sunnuntai 19. huhtikuuta 2020

Kermaperse

Moi!

Hetki on kulunut ja maailma on ihan eri pisteessä kuin viimekertaisen merkinnän aikaan. Elämme jännittäviä aikoja. Olen vuosikaudet pyrkinyt siihen, että pystyn tarvittaessa tekemään ja touhuamaan kodissani mahdollisimman laajasti. Siitä on tässä maailmanajassa hirmuisesti hyötyä.

Siis. Intopiukeuksissani tekaisin uuden puvun, vaikka tulevat tapahtumat peruuntuvat toinen toisensa jälkeen. Tavallaan olen helpottunut, koska se tarjoittaa, että edes jollain tasolla tämä tilanne otetaan tosissaan. Ei se kuitenkaan näytä tämän hetkistä pärinääni hidastavan (spoiler: aloitin jo seuraavan puvun tekemisen).

Kaikki puvut, jotka aloitin viime vuoden puolella, ovat jälleen jääneet tauolle. Mikä mistäkin syystä. Hyvin suurella todennäköisyydellä ainakin yksi, ellein jopa kaksi, niistä tulee valmistumaan edes jossain vaiheessa. Kaipasin kuitenkin tähän väliin jotain "mikä ei rassaa päättä ihan hirveästi ja etenisi mutkitta" (jälleen kuuluisat viimeiset sanat). Ouran on pärissyt jo pari vuotta hyvin voimakkaasti, kun katsoin sarjan pitkästä aikaa uudestaan. Olen myös hautonut miesten puvun piirto-ohjetta kouluajoista asti ja pohdin, että Ouranin koulupuku olisi hyvä tilaisuus kokeilla sitä.

Päätin sitten, että nyt on se hetki, ilman mitään paineita, lähteä kokeilemaan tätä projektia.

Jälleen paras idiootti
Hyvin moni sarjan hahmo vetää minua puoleensa tavalla tai toisella. Mm. Haruhi on ihana, Kyoya huipuin mulkero, mutta kuitenkin idiootti ja dorka Tamaki vei voiton näin ensimmäisenä. Aina voin tilata peruukit myös muille, kun puku kerta on jo olemssa (Haruhille saattaisi löytyä jo jokin peruukki kaapista...).

Peruukin tilasin ensimmäisenä, koska jo tuohon aikaan korona kolkutteli ovella. Nyt hieman harmittaa, etten sittenkään tilannut enempää peruukkeja muita pukuja varten, koska CosCraft pisti oven säppiin koronan takia. Joudun ehkä kääntymään Ebayn puoleen.

Hän oli kaunis.
Jo alusta asti tiesin, että en tule löytämään sopivanväristä kangasta takkiin, joten etsin suosiolla valkoisen kankaan värjättäväksi. Jokusen testivärjäyksen jouduin tekemään ennen kuin oikea värisuhde osui kohdalle. Harmi vaan, että kamera vääristää lopullisen värin myös todella helposti. Että kiva.

Ja mikä on tämä järjestys?
Ylimpänä hyväksi todettu, välissä ensimmäinen ja toinen koe ja viimeisenä varmistusvärjäys.
Itse takin piti olla muka helpponakki, jossa oli vähän uusia juttuja. No ei ollut.

Ohje, jolla piirsin takin kaavan on siis tarkoitettu miesten juhlapuvun yms. piirtämiseen, ja varmaan peräisin jostain 80-luvulta mallin perusteella. Käytin kuitenkin omia mittojani hieman sovelletusti. Mutta koska kaava kuitenkin oli tarkoitettu hieman erilaisille mittasuhteille kuin mitä itse omaan, jouduin tekemään kaavaan hurjasti muutoksia. Vaikka kuinka yritin parhaani mukaan korjata istuvuuden jo kaavoihin, jouduin silti hurjasti muokkaamaan myös lopullista takkia. En tykännyt. Varsinkin hiha ärsytti, enkä vieläkään ole siihen ihan tyytyväinen. Mut hei! Mulla on taskut!

Tan ta daa!
Munasin niin monta asiaa myös ihan vain sillä, että en ajatellut asioita loppuun asti. Mm. leikkasin vuorin kappaleet liian kapeilla saumanvaroilla, kun en malttanut tehdä sovituksia loppuun ennen vuorin leikkuuta. Piti ostaa uusi vuorikangas. Tässä sitä taas opitaan, että huolellisuus säästää hermoja enemmän kuin uskoisi.

Kyl se lopulta tuli valmiiksi.
Välistä, kun takki otti pattiin, hurautin housut kasaan. Käytin Lenin housujen kaava tekemättä mitään muutoksia. Aluksi epäilin, että joutuisin edes kaventamaan lahjetta. Ei tarvinnut tehdä sitäkään.

Harkitsin myös kravaatin tekemistä alusta loppuun itse. Kuitenkin päätin toisin, kun laskin kankaan menekkiä vain yhtä pientä kravaattia varten. Onneksi kaapista löytyi jo musta, kapea kravaatti, johon vain ompelin käsin violetin satiininauhan.

Nämä oli kivoja!
Ensimmäistä kertaa pääsin käyttämään päälystettäviä nappeja! Nämä oli jotenkin ihania. Olen odottanut jotain tilaisuutta, että pääsisin kokeilemaan näitä ja nyt se onneksi tuli. 

Kaiken Ouran-rakkauden lisäksi yksi syy, miksi halusin tämän puvun tehdä oli takin rintamerkki.

Oli kivaa.
Kirjontaa oli vähän jo ikävä ja tällaisen kauttaaltaan täytettävän kuvion kirjominen oli minulle uusi juttu. Jäljensin kuvion valkoiselle puuvillabatistille, jota satuin löytämään kotoa. Tulostettu kuva näkyi kankaasta hyvin läpi ja oli siksi helppo jäljentää. Tämän jälkeen silitin taustalle vielä tukikankaan.

Valmiin kirjailun taakse silitin vielä kaksi kerrosta tukikangasta (tällä kertaa mustaa), minkä jälkeen leikkasin kuvion sievästi irti niin läheltä reunaa kuin vain mahdollista. Reunaan jäi pienenpieni raita valkoista batistia (viimeinen kuva), jonka naamioin mustalla kangasmaalillla. Näin myös pystyin sinetöimään kirjailun reunan purkautumisen varalta.

Eihän siitä mitään supersiistiä tullut, mutta nyt on taas opittu jotain.

Saatte Instagram-kuvia, kun en jaksa muokata uusia.
Peruukki onnistui yllättävän hyvin.
Olen niin hirmu iloinen tästä puvusta, vaikka en yhtään tiedä, milloin pääsen sitä kuvaamaan tai pitämään conissa päällä. Onneksi on TikTok. Pieniä vikoja lukuunottamatta tykkään lopputuloksesta myös. Prosessi ei taas ollut sitä, mitä odotin, mutta nyt se on kuitenkin tehty.

Tässä hetkessä ei voi kuin odottaa, tehdä oman osuutensa koronan taltuttamiseksi ja haaveilla kenties joskus tulevista tapahtumista.

Fukka kiittää.

PS: Aloitin jo siis seuraavan puvun ja, koska alkoi taas tökkiä, päätin välissä kirjoittaa tämän merkinnän, jota olen vain lykännyt myöhemmäksi.

PSS: Peskää niitä käsiä ja pysykää kotona.

lauantai 29. helmikuuta 2020

Jokin on muuttunut

Hei.

Jaa... Mistähän sitä aloittaisi? Edellisen syksyn ja tämän alkuvuoden olen pystynyt harrastaman cosplayta tavallaan uudessa muodossa; ilman aikatauluja, ilman sitoutumista kehenkään toiseen ihmiseen, ilman suunnitelmia. Se on ollut varsin helpottavaa, varsinkin koko WCS-härdellin jälkeen. Koko edellinen vuosi suunniteltiin WCS:n ympärille, mikä ei ole minulle sinänsä haastavaa, mutta rajoittavaa. Olen kuitenkin pohjimmiltani hetkessäeläjä ja flow-ihminen.

Tässä nyt uudessa vapauden tunteessani olen tutkinut omaa elämääni ja cosplay-harrastustani. Olen aina välissä aiemminkin sanonut, että: "Pidän hetken taukoa puvuista ja keskityn niihin asioihin, joita en ehdi tekemään pukuprosessien aikana," tai jotain muuta samaa rataa. Tämä ei kuitenkaan ole ollut ihan totta, koska tuolloin aina takaraivossa on kuitenkin kolkuttanut se "kohta pukuja, kohta pukuja" -mantra, enkä yleensä ole saanut mitään kuitenkaan päätökseen tuon "tauon" aikana.

Pääsin nyt myös pelaamaan Legend of Zelda: Breath of the Wildia, josta olen nauttinut niin kovin.
Tämä peli tarjoilee minulle niin paljon kivoja asioita.
Nyt kuitenkin olen saanut tehdä rauhassa paljon asioita, jotka ovat jääneet aikaisemmin tekemättä! Olen pelannut loppuun mm. neljä videopeliä, mikä minulle on aikaisemmin ollut täysin mahdotonta. Esimerkkinä Persona 5, jonka sain päätökseen syys-lokakuussa. Ostin pelin, sen julkaisupäivänä, 4.4.2017 (ja muuten haistakaa paska kaikki, jotka jaatte isoja juonipaljastuksia missä tahansa muodossa). Ja koska olen nyhvä ja haluan tehdä peleissä yleensä lähes kaiken, meni Persona 5:n läpipeluuseen minulla n. 120 tuntia. Joskus haluaisin myös pelata pelin uudestaan, mutta siihen harvoin on aikaa. Nyt kuitenkin kerkesin aloittaa Final Fantasy XV alusta :D

Cosplay antaa minulle hyvin paljon, mutta se todellakin syö aikaa muilta harrastuksilta. Yläaste-, lukio- ja vielä ammattikouluaikoina piirsin ja maalasin paljon. Nyt kuitenkaan en muista, milloin viimeksi olisin maalannut mitään muuta kuin cosplay-asioita. DnD-harrastus taas palautti mieleen sen, että piirtäminen on itse asiassa ihan kivaa. Enkä ole edes kadottanut ihan kaikkia taitojani siinäkään.

Tämä ehkä on viimeisin maalaukseni... ja se on jostain vuodela 2013?
Cosplay on hyvin monipuolinen harrastus ja juuri siksi olen kuitenkin päässyt jollain tavalla piirtämään ja maalaamaan sen puitteissa. Siksi myös cosplayn on helppo ns. sysätä syrjään muita harrastuksiani. Ne tavallaan ovat pysyneet edelleen mukana, vaikka en niitä spesifisti olekaan harjoittanut.

Pelit, sarjat ja elokuvat puolestaan ovat mukana cosplayssä tietenkin hahmojen kautta. Vaikka en aktiivisesti pelaa peliä tai katso jotain animea, nekin pyörivät mukana, kun etsin referenssikuvia tai suunnittelen esityksiä. Palaan hahmojen lähteiden pariin pukuja tehdessä.

Jos tätä nyt voi verrata vesivärimaalaamiseen...
Mihin tämä kaikki sönkötys sitten tähtää? No, olen pohtinut sitä, että mikä on ollut minun suhteeni cosplayhin ennen ja mitä se tulee olemaan tästä eteenpäin.

Cosplay on minulle edelleen se tärkein ja rakkain harrastus. Se ei ole muuttumassa mihinkään, mutta se missä muodossa ja paljonko annan sille aikaa saattaa muuttua. Puvut pärisevät edelleen. Siitä ei tarvitse huolehtia, mutta haluaisin antaa itselleni enemmän aikaa myös harrastaa muuta. Ja samaan aikaan haluan tehdä kaikki puvut heti nyt...

Vaikka Tracon muuten hiersi, niin Urarakaa oli tosi mukava pitää päällä.
Kuvasi Kangaskasa
Yksi asia, minkä on minulle hyvin tärkeää cosplayssa, on pukujen pitäminen. Minusta on kiva pitää pukuja päällä ja halauaisin käyttää jokaista pukua mahdollisimman paljon. Näin "saisin enemmän vastinetta rahalleni" eli puvut eivät olisi mitään kertakäyttöjuttuja. Se on yksi syy, miksi haluaisin kirtää kaikki ihmeen cosplay-kissanristiäiset läpi. HALUAN VAAN PITÄÄ PUKUJA PÄÄLLÄ!
Yhden ihanan lisän tähän minun cosplay-harastukseeni on tunonut TikTok, joka nimenomaan antaa minulle lisää turhia syitä laittaa joku puku päälle. En ole mitenkään suosittujen hittisarjojen tai hahmojen ytimessä millään tavalla, saati että minulla olisi niistä pukuja valmiina. En siis mitenkään voi menestyä TikTokin puolella. Lähinnä keskityn omaan perseilyyni, mutta minulla on ollut sen parissa kuitenkin hirmu hauskaa.

Mulla on kivvaa.
Löydyn TikTokista myös @fukkarisuaita
TikTok ja pukujen tehokkaampi uusiokäyttö on innostanut minua myös vanhempien pukujen päivittämiseen. Saan vanhoille puvuille lisää käyttöikää ja voin laittaa ne päälle ilman, että laatu hävettää niin paljon ja tavallaan se on silloin uusi puku. Lisäksi pukujen päivittämisestä puuttuu se stressitekijä, että tuleeko puku valmiiksi jotain tapahtumaa varten. Minulla stressin mahdollisuus ei ole ollut koskaan kovin suuri (kisapuvuissa hieman ehkä eri asia). Enemmänkin halu saada puku valmiiksi ja saada se päälle on ollut puskevana voimana.

Ihan vaan pärinöissäni parantelin Kanamen peruukkia.
Eli tuota siis... Tulevaisuudessa tulen tekemään cosplayta luultavasti yhtä paljon kuin ennenkin. Se, onko tuotannossa uusia pukuja vai vanhojen päivittelyä, on kokonaan fiiliksistä kiinni. Tulen luultavasti kisaamaan, koska kaipuu lavalle on kova. Missä ja milloin jää nähtäväksi.

(Hitsi, mitähän minä-kymmenen-vuotta-sitten olisi ajatellut siitä, että ihan julkisesti toetan, että mainaan kisailla cosplayn parissa...)

Fukka kiittää!

PS: Tämä oli taas vaihteeksi tällainen pohdiskelu täysin minusta lähtöisenä.

perjantai 31. tammikuuta 2020

Hyvä alku - Desucon Frostbite 2020

Heiiiiii!

2020 on täällä ja vuosikymmenen ensimmäinen merkintä tulee tässä!

Viime viikonloppuna, 24.-26.1., järjestettiin Desucon Frostbite, joka oli minulle ensimmäinen tapahtuma tälle vuodelle. Cosplay-pärinä oli kova, vaikka en saanutkaan uutta pukua tehtyä. Sen sijaan korjailin vähän vanhoja pukuja.

Tällä kertaa lähdin matkaan yksin junaillen. Oli sekä mukavaa että hassua matkustaa tapahtumaan yksin. Myös koska olemme vanhoja ja raihnaisia, yövyimme jälleen ihan oikeassa hotellissa. Aamupala on kiva asia.

Elikotkin tarvitsevat pehmeän vuoteen.
Perjantaina ei hirveästi ollut mitään mielenkiintoista ohjelmaa. Kävimme pyörähtämässä paikalla ja jopa huviksemme katsomassa yhden luennon; Valo ja varjo animessa. Ohjelma oli ihan mukiin menevä; ei mitään maata mullistavaa, mutta ei jättänyt ihan kylmäksi kuitenkaan. Sain jokusen animen sieltä katselulistalle. Tykkäsin myös siitä, että Puusepän katsomo oli käännetty. Nyt näki takarivistäkin paljon paremmin.

Näin jälkikäteen harmittaa, että ei tullut katsottua "If Monopoly was an anime" -lyhytelokuvaa. Katsoin sen nyt jälkikäteen netistä ja olen hyvin iloinen sen olemassaolosta. Käykää katsomassa: linkki.

Lauantaille oli luvassa ninja-poikaa. Meikatessa meinasi olla sellainen 'apua, miten tätä ajetaan?' -olo, mutta päivän mittaa muistin, miksi Naruton pukuilu on niin hienoa. Se on pukuna sellainen, jossa osaan olla ehkä eniten rento. Ja naamani on lähes aina IC.

Paras dorka.
Lauantai ei kisojen lisäksi tarjonnut kovin kummoisesti ohjelmaa, mutta kävimme katsomassa kuitenkin luennon Onmyojista. Pelinä en ole siihen aivan vielä hurahtanut, mutta pukupotentiaali on taivaissa. Tietenkin pidän myös hirveästi höpöhöpö-historiallisista yliluonnollisista japanimytologiahörölööstä. Viihdyin, mutta välillä oli hieman haastetta pysyä mukana siinä, mistä hahmosta nyt puhutaan, kun niitä oli ruudulla kerralla useita ja aina ei kunnolla esitelty niitä ulkonäöltä.

Lapset kävi opiskelemassa sijaisopettajan avutuksella.
Naruto: miä, Aizawa: Anniilaugh ja Sai: woodi
Iso lohko ajasta meni taidekujaa kiertäessä. Kuten moni on jo tuonut esiin somessa jos toisessa, taidekujalla oli lähes kokoajan mahdotonta edetä omaa tahtia ja pöydille piti oikeasti jonottaa. Koko tasanne oli aivan tukossa heti aamusta. Minun päähäni ei jotenkin mahdu se, että miten tämä on mahdollista. Onko taidekujan suosio räjähtänyt käsiin vai miksi ryysis? En muista samaa aikaisemmilta vuosilta. Olen hyvin kiinnostunut tästä ilmiöstä.

Koko viikonlopun lootti. Haluan niin paljon magneetteja... ja näköjään kissa-asioita.
Osa päivästä meni palloiluksi ja kisojen odotteluksi. Pyörimme tuttujen ja vähemmän tuttujen tyyppien kanssa Metsähallissa ja vähän ehkä juoksimme Naruto-juoksua jossain. Vähän harmittaa, että tällä kertaa Frosti tarjosi niin vähän itseäni kiinnostavaa ohjelmaa, mutta aina ei voi voittaa.

Mutta kisat!

Niin hyvät paikat ja niin hyvä juonto!
Saimme kisaan ihan aitiopaikat, joilta näki älyttömän hyvin. Lisäksi olin hyvin positiivisesti yllättynyt tämän kertaisesta juonnosta. Ah ja voi! Se oli niin ihana ja kaunis; yksinkertainen, luonteva ja selkeä! Tätä lisää kiitos!

Kisa itsessään oli hillitön. ECG:n taso oli kova ja aaaaaaaaaaaaaaaa! Hienoa lavaesiintymistä! Omat suosikkini saivat molemmat kultaa ja olin niin lähellä itkua Shewonin esityksen aikana (KH iski taas kovaa). Oli myös mukavaa nähdä, että "hall"-kisa oli vetänyt paljon ihmisiä puoleensa. Väliaikaohjelma puolestaan jätti minut vähän kylmäksi, koska Jojo ei ole tuttu ja esityksen päätteeksi minulla oli enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Vielä onnea! Onnea! Onnea! Onnea, kaikille sijoittuneille!

Elikot on matkassa feat. woodi
Oli kivaa ninjailla lauantaina. En tiedä kuinka kauan olemme hautoneet tätä Naruto+Sasuke-comboa ajatuksissamme. Kauan, ja vihdoinkin se toteutui. Yaci on kakoii ja silleen. Saimme vähän räpsittyä kuvia ennen kuin kaikki valo katosi ja kukaan meistä jäätyi hengiltä. Kameran takana Anniilaugh.

HNNNNNNNGGGGHHH!
Sasuke: Yaci ja Naruto: Miä
Kuvasi Anniilaugh
Ja koko sakki.
Sasuke: YaciNaruto: Miä ja Sai: woodi
Kuvasi Anniilaugh
Olen hyvin iloinen.

Sunnuntaina puolestaan heitin päälle Kanamen. Harmikseni heti aamusta toinen piilolinssi alkoi hiertää niin, että en melkein pystynyt pitämään silmää auki. Pääsimme conipaikalle ja narikasta läpi, kunnes totesin, että piilarit on pakko ottaa pois.

Oli ne päässä vähän aikaa :C
Taidekujajonotus oli sunnuntaina ehkä jopa pahempi kuin lauantaina, mutta siitä selvittiin. Muuten päivä meni kälättämiseksi ja bondailuksi eri aiheista. Pääsin purkamaan rakkauttani Labyrinth-elokuvaan ja fiilistelemään Full Metal Panic!a ihan kunnolla. Sarjarakkautta oli ympärillä ihan kunnolla, kun Ninnu ja Ihmissyöjäkana pukuilivat myös FMP-tyttöjä sunnuntaina. FMP on sarja, jota yritän aina kaupitella kaikille, koska se on niin hauska. Oli kerrankin kiva päästä bondailemaan ihmisten kanssa, jotka ovat oikeasti katsoneet sarjan.

Miä, Tessa: Ninnu ja Kaname-kaksonen: Ihmissyöjäkana
Huvituin myös siitä, että meistä pyydettiin jopa kuvia. Ehkä joku jopa tunnisti!

Vain yksi ohjelma kiinnosti tarpeeksi sunnuntaina, että sinne asti kehtasi raahautua; Juhlahetkien kimonot. Itse ohjelma ei tuonut hirveästi mitään uutta minulle, mutta viihdyin, koska kimonot on aina kivoja. Eniten odotin kimonon pukemista livenä, mutta Kuusi ei tilana ollut sille kovin suotuisa. Pukemista oli vaikea seurata, koska ei nähnyt kunnolla.

Päättäjäiset kävimme tarkastamassa vielä loppuun. DesuTV oli taas ollut asian ytimessä (Dark Souls -pätkä oli kultaa). Muutenkin päättäjäiset olivat hyvin viihdyttävät, vaikka avajaiset jäivät tällä kertaa välistä.

Jenni kuoriutui...
Tuntui, että viikonloppuna oli hirveästi hulinaa ja varsinkin sunnuntai meni ihan hurjan nopeasti ohi. Vaikka ohjelmaa ei hirveästi tullut katsottua, minulla oli hirmu kivaa viikonloppuna. Hyvää seuraa, hyvät kisat ja muutenkin mukava fiilis. Tracon oli edellinen "kunnon coni" ja se meni niin harakoille. Olo oli jo reissuun lähtiessä niin eri ja pärinä oli todellinen. Oli ihanaa nähdä kavereita pitkästä aikaa ja kohdata myös paljon uusia ihmisiä. Frosti jätti jälkeensä niin hyvän fiiliksen ja toivon, että se on ennuste myös loppu vuodelle. Tästä on hyvä jatkaa.

Fukka kiittää.

PS: Pukupärinä ei ole helpottanut.

maanantai 23. joulukuuta 2019

Maniaa

Moi.

Kertoilen vähän siitä, mitä pukusuunnitelmille kuuluu, mutta sitä ennen vähän asiaa WCS:tä.

Päätin, että en halua kirjoittaa WCS:tä mitään kunnollista merkintää. Ainakaan tähän hetkeen. Rehellisesti syynä tähän on se, etten yksinkertaisesti jaksa. Odotin tuota matkaa kovasti ja sen piti olla vuoden kohokohta, mutta en kuitenkaan päässyt nauttimaan reissusta siinä määrin kuin olin toivonut. Tällä ei ole mitään tekemistä itse WCS:n tai sen organisoinnin kanssa. Tapahtumat ja tilaisuudet olivat hauskoja ja koko reissu hieno kokemus. Alkuvuosi ja kevät olivat minulle hyvin rankkoja monella tapaa ja sama homma on jatkunut myös kesän jälkeen.

WCS:ssä mukana oli ihania ihmisiä, joille olen hyvi kiitollinen ja ilman noita ihmisä en olisi pystynyt saamaan matkasta irti edes sen vertaa kuin nyt pystyin. Kiitos siis siitä, että sain nauttia hyvästä seurasta ja sain välissä nojatakin vähän.

Nyt olen kuitenkin kaatanut energiani ja ajatukseni tuleviin pukuihin niin hyvin kuin mahdollista. Olen aloittanut yhtä pukua, hypännyt toiseen ja vielä kolmanteen sekä takaisin ensimmäiseen. Tämä on ollut minun tapani käsitellä ikäviä asioita muussa elämässä: tyhjennän pääni sillä, että täytän sen muulla ajattelulla.

Mina Ashido
Jo pitkään minulla on ollut suunnitelmissa tehdä Boku no Hero Academian Mina Ashidon sankaripuku. WCS-kiireiden lomassa ei sille kuitenkaan ollut aikaa, mutta Traconin jälkeen aloitin Minan työstämisen. Halusin kokeilla jotain uutta, mutta silti ottaa projektin rennosti.

Peruukki Minalle on ollut jo pitempään olemassa. Ostin sen Akihabaran Swallowtailssin liikkeestä jo 2018.

Da Peruukken
Tarkoitus olisi vähän lyhentää ja kihartaa peruukkia, mutta en ole vielä päässyt etuhiuksia pitemmälle. Hieman jännittää, koska en muista kihartaneeni peruukkia ikinä aikaisemmin. Ainakaan tällä tavalla.

Ihan kokeilumielessä halusin tehdä Minan puvun alle haarakoukullisen bodyn. Pohjana käytin Excelin korsetti-hirviö-systeemin kaavaa. Bodysta ei tullut ihan sitä, mitä halusin, mutta nyt on sekin kokeiltu.
Alusvaatteeni jälleen olkaa hyvät.
Saa nähdä miten tämä istuu nyt, kun painoa on taas lähtenyt ihan reippaasti :D

Hieman meinasin harkita haalaripuvun kankaan värjäämistä itse, mutta sitten tulin järkiini. Tilasin näytetilkut tästä kankaasta Spoon flowerilta. Tilkkujen saapumisessa kesti tovi, mutta lopulta ne tulivat ja olin kohtuullisen tyytyväinen. Kuosi on kuitenkin hyvin oleellinen osa Minan ulkoasua.

Jee jee!
Tilasin näytteet kahdesta eri kangastyypistä, mutta en ole vielä aivan varma kumpi on sopivampi. Aloitin tekemään haalarin kaavoja, mutta turhauduin, kun yritin kikkailla. Siinä kohtaa myös vaihdoin puvusta toiseen :D (Mina on kuitenkin taas jo työn alla.)

Halusin laittaa aivot narikkaan oikein kunnolla, joten aloitin pelaamaan alusta jotain aivan hirveää ja vanhaa peliä: Dark Cloudia. Päähahmo, Toan, kuuluu sarjaamme 'niin hirveä, että on jo hieno'. En ikinä ajatellut, että Toan voisi olla cosplay-materiaalia, kunnes rupesin miettimään sitä, että olisi jännittävä oikeasti neuloa Toanin pipo ja poncho... Ja sitten hurahdin taas.

Katsokaa tätä 2000-luvun hirveyttä.
Nyt viiden pipoyrityksen jälkeen Toan on hieman jäähyllä. En ole neulonut sitten lie minkä vuoden saati muutakin kuin putkea, joten oli hieman opettelemista siinä, miten tämä homma nyt oikein toimii. Enkä tietenkään myöskään löytänyt mitään hyvää pipo-ohjetta, jonka olisin voinut käyttää sellaisenaan Toanin pipoon, vaan joudun säveltämään jotain ihan itse. Jee jee.

Kaikista kivintä tässä hommassa on se, että voin huoletta hypellä puvusta toiseen sitä mukaa kuin huvittaa. Minulla ei ole mitään lukkoon lyötyjä suunnitelmia tai velvoitteita, joten voin tehdä, mitä haluan ja silloin kuin huvittaaa. Hahahahahahahahahahaa! Tämä on uutta minulle.

Noir Persona 5:sta
Hyppäsin siis kolmanteen pukuun, koska se oikeasti houkutti. Noir eli Harun Phantom Thief asu on nyt eniten tekeillä ja eniten edistynyt. Persona 5:ssä on kovin paljon ihania hahmoja, mutta Haru valikoitui ensimmäiseksi, koska ajattelin sen helpoksi tähän väliin.

Sitten menin ja ostin hirveimmän paitakankaan, koska halusin haastaa itseni. Ostin siis liruläry polyesterisatiinin paksumman vaihtoehdon sijaan, koska en ole koskaan kunnolla käsitellyt niin haastavaa kangasta. Ja olihan se ihan kauheaa. Paita on kyllä ohut ja ilmava, mutta myös hyvin sähköinen.

Helma vielä huolittelematta.
Puhelimeni kamera ehkä kuolee.
Tein ensimmäistä kertaa piilotetun nappilistan ja elämäni toisen kaulurikauluksen. Ei ehkä ollut paras idea testata ja harjoitella tämän kankaan kanssa, mutta nyt on paita kuitenkin valmis. En ole varma, onko se ihan ok vai vihaanko sitä.

En löytänyt oikean väristä kangasta Harun pöksyjä varten, joten värjäämiseksihän se meni taas. Opin jännittäviä asioita eri sävyistä tässä yhteydessä, mutta lopulta pääsin sävyyn, johon olin tyytyväinen.

Alin oli lopullinen väri.
Värjäyksen jälkeen shortsien kaavoittaminen oli simppeli homma ja ne olikin ihan kiva tehdä. Harkitsin myös niiden värjäämistä vielä lisää, mutta luovuin ideasta. Oli kuitenkin vähän leveä olo, kun näitä sovittelin päälleni:

Vyötärönauha uupuu.
Viime viikolla sain postissa yllärin, kun Harun peruukki tupsahti postiluukusta. Tilasin hahmolle tarkoitetun peruukin, koska Harun hiusten sävy on niin erikoinen. Peruukin väri livenä on ihan ok, mutta muuten se kyllä vaatii työstämistä.

Anteeksi suttukuva.
Edestä peruukki on hurjan pitkä, mutta takaa taas ei, kiharat pitää tehdä uusiksi aivan kokonaan. Kiharat jännittävät myös tässä. Harulla kuitenkin on hyvin pöyheä ja tiivis tukka, eikä sen tekeminen ole mitenkään tuttua.

Tässä tämän hetken kuulumisia. Frostiin olisi tarkoitus suunnata, mutta puvuista en tiedä mitään. Harkitsen Gwendolynin raahaamista, mutta sekään ei ole mitenkään varmaa. Jos joku uusi puku valmistuu, niin ehkä otan sen mukaan. Mahdollista on myös, että kierrätän vain vanhoja pukuja.

Fukka kiittää.

PS: En ehkä ehdi tehdä vuosikoontimerkintää enää tämän vuoden puolella, joten hyvää uutta vuotta tässä samalla!

torstai 31. lokakuuta 2019

Osasia sieltä ja täältä

Moi!

Ymppään nyt monta asiaa yhteen, koska missään ei ole niin paljon asiaa, että saisin niistä oman merkinnän. Ja olen taas unohtanut ottaa kuvia...

29.9. pidettiin Oulussa jälleen Animeseminaari Valveen (Nukun) tiloissa. Hieman ennen tapahtumaa minua pyydettiin pitämään jotain ohjelmaa Aseminaariin. Huvikseni vastasin myöntävästi ja päädyin pitämään luennon cosplay-kilpailemisesta Suomessa. Tarkoituksena oli hieman valottaa vähemmän kokeneille tämän seudun harrastajille sitä, millaiset mahdollisuudet ja tarjonta meillä on Suomessa cosplay-kisojen saralla, ja sitä kautta houkutella uusia ihmisiä kisailemaan muuallekin kuin näihin Oulun piireihin.

Arvelin, ettei luentoni ole mikään vetonaula, mutta yllättävän paljon ihmisiä oli yleisössä. Saatiin aikaan jopa keskustelua.

Arvuuttelin vähän sitä, minkä puvun laitan päälleni, mutta lopulta käytännöllisyys ja nopeus voitti; Excel pääsi kierrokselle, koska sen pystyin vain nakkaamaan niskaan ilman mitään korjailuja tai säätöjä.

Bluff oli taas väliaikaesiintyjänä.
Oman luentoni lisäksi tuli katsastettua puujalka-anime-visa (jee voitettiin!) ja cosplay-kisa. Kisasta en enää hirveästi muista mitään sen kummempaa kuin sen, että kisaajia ei ollut kovin paljoa. Väliajalla esiintyi kuitenkin Bluff, joka oli HIENO! Upean tanssin ja hauskan tarinan ohella nautin suuresti valoista. Kunnon lava- ja valokateus iski ja nyt haluaisin vain tehdä jonkin esityksen Valveelle.

Se oli Animeseminaari.

19.10. puolestaan Pohjankartanolla järjestettiin Oulun Chibicon, jonne sain kutsun tuomarin hommiin. En ollut varma pääsenkö osallistumaan Chibiconiin ollenkaan, mutta kutsun saatuani varmistin pomolta työvuorot ja pääsin kuin pääsinkin osallistumaan.

Chibiconiin korjailin hieman Gakupoa, joka on muuttunut 'hahmo, jonka unohdan aina' -statuksesta 'hahmo, jonka haluan laittaa aina päälle' -statukseen. Gakupo on tehty 2013, mutta jotenkin olen vasta nyt oppinut pitämään siitä kovasti. Kuitenkin pientä fiksailua se kaipaa.

Vertailua
Gakupon peruukkiia ei oikeastaan koskaan ole mitenkään leikattu... Mikä on hyvin hämmentävää. Se on kuitenkin ottanut paljon osumaa vuosien aikana, joten päätin nyt korjailla sen kuntoon. Hetken aikaa haaveilin uuden peruukin tilaamisesta ja oikeasta ponnarikampauksesta (nykyisessä on irrotettava ponnari)... Gwendolyn on houkutellut minua jonnekkin huulluuden liepeille... Sitten kuitenkin muistin, että A) oikean sävyistä peruukkia luultavasti on mahdoton löytää ajoissa ja B) joutuisin tilaamaan aivan tuhottoman pitkän peruukin vain noita pulisonkihärpäkkeitä varten. Yritin siis korjailla vanhan parhaani mukaan.

Hamppu vs. ei-enää-hamppu
Peruukki sai kattavan perushuollon: selvitin kaikki pitkät osat peruukista ja suoristin ne suoristusraudalla. Ero oli hyvin huomattava kuten kuvasta näkyy. Tähän päälle suihkuttelin peruukin huolellisesti silikoonisuihkeella.

Onni?
Koska Gakupon peruukkia ei ole koskaan kunnolla leikattu, pohjaperuukki oli sen verran pitkä, että sain sen kahdelle pienelle ponnarille, jotka pystyin piilottamaan kiinnitettävän ponnarin alle. Tämä oli sentään parempi kuin aikaisemmmin käyttämäni pinniviritelmä. Vihdoinkin leikkasin myös etuhiukset johonkin järkevään kuosiin.

Nyt jopa voin ehkä sanoa, ettei tämä peruukki enää häiritse minua sietämättömästi.

Aivan kokonaan upouutena osana tein Gakupolle solmioneulan vai miksi ikinä sitä kuuluisi kutsua. Jo pitkään olen inhonnut Gakupon solmioneulaa. Oh ja voi... jälleen näen ajan vyöryneen eteenpäin ja muuttaneen maailmaa. Tämä alkuperäinen solmioneula nimittäin on tehty kokonaan wonderflexistä (saattoi jopa olle ihan ekoja WF-juttuja, blogi tietää minä en). Uusi puolestaan on worblaa ja kivi Worbla's Crystal Arttia. Alkuperäisessä jopa kivi on wonderflexiä.

Yllä uusi ja alla vanha.
Olen jo pitkään hautonut pussillista crystal arttia (kuullostaa ihan joltain huumeelta) ja nyt pääsin testaamaan sitä tarpeeksi pieneen projektiin. Tykkään kovasti tästä aineesta. Valuhommat eivät ole menneet minulla ihan putkeen; paljon epäonnistuneita kappaleita, paljon hävikkihartsia ja osasta kappaleista on kadonnut ajan myötä väri. Crystal art toimii tarpeeksi hyvin jalokivien tekemiseen, että tästä lähtien pysyttäydyn siinä, ellei jokin projekti vaadi aivan hillitöntä määrää kiviä tai onnistun jostain löytämään sellaista hartsia, joka 1) ei jätä kiviä tahmeiksi 2) jähmety niin nopeasti, että joudun heittämään puoli purkkia aina mäkeen, 3) pitää värinsä ja 4) SITÄ SAA TILATTUA TÄNNE REIKÄÄN ASTI!

Päivitetty Gakupo siis pyörähti Chibiconissa. Vähän hulinaa oli koko päivä, kun olin tuomarihommissa ja mukanamme oli yksi kappale 7-vuotiaita. Coni oli ihmeellinen taikamaailma pienelle ihmiselle. Jännitti mennä vessaan, kun vastaan saattoi tulla peikko.

Ostin Japanista kasvoteippiä ja kokeilin sitä myös Gakupolle.
Ihan jännää oli tämä.
Oli jännittävää tuomaroida taas pienemmän tapahtuman kilpailua. Harmiksemme yksi tuomariston jäsen ei päässyt tulemaan, joten tuomaroimme vajaalla kokoonpanolla. Oli hirven kiva nähdä uusia ihmisiä kisassa ja itse kisa sujui hyvin.

Olin myös hyvin iloinen, että Worblakauppa oli yhtenä myyjänä Chibissä. Sain lisää EVA:a.

Chibi oli lyhykäisyydessään myöskin siinä, mutta vähän jotain muutakin kokeilullista olen tässä välissä kenennyt tehdä; ostin japanista myös "kulmakarvalaastareita", joilla on siis tarkoitus pystyä peittämään kulmakarvat ja meikkaamaan ne piiloon.

Tämmöstä jännää.
Nämä siis olivat läpikuultavia kulmakarvan peittäviä laastareita, joiden päälle pystyi levittämään meikkiä. Pikaisesti näitä testasin, mutta heti alkuun huomasin, että näiden kiinnittäminen sievästi ja tasaisesti on kovin haastavaa. Taisin kuluttaa yhteensä kolme kallisarvoista laastaria ennen kuin sain yhden edes jotenkuten siististi kiinni.

Tässä laastarin päällä on kai vain meikkivoide.
Ja kuten näkyy ulkokulmassa vähän ruttua.
Voi olla, että esimerkiksi kulmakarvojen harjaaminen tiettyyn suuntaan auttaisi häivyttämään niitä paremmin laastarin alle (en siis ole edes yrittänyt lukea pakettia ja kääntäjän jouduin poistamaan puhelimesta). Myös erilaisilla meikeillä kikkailu varmasti peittää enemmän. Näin lähietäisyydeltä ainakin tummat kulmat näkyvät jonkin verran meikkivoiteen ja peitevärin alta, mutta kauempaa katsottuna kulmakarvat naamioituvat tietenkin paremmin.

Suttuinen kuva, mutta näyttää eron.
Tämä on ihan kätevä kikka. Laastari ei itsessään näy lähes yhtään, jos sen saa sievästi ja tasaisesti kiinni. Harmi, että nämä on niin vaikea kiinnittää, koska se oikeasti vaati harjoittelua ja siinä voi mennä jokunen laastari hukkaan. Nämä eivät kuitenkaan olleet mitään halpoja tai helposti saatavia (Japanista u know). Onneksi ihan jokainen puku ei vaadi kulmakarvojen hävittämistä.

Tällainen pläjäys tähän väliin. Uusista puvuista sitten tulevaisuudessa.

Fukka kiittää!

maanantai 28. lokakuuta 2019

Kuningatar Kompromissi

Heippa!

Nyt taklaan tämän hirviön, joka on Gwendolynin prosessimerkintä. Paljon tekstiä ja paljon asiaa luvassa.

Gwendolyn on ollut minulla haaveissa heti siitä hetkestä lähtien, kun ensimmäistä kertaa näin neidosta kuvan. Odin Sphere muutenkin on pelinä mielestäni hirveän kaunis ja täynnä ihania hahmoja, joita voisin pukuilla. Gwendolynin kohdalla en kuitenkaan ole nähnyt oman osaamiseni olevan sillä tasolla, että kehtaisin lähteä pukua rakentamaan. En vieläkään ole varma, onko taitotasoni ollut riittävä, koska niin monta osaa Gwendolynista haluaisin tehdä uudestaan.

Kaikki lähti taas alusvaatteista, joita kukaan ei varmaan ikinä näkisi, jos en itse tunkisi niistä kuvia nettiin.

Lähes valmis. Vain helma vielä ompelematta.
Tein korsetin sitä hätää, että minulla olisi tukeva pohja, johon kiinnitän asioita tarvittaessa. Lopulta kävikin niin, että tähän korsettiin itsessään ei pitänyt kiinnittää mitään. Jee, koska yleensä yritän muka tehdä sellaisen korsetin, joka kävisi sitten myös muihinkin pukuihin, mutta aina lopulta joudun laittamaan niihin jonkun typerän kiinnikkeen yms., joka sitten estää korsetin käyttöä muissa puvuissa. No ei tällä kertaa! Tässä korsetissa on myös kiva muoto, joka varmasti passaa monelle naishahmolle tarvittaessa.

Sotahame
Sitten pääsemme ensimmäiseen kompromissiin. Itse kutsun tätä vaatetta nimellä sotahame, koska se muistuttaa minua muinaisten kreikkalaisten sotilaiden hameista. Sotahame on reffeissä enemmän tutumainen ja pysyy ryhdikkäästi muodossaan, mutta joissain kuvissa siinä näkyy myös liikettä ja ettei se olekaan vain yksi iso kappale. Koska halusin säästää tilaa sekä matkalaukussa että takapuoleni ympärillä, päätin tehdä hameesta elävämmän ja tällaisen kreikkalaistyylisen version.

Drapeeraukset tuloillaan.
Itse sotaisan hameen päälle tulee toinen kerros, joka poimuttuu edestä ja tekee hameesta vähän siveellisemmän, niin ettei ihan koko ajan pylly vilku.

Tein hameen lärpäkkeet keinonahasta ja muuten koko komeus on puuvillaa. Ihaninta oli laittaa kiinni niittejä, jotka tulivat lärpäkkeisiin kiinnni. Niitit näkyvät varmaan tuolla myöhemmin. Keinonahkan ompelu ei ollut mitään herkkua, koska ompelukoneeni oikutteli (tämän jälkeen puhdistin kunnolla koko koneen ja se toimi tuon jälkeen taas kuin unelma).

Sotahame ja korsetti olivat ensimmäiset vaateosat, koska kaikki muu rakentui niiden päälle jollain tavalla.

Röyhelöitä mallailemassa.
Kaavoitin mekon korsetin pohjalta ja siksi pystyin mallailemaan miehustaan tulevat röyhelöt korsetin päälle suoraan. Siihen nähden, että tämä ei ollut kisapuku, niin hifistelin ehkä vähän liikaa, kun käsin ompelin mekkoon vaikka mitä.

Wääää!
Tätä mekkoa tehdessä olin niin absurdeissa maailmoissa; olen vuosikaudet katsellut kuvia Gwendolynista ja pohtinut miten tietyt osat siitä tekisin itse, ja nyt vihdoin pääsin laittamaan kaiken tuon pohdinnan ja mähkimisen käyttöön. Minun ei siis tarvinnut miettiä, miten jonkin asian teen, vaan se tieto oli jo osittain valmiina olemassa ja minä vain... tein.

Olen mekkoon kovin tyytyväinen ja, jos se ei olisi täysin halki keskeltä edestä, uskaltaisin ehkä käyttää sitä myös jonain juhlavaatteena pahaa-aavistamattomien ihmisten seassa.

Kultaa!
Halusin kaikkien kultaisten osien olevan prikulleen saman värisiä, joten kaikki kultaiset osat on maalattu samalla kangasmaalilla. Kuvassa mekon miehustan yläreunaan tulevat kultareunukset. Kruunussa kangasmaali ei kuitenkaan pelannut kovin hyvin, koska worblapinnasta se lähti kuoriutumaan irti pienestäkin rasituksesta. Pelkäsin kovasti, mitä kruunulle käy matkalaukussa ja otin siksi maalin mukaan Japaniin. Pienillä vaurioilla selvittiin Japaniin, mutta takaisin päin laukut joutuivat kestämään niin paljon höykkyytystä, että tuhot olivat paljon suuremmat ja tuo maalipurkki oli myös auennut siinä rytäkässä (oli onneksi pussissa hyvin suojassa).

Ennen kuin hyppään epäkankaisten osien selostukseen, esittelen osat, jotka unohdan aina eli hihat.

Höpö
Olen jopa niin hyvin muistanut, nämä hihat jopa tekovaiheessa, että yhtään kuvaa niistä ei tämän enempää ole. Alkuun mietin, että miten pirussa kaavoitan nämä hihat, mutta sitten muistin, että minulla on hyvä käden muotoa mukailevan hihan kaava. Jee jee! Sitä käytin pohjana ja lopulta tämä olikin ihan naurettavan helppo kaavoittaa.

Kruunu kuuluu näihin vuosia pohdituttaneisiin osiin puvussa. Myös materiaalit ja niiden käyttö on laajentunut vuosien varrella, joten ei hirveästi enää tässä vaiheessa tarvinnut vaivata päätä tekniikan suhteen.

Absurdius jatkuu vahvana,
Ohuen ohut, valkoinen softis sai päälleen paksumman harmaan softiskehyksen ja koko härpäke päälleen mustan worblan. Tein mustasta worblasta myös pannan, johon kruunu kiinnittyy, tavallisen hiuspannan päälle. Sileämpää pintaa tavoittelin erikeepperi+vesi-litkulla, mutta juuri tuo saatttoi olla se syy, miksi kultaisesta maalista ei tullut niin kestävä.

Kasat? Kukat? Juttujuttusydeemit?
Taustalla ensimmäinen ja hylätty versio.
Pantaan kuuluvat myös höyhen... kasat? kukat? korvien päällä, jotka ovat myös tehty softiksesta. Pohjana on softiskiekko, jonka päälle on vain kasattu pisaran muotoon leikattuja softispaloja, jotka on maalattu. Lopuksi lämmitin kukkia varovasti hiustenkuivaajalla, että voisin taivuttaa höyhenet oikeaan muotoon ja suuntaan. (En käyttänyt kuumailmapuhallinta siksi, etten vain vahingossa anna niille liikaa lämpöä.)

Valmis panta ja peruukki.
Siivet tietenkin on tehty samaan tapaan softiksesta ja ne ovat puvun toinen kompromissi; tiesin, että muotoa ja kokoa tuskin pystyn siivistä ottamaan pois ilman, että se radikaalisti vaikuttaa puvun ulkonäköön, joten päätin tehdä ne mahdollisimman kestävinä ja kevyinä.

Muoto testissä.
Pohjana siivissä on retkipatja, koska se on hitusen ehkä kevyempää kuin EVA-muovi, mutta myös huomattavasti halvempaa. En halunnut tuhlata EVA:a näin isoihin osiin, kun muitakin vaihtoehtoja on olemassa.

Nämä siivet olivat yksi osa, joka minun oli tarkoitus kiinnittää korsettiin. Mietin ja pohdin vaikka mitä härveleitä, joilla saan ne kiinni itseeni ja pysymään oikeassa muodossa. Lopulta retkipatjasta sai toimivan muodon vain tekemällä siihen vekit ja painoa oli niin vähän, että pystyin kiinnittämään nämä suoraan sotahameeseen.

Muodokas siipelöinen
Päällystin retkipatjapohjat mustalla puuvillakankaalla. Kankaan tarkoitus oli säilyttää pohjan muoto paremmin kuumuudessa, vähentää maalattavaa pinta-alaa ja antaa parempi tarttumispohja höyheniä liimatessa sekä lopulliset kiinnikkeet oli helppo ommella kankaaseen. Ompelin vain pohjan muotoisen mustan pussin jonka sisään tungin ja liimasin retkipatjapohjan.

En enää edes muista montako sulkaa tein... tässä ehkä yhden siiven verran.
Kokeilin ja testailin erikokoisten sulkien yhdistelmiä ensin vai paperilla, kunnes osasin suurin piirtein määrittää montako ja minkä kokoisia sulkaa tarvitsen siipiin. Eri väriset osat siivistä tein eri värisillä softiksilla, mutta lopulta kuitenkin kaikki sulat on maalattu oikean värisiksi. Tiesin, ettei minulla ole aikaa maalata sulkia kovin kummoisella tavalla. Halusin sulkiin kuitenkin vähän enemmän eloa ja ilmettä, joten leikkelin niihin pieniä lovia sulkamaisuuden hakemiseksi.

Tätähän löytyy siis edelleen jostakin aina välillä.
Sitten se kompromissi osa.

Sniff
Itse olisin pitänyt enemmän tuosta ilmavasta ja pörheästä tavasta kiinnittää sulat (ylempi), mutta totesin, että sulat menevät matkalaukussa tuhanne mutkalle ja ruttuun, jos jätän ne tuolla tavalla. Siksi päädyin lopulta liimaamaan sulat aivan pohjan myötäisesti (alempi). Hyvänä puolena tässä oli se, että sulkien välistä ei pääse pilkistämään mustaa pohjaa.

Testi kartongilla
Siipiin kuuluvat tietenkin myös pitkät lenninsulat, jotka törröttävät taakse päin. Tiesin heti alussa, että ne tulisin tekemään irrotettavina. Niiden pohjana käytin tällä kertaa EVA-muovia, koska ne piti pystyä hiomaan oikeaan muotoon ja niiden piti yksinään pitää muotonsa hyvin.

Siinä lötköttää.
Kolme sulkaa per siipi, jotka hiottiin pyöreäreunaisiksi ja liimattiin yhteen ennen maalausta. Ne kiinnittyvät muuhun siipeen tarranauhalla, joka on liimattu varsinaisen siiven sisäpuolelle ja jää piiloon mekon helman taakse.

Japanissa näille kävi vähän hassusti: Gwendolyn oli minulla päällä ainoastaan Osun paraatissa, jossa yllättäen minulla itselläni ei ollut kuumuuden kanssa mitään hätää. Paraatin jälkeen huomasin, että nämä lenninsulat olivat taipuneet mutkalle kuumuudessa. Hotellille palatessa ne olivat vielä lötköt ja onneksi ne kuitenkin suoristuivat ilman, että maalipinta kärsi mitenkään.

Tämä puku oli muutenkin pieni testikierros EVA-muoville. Kenkiä lukuunottamatta kaikki panssariosat on tehty EVA-muovista. Olen jo pitkään halunnut kokeilla sitä kunnolla, mutta materiaalin saatavuus ja kunnollisen projektin puuttuminen ovat estelleet.

:(
Pohjaksi kaikille panssariasioille tein hassut lahkeet, jotka ovat puuvillaa aina nilkasta polveen, etti muovi hankaa ihoa käytössä. Yläosa lahkeista on sisäpuolelta puuvillaa ja keinonahkaa ulkopuolelta.

Jouduin aloittamaan panssariosat kaikkein vaikeimmista, sääristä, koska kaikki muut panssarit rakentuvat niiden päälle. Tein säärestäni elmukelmukaavan ja sen mukaan kaavoitin sääripanssarit. Tulevaisuudessa kenties teen nämä osat kokonaan alusta ja paremmilla kiinnityksillä. Ehkä jopa täysin eri materiaalista.

Japanin päässä matkan ajan jalkani olivat hyvin turvonneet. En tiedä miksi näin oli, mutta paraatipäivänä sääripanssarit eivät meinanneet mennä kiinni ollenkaan, koska nilkkani ja sääreni olivat niin paksut turvotuksesta. Tämä siis jarkui koko reissun ajan ja vasta Suomessa turvotus laski.

Takaisin kotona, mutta edelleen turvoksissa. En omista nilkkoja.
Reisipanssarit eivät olleet yhtään niin tuskaiset tehdä. Ovathan ne muodoltaan jo paljon yksinkertaisemmat. Tein niistä ensin pahviset mallit, joita käytin lopulta myös kaavoina, leikkasin pohjat EVA-muovista ja kohokuviot softiksesta. Lopuksi muotoillin ne kaareviksi kuumailmapuhaltimen kanssa.

Tän tä dää!
Teippikyhäelmät
Kun muoto ja koko olivat kohdillaan liimasin osan osista kiinni toisiinsa ennen pintakäsittelyä. Pintakäsittelyn tein kumi-spraylla, mikä oli ihan mielenkiintoista. Hirveästi minua kuumotti, että tuleeko pinnasta liian epätasainen ja möhlinkö koko homman, mutta onneksi mitään suurempia havereita ei tapahtunut.

Siellä lojuvat
Huonona puolena kumi-sprayssä on se, etten voi käyttää sitä missään kotona. Keväällä ja alkukesästä, aina tilaisuuden tullen, matkasin mummun luokse maalle ja valtasin autotallin myrkkykammiokseni. Kylmällä kelillä tuli myös huomattua se, että ilman lämpötila vaikuttaa kovasti lopullisen käsitellyn pinnan tasaisuuteen. Viileässä osa kumista alkoi jähmettyä jo kosketuksesta ilman kanssa.

Myöskin tämän aineen kanssa työskentely vaatii kunnollisen hengityssuojaimen, koska siitä pääsevät kaasut ovat oikeasti myrkyllisiä.

Käsitellyt ja jähmettyneet palat odottamassa maalausta.
Kumi-spray sai päälleen lopulta tavallisen spray-maalin. Yritin myös patinoida panssareita akryylimaaleilla parhaani mukaan, mutta olin ehkä silti liian hellä.

Maalauksen jälkeen viimeiset osat liimattiin yhteen ja niihin lisättiin kiinnitysremmit. Panssareissa ei ole mitään muita kiinnikkeitä kuin reffeissä näkyvät remmit, jotka kiinnittyvät sukka-lahje-asioihin ja viimeisenä varmistuksena yhdet pienet hakaset kummankin panssarin yläosassa. Olin positiivisesti yllättynyt, etteivät nämä oikesti edes olisivat tarvinneet noiden remmien lisäksi mitään muita kiinnikkeitä.

Vas. patinoimatta ja oik. eka kierros patinointia
Kengät puolestaan on kasattu vähän erillä tyylillä. Pohjakenkänä minulla oli matala korkokenkä, jonka päälle tein Lycrasta sukan, jonka liimasin kiinni kenkään. Elmukelmukaavaa jälleen hyödyntäen tein kengän päälle tulevista panssareista paperikaavat (huomatkaa kuvassa yksi paperikaavoista on väärin päin hubs).

Jutskuja
Paperikaavojen pohjalta tein ensimmäisen proton softiksesta, jota fiksailin ja yritin saada näyttämään oikealta. Samalla piti pohtia, että millä näkymättömällä ilveellä saan osan osista kiinnitettyä kenkään niin, että saan vielä jakankin sisään kenkään. No, nämä kengät lopulta lähtivät Japaniin keskeneräisinä, koska halusin käyttää viimeisen viikon ennen lähtöä johonkin muuhun kuin pukujen väsäämiseen.

Panssarit kengän päälle valmistuivat softiksesta, jonka päällystin hyvin joustavalla ja ohuella keinonahalla. Lopuksi maalasin keinonahan kangasmaaleilla oikean sävyiseksi. Tähän loppuun vielä kuva hikisestä jalastani paraatin jälkeen, missä näkyy keskeneräiset panssariosat edes jotenkin.

Hyvin pysyi ehjänä, mutta hiki hommista tarinaa kenties joskus myöhemmin.
Sitten ehkä yksi jännittävimmistä työmaista tässä puvussa eli peruukki.

Sanon tämän asian tässä ja nyt saman tien ääneen; minä vihaan peruukkien liimaamista! Se ällöttää ja kuvottaa minua hyvin paljon. Jos jonkin asian voi saavuttaa millä tahansa muulla keinolla kuin liimaamalla, pyrin tekemään niin. Muussakin kuin peruukeissa, mutta varsinkin peruukeissa. Halaun pystyä pesemään pukujeni osia mukaan luettuina peruukkit, ja liimattavat osat yleensä rajoittavat pesemistä.

Siinä. Se on pois systeemistä.

Eli tässä tulee esittely kasasta liimaa.

Oli ehkä aikakin.
Ihan alkuun tein omasta päästäni vedoksen teipillä ja elmukelmulla, jonka sitten osittain täytin ja kiinnitin yhteen pienistä peruukkipäistäni. Minulla on siis isompikin peruukkipää olemassa, mutta se on isompi kuin oma pääni, joten se ei tähän projektiin sopinut.

Alex Coscraftilta
Opettelin jossain välissä huvikseni letittämään peruukin nutturalle ja pohdin voisinko hyödyntää tuota tekniikkaa tässä kampauksessa. Kuitenkin tuo letitystyyli oli hieman liian työläs eikä näyttänyt siltä, miltä Gwendolynin nuttura näyttää, joten nope. Jouduin siis ensimmäistä kertaa stubbaamaan peruukin.

Kaivelin ponnaritutoriaaleja ja stalkkasin ahkerasti Anniilaughin peruukkikuvia Twitterissä ennen kuin lähdin taklaamaan tätä hirvitystä. Katselin myös jonkin verran tämän tutoriaalin kuvia osviitaksi.

Pohjana minulla oli aivan tavallinen peruukki. Tiedän, että valmiita poninhäntäperuukkeja myydään myös. En kuitenkaan halunnut käyttää sellaista, koska voin villisti veikata, että sellainen olisi minulle aivan liian iso. Pääni on pieni.

Ahostaaaaa!
Pikkuhiljaa liimasin kerroksia kuitua pienelle poninhännälle. Välistä leikkasin ylimääräiset kuidut pois ja liimasin nysän tiiviiksi tapiksi. Liimana käytin Erikeepperiä, koska sitä oli helppo levittää sormin tai siveltimellä sekä siksi, että se on vesiliukoinen. Ylijäämäkuidusta tein myös uusia kuitunauhoja, joita ompelin myös peruukkiin. Tämä vei ihan tuhottomasti aikaa. Senkin lisäksi, että välistä en koskenut koko peruukiin kuukauteen.

Tällanen systeemi.
Olen joskus kehittänyt tällaisen peruukinmuokkausviritelmän tuolista, harjanvarresta ja peruukkipäästä. Tämän peruukin kanssa se osoittautui hyvin toimivaksi väkerrelmäksi. Peruukki on tarpeeksi korkealla, että lattialla seistessäni ylsin ja näin hyvin sen alaosiin. Sitten kun nousin tuolille seisomaan, niin oli helppo käsitellä peruukin päälakea ja yläosia. Peruukkipäätä tai peruukkia ei tarvinnut pyöritellä tai liikutella juuri ollenkaan. Lisäksi vekotinta pystyi helposti siirtelemään paikasta toiseen tarvittaessa.


Siistimistä
Kun stubbaus alkoi olla loppusuoralla, ompelin vielä kuitunauhoja sen verran peruukin reunoihin ja ohimolle, että lopputulos näyttäisi edes jotenkin siistiltä ja piilottaisi peruukin rakenteet mahdollisimman hyvin. Sitten liimasin vielä nämä lisätyt kuidut ponnarille.

Stubattu liimahirviö ja nuttura kiinnitettynä.
Itse nutturan tein erillisenä osana. Pohjana käytin worblaa, johon tein muodon puolikkaan styrokspallon avulla. Worbla sai päälleen maalin ja ylijäämäkuidusta tein siihen ensin "korinpohjakuvion" liimaamalla kuituja ristiin rastiin puolipallon päälle. Lopuksi liimasin kuituletin koko hommelin reunaan. Sitten kiinnitin itse nutturan liimaamalla sen kiinni peruukkiin.

Worbla-kupuun tein vielä loven, josta oli helpompi sujauttaa letin päät kuvun sisälle piiloon.
Peruukin etutukka on myös yksi kompromissi. En mitenkään voinut olla varma siitä, että kestääkö yksikään peruukki matkan Japaniin, joten päätin leikata etuhiukset vain suoraksi ja jättää ne sen kummemmin stailaamatta. Stailasin kuitenkin peruukin niin, että mahdollisesti sitä voisi käyttää myös ilman kruunupantaa. Ajatukseni taustalla oli se, että näin siitä varmasti tulee siistin näköinen.

Tämmöinen siitä tuli.
Peruukista tuli lopulta vähän liian iso. Pingoitin sen hieman isoksi, joten nyt tarvittaessa voin vetää peruukin päähäni kuin pipon. Muutoin olen semityytyväinen tähän, vaikka ei se sytyttänyt rakkautta liimattuihin peruukeihin sen enempää. Ne ovat hienoja, mutta edelleen ällöjä.

Surukseni joudun kertomaan, ettei minulla ole yhtään kunnollista kuvaa Gwendolynistä. Osa WCS-kuvista on ilmeisesti edelleen kadoksissa jossain maailmalla, joten en ole edes ite nähnyt kunnolla tätä pukua päälläni. Tarkoitukseni on kuitenkin korjailla ja viimeistellä puku jotain tapahtumaa varten. Mihin? Sitä en vielä tiedä. 

Viimeinen testi ennen lähtöä.
Toivottavasti tämä ei ollut niiiiiiiiiiiin hirmuisen pitkä merkintä. En osannut jaotella asioita, joten tässä ne nyt ovat yhdessä läjässä.

Uusia juttuja on aloitettu ja parissa pikkutapahtumassakin käyty, ja niistä pitäisi vähän kirjoitella. Yritän kasata ajatuksiani.

Fukka kiittää.

PS: Syvästi pyydän anteeksi, jos tekstissä on enemmän kirjoitusvirheitä kuin normaalisti. Jotenkin kaikki taivutukset ja ng-äänteet olivat ihan hukassa tätä kirjoittaessa. Kyllä, suomi on äidin kieleni.