Cosplay-kilpailujen säännöt: päivitä sovellus

Momoi!

Jaan nyt ajatuksia viime syksyltä. Sain kimmokkeen, kun heitin kysymyksen ilmoille Twitterissä ja sain siihen vastauksia ja pienen keskustelun aikaiseksi.

Cosplay-kilpailujen säännöt ja niiden suhde esitykseen nykypäivänä on pohdituttanut minua jälleen suuresti. Koen kuin olisin aikamatkalla tämän blogin alkuvuosiin. Kjeh. Aikanani olen nurissut siitä, että cosplay-kisoissa esitys ja puku eivät ole tasapainossa sääntöjen ja arvioinnin näkökulmasta. Olen marmattanut näitä esitysnillityksiäni jo vuosia. Oih! Ajat ovat tuosta muuttuneet ja ah olen ehkä vanha. Arvokisojen lisääntyminen ja niiden pakottavat sääntömuutokset ovat hilanneet pukua ja esitystä pisteytyksissä lähemmäs toisiaan. Mikä on mielestäni hyvä.

En silti sanoisi, että puku ja esitys ovat aivan täysin samalla viivalla vieläkään (ja tarvitseeko niiden olla?). Olen pohtinut tätä aihetta paljon viime vuosina, ja näin WCS-huuruissa olen lueskellut eri kilpailujen sääntöjä. Jo ennen tätä olen pannut merkille sen, että vaikka esityksessä ja puvussa olisi lähes samat pisteytykset, esityksen arviointi on ympäripyöreämpää ja "vähäpätöisempi".

Kuva: Tapio Matikainen
Tässä esityksessä käsikirjoitus oli täysin oma ja ääniraitaa leikattu ja editoitu hitusen.

Osasyynä tähän tietenkin on se, että esityksessä on enemmän taiteellista aspektia ja arvioinnissa maku vaikuttaa paljon enemmän kuin puvun kohdalla. Silti esityksessä on myös teknisiä osa-alueita. Enkä ole nähnyt juuri missään säännöissä erillisiä mainintoja esimerkiksi ääniraidan arvioinnista, vaikka sen toteutus on arvioitavissa myös teknisesti.

Olen itse tehnyt siinä mielessä monenlaisia esityksiä, että ymmärrän sen, että erilaiset esitykset vaativat eri määrän työtä. Sekä lavalla että esityksen suunnittelussa ja valmistelussa. Olen ollut mukana tekemässä esitystä, jonka suunnittelu ja valmistelu on vienyt muutaman tunnin, mutta myös sellaisia, joita on tehty monta kuukautta.

Aivan kuten puvuissakin; on monimutkaisia ja yksinkertaisia esityksiä. Ne vaativat enemmän ja vähemmän osaamista ja tekemistä. Tällä hetkellä kuitenkaan kisojen säännöt eivät yleensä osaa ottaa tätä huomioon.

Kuva: Teppo Suominen
Käsikirjoitus täysin oma, musiikkia editoitu ja leikattu sekä repliikit nauhoitettu minun äänelläni yhtä lukuun ottamatta.

Esitys on paljon enemmän kuin lavalla kerran nähtävä suoritus. Enimmillään pukuilija on yhtä aikaa puvustaja, käsikirjoittaja, dramaturgi, lavastaja, tarpeistovastaava, valosuunnittelija, miksaaja, ääninäyttelijä ja tanssia. Eikä lista välttämättä lopu tähän. Ja silti kaikkea tätä arvioidaan enemmän mututuntumalla kuin pukua arvioitaisiin.

Pukujen kohdalla kilpailun säännöissä on yleensä edes jossain muotoa mainittu: 'puvun pitää olla kilpailijan itsensä tekemä, ystävien ja perheen pienimuotoinen apu on sallittu' . Esitysten kohdalla tätä mainintaa ei kuitenkaan yleensä ole.

Eli toisin sanottuna esityksen ei juuri minkään sääntöjen mukaan tarvitse olla kisaajan itsensä tekemä. Et voi kisata toisen tekemällä puvulla, mutta esityksellä kyllä. Miksi näin?

Kuva: Mikael Peltomaa
Käsikirjoitus jalostettu alkuperäisestä, ääniraita editoitu ja leikattu itse, repliikit äänitetty meidän kolmen voimin ja osa lavasteista ja rekvisiitasta tehty itse, osa ostettu.

Tämä on häirinnyt minua jo pitempään, koska se kertoo hitusen siitä, että esitystä ei kenties vieläkään ajatella yhtä tärkeänä osana kisasuoritusta tai vaihtoehtoisesti emme ole päässeet ajatuksessa tarpeeksi pitkälle, että tämä seikka olisi osattu ottaa homioon. Kisoissa kuitenkin ensisijaisesti arvioidaan kisaajan suoritusta, eikä heidän kavereidensa tai täysin ulkopuolisen tahon.

Vaikka (vielä) esitysten kanssa ei olla päädytty saman tyyppiseen draamailuun kuin ostopuvuilla kisaamisessa, on se silti mielestäni ongelmallista ja ihan rehellisesti epäreilua kisaajia kohtaan. Jos kisassa on esityksiä, joista mikään esityksen sisällöstä ei ole kisaajien itsensä tekemiä, voidaanko niitä arvioida tasavertaisesti sellaisten esitysten kanssa, joissa kaikki on tehty alusta loppuun itse? Jos puvussa on ostetut housut vaikuttaako se puvun arviointiin?

(Tietääkseni [ja lähteideni mukaan] Suomessa ei ole koskaan jälkikäteen virallisesti mitätöity kenenkään palkintoa tai sijoitusta, kun/jos kisaaja on jäänyt kiinni ostopuvulla kisaamisesta.)

Kuva: Emilia Lahtinen
Näistä ei olekaan hyvää lavakuvaa :D
Juoni oma, ääniraitana vain käsittelemätön kappale, rekvisiitta ostettua (ruokaa).

Ja kuinka pitkälle tämä itse tekeminen voidaan esitysten kohdalla viedä? Näin esimerkkinä: Jos ajatellaan, että musiikki on esitykselle se, mitä kangas on puvulle. Harva meistä kutoo pukujensa kankaat alusta asti itse tai väsää peruukkinsa hiusnauhoista ja kuminauhasta kokonaiseksi päähineeksi ja yhtä harva varmasti säveltää esitystensä musiikit itse. Näitä kaikkia on kuitenkin mahdollista käsitellä omaan tarkoitukseensa sopiviksi. On tiettyjä pakollisia toimia, joita yleensä vaaditaan siihen, että kangas muuttuu vaatteeksi: leikkuu ja ompelu. Näin taustanauhan ja musiikin kohdalla sama voisi olla kappaleen trimmaus ja editointi esim. oikeanmittaiseksi. Nämä ovat yleensä ne minimivaatimukset. Kun mennään monimutkaisempaan hommaan on enemmän tekemistä; kankaan värjäys ja/tai maalaus, kaavoitus (koska valmiita kaavoja ei löydy), leikkuu, huolittelut (kun ollaan tarkkoja yksityiskohdista), ompelu, silitys/jälkikäsittelyt ja niin edelleen. Samalla tavalla monimutkaisempi esitys ja ääniraita vaativat enemmän työtä ja osaamista.

Minä itse olen sitä mieltä, että esimerkiksi ääniraita tulisi arvioida ainakin osittain samaan tapaan kuin puku. Onko nauhoitetun äänen laatu hyvä vai huono ja onko se ymmärrettävää? Onko musiikkien vaihdokset saatu sulaviksi vai loppuvatko musiikkipätkät kuin seinään? Ovatko ääniefektit toimivia? Samaan tapaan, kun pukua arvioidessa, katsotaan sitä kuinka taitavasti työ on tehty. Tutkitaan ja arvioidaan saumat, pintakäsittelyt ja niiden viimeistelyt, istuvuus, mittasuhteet ja peruukin muokkaus. Nämä kaikki ovat teknisesti arvioitavia asioita.

Kuva: Rea Rautamies
Käsikirjoitus oma, ääniraita editoitu ja muokattu, repliikit itsenauhoitetut ja lavasteet sekä rekvisiitta tehty itse.

Eikä tämä todellakaan rajoitu vain ääniraidan arvioimiseen, mutta siitä on ehkä helpoin lähteä. Näyttelijäntyön ja dramaturgian arvioiminen on myös mahdollista, mutta se saattaa olla vielä hitusen liian suurpiirteinen pala purtavaksi, että sen voisi löydä millään tasolla esim. sääntöihin.

Ja kuten sanoin esitys voi olla yksinkertaisesti toteutettu kuten pukukin voi olla yksinkertainen. Paljon on puhuttu siitä, että teknisesti hyvin tehty yksinkertainen puku päihittää huonosti tehtyn monimutkaisen sirkusteltan, eli tämän saman tulisi päteä myös esityksen kohdalla. Kisaaja A teki moitteettoman kuperkeikan ja kisaaja B yritti tehdä voltin, mutta tuli naamalleen alas. A:lla oli yksinkertaisempi temppu, mutta parempi toteutus, joten A päihittää B:n. Samoin, jos A:n ääniraita tai esitys yleensä on yksinkertaisempi, mutta toteutettu paremmin.

Kuva: Tapio Matikainen
Juoni jalostettu alkuperäisestä, musiikki editoitu ja leikattu, koreografia oma.

On myös yksi suunta, johon en missään nimessä halua tämän harrastuksen menevän; se, että asioita hoidetaan rahalla eikä taidolla (tämä liittyy osittain myös ajatuksiini 3D-printtauksesta, mutta se on asia erikseen). Jos pukukisassa tai pukujen kohdalla arvokisoissa osat eivät saa olla teetettyjä, miksi näin voi olla kuitenkin esityksissä? Tiedän sen, että moni suomalainen pukuilija saattaa pyytää kaveria tai tuttavaa puhumaan repliikit taustanauhalle, kun oma ääni ei siihen sovi (minä myös olen näin tehnyt). Tämä on mielestäni ihan okei silloin, jos se on vain pieni osa esitystä ja yksittäinen suoritus. Esimerkiksi ohjaus ja suunnittelu tulisivat kuitenkin kisaajan taholta eikä koko esitys perustu tämän kaverin/tuttavan taidoille. Mutta siinä vaiheessa, kun raha vaihtaa omistajaa ja/tai kyseessä on täysin ulkopuolinen taho (ei siis ystävä eikä perheenjäsen), karvani nousevat pystyyn. Sillon on kyse tilaustyöstä, enkä usko, että puvun kohdalla katsottaisiin kovin hyvällä sitä, että yksi merkittävä osa pukua tai proppi on tehty tilaustyönä.

Kuva: Jessica Mennander
Enimmäkseen oma käsikirjoitus, ääniraita editoitu ja leikattu, repliikit äänitetty itse, rekvisiitta tehty itse.

Jos esityksen käsikirjoitus on suoraan lähteestä, joku ulkopuolinen on ohjannut sen, taustanauha on toteutettu tilaustyönä, valosuunnittelu on nakattu tapahtuman valohemmoille ja lavasteet on ostettu, niin, mitä esityksestä jää itse kisaajalle paitsi esityksen suorittaminen? Pukukisassa toisen puvulla kisaaminen on kielletty, vaikka kisaaja itse kävelee lavalle ja poseeraa.

Jos kärjistän asiaa vielä aivan äärimmilleen, käsillä voi vielä joskus olla plagiointiongelma. Nykyisten säännösten puitteissa kisaajat voisivat puhtaasti kopioida joidenkin toisten tekemän esityksen. Tällöin kisan voisi suorittaa itsetehdyillä puvuilla, mutta täysin kopioidulla esityksellä. Eikä se rikkoisi sääntöjä. Ei edes siinä vaiheessa, kun jopa hahmot olisivat samat. Tällöin asia menee enemmän moraalikysymykseksi; onko oikein päästää tällaista esitystä palkinnoille, vaikka se ei varsinaisesti sääntöjä rikokaan? Cosplay kuitenkin on kopioimista ja häilymistä tekijänoikeussäädösten rajamailla, jolloin ilman selkeää sääntörajausta ei toisten esityksen kopioimisesta ns. virallisesti ehkä voida rokottaa. Ehkä?

Kuva: Kyuu Eturautti
Juoni oma, ääniraita leikattu ja editoitu.

Lisäksi tuomareiden tietämys harrastajayhteisön historiasta ja siitä, millaisia esityksiä on jo tehty aiemmin (ja kenen toimesta sekä muuallakin kuin Suomen ympyröissä ja jopa yleisesti cosplay-piirien ulkopuolella) on suuremmassa roolissa. Jos kisaajan esitys on kopio jostain toisesta, mutta kukaan tuomaristosta ei sitä hoksaa tai tiedä, voi se kenties päätyä palkinnoille "huomaamatta".

Tämä ei kuitenkaan ole aivan tavaton ja mahdoton tapaus...

Kuka muistaa vielä Heroes of Cosplayn? Minä valitettavasti. HoC:n ensimmäisissä jaksoissa (2013) Victoria ja Monika tekivät asut ja esityksen sarjasta Fushigi Yuugi. Asiaa ei käsitelty itse ohjelmassa, mutta muutama vuosi aiemmin 2010 USA:n WCS-karsinnoissa nähtiin hyvin samantapainen esitys... samasta sarjasta ja samoilla hahmoilla ja samoilla asuilla (linkedi link). Jopa omasta mielestäni esitykset muistuttivat toisiaan häiritsevän paljon (en löytänyt kunnon linkkiä HoC-jaksoon, jossa esitys näkyy). Asiaa puitiin netissä paljon. Victoriaa ja Monikaa syytettiin esityksen kopioimisesta, mutta mitä asialle tehdä, jos se ei ole kielletty säännöissä? (En siis muista/tiedä jäikö koko tapaus vain nettihuuteluksi vai mitä häh.)

Kuva: Tony Suojanen
Käsikirjoitus oma, ääniraita leikattu ja editoitu, repliikit by Rorune, koreografia oma.

Uskon, että osaava ja ajan tasalla oleva tuomaristo osaa nähdä, onko puku itse tehty vai ei. Uskon myös samaa esityksistä. Nykyään lähes kaikissa kisoissa on käytössä esituomarointi, jossa on mahdollisuus keskustella kisaajan kanssa. Aivan 100% ei voida varmistaa sitä, että esitykset olisivat kisaajien omaa käsialaa, mutta siihen voidaan pyrkiä. Lisäksi uskon, että jo samaan tapaan kuin pukujen kohda, sääntömääritykset voivat ohjata esityksä ns. kotitekoiseen suuntaan.

Oma ajatusmaailmani on sen verran jalostunut tässä vuosien varrella, että alan ymmärtää sitä, miksi puvulla on enemmän painoarvoa kisoissa; puku on osa esitystä. Puvun laatu ja toimivuus monesti tulee esille myös lavalla ja esiintyessä; pysyvätkö vaatteet ehjinä ja päällä tai miten nissä pystyy liikkumaan ylipäätään. Tällä ajatuksella puvun ja esityksen painoarvo ei voi olla täysin 50-50, mutta silti toivoisin, että esitykset alettaisiin nähdä ja arvioida enemmän samalla tavalla kuin pukuja; kokonaisuuksina, jotka koostuvat eri osaamisalueista. Vaikka olisit kuinka hyvä näyttelijä, se ei pelasta esitystä, jos käsikirjoitus kusee.

(Ainoastaan WCS:n finaalien säännöissä olen nähnyt selkeät ilmaisut sille, että esityksen eri elementit tulee olla esiintyjien itse tekemiä.)

Fukka kiittää.

Romanttisia unelmia etsimässä

Heippa!

Vähän on tökkinyt tämä kirjoittaminen, vaikka olisi paljon, mistä pitäisi kirjoittaa. Enkä edes tiedä, mistä mättää! No nyt yritän sönkätä vähän tuosta WCS-esityksestä. Ihan vaan, koska mun babu. Yritän pitää tämän kuitenkin kohtuu lyhyenä.

Idea esitykseen syntyi oikeastaan jo ennen vuoden 2014 WCS-karsintoja. Pyörittelimme jotain ajatuksia ääneen Rorunen kanssa tulevista puvuista ja ihan muista jutuista. Siinä Subwayssa istuskellessa syntyi ajatus yhdestä tietystä asetelmasta... myös voidaan kutsua poseeraukseski.

Tämä se oli.
Kuva: Mikael Peltomaa

Tästä yhdestä pienestä asiasta kaikki lähti liikkeelle. Emme tienneet yhtään, mitkä hahmot tähän asetelmaan istuisivat. Suunnitelman pohjana oli ”kaikki ei ole sitä, miltä näyttää”, ”heikompi on vahvempi” ja hieman kieroutuneet voimasuhteet. Voimasuhteista tulikin suunnittelua eteenpäin vievä elementti. Osa näistä elementeistä kuitenkin vähän romuttui, kun suunnittelu meni eteenpäin.

Kuva: Teppo Suominen

Aikalailla saman tien keksimme myös hahmot, jotka tuntuivat toimivan paremmin kuin hyvin. Kun Seifer ja Edea oli lyöty pöytään, annoin sydämeni tälle touhulle. Ajatuksia vellottiin jälleen moneen suuntaan. Ensimmäinen käsikirjoitus kirjoitettiin ruskean kirjekuoren taakse hirveässä tohinassa. Rakastan sitä, miten ideoiminen minulla ja Rorunella toimii, koska pystymme molemmat heittämään kimmokkeita toisillemme, mistä syntyy aina uusia ajatuksia.

Hirveästi on lavakuvia minusta, mutta entäs tuo komea poika?
Kuva: Mikael Peltomaa

Heti alusta oli selvää, että esityksen tahti tulisi olemaan verkkainen ja hieman venyvä. Ajattelu ja tunnelmointi oli esityksessä ja sen suunnittelussa vahvasti läsnä. Kirjekuorikässäriä muokkailtiin jonkin verran, mietittiin tarkkaan repliikkejä ja tarkennettiin asioita, käytiin hyvin paljon Seiferin pään sisällä ja säädettiin tunneskaalaa, mutta kokonaisuudessaan esitys pysyi samana suunnittelun alusta loppuun.

Kuva: Teppo Suominen

Minulle on aina hyvin tärkeää, että esitykset ovat sarjauskollisia, mutta eivät toista lähdeteoksen tapahtumia täysin suorasti. (Miksi tehdä jotain, mikä on jo tehty kerran ja luultavasti paremmin? [On myös poikkeuksia!]) Esityksemme on täysin päästä vedetty kohtaus, jota ei koskaan nähdä alkuperäisessä pelissä. Se kuitenkin sijoittuu selkeästi tiettyyn kohtaan pelin juonessa. Siksi halusimme olla hyvin tarkkoja repliikkien, eleiden ja tunnelman suhteen. Edean repliikkejä hiottiin ja pohdittiin hyvin tarkasti.

Oleelliset asiat ovat oleellisia.

Viittaukset itse peliin ja yleisesti koko esitys piti olla myös jollain tasolla ymmärrettävissä, vaikka ei olisi koko peliä pelannutkaan. Onneksi kohtaus sijoittuisi pelin alkupuolelle. Pystyimme viittaamaan ja referoimaan pelin alussa tulevia jippoja, mutta myös enteilemään tulevia tapahtumia, mikä toimi taas karkkina niille, jotka oikeasti tuntevat pelin. Osa viittauksista jopa ujutti itsensä mukaan meidän sitä tajuamatta, kunnes eräs kaveri sen toi esille (perehtyminen ja aivotyöskentely kannattaa).

Valosuunnitteluun käytettiin aikaa ja aivotyöskentelyä myös ihan kohtuudella... toisin kuin yleensä.
Kuva: Teppo Suominen

Juonenkulun ollessa selvänä ja Traconin jo häämöttäessä horisontissa olikin oman pienen henkilökohtaisen helvettini vuoro; ääniraita. Itse taustakappale oli löydetty jo aikaa sitten, ja on muuten muokattu versio Edean tunnusmusiikista, Succession of Witches. Pidän ääninäyttelemisestä, vaikka en sitä hirveästi ole tehnyt. Nyt kuitenkin piti hoitaa homma sillä toisella vahvalla eli englannilla ja amatöörivärmein. Englannin puhuminen ei ole minulle mikään ongelma, mutta on se nyt eri asia, kun pitää kuulostaa ajattomalta velhottarelta ja yrittää pitää aksentti mahdollisimman puhtaana ja selkeänä. Ja siihen tunteet ja äänenpainot päälle… Voin sanoa, että töitä ääniraidan eteen tuli tehtyä, sekä miksauksessa, jälkikäsittelyssä että puhumisessa. Tämä pisti minut koetukselle, koska halusin äänestä täydellisen (mitä se ei lopulta koskaan ollut), mutta käytössä oli vain oma käpyinen ääneni ja ruosteiset taidot. Kiitos Rorunen, ääniraita onnistui niin hyvin. Jaksoit rassata pilikkua ❤ Suurkiitos vielä Harrille! Harri on paras! Harrilta saatiin lainaan sekä mikki että ääni Seiferin replaa varten ❤

Nauhoitin summassa vähän Edean repliikkejä yksinäni ja tällaisen kuvan se minulle heitti
Huomatkaa tiedostonimi.

Koko tämä projekti oli hirmuinen salatehtävä jopa kavereilta aina kesään asti. Emme kertoneet hahmoja tai edes lähdettä ja Skype-keskusteluissa kaverit näkivät vain vilauksia keskeneräisistä puvuista. Tieto WCS-karsintaan osallistumisesta oli sentään kavereilla tiedossa, mutta hirveitä paineita tuli sellaisten kommenttien muodossa kuin: ”Ainakin teillä on hyvä esitys!” Öööö… Ääää… Tiesimme niin hyvin jo alusta asti, että tämä voi helposti mennä täysin mönkään, jos emme saa tehtyä asioita hyvin.  Olin itse hyvin skeptinen viimeiset viikot ennen Traconia ja hoin kavereille että: ”Minulle on ihan sama, miten me pärjätään, kunhan joku tykkää meidän esityksestä.”

Sunnuntain Skype-pajat toimi hyvin.

Siksipä olin niin turhautunut ja maassa oman suoritukseni takia itse kisassa. Ajattelin, että nyt on mennyt kaikki vessasta alas, ja se on täysin oma vikani. Kuitenkin heti takahuoneessa jo tuli niin ihania kommentteja ja en ihan oikeasti ollut uskoa kaikkea sitä, mitä pelkiltä katsojilta tuli. Whaaaaaat? You talking about me? Tuomaripalautteessa olin jo paremmalla tuulella ja palaute piristi vielä lisää. Ei me ehkä oltukkaan ihan susia. Kiitos kaikille ihanista kommenteista ❤ Sadannettatuhannetta kertaa: tämä on minulle hyvin tärkeä esitys. Siitä huolimatta en kuitenkaan onnistunut tirauttamaan itkua tämän esityksen osalta. Paitsi sitten, kun luin Ilonan Tracon-päivityksen. Itkeä vollotin tovin sen luettuani… ja itken nyt tätä kirjoittaessa.

Ehkä mää uskalla viedä mun vauvvan sittenkin tarhaan. Ei se oo niin ruma kun aattelin. Tässä se vielä kerran: 

Kuvannut ja ladannut Bardiel.

Hups. Oho. Siitä tulikin pitkä juttu, mutta nyt olen vuodattanut sydänvereni tänne netin puolelle. Toivottavasti jotakuta kiinnosti. Kiitos vielä hirveästi myös Rorunelle, joka oli ihana ja rakas ja jaksoi ja teki minun kanssa ja joka innostui ja innosti ja aaaaaaaaaaaaaaaaaaaaAAAAAAAAAAAAA! Seifer ja Edea vierailevat kenties jossain conissa tulevaisuudessa, mutta missä ja milloin on vielä vähän auki.

Fukka niin kovasti kiittää. This was my romantic dream.

Tarinan tynkää...

Jätän tämän vain tähän...

Kiitos.

Minulla oli idea...

Heissan!

Vaikka voisin tehdä päivityksen edistyksestäni pukujen kanssa, en tee sitä. Minulla on nyt ihan muut asiat mielessä.

Monelle ovat varmaan tuttuja nämä cosplay-musiikkivideot, joita tätänykyä putkahtelee joka kolosta. Minä tykkään niistä ihan hirveästi silloin, kun ne ovat hyvin tehtyjä ja mietittyjä (hyvä kuvaus, hahmokemiat kohdallaa ja silleen). Oma suosikkini on ehdottomasti Cosplay Fever'n video, joka on tehty Pink'n Rise Your Glass -kappaleesta.

Koko konsepti on minusta hyvin toimiva ja kappalevalinta täydellinen. Mehän olemme vain kourallinen friikkejä, jotka pitävät omia pieniä pileitään. Jee. Toteutus on myös onnistunut.

Teknologian kehitys on mahdollistanut sen, että lähestulkoon millä vempeleellä tahansa joku voi kuvata tällaisen videon. Se on kivaa arvatenkin, mutta siitä on taas muodostumassa massailmiö. Ei ehkä ihan Suomessa vielä, mutta kyllä se maailmalta tännekkin perseensä raahaa.

Mikä itseäni tässä risoo, on se, että minulla ei ole kuvauksellisia taitoja tehdä tällaista videota. Hiljattain olin mukana lyhytelokuvan kuvauksissa, mikä vakuutti minut siitä, että koko posessi olisi minulle mahdoton toteuttaa, koska en osaa kuvata tai tehdä valaistuksia tai äänittää. Tietotaitoni on puutteellista.

Cosplay-esitysideoita tursuaa korvista jatkuvasti. Suurin osa ovat kuitenkin toteuttamiskelvottomia ilman monen kuukauden valmisteluja, harjoitteluja ja osaavaa porukkaa. Minä kuitenkin toistaiseksi ideoin ja haaveilen aivan yksinäni omassa kolossani. Osan ideoista onnistuisin toteuttamaan videolla, vaikka yksin, jos tarve vaatii. Kuvaamiseen edelleen pitäisi hommata joku, joka oikeasti osaa hommansa...

Nyt kuitenkin huomaan innostukseni oman videon tekemiseen hiipuvan, koska kaikki muutkin tekee sitä. Jos oikeasti osaisin, ei minulla olisi mitään epäilemistä, muttakun ei osaa. Siitä huolimatta! Yritän pitää pintani tämän kanssa, koska ne videot on vaan niin kivoja. Tahdon myös kokeilla enemmän kameralle näyttelemistä, koska se on jäänyt aika vähäiselle.

Ja täten minä virallisesti varaan piisin... Backstreet Boys'n Masquerade!

Minähän olen jonkinmoinen BSB-intoilia ja tykkään tästä piisistä muutenkin. Olen tätä pohtinut kesästä 2010, joihin aikoihin tämä piisi ensimmäisen kerran ilmestyi. Ihan vain siltä varalta, jos joskus saan asioita aikaiseksi.

Fukka kiittää.

Tyttö, jonka nimeä kukaan ei tunnu muistuvan

Hei!

En lähtenyt Aconiin tänävuonna monestakin syystä mainittakoon, että se ei houkutellut Desun ja Nekon jälkeen juuri olenkaan ja mieluummin lähdin mökille. Joten ei mitään Acon juttuja tällä kertaa vaan Sania. Koska San on puku, johon liittyy niin kovasti hassuja asioita, ja sain viimein siitä kuvia, haluan nyt omistaa yhden merkinnän vain Sanille. Valmistus prosessi, esityksen rakennus, ehkä jotain vielä Nekoconista ja jokunen kuva. Tätä on luvassa.

San on vihdoinki valmistunut ja se on oikein mahtavaa. En oikeasti olisi jaksanut enää lykätä sen tekemistä yhtään enempää. Jos olisin, en luultavasti olisi ikinä saanut sitä valmiiksi. Loppujen lopuksi Sanista tuli kiva pukuna, kokemuksena ja hahmona. San on niitä harvoja naishahmoja, joissa näen omaa itseäni niin paljon, että oikeasti rakastun hahmoon. Tämä mennikäinnen tykkää susitytöstä. Oli mukavaa välillä pukuilla naista. Vaikka minulla ei varsinaisesti ole mitään naishahmoja vastaan, mieshahmot tuntuvat pukuilumielessä kiinnostavan enemmän. Sanin valinta Nekoconin puvuksi tapahtui samalla, kun pohdin osallistumistani skittikisaan. Harkitsin myös Sesshoumarun uusiokäyttöä, mutta totesin, että Sanille on helpompi rakentaa mielenkiintoinen esitys.

Kun aloitin Sanin tekemisen, aliarvioin ajankäytön aivan metsään. Suunnitelmani tosiaan oli saada koko puku valmiiksi yhdessä tai kahdessa päivässä. Maskin olin jo tehnyt etukäteen lähes valmiiksi, joten se oli osittain pois laskuista, mutta silti arvioni menivät todella pieleen. Lopulta tein töitä Sanin eteen noin viikon päivät. Mekon ompelin aikaisemmin keväällä, kaiken pienen tilpehöörin ja peruukin hoidin juuri ennen conia. En valvonut öitä huolissani valmistuuko puku ajallaan, vaan sain rauhassa omaa tahtiani tehdä kaiken valmiiksi. Jäipä minulle vielä lusmuiluaikaakin, kun torstaina ennen Nekoconia vietin päiväni rannalla kavereiden kanssa. Tuona päivänä minun oli oikeasti tarkoitus kokeilla esitystä vielä koko puku päällä, mutta se vähän jäi.

Karvakangas oli tuskaisaa... Karvaa on edelleen joka paikassa ympäri kotiani, vaikka olen siivonnut jo useaan otteeseen. Voi mennä hetki ennen, kun ryhdyn mitään karvaista taas ompelemaan.

Kun näkee mitä ompelee.

Peruukki yritti aiheuttaa minulle suunnttomasti harmaita hiuksia, mutta jopa minun huomaamattani se hoiti työnsä kunnialla. Peruukki on tosiaan Suomesta ostettu ja Pilailupuoti sen minulle tarjosi. Se oli alunperin hankittu Willy Wonka -penkkariasuuni, joka oli kokonaan vasemmalla kädellä väsätty puku (koska kukaan ei olisi osannut arvostaa paremmin tehtyä pukua). Karvaahan tuossa peruukissa on paljon, mutta niitä ei ole ommeltu verkkoon kovin tasaisesti. Eikä verkko itsessäänkään ole mitään perustavaa laatua; se ei istu kenenkään päähän. Jo peruukin suoristaminen teki ongelmaa, koska verkon alaosissa on niin paksut kerrokset  karvaa, etten meinannut mitenkään onnistua kaatamaan niiden päälle tarpeeksi kiehuvaa vettä ilman, että poltan samalla käteni tai jonkin muun ruumiinosan. Arkailin myös hieman sitä leikatessa (millon en?), mutta lopulta päätin ottaa ronskit otteet ja saksin menemään. Lopputuloksena oli ihan tyydyttävä peruukki ja hirmuinen kasa karvaa kylpyhuoneeni lattialla. Sanin päässä oleva pieni panta varmasti auttoi piilottamaan kaiken sen hirveyden, mikä se peruukki oikeasti oli. Se piti peruukin paikallaan, vaikka sen istuvuus päähän oli täysin pyllystä, ja se myös esti takahiusten törröttämästä rumasti... vaikka kyllähän ne  törrötti.

Kuvanlaatu on hyvä, kun kaukaa kuvataan.

Esityksen rakentaminen ei ollut iso juttu. Perusrunkoon käytin ehkä 10 minuuttia aivotoimintaa ja lopullinen malli syntyi puhtaasti vasta Nekoconin lavalla. Halusin pitää kaiken mahdollisimman yksninkertaisena, mutta halusin selkeästi kertoa esitykselläni tarinan. Halusin luoda heti alkuun jonkin jännitteen tai tunnelman, josta tilanne etenee selkeästi draamankaaren mukaan keskikohtaan ja Point of no return'iin sekä sitä kautta loppuun. Juoni on mun kaveri. San ei tässä tapauksessa ollut mikään paras hahmo valita, koska huolimatta siitä, että San on vahva naishahmo, on hän silti hyvin vahvasti kiinni muissa hahmoissa. San itse henkilökohtaisesti ei koe mitään juonen kannalta suuria muutoksia (paitsi kohtaa Ashitakan), vaan hänen ympärillään olevat saavat kokea nämä muutokset, mitkä heijastelevat Saniin heidän kauttaan. Olin kuitenkin menossa skittikisaan yksin... Joten hylkäsin idean siitä, että kertoisin puhtaasti Sanin tarinaa lavalla, ja lähdin pohtimaan elokuvan kulkua. Se, mitä yritin muka lavallakin sönköttää, siitä, miten ampumahaavat ovat suuressa roolissa elokuvan juonen kannalta, tuli ideana päähäni vahingossa.

Taustanauha toi paljon tukea tunnelman luomiseen. Minä en kovin pidä lip-sync-esityksistä, koska niissä on todella suuri mahdollisuus pissiä esitys, kun taimaus ei ole kohdallaa (ja mielummin käytän omaa ääntäni kerta livenä ollaan) sekä se vie niin paljon tilaa improvisaatiolta. Mikrofoonien käyttö on puolestaan tökeröä, jos tarjolla on vain käsimikit, joten suosiolla päätin tehdä miimisen esityksen. Luulen, että äänenkäytölliset ominaisuuteni olisivat riittäneet mikittä esiintymiseen Nekoconin lavalla, mutta miimisyys oli varmempi vaihtoehto (tuolloinhan en tiennyt esiintymistilasta mitään), ja maskin takaa puhuminen ei olisi onnistunut edes mikin kanssa. Kyllähän minä siellä kuitenkin jotain yritin äännellä...

En aivan osaa sanoa, miten esitys meni. Se ei mennyt huonosti, mutta parannettavaa tietenkin olisi ollut. Hieman jännitin maskin puolesta, koska se ei tahtonut pysyä tarpeeksi hyvin päässä "taistelun" aikan, joten jouduin teippaamaan sen leukaani esityksen ajaksi. Kuitenkin samaan aikaan, kun muut esiintyjät kauhistelivat yleisöä lavan takana, minä tutisin innostuksesta. Esiintyminen on minulle suuri nautinto ja vain yleisö voi tehdä siitä juuri sen, mitä sen pitää olla. Yleisö antaa myös oman potkunsa esitykseen. Sitten meinasikin tulla angsti... Tahtoisin jostakin saada käsiini esityksen tallenteen... Ja olen yrittänyt udelle palautetta tuomaristolta, mutta myöhäisellä lähestymiselläni taitaa olla omat sudenkuoppansa. Tietenkin olisi mukava kuulla palautetta ihan miltä taholta vain...

Kyllä se sijoittuminen hyvältä tuntui. Ei sitä voi kieltää...

Alan hajoilla lavalla

Tosiaan kävimme pienellä mökkireissulla, jonne päätin raahata Sanin mukaan. Hyvä, että raahasin, koska kuvaus mahdollisuudet olivat niin huikeat. Siitä huolimatta kuvaussaldo jäi pieneksi juurikin olosuhteiden ja erinäisten syiden vuoksi. Jokunen kuva kuitenkin saatiin.

Blurrrrrrrrrrrrrrrr

Öisin nouseva usva oli aivan uskomaton, mutta tuohon aikaan oli jo niin hämärää, että kameran valotusajat aiheutivat ongelmaa. Tarkennuksetkaan eivät olleet mitään parhaimpia. Kuvat suttasivat tosi pahasti, jos liikuin yhtään. Koska yritän eläytyä kuvatessa, on minulle todella vaikeaa pysyä täysin liikkumatta pitempiä aikoja. Joten monelle kuvalle kävi näin...

Tuli sieltä jokunen hyväkuvakin matkaan.

Sania tullaan kuvaamaan vielä lisää, mutta seuraavana voisin antaa tilaa Zidanelle, joka ei ole vielä edes täysin valmis. Ensikerralla pitää ottaa myös parempi kamera mukaan.

Fukka kiittää ja kumartaa.

Ps: Otsikko tulee siitä, että koko Nekoviikonlopun perääni huudeltiin: "Mononoke!" Enkä kertaakaan kuullut kenenkään kutsuvan minua Saniksi.

Ja kiitokset Ane-Uelle taggauksesta! Tässä lähitulevaisuudessa teen sen kyselyn.

Bakacon: Aivan oikea seikkailu

Heipähei!

Minä pääsin kuin pääsinkin Bakaconiin. Pientä säätöä asian kanssa oli, mutta ei harmita yhtään, että tuli säädetyä.
Kummallekkaan päivälle ei ollut mitään päällepantavaa eikä ihme, kun päättää kaksi viikkoa ennen coni, että: "Tuonnen mennään!", mutta ensimmäisellä viikolla ei edes viitsi alottaa mitään ja toisella retkahtaa katsomaan Misfits'ä (katsokaa ihmeessä, se on vähän niinku Skins, mutta ihmisillä on supervoimia). Ruruka sai yhden takin kaavat, ennen kun brittidraama vei voiton. Paikalla kuitenkin olin. Tiettyjä tahoja pitää puhtaasti kiitellä seurasta ja kyydityksestä <3 Seura oli varmasti viikonlopun parhainta antia :B

Lähdin matkaan lauantaiaamuna junalla. Juna oli perillä Pieksämäellä joskus klo 13 aikaan, minkä vuoksi sivuutin Crossplay-luennon, jonka olisin halunnut käydä kuulemassa. Jo junassa törmäsin kanssaharrastajiin, kun vessareissun aikana Janne Kemppi oli ryöstänyt paikkani. Sinä tuli juteltua vähän sitä sun tätä loppumatkasta.

Tapahtumapaikalla minut yllätti tämä niin kutsuttu ilmoittautuminen. En ole ennen Bakaconissa vieraillut enkä muissa tapahtumissa moiseen törmännyt, joten olin hieman hämilläni. Mitä ikinä niillä sitten tehdäänkään, en osaa arvata. Omalta osaltani narikka toimi hyvin molempina päivinä ja olin siitä hyvillä mielin. Muutenkin tila miellytti, vaikka moni on jo kerennyt asiasta nurista. Olihan Poleeni hieman pienen oloinen, mutta ohjelman suppeuteen nähden täysin sopiva. Myyntipöydillekkin oli jätetty hyvin tilaa, enkä kertaakaan joutunut hyperventiloimaan ahtauden takia. Lie oliko syy siinä, että vierailin myyntipöydillä väljään aikaan. Taidekuja oli  myös hyvin sijoitettu, mutta ehkä perälle olisi voinut olla selvemmät opasteet. Minulla ainakin kesti huomata, että taidekuja jatkui pidemmälle. Karaokeluola oli kiva.

Ohjelmista kävin katsomassa Mikä tässä mättää? - paneelin, kaikki cosplay-kisat tietenkin, Elffin Proppiluennon ja päättäjäiset. Maskeerauspanelin olisin ehkä halunnut kuulla, mutta menin mieluummin Rorunen kanssa laulamaan jokusen kappaleen karaokea tuohon aikaan. Tyhjiä välejä ei kovin ollut ja ne, mitä oli, eivät haitanneet (jälleen kiitos ihmisille <3).

Mättää-paneli oli jännä. Aina, kun suurisuisia ihmisiä päästetään mikin kera lavalle, se voi tuoda esiin monenlaisia asioita. Yleisön osallistuminen oli mukava uusi plussa, mutta se taas opetti itselle, että välillä pitäisi opetella pitämään turpansa kiinni. Kaikkia asioita oli käsitelty aika kärkkäästi, mutta ihmettelen, miten vaikutti siltä, että herra lavalla ei ollut edes vähääkään ajatellut asioita tosissaan. Esimerkkinä cosplay-mammat, hieman asiaa miettiessä pitäisi kyllä tajuta, miksi mammat on olemassa. Ihan viihdyttävähän tuo paneeli oli, mutta minä en hirveästi pidä hokemisesta, joten minulle osa vitseistä oli vanhoja jo paneelin puolessa välissä. Tietenkin itseäni kiinnosti eniten cosplay-blogien vatvominen, mutta asia loppui kuin seinään yhdestä kommentista. Why? Oh, why? Olisin niin halunnut herkutella tuolla aiheella.

Päätin tutkailla cosplay-kisoja tällä kertaa aivan kynän ja paperin kanssa, että muistaisin muutakin kuin palasia. Hall-cosplay on uusi rakkauteni ihan rehellisesti. Ajatus viehättää minua hyvin suuresti ja toivon, että muutkin conit hyödyntäisivät tätä formaattia runsaammin. Kisaajien vähyys hieman harmitti, mutta taso oli kyllä kova. Pro-kisa antoi positiivisia ja negatiivisia kokemuksia. Oli ihanaa nähdä, että lähes kaikilla kisaajilla oli kunnon esitys, jota oli mietitty. Juonta oli nähtävissä monissa esityksissä, mutta jotkin esitykset olivat ehkä hieman pitkitettyja, ja olisivat toimineet paremmin ikkupikkuisen lyhempinä. Ne negatiiviset tuntemukset sitten ovatkin enemmän järjestelyjen ansiota. Mitä helvettiä se pöytä teki siinä lavalla kisan aikan?! Se rajoitti lavankäyttöä ja osittain esti näkyvyyden. Pois tuollaiset. Toinen takaraivossa tykyttävä asia oli juontajat... mitä... miksi... oi miksi... Oli hauskaa, että juonnot oli tehty show-maisiksi, mutta repliikkien lukeminen kansiosta otti päähän hyvin suuresti. No, se oli ehkä pienin paha juonnoissa. Nuo lievät sovinisti- ja feministivitsit alkoivat maistua puulta aika äkkiä eikä juontoja aina jaksanut kuunnella, niiden äärettömien pituuksien vuoksi. Myös roolista putoilut niin sanotusti virallisissa kohdissa häiritsivät.

Olin ensimmäistä kertaa sekä iltabileissä että lattiamajoituksessa. Bileissä oli mukavaa käydä reivaamassa, ja sitähän sitten tuli reivattua kunnon taidekoulutyyliin eli äärettömästi revitellen. Lattiamajoitus ei ollut yhtään niin kauheaa kuin kuvittelin. Yksittäiset huutelut keskellä yötä hoidettiin korvatulpilla ja nukuin oikein hyvin lähes koko yön.

Proppiluento oli todella hyvä. Vähän syvennystä moniin asioihin, jotka olen jo jostakin kaivanut, vaikka en vielä ole itse kokeillut. Elffin on uskomattoman hyvä puhuja. Samalla rento ja hauska, mutta ei takeltele tai eksy aiheesta ja selkeä artikulaatio. Vaikka asioita laitettiin yleisöön kiertoon, en silti päässyt niitä kaikkia hiplaamaan, mutta suuri miinus tuo ei kyllä ollut. Ajankohta tosin...

Sunnuntain cosplay-kisat olivat vähän pettymys. Osallistuja määriltään ja siltä, että aikaa yritettiin ihan selvästi pelata juonnoilla. No, itselläni juontajat tulivat jo korvista ulos, joten, heidän ollessa lavalla, keskityin johonkin paljon oleellisempaan...

Kaksoset hurmasivat asuillaan aivan täysin, mutta sitähän heiltä voikin odottaa. Esitykseen olisin kaivannut kuitenkin paljon enemmän sulavuutta ja taimaus ei ollut aivan kohdallaan nauhan kanssa. Lisä harjoituksella näistä vipoista olisi varmasti päästy eroon. Toinen esitys oli taas sarjassame "sarjan katsoneille suunnaatu". Vaikka itse olen katsonut jonkun jakson sarjaa katsonut, ei se avautunut. Lisäksi, kuinka moni osaa japania niin hyvin, että pystyy ymmärtämään nuinkin pitkän liirumlaarumin. No, siinä vaiheessa, kun alkoi tapahtua, ei sitten tapahtunutkaan. Blaah... No, kolmas oli taas ihan rehellinan lol lavalla. Show-kisa... .... ... ... ... ... En sano mitään.

Siinä oli minun Bakaconini ja olen todella tyytyväinen viikonloppuuni. Vaikka se maksoi parit esitykset täällä Oulun päässä, en kadu. Bakacon saattui muutenkin sopivaan vaiheeseen, koska nyt olen saanut aivan uutta potkua Zidane'n tekemiseen ja herra onkin jo kunnolla alulla.

Fuu kiittää ja kumartaa.

PS: Ensimmäistä kertaa huomasin cosplay-lavalla todella pahan nuorisoteatteriasennon! Hyr...

Ohi aiheen

Moi!

Tässä heittäydyn aivan hävyttömäksi ja käytän blogiani ihan rehelliseen mainontaan (kerta olen lj'n hylännyt ikuisiksi ajoiksi). Kuten otsikosta voi ehkä päätellä, emme seilaa aivan Cosplay'n vesillä, mutta minulle nämä kaksi aihetta ovat hyvin tiiviissä yhteistyössä. Ei varmaan ole yllätys, jos kerron, että kyseessä on teattei. Sitä ennen pieni, ihan cosplay-aiheinen mainos; Jos ette ole vielä tietoisia Cosplay.fi-projektista/hankkeesta/miksi ikinä sitä voi kutsuakaan, menkää ja lukekaa Voronan sielun tuotantoa asiasta ja seurailkaa tilannetta.

Nyt sitten häpeilemättä tietoväyliä hyväksikäyttämään. Viime keväänä väsäsimme Oulun Underground-teatterin kanssa Brändi-nimisen esityksen Oulun taidekoulun Teatteripicnic'iin. Toistaiseksi ainakin Brändi on Underground'n viimeinen tuotos. Brändiä esitimme uudestaan yleisön pyynnöstä viime kesäkuun Teatteriteltassa. Meidän esiintyjen tietämättä ohjaajamme oli ilmoittanut meidät myös ehdolle Tampereen MURROS-teatterifestivaaleille. Aikaisemmin syksyllä saimmekin sitten tiedon, että Brändi on valittu osaksi Murroksen ohjelmistoa. (Go see MURROS!) Meidät voi siis nähdä Tampereella, sununtaina 28.11. klo 10.30-11.00 ja 14.15-14.45 Tampereen yhteiskoulun lukion Ullakolla.

Brändi tulee jälleen taas uusintaesitykseen ennen Murrosta, mutta vain kerran. 13. marraskuuta on Oulun taidekoulun Taiteiden yössä mahdollisuus päästä näkemään ainutlaatuista nuorisoteatteria. Taiteiden yön aikataulu on vielä epäselvä, mutta luultavasti Brändi pyörähtää käyntiin joskus klo 23 aikoihin (sehän on Taiteiden YÖ)

Pieni kuvaus Brändistä: 12 tunnissa valmistunut, karvaine ja muovilta tuoksuva, parodia nykypäivän "brändäyskulttuurista". Tarina siitä, miten brändi syntyy, kasvaa ja mellakoi. Murroksen sivuilta voi löytää ihastuttavia kuvia Brändistä, kun rullailee ohjelmistosivua alas. Löytyypä sieltä hyvin hemaisevia kuvia minustakin. Kuvaajana Ville Pohjonen.

Suosittelen siis kaikille. Jopa näyttelijänä voin sanoa, että kyseessä on jotain hienoa. Brändiä on mahtava esittää eikä yksikään yleisö ole pystynyt istumaan kovin pitkään nauramatta.

PS: Pääsen sittenkin katsomaan WCS-karsintoja, mutta itse en luultavasti laita mitään sen erikoisempaa päälle. Sen verran kesken vielä tuo Zidane.

Lavan käyttöohje 2/2

Juhuu!

Jatkoa viimeisimpään on luvassa, mutta kuten jo mainitsinkin, näkökulma muuttuu ryhmäesitysten vinkkeliin. Sitä ennen ensimmäisenä asiana voisin mainita, että tulen varmasti viittaamaan aikaisempaan tekstiini, joten jos ette sitä ole lukaisseet ja tämän satutte lukemaan, kehottaisin sitä tässä ennen vilkaisemaan hieman. Toisena sitten eräästä seikasta, josta pikkiriikkisen maininnan tein edellisessä merkinnässäni. Pohdittuani asiaa totesin, että siihen kannattaa ehkä hieman syvemmin tutustua, koska cosplay-esiintymisessä se on jokseenkin vajaasti edustettuna. Eli etiäppäin.

Kontakti yleisöön

Jotta esiintyjä voisi näyttää itsevarmalta ja mahtipontiselta, vaikka tutiseekin pukunsa sisällä hervottomasti, kannattaa olla kontaktissa yleisöön ja se tapahtuu helpoiten yleensä katseella. Ensimmäisenä tulisi nostaa se pää pystyyn, eikä tuijotella varpaita. Tätä pitää oikeasti harjotella, koska yleensä varpaita tuijotellaan ilman, että itse tajuaa asiaa. Katse on siirtynyt näin varpaista katsomoon ja parhaimmillaan moneen sataan jopa tuhanteen silmäpariin, jotka tuijottavat vain esiintyjää. Katse tyhjyyteen on helppo tapa pitää se pää pystyssä, mutta onhan maanisesti yhteen pisteeseen tuijottava ihmishenkilö hassuissa vaatteissa hieman kaukaisen ja tavoittamattoman oloinen. Peruskoulun opettajien "Kuvitelkaa yleisö kissanpennuiksi" -vinkki ei tällä kertaa toimi, koska tuskin cosplay-esityksessä on kyse puheesta tai esitelmästä luokalle (joista kukaan ei kumminkaan kuuntele). Ihmiset ovat ihmisiä, ajattelevia olentoja, joille tulisi kertoa jokin viesti sieltä lavanreunan toiselta puolelta. Ottamalla katsekontaktia hajanaisesti katsomossa istuviin ihmisiin, voi esiintyjä tuoda itseään lähemmäs yleisöä ja harhakuva itsevarmuudesta kasvaa potenssiin 70. Myös uskottavuus kasvaa, koska lähempi kontakti yleisön kanssa on aina katsojalle jotain henkilökohtaisempaa. Katse voi ns. kiertää yleisöä, mutta joskus sen keskittäminen tiettyyn kohtaan voi luoda erinlaista tunnelmaa.

(Tätä on aivan järkyttävän vaikeaa selittää ilman konkreettista ohjausta...)

Nousevien katsomoiden kanssa tulee muistaa myös se, että katsetta ja leukaa tulee nostaa huomattavasti ylemmäksi kuin tasokatsomoiden kanssa. Jos esiintyjä esiintyy nousevalle katsomolle ja pitää oman päänsä normaalissa pysty asennossa, suurin osa yleisöstä näkee vain päälaen, joka on sama kuin se, että esiintyjä tuijottelisi varpaisiin. Suurilla lavoilla ja valojen häikäisemänä saattaa vaikuttaa vaikealta kohdistaa katsetta minnekkään, mutta vaikka yleisöä ei näe sen voi kuvitella ja katsetta voi kierrättää sen kuvitelman avulla.

Myös ilmeisiin kannattaa kiinnitää huomiota ja oikeasti harjoitella sitä, miten kasvoillaan yleisölle viestii. Kuten muukin eläminen lavalla täytyy ilmeitäkin hieman liioitella. Kasvojen esiintuominen kunniaan, eikä jäädä piileksimään sinne isojen kaulusten taakse, ellei se ole jotenkin merkittävä ominaisuus hahmolla.

Nyt niihin ryhmäjuttuihin! Mainittakoon, että minä en miellä paria oikeaksi kunnolliseksi ryhmäksi, vaikka ryhmäkisoihin saa myös pareina osallistua, joten kerron asiaa ehkä hieman enemmän isompien ryhmien kantilta.

Tasapaino

Lavalla tulee säilyttää herkkä ja kaunis tasapaino. Ei olla liian takana tai liian sivussa, vaan haetaan se lavan etu-keskellä oleva ihastuttava keskiö, vaikka lavalla olisi enemmänkin kuin yksi ihminen. Myöskään kukaan esiintyjistä ei ole kenekään takana tai esiintyjät yhdessä sumpussa. Esityksen päätapahtumat tulisivat tapahtua mahdollisimman hyvin keskiössä, mutta muuallakin voi olla toimintaa. Aina pitää silti muistaa se, ettei lava kaadu kummallekkaan puolelle ja että yleisö näkee. Kuitenkin jos lavalla tapahtuu montaa asiaa yhtä aikaa eri paikoissa, täytyy niiden suhde tasapainottaa. Kahdessa eri paikassa ei voi samaan aikaan tapahtua saman arvoista toimintaa, koska yleisö ei voi seurata kuin yhtä kerrallaan, ja tällöin toisaalla olevat tapahtumat jäävät huomiotta ja kaikki informaatio ei välity. Tällaiset tilanteet tulee siis rytmittää niin, että yleisöllä on aikaa sisäistää ensin nämä, nämä ja nämä asiat ja sitten siirtää huomionsa toisee paikkaan sisäistäkseen nuo asiat. Tämä pätee muuhunkin kuin replikointiin (teatteri on myös fyysistä ilmaisua). Esimerkiksi tanssiesitykset voivat näyttää hyvin sekavilta, jos joka kohdassa tehdään jotain eriä ja kaikkien "soolo" on suurieleinen ja vauhdikas yhtä aikaa (asiaa vielä pahentaa se, jos asemoinnit lavalla ovat hukassa -__________-).

Lavalla toimiminen osana ryhmää

Hyvin yleinen virhe kokemattomilla esiintyjillä on se, että kun tulee tilanne, jossa käydään dialogia, kasvot ja rintamasuunta kääntyvät siihen keskustelukumppaniin. Onhan se luontevaa näin normaalissa elämässä, jossa ihmisille jutellaan yleisesti kasvotusten, mutta lavalla sitä keskustelua käydään kuitenkin myös yleisön kanssa. Yleisöä ei saa sulkea pois keskustelusta kääntämäällä sille selkäänsä, mutta ei ole tarpeen myöskään jäykkänä paskana tököttää koko aikaa nenä kohti yleisöä. Asentoa lavalla voi muuttaa ja elehdinnällä voi ilmaista ketkä keskustelevat lavalla keskenään, mutta pyrittäköön siihen, että yleisöllä on aina mahdollisuus seurata pieniäkin asioita lavalla. Vaikka kävisi keskustelua jonkun kanssa lavalla, merkitykselliset asiat voidaan puhua suoraan yleisölle.

Lavlla tulee olla hahmossa. Roolia ei tiputeta, vaikka ei olisikaan se oma hetki olla huomion keskipisteenä. Jos ei ole johonkin väliin ns. aktiviteettiä, sitä kaverin esiintymistä ei siltikään jäädä tuoijottamaan paikalleen, vaan silloin kehitetään jotain hahmolle ja tilanteeseen sopivaa yksinkertaista taustatoimintaa.

Kaikki, mikä ei lavalle kuuluisi, näkyy sieltä kuin neonvalokyltti pimeässä. Roolista putoaminen ja epämääräinen seisoskelu hyppää silmille ja esitys vaikuttaa laiskalta. Vaikka hahmolla esityksessä olisikin tylsää, sitä ei saa näyttää sillä, että esiintyjällä itsellään olisi lavalla tylsää, vaan se tylsyys pitää näytellä.

Myös siihen, miten esityksen hahmot reagoivat tapahtumiin pitää kiinnittää huomiota. Jokainen reagoi omalla tavallaan ja hahmossa. Häiritsevää usein on se, että esiintyjät tietävät yleensä mitä seuraavana tulee tapahtumaan ja reagointi on liian nopeaa ja yleisö ei pysy perässä. Omissa teatteripiireissä puhumme siitä, että yleisölle pitää antaa "Mitä vittua?" -hetki. Tarkoittaen sitä, että juuri saatu informaatio kerkeää upota katsojaan. Esimerkiksi yllättävän tapahtuman jälkeen pieni hiljainen hetki (jonka aikana esiintyjä kerkeää päässään sanoa hitaasti "Mitä vittua?") ja vasta sen jälkeen tapahtuu reagointi. Näin yleisökin ehtii tajuta asian. Tämä ei tarkoita sitä, että yleisöä pitäisi pitää tyhmänä tai hitaana, vaan nämä ovat tehokeinoja, mutta totuus on, että lavlata yleisölle informaatio kulkee eri nopeudella kuin tosi elämän tapahtumissa. Ei myöskään tarvitse muuttaa koko esityksen kulkua etanavauhtiin, vaan "Mitä vittua?" -hetket voidaan sijoittaa niille ihanteellisiin kohtiin.

Nyt tulee sellainen asia, joka vaatii paljon harjoittelua ja huomioimista, jos siitä haluaa päästä eroon. Ei tämä mikään kaiken kansan syöpä ole kuitenkaan. Meillä päin sitä kutsutaan nuorisoteatteriasennoksi. Termi on omakeksimä. Se ei varsinaisesti ole asento, vaan oikeasti se tarkoittaa sitä, kun esiintyjät käyvät esimerkiksi dialogia keskenään ja lavalla tapahtuu seisoskelua, mutta paikallaan seisomisen sijaan esiintyjä tepsuttelee paikallaan. Siirtäen painoa jalalta toiselle tai tanssien tuttua "Minua pissattaa" -tanssia pikkuisen nostellen jalkojaan. Esitykset, joissa käydään vain dialogia ja keskustellaan, harvoin ovat silmälle mitenkään mielenkiintoisia ja siihen kaipaa aina vähän liikettä, mutta nuorisoteatteriasento ei ole se missään muotoa edustava tapa löytää siihen fyysistä ilmausta repliikin tueksi. Se yksinkertaisesti näyttää typerältä. Tämä ei ole niin näkyvä piirre cosplay-esityksissä, mutta halusin sen silti mainita.

Juoni ja sen kulku

Esityksiin kannattaa aina löytää jokin juoni. Random sekoilu harvoin on loppu pelissä viihdyttävää. Voivathan ne vitsit toisensa perään olla hetken hauskoja, mutta siihen turtuu aika nopeasti. Alku keskikohta ja loppu. Tätä minä tulen hokemaan ja se saattaa kuullostaa lukion äidinkielen tunnilta, mutta cosplay-esitysten pituus ei kovin ole ihanteellinen monitasoiselle juonenkululle, jonka aikana on takaumia ja dramaattisia kohtausten leikkauksia (saakeli, että sellaisen yrittäminen polttelisi). Juoni alkaa jostakin, tapahtuu jotain, mikä muuttaa tilanteen ja lopulta johtaa siihen millainen loppu on. Ideointiin kannattaa uhrata aikaa runsaasti, eikä kannata lähteä rakentamaan eeppistä juonta yhden pikkuidean ympärille viikkoa ennen näytöstä. Aina tulisi ottaa huomioon ne seikat, mitkä katsoja tarvitsee ymmärtääkseen juonen. Parhaat cosplay-esitykset ovat ymmärrettäviä, vaikka alkuperäis lähdettä ei tuntisi. Silloin esityksestä tulee tulla esille hahmojen luonteet, heidän väliset suhteet ja juonen kannalta oleelliset seikat. Juonen voi koeajaa jolakin ulkopuolisella henkilöllä vaikka useaan otteeseen ja aina hioa sitä siihen pisteeseen, että se on viihdyttävä, siinä on sisältöä ja se on mahdollista ymmärtää enimmäisellä katselukerralla.

Kannattaa myös antaa esitykselle varaa mokiin ja improvisointiin. Jos itse tai kaveri menee esityksen aikana lukkoon, voi joku muu sen ehkä pelastaa. Harjoittelu ja heittäytyminen kunniaan, mutta joskus käy vain niin, että pääpahis kompastuu portaissa lavalle saapuessaan. Silloin pitää olla varahanskat taskussa ja valmis niiden hommaa käyttämään.

Tämä oli ehkä tässä. Voisin veikata, että kukaan ei halua ryhtyä tekemään minun kanssani yhtään mitään esitystä tämän luetuaan. Heh... Enkä minäkään hirveänä varmaan ole lavalle yksinäni nousemassa ennen, kun täytän omat kriteerini myös cosplay-esiintymisen puolella. Voin sen kyllä myöntää, että cosplay-kisan esitys on jänittänyt minua enemmän kuin mikään aikaisempi teatteriesitys ikinä ja minä kuitenkin olen esiintynyt sadoillekkin ihmisille.

Edelleen saa kysyä, saa kommentoida ja ilmaista mielipiteitään ihan niin suoraan, kun itse raskii. Ja se olisi jopa toivottua. Kiitän.

Lavan käyttöohje 1/2

Moi!

Kun kerran olen jo hetken saanut ajatusta päässäni hautoa, en enää jaksa odotella sen kasvua ja kehitystä suunnattomaksi hirviöksi. Nyt on tarkoitus antaa pientä osviittaa lavaesiintymisen perusjutuista. Ennen sitä toivoisin kuitenkin, että ihmiset jaksaisivat lukea Lucan mahtavan tekstin, joka käsittelee cosplay-esiintymistä suurenmoisesti. Siihen on onistuneesti koottu paljon mahtavia ajatuksia, joita minä en osaa ilmaista. Sen siivittämänä minä tarjoan hitusen ohjeistusta esiintymisen teknisemmästä puolesta. Tämä ohjeistus perustuu omaan näyttelijän kokemukseeni ja saamiini oppeihin, mutta ne ovat sovellettavissa monin esiintymismuotoihin, jotka tapahtuvat lavalla. Mitään tajunnan räjäyttävää tuskin on luvassa. Ehkä enmmän pieniä asioita, joka ihmiset usein unohtavat ottaa huomioon ja jotka voivat ryhdistää esitystä välillä jopa huimasti. Ensimmäisessä osassa tutkailen asiaa näin yksilöesiintymisen suunnalta ja sitten hyppäämme ryhmien puolelle. Shall we?

Lavan käyttö

Niin tyhmältä kuin se kuullostaakin, se missä ja miten lavalla ollaan vaikuttaa paljon esitykseen. Lavalla täytyy ottaa huomioon sen leveys ja syvyys. Voisin sanoa, että näistä tärkeämpi vielä on syvyys. Oli kyse sitten minkä kokoisesta lavasta tahansa, tulisi esiintyjän pyrkiä mahdollisimman eteen. Tämä mahdollistaa paremman näkyvyyden yleisölle. Jos lava on pieni, on myös luultavasti katsomo pieni. Pienet katsomot harvoin ovat nousevia, joten mitä lähemmäs esiintyjä tulee yleisöä, sitä useampi näkee esiintyjän hyvin. Kuvitelkaa vaikka tiheä metsä, missä on ämpäri ja tynnyri vierekkäin. Kumpi näkyy kauemmas? Tietenkin tynyri, koska se on isompi. Siirtymällä lavan etuosaan esiintyjä voi ns. zoomata itseään isommaksi, jotta päiden välistä olisi helpompi näkyvyys. Suurilla lavoilla zoomaus toimii taas enemmän korostavana kikkana. Suuret katsomot ovat yleensä nousevia, jolloin päiden takaa näkee yleensä edes jotenkin paremmin kuin tasakatsomossa. Suuri ja tyhjä lava voi imaista esiintyjän itseensä ja syödä koko esityksen, jos esiintyjä jää liian taakse. Ei pikkuruinen ihmishahmo näytä kovin innoittavalta keskellä valtavaa lavaa. Orpo olohan siinä tulee sekä katsojalle, että esiintyjälle. Rohkeasti lavan etuosaan ja tila haltuun, eikä anneta sen syödä mitään. Lavan etuosassa on myös helpompi ottaa kontaktia yleisöön oli se pieni tai iso. (CosplayGaalan valomiehille minä voisin näyttää pyllyä siitä hyvästä, että molemmilla kerroilla valot ovat olleet suunnattuna liian taakse, mikä hämää varmasti kokemattomia esiintyjiä.)

Nyt, kun olemme raahanneet itsemme eteen, voisimme tutkia lavaa toisesta suunnasta. Leveyssuunnasta. Jälleen pääsemmme siihen, kuinka hyvin yleisö esiintyjän näkee. Katsomot ovat hyvin hyvin hyvin usen symmetrisiä, jolloin optimaalisin paikka esiintyjälle on keskellä (etuosan keskellä). Tämä saattaa vaikuttaa pikku jutulta, mutta oikeasti sillä on iso merkitys. Jos esiintyjä alituisesti on enämmän toisella laitaa lavaa syntyy osalle yleisöstä mielikuva, että tila ei ole hallussa ja lava kaatuu, mikä luo saman 'orpo olo' -efektin kuin liian takana lymyily. On myös vaikea esiintyä kaikille tasapuolisesti, jos ei "jaa itseään" lavalle tasaisesti.

Lavalla liikkuessa on myös otettava huomioon etäisyys yleisöstä. Lavalla voi liikkua kaikissa suunnissa, mutta täytyy muistaa, että epämääräiseen paikkaan ei saa jämähtää. Lavan eri osia voi käyttää myös hyödyksi. Etuosata voi perääntyä, millä voi luoda erilaista tunnelmaa. Näin yksinkertaisina esimerkkeinä: pelkoa ja ahdistusta tai salamyhkäisyyttä ja juonikkuutta. Sama toimii lavan etuosaa lähestyttäessä; ryntäys eteen voi olla hyökkäys tai epätoivoinen pako. Kaikki riippuen siitä, millaista tunnettilaa ilmaisee tai millaisesta hahmosta on kyse. Lavan poikki liikkuminen voi kuvata mm. levottomuutta (ylläri), kiirettä tai ahdistuneisuutta. Tietenkin on olemassa monia muitakin asioita, mitä erin päin liikkuminen lavalla voi kuvata, mutta tässä olivat helpot esimerkit. On kuitenkin tärkeää, että lavalla tulisi olla keskiö, joka kuitenkin hallitsee lavalla liikkumista ja jonka optimaalisin sijainti on lavan etuosassa ja leveyssuunnasta katsottuna keskellä. Monet suomalaiset pukuilijat osaavat kyllä hyvin olla keskellä, mutta muutama askel eteenpäin tarvittaisiin itsevarmuden harhakuvan luomiseksi.

Esiintyessä täytyy muistaa eräs hyvin tärkeä saia: esiintyminen yleisölle (tuomaristokin on osa sitä), eikä itselleen. Tarkoittaen sitä, että otetaan kontaktia yleisöön katseella, eleillä tai jopa puhumisella. Ja hyvin tärkeää on, että yleisölle ei käännetä selkää ellei se ole tarkoituksellista ja tarkkaan mietittyä. Rintama suunta olkoon siis yleisöön päin. Selän kääntäminen syö esityksen ilmeet ja elehdinnän, kun katsoja ei näe esiintyjää edestä päin. Lavan sivuilla vieraillessakin kannattaa muistaa, ettei käännä selkäänsä osalle yleisöstä. Tämä on virhe, joka hyvin usein jää esiintyjältä itseltään huomaamatta, joten kannattaa tarkkailla valppaasti omaa esiintymistään tämän suhteen.

Henkilönä lavalla

Teatterissa ja cosplay-esityksissä lavalla ei olla omana itsenään, vaan joku muu. Tämän pitäisi näkyä joka hetkestä, minkä viettää lavalla ja joskus jopa sen ulkopuolella. Valitettavan usein näkee tapauksia, joissa pukuilija kävelee lavalle ja ottaa roolinsa hahmona vasta lavalle saapumisen jälkeen. Roolin kuuluisi olla päällä jo takahuoneessa/lavan reunassa/yms. ennen lavalle saapumista. Ajatus voi olla vaikea, jos esitys on täysin ulkoaopeteltu, eikä improvisoinnille tai mokille ole mitään tilaa.

Monet painottavat sitä kuinka pitäisi yrittää kantaa pukua kuin hahmo, mutta oma ajatukseni on keksiä, miten hahmo kantaa itsensä. Kannattaa miettiä miten hahmo seisoo, millainen ryhti hahmolla on ja miten hahmo kävelee (keskitytään näihin näin aluksi). Ja sitten lavalla kaikki tulee tehdä liioitellusti. Voisin kertoa hieman omasta eläytymisestäni hahmoon. En tietenkään ole hahmossa koko conipäivää, mutta lavalla ja kuvattaessa otan roolin jo ajattelematta asiaa. Cloud'na hartiani nousevat hieman, pää kumartuu ja kasvoni tuimistuvat. Sesshoumaru'na puolestaan suoristan selkäni pitkäksi (sen mitä voin), kohotan leukaani ja naamalleni ilmestyy välinpitämätön tai paheksuva katse. Kaikin puolin muutun elegantimmaksi.

Jatkoa seuraa... Kiitän.

PS: Jos olen sattunut käyttämään ilmaisuja, jotka eivät ehkä kaikille avaudu, kysykää selvennystä ihmeessä (jos kiinnostaa). Ja vaikka seuraava tekstin pätkä on omistettu lähinnä ryhmäesityksille voi minulla juolahtaa mieleen tai muuten vaan tulla esille seikkoja jotak ovat tähellisiä myös yksilöesiintyjille.

Kerran oli Tracon

Moi!

Traconista on kerennyt jo kulua jonkin aikaa, mutta ajattelin silti käydä läpi hieman omia ajatuksiani kyseisestä (vaikka monet ovat jo siitä hyviä tekstin pätkiä kirjoittaneet).

Aloitetaan vaikka siitä, että en ole ennen Traconissa käynyt. Talvinen ajankohta ei ole passannut yhteen teatteriharrastukseni kanssa, koska yleensä juuri tuohon aikaan vuoden intensiivisimmät harjoitukset ovat joko olleet alkamassa tai jo käynnissä (viimetalvena pelasin uhkapeliä CosplayGaalan kanssa). Entisestä conipaikasta kiinnostaisi tietää kyllä jotain, mutta ehkä joskus tulevaisuudessa. Tampere-talo oli itselleni jo tuttu vuoden 2008 Animeconista. Tuolloin tykästyin paikkaan oikein kovasti, ja olin iloinen, kun kuulin, että Tracon tullaan järjestämään tällä kertaa Tampere-talolla.

Liput oli ostettu ennakkoon, joten ei tarvinnut jonotella. Pukuvalintani osoittautui fiaskoksi jo kävelymatkalla hotellilta Tampere-talolle. Oli äärettömän kuuma ja päätinkin vaihtaa vaatteita lauantaina, kun sisareni kanssa kävimme hotellilla syömässä. Ohjelmakarttaa tutkaillessa huomasin, että lähes kaikki katsomisen arvoiset luennot pidettiin ainakin osittain Cosplay-kisojen kanssa päällekkäin. Osan kuulemisen arvoisista luennoista olinkin jo nähnyt aikaisemmin Animeseminaarissa, mikä sinäänsä otti päähän jokseenkin paljon. Joidenkin luentojen missaaminen oli aivan oma vikani, kun ne pääsivät muistista lipsahtamaan täydellisesti.

Yksilökilpailu oli aika... pettymys. Show-sarjan olemassaolo lämmittää mieltäni paljon, koska se on hyvä tapa harjoitella sitä lavalle nousemista, mutta jopa show-sarjassa voisi olla se loppupalaute, vaikka siinä ei mitään palkintoja haetakkaan (en sitten tiedä oliko sitä edes pro-sarjassa). Muistakaa kuitenkin, että minä olen teatterinörtti ja pilkku on mun vakipano, kun tullaan esiintymiseen. Vaikka molemmat sarjat olivatkin läpikävely-muotoa, lavan voi silti ottaa haltuun ja tehdä yleisöön vaikutuksen eläytymällä. Joiltakin pro-sarjan kisaajilta tätä nähtiin, mutta olisin kaivannut paljon enemmän. Tuomaristo ei vakuuttanut. Palkinnot menivät varmasti hyville cossaajille, mutta silti tuomaristo ei vakuuttanut.

Lauantai-iltana arvoimme hieman Kiden kanssa, että mennäkkö sunnuntaiaamuna katsomaan Cosplay-Deitti vaiko peruukki luento. Päädyimme kuitenkin deittii, koska minähän halusin päästä tuijottamaan ja arvioimaan muiden esiintymistä ilkeänä ja pahana ihmisenä.

Deitin aloitus sytytti pienen kipinän sisälläni, että ehkä tästä saadaankin irti näytteliäntyöllisiä herkkuja, mutta tuo kipinä sammui pian. Kun ihmiset opettelevat tekstin ulkoa eivätkä selvästikkään ole lavalla paljoa esiintyneet, se ei näytä hyvältä. Host-poppoo vaikutti jämähtäneeltä ja esitys katkeili (paria poikkeusta lukuunottamatta). Deitti itsessään toimi mielestäni paremmin kuin Animeconissa edeltävänä vuotena. Hahmot olivat mielenkiintoisempia, vaikka osaa en tuntenut. Jone Riksusta oli mahtava iloruiske.

Cosplay-ryhmäkisassa teki mieleni työntää viuhka silmästä sisään. Koko kisassa oli ainoastaan yksi esitys, joka minua miellytti. En tuntenut lähdettä, mutta esitys oli kiehtova ja sitä jaksoi katsella (ja sitä ei edes palkittu >:O). Loput esitykset olivatkin sitten mielestäni jotain ihan hirveää. Osasta löysin hieman esityksen peruselementtejä, mutta ei paljon lohduta, jos ne jäävät vain murusiin. Vain harvoista löytyi perus draaman kaari (joka on tärkeä myös musiikki ja tanssiesityksissä!) eli alku-keskikohta-loppu. Monissa esityksissä oli olemassa alku, mutta keskikohta ja loppu oli unohdettu jonnekkin. Ne olikin sitten korvattu täydellä randomilla scheisse'lla. Läjä "hauskoja" vitsejä survottuna yhteen ei vaan toimi, ellei niitä ole kytketty jollakin yhteen. Tämä ryhmäkisa oli hyvä esimerkki myös siitä, millon liika on liikaa. Moni esitys oli huonosti koreografioitua tanssia, eikä ensimmäisen kolmen jälkeen enää oikein jaksanut katsella.

Onneksi säteilevä Rimppu sai piristettyä mieltäni aina esitysten välissä. Olen ihan fani. Naisen lavakarisma on jotain, mitä pitää kadehtia. Vaikka kyseinen ihanainen on itse sanonut, että homma kusi, toi hän silti homman kotiin juontojen ontumisesta huolimatta.

Tracon yllätti yhdeltä kantilta; pikkupentujen määrä oli alhaisempi kun odotin. Aprikoimme, että Desu ja pääsymaksu ovat ottaneet veronsa. Minullehan tämä oli vain positiivinen seikka ja varmaan myös monelle muulle pusupiirien, kiljumisen ja muunmoisen joukkohysterian vihaajille. Myyntipöytiä oli ihan kivasti. Löysinkin itse jotain, mitä ei ehkä perus-anime/manga/peli-kaupoista hirveänä löydä.

Tämä rant oli varmaan nyt tässä.

PS: Voin luvata, että avaudun nörttimäisine mielipiteineni cosplayn esiintymispuolesta tässä lähiaikoina, ellei sellainen hassu asia, jota jotkut kutsuvat elämäksi, tuki tielle. Esiintyminen on sentään selainen aihe, josta minä voin sanoa, että oikeasti siitä tiedän. Perkele.