lauantai 31. maaliskuuta 2018

Värjäyksen sietämätön keveys

Moi!

Irrotan itseni hetkeksi töistä ja pelikonsolista kirjoittelemaan. Aika raksuttaa eteenpäin ja olen onneksi saanut viime viikot tehtyä kaikkea kivaa ja hauskaa. Ompeluhommiakin on tullut suunniteltua ja tehtyä, mutta ei sentään cosplayn puolella. Jaarittelen tässä Yamaguchin ja Sugan tekemisestä, koska uutta ja jännää tuli kokeiltua.

Yamaguchin oli tarkoitus olla rento ja omalla painollaan lipuva projekti. Alkuunsa se juuri sitä olikin, mut hups oho Umicon pisti masiinaan vähän vauhtia. Aloittelin puvun jouluna, kun vietin rauhallista omaa jouluaattoani kankaita värjäillen Rorunelle ja minulle. Jälleen kerran mistään ei tuntunut löytyvän hyvän väristä oranssia kangasta, joten värjäilyksi meni.

Kuumotus...
Kerrankin olin tehnyt tarkat laskut kankaan menekistä enkä ostanut kangasta vain summanmutikassa pika-arvion perusteella. No värjäyksen aikana trikookangas meni reunoista rullalle eikä värjääntynyt rullan sisältä tasaisesti, mikä puolestaan pisti jännittämään, että riittääkö kangas sittenkään. Onneksi kyllä riitti ja jäi vielä vähän ylikin lopulta.

Tämä oli taas niitä pukuja, jonka kohdalla kyseenalaistin oman ompelutaitoni; mikään ei mennyt oikein niin nappiin kuin piti. Osa johtui ihan kiireestä ja osa vain siitä, että olin niin hirveän innostunut täsätä puvusta. Minä en vain malta.

Pelottaa!!!
Vaikka ompelukset menivät jonnekkin metsään, olin kuitenkin eniten peloissani painatuksista. Jos olisin sössinyt pelipaidan rinnuksiin tulevat painatukset, olisin joutunut ottamaan lähes koko paidan osiin, jotta olisin voinut tehdä uuden etukappaleen. Vanha kunnon kontaktimuovi-tekniikka osoitti taas vahvuutensa. Onnekseni, suureksi onnekseni molemmista painatuksista tuli kerralla älyttömän sievät ja siistit.

Jo ihan alusta oli suunnitelma siitä, että varsinaista pelinumeroa en tule painamaan, koska tarkoitus on käyttää tätä samaa asua useammalla hahmolla. Siksipä tein numerot ihan kankaasta ja tikkasin ne kiinni. Tarvittaessa ne on helppo vaihtaa. Tässä myös yksi syy siihen, miksi pystyin vaihtamaan hahmoa lennosta ennen Umiconia.

2
Ihan vain kangas, joka on tuettu ja saumanvarat silitetty nurjalle. Viimeistelin myös kulmakohdat lopulta liimalla liestymisen estämiseksi.

Tässä vaiheessa olin hyvin pärinöissäni ja iloinen.
Yksi asia, joka oli alusta asti selvä Yamaguchin kohdalla, oli se, että haluan kokeilla peruukin värjäämistä. Hieman selailin, että löytyisikö sopivan värinen peruukki jostain valmiina, mutta epäilykseni olivat suuret. Tilasinkin lopulta Coscraftilta ruskean peruukin, joka oli tarkoitus sävyttää hieman vihreäksi.

Kaivelin vaikka miten ohjeita läpi, mutta lopulta päädyin käyttämään erästä muinaista suomenkielistä tutoa. Suomenkielinen on hyvä, koska oikeat värmeet löytyvät helpommin Suomen markkinoilta. Jouduin soveltamaan aika paljon, koska oman peruukkini kohdalla jo värien määrät olivat ihan erit kuin, mitä tässä ohjeessa annetaan.

Värmeitä
Ensimmäisen sotkun tein Copic-kynämusteella, mutta sen pigmenttisyys ei ollut tarpeeksi voimakas ja jäin kaipaamaan vihreämpää lopputulosta. Hätähousu kun olin, en jaksanut enää tilata toista Copic-putelia vaan kävin taideliikkeestä ostamassa pullollisen vihreää mustetta. Muste oli paljon pigmenttisempää ja tulevaisuudessa luultavasti ensisiaisesti tulen käyttämään sitä, jos tarve vaatii.

Vuoraus
Itse suojasin kylpyhuoneen muoviliinalla ja sanomalehdillä, mutta silti väriä roiskui seinille. Värjäys kannattaa tehdä ulkona, jos siihen vain on mahdollisuus sotkun välttämiseksi, mutta Sinolin jämillä ja valkaisevalla pesuaineella tahrat lähtivät ihan hyvin kaakeleista ja muovimatosta. Copic-muste ei sotkenut läheskään yhtä paljon kuin vihreä taideliikkeen muste, mutta myös väriliuoksen määrä oli Copicin kohdalla paljon pienempi.

Toinen ero Copic- ja taideliikeen musteen kanssa oli se, että Copic-väriä ei tarvinnut huuhdella ollenkaan niin paljon pois kuin tätä vihreää mustetta. Vihreän musteen liuokseen mustetta tuli määrällisesti vähemmän, mutta silti sen voimakas pigmentti vaati useamman pesun ihan shampoon kanssa kaiken ylijäämävärin irrottamiseksi. Copic-musteen kanssa ei tarvinnut pestä peruukkia shamppoolla kertaakaan.

The crime scene
Coscraftin peruukkikuitu on tosi sähköistä, mutta ensimmäinen värjäyskierros teki peruukin entistä sähköisemmäksi, joten toisen kerran jälkeen laitoin peruukkiin hieman hoitoainetta, joka vähensi sähköisyyttä huomattavasti. Nyt peruukki myös tuoksuu vihreälle teelle.

Sähköinen ja värjäämätön.
Ensimmäinen värjäys hieman tummensi ja kylmensi peruukin sävyä, mutta toivottu vihreä jäi aika hailakaksi. Toinen värjäys taas toi vihreää sävyä vähän enemmän kuin oletin. Lopputulos ei siis ole aivan sitä, mitä hain, mutta olen siihen silti kohtuu tyytyväinen. Peruukki on kuitenkin vielä muuten muokkaamatta, joten saa nähdä, miten se reagoi hiuslakan kanssa. Lähteäkkö väri valumaan vaiko eikö.

Vas.: lopullinen peruukki
Oik. ala: värjäämätön
Oik. ylä: ensimmäinen värjäys
Tämä oli vähän työläs ja sotkuinen projekti, joten en toivo uusintaa lähiaikoina ainakaan. Nyt on tämäkin testattu, Tulevaisuudessa haluaisin kuitenkin kokeilla iDye poly -värillä värjäämistä, vaikka keitetty peruukki minua vähän pelottaakin.

Yamaguchi on tarkoitus tehdä loppuun Kummaconia varten, koska Desu ja Matsu menevät täysin ohi, niin pitää sentään johonkin tapahtumaan saada "uutta" aikaiseksi. Tässä pitää pikkuhiljaa alkaa testailemaan meikkiä ja pisamoita...

Fukka kiittää!

torstai 8. maaliskuuta 2018

Jaa - Umicon 2018


Heippa!

Kävin Umiconissa... puolivahingossa. Minun ei koskaan ollut tarkoitus lähteä Umiconiin. Tanemura ei sykähdytä minua millään tasolla ja muita kunniavieraita en edes vilkaissut, sisäänpääsy oli todella kallis kaksipäiväisestä tapahtumasta ja kesän Animecon jätti tietyllä tapaa pahan maun suuhun. En halunnut tuhlata rahojani tai tukea sellaista, mistä en ole kiinnostunut.

Olen kuitenkin Frostbiten jälkeen elänyt ihan hirveissä täpinöissä. En ole osannut pysyä aloillani lähes minkään asian kanssa (sain jopa uuden puvunkin tehtyä tässä välissä). Viikko ennen tapahtumaa huomasin, että minullahan olisi viikonloppuvapaa Umiconin aikaan, woodi ja Rorune olivat joka tapauksessa menossa ja koska pärinä, niin päätin sitten lähteä käymään Turussa.

Lipun sain huudeltua Twitterissä (eli en tukenut tapahtumaa varsinaisesti sen enempää) ja Rorunen veli lupasi majoittaa myös minut Rorunen ja woodin lisäksi. Tästä tuli kaikkinensa suht halpa reissu, vaikka juna vähän tyyris olikin.

Ottakaa Oliver.
Lähdin matkaan perjantaina suoraan töistä, mikä tuntui kyllä viikonloppuna. Alla minulla oli kohtuu rankka ja uneton työviikko + puvun kanssa pikaspurtti. Taisin selvitä koko hommasta vaan tämän oudon pärinän voimalla.

Yövyimme siis Rorunen veljen luona, missä meitä odoti kunnon huolenpito ja hyvin innokas kisu, Oliver.

Minä päätin vetää tämän helpolla, joten mukaan lähti vain rentoja pukuja. Työn alla ollut Yamaguchi kuitenkin muuttui toiseksi hahmoksi torstaina ennen Umiin lähtöä. Numero 2 on nopeampi tehdä kuin 12, joten lauantain puvuksi pääsikin Haikyuun Sugawara Koushi. En olisi ehtinyt tehdä Yamaguchin peruukkia valmiiksi Umiconiin, mutta Sugalle oli jonkinlainen peruukki jo olemassa 2017 Frostbiten jäljiltä, joten poju vaihtui lennosta. (Suga oli tarkoitus tehdä joka tapauksessa Yamaguchin jälkeen joten ¯\_()_/¯ )

Hirveä väsy, mutta ihana kisse halusi koko ajan huomiota.
woodi salakuvasi.
Minulla ei kovin kummoisia odotuksia Umiconia kohtaa ollut. Logomo osoittautui kivaksi tapahtumapaikaksi; siellä oli väljää, tilat, joissa ohjelmia pidettiin olivat kivat ja toimivat, oli paljon vessoja ja ne olivat tilavat, kaksi eri syöttölää, eikä edes palellut, vaikka ulkona olikin paljon miinusta. Tilat miellyttivät suuresti. Varsinkin taidekujan kohdalla, koska siellä oikeast mahtui vaeltamaan ja tutkimaan pöytiä rauhassa. Yleensä vain onnistun vilkaisemaan pöytiä, eikä silloin juuri tule ostettua mitään. Nyt onnistuin kuluttamaan rahani alta aika yksikön.

Ostoksia
Avajaisissa saimme kuulla kaikista mahdollisista muutoksista ohjlemakarttaan. Iso osa ohjelmista oli jouduttu perumaan, koska tautiaalto, joka tällä hetkellä velloo koko Suomea, on hyvin raju. Sille ei voi tapahtuma tietenkään mitään, mutta peruutusten takia muut ohjelmat hyppivät paikasta toiseen. Toisin sanottuna puolet ohjelmakartasta muutti muotoaan, ja jos et itse niitä muutoksia osannut merkata, ei ollut ohjlemakarttaan luottaminen loppu conin aikana.

Muutenkin hieman kummaksuin ohjelmakartan olemusta. Lähes kaikki cosplay-ohjelma oli laitettu päällekkäin. Lauantaina cosplay-esitysjaarittelut ja worbal-työpaja menivät päällekkäin, cosplay-musiikkivideoluento ja Pienen budjetin cosplay menivät päällekkäin sekä sunnuntaina Suomijuntit Ruottiin ja cosplay-deitti menivät osittain päällekkäin. Ainoastaan cosplay-kisat eivät menneet minkään muun cosplay-aiheisen ohjelman kanssa päällekkäin (minä tietenkin katson tätä hyvin vahvasti cosplay-lasien läpi). Vaikka kaikki nämä ohjelmat eivät minua itseäni kiinnostaneetkaan, oli se mielestäni vähän outoa, että saman aihepiirin ohjelmia meni näin paljon päällekkäin.

Kirjoitan tähän vielä kerran: päällekkäin.

Oma ohjelmalehtiseni. Ympyröidyt ovat niitä, jokta kiinnostavat, muista merkinnöistä en enää ole varma.
Tunnelma koko tapahtumassa oli jotenkin hassu. Olin matkustanut monta tuntia junalla Turkuun, mutta tapahtuma itsessään oli jotakuinkin samaa luokkaa kuin Oulun Matsucon. Ja tässä kohtaa, kun taas mietitään tapahtuman sisäänpääsymaksua... Kunniavieraat olivat kyllä huippuluokkaa, mutta muu tapahtuma ei yltänyt sellaiselle tasolle, että sitä varten tulevaisuudessa haluaisi matkustaa monta tuntia ja maksaa lipusta n. 40€. Ja omalla kohdallani edes se suurin vetonaula, eli Tanemura, ei ollut relevantti.

Lauantain Oliver-selfie.
Joku päivä keksin, miten saan tehtyä Sugan kulmakarvat hyvin.
Avajaisten jälkeen ensimmäisenä oli vuorossa Reikan Q&A, joka oli nimetty 'Reika: Japanin cosplay-kulttuuri'. Juuri nimen takia vähän kummaksuin, kuinka Suomi ja Reika painotteisia kysymykset olivat. Hieman harhaanjohtava nimi. Reika ei itselleni ole mikään uuuh wauh -idoli. Sivusilmällä olen hänen uraansa seurannut, mutta koska Japanissa cospaly on niin eri sfääreissä, en sen kummemmin kieli pitkällä ole ollut kiinnostunut. Ja tämä onkin se syy, miksi olin tästä ohjelmasta niin kiinostunut; odotin, että Reika olisi avannut Japanin moninaista cosplay-kulttuuria (valokuvien merkitys, kisaaminen Japanissa, eri tyylinen cosplay yms.), mutta sitten kysymykset olivatkin aivan peruskauraa kuten ”Miten Japanissa suhtaudutaan ostopukuihin?” … …. ….... Jaa.

No, arvostukseni Reikaa itseään kohtaan kohosi sentään, kun ohjelmassa tuli esille kuinka pitkä ura hänellä onkaan takanaan. Visiteerasimme myös myöhemmin Reikan myyntipöydällä ja itselleni tarttui mukaan kuvakirja. Kalenteri olisi myös ollut kiva ja käytännöllinen, mutta tuo kirja oli ainut asia, jossa oli kuvia Reikan Hakutaku-puvusta, joka on niin kaunis. Ja kuvat olivat hyvin kauniita.

Vähän piti olla fani...
Kävimme kuuntelemassa Cosplay-esitykset 2.0, joka oli suurimmalta osin tuttua huttua. Joitain uusia asioita tuli myös eteen. Joidenkin asioiden kohdalla, mietin, että miten paljon ne ovat makuasioita tai että kuinka hyvin cosplayn mittakaavassa niitä pystyy hyödyntämään. Nämä siis vain omia mietteitäni sen pohjalta, millaista cosplay-esiintyminen on ollut omalla kohdallani. Jäin kuitenkin kaipaamaan enemmän ohjeistusta nauhoitetun äänen jälkikäsittelyyn, koska se on itselleni aina ollut vähän tuntemattomampi alue ja halauaisin siinä kehittyä. Vaikutti kuitenkin siltä, että ainakin osa yleisöstä sai paljon osviittaa, koska kysymyksiä kyseltiin ja keskustelua käytiin. Se on aina hyvä merkki.

Tässä kohtaa mietin, että missä aikavääristymässä olemme seikkaileet, koska kävimme kuulemassa Tanemuran haastattelutilaisuuden, mutta kävimme myös luennolla, jonka oli tarkoitus olla sen kanssa päällekkäin..? No jaa.

Taidekujalta ostettiin höpöjä klipsuja.
Itse en ole hirveästi Tanemuran tuotantoon tutustunut, koska en ole shoujon kuluttaja juuri mitenkään enkä ole koskaan myöskään lukenut mangaa suomeksi. Tämä ohjelma vahvisti ajatustani siitä, ettei minun kannata koskaan tutustua sen enempään Tanemuran tuotantoon. Ei ole minun kuppini se.

Onnistuimme tosiaan ryömimään Behind the scenes – cosplaymusiikkivideoiden takana -luennolle. En nyt ole aivan varma, mitä mieltä olen tästä ohjelmasta. Asiaa tuli ihan hirveästi, mutta silti jäin ihmettelemään. Sain ihan perusluontoisia vinkkejä, jotka olivat uusia (muutama lyhäri on tullut tehtyä). Vähän mentiin ehkä liikaa oletuksella mm. siitä, että A)ihmisillä on jo tarvittavat värmeet ja välineet (kamerat yms.) ja B) tarpeeksi ihmisiä toteuttamaan mahdolliset ideat. Valoista ei kai puhuttu juuri mitään... Lisäksi vähän särähti korvaan se, että ensin mainitaan siitä, kuinka on olemassa hyviä ilmaisia editointiohjelmia videoille, mutta sitten ei pystytä nimeämään yhtään. Jaaaaaaaaaa... koska kyseessä oli cosplay-musiikkivideoiden tekeminen, olisin toivonut, että olisi edes vähän puhuttu myös siitä cosplaysta.

Suga
Rorune kuvasi.
Monia ohjelmia meni ihan ohi päällekkäisyyksien takia, mutta myös puhtaan unohduksen ja ajantajun katoamisen vuoksi. Esimerkiksi pianokonsertti meni sivu suun, koska ei vain älynnyt. Onneksi pääsin kuitenkin osatamaan muutaman levyn Tanioka Kumin pöydältä. Pianomusiikkia ei koskaan voi olla liikaa.

Toiseksi Umicon-puvuksi pääsi Haikyuun Shimizu Kiyoko. Oli taas mukavan löllöä collaripuvussa, mutta peruukin kanssa oli vähän ongelmia. Tukka ei asettunut peruukin alle kunnolla ja peruukin otsa-niska-mitta on jotenkin lyhyt. Olin unohtanut tämän ja siksipä peruukki sitten lähtikin vetäytymään taaksepäin päivän kuluessa.

Olisin halunnut oman kirakiran, mutta loppui käteinen :(
Sain lainata Rorunelta.
Sunnuntai alkoi Bluffin Alice in Danceland -showlla, jota oltiin siirretty puolituntia myöhemmäksi. Tämä tiedon puolestani sain ryhmän jäseneltä enkä mistään viralliasia tiedoituskanavia pitkin... Olin hyvin viihtynyt. Tämä oli selkeästi kokeellisempaa Bluffia, mikä ei yhtään ole huono asia. Paljon oli saatu mahtumaan hyvin pieneen aikaan.

Rorune ja woodi jonottelivat Tanemuran nimikirjoituksia ja minä katsastin samaan aikaan NCC – Suomi-juntit ruottiin sepostuksen. Tämä osoittautui minulle mielenkiintoisimmaksi ohjelmaksi Umiconissa. Edelleen katson asiaa hyvin paljon cosplay-kiikareiden läpi, mutta tämä ohjelma viihdytti minua suuresti. Hyvä kerronta siitä, minkälaista kisaaminen on NCC-finaalissa ja toimivana vertauskohtana oli otettu mukaan WCS-finaali. Tällaista ohjelmaa kannattaisi kaikkien Suomen cosplay-edustajiksi halajien käydä kuulemassa (myös muista kisoista). Aina ei ole niitä kontakteja, joiden kautta kuulisi, millaista se oikesti on missäkin kisassa ulkomailla, joten tästä hyvä valmistautumispaketti.

Sunnuntain Oliver
Jäljellä olivat enää cosplay-kisat ja päättäjäiset. Kisoista ei ole kummempaa sanottavaa; taso oli ihan jees. Sain taas tästä Oulu/Matsucon-viboja. Sepä tästä tekikin vähän hassua, kun kuitenkin odotin (jostain syystä) kisoilta vähän enemmän. Yukicon ja Frostbite varmasti verottivat osanottajia. Photoshoot-kisassa sen sijaan ainakin näytti olevan kohtuu paljon kisakuvia.

Päättäijäisiltä en odottanut mitään kummoista. Oli kiva kuulla taas Taniokan musiikkia ihan livenä (hän konsertoi ministi jo avajaisissa) ja hieman sydän sykähti siinä FF Preluden kohdalla. Lopuksi kuitenkin julkaistiin "vain Umiconin kävijöille" koodi/linkki, jota kautta pääsi ostamaan kesän Animeconiin liput ale-hintaan. Tätähän ei ollut mitenkään muuten rajattu kuin sillä, että se julkistettiin Umiconissa ja aikaa oli vuorokauden loppuun. Räps ja kuva jakoon, jolloin kaikilla oli mahdollisuus ostaa lippu. Toisaalta tämä ei esimerkiksi palvellut ollenkaan minua tai woodia, vaikka paikanpäällä olimmekin, koska tietokoneen ja nettipankin ääreen pääsimme vasta vuorokauden vaihduttua. Joillakin kotimatka on pitkä.

Että jaa...
Jöllin woodin kuvan.
Vähän spekuloin sitä, että tämän linkin olikin tarkoitus lähteä leviämään, jotta saataisiin mahdollisimman moni ostamaan lippu mahdollisimman nopeasti. Näillä rahoilla voisi sitten paikkailla Umiconin aiheuttamaa mahdollista taloudellista tappiota. Jaa, tiedähäntä, miten on asian oikea laita.

Umiconissa huomasi sen, että väkeä on vähän. Ehkä juuri siksi se tuntui samalta kuin nämä Oulun tapahtumat, koska kukaan ei viitsi raahautua niihinkään. Kisat olivat tasoltaan ehkä vähän korkeampia, mutta täällä pohjoisessakin taso on noussut parin vuoden aikana. En siis tiedä, pitääkö sekään paikkaansa enää. Jos en olisi kärsinyt pärinästä, en olisi lähtenyt Umiconiin ja nyt jälkijunasta voin todeta, etten varmaan olisi menettänyt yhtään mitään.

Myös kotimatkalla väsy oli syvä.
Sitten joku sana ihan vain tästä Suomen Con-tapahtumat Oy -agendasta: Omasta mielestäni ei ole mitenkään väärin, että tapahtuma tavoittelee tuottoa ja haluaa maksaa tekijöilleen palkkaa. Kuitenkin tuolloin tapahtuman laadun pitäisi olla myös sitä luokkaa, että siitä kuuluu saada palkkaa. Suomen Con-tapahtumat Oy:llä on vielä paljon tekemistä saavuttaakseen samanlaisen tasainen laatutaso kuin esimerkiksi Desuconilla ja Traconilla on jo. Ehkä jopa pitäisi mennä siitäkin vielä yli. Itse ainakin mielummin maksaisi vähän suuremman hinnan näiden tapahtumien sisäänpääsystä, koska tiedän, että saan rahalleni vastinetta. Minua ei haittaa se, että osa lipun hinnasta menee suoraan jonkun taskuun, kun se on ansaittua.

Myöskin ilmaisen vapaaehtoistyön käyttäminen hyväksi conin järjestämisessä epäilyttää siinä vaiheessa, kun osalle kuitenkin siitä hommasta maksetaan muutakin kuin lounasseteli tapahtumapaikan syöttölässä ja pala lattiaa jostain liikuntasalista yöpaikaksi.

Umicon oli aikalailla, mitä odotinkin. Joissain kohdissa olin positiivisesti yllättynyt, mutta myös negatiivisesti. Umicon on saanut paljon kritiikkiä osakseen, enkä voi sanoa, etteikö se olisi tietyissä paikoin ihan ansaittua. Minulla oli ihan ok-kivaa kävijänä, mutta kuinka paljon siitä oli tapahtuman järjestelyihin liittyvien asioiden ansiota, on vaikea sanoa. Johtuiko mukava väljyys vain siitä, että alta puolet tavoitellusta kävijämäärästä saavutettiin? Vai siitä, että tapahtumapaikka oli suunniteltu alkujaan väljäksi?



Näitä asioita voi kyseenalaista ja kritisoida, ja minun mielsetäni myös pitää. Tämä on uusi konsepti tässä maassa, joka ei ole toistaiseksi osoittanut toimivuutta tai edes yhdenvertaisuutaan muihin "perinteisiin" tapahtumiin nähden. Hinta-laatusuhde ei ole kohdallaan ja jopa ehkä läpinäkyvyydessä olisi parannettavaa.

Fukka kiittää.

PS: Kirjoittelen puvusta ja vähän ehkä muistakin jutuista tässä jossain välissä, mutta nyt yritän ihan oikeasti keskittyä muihin juttuihin, joita on tullut laiminlyötyä.

maanantai 26. helmikuuta 2018

Pehmoinen tyty

Moi!

Nyt luvassa kunnon pläjäys Urarakasta. Taitaa kaikki asia tästä puvusta mennä samaan merkintään, koska en tykkää pilkkoa, jos kaikki matsku on kasassa. Koittakaa kestää. Pitkä merkintä tulossa.

Hommahan meni niin, että tuossa kesällä minulle esiteltiin sellainen hupaisa juttu kuin Boku no Hero Academia. Sarja oli ollut Tutustu-listalla jo jonkin aikaa, mutta nyt sain tönäisyn. Oli hyvä juttu se, koska sarja on sekä viihdyttävä että täynnä pukuideoita. Alkuun mietin, että voisin tehdä jonkun muun kuin Ochacon ensimmäisenä, mutta sitten tuli toinen tönäisy, joten Ochaco pääsi työn alle.

Uraraka Ochaco, Ashido Mina, Asui Tsuyu ja Hagakure Tooru
Kaikki mahtavia tytyjä, joita tahtois pukuilla. Tooru voi olla haastava.
Käsitellään kokovartalomakkarankuori ensin pois alta, koska siinä on vähiten asiaa. Tiesin, jo heti alkuun, että haalarin tekeminen ilman keskietusaumaa tulisi olemaan jännä juttu. Sattumoisin törmäsin vanhaan opettajaanikin ja yhdessä vähän pohdimme, että kuinka haalarin voisi tehdä istuvaksi ilman etusaumaa. Loppujen lopuksi sävelsin taas jotain mututuntumalla (hei olen tekstiili- ja vaatetusalan ammattilainen). Yhdistin trikoopaidan ja legginsin kaavat ja vähän kuosittelin saumoja Urarakan haalarin mukaan. Siitä sitten tein proton.

Da kuori ja neulatut muutokset.
Lopulta se toimikin yllätävän hyvin. En oikeasti odottanut, että ensimmäisestä kaavasta olisi yhtään mihinkään, mutta oli kiva yllättyä. Vähän piti ottaa sisään saumoista, lyhentää keskivartalon kohdalta pituutta ja piirtää kädentiet sekä hihat uudestaan.

Alkujaan oli tarkoitus tehdä haalarin alle jokin muotoileva vaate, mutta sairastuminen vei sen mahdollisuuden kokonaan. Ehkä tulevaisuudessa sitten, koska haluan kovasti päästä kokeilemaan yhtä mallia, jonka olen päässäni piirellyt.

Varsinainen haalari kaikkine muutoksineen.
Tämä oli jotenkin hirveän kiva tehdä. Silti mietin välistä, että milloinhan opin olemaan tekemättä sellaisia vaatteita, joissa on satamiljoonaa kulmasaumaa. Haararaita on tikattu ihan omana palasenaan. Samoten myös rinnassa olevat mustat täplät, mutta niihin laitoin sisälle palat softista tuomaan vähän kolmiulotteisempaa vaikutelmaa.

Aina yhtä ärsyttävä osa tyköistuvia trikoovaatteita ommellessa on vetoketjujen laittaminen. Yleensähän vetoketjua ei joustavassa tarvita juuri koskaan, mutta haalariin on vaikea päästä sisälle ilman vetskaria. Ja vaikka kuinka hyvin ja hienosti ompelisit piilovetoketjun paikalleen...

Pärkele...
... se silti, kun vaatteen pukee päälle, repsottaa. En tykkää.

Sitten päästään pehmusteisiin. Lähes koko puku koostuu erinäisistä pehmustemateriaaleista.

Ihan koko homma aloitettiin kengistä, koska tiesin niiden olevan vaikein ja eniten aikaa vievin osuus tässä puvussa. Pohjaksi tulevat saappaat löytyivät jemmasta kaapista. Joskus löysin ne kirpparilta ja totesin, että niitä voisi käyttää vielä johonkin pukuun. Jälleen kerran hamsterin elämä kannatti!

Tämmöset popot.
Alkuun sekoilin vähän vaikka ja miten, sen kanssa, kuinka lähtisin hakemaan kenkien muotoa. Mistään ei tullut mitään, joten yritin jotain tutumpaa ja ihan kahelia.

We meet again.
Otin perinteisellä elmukelmu+maalarinteippi-yhdistelmällä kaavat kengästä (tein tätä ennen paksumman kärjen kenkiin retkipatjasta ja foliosta), minkä jälkeen piirsin kaavat paperille ja kaavoitin jonkinlaiset mallit kaikista kappaleista. Miksi en tehnyt näin heti? Sitä en tiedä. Tämä kuitenkin lopulta toimi.

Tein yhteen kenkään protokappaleen retkipatjasta muodon tarkistamista varten. Ihan nappiin se ei ekalla mennyt, mutta foliolla sai tehtyä proton päälle lisämuotoa, minkä jälkeen otin taas uudet kaavat kelmulla ja teipillä. Tänttärää näin olivat kaavat vihdoin valmiit. Nyt haluttaisi tehdä kengät uudestaan, koska ihan tyytyväinen en niiden muotoon ole.

Ei, Melkeen ja Semisti ok.
Vasta nyt huomasin, että tuo ensimmäinen kuva tässä sarjassa ei olekaan kaavoituksen tulosta vaan joku ensimmäisistä kokeiluistani. Hubs.

Kenkien runko on siis retkipatjasta ja kappaleet on liimattu yhteen ja sen jälkeen kenkään. Myös polviosa on retkipatjasta ja sen tekeminen oli taas ihan oma juttunsa. Satamiljoonaa versiota piti tehdä siitäkin, että sai sen toimimaan edes jotenkin. Senkin kohdalla olisi paljon korjattavaa.

On tämä saatana työmaa.
Lähes kaikki, siis ihan oikeasti lähes kaikki, tässä puvussa on päällystetty vanulla. Ennen kenkiin liimausta peittelin retkipatjakuoren vanun hellään syleilyyn. Osaksi sen takia, että vihreys ei kuultaisi vaaleasta kankaasta läpi ja osaksi siksi, että se vielä vähän pehmentäisi kengän muotoa. Kenkien kärkiin laitoin vileä kunnon toppaukset, että ne olisivat mahdollisimman muhkeat.

Lopullinen päälinen on samaa trikoota kuin haalarin vaaleanpunaiset osat ovat. Tein rungon kaavojen pohjalta kankaalle omat kaavat, jotka on liimattu runkoon ja varsinaiseen kenkään kiinni. Polviosat päällystin samalla tavalla, mutta niitä ei ole liimattu vaan ommeltu kiinni muuhun runkoon.

Pampulat. Vähän on nyt haasu kuvakulma.
Retkipatja pääsi myös Urarakan käsipampuloiden pohjaksi. Käteen sujautettavat rannekkeet ovat retkipatjaa, vaahtomuovilevyä ja vanua. Kaikkea pehmoista ja ihanaa.

Patjasta tein rannekkeen, johon liimasin suikulan vaahtomuovia, minkä puolestaan päällystin toisella vähän leveämmällä suikulalla vaahtomuovia ja sama vielä yhteen kertaan. Eli yhteensä kolme kerrosta vaahtomuovia, että pampulasta tuli oikein pyöreä. Ja päälle vielä se vanukerros tai kaksi.

1. Ensimmäinen suikula liimattu.
2. Toinen suikula.
3. Toinen suikula ommeltuna pohjaan pyöreäksi pötköksi.
4. Viimeinen suikula ommeltu pohjaan.
Pampulat vanuvaipoissaan.
Lopuksi nämäkin hirvitykset päälystettiin vaaleanpunaisella trikoolla. Kirkkaan pinkit yksityiskohdat ovat vain maalattua softista.

Kaikki kirkkaanpinkit osat on maalattu samalla kangasmaalilla. Onneksi löysin juuri oikean sävyn valmiina purkissa, koska omista maaleistani ei saanut hyvää sävyä sekoitettua sitten millään. Nyt minulla on purkkitolkulla vähän höpönväristä pinkkiä kangasmaalia... Ehkä sitä joskus voi käyttää vielä johonkin.

Mutteri
Urarakan kaulamutteriasia on Bilteman EVA-mattoa (jee uusi pehmuste), joka on ylläripylläri päälystetty trikoolla ja sen jälkeen maalattu kokonaan kangasmaalilla. Mutterissa on lovi, josta saan sen kaulaan ja se sulkeutuu nepparilla. Tätä ei sentään ole vuorattu vanulla.

EVA-mattoa esiintyy myös vyössä, mutta koska EVA ei ollut aivan tarpeeksi paksu, sen päälle on liimattu myös retkipatjaa.

Vyön alku.
Ennen kerrosten yhteen liimaamista kuumensin ja muotoilin EVA:n kaarelle, ettei retkipatjan tarvitse venyä niin paljon vyötä taivutettaessa.

Halusin tehdä vyöhön kunnollisen toimivan soljen. Moisen erikoissoljen tekemistä olen pohtinut jo vaikka kuinka kauan, ja nyt pääsin oikeasti testaamaan, että toimiiko se.

Semmonen vekotin.
Mikään maatamullistava systeemihän tämä ei ole, mutta pitkään olen miettinyt, voisiko tällaisen tehdä toimivaksi ihan itse.

Solki on tehty monesta kerroksesta softista. Suurin osa kerroksista on vain rinkuloita, mutta yhdessä on tuollainen "uloke" ja alimmista taas puuttuu pätkä. Ja koko komeus on päälystetty worblalla. Tietoisesti päätin käyttää normaalia worblaa enkä mustaa, koska tämän tarkoitus oli siis kestää kunnolla ja toimia vyön ainoana kiinnityksenä.

Jee! Tämähän toimii ja näyttääkin ihan hyvältä.
Solki siis toimi ja olin siihen hyvinkin tyytyväinen. Ongelmia ilmestyi kuitenkin siinä vaiheessa, kun solki piti maalata; maalikerros paksunsi soljen osia sen verran, että ne eivät enää kunnolla loksahtaneet paikoilleen. Miten voi maali saada aikaan jotain noin typerää?! Onneksi vyö sentään joten kuten pysyi kiinni.

Myös vyö sai vanuvaipan päällensä ennen kuin se verhoiltiin trikoolla. Vyön yksityiskohdat ovat softispaloja, jotka on päällystetty kankaalla ja omeltu vöhön kiinni. Soljen molemmin puolin tulevat pylpyrät on tietenkin maalattu vielä kangasmaalilla pinkeiksi.

Pylpyrät ja kankaan liimaus ennen maalausta.
Peruukki on tässä puvussa myös hieman kyseenalainen juttu. Tilasin kolme erilaista peruukkia Urarakaa varten ja yksi niistä oli nimenomaan Urarakalle tarkoitettu peruukki (sain muuten ensin postissa väärän peruukin, Dekun peruukin, mutta saman tien lähettivät uuden). Päädyin käyttämään juuri tätä peruukkia, koska se oli paksuin ja parhaimman värinen.

Tiesin jo heti kättelyssä, että joudun leikkaamaan peruukkia lyhemmäksi ihan kauttaaltaan, vaikka perusmallai oli kunnossa.

Hiiiiirveän pitkä on hän.
Etuhiusten leikkaaminen meni jänskäksi, koska en osannut harventaa sitä kunnolla. Toisaalta pidän tästä etutukasta, jonka sain aikaan, koska se sopii yllättävän hyvin minulle. Toisaalta taas se voisi olla vähän enemmän referenssikuvan mukainen, mutta en ole varma olisikokaan tuosta peruukista voinut leikata kunnolla reffin mukaista otsatukkaa.

Sellainen villi asia, jota en hoksannut ennen kuin olin jo osittain leikannut peruukin oli se, että peruukin niskassa olevat alimmat hiusnauhat on ommeltu peruukkiin nurinpäin kiinni. Ne siis törröttävät kohti kattoa tuoden muhkeutta Urarakan hiusmalliin. Ne eivät kuitenkaan toimineet ihan niin kätevästi siinä vaiheessa, kun peruukkia piti leikata lyhemmäksi myös niskasta...

Saa nähdä ostanko uuden peruukin ja leikkaan sen uudestaan, kun ei ole tuli perseen alla.

Kuvasi Kis.
Tietyllä tavalla olen tyytyväinen tähän pukuun, vaikka siinä onkin paljon, mitä voisi korjata tai tehdä toisin. Kokonaisuutena se kuitenkin on tosi kiva. Se on mukava ja helppo päällä, enkä tuntenut itseäni siinä yhtään niin ahdistuneeksi kuin kuvittelin. Uraraka on myös hahmona kovin ihana, joten se auttaa katsomaan virheitä läpi sormien. Jos tämä ei olisi niin pirun massiivinen ja hankala kuljettaa, niin tämä varmasti saisi paljon käyttöä. Vyö on varmaan lempiosani tässä puvussa.

Uraraka on nyt tässä. Fukka kiittää. Ja jos joku juttu jäi epäselväksi, niin saa kysellä!

PS: Heti, kun jaksan, hyökkään kirjoittamaan Umiconista asiaa. Halusin tämän kuitenkin pois alta, koska se oli jo melkein valmis.

lauantai 10. helmikuuta 2018

Ja lopulta kaikki olikin hyvin - Desucon Frostbite 2018

Holla!

Sain edellisen merkinnän puristettua ulos, ennen kuin uusi pukupärinä pääsi päälle, mutta tämän kanssa meinasi tehdä tiukkaa. Aloitin Yamaguchin kaavoittamisen ja en vain malttanut istua alas ja kirjoittaa Frosti-merkintää. Nyt on toimeton hetki, kun kangas kuivuu ja muuta ei voi tähän hätään tehdä kuin odottaa. Hyödynnetään tämä siis.

Frostista on tullut minulle yksi vuoden tärkeimmistä tapahtumista monesta syystä; se on pitkän tyhjän kauden jälkeen ensimmäinen isompi tapahtuma, joka on vakiinnuttanut ajankohtansa, ECG-karsinnat on mielestäni yksi parhaimmista ja kovatasoisimmista kisoista tällä hetkellä ja se on laadultaan lähes aina hyvä. Siksi odotin Frostia hirmuisissa täpinöissä. Myös se, että koko loppuvuoden oma conikalenterini on aivan täysin auki ja Frosti oli yksi niistä harvoista tapahtumista vuonna 2018, jonne tiesin pääseväni tai meneväni. Tulevaisuudesta lisää tulevaisuudessa.

Pelkkä-Teppo ja Pallenalikka uskollisesti mukana matkalla.
Matkaan lähdettiin perjantaina aamusta, että ehtisimme Lahteen hyvissä ajoin. Syitä kiirehtimiseen oli kaksi:1) minun piti ehtiä valmistella itseni ja pukuni lauantaita varten ja keretä hyvissä ajoin nukkumaan, sekä 2) halusin nähdä hyvin vouhotetun Tatakaishown. Toisin sanottuna minulla oli kiire, muilla ei.

Tällä kertaa en pitänyt omaa pientä autoconiani puvun kera, vaikka hirveästi olisi huvittanut vetää Suga taas niskaan perjantain puvuksi.

Menimme siis katsomaan avajaiset. Kokonaisuutena tämän kertainen juonikaari avajaisissa ja päättäjäisissä oli paras oman muistini mukaan, mutta Tatakaishow ei täyttänyt odotuksiani. Viihdyin ja tietyllä tapaa nautinkin koko showsta, mutta sen vouhotus mielestäni meni reippaasti yli.

Smurffit on täällä! Smurffit on back! Eiku...
Ihanin Shep: Rorune ja D.Va: woodi
Rorunen kanssa olimme sopineet jo aikaa sitten, että Interstellan avaruusoliot pääsevät tekemään uudelleenesiintymisen Frostissa. Minun kohdallani tämä ei ole mikään 'no laitampa tuon, kun en keksi muuta' -puku, koska ihomaalit vievät niin paljon aikaa ja energiaa. Piti ihan kunnolla tsempata itseäni tätä varten koko viikko ennen Frostia. Näin jälestä päin olo on hyvin helpottunut ja kaikki se aikaisen lauantain ahdistus oli lopulta kaiken arvoista. Maalaus onnistui paremmin kuin aiemmin ja jopa hulluudessani mietin, että Stellaa voisi ehkä joskus vielä käyttää uudestaan (+suunnitelen jo kahta muuta maalicossia...).

Nämä puvut saivat lähes samanlaisen vastaanoton kuin aikaisemminkin, mutta uutena jännänä elementtinä oli se, että ihmiset hirveästi kiittelivät sitä, että olimme tehneet nämä puvut... ? ... Ja useaan otteeseen saimme kuulla, että tämä oli ensimmäinen kerta, kun joku on nähnyt mitään cosplayta Interstellasta (hei anteeks me tehtiin nää jo 2014).

Näissä fab tossuissa oli hyvä kipittää pihalla .
(Olin varma, että liukastun ja kuolen.)

Lauantaina ohjelmista kävimme katsomassa Oikotie cossiin, joka oli hyvin pitkälti toisintoa jo kertaalleen Desuconissa nähdytstä cosplay-luennosta. Perusidea luennolla oli, että ei tarvitse tehdä pukuja hyvin, jos itseä ei kinosata. En kuulunut kohdeyleisöön, mutta vähän mutristan suutani siitä, että Desu on aikanaan toitottanut sitä, että he pyrkivät antamaan tilaa uudelle ohjelmalle, jolloin kierrätetyt tai parannellut ohjelmat eivät kelpaa ohjelmistoon. Näemmä jo kertaalleen Desussa käytetyt ohjelmaideat kuitenkin kelpaavat, koska Cossi-Pirkka, Kaaoscosplay ja tämä Oikotie cossin (kuten myös sen edeltäjä ja nyt mukana ollut paja) putoavat omasta näkökulmastani hyvinkin samaan lokeroon. Tai sitten, kun kyseessä on cosplay-ohjelma, niin katsotaan läpi sormien.

Kävimme kuulemassa Persona-pelien arkisimulaatiosta, mikä oli viihdyttävä. Vähän rasahti korvaan toisen puhujan takelteleva ulosanti, mutta sisältö tuli kuitenkin hyvin esiin. Myös huvituin suuresti siitä, että kumpikaan puhujista ei ollut pelannut Persona 3.

Hiukset animessa, Voittamaton päähahmo ja Kehitysvammaisuus animessa ja mangassa olivat sellaisia ohjelmia, jotka olisin halunnut päästä katsomaan. Aikataulut ja päällekkäisyydet eivät aina anna armoa.

Päästiimpä sitten vielä Ylen artikkelin kansikuvaksi...
Ilmeemme kertoo kaiken siitä, mitä mieltä olemme naamaan tungetusta kamerasta, ennen kuin kuvaamiseen on pyydetty lupa.
Cosplay-kisat piti tietenkin käydä katsomassa. Oli ihan kivat kisat. Tietenkin vähän haikailutti, ettei itse ollut lavalla (koska ECG-karsinnat mm. PARAS) tai voinut samalla tavalla jännittää kenenkään puolesta. Voittajat olivat hyvinkin ennalta-arvattavat. Minun kohdallani ainoana mieleenpainuvana esityksenä oli yksilösarjan voittajan, Faroni Cosplayn, Tohtori Outo -esitys. En tiedä lähteestä juuri mitään enkä ole edes elokuvaa nähnyt, mutta esityksen tunnelma oli aivan huikea. Hyvä esimerkki siitä, että toisinaan vähemmän on enemmän. Onnea hirveästi! Kuin myös ryhmäsarjan uusille edustajille!

Pukukisasta en muista enää lähes mitään, mutta omat suosikkini eivät tainneet sijoittua... En muista.

Hieman kävi sääliksi kisaajia, koska kisaa oli taas työnnetty myöhemmäksi. Voin vain kuvitella sen, jos olisi joutunut itse kituuttamaan noinkin myöhään Juhanan lateksinaamarissa... Kaikki kisaajat olette voittajia, kun selvisitte päivän loppuun asti kuolematta.

Kis oli muru ja näpsi taas kuveja.
Shep edelleen Rorune.
Kisojen jälkeen taisin vain hokea: "Suihkuun! Suihkuun!" Matkamme suuntasikin kohti väliaikaista kotia, ruokaa ja minulle ja Rorunelle kauan kaivattua peseytymistä.

(Hyvin olin värit sinetöinyt, kun vesiliukoiset maalit eivät lähteneet liukenemaan ollenkaan ilman kunnon hinkkausta, vaikka suoraan hanan alle rajat tunki.)

Sunnuntain pukuna oli uusi ja nyt ihannaksi todettu Uraraka Ochacon sankariasu Boku no Hero Academiasta. Koko sarja on minulle yksi kuoppa ja siinä on niin paljon ihania hahmoja, jotka haluan tehdä. Uraraka valikoitui nyt ensimmäiseksi.

Kynityt kulmakarvani aiheuttivat kauhua lähipiirissäni...
Urarakan asupäivitys tulee olemaan hyvin perusteelinen, koska ihmiset kyselivät niin paljon, miten tietyt osat on tehty. Oli tosiaan yllätys, miten miellyttäväksi ja omakseni tämän puvun lopulta tunsin. Makkarankuorihaalaria meinasin pelätä ihan hirveästi, mutta lopulta sekään ei ahdistanut. Tämä puku oli vaan niin mukava päällä. Varsinkin Stellan jälkeen oli ihana hillua puvussa, jonka rikkoutumista tai sotkeutumista ei tarvinnut pelätä juuri ollenkaan.

Sunnuntain ohjelmatarjonta ei ollut niin mielenkiintoinen kuin lauantain, mutta jotain sentään tuli katsottu. Ihan mielenkiinnosta ja siitä, että aina ollaan kavereiden kanssa puhuttu, että pitäisi mennä katsomaan, niin menimme tällä kertaa tarkastamaan AMV-kisan. Se sattui hyvään aikaan ja liputkin saatiin haetua. No... ei ehkä tarvi mennä enää tulevaisuudessa. Itselleni videoiden näkeminen isolta ruudulta ei jättänyt käteen mitään sen kummempaa. Hyvin voin jatkossakin katsoa kisavideot koneelta tai kännykästä. Lisäksi olin erimieltä lähes kaikista sijoituksista ja varsinkin voittaja AMV:n kohdalla olin hyvin hämilläni. Se oli yksi niistä videoista, joista pidin vähiten. No nyt on sekin koettu ja todettu, että ei ole minun juttuni.

Kis kuvasi.
Muoti historiaa, historiallista muotia (miksi kaikkien ohjelmien nimet toistavat itseään?) oli varmaan tämän Frostin informatiivisin ja mielenkiintoisin luento. Ylläri pylläri se iski minuun (oma lopputyöni kirjallinen osuus sivusi aihetta hyvin vahvasti). Paljon paljon tuli uutta asiaa, mutta osa oli tuttua. Puhuja oli todella hyvin perehtynyt aiheeseen ja osasi tuoda asiat esiin mielenkiintoisella tavalla.

Viimeisenä vuorossa oli tietenkin päättäjäiset, jotka olivat viihdyttävät. Tämä puolisko Tatakaishowsta iski minuun paremmin kuin alkupuoli. Suurimmaksi osin vain siksi, että minulle tärkeät ja merkitukselliset hahmot tulivat kuvioihin vasta tässä pätkässä. Muuten se ei ollut kummoisempi kuin aikaisempikaan. Kenshinin ja Mikasan taistelu oli parhain taisteluosuus. Desuconin kunniavieraat julkistettiin ja hetken piti hätäillä, että ketäs sinne tulee. Jo nyt on tiedossa, että Desu jää välistä tänä vuonna. Ei tarvinnut onneksi hätääntyä.

Tällasissa tunnelmissa ajeltiin taas kotiin...
Sellainen oli taas se reissu. Fukka kiittää.

PS: Se uskomaton muutos, minkä kunnon rintsikat saavat aikaan. Stellan puvun alla käytetyt rintsikat vaihtuivat kakkarintsikoista yhtiin parhaimmista, jotka omistan. Näytti niin paljon paremmalta nyt.

tiistai 30. tammikuuta 2018

Vanhukset ensin!

Heiiiii!

Vuodenvaihde ja sitä edeltävä kuukausi meni lähinnä siinä, että yskin keuhkojani ulos ja yritin olla pyörtymättä, joten hirveän suurta edistystä pukujen kanssa ei tuolloin tehty. Siitä huolimatta, onnistuin vääntämään Frostiin uuden puvun, Uraraka Ochacon Boku No Hero Academiasta. Coniraporttia ja lisää pukuasiaa tulossa myöhemmin. Uraraka saa ihan oman merkintänsä, koska asiaa on paljon ja haluan odotella vielä Frostin kuvia.

Urarakan lisäksi Frostiin lähti toiseksi puvuksi Stella, joka piti korjata, koska edellisellä kerralla kengät tekivät tenät. Näiden kahden lisäksi onnistuin työstämään jopa kahta muuta pukua (osittain pakosta) muiden hommien ohella. Eli 4 pukua työn alla yhtä aikaa? Ei tämä ole mun elämä?!

Liemikuva 29986
Rorunella ja minulla on meneillään projekti Haikyuu, jota varten värjäsin meille kankaat. Tarkoitus olisi tehdä tässä jossain välissä Haikyuun Tsukishima Kei (Rorune) ja Yamaguchi Tadashi (miä) peliasuissa. Olen niin intopiukeana näistä enkä malta odottaa, että näen Rorunen Tsukkina, koska Tsukki on elämän suola... bu dumtsss... Luultavasti Yamaguchi on se puku, jota alan nyt Frostin jälkeen väsäämään kunnolla, vaikka sille ei mitään aikataulua ole suuniteltukkaan.

Stellan kenkiin piti valaa uudet kivet, koska vanhat tekivät katoamistempun, kun ensimmäiset kengät päättivät pettää, joten ajattelin, että valan samalla Halille uudet kivet, KOSKA NE VANHAT PÄÄTTIVÄT MINUT PETTÄÄ MYÖS!

Muotteja...
Stellalle piti tehdä kokonaan uudet muotit, koska viimeksi unohdin irrotusaineen ja jouduin repimään koko muotin kappaleiksi, että sain kivet irti. Hali sai myös uudet muotit, koska en löytänyt vanhoja, mutta myöhemmin ne sitten löytyivätkin (koska eihän hartsimuottien ole tarkoitus asua hartsitarvikelaatikossa).

Tässä on nyt muutama epäonninen hartsin valu koettu, mutta viime keväällä pyörähtäessäni Helsingin Hobby Pointissa juttelin vähän myyjän kanssa hartsiasioista ja sain vastauksia ja ratkaisuja lähes kaikkeen. Hartsilla leikkiminen on kallista lystiä, joten yritän oppia mahdollisimman hyvin. Toisaalta matskuni eivät välttämättä ole siitä parhaimmasta päästä joten ¯\_(ツ)_/¯

Siellä taas löllyy.
Mainittakoon, että hartsivärien pigmenttierot ovat ihan käsittämättömät. Violettia väri ei pidä laittaa n. 100g hartsia enempää kuin pisara tai muuten se menee ihan mustaksi (kuten kävi viimeksi). Punaista taas piti tunkea samaan määrään vaikka kuinka, että sai kivistä edes oransseja. Valoin tosiaan Halille kaikki kivet uusiksi eli kaikki korut olisi tarkoitus tehdä uusiksi myös tässä jossain välissä. Stella sai vain tarvittavat uudet kivet ja vähän extraa.

En yleensä paista hartsikiviäni, mutta, kun paista, ne ovat uunissa 3 tuntia.
Aiemmin yhtenä ongelmana hartsin kanssa on ollut se, että kivet eivät kovetu aivan kauttaaltaan, vaan jäävät hieman tahmaisiksi tai ihan limaisiksi. Herra Hobby Pointissa selitti, että se johtuu siitä, että lämpöreaktion lämpö, joka kovettaa hartsin, jää liian vähäiseksi tai karkaa muottiin. Ratkaisuksi tähän hän neuvoi, että hartsit voi laittaa uuniin 50-60 asteeseen tutimaan. Mainittua aikaa en muistanut, joten pelasin varman päälle; pidin kiviä uunissa 3 tuntia niin, että uuni oli päällä. Sitten laitoin uunin pois päältä, mutta jätin hartsit vielä yöksi uuniin. Ja jee! Tuli kovia kiviä.

Uudet popot.
Stella tosiaan tarvitsi kokonaan uudet kengät ja onneksi sellaiset löytyivät vähän liiankin helposti; siskon kaapista, missä ne ovat majailleet yli 10 vuotta... Olis voinut löytyä jo vuonna 2014. Perusjuttu, eli maalasin ne valkoisiksi spray-maaleilla ja tein remmeistä oikean levyiset ja malliset päälystämällä ne softiksella.

Ajattelin alkuun, että sääreen tulevia osia minun ei tarvitse uusia, mutta pitipä sittenkin. Säilytyksessä niiden maali oli halkeillut hitusen, mutta suurin syy oli se, että vuonna 2015 katkaisin oikean jalkani työtapaturmassa ja nyt uudelleen luutunut nilkka oli liian paksu eivätkä vanhat remmit enään yltäneet sen ympäri. Kiva kiitos.

No ny on taas remmit.
Remmien tekeminen oli lähes yhtä hirveää kuin vuonna 2014.

En ole tainnut koskaan korjata mitään pukua näin paljoa, niiden ensimmäisen käyttökerran jälkeen. Tsunade ja Ranma tuli tehtyä lähes kokonaan uudestaan, joten en laske niitä korjauksiksi.

Jo ennen Frostia piti käydä pakko-ostamassa kankaita, koska vuosi sitten ECG-karsinnoista palkinnoksi saatu Eurokankaan lahjakortti oli menossa vanhaksi (50€ lahjakortti kolmeen Pekkaan on vähän hankala jakaa... just so you know), joten se piti tuhlata.

Vähän meni yli 50€.
Sena Izumi Love Stagesta sai housu- ja hupparikankaan. Vähän syyhyttäisi tehdä Sena tässä kevään aikana, mutta näyttää vähän siltä, että pitää keskittyä muihin ompeluksiin. Lisäksi ostin vähän jotain yleispäteviä kankaita, joita voin tarvittaessa värjäillä.

Olen luvannut itselleni, että teen Yamaguchin seuraavaksi ja sitten pitää keskittyä vääntämään mekkoa häihin

Fukka kiittää ja yrittää saada Frosti-päivityksen kasaan tässä piakkoin.