sunnuntai 14. lokakuuta 2018

Kanelipullan ja Suolatikun seikkailut - Chibicon 2018

Moi!

Oho. Viikko on jo kulunut Chibiconista. Yritän kertoilla siitä nyt vähäsen, mutta ennen sitä pikkaisen Yamaguchin kommelluksista.

Tarkoitukseni oli tehdä Yamaguchi valmiiksi jo kevättalven Umiconiin, mutta aikataulut eivät tuolloin ihan passanneet. Vaihdoin hahmoa ja vein Sugan Turkuun tuolloin. Nyt kuitenkin näin Chibiconin tilaisuutena saada Yamaguchi vihdoinkin tehtyä ja ehkä houkutella Rorune (wink wonk sillä on nykyään Instagram menkää ja stalkatkaa), myös tekemään tälle kanelipullalle kaverin.

Whoop
Pelipaitaan piti vain vaihtaa numero 2 tilalle 12. Olin tästä jotenkin hirveän iloinen. En mitenkään sovi pukuilemaan lempihahmojani Haikyuusta (Ushijima, Oikawa, Kuroo...), joten tyydyn näihin pienempiin suosikkeihin. Ei haittaa! Haikyuu antaa minulle hyvin paljon iloa jo itsessään. Tietenkin olin hirmu iloinen myös siitä, että Rorune sai Tsukkin aikaiseksi.

Värjäsin Yamaguchin peruukin jo talvella ja olin lopputulokseen tyytyväinen. Varsinkin, kun sain sen muokattua vielä oikeamman malliseksi. Muokkauksen puolesta en kuitenkaan ole aivan hirveän tyytyväinen. Vastaan tuli pienoinen ongelma, jota olin pelännyt...

No jee...
Kemikaalit, kuten esim. saippua ja varsinkin alkoholipitoinen hiuslakka irrottivat musteväriä peruukista ihan hirveästi. Pesin peruukin saippualla useamman kerran, mutta värin irtoaminen ei vain loppunut mitenkään. Yritin muokata peruukin johonkin kuosiin mahdollisimman vähällä lakalla. Etupuoli onnistuin ihan kohtalaisesti, mutta takaraivoon en ole tyytyväinen.

Kanelipulla
Jos kuitenkin johonkin olen tyytyväinen Yamaguchissa on meikki. Tykkäsin ihan hirveästi pisamista. Jotenkin myös opin pukemaan sanoiksi tämän hahmon kanssa sen, miten tulkitsen asioita cosplayllä; tavoittelen puolirealistista jäljitelmää hahmoista.

Mutta sitten se Chibicon!

Mitään kummempia odotuksia ei taaskaan ollut, mutta lähdin seikkailuun sillä asenteella, että saan vetäistä uuden puvun niskaan.

Rorune ja Miä
Kattokaa meitä! Ollaan ällöjä ja pällejä, mut jeeee jeee! Vihdoin saatiin tämä duo tehtyä! Rorune on mun Tsukki.

Hirveästi ei ollut ohjelmaa Chibissä, joka olisi meitä vetänyt puoleensa. Aamulla olisi ollut 'Kun meikkaaminen pelottaa', asiaa cosplay-meikistä, mutta se alkois klo 10... samaan aikaan, kun ovet avattiin, joten jäi välistä. Kenenhän hyvä idea se oli?

Ennen kisaa emme hakeutuneet katsomaan mitään ohjlemaa, mutta seurasimme toisesta kerroksesta aulan lavalla pyörivää K-pop random dance gameä.

Dansa dansa!
Tämä oli hyvin iloinen yllätys. Konsepti toimi äärettömän hyvin näin sivustaseuraajan näkökulmasta. Idea oli siis se, että soitetaan pätkä jotain K-popbiisua ja kaikki, jotka osaavat ja haluavat saavat tulla lavalle tanssimaan. Ohjelmassa oli muutama esitanssija, jotka osasivat täyttää lavan hyvin silloin, kun porukkaa oli vähemmän. Suurimmaksi osaksi lavalla kuitenkin oli ja tanssi iloisesti ihan rutkasti porukkaa. Tämä viihdytti minua suuresti.

Ennen cosplay-kisaa peeloilimme pihalla ja sisällä kuvaamassa.

Rorune edelleen mun Tsukki ja Soffi kuvasi.
Pihalta tuli kuitenkin lähtö aika nopeaa, koska sade yllätti. Peruukki täynnä lakkaa ja valumavaara oli taattu, joten minun tuli todellinen äkkilähtö sisälle ensimmäisten pisaroiden tippuessa. Piti panna ihan juoksuksi.

Sisällä ei ollut niin hyvä kuvata, vaikka kouluympäristönä sopi pojille ihan ok. Pohjankartanossa on kuitenkin sisätiloissa todella ällö keltainen valaistus, joka pilaa mm. KAIKKI KUVAT.

Pyllyiltiin silti vähän.

Besto furendos
Soffi kuvas.
Cosplay-kisa oli... ihan jännästi järjestetty. Saliin oli paikkaliput, mutta niitä ei varsinaisesti jaettu vaan ne istuivat infotiskillä rasiassa, josta kukin pystyi ottamaan vaikka kourallisen, jos siltä tuntui. Lisäksi liput oli värikoodattu, mutta emme ikinä olisi tätä äkänneet, jos infon työntekijä ei olisi sattunut huikkaamaan, että "Ottakaa sinisiä, ne on kaikista lähimpänä lavaa." Onneksi huikkasi, kiitos siitä.

Salin ovelle muodostui myös tehokkaasti jono ennen kisaa, ja veikkaan, että suurella osalla ei ollut edes lippuja (ei sinäänsä haitannut, koska sali ei tullut edes täyteen). Ovet avattiin 10 min sen jälkeen, kun kisan piti jo alkaa, eikä lippuja tarkastettu mitenkään :)

Kisa itsessään oli hyvin peruskauraa, mutta järjestelyistä vähän paistoi läpi se, että nyt on ensikertalaiset puikoissa. Mitään maata kaatavaa ei käynyt, mutta hieman huvituin siitä, että sijoittuneiden annettiin vain paeta takaisin yleisöön heti pyttyjen ojentamisen jälkeen. Top 3 hämmensi suuresti ja, olisin itse rakentanut sen hieman erillä tavalla. Ainakin 1. sija meni ihan oikeaan osoitteeseen.

Olen vakavasti otettava cosplay-harrastaja.
Kisan jälkeen kävimme katsomassa vielä yhden ohjelman: Ghibli ja maaginen arki. Tämä oli viihdyttävä katsaus toistuviin teemoihin Ghibli-elokuvissa. Käsittelyssä olivat mm. ahkeruus, siisteys ja ruuan arvostaminen, mitä Ghibli on onnistunut kuvaamaan hyvin romanttisesti. Ainoa seikka, mikä luennon sisällössä jäi huomiotta, mutta oli ainakin minulle päivän selvää, oli se kuinka olennaisia asioita nämä ovat nimen omaan japanilaisessa kulttuurissa. Tästä keskusteltiin kuitenkin luennon loppupuolella.

Nyrpistän vielä erikseen nokkaani jälleen kerran kaikille luonnoilla huutelijoille. Sitä omaa kommenttia tai mukahauskaa läppää ei tarvitse tunkea joka väliin. Varsinkaan, jos se tulee nimen omaan huuteluna ilman, että pyytää puheenvuoroa tavalla tai toisella. Opetelkaa viittaamaan.

Elämänasenteeni: meh
Alkuun luulin, että Chibiconissa ei edes ole taidekujaa, mutta sitten se löytyikin vahingossa. Löysin sieltä magneetteja. Magneetit on parhaita.

Loppuun kävimme heittämässä vielä puvut pois päältä pukkarissa, ja sain ilokseni huomata, että aivan vaurioitta ei oltu selvitty.

Vihreää...
Yamaguchin peruukki oli jättänyt jälkensä. Olin aamusta liimannut peruukin kiinni naamaani lakalla ja nuista kohdista naamani oli vihreä. Se onneksi lähti vain pesemällä, mutta surukseni huomasin myös, että peruukki on hinkannut paidan kauluksen ja niskani vihreäksi. Vanish onneksi pelasti kauluksenkin, mutta taidan silti hankkia Yamaguchille uuden peruukin. En suosittele tätä värjäysmetodia kellekkään.

Sellainen oli jälleen Chibicon. Ei mitään ihmeellistä. Pikkuhiljaa alkavat sulautua yhteen nämä kaikki pienemmät Oulu-tapahtumat, jotka järjestetään Pohjankartanolla...

Fukka kiittää.

PS: Yunan päivitys on jo lähes valmis, joten saatte sen heti, kunhan kerkeän taas istua alas kunnolla.

maanantai 24. syyskuuta 2018

Esityksen oikea päätähti

Moi!

Piti pilkkoa Yunan merkintää osiin, koska asiaa on niin paljon. Tässä tulee ensimmäinen osa, jossa käsittelen koko esityksen oikeaa päätähteä eli Yunan kepukkaa, Summoner's Staffia. Se sai muuten vahingossa nimekseen Neiti.

Koko projekti alkoi sauvasta, koska se oli hyvin tärkeä osa meidän esitystä. Halusin myös tehdä sauvan mahdollisimman hyvin ja rauhassa, koska sen tuli kestää conin lisäksi meidän harjoitukset ja kenties harjoitusten möhlimiset läpi. Ja toden totta tämä on varmasti järein ja tukevin proppini ikinä, koska voisin huoletta pudottaa sen lattialle.

Siellä se menee.
Kuvasi: Mikko Karsisto
Pohjana kepissä on ihan vain harjanvarsi. Pään ympyrähärpäke on kapalevyä. Leikkasin kapalevystä kolme lähes samanmoista palaa ympyrän pohjaa varten ja liimasin ne yhteen.

Oli hyvin työlästä löytää oikea kokosuhde ympyrälle, koska se tuntui vaihtelevan itse pelin ja virallisten referenssikuvien välillä. Lopulta päätin toteuttaa kepin enemmän pelin mittasuhteiden pohjalta.

Palaset
Liimauksen jälkeen päällystin ympyrän mustalla worblalla. Se olikin sitten operaatio. Kaikki välit ja pienet kolot piti päällystää ja saada kaikki saumakohdat siisteiksi ja sileiksi. Tämä oli lopulta hyvin tyydyttävää, koska näki niin selkeästi, miten rumasta tulee nättiä. Kun muu worbla kerros alkoi olla kuosissa, porasin pienet pyöreät reijät lehtikuvioiden kärkiin ihan akkuporakoneella. Ei vain sattunut olemaan aivan tarpeeksi isoa terää reikiä varten, joten jouduin suurentamaan niitä hieman viilaamalla, minkä jälkeen ne tietenkin piti siistiä sisäpuolelta myös mustalla worblalla. Olen kyllä saanut tökkiä ja ronkkia pieniä välejä tätä tehdessä.

Liimattu, lähes valmis worbla kuori ja päällystetty ympyrä kiinnitettynä.
Kaikki yksityiskohdat kepin varressa ja ympyrän kiinnitys on tehty worblalla. Enimmäkseen mustalla worblalla, mutta testasin myös ensimmäistä kertaa valkoista, pearly worblaa, ja kiinnitykseen käytin osittain tavallista worblaa, koska se on paljon jämäkämpää kuin muut.

Paikkasin pahimpia koloja ja epätasaikuuksia paperclaylla ennen kuin päällystin koko kepin gesso+vesi-sekoitteella useampaan kertaan. Tämän jälkeen hioin kepin kaikkia pintoja tasaisemmiksi ja taas lisää gesso+vesi-kerroksia. Tätä toistui jonkun kerran, kunnes lopulta viimeistelin pinnan ennen maalausta spray-kitillä. Ja sitten vielä vähän hiomista.

Ennen gessosekoilua.
Spray-kittiä odotellessa.
Tähän asti meni ihan hyvin. Sitten tuli maalamisen vuoro. Halusin mahdollisimman siistit ja pysyvät maalit, joten käytin spray-maaleja. Päätin aloittaa kultaisesta maalista. Se oli oikein kivan värinen ja olin tyytyväinen, koska monesti kultamaalit eivät ihan täsmää siihen, mitä purkin korkki näyttää. Huomasin kuitenkin ongelman siinä vaiheessa, kun aloin teippaamaan kultaisia osia piiloon seuraavaa maalausta varten.

Tämä oli aina vähän mitä oli.
Huomasin surukseni, että maalarinteippi vei mukanaan osan kultaisesta maalista ja jätti jälkeensä ikävät jäljet. No, ei siinä mitään. Päätin maalata muut osat ensin ja lopuksi vielä kultaisen uudestaan. Ainoa ongelma, jonka tämä tuotti oli se, että lopulta ympyrässä oli niin paksu maalikerros, että se muuttui epätasaiseksi. No, jee taas. (Testasin kuitenkin muiden maalien pysyvyyden ennen kunnon teippausta.)

Ympyrän siniset osat piti myös maalata välissä, ja sitä varten piti kikkailla teippauksen kanssa (ylempikuva: yläoikea). Mutkitta ei mennyt tämäkään, koska, vaikka testasin maalin pysyvyyden, viimeinen teippaus ympyrän uudelleen maalaamista varten teki tämän:

Veit sitten sinisetkin maalit mennessäsi?!
Päätin, etten enää teippaile mitään, joten korjailut siniseen maaliin tein pensselillä. Lopputulos ei tietenkään ollut niin tasainen kuin suihkutettuna, mutta en halunnut ottaa enää yhtään takapakkia tämän pyllytikun kanssa.

Helteet olivat niin rajut, etten uskaltanut jättää keppiä kuivumaan terassille, niin piti välistä kehitellä vähän viritelmiä.

Lakka kuivuu.
Lakkauksesta huolimatta kultamaali päätti olla vielä vähän enemmän pylly ja otti osumaa treeneissä. Meillä oli harjoituksissa alkuun pahviputki kepin tilalla, mutta huomasin, että oikeassa kepissä on painoa selvästi enemmän. Se vaikutti liikkeiden nopeuteen ja kulkuun sen verran paljon, että suurimman osan treeneistä harjoittelin vain oikealla kepillä. Ennen Traconia, piti siis vähän paikkailla maalia.

Ehkä ihanin osa tässä kepissä on kulkunen ja sen nyöri. Pääsin piiiitkästä aikaa vääntämään nyöriä kumihimo-tekniikalla. Vitsi se on kivaa! En edes muistanut.

Tämä tuli tehtyä näin Pirkka-niksivälineillä.
Nyöri on punottu kahdenvärisistä langoista, koska ihan juuri oikeanväristä ei ollut tarjolla. Tein nyöriin lenkit kulkuselle ja avainrenkaalle. Lenkit punoutuvat itse nyöriin takaisin, jolloin siihen ei tarvinnut tehdä solmuja ja lopputulos oli paljon siistimpi kuin, jos olisin vain sitonut härpäkkeet nyöriin kiinni.

Kulkusen kohdalla kävi tuuri, koska konkurssipesä Sinopeerista sattumoisin löytyi vielä juuri oikean kokoisia kulkusia tähän hätään (muuten koko pulju oli aika tyhjänä). Ne vain sattuivat olemaan kultaisia, joten jouduin maalaamaan.

Nyörille kävi lopulta kuitenkin vähän huonosti: Traconissa, purkaessani keppiä käärinliinoistaan, kolahti jotain lattialle. Se oli kulkunen, joka oli sahannut itsensä nyöristä läpi. Neula ja lanka pelastivat, mutta tämä ei yhtään auttanut meidän kisapäivän etenemistä. Eikä se tietenkään ollut enää niin hieno :(

Hän on Neiti.
Tässä vielä valmis kepukka! Tätä oli ihan hirmu kivaa tehdä, koska ei kuitenkaan ollut mikään superkiire. Kerrankin pääsin nyhertämään tosi tarkasti asioita. Ihan kaikki ei onnistunut, mutta olen lopputulokseen silti tyytyväisempi kuin muiden proppieni kohdalla.

Kovin moni ei varmasti tiedä, että olen tehnyt Summoner's Staffin jo kerran aikaisemmin. 2009 sisareni mun teki Yunan White Mage -puvun ja minä tein sitä varten hänelle kepin. Se oli ensimmäinen proppi, minkä ikinä tein. Aika on kullannut muistot. En ole nähnyt koko keppiä moneen vuoteen, joten hieman järkytyin, kun löysin vanhan kuvan siitä :D Muistelin sen paljon hienommaksi.
Loppuun vielä vertailua siitä, mitä on tapahtunut 9 vuoden aikana.

2009 vs. 2018
Fukka kiittää.

torstai 13. syyskuuta 2018

Kirous on rauennut - Tracon 2018

Heiiii!

Hiljaiselon jälkeen päivittelen Traconista. Pukuhommelit ovat painaneet sen verran kovasti päälle, että ei ole kerinnyt kuin miettiä blogia aina välistä.

Traconiin lähdettiin suuren täpinän ja jännityksen saattelemina. Jälleen kerran vastassa oli WCS-karsintaseikkailu. Pukujen kanssa ei mennyt ihan putkeen, mutta siitä kerron lisää erillisessä pukumerkinnässä, jossa avaan koko roskan tapani mukaan. Nämä puvut tuottivat jokseenkin enemmän tuskaa kuin tarvetta olisi ollut...

Perjantaina lähdettiin matkaan, auto pakattiin pullolleen... Ja minä istuin muovivankilassani, jonka muodostivat hame ja kepakko.

Vähän ahosti.
Perjantaina kävimme vaihtamassa liput rannekkeisiin ja loppu ilta olikin täynnä ruokaa ja valmisteluja lauantain kisaa varten.

Lauantaiaamu oli poikkeuksellinen; meidän piti Rorunen kanssa olla Tampere-talolla vasta klo 13 aikaan valmiina tuomarointiin. Muu poppoo lähti aikaiseen aamulla hakemaan paikkalippuja kisaan, mutta Rorune, woodi ja minä jäimme vielä laittautumaan.

Hahmoinamme olivat tällä kertaa Shiva (Rorune) ja Yuna (miä) Final Fantasy X:tä. Rakkaus hahmoihin ja peliin on suuri.

Päivän tärkeimmät asusteet: häijyt kissasukat.
Näillä voittoon!
Aamupäivästä Rorune tuskaili hieman meikin kanssa, mutta yhteistuumin selvisimme. Kun oli lopulta aika lähteä suuntaamaan kohti Tampere-taloa, yritin pirauttaa meille taksin... Taksipalvelu ei ikinä vastannut. Noin 15 minuuttia yritin soittaa uudestaan ja uudestaan, mutta kukaan ei vastannut puheluun. Tästä alkoi päivän alamäki...

Hätäpäissämme onneksi pystyimme soittamaan kyydin kavereilta, mutta harmitti ja ahdisti, koska kuskin, piti ajaa Tampere-talolta majoitukseen pahassa ruuhkassa ja takaisin. Olin aivan varma, että myöhästymme tuomaroinnista. Onneksi sentään emme.

woodi ahdisteli kärmeksellä >:(
Ennen tuomarointia huomasimme, että Rorunen meikit tekivät ihan jotain omiaan ja kriiseillimme niistä. Lopulta meille siunaantui jonkin verran jopa luppoaikaa ennen tuomarointia.

Fiilis bäkkärillä oli ainakin omasta mielestäni rento. Oli ihana päästä juttelemaan kaikkien vanhojen ja uusien tuttujen kanssa. Loppupelissä munimme koko päivän bäkkärillä. Ainoa asia, mikä siinä harmittaa on, etten kerennyt nähdä muita ihmisiä yhtään. Ja missasin jotain ohjelmia.

Tuomarointi oli... erilainen. Yleensä tuomaroinneissa on tullut jutustelun muodossa kerrottua omasta puvusta ja esityksestä, minkä jälkeen tuomarit ovat sitten tulleet hiplastelemaan pukua. Tällä kertaa kuitenkin kerkesin vähän hämmentyä, kun lähes heti tervehtimisen jälkeen olisi pitänyt rueta systemaattisesti kertomaan omsta puvusta ja tuomarit syöksyivät hipeltämään. Siinä ei oikein osannut osoittaa selitystään kunnolla kellekkään, kun osa pyöri Rorunen kimpussa ja osa minun. Samalla yritti myös olla puhumatta täysin toisen päälle. Jännää oli tämä.

Keskustelua kisaa edeltäneeltä viikolta. Tuomaroinnin jälkeen fiilis vähän sama.
Tuomaroinnista lavaharkkoihin. Kahteen viikkoon ei oltu päästy harjoittelemaan esitystä, koska minä olin Oulussa ja Rorune Jyväskylässä. Ensimmäinen veto lavaharjoituksissa meni ihan muisteluksi ja lämmittelyksi. Vaikka olin harjoitellut kengillä, ne tuntuivat jotenkin hyvin painavilta ja kömpelöiltä. Toisella kertaa reväytin reisilihakseni. Miten? En tiedä. Harkoista ei jäänyt mikään paras maku suuhun.

Esitystä oli kuitenkin harjoiteltu paljon ja oli suht hyvät fiilikset siitä. Ihan pari kertaa kerkesin käydä esityksen läpi vielä itsekseni enne varsinaista kisaa.

Mutta ennen kisaa, oli luvassa myös muuta jännää.

Rorune korjaili itseään harjoitusten jäljiltä ja yritti taltutta oikuttelevaa ihomaalia. Minun piti liimata Rorunen pääntie paikoilleen iholiimalla ja samalla onnistuin kaatamaan lähes koko purkin liimaa Rorunen päälle. Hyvä minä. Pieni täpinä oli tuossa vaiheessa päällä.


Ottakaa lavakuva.
Kuvasi: Mihashichu
Meinasimme myös "myöhästyä" kuvauksesta, koska meille oli annettu ristiriitaista tietoa. No, selvisimme siitäkin jotenkin.

Jo ennen kisaa kaikki tuntui menevän pieleen. Olimme kuitenkin lähes kasassa ennen kisan alkua. Hermostusta oli, koska olin epävarma omasta suoriutumisestani esityksessä. En todellakaan ollut lähelläkään omaa mukavuusaluettani tämän esityksen parissa. Tykkään esityksestä ja sen vetämisestä, mutta pelkoni omaa osaamattomuuttani kohtaan kalvaa. Yritin parhaani mukaan luoda hyviä mielikuvia, joihin voin tukeutua lavalla.

Sitten tulikin jo kisa. Meitä enne oli vain yksi pari (koko kisassa hurjat 3 paria). En osannut keskittyä Crellan ja Navian esitykseen siinä hetkessä yhtään, mutta waaaaa! Oli ne hienoja!

Oon niin kiitollinen tästä kuvasta.
Kuvasi Nyymix
Meidän vuoro tuli. Esitys ei mennyt niin hyvin kuin olisin toivonut, mutta tietyistä kohdista jäi hyvä fiilis. Näin jälkikäteen nauhaa tuijoteltuani olen edelleen vähän meh, mutta sain viimein esittää tämän lapsen suurelle yleisölle. En jäätynyt missään kohtaa ja kaikki tärkeimmät kohdat menivät tosi hyvin.

Katsomossa kävin päässäni läpi asioita, jotka esityksessä eivät menneet nappiin. Seurasin pari ensimmäistä NCC-esitystä vähän sumussa. Kaikki esitykset tuntuivat tuossa vaiheessa ihan hirveän pitkiltä :D

WCS-voittajat julkistettiin onneksi ennen NCC-voittajia, koska en ehkä olisi pysynyt jännitykseltäni paikallani. Crella ja Navia julkistettiin toiselle sijalle ja sitten meidät ensimmäiselle.

...
...
...

Olin varma, että iteken silmät päästäni lavalla, mutta en edes itkenyt. Pahin hetki oli, kun Iris piteli virallista plakaattia ja minun piti ottaa se vastaan.

Kuvasi Ninnu.
Tämä voitto ei olisi voinut tulla parempaan hetkeen.

Näiden pukujen kanssa ei ollut helppoa ja varsinkaan kisapäivä ei mennyt kovin sulavasti. Sen lisäksi tämä oli ensimmäinen kerta, kun oikeasti oli suuri halu voittaa. Aikaisempina vuosina esiintyminen ja palaute on ollut se, mitä tulimme hakemaan. Sijoitukset plussaa. Tämä oli ihan oikesti ensimmäinen vuosi, kun haluamalla halusin voittaa. Osa syynä se, että tämä oli meille neljäs kerta WCS-karsinnoissa. Halusin viedä tämän vuosikierteen johonkin päätökseen. Yhtenä syynä oli se paine, että olemme lähes aina sijoittuneet arvokisoissa toiseksi. Halusin tuhota myös sen kirouksen. Tällä kertaa myös meidän tukijoukkojen kannustus ja pönkitys nousi niin isoksi osaksi tätä projektia, etten halunnut tuottaa sitä pettymystä, että olisimme taas tulleet toiseksi tai jääneet ilman palkintoja.

Saimme niin paljon kannustusta ympärillä olevilta ihmisiltä monessa muodossa. Kaverit auttoivat esitystreeneissä ja psyykkaamisessa. Minun kohdallani myös perhe oli hyvin vahvasti mukana. Äiti (Hei äiti!) oli Traconissa paikan päällä katsomassa ja jopa mummuni mun katsoi stream-lähetyksen netistä. Se on läsnäoloa, joka on minulle hyvin tärkeää, ja olen siitä erittäin kiitollinen.

Mummu laittoi onnitteluviestin ❤️
Kisan jälkeen asioita vain vyöryi päälle.

Niin paljon kehuja ja ihania ihmisiä. En mitenkään osannut varautua tai kuvitella sitä tapaa ja tunnetta, miten meidät otettiin vastaan. Saimme ihan hirveän paljon positiivista palautetta esityksestä, mikä hämmensi itseäni suuresti. Ja hämmentää edelleen. Tuntuu ihan siltä, että meidät olisi adoptoitu. Ei vain voittajina vaan myös ihmisinä.

Kuvasi: Tony Suojanen
Kovin moni sanoi liikuttuneensa esityksemme aikana, mikä oli minulle yllätys. Emme mitenkään pyrkineet siihen, vaan halusimme tehdä esityksen, joka sopisi lähdemateriaaliin mahdollisimman hyvin.

Se, että ne ihmiset, joita itse katson ylös päin ja arvostan, kehuivat ja sanoivat, että esitys oikeasti herätti tunteita, on korvaamatonta. Olen ikionnellinen kaikesta siitä hyvästä, mitä tämä esitys meille toi.

Kaikki tämä myllytys tietyllä tavalla helpottaa. Se vakuuttaa minua siitä, että me emmme voittaneet vain siksi, että kisapareja oli vain kolme. Me voitimme sen takia, että me oikeasti olimme hyviä. Menneisyyden perusteella tämä todellakin on sellainen asia, jota minä tarvitsen. Ja minä haluan uskoa siihen, koska välillä on vaikea uskoa itseensä ja omiin taitoihinsa.

Kuvasi: Mihashichu
Kiitos vielä kerran kaikille kaikesta ihanasta, mitä meille on tämän kisan ansioista annettu. Ja tietenkin kiitos Rorune ❤️

Meitä odottaa hurja seikkailu, mutta onneksi on niin monta kädestäpitäjää 💕 Teemme parhaamme! Me ollaan nyt WCSTeamFinland2019!!!

VIHDOIN!

JA ME PÄÄSTÄÄN TAAS JAPANIIN!

Meistä ainoa yhteiskuva, jonka ehdimme ottaa.
Kisan jälkeen oli luvassa vähän virallisia asioita, palautetta ja itkemistä. Jonkun tyypinkin kerkesin käydä moikkaamassa. Lähes suorilta piti kuitenkin suunnata kotia ja ruokaa kohti, koska patterit olivat aivan lopussa.

Palaute oli myös ihan jännä. Tuomarit olivat kiinnittäneet huomiota juuri niihin asioihin puvuissa, joihin en heidän odottanut kiinnittävän huomiota. Oli hirveän mukava jutustella ja vaihtaa vähän mielipiteitä ei-niin-vakavissa tunnelmissa. Hirveästi kuumottelin alkuun Enaylan tapaamista ja palautetta, mutta hän olikin hyvin herttainen ja ihana.

Ei ollu tällä kertaa saunaa.
Sunnuntaina onneksi ei tarvinnut laittaa kisapukuja päälle, koska Rorune ei ehkä olisi selvinnyt toista peruukkipäivää putkeen. Sunnuntaiksi meillä oli varattu taas Ranma-ryhmä, joka teki paluun viime vuodelta.

Vaikka sunnuntai suurimmaksi osaksi menikin lätinäksi ihmisten kanssa. Kerkesin vähän käydä katsomassa juttuja. DanceMedleystä näin pienen siivun, mutta se oli oikein mainio siivu! Ehdin syöpäistä pitaleivän Sorsapuistossa. Oli hyvää pitaa se. Kävin jopa katsomassa yhden ohjelmankin kisan lisäksi.

Tun Tun TUUUUUUU!
Esityskisaa oli jännä seurata, kun mukana oli niin erityyppisiä esityksiä. Kerrankin olin jotenkin oudosti iloinen siitä, ettei tarvinnut olla itse esiintymässä. Omat suosikkini eivät ihan pärjänneet. Hall-kisassa puolestaan oli tarjolla hurjasti hienoutta. Sen osalta omat suosikkini päätyivät kärkikolmikkoon. Onneaaaa!

Mukana oli myös CMV-kisa, jonka olin unohtanut tyystin. Eipä siinä, oli paras CMV-kisa, minkä olen koskaan nähnyt. Kilppari kävely oli hyvin hurmaava.

Sellainen oikea ohjelma, jonka kerkesin käydä vilkaisemassa oli kunniavieraan luento. Enayla puhui isoista rakennelmista. Sen innoittaman suunnittelen jo seuraavaa asua. Katsotaan, miten sen käy... Mutta ohjelma tosiaan oli kovin kiva. Mitään aivan älyttömän uutta ja ihmeellistä ei tullut ja kaikki esitellyt jutut eivät ihan välttämättä toimi näin Suomen oloissa, mutta viihdyin hyvin. Enayla on erittäin hyvä puhuja.

woodi oli mun hurmaava tyttöys- siis kämppis.
Jotenkin oli hirmu suttuinen olo Ranmana.
Myyntipöytäsaliin en kerennyt ollenkaan ja taidekujan hipsin läpi aika tahdilla. Päättäjäisissä piti käydä näyttämässä naamaa ja ennen kotiin lähtöä sain vielä ruokaa vakkari Tracon-lafkassa. Kotimatkalla oli tiivis tunnelma, koska palkinto-ompelukone (kiitos Juki!) lähti minun matkaani Ouluun kaiken muun romun kanssa.

Tracon oli... paljon. Ja varmasti paljon enemmän vielä tulevaisuudessa. Onnittelut megurinemagnet NCC-kisapaikasta ja onnea koitoksiin!

Fukka kiittää!

PS: Seuraavana vuorossa on sitten Oulun Chibicon 6.10. Saa nähdä saanko uuden puvun hutaistua kasaan sitä varten.

PPS: Merkintä Yunasta tulossa ja esityksen kiemuroista, kunhan taltutan WIP-kuvakansion, jossa on tällä hetkellä +250 kuvaa.

tiistai 31. heinäkuuta 2018

She is beauty, she is grace, She will kick you in the face

Moikka!

Nyt rustailen pikapikaa vähän Kanamesta. Ei mitään hirveän ihmeellistä, mutta jotain kumminkin.

Kaname on taas näitä vuosia vanhoja haavepukuja, joka on hiljaa odottanut omaa aikaansa. Nyt hiljattain ulos tulleen uuden Full Metal Panic! -kauden myötä päätin vihdoinkin laittaa neidin kasaan. Tämä oli aika itsemurha tempaisu taas. Muutama viikko ennen Animeconia päätin rykäistä ja tehdä Kanamen sitä varten.

Chidori Kaname
Aivan täysin varma siitä, onko tämä virallinen kuva vai ei, en ole.
Peruukin tilasin CosCraftilta, koska he toimittavat peruukit Suomeen reilussa viikossa ja heillä sattui olemaan hyvän värinen peruukki myynnissä. Kanamen tukka on vähän erikoisen sävyinen animessa, joten ilman helposti löytyvää hyvän sävyistä peruukkia, en olisi edes lähtenyt tekemään tätä pukua.

Väsymys on syvä, mutta peruukki suht OK.
Kanamen otsatukka on ihan oma numeronsa. Tiesin, etten aivan animenmukaista siitä saa omilla kyvyilläni (ja muutenkin se olisi varmasti näyttänyt hupsulta), jotan lähdin työstämään vähän luonnollisempaa ilmettä. Alkuun hommasta ei meinannut tulla yhtään mitään, mutta olen kuitenkin suht tyytyväinen lopputulokseen. Muotoilu vähän kärsi matkustaessa, koska peruukki piti tunkea pussiin.

Kokeilin hupsua meikkiä. En ole varma toimiko se vai ei.
Kis kuvasi.
Testasin myös Japanin tuliaista itselleni, eli uutta supehiuslakkaa. Ja sehän toimi. Pikku tsupsaus, vähän fööniä ja painovoimaa ei enää ollut olemassa. Pidosta ja tehokkuudesta huolimatta, lakka kuitenkin lähti helposti myös pois harjaamalla, jolloin virheet oli helppo korjata. Tulen varmaan tulevaisuudessa käyttämään tätä yhdessä Got2b-lakan kanssa.

Tätä lisää.
Toisena hankinta listalla olivat kengät. Vaikka Kaname on koulutyttö, ei hän silti käytä koulupukuun kuuluvia kenkiä, vaan vaaleanpunaisia lenkkareita. Ihan prikulleen oikeanlaisia lenkkareita en löytänyt, mutta värkkäilin jotain vähän tennareista.

Jee!
Ostin ihan tavalliset valkoiset kangastennarit ja värjäsin ne Dylonin kangasvärillä vaaleanpunaisiksi. Tämä toimi paremmin kuin toivoin. Valkoisen pohjan ja muut kumiset osat sivelin vaseliinilla ennen värjäystä ihan varmuuden vuoksi. En usko, että kangasväri olisi tarttunut kumisiin osiin, mutta en myöskään halunnut ottaa riskiä. Viimeistelyksi maalasin muutaman valkoiset osat kenkiin, että ne saisivat vähän enemmän ilmettä. Vaikka kengät eivät ole ihan sen näköiset kuin niiden tulisi olla, tykkään niistä silti tosi paljon.

Hmmm...
Minä ihan oikesti kaavoitin vekkihameen. Koskaan en ole ollut tyytyväinen tekemiini vekkihameisiin, joten nyt yritin kaavoittaa moisen. En ole myöskään koskaan edes nähnyt oikeaa vekkihameen kaavaa ja tämä olikin vähän kinkkisempi kuin ajattelin. Lopputulokseen en ole aivan täysin tyytyväinen, mutta on se parempi, kuin moni muu aikaisempi tekele.

Ainut ihmeelisyys takissa on kaarevalle pääntielle kaavoitettu herrainkaulus. Se aina taukojen jälkeen syö vähän aivosoluja, mutta tämän kertaiseen olen tosi tyytyväinen.

Kis kuvasi
Loppuun vielä kuva höpsöstä viritelmästä. Nappeja piti maalata kultaiseksi ja päätin tehdä sen nopeasti ja tehokkaasti spray-maalilla, mutta en tohtinut jättää nappeja pihalle kuivumaan sateen pelossa. Siitä syystä syntyi tämä laitos:

...
Simppeli puku, simppeli merkintä, mutta minulla oli hirveän hauskaa tämän kanssa. Oli vähän haastetta ja jotain uuttakin.

Fukka kiittää!

keskiviikko 25. heinäkuuta 2018

Tämä on kai sitten hyvästit - Animecon 2018

Hei.

Kysymys kuuluu: miksi edes vaivauduin Animeconiin?
Vastaus: Matsucon ja Desucon jäivät kokonaan välistä, joten halusin edes jotain coniaktiviteettia kesälle, ja oli ikävä ihmisiä.

Umiconin ja viimevuotisen Animeconin jälkeen järki sanoi, että älä mene, mutta masokisti minussa sanoi, että mene. Lähdin siis matkaan kohti Helsinkiä. Sain yöpyä Kissin nurkissa, mikä oli jännittävää eikä tuntunut yhtään conilta. Koko reissua edeltäneen viikon ja jopa nyt jälkikäteen on tuntunut siltä, että Animeconin reissu ei olisi ollut edes totta...

Ottakaa Hilla, joka ei tykännyt minusta :(
Lauantaille otin puvuksi mukaan Mercedeksen, joka on saanut rauhassa lojua kaapissa sen kaksi vuotta. En edes viitsinyt vilkaista säätiedoituksia viikonlopun osalta, koska tiesin, että tukehtumiskuolema on edessä joka tapauksessa. Mersu oli kuitenkin ihan kohtuullinen valinta. En kuollut.

Lauantaiaamuna oli Jonoconin tuntua ilmassa, kun raahauduimme tapahtumapaikalle ehkä turhan hyvissä ajoin. Ihmiset jonottivat lippujen vaihtoon, minkä jälkeen jonotettiin sisäänpääsyä, että päästään nopeasti ensimmäisten joukossa jonottamaan lippuja ohjelmiin ja nimikirjoitustilaisuuksiin. Juuri tästä syystä itsekkin säntäsimme jonosta toiseen, koska tiesimme Kokoustamon pääsalin olevan kehno paikka siinä mielessä, että siellä ei ole nousevaa katsomoa.

Ainoat kuvat, jotka otin Mersusta koko päivänä.
Taustalla Jono.
Cosplay-kisan ja Kamuin ohjelman liput olivat meille ne, mitä menimme hakemaan. Jouduimme jonottamaan jonkun tovin. Meitä ennen pääsivät jonottamaan tietenkin superlippulaiset, jotka pääsivät sisään ennen normikävijöitä. Vähän ennen meidän vuoroa osan ohjelmien lipuista vasta tuotiin jaettavaksi, koska tähän asti niitä oltiin leikkaamassa... Eli kaikki ihmiset ennen sitä, jotka olisivat halunneet liput näihin ohjelmiin eivät olleet niitä vielä saaneet, ja osa olikin mennyt takaisin jonottamaan...

Tämä ei sentään koskettanut meitä. Saimme liput kisaa ja Kamuin ohjelmaan ensimmäisten joukossa. Jossain vaiheessa kuitenkin huomasimme, että Kamuin Q&A-tilaisuuden liput olivatkin aivan salin viimeiseltä riviltä... Liput oli siis jaettu väärässä järjestyksessä. Kiva.

Ostin asioita.
Olin vähän kiikun-kaakun siitä, että menekö katsomaan avajaiset vai Cosplayn ulkonäköpaineet. Jälkimmäinen kiinnosti sen vuoksi, että sen ohjelmakuvaus antoi ymmärtää, että kyseessä on nyt joku "uusi juttu", jota ei ole ennen ollut olemassa, ja kuvauksen perusteella käsittelyssä olisi ollut enemmän ulkonäöstä kiusaaminen ja muun ympäristön paine. Olin hämmentynyt ja päätin ottaa asiasta selvää.

Ohjelma oli juuri sitä, mitä ajattelin sen olevan. Ulkonäköön kohdistuvaa kritiikkiä käsiteltiin hiljattain syntyneenä asiana ja nettikiusaus oli hyvin suuressa osassa. Ehkä hieman harhaan johtavaa informaatiota, ja epäilen, että ilmiö on ainoastaan uusi tuoreemmille harrastajille. Sekä ulkonäkökriittisyys että nettikiusaaminen ovat olleet tässä harrastuksessa mukana lähes aina. Olen itse puinut aihetta tässä blogissa jo vuonna 2011, eikä se edes tuolloin ollut mitenkään uusi asia. Tämä ohjelma ei tarjonnut minulle mitään uutta tai oleellista, joten poistuimme lopulta paikalta katsastamaan avajaiset.

Avajaiset.
Kannatti mennä avajaisiin, koska siellä oli tarjolla ihanaa musiikkia, jos ei muuta. Olen hukannut nimen, mutta hieno jousikvartetti soitti iloksemme muutaman kappaleen. Mukaan mahtui yksi elämäni suurimmista rakkauksista Final Fantasy X:n To Zanarkand. Itkuksi meinasi mennä siinä kohtaa, mutta paras veto oli kuitenkin viimeinen Game of Thrones -kappale.

Selvisimme monesta sotkusta viikonlopun aikana tuurilla. Myös Kamuin Q&A-ohjelman paikkaongelmasta. Sali ammotti tyhjyyttään, joten hipsimme lähemmäs lavaa seuraamaan ohjelmaa. Tämä ei tietenkään olisi ollut mahdollista, jos paikkaliput olisi jaettu loppuun. Se kääntyi meidän onnekseemme.

Suruinen Kis, koska vika rivi.
Kamui oli hyvin viihdyttävä. Hän puhui paljon ja hyvin innostuneesti. Haastattelijoilta olisin toivonut vähän enemmän mukautumiskykyä, koska useamman kerran Kamui vastasi kysymykseen X ja samalla myös seuraavaan kysymykseen, mutta silti heti perään kysyttiin samaa asiaa, joka juuri sai vastauksen. Kamuin Q&A oli itselleni kuitenkin yksi parhaista ohjelmista koko tapahtumassa. Huomasi kyllä, että hän on osannut markkinoida itsensä maailmalle ja edustaa hyvin.

Suuri halu oli käydä jo lauantaina Kamuin pöydällä ostamassa tavaraa, mutta lähemmäs 100m pitkä jono ei houkuttanut. Tämäkin oli vähän hupsu, koska tavallaan Kamuilla oli nimikirjoitustilaisuus, mutta omalla myyntipöydällään, mutta tavallaan ei. Nimikirjoituksia pystyi pyytämään ihan vain menemällä hänen pöydälleen (johon kylläkin lähes koko ajan oli jonkinlainen jono).

Ei hirveästi ollut kirjoja jäljellä enää siinä vaiheessa, kun päästiin lopulta pöydälle.
Eipä niissä missään ihan hirveästi uutta ollut :D
Kamuita on tullut kuitenkin seurattua netissä vuosikaudet.

Jossain välissä minua tultiin pyytämään Hall-kisaan, mutta koska Mercedes on sijoittunut puku, en tietenkään voinut osallistua. Sen sijaan sain hieman tuupittua Kissiä kisailemaan. Kjeh.

Cosplay-kisat piti tietenkin katsastaa. Kisan paikkalippujen kanssa ei sentään ollut mitään outoa sählinkiä ja saimme ihan hyvästä rivistä paikat. Hall-kisan molemmat sarjat olivat mielenkiintoiset. Hienoa, että pareja oli saatu kasaan niinkin monta. Tämän hetken cosplay-trendit olivat myös vahvasti edustettuna.

Kis tuli toiseksi yksilösarjassa! Jee jee jee!

Kisan jälkeen olikin lähes kaikki ohjelma lauantailta ohitse. Jonkun aikaa kerkesimme pallota vielä ympäriinsä ennen kotiin paluuta.

Tykkäsin myös tästä "kasuaali-lookista" ihan oikeasti.
Sunnuntaille tein uuden puvun! Semiajankohtaisen myös! Full Metal Panic! on yksi vanhoista lempisarjoistani ja uuden kauden kunniaksi päätin vihdoin tehdä Chidori Kanamen. Kaname on paras koulutyttö ja olen suunnitellut tekeväni neidin jo pitkän aikaa, mutta ei ole ollut kunnon saumaa. Lämmöstä ja kuumasta huolimatta Kaname oli tosi mukava puku, koska pystyin välistä nakkaamaan takin pois.

Sunnuntaina aamusta oli ainoa sen päivän kiinnostava ohjelma, jonka olin pannut merkille etukäteen. Historian havinaa: menneisyyden henkilöt animessa jäi kuitenkin välistä, koska tuo oli se hetki, kun vihdoin pääsimme jonottamaan Kamuin pöydälle.

Benni oli ihana ja otti kuvan!
Kamui oli yhtä ihana kuin edellisenä päivänä Q&A:ssa. Hän jutteli ja höpötti kaikille ja selvästi osasi antaa jokaiselle oman aikansa. Pyysimme printteihin nimmarit myös Benniltä, joka piirteli niihin kaikkea hassua. Höpöttelyjen ja ostosten jälkeen saatiin vielä ottaa yhteiskuva.

Minulle Kamui on ollut viihdyttävin kunniavieras kaikista. Muut, joita olen käynyt katsomassa ovat olleet ihania ja tärkeitä, mutta Kamuin presenssi ja karisma oli ihan erilainen kuin kenenkään muun.

Kokoelmani pieniä virkattuja eläimiä kasvaa...
Sunnuntaipäivä meni vähän palloamiseksi ja jutusteluksi, mutta kävimme vielä kuulemassa metallimusiikkia Polygon Blackin toimesta. Vaikka kappaleet eivät olleet itselleni mitenkään merkityksellisiä tai edes tuttuja, oli konsertti silti mainio.

Nälkä ja kuumuus vaivasi, joten konsertti jäi meillä viimeiseksi ohjelmaksi. Nihkeän viikonlopun kruunasi vielä VR:n junaperseilyt.

Messukeskus oli mukava tapahtumapaikka, koska oli hyvät kulkuyhteydet, tilaa ja ilmastointi toimi. Kahvila ja ruokapaikat olivat myös hyvä lisä. Totesimme, että tämä on conipaikka, jolta ei tarvitse poistua, jos ei halua. Jos joku toinen tapahtuma järjestämään Messukeskuksessa, niin voisin harkita (Yukicon?). Ainoa miinus on Kokoustamon typerä tasakatsomo.

Elikot oli matkassa taas.
Piti myös esitellä Boroa.
Animecon ei tarjonnut minulle hirveästi mitään, mutta ei pettänytkään, koska odotukset olivat aika alhaalla. Informaation kulun tökkiminen ja rehelliset mokailut näkyivät omassa kokemuksessani, mutta omaksi onneksemme sattuma ja tuuri pelastivat monen tilanteen. Näin kävijän ja sivustaseuraajan näkökulmasta Aconilla on paljon kehitettävää. Työvoiman informoiminen ja yhtiötoiminnan läpinäkyvyyttä tulisi parantaa hurjasti. Jos selkeitä ja oikeasti näkyviä muutoksia ei Animeconin toimintaan tule, tämä jää takuulla minun viimeiseksi Animeconikseni.

Oli kiva päästä kotiin.
Animeconissa oli plussia, kuten Kamui ja muut kunniavieraat, jotka ovat olleet Animeconissa (ja Umiconissa) kova sana jo pitkään, mutta muuten mielestäni tapahtuman taso ei yllä sinne minne sen tulisi. Acon jää kutakuinkin perushengailuconiksi. Sitten voidaankin miettiä, että "kuuluvatko" näin isot kunniavieraat sellaiseen tapahtumaan, joka muuten ei tarjoa sisällöllisesti kovin kummoista. Hengailuconeilla on oma paikkansa ja kävijäkuntansa, mutta kuuluuko perushengailuconin lipun maksaa n. 40€? Kuten viisaammat ovat jo sanoneet: tällä hetkellä Animecon ratsastaa muiden tekemällä työllä sekä maineella ja yrittää kääriä siitä rahat.

Fukka kiittää!

PS: Kirjottelen Kanamesta vähän jossain välissä. Meinasi tämänkin tekstin kanssa tökkiä, niin pitää vähän kasailla itseään.