perjantai 26. toukokuuta 2017

Virallisesti hirvein ikinä

Moi!

Olen ollut viimeaikoina maassa, koska yhyy ei ole mitään, millä päivittää blogia, mutta sitten hups onpas. Desuconin pukusuunnitelmat heittivät kertaalleen härän pyllyä, mutta onneksi ei ole jäänyt hätä käteen.

Ihan alkuun oli vaikea päättää, minkä puvun haluaisin Desuun tehdä. Len lähtee sunnuntai puvuksi, koska rakkaus, mutta lauantaille piti keksiä jotain. Ensimmäinen idea oli tehdä Takuton taikapoikaversio Star Driverista. Olen haaveillut ja pyöritellyt tätä pukua mielessäni siitä lähtien, kun sarja tuli ulos, mutta en ole vain löytänyt oikeanlaista saumaa sille.

Tämä hulppeampi versio takkeineen.

Fiksu lapsi aloittaa asut aina tilaamalla peruukit, ja niin tein. Star Driverin kulta-aika alkaa olla ohi enkä kai siksi löytänyt takutolle hyvää kaksiväristä peruukkia valmiina, joten piti alkaa väsäämään sitä itse. Ihan putkeen ei peruukkien tilaaminenkaan mennyt, kun ensimmäinen luukusta pudonnut karvalapsi oli ihan täyttä kakkaa.

Pohjaperuukki ja keltainen rumilus.
Sain onneksi toisen peruukin, mikä sopi pohjaksi oikein mainiosti, sillä päälaelta piti purkaa aika paljon punaista pois, että keltaisen haitulan saa aikaiseksi. Keltainen puolestaan oli niin kakkalaatuinen kuin odotinkin, mutta eipä se haitannut, koska se meni palasiksi. Tähän tilasin vielä toisen punaisen lisäämään pituutta ja tuuheutta pohjaperuukkiin noin muuten.

Tästä lähtee.
Ainoa vaadittava ominaisuus, mikä keltaisessa peruukissa piti olla, oli pyöreä pieni skin top, jonka voisin helposti siirtää punaiseen peruukkiin. Olen ihan hillitön arkajalka peruukin ja ompelukoneen yhdistämisessä, joten kaikki kuitu ommeltiin tähän käsin. Välistä kyllä mietin elämänvalintojani.

On tämä saatana työmaa.
Pohjaperuukin malli oli vähän hupsu, mikä pisti kapuloita rattaisiin, kun keltaista kuitua piti ommella. En voi ehkä suositella tätä kellekkään. Nyt kuitenkin keltainen osa on valmis ja olen jo aloittanut punaisten kuitujen lisäämisen.

Sitten matkaan tulikin mutka, kun en löytänyt oikein mistään hyviä kankaita. Saappaat ja kaikki kultaiset osat olivat haastavimmat. Kun ihan oikeista kangaskaupoista ei meinannut löytyä sopivia kankaita, tilasin sitten näytepaloja nätetin ihmemaailmasta. Toista viikkoa odottelin pelkkiä näytteitä ja laskin, että jos itse kankailla menee yhtä kauan tai kauemmin saapua, en kerkeä tehdä Takutoa valmiiksi Desuconia varten.

Näin siis dumppasin Takuton ja vaihdoin toiseen ikuisuus suunnitelmaan; Excel Sagan Exceliin. (En tiedä milloin tai missä on lopulta Takuton aika olla olemassa...)

Laatuviihdettä suoraan 90-luvulta.
Excel on ollut puolittain työnalla jo vuosi tolkulla. Peruukit olen tilannut jossain välissä valmiiksi ja protoakin väsännyt koulussa aikanaan. Ja toisin kuin Takuton kankaiden kanssa tiesin, että löydän tai voin värjätä kaikki tähän pukuun tarvittavat materiaalit. Joten Excel it is.

Peruukkihommista kerron myöhemmin, vaikka se on se osa, mistä aloitin. En vain ole jaksanut kuvata kunnolla vielä edistystä ja kokeiluja, joten se jää tulevaisuuteen roikkumaan.

Olen kuitenkin jotain jo saanut aikaan. Nimittäin Excelin hirvittävän body/panssari/korsetti/hörölöö-asian.

Huono tissi hyvä tissi
Proto nro. 2
Tässä vaatteessa yksi vaikeista asioista oli tissikuppien kaavoittaminen oikean kokoisiksi ja mallisiksi. Ensimmäinen proto oli niin hirveä, että se ei tule näkemään päivänvaloa tämän blogin puolella koskaan. Tässä toisessa sentään rinnankaaren korkeus on jo korjattu, vaikka ensimmäinen kuppikokeilu osoittautuikin ihan liian pieneksi.

Tarkoitus oli ostaa ihan kunnon rintaliivinpohjat kupeiksi, mutta koska en löytänyt mistään sopivan kokoisia, niin piti säveltää ihan itse.

Fukka nimeää kaavanosia osa 393757
Yllätin lopulta itsenikin materiaalivalinnoissa. Ajattelin, että löydän jonkun kivan kiiltävän polyesterin tai jonkin keinonahan korsettiasiaa varten, mutta sitten vahingossa kohtasinkin PVC:n...

Hirvitys!
Ja koska 90-luku ja anime, niin olihan sen pakko olla sitten tämä. Tissiosat olivat lopulta puuvillan jämäpaloja, jotka löytyivät kotoa. Maalasin ne hopeisiksi painovärillä, mikä teki kankaasta hirveän jäykän. Siksi taas kangas jää hieman kuprulle rinnankaaren kohdalta, mikä vähän omaa itseäni häiritsee, mutta jaksaminen ei enää riittänyt säheltämiseen.

Välmis
Jossain kohtaa tätä tehdessäni havahduin siihen, että olen tehnyt ihan oikeasti seksiasun. Odotin, että tämä olisi ollut kuumempi tapaus, koska PVC-muovikuori ja kolme kerrosta puuvillaa tiukasti ihoa vasten, mutta ei. Ainakaan vielä en ole suuria lämpötilan muutoksia tämän kanssa havainnut. Muuten hirveydessään se on oikein mukava päällä.

Nyt heittäydyn törkeiden hihojen ja pikkushortsien kimppuun!

Fukka kiittää.

PS: Huominen Kummacon jää minulta luultavasti ihan kokonaan välistä, koska olen töissä, enkä viitsinyt pyytää ylimääräistä vapaapäivää vain ja ainoastaan Kummaconin takia.

torstai 27. huhtikuuta 2017

Pensselillä silmään

Moi!

Tässä mietin ja pohdin, että voisi varmaan päivittää blogiakin joskus. Tuo tulilla oleva puku on edennyt, mutta ei sen vertaa, että siitä saisi kokonaista merkintää aikaiseksi. Siksi väännänkin aiheesta, josta en osaa ja en oikeasti ymmärrä; meikkaaminen.

Minulla ei juuri ole jaksamista meikkaamiseen cosplayn ulkopuolella. Maalaan naamani lähes päivittäin vain siksi, että työskentelen paikassa, jossa joudun näyttämään naamaani muulle maailmalle. Olen siis ihan urpo tässä asiassa. Se kiehtoo minua kyllä ja yritän oppia sitä kovasti, mutta lähinnä vain cosplayn puitteissa.

Mikä tähän kirjoittamiseen sitten innosti? Kaikesta huolimatta minulla on ihan hirveä tarve ostaa meikkejä ja päästä niitä käyttämään. Haluan päästä käsiksi lähes kaikkeen mahdolliseen, mutta yritän pidätellä. Arjessa en meikkaa enempää kuin minimin verran, joten turhille meikeille ei oikeasti ole käyttöä. Yritän miettiä sitä, mitkä meikit ovat parantaneet ja helpottaneet meikkaamista cosplayssa. Mistä on oikeasti ollut hyötyä ja joita olen käyttänyt enemmän kuin kerran?

Sleek on jees.
Olin onnesta soikeana, kun löysin Citymarketista tämän Sleekin korostus-varjostuspaletin. En halua upottaa hirveitä määriä rahaa tuotteisiin, joita en A) voi testata tai nähdä irl itselleni sopiviksi tai B) en osaa käyttää. Siksi kaikkien fancy pancy tuotteiden tilaaminen ulkomailta ja avaruudesta on jäänyt välistä. Siksi suurin osa arsenaalistani onkin perus markettikamaa. (Usein jotain tutoriaaleja tai ohjeita tutkiessa tulee olo, etten ole edes kuullut 95% niistä merkeistä, joiden meikkejä ohjeessa käytetään...)

Aikaisemmin, en ollut löytänyt pätevän oloista korostus-varjostuspaletti Suomen markkinoilta kohtuu hintaan. Hylly hohti pyhää valoa, kun nämä näin. Urbaani legenda ei enää ollutkaan legenda. Tämä on ollut ehkä hyödyllisin himo-ostos cosplay-mielessä. Tälle kuitenkin vastapainoksi tahtoisin löytää vielä hyvän puuterimaisen korostus-varjostus-paletin.

Joku Ebay-ihme; merkki olematon.
Cosplay on välistä hyvinkin ilonkirjava harrastus ja siksi aikanaan ostin tämän jättimäisen luomiväripaletin Ebaystä. Se on auttanut vuosien varrella sekä minua, että kavereita. Tästä on saatu monen animuhahmon kulmakarvat aikaiseksi. Kauhulla odotan sitä päivää, kun tämä laukussa matkalla coniin päättä räsähtää päreiksi jostain matkalaukun töyssystä...

En voi sanoa, käyttäneeni jokaista väriä, mutta kuten näkyy tietyt värit alkavat kulua pohjaan. Siksipä yritän hairahtaa meikkihyllyllä siinä kohtaa, joka ehkä vähän edes hyödyttäisi. Voisi joskus ehkä kuljettaa pienempääkin palettia mukana...

Hubs... ostin töistä testereitä puoli ilmaiseksi.
Sen lisäksi, että löytyy oikeat ja passelit tökötit, niin hyvät välineet tuovat minulle suurta tyydytystä. Mitään super-duper-priimaa eivät nämäkään ole, mutta huomattavasti helpottaa eloa, kun on edes asiaan X tarkoitettu sudin tai pensseli käytössä asiaan X.

Cosplayssa meikkaan paljon huolellisemmin kuin sen ulkopuolella. Arkena riittää, etten näytä kuolleelta tai lepraiselta. Silti omistan sellaisia sutimia, jotka eivät näe päivän valoa kuin muutaman hassun kerran vuodessa.

Tässä yleisimmin käytössä olevat.
Kuten kaikessa cosplay-jutuissa, myös meikkaamisessa haluaisin kehittyä ja tulla paremmaksi. Tämä on se juttu cosplayssa, jossa tunnen olevani aivan täysin mukavuusalueeni ulkopuolella.

"Mistä ihmiset oikeesti oppii meikkaamaan?! Mikä ihmeen salaseura se on?!" - Kangaskasa

Se, mikä itselleni on ongelmana meikkaamisen opettelemisessa, on, että mistään ei löydy kunnollista urpoystävällistä ohjetta, jossa opastettaisiin kädestä pitäen, miten ja missä järjestyksessä mitäkin tavaraa pitää naamaan tunkea. Olen kai jäänyt jostain (meikkaamisesta) paitsi, kun en koskaan ole lukenut naistenlehtiä.

Hubs... Menin ja ostin sutimia.
Nykypäivänä lähes kaikkeen löytyy ohjeet tai vähintään Youtube-video. Kuitenkaan YT-meikkitaiteilijan ohjeistus ei välttämättä ole täysin rinnastettavissa cosplay-meikkaamiseen. Saati, että käytetyt tuotteet olisivat kohtuu hintaista perusmarkettikamaa... Ohjeita ja osviittaa voi kyllä ottaa, mutta tarkoitus onkin monesti ainakin omien mieltymyksieni mukaan vähän eri. Yotubesta ja muualta kyllä löytyy ohjeita myös cosplay-meikkaamiseen, mutta kuitenkin meillä kaikilla on oma naama, johon kaikki kikat eivä samalla tavalla toimi kuin toisilla. Sama meikki ei näytä enää samalta aasialaisen ja valkoisen ihmisen naamassa.

Tämä on kai jonkinlainen pohjustusvoide?
Siinä ei vaan missään lue, että pohjustusvoide...
Jo ihan lähtökohtaisesti tulee urpoakin urpompi olo, kun ei edes tiedä, mistä jotain tuotetta tulisi etsiä tai mikähän se nyt on sitten suomeksi (sanakirjat oletta välillä täysin perseestä). Ohjeessa esitellään tuote Y, josta en ole ikinä kuullutkaan saati, että onko se kerennyt jo Suomen markkinoille. Meikkaamisen peruskurssi on jäänyt välistä ja nyt yritän tarpoa läpi syventäviä.

Välistä tuntuu, että nykyään kaikki uudet asiat, joita yritän harjoittaa omassa cosplay-meikissäni ovat muille täysin päivän selviä asioita ja minulle vaan hepreaa. Vähempikin kai riittäisi, mutta silti sitä pitää itsekkin yrittää. Kuinka olla enemmän hahmon näköinen tai korostaa epärealistisuutta. Ehkä tuosta uusimmasta villityksestä olisi jotain hyötyä...

Silmämeikinpohjustusvoide!
Silmämeikinpohjustusvoiteesta kuulin paljon, mutta koskaan en sitä muistanut edes etsiä. Sitten vahingossa silmiin pisti tämä Lumenen tuubi, ja se on on ollut pelastaja. Edelleenkään minulle ei täysin ole selvää, missä vaiheessa se kuuluisi oikeasti naamaan tunkea. Hubs. Silti pitäisin tätä yhtenä parhaista avuista monipuolisemmassa meikkaamisessa.

Se, että teoriassa osaan käyttää jotin tuotetta, on taas eri asia osaanko sen käytännössä. Tiedän, miten saa sievät rajaukset ja smoky eye -meikin. Nämä minun räpyläni, joita käsiksi myös kutsutaan, eivät aina kuitenkaan jaksa sitä osata. Käytetään vippaskonsteja ja kaikkea, no oho siinä meni puolet muusta meikistä. Tämä on kai se kohta elämässä, missä pitäisi harjoitella...

Silmän piirtely asoita.
Näitäkin on...
Ja samaan asiaan tarkoitetuissa tuotteissakin on niin paljon eroja! Minulle paras nestemmäinen kajaali on ollut tuo oikean yläkulman Rimmelin mömmö, koska siinä on ohuen ohut sivellin. Kaikki tussipäällä varustetut kajaalit tuottavat tuskaa jossain muotoa. Kynällä taas saa erilaista jälkeä kuin nestemmäisellä ja siksi yleensä cosplay-meikissä yhdistelen molempia.

Uutena suosikkinani on kuitenkin tuo Lumenen "automaattinen" rajauskynä (vasen alakulma). Se on ruskea ja ostin sen Leniä varten. Tosi helppo käyttää ja saa aikaan pientä ja sievää. Itse pyrin aina pitämään rajauksen mahdollisimman ohuena. Tietenkin aina riippuu vähän hahmosta ja siitä, miten räpylät tahtovat aamulla toimia.

Tällä tuotteella astetta lähemmäs animua!
Tämän Mastercamon kaltaista korjauspalettia hain pitkään, mutta urpo ei löytänyt. Varsinaisesti cosplayssa en ole tätä vielä kerennyt käyttää, mutta testailun (ja Youtuben) perusteella tämä on pätevä. Häivyttää hyvin inhimillisyyttä. Harvalla viihdeteollisuuden hahmolla on selkeästi epätasainen tai kukkiva iho.

Perusmeikin kuten meikkivoiteen, puuterin, rajausten ja ripsivärin lisäksi on niin paljon asioita ja juttuja, joilla voi parantaa jo hyvää lähtöasetelmaa. Esimerkiksi korostaminen ja tekoripset ovat vain murto osa asioista, joilla mennään astetta enemmän epärealistisuuden puolelle. Siis siinä mielessä, että pyritään lähemmäs hahmoa ja kauemmas omasta itsestä meikin avulla. Ja minusta tuntuu, että tämä on vain suuri syöveri, jolla ei ole loppua tai yleispätevää oikeaa suuntaa.

Tilasin syksyllä ripsiä tytypukuja varten...
No enpä ole näitäkään vielä kerennyt käyttää!
Tuntuu, että cosplayssa silmät (ja tietenkin iho) ovat paljon tärkeämmässä osassa kuin huulimeikki. Hahmo on hyvin usein jotenkin erikoinen, jos sillä on selkeästi maalatut huulet, ja tuolloin juuri oikean sävyisen värin löytäminen voi käyda työlääksi. Ainakin itse olen joutunut välistä sekoittelemaan oman sävyn ihomaaleista (en suosittele, se kuivattaa), koska oikeaa sävyä ei oikeasti ole saatavilla. En ole vielä ollut niin HC, että ihan tekisin kunnon  huulimaalin jotain hahmoa varten. Ei siinä, vähän polttelisi.

Moni animetsirbula taas näyttää siltä, että huulia ei olisi olemassakaan. Siinä kohtaa itse tykkään jättää huulet mahdollisimman luonnollisen näköisiksi cosplayssa. Yleensä vain huulirasvaa ja hyvin harvoin hempeää pinkkiä. Siksi onkin huvittavaa, että huulten maalaaminen on yleisempää mieshahmojen kohdalla.

Huuliasioita ja ööö... jotain extraa?
Miehillä on luonnostaan vaaleammat huulet kuin naisilla, koska miesten iho on paksumpi. Siksi, ainakin omasta mielestäni, vaaleaksi meikatut huulet mieshahmoilla näyttävät luonnollisemmilta kuin meikkaamattomat huulet. Hyvän nuden huulipunan huikkasi Twitterin puolella Biffe eli tuon Maybelinen 710 Sultry Sand. Ainakin itselleni passeli, eikä kuivata huulia niinkuin meikkivoide.

Joitain meikkejä olen ostanut vain yksittäisiä hahmoja varten. Edealle piti etsiä luomiväriä kuin tryffeliä, mutta sitten höpönä lisänä ostin tuon valkoisen Rimmelin Scandaleyes-luomivärikynän, jolla korostin ohimoille tehtyjä suonia. (Pronssisen ostin David Bowie -bileitä varten.)

Uus lelu!
Tämä on höpö.
Kaiken kaikkiaan tuntuu siltä, että yritän vuosi vuodelta tunkea naamaan enemmän tavaraa kerralla, mutta en siltikään ymmärrä mistään yhtään mitään. Meikkaaminen on jotenkin hirveän pelottava juttu, koska hyviin värmeisiin saa upotettua tosi paljon rahaa, jos sille päälle sattuu.

Cosplay-meikkaaminen ja tietenkin maskeeraaminen yleensä poikkeaa normimeikkaamisesta siinä, että cosplayssa tavoitellaan jotain muuta kuin itse on eikä vain korosteta omia "hyviä" piirteitä viimeisimpien trendien mukaisesti. Meikkaaminen on myös tietyssä määrin hyvin omanlainen osansa cosplayta. Omaa nassua ei kuitenkaan näe samalla tavalla conipäivänä tai kuvauksissa kuin pukua tehdessä tai pitäessä. Eri valossa ja kameran linssin läpi asiat voivat näyttää hyvinkin eriltä. Siksi ehkä minulla on niin vaikea saadaa kiinni tästä hommasta.

Fukka kiittää.

PS: Kirjoittelen tulevista pukujutuista jossain välissä, mutta tällä hetkellä huomioni on kiinnittynyt muualle (Overwatch).

perjantai 31. maaliskuuta 2017

Höpsistä, naisrosvoja!

Hellou!

woodituudinen on vihdoinkin päässyt elämässä eteenpäin ja päivittänyt blogiaan ECG-seikkailujen osalta. Käykää lukemassa. Siksi voin vihdoin kerätä myös oman sepostukseni meidän esityksestä ja sen työstämisestä. Yritän olla toistamatta samoja asioita kuin woodi, mutta ihan varmasti menee asiaa päällekkäin.

Kerron heti näin alkuun siitä kuinka pimitimme lähes kaiken esitykseen liittyen kaikilta ulkopuolisilta (kaverit mukaan luettuna). Syitä salamyhkäisyyteen oli kaksi: 1) koska Källi ja ullatuus ja 2) se, ettei kukaan uskoisi tätä juttua todeksi kuitenkaan. Pimitimme siis lähes kaiken lähdeteoksen, hahmot ja jopa sen, että woodi on koko hommassa mukana. Rorunen kanssa loimme salajuonen, jolla saimme junailtua asiat, niin ettei tarvitse sentään piilotella sitä, että olemme kisaamassa. Mm. aikataulujen ja matkustamisen suunnittelu oli näin sentään helpompaa. Kaikki elivät siis siinä uskossa, että olimme Rorunen kanssa kahdestaan könyämässä kisalavalle jälleen kerran.

Kuva: Taino
Parhaita hetkiä tämän prosessin aikana olivat ne, kun ihmiset saivat tietää tai tajusivat, mikä oli meidän lähdemateriaali. Yksi muru vahingossa näki Juhanan viitan kaavat, joihin olin tietenkin kirjoittanut hahmon nimen, lojumassa kotonani. Ensin pohdittiin ja pähkäiltiin, että mikä pirun Prinssi Juhana. Kuulostaa tutulta. Ja sitten, kun lamppu syttyi, ensimmäinen kommentti oli: ”Vitun turrit.”

woodin osallisuus koko hommaan paljastui suurimmalle osalle vasta Frostin perjantaina, kun kolmestaan ryömimme Sibelius-talon bäkkärille.

Vikat reenit ennen Lahtea.
Esitys itsessään oli kohtuu helppo lyödä kasaan. Juonen luuranko ja perusidea olivat jo olemassa. Ongelmaksemme kävikin se, kuinka mahduttaa kaikki tämä ja lisää kahteen ja puoleen minuuttiin. Ideoissa meillä oli selkeästi runsaudenpula. Emme lähteneet kopioimaan kohtausta prikulleen alusta loppuun, koska se olisi ollut sekä tyhmää että mahdotonta. Poimimme avainelementit ja täytimme aukot sekä maustoimme kaiken Disney-pääsiäismunilla. Silti Kill your darlings oli hyvin vahvasti mukana.

Nallen raato.
Koko esityksen ja pukujen ydin voidaan summata yhteen sanaan: Kyny. Ihan intopiukeana saimme suunnitella sitä, kuinka mahdollisimman kynyjä asioita saamme tehdä tätä projektia varten. Minä en päässyt ihan yhtä hyvin kynyilyn makuun kuin rikoskumppanini. Onhan Juhana sentään prinssi! Sain edes vähän kynyillä kruunun ja Herra Hissin kanssa.

Halusimme ehdottomasti ottaa mukaan Herra Hissin, ja onneksi elokuva itse tarjosi kynyn lähestymistavan neljännelle hahmollemme. Jos joku sattuu muistamaan, niin Sukka-Hiss oikeasti esiintyy Robin Hood -elokuvassa. Ajatus oli aivan liian hulvaton, että sen olisi voinut jättää käyttämättä, joten minä päädyin neulomaan sukan ensimmäistä kertaa.

Herra Hiss 0.3
Esityksen valmisteluun itse käsikirjoituksen ulkopuolella piti panostaa minun mittakaavallani paljon, koska lavasteita ja rekvisiittaa piti ihan oikeasti käyttää. Lavasteetkin saivat käydä kovan seulan läpi ja monesta ideasta luovuttiin. Kaiken tavaran kasaan haaliminen ja kuljettaminen oli ihan seikkailu sinänsä, kun arkku ja muut romut veivät yhden ihmisen verran tilaa autosta (yksi syy, miksi kaihdan turhia lavasteita niin paljon).

Kovin montaa juttua ei sentään pitänyt alusta asti tehdä tätä esitystä varten. Tuuletustelineet, jotka toimivat seininä, kävelivät melkein syliin, Rorune oli tehnyt arkun aikaisempaa esitystä varten, verhoja ja vilttejä kaiveltiin ihmisten nurkista. Vain pieniä yksityiskohtia piti tehdä ihan itse, kuten rahoille pussukat (Rorune), juliste (woodi) ja kristallipallo-onki (miä).

Fun fact: Suurin osa rahapusseista on täytetty 400g makaronipusseilla, jotka ostimme vasta Lahdesta.

Kuva: Mikael Peltomaa
Musiikkien löytäminen oli yhtä aikaa vaikeaa ja helppoa; olemassa oli tunnelmaan ja kohtaukseen sopivat musiikit, mutta koska elokuva on tehty 1973, ei siitä ole julkaistu mitään virallista sound trackiä. Musiikit kaivelimme huonolla laadulla elokuvan kohtauksista, joissa hahmot eivät puhu. Varsinainen ennustuskohta, jossa kristallipalloa heilutellaan ilmassa, oli murheenkryyni. Tuossa kohtauksessa papatetaan koko ajan. Siksi piti keksiä jokin vaihtoehtoinen musiikki taustalle. Liisa ihmemaassa -elokuvan madon laulama vokaalilaulu tuli ensimmäisenä mieleen. Se sopi kohtaukseen ja toimi hyvänä pääsiäismunana.

Fun fact: Oli muuten suomenkielinen versio laulusta, koska englanninkielinen ei ollut niin toimiva.

Harjotusryönät feat. woodin jalka.
Dialogi oli ihan oma juttunsa. Alkujaan olisimme halunneet tehdä esityksen suomeksi, mutta koska ECG:n säännöt rajaavat kielen englantiin, niin päätimme kehittää ihan oman kielemme ja heitellä sekaan jotain tuttua. Minä olin ihan varma, että meidät diskataan sen yhden ainoan suomenkielisen sanan, jonka raitaan ujutimme, takia. Sain kuitenkin tietää, että moni ei sitä edes tajunnut oikeaksi sanaksi.

Fun fact: Rorune heitti esityksessä yleisöön suklaakolikoita, joita jaeltiin myös muuten ihmisille.

Kuva: Mikael Peltomaa
Lähes kaikkien repliikkien takana on ihan oikea teksti, jonka vain muunsimme papatukseksi. Kaikilla meistä oli omat tavut hoettavana, mistä muodostui jokaisen oma puhetyyli. Jokainen meistä puhui oman hahmonsa repliikit, joita siistittiin, leikattiin ja madallettiin jonkin verran mukailemaan ”miesääniä”. Pois luettuna Herra Hissin ölinät, jotka ovat minun sössötyksiäni, joita ei ole sen kummemmin muokattu tai kirjoitettu ylös. Minua siis puhtaimmillaan ja sain kuulla tästä kommenttia jos jonkin kerran.

Fun fact: Pikku-Johnilla eli Rorunelle oli kirjoitettu vain kolme repliikkiä, joista lopulta vain kahta käytettiin.

Kuva: Mikael Peltomaa
Itselleni vaikeinta tässä esityksessä oli tuplaroolitus. Olen jonkin veran opiskellut nukketeatteria, mutta siitä on hirmu kauan aikaa ja kätösten toimivuus ei ole siinä kunnossa kuin, mitä nukketeatteri oikeasti vaatisi (lue: en ole treenannut). Onneksi oli kyny, niin pystyi menemään sieltä, missä aita on matalin. Inspiraationa Pikku-Kakkonen.

Herra Hiss sukkamuodossaan on hyvin vähäilmeinen nukke, minulla oli käytössäni vain yksi käsi nuken ohjailuun ja piti vielä olla muulla kropalla ja naamalla toisen hahmon roolissa… Oli vaikeaa, enkä missään vaiheessa tuntenut osaavani hommaa kovin hyvin. Harjoittelin Hissin ohjailua ja repliikkejä yksinäni peilin ja kameran kanssa, mutta olisin kaivannut jonkun osaavan ihmisen viereen ohjaamaan kunnolla. Luultavasti homma toimi sen verran kuin pitikin ja sopi hyvin esityksen luonteeseen, mutta en ole mitenkään ylpeä roolisuorituksestani Herra Hissinä. Semisti ok.

Kuva: Mikael Peltomaa
En ihan oikeasti uskonut, että pääsisimme edes portfoliohausta läpi näillä hahmoilla ja idealla (ja meidän portfolio oli ihan läppä muutenkin). Saati, että pärjättäisiin itse kisassa. Myös yletön somehypetys on ollut hyvin hämmentävää.

Kiitän vielä kerran kaikkia, jotka ovat meitä ja esitystä kehuneet. On ollut jännä matka. Välistä on miettinyt, että mitähän vittua sitä muka ollaan oikeesti tekemässä. Eniten kiitosta menee kuitenkin woodille ja Rorunelle, jotka ovat tarpeeksi kaheleita tällaista varten. Ootte ihanoita!

Tämä oli toistaiseksi tässä. En mitenkään jaksa tähän hätään vielä editoida kasaan koostetta äänityksen möhlistä, koska haluan tehdä sen vähän vaikeamman kautta.

Fukka kiittää!

PS: Uutta pukua on jo aloitettu!

tiistai 7. maaliskuuta 2017

Tätä on kaivattu - Matsucon 2017

Hip hei!

Viikonloppuna oli ihka ensimmäinen Matsucon. Voi pojat, se oli todella suuri positiivinen yllätys. Pyörinkin paikalla molempina päivinä kera kamun jos toisenkin, ohjelmia tuli katsottua paljon ja sain tehtyä uuden puvun ulkoilutettavaksi. Oli kivaa.

Täällä hevon perseessä on tottunut tietyn tyyppisiin tapahtumiin; Jokainen pikkutapahtuma eroaa toisistaan jollain tasolla, mutta kaikki kuitenkin tuntuvat nimen omaan pieniltä tapahtumilta, mutta ei Matsucon.

Pohjankartano on ihana.
Jo ennen conia ohjelmakarttaa selatessani mietin, miten paljon siellä on mielenkiintoista ohjelmaa. Vaikka aika paljon ohjelmaperuutuksia tulikin, niin päädyimme katsomaan yllättävän monta lärpätystä. Onneksi näin, koska muuten aika ei olisi kulunut niin hyvin, koska pukujen kuvaamiselle oli vain rajoitetut mahdollisuudet; pihalla oli keskimäärin -12 astetta pakkasta koko viikonlopun ajan ja sisällä vähemmän suotuisia kuvauspaikkoja.

Olen ehkä voivotellut joskus sitä, kuinka Pohjankartanolla aijemmin järjestetyt tapahtumat eivät ole osanneet ottaa koko taloa käyttöönsä. Ja tästä taas pisteet Matsuconille, koska tilaa oli todellakin käytetty hyödyksi. Taidekuja, kirpputori ja myyntipöytäsali toimivat mielestäni kohtuu hyvin, vähän oli ramppaamista ostopaikkojen välillä, mutta onneksi Pohjiksella on helppo liikkua paikasta toiseen, kun joka paikassa on isot portaat ja leveät käytävät. Ja hei! Kaikki kerrokset oli käytössä!

Amaterasu magneetti löytyi taidekujalta SaQe-artsin pöydältä.
Oli  ihan hirmu siistejä juttuja!
Lauantaina pukuna oli Len, joka piti puristamalla puristaa kasaan, koska viimeisen viikon aikataulut menivät ihan blörinäksi. Kiitos työt, kiitos bussiaikataulut ja kaikki muut, jotka päättivät heittää härän pyllyä. Ihan 100% valmis ei Len vielä ole, mutta siinä kuosissa sentään, että viitsin sen vetää päälle. Kaikesta kiireestä ja tuskailusta huolimatta olen jollain ihmeen kaupalla saanut ihan siistiä jälkeä aikaiseksi. Mitä on tämä noituus?

Len on ehdottomasti yksi lempipuvuistani vähään aikaan. Sen lisäksi, että hahmo ja sen lähde miellyttävät minua kovin, on se päällä äärettömän mukava. En edes ymmärrä miten.

Soffi oli ihana ja räpsi kuven.
Lauantain ensimmäinen ohjelma oli avajaiset, mitkä olivat miellyttävän ytimekkäät. Ei turhia liirumlaarumeita, mutta asiaa kyllä.

Kävimme katsastamassa toisen kunniavieraan eli Cosplay Tour Europe -dokumentin (Jee! Auditorio!). Minä olin nähnyt sen jo aijemmin, mutta muut eivät. Jouduin kuitenkin hipsimään pois välissä, koska piti käydä pikaisessa tuomaripalaverissa. Palasin katsomaan dokumentin loppuun ja seuraamaan kyselytuokion. Oli hirveän vaikea keksiä mitään järkevää kysyttävää, kun olin kuullut jo aijemmin vastaukset kaikkiin olennaisiin kysymyksiin. Onneksi muilla oli enemmän tiedonjanoa.

Olin siis taas kerran cosplay-kisan tuomarina, mutta tällä kertaa ihka ensimmäisessä poseerauskisassa. Koko päivänä ei yhtään tuntunut siltä, että pitäis olla pätevä ja virallinen, kun ei ollut esituomarointeja. Vähän enne kisaa piti vain saapua bäkkärille, istua penkkiin, katsoa kisa, tehdä päätös ja julistaa voittaja. Jotenkin liian simppeliltä tuntui tämä. Ei sinänsä oli jännää, koska olihan tämä lajinsa ensimmäinen ja piti hieman pohtia sitä, millä linjalla ja ajatuksella mennään. Hirveän iloinen ja vähän ylpeä olen siitä, että meillä oli täysi poseerauskisa.

Tein myös turhan maskin.
Soffi kuvasi.
Kisa jotenkin vain hurahti ohi, enkä kerennyt tietenkään nähdä Hall-kisaa ollenkaan. Jälkeen päin kuvista ja muualta asiaa tutkittuani, olen ehkä sitä mieltä, että juurikin Hall on oikean tyyppinen pukukisa näille leveyspiireille. Taso oli hieman erilainen kuin yleensä tämän seudun tapahtumissa. Tätä lisää kiitos.

Viikonlopun 'pakko mennä' -luento oli Japanilaiset kansantarinat 101. Aihe kutkuttaa minua hyvin syvästi, joten odotin ohjelmalta paljon. Hieman jouduin pettymään luennon sisältöön ja sen esille tuontiin. Olisin kaivannut selkeämpää kerrontaa tarinoista ja ehkä hitusen syväluotaavampaa analyysiä niiden yhteyksistä japanilaiseen populaarikulttuuriin. Ja vaikka itse en mitenkään spoilaantunut, niin spoilerivaroitus ohjelmakuvauksessa olisi ollut paikallaan. Kaikesta huolimatta viihdyin.

Päivän päätteeksi piti kuunnella myös Sakuga - animaation mestarit, joka tarjosi hirveästi asiaa, mutta selkeästi liian lyhyessä ajassa, koska lähes kaikki nimet menivät ohi korvien. Minä itse olen hillitön informaatiosyöppö ja oli välisätä hankala pysyä aiheen perässä. Tauotusta oli hyvin vähän ja animaattorista hypättiin toiseen hengittämättä välissä. Aiheena hyvin mehukas, mutta liikaa asiaa yli syötöllä.

BTW meidän badget!
Sunnuntain pukua pohdin ja puin ja laitoin Twitteriin kyselyä. Twitter-äänestyksen voittajaksi tuli Sora, mutta kakka-aikataulut eivät antaneet mitään tilaa siihen, että olisin kerennyt laittaa Soran peruukin kuntoon. Päätin sitten sunnuntaina vetää päälle äänestyksessä toiseksi tulleen herran eli Fujimoton. Vähän jänskäsin, missä kunnossa herran nenä on, mutta ihan tuo oli käyttis. Tulevaisuudessa aion kuitenkin tehdä uuden ja paremman nenän (ja ehkä pienen tutoriaalin).

Sunnuntaina ei ollut mikään kiire conipaikalle, mutta itse heräsin sen verran aikaisn, että päädyin Pohjankartanolle hyvissä ajoin (lateksinenä ja talvipyöräily ei ole hyvä yhdistelmä). Väkeä oli sunnuntainta huomattavasti vähemmän, mutta hyvin silti. Koska porukka lipui pikkuhiljaa paikalle, niin päätimme mennä katsomaan Conikonkarien(?) matkavinkit.

Kalaherran kuvasi Kide.
Ohjelma oli hyvin sekava ja karkaili käsistä aika tehokkaasti. Varsinaiset vinkit jäivät hukkaan, kun luennoitsijat lähinnä kertoivat juttuja omista kommeluksistaan. Välillä ne olivat relevantteja ja välillä taas eivät ollenkaan. Lisäksi eräs henkilö yleisöstä vei aihetta pois raiteilta vähän väliä ja pitkitti ohjelmaa yliajalle eivätkä luonnoitsijat hirveästi osanneet ohjata sitä takaisin. Meillehän tässä tuskin muutenkaan olisi ollut mitään uutta tarjolla, mutta voin vain kuvitella, mitä jäi käteen, jos oikeasti olisi halunnut vinkkejä conimatkustamiseen.

Twitterin kehuma Cosplayers - STAND UP!, joka nähtiin Yukiconissa, oli myös osana Matsun ohjelmistoa, joten se piti katsastaa. Sali oli ihan tupaten täynnä, mutta onneksi mahduimme sisään. Viihdyin hyvin. Vaikka ihan räkänauruksi ei missään kohtaa mennyt, niin vitsit oliva nasevia ja oivaltavia. Suosittelen.

Oliko muuten paras veto ikinä Matsuconilta tehdä diili Kauppuri5 kanssa?
Parasta mättöä.
Sitten käytiin katsomassa BLUFFia! BLUFF - Kirotut kortit oli ehdottomasti paras tanssiesitys piiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiitkään aikaan. Ehkä paras ikinä. Tanssit oli hyviä, uusi viiden porukka toimi lavalla hyvin ja kaikki osasi tanssia niin hyvin aaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaa! Hienoa oli tämä ja minä intopiukean odotin vielä esityksen päätyttyä lisää. Enskerralla vaadin encoren!

Jäljellä oli vielä päättäjäiset, joista olin saanut hieman tuta jo aikaisemmin. Conin teemalaulu oli ideana kiva ja sanat hauskat, mutta laulusta oli vaikea saada selvää. Sanat olisivat menneet täysin hukkaan, jos niitä ei olisi heijastettu seinälle. Parasta oli Team Valorin PokemonGo-kisan voitto ja se, että Matsucon tulee uudestaan vuoden päästä! Whoop di doop! 

Matsucon oli mahtava ja kiva. Tässä oli ihan kunnolla isomman luokan tapahtuman tuntua enkä yhtään laita sitä pahakseni. Asiat toimi ja pelitti, ohjelmaa oli. Tätä lisää kiitos!

Fukka kiittää!

PS: Pukupärinä on taas ihan hirmuinen, mutta yritän hetken pidätellä itseäni. Seuraava suhteellisen varma con on Desu ja luultavasti Len lähtee sinne ainakin yhdeksi puvuksi. Toisesta tai kolmannesta ei vielä ainakaan ole mitään kovin vahvaa haisua.

sunnuntai 26. helmikuuta 2017

Ei enää kakkaperuukkeja

Moi!

Matsucon on viikon päästä. Ei ollut tarkoitus tehdä sinne mitään uutta, mutta hups. Lipsahti. Toiselle päivälle aloin väsäämään jo tuota mainittua Kagamine Leniä World Domination How To -videosta. Toiselle päivälle en ole vielä keksinyt, mitä laitan päälle eli ehdotuksia otetaan vastaan. Cosplay-komerosta voi käydä mulkoilemassa, mitä on tarjolla. Laitan ehkä Twitterin puolelle jossain välissä ihan kunnon kyselyä asiasta.

Luultavasti lauantaina olisi sitten luvassa maailman valloitusta. Tilasin Lenille peruukin, mutta en yhtään odottanut saavani sitä ennen Matsuconia. Viikko meni ja oho, peruukki oli jo kotona. Ja sitten tajusin, että Lenillä ei olekaan poninhäntää tässä versiossa...

Rähinä päälle!
Onnekseni ja epäonnekseni olin niin pärinöissäni tästä puvusta, että päätin uhmata todellisuutta ja käytää yhtä Juhanan hylätyistä peruukeista Lenillä. Vähän kakka peruukki, mutta kyllähän se nyt tähän passaa. Voi minua.

Lähtötilanne.
Peruukki oli puoliksi kalju, joten päätin leikata pitkän peruukin lyhemmäksi ja tehdä hiuskuitunauhoja ylijäämäkarvasta. Yhden ainoan kerran olen itse tehnyt kuitunauhoja, ja se oli katastrooffi. Suosiolla olen sen touhun jättänyt välistä tuon yhden kerran jälkeen, mutta pärinä ei antanut nyt periksi. Nauhoja oli saatava ja ne tehtiin itse.

Se ei ollutkaan niin pyllystä kuin muistelin, mutta vähän ärsyttävää silti. 

Tämän peruukki seikkailun jälkeen aion sanoa 'Ei' kaikkien kakkaperuukkien suuritöiselle muokkaamiselle. Sen lisäksi, että olin menettää järkeni tämän homman kanssa, minulta tällä hetkellä puuttuu myös omia hiuksia ohimoiltani aika reippaasti. Kuitunauhojen lisäämisen jälkeen peruukki oli kyllä hyvin tuuhea, mutta sen rakenne vain on huono. Verkko on pieni, kuitunauhat eivät kulje suorissa riveissä vaan mutkittelevat pitkin verkkoa ja niin kutsuttuja korvanpaikkoja/ohimoläpyttimiä ei tässä ole ollenkaan (ja siksi otsista leikattaessa lähti myös omaa tukkaa matkaan). Ei enää tätä.

Epätoivo iski, enkä jaksanut muokata tätä enää yhtään.
Mukana myös meikit.
Opin myös, että kakkaperuukkeja ei edes kannata yrittää kerrostaa luonnollisesti ja että minä olen ihan käsi kerrostamisessa. Peruukki on nyt mitä on, koska en jaksa upottaa enää yhtään ylimääräistä aikaa sen käsittelyyn. En vain osaa.

Peruukin valmistuttua pääsin vohdoinkin testaamaan myös meikkejä. Meikkitestit eivät ikinä näytä oikein miltään ilman peruukkia. Tämä meikki onkin vähän erilainen yleiseen cosplay-meikkiini verrattuna. Yritelmäni jäljilellä musiikkivideon piirustustyyliä meikissä. Tavallisen mustan silmänrajauksen sijaan käytin hyvin ohutta ruskeaa rajausta ja ripset (joista myös onnistuin napsaisemaan pätkän pois peruukkia leikatessa) ja kulmakarvat väritin hyvin vaalean blondeiksi. Yleensä myös vaaleatukkaisilla hahmoilla yritän laittaa hieman tummemmat kulmat, että ilmeet näkyvät paremmin.

Ja vihdoinkin on hyvä nude-huulipuna mieshahmoja varten!

Laskin kankaan menekkiä maalarinteipin avustuksella.
Lenin vaatetuksesta housut ovat jo valmiit. Ostin ihanan housukankaan ja pöksyistä tulikin äärettömän kivat ja mukavat. Yritin ottaa kuvaa, mutta jotenkin se ei vaan ottanut onnistuakseen. Ihan varmasti tulen käyttämään näitä pöksyjä joissain juhlatilaisuuksissa.

Takki on tällä hetkellä hieman murheenkryyni, koska en saa sitä istuvaksi selästä. Tämä sama kävi myös Fujimoton kanssa, joissa pohjana on sama kaava; Gakupon takin kaava. Joko olen tehnyt jonkin virheen Gakupon kaavoihin tai olen muokannut takkia niin, että en ole tehnyt muutoksia kaavoihin asti. Kismittää, koska selkää on vähän vaikea näpertää yksinään.

Kakka kuva on kakka.
Siellä myös housut mukan BTW.
Olin kuitenkin reipas tällä kertaa ja harsin takkiin keskietuviivan. Toivottavasti se auttaa kohdistamisessa, koska se on nappihommissa se kaikkein pelottavin osa. Ja tässä on vielä kaksirivinapitus. Huuggggh! Kuva ei ole ihan uusin ja sen ottamisen jälkeen olen pikkaisen päästänyt takkiin lisää väljyyttä sivusaumoista. Oho, myös olkatoppaukset puuttuvat kuvasta.

Seuraavaksi on vuorossa pikku osien kuten kauluksen ja epolettien (kaluunat?) värkkääminen, minkä jälkeen saan laittaa koko homman kasaan hihoineen ja vuorituksineen. Ja sitten pääsen ompelemaan kunnolla vinokaitalenauhaa! Sitä on ollut jotenkin ikävä.

Fukka kiittää!

PS: Tosiaan ideoita Matsuconin toiseksi puvuksi saa heitellä.

PPS: Juhanasta vielä jotain tulossa, jossain välissä.

sunnuntai 5. helmikuuta 2017

Hän on miellyttävä, kuninkaallinen, rakastettava, söpö

Hei hei!

Kirjoittelen Juhanan nyt auki, että saan vapauden siitä hetkeksi edes. Esityshommelit tuskin mahtuvat tähän samaan. Saati, että jaksaisin tähän hätään editoida ääniraidan riekaleita. Kuiteskin!

Näin alkuun voin todeta, että Prinssi Juhana ei missään muotoa ole minulle mitenkään merkittävä hahmo. En todellakaan ikinä haaveillut tai kuvitellut tekeväni kyseistä hahmoa saati tässä Disneyn eläinmuodossa. Nakki napsahti ja teimpä sittenkin.

Jo heti alkuun Juhana pisti kapuloita rattaisiin, kun oikean sävyisiä kankaita ei löytynyt yhtään mihinkään tarvittavaan. Karvakangas viitassa on ainoa kangas, mitä en täydellisesti värjännyt. Siihenkin piti tehdä kuitenkin mustat pisteet "kärpän hänniksi".

Kaikki värjäystilkut, jotka löysin...
Mukana myös kappaleet lopullisista kankaista.
Viitan viimeisin väri on tuo isoin punasävyinen tilkku keskellä.
Kankaissa olisin halunnut olla historiallisesti korrekti ja käyttää mm. villaa ja samettia, mutta tiesin jo heti kättelyssä, että tukehtuisin kuoliaaksi. Siksi valitsin mielestäni lähimmän vaihtoehdon, joka on myös helppo värjätä; puuvillan. Puuvillasatiinilla yritin tavoitella edes jotain hienostuneisuutta ja arvokkuutta, mikä hahmolle tietylä tavalla kuuluu.

Tein jokaisesta kankaasta usemman koetilkun, jotta oikea sävy löytyisi ja että varmasti pystyisin luomaan saman värin vielä uudestaan. Kaikki kankaat on värjätty Dylonin käsiväreillä, jotka totesin hyvinkin helppokäyttöisiksi Kokkuri-sanin kanssa. Laskin veden ja värien suhteet ja otin aikaa. (Ainoastaan sininen on värjätty vain yhtä väriä käyttäen. Muut on sekoitettu itse.) Tietyssä kohtaa tämäkään ei ollut tarpeeksi...

Kuvasi Kis
Ihan ensin lähdin tekemään sinistä tunikaa, koska halusin hirveällä himolla päästä tekemään tuon höpsön kauluksen. Tunika on todella simppeli, eikä sitä oikeastaan näy kaulusta enempää koko elokuvan aikana, joten sain tehdä siitä lähestulkoon juuri sellaisen kuin haluan.

Kauluksen kuviollinen osa on myös erillinen kappale miehustassa, joka myös värjättiin erillään muusta valmiista vaatteesta. Tummempi sininen on tehty painamalla. Palasin vanhan tutun eli kontaktimuovi-painamisen pariin. Se oli jotenkin hyvin tyydyttävää.

Ei siitä ihan ympyrää tullut.
Pinkit pallerot ja "lehtien reunat" tein kirjomalla. Halusin toteuttaa edes jotain historiallista työtapaa ja kirjonta nyt sattui olemaan ehkä aiunut sopiva ja järkevä. Laakapisto olet edelleen pyllystä...

Pähee kaulus.
Viitta on ehkä kaavoituksellisesti yksi tylsimmistä vaatteista, minkä olen koskaan tehnyt. Toisaalta se on kyseiselle aikakaudelle ihan luontaista. Mutta hei! Kuka ei olisi koskaan halunnut omistaa kuninkaallista karvaviittaa?

Jälleen nestehukan ja tukehtumiskuoleman pelossa päätin olla vuorittamatta viittaa. Kaikki saumat pitikin sitten tehdä edestakaissaumoina, että ne olisivat mahdollisimman siistit, koska viitta tulisi olemaan auki ja riepoteltavana. Sanotaanko, että hihan istutuksia ei ole kivointa tehdä edestakaissaumoina.

2. kerta? Kai?
Viitan värjäsin... kolme kertaa. Jotenkin olin onnistunut tekemään jonkun laskuvirheen, kun muunsin veden ja väriaineen määriä deseistä litroihin... tai sitten keittelin lientä liian vähän aikaa. En edes itse tiedä. Ensimmäinen värjäys olikin sitten liian vaalea, joten tein toisen saman moisen lieman ja uitin takin siinä uudestaan. Väri oli nyt sama kuin koetilkussa, mutta sitten katsoin reffiä... ja tajusin, että olin kokenut jonkun aivosulun koetilkun kohdalla, koska värin olisi pitänyt olla paljon punaisempi...

Koetilkkuja silpuksi ja niitä uittamaan punaisessa liemessä toivoen, että niitä riittää oikean sävyn löytämiseksi. Onneksi ei tarvinnut värjätä takkia kuin kerran ihan pelkässä punaisessa liemessä. Sen jälkeen olin onneksi tyytyväinen.

Viitan karva oli ylikallista, upeaa karvakangasta, ja siksipä hirvitti lähteä tyhertämään karvaan mustia täpliä permanenttitussilla. Myös hyvin mielenkintoisia sauma- ja rakenneratkaisuja jouduin tekemään karvan takia.

Moi.
Leijonan karvaa ei meinannut löytyä sitten yhtään mistään. Kaikki karvakankaat olivat ihan väärän sävyisiä tai karva liian pitkää. Kankaan tuli olla myös suhteellisen ohutta, että saan tehtyä siitä hanskat ja saan vielä sormuksetkin sormiin. Onneksi lopulta löysin nukkatrikoota, joka oli 95% puuvillaa, minkä pystyin värjäämään. Käytin siis kankaan nukkaista nurjaa puolta karvaisuuden tavoitteluun.

Karvan värjäyksessä ongelmaksi osoittautui koekappaleisiin vaadittavat minimaaliset värien määrät. Olen käyttänyt värjäyshommissa ihan perus keittiövaakaa, jonka pitäisi näyttää 1g tarkkuudella, mutta siinä vaiheessa, kun värijauhetta pitäisi laittaa 0,5g olen aika pulassa.

Vaikka onnistuin koetilkuilla saavuttamaan suhteellisen osuvan värin, joka passasi vielä peruukinkin kanssa, olin silti hukassa, kun piti vaihtaa desit taas litroihin. Leijonakangas on värjätty kolmen eri värin sekoituksella; keltainen, oranssi ja ruskea, mutta oranssin ja ruskean määrät ovat niin käsittämättömän pieniä.

Loppupelissä menin aikalailla mututuntumalla, vaikka jotain laskutoimituksia muka teinkin.

Raato.
Onneksi lopputulos oli tyydyttävä. Jouduin kuitenkin ostamaan uudet ihomaalit, koska aikaisemmat sävyt olivat aivan liian punaisia. Grimasin rasvaliukoisten ihomaalien joukosta ei löytynyt ollenkaan kunnon keltaisen sävyjä, joten jouduin tyytymään vesiliukoisiin. Vanha viholliseni kohtaamme jälleen...

Leijonan "pukuun" kuuluvat hanskat, korvat ja housut, joissa ovat samassa myös jalat ja häntä. Jälleen tukehtumisen pelossa en halunnut tehdä kokonaista haalaria ja halusin, että saan kädet kunnolla käyttöön tarvittaessa (Edea-traumoja).

Hännän karvatupsu on viitan karvakangasta,
joka on värjätty muste+kynsilakanpoistoaine-liuoksella ruskeaksi.
Jalat olivat hassun hauskat. Oma räpyläni on niin pieni, että piti tehdä legginsien sisään leijonatohvelit. Tohvelit ovat vanulla täytettyjä ja tein niistä kolme versiota ennen kuin oikea malli ja tyyli löytyi. Ihme ja kumma varpaat eivät hirveästi hikoilleet päivän aikana, vaikka vanuburritossa hengasivatkin.

Ensimmäinen tassutohveli.
Ensimmäinen testi ihan legginsien sisällä.
Tassuille piti olla tietenkin läpyttimet eli sandaalit. En tietenkään voinut löytää mistään oikean muotoisia sandaaleja leijonajaloille, joten piti tehdä itse. Ensikosketukseni EVA-mattoon oli koittanut. (Eihän sitä ole ollut jemmassa kuin toista vuotta...)

Siitä mulle läpyttimet.
Olin jotenkin kuvitellut EVA:n olevan paljon jämäkämpää, mutta itse koin sen vain tosi paksuna softiksena. Ihan hauskaa oli sitä työstää, vaikka en tämän kummoisempia asioita siitä väsännytkään. Hirveästi houkuttaisi nyt joku pikku panssariasia.

EVA-pohjat on vain päällystetty keinonahalla, johon ompelin remmit kiinni. Yksinkertaista huttua tämä. Sen kummempia kiinnityksiä ei sandaaleihin onneksi tarvinnut, koska jättimäisissä jaloissa ne pysyivät ihan hyvin sellaisenaan. Jätin myös EVA:n pohjan käsittelemättä siinä toivossa, että en ihan lentäisi persiilleni.

Siili
Ehdottomasti lempiasiani tästä puvusta on kruunu. Olen jostain syystä aina halunnut tehdä tuollaisen kynyn ja sarjakuvamaisen kruunun. Silti ehkä paras asia koko kruunussa on sen hillitön koko. Jos minä omana itsenäni laitan kruunun päähän, se valahtaa kaulalle, joten ainoa syy, miksi se oikeasti pysyy päässäni on peruukki ja korvat. Sugan peruukin kanssa perjantain harjoituksissa kruunu piti kunnolla asetella, että se mitenkään pysyisi päässä.

Jänskäää!
Pohjana kruunussa on ueampi kerros softista, josta on tehty myös syvyyttä vaativat osat. Koko hoito on voileivätty mustalla worblalla. Tämäkin on materiaali, jota olen jemmannut, mutta en ole ennen päässyt käyttämään. Se ei aivan yhtähyvin toiminut kuin ihan tavallinen worbla, mutta luulen, että tämä ei ollutkaan sille mikään paras käyttötarkoitus. Katsotaan, mihin keksin käyttää sitä vielä.

Worbla-pinta sai myös Erikeepperi-käsittelyn useampaan kertaan. Jo itsessään tasainen ja kaunis mustan worblan pinta oli kiiltävän kaunis tämän jälkeen.

Shinyyyy! Myös feat. peruukki.
Kruunun jalkokivet ovat ihan vaan Paperclayta. Tein salmiakkiruutuja kaulitusta massasta ja kuivumisen jälkeen hioin ne oikeaan muotoon. Minusta ei ainakaan näillä näkymin tule timantinhiojaa. Luulin, että näiden hiominen on tuskaa, mutta sain syödä sanani. Valmiit kivet maalasin ja lakkasin sekä lopulta vain liimasin valmiiseen kruunuun.

Etualalla ensimmäinen hiottu.
Kokeilin kruunuun internetin ihmemaailmassa kehuttua kultamaalia Rub'N'Buffia. Ihan jännittävä maali, mutta tähän en nähnyt sitä sopivaksi. Hieman epätasaisempi pinta olisi sille ehkä toimivampi tarttumis alusta. Olisin joutunut maalaamaan koko kruunun varmaan kymmenen kertaa, jos olisin tehnyt sen ainoastaan Rub'N'Buffilla. Sen sijaan löin lopulta kruunuun päälle kahta eri kulta-akryylimaalia ja tadaaa kruunu olikin piiroselokuvasta.

Kaksi kerosta Rub'N'Buffia.
Peruukki oli alkujaan pitkä ja kihara. Hieman teki kipeää saksia tuo kallis ja hyvälaatuinen kaunotar jollekin pirun Prinssi Juhanalle, mutta mietin sitten mielessäni, että olihan tämä kuitenkin kisapuku. Oikeasti tilasin Juhanalle kolme peruukkia ja tämä oli niistä tietenkin se kallein ja sopivin.

Hei hei muru.
KALA siellä vaanii.
Elokuvassa Prinssi Juhanalla ei ole tietenkään hiuksia, mutta minulla oli pakko olla. Piti ihan pohtia, mikälaisen kampauksen prinssille tekisin; haluaisinko olla historiallisesti korrekti vaiko jäljitellä eläimellisiä piirteitä? Koska koko elokuvassa historiallinenkorrektius on vain naurahduksen ansaitseva vitsi ja eläimelliset piirteet Juhanan kohdalla vedetty niin överiksi, päätin tehdä vähän jotain siltä väliltä. Jotenkin edes yritin jäljitellä Juhanan päänmuotoa elokuvassa. Lopullisen saksimisen ja muokkauksen innoittajina olivat mm. He-Man ja King Joffery Game of Thronesista.

Epätoivoni olla näyttämättä hiireltä näiden korvien kanssa.
Jotka BTW menivät ihan lyttyyn conipäivän aikana kruunun takia.
Korvat on ihan vain ommeltu peruukkiin kiinni ja tässä kohtaa kiitin itseäni siitä, että valitsinkin sen parempilaatuisen peruukin.

Kruunun jalokivien jälkeen pitikin sitten tekaista myös sormusten kivet. Ne olivat vaikeita enkä niihin ihan hirveän tyytyväinen olekaan, vaikka pidänkin niistä osana asua.

Tein erimallisia möhkäleitä Paperclaystä, joista sitten hioin tai yritin hioa sopivan muotoisia kiviä. Valmiisiin kiviin on tehty "istutukset" mustasta worblasta ja sen jälkeen ne on vain liimattu valmiisiin sormuspohjiin. Lopuksi kivien ja kultaosien maalaus ja lakkaus.

Mööö! Oli hirmu vaikeaa tämä.
Kuono oli yksi kysymysmerkki. Elokuvassa Prinssi Juhanan kuono on vain yksi iso laatikko. En mitenkään olisi pystynyt tekemään moista vekotinta naamaani ja elää sen kanssa. Eivätkä leijonat edes oikesti näytä siltä! Siksi tein taas hieman itse soveltaen.

Kaikkien meidän naamat.
Teimme Rorunen ja woodin kanssa yhdessä kipsinaamarit, joiden päälle rakensimme massasta kukin oman kuonomme. Kuonot päälystettiin sitten nestemäisellä lateksilla, josta varsinain kuonoproteesi syntyi. Eli samaan tapaan kuin tein Fujimoton nenän.

Oman nenäni kohdalla päätin tehdä hieman tyylitellyn leijonan nenän. En ihan realistista lättä nenää, mutten ulkonevaa laatikkoa kuitenkaan. Myös ylähuuli piti muotoilla uudestaan.

Vähän on possuhtava.
Ensimmäinen proteesi ennen reunojen siistimistä.
Tällä kertaa tein vain kaksi proteesia (en kuutta), joista lopulta ensimmäinen päätyi naamaani kisapäivänä. Koska ylähuulen piti peittyä kokonaan, yltää proteesi minulla suuhun asti. Tämä oli jotenkin höpsö kokemus, koska ylähuuli ei lopulta pysynyt ollenkaan naamassa kiinni, kun yritti vähän edes syödä ja juoda. Tulevaisuuden kuvauksia varten teen varmaan uuden nenän, koska nämä ovat niin ohuita, että ovat aikalailla kertakäyttötavaraa.

Kuvasi Kis
Ihan jännää oli Juhanankin väsääminen, vaikka siihen ei kuulunut samanlaista hahmorakkautta ja -hypetystä minun osaltani, kuin muihin pukuihin. Nyt kuitenkin haluan hetkeksi keskittyä ihan omiin pukuprojekteihini, joihin ei kuulu ryhmiä. Niin moni hahmo huuttaa minua reffikansioistaan.

Fukka kiittää!