tiistai 7. heinäkuuta 2020

Kymmenen vuotta Epätoivoa

Moi moi!

No tuota... tässä pääsi käymään niin, että Cosplayn epätoivo täyttää tänään 10 vuotta. Vuosikymmen cosplayta ja sen ohella bloggausta. Voihan. Mitä siitä on jäänyt käteen?

Tämän blogin alku ja juuret olivat siinä ajatuksessa, että saisin potkittua itseäni tekemään enemmän pukuja ja tasaisemmalla tahdilla. Pääsin myös dokumentoimaan omia projektejani vain itseäni varten. Samalla ihailin ja luin monen muun cosplay-bloggarin kirjoituksia ja työprosesseja.

Vahingossa löysin blogin ihkaensimmäisen otsakekuvan.
Blogit ovat jääneet enemmän tai vähemmäsn historiaan, joten kai minä sitten olen jonkinmoinen fossiili. Silti tämän blogin kirjoittaminen ja ylläpitäminen on edelleen minule hyvin rakasta ja tärkeää. Julkaisutahti ei ole sillä tasolla, mitä se joskus oli, mutta ei ole oma elämäkään. Lueskelen myös edelleen muiden blogeja aina tilaisuuden tullen.

Pukuja on tullut tehtyä, joten siinä kohtaa blogi (tai jokin muu) on ajanut asiansa. Uusia asioita ja materiaaleja on tullut tehtyä ja kokeiltua. Osa niistäkin on jo ns. "vanhentuneet". Niin kuin joku wonderflex, joka oli joskus kuuminta shittiä, mutta nykyään ei taida juuri olla edes kenenkään muistissa.

Houzukin sarvi taisi olla viimeisiä wonderflex-väkerrelmiä minulta.
Kuvaaja: Kifia
Toivon, ja jopa tiedän, että olen kasvanut näiden vuosien aikana sekä tekijänä että ihmisenä. Olen oppinut monenlaisia asioita ja luulen, että ne näkyvät puvuissani ja siinä, mitä olen nyt. Tiedän sen, mitä haluan tältä harrastukselta ja mitkä asiat sen parissa ovat minulle tärkeitä.

Joskus blogielämän alkutaipaleella muistaakseni totesin, että 'en tohdi lähteä kisailemaan, koska en näe itseäni vielä kisakelpoisena'. Kuitenkin kaipuu lavalle taisi viedä tuossa kohtaa voiton ja lähdin sittenkin kisaamaan. Hyvä, että lähdin, koska monet parhaista kokemuksista ja hetkistä tämän harrastuksen parissa on koettu juurikin kisalavoilla. Niinkin villejä juttuja on käynyt, että olen saanut jopa kunnian olla tuomarina useammassa kisassa.

Tuomariselfie 2019 Frostista
Mukana ihanin Umi, R0rune ja miä
Tämän harrastuksen parissa olen saanut tavata ja kohdata niin paljon mahtavia ihmisiä. Suomalaiset ovat äärettömän taitavia cosplayn saralla ja minä olen hirmuiloinen siitä, että olen saanut tutustua niin moneen taitavaan ja mahtavaan ihmiseen tämän harrastuksen kautta. Kiinnostuksen ja intohimon jakaminen cosplaysta tai jostain sarjasta muiden kanssa on yksi parhaista asioista tässä yhteisössä. Myös se, että olen saanut palautetta ja kehuja omasta tekemisestäni muilta, on ollut mahtavaa. Kiitos kaikille tästä kaikesta!

Rakastan tätä halikuvaa meistä hall-kisan sijoittuneista.
Mukana Jami, Mouru ja miun Excel-pylly
Kuvaaja: Mihashichu
Tämän blogin eliniän aikana olen tähän mennessä tehnyt tasan 50 pukua. Muutama vanha puku on tullut tehtyä kaksi kertaa. Tuota ennen olin tehnyt jokusen puvun, mutta selkeästi aktiivisempi vaihe ja lapasesta lähteminen tuli tämän blogin myötä.

Blogiajan eka puku oli Nice
Kuvaaja: Kis (2016)
On mahtavaa nähdä se kehitys, mitä kymmenen vuotta on tuonut. Vaikka välistä onkin sellainen olo, että junnaan taidoissani täysin paikallaan enkä kehity mihinkään, niin ei se ihan pidä paikkaansa sittenkään. Nyt omaan taitoja, joita en uskonut koskaan hallitsevani. Mukaan on tullut myös uusia materiaaleja ja sitä kautta tekniikoita, joita ei edes tainnut olla olemassa kymmenen vuotta sitten. Kankaan värjääminen ja peruukit tuntuivat joskus niin pelottavilta ja vaikeilta. Worbla ja EVA-muovi ovat molemmat ilmestyneet kuvioihin tämän kymmenen vuoden aikana. Ja olenhan minä opiskellut itselleni vaatetusompelijan perustutkinnon saman aikaikkunan sisällä!

Sitten tämä uusin tulokas eli Keith
Tässä vaiheessa lempipukuni on varmasti edelleen Yuna. Se antoi pukuna minulle haastetta ja, vaikka kaikki ei ole niin tiptop kuin haluaisin, on se kai silti puku, johon olen eniten tyytyväinen. Tietenkin siihen sitoutuu sekä hurja määrä nostalgiaa, WCS-tunteita että helpotusta (koska näytän siinä puvussa ihan hyvältä). On myös varmasti monia yksinkertaisempia pukuja, joita olen tehnyt ja joissa on vähemmän virheitä, mutta kokonaisuutena Yuna on antanut minulle paljon.

Kuvaaja: Mikko Karsisto
Tässä vuosien varrella olen saanut kokea monenlaista. Ihan tuolla siviilielämässä ja cosplayn parissa. Kaikesta en ole tietenkään täällä kertoillut, mutta ne kuitenkin heijastelevat aina jonkin verran toisiinsa. Vuosi 2019 oli minulle ehkä kaikista rankin vuosi koko tämän kymmenen vuoden ajalta. 2020 on minulle ollut tavallaan hyvin helpottava kaikesta paskasta huolimatta. Paljon on tullut eteen ja kaikki se on vaikuttanut siihen, mitä ja kuka olen nyt.

Tuntuu edelleen tosi epäuskottavalta, että MULLA ON KÄYNTIKORTTEJA!
Näitä, muuten löytyy, jos joku haluaa mini-minuja :D
Hyviä kisakokemuksia minulla on paljon ja olen kastanut varpaitani monen tasoisissa ja tyylisissä kisoissa. Vaikka esityskisat ovat mielestäni ihania ja pidän niiden löyhemmistä säännöistä, ne eivät enää tarjoile minulle kaikkea haluamaani. Näen oman cosplayni vahvasti kokonaisuutena, jossa haluan yhdistää puvun ja puvussa esiintymisen mahdollisimman hyvin. Tällä hetkellä arvokisat ovat se formaatti, jossa pääsen mittaamaan omaa osaamistani ja mistä saan parasta osviittaa tulevaan. Haluan kuitenkin kehittyä tässä harrastuksessa sekä pukujen että esitysten kautta. Silloin tällöin voi vähän pyllyillä esityskisoissa.

Siellä woodi, Kide ja miä
Kuvaaja: Rea Rautamies
Ei myöskään unohdeta sitä, että olen, kuten joskus menin tokaisemaan, lavanarkkari. Se ei ole muuttunut mihinkään. Kaipaan lavoille, haluan antaa yleisölle jotain, mikä saa jotain sisimmässä liikkumaan. Oli se sitten naurua, surua tai jotain ihan muuta. Cosplay on minulle taidemuoto. Kahlitseva taidemuoto, mutta taidemuoto siitä huolimatta.

Kisaaminen on vienyt minut sellaiseen pisteeseen, josta en ehkä ihan oikeasti osannut uneksia. En koskaan ajatellut, että voisin olla Suomen MIKÄÄNedustaja. WCS-ruljanssi sai alkunsa 2014, kun halusimme erottua ja koska huvitti. Sitten oltiin kierteessä. Se antoi ja otti paljon.

Olihan tämän esittäminen jo palkinto minulle. Saati muu reissu.
Kuvaaja: Songriku
Kisaamisen myötä olen päässyt tapaamaan monta sellaista henkilöä, joiden cosplayta ihailen ja arvostan, mutta parasta oli kenties WCS-matkalla tutustua Joshua Hartiin. Olen seurannut Joshuan uraa vuosia ja samalla ihaillut hänen pukujaan ja kädenjälkeään. Kun sain kuulla, että Joshua ja Garnet Runestar edustavat USA:ta WCS:ssä ja pääsen tapaamaan heidät, taisin ihan oikeasti itkeä. Tietenkin kaikki kimallus ja kulissit romahtivat heidät tavattaessa (ihmisähän hekin ovat), mutta edelleen ihailen heidän molempien työtään ja omistautumistaan.

Piti vähän olla fani :D
Ei mitään muistikuvaa, kuka tän kuvan otti.
Tulevaisuudelta toivon edelleen uusia juttuja, seikkailuja, uusia ja vanhoja tuttavuuksia, kokemuksia ja kehitystä. Näin suppeasti tiivistettynä. En näe itseäni mitenkään jäämässä pois cosplayn kelkasta. Enemmänkin niin, että elämä muokkautuu ja tämä harrastus siinä mukana. Blogi varmasti tulee porskuttamaan siinä sivussa yhtälailla. Kaipaan tapahtumia ihmisten, cosplayn ja bloggauksen takia.

Fukka kiittää kaikista näistä vuosista! Epätoivo jatkuu ja ratkoja on edelleen hukassa!

PS: Olisiko se aika tehdä taas uusi ulkoasu?

tiistai 30. kesäkuuta 2020

Todellinen ongelmanuori

Hei taas!

Hetkeksi olen kerennyt irroitautua cosplay-jutuista, mutta vain siksi, että tekemistä muuten on ollut niin hurjasti. Blogia en ole ehtinyt edes muistamaan. Haluan kuitenkin purkaa tämän viimeisimmän tekeleeni, ettei blogitauko veny ihan minne sattuu.

Tamakin jälkeen olin jälleen kerran siinä pisteessä, että halusin jotain värkättävää ja kuitenkin mielekästä. En kuitenkaan jaksanut aloittaa mitään suurta ja ihmeellistä, koska meh. Päässäni pyörähti idea puvusta jos toisesta, mutta se, joka sai tuulta alleen, oli Keith Voltronista.

Ihana ongelmanuori on hän.
Voltron ei ole mikään suosikkisarjani, mutta se on onnistunut viihdyttämään minua kuitenkin hyvin paljon. Sarjassa on muutama hahmo, jotka kutkutelevat cosplay-mielessä; Shiro on hahmona hyvin mielenkiintoinen ja Allura puolestaan on visuaalisesti miellyttävä. Kuitenkin se syy, miksi päädyin valitsemaan Keithin on se, etten tunne sopivani Shiroksi tai Alluraksi. Shiro kuuluu sarjaamme 'Massiiviset miehet, joilla on leukaa ja lihasta'. Siinä on monta ominaisuutta, joita en tunne omaavani. Alluran viehättävyyteen puolestaan minun kohdallani vaikuttaa vahvsti hahmon tumma hipiä. En näe kalmankalpean minäni saavutavan sitä värien harmoniaa, joka Alluran hahmodesignissa on vahvasti läsnä.

En tunne sopivani edes rimpula Keithiksi, mutta pidän hänen alkukausien designista sen verta kovin, että heitin taas epäsopivuudellani vesilintua.

Lähdinkin sitten täysin soitellen sotaan... taas.

Keithin takki on palapeli muotoja ja värejä. Halusin käyttää samaa kangasta kaikissa muissa osissa, paitsi resorissa. Ostin siis valkoista toimikaskangasta, jonka värjäsin punaiseksi ja keltaiseksi.

Ekalla oikein!
Tein tietenkin taas testit väreistä, mutta tällä kertaa heti ensimmäiset testit olivat juuri sopivat! Jee jee! Keltaista ei tarvinnut värjärä kuin pari pientä palaa. Punaista taas piti värjätä isompi määrä, koska myös Keithin kengissä on punaisia osia.

Samaan aikaan takki oli hyvin simppeli, mutta kaikkien mittasuhteiden fiksailu vei aikaa. Lopullinen ompeleminen oli hauskaa, koska kokonaisuus muodostui jo pelkästä värimaailmasta. En tiedä miksi, mutta tuntuu siltä, että en kovin usein tee pukuja, joissa yhdessä vaatteessa yhdistyisi useampaa väriä samalla tavalla. Oli jännnää.

Takin miehusta ja hihat ennen kasausta.
Tässä kaulus on vielä liian korkea.
Suttukuva on suttu :C
Sitten se resori... Tarkoitus oli tehdä ihan kunnon resori joustavasta kankaasta, mutta värjäysyritykset eivät oikeen onnistuneet. Minulla oli varastoissa valmiiksi paksua, puhtaanvalkoista trikoota, jota halusin käyttää resorikankaana. Tein hirmuisen määrän väritestejä, mutta en päässyt mitenkään lähelle haluttua sävyä. Tein yhden testin samalla kankaalla, josta muut takin osat olivat, ja lopputulos oli ihan eri kuin trikoon kanssa. Luulin tuon trikoon olevan 98-100% puuvillaa, mutta ei kai se sitten ollutkaan.

FUUUUUUUUUUUUUUUUUU!
Kuten kuvasta näkyy kaikki yritykset värjätä tuota trikoota olivat enemmän tai vähemmmän mutaisen värisiä. Takin toimikaskangas kuitenkin näytti jo ensimmäisen testin jälkeen oikealta, joten päätin lopulta tehdä resorikappaleen siitä. Loput kankaasta uimaan liemeen ja hupsista.

Oikealla se, mitä haettiin, ja vasemmalla se, mitä sain.
Perse. Väripuntarini tarkkuus ei riittänytkään tämän värin annosteluun. Sitten piti etsiä uusi vaaka, joka kykenee punnitsemaan 0,1g tarkkuudella.

Lopulta sain kuin sainkin kankaan värjättyä oikean väriseksi, mutta monta yritystä ja paljon hermoja se tällä kertaa vaati.

Tässä kaikki väritestit, jotka on resoria varten värjätty.
Alimpana lopullinen kangas.
Resori saatiin värjättyä ja siinä välissä ompelin myös housut. Epäonnekseni jouduin huomaamaan, että housukankaassa on useampi iso värivirhe. En ollut huomannut näitä virheitä ennen kankaiden leikkuuta ja ompelua. Pohdin ja mähkin jaksanko tehdä kokonaan uudet housut, mutta samaan aikaan inhosin näitä housuja, koska värivirheen lisäksi ne olivat materiaalina hieman inhottavat päällä.

Valmis takkia ja T-paita.
Housut vielä pohdinnassa.
Kuitenkin päädyin ostamaan uuden housukankaan. Päätin suorilta käsin ostaa samaa kangasta, jota käytin Tamakin housuissa, koska se oli kiva päällä ja sopivan joustava. Lisäksi minun ei tarvinnut kuin pyörähtää kangaskaupassa kaikkien hullujen korona-ompelijoiden seassa, kun tiesin, mitä hain (siis en koskaan ole nähnyt niin paljon asiakkaita kangaskaupassa kuin nyt koronan aikaan). Se oli hyvä päätös! Uudet housut ovatkin paljon kivemmat ja mukavammat päällä.

Eipä niistä hirveästi tässä näe, mutta ovat paremmat kaikin puolin.
Kengät olivat samalla ihanat ja hirveät. Hieman jännitin osaanko tehdä moisia kenkiä ja kuinka siististi, mutta tuli niistä ihan kivat.

Pohjakenkä
Ostin nämä pohjakengät alunperin Minalle, mutta päätin kuitenkin käyttää niitä Keithissä, koska sain toiset vanhat ja rikkinäiset kengät äidiltä, jotka sopivat Minalle myös. Leikkasin varret lyhemmiksi ja irrotin vetoketjut kengistä kokonaan. Tuon jälkeen perinteisesti kelmutin kengän ja jalkani, teippasin ne ja piirsin kengän kaavat teipattuun jalkaani. Näistä kaavoista tein kenkäproton, johon muokkasin vielä saumanpaikkoja uusiksi.

Uhrasin tähän pieleen menneen värjäyskankaan.
Nämä kengät oli hauska ommella. Niin paljon kulmasaumoja! Ompelin kaikki kappaleet kaksikerroksisina, että kangas saisi vähän enemmän ryhtiä. Kangas oli sama kuin takissa ja housuissa, jotta sävyt eivät poikkeaisi toisistaan. En yleensä halua käyttää puuvillakankaita kengissä, koska se likaantuu niin helposti ja siitä näkyy liimausjäljet helposti läpi.

Lähes kasassa
Tässä vielä höpsö kuva saumoista sisäpuolelta.
Ihan ongelmitta ei mennyt näiden kenkienkään kanssa. Punainen kangas ei riittänytkään kenkien varren käänteeseen, joten jouduin värjäämään uuden palan kangasta ja toivomaan, että se olisi tarpeeksi saman sävyinen kuin muut punaiset osat. Ihan samaan sävyyn en päässyt, mutta tarpeeksi lähelle heti ensi yrittämällä. Pisti jännittämään.

Liimausvaiheessa, aivan loppusuoralla onnistuin myös jotenkin ihmeellisesti tahrimaan toisen kengän verellä... Hyvä minä.

Että ottaa päähän.
Ehkä kaikista jännittävin osa Keithin projektia oli tikarin tekeminen. Kerrankin sai työstää proppia täysin rauhassa ja huolella. Outo tunne oli se, mutta hyvin tyydyttävä tietyllä tavalla.

Minun versioni.
Aloitin tietenkin piirtämällä tästä alati muuttuvasta kirjeveitsestä kaavan ja mallain, jonka mukaan lähdin työstämään tikaria.

Runkona käytin kartonkia, jonka molemmin puolin liimasin pari kerrosta softista kolmiulotteisuuden aikaansaamiseksi. Tämän koko hässäkän voileipäsin tavallisella worblalla, jotta saisin siihen tarpeeksi lujuutta. Ensimmäisellä kerralla tikarista tulikin tässä vaiheessa niin ruma, että päätin tehdä uuden alusta asti. 

Vaiheita
Kun olin hieman muistellut sitä, miten normaali worbla käyttäytyy, niin onnistuin paljon paremmin tässä yritelmässäni. Toiseen versioon tein viistot reunojen täytöt mustalla worblalla, koska se on hieman paremmin muovailtavissa ja väriero jätti näkyviin selkeästi rajan, missä terän viisto kohta alkaa. Kahvaa paksunsin tavallisella worblalla. Tähän tikariin onnistuin upottamaan paljon muista projekteista jääneitä hukkapalasia. Worbla-kerrosten jälkeen gessosin ja hioin terän useaan otteeseen, jotta saisin siitä mahdollisimman sileän.

Kivi vasta mallailussa.
Gesson jälkeen kiinnitin nuo ihme siivekkeet myös kiinni tikariin. Ne ovat softispaloja, jotaka on voileivätty worblalla, mutta niitä en lähtenyt gessoamaan. Niiden kiinnityskin on vain worblalla. Tämän jälkeen sivelin tikarin Erikeepper+vesi-liuoksella varmaan lähemmäs 20 kertaa, jotta saisin tikariin sileän ja kestävän pinnan. Siitä tuli hyvin kiiltävä.

Kivet puolestaan ovat Worbla's Crystal Artia. En edes harkinnut niiden valamista, koska a) se olisi ollut turhan kallista ja b) en luota omiin valuutaitoihini. Siksi siis päädyin crystal artiin.

Hän samea.
Ensin tein kaksi täysin kirkasta möllykkää. Joitain kuplia ja ilmarakoja kiviin jäi, enkä vielä ole varma, onko olemassa jotain keinoa saada ne pois tällaisista isommista kappaleista. Kuvio, joka kivissä näkyy, on valkoista paperia, liimattuna kartonkiin ja maalattu hopeaksi, jotta se heijastaisi hieman valoa. Tämän jälkeen se on liimattu lakalla kiven taakse.

Itse väritys taas on saatu aikaan copic-tusseilla kiven takapuolelle. Väritin ensin kiven ja kuvion reunukset punasävytteisellä violetilla tussilla, minkä jälkeen väritin muun taustan sinisellä tussilla ja nopeasti perään samaisella violetillä päälle, jotta värit hieman sekoittuisivat. Lopuksi lakkasin kiven kauttaaltaan useaan kertaan ja liimasin sen taakse foliopalan.

Blöm
Kivet eivät ole mitään parhaimpia tai hienoimpia ja varmasti joku taitava valuosaaja olisi saanut niistä paljon siistimmät. Silti minä tykkään niistä. Jotenkin ehkä pidän niiden rosoisuudesta ja kärsineestä ulkomuodosta. Tavallaan se myös sopii niille tikarin tarinan puolesta.

Ennen kivien kiinnitystä tikari sai päälleen hopeisen spraymaalin ja hieman patinointia ynnä muuta akrylimaaleilla. Totesin kuitenkin, että tarvitsen paremmat akrylimaalit, koska en meinannut saada sekoittaessa tasaista maalia aikaan ollenkaan.

Hän valmis!
Kivien ja maalin jälkeen lakkasin vielä koko tikarin moneen kertaan, jotta se kiiltäisi hienosti. Maalit hieman tuhosivat kaunista, tasaista ja sielää pintaa :C Lopuksi kahvan ympärille liimasin vinokaitalenauhan.

Tikari kulkee Keithin mukana vyöllä olevassa tupessa. Vyön prosessista tai vyöpussukoiden tekemisestä en muistanut ottaa kuvia. Hubs. Viritelmä ei ole kummoinen; vyö kankaasta, solki worblasta ja sen päällä liima+vesikäsittely. Pussukat on ommeltu muotoonsa, sisällä on vuori ja keinonahasta tukirakenne.

Tämmöinen ihmeellisyys.
Tuppi on EVA-muovia ja kooltaan hitusen isompi kuin tikari itse. Tikari sujahtaa sisään helposti, mutta ei kuitenkaan lipsahda vaivihkaa ulos. EVA:n liimattavat reunat on leikattu viistoon siistin saumakohdan aikaansaamiseksi. 

Siin he.
Tupen päälle tein kierrätetystä trikookankaasta ns. sukan, johon on ommeltu kuja, jonka läpi vyö kulkee. Sukka on liimattu tupen suulle kiinni ja kuviointi on maalattu kangasmaaleilla. Tupen kaavaan piirsin kuvioinnin rajat, jotka vain tummensin, kun tuppi oli jo sukan sisällä. Teippasin rajat vielä maalarinteipillä, ettei tarvinnut maalata vapaalla kädellä.

Hienosti näkyy siistimättömät saumanvarat tuossa keskimmäisessä kuvassa.
Tuppi on tosi kevyt, mutta veitsi ei, joten yllätyin siitä, miten hyvin se oikeasti pysyy vyöllä ja vyö päällä sen kanssa. Myös näin sivuhuomiona; omaa takapuolta on vaikea kuvata.

Anteeksi jälleen suttukuva :C
Tikari ja sen tuppi ovat ehkä lempiasioitani tässä puvussa. Lähinnä ehkä toimivuuden takia. Tikarissa on kuitenkin paljon parantamisen varaa. Tuppi taas oli reffeissä niin ruma, että tein siitä tarkoituksella vähän nätimmän :D

Tein Keithille myös hanskat! Ja juuri, kun sain ne valmiiksi, äiti kysyi oleellisen kysymyksen; "Eikö noita olis voinu ostaa?" ... Niimpä. Varmasti olisi tai olisihan minulla ollut kaapissa valmiina hyvät resuiset hanskat, joista ne olisi voinut modata. Tämän saman kysymyksen kysyin itseltäni myös siinä vaiheessa, kun Keithin T-paita valmistui.

Ite tein ja säästin, kun jämä kankaista tein!
Vielä loppuun asiaa peruukista. Tuosta ainoasta osasta, joka on vielä kesken. Peruukkikaupat menivät kiinni koronan vuoksi, eikä hirveästi innostanut rueta tilaamaan peruukkia Kiinasta asti. Onneksi löysin erään vanhan peruukin, joka hyvin jouti uuteen käyttöön.

Karvaotus.
Tämä peruukki kuului aikanaan Alexille. Tuo nainen ei tule näkemään enää päivänvaloa, joten hyvä laittaa peruukki kiertoon. Onneksi en vielä 2012 ollut kovin kummoinen peruukinleikkaaja, koska Alexin lyhyen otsiksen lisäksi peruukista löytyy myös paljon leikkaamattomia otsahiuksia. Halusin tähän peruukkiin kuitenkin lisää tuuheutta, joten ompelin siihen lisää kuitunauhoja melkein kokonaisen toisen peruukin verran.

Ihanaa, kun tässä vaiheessa harrastamista näitä matskuja vaan löytyy jostakin.

Hänestä tuli kaunis.
Ja minulla naamassa Tamakin meikit :D
Peruukkia en ole sen enempää ehtinyt muokkaamaan, koska muita askareita ja tekemistä on pukannut listalle viime aikoina niin kovasti.

Mikään osa tästä puvusta ei syntynyt ilman jotain kikkailua tai ongelmanratkontaa. No, nyt ollaan voiton puolella. Jahka saan jonkun sauman, niin yritän saada Keithin 100% valmiiksi. Sitten voin taas hyvällä omallatunnolla siirtyä seuraavaan pukuun :D

Fukka kiittää!

sunnuntai 19. huhtikuuta 2020

Kermaperse

Moi!

Hetki on kulunut ja maailma on ihan eri pisteessä kuin viimekertaisen merkinnän aikaan. Elämme jännittäviä aikoja. Olen vuosikaudet pyrkinyt siihen, että pystyn tarvittaessa tekemään ja touhuamaan kodissani mahdollisimman laajasti. Siitä on tässä maailmanajassa hirmuisesti hyötyä.

Siis. Intopiukeuksissani tekaisin uuden puvun, vaikka tulevat tapahtumat peruuntuvat toinen toisensa jälkeen. Tavallaan olen helpottunut, koska se tarjoittaa, että edes jollain tasolla tämä tilanne otetaan tosissaan. Ei se kuitenkaan näytä tämän hetkistä pärinääni hidastavan (spoiler: aloitin jo seuraavan puvun tekemisen).

Kaikki puvut, jotka aloitin viime vuoden puolella, ovat jälleen jääneet tauolle. Mikä mistäkin syystä. Hyvin suurella todennäköisyydellä ainakin yksi, ellein jopa kaksi, niistä tulee valmistumaan edes jossain vaiheessa. Kaipasin kuitenkin tähän väliin jotain "mikä ei rassaa päättä ihan hirveästi ja etenisi mutkitta" (jälleen kuuluisat viimeiset sanat). Ouran on pärissyt jo pari vuotta hyvin voimakkaasti, kun katsoin sarjan pitkästä aikaa uudestaan. Olen myös hautonut miesten puvun piirto-ohjetta kouluajoista asti ja pohdin, että Ouranin koulupuku olisi hyvä tilaisuus kokeilla sitä.

Päätin sitten, että nyt on se hetki, ilman mitään paineita, lähteä kokeilemaan tätä projektia.

Jälleen paras idiootti
Hyvin moni sarjan hahmo vetää minua puoleensa tavalla tai toisella. Mm. Haruhi on ihana, Kyoya huipuin mulkero, mutta kuitenkin idiootti ja dorka Tamaki vei voiton näin ensimmäisenä. Aina voin tilata peruukit myös muille, kun puku kerta on jo olemssa (Haruhille saattaisi löytyä jo jokin peruukki kaapista...).

Peruukin tilasin ensimmäisenä, koska jo tuohon aikaan korona kolkutteli ovella. Nyt hieman harmittaa, etten sittenkään tilannut enempää peruukkeja muita pukuja varten, koska CosCraft pisti oven säppiin koronan takia. Joudun ehkä kääntymään Ebayn puoleen.

Hän oli kaunis.
Jo alusta asti tiesin, että en tule löytämään sopivanväristä kangasta takkiin, joten etsin suosiolla valkoisen kankaan värjättäväksi. Jokusen testivärjäyksen jouduin tekemään ennen kuin oikea värisuhde osui kohdalle. Harmi vaan, että kamera vääristää lopullisen värin myös todella helposti. Että kiva.

Ja mikä on tämä järjestys?
Ylimpänä hyväksi todettu, välissä ensimmäinen ja toinen koe ja viimeisenä varmistusvärjäys.
Itse takin piti olla muka helpponakki, jossa oli vähän uusia juttuja. No ei ollut.

Ohje, jolla piirsin takin kaavan on siis tarkoitettu miesten juhlapuvun yms. piirtämiseen, ja varmaan peräisin jostain 80-luvulta mallin perusteella. Käytin kuitenkin omia mittojani hieman sovelletusti. Mutta koska kaava kuitenkin oli tarkoitettu hieman erilaisille mittasuhteille kuin mitä itse omaan, jouduin tekemään kaavaan hurjasti muutoksia. Vaikka kuinka yritin parhaani mukaan korjata istuvuuden jo kaavoihin, jouduin silti hurjasti muokkaamaan myös lopullista takkia. En tykännyt. Varsinkin hiha ärsytti, enkä vieläkään ole siihen ihan tyytyväinen. Mut hei! Mulla on taskut!

Tan ta daa!
Munasin niin monta asiaa myös ihan vain sillä, että en ajatellut asioita loppuun asti. Mm. leikkasin vuorin kappaleet liian kapeilla saumanvaroilla, kun en malttanut tehdä sovituksia loppuun ennen vuorin leikkuuta. Piti ostaa uusi vuorikangas. Tässä sitä taas opitaan, että huolellisuus säästää hermoja enemmän kuin uskoisi.

Kyl se lopulta tuli valmiiksi.
Välistä, kun takki otti pattiin, hurautin housut kasaan. Käytin Lenin housujen kaava tekemättä mitään muutoksia. Aluksi epäilin, että joutuisin edes kaventamaan lahjetta. Ei tarvinnut tehdä sitäkään.

Harkitsin myös kravaatin tekemistä alusta loppuun itse. Kuitenkin päätin toisin, kun laskin kankaan menekkiä vain yhtä pientä kravaattia varten. Onneksi kaapista löytyi jo musta, kapea kravaatti, johon vain ompelin käsin violetin satiininauhan.

Nämä oli kivoja!
Ensimmäistä kertaa pääsin käyttämään päälystettäviä nappeja! Nämä oli jotenkin ihania. Olen odottanut jotain tilaisuutta, että pääsisin kokeilemaan näitä ja nyt se onneksi tuli. 

Kaiken Ouran-rakkauden lisäksi yksi syy, miksi halusin tämän puvun tehdä oli takin rintamerkki.

Oli kivaa.
Kirjontaa oli vähän jo ikävä ja tällaisen kauttaaltaan täytettävän kuvion kirjominen oli minulle uusi juttu. Jäljensin kuvion valkoiselle puuvillabatistille, jota satuin löytämään kotoa. Tulostettu kuva näkyi kankaasta hyvin läpi ja oli siksi helppo jäljentää. Tämän jälkeen silitin taustalle vielä tukikankaan.

Valmiin kirjailun taakse silitin vielä kaksi kerrosta tukikangasta (tällä kertaa mustaa), minkä jälkeen leikkasin kuvion sievästi irti niin läheltä reunaa kuin vain mahdollista. Reunaan jäi pienenpieni raita valkoista batistia (viimeinen kuva), jonka naamioin mustalla kangasmaalillla. Näin myös pystyin sinetöimään kirjailun reunan purkautumisen varalta.

Eihän siitä mitään supersiistiä tullut, mutta nyt on taas opittu jotain.

Saatte Instagram-kuvia, kun en jaksa muokata uusia.
Peruukki onnistui yllättävän hyvin.
Olen niin hirmu iloinen tästä puvusta, vaikka en yhtään tiedä, milloin pääsen sitä kuvaamaan tai pitämään conissa päällä. Onneksi on TikTok. Pieniä vikoja lukuunottamatta tykkään lopputuloksesta myös. Prosessi ei taas ollut sitä, mitä odotin, mutta nyt se on kuitenkin tehty.

Tässä hetkessä ei voi kuin odottaa, tehdä oman osuutensa koronan taltuttamiseksi ja haaveilla kenties joskus tulevista tapahtumista.

Fukka kiittää.

PS: Aloitin jo siis seuraavan puvun ja, koska alkoi taas tökkiä, päätin välissä kirjoittaa tämän merkinnän, jota olen vain lykännyt myöhemmäksi.

PSS: Peskää niitä käsiä ja pysykää kotona.

lauantai 29. helmikuuta 2020

Jokin on muuttunut

Hei.

Jaa... Mistähän sitä aloittaisi? Edellisen syksyn ja tämän alkuvuoden olen pystynyt harrastaman cosplayta tavallaan uudessa muodossa; ilman aikatauluja, ilman sitoutumista kehenkään toiseen ihmiseen, ilman suunnitelmia. Se on ollut varsin helpottavaa, varsinkin koko WCS-härdellin jälkeen. Koko edellinen vuosi suunniteltiin WCS:n ympärille, mikä ei ole minulle sinänsä haastavaa, mutta rajoittavaa. Olen kuitenkin pohjimmiltani hetkessäeläjä ja flow-ihminen.

Tässä nyt uudessa vapauden tunteessani olen tutkinut omaa elämääni ja cosplay-harrastustani. Olen aina välissä aiemminkin sanonut, että: "Pidän hetken taukoa puvuista ja keskityn niihin asioihin, joita en ehdi tekemään pukuprosessien aikana," tai jotain muuta samaa rataa. Tämä ei kuitenkaan ole ollut ihan totta, koska tuolloin aina takaraivossa on kuitenkin kolkuttanut se "kohta pukuja, kohta pukuja" -mantra, enkä yleensä ole saanut mitään kuitenkaan päätökseen tuon "tauon" aikana.

Pääsin nyt myös pelaamaan Legend of Zelda: Breath of the Wildia, josta olen nauttinut niin kovin.
Tämä peli tarjoilee minulle niin paljon kivoja asioita.
Nyt kuitenkin olen saanut tehdä rauhassa paljon asioita, jotka ovat jääneet aikaisemmin tekemättä! Olen pelannut loppuun mm. neljä videopeliä, mikä minulle on aikaisemmin ollut täysin mahdotonta. Esimerkkinä Persona 5, jonka sain päätökseen syys-lokakuussa. Ostin pelin, sen julkaisupäivänä, 4.4.2017 (ja muuten haistakaa paska kaikki, jotka jaatte isoja juonipaljastuksia missä tahansa muodossa). Ja koska olen nyhvä ja haluan tehdä peleissä yleensä lähes kaiken, meni Persona 5:n läpipeluuseen minulla n. 120 tuntia. Joskus haluaisin myös pelata pelin uudestaan, mutta siihen harvoin on aikaa. Nyt kuitenkin kerkesin aloittaa Final Fantasy XV alusta :D

Cosplay antaa minulle hyvin paljon, mutta se todellakin syö aikaa muilta harrastuksilta. Yläaste-, lukio- ja vielä ammattikouluaikoina piirsin ja maalasin paljon. Nyt kuitenkaan en muista, milloin viimeksi olisin maalannut mitään muuta kuin cosplay-asioita. DnD-harrastus taas palautti mieleen sen, että piirtäminen on itse asiassa ihan kivaa. Enkä ole edes kadottanut ihan kaikkia taitojani siinäkään.

Tämä ehkä on viimeisin maalaukseni... ja se on jostain vuodela 2013?
Cosplay on hyvin monipuolinen harrastus ja juuri siksi olen kuitenkin päässyt jollain tavalla piirtämään ja maalaamaan sen puitteissa. Siksi myös cosplayn on helppo ns. sysätä syrjään muita harrastuksiani. Ne tavallaan ovat pysyneet edelleen mukana, vaikka en niitä spesifisti olekaan harjoittanut.

Pelit, sarjat ja elokuvat puolestaan ovat mukana cosplayssä tietenkin hahmojen kautta. Vaikka en aktiivisesti pelaa peliä tai katso jotain animea, nekin pyörivät mukana, kun etsin referenssikuvia tai suunnittelen esityksiä. Palaan hahmojen lähteiden pariin pukuja tehdessä.

Jos tätä nyt voi verrata vesivärimaalaamiseen...
Mihin tämä kaikki sönkötys sitten tähtää? No, olen pohtinut sitä, että mikä on ollut minun suhteeni cosplayhin ennen ja mitä se tulee olemaan tästä eteenpäin.

Cosplay on minulle edelleen se tärkein ja rakkain harrastus. Se ei ole muuttumassa mihinkään, mutta se missä muodossa ja paljonko annan sille aikaa saattaa muuttua. Puvut pärisevät edelleen. Siitä ei tarvitse huolehtia, mutta haluaisin antaa itselleni enemmän aikaa myös harrastaa muuta. Ja samaan aikaan haluan tehdä kaikki puvut heti nyt...

Vaikka Tracon muuten hiersi, niin Urarakaa oli tosi mukava pitää päällä.
Kuvasi Kangaskasa
Yksi asia, minkä on minulle hyvin tärkeää cosplayssa, on pukujen pitäminen. Minusta on kiva pitää pukuja päällä ja halauaisin käyttää jokaista pukua mahdollisimman paljon. Näin "saisin enemmän vastinetta rahalleni" eli puvut eivät olisi mitään kertakäyttöjuttuja. Se on yksi syy, miksi haluaisin kirtää kaikki ihmeen cosplay-kissanristiäiset läpi. HALUAN VAAN PITÄÄ PUKUJA PÄÄLLÄ!
Yhden ihanan lisän tähän minun cosplay-harastukseeni on tunonut TikTok, joka nimenomaan antaa minulle lisää turhia syitä laittaa joku puku päälle. En ole mitenkään suosittujen hittisarjojen tai hahmojen ytimessä millään tavalla, saati että minulla olisi niistä pukuja valmiina. En siis mitenkään voi menestyä TikTokin puolella. Lähinnä keskityn omaan perseilyyni, mutta minulla on ollut sen parissa kuitenkin hirmu hauskaa.

Mulla on kivvaa.
Löydyn TikTokista myös @fukkarisuaita
TikTok ja pukujen tehokkaampi uusiokäyttö on innostanut minua myös vanhempien pukujen päivittämiseen. Saan vanhoille puvuille lisää käyttöikää ja voin laittaa ne päälle ilman, että laatu hävettää niin paljon ja tavallaan se on silloin uusi puku. Lisäksi pukujen päivittämisestä puuttuu se stressitekijä, että tuleeko puku valmiiksi jotain tapahtumaa varten. Minulla stressin mahdollisuus ei ole ollut koskaan kovin suuri (kisapuvuissa hieman ehkä eri asia). Enemmänkin halu saada puku valmiiksi ja saada se päälle on ollut puskevana voimana.

Ihan vaan pärinöissäni parantelin Kanamen peruukkia.
Eli tuota siis... Tulevaisuudessa tulen tekemään cosplayta luultavasti yhtä paljon kuin ennenkin. Se, onko tuotannossa uusia pukuja vai vanhojen päivittelyä, on kokonaan fiiliksistä kiinni. Tulen luultavasti kisaamaan, koska kaipuu lavalle on kova. Missä ja milloin jää nähtäväksi.

(Hitsi, mitähän minä-kymmenen-vuotta-sitten olisi ajatellut siitä, että ihan julkisesti toetan, että mainaan kisailla cosplayn parissa...)

Fukka kiittää!

PS: Tämä oli taas vaihteeksi tällainen pohdiskelu täysin minusta lähtöisenä.