tiistai 7. maaliskuuta 2017

Tätä on kaivattu - Matsucon 2017

Hip hei!

Viikonloppuna oli ihka ensimmäinen Matsucon. Voi pojat, se oli todella suuri positiivinen yllätys. Pyörinkin paikalla molempina päivinä kera kamun jos toisenkin, ohjelmia tuli katsottua paljon ja sain tehtyä uuden puvun ulkoilutettavaksi. Oli kivaa.

Täällä hevon perseessä on tottunut tietyn tyyppisiin tapahtumiin; Jokainen pikkutapahtuma eroaa toisistaan jollain tasolla, mutta kaikki kuitenkin tuntuvat nimen omaan pieniltä tapahtumilta, mutta ei Matsucon.

Pohjankartano on ihana.
Jo ennen conia ohjelmakarttaa selatessani mietin, miten paljon siellä on mielenkiintoista ohjelmaa. Vaikka aika paljon ohjelmaperuutuksia tulikin, niin päädyimme katsomaan yllättävän monta lärpätystä. Onneksi näin, koska muuten aika ei olisi kulunut niin hyvin, koska pukujen kuvaamiselle oli vain rajoitetut mahdollisuudet; pihalla oli keskimäärin -12 astetta pakkasta koko viikonlopun ajan ja sisällä vähemmän suotuisia kuvauspaikkoja.

Olen ehkä voivotellut joskus sitä, kuinka Pohjankartanolla aijemmin järjestetyt tapahtumat eivät ole osanneet ottaa koko taloa käyttöönsä. Ja tästä taas pisteet Matsuconille, koska tilaa oli todellakin käytetty hyödyksi. Taidekuja, kirpputori ja myyntipöytäsali toimivat mielestäni kohtuu hyvin, vähän oli ramppaamista ostopaikkojen välillä, mutta onneksi Pohjiksella on helppo liikkua paikasta toiseen, kun joka paikassa on isot portaat ja leveät käytävät. Ja hei! Kaikki kerrokset oli käytössä!

Amaterasu magneetti löytyi taidekujalta SaQe-artsin pöydältä.
Oli  ihan hirmu siistejä juttuja!
Lauantaina pukuna oli Len, joka piti puristamalla puristaa kasaan, koska viimeisen viikon aikataulut menivät ihan blörinäksi. Kiitos työt, kiitos bussiaikataulut ja kaikki muut, jotka päättivät heittää härän pyllyä. Ihan 100% valmis ei Len vielä ole, mutta siinä kuosissa sentään, että viitsin sen vetää päälle. Kaikesta kiireestä ja tuskailusta huolimatta olen jollain ihmeen kaupalla saanut ihan siistiä jälkeä aikaiseksi. Mitä on tämä noituus?

Len on ehdottomasti yksi lempipuvuistani vähään aikaan. Sen lisäksi, että hahmo ja sen lähde miellyttävät minua kovin, on se päällä äärettömän mukava. En edes ymmärrä miten.

Soffi oli ihana ja räpsi kuven.
Lauantain ensimmäinen ohjelma oli avajaiset, mitkä olivat miellyttävän ytimekkäät. Ei turhia liirumlaarumeita, mutta asiaa kyllä.

Kävimme katsastamassa toisen kunniavieraan eli Cosplay Tour Europe -dokumentin (Jee! Auditorio!). Minä olin nähnyt sen jo aijemmin, mutta muut eivät. Jouduin kuitenkin hipsimään pois välissä, koska piti käydä pikaisessa tuomaripalaverissa. Palasin katsomaan dokumentin loppuun ja seuraamaan kyselytuokion. Oli hirveän vaikea keksiä mitään järkevää kysyttävää, kun olin kuullut jo aijemmin vastaukset kaikkiin olennaisiin kysymyksiin. Onneksi muilla oli enemmän tiedonjanoa.

Olin siis taas kerran cosplay-kisan tuomarina, mutta tällä kertaa ihka ensimmäisessä poseerauskisassa. Koko päivänä ei yhtään tuntunut siltä, että pitäis olla pätevä ja virallinen, kun ei ollut esituomarointeja. Vähän enne kisaa piti vain saapua bäkkärille, istua penkkiin, katsoa kisa, tehdä päätös ja julistaa voittaja. Jotenkin liian simppeliltä tuntui tämä. Ei sinänsä oli jännää, koska olihan tämä lajinsa ensimmäinen ja piti hieman pohtia sitä, millä linjalla ja ajatuksella mennään. Hirveän iloinen ja vähän ylpeä olen siitä, että meillä oli täysi poseerauskisa.

Tein myös turhan maskin.
Soffi kuvasi.
Kisa jotenkin vain hurahti ohi, enkä kerennyt tietenkään nähdä Hall-kisaa ollenkaan. Jälkeen päin kuvista ja muualta asiaa tutkittuani, olen ehkä sitä mieltä, että juurikin Hall on oikean tyyppinen pukukisa näille leveyspiireille. Taso oli hieman erilainen kuin yleensä tämän seudun tapahtumissa. Tätä lisää kiitos.

Viikonlopun 'pakko mennä' -luento oli Japanilaiset kansantarinat 101. Aihe kutkuttaa minua hyvin syvästi, joten odotin ohjelmalta paljon. Hieman jouduin pettymään luennon sisältöön ja sen esille tuontiin. Olisin kaivannut selkeämpää kerrontaa tarinoista ja ehkä hitusen syväluotaavampaa analyysiä niiden yhteyksistä japanilaiseen populaarikulttuuriin. Ja vaikka itse en mitenkään spoilaantunut, niin spoilerivaroitus ohjelmakuvauksessa olisi ollut paikallaan. Kaikesta huolimatta viihdyin.

Päivän päätteeksi piti kuunnella myös Sakuga - animaation mestarit, joka tarjosi hirveästi asiaa, mutta selkeästi liian lyhyessä ajassa, koska lähes kaikki nimet menivät ohi korvien. Minä itse olen hillitön informaatiosyöppö ja oli välisätä hankala pysyä aiheen perässä. Tauotusta oli hyvin vähän ja animaattorista hypättiin toiseen hengittämättä välissä. Aiheena hyvin mehukas, mutta liikaa asiaa yli syötöllä.

BTW meidän badget!
Sunnuntain pukua pohdin ja puin ja laitoin Twitteriin kyselyä. Twitter-äänestyksen voittajaksi tuli Sora, mutta kakka-aikataulut eivät antaneet mitään tilaa siihen, että olisin kerennyt laittaa Soran peruukin kuntoon. Päätin sitten sunnuntaina vetää päälle äänestyksessä toiseksi tulleen herran eli Fujimoton. Vähän jänskäsin, missä kunnossa herran nenä on, mutta ihan tuo oli käyttis. Tulevaisuudessa aion kuitenkin tehdä uuden ja paremman nenän (ja ehkä pienen tutoriaalin).

Sunnuntaina ei ollut mikään kiire conipaikalle, mutta itse heräsin sen verran aikaisn, että päädyin Pohjankartanolle hyvissä ajoin (lateksinenä ja talvipyöräily ei ole hyvä yhdistelmä). Väkeä oli sunnuntainta huomattavasti vähemmän, mutta hyvin silti. Koska porukka lipui pikkuhiljaa paikalle, niin päätimme mennä katsomaan Conikonkarien(?) matkavinkit.

Kalaherran kuvasi Kide.
Ohjelma oli hyvin sekava ja karkaili käsistä aika tehokkaasti. Varsinaiset vinkit jäivät hukkaan, kun luennoitsijat lähinnä kertoivat juttuja omista kommeluksistaan. Välillä ne olivat relevantteja ja välillä taas eivät ollenkaan. Lisäksi eräs henkilö yleisöstä vei aihetta pois raiteilta vähän väliä ja pitkitti ohjelmaa yliajalle eivätkä luonnoitsijat hirveästi osanneet ohjata sitä takaisin. Meillehän tässä tuskin muutenkaan olisi ollut mitään uutta tarjolla, mutta voin vain kuvitella, mitä jäi käteen, jos oikeasti olisi halunnut vinkkejä conimatkustamiseen.

Twitterin kehuma Cosplayers - STAND UP!, joka nähtiin Yukiconissa, oli myös osana Matsun ohjelmistoa, joten se piti katsastaa. Sali oli ihan tupaten täynnä, mutta onneksi mahduimme sisään. Viihdyin hyvin. Vaikka ihan räkänauruksi ei missään kohtaa mennyt, niin vitsit oliva nasevia ja oivaltavia. Suosittelen.

Oliko muuten paras veto ikinä Matsuconilta tehdä diili Kauppuri5 kanssa?
Parasta mättöä.
Sitten käytiin katsomassa BLUFFia! BLUFF - Kirotut kortit oli ehdottomasti paras tanssiesitys piiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiitkään aikaan. Ehkä paras ikinä. Tanssit oli hyviä, uusi viiden porukka toimi lavalla hyvin ja kaikki osasi tanssia niin hyvin aaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaa! Hienoa oli tämä ja minä intopiukean odotin vielä esityksen päätyttyä lisää. Enskerralla vaadin encoren!

Jäljellä oli vielä päättäjäiset, joista olin saanut hieman tuta jo aikaisemmin. Conin teemalaulu oli ideana kiva ja sanat hauskat, mutta laulusta oli vaikea saada selvää. Sanat olisivat menneet täysin hukkaan, jos niitä ei olisi heijastettu seinälle. Parasta oli Team Valorin PokemonGo-kisan voitto ja se, että Matsucon tulee uudestaan vuoden päästä! Whoop di doop! 

Matsucon oli mahtava ja kiva. Tässä oli ihan kunnolla isomman luokan tapahtuman tuntua enkä yhtään laita sitä pahakseni. Asiat toimi ja pelitti, ohjelmaa oli. Tätä lisää kiitos!

Fukka kiittää!

PS: Pukupärinä on taas ihan hirmuinen, mutta yritän hetken pidätellä itseäni. Seuraava suhteellisen varma con on Desu ja luultavasti Len lähtee sinne ainakin yhdeksi puvuksi. Toisesta tai kolmannesta ei vielä ainakaan ole mitään kovin vahvaa haisua.

sunnuntai 26. helmikuuta 2017

Ei enää kakkaperuukkeja

Moi!

Matsucon on viikon päästä. Ei ollut tarkoitus tehdä sinne mitään uutta, mutta hups. Lipsahti. Toiselle päivälle aloin väsäämään jo tuota mainittua Kagamine Leniä World Domination How To -videosta. Toiselle päivälle en ole vielä keksinyt, mitä laitan päälle eli ehdotuksia otetaan vastaan. Cosplay-komerosta voi käydä mulkoilemassa, mitä on tarjolla. Laitan ehkä Twitterin puolelle jossain välissä ihan kunnon kyselyä asiasta.

Luultavasti lauantaina olisi sitten luvassa maailman valloitusta. Tilasin Lenille peruukin, mutta en yhtään odottanut saavani sitä ennen Matsuconia. Viikko meni ja oho, peruukki oli jo kotona. Ja sitten tajusin, että Lenillä ei olekaan poninhäntää tässä versiossa...

Rähinä päälle!
Onnekseni ja epäonnekseni olin niin pärinöissäni tästä puvusta, että päätin uhmata todellisuutta ja käytää yhtä Juhanan hylätyistä peruukeista Lenillä. Vähän kakka peruukki, mutta kyllähän se nyt tähän passaa. Voi minua.

Lähtötilanne.
Peruukki oli puoliksi kalju, joten päätin leikata pitkän peruukin lyhemmäksi ja tehdä hiuskuitunauhoja ylijäämäkarvasta. Yhden ainoan kerran olen itse tehnyt kuitunauhoja, ja se oli katastrooffi. Suosiolla olen sen touhun jättänyt välistä tuon yhden kerran jälkeen, mutta pärinä ei antanut nyt periksi. Nauhoja oli saatava ja ne tehtiin itse.

Se ei ollutkaan niin pyllystä kuin muistelin, mutta vähän ärsyttävää silti. 

Tämän peruukki seikkailun jälkeen aion sanoa 'Ei' kaikkien kakkaperuukkien suuritöiselle muokkaamiselle. Sen lisäksi, että olin menettää järkeni tämän homman kanssa, minulta tällä hetkellä puuttuu myös omia hiuksia ohimoiltani aika reippaasti. Kuitunauhojen lisäämisen jälkeen peruukki oli kyllä hyvin tuuhea, mutta sen rakenne vain on huono. Verkko on pieni, kuitunauhat eivät kulje suorissa riveissä vaan mutkittelevat pitkin verkkoa ja niin kutsuttuja korvanpaikkoja/ohimoläpyttimiä ei tässä ole ollenkaan (ja siksi otsista leikattaessa lähti myös omaa tukkaa matkaan). Ei enää tätä.

Epätoivo iski, enkä jaksanut muokata tätä enää yhtään.
Mukana myös meikit.
Opin myös, että kakkaperuukkeja ei edes kannata yrittää kerrostaa luonnollisesti ja että minä olen ihan käsi kerrostamisessa. Peruukki on nyt mitä on, koska en jaksa upottaa enää yhtään ylimääräistä aikaa sen käsittelyyn. En vain osaa.

Peruukin valmistuttua pääsin vohdoinkin testaamaan myös meikkejä. Meikkitestit eivät ikinä näytä oikein miltään ilman peruukkia. Tämä meikki onkin vähän erilainen yleiseen cosplay-meikkiini verrattuna. Yritelmäni jäljilellä musiikkivideon piirustustyyliä meikissä. Tavallisen mustan silmänrajauksen sijaan käytin hyvin ohutta ruskeaa rajausta ja ripset (joista myös onnistuin napsaisemaan pätkän pois peruukkia leikatessa) ja kulmakarvat väritin hyvin vaalean blondeiksi. Yleensä myös vaaleatukkaisilla hahmoilla yritän laittaa hieman tummemmat kulmat, että ilmeet näkyvät paremmin.

Ja vihdoinkin on hyvä nude-huulipuna mieshahmoja varten!

Laskin kankaan menekkiä maalarinteipin avustuksella.
Lenin vaatetuksesta housut ovat jo valmiit. Ostin ihanan housukankaan ja pöksyistä tulikin äärettömän kivat ja mukavat. Yritin ottaa kuvaa, mutta jotenkin se ei vaan ottanut onnistuakseen. Ihan varmasti tulen käyttämään näitä pöksyjä joissain juhlatilaisuuksissa.

Takki on tällä hetkellä hieman murheenkryyni, koska en saa sitä istuvaksi selästä. Tämä sama kävi myös Fujimoton kanssa, joissa pohjana on sama kaava; Gakupon takin kaava. Joko olen tehnyt jonkin virheen Gakupon kaavoihin tai olen muokannut takkia niin, että en ole tehnyt muutoksia kaavoihin asti. Kismittää, koska selkää on vähän vaikea näpertää yksinään.

Kakka kuva on kakka.
Siellä myös housut mukan BTW.
Olin kuitenkin reipas tällä kertaa ja harsin takkiin keskietuviivan. Toivottavasti se auttaa kohdistamisessa, koska se on nappihommissa se kaikkein pelottavin osa. Ja tässä on vielä kaksirivinapitus. Huuggggh! Kuva ei ole ihan uusin ja sen ottamisen jälkeen olen pikkaisen päästänyt takkiin lisää väljyyttä sivusaumoista. Oho, myös olkatoppaukset puuttuvat kuvasta.

Seuraavaksi on vuorossa pikku osien kuten kauluksen ja epolettien (kaluunat?) värkkääminen, minkä jälkeen saan laittaa koko homman kasaan hihoineen ja vuorituksineen. Ja sitten pääsen ompelemaan kunnolla vinokaitalenauhaa! Sitä on ollut jotenkin ikävä.

Fukka kiittää!

PS: Tosiaan ideoita Matsuconin toiseksi puvuksi saa heitellä.

PPS: Juhanasta vielä jotain tulossa, jossain välissä.

sunnuntai 5. helmikuuta 2017

Hän on miellyttävä, kuninkaallinen, rakastettava, söpö

Hei hei!

Kirjoittelen Juhanan nyt auki, että saan vapauden siitä hetkeksi edes. Esityshommelit tuskin mahtuvat tähän samaan. Saati, että jaksaisin tähän hätään editoida ääniraidan riekaleita. Kuiteskin!

Näin alkuun voin todeta, että Prinssi Juhana ei missään muotoa ole minulle mitenkään merkittävä hahmo. En todellakaan ikinä haaveillut tai kuvitellut tekeväni kyseistä hahmoa saati tässä Disneyn eläinmuodossa. Nakki napsahti ja teimpä sittenkin.

Jo heti alkuun Juhana pisti kapuloita rattaisiin, kun oikean sävyisiä kankaita ei löytynyt yhtään mihinkään tarvittavaan. Karvakangas viitassa on ainoa kangas, mitä en täydellisesti värjännyt. Siihenkin piti tehdä kuitenkin mustat pisteet "kärpän hänniksi".

Kaikki värjäystilkut, jotka löysin...
Mukana myös kappaleet lopullisista kankaista.
Viitan viimeisin väri on tuo isoin punasävyinen tilkku keskellä.
Kankaissa olisin halunnut olla historiallisesti korrekti ja käyttää mm. villaa ja samettia, mutta tiesin jo heti kättelyssä, että tukehtuisin kuoliaaksi. Siksi valitsin mielestäni lähimmän vaihtoehdon, joka on myös helppo värjätä; puuvillan. Puuvillasatiinilla yritin tavoitella edes jotain hienostuneisuutta ja arvokkuutta, mikä hahmolle tietylä tavalla kuuluu.

Tein jokaisesta kankaasta usemman koetilkun, jotta oikea sävy löytyisi ja että varmasti pystyisin luomaan saman värin vielä uudestaan. Kaikki kankaat on värjätty Dylonin käsiväreillä, jotka totesin hyvinkin helppokäyttöisiksi Kokkuri-sanin kanssa. Laskin veden ja värien suhteet ja otin aikaa. (Ainoastaan sininen on värjätty vain yhtä väriä käyttäen. Muut on sekoitettu itse.) Tietyssä kohtaa tämäkään ei ollut tarpeeksi...

Kuvasi Kis
Ihan ensin lähdin tekemään sinistä tunikaa, koska halusin hirveällä himolla päästä tekemään tuon höpsön kauluksen. Tunika on todella simppeli, eikä sitä oikeastaan näy kaulusta enempää koko elokuvan aikana, joten sain tehdä siitä lähestulkoon juuri sellaisen kuin haluan.

Kauluksen kuviollinen osa on myös erillinen kappale miehustassa, joka myös värjättiin erillään muusta valmiista vaatteesta. Tummempi sininen on tehty painamalla. Palasin vanhan tutun eli kontaktimuovi-painamisen pariin. Se oli jotenkin hyvin tyydyttävää.

Ei siitä ihan ympyrää tullut.
Pinkit pallerot ja "lehtien reunat" tein kirjomalla. Halusin toteuttaa edes jotain historiallista työtapaa ja kirjonta nyt sattui olemaan ehkä aiunut sopiva ja järkevä. Laakapisto olet edelleen pyllystä...

Pähee kaulus.
Viitta on ehkä kaavoituksellisesti yksi tylsimmistä vaatteista, minkä olen koskaan tehnyt. Toisaalta se on kyseiselle aikakaudelle ihan luontaista. Mutta hei! Kuka ei olisi koskaan halunnut omistaa kuninkaallista karvaviittaa?

Jälleen nestehukan ja tukehtumiskuoleman pelossa päätin olla vuorittamatta viittaa. Kaikki saumat pitikin sitten tehdä edestakaissaumoina, että ne olisivat mahdollisimman siistit, koska viitta tulisi olemaan auki ja riepoteltavana. Sanotaanko, että hihan istutuksia ei ole kivointa tehdä edestakaissaumoina.

2. kerta? Kai?
Viitan värjäsin... kolme kertaa. Jotenkin olin onnistunut tekemään jonkun laskuvirheen, kun muunsin veden ja väriaineen määriä deseistä litroihin... tai sitten keittelin lientä liian vähän aikaa. En edes itse tiedä. Ensimmäinen värjäys olikin sitten liian vaalea, joten tein toisen saman moisen lieman ja uitin takin siinä uudestaan. Väri oli nyt sama kuin koetilkussa, mutta sitten katsoin reffiä... ja tajusin, että olin kokenut jonkun aivosulun koetilkun kohdalla, koska värin olisi pitänyt olla paljon punaisempi...

Koetilkkuja silpuksi ja niitä uittamaan punaisessa liemessä toivoen, että niitä riittää oikean sävyn löytämiseksi. Onneksi ei tarvinnut värjätä takkia kuin kerran ihan pelkässä punaisessa liemessä. Sen jälkeen olin onneksi tyytyväinen.

Viitan karva oli ylikallista, upeaa karvakangasta, ja siksipä hirvitti lähteä tyhertämään karvaan mustia täpliä permanenttitussilla. Myös hyvin mielenkintoisia sauma- ja rakenneratkaisuja jouduin tekemään karvan takia.

Moi.
Leijonan karvaa ei meinannut löytyä sitten yhtään mistään. Kaikki karvakankaat olivat ihan väärän sävyisiä tai karva liian pitkää. Kankaan tuli olla myös suhteellisen ohutta, että saan tehtyä siitä hanskat ja saan vielä sormuksetkin sormiin. Onneksi lopulta löysin nukkatrikoota, joka oli 95% puuvillaa, minkä pystyin värjäämään. Käytin siis kankaan nukkaista nurjaa puolta karvaisuuden tavoitteluun.

Karvan värjäyksessä ongelmaksi osoittautui koekappaleisiin vaadittavat minimaaliset värien määrät. Olen käyttänyt värjäyshommissa ihan perus keittiövaakaa, jonka pitäisi näyttää 1g tarkkuudella, mutta siinä vaiheessa, kun värijauhetta pitäisi laittaa 0,5g olen aika pulassa.

Vaikka onnistuin koetilkuilla saavuttamaan suhteellisen osuvan värin, joka passasi vielä peruukinkin kanssa, olin silti hukassa, kun piti vaihtaa desit taas litroihin. Leijonakangas on värjätty kolmen eri värin sekoituksella; keltainen, oranssi ja ruskea, mutta oranssin ja ruskean määrät ovat niin käsittämättömän pieniä.

Loppupelissä menin aikalailla mututuntumalla, vaikka jotain laskutoimituksia muka teinkin.

Raato.
Onneksi lopputulos oli tyydyttävä. Jouduin kuitenkin ostamaan uudet ihomaalit, koska aikaisemmat sävyt olivat aivan liian punaisia. Grimasin rasvaliukoisten ihomaalien joukosta ei löytynyt ollenkaan kunnon keltaisen sävyjä, joten jouduin tyytymään vesiliukoisiin. Vanha viholliseni kohtaamme jälleen...

Leijonan "pukuun" kuuluvat hanskat, korvat ja housut, joissa ovat samassa myös jalat ja häntä. Jälleen tukehtumisen pelossa en halunnut tehdä kokonaista haalaria ja halusin, että saan kädet kunnolla käyttöön tarvittaessa (Edea-traumoja).

Hännän karvatupsu on viitan karvakangasta,
joka on värjätty muste+kynsilakanpoistoaine-liuoksella ruskeaksi.
Jalat olivat hassun hauskat. Oma räpyläni on niin pieni, että piti tehdä legginsien sisään leijonatohvelit. Tohvelit ovat vanulla täytettyjä ja tein niistä kolme versiota ennen kuin oikea malli ja tyyli löytyi. Ihme ja kumma varpaat eivät hirveästi hikoilleet päivän aikana, vaikka vanuburritossa hengasivatkin.

Ensimmäinen tassutohveli.
Ensimmäinen testi ihan legginsien sisällä.
Tassuille piti olla tietenkin läpyttimet eli sandaalit. En tietenkään voinut löytää mistään oikean muotoisia sandaaleja leijonajaloille, joten piti tehdä itse. Ensikosketukseni EVA-mattoon oli koittanut. (Eihän sitä ole ollut jemmassa kuin toista vuotta...)

Siitä mulle läpyttimet.
Olin jotenkin kuvitellut EVA:n olevan paljon jämäkämpää, mutta itse koin sen vain tosi paksuna softiksena. Ihan hauskaa oli sitä työstää, vaikka en tämän kummoisempia asioita siitä väsännytkään. Hirveästi houkuttaisi nyt joku pikku panssariasia.

EVA-pohjat on vain päällystetty keinonahalla, johon ompelin remmit kiinni. Yksinkertaista huttua tämä. Sen kummempia kiinnityksiä ei sandaaleihin onneksi tarvinnut, koska jättimäisissä jaloissa ne pysyivät ihan hyvin sellaisenaan. Jätin myös EVA:n pohjan käsittelemättä siinä toivossa, että en ihan lentäisi persiilleni.

Siili
Ehdottomasti lempiasiani tästä puvusta on kruunu. Olen jostain syystä aina halunnut tehdä tuollaisen kynyn ja sarjakuvamaisen kruunun. Silti ehkä paras asia koko kruunussa on sen hillitön koko. Jos minä omana itsenäni laitan kruunun päähän, se valahtaa kaulalle, joten ainoa syy, miksi se oikeasti pysyy päässäni on peruukki ja korvat. Sugan peruukin kanssa perjantain harjoituksissa kruunu piti kunnolla asetella, että se mitenkään pysyisi päässä.

Jänskäää!
Pohjana kruunussa on ueampi kerros softista, josta on tehty myös syvyyttä vaativat osat. Koko hoito on voileivätty mustalla worblalla. Tämäkin on materiaali, jota olen jemmannut, mutta en ole ennen päässyt käyttämään. Se ei aivan yhtähyvin toiminut kuin ihan tavallinen worbla, mutta luulen, että tämä ei ollutkaan sille mikään paras käyttötarkoitus. Katsotaan, mihin keksin käyttää sitä vielä.

Worbla-pinta sai myös Erikeepperi-käsittelyn useampaan kertaan. Jo itsessään tasainen ja kaunis mustan worblan pinta oli kiiltävän kaunis tämän jälkeen.

Shinyyyy! Myös feat. peruukki.
Kruunun jalkokivet ovat ihan vaan Paperclayta. Tein salmiakkiruutuja kaulitusta massasta ja kuivumisen jälkeen hioin ne oikeaan muotoon. Minusta ei ainakaan näillä näkymin tule timantinhiojaa. Luulin, että näiden hiominen on tuskaa, mutta sain syödä sanani. Valmiit kivet maalasin ja lakkasin sekä lopulta vain liimasin valmiiseen kruunuun.

Etualalla ensimmäinen hiottu.
Kokeilin kruunuun internetin ihmemaailmassa kehuttua kultamaalia Rub'N'Buffia. Ihan jännittävä maali, mutta tähän en nähnyt sitä sopivaksi. Hieman epätasaisempi pinta olisi sille ehkä toimivampi tarttumis alusta. Olisin joutunut maalaamaan koko kruunun varmaan kymmenen kertaa, jos olisin tehnyt sen ainoastaan Rub'N'Buffilla. Sen sijaan löin lopulta kruunuun päälle kahta eri kulta-akryylimaalia ja tadaaa kruunu olikin piiroselokuvasta.

Kaksi kerosta Rub'N'Buffia.
Peruukki oli alkujaan pitkä ja kihara. Hieman teki kipeää saksia tuo kallis ja hyvälaatuinen kaunotar jollekin pirun Prinssi Juhanalle, mutta mietin sitten mielessäni, että olihan tämä kuitenkin kisapuku. Oikeasti tilasin Juhanalle kolme peruukkia ja tämä oli niistä tietenkin se kallein ja sopivin.

Hei hei muru.
KALA siellä vaanii.
Elokuvassa Prinssi Juhanalla ei ole tietenkään hiuksia, mutta minulla oli pakko olla. Piti ihan pohtia, mikälaisen kampauksen prinssille tekisin; haluaisinko olla historiallisesti korrekti vaiko jäljitellä eläimellisiä piirteitä? Koska koko elokuvassa historiallinenkorrektius on vain naurahduksen ansaitseva vitsi ja eläimelliset piirteet Juhanan kohdalla vedetty niin överiksi, päätin tehdä vähän jotain siltä väliltä. Jotenkin edes yritin jäljitellä Juhanan päänmuotoa elokuvassa. Lopullisen saksimisen ja muokkauksen innoittajina olivat mm. He-Man ja King Joffery Game of Thronesista.

Epätoivoni olla näyttämättä hiireltä näiden korvien kanssa.
Jotka BTW menivät ihan lyttyyn conipäivän aikana kruunun takia.
Korvat on ihan vain ommeltu peruukkiin kiinni ja tässä kohtaa kiitin itseäni siitä, että valitsinkin sen parempilaatuisen peruukin.

Kruunun jalokivien jälkeen pitikin sitten tekaista myös sormusten kivet. Ne olivat vaikeita enkä niihin ihan hirveän tyytyväinen olekaan, vaikka pidänkin niistä osana asua.

Tein erimallisia möhkäleitä Paperclaystä, joista sitten hioin tai yritin hioa sopivan muotoisia kiviä. Valmiisiin kiviin on tehty "istutukset" mustasta worblasta ja sen jälkeen ne on vain liimattu valmiisiin sormuspohjiin. Lopuksi kivien ja kultaosien maalaus ja lakkaus.

Mööö! Oli hirmu vaikeaa tämä.
Kuono oli yksi kysymysmerkki. Elokuvassa Prinssi Juhanan kuono on vain yksi iso laatikko. En mitenkään olisi pystynyt tekemään moista vekotinta naamaani ja elää sen kanssa. Eivätkä leijonat edes oikesti näytä siltä! Siksi tein taas hieman itse soveltaen.

Kaikkien meidän naamat.
Teimme Rorunen ja woodin kanssa yhdessä kipsinaamarit, joiden päälle rakensimme massasta kukin oman kuonomme. Kuonot päälystettiin sitten nestemäisellä lateksilla, josta varsinain kuonoproteesi syntyi. Eli samaan tapaan kuin tein Fujimoton nenän.

Oman nenäni kohdalla päätin tehdä hieman tyylitellyn leijonan nenän. En ihan realistista lättä nenää, mutten ulkonevaa laatikkoa kuitenkaan. Myös ylähuuli piti muotoilla uudestaan.

Vähän on possuhtava.
Ensimmäinen proteesi ennen reunojen siistimistä.
Tällä kertaa tein vain kaksi proteesia (en kuutta), joista lopulta ensimmäinen päätyi naamaani kisapäivänä. Koska ylähuulen piti peittyä kokonaan, yltää proteesi minulla suuhun asti. Tämä oli jotenkin höpsö kokemus, koska ylähuuli ei lopulta pysynyt ollenkaan naamassa kiinni, kun yritti vähän edes syödä ja juoda. Tulevaisuuden kuvauksia varten teen varmaan uuden nenän, koska nämä ovat niin ohuita, että ovat aikalailla kertakäyttötavaraa.

Kuvasi Kis
Ihan jännää oli Juhanankin väsääminen, vaikka siihen ei kuulunut samanlaista hahmorakkautta ja -hypetystä minun osaltani, kuin muihin pukuihin. Nyt kuitenkin haluan hetkeksi keskittyä ihan omiin pukuprojekteihini, joihin ei kuulu ryhmiä. Niin moni hahmo huuttaa minua reffikansioistaan.

Fukka kiittää!

tiistai 31. tammikuuta 2017

Mennään metsään tullaan puskista - Desucon Frostbite 2017

Moi.

Olen kohta kaksi päivää völlynyt sängyssä Desucon Frostbiten jälkitunnelmissa. Conikrapula ja hämmennys ovat todellisia. Onneksi pomo oli tosi mahtava ja oli laittanut vuorolistaan kaksi ylimääräistä vapaapäivää juuri Frostin jälkeen.

Tämä oli tapahtumana monessa muotoa ihan uusi ja ainutkertainen. Jotenkin on hirveän vaikea pukea sanoiksi kaikkea sitä, mitä tuli tunnettua tuon viikonlopun aikana. Tai edelleen. Jo lähtökohtaisesti ennen tapahtumaa olin kaikesta niiiiiiiiiiiiin innoissani, mutta samalla kauhuissani. Yritän kirjoittaa jotain.

Valkoinen pimeys, Pallenalikka & Pelkkä-Teppo
feat. Pylly-Orava
(kavereiden kesken PersKurre)
Ensimmäistä kertaa otin mukaani kolme pukua. Suga on vaan niin rakas, että oli pakko saada vetää se päälle perjantaina, vaikka aikaa vietettiin tapahtumapaikalla vain hitusen. Ainoastaan peruukki on uusi juttu tässä puvussa. Koko muu vaatetus on täysin sama kuin Shimizulla. Kenkiäkään en lähtenyt modaamaan uudestaan, mutta ehkä tulevaisuudessa. Myös uusi peruukki on tarpeen tulevaisuudessa, koska tämä oli aivan liian pörheä ja tuuhea.

Minä klo 8:40 perjantaiaamuna raportoimassa Japaniin Sugasta.
Kasa pitää pitää ajantasalla.
Olen yhden ainoan kerran pitänyt Desuconissa perjantaina pukua päällä. Silloin vaihdoin puvun Sibeliustalon pukuhuoneessa, mutta nyt totesin, etten jaksa meikata itseäni pitkän automatkan jälkeen vaan mielummin istun autossa puku päällä koko matkan. Onneksi Karasuno-collaripuku on rento, joten se ei tuottanut mitään ongelmaa. Peruukin naamioin kuitenkin pipolla, koska törröttimet.

Yritin olla herättämättä huomiota pikkukylän K-kaupassa.
Sugasta ei ole yhtään kunnon kuvaa olemassa. Eikä se haittaa, koska tämä oli vain omaksi iloksi. Perjantai meni aika tiiviin aikataulun puitteissa. Autolla pöristelimme Sibeliustalolle vaihtamaan liput rannekkeisiin ja sieltä majoitukseen näkemään muut ihmiset. Ruokaa naamaan ja takaisin Sibeliustalolle heittämään tavaroita bäkkärille ja kokoamaan lavasteita. (Niille jotka eivät siis vielä jostain ole tietoa kaivaneet: Olimme Rorunen ja woodin kanssa mukana ECG-karsintojen ryhmäsarjassa.) Lavatreenit, viimeiset valmistelut ja sitten pääsin istumaan persiilleni.

Conipäissään on paras slangisana.
Soffi oli siis pitämässä luentoa Japani-harrastajien slangi ja identiteetti. Minusta aiheena hyvin kiehtova ja olin itsekin hyvin positiivisesti yllättynyt ihan tupaten täydestä salista, vaikka ohjelman sijoitus klo 21:30 perjantai-iltana oli vähän arvelluttava. En ihan hirveästi tiennyt luennon sisällöstä varsinaisesti. Jotain rakennetta ja sisältökokonaisuuksia Soffi oli ääneen pohtinut, mutta siihenpä se sitten jäi. Itse tapitin ja kuuntelin ihan intopiukeana. Ilmeisesti muutkin olivat tykänneet Twitterin ja muiden meedioiden perusteella >:)

Lauantaiaamu oli hösellystä ja häsellystä, kun yritimme toinen toisillemme tunkea naamaan lateksineniä ja maalata iteämme metsäläisiksi. Minun asunani oli siis Prinssi Juhana Disneyn Robin Hood -elokuvasta, kun taas Rorune ahtoi itsensä Pikku-Johnin nallepukuun ja woodi Robin Hoodin karvahaalariin.

Twiittini lauantaiaamulta.
Kerrottakoon tässä vaiheessa, että tämä ryhmä-cosplay ja esitysidea olivat täysi vitsi. Ihan puhdasta läppää (terveisiä vaan sinne #2017voiscossaaläpäl kerettiin ennen teitä). Ei ollut muuta tarkoitusta kuin perseillä ja pyörähtää lavalla. Esityskisojen puutteessa se oli sitten ECG, mihin ilmoittauduttiin. Tästä kuitenkin lisää myöhemmin sekä täällä että woodin Gesso-luolassa.

MINÄ OLIN NIIN HÄMMENTYNYT, kun viimein pääsimme tapahtumapaikalle. Itse nyt ajattelin, että näytämme ihan kaheleilta, mikä sinäänsä oli tarkoitus, mutta eihän kukaan täysjärkinen tee tämmöistä vakavissaan. Silti niin hirveän moni tuli heti pyytämään kuvia ja kehumaan. Kaikkein hämmentynein itse olin siitä, kun meitä kutsuttiin söpöiksi! Siis mitä ihimettä?! Mulla on jalassa karvaset leijonalegginsit/jalat ja saan kuulla, että olen jossain määrin söpö?!?!?! Ei ihminen ymmärrä.

Mitääää?!
Kuvasi Kis.
Lauantaina oli tietenkin tuomaroinnit ja lavatreenit ennen kisaa. Itselläni oli lateksinenä naamassa jo aamupäivästä, joten tuomarointien aikaan se alkoi jo kovasti repsottaa. Hieman yritin paikkailla, mutta kaikkea ei voinut enää pelastaa, joten annoin kiinnostukseni lopahtaa ihan täysin. Tehty mikä tehty, eikä tänne tultu kuin perseilemään.

Tuomarointi meni kivasti. Ihan vahingossa olimme unohtaneet ryhmämme neljännen jäsenen aarearkkuun, mutta pikaisesti kerkesin hänet käydä noutamassa tuomarointia varten. Oli jälleen tosi rentouttavaa päästä tuomarointiin. Kaikki puvusta huolehtiminen ja säheltäminen oli sen jälkeen ohi. Tuomarointi itsessään oli hyvin leppoisaa ja tuntui ainakin siltä, että kaikkiin tuomareihin sai jonkin moisen kontaktin.

Alkuun ajattelin, että tuomarointitila on hyvinkin intiimi kokonsa puolesta, mutta siinä vaiheessa, kun tuomarit tulevat 10cm päähän tutkimaan naamaasi, voi puhua intiimistä etäisyydestä. Minua tämä ei haittaa yhtään.

Lavatreeneistä ei sen ihmeellisempää. Kaikki meni niin kuin pitikin ja saimme hetkellisen vapauden.

Tässä on siis Herra Hiss, meidän neljäs jäsenemme.
Tässä on myös herran rappeutuminen dokumentoituna la-illasta su-aamuun.
Kuvaajina miä ja Kide
Tässä kohtaa minun täytyy tehdä pieni valistuksellinen ilmoitus. Meitä kuvattiin lauantaina ihan hirveästi. Käsittämättömän paljon. Pyydettiin sekä valokuvia, että videoita. Suurimmaksi osaksi kumpikaan ei ole ongelma tai uusi asia meille, mutta hetkittäin mentin tietyn rajan yli. Harvoin olen joutunut epämukavaan tilanteeseen kuvaajien kanssa, mutta olen ollut todistamassa sitä vierestä kavereiden tai ihan randomien ihmisten osalta aina välillä.

Jos haluaa jostain pukuilijasta kuvia tai videota, kannattaa se tehdä pukuilijan ehdoilla (tai kaikkien pukuilijoiden ehdoilla, kun kyseessä on ryhmä). Tämä ei koske perus 'Hei saanko ottaa kuvan, Joo, Räps, Kiitos, Ole hyvä' -tilannetta, vaan sitä, kun kuvaaja haluaisi jotain enemmän. Jos haluat videota tai erikoisempia kuvia tai paremmassa paikassa, kysy pukuilijalta onko se ok. Kysy tämä kaiken kohdalla! "Onko ok, jos otan videota? Onko ok, jos mennään vähän tuonne kauemmas kuvaamaan? Onko ok, jos kuvataan vähän pitempi pätkä? Onko ok, jos tässä menee vähän enemmän kuin hetki?" Jos et entuudestaan tunne kuvattavaa, tiedä hänen aikataulujaan tai ravitsemustilannetta, kysy mikä on passelia hänelle juuri sen puvun kanssa ja sillä hetkellä. Ja kysy se kaikilta, jos kyseessä on ryhmä! Ja niin, että kaikille on varmasti selvä ja OK, se mitä ollaan tekemässä.

On myös hyvä, jos olet miettinyt, mitä haluat jo ennen kuin lähestyt tätä kyseistä tuntematonta ihmistä ideasi kanssa. Mielellään useamman idean, jos vaikka käy ilmi, että pukuilija ei tahdo tai pysty toteuttamaan ihan ensimmäistä ideaasi. Pukuilijan kanssa kannattaa pohtia ja miettiä, koska he usein tuntevat hahmonsa ja tietävät, mitä hahmo tekee ja mikä hahmolle sopii. On täysin eri asia kuitenkin vaatia pukuilijaa keksimään itse näitä asioita tai vaatia heitä käyttämään suurta määrää omaa aikaansa ja energiaansa sinun omaan projektiisi, kun he itse siitä harvemmin mitenkään hyötyvät. Saati pitkittää tilannetta, kun pukuilija tuntee olonsa epämukavaksi.

Jos pukuilija kuitenkin innostuu ja on ihan täysillä mukana, niin sitten antaa palaa. Tilannetaju olkoon paikallaan.

Anteeksi tämä oli pakko saada pois systeemistä.

Kuvasi Kis.
Siinä vaiheessa, kun pääsimme vihdoin kuvaamaan asuja Kissin toimesta. Olin itse jo niin mehut poissa, että en jaksanut edes yhteiskuvia. (Eväänä oli pähkinöitä, mutta niitä olikin hyvin vaikea syödä, kun ei voinut liikuttaa naamaa kunnolla.) Halusi vaan päästä lavalle meidän pyllyesityksen kanssa ja ottaa nenän pois. Lateksinenä toimii omana henk.koht. minisaunana ja kerroin tästä tietenkin kaikille tutuille, joita kerkesi nähdä.

Vihdoin, kun oli kisan aika olin yllättävän rauhallinen kaikesta. Hirveä hinku oli päästä lavalle ja esiintymään, mutta silti oli hyvin raukea olo. Meillä oli ihan mukava väli esiintyä; ei liian aikaisin ja pystyi katsomaan muiden esityksiä. Yleensä tykkään esiintyä häntäpäässä, mutta nyt ei ollut juuri väliä.

Meijän esitys:


Nopeaa toimintaa Cossilorton puolesta taas videoiden kanssa. Kiitos kovin. Arvostan!

Oli aivan ihana esiintyä. Kaikki tuntui menevän suunnitelman mukaan, kerrankin olen omaan roolisuoritukseeni tyytyväinen ja saimme yleisön reagoiman. Ja reaktio oli jotain niin paljon suurempaa, kuin mitä olen koskaan osannut edes uneksia. Yleisö oli mukana heti alusta asti ja koko esityksen läpi. Niin moni hoksasi kaikki pienet viittaukset ja vitsit. Lavalla sen tunsi, kun yleisö hengitti mukana ja nauroi juuri oikeissa kohdissa. Jo kesken esityksen ajattelin, että olimme onnistuneet siinä, mitä tulimme tekemään, mutta se ei ollut mitään verrattuna loppusuosionosoituksiin. Hyvä etten alkanut itkeä siinä kohtaa, kun yleisö kirjaimellisesti räjähti. Oli niin hyvä olla ja en ikinä ikinä ikinä ole kuullut, niin kovia aplodeja. En yleisössä enkä lavalla.

Se mahtava olotila esityksen jälkeen oli minulle suurin palkinto. Minä kuitenkin olen intohimoinen esiintyjä ja haluan palvella yleisöä parhaani mukaan. Kiitos siitä, että sain esiintyä! Kiitos, että sain olla lavalla ja viihdyttää! Ja kiitos, että meidän esitys otetiin niin hyvin vastaan!

Keskustelua puvun teosta...

Pukukisassa oli aivan ihania asuja. Olin joitain kerinnyt ihastella ja kehua jo takahuoneessa, mutta kaikkia en ollut nähnyt. Tuli jälleen sellainen olo, että on niillä pukukisoillakin paikkansa, vaikka niitä aina välillä sorsin. Itselläni alkoivat tassut olla kipeänä seisomiseta (kyöräsin siis meidän arkun pois lavalta itseni lisäksi enkä kehdanut sen kanssa ängetä katsomaoon) ja olin hyvin onnellinen yhteiskuvasta, koska sen turvin pystyin hiippailemaan istumapaikalle seuraamaan väliaikashowta. Nauroin kerrakseni.

Palkintojenjako löi naamaan. Enemmän kuin mikään aikaisempi palkintojenjako ikinä aikaisemmin. Siellä oli kisassa niin uskomattoman hienoja pukuja ja siistejä esityksiä. Ja sitten ollaan me, jotka ollaan turripuvuissa, naama ja selkä hiestä märkinä perseilemässä lavalla. Ja sitten saadaan kuulla, että ME ollaan tultu toiseksi.....?!?!?!?!? ECG-karsinnoissa.....................?! Että mitähän vittua?

Onnea Elzylle ja Aselealle voitosta! Ja Maijalle yksilökisan voitosta! Menkää maailmalle ja olkaa siistejä ja hienoja niinku aina!

La Pökääli saunoo.
Tämä oli hyvin jännittävä seikkailu. 

Kisan jälkeen oli hirveä hulina ja tohina saada lavasteet purettua ja pakattua. Minä revin nenän päästäni heti tilaisuuden tullen. Käytiin haastateltavana ja sitten palautteeseen.

Palaute oli hyvä. Suurimmaksi osaksi jo tiedostettua asiaa omalta osaltani, mutta uutta näkemystä tuli myös. Oli mahtava saada palautetta esityksestä ja puvuista sellaisilta ihmisiltä, joita arvostan ja ihailen. Palaute myös valotti hieman sitä, miksi ehkä kenties olimme sijoittuneet toiseksi. Tämä ei todellakaan ollut meille kellekkään mikään suuritaidon näyte pukujen osalta. Itse olin kuitenkin hyvi mieltynyt siihen, että tuomaristo oli pitänyt tietyistä ratkaisuista, joita pukujen kanssa oli tehty. Tässä kohtaa voin sanoa, että ei ole ihan hirveän helppoa muuttaa iteään eläimeksi tai edes 2D-eläimeksi.

Juhanan osalta päivä oli kuta kuinkin ohi siinä vaiheessa, kun ryömimme ulos bäkkäriltä, autoon ja majapaikkaan. Minulla oli energia ihan lopussa, mutta auttoi, kun pääsi syömään kunnolla ja suihkuun.

Löydä Fukka, tuo yön pimeä ninja-pinja!
Goku: woodi, Sanzo: Anniilaugh, Gojyo: Kizzy ja  Hakkai: Rorune
Kuvasi Kide
Murut olivat kyhänneet itselleen vielä Saiyuki-ryhmän lauantai-illalle, jota palattiin kuvaamaan Sibeliustalolle aina yömyöhään asti. Peukut heille. Minä en olisi yhtään jaksanut.

Sunnuntaina koitti viimeinkin Kokkuri-sanin aika. Niin kauan oli raukkaparka joutunut lymyämään komerossa ennen ensiesiintymistään. Tässä on syy, miksi en tee pukuja kaappiin odottamaan; en malta. Kokkuri-san tuotti hieman niskakipuja, koska pitkä peruukki painaa kuin synti ja siihen päälle kaulassa killuva kello ja sen naru... Välistä teki vähän tiukkaa. Pitää katsoa josko hieman lyhennän peruukkia tulevaisuutta varten.

Pääsin kuitenkin laittamaan taas kulmahampaat! Jee! Hampaat on jee!

Kuvasi Kis
Olin sitten kuitenkin unohtanut ottaa kimonon sitomista varten olevat nauhat mukaan, joten homma meni vaikeamman kautta.... Ja lauantaina ei ollut missään välissä aikaa laittaa tekokynsiä kuntoon. Kokkuri-sanin pitää tehdä uusi tuleminen jossain välissä.

En tiedä mihin sunnuntai meni. Hirveästi en kerennyt mitään tehdä. Viikonlopun ainoaksi ohjelmaksi jäi Slangi-luento syistä x, z ja y. Oli tarkoitus käydä ohjelmissa. Kävin sunnuntainta kuitenkin myyntipöytäsalissa ja ostin jopa jotain. Korviksen ja perinteisen coniviuhkan (näitä alkaa kertyä). Rorunen ja Soffin kanssa löysimme tien karaokeen, missä ei ole tullut vierailtua pitkään aikaan ja lopulta päättäjäisiin. 

Tämä ylläriviuhka olikin älyttömän nätti.
Kuvasi 
Kis
Kiitos kaikille, jotka kehui ja ihasteli meitä lauantaina! Olen hämmentynyt, mutta iloinen.  Kiitos majoitusseurasta te höpsöt ihmiset! Olette ihanoita! Fukka kiittää muutenkin Desucon Frostbiten osalta!

PS: WIP-juttuja ja esitysmössötystä tulossa... jossain välissä.

torstai 26. tammikuuta 2017

Miettelöitä tulevasta

Hoi...

Avaan tietokoneen toista kertaa viimeisen kolmen viikon aikana ja huomaan, että tämä merkintä on jäänyt julkaisematta... oho. Voisin tietenkin laittaa kuvia Frostin pukujen edistymisestä, mutta koska olen kaavoihin kangistunut idiootti, en sitä tee. Haluan tämän pois alta ensin.

Kuten aikaisemminkin, minulla ei ole varsinaisa lukkoon lyötyjä pukuja, joita haluan esitellä, vaan semmeoisia 'voisin kenties yrittää lähitulevaisuudessa' -pukuja. Miten realistisia ne ylipäätään ovat on toinen seikka...

Koska haluan vaakuutella itseäni siitä, että kyllä minä olen katsonut uusia sarjoja ja pelannut uusia pelejä (etteivät kaikki pukuni olisi typerää nostalgian havinaa), tämä hahmokavalkaadi on koottu uudempien lähteiden hahmoista. Uusi on myös suhteellinen käsite...

Kuitenkin!

Ihan tuoreimpana tuttavuutena tälle listalle on päässyt Katsuki Yuuri ylläri pylläri Yuuri on ice!sta. Jo ensimmäinen jakso pisti minut itkemään sen verta, että löysin Yuurista jopa liikaa omia piirteitäni.

Realistisin vaihtoehto
Ongelmana tämän hahmon kanssa on kuitenkin se, että A) minä olen sen mallinen kuin olen ja B) tässä sarjassa ei juuri ole minua miellyttäviä asuja. Oikeastaan ainoat luisteluasut, jotka lämmittävät sydäntäni ovat Yuurin ja Victorin Stay Close to me duettoasut... mutta Victor...

Hahmona myös Yurio viehättää minua, mutta siihen olen vielä vähemmän sopiva, kuin Yuuriin. Ehkä menenkin tällä versiolla:

Pam pam paaaaaaaaaaa!
Syksyllä kaverit saivat tökittyä tarpeeksi ja hankin vihdoinkin itselleni PS4n ja Overwachin. Oi voi, mikä oja. Hyvin moni hahmo viehättää minua, mutta ihan cosplay-mielessä olen harkinnut Mercya ja Sombraa, mutta kaikista kuumista kuumin on Widowmaker.

Kaikki ja kaikkien vaarit haluavat tehdä Mercyn.
Siistein Sombra
Da Widowmaker
Saa nähdä riittääkö kärsivällisyys ikinä yhteenkään näistä saati järki kaikkeen kiiltävään ja liukuvärjättyyn matskuun. Epäilen suuresti.

Koska paskat ideat ja paskat sarjat, Rorunen kanssa tuumimme, että voisi 'ihan vaan läpällä cossata' sarjasta Love Stage. Izumi Sena ja Ichijou Ryouma ovat sarjan typerääkin typerämpi pääpariskunta. Emmehän ole Rorunen kanssa tehneet yhtään varsinaista pari-cosplayta WCS:n ulkopuolella. Tästä on mukava aloittaa. Jotenkin olen jaksanut katsoa ja lukea koko sarjan, vaikka se ei mitenkään maatamullistavaa viihdettä ole.

Nämä asut.
Seena vas. ja Ryouma oik.
Ainakin sarja on ihan nättiä katsottavaa ja Senalla on hupsuja vaatteita. Rorune tulee olemaan kuumin Ryouma ikuna ja Hoi komea poika! Meidän pitäisi lopettaa tämä tällainen tapailu... (Jossain välissä jopa harkitsin vielä typerämpää läppäcossia tästä sarjasta; nimittäin taikatyttö Lala-Lulua.)

Suurena iskuna sydämeen tuli jossain välissä Vocaloid-musiikkivideo Rinin ja Lenin World Domination how to. Kappale itsessään on kiva, mutta sanat ja video veivät minut aivan mukanaan. Olenkin siis pyöritellyt mielessäni ajatusta, joko Rinin tai Lenin anarkisti-asusta.

Jee jee kaksrivinapitus!



Tässä vaiheessa minulle on lähes se ja sama kumman teen Rinin vai Lenin, mutta jos en saa ketään huijattua parikseni, niin teen yksinäisen Lenin. Len on sentään suosikki-Vocaloidini.

Höpsönä innostuksena löysin myös yhden sielunveljen One Punch Manista. Onsoku no Sonic on tarpeeksi vakava perseilijä, että osasin rakastua.

Superninjaaaaaa! Taistelulajien taitajaaaa!
Hervoton makkarankuoriasu ei kuitenkaan huuda nimeäni millään tasolla, mutta onneksi herra heiluu myös arkivaatteissa välillä. Hiusponnari olisi taas omien pelkojen kohtaamista...

Ja hups oho... Menin ja puhuin itseni pussiin, koska tulevaisuudessa olis tarkoitus ihan oikeasti tehdä Haikyuun Sugan peliasu...

Suga-muru
Onneksi Ouluun avataan pian uusi Seikkailupuisto, jonne minulla on kotoa matkaa kiven heiton verran. Aion roikkua puussa niin paljon kuin pystyn ja kykenen. Ehkä siinä saisi vähän uskottavammat urheilupoika kädet...

Tämä oli tässä tältä erää. Seuraavana vuorossa on Frostbite, joka on jo huomenna! Iiip! En muista taas, millon olisin ollut näin pähkinöinä conista ja sen puvuista. Edellisestä isommasta tapahtumasta on selkeästi aivan liian kauan.

Fukka kiittää!

PS: Olen ehkä vihdoinkin saanut haltuuni jokseenkin sopivan peruukin Mashiro Ichijolle!