tiistai 29. tammikuuta 2019

Cosplay-kilpailujen säännöt: päivitä sovellus


Momoi!

Jaan nyt ajatuksia viime syksyltä. Sain kimmokkeen, kun heitin kysymyksen ilmoille Twitterissä ja sain siihen vastauksia ja pienen keskustelun aikaiseksi.

Cosplay-kilpailujen säännöt ja niiden suhde esitykseen nykypäivänä on pohdituttanut minua jälleen suuresti. Koen kuin olisin aikamatkalla tämän blogin alkuvuosiin. Kjeh. Aikanani olen nurissut siitä, että cosplay-kisoissa esitys ja puku eivät ole tasapainossa sääntöjen ja arvioinnin näkökulmasta. Olen marmattanut näitä esitysnillityksiäni jo vuosia. Oih! Ajat ovat tuosta muuttuneet ja ah olen ehkä vanha. Arvokisojen lisääntyminen ja niiden pakottavat sääntömuutokset ovat hilanneet pukua ja esitystä pisteytyksissä lähemmäs toisiaan. Mikä on mielestäni hyvä.

En silti sanoisi, että puku ja esitys ovat aivan täysin samalla viivalla vieläkään (ja tarvitseeko niiden olla?). Olen pohtinut tätä aihetta paljon viime vuosina, ja näin WCS-huuruissa olen lueskellut eri kilpailujen sääntöjä. Jo ennen tätä olen pannut merkille sen, että vaikka esityksessä ja puvussa olisi lähes samat pisteytykset, esityksen arviointi on ympäripyöreämpää ja "vähäpätöisempi".

Kuva: Tapio Matikainen
Tässä esityksessä käsikirjoitus oli täysin oma ja ääniraitaa leikattu ja editoitu hitusen.
Osasyynä tähän tietenkin on se, että esityksessä on enemmän taiteellista aspektia ja arvioinnissa maku vaikuttaa paljon enemmän kuin puvun kohdalla. Silti esityksessä on myös teknisiä osa-alueita. Enkä ole nähnyt juuri missään säännöissä erillisiä mainintoja esimerkiksi ääniraidan arvioinnista, vaikka sen toteutus on arvioitavissa myös teknisesti.

Olen itse tehnyt siinä mielessä monenlaisia esityksiä, että ymmärrän sen, että erilaiset esitykset vaativat eri määrän työtä. Sekä lavalla että esityksen suunnittelussa ja valmistelussa. Olen ollut mukana tekemässä esitystä, jonka suunnittelu ja valmistelu on vienyt muutaman tunnin, mutta myös sellaisia, joita on tehty monta kuukautta.

Aivan kuten puvuissakin; on monimutkaisia ja yksinkertaisia esityksiä. Ne vaativat enemmän ja vähemmän osaamista ja tekemistä. Tällä hetkellä kuitenkaan kisojen säännöt eivät yleensä osaa ottaa tätä huomioon.

Kuva: Teppo Suominen
Käsikirjoitus täysin oma, musiikkia editoitu ja leikattu sekä repliikit nauhoitettu minun äänelläni yhtä lukuun ottamatta.
Esitys on paljon enemmän kuin lavalla kerran nähtävä suoritus. Enimmillään pukuilija on yhtä aikaa puvustaja, käsikirjoittaja, dramaturgi, lavastaja, tarpeistovastaava, valosuunnittelija, miksaaja, ääninäyttelijä ja tanssia. Eikä lista välttämättä lopu tähän. Ja silti kaikkea tätä arvioidaan enemmän mututuntumalla kuin pukua arvioitaisiin.

Pukujen kohdalla kilpailun säännöissä on yleensä edes jossain muotoa mainittu: 'puvun pitää olla kilpailijan itsensä tekemä, ystävien ja perheen pienimuotoinen apu on sallittu' . Esitysten kohdalla tätä mainintaa ei kuitenkaan yleensä ole.

Eli toisin sanottuna esityksen ei juuri minkään sääntöjen mukaan tarvitse olla kisaajan itsensä tekemä. Et voi kisata toisen tekemällä puvulla, mutta esityksellä kyllä. Miksi näin?

Kuva: Mikael Peltomaa
Käsikirjoitus jalostettu alkuperäisestä, ääniraita editoitu ja leikattu itse, repliikit äänitetty meidän kolmen voimin ja osa lavasteista ja rekvisiitasta tehty itse, osa ostettu.
Tämä on häirinnyt minua jo pitempään, koska se kertoo hitusen siitä, että esitystä ei kenties vieläkään ajatella yhtä tärkeänä osana kisasuoritusta tai vaihtoehtoisesti emme ole päässeet ajatuksessa tarpeeksi pitkälle, että tämä seikka olisi osattu ottaa homioon. Kisoissa kuitenkin ensisijaisesti arvioidaan kisaajan suoritusta, eikä heidän kavereidensa tai täysin ulkopuolisen tahon.

Vaikka (vielä) esitysten kanssa ei olla päädytty saman tyyppiseen draamailuun kuin ostopuvuilla kisaamisessa, on se silti mielestäni ongelmallista ja ihan rehellisesti epäreilua kisaajia kohtaan. Jos kisassa on esityksiä, joista mikään esityksen sisällöstä ei ole kisaajien itsensä tekemiä, voidaanko niitä arvioida tasavertaisesti sellaisten esitysten kanssa, joissa kaikki on tehty alusta loppuun itse? Jos puvussa on ostetut housut vaikuttaako se puvun arviointiin?

(Tietääkseni [ja lähteideni mukaan] Suomessa ei ole koskaan jälkikäteen virallisesti mitätöity kenenkään palkintoa tai sijoitusta, kun/jos kisaaja on jäänyt kiinni ostopuvulla kisaamisesta.)

Kuva: Emilia Lahtinen
Näistä ei olekaan hyvää lavakuvaa :D
Juoni oma, ääniraitana vain käsittelemätön kappale, rekvisiitta ostettua (ruokaa).
Ja kuinka pitkälle tämä itse tekeminen voidaan esitysten kohdalla viedä? Näin esimerkkinä: Jos ajatellaan, että musiikki on esitykselle se, mitä kangas on puvulle. Harva meistä kutoo pukujensa kankaat alusta asti itse tai väsää peruukkinsa hiusnauhoista ja kuminauhasta kokonaiseksi päähineeksi ja yhtä harva varmasti säveltää esitystensä musiikit itse. Näitä kaikkia on kuitenkin mahdollista käsitellä omaan tarkoitukseensa sopiviksi. On tiettyjä pakollisia toimia, joita yleensä vaaditaan siihen, että kangas muuttuu vaatteeksi: leikkuu ja ompelu. Näin taustanauhan ja musiikin kohdalla sama voisi olla kappaleen trimmaus ja editointi esim. oikeanmittaiseksi. Nämä ovat yleensä ne minimivaatimukset. Kun mennään monimutkaisempaan hommaan on enemmän tekemistä; kankaan värjäys ja/tai maalaus, kaavoitus (koska valmiita kaavoja ei löydy), leikkuu, huolittelut (kun ollaan tarkkoja yksityiskohdista), ompelu, silitys/jälkikäsittelyt ja niin edelleen. Samalla tavalla monimutkaisempi esitys ja ääniraita vaativat enemmän työtä ja osaamista.

Minä itse olen sitä mieltä, että esimerkiksi ääniraita tulisi arvioida ainakin osittain samaan tapaan kuin puku. Onko nauhoitetun äänen laatu hyvä vai huono ja onko se ymmärrettävää? Onko musiikkien vaihdokset saatu sulaviksi vai loppuvatko musiikkipätkät kuin seinään? Ovatko ääniefektit toimivia? Samaan tapaan, kun pukua arvioidessa, katsotaan sitä kuinka taitavasti työ on tehty. Tutkitaan ja arvioidaan saumat, pintakäsittelyt ja niiden viimeistelyt, istuvuus, mittasuhteet ja peruukin muokkaus. Nämä kaikki ovat teknisesti arvioitavia asioita.

Kuva: Rea Rautamies
Käsikirjoitus oma, ääniraita editoitu ja muokattu, repliikit itsenauhoitetut ja lavasteet sekä rekvisiitta tehty itse.
Eikä tämä todellakaan rajoitu vain ääniraidan arvioimiseen, mutta siitä on ehkä helpoin lähteä. Näyttelijäntyön ja dramaturgian arvioiminen on myös mahdollista, mutta se saattaa olla vielä hitusen liian suurpiirteinen pala purtavaksi, että sen voisi löydä millään tasolla esim. sääntöihin.

Ja kuten sanoin esitys voi olla yksinkertaisesti toteutettu kuten pukukin voi olla yksinkertainen. Paljon on puhuttu siitä, että teknisesti hyvin tehty yksinkertainen puku päihittää huonosti tehtyn monimutkaisen sirkusteltan, eli tämän saman tulisi päteä myös esityksen kohdalla. Kisaaja A teki moitteettoman kuperkeikan ja kisaaja B yritti tehdä voltin, mutta tuli naamalleen alas. A:lla oli yksinkertaisempi temppu, mutta parempi toteutus, joten A päihittää B:n. Samoin, jos A:n ääniraita tai esitys yleensä on yksinkertaisempi, mutta toteutettu paremmin.

Kuva: Tapio Matikainen
Juoni jalostettu alkuperäisestä, musiikki editoitu ja leikattu, koreografia oma.
On myös yksi suunta, johon en missään nimessä halua tämän harrastuksen menevän; se, että asioita hoidetaan rahalla eikä taidolla (tämä liittyy osittain myös ajatuksiini 3D-printtauksesta, mutta se on asia erikseen). Jos pukukisassa tai pukujen kohdalla arvokisoissa osat eivät saa olla teetettyjä, miksi näin voi olla kuitenkin esityksissä? Tiedän sen, että moni suomalainen pukuilija saattaa pyytää kaveria tai tuttavaa puhumaan repliikit taustanauhalle, kun oma ääni ei siihen sovi (minä myös olen näin tehnyt). Tämä on mielestäni ihan okei silloin, jos se on vain pieni osa esitystä ja yksittäinen suoritus. Esimerkiksi ohjaus ja suunnittelu tulisivat kuitenkin kisaajan taholta eikä koko esitys perustu tämän kaverin/tuttavan taidoille. Mutta siinä vaiheessa, kun raha vaihtaa omistajaa ja/tai kyseessä on täysin ulkopuolinen taho (ei siis ystävä eikä perheenjäsen), karvani nousevat pystyyn. Sillon on kyse tilaustyöstä, enkä usko, että puvun kohdalla katsottaisiin kovin hyvällä sitä, että yksi merkittävä osa pukua tai proppi on tehty tilaustyönä.

Kuva: Jessica Mennander
Enimmäkseen oma käsikirjoitus, ääniraita editoitu ja leikattu, repliikit äänitetty itse, rekvisiitta tehty itse.
Jos esityksen käsikirjoitus on suoraan lähteestä, joku ulkopuolinen on ohjannut sen, taustanauha on toteutettu tilaustyönä, valosuunnittelu on nakattu tapahtuman valohemmoille ja lavasteet on ostettu, niin, mitä esityksestä jää itse kisaajalle paitsi esityksen suorittaminen? Pukukisassa toisen puvulla kisaaminen on kielletty, vaikka kisaaja itse kävelee lavalle ja poseeraa.

Jos kärjistän asiaa vielä aivan äärimmilleen, käsillä voi vielä joskus olla plagiointiongelma. Nykyisten säännösten puitteissa kisaajat voisivat puhtaasti kopioida joidenkin toisten tekemän esityksen. Tällöin kisan voisi suorittaa itsetehdyillä puvuilla, mutta täysin kopioidulla esityksellä. Eikä se rikkoisi sääntöjä. Ei edes siinä vaiheessa, kun jopa hahmot olisivat samat. Tällöin asia menee enemmän moraalikysymykseksi; onko oikein päästää tällaista esitystä palkinnoille, vaikka se ei varsinaisesti sääntöjä rikokaan? Cosplay kuitenkin on kopioimista ja häilymistä tekijänoikeussäädösten rajamailla, jolloin ilman selkeää sääntörajausta ei toisten esityksen kopioimisesta ns. virallisesti ehkä voida rokottaa. Ehkä?

Kuva: Kyuu Eturautti
Juoni oma, ääniraita leikattu ja editoitu.
Lisäksi tuomareiden tietämys harrastajayhteisön historiasta ja siitä, millaisia esityksiä on jo tehty aiemmin (ja kenen toimesta sekä muuallakin kuin Suomen ympyröissä ja jopa yleisesti cosplay-piirien ulkopuolella) on suuremmassa roolissa. Jos kisaajan esitys on kopio jostain toisesta, mutta kukaan tuomaristosta ei sitä hoksaa tai tiedä, voi se kenties päätyä palkinnoille "huomaamatta".

Tämä ei kuitenkaan ole aivan tavaton ja mahdoton tapaus...

Kuka muistaa vielä Heroes of Cosplayn? Minä valitettavasti. HoC:n ensimmäisissä jaksoissa (2013) Victoria ja Monika tekivät asut ja esityksen sarjasta Fushigi Yuugi. Asiaa ei käsitelty itse ohjelmassa, mutta muutama vuosi aiemmin 2010 USA:n WCS-karsinnoissa nähtiin hyvin samantapainen esitys... samasta sarjasta ja samoilla hahmoilla ja samoilla asuilla (linkedi link). Jopa omasta mielestäni esitykset muistuttivat toisiaan häiritsevän paljon (en löytänyt kunnon linkkiä HoC-jaksoon, jossa esitys näkyy). Asiaa puitiin netissä paljon. Victoriaa ja Monikaa syytettiin esityksen kopioimisesta, mutta mitä asialle tehdä, jos se ei ole kielletty säännöissä? (En siis muista/tiedä jäikö koko tapaus vain nettihuuteluksi vai mitä häh.)

Kuva: Tony Suojanen
Käsikirjoitus oma, ääniraita leikattu ja editoitu, repliikit by Rorune, koreografia oma.
Uskon, että osaava ja ajan tasalla oleva tuomaristo osaa nähdä, onko puku itse tehty vai ei. Uskon myös samaa esityksistä. Nykyään lähes kaikissa kisoissa on käytössä esituomarointi, jossa on mahdollisuus keskustella kisaajan kanssa. Aivan 100% ei voida varmistaa sitä, että esitykset olisivat kisaajien omaa käsialaa, mutta siihen voidaan pyrkiä. Lisäksi uskon, että jo samaan tapaan kuin pukujen kohda, sääntömääritykset voivat ohjata esityksä ns. kotitekoiseen suuntaan.

Oma ajatusmaailmani on sen verran jalostunut tässä vuosien varrella, että alan ymmärtää sitä, miksi puvulla on enemmän painoarvoa kisoissa; puku on osa esitystä. Puvun laatu ja toimivuus monesti tulee esille myös lavalla ja esiintyessä; pysyvätkö vaatteet ehjinä ja päällä tai miten nissä pystyy liikkumaan ylipäätään. Tällä ajatuksella puvun ja esityksen painoarvo ei voi olla täysin 50-50, mutta silti toivoisin, että esitykset alettaisiin nähdä ja arvioida enemmän samalla tavalla kuin pukuja; kokonaisuuksina, jotka koostuvat eri osaamisalueista. Vaikka olisit kuinka hyvä näyttelijä, se ei pelasta esitystä, jos käsikirjoitus kusee.

(Ainoastaan WCS:n finaalien säännöissä olen nähnyt selkeät ilmaisut sille, että esityksen eri elementit tulee olla esiintyjien itse tekemiä.)

Fukka kiittää.

tiistai 25. joulukuuta 2018

Myötä- ja vastamäkeä vuodessa 2018

Heippaaa!

Vuodenvaihde vyöryy lähemmäs eli aika taas tarkastella menneitä kommelluksia ja vähän kertailla juttuja. Mitä tuli tehtyä ja mitä jäi käteen?

Vuoden 2018 uutukaiset.
Kuvaajina:
 Kis (Uraraka, Kaname ja Yuna)
Rorune (Suga)
ja Soffi (Yamaguchi)
Viisi uutta pukua näki päivänvalon vuoden 2018 aikana. Periaatteessa vain 4, koska Suga ja Yamaguchi jakavat samat kamppeet. Itselleni tämä tuntuu taas hirveän vähältä, mutta sitten pitääkin muistaa kaikki muut jutut, joita tuli tehtyä. Ne eivät näy ihan samalla tavalla, mutta ovat kuitenkin täyttäneet vuotta.

Vanhat, jotka pääsivät ulkoilemaan.
Kuvaajat: miä (Haru)
Kangaskasa (Excel)
Kis (Mercedes, Kiyoko ja Stella)
Rea  Rautamies (Ranma)
Alkuvuodesta Urarakan ohella korjailin Stellaa ja Halia. Stella sai kokonaan uudet kengät ja Halille valettiin samalla uusia kiviä. Jossakin samassa hässäkässä värjäsin myös kankaita meidän Haikyuu-poitsuille... Teinpä keväällä vielä muitakin juttuja, joista ei täällä ole ollut hirveästi puhetta kuten mm. sitä pukua, jonka oli alunperin tarkoitus päätyä WCS-lavalle. Se kuitenkin jää tulevaisuuteen vielä toistaiseksi.

Frostissa avaruusoliot pääsivät vihdoinkin tekemään paluun. Stella on tosi rakas puku, joten oli aivan ihana päästä käyttämään sitä jälleen. Rorune oli tietenkin kuumin ja komein taas kerran. Myös Uraraka sai rakkautta osakseen. Tykkään hirveästi siitä pukuna, vaikka kenkien malli edelleen vähän harmittaa.

Meijän alienit ❤️
woodi siellä taustalla.
Vaikka Yamaguchin peruukkiseikkailu ei tuolloin tuottanut vielä tulosta, Suga sai mahdollisuuden esiintyä Umiconissa. Umicon oli kokemus, jonne lähdin hyvin seikkailumielellä ja nyt tuntuu siltä, ettei siellä olisi oikeasti käytykkään. Oli hauska reissu, mutta viihtymiseen vaikutti enemmän kamut ja muut kuin itse tapahtuma.

Me pöljäkkeet
woodi, Rorune ja miä.
Nähtiin kans Reika
Uusia pelottavia juttuja tuli kokeiltua peruukkien värjäyksen merkeissä. Vaikka Yamaguchin ensimmäinen peruukki ei olekaan oikeasti toimiva, olen silti ihan tyytyväinen siihen, että kokeilin värjäystä musteilla. Lopullinen väri oli ihana, mutta käytettävyydeltään peruukki ei ole toimiva.

Isoimmassa kuvassa lopullinen väri. Oikeassa alakulmassa alkuperäinen.
Keväästä väänsin WCS-juttuja ja mekkoa Japaniin. Kaksi kivaa tapahtumaa jäi matkailun vuoksi välistä tänävuonna, mutta onneksi matkakin tarjoili cosplay-jutskuja.

Tyksin mun mekosta. :3
Lohdutan itseäni ajatuksella, että tämä mekko on vähän niin kuin olisin tehnyt yhden puvun lisää. Nykyään tulee niin harvoin tehtyä vaatteita itselle cosplayn ulkopuolella, joten whoop tämä oli saavutus.

Japani oli ihana, enkä kestä sitä, että ensikesänä sinne lennettään uudestaan. Niin paljon ihanuutta, muutakin kuin cosplay ja anime-juttuja, mutta myös niiiiiiiiiiiiiiiin paljon siistejä cosplay-asioita niin hyvin käsillä. Ja sellaista ryönää, jota täällä ei saa oikeastaan yhtään mistään.

Peruukkikauppa Swallowtail
Ehdottomasti yksi parhaista jutuista tänävuonna oli cosplay-studiossa vierailu. Paikka oli niin uskomattoman kiva ja ihana. Lisäksi minulla on ollut hirveän ikävä kunnon cosplay-kuvaamista. Oikeita kuvauksia tapahtumien ulkopuolella, joissa aika on pyhitetty vain ja ainoastaan kuvaamiselle. Niin monta pukua monen vuoden ajalta kaipaisi kuvausta. Ihan vain assarointi ja hengaus kuvausten merkeissä olisi myös ihanaa.

Kiitos dorkat, kun lähitte mukaan.
Erityisesti kiitos Kasalle, joka teki salapoliisityön ja löysi meille niin hienon paikan.
Jos Studio Booty - seikkailumme on jäänyt välistä, niin kannattaa käydä lukemassa täältä.

Minulla oli hirmu hauskaa eikä yhtään haittaa, että Excelistä on nyt olemassa epämääräisiä kuvia jos minkälaisessa paikassa.

Kasa kuvasi.
Kasa kuvasi.
Olen myös yrittänyt hieman parannella kuvankäsittelytaitojani. En ole aikaisemmin hirveän raskaalla kädellä uskaltanut editoida kuvia, mutta nyt olen yrittänyt panostaa vähän enemmän. Sitten olen välistä ahdistellut Kissiä asiasta :3c

Vas. alkuperäinen ja oik. mun editointi.
Kasa kuvasi.
Edelleen olen käsi, mutta ehkä hitusen itseluottamusta omaava käsi. Studio Booty -kuvilla on myös ollut helppo harjoitella, koska alkuperäisten kuvien valaistus on niin hyvä verrattuna esimerkiksi joihinkin kesän auringossa otettuihin kuviin.

Kesän auringosta puheen olleen. Kävimme Animeconissa... emmekä luultavasti ole menossa enää tulevaisuudessa.

Mersu pääsi autotallista ulkoilmaan.
Tässä reissussa oli hyviä ja huonoja puolia niin paljon. Tapahtuma oli alusta hyville asioille, jotka itse järkkäilin, mutta sen puolesta ainoa esiin nostamisen arvoinen asia oli Kamui. Kamuin puheohjelma oli hyvä sekä neiti itse oli aivan valloittava.

Me ja ihana Kamui
Mahtavai juttuja olivat minulle omat puvut. Kaname on rakkaus ja nyt myös pukuna hirveän ihana ja tärkeä. Mercedes oli tosi sopiva puku helteille ja sen pitäminen uudestaan oli ihanaa, mutta mikä parasta: saatiin kuvia! Tai minä sain! Kis oli ihanin taas, kun otti minut nurkkiinsa asumaan ja kuvasi.

Wääää!
Kuvasi Kis.
Yäääää!
Kuvasi Kis.
Sekä Mersusta että Kanamesta on nyt paljon ihania kuvia. Enkä ole edes tyytymätön omaan lahnanaamaani kuten yleensä. 

Kuvasi Kis.
Kanamen tekeminen oli kivaa. Pääsin hyppäämään Yunasta (bu dumtss) hetkeksi sellaisiin juttuihnin, jotka olivat jokseenkin tutumpia sekä kokeilemaan uusia hommia, jotka olivat myös osa Yunan työstämistä. Luova tauko niin sanotusti. Vekkihame oli jännittävä, vaikka en siihen ihan 100% tyytyväinen ole. Peruukki oli myös hauska kokeilullinen projekti.

Kuvasi Kis
Sitten tämän vuoden suuri rakkaus eli Yuna, Shiva ja WCS. ;____;

Näissä hahmoissa on minulla lähes yhtä paljon tunteita kiinni kuin Edeassa ja Seiferissä. Esitys oli myös yksi tunnnemöykky pelotuksineen ja symbolikielineen ja ja ja aaaaaaaaaaaAAAAAAA!

Kuvasi Mikko Karsisto.
Tracon meni lähes kokonaan WCS-myllytyksessä; ensin kisapäivä ja sen kohellukset ja sitten sunnuntaina kaikki ihmiset ja uudenlainen WCS-myllytys ;___;

Kuten olen jo maininnut aikaisemmin, tämä voitto ei olisi voinut osua parempaan paikkaan. 'Ikuinen kakkonen' on ollut vähän sellainen pilvi pään yläpuolella, minkä lisäksi minä itse omassa pienessä päässäni olen alkanut kyseenalaistamaan omaa osaamistani hyvin rankalla kädellä. Olen tietoinen siitä, että pukuni eivät ole ihan samaa ns. tyyppiä, jota isoissa kisoissa yleensä nähdään, ja myös siitä, että meidän esitykset välillä ovat "erilaisia".

Tämä oli kaikista menneistä ja tulevista tuskailuista huolimatta mahtavin asia tässä vuodessa. Kiitos siitä kaikille ja varsinkin Rorunelle ❤️

Kuvasi Mihashichu
(Hävytön mainos: Frostissa olen puhumassa esitysten suunnitelusta ja rakentamisesta, joten tulkaa kuuntelemaan, jos kinostelee.)

En osaa kovin hyvin kasata ajatuksia tämän WCS-hälinän tiimoilta niin, että en lähtisi jaarittelemaan, mutta silti pysyisin selkeänä. Sanotaan näin, että olen hyvin onnellinen, että tämä vaihe on takana ja uusi seikkailu edessä. Samalla pelottaa ja jännittää hirmuisesti. Ollaanko me tarpeeksi hyviä edustajia? Riittääkö meillä panokset siihen, että teemme meidän näköistä settiä, mutta samalla olemme edustavia ja onnistumme näyttämään taitojamme tarpeeksi laajasti?

Kuvasi Nyymix
Yunasta vielä. Yuna on ehdottomasti lempipukuni tällä hetkellä. Tiedän sen kaikki virheet, mutta kokonaisuutena se on mielestäni onnistunut. Lisäksi olen jotenkin hyvilläni siitä, mite hyvin oma naamani sopii Yunalle. Meikki on myös osa syynä. Käytin hirveästi harmaita aivosolujani siihen, että edes jotenkin saisin kasvoni muistuttamaan enemmän Yunan piirteitä (vaikka löysinkin oikean sävyisen huulipunan vasta nyt kolme kuukautta myöhässä).

Monelle cosplay-vuosi on ohi Traconin tai SM-kisojen jälkeen, mutta minulla se ei ole loppunut vieläkään.

Nämä dorkat. Tukki: Rorune
Kuvasi Soffi
Yamaguchi 1,0 valmistui Chibiconiin. Rorune sai myös Tsukkin tehtyä ja tämä kaveriduo lämmittää sydäntäni niin hirveästi. Suola ja kaneli ovat tärkeitä. Yamaguchi on saanut jo uuden peruukin rapakon takaa, koska en aijo käyttää tätä värjäyshirviötä enää.

Fukan kokeileva keittiö/kylpyhuone sai jatkoa, kun värjäsin Harun vanhan peruukin uudella tekniikalla Baariconia varten. Siitä tuli mukiin menevä ja Harua olisi tarkoitus ulkoiluttaa vielä lisää uudella tukalla. Enkä kestä Soffin Riniä. Se. On. Niin. Kuuma.

Kuumin ja komein Soffi-Rin
Heti Yamaguchin perään piti hypätä takaisin uusien pukujuttujen pariin (Haru oli vain pieni sivupolku). Binderi tuli tehtyä ja Kohaku aloitettua. Hieman kuvittelin, josko olisin saanut Kohakun valmiiksi vuoden loppuun mennessä, mutta ehei. Kirjailut vievät niin tuhottomasti aikaa, vaikka heilunkin neulan kanssa kaikissa mahdollisissa väleissä.

Miehustan kuviointi alkaa näyttää joltain.
Tämä on samalla ihaninta ja hirveintä ikinä; tykkään kirjomisesta kovasti, mutta trikoo materiaalina on ihan pepuista ja alkuun käyttämäni tukikangas ei sopinut tähän kovin hyvin. Nyt ollaan jo osittain voiton puolella, mutta valmistumiseen on vielä reippaasti matkaa.

Tämä on taas hyvä esimerkki siitä, että tykkään enemmän haastavista puvuista kuin työläistä...

Summa summaarum: vuosi oli täynnä ihan hirveän kivoja juttuja, mutta pelko ja epäusko itseeni varjosti monia asioita. Näin jälkijunassa voin olla iloinen ja onnellinen kaikesta, vaikka se kyseisellä hetkellä olisi ollut koettelevaa.

NIIN PALJON UUTTA! Ainakin siltä se tuntuu. Uutta on pakattu tähän vuoteen ja seuraavaan. Pitkään on ollut sellainen olo, että oma tekeminen junnaa paikallaan, kun ei vain osaa ottaa mitään uutta juttua tai ei uskalla. Nyt on tehty sitäkin monessa muodossa.

Kaikki tämän vuoden puvut ovat niin tärkeitä. Kaikissa on jotain hirveän erityistä ja ihanaa. Mikään ei ole tuntunut pakkopullalta vaikka hampaita on välistä pitänyt purra yhteen.

Fukka kiittää ja kääntää nokan kohti seuraavaa vuotta ❤️

PS: Olin höpö täti ja tein mukelolle oman ninjamiekan joululahjaksi.

Ta daa!
Hauskaa tässä on se, miten selkeästi huomasin materiaalien ja niiden hallitseminen muuttaneet tekemistäni (ja muutenkin cosplayta). Kenshinin miekka vuodelta 2013 on myös katana, mutta tehty aivan eri materiaaleista. Näin puolivillaisesti sain aikaan paremman ja kestävämmän miekan alle puolessa siitä ajasta, mikä meni Kenshinin miekan tekemiseen.

PSS: Meidän Twitter # kaikelle WCS-reissuun liittyville hölötyksille on #WCSkälätys. Vielä siellä ei hirveästi ole mitään, mutta aktivoidumme kyllä.

tiistai 4. joulukuuta 2018

Myrkyt vaan kovenee

Moi moi!

Vaikka välistä on ehkä siltä vaikuttanut, en ole Traconin jälkeen hirveästi pitänyt taukoa cosplay-jutuista. Yamaguchin sain jonkunlaiseen kuosiin Chibiconia varten, mutta sen lisäksi on ollut tarkoitus saada vielä yksi puku kasaan ennen vuotta 2019. Siinä ohella olen myös värkkäillyt vähän muita hommeja pukujen parissa.

Viimeinkin sain aikaiseksi tehdä itselleni kunnon binderin. Olen muutamaa ostobinderiä kokeillut, mutta niiden lyttäysteho ei ole ollut mistään kotoisin, joten nyt jo kymmenen vuotta olen bindannnut pintelillä (ns. paksua ja jämäkkää ideaalisiteen tapaista, jota käytetään hevosten jakojen tukemiseen ja suojaamiseen).

Whoop!
Itsetehty binderi on ollut suunnitteilla jo kauan, mutta en ole varsinaisesti sitä tarvinnut aikaisemmin. En kuitenkaan halua kuolla lämpöhalvaukseen Japanissa, joten pukujen kerroksellisuus yritetään minimoida. Pinteliä kuitenkin pitää kiertää rintakehän ympärille useampi kerros ja ilman apua se saattaa jäädä liian löysäksi. Helpottaakseni elämää tein sitten ihka oman litistäjän.

Mallista tuli lopulta todella yksinkertainen. Koko värkki koostuu kolmesta kerroksesta kangasta; pohjana puuvilla, sisällä tiheämpi ja vähemmän joustava puuvilla ja päällimmäisenä iho-lycra. Päädyin lopulta nyörityskiinnitykseen, koska vetoketju olisi pasahtanut palasiksi saman tien, tarranauhasta en pidä ja hakaset olisivat olleet liian työläät. Kiinnitys on edessä myös siksi, että voin tarvittaessa kiinnittää selkään asioita.

Anteeksi suttu kuva, mutta siinä se on in action.
Sitten muihin pukujuttuihin!

Minulla ja Rorunella on ollut jo jonkun vuoden suunnitteilla tehdä pari-cosplay Clampin Wish-sarjasta. Nyt päätimme WCS-pärinöissämme toteuttaa suunnitelman. Itse olen tekemässä sarjan päähahmoa Kohakua... ahostaa.

Clamp ei ole minun kuppini teetä. Wish on ainoa sarja, jonka olen heiltä jaksanut lukea kokonaan (syynä oikeasti ehkä se, että koko homma on vain 4 kirjan mittainen). Wish oli myös ensimmäisiä manga-sarjoja, joita olen koskaan lukenut. Kohakun kuvaus sukupuolettomaksi olennoksi jäi resonoimaan vuosiksi päähän ja siksi aikanaan halusin tehdä tämän hahmon.

Kohaku
Tämä versio valikoitui mm. sillä, että se on lähes ainoa kuva, jossa Kohakulla on kengät.
Typpi hilluu varpasilleen joka paikassa.
Nyt uudelleen luettuani koko sarjan voin sanoa, että onhan se ihan hirveää kuraa.

Clamp on myös tunnettu pitkäraajaisista, laihoista ja siroista hahmo-designeistaan. Toisin sanottuna kaikesta, mitä minä en ole. Heh... Hieman poden siis riittämättömyyttä tätä hahmoa kohtaan. Asiaa ei myöskään auttanut tämä:

Rippikoulu here I come.
Ei mikään kovin imarteleva asu. Tiedostan, että kyse on kuitenkin hahmosta, joka on enkeli, mutta ei tämä nyt minua hirveästi lohduta. Vyö ja kaikki muut härpäkkeet tulevat muuttamaan tätä parempaan suuntaan, mutta silti mietin päässäni, että olisiko pitänyt valita joku toinen versio sittenkin.

Kaavoitus ei mennyt ihan nappiin myöskään. Olen hukuttanut vesiputouspääntien ohjeeni jonnekkin, joten jouduin kaivelemaan jotain netistä... löysin saksankieliset ohjeet, jotka olivat ihan pätevät. En siis osaa juurikaan saksaa ja päätin pelata varman päälle, ettei pääntiestä missään nimessä tulisi liian avara. No ei tullut.

Aina tuntuu siltä, että käyn jotain elämää suurempaa kamppailua ompelun kanssa, kun kyseessä on trikoo. Ehkä meitä ei vain ole luotu yhteen...

Ero on päätä huimaava...
Ja koska olen kaheli ja nyhvään värjäysasioiden kanssa nykyään ihan liikaa, päätin tehdä myös sukkahousut tätä pukua varrten itse. Vain siksi, että en suostunut tekemään tätä pukua puhtaanvalkoisena vaan on ihan pakko päästä sävyttämään...

12 liian kirkkaan ja tumman värjäystestipalan jälkeen, mietin, että miten saisin tarpeeksi haalean turkoosin sävyn valkoiseen kankaaseen. Onneksi satun omistamaan sen verran vihreitä ja turkooseja vaatteita, että joudun pesemään ne ihan omana koneellisenaan. Sinne meni kaapu ja sukkikset valkoisina turkoosin pyykin sekaan ja tulivat takaisin juuri sopivasti sävyttyneinä.

Muotoillut sukkahousut :D
Värjäyksen takia myös sukkikset piti tietenkin tehdä puuvillatrikoosta. Harmi vain se ei käyttäydy niin sievästi kuin esimerkiksi lycra. Käytin vuosia vanhaa legginsin kaavaa ja oho. Piti ottaa sisään vähän vaikka ja mistä, koska olivat vähän isot. Lisäksi en yhtään ollut varma, kuinka paljon ylimääräistä tilaa jalkaterät tarvitsevat, joten laitoin rutkasti (opittu Juhanasta, mutta siinä olikin käytössä vähän erilainen kangas. Hubs).

Sukka rullalla ja rutulla.
Sain Kohakua verten tilata ensimmäisen lace front -peruukkini. Tilasin sen eBaysta, koska joudun kynimään sen lyhyeksi joka tapauksessa, eikä mikään kallis ja hieno lace front ansaitse sellaista. Laatu ei ole mitään huippua, mutta eiköhän se Kohakulle kelpaa.

Se on höpö.
Kuitu on vähän kehnoa, mutta se leikataan lyhyeksi suurimmaksi osin, niin ei haittaa. Ylijäämästä voin tehdä uusia hiusnauhoja ja ehkä ventiloida tylliä hieman. En tiedä, johtuuko taas siitä, että pääni on mini, vai lace fronteista ylseensä, mutta korvanpaikat tässä peruukissa osuvat minulla korvien taakse eivätkä eteen. Pulisongit pitäisi siis ventiloida, mutta en ole vielä saanut siihen tarvittavia välineitä käsiini.

Tavoite olisi saada Kohaku valmiiksi tämän vuoden puolella, mutta voi olla, että siinä meneekin enemmän aikaa. En osaa arvioida, kauanko ventiloinnissa kestää ja tuo kaavun kuvio olisi tarkoitus kirjoa, enkä osaa senkään kestoa hirveästi arvioida vielä.

Sitten voidaan siirtyä kokeelliseen sivuprojektiin, jonka suoritin tässä äskettäin.

Hyi olet ruma.
Tässä on Harun peruukki vuodelta 2013/2014 pestynä ja omana itsenään. Tuolloin peruukkia tilatessani en löytänyt mistään sopivan väristä sinistä peruukkia, joten tyydyin mielestäni pienempään pahaan eli tähän harmaaseen (en missään nimessä halunnut mustaa) peruukkiin.

Yamaguchin värjäystoilailuista katkerana halusin kokeilla peruukin värjäämistä jollain muulla tekniikalla. En halunnut lähteä kokeilemaan sitä minkään uuden peruukin kanssa, joten Haru sai kunnian toimia koekaniinina.

Never stop the madness ja kohta värjätään taas!
Päätin kokeilla iDye polya, joka on tarkoitettu erilaisten keinokuitutekstiilien (muovien) värjäykseen ja jota olen nähnyt useiden cosplay-harrastajien käyttävän peruukkivärjäyksessä. Se on myös tällä hetkellä ehkä ainoa keinokuitujen värjäykseen tarkoitettu väri, jota minä helposti saan hankittua (Terveiset jälleen täältä hevonbybystä!).

Ainoa ongelma tämän kanssa oli se, että minua pelotti värin kokeilu ihan hirveästi. Kuten monet muutkin keinokuituvärit tämä aine vaatii keittämistä. Minä en ole mikään maailman siistein ihminen värjätessä. Sen lisäksi, että värjäysoperaatio piti siirtää kylpyhuoneen turvasta keittiöön, saaattaisin potentiaalisesti polttaa itseltäni jalan tai käden irti. Kuumat ja sotkuiset asiat pelottaa.

Siellä se saatanallinen soppa ruplattaa!
Tilasin paketin tummansinistä iDye polya ja mamman kaapista löytyi tarpeeksi suuri ja aikansa elänyt kattila värjäyshommiin. Kauhun hetkiä elettiin, kun kaadoin värin ja tehosteaineen kattilaan ja se meinasi kiehua yli. Myös peruukin sullominen kattilaan hirvitti; tuleeko se sieltä takaisin yhtenä sulaneena möykkynä vai ei. Oikeasti ohje sanoi, että värjättävää asiaa tulisi keittää pitempi tovi ja antaa veden kiehua, mutta peruukin pohjaväri oli niin tumma, niin pyörittelin peruukkia liemessä vain jokusen minuutin, kun kiehuminen oli loppunut.

Fun fact: Jos minulla ei missään muussa ole onnea tai osaamista, niin pesuaineiden kohdalla ainakin on! Jotenkin osaan vaistomaisesti löytää sen oikean myrkyn tahraan kuin tahraan. Niin kävi myös tässä kohtaa; pienet roiskeet väriliemestä lähtivät kaikista pinnoista Cif Easy Clean Keittiö -puhdistusaineella.

Hän vähän... tuota noin.
En saanut sulanutta möykkyä! Sain kikkaran ja kärsineen karvalapsen. Ennen tätä kuitenkin jouduin huuhtelemaan peruukki todella paljon. Se päästi väriä aivan julmetusti eikä loppua näkynyt. Lopulta kyllästyin ja laitoin peruukin ihan oikeasti pyykinpesukoneeseen huuhteluohjelmalle. Peruukki pesupussiin ja rumpuun pyörimään.

En ikinä uskonut, että tulisin tekemään niin, mutta nyt se on tehty. Kahdesti, KOSKA YKSI KIERROS EI RIITTÄNYT!

Toisella kierroksella laitoin pesukoneen hellävaraiselle pesuohjelmalle ja tehohuuhtelulle. Nakkasin mukaan myös vähän pesuainetta, jos se auttaisi irrottamaan kaiken ylimääräisen värin. No ei auttanut. Lopulta annoin peruukin kuivua, josko se kiinnittäisi lopun värin. Kuivumisen jälkeen minulla olikin käsissäni yllä nähtävä suttura.

Apua...
En uskaltanut suoristaa peruukkia suoristusraudalla, jos vaikka kuitu olisi ollut niin kärsinyttä, että se sulaa rautaan kiinni tai tahrii sen, joten menin perinteisellä menetelmällä. Enpä muista millon viimeksi olisin suoristanut peruukin kuumalla vedellä.

Olin saada sydänkohtauksen, kun kaadoin kuuman veden peruukin päälle. Väriä irtosi ihan hirveä määrä ja onneksi olin tajunnut tehdä tämän paljussa enkä suoraan lattialla. Tämä kuitenkin toimi.

Peruukkipääni näyttää nykyään tältä.
Aivan kaikki väri ei ole vieläkään irronnut peruukista, mutta toisin kuin Yamaguchin kohdalla siitä ei hieroudu väriä ihoon tai vaatteisiin, kun peruukki on kuiva. Kun käyttää hiuslakkaa, väriä irtoa jonkun verran, mutta ei läheskään yhtä paljon kuin Yamaguchin peruukista. Silti haluaisin kovasti kuulla muiden kokemuksia iDye polyllä värjäämisestä ja siitä, onko joku saanut kaiken ylijäämävärin irtoamaan peruukista ja miten. Give me your knowlege!

Hewwo
Väristä tuli kuitenkin lopulta oikein hyvä! Juuri sellainen tummasininen kuin halusinkin (vessan valo on niin keltainen, että peruukki näyttää mustalta siellä). Peruukki olisi muuten nyt tosi kiva, jos sitä ei olisi muokattu aikanaan niin päin pyllyä. Jonkun verran peruukista näkyy, että kuitu on kärsinyt. No se on saanut osakseen paljon käsittelyä, kun ottaa huomioon, että lähtökohta oli joskus tämä:

Tästä on 5 vuotta :O
Haru ja uusi bindi pääsivät testikierrokselle, kun piipahdimme Soffin kanssa tarkastamassa Baariconin 24.11.-18. Soffi oli suppaa kakkoii Rin, enkä kestä 💕 Kirjoittelen ehkä Baariconista jotain ehkä en. Se voi olla, että asiaa ei ole tarpeeksi kokonaista merkintää varten.

Se on niin ihana, että aivan sokaistun sen loisteesta 💖🦈
Fukka kiittää!