keskiviikko 14. syyskuuta 2016

I'm the Green Fairy

Yohooo!

Syljen Mercedeksen tekoprosessin nyt tähän. Ihan kaikesta en muistanut ottaa kuvia, mutta suurin osa pitäisi olla dokumentoituna. Paljon on kuvia silti. Sepostan sen, mitä vielä muistan.

Kuten edelisessä merkinnässä jo kerroin, hahmovalinnat tämänvuotista WCS-karsintaa varten tuli tehtyä paremman toivossa. Odin Sphere on minulle hyvin sydäntä lähellä, mutta ihan kisapuvuksi en Mercedestä ikinä ajatellut. Niin paljon uusia juttuja...

Aloitin hauskimmista osista eli päähän tulevista kukista. Terälehdet tein ihan vaan tuetusta puuvillabatistista, koska halusin kukista pehmeät ja mahdollisimman ohuet, mutta samalla muotonsasäilyttävät. Jokainen terälehti ommeltiin pussiin ja käännettiin. Ompelin terälehdet yhteen käsin, minkä jälkeen ompelin vierekkäiset terälehdet toisiinsa kiinni muutamalla pistolla, että kukat pysyvät hieman tötteröllä.

Suttukuva ;___;
Keltaiset emiosat pistivät kampoihin, kun en meinannut löytää mistään oikean kokoisia keltaisia tupsuja tai pampuloita. Enkä koskaan löytänytkään. Löysin kuitenkin koristenauhaa, jossa roikkui valkoisia sopivan kokoisia tupsuja. Ongelmana oli, että ne olivat täyttä polyesteriä. En ilmeisesti osaa vältellä värjäystä enää mitenkään. Sattumoisin omistin pikkuputeleita mustetta eriväreissä, millä pystyin värjäämään tupsut. Otin musteet ja kynsilakanpoistoaineen, tein liemen ja uitin tupsut siellä.

Paljon keltaista, mutta myös vähän punaista.
BTW: Jokaisessa kukassa on 10 palleroa.
Tämä oli huisin kivaa. Varsinkin, kun palleroista ei pitänyt tulla tasaisenvärisiä. Värjäsin muutaman tupsun täysin punaisiksi ja muut keltaisiksi, löin muovipussiin, pyörittelin ja rutistelin palleroita, että värit sekoittuisivat. Kuivuttuaan pesin pallerot ylijäämäväristä ja lopputulos oli kovin kiva, vaikka pallojen pehmoisuus vähän kärsi käsittelyssä.

Kukille piti tehdä myös jonkinlainen panta. Aluksi en osannut yhtään keksiä mistä sen tekisin. Vähän kokeilumielellä lähdin työstämään yhtä tapaa, mikä osoittautui toimivaksi; tein hitusen löysää tuppiloa (kangastuubia, jonka tarkoitus on olla pinkeä putki, josta voidaan tehdä esim. ohuita olkaimia tai napin silmukoita) pitkän pätkän, työnsin sen sisään vahvaa rautalankaa ja punoin siitä lenkkejä. Ompelin mutkat kohdilleen ja tasasin kaikki samaan muotoon, kun koko panta oli tehnynä. Kukat ompelin vain kiinni pantaan, ja näin kukkakruununi oli valmis.

Kivaa oli myös tämä.
Apunani kynsilakkapullo.
Yksinkertaisena hauskana juttuna tein myös Mersun rinnassa olevan punaisen palleron. Havin keppiä värkätessäni ihastuin siihen, kuinka sileän ja kauniin pallon styrokspallosta voi saada, jos sen geassoaa ja hioo hyvin. Tällä menetelmällä siis mentiin. Halusin pallosta kevyen ja irrotettavan (neppari), jotta voin tulevaisuudessa pestä Mersun puvun ja voin tarvittaessa tehdä näin:

Kuva meidän viimesistä harkoista.
Elämäni huippuhetkiä.
Kide kuvasi.
Palleroni ennen viimeistä gessokerosta ja maalia.
Vaatteiden tekeminen piti tietenkin aloittaa taas alusvaatteista eli korsetista. Teen hirveästi korsetteja pukuja varten, mutta koskaan en voi käyttää korsettia kuin siinä yhdessä puvussa... Näin myös Mersun kanssa! Korsetti ei ole kovin muokkaava, koska halusin kerrankin käyttää tätä suoraa pötkylävartaloani hyödyksi. Tavoittelin korsetin mallilla hieman lapsenomaista muodottomuutta kontrastina Rorunen avuihin.

Behold...
Korsetissa on kolme kerrosta kangasta; vuorina ja sisuksissa pellavaa kaksi kerrosta ja päällä valkoinen polyesterisatiini (otin oppia Edeasta). Korsetin selkään sisäpuolelle tuli kujat siiville ja luina käytin jälleen rigilenä, koska haluan pystyä taipumaan tarvitaessa.

Korsetin päälle tuleva body oli ensimmäinen tämän tyyppinen, yksiosainen vaatekappale, jonka olen koskaan tehnyt (voin joskus kertoa suuresta rakkaudestani haalareihin). Kaavoitus lähti ihan mutu-tuntumalla ja onnistui yllättävän hyvin siihen nähden.

Seksikkyys huipussaan.
Trikoo, vanha viholliseni, oli jälleen materiaalina. Tunnen olevani ihan käsi trikoon kanssa, joten sen työstäminen jännittää aina. Ensin piti tietenkin hahmotella lahkeiden sauman kaari kuntoon, minkä jälkeen pääsin tuskailemaan lahkeen muodon kanssa. Lahkeisiin kuuluu trikoinen sisälahje ja laskostettu ulkopuoli, jotka on ommeltu lahkeensuusta pussiin. Selkäpuolella oleva v-muoto tuotti eniten tuskaa. Kun olin saanut lahkeelle muodon aikaiseksi, piti siitä tehdä toinen laskostettava versio.

Lahkeen kaava, lahje levitettynä ja lahje laskostettuna.
Pituus lähenteli 2 metriä.

Itse bodyn miehusta koostui kahdesta kerroksesta. Alla tukena villaviskoosi ja päällä oikean värinen, liurumpi puuvilla. Onnekseni löysin hyvän väriset kankaat kaikkiin puvun osiin, koska en mitenkään olisi jaksanut alkaa taas värjäämään niin suurta määrää kangasta. Hihat tuskailin samaan malliin, mutta enemmällä hiellä ja äitin pienellä avustuksella. Niistä ei valitettavasti tullut otettua kuvia, koska ne olivat viimeinen valmistunut osa pukua. Hihoja mähkittiin sitten ihan kunnolla, mutta onneksi niistä tulikin sitten hyvää palauteta. Kannatti vissiin.

Hihat olisivat voineet olla puffummat, mutta en kunnolla uskaltanut niitä testata ennen kisa aamua,
jolloin otin viimeiset nuppineulat pois laskoksista. Etten vain olisi joutunut silittämään.
Kis kuvasi.
Kaikkinensa Mersun bodyssä ja hihoissa on yhteensä 99 kappaletta, joista 99. on pallo rinnassa. 100, jos neppari lasketaan.

Peruukki oli jotenkin hämmentävän helppo, mutta tuskaisa... Minulla ei ole ollut mikään paras peruukkivuosi. Frostin yksi peruukki tuli myöhässä, Fujimotolle monta vikaostosta, Kagomen peruukki ei tule ajoissa ja samaa rataa jatkettiin myös Mercedeksen kanssa. Muutama aivan liian keltainen peruukki saapui kotiin ensin, sitten löysin omista laatikoistani mystisen pitkän blondin peruukin. Onneksi se oli sopiva pohja, mutta tarvitsin myös rutkasti lisäkuitua. Mitään tietoa tämän peruukin alkuperästä ei ollut, joten en voinut tilata toista moista. Muutaman uuden hutiostoksen jälkeen sain ihan OKn peruukin. Kuitua oli, se oli pitkää, mutta se oli myös hyvin karheaa ja sotkeutui herkästi.

Mystinen, pelastava karvalapsi
Purin ensin peruukista pois otsatukan, minkä jälkeen ompelin keskelle peruukkia kaitaleen puuvillakangasta, niin, että kahden tikkauksen välistä pystyin leikkaamaan peruukin kahtia. Huiiiii! Pelotti! Olisin halunnut tehdä keskijakauksen jollain muulla tavalla, mutta lisättävä kuitu ei halunnut leikkiä kanssani.

Kaitale.
Puolikas karvalapsi. Lisätty kuitu villinä ja vapaana. Peruukin oma kuitu letillä.
Kaivelin netin syövereistä jos jonin moista tutoriaalia ja ohjetta jakauksen tekemiseen, mutt lopulta sovelsin aika paljon ihan itse. Yksinkertaisesti ompelin kuitunauhoja leikattuun reunaan päällekkäin... paljon. Myös purettu otsatukka piti korvata uusilla pitemmillä hiuksilla. Hyvin hyvin monen kuitukerroksen jälkeen ompelin halkileikatun peruukin takaisin yhteen. Lopputulos ei ollut niin siisti kuin olisin halunnut. Tässä välissä olin jo tilaamassa uusia peruukkeja (joista btw yksikään ei lopulta ollut sopiva) ja valmis polttamaan tämän yhden tapauksen roviolla.

Nukuin yön yli ja katsoin peruukkia uudestaan todetakseni, että se on kohtuu käypä, jos vaan jotenkin saan lisättyä siihen vieläkin enemmän kuitua. Onneksi sain näperrettyä puolet lisää kuitua joutumatta purkamaan peruukki. Peruukki ei ole niin hyvä kuin olisin toivonut, mutta nyt on ensimmäinen kunnon jakaus takana.

Kaikki tässä puvussa tuntui jotenkin ylettömän työläältä siihen nähden, miten simppeleitä niiden luulisi olevan. Kengätkin piti etsiä monen mutkan kautta ja sen jälkeen oli maalisota edessä.

Voi kenkät...
Ostin ehanat "zeebrakuvioiset" balleriinat, jotka piti maalata kangasvärillä valkoisiksi. Oma peittovalkoiseni oli tuossa vaiheesa hyvinkin loppussa, joten ostin uuden... jolla tuo kaikista vasemman puolimmaisin kenkä on maalattu... kahteen kertaan. Onneksi sain jotenkin ohennettua jo olemassa olevaa valkoistani niin, että se riitti maalaamaan molemmat kengät. Silti sininen raitakuvio paistoi maalin alta läpi. Lopulta tartuin Elmu-kelmuun, väkersin kaavat ja tain kenkiin polyesterisatiinista kunnon kangaspääliset.

Ja sitten se koko puvun kuumottavin osa; siivet. Materiaalin kohdalla pohdimme miten ihmeessä pystymme tekemään läpikuultavat siivet, jotka pysyvät vielä pystyssä ja ehjinä. Pleksi ja muut sen kaltaiset olivat lähes heti pois luettavissa, koska meillä ei yksinkertaisesti ole tiloja ja välineitä työstää niitä. Lähdimme kehittelemään kerrostaloasuntoystävällistä tapaa tehdä siivet.

Skaalasin siivet itselleni sopiviksi ihan käyttäen matematiikkaa. Koska tulostimeni on köpö, piirsin siivet paperille suoraan tietokoneen näytöltä, minkä jälkeen kiitin ala-asteen kuvaamataidontunteja. Piirsin siivet omaan kokooni ruudukkosuurennuksen avulla, mikä oli yllättävän toimiva juttu.

Pikku siipi pikkuruudukossa ja iso siipi isossa ruudukossa.
Muokkasin siiven mallia tuosta vielä jonkin verran.
Oikean koon saavutettuani oli jännäilyn aika, että mitenhän tämä nyt toimii...

Minä väkersin omien siipieni kanssa tehden samalla raportaasia Rorunelle metodin toimivuudesta. Siipien rungoksi otimme kartongin ja läpinäkyvät osat tehtiin kontaktimuovista. Työlästä ja hankalaa. Niin monta työvaihetta ja mahdollisuutta tehdä virheitä, jotka pilaavat koko kokonaisuuden. Tein kai yhteensä 6 siivet tällä tavalla... Kun olin vihdoin oppinut yhden työvaiheen kunnolla ja sain menettelevää jälkeä aikaiseksi pääsin siirtymään taas seuraavaan, minkä munasin sata kertaa.

No on siipiä
Hankalimmaksi osaksi osoittauti siipien maalipinta ja sen suojaaminen jotenkin. Minun siipiini kuului selkeästi nähtävä liukuvärjäys, joten spraymaalit olivat selkein vaihtoehto. Spraymaali ei kuitenkaan tahtonut pysyä kontaktimuovissa kunnolla vaan lohkeili ja rapisi pienestäkin kolhusta. Päätin suojata maalin vielä yhdellä kontakikerrokeslla, mutta se toi ihan omat sfäärinsä haastavuuteen.

Notto dish shitto again!
Jos suojakontakti meni vähänkään huonosti paikalleen ja sen repi irti, lähti mukaan myös maali. Muutaman kohdan uudelleenmaalauksen jälkeen totesin, että on pakko olla parempi vaihtoehto...

Onneksni olin ostanut uuden suojamuovin juurikin sparymaalausta varten ja yhtenä iltana unohdin sen yöksi terassille. Ja koska terassillani ei ole minkään moista katosta tai suojaa, öiset vesisateet ja sääilmiöt olivat ryötelleet sitä kovin pahoin.

Siinä se on vielä ihan upouusi!
Feat. Kai ekat siivet? 
Suojamuovi on siis ihan tavallista muovipöytäliinaa eli kerniliinaa, joten päätin pestä sen astianpesuaineella suuressa saavissani. Siinä sitten huomasin, että spraymaali ei lähde muovista millään, vaikka kuinka hinkkaisi. Syttyi lamppu.

Aloitin siivet ihan alusta. Kartonki oli edelleen tukirankana, mutta kävin ostamassa täysin läpinäkyvää kerniliinaa josta läpikuultavat osat tekisin tällä kertaa. Iheman piti kokeilla ja metsästää, että löysin sopivan liiman liimaamaan kartongin liinaan kiinni, mutta sitten kun liima löytyi, se kyllä piti.

Ahahahahahah! Tämä oli niin helppoa, että meinasi itkettää!
Kaksi kerrosta kartonkia, joiden väliin liimattiin liina ja sitten pääsin maalaamaan! Tai olisin päässyt, jos sää olisi suosinut... Välistä tuli vettä kuin saavista ja toiseen hetkeen olikin sellainen helle, että liina alkoi hitusen sula terassin kuumuudessa (terassini katsoo etelään). Monta päivää mähkittyäni äiti käski pakata kamat, koska mummulla on autotalli, jossa mahtuu tekemään asioita. Oli onni, että lähdin Mumelle, koska ullakolta löytyi mm. esityksen lavasteena toiminut tuoli ja muita osia, joita olin metsästänyt.

Fiilikseni siivistä ihan viime metreillä...
Sain siivet maalattua ja vuorossa oli oikean tukirangan tekeminen; worblataan siivet. Ongelmana oli, että kerniliina ei juurikaan kestä kuumuutta, mutta jotenkin worbal piti pystyä lämmittämään, että se ensinnäkin kovettuu ja tarttuu kartonkiin kiinni. Minähän venklasin vaikka minkälaisten metodien kanssa, mutta lopulta kuumailmapuhallin oli tehokkain, kunhan oppi oikean tekniikan. Worblalla kiinnitin myös jokaiseen neljään siipeen oman puutikkunsa, jotka sujahtavat korsetin kujiin.

Piti käydä äipällä sovittamassa, koska kotona en saanut kunnon kuvaa +tarvin apua.
Ja kattokaa niistä oikeesti näkee läpi!
Voi taas sitä tunnetta, kun siivet olivat siinä kunnossa, että sain ne selkään! Hilluin ja hihhuloin ne selässä kotona yhden päivän ihan vaan testiksi. Ne eivät ole niin sievät ja toimivat kuin niistä suunnittelin ihan alkujaan. Pysyvätpähän selässä ja voimpa sanoa, että olen taklannut tämmöisenkin etapin cosplay-urallani.

Kaikista tämä puvun osista suosikkejani ovat kukkakruunu ja punainen pallo. Ne onnistuivat parhaiten ja olivat kivoja tehdä.

Suosiolla jätän esityspuinnit toiseen merkintään, koska tämä venähti ihan reippaasti. Ihmekkös, yhden puvun verran tavaraa. Jotain asioita unohdin ihan varmasti, mutta aina saa kysyä.

Fukka kiittää.

PS: Onnittelut, jos tajusit otsikon viittauksen.

keskiviikko 7. syyskuuta 2016

Elfania ja Percedes - Tracon 2016

Moi!

No niin. Traconista on selvitty. Selvitty on juuri oikea sana. Ajatukset ovat edelleen vähän levällään. En täysin ole selvillä siitä, mitä pitäisi ajatella. Tunteet ovat vetäneet melkoista vuoristorataa viikonlopun ajan monista eri syistä.

Perjantaiaamuna sulloin autoon niin paljon vain minulle kuuluvaa tavaraa, että huolestuin suuresti siitä, mahtuvatko muiden matkalaisten tavarat ollenkaan kyytiin. Onneksi jotkut sentään osaavat pakata suppeasti ja kompaktisti. Minä en. Neljän sielun voimin lähdimme matkaan. Matkan varrelta noukimme mukaamme Kangaskasan, joka nykyään ihan virallisesti majailee Japanissa. Vaskikellolla minä ensimmäisen kerran itkeäpillitin jälleennäkemisen ilosta.

Tampereen päässä meitä odotti ihana asumus, jonne pikkuhiljaa koko perhe kokoontui illan aikana. Viimeiset pukukriisit hoidettiin läpi yhdessä ennen nukkumaan menoa.

Ensimmäinen näky, kun nostin pääni tyynystä lauantai aamuna.
Minulla ja Rorunella oli aikainen herätys lauantaiaamuna, jotta ehtisimme Tampere-talolle edes jonkinlaisessa kuosissa. Itse tykkään enemmän siitä, että saan laittaa puvun päälle majapaikassa kuin tapahtumassa, koska olen krooninen tavaroiden unohtelija (tv: sakset ja siima jäi Lahteen, hengari Kuopioon...). 10:00-10:30 oli aika tiukka aika ilmoittautumiselle, mutta onneksi selvittiin.

Tampere-talon remontti oli näin kisaajan näkökulmasta tuonut mukanaan sekä hyviä, että huonoja puolia. Hyvänä puolena se, että kisaajat saivat mennä sisälle suoraan D-oven kautta takahuoneeseeen. Ei tarvinnut raahata kamoja etuovien ja väentungoksen läpi ja D-ovelta saimme myös rannekkeet eli ei jonotusta. Huonona puolena oli takahuoneen pukuhuoneen sijainti ja koko sekä sisäkulku 2. kerroksesta. Useammat ovet ja kapea, täyteen tungettu käytävä eivät olleet mitään ihanteellisimpia kulkureittejä puku päällä. Minä onneksi sain itseni kohtuu littaan, että pystyin juoksemaan pukkarissa suht helposti. Toinen juttu olikin sitten Rorunella; isot siivet laitettiin selkään pukkarissa, mutta sen jälkeen Rorune ei sinne edes yrittänyt ängetä, joten minä juoksin käytävää välistä edes takas.

Aamuselfie partsilla.
Niin siis meidän puvuista. WCS-karsintapuvuiksi tällä kertaa valikoituivat Mercedes (miä) ja Elfaria (Rorune) pelistä Odin Sphere. Hommahan meni sillä tavalla, että kahden mieshahmon jälkeen Rorunelle piti keksiä joku naishahmo. No, meillä on ihan reippaasti tuota pituuseroa, joten totesimme, että on helpompi löytää kahden naisen duo kuin pari, jossa mies on selkeästi naista lyhyempi. Ja sanotusti hahmodynamiikan piti olla jotain, mitä me emme ole aikaisemmin tehneet. Jotain hahmoja tuli pyöriteltyä, mutta lopulta päädyimme Mercedekseen ja Elfariaan. Tämä oli oikeasti täysin hätävarasuunitelma, koska periaatteemme ihan oikeasti oli "jos emme keksi mitään parempaa". Emme näköjään keksineet.

Mercedeshän kuuluu minulla ihan oikeasti unelmapukujen joukkoon. Siksipä omaan pieniä tunnon tuskia ja huonoa omaatuntoa siitä, että minä pääsin taas tekemään puvun, josta olen haaveillut. Anteeksi rakas. Tällä kertaa minä olin kuitenkin se hyysääjä enkä hyysättävä.

Ainoa edustava kuva meistä yhdessä.
Kuvasi rakkain ja parhain Kis
Siivet selkään ja lähes saman tien saimme mennä lavatreeneihin. Omat tuntemukseni olivat huomattavasti paremmat tässä vaiheessa kuin vuotta aiemmin. Pystyin liikkumaan kaikin tavoin lähes mutkitta. Jalka oli ehjä ja siivet eivät juurikaan omaa liikkumistani häiritse. Harjoitukset menivät hyvin ja saimme myös oivaa palautetta Mirolta harjoitusten välissä. Siivet toimivat kunnolla ja jee jee!

Sitten kuviin ja tuomarointiin. Suuresta kisaajakadosta johtuen tuomarointikin oli kohtuu rento ja leppoisa. Varmasti yksi mukavimmista tuomaroinneista, joissa olen koskaan ollut. Niin aktiivinen kopelointi ja lääppiminen oli hieman uutta, mutta minä en mitenkään laittanut sitä pahakseni. Koskea saa, kunhan olen asiasta tietoinen.

Heti, kun sain kuulla, että kisapareja on jäljellä vain neljä, mietin, että mitenhän tässä nyt käy ja mitä tästä pitäisi ajatella. Kaikkien puvut olivat niin älyttömän hienoja. Ensivilaukselta kuitenkin tiesi, että kuka tulee voittamaan jättipotin. Veeran ja Taijan puvut painivat ihan eri sarjassa kuin meidän muiden.

Kis kuvasi.
Tuomaroinnin jälkeen pääsimme pyörähtämään takahuoneen ulkopuolella ja näkemään kamuja. Kis oli taas ihanin muru ja napsi jokusen kuvan meistä. Tässä välissä olisi tietenkin voinut käydä myös katsomassa ohjelmaa, mutta kaikki, mitä olin suunnitellut katsovani, oli kerennyt jo alkaa joten ne menivät sivusuun. Myyntipöytäsaliin tai taidekujalle minulla saati Rorunella ei ollut mitään asiaa. Aika meni enemmän ja vähemmän pallotessa. Suurin osa tutuistakin tuli nähtyä takahuoneessa.

Kisan alku oli hirveän myöhään. Itselläni alkaa olla patterit loppu conissa viiden aikaan jo ihan normikävijänä, mutta kisaajana se on vielä rajumpi. Olen tosi huono pitämään huolta itsestäni coneissa. Nykyään sentään muistan juoda, mutta ruokapuoli jää aina todella vajaaksi. Huonosti nukutut yöt eivät auta asiaa, mutta onneksi kerkesin torkkua ihan minimaalisen hetken takahuoneen sohvalla.

En osannut hirveästi jännittää kisaa, mikä ehkä puri nilkkaan itse esityksessä. Lähes aina ensimmäisenä esiintyvät ovat suurimman paineen alla; yleisö ei ole vielä aivan lämmennyt, joten ensimmäisten pitäisi vetää oma hommansa kotiin sekä osata lämmittää yleisö.

Tässä linkki meidän esitykseen, mikä näytettiin Traconin streamissä: God save the Queen. Ja itse koko stream:


Heti, lavalle astuessani huomasin kaksi asiaa: 1) siivet ovat päin helvettiä. Harjoituksissa siivet olivat toimineet niin nätisti kuin uskalsin toivoa ja nyt itse esityksessä ne päättivät pissiä muroihin. 2) yleisöstä kuului ihan hillitön pulputus, minkä vuoksi en kunnolla kuullut edes meidän taustanauhaa ja ajoituksia. Onneksi ajoitusten osalta kaikki meni hyvin, mutta näin esiintyjänä olen loukkaantunut. Vaikka esitykseni olisi kuinka paska, niin toivoisin silti saavani esiintymisrauhan ja sen verran kunnioitusta, että se viitsitään minulle antaa. Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun nimenomaan Traconin yleisö ei osaa pitää turpaansa kiinni cosplay-kisojen aikana.

Oli sitten syynä yllämainitut tai ihan vaan väsymys, en myöskään itse päässyt aivan siihen tunnelataukseen, minkä sain aikaan harjoituksissa. Se on suurin asia siipien lisäksi, mikä minua omassa esityksessäni harmittaa. En pystynyt tuomaan lavalle parastani... taaskaan. Ja se harmittaa niin syvästi.

Teppo ja Pallenalikka
Lavasteena käytetty tuoli oli pitänyt raahata Traconiin Oulusta asti, koska Rorune ei olisi pystynyt istumaan koko päivän aikana ilman korkeaa selkänojatonta jakkaraa ja Traconin puolesta ei pystytty moista 100% varmuudella tarjoamaan.

Esityksen jälkeen pääsimme katsomaan muiden esitykset läpi ja, voi elämä! Kaikki oli niin hienoja! Yhyy... Kaikkien WCS-esitysten jälkeen oli sellainen olo, että meillä ei ole mitään saumaa pärjätä. Ei niin yhtään mitään.

NCC onneksi tarjosi pienen ajatuskatkon velloville ajatuksille siitä, että mitä olisin voinut tehdä paremmin, mihin kaikki tunne oli kadonnut ja voi vittu ne siivet. Voittaja oli päivän selvä jo viikko ennen Traconia, mutta onnea silti Rullarinkelille! Vedit hyvin.

Palkintojenjaon alkaessa itse olin ihan lahnana. Hirveästi koetin miettiä kakkos- ja kolmossijoja, että miten päin ne tulevat menemään. Kun oma kisanumeromme julkistettiin toiseksitulleeksi, olin hetken ihan tajuton ja sitten aukesivat padot. Se epäuskon määrä oli niin järkyttävä, että mikään ei pysynyt sisällä. Itkeä vollotin niin kovasti (vaikka onneksi se ei ainakaan streemissä niin hirveästi näkynyt), että myöhemmin totesin lettieni olevan ihan märät.

Kis kuvasi.
Maijan sanat minulle lavalla, kätellessä olivat ehkä tärkein ja merkittävin hetki koko tämän esityksen elämänprosessin aikana. Kiitos siitä.

Kaiken häkellyksen jälkeen onneksi tuli voittajan julkistaminen, mikä nosti taas hymyn huulille ja itkeminen hellitti hetkeksi. Veera ja Taija ansaitsivat voiton niin puhtaasti, että ei voinut olla kuin onnellinen. Niin taitavia ja symppiksiä molemmat. Parhaalle on hyvä hävitä. Onnea vielä kerran!

Taisin märistä ja itkeä jokaisen ihmisen kohdalla, jotka tulivat kisan jälkeen onnittelemaan ja kehumaan. Anteeksi, en oikeasti ole niin vuolas virta, mutta nyt oli tullut puun takaa ja pahasti.

Kisan jälkeen seurasi Miron ja tuomareiden palaute. Nauroin Miron palautteelle ihan kunnolla, koska palaute oli lähes sama vuosi sitten. Ehkä me joskus opitaan. Tuomareiden palaute oli hyvin pitkälti jo tiedostettuja asioita ja osa kompromissien tai selkeiden valintojen tulosta. Sain uusiakin asioita tietoisuuteeni, mutta enimäkseen oli tuttua. Osasimpa märsätä palautteessakin.

Siipien riisumisen ja tavaroiden pakkaamisen jälkeen ruoka ja uni kutsuivat hyvin vahvasti.

Kageyama: Yaci, Hinata: Kangaskasa, Kuroo: Nabi, Oikawa: Anniilaugh
ja miä.
Sunnuntaina oli vuorossa kauan ja hartaasti odotettu Haikyuu!-ryhmä, jossa itse toimin ihmisproppina. Lähes koko päivä meni perseillessä erinäisten tahojen kanssa. En vieläkään pääse yli siitä, kuinka ihanoita ja kuumia ja pölijiä pallopoikia pääsin näkemään. Sisäinen fanityttöni oli aivan intopiukeana.

Shimizu Kiyoko ei ole mikään suuri toimija kyseisessä sarjassa, joten sain hyvin pitkälti vain katsoa ja ihailla muita laidasta. Puku on mukavin ikinä. En yleensä edes arkena käytä niin rentoja vaatteita muuta kuin kauppareissulla (20m) tai jos olen ryömimässä äipälle. Oli ihan hirmu mukava puku, mutta silti oli myös sellainen olo, että on joku puku päällä. Enkä myöskään ollut täysin sokea, vaikka laseissa olikin plussaa.

College-puku on college-puku.
Kis kuvasi.
Ohjelmat menivät ihan sivu suun, kun kelloa ei osannut katsoa. Kaikenmoista muuta sekoilua ohjelmien kanssa oli myös. Kävimme sentään tarkastamassa esityskisan. Tanssiesitykset olivat näköjään löytäneet Traconin aivan hyökyaallon tavoin. Blast from the past. Takelteleva juonto söi jonkun verran omaa katsojakokemustani, mutta kokonaisuudessaan kisan taso oli ihan ok. Top3 olisin kuitenkin rakentanut itse vähän eri palikoista.

(Edelleen harmittelen sitä, että Traconin esityskisassa ei arvioida pukuja...)

Arvostin.
Näin sentään Tracon Dance medleyn! Ryhmien määrä oli kasvanut viimevuodesta, mutta kaikki olivat jälleen aivan hirmu taitavia. Harmikseni katsoin suurimman osan tansseista juuri siitä laidasta, jossa aurinko paistoi suoraan silmiin. Ei ollut kivaa se, mutta tanssit oli hyvejä.

Kaiken peeloilun ja perseilyn keskellä en edes päässyt käymään myyntipöytäsalissa koko viikonloppuna. Taidekujan sentään pääsin kiertämään pikaisesti, mutta en niin hartaasti kuin olisin toivonut. Kiireetön hurdur-päivä oli ihan hyvää vastapainoa lauantain täpinöille. Pääsimme myös lähtemään kerrankin ajoissa, vaikka oli ihan bybbyä sanoa taas heipat Kisulle, joka asuu ihan liian kaukana.

Tässä jälkijunasta on tullut pohdittua ja mietittyä kaikenlaista; mm. sitä, että voinko oikeasti olla iloinen tästä sijoittumisesta, koska en itse nähnyt siihen mahdollisuutta? Tai onko jotenkin typerää olla iloinen sijoituksesta, koska niin moni pari joutui perumaan? Olisiko koko homma mennyt uudella tavalla, jos peruutuksia ei olisi tullut niin paljon? Näiden mietteiden takia en ehkä osaa olla niin iloinen tai edes yhtään ylpeä sijoituksesta.

Kotimatkalla.
Teppo, vaihtariapinat, Soffin sammakot ja Pallenalikka.
Tracon itsessään oli minulle hirmu mukava tapahtuma. Olen aina pitänyt Traconista, eikä ole epäilystäkään siitä etteikö se olisi minulle Se Paras tapahtuma vuodessa. Harmittaa vaan nyt, kun en kerennyt nähdä mitään ohjelmaa. Animemusat, mysteerit ja kengät menivät kaikki ohi. WCS ei olisi sijoituksen suhteen voinut mennä meillä paremmin, mutta oma suoritukseni jäi taas laihaksi. Silti minulla oli hurjan hauskaa. Ihmisiäkin kerkesi nähdä vähäsen.

Fukka kiittää ja kumartaa.

keskiviikko 31. elokuuta 2016

Korpinmusta

Heiiiiiiiii!

Tracon on kohta täällä! Tracon on kohta täällä! Yay! Elämän muutkin asiat alkavat loksahdella paikoilleen, joten en voi olla muuta kuin aivan supermielissäni! JA! Pääsen Traconissa näkemään rakkaita, joita en ole nähnyt aivan liian pitkään aikaan! Oikeasti itken jo siitä ajatuksesta, että pääsen näkemään ihmisiä ihan kohta. On vaan ollut niin hullun kova ikävä.

Traconin pukuhommelit ovat varsin hyvällä mallilla, koska kaikki on muutamaa punaista raitaa ja saksen napsaisua vaille valmista! Hurrå! Kaksi uutta pukua, joista en voi olla muuta kuin intopiukeana joka suuntaan. WCS-puvusta en kerro vielä yhtään mitään (hups sanoin sen ääneen), mutta tästä toisesta rakkauslapsesta voin hyvinkin sepostaa jotain näin coniviikon tiimellyksessä.

Sain eräältä porkkanan, joka sattui osumaan hyvin syvälle sieluun. Hurahdin tunteelliseen lentopalloiluun tuossa joskus keväällä ja voi sitä halua tehdä joku hahmo. Haikyuu on kuitenkin perusurheiluanimu, jossa hahmot ovat 1) miessukupuolisia, 2) urheilijoita ja 3) aika vähän muissa kuin pelivaatteissa. Vaikka pelaajissa on hirveästi hahmoja, joita haluaisin tehdä, niin en, koska A) ei tällä naamalla ja B) ei tällä perseellä. Onneksi sarjassa on myös muita kivoja hahmoja :)

Shimizu Kiyoko
Shimizu on kiva ja ihana ja juuri sopiva puku tällaiseksi pikarykäisyksi (+aina on kiva tehdä lisää yksinkertaisia takkeja). Minulla myös sattumoisin oli jo jemmassa Neiti Managerille sopivat kengät. Eli niistä tuli aloitettua.

Henshin!
Vanhat sisäpelikengät saivat väistyä, kun jalkafyssari antoi tuomion ja nämä jäivät käyttökelvottimiksi. Onhan näillä ikääkin jo sen yli kymmenen vuotta, joten ihan hyvä oli ostaa uudet tilalle. Hamsteri kun olen, en kuitenkaan heittänyt niitä menemään vaan pidin tallessa juurikin cosplay-mielessä. Kuten näkyy, värilliset osat maalasin kangasmaalilla valkoisiksi ja tuohon päälle olisi vielä tarkoitus maalailla muutamat punaiset viirut.

Ennen maalausta kengät kuitenkin joutuivat Ihmesieni-käsittelyn alle, koska olivat hyvin nuhjaantuneet. Ihmesieni, paras sieni.

Mitä on valkoinen?
Kankaaksi onnistuin löytämään yllättävän kivan ja ihanan puuvillacollegen, mutta jokin Tracon-kirous on kai ylläni, koska jouduin vähän sumplimaan kangaskaupassa. Kangasta ei ollut tarpeeksi... tai siis oli, mutta viimeisen metrin kohdalla olikin ammottava aukko, josta olisin mahtunut ryömimään läpi. Näen takaumia Edeasta ja kangasongelmista...

Näin meillä kuivataan kankaita.
Collegepuvusta ei ole mitään kovin erityistä kerrottavaa tai edes kuvia, koska kokomusta ei kovin hyvin suostunut kuvattavaksi rajallisesti valaistussa kotionkalossani. Olisin kyllä halunnut vähän siromman ja notkeamman vetoketjun, mutta en löytänyt moista yhdestäkään ompelutarvike- tai kangaskaupasta tässä kaupungissa.

Snip snäp ja surrur. Niin valmistui puku ja koska halusin Karasunon selkäpainatuksesta oikeasti siistin ja kunnon pesunkestävän kiikutin takkini paitapainoon. Olen niin älyttömän huono sabluunoiden ja painamisen kanssa, että moisen monimutkaisuuden mieluusti jätän sellaisille, jotka sen oikeasti osaavat. Oulu ei kuitenkaan halunnut tarjota minulle mahdollisuutta tähän helppouteen, joten jouduin kokeilemaan jotain uuttaa.

Voi ahdistus...
Tulostettavia painokuvia. Noh... Oma tulostimeni on paskakasa, mutta onneksi ystävät on ihania ja pääsin lainaamaan heidän vempaintaan. Rintamuksen ICS-logo ei jännittänyt yhtään ja otin siitä useamman kuvan, että voin testata ensin, mutta Karasunon kanji-hirvitys pukkasi hikeä otsalle. Ja onneksi tosiaan otin testiversioita, koska paketin mukana tuli kahdet ohjeet, jotka olivat molemmat osittain vajaat... eli ensimmäinen testi jäi vain palaksi paperia, kun toisissa ohjeissa ei muistettu mainita, että kalvo pitää irrottaa ennen silitystä kankaalle... Voi elämä... Lopulta homma oli helppoa ja näpsäkkää.

Tämä hirviö.
Minä inhoan kohdistamisata niin suuresti. Jos olisin halunnut kaikista merkeistä mahdollisimman siistit olisin joutunut leikkaamaan ne kaikki erikseen ja kohdistamaan kaikki yksitellen. Ei kiitos, eli jätin merkkien välille tuolliaset pienet kiinnikkeet. Tämä jännitti niin kovin silitys vaiheessa, mutta onnistui lopulta prikulleen niin kuin piti. Ah sitä onnistumisen iloa.

Se on valmis. Ilmeeni kertoo kaiken.
Peruukin saapumista jännitin myös. Olin jotenkin jo asennoitunut siihen, että peruukki tekee Kagomet ja jättää tulematta, vaikka koko muu puku on valmis. (Sisäisesti olin niin ahdistunut, kun en osannut edes ajatella, mitä laitan päälle sunnuntaina, jos peruukki ei tule ajoissa.) Ja sitten se kuitenkin tuli ihan hyvissä ajoin. Jee!

Näytän kuolleelta tuon oranssin sävyn kanssa.
Peruukki ei edes hirveästi tarvinnut muokkausta. Suoristusrautaa ja otsatukan leikkuu. Katson vielä makutuomareiden kera lyhennänkö otsatukkaa vielä vähäsen. Nyt, kun löysin hyvät silmälasitkin, voin mallailla otsiksen pituuden kuntoon. Hieman sinertävää peruukkia olisin toivonut, mutta tämä on silti käypä.

En ihan oikeasti malta odottaa Traconia ja varsinkaan sunnuntaita, koska kaikkea jännää! Nähdään siellä!

Fukka kiittää.

torstai 18. elokuuta 2016

Wooosh! - Animeseminaari 2016

Terve!

Kohtuu hyvissä ajoin pääsen kirjoittelemaan Animeseminaarin koitoksista. Vähän pelmahtaen meni koko tapahtuma läpi. Mitään huisin jännittävää ei tapahtumassa ollut eikä mitään täysin kakkeliakaan. Päivän aikana kerkesi kyllä tapahtua, vaikka mitään kovin ihmeellistä ei pitänyt olla.

Puvun kanssa ei hirveästi ollut miettimistä. Ainoastaa arvoin, että mitenkäs vuonna 2013 tehdyt housut menevät vielä päälle, mikä jäi lopulta ihan turhaksi huoleksi. Kaivelin varastokomeron uumenista Pokémonin Jamesin esiin ihan vaan, koska elän tällä hetkellä jossain Pokémon-kuplassa. Oli tälle ihan oikeakin syy.

Hello old friend.
#vihdoinkinruusu
Seminaarin ohjelmakartta ei hirveästi tarjonnut mitään mielekästä, mutta kohtuu aikaisin piti paikalle raahautua. Onnellisesti tapahtuma oli tehnyt paluun Valveen Nukun tiloihin, mistä olen hyvin mielissäni. Kirjasto ei tarjoa hyviä puitteita yleisötapahtuman järjestämiseen, joten tämä oli kaikin puolin paras liikku järjestäjiltä. Hieman väljemmän oloinen oli vaaleanpunainen sisäpiha, mitä muistelen aiemmpia vuosia. Josko edellis viikon Chibi oli karsinut kävijöitä.

Aamupäivästä ennen cosplay-kisaa tekemistä oli sen verran, että peeloilimme cosplay-infon ympärillä, koska tuttuja, ja pyörähdimme ompelutarvikeliikkeessä Rorunen kanssa. Hurjat oli menot. woodi ja Kide liukenivat hyvissä ajoin tuomaroimaan.

Hurmaava treffisurani: Rorune
Kisa meni omalta osaltani sen verran erikoisella tavalla, että olin juontamassa. Ennen kisaa jututin kisaajat läpi ja sitten Sonoko paiskasi minut lavalle. En mitään maailmaa mullistavaa ollut suunnitellut ja varmaan puolet tuli vaan lonkilta. James on ihan ürpelo ilman Jessietä, joten annoin idean viedä mennessään. Oli ihan kivaa. Jälleen pieni tapahtuma ja pienet kisaajat, mutta siihen nähden homma hoitui, ainakin lavalta käsin, sujuvasti. Ohjeistus oli siis ollut hyvä ja perusteelinen.

(Sattuipas sellainen jännä, että äiti [hei äiti!] ystävineen tuli myös katsomaan kisaa ihan mielenkiinnosta.)

Chicken katsu omnomnomnom...
Kisan jälkeen oli ruuan vuoro ja teemassa, rakkaudesta ruokaan, pysytelläksemme suuntasimme Makukellariin, joka tarjoaa vähän erilaisempaa japanilaista ruokaa. Saa sieltä sushiakin, mutta me päädyimme natustamaan katsua. Kellari sijaitsi ihan kiven heiton päässä tapahtumapaikasta eli ei tarvinnut sateessa palloilla kovinkaan kauan.

Makukellarin naapurissa sattumoisin olikin yksi seminaarin yhteistyökumppaneista, johon saimme myös ale-lipukkeita tapahtumasta, eli Tähtijätski. Maha huusi hoosiannaa ruuan päälle, mutta lähdimme silti nauttimaan jälkiruokaa. Hirvittömän suuri ja iloinen oli yllätykseni, kun jäätelötiski oli koristeltu Pokémoneilla!

Oli pakko.
Itse nautiskelin squirtlea, persiania ja litteniä, mutta kavereiden lautasilta sain maistella myös eeveetä ja bulbasauria. Oli hyvää.

Seuraavana oli luvassa piano-konsertti, jossa kuultiin myös laulantaa ja ukuleleä. Harmillisesti saavuimme konserttiin hitusen myöhässä, jolloin ehdimme kuulemaan Akeboshin Wind-kappaleen loppupuoliskon. Kappale kuuluu omiin ikuisiin suosikkeihini ja olen sitä itse monta monta monta monta monta vuotta lauleskellut ja pianolla rynkyttänyt läpi (taitaa tätä nykyään olla yksi harvoista kappaleista, jonka osaan soittaa ulkoa). Eipä se lopulta niin hirveästi harmittanut, koska monta muuta mahtavaa kappaleta tuli kuultua. Erityisesti iloitsi YUIn Againsta, koska YUI on rakkautta.

Jaahas...
Päivän viimeisenä oli luvassa vielä OF-gaala. Näin entisenä OF:n jäsenenä olin ns. "kutsuvieraana" paikalla (eli hain paikkalippuni cosplay-infosta enkä lippupisteestä). OF siis juhlisti omaa 5v. olemassaoloaan tämän gaalan muodossa. Odotin hieman erilaista tarjontaa kuin, mitä lopulta eteeni tuli. Kuvittelin, että gaala koostuisi laajemmasta katsauksesta OF:n historiaan ja valottaisi hieman ulkopuolisellekin kunnolla sitä, mistä on lähdetty ja mihin on tultu. Odotin nimenomaan suurempaa tarjontaa yhdistyksen ulkopuoliselle yleisölle, juuri siksi, että kyseessä oli kuitenkin Animeseminaarin vapaapääsyinen, julkinen tilaisuus. Jopa minulle gaala vaikutti siltä, että en kuulu sinne. Enemmän vaikutti siltä, että olen lähtenyt kuokkimaan yhdistyksen pikkujouluihin, jossa sisäpiirivitsit rehottavat. Bluff on paras.

Puff! Ja seminaari olikin ohi. Mukava päivä monine juttuineen. Tekemistä oli ja ei ollut, joten vähän höpöltä tuntui illasta. Toivon kuitenkin Aseminaarin eloa ja menestystä tulevinakin vuosina, koska onhan se Oulun oman vauva (ja yksi Suomen vanhimmista anime-tapahtumista).

Fukka kiittää!

torstai 11. elokuuta 2016

Koulucon - Chibicon 2016

Heissan!

Oho oho hups hups. Meinasin ihan unohtaa koko Chibicon-merkinnän. (Kertoo hyvin paljon siitä, miten omat aikatauluni eivät tällä hetkellä toteudu kiitos erinäisten tahojen.) Eli Pohjankartano täyttyi taas kerran kävijöistä Chibiconin ansiosta ja minä pyörin siinä mukana.

Vähän laiskasti meinasi päivä lähteä liikkeelle, kun suoriuduin paikalle odotettua aiemmin. Olin arvioinut naaman värkkäämisen menevän ajan taas ihan päin metsää ja kurvasin pyörällä Pohjiksen pihaan aivan liian aikaisin, eli ennen ovien avautumista. Onneski olin hommissa, joten lampsin vain sisään.

Tilan käyttö ei mielestäni ollut niin onnistunut kuin Kummaconissa. Toisaalta myyntipöytiä oli nyt niin vähän, että eipä tuo hirveästi tilaan vaikuttanut. Silti olisin kaivannut sitä, että aulan lava olisi ollut paremmin käytössä.

Uusi puhli ja paremmat selfiet.
Pukuna oli siis uutukainen, Kagome, jolle vihdoin olin saanut peruukin. Koulupukuilua koulussa... jossa olen jopa ihan oikeasti opiskellut. Surullisen helppo ja yksinkertainen puku, joka syntyi jostain aivopierusta. Peruukki sentään antoi jotain haastetta. Volyymiä piti otsikseen repiä toisesta peruukista ja muokkaus oli ihan oma juttunsa. Muokkasin otsatukan aluksi paljon hurjemmaksi, mutta en ollut yhtään tyytyväinen, joten hieman kesytin sitä. En edelleenkään ole tyytyväinen otsatukan muotoon. Se näyttää höpsöltä ja, koska peruukki on jotenkin tosi painava, se lähtee helposti valumaan taakse päin eli näytän vielä höpsömmältä.

Kuvasi Soffi
Olin vaihteeksi tuomarihommissa, mutta ennen varsinaisten velvoitteita kävimme katsomassa pienen siivun Kuuluuko cosplay museoon? -sepostusta. Vähän odotin jotain ihan muuta nimen perusteella, mutta sain toisintoa Rimpun Cosplay+media-luennosta. Vaikka puhujat olivatkin keskittyneet mielestäni vähän liikaa roskalehtien cosplay-sisältöön ja aika haarukka oli hyvin lyhyt, oli aihe silti kuulemisen arvoinen. Verkkainen tahti vähän lannisti mielenkiintoisen aiheen seuraamista, mutta jouduimmekin hipsimään tiehemme kesken kaiken tuomaroinnin takia.

Kiipesin puuhun ja tulin alas.
En siis pudonnut, vaan hyppäsin ja kaaduin.
Kuvasi Soffi.
Tuomarointi meni omalta osaltani rennosti ja aika sutjakkaasti. Höpsösti en osaa tehdä muistiinpanoja tai juuri mitään merkintöjä silloin, kun kisaaja on tuomaroitavana. Mielummin sotken laput täyteen kisaajan poistuttua. Siksipä juuri tällä kertaa yritin jututtaa kisaajia ja vähän kuulustella fiiliksiä. Tiivis oli aikataulu, mutta eipä se hirveästi haitannut. Tuomari tovereinani toimivat woodi ja Rillaroro.

Pukukisa meni oikein mallikkaasti. OF:n vetämä juonto oli oikein hupsu ja hupaisa, vaikka hieman kaipasin tiivistystä ja vahvempaa linkitystä itse kisaan. Ideana toimi jees. Vaikka kisa oli monelle siihen osallistuneelle ensimmäinen tai toinen, poseeraukset lavalla menivät hyvin. Tähän tuli woodin kanssa kiinnitettyä homiota ihan kisankin aikana. Loppuhärdellin jälkeen kävimme julkistamassa voittajat ja olisin halunnut rutistella monet pystin saajat, koska heidän reaktionsa olivat niin muikeita.

Kuvasi Soffi
Minulta saa ja voi pyydellä palautetta, jos tänne asit joku kisaaja eksyy. Twitteri (löytyy oikeasta sivupalkista) toimii oikein kivasti siinäkin kuten myös sähköposti. Yritän parhaani mukaan laittaa maailmalle kaikki palautteet, joita on jo pyydetty.

Kisan jälkeen koitti se THÖ JUTTU, jota olin eniten odottanut eli Pokémon-musikaali. Niin suuri hype ja kehumyrsky on musikaalia höykkyyttänyt, että odotukset olivat hyvin korkealla. Ihan odotusten kanssa samoihin sfääreihin ei itse teos yltänyt, mutta monessa kohtaa olin hyvin positiivisesti yllättynyt. Rakettiryhmän body percussion -kappale oli ehdottomasti paras musiikkisuoritus. Tansseista pidin eniten Zubat-tanssista, koska se oli parhaiten integroitu itse juonen kanssa. Pikachu oli paras.

Koska Pallenalikka ja Teppo ovat oleellisia.
Lähes suoraan musikaalista hipsimme vaihtamaan vaatteet ja siitä syömään. Vaikka olin päivän aikan yrittänyt pitää huolta ravinnon ja nesteen saannista, oli aika hurahtanut niin nopeaa, etten edes tajunnut illalla lähtiessämme Pohjikselta, että kuinka paljon kello oikeasti oli. Green roomista nyysimäni liian keltainen banaani ja jokunen karkki eivät riittäneet löpöksi. Olin sitten oikeasti pyörtyä thaimaalaisen ravintolan pöytään. Ei näin.

Seuraavana koitoksena on Animeseminaari myös täällä omilla huudeilla. En ole hirveästi itse tapahtumaa kerennyt pohtia, koska aikani näyttää valuvan sormien välistä karkuun... why? No, tulen kuitenkin näyttämään naamaani Seminaarissa tavalla jos toisella.

Fukka kiittää!

PS: Ensimmäinen lähes täysin kaappi-cosplayni parsii itseään kasaan pikkuhiljaa. Löysin nimittäin Tatsumille alesta neuletakin ja kauluspaidan. Housuihin ostin kankaan jo aikaa sitten, mutta en ole vielä mitään työstämistä aloittanut. Kaavat vanhoista housuista passaavat Tatsumille oikein mainiosti.


keskiviikko 20. heinäkuuta 2016

Jonocon - Animecon 2016

Moi moi!

Animecon... melkein unohtui. Pokémon Go syö elämäni. Sain kuitenkin Rabbanan eli Samin ottamia kuvia ihanasta ryhmästämme, ja muistin, että kävin mutkan Jyväskylässä. Pitänee nyt kirjoitella aiheesta.

Täysin cosplay- tai conimaailmaan liittymätön perjantaivisiittimme Jyväskylän seikkailupuistoon oli kyllä koko reissun kohokohta. Olen halunnut päästä moiseen ihmemaahan siitä lähtien, kun kuulin niiden olemassaolosta. Nyt pääsin! Ja voi elämä! SE OLI NIIN KIVVAA! Tykkään korkeuksista ja kiipeilystä monessa eri muodossa, joten tämä oli yksi unelmien täyttymys. Ah ihanuus.

Coni itse alkoi vasta launataina, mikä toi tullessaan yllärin jos toisen. Elämme vuotta 2016 ja saapuessamme conipaikalle kohtuu myöhään (omalla mittakaavallani) odottaa meitä Paviljongin pihalla tällainen näky:

#jonocon
En osannut varautua tähän mitenkään. En henkisellä tasolla enkä ihan konkreettisesti; sain hyvin vahvoja takaumia vuodesta 2009 ja Kaapelitehtaasta enkä tietenkään ollut ottanut minkäänlaista lämmikettä, jos vaikka kylmä yllättää pihalla. Onneksi jono liikkui nopeasti eteenpäin, eikä pihalla tarvinnut lusmuta kovin pitkään.

Jonosta piti sujahtaa suoraan infoon kyselemään cosplay-kisan paikkalippujen perään. Infossa meitä katsottiin kieroon, kun asiaa tiedustelimme, mutta lopulta saimme tiedon, että niitä jaetaan viereisessä salissa. Ja siellä meitä odotti uusi jono. Saimme liput sekä cosplay-kisaan, että Pokémon-musikaaliin, mutta ei lippujen jakajillakaan olleet ihan kaikki info tiedossa...

Pukuna lauantaina oli Baccano!n Nice, jota olin korjaillut sen verran, että ostin uudet housut ja tein uuden silmälapun... ja toisen sen jälkeen, kun homasin, että tein ensimmäisen väärälle silmälle... Eli! Olin jälleen lähes sokea. Onneksi woodi oli ihanin pari ja talutti minua kädestä lähes koko päivän. Saimme siis vihdoinkin Baccano!-ryhmän kassaan ja kerrankin lähes koko poppoo oli osa samaa ryhmää (miinus ne murut, jotka eivät olleet matkassa).

Kattokaa sitä! Se on niin sievä!
Jacuzzi: woodi Nice: miä
Kuvasi Rabbana
Lauantaina en hirveästi voinut tutustella Paviljonkiin rakennuksena. 3/4-sokeus ja satunnaiset väenpaljoudet pistivät pään ihan pyörälle ja vasta loppu päivästä aloin hahmottaa rakennusta kokonaisuutena. Sunnuntaina pääsi jo enemmän ja helpommin tutkailemaan. Paviljonki miellytti minua suuresti. Musiikkikeskukseen aivoni liittävät automaattisesti kuumuuden, hikisyyden ja huonon hapen. Näitä kolmea ei tarvinnut kohdata tämän tapahtuman aikana juuri ollenkaan. Toivottavasti Acon jää Jyväskylään.

Ohjlemissa tuli käytyä ihan kivasti. Kaikkea en edes päässyt katsomaan, vaikka olisin halunnut, koska oli päällekkäisyyksiä ja väsymystä ja muita ongelmia.

Lauantain ensimmäinen ohjelma oli Genderbending ja cosplay: mitä, miksi ja miten? Ja nyt, kun asiaa enemmän pohdin, en ymmärrä, miksi olin kuulemassa sitä, kun samaan aikaan olisi mennyt Nössöt ärsyttää ja CMV-luennot... What's done is done. Asia on kiehtova ja minulla on siitä paljon ajatuksia ja mielipiteitä. Ohjelmassa kuitenkin keskityttiin mielestäni vähän liikaa siihen, miten genderbending määritellään missä ja milloin. 40 minuuttia ohjelman alusta ja aiheeseen cosplay päästiin ensimmäistä kertaa. Loppupuolella ohjelma oli hyvin yleisöpainotteinen ja avasinkin sanaisen arkkuni kerran jos toisenkin. Kaikesta alun määrittelystä ja rajaamisesta huolimatta osa yleisöstä ei siltikään ollut ihan kärryillä siitä, millaisesta genderbendauksesta puhutaan... Kokonaisuutena ihan OK paketti, mutta ei sen enempää.

Chane: Kide, Claire: Rorune, Jacuzzi: woodi, Nice: miä, Isaac: Harri ja Miria: Soffi
Kuvasi Rabbana
Ryhmää piti kuvata, koska se oli vihdoin kasassa. Ongelma oli kuvaajan puutos. Onneksi menin muuten vaan sanomaan Samille moi ja kyselemään kuulumiset. Sattumoisin Sami oli vuokrattavan kuvaajana ihan conin puolesta ja vapaa juuri sillä hetkellä. Pihalle siis mars! Sami oli kiva ja myös muokkasi kuvat, joten minä en ole koskenut niihin ollenkaan. Ympäristö onnistui tarjoamaan kohtuu hyvät puitteet Baccano!lle.

Sitten olikin cosplay-kisojen vuoro... jotka alkoivat myöhässä... ja jonoja taas. Minun päähäni ei mahdu se, että jos ohjelmaan on paikkalippu, niin miksi pitää jonottaa? No, se oli pienin paha. ... ... ... ................ en ole koskaan seurannut yhtä kiusallista kisaa kuin tämä. En ikinä. Niin monta asiaa sai repimään naamaa. Juonto ei pelannut ollenkaan. Ympäripyöreät diibadaabat kisaajien elämästä eivät sytyttäneet ollenkaan ja välissä jopa olivat kiusallisia, kun kisaaja selvästikään ei tiedä enää, että mitä tehdä, mutta juttu vaan jatkuu. Nimien lausuminen oli yhtä puuroa oli kielenä sitten englanti, japani tai suomi. Itselleni tutukin hahmot tunnistin vasta, kun valkokankaalle heijastettiin nimet. En edelleenkään oikein usko tämän helppo-keskitaso-vaikea -luokittelun toimivuuteen, koska nytkin monen kisaajan kohdalla olin hieman puulla päähän lyöty heidän kategorioistaan. Ja voi jumalauta kisaajat! Kätelkää ne kaikki tuomarit, jos palkintoja saatte! Jopa se Reika.

Chane: Kide, Claire: Rorune, Jacuzzi: woodi, Nice: miä, Isaac: Harri ja Miria: Soffi
Kuvasi Rabbana
Kisasta kiiruhdimme Kiden kanssa kuulemaan juttua Mononokesta, tuosta parhaimmasta animesarjasta ikinä. Mononoke on rakkautta. Vähän myöhässä alkoi tämä ohjelma, koska edellinen venyi niin pitkäksi, että puhuja pääsi vasta tasan seudulla sisään saliin... siis sillon, kun ohjelman piti alkaa. Minulle tämä oli hieman toisintoa muutaman vuoden takaa, mutta kivasti luennolla oli tarjolla uusikin juttuja. Lisäksi olen tässä välissä kerennyt tehdä myös päättötyöni (nimihirviö: japanilaisen perinnepukeutumisen symboliikaa), josta saamani tieto vasta nyt osasi kohdata tuon rakastamani sarjan elementit. Ihan omin pienin aivosoluin tajusin luennon aikana asian jos toisenkin, vaikka niistä ei varsinaisesti luennolle puhuttukaan. Nautin, koska Mononokesta ei voi koskaan puhua liikaa.

Olisin halunnut katsomaan ja kuulemaan Reikan Q&A -session, mutta suuri väkimäärä ei houkuttanut eikä minulla oikeasti ole juuri arvostusta suurempaa ihailua Reikaa kohtaan, joten jätin sen sitten välistä. Olisin vain halunnut nähdä millainen persoona Reika on oikeasti verrattuna internetin suodattamaan some-persoonaan.

Olisin myös halunnut nähdä Pokémon-musikaalin, koska noh... Pokémon-musikaali, mutta päätimme ystävysten kanssa ajankäytöllisistä syisä jättää menemättä. Onneksi musikaali on saapumassa Oulun Chibiconiin ja pyllynpaikkakin sieltä on minulle jo jollain tasolla olemassa. Olisin kuitenkin halunnut nähdä musikaalin useampaan kertaan ihan vain siksi, että näkisin, miten musikaali toimii eri lavoilla. Palautimme kuitenkin liput ja ehkä se oli hyvä ratkaisu, kun musikaali alkoi n. 45 minuuttia jälkijunassa.

Ostin parit sukat.
Musikaalin aikana kävimme katsomassa Rullarinkelin WCS-höpinät. Ajatus oli, että menisimme täytteeksi, ettei Ainon tarvitse puhua tyhjälle salille, koska musikaali. Salissa oli kuitenkin ihan kivasti porukkaa. Mitään sen suurempia uusia yllätyksiä ei luennolta käteen jäänyt, koska nämä asiat Aino on puinut kohtuu perusteelisesti jo bloginsa puolella ja lisää on jutusteltu ihan naamatusten. Aino osasi kuitenkin hyvin viihdyttävällä tavalla kertoa matkasta monin puoli.

Heti perään alkoi samassa salissa Kengät ja cosplay, minkä jäimme katsomaan. Odotin vähän erilaista sisältöä. Enemmän sitä, että mitkä ovat hyvät kengät, miten jalan tulee asettua korkkarissa, miltä kenkien ylipäätään pitää tuntua, että ne ovat hyvä. En niinkään kenkien muokkausluentoa, jossa käydään kaikki perustutoriaalien sisältö läpi. Asiaa oli ja se oli hyödyllistä, mitään uutta itselleni ei kuitenkaan ollut tarjolla. Joistain asioista olin jokseenkin eri mieltä oman tai toisen käden kokemuksen kautta. Lisäksi, jos misään esitellään mitään hieman erikoisempaa tekniikkaa tai työtapaa, mikä ei ole yleistä cosplay-kansantietoutta tulisi minusta siinä kohtaa antaa kunnia sille, joka sen tiedon on alun perin pistänyt ilmoille. Varsinkin, kun tieto on lähestulkoon yhdestä tietystä tutoriaalista.

Sitten piti päästä syömään ja jauhamaan kakkelia kamujen kanssa.

Miria: Soffi, Jacuzzi: woodiNice: miä, Isaac: Harri , Claire: Rorune,   ja Chane: Kide 
Kuvasi Rabbana
Sunnuntaillehan minulla piti olla uusi extempore-puku, mutta peruukki ei saapunutkaan ajoissa. Yleensä kyseiseltä myyjältä tilaamani peruuki saapuvat alta kahden viikon, mutta nyt kävi näin. Kävin vielä perjantaina ennen lähtöä postitoimistossa ravistelemassa tiskihenkilöä sen tiimoilta, onko peruukkini kenties tullut. Ei ollut, eli laukussani oli yksi ylimääräinen puku, koska otin Senjougaharan hätävarapuvuksi. Senjougahara siksi, että se on mukava, mahtuu tiiviiseen ja helppo laittaa. Peruukki saapui sitten paripäivää conin jälkeen... No, onpahan Chibiin uusi puku. (Yritin myös lauantaina myyntipöytäsalista metsästää sopivaa peruukkia, mutta olivat niin hintavia ja olisivat kaivanneet hirveästi muokkausta + matkalla oli jo yksi peruukki tätä pukua varten, joten ei.)

Kagome InuYashasta
Why? Don't ask I don't know either.
Sunnuntaina ei hirveästi keritty käydä ohjelmissa. Saavuttiin paikalle vielä myöhemmin kuin edellisenä päivänä. woodilla oli junien takia tuli perseen alla ja halusimme keretä syömäänkin. Kovin minua houkutti raamen, mutta hetken asiaa pohdittuani Senjougaharan satiinipaita ja roiskuva rasvaliemi eivät puhuneet aivan samaa kieltä, joten kohtuu mauttomalla kanahässäkällä mentiin. Oli se ihan hvyää.

Ruuan takia missasin tehostemaskeerausluennon :(

Loppupäivä taisikin hurahtaa kisaa odotellessa ja sosiaalisoidessa. Lauantaina en kai törmännyt kehenkään tuttuun (tai en kirjaimellisesti nähnyt, koska sokeus), mutta sunnuntaina tupsahteli eteen naama naaman perään. Oli ihan leppoisaa vaan hengata, kun edellinen päivä oli ollut yhtä tohinaa. Samalla tuli todistettua pääsalin oville muodostuvia jonoja kahteen kertaan; ensin konsertin takia ja sitten cosplay-kisan... edelleen ne paikkaliput. En tiedä oliko hyvä vai huono juttu, että järkkärit ohjasivat jonotusta sen sijaan, että olisivat hajottaneet jonon, koska porukka olisi silti varmasti jäänyt norkoilemaan lähimaille. Näinä hetkinä ylimmän kerroksen lämpötila nousi useammalla asteella ja ilma huonono selkeästi.

Konsertti oli myöhässä. Minkä takia cosplay-kisa oli myöhässä. No, tuossa ajassa kerkesimme jauhaa kakkelia asioista x ja y erinäisten tahojen kanssa. Kisassa oli eri juontajat kuin lauantaina, mikä oli iso plussa. En aivan täysillä yhdy uusien juontajien kirkuvaan fanijoukkoon, vaikka suuresti arvostin sitä, että ollaan roolissa (ja Haikyuu on hyvin hyvin lähellä sydäntäni, kuten myös Kuroo ja Bokuto). Juonto oli hyvä ja viihdyttävä, mutta pikkaisen olisin kaivannut siihen välistä rauhoittamista hahmouskollisuudenkin uhalla. Vitsit toimivat suurimmalta osin. Tyhjät kohdat osattiin täyttää ja tätä oli todella mukava katsella ja kuunnella. Kisa sujui paljon luontevammin myös kisaajien osalta.

Paskalaatu selfiet on paskalaatua.
CMV-kisa oli omalta osaltani vähän blah. Ei mitään hirveän jännää tai uskomatonta. Lisäksi tämän kertaisten osallistujien musiikkivalinnat eivät natsanneet minun kohdallani yhtään.

Kisasta suoraan tapahtui nopea suikkelehtiminen tien päälle ja kohti kotia. Hirvaskankaalla pysähdyttiin syömään, mutta samalla koettiin rankkasade, ukkonen ja raekuuro, tulva ja sähkökatkos, kun alkoi rytistä oikein kunnolla. Onneksi saatiin sieltä paljon poksuja. Matkaa jatkettiin märkinä ja vähän viluisina.

Kaikesta jonotuksesta ja myöhästelystä huolimatta suuria agressioita ei tämän conin tiimoilta noussut, paitsi launatain kisassa. Oli kiva reissu, mutta seura ja cosplay sekä uusi hieno conipaikka olivat varmasti ne parhaat osta reissua. Oli hyviä ohjelmia myös, mutta ei mitään superüberwowjuttuja. Toivon Paviljonkia myös ensivuodeksi ja seuraavana vuorossa Chibi täältä kotoa käsin. Whoop da whoop! Tulkaa ihmiset käymään joskus täälläkin.

Fukka kiittää!