Outo vuosi, outo merkintä - 2020

 Hei hoi!

Alkaa olla vuosi taas taputeltuna. Tämä on ollut erikoinen vuosi varmasti kaikille, mutta silti se on vaikuttanut meihin jokaiseen eri tavalla. Sosiaalisessa mediassa on viime aikoina tullut vastaan muistutuksia siitä, että on ok, vaikka ei olisi saavuttanut tänä vuonna mitään. Ja se on ihan totta. Kuitenkin haluan jäsennellä omia ajatuksiani vuoden kulusta (kuten yleensäkin) ja siinä samalla pohtia ehkä hieman muutenkin tätä kummallista ajan jaksoa.

Tuntuu jotenkin tosi oudolta miettiä, että kyllähän minä yhdessä tapahtumassa olen tänä vuonna käynyt. Desucon Frostbite, joka järjestettiin tammikuussa, on jotenkin vaipunut ihan unholaan. Tai no. Ei se nyt ihan ole unohtunut, mutta hyvin hyvin kaukaiselta se tuntuu (piti ihan tarkistaa, että mitä siellä on edes tehty ja nähty).

Ninjailimma
Sasuke: Yaci, Sai: woodi, Pärinä-Aizawa: anniilaugh ja miä

Hetken aikaa Frostin jälkeen ehdimme miettiä tulevia tapahtumia ja seikkailuja ennen kuin korona pisti kaikkien suunnitelmat heittämään härän pyllyä. Tuossa kohtaa minä kävelin kangaskauppaan ja keräsin sieltä mukaan tarvittavat varusteet eristäytymistä varten. Hain siis tarvittavat värmeet Tamakia varten ja elättelin vielä toivoa siitä, että kermaperse näkisi ensiesiintymisensä kesän Desuconissa. Kaikki vuoden tapahtumat jouduttiin kuitenkin perumaan tai muuttamaan ainoastaan virtuaalisiksi, joten Tamaki on edelleen vailla debyyttiään.

Ainoa kuva, joka jäi käteen.

Tamakia en ole kunnolla kerennyt edes kuvata missään välissä. Tein erään tiktokin Tamakista, jonka yhteydessä yritin räpsäistä jokusen kuvan. Minä ja kolmijalka siis. Eipä siitä juuri mitään tullut; fiilis oli huono, yritin kuvata itse itseäni ilman selfiekameraa ja lopulta puhelimen muistikortti päätti tuhoutua ja siinä menivät lähes kaikki otetut kuvat. Yksi jäi jäljelle. Olisi mukava saada Tamakista kuvia, koska miljöö on jo tiedossa.

Pärinöissäni hyppäsin Tamakin valmistuttua jo seuraavan puvun kimppuun. Keithin kanssa koettiin turhan tuskainen tie, mutta kasaan saatiin hänetkin. Myöhemmin myös woodin kanssa saimme aikaan kuvata Keithiä, mikä oli kivaa. Olen kuitenkin tässä viime aikoina todennut sen, että Keithin peruukki kaipaa hieman säätöä, mutta en ole aivan varma vielä siitä, miten lähden asiaa toteuttamaan.

Kuvasi: woodi
Edit: Miä

Pukuna Keith oli sellainen, että pääsin käyttämään vahvuuksiani hyvin paljon, mutta jotenkin se silti onnistui heittämään kapuloita rattaisiin joka ikisen osan kohdalla. Poika on kuitenkin kasassa ja olen siihen kohtuu tyytyväinen.

Vaikka tapahtumissa en päässyt käyttämään pukuja, yritin silti keksiä syitä ja tapoja, joilla voisin "harrastaa cosplayta itsekseni". Sain innostuksen Tiktokista kokeilla jotain vanhaa pukua ja tutkia, millaisen meikin saan aikaiseksi nyt, kun taidot ovat vähän kehittyneemmät. Ruruka oli ensimmäinen uhri, koska aikanaan en mielestäni sopinut hahmoksi yhtään. Piti siis katsastaa, oliko ongelma oikeasti naamassa vai siinä, mitä tavaraa ja miten siihen naamaan on laitettu.

Voi apua... Vuosimallit 2020 ja 2013.

Toivon. Toivon niin suuresti, että olen oikeasti kehittynyt meikkaamisessa, eikä naamani olisi muuttunut 7 vuodessa. Ehkä molempia, mutta silti olin positiivisesti yllättynyt tästä muutoksesta. Minulla oli hirmu kivaa kuvata itseäni Rurukana. Harkitsin jopa sitä, että Rurukan voisi ottaa käyttöön myös jossain tapahtumassa taas. Siinä kohtaa kuitenkin mukaan tulee 'mutta': Rurukan kengät ovat saaneet uuden elämän Yunan kenkinä, joten uudet pitäisi hankkia, ja PUKU ON NIIN RUMA. Työjälki on paikoin ihan hyvää, mutta tietyistä kohdista huomaa, että on tainnut kärsivällisyys loppua kesken.

Oli jännää.

Nyt on mietinnässä, että mitä tälle puvulle teen. Jos pistän puvun myyntiin, ostaako sitä kukaan, koska hahmo on niin tuntematon, vai pistänkö koko homman palasiksi ja hyödynnän sen muissa jutuissa myöhemmin? Jonkinlainen photoshoot kuitenkin vielä houkuttaisi...

Jotkin tapahtumat tarjosivat virtuaalisia hupailu-cosplay-kisoja. Itse osallistuin Traconin cosplay-putkeen, koska sen tehtävät olivat ihan hauskoja ja sattui olemaan inspistä. Kirjaimelliseksi supersankariksi syntyi Bianca (olikohan sen nimi Bianca?), joka oli juuri menettänyt aviomiehensä ja pukeutui siksi mustaan surupukuun. Hän oli siis musta leski. Oli ihan kivaa repäistä kasaan jokin oma hahmo, mutta tietyn konseptin puitteissa, vaikka yleensä se ei ole minun juttuni.

Äiti sano, että näytän Cheriltä :D

Vaikka tällaiset höpsöt kisat olivat kivoja seurata ja jopa osittain olla mukana, jäin kaipaamaan sitä, että joku tapahtuma olisi järjestänyt jonkinlaisen vakavamman luonteisen virtuaalisen cosplay-kisan. Assemblyjen kisa oli kai ainoa edes vähän sinne päin, mutta se oli virtuaalinen ainoastaan katsojille, mitä olen ymmärtänyt. Eikö olisi ollut muikeaa, jos olisi voinut vähän saada sitä samaa coniin valmistautumisen fiilistä kisaan osallistumalla? Jonkun verran olen katsonut virtuaalikisoja, joita maailmalla on järjestetty ja niitä on ollut myös ihan jännittävä seurata.

Voi pojat.

Cosplay-putki tarjosi minulle kuitenkin yhden merkittävän valaistuksen... Jos tuntee minut, tietää, että Final Fantasy VIII on erittäin tärkeä. Jos tuntee minut hyvin, tietää, että Squall on erittäin tärkeä. Väsäsin cosplay-putkea varten kaappi-cosplayna Squallin keskellä yötä, kun sain hepulin. Tämän piti olla ihan pelkkä vitisi, mutta nyt oikeasti harkitsen sitä, että pitääkö minun lisätä Squall omalle tulevien pukujen listalleni. Taitotasoltani voisin olla jo siinä pisteessä, että en ryssi koko pukua, mutta oma naama edelleen mietityttää hirveästi. Sitten mietin taas Rurukaa ja sitä, osaisinko kuiteskin meikata...

Edellisessä merkinnässä kerroin jo minun ja woodin syksyisestä kuvailusekoilusta ja tuskastani muokata kuvia. Olen kuitenkin hirmu iloinen siitä, että vaikka tapahtumia ei ole ollut, kuvaaminen on onnistunut. Jopa omat kolmijalka ja ajastin -sessioni ovat tyydyttäneet pahimpia cosplay-himoja. On kuitenkin ihanaa, että pääsimme myös kokeilemaan jotain uutta, ja niin, että siitä jäi jotain jopa käteen. Itse olen erityisen hullaantunut näistä Kohaku-kuvista, jotka otettiin olohuoneeni lattialla.

Kuvasi: woodi
Edit: Miä

On vielä yksi tärkeä puku, josta en ole puhunut vielä täällä blogin puolella kai mitään; Zelda. Hurahdin Breath of the Wildiin aivan täysin ja se on minulla edelleen pelattavana. Link on ihana, mutta en osannut päättää, minkä version hänestä tekisin. Päädyin sitten valitsemaan Zeldan valkoisen mekon ensimmäiseksi puvukseni tuosta pelistä. Aloitin puvun tekemisen lähes heti, kun Keith valmistui, mutta se eteni odotettua hitaammin. Kirjoitan puvusta ihan oman merkinnän, ja vaikka se ei vielä olekaan valmis, julistan sen jokseenkin käyttökelpoiseksi.

Lisää yhteistyötä kolmijalan kanssa.

Legend of Zelda on aina kiehtonut minua pelisarjana suuresti, mutta koska Nintendo ei ole ollut meidän talouden pelikonsoli vasta kuin viimeisen vuoden, pelien pelaaminen on jäänyt välistä. Nyt, kun vihdoinkin pääsen mukaan tähän junaan, olen hyvin innoissani. Pelkästään Breath of the Wild kantaa minua vielä pitkän aikaa, mutta toivon, että uudistetut versiot vanhoista peleistä saapuisivat myös Switchille, jotta minäkin pääsisin niitä pelaamaan.

Pukuja ei syntynyt tänä vuonna samalla tahdilla kuin yleensä, mutta olen nauttinut kaikkien kolmen puvun tekemisestä suuresti. Vuoden 2019 lopulla aloitetut puvut ovat vielä kesken ja yksi ehkä jopa kokonaan hylätty, mutta mistä sitä tietää. Kaikki puvut, joita tänä vuonna tein ovat olleet puhtaasti minulle itselleni ja olen fiilistellyt niitä myös tekemisen aikana kovasti. Minulle väkertäminen ja puuhastelu on salvaa ja huolenpitoa, joka on auttanut selviämään tästä kovin yksinäisestä vuodesta. Ymmärrän hyvin sen, että kaikilla tilanne ei ole sama. Aikatauluttomuus on antanut minulle myös yhden laisen vapauden, jonka avulla olen pystynyt työstämään pukuja hartaammin ja huolettomammin.

Korona ei katoa vuoden vaihtuessa, eikä edes heti sitten, kun rokote saadaan käyttöön myös meille tänne Suomeen. Omalla kohdallani en oikeastaan edes suunnittele vielä mitään tulevaa, koska se on vielä niin epävarmaa. Minulla on hitusen ajatusta siitä, että mitä alan työstämään seuraavaksi, mutta nyt olen päässyt tähän verkkaiseen ja huolelliseen tahtiin kiinni. Jää siis nähtäväksi, milloin ja millä fiiliksillä aloittelen uutta pukua.

Fukka toivottaa hyvää uutta vuotta ja vuosikymmentä!

PS: Juuh jeeh apua! Blogi täytti sen 10v., on edelleen elossa ja porskuttaa. Kai sekin pitää vielä kertaalleen mainita näin vuosikymmenen vaihtuessa.

Tuskani värien kanssa

 Hei taas!

Edelleen elämme elämää koronan määrittämällä tavalla (tai ainakin toivon, että kaikki näin tekisivät) eikä siksi hirveästi ole tapahtumia tai muita kokoontumisia cosplayn saralla hirveästi ollut. Pukujen tekeminenkin on omalla kohdallani hieman paikallaan junnaavaa tällä hetkellä, koska teen kokeiluja ja testejä toisensa perään. Tietenkin totuttelu uuteen elämänrytmiin on myös osasyynä. Huoh.

No, jotain on sentään touhuttu. Tämän hetken projekteista kertoilen sitten, kun niistä on vähänn enemmän kerrottavaa. Useampaa pukua on kuitenkin tullut kuvattua tässä kuluneiden kuukausien aikana, joten kertoilen hieman siitä.

Hyppelin kesällä jälleen mummun pusikoihin pukuni kanssa, kun Gwendolyn pääsi toista kertaa koskaan päälle. Tämä oli lähes kokonaan ex tempore -idea, joka lopulta päättyikin lyhyeen, kun sade yllätti toden teolla.

Kuvasi Kide

Gwendolyn ei siis ole päässyt päälle sitten Japanin, koska noh... monesta syystä. Puvussa on paljon osia, jotka pitäisi korjata, mutta en ole jaksanut. Vähän harmittaa nyt myös se, että puku on tällä hetkellä iso, eikä siksi istu enää kunnolla päälle. Istuvuuden korjaaminen olisi ihan oma työmaansa, jos ikinä siihen jaksan ryhtyä. Yritän kaivella motivaationi jostain syövereistä jossain välissä, että saisin puvun kuntoon. Gwendolyn on kuitenkin syönyt jo tässä vaiheessa paljon vaivaa, aikaa ja resursseja, joten olisi tosi sääli, etten ikinä pääsisi käyttämään sitä missään tapahtumassa tai kunnolla kuvattavana. Olisi myös ihan kiva, jos pukuun olisi tyytyväinen.

Kuvasi Kide

On myös ollut haaste käyttää nämä kuvat kuvanmuokkauksen läpi, koska tietokoneen näytön värit heittävät härän pyllyä. Jostain syystä edes värien uudelleen määritys ja kalibrointi ei ole kokonaan korjannut asiaa. Nyt ollaan jo paremmassa tilassa, mutta jostain syystä näissä Gwendolynin kuvissa ongelma näyttäytyy kaikista eniten.

Sitten vähän tuoreempaa settiä. wooditus ja minä ruokimme pahinta cospaly nälkää Halloweenin alla sillä, että kuvasimme jokusta asua. Pohdinnassa oli kuvata ihan ulkona ja miljöössä, mutta keli ei ollut ystävä, joten tyydyimme sisätiloihin. Minä olen pikkuhiljaa haalinut kasaan tarpeita pienoisen amatööri-kyny-studion rakentamiseen (kiitos TikTok ja korona), joten päädyimme hyödyntämään sitä.

Lavasteissä käytettyjä kankaita, pari jalkalamppua ja lakana + woodi ja älytön määrä roinaa.

Omasta komerostani löytyy kyllä hahmoja, joita haluaisin kuvata, mutta hieman piti miettiä, että keille tällainen kynystudio mahdollisesti sopii. Kohaku pääsi kuvattavaksi, koska hänestä ei juuri mitään kuvia ole ja hahmona sopii oikein hyvin studiomaisiin kuviin. Aamusta sitten meikkiä naamaan ja menoksi.

Saan vihdoinki vaihtaa tuonne komeron puolelle paremman kuvan Kohakun koko puvusta.
Kuvasi: woodi

Aikaisemmat meikit Kohakulla eivät ole olleet niin onnistuneet, joten kokeilin vähän erilaista tällä kerralla. Myös peruukki sai hitusen uudemman olemuksen, kun se piti muotoilla kokonaan uudestaan. Muuten oli jotenkin hirmu hyvä olo Kohakun vaatteissa. Ehkä puuttuva yletön stressi puvusta ja muusta oli asian takana kuka ties?

Oli jännittävää yrittää olla herkkä ja jokseenkin iloinen, kun yleensä tuppaan pukuilemaan kaheleita tai mutrusuita.
Kuvasi: woodi

Oli hirmu mukava olla taas puku päällä. Omat aikataulut ovat olleet hieman hektiset ja kiinnostukset vähän siellä täällä, joten tämä oli hyvä lomanollaus. Tapahtumia, kisoja ja ihmisiä on niin pirun ikävä tässä vaiheessa, että pienikin pyörähdys puvussa on taianomainen. Yhyy!

Toisena pukuna itselläni oli Keith, josta nyt ei ole olemassa oikestaan kuvan kuvaa (itseottamiani kuvia en laske). Keith pääsi myös päälle koko komeudessan ensimmäistä kertaa, koska enhän ole poikaa päässyt käyttämään missään.

Keithkin saa nyt tällasen puvunesittely kuvan.
Kuvasi: woodi

Avaruusaluksia ja -asemia ei täällä kovinkaan viuhu, joten pojalle hyvin kelpaa kynystudio. Keith on mukava ja rento pukuna, joten ihan odotan sitä, että poika pääsee jonnekkin tapahtumaan joskus. Ainoa asia, joka vaatii hieman korjausta ovat kengät, jotka pitemmässä käytössä alkoivat hieman hiertää.

Kerrankin ase, joka on oikesti osa pukua.
Kuvasi: woodi

Kuvanmuokkauksen väriongelma ei ole hävinnyt mihinkään ja Keithin kuvat tuottavatkin hieman haastetta. Ongelma näkyy eniten kuvien sinisyydessä ja, koska oli hyvä idea kuvata Keithiä liilan valon alla, ovat värit mitä sattuu ainakin minun puhelimeni näytöllä. En nyt oikein tiedä, että kumpaan näyttöön sitä pitäisi uskoa; tietokoneen vai kännykän?

Yhden vanhuspuvun vedin ylleni myös; Haurun. Haurua on kuvattu joskus ja woodi on kanssani leikkinyt myös pariskuntaa Sophiena, mutta en ole koskaan ollut ihan hirveän tyytyväinen kuviin. Millon missäkin takki tai jokin muu on ollut huonosti tai naamani vailla ilmettä.

Sain vähän päivittää meikkejä.
Kuvasi: woodi

Hitusen oli ilmassa taas lahnanaamaisuutta, mutta onneksi Hauru voi olla myös vaan nätti ja fab. Kaikista kolmesta puvusta Keith oli ehdottomasti vaikein kuvata, koska hän edustaa juuri sitä mutrusuuosastoa, jonne aina välillä harhaudun. Hauru oli naamasta huolimatta ihana.

Kuvasi: woodi

Värivalot, joita käytimme kuvattaessa, ovat antaneet minulle suurta iloa. Paljon niiden ja kuvaamisen kanssa on opettelua vielä, mutta niillä on hauska leikkiä. Haurunkin kohdalla testailimme suunilleen kaikki vaihtoehdot läpi. Siinä näki hyvin, miten valon väri vaikuttaa niin suuresti tunnelmaan ja muun muassa siihen näyttääkö ihminen elävältä vai kuolleelta.

Minä jatkan tuskailua kuvanmuokkauksen kanssa, mutta olen hyvin iloinen, että minulla on taas uutta materiaalia harjoitteluun. Tuntuu vain taas siltä, että intoa ja tarmokkuutta olisi, mutta ei aikaa. Onneksi tässä ollaan taas siinä tilanteessa, ettei voi nähdä ketään tai mennä mihinkään. Ehkä sillon ehtii tehdä jotain...

Fukka kiittää!

PS: Mopo karkasi ja syöksyin pää edellä hartsin valamisen maailmaan ihan uudella tavalla. Postiluukku kolisi, kun sisään vyöryi hirmuinen määrä kaikkea uutta ja jännää hartsisälää.

Mistä olen ottanut opikseni

Hei!

Pohdiskelin tässä, että 10 vuotta cosplayta ja bloggaamista on aika pitkä aika. Kaikkien näiden vuosien aikan olen oppinut ja kehittynyt. Mietin, onko tässä vuosien varrella tarttunut mukaan mitään sellaista, josta voisi olla hyötyä muillekin. Kenties jollekin tuoreemmalle harrastajalle? Olen kohdannut useita '5 ohjetta aloitteleville pukuilijoille' ynnä muita listauksia. Huomasin kuitenkin, että ne sisältävät usein ympäripyöreitä ohjeita kuten 'pidä hauskaa', tai muuten vaan sata kertaa toistettuja asioita kuten 'silitä saumat' (mut hei oikeesti, silittäkää saumat auki).

Olen itse tehnyt ensimmäisen pukuni vuonna 2006. Sen jälkeen olen opiskellut itseni vaatetusompelijaksi, suorittanut teatteritaiteen opintoja ja tehnyt 50+ muuta pukua. Kyllä siinä on jo jotakin. (Edelleen olen sitä mieltä, että pitäisi olla joku askartelun paskartelun perustutkinto, jonka voi hyväksilukea cosplay-harrastamisella.)

Tässä minä, pätevä ja edustava cosplay-harrastaja.
Kuva: Eetu/Tulitomaatti

Tässä siis Fukan 5 ohjetta tai neuvoa cosplay-elämään!

1. Hyvät kengät
- Kengät ovat sellainen asia, joissa nykyään en lähes ollenkaan suostu tekemään kompromisseja. Hyvät ja oikean kokoiset kengät ovat yleensä turvalliset ja tekevät puvusta 100 kertaa miellyttävämmän käyttää. Yleensä tapahtumissa tulee paljon seisottua ja käveltyä. Jos kengät ovat huonot, sen kyllä huomaa nopeasti. Hyvät kengät parantavat conikokemusta ja tarvittaessa antavat vapauden liikkua helpommin.

Tällaisena varoittavana esimerkkinä voin kertoa tarinan Alexian kengistä. Käytin Alexiaa ensimmäisen kerran vuoden 2013 Desuconissa, missä päivän päätteeksi hädin tuskin pystyin enää kävelemään, koska en tuntenut enää kaikkia varpaitani. Kuukautta myöhemminkään tunto ei vieläkään ollut palannut kaikkiin varpaisiin.

Tämä ilme ei mitenkään kuvasta sitä kivun tunnetta, joka tuon päivän päätteksi koin.
Kuva: Kide?

2. Ei hakaneuloja
- Päätin joskus vuosia sitten, että en aio tehdä pukuja, jotka tarvitsevat hakaneuloja. Se on ollut yksi parhaista päätöksistäni tämän harrastuksen parissa. Kun asioilla on kunnolliset ja järkevät kiinnityssysteemit, ne varmemmin pysyvät oikeasti päällä ja paikallaan. Nepparit, hakaset, tarranauha, magneetit... Näitä on. Usein muutama käsinpisto ajaa saman asian kuin hakaneula, mutta huomaamattomammin ja paremmin. Pukeutuminen helpottuu myös, jos hakaneulan sijaan kiinnike on jokin kunnollinen ja pohdittu. Kaiken tämän lisäksi kunnon kiinnitykset näyttävät paremmilta kuin hakaneulaviritelmät.

Vanha kuva. Olen ehkä joskus puhunut suhteestani neppareihin.
Gakupo, Aqua ja Edea mm. ovat täynnä ommeltavia neppareita.

3. Kestävä ja pestävä
- Yritän aina tehdä puvuistani sellaisia, että voin tarvittaessa laittaa ne pesukoneeseen. Aina se ei tietenkään onnistu (punaista ja valkoista kangasta ei hirveästi pestä samassa). Pyrkimykseni on pystyä pesemään lähes kaikki kankaiset osat jokaisesta puvustani, jos ei koneessa, edes jollain tavalla. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että saumanvarat on huoliteltu, ei-pestävät osat ovat irrotettavia (ks. kohta 2.), maalaukset on tehty kankaalle sopivilla maaleilla ja kankaat on pesty hyvin ennen vaatteen valmistamista. Pesunkestävyys tekee vaatteista yleensä muutenkin kestävämpiä kulutukselle ja pitämiselle. Kestävyys taas nostaa puvun yleistä laatua ja pidentää käyttöikää. (Ja edes vuosien päästä ei tule sellaista 'Hyi, miten rumasti tehty' -fiilistä :D)

Kankaiden reunojen ja saumojen huolittelun lisäksi suosittelen ainakin takkien vuorittamista.
Se ei ole mitään rakettitiedettä ja varmasti jostain Burdalta tai Suuri käsityö -lehdestä löytyy ihan käypiä ohjeita vuorittamisen harjoitteluun.

4. Tutki, etsi ja opi

- Cosplay on siitä ihana harrastus, että pääsee kokeilemaan ja oppimaan vaikka mitä. Puvun tekeminen kannattaa aloittaa siitä, että tutkii puvun kaikki osat perin pohjin. Hahmolla on monesti vaatteet, mutta entä jos hahmolla onkin jotkut oudot hassut housut? Tutki ja etsi, millä nimellä niitä housuja kenties kutsutaan. Ahaa! Ne ovat sarouelit! Jos hahmolla on päällään tai mukanaan jotain outoa, niin silloin kannattaa tutkia, mikä se on tai mikä se voisi olla. Sen jälkeen kannattaa tutkia ja etsiä, miten sellainen valmistetaan tai miten sellaisen imitaation voisi valmistaa. 

Esimerkkinä kimonot; niiden muotoon ja pukemiseen kuuluu niin paljon vippaskonsteja ja sääntöjä, että suosittelisin jokaista, joka on tekemässä kimono-tyylistä pukua, perehtymään kimonoon ihan kunnolla.
Kuva: Kis

Koko tämän tutki-etsi-prosessin aikana oppii varmasti jotakin. Se ei välttämättä ole oleellista aina sen puvun, jota on työstämässä sillä hetkellä, kanssa. Tieto ja ymmärrys voi kuitenkin auttaa jonkun tulevaisuuden puvun kanssa. Kun se hetki tulee, onkin jo oppinut aiemmin kuinka jokin asia tehdään tai miksi sitä kutsutaan.

Minä olen yksi ahmatti tässä kohtaa. Laitan talteen kaikki mahdolliset tutoriaalit ja ohjeet, jotka tulevat vastaan, koska joskus niistä vielä voi olla hyötyä jossain kohtaa. Olen tallentanut joskus Hatsune Mikun kenkien tutoriaalin, vaikka minulla ei ole koskaan ollut mitään aikomusta tai halua pukuilla Mikua. Sen tutoriaalin oppeja olenkin pystynyt hyödyntämään muissa puvuissa. 

Tämä on peräisin vuodelta mitä lie ja on auttanut vaikka prikulleen samanmoisia kenkiä en ole tehnyt.
Alkuperäinen ohje deviantArtssa

Tämän haluaisin erityisesti takoa nuorempien harrastajien päähän. Olen itse ehtinyt harrastaa cosplayta sellaisena aikakautena, jolloin some ja internet muutenkin olivat erilaisia. Ei ollut suuria yhteisöjä, jotka kuhisivat 24/7, joista pystyi kysellen-huudellen saamaan vastauksen pukuongelmiin. Saati, että hahmo- ja pukukohtaisia ohjeita olisi pystynyt ostamaan suoraan muilta pukuilijoilta. Etsi ensin ja kysy vasta sitten.

5. Mieti kuljettaminen
- Jo pukua tai proppeja suunnitellessa kannattaa ottaa huomioon, miten aikoo päästä tapahtumaan tai tapahtumakaupunkiin. Itse nykyään yritän ajatella tästä vielä pidemmälle, jos vaikka pukua tuleekin käytettyä jossain muussa tapahtumassa myöhemmin, niin kuinka saan sen kuosissa paikan päälle mihin tahansa.

Gwendolyn on oiva esimerkki palastellusta puvusta ja kompromisseista.
Kuva: Kide

Mistä materiaalista propit kannattaa tehdä, että ne kestävät käyttötarkoituksensa (esim. esityksissä)? Isojen proppien kohdalla kannattaa miettiä, miten ne esimerkiksi mahtuvat autoon tai matkalaukkuun. Voiko niistä tehdä koottavia? Särkymisherkkien tavaroiden kohdalla niiden pakkaamisen suunnittelu on myös tärkeää.

Propit ovat yleensä hankalimmat osat kuljettaa, mutta päänvaivaa voivat tuottaa muutkin puvun osat; rajusti muokatut peruukit peruukkipäässä, helposti likaantuvat osat, likaavat osat kuten kengät yms. Kulkemisen kannalta kaikkea tätä kannatta pohtia hyvissä ajoin, ettei tule sitten lähtöpäivänä yllätyksenä.

Gwendolynin valotikkukin hajoaa moneen osaan ihan vain kuljetuksen helpottamiseksi.

BONUS ROUND!

6. Tunne itsesi pukuilijana.
- Tiedä mitä osaat ja mihin olet kykenevä. Mikä on oma taitotasosi? Missä olet hyvä? Millaisia asioita haluat tehdä? Näiden tietojen ja ymmärryksen hyödyntäminen voi hyvinkin säästää hiuksia ja hermoja. Uuden tai epävarmemman asian opettelemiseen pystyy varaamaan enemmän aikaa ja pukuvalinnoilla pystyy vähentämään tai jopa välttämään ikävien asioiden tekemistä.

Oman työskentelytahdin löytäminen on myös hyödyllistä. Osa tykkää tehdä pukuja nopealla tahdilla puristuksina, osa taas verkkaisesti, että voi varmasti keskittyä kaikkeen niin pitkään kuin tarve vaatii. Tässä ollaan kaikki erilaisia ja sen oman tahdin löytäminen, hyödyntäminen ja kenties hyväksyminen helpottaa tekemistä.

Minä haluan tehdä pukuja, aina välissä käväsitä lavalla ja näyttää tyhmältä. Aina on myös kiva kehittyä.
Mukana Akanena woodi
Kuvasi Rea R.

Tiedä myös, mitä haluat cosplaylta. Jos haluat pitää vain hauskaa, eikä pukusi laatu ole se ykkös asia, hyvä niin. Kaiken ei tarvitse olla niin vakavaa. Cosplay kuitenkin saa olla myös vakavaa. Jos olet pikkutarkka kaikesta ja jaksat ränssätä pukuja tappiin asti. Hyvä! Kuitenkaan jokaisen puvun ei aina tarvitse olla se upein taidonnäyte. Ei ole pakko kisata, jos ei huvita. Omien kohokohtien löytäminen ja tiedostaminen tässä harrastuksessa on erittäin hyvä asia. Tällöin voi keskittyä niihin asioihin, jotka ovat itselle olennaisia cosplayssa, ja olla tuskailematta niistä vähäpätöisemmistä. Se, mitä joku toinen hakee cosplaylta, ei välttämättä ole se, mitä jokainen hakee tai mitä itse haet. Tunne itsesi pukuilijana, mutta ymmärrä myös se, että kaikki eivät ole sinä.

Itselleni rakkaiden hahmojen pukuilu on myös tärkeää, vaikka kukaan muu ei niitä tunnistaisikaan.
Kuva: Kangaskasa

Se, että erilaiset tavat harrastaa cosplayta, lisääntyvät koko ajan on minusta jotenkin ihanaa. Ihmiset sekä ostavat että tekevät itse pukujaan, erikoistuminen tietynlaisiin pukuihin ja sisällön tuottaminen niin monessa eri formaatissa on nykypäivänä mahdollista. Väylät ja tavat löytää se oma cosplayn muoto ovat niin monet, ja mielenkiinnolla seuran tilannetta täältä fossiililuolastani.

Fukka kiittää!

PS: Tässä on elämä taas sillä mallilla, että olen hilannut hanurini koulunpenkkiin. Jännityksellä odotan, että mitä se tekee cosplay-elämälle.

PPS: Anteeksi, jos tekstin ulkomuoto näyttää hassulta. Blogger on taas tehnyt päivityksiä ja hetki ehkä menee siihen, että uusi yhteinen sävel taas löytyy.

Kymmenen vuotta Epätoivoa

Moi moi!

No tuota... tässä pääsi käymään niin, että Cosplayn epätoivo täyttää tänään 10 vuotta. Vuosikymmen cosplayta ja sen ohella bloggausta. Voihan. Mitä siitä on jäänyt käteen?

Tämän blogin alku ja juuret olivat siinä ajatuksessa, että saisin potkittua itseäni tekemään enemmän pukuja ja tasaisemmalla tahdilla. Pääsin myös dokumentoimaan omia projektejani vain itseäni varten. Samalla ihailin ja luin monen muun cosplay-bloggarin kirjoituksia ja työprosesseja.

Vahingossa löysin blogin ihkaensimmäisen otsakekuvan.

Blogit ovat jääneet enemmän tai vähemmäsn historiaan, joten kai minä sitten olen jonkinmoinen fossiili. Silti tämän blogin kirjoittaminen ja ylläpitäminen on edelleen minule hyvin rakasta ja tärkeää. Julkaisutahti ei ole sillä tasolla, mitä se joskus oli, mutta ei ole oma elämäkään. Lueskelen myös edelleen muiden blogeja aina tilaisuuden tullen.

Pukuja on tullut tehtyä, joten siinä kohtaa blogi (tai jokin muu) on ajanut asiansa. Uusia asioita ja materiaaleja on tullut tehtyä ja kokeiltua. Osa niistäkin on jo ns. "vanhentuneet". Niin kuin joku wonderflex, joka oli joskus kuuminta shittiä, mutta nykyään ei taida juuri olla edes kenenkään muistissa.

Houzukin sarvi taisi olla viimeisiä wonderflex-väkerrelmiä minulta.
Kuvaaja: Kifia

Toivon, ja jopa tiedän, että olen kasvanut näiden vuosien aikana sekä tekijänä että ihmisenä. Olen oppinut monenlaisia asioita ja luulen, että ne näkyvät puvuissani ja siinä, mitä olen nyt. Tiedän sen, mitä haluan tältä harrastukselta ja mitkä asiat sen parissa ovat minulle tärkeitä.

Joskus blogielämän alkutaipaleella muistaakseni totesin, että 'en tohdi lähteä kisailemaan, koska en näe itseäni vielä kisakelpoisena'. Kuitenkin kaipuu lavalle taisi viedä tuossa kohtaa voiton ja lähdin sittenkin kisaamaan. Hyvä, että lähdin, koska monet parhaista kokemuksista ja hetkistä tämän harrastuksen parissa on koettu juurikin kisalavoilla. Niinkin villejä juttuja on käynyt, että olen saanut jopa kunnian olla tuomarina useammassa kisassa.

Tuomariselfie 2019 Frostista
Mukana ihanin Umi, R0rune ja miä

Tämän harrastuksen parissa olen saanut tavata ja kohdata niin paljon mahtavia ihmisiä. Suomalaiset ovat äärettömän taitavia cosplayn saralla ja minä olen hirmuiloinen siitä, että olen saanut tutustua niin moneen taitavaan ja mahtavaan ihmiseen tämän harrastuksen kautta. Kiinnostuksen ja intohimon jakaminen cosplaysta tai jostain sarjasta muiden kanssa on yksi parhaista asioista tässä yhteisössä. Myös se, että olen saanut palautetta ja kehuja omasta tekemisestäni muilta, on ollut mahtavaa. Kiitos kaikille tästä kaikesta!

Rakastan tätä halikuvaa meistä hall-kisan sijoittuneista.
Mukana Jami, Mouru ja miun Excel-pylly
Kuvaaja: Mihashichu

Tämän blogin eliniän aikana olen tähän mennessä tehnyt tasan 50 pukua. Muutama vanha puku on tullut tehtyä kaksi kertaa. Tuota ennen olin tehnyt jokusen puvun, mutta selkeästi aktiivisempi vaihe ja lapasesta lähteminen tuli tämän blogin myötä.

Blogiajan eka puku oli Nice
Kuvaaja: Kis (2016)

On mahtavaa nähdä se kehitys, mitä kymmenen vuotta on tuonut. Vaikka välistä onkin sellainen olo, että junnaan taidoissani täysin paikallaan enkä kehity mihinkään, niin ei se ihan pidä paikkaansa sittenkään. Nyt omaan taitoja, joita en uskonut koskaan hallitsevani. Mukaan on tullut myös uusia materiaaleja ja sitä kautta tekniikoita, joita ei edes tainnut olla olemassa kymmenen vuotta sitten. Kankaan värjääminen ja peruukit tuntuivat joskus niin pelottavilta ja vaikeilta. Worbla ja EVA-muovi ovat molemmat ilmestyneet kuvioihin tämän kymmenen vuoden aikana. Ja olenhan minä opiskellut itselleni vaatetusompelijan perustutkinnon saman aikaikkunan sisällä!

Sitten tämä uusin tulokas eli Keith

Tässä vaiheessa lempipukuni on varmasti edelleen Yuna. Se antoi pukuna minulle haastetta ja, vaikka kaikki ei ole niin tiptop kuin haluaisin, on se kai silti puku, johon olen eniten tyytyväinen. Tietenkin siihen sitoutuu sekä hurja määrä nostalgiaa, WCS-tunteita että helpotusta (koska näytän siinä puvussa ihan hyvältä). On myös varmasti monia yksinkertaisempia pukuja, joita olen tehnyt ja joissa on vähemmän virheitä, mutta kokonaisuutena Yuna on antanut minulle paljon.

Kuvaaja: Mikko Karsisto

Tässä vuosien varrella olen saanut kokea monenlaista. Ihan tuolla siviilielämässä ja cosplayn parissa. Kaikesta en ole tietenkään täällä kertoillut, mutta ne kuitenkin heijastelevat aina jonkin verran toisiinsa. Vuosi 2019 oli minulle ehkä kaikista rankin vuosi koko tämän kymmenen vuoden ajalta. 2020 on minulle ollut tavallaan hyvin helpottava kaikesta paskasta huolimatta. Paljon on tullut eteen ja kaikki se on vaikuttanut siihen, mitä ja kuka olen nyt.

Tuntuu edelleen tosi epäuskottavalta, että MULLA ON KÄYNTIKORTTEJA!
Näitä, muuten löytyy, jos joku haluaa mini-minuja :D

Hyviä kisakokemuksia minulla on paljon ja olen kastanut varpaitani monen tasoisissa ja tyylisissä kisoissa. Vaikka esityskisat ovat mielestäni ihania ja pidän niiden löyhemmistä säännöistä, ne eivät enää tarjoile minulle kaikkea haluamaani. Näen oman cosplayni vahvasti kokonaisuutena, jossa haluan yhdistää puvun ja puvussa esiintymisen mahdollisimman hyvin. Tällä hetkellä arvokisat ovat se formaatti, jossa pääsen mittaamaan omaa osaamistani ja mistä saan parasta osviittaa tulevaan. Haluan kuitenkin kehittyä tässä harrastuksessa sekä pukujen että esitysten kautta. Silloin tällöin voi vähän pyllyillä esityskisoissa.

Siellä woodi, Kide ja miä
Kuvaaja: Rea Rautamies

Ei myöskään unohdeta sitä, että olen, kuten joskus menin tokaisemaan, lavanarkkari. Se ei ole muuttunut mihinkään. Kaipaan lavoille, haluan antaa yleisölle jotain, mikä saa jotain sisimmässä liikkumaan. Oli se sitten naurua, surua tai jotain ihan muuta. Cosplay on minulle taidemuoto. Kahlitseva taidemuoto, mutta taidemuoto siitä huolimatta.

Kisaaminen on vienyt minut sellaiseen pisteeseen, josta en ehkä ihan oikeasti osannut uneksia. En koskaan ajatellut, että voisin olla Suomen MIKÄÄNedustaja. WCS-ruljanssi sai alkunsa 2014, kun halusimme erottua ja koska huvitti. Sitten oltiin kierteessä. Se antoi ja otti paljon.

Olihan tämän esittäminen jo palkinto minulle. Saati muu reissu.
Kuvaaja: Songriku

Kisaamisen myötä olen päässyt tapaamaan monta sellaista henkilöä, joiden cosplayta ihailen ja arvostan, mutta parasta oli kenties WCS-matkalla tutustua Joshua Hartiin. Olen seurannut Joshuan uraa vuosia ja samalla ihaillut hänen pukujaan ja kädenjälkeään. Kun sain kuulla, että Joshua ja Garnet Runestar edustavat USA:ta WCS:ssä ja pääsen tapaamaan heidät, taisin ihan oikeasti itkeä. Tietenkin kaikki kimallus ja kulissit romahtivat heidät tavattaessa (ihmisähän hekin ovat), mutta edelleen ihailen heidän molempien työtään ja omistautumistaan.

Piti vähän olla fani :D
Ei mitään muistikuvaa, kuka tän kuvan otti.

Tulevaisuudelta toivon edelleen uusia juttuja, seikkailuja, uusia ja vanhoja tuttavuuksia, kokemuksia ja kehitystä. Näin suppeasti tiivistettynä. En näe itseäni mitenkään jäämässä pois cosplayn kelkasta. Enemmänkin niin, että elämä muokkautuu ja tämä harrastus siinä mukana. Blogi varmasti tulee porskuttamaan siinä sivussa yhtälailla. Kaipaan tapahtumia ihmisten, cosplayn ja bloggauksen takia.

Fukka kiittää kaikista näistä vuosista! Epätoivo jatkuu ja ratkoja on edelleen hukassa!

PS: Olisiko se aika tehdä taas uusi ulkoasu?

Todellinen ongelmanuori

Hei taas!

Hetkeksi olen kerennyt irroitautua cosplay-jutuista, mutta vain siksi, että tekemistä muuten on ollut niin hurjasti. Blogia en ole ehtinyt edes muistamaan. Haluan kuitenkin purkaa tämän viimeisimmän tekeleeni, ettei blogitauko veny ihan minne sattuu.

Tamakin jälkeen olin jälleen kerran siinä pisteessä, että halusin jotain värkättävää ja kuitenkin mielekästä. En kuitenkaan jaksanut aloittaa mitään suurta ja ihmeellistä, koska meh. Päässäni pyörähti idea puvusta jos toisesta, mutta se, joka sai tuulta alleen, oli Keith Voltronista.

Ihana ongelmanuori on hän.

Voltron ei ole mikään suosikkisarjani, mutta se on onnistunut viihdyttämään minua kuitenkin hyvin paljon. Sarjassa on muutama hahmo, jotka kutkutelevat cosplay-mielessä; Shiro on hahmona hyvin mielenkiintoinen ja Allura puolestaan on visuaalisesti miellyttävä. Kuitenkin se syy, miksi päädyin valitsemaan Keithin on se, etten tunne sopivani Shiroksi tai Alluraksi. Shiro kuuluu sarjaamme 'Massiiviset miehet, joilla on leukaa ja lihasta'. Siinä on monta ominaisuutta, joita en tunne omaavani. Alluran viehättävyyteen puolestaan minun kohdallani vaikuttaa vahvsti hahmon tumma hipiä. En näe kalmankalpean minäni saavutavan sitä värien harmoniaa, joka Alluran hahmodesignissa on vahvasti läsnä.

En tunne sopivani edes rimpula Keithiksi, mutta pidän hänen alkukausien designista sen verta kovin, että heitin taas epäsopivuudellani vesilintua.

Lähdinkin sitten täysin soitellen sotaan... taas.

Keithin takki on palapeli muotoja ja värejä. Halusin käyttää samaa kangasta kaikissa muissa osissa, paitsi resorissa. Ostin siis valkoista toimikaskangasta, jonka värjäsin punaiseksi ja keltaiseksi.

Ekalla oikein!

Tein tietenkin taas testit väreistä, mutta tällä kertaa heti ensimmäiset testit olivat juuri sopivat! Jee jee! Keltaista ei tarvinnut värjärä kuin pari pientä palaa. Punaista taas piti värjätä isompi määrä, koska myös Keithin kengissä on punaisia osia.

Samaan aikaan takki oli hyvin simppeli, mutta kaikkien mittasuhteiden fiksailu vei aikaa. Lopullinen ompeleminen oli hauskaa, koska kokonaisuus muodostui jo pelkästä värimaailmasta. En tiedä miksi, mutta tuntuu siltä, että en kovin usein tee pukuja, joissa yhdessä vaatteessa yhdistyisi useampaa väriä samalla tavalla. Oli jännnää.

Takin miehusta ja hihat ennen kasausta.

Tässä kaulus on vielä liian korkea.

Suttukuva on suttu :C

Sitten se resori... Tarkoitus oli tehdä ihan kunnon resori joustavasta kankaasta, mutta värjäysyritykset eivät oikeen onnistuneet. Minulla oli varastoissa valmiiksi paksua, puhtaanvalkoista trikoota, jota halusin käyttää resorikankaana. Tein hirmuisen määrän väritestejä, mutta en päässyt mitenkään lähelle haluttua sävyä. Tein yhden testin samalla kankaalla, josta muut takin osat olivat, ja lopputulos oli ihan eri kuin trikoon kanssa. Luulin tuon trikoon olevan 98-100% puuvillaa, mutta ei kai se sitten ollutkaan.

FUUUUUUUUUUUUUUUUUU!

Kuten kuvasta näkyy kaikki yritykset värjätä tuota trikoota olivat enemmän tai vähemmmän mutaisen värisiä. Takin toimikaskangas kuitenkin näytti jo ensimmäisen testin jälkeen oikealta, joten päätin lopulta tehdä resorikappaleen siitä. Loput kankaasta uimaan liemeen ja hupsista.

Oikealla se, mitä haettiin, ja vasemmalla se, mitä sain.

Perse. Väripuntarini tarkkuus ei riittänytkään tämän värin annosteluun. Sitten piti etsiä uusi vaaka, joka kykenee punnitsemaan 0,1g tarkkuudella.

Lopulta sain kuin sainkin kankaan värjättyä oikean väriseksi, mutta monta yritystä ja paljon hermoja se tällä kertaa vaati.

Tässä kaikki väritestit, jotka on resoria varten värjätty.
Alimpana lopullinen kangas.

Resori saatiin värjättyä ja siinä välissä ompelin myös housut. Epäonnekseni jouduin huomaamaan, että housukankaassa on useampi iso värivirhe. En ollut huomannut näitä virheitä ennen kankaiden leikkuuta ja ompelua. Pohdin ja mähkin jaksanko tehdä kokonaan uudet housut, mutta samaan aikaan inhosin näitä housuja, koska värivirheen lisäksi ne olivat materiaalina hieman inhottavat päällä.

Valmis takkia ja T-paita.
Housut vielä pohdinnassa.

Kuitenkin päädyin ostamaan uuden housukankaan. Päätin suorilta käsin ostaa samaa kangasta, jota käytin Tamakin housuissa, koska se oli kiva päällä ja sopivan joustava. Lisäksi minun ei tarvinnut kuin pyörähtää kangaskaupassa kaikkien hullujen korona-ompelijoiden seassa, kun tiesin, mitä hain (siis en koskaan ole nähnyt niin paljon asiakkaita kangaskaupassa kuin nyt koronan aikaan). Se oli hyvä päätös! Uudet housut ovatkin paljon kivemmat ja mukavammat päällä.

Eipä niistä hirveästi tässä näe, mutta ovat paremmat kaikin puolin.

Kengät olivat samalla ihanat ja hirveät. Hieman jännitin osaanko tehdä moisia kenkiä ja kuinka siististi, mutta tuli niistä ihan kivat.

Pohjakenkä

Ostin nämä pohjakengät alunperin Minalle, mutta päätin kuitenkin käyttää niitä Keithissä, koska sain toiset vanhat ja rikkinäiset kengät äidiltä, jotka sopivat Minalle myös. Leikkasin varret lyhemmiksi ja irrotin vetoketjut kengistä kokonaan. Tuon jälkeen perinteisesti kelmutin kengän ja jalkani, teippasin ne ja piirsin kengän kaavat teipattuun jalkaani. Näistä kaavoista tein kenkäproton, johon muokkasin vielä saumanpaikkoja uusiksi.

Uhrasin tähän pieleen menneen värjäyskankaan.

Nämä kengät oli hauska ommella. Niin paljon kulmasaumoja! Ompelin kaikki kappaleet kaksikerroksisina, että kangas saisi vähän enemmän ryhtiä. Kangas oli sama kuin takissa ja housuissa, jotta sävyt eivät poikkeaisi toisistaan. En yleensä halua käyttää puuvillakankaita kengissä, koska se likaantuu niin helposti ja siitä näkyy liimausjäljet helposti läpi.

Lähes kasassa

Tässä vielä höpsö kuva saumoista sisäpuolelta.

Ihan ongelmitta ei mennyt näiden kenkienkään kanssa. Punainen kangas ei riittänytkään kenkien varren käänteeseen, joten jouduin värjäämään uuden palan kangasta ja toivomaan, että se olisi tarpeeksi saman sävyinen kuin muut punaiset osat. Ihan samaan sävyyn en päässyt, mutta tarpeeksi lähelle heti ensi yrittämällä. Pisti jännittämään.

Liimausvaiheessa, aivan loppusuoralla onnistuin myös jotenkin ihmeellisesti tahrimaan toisen kengän verellä... Hyvä minä.

Että ottaa päähän.

Ehkä kaikista jännittävin osa Keithin projektia oli tikarin tekeminen. Kerrankin sai työstää proppia täysin rauhassa ja huolella. Outo tunne oli se, mutta hyvin tyydyttävä tietyllä tavalla.

Minun versioni.

Aloitin tietenkin piirtämällä tästä alati muuttuvasta kirjeveitsestä kaavan ja mallain, jonka mukaan lähdin työstämään tikaria.

Runkona käytin kartonkia, jonka molemmin puolin liimasin pari kerrosta softista kolmiulotteisuuden aikaansaamiseksi. Tämän koko hässäkän voileipäsin tavallisella worblalla, jotta saisin siihen tarpeeksi lujuutta. Ensimmäisellä kerralla tikarista tulikin tässä vaiheessa niin ruma, että päätin tehdä uuden alusta asti. 

Vaiheita

Kun olin hieman muistellut sitä, miten normaali worbla käyttäytyy, niin onnistuin paljon paremmin tässä yritelmässäni. Toiseen versioon tein viistot reunojen täytöt mustalla worblalla, koska se on hieman paremmin muovailtavissa ja väriero jätti näkyviin selkeästi rajan, missä terän viisto kohta alkaa. Kahvaa paksunsin tavallisella worblalla. Tähän tikariin onnistuin upottamaan paljon muista projekteista jääneitä hukkapalasia. Worbla-kerrosten jälkeen gessosin ja hioin terän useaan otteeseen, jotta saisin siitä mahdollisimman sileän.

Kivi vasta mallailussa.

Gesson jälkeen kiinnitin nuo ihme siivekkeet myös kiinni tikariin. Ne ovat softispaloja, jotaka on voileivätty worblalla, mutta niitä en lähtenyt gessoamaan. Niiden kiinnityskin on vain worblalla. Tämän jälkeen sivelin tikarin Erikeepper+vesi-liuoksella varmaan lähemmäs 20 kertaa, jotta saisin tikariin sileän ja kestävän pinnan. Siitä tuli hyvin kiiltävä.

Kivet puolestaan ovat Worbla's Crystal Artia. En edes harkinnut niiden valamista, koska a) se olisi ollut turhan kallista ja b) en luota omiin valuutaitoihini. Siksi siis päädyin crystal artiin.

Hän samea.

Ensin tein kaksi täysin kirkasta möllykkää. Joitain kuplia ja ilmarakoja kiviin jäi, enkä vielä ole varma, onko olemassa jotain keinoa saada ne pois tällaisista isommista kappaleista. Kuvio, joka kivissä näkyy, on valkoista paperia, liimattuna kartonkiin ja maalattu hopeaksi, jotta se heijastaisi hieman valoa. Tämän jälkeen se on liimattu lakalla kiven taakse.

Itse väritys taas on saatu aikaan copic-tusseilla kiven takapuolelle. Väritin ensin kiven ja kuvion reunukset punasävytteisellä violetilla tussilla, minkä jälkeen väritin muun taustan sinisellä tussilla ja nopeasti perään samaisella violetillä päälle, jotta värit hieman sekoittuisivat. Lopuksi lakkasin kiven kauttaaltaan useaan kertaan ja liimasin sen taakse foliopalan.

Blöm

Kivet eivät ole mitään parhaimpia tai hienoimpia ja varmasti joku taitava valuosaaja olisi saanut niistä paljon siistimmät. Silti minä tykkään niistä. Jotenkin ehkä pidän niiden rosoisuudesta ja kärsineestä ulkomuodosta. Tavallaan se myös sopii niille tikarin tarinan puolesta.

Ennen kivien kiinnitystä tikari sai päälleen hopeisen spraymaalin ja hieman patinointia ynnä muuta akrylimaaleilla. Totesin kuitenkin, että tarvitsen paremmat akrylimaalit, koska en meinannut saada sekoittaessa tasaista maalia aikaan ollenkaan.

Hän valmis!

Kivien ja maalin jälkeen lakkasin vielä koko tikarin moneen kertaan, jotta se kiiltäisi hienosti. Maalit hieman tuhosivat kaunista, tasaista ja sielää pintaa :C Lopuksi kahvan ympärille liimasin vinokaitalenauhan.

Tikari kulkee Keithin mukana vyöllä olevassa tupessa. Vyön prosessista tai vyöpussukoiden tekemisestä en muistanut ottaa kuvia. Hubs. Viritelmä ei ole kummoinen; vyö kankaasta, solki worblasta ja sen päällä liima+vesikäsittely. Pussukat on ommeltu muotoonsa, sisällä on vuori ja keinonahasta tukirakenne.

Tämmöinen ihmeellisyys.

Tuppi on EVA-muovia ja kooltaan hitusen isompi kuin tikari itse. Tikari sujahtaa sisään helposti, mutta ei kuitenkaan lipsahda vaivihkaa ulos. EVA:n liimattavat reunat on leikattu viistoon siistin saumakohdan aikaansaamiseksi. 

Siin he.

Tupen päälle tein kierrätetystä trikookankaasta ns. sukan, johon on ommeltu kuja, jonka läpi vyö kulkee. Sukka on liimattu tupen suulle kiinni ja kuviointi on maalattu kangasmaaleilla. Tupen kaavaan piirsin kuvioinnin rajat, jotka vain tummensin, kun tuppi oli jo sukan sisällä. Teippasin rajat vielä maalarinteipillä, ettei tarvinnut maalata vapaalla kädellä.

Hienosti näkyy siistimättömät saumanvarat tuossa keskimmäisessä kuvassa.

Tuppi on tosi kevyt, mutta veitsi ei, joten yllätyin siitä, miten hyvin se oikeasti pysyy vyöllä ja vyö päällä sen kanssa. Myös näin sivuhuomiona; omaa takapuolta on vaikea kuvata.

Anteeksi jälleen suttukuva :C

Tikari ja sen tuppi ovat ehkä lempiasioitani tässä puvussa. Lähinnä ehkä toimivuuden takia. Tikarissa on kuitenkin paljon parantamisen varaa. Tuppi taas oli reffeissä niin ruma, että tein siitä tarkoituksella vähän nätimmän :D

Tein Keithille myös hanskat! Ja juuri, kun sain ne valmiiksi, äiti kysyi oleellisen kysymyksen; "Eikö noita olis voinu ostaa?" ... Niimpä. Varmasti olisi tai olisihan minulla ollut kaapissa valmiina hyvät resuiset hanskat, joista ne olisi voinut modata. Tämän saman kysymyksen kysyin itseltäni myös siinä vaiheessa, kun Keithin T-paita valmistui.

Ite tein ja säästin, kun jämä kankaista tein!

Vielä loppuun asiaa peruukista. Tuosta ainoasta osasta, joka on vielä kesken. Peruukkikaupat menivät kiinni koronan vuoksi, eikä hirveästi innostanut rueta tilaamaan peruukkia Kiinasta asti. Onneksi löysin erään vanhan peruukin, joka hyvin jouti uuteen käyttöön.

Karvaotus.

Tämä peruukki kuului aikanaan Alexille. Tuo nainen ei tule näkemään enää päivänvaloa, joten hyvä laittaa peruukki kiertoon. Onneksi en vielä 2012 ollut kovin kummoinen peruukinleikkaaja, koska Alexin lyhyen otsiksen lisäksi peruukista löytyy myös paljon leikkaamattomia otsahiuksia. Halusin tähän peruukkiin kuitenkin lisää tuuheutta, joten ompelin siihen lisää kuitunauhoja melkein kokonaisen toisen peruukin verran.

Ihanaa, kun tässä vaiheessa harrastamista näitä matskuja vaan löytyy jostakin.

Hänestä tuli kaunis.
Ja minulla naamassa Tamakin meikit :D

Peruukkia en ole sen enempää ehtinyt muokkaamaan, koska muita askareita ja tekemistä on pukannut listalle viime aikoina niin kovasti.

Mikään osa tästä puvusta ei syntynyt ilman jotain kikkailua tai ongelmanratkontaa. No, nyt ollaan voiton puolella. Jahka saan jonkun sauman, niin yritän saada Keithin 100% valmiiksi. Sitten voin taas hyvällä omallatunnolla siirtyä seuraavaan pukuun :D

Fukka kiittää!