Hiljaa hyvä tulee

Momoi!

Yritän nyt päivittää ennen Traconia, vaikka varsinaisesti asia ei Traconiin enää liitykään. Linkin jälkeen piti miettiä, että mille alan seuraavaksi. Hyvin fiilispohjalta lähdin miettimään, että mikä puku voisi olla seuraavana vuorossa. Aluksi pohdin, josko olisin ehtinyt tehdä kesän aikana Traconiin jonkin uuden puvun. Lopulta kuitenkin mutkia osui matkalle taas jos jonkin verran, joten näillä näkymin Traconiin ei ole tulossa mitään uutta.

Jujutsu Kaisen on ollut kohtuullisen viihdyttävä sarja ja, vaikka joidenkin hahmojen ulkonäkö häiritsee minua suuresti (Megumi, mikä sulla on hätänä?), olen pyöritellyt siitä useampaa hahmoa pukulistallani. Yuji, Nobara, Gojo ja Sukuna ovat käyneet mielessä vähän eri syistä, mutta näin lyhyellä aikataululla ajattelin, että ehtisin toteuttaa hyvin Nobaran. Lisäksi ihan tykkään Nobaran uniformun ulkonäöstä, kun taas molemmilla pojilla siinä on kaikennäköistä pöljää meneillään.

Kugisaki Nobara

Lähdin tietenkin siitä liikkeelle, että tilasin Nobaralle peruukin. Jo hetken aikaa olen tiiraillut Coscraftin irrallisia skin top -osia, joilla on mahdollista luoda muun muassa jakaus peruukkiin. Ajattelin, että Nobara voisi olla hyvä projekti kokeilla moista, joten tilasin myös skin topin jakausta varten. Asioiden liimaaminen peruukkeihin ahdistaa edelleen, joten saa nähdä, miten tämän kanssa edetään. Kaikki ohjeet nimittäin ohjaavat liimaamaan jakauksen paikalleen.

Coscraftin Yoji värissä Ginger

Skin top -osa myös värissä Ginger

Peruukin jälkeen lähdinkin metsästämään kangasta. Vaihteeksi lupasin itselleni, että en rupea värjäämään kangasta. Nobaran kohdalla tavoitteena oli myös löytää mahdollisesti jokin keinokuituinen satiinikangas, koska uniformuissa on jännittävä kiilto, jota halusin tavoitella. Kiersin paikalliset kangaskaupat läpi ilman onnea, minkä jälkeen selasin useita nettimyyjiä läpi sopivan kankaan toivossa. Lopulta totesin, että aika ei tule riittämään, jos minun pitää alkaa tilaamaan näytetilkkuja maailmalta. Tästä syystä Nobara pääsikin odottamaan vuoroaan, kunnes löytäisin sopivan kankaan.

Jälleen olin siis pohtimassa sitä, että mitä sitä ihminen tekisi.

Mashiro Ichijo

Monta vuotta olen suunnitellut tekeväni erään lempimangani, After School Nightmare, päähahmon Mashiro Ichijon. Aikanaan olen metsästänyt Ichijolle sopivaa peruukkiakin kissojen ja koirien kanssa (tämä siis aikana, jolloin Ebay oli pääasiallinen paikkani ostaa peruukkeja). Monen hutiostoksen jälkeen vuonna 2017 käsiini päätyi peruukki, jonka kelpuutin sekä värin että mallin puolesta Ichijolle.

Kuva on vuodelta 2017. En ole oikeasti jaksanut vielä kaivaa peruukkia esiin.

Tämän pidemmälle ei kuitenkaan puvun kanssa edetty, koska ajatuksenani oli (ja on edelleen), että tekisin Ichijolle sekä tyttöjen että poikien koulupuvun. Hahmo tosiaan käyttää molempia koulupukuja sarjan aikana ja tämä on merkittävä osa myös sarjan juonta. Kahden koulupuvun tekeminen ei kuitenkaan ole ollut mikään pikkuruinen väliprojekti, varsinkin kuin poikien koulupuku on bleiserimallinen ja siihen kuuluu myös liivi. Sopivaa saumaa tälle projektille ei ole vuosien aikana tullut vastaan. Nyt kuitenkin päätin ryhtyä todella viemään tätä eteenpäin.

Tähän ei nyt kuitenkaan riitä into.

Alkujaan ajatus oli, että tekisin molemmat versiot samaan tapahtumaan ja käyttäisin niitä eri päivinä. Tähän hätään en kuitenkaan ajatellut tekeväni kuin vain toisen koulupuvun. Olen edelleen vihainen Tamakin epäonnistuneelle takille, joten poikien koulupuku sai jäädä tulevaisuuteen. Tein kuitenkin alustavia laskelmia paljonko tarvitsisin kangasta molempiin koulupukuihin, koska tarkoituksenani on käyttää molemmissa samaa kangasta. Hieman hirvitti, kun sain loppusumman eteeni. Päädyin lopulta siihen, että teen nyt vain tyttöjen koulupuvun ja poikien koulupuku sai jäädä odottamaan. Tästä syystä päätin myös, että en aio värjätä kangasta.

Ja koska kyse on mangasta, värit tietenkin vaihtelevat kuvasta toiseen. Lisää syitä olla värjäämättä hyvällä omallatunnolla.

Muutamasta syystä, aloitin puvun valmistamisen Ichijon solmiosta. Aikanaan olen tehnyt yhden puolikkaan solmion Senjougaharaa varten, joten perusidea oli minulle tuttu. En kuitenkaan koskaan piirtänyt Senjougaharalle kokonaisen solmion kaavoja, joten jouduin hieman etsimään tietoa niiden tekemiseen. Lopulta löysin Google-sedän avustuksella käyttötarkoitukseeni sopivan kaavan täältä. Hieman muokkasin solmion mittasuhteita vastaamaan paremmin haluamaani kokoa. Ohjeen kaava on hyvin leveä, mutta aivan niin leveää solmiota ei ollut tarkoitus tehdä.

Aina yhtä kivaa arvioida kangasmenekkiä, kun kaavat asetellaan vinoon langansuuntaan.
Tämä oli onneksi yksinkertaisimmasta päästä.

Ostin solmiokankaan ennen kaavojen piirtämistä ja sain taas muistutuksen, miksi niin ei kannata tehdä. Onneksi kangasta oli liikaa eikä liian vähän. Olin hyvin iloinen, kun pääsin ompelemaan taas kulmasauman, vaikka vain yhden sellaisen. En tiedä, mikä intohimo japanilaisilla on tähän v:n malliseen koristekuvioon solmioissa, koska Senjougaharan solmiossa oli saman moinen. En tiedä nähneeni moista myynnissä olevissa solmioissa koskaan enkä niitä ommelleena usko, että se on todellisuudessa solmion valmistuksen kannalta mitenkään järkevä yksityiskohta. Toisin sanottuna: Nyt on jännä.

Sitä hyvää.

Tein solmion sisävahvikkeen samasta kankaasta kuin muutkin osat, mutta tuin sisävahvikkeen tukikankaalla. Kärkien varjopalat ompelin tavallisesti pussiin, mutta tutkailtuani omissa kaapeissani luuraavia solmioita, huomasin, että niiden kiinnittämisen olisi voinut tehdä siistimminkin. Nyt mentiin tällä. Kun olin saanut solmion valmiiksi totesin, että se olisi voinut olla hitusen lyhyempi, mutta en jaksanut enää lähteä korjaamaan asiaa. Solmioiden valmistaminen ei sinänsä ole mitenkään hirveän vaikeaa, mutta käsin ompelu tekee siitä työlästä.

Meidän taloudessa ei mitään rumia englantilaisia kravattisolmuja sitten suvaita!

Solmio oli tosiaan tällainen pieni ”teen, kun en muuta vielä pysty tekemään” -aloitus, koska kangasongelmia oli tämänkin puvun kanssa. Ichijolle löytyi käypä kangas kohtuu helposti. Vähän arvoin väriä, mutta totesin, että koska lähteenä on manga, (jota kukaan ei tiedä,) voin ottaa omia vapauksiani värien suhteen. Valitsin kankaan myös sillä ajatuksella, että voin ostaa sitä lisää poikien uniformua varten mahdollisesti myös tulevaisuudessa. Tämä oli ihan hyvä idea, koska tein typerän virheen, kun laskin kankaan menekkiä.

Uusin etappimme tässä saagassa.

Tässä kohtaa vääristän hieman aikajanaa, koska se on tarinan kannalta oleellista. Viimeisimmät vekkihameet, jotka olen tehnyt ovat täysin kaavoitettuja. En ole koskaan tykännyt siitä, miltä tavanomaisella ”cosplay-metodilla” valmistettu vekkihame näyttää päälläni, joten aina Kanamesta lähtien olen toteuttanut vekkihameet kaavoittamalla. Hameen leveys kankaalla on aina lähestulkoon sama, vaikka laskosten koko muuttuisikin, joten käytin vanhaa kaavaa apuna kankaan menekin laskemiseen. En kuitenkaan tuossa hetkessä muistanut sitä, että piirtämiäni kaavan kappaleita on vain kaksi, mutta kankaina osia tarvitaan yhteensä neljä… Eli ostin kangasta puolikkaan hameen verran liian vähän. Hyvä minä.

Tämä siis johti siihen, että minun piti ostaa kangasta lisää. Hauska juttu tässä kohtaa puolestaan oli se, että olin itse ostanut kyseisen kankaan loppuun kangaskaupasta. Heh. Sillä aikaa, kun odottelin kangasta saapuvaksi lisää, ompelin solmiota ja lopulta myös paitaa. Toivoin myös, että kangaserien väriero ei olisi mikään hillitön. (Ei onneksi ollut.)

Mallailin asioita tämän oudon säkin päälle.

Paita ei kuitenkaan hirveästi ole minua inspiroinut, koska sen kanssa on ollut hieman istuvuusongelmia. Vihaan istuvuusongelmia, koska niiden korjaamiseen pitäisi olla kaksi ihmistä; se, jolle sovitetaan, ja se, joka neulaa ja merkitsee sovitusmuutokset. Lisäksi halusin saada hameen valmiiksi ennen kuin teen varsinaiset sisäänotot paitaan. Nyt hame on kuitenkin loppusuoralla, joten kohta pitäisi keskittyä taas paitaan. Toinen hiha on jo sentään paikallaan.

Suurin piirtein tässä ollaan tällä hetkellä.
Siis hyi yök.

Paidan rinnukseen kuuluu koulun tunnus, jonka toteuttamista olen saanut taas pohtia vuosia. Tämä kertoo kai jostain kehityskaaresta, koska aikanaan tuskailin sitä, kuinka voisin siististi painaa kuvion kangasmaaleilla, jossain vaiheessa ajatus oli, että tulostaisin sen silitettävälle siirtokalvolle, mutta lopulta päätin kirjoa sen.

Jännän äärellä.

Merkissä on sen verran yksityiskohtia, että päätin testata uutta silitettävää jäljennyskynää kuvan siirtämiseen kankaalle. Koska en äkkiseltään löytänyt hyvää kuvaa tunnuksesta netistä, otin siitä kuvan mangan sivulta. Heitin kuvan Photoshoppiin, korjasin sen muodon symmetriseksi, lisäsin siihen vähän jopa väriä ja tulostin tavalliselle paperille. Jäljensin kuvan paperin toiselle puolelle (peilikuvana) uudella ihmekynällä, minkä jälkeen silitin kuvan kankaalle. Silitetyn kuvan pitäisi peseytyä pois, mutta en saanut testipalaani täysin puhtaaksi, vaikka käytin hitusen jopa pesuainetta. Päätin silti kokeilla tätä, koska kirjailujen alta peseytymätön jälki tuskin tulee näkymään hirvesti mihinkään.

Tämä on ollut kyllä tosi kivaa.

Itse kirjailussa lähdin myös kokeilemaan pistoja, joita harvemmin olen päässyt käyttämään. Muun muassa kehykset tehtiin ketjupistoilla ja varsipistoilla. Vaikka laakapisto on tässä vaiheessa hyvin tuttu ja käytetty pisto omassa repertuaarissa, oli kiva kokeilla sitäkin eri määrällä säikeitä. Keltaiset ”tähkät” on kirjottu kahdella säikeellä, mutta lintuhäkin harmaa vain yhdellä säikeellä. Kuva on nyt vielä todella kesken, mutta tarkoitus olisi käyttää siinä vielä ainakin solmupistoa uudempana pistona. Tämä on huomattavasti helpompaa ja nopeampaa kirjontaa kuin, mitä olen päässyt harrastamaan Laudnan kanssa.

Tärkeitä!

Mangan tarinaan kuuluu oleellisena rekvisiittana kaulakoru, joka muodostuu kolmesta valtavasta helmestä. Olen halunnut päästä tekemään tuon kaulakorun jo niin monta vuotta, joten olin hyvin innoissani, kun pääsin aloittamaan sen. Helmet ovat niin kookkaat, että ne oli pakko tehdä jostain kevyestä materiaalista. Lähdinkin metsästämään sopivia styrox-palloja, mutta koska tästä kaupungista puuttuu kunnollinen askarteluliike, niitä ei tuntunut löytyvän sitten mistään. Tilaushommiksi siis. Selasin niin monen askartelukaupan nettisivut läpi löytääkseni 60mm styrox-palloja, mutta joka paikasta ne tuntuivat olevan loppu (plus muutamalle hassulle pallolle olisi mätkähtänyt hillittömät toimituskulut…). Onnekseni lähipiirissä reissattiin Helsinkiin ja takaisin, joten sain pallot postikuluitta lopulta Hobby Pointista.

Murha

Puhkaisin palloihin läpimenevän reiän varrastikuilla, jotta saan pujotettua ne kaulanauhaan. Pallot saivat myös jäädä tikkujen päähän nököttämään gessoamista varten. Gessosin pallot kuuteen kertaan, jotta saisin styrox-tekstuurin piiloon. Gessoamisen jälkeen hioin pallot sileiksi.

Yllä gessottu, alla gessottu ja hiottu.

Hionnan lisäksi paikkailin hieman seivästyksen jälkiä ja muutenkin vahvistin reikien kestävyyttä worblalla. Kiinnitin myös pienet metallirenkaat worblalla keskimmäiseksi tulevaan palloon, johon kaulanauha varsinaisesti kiinnittyy. Yritin olla kovin varomainen kuumentaessani worblaa, jotten pilaisi gessottua ja hiottua pintaa, mutta yhden helmen kohdalla meni vähän metsään.

Vahinkonänni

Kuumentuminen nosti siis styrox-tekstuurin gesson alta esiin, mutta onneksi hätä ei ollut tämän näköinen, koska uusi lempiasiani, Helmi Kalustekitti, hoiti homman kotiin. Kittasin siis worblan ja sitä ympäröivän alueen kalustekitillä, hioin sileäksi ja niin saatiin pinnasta taas siisti.

Anteeksi, näiden kuvien tarkennus oli jossain ihan metsässä.

Seuraavana vaiheena olikin sitten helmien maalaus. Alkuun suunnittelin, että olisin maalannut helmet jollain vaalealla efektikynsilakalla. Minulla oli jo tietty lakka mielessänikin, mutta ilmeisesti sen valmistus on lopetettu, joten en saanut sitä enää käsiini. Muita kelpuutettavia ja kohtuuhintaisia kynsilakkoja ei tullut pienellä etsinnällä vastaan, joten päätin suosiolla tyytyä akryylimaaleihin.

Maalasin palloihin pohjamaalin ohennetulla valkoisella maalilla. Tämän jälkeen heittäydyin taas kokeilumielelle. Sekoitin mica-jauhetta ja vesiohenteista lakkaa, josko saisin niistä vähän jotain ”värillistä kiiltoefektiä” pallojen pintaan. Tämä oli täysin fiasko; mica-jauhe vain värjäsi lakan eikä sen kimalle näkynyt lakkapinnasta ollenkaan. Halusin kuitenkin pallojen pintaan edes jotain muuta kuin ihan perusvalkoisen, joten sekoitin hitusen mica-jauhetta valkoisen akryylimaalin joukkoon ja maalasin tällä tavoin pienesti sävytetyn pintamaalin palloihin.

Vas. sävytetty, oik. pelkkä valkoinen
Sävyero on päätähuimaava.

En kuitenkaan suosittele tätä metodia, koska mica-jauhe jäi osittain pieniksi hippusiksi maalin sekaan, vaikka kuinka hurjasti yritin sitä sekoittaa, ja maalatessa nuo hippuset hajosivat pallojen pintaan tehden tummempia raitoja. Tämä taas teki maalista ruman ja epätasaisen, joten päädyin maalaamaan pallot vielä läpikuultavalla metallinhohtoisella helmiäismaalilla. Helmiäismaali oli kiva ja toimiva lisäys, koska nyt pallot kiiltävät edes jonkin verran niin kuin halusinkin, vaikka ihan väriä vaihtavaa kiiltoefektiä en lopulta saanutkaan. Pallot tarvitsevat vielä lakkauksen, minkä jälkeen pääsen kokoamaan koko höskän.

Niin, onhan se hyvä tässä vaiheessa muistaa, että maalikerroksille olisi myös voinut tehdä kevyen välihionnan, jotta siveltimen rannut eivät olisi olleet niin selkeät.

Tässä tällä kertaa anti siitä, mitä olen puuhaillut. En jaksa ottaa mitään viimehetken spurttia Ichijon kanssa, jotta saisin sen valmiiksi Traconiin. Yhtenä syynä on se, että haluan tehdä vaatteista oikeasti sellaiset, joissa on kiva olla, ja toisena syynä se, että haluan tehdä Ichijolle myös aseet. Aseita ei kovinkaan paljon mangassa näy, mutta itse pidän niistä kovasti, joten yritän saada ne myös tehtyä. Ja sen verran voin myös vielä hehkuttaa, että löysin Nobaralle vihdoin kankaan ja neidin kaavoitus on jo aloitettu!

Mood

Fukka kiittää!

PS: On ollut ihan superkiva käydä kuvailemassa pukuja viime aikoina. Jospa sitä joskus saisi niitä kuvia myös julkaistua. Kjeh.

Toin työt kotiin Linkin takia

Hei hoi!

Snif ja yhyy! Nekocon jäi tänä vuonna välistä, kun en saanut vapaatoiveita läpi töissä. Nekocon-merkinnän sijaan heittelen nyt sitten Linkin työstön viimeiset vaiheet tänne blogin puolelle. Hassua, miten paljon oli vielä kesken edellisen Link-merkinnän aikana, mutta aikajanaa vääristää vahvasti se, että unohdin koko merkinnän pöytälaatikkoon useampaan kertaan. Nyt luvassa vähän peruukkia ja tunikaa, kenkiä sekä miekkaa.

Linkin peruukista en tainnut mainita sanallakaan edellisessä merkinnässä. Fun fact: tilasin tätä Linkkiä varten tismalleen saman värisen peruukin kuin BOTW-Linkille. Pyörittelin värejä pitkään, mutta lopulta totesin, että kyllä sama väri käy tällekin pojalle. Nyt hieman tekisi mieli vertailla muidenkin Linkkien hiusten värejä ja malleja keskenään.

CosCraftin Ash, värissä Gold

Tein peruukin ehkä vaikeamman kautta kuin, mitä olisi kai tarvinnut. Olisin toki voinut ostaa pitkän peruukin, jonka olisin leikannut lyhemmäksi kauttaaltaan, mutta en tehnyt näin. Sen sijaan ostin lyhyen peruukin ja pitkää lisäkuitua, mitä ompelin otsahiusten ja pulisonkien alueelle. Syitä tähän on monta; 1) tämä oli halvempi vaihtoehto, 2) vähemmän ylijäämäkuitua, jota en tietenkään raaski heittää pois vaan jemmaan, ja 3) en tykkää leikata peruukkien takaraivoja, koska en voi tehdä sitä omassa päässäni. Otsatukan ja pulisongit voi leikata ja viimeistellä hyvin peilin avulla, mutta niskaa ja takaraivoa on haastavampi leikata omassa päässä. En myöskään hirveästi välitä siitä, että peruukkipäät ovat aina eri kokoisia ja mallisia kuin oma pääni, mikä vaikuttaa tietenkin siihen, miten peruukki pitää leikata. Lyhyessä peruukissa minun ei tarvinnut kuin pienesti ohentaa ja lyhentää takapuolta.

Siinä on etujeejeetä kerrakseen.

Mainitsin jo Desu-merkinnän yhteydessä, että otin taiteellisia vapauksia Linkin etuhiuksien kanssa. Ensisijaisessa reffissäni otsis elää ihan omaa elämäänsä tuulessa ja toissijaisessa reffissä taas se on hyvin… överi. Lyhensin hillittömän etujeejeen työstettävämpään mittaan ja tupeerasin sen lähes kauttaaltaan. Pohjaperuukin alkuperäisten etuhiusten takia kuitua oli tietenkin kahden mittaista, joten runsas ohentaminen oli paikallaan. Tämän jälkeen pyörittelin hiusmassaa suuntaan jos toiseen yrittäessäni saada niistä edes jotain järkevää muotoa. Katselin paljon myös kuvia muiden Link-peruukeista, jotta saisin edes jotain suuntaa sille, mitä olin tekemässä. Lopulta päädyin siihen, mikä näytti ja tuntui minusta kaikkein järkevimmältä. Vaikka lopputulos ei ole niin lähteenmukainen kuin voisi, olen silti ihan tyytyväinen lopulliseen peruukkiin.

Paras huitula on tuo erisuuntaan osittava huitula :D

Edellisen Link-merkinnän julkaisun aikaan en ollut vielä värjännyt tunikaa uudestaan. Pientä testailua olin jo kuitenkin kerennyt tehdä. Tein tunikan lähes valmiiksi asti ennen uudelleenvärjäystä. Muutamia juttuja kuten helman kääntäminen ja sirkkojen laitto toteutuivat värjäyksen jälkeen. Oli kiva päästä myös vähän hifistelemään pääntien halkiossa, koska muuten tunika on todella yksinkertainen eikä sen ompelussa sinänsä ollut mitään jännittävää. Halkio on ehkä lempiyksityiskohtani koko puvussa.

Älkää välittäkö rutuista, kuva otettu juuri ennen kuin tungin tunikan säilöön.

Myös hiippa/pipo piti tietenkin värjätä samassa satsissa, koska alun perin olin värjännyt koko kankaan pientä siivua lukuun ottamatta (hiipan suukappale). En kuitenkaan halunnut upottaa ihan niin paljon väri (rahaa) toisessa värjäyserässä, joten pyrin karsimaan kaiken ylimääräisen kankaan pois tästä uitosta. Tästä syystä hiipan tekeminen vähän jännitti; jos sössin hiipan muodon, saanko mitenkään värjättyä lisää kangasta, joka olisi tunikan kanssa saman värinen? Tein kyllä hiipasta proton, mutta se oli lirusta lakanakankaasta enkä vielä ollut testannut sitä oikean peruukin kanssa (koska peruukki oli vielä kesken).

Valmis ruttuinen pipo.

Hiipan muotohan ei sinänsä ole mitenkään ihmeellinen, mutta sain silti sumplia sitä, jotta sain hiipan asettumaan päässä sievästi. Aloitin ihan puhtaasti kartion muotoisesta piposta, jota mallailin istuvampaan muotoon peruukkipäässä. Lopulta jätin hiipan kappaleen leikkaamatta ja siistin jo leikellystä kankaasta kaikki turhat riekaleet pois värjäystä varten. Näin minulle jäi mahdollisimman paljon pelivaraa hiipan väkertämiseen. Lopullisen värjäyksen jälkeen leikkasin kaikki muokkaukset läpikäyneen hiipan kappaleen runsailla saumanvaroilla ja ompelin putkilon kasaan. Kun peruukki oli vihdoin valmis, testasin hiippaa vielä värjäämättömän muotokaitaleen kanssa ja totesin, että sitä pitää jopa pienentää. Onneksi näin päin.

Olin niin mielissäni, kun pääsin testaamaan peruukkia ja pipoa ensimmäisen kerran päähän.

Ja tosiaan hiipan suun muotokaitale on värjätty erikseen, koska se on vaaleamman värinen kuin muut vihreät osat puvussa. Arvoin ja pyörittelin myös muotokaitaleen mallia, mutta lopulta päädyin pelkkään suoraan kappaleeseen. Tämä oli oikein hyvä ratkaisu, koska sain sillä ankkuroitua pipon päähän ja se jopa pysyi päässä ilman erillisiä klipsejä tai nipsuja. Kuitenkin varmuuden vuoksi ompelin hiipan sisäpuolelle hiusklipsit, joilla sen voisi kiinnittää peruukkiin. Nämä osoittautuivat täysin turhiksi.

Pohjakengät

Link’s Awakening -animaatiopätkissä ei hirveästi kenkiä näy, joten otin hieman osviittaa toisesta reffistä, mutta samalla halusin tehdä kengistä kuitenkin toimivat ja järkevän näköiset (koska 2. reffissä kengät ovat ihan hirveän rumat). Perinteisesti homma alkoi sillä, että etsin sopivat kengät kirpputorilta. Niiden löydyttyä käytin taas kelmutekniikkaa kaavojen piirtämiseen, jäljensin kaavat paperille, missä kuosittelin niihin lisää väljyyttä ja korjailin saumojen paikkoja. Tämän jälkeen tein koeversion tunikan jämäkankaista.

Kenkäproto
Tässä näkyy myös tunikan värjäysten erot hyvin.

Kankaiksi kenkiin valikoituivat keinonahka ja merinovilla. Keinonahka on samaa kuin Selphien kengissä, joten tällä kertaa halusin välttyä sulamisfiaskolta. En vieläkään tiedä tarkalleen, mitä materiaalia keinonahka on. Kävin kysymässä sitä jopa kangaskaupasta, josta sen alun perin ostin, mutta sielläkään ei osattu sanoa. Edelleen epäilen jotain asetaattia, jossa on polyuretaanipinnoite. Tällä kertaa käytin liimaamiseen kangas- ja nahkaliimaa, joka ei sisällä asetonia. Se toimi oikein mainiosti, mikä varmasti osittain johtuu siitä, että pohjakengät olivat oikeaa mokkanahkaa. Vältyin sulamiselta tällä kertaa, mutta en tiedä, olisiko Selphien kenkiä voinut edes liimata tällä samalla liimalla.

Valmiit kengät
Silitin kai keinonahan liian hellästi, kun saumat jäivät noin pömpöttämään.

Merinovilla on saappaiden varren käänteessä olevaa oranssia kangasta. Kyseessä on koko puvun kallein kangas, jonka vain nappasin mukaan, kun se sattui olemaan oikean värinen. En yhtään katsonut hintalappua tai koostumustietoja, saati ajatellut asiaa, joten hieman yllätyin kassalla. Onneksi sitä ei tarvinnut paljoa.

Mihin jäimme viime jaksossa: Miekka gessottuna

Ja sitten miekan lopullinen kohtalo.

Miekan viimeisiin vaiheisiin kuuluu hieman taas kokeilumieltä. Olin jo valmis sopeutumaan siihen ajatukseen, että miekan terä tulee olemaan kuoppainen ja ruma, koska kokeiluni ohuemmasta miekasta (3x5mmEVA eikä 2x10mmEVA) olivat vähän kusseet. Sitten sain kunnon ahaa-elämyksen töissä, kun tutkiskelin pakkeleita ja kittejä. Ostin tuubin Tikkurilan kalustekittiä ja testasin sitä miekan kolojen ja epätasaisuuksien paikkailussa. Oli hyvää tavaraa! Voin suositella!

Tikkurilan Helmi Kalustekitti

Olen siis nähnyt ja kuullut, siitä, että ihmiset käyttävät tavallisia seinäpakkeleita ynnä muita proppien ja muun rekvisiitan silotteluun. Olen kai tehnyt sen verran vähän proppeja, että en ole vielä tajunnut kokeilla samaa itse. (Nyt tässä kirjoittaessani keksin, kuinka voisin myös korjailla kalustekitillä muita vanhoja proppejani.) Kalustekitti oli todella miekan pelastus, koska olin jo valmis hyväksymään sen räpellysmäisen ulkonäön monenlaisen kokeilun seurauksena. Kitti tarttui hyvin gessottuun pintaan ja oli todella helppo hioa. Kun viimeisetkin täytöt ja hionnat oli tehty, miekka sai päälleen pohjamaalin.

Vas. paklattu ja hiottu miekka
Oik. Pohjamaalattu miekka

Pohjamaalina käytin ihan tavallista mustaa akryylimaalia, jonka ohensin n. 30–40% vedellä. Pohjamaalausta varten voisi tietenkin käyttää jotain siihen tarkoitettua maalia, mutta nyt mentiin tällä. Jostain syystä kuitenkin miekassa oli yksi kohta, joka ei hioutunut samalla tavalla kuin muu pinta ja jonka tekstuuri paistoi oudosti läpi pohjamaalista. Onneksi pintamaalin läpi sitä en niin selkeästi nähnyt. Pintamaalin osalta mentiin taas kokeilun puolelle. Olen hillonnut pikkupurkkeja Tikkurilan Taika-maalista kaapeissani jo jonkin aikaa. Sävyt eivät ole vielä osuneet yhteen niiden ja meneillä olevien projektien kanssa, mutta nyt näin tilaisuuteni tulleen. Kultainen Taika-maali sopi sävyltään hyvin miekan kahvaan, joten pääsin vihdoinkin testaamaan sitä. Testissä oli myös vaahtomuovisivellin tavallisen sudin sijaan.

Taika-maalattu ennen patinointia.

Taika-maalit!

Maalasin terän tehostevärit ja salmiakkikuviot myös hopeisella Taika-maalilla, johon sekoitin hitusen mustaa akryylimaalia sekaan. Sävy olisi voinut olla asteen vaaleampi, koska kerrostuessaan se tummui yllättävän paljon, mutta ei tämäkään lopputulos huono ole. Miekan kahva sai myös patinoinnin, mihin käytin jälleen nestemäistä patinaa (tästä on kyllä tullut kestosuosikki). Kokeilun vuoksi lakkasin vain miekan terän, koska haluan nähdä, miten hyvin Taika-maali kestää käsittelyä ja kulutusta kahvassa. Taika-maali on tarkoitettu myös kalustemaalaukseen eikä sitä ole tarkoitettu lakattavaksi, joten sen pitäisi kestää käsittelyä sellaisenaan. Toistaiseksi ainakin se on kestänyt todella mainiosti. Terää puolestaan on haastavampi paikkamaalata, joten päätin lisätä suojaa lakkakerroksella heti alkuunsa.

Terän lakka kuivumassa.

Yritän ryhdistäytyä proppieni dokumentoinnissa, joten tällä kertaa yritin ottaa Koholint-miekasta niin sanotusti julkaisukelpoiset ”tuotekuvat”. Pidän hirveästi siitä, että muut jakavat esteettisiä ja hyviä kuvia pukujen ja proppien yksityiskohdista, joten ajattelin, että voisin kokeilla samaa. Useimmiten en vain koe, että puvuissani olisi mitään jakamisen arvoisia yksityiskohtia, koska ne ovat yleensä niin yksinkertaisia. Minkä lisäksi jaan tänne blogiin kuvia työvaiheista ja muista, ja tuntuisi hassulta jakaa samoja kuvia joka somealustalla. No, tällä kertaa kuitenkin vein miekan jopa pihalle ja yritin ottaa siitä kivoja kuvia somea varten.

Siinä taitaa olla aika lailla kaikki Linkistä. Kiva puku päällä ja lopulta myös onnistunut miekka tuovat minulle hurjasti iloa, koska Zelda-pelisarjasta ja Linkistä on muodostunut minulle uusi iso Tärkeä Asia. Tähän loppuun voin myös ilokseni raportoida, että Linkin pappakalsarit ovat palautuneet oikeaan muotoonsa ja kuosiinsa pesukoneessa! Hurraa, siitä!

Seuraavana vuorossa olisivat Traconin pukusuunnitelmat. Itse asiassa tein jo päätöksen ja jo aloitinkin seuraavaa pukua, mutta kangaskaupat eivät tunnu tarjoavan minulle materiaaleja kyseistä pukua varten, joten joudun ehkä siirtämään sitä myöhemmälle. Peruukki on kuitenkin jo tilattu valmiiksi. Minulla onneksi on varasuunnitelma takataskussa, mutta pitää selvittää sen osalta vielä, että onko kankaita tarjolla. Heh. Molempien pukujen kohdalla on tällä kertaa sellainen tilanne, että EN VÄRJÄÄ KANGASTA! Eli kankaan on löydyttävä valmiina jostain.

Seuraavaan kertaan ja Fukka kiittää!

Suolakurkkuja ja reffisekoilua - Desucon 2023

Moi moi!

Ah ja voi oli Desucon! Vuoden 2023 Desucon järjestettiin siis 16.–18.6. jälleen kerran Lahden Sibeliustalolla. Omalla kohdallani tämä viikonlopun eskapismimatka tuli tarpeeseen, kun työpäivät ovat olleet pitkiä ja muutakin erinäistä hommaa on ollut. Desussa pääsi nollaamaan ajatuksia, näkemään tuttuja ja elämään hetkessä jonkin aikaa.

Olin huono huoltaja ja unohdin osan lapsista kotiin.
Vain Teppo ja Boro pääsivät matkalle mukaan.

Tänä vuonna matkustamiseen ja kulkemiseen ei liittynyt yhtään niin paljoa stressiä ja sähellystä kuin vuosi sitten. Perjantaina päästiin hyvissä ajoin sekä huoletta matkaan ja Lahdessa oltiin jo ihmisten aikoihin. Perjantain ainoa päämäärä oli vaihtaa liput rannekkeisiin ja käväistä kurkkaamassa vähän ohjelmaa Desuloungen puolella. Yllätykseksemme Sibeliustalolla odottikin yllätyspitkä jono lipunvaihtoon. Jono eteni kyllä kohtuu nopeasti, mutta en muista koskaan nähneeni sen kaltaista jonoa Desuconissa. Syy ei ainakaan meille koskaan selvinnyt.

Niin lähellä, mutta niin kaukana.

Loungen ohjelmista itse kuuntelin sivukorvalla Golden Kamuyu -matkasta. En ole vielä itse sarjaan kerennyt paneutua, joten yritin jokseenkin vältellä juonipaljastuksia. Anime-musa olisi myös kiinnostanut, mutta sen ajankohta oli aivan liian myöhään väsyneelle matkustajalle. Kaupan kautta majoitukseen ja nukkumaan. Sen kummempi ei ollut perjantai-illan kulku.

Hotellihuoneessa kyllä tarkeni.

Lauantain puvuksi valikoitui upouusi Link! Joitain osia tehtiin vielä Desu-viikolla, mutta suurimmaksi osaksi puku valmistui hyvissä ajoin. Tiesin jo lähtiessä, että kuuma poikahan se Link tulee olemaan, joten jo lauantain lämpöasteita tutkaillessa alkoivat hikikarpalot virrata. Onneksi olot eivät olleet niin tuskaiset kuin vuosi sitten, kun trooppinen sade pakkasi desulaiset sisätiloihin. Ulkona varjossa pärjäsi tällä kertaa oikein mainiosti myös Kerrospukeutuja-Linkkinä. Muutoin Link oli pukuna oikein mukava ja kotoisa, joten pääsee päälle varmasti myös tulevaisuudessa.

Linkin meikki onnistui kivasti. Omat pisamatkin näkyy jonkin verran.
Takapenkin Cherry: Anniilaugh

Lauantaina ohjelmien puolesta ei ollut kiire Sibeliustalolle. Vaikka heti klo 10.30 olisi ollut ihan mielenkiintoista ohjelmaa, en nähnyt tarvetta rientää niihin, koska muita kyytiläisiä ne eivät tuntuneet kiinnostavan ja suureksi kiitokseksemme Desuconin ohjelmat tulevat nykyään hyvin rivakalla aikataululla nettiin katseltavaksi. Sen sijaan kisojen lisäksi ainoa ohjelma, joka lauantaina tuli käytyä katsomassa oli Cosplay, conit ja korona. Päivä meni lopulta jotenkin hirveän äkkiä, joten myös unohdin osan ohjelmista tyystin.

Peruukin kanssa otin hieman taiteellisia vapauksia, koska halusin mm. NÄHDÄ, mutta voi pojat, miten toimiva siitä lopulta tuli.

Cosplay, conit ja korona oli hyvin mielenkiintoinen. Asioiden tutkiminen ja raporttien kuuleminen on yleisesti hyvin jännittävää, mutta kun minulle näinkin tärkeitä aiheita käsitellään, niin voihan sentään, miten on jännää. Aiheen ja asian lisäksi merkittävää oli myös ohjelman muu viihdyttävyys, spekuloinnit ja mahdollisuudet tulevalle tutkimukselle. En myöskään yhtään pistä pahakseni lausahduksen ”Cosplay ilman tuskaa on teeskentelyä” virallista lahtaamista. Oli hyvä ohjelma. Suosittelen kaikille.

Miekkakin oli mukana!

Kisojen osalta kävi sillä lailla hassusti, että päädyin hall-kisaan. Huvittavaa tässä oli se, että aamun kisapaikkaruljanssissa saimme 5/6 paikkalippua, ja sitten heitettiin vitsiä siitä, että jonkun pitää päästä hall-kisaan, jotta kaikki näkee kisat. Höhö. Pyydettäessä totesin, että samahan tuo on lähteä perseilemään. Ja perseilyksihän se todella meni. Sekoilin tuomarointi- ja kuvausaikataulujen kanssa, mutta onneksi olen krooninen etuajassasaapuja, joten kaikki sujui lopulta ihan ok (ainakin minun näkökulmastani :D). Ilmoittautumisvaiheessa en ilmeisesti saanut ladattua oikeaa referenssikuvaa lomakkeelle. Huomasin tämän siis saman tien, mutta tajusin sen seuraukset vasta paljon myöhemmin…

Hyvin pienet Desu-ostokset. En jaksanut raahautua myyntipöytäsaliin tai taidekujalle enää sunnuntaina.
Muumi-magneetitkin ostin huoltoasemalta.

Kisaajakuvauksissa oli ihan hauskaa. Näin suoraa ja tarkkaa ohjausta saan harvoin, mutta se oli kyllä jännittävää ja hyvin pätevää. Tuomarointi meni ihan hyvin. Höpöttelin puvusta sen minkä kerkesin. Vähän ehkä poukkoillen, mutta olin iloinen, kun pääsin puhumaan uudesta rakkaudestani, kalustekitistä.

Takahuoneessa oli yllättävän vähän tungosta, ja olinkin hieman hämilläni siitä, ketkä kuuluvat mihinkin kisakategoriaan. Tuttujen naamojen kohdalla tietenkin tiesin tai osasin arvata missä formaatissa he kisaavat. En kuitenkaan saanut selkoa esimerkiksi muista hall-kisaajista ennen kuin itse kisan aikana. Ja sen verran, mitä näin kisoista ylipäänsä, taso oli kyllä kova. Takahuoneesta käsin näin suurimman osan esityskisan osanottajista, mutta osan kohdalla television näkyvyys tai ääniraita ei ollut parhain. Craftmanship-kisan aikaan puolestaan odottelimme omaa vuoroamme lavalle, joten se meni minulta suurimmaksi osaksi ohi. Onneksi kisat löytyvät jo netistä, niin voin katsella niitä, kunhan aikaa on. Suuret aplodit ja hurraat kuitenkin kaikille sijoittuneille! Toden totta taso on ollut kova kaikissa sarjoissa.

Kuvaaja: Nyymix
Siellä pallopää taustalla.

En odottanut mitään saavutuksia. Link on kuitenkin niin simppeli puku, ettei siinä mitään sen ihmeellisempää oikeastaan ole, ja varsinkin nähtyäni muita kisaajia totesin, että nyt painitaan eri sarjassa. Lähdin mukaan vain huvikseni, mikä oli oikein virkistävää. Tässä hetkessä myös nauran makeasti, kun olen nähnyt kisan lavakuvat. Ainakin noissa lavakuvissa taustalla komeilee aivan väärä reffikuva. Pallopää-Link ei siis ole missään nimessä ollut referenssini tälle puvulle vaan nimenomaan pelin 2019-version alku- ja loppuanimaatiot. Joko ilmoittautumisvaiheessa en siis ole onnistunut lataamaan oikeaa tiedostoa tai lavaosuudessa on käytetty täysin eri kuvaa. Näin ollen voi myös arvailla, mikä kuva on päätynyt tuomareille :D

Tämä on siis se oikea reffi.

Niina oli jälleen ihanin ja kuvasi Linkkiä. Hikisen päivän päätteeksi puku ei ollut enää parhaassa kuosissa; tunika oli tuhannen rutussa, bindi oli löystynyt ja, mikä huvittavinta, housut olivat venyneet kunnon pappakalsareiksi :D Kalsareille naurettiin roimasti, kun päästiin hotellille vaihtamaan pukuja pois päältä. Syy tähän tietenkin on ollut lämpö ja kosteus, jotka ovat muovanneet kankaita päällä päivän mittaan. Onneksi kaikki vaatteet ovat konepestäviä ja mahdollisesti palautuvat muotoonsa pesussa. (Valkopyykkiä en ole vielä kerennyt pyörittämään, joten pappakalsareiden kohtalo on edelleen arvoitus.)

Kuva: Niina
Paras cucco!: Nevara
Rakastan tämän kuvan tunnelmaa niin paljon!

Oli silti ihanaa olla kameran edessä! Link tuntui taas todella omalta hahmolta, ja tuntuu, että kuviin on tallentunut myös paljon erilaista tunnetta. Nevaralla oli mukanaan oman pukunsa rekvisiittana myös maailman ihanin cucco, jota pääsin lainaamaan kuviin. Muistoiksi räpsimme vielä jokusen Polaroid-kuvan, jotka pääsevät jääkaapinoveen.

Polaroid: Anniilaugh
Malon: Nevara
Saria: Niina
Rakastan tätä, koska näyttää vähän siltä, että Link on saamassa puukosta.

Sunnuntain puvuksi otin mukaan Senjougaharan, joka on ehdottomasti yksi luottopuvuistani, vaikka vähään aikaan se ei ole tapahtumissa esiintynyt. Halusin jonkun helpon ja ehkä jopa viileän puvun säiden takia, joten valitsin sitten kaikista koulutyttöpuvuistani sen, jossa on eniten keinokuitua ja pisin peruukki. Heh. Puku on siis vuodelta 2015 ja vaatisi pienesti korjailua, mutta on silti täysin käyttökelpoinen puku minulle. Peruukkia on hieman korjailtu vuosien varrella, mutta erityisesti meikkaamisosaamiseen on tullut paljon uutta viimeisimmän käytön jälkeen (+ tietenkin se, että olen itse vanhentunut sen 8 vuotta puvun tekemisestä), joten mielenkiinnolla vedin Senjougaharan niskaan sunnuntaina.

Nitoja on oikein hyvää rekvisiittaa.

Senjougahara on ollut päällä aikaisemmin niin sanotusti pienemmissä tapahtumissa, joten tällä kertaa sain huomata siihen liittyvän uuden ilmiön. En muista, milloin viimeksi minusta olisi pyydetty kuvia näin paljon, minkä lisäksi todella moni jäi tai tuli juttelemaan Bakemonogatarista. Sain myös paljon kiitosta siitä, että ylipäänsä pukuilen Bakemonogatarista/Senjougaharaa, mikä oli jännittävää. Lie oliko suosion syynä Bakemonogatarin nostalgisuus vai Senjougahara itse. Joka tapauksessa uusi aspekti tähän pukuun ja hahmoon on tullut esiin.

Sunnuntain puvuissa ei ollut vihreää, joten jatkoin kurkkuteemaa muulla tavalla.

Sunnuntai kulki rennosti, ja vaikka ohjelmistossa oli jälleen paljon mielenkiintoista tarjontaa, löysin tieni vain yhteen ohjelmaan. Kyseessä oli cosplay-poseerausluento, jonka kanssa vähän arvoin, mutta olen hyvin iloinen siitä, että lopulta päädyin katsomaan sen. Sen lisäksi, että asia oli hyvää ja opettavaista, ohjelma oli kaikin puolin viihdyttävä. Myös tietynlainen raikas tuulahdus kaikkien cosplay-kuvaus luentojen seassa, koska tällä kertaa keskityttiin hyvin vahvasti pukuilijan rooliin kameran edessä, eikä esimerkiksi kuvaajan. Oli hyvä setti!

Desu Note sai vähän uutta ilmettä.

Luennon uudet opit laitettiin myös pian testiin, kun kuvailimme hieman Senjougaharaa. Desun kalsea tiiliseinä on niin kovin nähty ja kulunut, että etsimme suosiolla muuta kuvauspaikkaa Sibeliustalon lähistöltä. Nyt jälkijunassa huomaan, että kaikilla muillakin on tullut raja vastaan tiiliseinän kanssa, koska niin monet Desusta julkaistut cosplay-kuvat on otettu juuri siinä samaisessa portaikossa, jossa kuvasimme myös Senjougaharaa.

Kuva: Niina
Avustus: Anniilaugh
Kuuntele hodaria.

Tuuli ja hikisyys toivat omat mausteensa kuvauksiin, mutta jälleen kerran sain muistutuksen siihen, miksi tämä puku on niin kiva; siinä oleminen on helppoa, poseeraaminen ja hahmon kanavointi on todella vaivatonta. Sama hyvä tunne syntyi jo aikanaan, kun Niina kuvasi Senjougaharaa Cosvisionissa 2016, ja tuolloin saimme myös hyviä kuvia. Tässä puvussa ja/tai hahmossa on siis jotain, josta saan hyvin kiinni, koska tälläkin kertaa hyviä kuvia syntyi yllättävän paljon lyhyessä ajassa.

Kuva: Niina
Avustus: Anniilaugh
Tätä kuvaa katsoessa mietin lauantain ja sunnuntain pukujen kontrastia.

Ennen lähtöä sunnuntaina kerkesin vielä nopeasti nähdä ihmisiä ja vaihtaa muutaman sanasen. Pohdimme päättäjäisten katsomista, mutta koska emme ehtineet jonottamiselta avajaisiin, niin ihan suosiolla jätimme päättäjäiset välistä ja käänsimme auton keulan kohti kotia.

Kuva: Niina
Paras cucco!: Nevara
Tämä on ehkä parhain kuva minusta taas vähään aikaan.

Kokonaisuudessaan minulla oli älyttömän kiva viikonloppu. Huomaa, että olo oli rennompi kuin vuosi takaperin, koska ihmiset eivät olleet pakkautuneet ahtaasti sisätiloihin, itse en nähnyt tarpeelliseksi käyttää maskia ja kuumuudesta huolimatta välillä pystyi jopa viilentymään. Linkistä tuli kyllä uusi luottopuku, jota voi käyttää monessa tilanteessa. Oli myös ihanaa pitää Senjougaharaa jälleen päällä ja todeta, että sille on ihan syynsä, miksi pidän neitiä yhtenä luottopuvuistani. Olen aivan intopiukeana myös viikonlopun kuvista! Kameran edessä oli kivaa, mutta en malta odottaa hetkeä, että Linkkiä pääsisi kuvaamaan vähemmän hikisissä olosuhteissa.

Fukka kiittää Desuconista!

PS: Syyhy aloittaa uusi puku on suuri, mutta nyt ei todellisuudessa ole sille aikaa. Lisäksi en edes tiedä, mihin sitä tarttuisi. Laudna on nyt jokseenkin paussilla.