Puku ihan vaan itelle

Moi!

Aika menee ja silleen. Vähän olin järkyttynyt, että edellinen ”asiamerkintä” tässä blogissa on viime Matsuconista. Hubs. No asiaa selittää moni juttu; en käynyt tänä vuonna Desucon Frostbitessa. Vähän arvoin asiaa, mutta lopulta elämä tuli eteen, ja teki päätöksen puolestani. (Oli muuten ensimmäinen Frosti, joka minulla on koskaan jäänyt välistä.) Pukuhommien osalta tässä on menty hieman läpi sellaista soutaa ja huopaa -juttua, jota muu elämä jälleen häiritsee. Jotain niistä aion kuitenkin tällä kertaa kirjoitella.

Tässä viimeisimpien kuulumisten jälkeen olen pyöritellyt ja värkkäillyt pukua jos toista. Oikeasti olen lähinnä vältellyt niitä, jotka ovat olleet kesken. Osa keskeneräisistä projekteista on takuulla nyt jo tässä vaiheessa kuopattu, mutta ei aivan kaikki. Laudna on ollut varikolla jo jonkin aikaa, koska kärsivällisyyteni ja motivaationi tiettyjä osia kohtaan pitää kerätä uudestaan. Ja kyllä minä joskus tulen ihan oikeasti kirjoittelemaan jotain kunnollistakin Laudnasta tänne blogiin. Halusin kuitenkin kokeilla, josko minusta vihdoinkin olisi työstämään useampaa pukua yhtä aikaa ilman merkittävää päämäärää, joten aloitin uuden puvun vuoden vaihteen tienoilla.

Viime jakson teaserinä vilahtaneet farkut kuuluvat osaksi yhtä pärinäpukua, joka kangashaasteiden takia on toistaiseksi arestissa. 

Yksi vältellyistä puvuista oli kesken jäänyt Mashiro Ichijo After School Nightmare -mangasta. Toiveena oli saada Ichijo valmiiksi Traconia varten, mutta aika tuli siinä kohtaa vastaan. Mikä ei todellakaan haitannut. Traconin jälkeen kuitenkin tunsin aivan suunnatonta ahdistusta Ichijon vaatteista niiden kehnon istuvuuden takia, joten motivaatio puvun jatkamiseen lopahti täysin. Puku roikkui keskeneräisenä sovitusnukkeni päällä hyvän tovin myös siksi, että syksyllä tuli painettua aika rajulla tahdilla opinnäytetyö kasaan. Senkin jälkeen Ichijo ahdisti edelleen, joten meni pitkään ennen kuin tartuin pukuun uudestaan.

Tämmöinen kummitus on pitkään asunut nurkassani.

Vuodenvaihteen pärinäpuvun lomassa sain kuitenkin jotenkin motivoitua itseni jatkamaan Ichijon kaulakorua, jonka maalaamista tuskailin ennen Traconia. Olin muka maalannut helmet/pallot jo kertaalleen, mutta en kuitenkaan ollut ihan tyytyväinen lopputulokseen. Päätin siis hioa maalipinnan pois palloista ja aloittaa maalaamisen taas alusta. Vaikka näin tämän vaivan, en kuitenkaan ole täysin tyytyväinen nyt tähän lopulliseenkaan maalipintaan. Akryylimaali on välillä todella pyllystä, kun se jättää siveltimen jäljet näkyviin, mutta sydäntalvella ei juurikaan ole resursseja spraymaalaukseen. No, kaulakoru on nyt lähes kasassa. Lopullinen kiinnitysmekanismi puuttuu osittain, mutta muuten pallot ovat saaneet nyörin ja lakkapinnan.

Helmet olisivat voineet olla astetta pienemmät, mutta beggar can't be choosers.

Tällaisella pienten juttujen houkuttelutekniikalla sain lopulta itseni taas työstämään Ichijota. Välttelin hihojen istuttamista, joten päätin viimeistellä pääntien, jotta voisin tehdä uniformuun kuuluvan irtokauluksen.

Tosiaan mangassa on pieniä inforuutuja tarinaan kuuluvista esineistä ynnä muista. Tyttöjen koulupukukin esitellään niissä pienoisesti. Kauluksen ja solmion kerrotaan olevan yksi yhteinen irrallinen osa. Kuitenkin vähän sovelsin tässä kohtaa, koska, jos koskaan ikinä teen Ichijon poikaversion, en aio tehdä uutta kravattia sitä varten. Tein nyt jo tyttöjen uniformua varten ihan kunnon kravatin, jota voin käyttää ehkä tulevaisuudessa.

Tällaista lisää, vaikka siltikään vaatteiden yms. ulkoasut eivät rakenteellisesti tee aina järkeä.

Tein kuitenkin kauluksen irrallisena omana osanaan sen sijaan, että olisin esimerkiksi käyttänyt jotain kauluspaitaa harmaan paidan alla. Otin pääntienkaavan harmaan paidan kaavasta ja tuolle pääntielle kaavoitin kaulurimallisen nappikauluksen. En tiedä miksi, mutta jostain syystä olen vältelly kaulurikaulusta aina ammattikoulusta lähtien, vaikka eihän se mitenkään monimutkainen ole kaavoittaa tai ommella. Kauluriin kuuluu pienikaitale ”miehustaa”, joka sujahtaa harmaan paidan alle. Ompelin tuohon miehustaosaan myös nepparit, jotta se varmasti pysyy siististi paikallaan. Kaivoin sopivan kokoiset napit jemmasta, enkä hirveästi välittänyt siitä, minkä väriset ne olivat. Napit eivät kuitenkaan näy kravatin ja paidan alta.

On syynsä, miksi en käytä sovitusnukkeani juuri muuhun kuin asioiden säilytykseen; se vastaa niin huonosti oman kehoni mallia, että edes paidan kaulus ei asetu sen päälle kunnolla.

Mikähän siinä on, että heti, kun jokaisen puvun osalta tulee aika käsitellä valkoista kangasta, minä jotenkin onnistun tahrimaan sen vereen. Onnistuin siis vaihteeksi vuotamaan verta valkoiselle kankaalle. Onneksi tällä kertaa tuon osan pystyi helposti pesemään. Silti ärsytti.

No voi pylly nyt oikeesti!

Ja fun fact: Uhrasin viimeiset valkoiset Mallorca II -jämät tähän kaulukseen ja paidan rannekkeisiin.

Kuitenkin! Näillä pienillä houkuttimilla sain kuin sainkin itseni lopulta työstämään hameen ja paidan loppuun. Hameen helma piti vain lyhentää ja kääntää, mutta näiden lisäksi päätin tikata laskokset paikalleen niiden yläosasta. Yleensä en tätä harrasta, mutta olin tyytymätön siihen, miten tämä hame asettui päälläni, joten yritin pelastaa tilannetta tikkauksin. Vieläkään en ole täysin tyytyväinen siihen, miten hame asettuu, mutta tikkaukset auttoivat jonkin verran.

Ei mikään clip-on, mutta ajaa asiansa.

Kun alkoi todella näyttää siltä, että useampi puvun osa oli valmiina kuin kesken, sain intoa tehdä paidankin loppuun. Istuvuusongelmaa en ole vieläkään täysin ratkaissut, mutta muun muassa erilaiset rintaliivit paidan alla ovat auttaeet ahdinkoa. Ja ehkä oleellisin seikka, mikä minun olisi pitänyt osata kunnolla huomioida jo Traconin tienoilla, olivat olkatoppaukset. Olin kuitenkin kaavoittanut hartiasaumaan tilan olkatoppauksille nostamaan ryhtiä, mutta en ehkä ollut muistanut niitä paidan sovituksissa. Hubs. Paita sai lopulta hihansa, mutta vielä pohdin sitä, että pitäisikö paitaan lisätä vuori.

Viddu jee!!!

Kangasvalinnat ovat varmasti vaikuttaneet paidan istuvuuteen ja omaan tympääntymiseeni sen kanssa. Huomioon ottaen paidan ulkonäkö mangassa, ainoa syy, miksi edes mietin tämän tyylistä kangasta paitaan, on se, että samasta kankaasta piti myös saada tehtyä vekkihame ja mahdollisesti tulevaisuudessa bleiseri. Jos maailma olisi ollut avoin, olisin halunnut tehdä paidan jostain neuloskankaasta. Monta murhetta olisi tuolloin jäänyt murehtimatta.

Paita on nyt vain koulun tunnusta vaille valmis. Kaikesta muusta tökkimisestä huolimatta koulun tunnusta olen aina hyvissä hetkissä (ja muistaessani) jaksanut työstää. Paidan valmistuttua tunnuksesta uupuivat vain muutamat kohdat, jotka sain helposti kirjailtua loppuun.

Lähes valmis

Kirjominen on kivaa, kun on hyvät materiaalit ja se sujuu. Koulun tunnuksessa pääsin käyttämään ainakin seitsemää erilaista pistoa, mikä teki siitä erityisen mukavan projektin. Kun kirjonta itsessään oli valmis leikkasin merkin irti muusta kankaasta ja viimeistelin sen reunat Fary Checkillä.

Testasin tässä työssä ensimmäistä kertaa silitettävää jäljennyskynää, jonka tarkoitus oli lähteä pois pesemällä. Pientä epäilystä siitä, että näin ei välttämättä kävisi vitivalkoisen kankaan kanssa, oli ilmassa. Ainakin testeihini oli jäänyt hennot vaaleanpunaiset jäljet myös pesun jälkeen. Päätin kuitenkin kokeilla kynää ihan varsinaiseen työhön, koska jäljennöksen tarkoitus on kuitenkin osittain peittyä kirjonnan alle. Jonkin verran punainen kynänjälki kuultaa myös pesemisen jälkeen. Etenkin merkin alaosassa koulun nimen kohdalla punaista on edelleen vielä nähtävissä. En kuitenkaan jaksa välittää siitä niin hirveästi. Väri on myös ehkä jo vähän haalistunut. Enää jäljellä on siis merkin kiinnittäminen paitaan, minkä jälkeen Ichijon vaatteet ovat kaikki valmiit.

Tässä kohtaa merkki taisi olla vielä pesemättä, mutta varmaksi en muista.

Peruukkiin en ole vielä edes koskenut saati kaivanut sitä esiin. Heh. Mutta olen kuitenkin päässyt työstämään Ichijon miekkoja, joiden tekemistä olen odottanut innolla. Aluksi mietin, että kertoilisin miekoista tässä samassa merkinnässä, mutta asiaa on taas niin paljon, että taidan jättää sen omaksi merkinnäkseen, joten tässä oli kaikki tällä kertaa. Aika menee ja elämän on kiireistä yms., mutta yritän muistaa taas kirjoitella näitä blogimerkintöjä, etten ihan laiminlöisi omaa lastani.

Fukka kiittää!

PS: Suokaa anteeksi kaikki mahdolliset kirjoitusvirheeni tässä tekstissä. Yhteistyöni Word-ohjelman kanssa on loppunut koulun ohella, enkä ole saanut aikaiseksi vielä hankkia sitä omiin nimiini. Kirjoittelen nyt ainakin toistaiseksi siis ilmaisohjelmilla, joissa ei ole oikolukua. Ja vaikka kuinka yritän lukea omaa tekstiäni ja editoida sieltä virheet pois, aina en kaikkia virheitä löydä. Jos joku ei tiennyt, olen lukihäröinen, ja erityisesti minulle on vaikeaa nähdä kirjoitusvirheitä tekstistä, jota luetaan näytöiltä.

Itsevarmasti väärässä

Heipähei

Jaoin tässä hiljattain vähän ajatuksiani Instagramin puolella, kun vastaan tuli Amazonia Cosplayn kela siitä, kuinka vaikeaa nykyään on löytää internetistä hyödyllisiä ja paikkaansa pitäviä ohjeita asioiden tekemiseen. Tämä sai aikaan ihan positiivista kuhinaa Instagramin DM:en puolella. Pohdin, että pitäisikö minun kirjoittaa aiheesta vähän enemmän tänne blogin puolelle, ja kun kattavampaa merkintää minulta erikseen pyydettiin, niin tässä sitä nyt sitten tulee.

Sanotaan tähän väliin, että jälleen kerran ajatusten jäsentely oli hyvin haasteellista ja tekstiä piti viilata moneen kertaan. Jossain välissä minulla oli noin 12 sivua tekstiä seulottavana. Olen yrittänyt karsia ja tiivistää parhaani mukaan, mutta tekstillä on silti mittaa.

Jaoin kelan IG-tarinoissa, ja tässä ajatuksia siihen liittyen.

Nykypäivänä netti pursuaa kaikenlaisia tutoriaaleja ja ohjeita vaikka ja minkä tekemiseen. Cosplay-ohjeet ja -tutoriaalit ovat ihan oma kategoriansa tässä suossa. Ongelmana kuitenkin on se, että tuosta valtaisasta informaatiotulvasta on entistä vaikeampaa suodattaa se oikeasti pätevä, käytännöllinen ja hyödyllinen informaatio. Etenkin, jos tietämystä aiheesta ei ole jo entuudestaan olemassa, mutta myös silloin, kun tarvitaan hyvin spesifiä ja tarkkaa tietoa. Kelassaan Amazonia Cosplay puhuu siitä, miten niin moni on ”itsevarmasti väärässä” (confidently wrong) ja ajatuksesta, ”kuinka saman tien, kun jonkin asian on oppinut tekemään, olisi pätevä tekemään siitä ohjeen, vaikka todellisuudessa ei tietäisi aiheesta kunnolla mitään.” Olen hyvin vahvasti hänen kanssaan asiasta samaa mieltä. Luotettavan, pätevän, hyödyllisen ja joissain tapauksissa turvallisen informaation tai tiedon tuottaminen vaatii perehtymistä, kokemusta, testausta ja vertailua. Toisin sanottuna paljon työtä.

Näihin kahteen kuvaan yritin tiivistää asian jotenkuten.

Siitä ei ole kauaakaan, kun vastaani tuli myös erään kohtuu kuuluisan pukuilijan IG-postaus, jossa hän esitteli erästä puvun osaa, jonka hän oli juuri valmistanut. Tuossa postauksessa tämä pukuilija kertoi siitä, kuinka tämä oli ensimmäinen kerta, kun hän on tehnyt tai valmistanut mitään vastaavaa. Hän kertoi myös avoimesti siitä, mistä lähteistä oli saanut ohjeet kyseisen tuotteen valmistukseen. Olen itsekin perehtynyt näihin käytettyihin lähteisiin, ja ne olivat mielestäni luotettavia ja niiden taustalla on paljon osaamista ja tietotaitoa. Tämä jokseenkin kuuluisa pukuilija kertoi myös aikeistaan tehdä tuon yhden ainoan oman kokemuksensa ja muilta saadun ilmaisen tiedon pohjalta oman tutoriaalin aiheesta ja vieläpä myytäväksi. Eli juuri se ilmiö, josta Amazonia Cosplay puhui kelassaan.

Tämä sytyttää minun kohdallani kävyn tuleen jo pelkästään sillä, että aikaisemmin ilmaiseksi tarjottua pätevää tietoa hyödyntäen tämä pukuilija meinasi itse laittaa homman rahoiksi. Asiaa ei paranna myöskään se, että tällä pukuilijalla ei varsinaisesti ole mitään koulutuksellista tai muuta vastaavaa pätevyyttä opastaa muita kyseisellä osa-alueella. Sen sijaan, että hän olisi vain jakanut eteenpäin hyvää, kattavaa ja pätevää tietoa, joka on ilmaiseksi ollut saavutettavissa, hän on päättänyt suodattaa tämän tiedon oman puutteellisen osaamisensa läpi ja myydä sitä eteenpäin. Minun korvaani tämä ei kuullosta ihan eettisesti pitävältä skenaariolta.

Tässä on kuvasarja siitä, miten aikanaan tein Fujimoton nenän. Myöhemmin sain kyselyitä siitä, voisinko tehdä aiheesta kunnon tutoriaalin, mutta lopulta en koskaan sitä tehnyt.
Itse kaivelin tietoa tähän hyvin sekalaisista paikoista enkä kokenut onnistuneeni, joten en nähnyt järkeväksi tehdä ohjetta.

Ennen kuin kukaan lähtee teroittamaan talikoita tai kaivamaan soihtuja esille, kerrottakoon, että minulla ei ole mitään sitä vastaan, että cosplay-tutoriaaleja tai ohjeita tehdään ja jaetaan tai että joku elättää itsensä cosplayn avulla. Itsehän olen vuosien varrella kerännyt aivan valtavan määrän tutoriaaleja eri aiheista ja lähteistä. Tiedon jakaminen lisää tämän harrastuksen saavutettavuutta, ja sehän se vasta on parasta paskaa, mutta siinä on aina ero, miltä pohjalta ja tarkoitusperillä tietoa jaetaan. Uskon, että cosplay-harrastusta auttaisi se, että hyödyllinen ja pätevä tieto olisi helposti löydettävissä. Tätä ei kuitenkaan edistä yllä kuvatun tapauksen kaltainen toiminta, joissa hyödyllisten lähteiden jakamisen sijaan lähdetään itse puoskaroimaan ja mahdollisesti myymään vääristynyttä tai puutteellista tietoa, kun todellista osaamista ei ole taustalla.

Kuvakaappaus Simplicityn nettisivuilta.
Tietääkseni Yaya Han on täysin itseoppinut cosplayn kuningatar. Arvostan sitä, että Yaya on tehnyt yhteistyötä isojen kaavafirmojen kanssa sen sijaan, että olisi omin nokkineen lähtenyt suhmuroimaan kaavoja myyntiin. Tämä tietenkin on ihan eri tavalla mahdollista Yaya Hanille, toisin kuin pienemmän luokan cosplay-persoonille.

Itse vaatetusalan koulutuksen käyneenä näen jatkuvasti cosplay-tutoriaaleja ja -ompeluohjeita, joissa käytetyt menetelmät eivät ole oikeaoppisia, tehokkaita tai käytännöllisiä. Välillä ohjeet ovat sellaisia, että saman asian voisi ylipäänsä tehdä paljon helpommin tai paremmin jollain toisella tavalla. Minulla on se valttikortti, että tiedän aiheesta tarpeeksi tunnistaakseni jyvät akanoista. Suurella todennäköisyydellä sama ei kuitenkaan päde esim. aloitteleviin cosplay-harrastajiin, joilla ei ole mitään tai on vain vähän harrastusta tukevaa kokemusta, saati koulutusta. Tällöin luultavasti tukeudutaan siihen, mikä on parhaiten näkyvillä tai helpoiten saavutettavissa: isojen cosplay-nimien tuottama sisältö ja samat puhkipureskellut tekniikat, joista pukkaa tutoriaalia joka tuutista ja jotka jäävät lähinnä pintaraapaisuksi.

Jatkuvasti näen sitä, että tutoriaaleissa sun muissa ei osata käyttää saumanvaroja hyödyksi. Sillä nimittäin on väliä piirtääkö saumanvarat minkäkin levyisiksi tai vähän sinne päin.
Keithin kengät olisivat olleet yksi Saatanan työmaa, jos saumanvarat eivät olisi olleet kohdillaan. 

En sano sitä, että kaikkeen pitäisi olla virallinen koulutus, jotta voisi olla osaava ja pätevä. Asioita voi oppia koulujen ulkopuolellakin, mutta koulutuksessa on se hyvä puoli, että siellä yleensä on jonkinlainen valvova elin, joka varmistaa, että asiat on opittu oikein. Itse olen sitä mieltä, että esimerkiksi ompelemisen ja kaavoittamisen voi oppia itsenäisesti, mutta se vaatii perehtymistä luotettaviin tietolähteisiin, kriittistä silmää ja ymmärrystä. Jotkin osa-alueet cosplayssa voivat myös olla sellaisia, että niihin ei voi suoranaisesti kouluttautua, koska tekniikat ja menetelmät ovat syntyneet harrastajien työn ja kokemuksen tuloksena. Samalla kuitenkin näen yhtensä kompastuskivenä sen, että yhteisön sisällä tukeudutaan vain yhteisön sisäisiin lähteisiin. Geeniallas jää tuolloin aika niukaksi, ja voi kuvitella, mitä siitä seuraa. Useimmat tekniikat esimerkiksi vaatteiden valmistuksessa ovat syntyneet cosplay-yhteisön ulkopuolella, ja sama pätee moneen muuhunkin.

Tässä muuten aivan mahtava suomenkielinen laitos, jos kaipaa ohjeita ja osviittaa korsettien tekemiseen. Ei tämä ihan cosplay-tutosta mene, mutta jokseenkin läheltä liippaa.

Jos mietitään joitain cosplayssa usein käytössä olevia ”kovia materiaaleja” kuten worblan kaltaiset matalalämpömuovit tai EVA-muovi. Näitä nykyään cosplayssa yleisesti käytettyjä materiaaleja ei kuitenkaan ole historiallisesti ollut olemassa kovinkaan pitkään, joten ei myöskään niiden työstämisen menetelmiä. Toisin sanottuna ne ovat mahdollisesti vielä kehitysvaiheessa. Verrattuna esimerkiksi ompeluun ja ompelutekniikoihin, worblan ja EVA:n käyttö on kohtuullisen uutta. Ompelutekniikat ja menetelmät ovat saaneet kehittyä jo satoja vuosia, koska vaatteita on tehty jo ennen ompelukoneen keksimistä. Väitän, että cosplayssa käytössä olevat matalalämpömuovien työstötekniikat ja -menetelmät ovat syntyneet paljolti tämän harrastajakunnan sisällä. Matalalämpömuoveja on kuitenkin käytetty myös ihan muilla aloilla jo vuosikymmeniä. Sanooko Aquaplast tai Ezeform kenellekään mitään?

Kuva: Kifia
Voi Wonderflex, mihin katosit?
Houzukin otsakyrsarvi taisi olla viimeinen Wonderflex tekeleeni enne kuin tuli worbla ja korvasi sen.

Vaikka kokemus cosplayn harrastamisesta ja pukujen tekemisestä usein auttaa siinä, että menetelmät ja tekniikat muuttuvat pikkuhiljaa oikeaoppisempaan suuntaan sekä tietotaito eri osa-alueista karttuu, ei se kuitenkaan takaa näin tapahtuvan. Joku harrastaja voi tehdä saman asian väärin tai epäpätevällä tavalla 10 vuotta tai vältellä jonkin asian tekemistä ihan yhtä kauan. Kysymys on pitkälti siitä, miten paljon aiheeseen tai vaikka uuteen tekniikkaan perehtyy muutenkin kuin lonkalta tekemällä. Joitain asioita voi tietenkin oppi myös puhtaasti tekemällä, mutta uskoisin, että muunkinlaisella perehtymisellä on paljon merkitystä.

On kai olemassa jokin sanonta siitä, että, mitä enemmän oppii ja saa tietoa jostain asiasta, sitä paremmin ymmärtää, miten vähän oikeasti osaa ja tietää. Toisin sanottuna, jonkin verran osaamista kartuttanut vasta-alkaja luulee tietävänsä aiheesta X yllin kyllin, koska ei vielä ymmärrä, kuinka paljon hänellä on vielä oppimatta. Tämä varmaan on se potentiaalisin ryhmittymä, josta nämä ’itsevarmasti väärässä’ olevat yksilöt myös nousevat esille. Silti yhdellä osa-alueella kokenut ja loistava pukuilijakin voi olla täysin ummikko jossain toisella asiassa. 

En osaa kaavoittaa kenkiä, joten käytän niissä usein kelmutus-teippaus-menetelmää. Itse en kuitenkaan koskaan ostaisi tällä menetelmällä valmistettuja vaatteen kaavoja, enkä myöskään itse käytä tätä vaatteiden kaavoittamiseen.

Amazonia Cosplay mainitsi kelassaan myös algoritmit, jotka monella some-alustalla puskevat nopeasti kulutettavaa ja sisäistettävää materiaalia, jonka tuottajana voi nykypäivänä olla käytännössä kuka vain millä pätevyydellä tai epäpätevyydellä tahansa. Ja nykyäänhän kaikkien ja heidän mummojensa pitää tuottaa jotain sisältöä. Tämä tietenkin ruokkii myös ’sisältöä vain sisällön vuoksi’ -mentaliteettia, mikä taas tekee tarpeellisemman, spesifimmän ja luotettavan tiedon löytämisestä työläämpää, kun se pitää siivilöidä erilleen kaikesta turhasta ja epäluotettavasta. Tämä on ongelma myös cosplayn ulkopuolisissa lähteissä. Algoritmi ei palkitse sellaista sisällöntuottajaa, joka tarjoaa tietoa pienelle yleisölle, oli tuo tieto kuinka mullistavaa tai hienoa tahansa.

Ohjeita ja tutoriaaleja saatetaan tuottaa vain ja ainoastaan jonkinlaisen sisällön tuottamisen vuoksi, eikä sillä todellisuudessa aina ole väliä, onko sisältö oikeasti hyödyllistä, käyttökelpoista tai pätevää, saati jollain tasolla uutta tai mullistavaa. Sama informaatiota ja sisältöä kierrätetään tutoriaalista toiseen. Tarkoitusperiä voi olla monenlaisia: näkyvyys, kuuluminen osaksi yhteisö tai elanto. Keksi itse lisää.

En myöskään luottaisi hirveästi myytäviin kaavoihin, joita ei ole sarjottu eli muunnettu eri kokoihin.
Tässä omat kouluaikaiset sarjontaharjoitukseni, koska kaavafirmojen kaava-arkit tuppaavat olemaan vähän sotkuisempia tapauksia.

Cosplay-yhteisössä välillä tuntuu vallitsevan ’jos se toimii, miksi korjata sitä’ -mentaliteetti. Tiettyyn pisteeseen asti olen tämän mentaliteetin kannalla. Kaikki saavat toteuttaa tätä harrastustaan niin kuin itselle on parasta, mutta siinä vaiheessa, kun informaatiota aletaan jakaa opastus- ja opetusmielessä, tilanne muuttuu. Mielestäni siinä vaiheessa, kun asetutaan jonkinlaiseen opastavan tahon asemaan, tulee pohtia sitä, miksi näin tehdään ja ketä tai mitä varten sisältö todella on. Monet nimekkäät cosplay-persoonat kuitenkin tekevät tutoriaaleja, videoita ynnä muuta sisältöä tienatakseen rahaa elämiseen, ja useimmat heistä käyttävät sosiaalista mediaa itsensä ja sisältönsä markkinointiin, jolloin pääsemme takaisin algoritmipohdintoihin. Lisäksi voidaan heitellä ilmoille vanhoja tuttuja termejä kuten scene-vastuu; kellä tässä yhteisössä on vastuu väärän, epäpätevän tai pahimmassa tapauksessa vaarallisen tiedon levittämisestä?

"Horo. Logiikalla eli sillä, mihin matematiikka perustuu, ei ole mitään tekemistä sarjonnan kanssa."
Tämä oli tärkeä viesti, jonka olin itselleni jättänyt sarjontatyöhön. Tämä taitaa nyt olla sitä epäpätevää tietoa.

Jos hetken pohdimme esimerkkinä Kamui Cosplayta ja heidän asemaansa tässä harrastuksessa ja yhteisössä. Voidaan varmasti sanoa, että Svetlana ja Benni, jotka yhdessä muodostavat Kamui cosplay -duon, ovat yhdet tunnetuimmat vaikuttajat tässä yhteisössä, ja luultavasti myös jollain tasolla sen ulkopuolella. Kamui on ollut yksi cosplay-maailman pioneeri, mitä tulee panssareiden valmistukseen ja erilaisiin yleisesti tässä harrastuksessa käytettyihin koviin materiaaleihin. Kamui on uransa aikana työstänyt näitä materiaaleja aivan valtavasti, kokeilun ja erehdyksen kautta kasvattanut osaamista ja tällä tavalla luonut pätevyyttä puvuntekijöinä. Uskon, että useat yleisesti käytössä olevat menetelmät esim. worblan ja EVA:n työstämiseen ovat vähintäänkin suodattuneet muotoonsa, jolleivat jopa syntyneet, Kamuin panostuksella. Kamuin vaikutusta ja osallisuutta tämän harrastuksen kehityksessä viimeisten parin vuosikymmenen ajan ei voi kieltää.

Kuvakaappaus Kamuin nettisivuilta.

Kamuin Svetlana on itse sanonut julkisesti, ettei heillä ole osaamista ompelusta, mutta tästä huolimatta Kamui on kuitenkin tehnyt myyntiin ompelukirjan. Olen itse lukenut kyseisen kirjan läpi, ja voin sanoa, että se sisältää virheellistä sekä puutteellista tietoa (esim. kangasmateriaalit on esitelty sekaisin kudostyyppien kansa, tämä perinteinen ”satiini on kangasmateriaali” nostaa päätään…). Jopa siis hyvin nimekkäät ja kokeneet pukuilijat sortuvat tähän ’itsevarmasti väärässä’ -kuoppaan. Ja mielestäni tässä kohtaa tulee myös kysymykseen, onko tämä eettisesti tai moraalisesti oikein. Etenkin silloin, kun raha astuu kuvioihin. Huolimatta omasta heikosta osaamisesta päädytään kuitenkin tekemään ohjekirja, jonka tarkoitus on opastaa niitä, jotka mahdollisesti tietävät aiheesta vielä vähemmän. Tietoisesti puolisokea opastamassa sokeaa. Etenkin Kamuin kaltaisten isojen nimien kohdalla täytyy myös huomioida hänen asemansa tässä yhteisössä, ja sitä kautta saavutettu ”luotettavuus” tietolähteenä. Miten siis jonkun ummikon olisi tarkoitus pystyä löytämään luotettavaa tietoa tässä harrastajayhteisössä, jos tietoisesti isotkin nimet puoskaroivat menemään?!

(Pitäkää talikot ja soihdut edelleen kellarissa. Käytän Kamuita tässä esimerkkinä, koska se on merkittävä nimi tässä yhteisössä ja, kuten sanoin, pioneeri omassa kastissaan. Samalla kuitenkin koen, että oma ammatillinen koulutukseni antaa minulle pätevyyttä kritisoida Kamuin toimintaa osa-alueella, joka liittyy koulutukseeni.)

Nikita Cosplayn Self-made Princess -kirja on myös ollut ihana.
Siinä on ihan kivoja ohjeita cosplayn eri osa-alueilta kuten ompelusta, peruukin muokkauksesta ja meikkaamisesta. Ihan kannesta kanteen en ole tätä lukenut, mutta olen silti tykännyt kovasti.

Hieman sivuraiteille harhautuen: Kamuin kaltaisten isojen nimien kohdalla pitää ottaa huomioon myös se, että hyvin suurella todennäköisyydellä heillä on yhteistyösopimuksia esimerkiksi tiettyjä materiaaleja edustavien tahojen kanssa, joten heillä on myös erilainen motiivi tai velvollisuus käyttää tiettyjä materiaaleja tai välineitä tuottamassaan ohje- sekä muussa sisällössä. Tällöin voidaan jonkin verran kyseenalaistaa, voiko asioiden toteuttamiseen olla muita esim. käytännöllisempiä tai ihan vain vaikka halvempia ratkaisuja, jotka eivät samalla tavalla saa näkyvyyttä, koska lähtökohtaisesti materiaalina tai välineenä tulee olla X. Pieni geeniallas ja silleen. Kriittinen ajattelu ja jo olemassa oleva tietotaito sekä ymmärrys auttavat tässäkin kohtaa seulomaan informaatiosta oleellisen.

Lopulta se, minkä takia vakuutuin ostamaan Nikitan kirjan oli se, että siinä mukana tulevat kaavat on sarjottu!!!

Mielestäni on eri asia jakaa informaatiota omista pukuprosesseistaan tyylillä ’näin minä sen tein’ kuin tehdä ja tuottaa sisältöä, joka on tarkoitettu ohjenuoraksi tai tutoriaaliksi. Helvetti, minähän itse kuulun vahvasti tuohon ensimmäiseen määritelmään. Blogissa on asiaa puvuista yllin kyllin, mutta varsinaisia ohjeita en ole hirveästi harrastanut. Ihan vain siksi, että en yleensä koe, että minulla olisi mitään mullistavaa tai uutta tarjottavaa niiden asioiden osalta, jotka hallitsen. Ja en todellakaan koe olevani pätevä ohjeistamaan niissä asioissa, joita en taas hallitse. Tietoisuus omista rajoista ja osaamisesta on ihan tervettä. Siksi arvostan todella suuresti sellaisia cosplay-persoonia, jotka avoimesti myöntävät sen, että eivät osaa jotain. Etenkin niitä, joilla on iso tai kohtuu iso seuraajakunta ja jotka toteuttavat cosplayta elinkeinonaan tavalla tai toisella. Sarah Spaceman on tästä ihana esimerkki; hänellä on paljon osaamista, mutta hän myös hyvin selkeästi tuo esille, jos ei hallitse tai osaa jotain.

Sarah Spacemanin YouTube-kanava on välillä oikein opettavainen, mutta samalla hyvää taustamölyä väkertämiseen.

Tarvitaan lisää avoimuutta, jotta yhteisönä voisimme paremmin tukea lähteiden ja ohjeiden luotettavuutta. Jaetaan yhdessä tietoa ja ollaan läpinäkyviä. Rehellisyyttä osaamisesta sekä muiden suuntaan, mutta myös itselle. Tietoisuus omasta osaamisesta ja osaamattomuudesta on tervettä. Enemmän yhteistyötä ja vähemmän puoskarointia. Some-maailman oikuille emme ehkä pysty tekemään juuri mitään, mutta jokainen, joka harkitsee ohjeen tai muun tekemistä, voi omalla kohdallaan miettiä sitä, onko itse perustellusti pätevä ohjeistamaan muita asian suhteen. Haluaisitko itse mennä autokouluun, jonka opettaja on saanut kortin eilen?

Huh huh ja oho. Vuoden 2024 ensimmäinen merkintä piti olla jokin ihan muu, mutta tässä sitä nyt ollaan. Laitan keskeneräiset tekstit piironginlaatikkoon odottamaan omaa aikaansa. Tämä ei tosiaan ollut helppo teksti tuottaa, ja toivon, että se on muotoiltu edes jossain määrin niin, että oikea ajatus tulee läpi. Kuvien kuvateksteissä kulkeva pienoinen kaavasaaga on lähinnä esimerkki sitä, miten oma tietotaitoni auttaa minua olemaan kriittinen erilaisten tuotteiden sun muiden valinnassa yms. 

Fukka kiittää ja huokaisee.

Meitsi teki farkut, mikä oli ihan persiistä.

PS: Puvut ovat edistyneet. Ja nyt voidaan siis oikeasti puhua puvuista monikossa, koska olen pikkuhiljaa väkerrellyt milloin mitäkin pukua eteenpäin. Hieman hirvittää kuinka monta pukua minulla on tällä hetkellä kesken, mutta päätin kokeilla tällaista lähestymistapaa tähän väliin.

Musiikin täyteinen - Matsucon 2023

Moi.

Kävin Matsuconissa, vaikka alun perin ei ollut tarkoitus. Syksyn hommat ovat taas ottaneet mehut ja kaiken näköistä ylimääräistä on taas sattunut hoidettavaksi. Tuntuu ihmisessä. Minulla ei siis ollut tarkoitusta mennä tällä kertaa Matsuconiin, koska jaksaminen. Kuitenkin kaksi päivää ennen tapahtumaa satuin vilkaisemaan ohjelmakarttaa, mistä löytyikin yllättävän paljon mielenkiintoista ohjelmaa. Hetken mielijohteesta päätin sitten ostaa lipun. Matsucon 2023 järjestettiin 28.–29.10. tuttuun tapaan Pohjankartanon koululla, joten kauhean kauas kotoa ei tarvinnut lähteä.

Hieman pyörittelin päässäni sitä, laitanko mitään pukua päälle ollenkaan. Sitten muistin, että niin cosplay on se kiva juttu, jota tykkään tehdä, joten piti alkaa valikoimaan, mitä sitä päällensä laittaa. Ensimmäinen ajatus oli Keith, koska fuck yeah se on mukava puku. Keith oli minulla kuitenkin päällä edellisessä Matsuconissa, joten päätin kuitenkin keksiä jotain muuta. Hetken pohdin Rekiä, mutta sitten mieleeni muistui yksi puku, joka ei ole vielä ollenkaan päässyt käymään ulkona julkisesti; Tamaki. Olen tuskaillut Tamakin takin kanssa sen valmistuksesta lähtien, joten tämä oli nyt pientä siedätyshoitoa myös.

Näkipä tämäkin puku päivänvalon.

Koko coni oli kyllä yksi väsycon, mikä varmasti vaikutti siihen, miten koin Tamakin pukuna. Käytössä puku ei ollut niin epämukava kuin olen itselleni antanut ymmärtää, mutta jotenkin olin todella epävarma siitä, miltä näytän. Myöskin mietin moneen otteeseen sitä, että olinko varmasti kaivanut oikeat housut kaapista Tamakia varten. Olen nimittäin tehnyt samasta kankaasta ainakin kolmet eri housut (Tamaki, Keith ja yhdet omat), joten en täysin ollut varma, ovatko kintut oikeissa lahkeissa. Kai ne olivat.

Tämä avaruus on aina yhtä mullistava juttu.

Harmillisesti Matsuconilla oli samoja haasteita kuin viime vuonna. Lähinnä lippujonotuksen suhteen. Ennakkolipun ostaneiden piti jonottaa pitkään rannekkeiden vaihtoon lauantaiaamuna. Omalla kohdallani olisi sittenkin ollut järkevämpää ostaa lippu paikanpäältä, koska silloin ei olisi tarvinnut jonottaa ollenkaan. Tämä on hieman nurinkurinen asetelma, kun ennakkoon lipun ostaneet joutuvat jonottamaan, kun taas ostamalla lipun ovelta voi vain lampsia sisään. Suuri ilon aiheeni kuitenkin oli se, että Pohjiksen juhlasalin remontti oli valmistunut, ja aulan lava ei ollut ohjelmakäytössä ollenkaan. Jee! (Tämä ei tietenkään ole varsinaisesti Matsuconista kiinni ollut asia.)

Sitä parasta paskaa!

Se suurin ja merkittävin syy, miksi raahauduin Matsuconiin, oli tietenkin Puujalka-animet vol.3! Tämä on ehdottomasti yksi suosikkiohjelmistani koskaan. Visat best, käännösvitsit best! Idea on tosiaan se, että rämäpäisistä anime-sarjojen nimien suomenkielisistä käännöksistä pitää keksiä sarjojen oikeat nimet. Viime vuonna oma tiimimme otti takkiin pahasti ja mestaruuden puolustaminen meni täysin penkin alle. Nyt kuitenkin palasimme entistä vahvempina ja onnistuimme palauttamaan mestareiden tittelin itsellemme! Whoop! Voitettiin siis, ja saatiin jopa Mangacafen lahjakortti palkinnoksi. Ei huono reissu. Kannatti mennä.

Ottakaa aiheeseen liittyvä kuva, koska ohjelmasta ei mitään käyttistä oikein saanut.

Voitonhuumassa oli hyvä suunnistaa seuraavaan ohjelmaan nimittäin Studio Ghibli -konserttiin. Musiikkitrio, Nokiapulaiset, ilahduttivat soittamalla Ghibli-elokuvista tuttuja kappaleita kahden viulistin ja yhden pianistin voimin. Minä suuresti nautin tästä ohjelmanumerosta ja toivonkin, että samanmoista nähdään Matsuconissa myös tulevaisuudessa. 

Konsertin jälkeen oli hetki aikaa pyöriä taidekuja ja myyntipöydät läpi. Homma saattoi lähteä vähän lapasesta, koska päädyin ostamaan kuudet uudet korvakorut. Hubs. Yleensä yritän pitäytyä kolmessa parissa per coni. Nyt kävi näin.

Vähän vain lähti lapasesta.

Lauantaina oli luvassa vielä vähän lisää musiikkia, kun Matsuconin kävijöille tarjoiltiin harvinaista herkkua MIONin konsertin muodossa. Vaikka oma musiikkitietämykseni yhtään mistään uudemmasta musiikista laahaa tällä hetkellä hyvin perässä, hoksasin, että olen kuitenkin kuullut MIONin musiikkia aikaisemmin (kiitos TökTök). MION oli erittäin hurmaava. Hänen esiintymisensä oli mukavan rentoa ja lyhyt konsertti oli rakennettu hyvin kappalevalintojen suhteen. Itse nautin myös suuresti siitä, että MION kannusti yleisöä olemaan aktiivisesti mukana konsertissa huudoilla ja valojen heiluttelulla. Tämähän on ihan peruskauraa Japanin konserttikulttuurissa, mutta oli hupaisaa seurata sitä, miten suomalaiset lähtivät hommaan mukaan. Eniten kuitenkin minua miellytti konsertin musiikillinen tyyli. MIONin pop-rock-musiikki istuu omaan musiikkimakuuni hyvin, ja covereiden joukkoon oli livahtanut muutamia suosikki-anime-tunnareitani.

Pohjiksen sali on kiva.

MIONin konsertin jälkeen lauantaina vuorossa ei enää ollut muuta kuin cosplay-kisat. Matsuconin kisarepertuaariin kuului Cosplay-paraati-nimellä kulkeva cosplay-kisa sekä photoshoot-kisa. Ihan vieläkään ei ole minulle auennut se, mitä muuta tavanomaisesta kisasta poikkeavaa paraati sisälsi kuin erityismainintapalkinnot kuten kaunein kampaus ja pähein proppi. Lähinnä mietin asiaa siksi, että olin jossain välissä siinä harhaisessa uskossa, että paraati-nimen merkitys tekisi kisasta jotenkin rennomman tai löyhemmän. Hieman olen hämmentynyt.

Saatoin nauraa tälle palkintopöydän omalle spottivalolle hieman liikaa :D

Kuten jo aluksi mainitsin olin hyvin iloinen siitä, että juhlasali oli jälleen käytössä, eikä kisoja käyty aulan lavalla. Lisäksi olin iloinen siitä, miten paljon osanottajia kisoissa oli! Tämä on aina plussaa, ja etenkin Matsuconissa toivoisin näkeväni runsaasti kisaajia, koska se kuitenkin alkaa olemaan tämän alueen merkittävin tapahtuma. Hitusen olen harmissani siitä, että itse kisan kesto oli lyhyempi kuin väliaikaesityksen. Vaikka väliaikaesitys oli viihdyttävä (Pepa oli paras!), kisassa kuitenkin kisaajien tulisi olla pääosassa eikä jäädä väliaikaesityksen jalkoihin. Palkintojenjakoa oli kuitenkin mukava katsoa, kun niin moni pääsi kömpimään lavalle vastaanottamaan palkintoja. Hurraa kaikille palkituille!

*tapu tapu tapu*

Launatai-iltana väsy oli todellinen ja päätin, että sunnuntaina en laittaisi pukua päälle. Sitten heräsinkin sunnuntaiaamuna hyvillä mielin ja hyvissä ajoin (kiitos kellojen siirron) sekä muistin, että rakkaudesta lajiinhan tätä hommaa tehdään. Nykäisin sitten Selphien päälle, koska se vaati vähiten valmisteluja osakseen (lisäksi olen pärissyt FFVIII-juttuja taas viime aikoina ihan urakalla). Vähän pelkäsin, että päivän aikana tulee vilu, mutta sitäkin varten pystyi varautumaan.

Kivasti keräsi lunta tämä peruukki.

Sunnuntain ohjelmatarjonta ei ollut niin runsas kuin lauantain, mutta mielenkiintoisia juttuja löytyi siitä huolimatta. Heti alkuun tuli kömmittyä kuulemaan Zen-taiteen esiintymisestä animessa. Pintapuolisesti zen-taide on minulle tuttua, mutta kovin syvällisesti en ole aiheeseen koskaan perehtynyt. Pidän kuitenkin kovasti wabi-sabin, joka ymmärtääkseni on kytköksissä zen-taiteisiin, filosofiasta. Jonkun uuden sarjan sain luennolta napattua katselu- ja lukulistalleni sekä muistutuksia jo tutuista sarjoista.

Moebana kinostelee.

Kävi tuuri, koska Matsuconin ohjelmakarttaan oli päässyt painovirhe, jonka oikaisu helpotti valintoja omalta osaltani loppu päivän ohjelman suhteen. Ohjelmalehtisen ohjelmakartassa MIONin konsertti oli tuupattu samaan lohkoon kuin kauhuanimesarjaluento. Ilman oikaisua olisi tosiaan pitänyt tehdä valintoja, mutta oikaisun myötä pääsin nauttimaan molemmista ohjelmista huoletta.

Siellä vetää.

MIONin konsertti oli sen verran kiva, että se piti käydä kuulemassa uudestaan. Settilistaa oli jonkin verran vaihdettu tätä toista konserttia varten, mutta omasta mielestäni parempaan suuntaan. YUIn Again kuultiin toistamiseen, mikä miellytti minua suuresti.

Kauhu kiinnostaa aina, vaikka olenkin aika nirso sen suhteen. Kannatti kuitenkin mennä kauhuluennolle, koska muutama tärppi sieltäkin löytyi katselmuslistalle. Mitään suuria yllätyksiä tai mullistuksia ei kuitenkaan luento minulle tarjonnut. Viihdyin, ja se on pääasia.

Pitää jossain välissä katsastaa My home hero ja ehkä Joran: The Princess of Snow and Blood. 

Se oli tämänvuotinen Matsucon minun osaltani. Tunnelma oli huomattavasti mukavampi viimekertaiseen verrattuna, koska aulan lava oli pois käytöstä. Juhlasalissa on muun muassa sekin hyvä puoli, että yleisö pääsee istumaan ja melkeinpä joka penkiltä näkee hyvin. Silti vähän harmittelen, että ensimmäisen Matsun ”ison-conin-tuntu” on vähän jäänyt. Toivon myös, että lipunvaihto saadaan tulevaisuudessa kuntoon, koska ei jonoja kiitos.

Fukka kiittää! Tähän loppuun vielä kuva, jonka viestin kohtasin Matsuconissa ja johon pystyn hyvin samaistumaan:

Mood

Vuosipäivän juhlaa! - Tracon 2023

Hip hei!

Se on coniraportin paikka taas. Tätä kirjoittaessa pärisen vielä Traconista ja tuntuu, että sen jälkimainingit vain jatkuvat jatkumistaan. Tällä kertaa tapahtumasta jäi todella hyvät tunnelmat, joten en yhtään pane pahakseni sitä, että saan velloa tuossa samassa tunteessa vielä pidempään. Kuitenkin asiaan! Vuoden 2023 Tracon järjestettiin siis 8.–10.9. ja jälleen kerran Tampere-talolla.

Kaikki elikot matkassa!

Matka alkoi perjantaina, kun hyppäsin junaan Tamperetta kohti. Sitä sitten huristeltiin Tamperetta ja Traconia kohti. Heti alkuun badgen noudossa oli pientä sekoilua, koska en saanut työvoimalle kuuluvaa paitaa jonkin sortin teknisten haasteiden vuoksi. Muuten perjantain coniohjelmaan ei hirveästi varsinaista katseltavaa kuulunut, vaikka mielenkiintoa olisikin ollut. Maijan kangasopas olisi kovasti kiinnostunut, mutta samaan aikaan järjestettiin cosplay-työvoiman yms. tutustumiskierros lavan takatiloihin. Aivan välttämätön tuo visiitti ei minulle olisi ollut, koska tilat ovat hyvinkin tutut, mutta asiat ovat voineet aina muuttua, joten kävin näyttämässä naamaani. Sen sijaan parasta oli se, että ehdin käymään myyntipöytäsalissa ihan siviileissä! Kaikki pöydät eivät olleet vielä täysin pystyssä, mutta löysin erittäin hyviä juttuja silti! Tämän kummempia koitoksia ei perjantaihin kuulunut.

Elikot valmiina valloittamaan Tampere-talon!

Kuten edellisessä merkinnässä mainitsin, tällä kertaa en tehnyt mitään uutta pukua Traconiin, vaan kaivelin kaappeja ja otin vanhoja pukuja mukaan. Valikoin pukuja sillä ajatuksella, että niissä on mahdollista liikkua helposti ja että ainakin toinen on helppo riisua nopeasti. Lauantain puvuksi valikoitui Gakupo, jolle tein myös uudet housut aikani kuluksi. Vanhat housut ovat aina olleet hieman epäkäytännölliset, mutta nyt niistä lopulta hajosi myös vetoketju, joten uudet pöksyt olivat paikallaan. Löysin kankaan alelaarista jo aikoja sitten, joten Gakupo oli saamassa uudet housut joka tapauksessa jossain välissä. Sattui myös niin, että käytin Gakupoa ensimmäisen kerran 10 vuotta sitten Traconissa, joten tavallaan meillä oli myös vuosipäivä.

Näiden pohjana on muuten Haurun housujen kaava.

Lauantai alkoi niin lujaa kuin vain mahdollista. Herätys oli aikainen, koska minut oli pyydetty yhdeksi WCS-karsintojen tuomariksi. Vaikka majapaikkani olikin lähin mahdollinen, tuli minulle aamulla silti kiire. Gakupon naama veikin enemmän aikaa kuin olin arvioinut. Tästä syystä päätin jättää osan puvusta pois päältä tuomaroinnin ajaksi, mikä osoittautui muutenkin hyväksi päätökseksi, koska lauantaina oli KUUMA. Tuomaroinnit alkoivat siis hyvissä ajoin aamulla. Harmillisesti muutamia peruutuksia oli tullut, mutta onneksi kisassa oli silti edelleen monta paria mukana. Kanssatuomareinani toimivat tietenkin Suomen viimeisin WCS-edustustiimi, eli Moemoefever ja Pinyamiu, sekä puolalainen kunniavieras Shappi.

Tän jätkän naama vaan kerää lisää tavaraa vuosi vuodelta.

Tällä kertaa tuomarointi tuntui hyvin rennolta. Aikataulu ei ollut mikään supertiukka ja ainakin itse koin, että jokaiselle parille oli riittävästi aikaa. Peruutuksien vuoksi aikaa oli myös jutustelulle niinkin mielekkäistä aiheista kuten verotus ja kouluaineet. Meinasin vähän jännittää tuomarointia, koska en ole aiemmin ollut tuomarin asemassa tuomaroinnissa, joka toteutetaan englanniksi. Luotan kyllä omaan kielitaitooni, mutta jostain syystä pelkäsin, että sanat unohtuvat :D (Näin jälkikäteen ajateltuna, jännittäminen oli kyllä aivan pöljää, koska olenhan kuitenkin ollut itse tuomaroitavana englanniksi useamman kerran.) Omasta näkökulmastani tuomarointi toimi kaikin puolin hyvin; kisaajat olivat reippaita ja pääsivät kertomaan puvuistaan, me tuomarit pääsimme hyvin tutkailemaan kisaajien pukuja ja työskentely tuomaristona oli todella sujuvaa. Toivon kovasti, että kisaajille on jäänyt tuomaroinnista yhtä lailla positiivinen kokemus.

Elikot (ja miä) selviytymässä lauantaista.

Tuomarointien päätyttyä pääsin vihdoin laittamaan loputkin puvusta päälle ja kiertelemään vähän conialuetta. Tein pyörähdyksen taidekujalla, mutta se jäi täysin nysäksi, koska siellä oli väkeä aivan pipona. Minkä lisäksi jäin suustani kiinni. Hetkellisesti ehdin työntää nenäni ulos asti ja istahtaa ennen Shappin ja Kanton luentoa, jota olin menossa kuulemaan lähinnä siksi, että ulkomaalaisilla harrastajilla on yleensä erilaisia näkemyksiä, jotka johtuvat kulttuurisista eroista. Tietenkin myös se, että molemmat kunniavieraat ovat nähneet kisoja myös muissa maissa antaa heille perspektiiviä, joka minua kiinnostaa.

Olisinpa hoksannut ottaa kuvan myös viimeisestä diasta. 

Viihdyin luennolla oikein hyvin. Rennompi ja keskustelevampi lähestymistapa oli oikein toimiva. En todellakaan ollut luennon varsinaista kohdeyleisöä (Shappi jopa kysyi, mitä ihmettä edes teen yleisössä :D), joten jännittävintä minulle oli kuulla siitä, miten cosplay-kilpailut toimivat ja miten niitä järjestetään Puolassa. Nautin suuresti myös Shappin ja Kanton hämmästelyistä, joka liittyi kulttuurisiin eroihin niin cosplayssa kuin muussakin. Sitä alkaa nähdä oman normaalinsakin eri tavalla, kun rinnalle tuodaan erilaisia tapoja toimia. Sain seurata tätä ihmettelyä Shappin osalta myös myöhemmin takahuoneessa ja cosplay-kisojen katsomossa. Olin suuresti huvittunut.

Kuva: Nyymix
Me hehkeät tuomarit
Shappi, miä, Moemoefever ja Pinyamiu

Hyvin nopeasti luennon jälkeen sain kipitellä takaisin takahuoneeseen odottelemaan kisojen alkua. Tapansa mukaan WCS-kisattiin ensimmäisenä, jotta meille tuomareille olisi mahdollisimman paljon aikaa pähkäillä. Tällä kertaa kuitenkin olimme jo pukutuomaroinnin jälkeen ehtineet ynnätä yhteen ajatuksiamme ja olimme koko tuomariston kesken hyvin yksimielisiä, kun myös esitykset oli nähty. Jatek ja Lunatar hurmasivat meidät puvuillaan ja esityksellään, joten suuret hurraa-huudot uudelle WCS-edustusparillemme!

Kuva: Nyymix
WCS-potretti!
Keskellä tuorein edustuspari Jatek ja Lunatar!

Sujuvan tuomaroinnin ansiosta pääsimme hipsimään katsomon puolelle vielä NCC-esitysten loppupuolella. Valitettavasti ehdimme nähdä vain yhden NCC-esityksen, mutta pukukisan kokeneiden sarjan näimme kokonaan. Suuresti onnea vielä AG:lle, joka lähtee edustamaan Suomea NCC-finaaliin! Esitystä en ole vieläkään nähnyt, mutta näin vuolaasti itkeviä naamoja takahuoneessa AG:n esityksen jälkeen. Tietenkin onneksi olkoon myös muille sijoittuneille! Kokeneiden kategoriassa taso oli todella kova!

Kuva: Nyymix
Tämän puvun etenemistä on ollut niin ihana seurata!

Kisojen jälkeen lauantaina jäljellä oli vielä palautteet. Olin todella iloinen siitä, että niin moni pari tuli pyytämään palautetta. Myös palautteen annosta minulla jäi hyvät kutinat. Jälleen kerran toivon, että sama pätee myös kisaajille. Me tuomarit olemme kuitenkin kisaajia varten. Minulle kaikista miellekäin osa tuomarointia on palautteen anto ja nimenomaan kasvotusten. Tällöin sekä kisaajalla että tuomarilla on todellinen käsitys kokonaisuudesta, jonka kisaajat ovat luoneet. Tuolloin on mahdollista vaihtaa ajatuksia ja näkemyksiä ihan eri tavalla. Palautteen tarkoitus on myös kannustaa ja parhaimmillaan antaa kisaajalle uusia työkaluja tuleviin projekteihin.

Minä, menossa hissillä ylös heittämään vaatetta pois, ja minä, menossa hissillä alas valkoisena makkarana.

Sunnuntain puvuksi olin valinnut toisen vanhan Vocaloidin, Lenin, joka on peräsin vuodelta 2017. Suurimpana syynä Lenin valitsemiseen oli tosiaan se, että jäbällä on mukavimmat housut ja muu puku on helppo ottaa pois päältä matkustamista varten. Ihme kyllä Len ei juurikaan ole vaatinut korjailuja, vaikka puku on aikanaan tehty alle kahdessa viikossa. Sen verran jäbä sai päivitystä, että käytössä oli uudet ruskeat piilolinssit ja tietenkin meikki on tätä nykyä ihan eri kaliiberia, vaikka samanlaisia elementtejä siinä on edelleen. (Jännäsin vähän meikin kanssa, koska tein ennen Traconia testin, josta tuli aivan liian tumma, joten pelkäsin, että teen saman virheen uudestaan sunnuntaina.)

Lenin naama päivitettynä vuoteen 2023.

Sunnuntaina oli huomattavasti rauhallisempi päivä, mutta silti tuntui siltä kuin se olisi hurahtanut ohi. Sain itseni kasaan hyvissä ajoin, ja käväisin jopa kierroksen vielä myyntipöytäsalissa sekä taidekujalla. Kerkesin myös höpöttelemään tuttujen kanssa hyvän tovin ennen kuin raahauduin sille ainoalle luennolle, jonka kävin sunnuntaina katsomassa.

Elikot oppimassa uutta.

Kyseessä oli majon 3D-tulostuslluento, joka oli hyvin jännittävä. 3D-tulostus on tuttua minulle ainoastaan teoriassa, mutta mallintamista olen opiskellut ihan vähäsen. Luento tarjosi paljon hyviä vinkkejä näin minun näkökulmastani, vaikka mitään aivan maata mullistavaa ei kuitenkaan tullut vastaan. Tietenkään en ihan kaikkea tarjottua tietoa osaa edes arvostaa, koska en niin hirveästi 3D-tulostuksesta haaveilekaan (koska käsityö <3) eikä minulla ole laittaa siihen tällä hetkellä resursseja (eli pöytätilaa). Aina on kuitenkin kiva oppia uutta ja nähdä osaavien ihmisten tuotoksia.

Nyt on jännä.

Sunnuntain cosplay-kilpailut olivatkin viimeinen ohjelmanumero tälle Tracon-seikkailulle. Tällä kertaa, kun sai rauhassa istua katsomossa, pääsin kunnolla ihastelemaan kisojen grafiikoita ynnä muita. Grafiikat nostavat kisojen tunnelmaa niin hurjasti! Olen myös todella iloinen siitä, että kaikissa Traconin kisoissa oli niin paljon osallistujia! Ainoa miinuspuoli tässä on kuitenkin se, että kisaajia oli niin paljon, että kategoriat alkoivat mennä omassa päässäni sekaisin. Varsinkin, kun kaikki kisaajat nykyään kutsutaan lavalle pönöttämään palkintojenjaon ajaksi.

Ylä-screenin hyödyntäminen lämmittää sydäntä niin kovasti!

Kisojen jälkeen olikin aika suunnata kohti kotia. Kokonaisuudessaan minulla oli siis todella onnistunut viikonloppu. Tietenkin kiireen takia kaikkia tuttuja ei ehtinyt nähdä kunnolla, mutta joskus käy näin. Puvuistakaan ei tullut otettua mitään kuvia. Hyvä, että oli jotain, mitä tunkea tähän merkintään. Muutamat taidekujamyyjät menivät minulta myös ohi, koska en jaksanut rampata taidekujalla joka päivä. Löysin siitä huolimatta aarteita! Etenkin olen iloinen siitä, että sain vihdoin ostettua Korsetin paluu -kirjan, joka on ollut ostoslistallani jo sen ilmestymisestä lähtien.

Ostin vain kolmet korvakorut!

Yhdenlaisena sivujuonena tähän loppuun haluan vielä todeta, että olen hirmu iloinen siitä, että minulla on vanhoja pukuja, joiden käyttäminen jopa 10 vuoden jälkeen ei aiheuta kylmiäväreitä. Vaikka esimerkiksi Gakupossa on asioita, joita voisin korjailla ihan huolella, jos lähtisin hifistelemään, on puku silti laadullisesti sitä tasoa, että sen kehtaa vetää päälle. Tietenkin tähän liittyy myös pukujen kestävyys, jota olen ruennut vaalimaan kunnolla vuodesta 2012 lähtien (’ei enää hakaneuloja’ -motto tuli silloin käyttöön). Viime vuosina suhtautumiseni tähän harrastukseen on muuttunut, ja sitä mukaa olen halunnut myös lisätä vanhojen pukujen käyttöä. Niin sanotusti lisää vastinetta rahalle ja vaivalle, mutta myös ekologisuuden lisääminen omassa harrastamisessani pukujen uudelleen käyttämisen kautta. Näyttää siltä, että ostopukujen lisääntyessä myös kertakäyttöpukuilu on kasvanut roimasti pikamuotikulttuurin kyljessä. Tätä toimintatapaa haluan itse välttää tulevaisuudessa käyttämällä ja korjaamalla vanhoja pukuja mahdollisimman paljon.

Tämä oli tässä tällä kertaa, joten Fukka kiittää!

PS: Tracon jätti jälkeensä myös tajuttomat pukupärinät, mutta nyt pitäisi osata priorisoida omaa elämää monessa kohtaa.