torstai 31. lokakuuta 2019

Osasia sieltä ja täältä

Moi!

Ymppään nyt monta asiaa yhteen, koska missään ei ole niin paljon asiaa, että saisin niistä oman merkinnän. Ja olen taas unohtanut ottaa kuvia...

29.9. pidettiin Oulussa jälleen Animeseminaari Valveen (Nukun) tiloissa. Hieman ennen tapahtumaa minua pyydettiin pitämään jotain ohjelmaa Aseminaariin. Huvikseni vastasin myöntävästi ja päädyin pitämään luennon cosplay-kilpailemisesta Suomessa. Tarkoituksena oli hieman valottaa vähemmän kokeneille tämän seudun harrastajille sitä, millaiset mahdollisuudet ja tarjonta meillä on Suomessa cosplay-kisojen saralla, ja sitä kautta houkutella uusia ihmisiä kisailemaan muuallekin kuin näihin Oulun piireihin.

Arvelin, ettei luentoni ole mikään vetonaula, mutta yllättävän paljon ihmisiä oli yleisössä. Saatiin aikaan jopa keskustelua.

Arvuuttelin vähän sitä, minkä puvun laitan päälleni, mutta lopulta käytännöllisyys ja nopeus voitti; Excel pääsi kierrokselle, koska sen pystyin vain nakkaamaan niskaan ilman mitään korjailuja tai säätöjä.

Bluff oli taas väliaikaesiintyjänä.
Oman luentoni lisäksi tuli katsastettua puujalka-anime-visa (jee voitettiin!) ja cosplay-kisa. Kisasta en enää hirveästi muista mitään sen kummempaa kuin sen, että kisaajia ei ollut kovin paljoa. Väliajalla esiintyi kuitenkin Bluff, joka oli HIENO! Upean tanssin ja hauskan tarinan ohella nautin suuresti valoista. Kunnon lava- ja valokateus iski ja nyt haluaisin vain tehdä jonkin esityksen Valveelle.

Se oli Animeseminaari.

19.10. puolestaan Pohjankartanolla järjestettiin Oulun Chibicon, jonne sain kutsun tuomarin hommiin. En ollut varma pääsenkö osallistumaan Chibiconiin ollenkaan, mutta kutsun saatuani varmistin pomolta työvuorot ja pääsin kuin pääsinkin osallistumaan.

Chibiconiin korjailin hieman Gakupoa, joka on muuttunut 'hahmo, jonka unohdan aina' -statuksesta 'hahmo, jonka haluan laittaa aina päälle' -statukseen. Gakupo on tehty 2013, mutta jotenkin olen vasta nyt oppinut pitämään siitä kovasti. Kuitenkin pientä fiksailua se kaipaa.

Vertailua
Gakupon peruukkiia ei oikeastaan koskaan ole mitenkään leikattu... Mikä on hyvin hämmentävää. Se on kuitenkin ottanut paljon osumaa vuosien aikana, joten päätin nyt korjailla sen kuntoon. Hetken aikaa haaveilin uuden peruukin tilaamisesta ja oikeasta ponnarikampauksesta (nykyisessä on irrotettava ponnari)... Gwendolyn on houkutellut minua jonnekkin huulluuden liepeille... Sitten kuitenkin muistin, että A) oikean sävyistä peruukkia luultavasti on mahdoton löytää ajoissa ja B) joutuisin tilaamaan aivan tuhottoman pitkän peruukin vain noita pulisonkihärpäkkeitä varten. Yritin siis korjailla vanhan parhaani mukaan.

Hamppu vs. ei-enää-hamppu
Peruukki sai kattavan perushuollon: selvitin kaikki pitkät osat peruukista ja suoristin ne suoristusraudalla. Ero oli hyvin huomattava kuten kuvasta näkyy. Tähän päälle suihkuttelin peruukin huolellisesti silikoonisuihkeella.

Onni?
Koska Gakupon peruukkia ei ole koskaan kunnolla leikattu, pohjaperuukki oli sen verran pitkä, että sain sen kahdelle pienelle ponnarille, jotka pystyin piilottamaan kiinnitettävän ponnarin alle. Tämä oli sentään parempi kuin aikaisemmmin käyttämäni pinniviritelmä. Vihdoinkin leikkasin myös etuhiukset johonkin järkevään kuosiin.

Nyt jopa voin ehkä sanoa, ettei tämä peruukki enää häiritse minua sietämättömästi.

Aivan kokonaan upouutena osana tein Gakupolle solmioneulan vai miksi ikinä sitä kuuluisi kutsua. Jo pitkään olen inhonnut Gakupon solmioneulaa. Oh ja voi... jälleen näen ajan vyöryneen eteenpäin ja muuttaneen maailmaa. Tämä alkuperäinen solmioneula nimittäin on tehty kokonaan wonderflexistä (saattoi jopa olle ihan ekoja WF-juttuja, blogi tietää minä en). Uusi puolestaan on worblaa ja kivi Worbla's Crystal Arttia. Alkuperäisessä jopa kivi on wonderflexiä.

Yllä uusi ja alla vanha.
Olen jo pitkään hautonut pussillista crystal arttia (kuullostaa ihan joltain huumeelta) ja nyt pääsin testaamaan sitä tarpeeksi pieneen projektiin. Tykkään kovasti tästä aineesta. Valuhommat eivät ole menneet minulla ihan putkeen; paljon epäonnistuneita kappaleita, paljon hävikkihartsia ja osasta kappaleista on kadonnut ajan myötä väri. Crystal art toimii tarpeeksi hyvin jalokivien tekemiseen, että tästä lähtien pysyttäydyn siinä, ellei jokin projekti vaadi aivan hillitöntä määrää kiviä tai onnistun jostain löytämään sellaista hartsia, joka 1) ei jätä kiviä tahmeiksi 2) jähmety niin nopeasti, että joudun heittämään puoli purkkia aina mäkeen, 3) pitää värinsä ja 4) SITÄ SAA TILATTUA TÄNNE REIKÄÄN ASTI!

Päivitetty Gakupo siis pyörähti Chibiconissa. Vähän hulinaa oli koko päivä, kun olin tuomarihommissa ja mukanamme oli yksi kappale 7-vuotiaita. Coni oli ihmeellinen taikamaailma pienelle ihmiselle. Jännitti mennä vessaan, kun vastaan saattoi tulla peikko.

Ostin Japanista kasvoteippiä ja kokeilin sitä myös Gakupolle.
Ihan jännää oli tämä.
Oli jännittävää tuomaroida taas pienemmän tapahtuman kilpailua. Harmiksemme yksi tuomariston jäsen ei päässyt tulemaan, joten tuomaroimme vajaalla kokoonpanolla. Oli hirven kiva nähdä uusia ihmisiä kisassa ja itse kisa sujui hyvin.

Olin myös hyvin iloinen, että Worblakauppa oli yhtenä myyjänä Chibissä. Sain lisää EVA:a.

Chibi oli lyhykäisyydessään myöskin siinä, mutta vähän jotain muutakin kokeilullista olen tässä välissä kenennyt tehdä; ostin japanista myös "kulmakarvalaastareita", joilla on siis tarkoitus pystyä peittämään kulmakarvat ja meikkaamaan ne piiloon.

Tämmöstä jännää.
Nämä siis olivat läpikuultavia kulmakarvan peittäviä laastareita, joiden päälle pystyi levittämään meikkiä. Pikaisesti näitä testasin, mutta heti alkuun huomasin, että näiden kiinnittäminen sievästi ja tasaisesti on kovin haastavaa. Taisin kuluttaa yhteensä kolme kallisarvoista laastaria ennen kuin sain yhden edes jotenkuten siististi kiinni.

Tässä laastarin päällä on kai vain meikkivoide.
Ja kuten näkyy ulkokulmassa vähän ruttua.
Voi olla, että esimerkiksi kulmakarvojen harjaaminen tiettyyn suuntaan auttaisi häivyttämään niitä paremmin laastarin alle (en siis ole edes yrittänyt lukea pakettia ja kääntäjän jouduin poistamaan puhelimesta). Myös erilaisilla meikeillä kikkailu varmasti peittää enemmän. Näin lähietäisyydeltä ainakin tummat kulmat näkyvät jonkin verran meikkivoiteen ja peitevärin alta, mutta kauempaa katsottuna kulmakarvat naamioituvat tietenkin paremmin.

Suttuinen kuva, mutta näyttää eron.
Tämä on ihan kätevä kikka. Laastari ei itsessään näy lähes yhtään, jos sen saa sievästi ja tasaisesti kiinni. Harmi, että nämä on niin vaikea kiinnittää, koska se oikeasti vaati harjoittelua ja siinä voi mennä jokunen laastari hukkaan. Nämä eivät kuitenkaan olleet mitään halpoja tai helposti saatavia (Japanista u know). Onneksi ihan jokainen puku ei vaadi kulmakarvojen hävittämistä.

Tällainen pläjäys tähän väliin. Uusista puvuista sitten tulevaisuudessa.

Fukka kiittää!

maanantai 28. lokakuuta 2019

Kuningatar Kompromissi

Heippa!

Nyt taklaan tämän hirviön, joka on Gwendolynin prosessimerkintä. Paljon tekstiä ja paljon asiaa luvassa.

Gwendolyn on ollut minulla haaveissa heti siitä hetkestä lähtien, kun ensimmäistä kertaa näin neidosta kuvan. Odin Sphere muutenkin on pelinä mielestäni hirveän kaunis ja täynnä ihania hahmoja, joita voisin pukuilla. Gwendolynin kohdalla en kuitenkaan ole nähnyt oman osaamiseni olevan sillä tasolla, että kehtaisin lähteä pukua rakentamaan. En vieläkään ole varma, onko taitotasoni ollut riittävä, koska niin monta osaa Gwendolynista haluaisin tehdä uudestaan.

Kaikki lähti taas alusvaatteista, joita kukaan ei varmaan ikinä näkisi, jos en itse tunkisi niistä kuvia nettiin.

Lähes valmis. Vain helma vielä ompelematta.
Tein korsetin sitä hätää, että minulla olisi tukeva pohja, johon kiinnitän asioita tarvittaessa. Lopulta kävikin niin, että tähän korsettiin itsessään ei pitänyt kiinnittää mitään. Jee, koska yleensä yritän muka tehdä sellaisen korsetin, joka kävisi sitten myös muihinkin pukuihin, mutta aina lopulta joudun laittamaan niihin jonkun typerän kiinnikkeen yms., joka sitten estää korsetin käyttöä muissa puvuissa. No ei tällä kertaa! Tässä korsetissa on myös kiva muoto, joka varmasti passaa monelle naishahmolle tarvittaessa.

Sotahame
Sitten pääsemme ensimmäiseen kompromissiin. Itse kutsun tätä vaatetta nimellä sotahame, koska se muistuttaa minua muinaisten kreikkalaisten sotilaiden hameista. Sotahame on reffeissä enemmän tutumainen ja pysyy ryhdikkäästi muodossaan, mutta joissain kuvissa siinä näkyy myös liikettä ja ettei se olekaan vain yksi iso kappale. Koska halusin säästää tilaa sekä matkalaukussa että takapuoleni ympärillä, päätin tehdä hameesta elävämmän ja tällaisen kreikkalaistyylisen version.

Drapeeraukset tuloillaan.
Itse sotaisan hameen päälle tulee toinen kerros, joka poimuttuu edestä ja tekee hameesta vähän siveellisemmän, niin ettei ihan koko ajan pylly vilku.

Tein hameen lärpäkkeet keinonahasta ja muuten koko komeus on puuvillaa. Ihaninta oli laittaa kiinni niittejä, jotka tulivat lärpäkkeisiin kiinnni. Niitit näkyvät varmaan tuolla myöhemmin. Keinonahkan ompelu ei ollut mitään herkkua, koska ompelukoneeni oikutteli (tämän jälkeen puhdistin kunnolla koko koneen ja se toimi tuon jälkeen taas kuin unelma).

Sotahame ja korsetti olivat ensimmäiset vaateosat, koska kaikki muu rakentui niiden päälle jollain tavalla.

Röyhelöitä mallailemassa.
Kaavoitin mekon korsetin pohjalta ja siksi pystyin mallailemaan miehustaan tulevat röyhelöt korsetin päälle suoraan. Siihen nähden, että tämä ei ollut kisapuku, niin hifistelin ehkä vähän liikaa, kun käsin ompelin mekkoon vaikka mitä.

Wääää!
Tätä mekkoa tehdessä olin niin absurdeissa maailmoissa; olen vuosikaudet katsellut kuvia Gwendolynista ja pohtinut miten tietyt osat siitä tekisin itse, ja nyt vihdoin pääsin laittamaan kaiken tuon pohdinnan ja mähkimisen käyttöön. Minun ei siis tarvinnut miettiä, miten jonkin asian teen, vaan se tieto oli jo osittain valmiina olemassa ja minä vain... tein.

Olen mekkoon kovin tyytyväinen ja, jos se ei olisi täysin halki keskeltä edestä, uskaltaisin ehkä käyttää sitä myös jonain juhlavaatteena pahaa-aavistamattomien ihmisten seassa.

Kultaa!
Halusin kaikkien kultaisten osien olevan prikulleen saman värisiä, joten kaikki kultaiset osat on maalattu samalla kangasmaalilla. Kuvassa mekon miehustan yläreunaan tulevat kultareunukset. Kruunussa kangasmaali ei kuitenkaan pelannut kovin hyvin, koska worblapinnasta se lähti kuoriutumaan irti pienestäkin rasituksesta. Pelkäsin kovasti, mitä kruunulle käy matkalaukussa ja otin siksi maalin mukaan Japaniin. Pienillä vaurioilla selvittiin Japaniin, mutta takaisin päin laukut joutuivat kestämään niin paljon höykkyytystä, että tuhot olivat paljon suuremmat ja tuo maalipurkki oli myös auennut siinä rytäkässä (oli onneksi pussissa hyvin suojassa).

Ennen kuin hyppään epäkankaisten osien selostukseen, esittelen osat, jotka unohdan aina eli hihat.

Höpö
Olen jopa niin hyvin muistanut, nämä hihat jopa tekovaiheessa, että yhtään kuvaa niistä ei tämän enempää ole. Alkuun mietin, että miten pirussa kaavoitan nämä hihat, mutta sitten muistin, että minulla on hyvä käden muotoa mukailevan hihan kaava. Jee jee! Sitä käytin pohjana ja lopulta tämä olikin ihan naurettavan helppo kaavoittaa.

Kruunu kuuluu näihin vuosia pohdituttaneisiin osiin puvussa. Myös materiaalit ja niiden käyttö on laajentunut vuosien varrella, joten ei hirveästi enää tässä vaiheessa tarvinnut vaivata päätä tekniikan suhteen.

Absurdius jatkuu vahvana,
Ohuen ohut, valkoinen softis sai päälleen paksumman harmaan softiskehyksen ja koko härpäke päälleen mustan worblan. Tein mustasta worblasta myös pannan, johon kruunu kiinnittyy, tavallisen hiuspannan päälle. Sileämpää pintaa tavoittelin erikeepperi+vesi-litkulla, mutta juuri tuo saatttoi olla se syy, miksi kultaisesta maalista ei tullut niin kestävä.

Kasat? Kukat? Juttujuttusydeemit?
Taustalla ensimmäinen ja hylätty versio.
Pantaan kuuluvat myös höyhen... kasat? kukat? korvien päällä, jotka ovat myös tehty softiksesta. Pohjana on softiskiekko, jonka päälle on vain kasattu pisaran muotoon leikattuja softispaloja, jotka on maalattu. Lopuksi lämmitin kukkia varovasti hiustenkuivaajalla, että voisin taivuttaa höyhenet oikeaan muotoon ja suuntaan. (En käyttänyt kuumailmapuhallinta siksi, etten vain vahingossa anna niille liikaa lämpöä.)

Valmis panta ja peruukki.
Siivet tietenkin on tehty samaan tapaan softiksesta ja ne ovat puvun toinen kompromissi; tiesin, että muotoa ja kokoa tuskin pystyn siivistä ottamaan pois ilman, että se radikaalisti vaikuttaa puvun ulkonäköön, joten päätin tehdä ne mahdollisimman kestävinä ja kevyinä.

Muoto testissä.
Pohjana siivissä on retkipatja, koska se on hitusen ehkä kevyempää kuin EVA-muovi, mutta myös huomattavasti halvempaa. En halunnut tuhlata EVA:a näin isoihin osiin, kun muitakin vaihtoehtoja on olemassa.

Nämä siivet olivat yksi osa, joka minun oli tarkoitus kiinnittää korsettiin. Mietin ja pohdin vaikka mitä härveleitä, joilla saan ne kiinni itseeni ja pysymään oikeassa muodossa. Lopulta retkipatjasta sai toimivan muodon vain tekemällä siihen vekit ja painoa oli niin vähän, että pystyin kiinnittämään nämä suoraan sotahameeseen.

Muodokas siipelöinen
Päällystin retkipatjapohjat mustalla puuvillakankaalla. Kankaan tarkoitus oli säilyttää pohjan muoto paremmin kuumuudessa, vähentää maalattavaa pinta-alaa ja antaa parempi tarttumispohja höyheniä liimatessa sekä lopulliset kiinnikkeet oli helppo ommella kankaaseen. Ompelin vain pohjan muotoisen mustan pussin jonka sisään tungin ja liimasin retkipatjapohjan.

En enää edes muista montako sulkaa tein... tässä ehkä yhden siiven verran.
Kokeilin ja testailin erikokoisten sulkien yhdistelmiä ensin vai paperilla, kunnes osasin suurin piirtein määrittää montako ja minkä kokoisia sulkaa tarvitsen siipiin. Eri väriset osat siivistä tein eri värisillä softiksilla, mutta lopulta kuitenkin kaikki sulat on maalattu oikean värisiksi. Tiesin, ettei minulla ole aikaa maalata sulkia kovin kummoisella tavalla. Halusin sulkiin kuitenkin vähän enemmän eloa ja ilmettä, joten leikkelin niihin pieniä lovia sulkamaisuuden hakemiseksi.

Tätähän löytyy siis edelleen jostakin aina välillä.
Sitten se kompromissi osa.

Sniff
Itse olisin pitänyt enemmän tuosta ilmavasta ja pörheästä tavasta kiinnittää sulat (ylempi), mutta totesin, että sulat menevät matkalaukussa tuhanne mutkalle ja ruttuun, jos jätän ne tuolla tavalla. Siksi päädyin lopulta liimaamaan sulat aivan pohjan myötäisesti (alempi). Hyvänä puolena tässä oli se, että sulkien välistä ei pääse pilkistämään mustaa pohjaa.

Testi kartongilla
Siipiin kuuluvat tietenkin myös pitkät lenninsulat, jotka törröttävät taakse päin. Tiesin heti alussa, että ne tulisin tekemään irrotettavina. Niiden pohjana käytin tällä kertaa EVA-muovia, koska ne piti pystyä hiomaan oikeaan muotoon ja niiden piti yksinään pitää muotonsa hyvin.

Siinä lötköttää.
Kolme sulkaa per siipi, jotka hiottiin pyöreäreunaisiksi ja liimattiin yhteen ennen maalausta. Ne kiinnittyvät muuhun siipeen tarranauhalla, joka on liimattu varsinaisen siiven sisäpuolelle ja jää piiloon mekon helman taakse.

Japanissa näille kävi vähän hassusti: Gwendolyn oli minulla päällä ainoastaan Osun paraatissa, jossa yllättäen minulla itselläni ei ollut kuumuuden kanssa mitään hätää. Paraatin jälkeen huomasin, että nämä lenninsulat olivat taipuneet mutkalle kuumuudessa. Hotellille palatessa ne olivat vielä lötköt ja onneksi ne kuitenkin suoristuivat ilman, että maalipinta kärsi mitenkään.

Tämä puku oli muutenkin pieni testikierros EVA-muoville. Kenkiä lukuunottamatta kaikki panssariosat on tehty EVA-muovista. Olen jo pitkään halunnut kokeilla sitä kunnolla, mutta materiaalin saatavuus ja kunnollisen projektin puuttuminen ovat estelleet.

:(
Pohjaksi kaikille panssariasioille tein hassut lahkeet, jotka ovat puuvillaa aina nilkasta polveen, etti muovi hankaa ihoa käytössä. Yläosa lahkeista on sisäpuolelta puuvillaa ja keinonahkaa ulkopuolelta.

Jouduin aloittamaan panssariosat kaikkein vaikeimmista, sääristä, koska kaikki muut panssarit rakentuvat niiden päälle. Tein säärestäni elmukelmukaavan ja sen mukaan kaavoitin sääripanssarit. Tulevaisuudessa kenties teen nämä osat kokonaan alusta ja paremmilla kiinnityksillä. Ehkä jopa täysin eri materiaalista.

Japanin päässä matkan ajan jalkani olivat hyvin turvonneet. En tiedä miksi näin oli, mutta paraatipäivänä sääripanssarit eivät meinanneet mennä kiinni ollenkaan, koska nilkkani ja sääreni olivat niin paksut turvotuksesta. Tämä siis jarkui koko reissun ajan ja vasta Suomessa turvotus laski.

Takaisin kotona, mutta edelleen turvoksissa. En omista nilkkoja.
Reisipanssarit eivät olleet yhtään niin tuskaiset tehdä. Ovathan ne muodoltaan jo paljon yksinkertaisemmat. Tein niistä ensin pahviset mallit, joita käytin lopulta myös kaavoina, leikkasin pohjat EVA-muovista ja kohokuviot softiksesta. Lopuksi muotoillin ne kaareviksi kuumailmapuhaltimen kanssa.

Tän tä dää!
Teippikyhäelmät
Kun muoto ja koko olivat kohdillaan liimasin osan osista kiinni toisiinsa ennen pintakäsittelyä. Pintakäsittelyn tein kumi-spraylla, mikä oli ihan mielenkiintoista. Hirveästi minua kuumotti, että tuleeko pinnasta liian epätasainen ja möhlinkö koko homman, mutta onneksi mitään suurempia havereita ei tapahtunut.

Siellä lojuvat
Huonona puolena kumi-sprayssä on se, etten voi käyttää sitä missään kotona. Keväällä ja alkukesästä, aina tilaisuuden tullen, matkasin mummun luokse maalle ja valtasin autotallin myrkkykammiokseni. Kylmällä kelillä tuli myös huomattua se, että ilman lämpötila vaikuttaa kovasti lopullisen käsitellyn pinnan tasaisuuteen. Viileässä osa kumista alkoi jähmettyä jo kosketuksesta ilman kanssa.

Myöskin tämän aineen kanssa työskentely vaatii kunnollisen hengityssuojaimen, koska siitä pääsevät kaasut ovat oikeasti myrkyllisiä.

Käsitellyt ja jähmettyneet palat odottamassa maalausta.
Kumi-spray sai päälleen lopulta tavallisen spray-maalin. Yritin myös patinoida panssareita akryylimaaleilla parhaani mukaan, mutta olin ehkä silti liian hellä.

Maalauksen jälkeen viimeiset osat liimattiin yhteen ja niihin lisättiin kiinnitysremmit. Panssareissa ei ole mitään muita kiinnikkeitä kuin reffeissä näkyvät remmit, jotka kiinnittyvät sukka-lahje-asioihin ja viimeisenä varmistuksena yhdet pienet hakaset kummankin panssarin yläosassa. Olin positiivisesti yllättynyt, etteivät nämä oikesti edes olisivat tarvinneet noiden remmien lisäksi mitään muita kiinnikkeitä.

Vas. patinoimatta ja oik. eka kierros patinointia
Kengät puolestaan on kasattu vähän erillä tyylillä. Pohjakenkänä minulla oli matala korkokenkä, jonka päälle tein Lycrasta sukan, jonka liimasin kiinni kenkään. Elmukelmukaavaa jälleen hyödyntäen tein kengän päälle tulevista panssareista paperikaavat (huomatkaa kuvassa yksi paperikaavoista on väärin päin hubs).

Jutskuja
Paperikaavojen pohjalta tein ensimmäisen proton softiksesta, jota fiksailin ja yritin saada näyttämään oikealta. Samalla piti pohtia, että millä näkymättömällä ilveellä saan osan osista kiinnitettyä kenkään niin, että saan vielä jakankin sisään kenkään. No, nämä kengät lopulta lähtivät Japaniin keskeneräisinä, koska halusin käyttää viimeisen viikon ennen lähtöä johonkin muuhun kuin pukujen väsäämiseen.

Panssarit kengän päälle valmistuivat softiksesta, jonka päällystin hyvin joustavalla ja ohuella keinonahalla. Lopuksi maalasin keinonahan kangasmaaleilla oikean sävyiseksi. Tähän loppuun vielä kuva hikisestä jalastani paraatin jälkeen, missä näkyy keskeneräiset panssariosat edes jotenkin.

Hyvin pysyi ehjänä, mutta hiki hommista tarinaa kenties joskus myöhemmin.
Sitten ehkä yksi jännittävimmistä työmaista tässä puvussa eli peruukki.

Sanon tämän asian tässä ja nyt saman tien ääneen; minä vihaan peruukkien liimaamista! Se ällöttää ja kuvottaa minua hyvin paljon. Jos jonkin asian voi saavuttaa millä tahansa muulla keinolla kuin liimaamalla, pyrin tekemään niin. Muussakin kuin peruukeissa, mutta varsinkin peruukeissa. Halaun pystyä pesemään pukujeni osia mukaan luettuina peruukkit, ja liimattavat osat yleensä rajoittavat pesemistä.

Siinä. Se on pois systeemistä.

Eli tässä tulee esittely kasasta liimaa.

Oli ehkä aikakin.
Ihan alkuun tein omasta päästäni vedoksen teipillä ja elmukelmulla, jonka sitten osittain täytin ja kiinnitin yhteen pienistä peruukkipäistäni. Minulla on siis isompikin peruukkipää olemassa, mutta se on isompi kuin oma pääni, joten se ei tähän projektiin sopinut.

Alex Coscraftilta
Opettelin jossain välissä huvikseni letittämään peruukin nutturalle ja pohdin voisinko hyödyntää tuota tekniikkaa tässä kampauksessa. Kuitenkin tuo letitystyyli oli hieman liian työläs eikä näyttänyt siltä, miltä Gwendolynin nuttura näyttää, joten nope. Jouduin siis ensimmäistä kertaa stubbaamaan peruukin.

Kaivelin ponnaritutoriaaleja ja stalkkasin ahkerasti Anniilaughin peruukkikuvia Twitterissä ennen kuin lähdin taklaamaan tätä hirvitystä. Katselin myös jonkin verran tämän tutoriaalin kuvia osviitaksi.

Pohjana minulla oli aivan tavallinen peruukki. Tiedän, että valmiita poninhäntäperuukkeja myydään myös. En kuitenkaan halunnut käyttää sellaista, koska voin villisti veikata, että sellainen olisi minulle aivan liian iso. Pääni on pieni.

Ahostaaaaa!
Pikkuhiljaa liimasin kerroksia kuitua pienelle poninhännälle. Välistä leikkasin ylimääräiset kuidut pois ja liimasin nysän tiiviiksi tapiksi. Liimana käytin Erikeepperiä, koska sitä oli helppo levittää sormin tai siveltimellä sekä siksi, että se on vesiliukoinen. Ylijäämäkuidusta tein myös uusia kuitunauhoja, joita ompelin myös peruukkiin. Tämä vei ihan tuhottomasti aikaa. Senkin lisäksi, että välistä en koskenut koko peruukiin kuukauteen.

Tällanen systeemi.
Olen joskus kehittänyt tällaisen peruukinmuokkausviritelmän tuolista, harjanvarresta ja peruukkipäästä. Tämän peruukin kanssa se osoittautui hyvin toimivaksi väkerrelmäksi. Peruukki on tarpeeksi korkealla, että lattialla seistessäni ylsin ja näin hyvin sen alaosiin. Sitten kun nousin tuolille seisomaan, niin oli helppo käsitellä peruukin päälakea ja yläosia. Peruukkipäätä tai peruukkia ei tarvinnut pyöritellä tai liikutella juuri ollenkaan. Lisäksi vekotinta pystyi helposti siirtelemään paikasta toiseen tarvittaessa.


Siistimistä
Kun stubbaus alkoi olla loppusuoralla, ompelin vielä kuitunauhoja sen verran peruukin reunoihin ja ohimolle, että lopputulos näyttäisi edes jotenkin siistiltä ja piilottaisi peruukin rakenteet mahdollisimman hyvin. Sitten liimasin vielä nämä lisätyt kuidut ponnarille.

Stubattu liimahirviö ja nuttura kiinnitettynä.
Itse nutturan tein erillisenä osana. Pohjana käytin worblaa, johon tein muodon puolikkaan styrokspallon avulla. Worbla sai päälleen maalin ja ylijäämäkuidusta tein siihen ensin "korinpohjakuvion" liimaamalla kuituja ristiin rastiin puolipallon päälle. Lopuksi liimasin kuituletin koko hommelin reunaan. Sitten kiinnitin itse nutturan liimaamalla sen kiinni peruukkiin.

Worbla-kupuun tein vielä loven, josta oli helpompi sujauttaa letin päät kuvun sisälle piiloon.
Peruukin etutukka on myös yksi kompromissi. En mitenkään voinut olla varma siitä, että kestääkö yksikään peruukki matkan Japaniin, joten päätin leikata etuhiukset vain suoraksi ja jättää ne sen kummemmin stailaamatta. Stailasin kuitenkin peruukin niin, että mahdollisesti sitä voisi käyttää myös ilman kruunupantaa. Ajatukseni taustalla oli se, että näin siitä varmasti tulee siistin näköinen.

Tämmöinen siitä tuli.
Peruukista tuli lopulta vähän liian iso. Pingoitin sen hieman isoksi, joten nyt tarvittaessa voin vetää peruukin päähäni kuin pipon. Muutoin olen semityytyväinen tähän, vaikka ei se sytyttänyt rakkautta liimattuihin peruukeihin sen enempää. Ne ovat hienoja, mutta edelleen ällöjä.

Surukseni joudun kertomaan, ettei minulla ole yhtään kunnollista kuvaa Gwendolynistä. Osa WCS-kuvista on ilmeisesti edelleen kadoksissa jossain maailmalla, joten en ole edes ite nähnyt kunnolla tätä pukua päälläni. Tarkoitukseni on kuitenkin korjailla ja viimeistellä puku jotain tapahtumaa varten. Mihin? Sitä en vielä tiedä. 

Viimeinen testi ennen lähtöä.
Toivottavasti tämä ei ollut niiiiiiiiiiiin hirmuisen pitkä merkintä. En osannut jaotella asioita, joten tässä ne nyt ovat yhdessä läjässä.

Uusia juttuja on aloitettu ja parissa pikkutapahtumassakin käyty, ja niistä pitäisi vähän kirjoitella. Yritän kasata ajatuksiani.

Fukka kiittää.

PS: Syvästi pyydän anteeksi, jos tekstissä on enemmän kirjoitusvirheitä kuin normaalisti. Jotenkin kaikki taivutukset ja ng-äänteet olivat ihan hukassa tätä kirjoittaessa. Kyllä, suomi on äidin kieleni.

torstai 19. syyskuuta 2019

Voimat pois - Tracon 2019

Heippa.

Meinasi käydä niin, että Traconista ei tulekaan mitään merkintää, koska aaaaaaaaaaaaaaaaa! Fiilis ei ollut mikään paras viikonlopun aikana eikä sen jälkeen. Sitten totesin, että jaksan enemmän kirjoittaa Traconista kuin WCS-jutuista, joten tässä sitä ollaan väkertämässä merkintää jo parin viikon takaisesta Traconista.

Boro ja uusi ystävä, Tellervo, joka hienosti tasapainottelee hännällään, matkalla.
Näitä elikoita on alkanut kertyä, niin osa pitää jo jättää kotiin.
Perjantaina tie vei kohti Tamperetta. Joukkomme oli kutistunut jokusella ihmisellä, joka veti mieltä maahan. Perjantaina onneksi itse vältin suurimmat ruuhkat, kun hain badgeni. Sain vain kävellä sisään ja napata sen mukaan.

Silti perillä itseäni odotti jonotus kirpputorille viemään tavaroita. Jonotus oli todella pitkä. Pienellä ravinnolla kärsivällisyys oli koetuksella, mutta onneksi oli musiikkia mukana, koska muuten en ehkä olisi selvinnyt.

Uraraka 💖
Kuvasi: Kangaskasa
Tällä kertaa mukaan lähti vai yksi puku, koska en jaksanut ajatella, mitä muuta mukaan ottaisin. Väliin oli tarkoitus ottaa mukaan myös Mitsuha, mutta tällä hetkellä en jaksa edes nähdä koko pukua.

Uraraka pääsi ulkoilemaan, ja hyvä niin. En ollut kovin tyytyväinen tiettyihin puvun osiin kuten esimerkiksi peruukkiin. Muotoilin peruukkia uusiksi ennen Traconia ja vielä vähän lisää perjantai-iltana ja nyt se lopultakin näyttää siltä, mitä en osannut saada aikaan ensimmäisellä kerralla.

Lauantaina juoksin vähän siellä ja täällä ennen kisaa. Takahuoneessa himmailin aina välistä ja oli ihanaa nähdä ihmisiä. Jotenkin osasin ikävöidä sitä fiilistä, joka vallitsee Traconin takahuoneessa.

Kuvasi: Kangaskasa
Tämä oli minulle ensimmäinen Tracon seitsemään vuoteen, jossa en itse kisannut millään muotoa. 2012 alkoi putki, joka katkesi nyt. Ihan turhan panttina en tietenkään ollut, koska tällä kertaa olin mukana kisoissa tuomarina.

Ennen kisaa ja tuomarointeja ehdin käydä vilkaisemassa yhtä ohjelmaa. Kaikki on sallittua cosplayssa ja rakkaudessa - vai onko? oli tuo ohjelma. Odotin jotain käsittelyä ohjelmalehtisessä mainituista "tabuaiheista" ja niiden mitätöintiä, mutta kyseessä olikin keskustelupiiri. Keskustelu jumahti heti ensimmäiseen aiheeseen eli vähäpukeiset cosplayt ja eroottiset puvut. Keskustelu pyöri sen ympärillä hyvin paljon, mitä conit voisivat tehdä näille "sopimattomille" cosplay-asuille. Aivan kuin conilla olisi paljonkaan oikeutta tai tarvetta oikesti puuttua yksittäisten ihmisten pukeutumiseen. Pian esiin nostettiin "ajatelkaa lapsia!" -kortti ja minä pyörittelin silmiäni. Aiheesta ei juuri päästy puusta pitkälle siinä ajassa, minkä itse istuin yleisössä.

Suurin osa kommentoijista ei myöskään tuossa hetkessä itse ollut puku päällä, joten hieman kyseenalaistan heidän osaansa tässä harrastauksessa. Lisäksi! Antakaa ihmisten pukeutua miten huvittaa! Cosplayssa tai sen ulkopuolella. Niin kauan kuin lakeja ei rikota ja ketään ei oikeasti vahingoiteta, niin ei ole yhdenkään ihmisen asia määritellä sitä, miten joku toinen pukeutuu (ellei ole jonkintasoinen huoltaja kyseiselle ihmiselle).

Fiilikseni ohjelmassa.
Kuvasi: Kangaskasa
Sitten oli tuomaroinnit ja kisat. ... ... ... En ole ikinä ollut osana näin vaikeaa tuomarointia. Meitähän oli vain kolme tuomaria, mikä vähän jo itsessään hirvitti, ja näin jälkikäteen toivon, että meitä olisi ollut enemmän. Väsyneelle ja alakuloiselle minulle tuomarointi oli hyvin rankka paikka tällä kertaa.

Kasa oli ihana ja muru ja otti Urarakasta kuvia. Yuna on hahmona ja pukuna minulle sellainen, jossa viihdyn todella hyvin. Uraraka lähenteli tuota mukavuutta ja olen iloinen, että se näkyy myös kuvissa. Ainakin minulle itselleni, jos ei muuten.

Sunnuntaina väsy oli niin kova, että puku jäi laittamatta ja superharvinainen Kasuaali-Fukka saattoi vilahtaa siellä tai täällä.

Kuvasi Kangaskasa
En enää kunnolla muista, mihin meni aika sunnuntaina. Kävin kuulemassa  historiaa tätiluennolla ja katsomassa kisat, kuvasin vähän sekä jonotin kirpparille hakemaan kamoja.

Oliko ennen kaikki paremmin? Cosplay-tädit muistelevat oli hyvin viihdyttävä setti. En ollenkaan muista, että olisin nauranut niin räkäisesti misään ohjelmassa kenties koskaan. Viihdyin ja olen iloinen siitä, mihin tänä päivänä cosplay-kisojen kanssa on saavuttu. Aina on pientä viilaamista ja fiksaamista, mutta muistutus menneestä näyttää, että asiat todellakin ovat nykypäivänä hyvin.

Sunnuntain kisat tuli katsottua vahingossa hattuhyllyltä. Olen hyvin iloinen uudesta paikkalippusysteemistä, mutta ehkä ei ole paras idea laittaa porukan lukihäröistä (minua) varaamaan toista nippua lipuista, kun se ei erota sanoja parvi ja permanto toisistaan.

Oho.
Siellä hienot Sushi ja Teme
Molempien päivien juonnot huvittivat minua paljon :D

Kisoissa oli paljon osallistujia, mikä lämmitti sydäntä. Kaipaan esityskisoja muihinkin tapahtumiin ja uskon, että osallistujiakin olisi, jos kisat ilmoitettaisiin hyvissä ajoin. Kuitenkin! Oli hienot kisat! Kaikki sarjat olivat täynnä yllätyksiä ja esityskisan voittaja oli yksi parhaista kauhuesityksistä, jonka olen nähnyt lavalla. Ikinä. Missään. Onnea Faroni Cosplay!

Nopeasti kisan jälkeen oli aika sanoa hei hei ihmisille, jotta joutaisimme taas tien päälle ja kohti kotia. Väsy painoi jo sen verran päälle, että meinasin ihan oikesti purskahtaa itkuun, kun kävin onnittelemassa ihmisiä. Anteeksi. Kiitos kaikille, joiden kanssa sain jutustella. Se oli yksi parhaista asioista koko viikonloppuna, vaikka mieltä painoikin muut asiat. Kiitos vielä kaikille hassuille, jota kehuivat Urarakaa ja sanoivat, että hahmo sopii minulle. En ole osannut moista edes ajatella.

Fukka