anelen ja rakastan, jos saan apua dilemmaani.

lauantai 16. kesäkuuta 2012

Desucon: Lyhyitä hameita ja isoja halkioita

Moro! Tarjoan Desu-jauhantaa.

Tämän vuoden Desuconit on nyt desuiltu ja kivaa oli. Koko viikonloppu oli ihmeen tapahuman täyteinen, mikä ei kyllä minua haitannut yhtään. Joitain ohjelmia tuli katsottua, mutta en silti onnistunut katsomaan kaikkia, jotka olisin halunnut. Yhdistys pöydän takana tuli istuttua jonkin verran ja OF'n puolesta piti myös kampeutua lavalle.

Perjantaipäivä tuntui hyvin hämmentävältä, koska oli päivä ajettu Lahteen, illan vietto conissa tuntui jotenkin irtanaiselta. Kolmipäiväinen coni on jo kerran tullut koettua, mutta nyt ei sentään väsyttänyt ihan yhtä paljon. Minulle kyllä riittää kahden päivän conit, mutta en valita, jos ne ovat kolmipäiväisiä. Ohjelmaa taisi kuitenkin piisata ihan koko conin ajalle.

Perjantaina heti coniin saavuttuamme rynnimme pukuhuoneeseen ja kaikki vetivät puvut niskaan. Perjantain puku oli siis Yui K-ON!'sta ja totesin sen myös mukavimmaksi puvukseni tähän asti. Ihmekkös, se on parhaiten tehty, vaatteet ovat muutenkin yksinkertaiset eikä peruukkikaan tule silmille tai ole pitkä. Ja siinä on  ihan oikeat taskut.

Perjantain ohjelmista tuli katsottua kunniavieraan, Noriaki Sugiyaman, haastattelu ja Vihaluento. Sugiyama on yksi omia lempiääninäyttelijöitäni ihan vain siksi, että hän on niin taitava. Herran normaali puheääni ja -tapa eroavat niin paljon kaikista hänen rooleistaan, että se nosti arvostusta herran työtä kohtaan kyllä hurjasti. Haastattelusta jäi alkupää näkemättä, mutta suurimmaksi osaksi asia oli hyvin mielenkiintoista. Siinä vaiheessa, kun kysymykset vaihdettiin yleisön puolelle alkoi ohjelman taso selvästi laskea. Hyvin paljon tuli ihan kivoja ja miellekkäitä kysymyksiä, mutta selvästi kysymykset alkoivat käsitellä enemmän yksittäisiä sarjoja tai hahmoja eivätkä niinkään ääninäyttelyä itsessään. Itse tuli istuttua yläparvella, niin en päässyt omia kysymyksiäni ollenkaan tenttaamaan. Siinä vaiheessa, kun yleisöstä kysytään Sugiyaman mielipidettä siitä, että voisivatko Naruto ja Sasuke olla ikinä romanttisessa suhteessa, päätimme poistua paikalta. Myös Naruton loppuratkaisua yritettiin ohjelman aikana udella.

Vihaluento oli oikein viihdyttävä, mutta sen pääasia ja pointti jäivät minulle vähän hämäräksi. Silti se oli oikein katsottava. Siitä nyt ei ole ihan hirveästi mitään erityistä sanottavaa puolesta tai vastaan. Katsoin ja viihdyin sen verran hyvin, että koko ohjelma tuli seurattua lattialta, koska koko sali oli niin täynnä.

Saavuttiin perjantaina majoitukseen...
Sugiyaman nimikirjoitukset menivät ohi lauantaina, koska tuli istuttua aamusta asti Miyazaki-luennolla. Harrin kanssa on tullut jotain animesta höpöteltyä, mutta herran anime-tietämys ylitti kyllä kaikki odotukseni. Hyvää ja hienoa asiaa. Monta uutta katsomisen arvoista elokuvaa luennolta löytyi ja muistutteli se myös jo aikaisemmin kuulluista elokuvista, joita vain ei ole saanut katsottua. Tykkäsin kovasti.

Muuta katsottavaa lauantain osalta oli Cosplay-kisa ja Mononoke-luento. Molemmat olivat kovin mielenkiintoisia.

Kisalta tietenkin odotin paljon, koska olihan kysessä Suomen-mestaruus. Hienoja pukuja ja hienoja esityksiä oli molempia tarjolla. Esitysten puolesta ei ihan yletty samalle tasolle kuin viimevuonna, mutta hienoja ne olivat silti. Sain edellisvuoden karsinnoissa niin monta Wow-hetkeä, että sitä on vaikea päihittää. Puvut puolestaan ylittivät edelliset karsinnat. Vielä onnittelut voittajille minunkin puolestani!

Ennen Mononoke-luentoa piti käväistä tanssailemassa OF'n kanssa Vocaloid-hengessä. Jonkin moinen välispiikkikin piti pitää. Anteeksi sönkötykseni. Tanssi ei ollut ihan hallussa, koska vielä desu-viikolla koreografiaan tuli muutoksia, enkä minä ole kone, joten sen harjoitteluun olisi tarvinnut lisäaikaa. Tanssiin piti keskittyä hurjasti ja silti möhlin jonkun kerran. Kaverit sanoivatkin, että olisin voinut hymyillä vähän, mutta koreografian muisteleminen vei kaiken aivokapasiteetin. Tallenteen nähtyäni voin hieman huokaista, koska ei se mennytkään niin perseelleen kuin luulin. Epämiellyttävistä tuntemuksista huolimatta, nakkaan tähän nyt videon tanssista. Ehkä minä elän tämän yli.


Mononoke on syy siihen, miksi minä nussin pilkkua aina, kun joku puhuu Ghiblin Mononoke Hime'stä ja käyttää siitä nimitystä Mononoke. Ne ovat kaksi täysin eri asiaa, perkele! Mononoke on minun ehdoton suosikkini anime-sarjojen loputtomassa kaartissa. Japanilaista kauhumysteeriä kauniissa kuosissa <3 Olin aivan onnesta soikeana, kun sain kuulla, että joku pitää siitä luennon. Pakkohan tuo oli nähdä ja kuulla. Luennolla, tuli esiin paljon mielenkiintoisia uusia asioita, joita en itse ole vielä hoksannut, kaiken sen lomassa, mitä sarjasta tiesin. Itse olen katsonut sarjan lie kuinka monta kertaa, mutta silti se tarjoaa aina jotain jännää. Luennoitsia, Päivi Niinikangas, oli kyllä paneutunut aiheeseen intensiivisesti. Nautin <3 Meinasin jäädä tai ehkä jäinkin suustani kiinni luennon jälkeen, kun piti jäädä ylistämään ja vielä pohtimaan aihetta Niinikankaan kanssa. Täytyypi katsoa Mononoke jälleen kerran uudestaan tässä, kunhan kerkeän. Myös nyt olisi hirveä hinku tehdä Kusuri-uri -cossi uudestaan...

Sunnuntai meni aivan täysin ohi. Aamusta kerkesin kuunnella Cosplay photoshoot -luennon, jonka jälkeen aika hurahti K-ON!-ryhmän kuvauksissa. Yui oli kyllä hauska leikittävä. Aivan erilainen hahmo kuin, mitä valitsen yleensä. Yui on niitä harvoja poikkeuksia, joiden takia en revi naamaani, vaikka hahmo onkin tyhmä. Sinäänsä tykkään Yuista hahmona. Hyvin jännää oli.

Kuvaaja: Miika Ojamo
Ja sitten inhan vaan Yuita,
Ehkä minäkin uskallan kokeilla cossikuvien muokkausta nyt vähän enemmän, kun sitäkin käsiteltiin photoshoot-luennolla. Nuo kuvankäsittelytaidot eivät itselläni ole mitään parhaimpia, niin yleensä jätän kuvat mielummin rauhaan.

Kaiken kaikkiaan luulen, että tästä conista jäi enemmän käteen kuin monesta muusta aikaisemmasta. Tuli tehtyä, kuultua ja nähtyä monenlaisia asioita niin pienessä ajassa. Moni asia oli niin äärettömän kivaa, että ne tullaan muistamaan. Oli siis kiva con.

Fuu kiittää kaikkia! Loppukevennyksenä tilanne kuva, johon yksi matkalaisista totesi, että hän ehkä mieluummin kävelee Ouluun.

En lähtis kyytiin.
Ja PS: Meitä saa käydä äänestämässä sunnuntain Välähdys-kisassa!

torstai 14. kesäkuuta 2012

Piletystä maailmanloppuun asti

No hei.

Saatoin ehkä mainita, että huor... esiinnyin kameralle musiikkivideon merkeissä tässä taannoin. No, tässä, kun odottelen materiaalia Desuconista, niin ajattelin viihdyttää itseäni kirjoittamalla hiukan kuvauksista.

Ja tämähän on vasta ulkosalta.
Ensinnäkin paikka, missä kuvasimme, on aivan mieletön. On tullut joskus keskellä yötä kauhuleffojen jälkeen käytyä tuolla paikan päällä ja oltua ihan kusi sukassa. Nyt sentään oli tunnelma vähän eri, kun tuli piletettyä neljä tuntia auringossa kääriytyneenä mustaan muoviin. Siinähän se päivä kului.

Sohvi, liian cool tanssimaan.
Porukkaa oli mukavasti ja, vaikka minun autoni rikkinäinen poppijärjestelmä ei kovin kovalla musiikkia soittanutkaan, olihan siinä ihan pirskeitten tuntua. Iltapäivästä suurin osa porukasta poistuikin sitten paikalta ja jäimme vielä pienemmällä porukalla kuvaamaan lisää.

Rakastan tuota hallia.
 Niin varmasti olen menossa tuonne uudestaan kuvaamaan pukuja, koska paikka on vaan niin hieno. Ja omasta mielestäni juurikin tuossa eräässä hallissa kuvatut pätkät ovat kaikista hienoimmat osat videosta.


Ei juuri tuntunut mitenkään erikoiselta huor... esiintyä kameralle näissä merkeissä. Se oli aika lailla vain tanssimista. Jokseenkin yritin olla normaalia sensuellimpi, koska Luka nyt on nainen ja itse en aivan siitä naisellisimmasta päästä ole.

Kuvauksissa vitsailimme epämääräisistä parituksista... Tässä teille kuitenkin vielä lopullinen video, jos ette sitä  ole vielä nähneet. Olokaapa hyvä, tässä teille eeppistä Siitepöly-Simona (Kaisaa) ja epämääräisen paljon jalkoja.


Repeän aina tolle lopulle niin pahasti :B Kommentteja toki otetaan vastaan, mutta niitä voi suunnata enemmän tuon  Rullarinkelin suuntaan.

Kaikki kuvat on ottanut Sami Räbinä ja lisää kuvia löytyy OF'n facebook-sivulta.

Fuu kiittää, häpeää ja odottelee Desu-juttuja.

keskiviikko 6. kesäkuuta 2012

Kuin partiolainen; Olen valmis

Hello!

Kaikki on melkein kasassa Desua varten. Kohta se on ja alkaa pikkuhiljaa jänskättää. En varsinaisesti jännitä sitä, että olen menossa coniin, vaan reissua yleensä. Matkaamme autolla ja yritämme viiden cosplay-ihmisen voimin ahtautua samaan peltirasijaan. Siitä voi tulla mielenkiintoista.

Kaikki, paitsi Yuin jakku, on valmiina lähtöön. Jakusta puuttuu napit, mutta ne varmaan ommellaan automatkalla, koska napit eivät ole minun hallussani. Koko hökötys parsiutui kasaan varsin nopeasti. En osannut ollenkaan suhteuttaa tarvitsemaani aikaa ja olin varma, että ompelisin jakkua vielä torstai-iltana. Nyt voin todeta, että jakun vääntäminen on varsin kivaa. Voin siis heittää kaikki antipatiani metsään. Plus tästä tulee kyllä ihan käyttö takki.

Jakku ja sen kääntäminen.
Yuin peruukkiakin piti tosiaan säätää. Sain siihen apuakin otsatukan kanssa. Peruukki piti suoristaa ja sitten taivuttaa latvoja uudestaan. Mietin myös sen leikkaamista, mutta en sittenkään leikannut. Otsatukka pitää vielä paikan päällä laittaa kunnolla lakan kanssa. En malta odottaa sunnuntaita, kun on K-ON! -ryhmäpäivä. Vaan Mio puuttuu ;_______;

Meni ihan tikkusuoraksi.
Valmiiiiiiis!
En nyt osaa yhtään ajatella sitä, että huomenna ei ole muuta tekemistä kuin pakkaaminen ja pyykin pesu. Perjantaina aamulla lähtö Lahtea kohti. Perjantaina nakkaan Yuin päälle, lauantai on Luka päivä ja sunnuntai sitten se K-ON! -ryhmä. Kiva päästä katsomaan ohjelmaa, palloamaan ja näkemään ihmisiä. Nähelläänpä siellä!

Fuu kiittää.

sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Kriisistä on selvitty

Hei!

Olin jo tänne kirjoittamassa itkumerkintää tuossa alkuviikosta. Oli epätoivo iskeä. Pahasti. Ratkoja on kyllä hukassa taas, mutta tämä epätoivo ei nyt koskenut sitä. Tein Lukan kenkiä ja olin taas hyvässä yhteysymmärryksessä kengänpäällisten kanssa. Lyön tähän nyt hieman WIP-kuvia ja -asiaa aiheesta. Tai sen, mitä siitä yleensä on.



Tässä on alku. Kirpparilta kaivetut ja vahingossa kokoa liian isot popot. Heti alkuun tungin kengät täyteen erinäisiä asioita, jotta saisin niistä sopivat. Vartta piti saksia lyhyemmäksi ja sitten alkoikin elämää suurempi taistelu. Alusta asti olin päättänyt tehdä täysin kiinteät kengänpäälliset.


Tämä vaihe, "kaavoitus", oli vielä hauskaa ja leppoisaa. Näin harhakuvia siitä, että eihän näiden kengänpäällisten tekeminen olekkaan niin pepuista. Sitten homma taas pissi minua silmään ja tökkäsi. Pahasti.
Kerpele!
Ensimmäinen epätoivoinen sovitus. Mitä pas... Arvatkaa, montako suoraa nuppineulaa minulla on enää jäljellä. Vetoketjukin ommeltu päin mitä sattuu. Tämän hetken jälkeen lakkasin kuvaamasta, koska ketutti, nolotti, päätä särki enkä halunnut lisää todistusaineistoa tuskastani.

Sain lopulta kengät tehtyä jotenkin. En missään nimessä ole kenkiin tyytyväinen, mutta virheet ovat sellaisia, jotka voin seuraaviin helposti korjata. Opittua tuli paljon ja ehkä ensikerralla, kun kengänpäälisiä teen, en ole ensimmäisenä suunnittelemassa omaa kuolemaani. Vannoin kyllä, etten muka enää ikinä tekisi kengänpäälisiä. Arvatkaa vaan.

Piti suoristaa peruukki, jota käytän Lukalla. Harmi, se oli kiharana niin nätti. Peruukki on alunperin hankittu Rurukaa varten, mutta koska Ruruka ei ole vielä itseään parsituttanut kasaan, päätin voivani uhrata toisen peruukin Lukalle. Jos ihastun Lukaan pukuna, tilaan varmaan kolmannen peruukin Rurukalle, mutta jos en ihastu, leikkelen tämän palasiksi ja laitan sen Rurukaan.

Hei hei, kaunis muru!


Kengät meinasivat jännittää myös siksi, että niiden löytäminen kesti ja lopulta minulle jäi todella vähän aikaa niiden tekemiseen. Lukan piti nimittäin olla valmis nyt täksi lauantaiksi (26.), koska OF-porukan ja muiden kanssa kuvailimme musiikkivideota. Tuli pyyntö, josko saisin Lukan valmiiksi kuvauksiin. Ja valmista tuli!

Aurinko poltti minut puhki.
Kuvauspaikka oli aivan ihana, mutta samalla hyvin sotkuinen ja hasardi. Luka ottikin vähän osumaa kuvauspäivien aikana. Peruukki pitää suoristaa uudestaan, kengät puhdistaa ja ehostaa. Ja sain minä sievät rusketusrajatkin toiseen käteen. Nyt odotellaan videota.

Viimeviikolla piirtelimme porukalla kaavoja ja maanantaina lähetin kaavoja maailmalle K-ON!-ryhmämme yhdelle jäsenelle (toivottavasti kellään ei tule kaavojen takia suurta halua kuristaa minua). Yui on muuten valmis myös, mutta peruukkia pitää vielä vähän ehkä saksia ja jakku pitäisi laittaa kasaan. Tein elämäni toisen vekkihameen Yuille ja tykästyin siihen hirveästi. Kangas oli aivan ihana ja silittyi täydellisesti.

Ostin koululta muutamat olkatoppaukset.
Jakun tekemiseen ei tule menemään kauaa, nyt kun olen päässyt taas yli antipatioistani sitä kohtaan. Odottelen sitä jo ihan innolla, mutta ensin siivotaan Lukan jätökset.

Tilasin Yuille tosiaan piilolinssit. En taas osannut ottaa mistään mitään selvää ja postissa tulikin sitten vähän jotain muuta kuin mitä odotin. Ruskeat piti olla, mutta eivät minun silmissäni hirveän ruskeilta näytä. Näytän pieneltä eläimeltä ne silmissä. Tilaan uudet, kunhan kerkeän ja on rahaa. Desuun mennään näillä.

No moe vaan.
Lukasta tulee lisää kuvia tässä myöhemmin, kunnes pääsen taas omalle tietokoneelleni. Kuvat on kylläkin otettu minun ovisilmäräpsylläni, joka ei ole kovin kummoinen vehje.

Fukka kiittää.

PS: Kiitos myös Biirulle haasteesta!

sunnuntai 20. toukokuuta 2012

Minulla oli idea...

Heissan!

Vaikka voisin tehdä päivityksen edistyksestäni pukujen kanssa, en tee sitä. Minulla on nyt ihan muut asiat mielessä.

Monelle ovat varmaan tuttuja nämä cosplay-musiikkivideot, joita tätänykyä putkahtelee joka kolosta. Minä tykkään niistä ihan hirveästi silloin, kun ne ovat hyvin tehtyjä ja mietittyjä (hyvä kuvaus, hahmokemiat kohdallaa ja silleen). Oma suosikkini on ehdottomasti Cosplay Fever'n video, joka on tehty Pink'n Rise Your Glass -kappaleesta.


Koko konsepti on minusta hyvin toimiva ja kappalevalinta täydellinen. Mehän olemme vain kourallinen friikkejä, jotka pitävät omia pieniä pileitään. Jee. Toteutus on myös onnistunut.

Teknologian kehitys on mahdollistanut sen, että lähestulkoon millä vempeleellä tahansa joku voi kuvata tällaisen videon. Se on kivaa arvatenkin, mutta siitä on taas muodostumassa massailmiö. Ei ehkä ihan Suomessa vielä, mutta kyllä se maailmalta tännekkin perseensä raahaa.

Mikä itseäni tässä risoo, on se, että minulla ei ole kuvauksellisia taitoja tehdä tällaista videota. Hiljattain olin mukana lyhytelokuvan kuvauksissa, mikä vakuutti minut siitä, että koko posessi olisi minulle mahdoton toteuttaa, koska en osaa kuvata tai tehdä valaistuksia tai äänittää. Tietotaitoni on puutteellista.

Cosplay-esitysideoita tursuaa korvista jatkuvasti. Suurin osa ovat kuitenkin toteuttamiskelvottomia ilman monen kuukauden valmisteluja, harjoitteluja ja osaavaa porukkaa. Minä kuitenkin toistaiseksi ideoin ja haaveilen aivan yksinäni omassa kolossani. Osan ideoista onnistuisin toteuttamaan videolla, vaikka yksin, jos tarve vaatii. Kuvaamiseen edelleen pitäisi hommata joku, joka oikeasti osaa hommansa...

Nyt kuitenkin huomaan innostukseni oman videon tekemiseen hiipuvan, koska kaikki muutkin tekee sitä. Jos oikeasti osaisin, ei minulla olisi mitään epäilemistä, muttakun ei osaa. Siitä huolimatta! Yritän pitää pintani tämän kanssa, koska ne videot on vaan niin kivoja. Tahdon myös kokeilla enemmän kameralle näyttelemistä, koska se on jäänyt aika vähäiselle.

Ja täten minä virallisesti varaan piisin... Backstreet Boys'n Masquerade!


Minähän olen jonkinmoinen BSB-intoilia ja tykkään tästä piisistä muutenkin. Olen tätä pohtinut kesästä 2010, joihin aikoihin tämä piisi ensimmäisen kerran ilmestyi. Ihan vain siltä varalta, jos joskus saan asioita aikaiseksi.

Fukka kiittää.

lauantai 12. toukokuuta 2012

Näillä mennään kesää kohti

Minä täällä hei!

Olen oikeasti jaksanut työstää Desun pukuja nyt pikkuhiljaa joka päivä, sen sijaan, että vääntäisin kaiken yhdessä super-intensiivisessä rytäkässä. Vaikka minulla on tässä rutkasti aikaa saada kaikki valmiiksi, tuntuu siltä, että pientä stressiä on ainakin ollut ilmassa. Tilanne tuntuu nyt kuitenkin lievittävän jokseenkin, kun osa stressitekijöistä on pois päiväjärjestyksestä. Osasta päästän hyvillä mielin irti ja osa jää vähän harmittamaan. Tarkoitus oli lähteä OF'n mukana Kemin Manga-päiville, mutta piti tehdä valinta sen ja perheen välillä, ja perhe meni edelle. Se, että ylipäätään jouduin moisen päätöksen tekemään, ärsyttää.

Mutta silti! Edistysaskelia! Toisen Desu-puvun peruukki saapui postiluukusta sisään maanantaina. Odotin tuota peruukkia hyvin täpinöissäni. Se tulee siis Yuille K-ON!'sta. Teen Yuin koulupukuversion ja näillänäkymin Yui olisi sunnuntain puku, mutta saatan sen laittaa myös ehkä perjantaille. Jakun kaavoja olen yrittänyt piirrellä, mutta vihani jakuntekoa kohtaan oli ylitse vuotava. Nyt asia on kuitenkin korjattu ja voin kaavoitella ensiviikon hyvillä mielin.

Retardi on retardi.
Ensikertaa, kun tätä peruukkia sovitin, ne näytti vähän pömpöltä tuolta päälaelta, mutta luulen, että syy oli siinä, että oma tukkani oli huonosti peruukkisukan alla. Koko kuontalo oli kai kasaantunut päälaelle, koska kun uudelleen tätä sovitin, se näytti aivan eriltä. Kuva on tosiaan ekalta kerralta. Peruukki saa kokea vielä suoristuksen ja saksikäsittelyn. Etutukkaa ja latvoja päitää hieman lyhentää.

Yuille pitää ostaa myös piilarit, mutta valinnan vaikeus meinaa jarruttaa. En ole koskaan ruskeita piilolinssejä ostanut, joten kaikista eri vaihtoehdoista on niin vaikea päättää >______<

Yuille on jo olemassa kengät entuudestaan sekä hame- ja jakkukankaat ostettuna. Minulla oli mielikuva, että omistan valkoisen peruskauluspaidan, jota voisin käyttää Yuissa, mutta en löytänyt sitä ainakaan mistään. Olin jo repimässä hiuksia päästäni, kunnes sain aivan toista pukua varten tilatun kauluspaidan... Pienen tovin aivosoluni harhailivat, ennen kun tajusin, että voin käyttää sitä myös Yuissa. Jakkua, peruukin muokkausta ja hametta vaille valmis on siis Yui. Ei paha.

Lukaa olen työstänyt eteenpäin hieman ahkerammin. Tällä hetkellä uupuu vielä pikku juttuja ja edelleen ne kengät. Olen ensiviikon lähestulkoon lomalla, joten ajattelin raidata kirpputoreja siinä toivossa, että hyvät kengät löytyisivät. Sitten pitäisikin tehdä ne kengänpäälliset... ... ... APUA!

Paita lähes valmis. Korut valmiit ja maalatut.
Omistaako kukaan Joka tyypin kaavakirjaa? No, minä omistan. Pyysin sitä lahjaksi ennen kuin aloitin kouluni vaatetusalalla. Siinä on hyviä ohjeita kaavoitukseen ja kaavat tulevat kirjan mukana. Aluksi se vaikutti taivaan lahjalta, mutta nyt olen tullut siihen tulokseen, että voisin heittää koko kirjalla vesilintua.

Joudun joka ikinen kerta muokkaamaan kaavoja niin paljon, että samalla vaivalla piirtäisin kaavat itse. Kirjan taulukoiden mukaan kokoni olisi L (en ole koskaan käyttänyt kauppojen L-kokoisia vaatteita). Sen kaavat ovat minulle aivan liian isot. Lukan hametta kaavoittaessani päätin sitten jäljentää M-kokoisen kaavan. Kun tarkistelin kaavan mittoja ja vertasin niitä omiin mittoihini huomasin, että kaavat olivat aivan liian pienet... GHAAAAAAAAA! Piirsin ja pienentelin stten ne L-kokoiset kaavat. Eli halusin vain sanoa, että ne kaavat ovat välillä aivan päin pyllyä.

Selvisin kuitenkin.

Kellotin takakappaletta vähän enemmän, jotta saisin vähän volyymia hameeseen.
Taas eräs asia, jota vihaan. Saumanvarojen piirtäminen kankaalle kangasliidulla. Kangasliitu on niin kömpelö väline, että sen kanssa hommaan menee ikuisuus. Vielä en ole löytänyt sellaista vaatturinkynää, josta oikeasti jäisi jokin jälki kankaaseen (Jos jollakin on hallussaan tällainen ihme, kertokaa mistä sitä saa ja paljonko maksaa. Kiitos). Yleensä piirrän saumanvarat valmiiksi kaavoihin, mutta koska en ollut varma siitä, miten paljon joudun noita hameen kaavoja muokkaamaan sovituksen jälkeen, niin jätin sen tällä kertaa välistä.

Kaikesta tästä kakasta huolimatta Lukalle on nyt hame. Harmillisesti minulla ei nyt ole tarjota kuvaa täysin valmiista headset'stä. Luurimet näkyivät jo viime merkinnässäni, mutta mikrofooni on lisätty sen jälkeen.

Fuu kiittää ja toivoo, että voi tehdä vielä jonkun merkinnän ennen Desua. Kiire on kuitenkin se joka määrää.

PS: Olen viime päivät lukenut Naruton uusimpia lukuja siitä, mihin joskus jäin. Noin 80 luvusta olen lukenut 70 ja itkenyt silmät päästäni. Sen innoittamana olen harkinnut kaivavani vanhan Tsunade-pukuni kaapin kätköistä Desun perjantaipuvuksi. Peruukia minulla ei ole, mutta voisin lainata Kideltä peruukkia, jos kelpuutan sen. Jos näin käy voi olla, että Tsunade lähtee toden totta mukaan Desuun. Jos ei, niin sitten varmaan perjantaina on se Yui.