perjantai 30. joulukuuta 2011

Ei suunnitelmia vaan kutinoita

Hei!

Vuosi alkaa lähetä loppuaan, ja kaikki alkavat jo hurjasti suunnitella tulevan vuoden pukujaan ja pian blogiin jos toiseenkin putkahtaa tai on jo putkahtanut lista tulevista hahmoista (tai mihin ikinä muualle suunnitelmia yleensä tungetaan). Koska minä olen ihan käpy, enkä koskaan ole 100% varma siitä, mihin coneihin olen menossa tai mikä hahmo juuri silloin kiinnostaa väsätä kasaan, en minä tällaisia suunnitelmia harrasta. Myöskään tapanani ei ole kuolla nälkään, jotta saan tehdä ne 805 pukua per vuosi. Vilkaistuani viime vuoden lopussa tekemääni  ’Näitä voisi harkitaensivuonna’ –lista, täytyy kyllä naurahtaa. Ainoa, joka toteutui, oli Zidane ja kaikki muut edenneet (vaikkakin kaikki eivät vielä valmiit) puvut hiipivät jostakin nurkan takaa salakavalasti.

Yleensä pohdin hyvin pitkään ja hartaasti niitä hahmoja, joita haluan pukuilla. Jostain syystä yritän vakuutella itseni aina äärettömyyksiin ennen, kun lopulta päätän tehdä puvun.  Poikkeuksiakin tietenkin on. Hyvänä esimerkkinä Mariya, jonka ei tarvinnut vakuutella itseään minulle kuin yhden jakson verran. Kirjoitan vielä hahmojen valintakriteereistäni enemmän ihan omassa merkinnässä.

Tämän hetken kutinat saattavat suurella todennäköisyydellä toteutuakin, koska olen ottanut nyt uudeksi tavakseni tilata peruukit hyvissä ajoin ennen puvun tekemisen aloittamista. Näin pystyn varmistamaan, että nämä hahmot tulevat tehdyksi edes joskus. Tällöin peruukit pääsevät kummittelemaan minulle ja kalvamaan pahaa oloaan siitä, että eivät ole päässeet vielä käyttöön. (Kyllä, minulla on kummallisia uskomuksia ja ajatuksia.) Aion esitellä muutaman sellaisen hahmon, jonka toivoisin valmistuvan ensivuoden aikana. Ja ensimmäisenä vuorossa on:





Hahmo, jonka peruuki tuli nähtyä jo aiemin. Ranma on minulle hieno nostalgiaruiske. Se on tällä hetkellä ainoa Takahashin sarjoista, jota en katso kieroon, vaikka sen hahmokaarti on äärettömän Takahashi-kliseinen, tarinan aivan liian pitkitetty ja itseään toistava. Ranma on se ’aivot narikkaan’ -sarja, jonka pariin palaan aina uudestaan. Ja koska minulla on mahdollisuus tehdä Ranmasta versio myös tisseillä, minä tartun siihen mahdollisuuteen. Epäilin pitkään tämän puvun tekemistä, koska Ranma on ollut hyvin suosittu sarja aikanaan, mutta nykyään se alkaa hiipua muinaisuuksiin. Vältän ehkä jokusen hyökkäyksen sillä, että teen tämän puvun nyt, enkä viisi vuotta sitten. Eräiden tahojen pyynnöstä tämä tulee ehkä olemaan Desuconin kakkospuku (joita en yleensä harrasta), joten toivotaan, että mielenkiinto tätä hahmoa kohtaan riittää sinne asti.


Ja koska Google-setä ei tarjoa kunnon kuvia.
Air Gear <3 En varmaan koskaan saa jauhettua tästä tarpeeksi… Kuitenkin. Mikan (oik.) on yksi sarjan hienoimmista naishahmoista. Huonolla temperamentilla varustettu nörtti tyttö; Fukka tykkää. Olen myös himoinnut tuota Mikan’n haalaria jo niin pitkään, että alan nähdä siitä eroottisvivahteisia unia (?). Harmi vaan, että toistaiseksi Ebay ei ole suostunut tarjoamaan minulle oikean sävyistä, hyvähintaista ja kohtuu oikean mallista peruukkia suurista etsinnöistäni huolimatta. Muuten kai tämä olisi jo tulilla.


Tässä kuvassa värit on kyllä ihan päin pyllyä.
Millä muulla tavalla voisin osoittaa suuren arvostukseni sille päättömyydelle ja hämmennykselle, minkä FLCL on minulle aikanaan tarjonnut, kuin tekemällä Harukon? Haruko on pyörinyt cosplay-listallani jo monta vuotta. Pitkään mietin, että tuon liivihameen kaavoittaminen tulisi olemaan helvettiä, kunnes tuijottelin hallussani olevan raglan-paidan kaavoja ja totesin, että ,ei perse, olen ollut idiootti. Jos koskaan löydän peruukkia tähänkään pukuun, olisi Harukon tulevaisuus aika valoisa.

Tätä naista ei ole unohdettu. Rikku vain sattuu olemaan jokseenkin sidoksissa pariin. BlackMage-paria olemme Kiden kanssa suunnitelleet jo jokusen vuoden, mutta vieläkään emme ole saaneet sovittua näitä pukuja koskevia aikatauluja tai suunnitelmia. Itse toivoisin, että saisin tehdä Rikkun pian, koska tuo hattu <3____<3 Tälle vuodelle alustavat suunnitelmat ovat jo olemassa.



Myöskään tätä herraa ei ole unohdettu, mutta olen kai löytänyt sen jonkin noista naishahmoista. Ruruka on kuitenkin jo kaavoitettu ja peruukit lymyilevät kaapissa, joten milloin ikinä siltä tuntuu, voin parsia tämän herran kasaan.

Huono Google-setä.
Hmm… Tämä neiti ehkä kuuluu samaan kastiin Harukon kanssa. Excel on hahmona niitä harvoja oikeasti tyhmiä yksilöitä, joista animessa pidän. Yksi suurimmista syistäni tehdä tämä puku ovat nuo jumalattomat hartiat. Tahdon niin päästä kaavoittamaan ja toteuttamaan nuo. Excel olisi minulle myös ihanteellinen esiintymishahmo. Puku on sen verran yksinkertainen, ettei rajoita kovin liikkumista, ja Excel on sellainen hahmo, joka kanssa pääsisin oikein revittelemään fyysisellä ilmaisulla. Minä siitä niin pidän.

Vaikka uusien ja vanhojen rakkauksieni lista jatkuu, en kuitenkaan aio ihan kaikkea paljastaa. Luulen, että suurin osa näistä puvuista ei valmistu tänäkään vuonna, koska en oikeasti aio stressaantua ja käyttää kaikkia rahojani vain cosplay-juttuihin.  Olen kuitenkin opiskelija. Silti olen ihan ylpeä itsestäni siitä hyvästä, että tällä kertaa listalta löytyy vain yksi mieshahmo. Vai löytyykö?

Fuu kiittää tästä vuodesta ja seuraava määränpää olisikin sitten se Frostbite, jonne ilmaannun Mariyan hämmentävässä olomuodossa.

perjantai 23. joulukuuta 2011

Onko hahmolla väliä?

Heissan! Tässä näin joulun alla vedän pakasta häiritsevän kortin ja annan epämääräisten ajatuksieni yrittää sulloutua teidän muidenkin pääihinne.


Ruuanlaiton yhteydessä mieleen juolahtaa niin monenlaisia asioita. Luettuani Desucon Frostbite’n ohjelmistoa löysin tietenkin esittelyn Cosplay-kisojen tuomarit, nuo lapsia syövät demonit –paneelista. Rupesin siinä sitten makaroneja kattilassa pyöritellessäni pohtimaan sitä, miten eri puvut voidaan laittaa paremmuusjärjestykseen.

Onko prikulleen referenssien mukaan tehty yksinkertaisella puvulla huonommat mahdollisuudet sijoittua hyvin kisassa kuin hieman sinne päin tehdyllä härpäkehirviöllä? Luulen, että tuomareiden henkilökohtaisilla näkemyksillä on asian kanssa paljon tekemistä. Miksi ei olisi? Toistaiseksi ei ole laadittu yleisiä tuomarointikriteetejä, joissa määriteltäisiin, että puku saa 2 pistettä per suora sauma tai tasainen maalausjälki. Tällaisessa tilanteessa enemmän saumoja omaavat ja vaativammat puvut saisivat rutosti pisteitä, mutta vain, jos ne saumat ovat suoria. Näin ei kuitenkaan ole, joten tuomareiden omat mieltymykset ovat se pohja, jolta pisteytys lähtee.

Uskon, että kokonaiskuvalla on vahva vaikutus sijoittumiseen. Yhteensopiva kokonaisuus luo varmasti mielikuvan hyvästä puvusta, mutta entä ne kaikki pikkuosat, jotka ovat jääneet tekemättä? Jälleen yksinkertainen puku on hieman alakynnessä. Yksityiskohtien puuttuminen tai niiden huolimaton työnjälki näkyy paljon paremmin kuin ulokkeita ja kimallusta tursuavista sotisovista. Tässä periaate on yksinkertainen; jos laumassa on 10 lammasta yhden tai parin puuttumisen huoma nopeasti, mutta jos lampaita on 58, ei niitä 5 suden suuhun joutunutta tule ikävä kovin nopeasti (Fukan mahtavat esimerkit osa 296.).

Jos yksinkertaiset ja monimutkaiset puvut haluttaisiin oikeasti cosplay-kisoissa laittaa alussa samalle linjalle, täytyisi tuomaroinnin olla hyvin tarkasti määriteltyä etukäteen ja tuomaroinnin kestoaika kymmenkertaistuisi, kun kaikki pikkujutut täytyisi käydä läpi joka puvusta. Toisin sanottuna se olisi lähestulkoon mahdotonta.

Jos kuitenkin lopulta mennään enemmän sen kokonaiskuvan pohjalta, kuinka paljon sillä, mitä päällepäin ei näy on merkitystä? Jos on yleisesti tiedettyä, että hahmolla on takkinsa alla tietynlainen paita, mutta joka ei näy kuin ehkä kerran sarjan aikana, onko paidan tekemättä jättäminen suurikin virhe? Omasta mielestäni on arvostettavaa, jos joku tekee tuollaisen paidan, mutta ei missään vaiheessa aio sitä tulla näyttämään (esim. jos se on spoilaava ja haluaa ottaa muut huomioon). Se on omistautumista. Tämä henkilö, M, lähteekin sitten kisaamaan ja kisassa sattuu olemaan toinen sama hahmo mukana, mutta päällepäin paremmin tehtynä. Tämä parempi, G, ei kuitenkaan ole tehnyt kyseistä mysteeripaitaa syistä a) ei ole katsonut/lukenut/pelannut niin pitkälle, että tietäisi siitä tai b) rehellisesti ei ole ollut tarpeeksi varoissaan tai c) puhdasta laiskuuttaan. M on ollut hieman hahmouskollisempi, mutta työnjälki ei ole yhtä hyvää kuin G’llä. Kumpi laitetaan etusijalle puku vai hahmouskollisuus? Sitä saanee pohtia. Jos M ja G’n puvut ovat yhtä hyvin tehdyt ja pitäisi jollain ratkaista, kumpi nyt sitten onkaan se parempi, voitaisiin mysteeripaita ottaa jokerikortiksi, joka ratkaisee tilanteen.
Myös toisenlainen kysymys herää; miten täysin eri menetelmillä valmistetut puvut voidaan asettaa samalle linjalle? Suurensuuri haarniskahirviö vs. drapeerattu prinsessamekko. Toinen on ompelemisen ihmeluomus ja toinen voi olla tehty muovista, metallista tai pahvista (Keksi itse lisää kivoja materiaaleja!). Luultavasti tässäkin kokonaisuus ratkaisee, mutta voiko materiaali vaikuttaa siihen, miten hyvin asu otetaan vastaan? Jos materiaalin työstämisen tiedetään olevan haastavaa, lisääkö se haarniskaan kiiltoa tuomarin silmissä? Vaikka tämä suurenmoinen haarniskaihme olisikin hieman lommolla sieltä sun täältä, saattaa se jonkun mielestä olla paremmin tehty suhteessa materiaalin työstövaikeuteen kuin täydellisen ihana ja muhkea mekko, joka on luultavimmin vain, hah, kangasta. Jälleen tuomarin oma ajatusmaailma vaikuttaa tuomarointiin.

En tiedä, onko tämä seuraava oikeasti niin arka aihe kuin luulen, mutta mennään siihen silti. Pukuilijan oma vartalo. Käytän taas ihanteellista esimerkkiä, jossa on kaksi pukuilijaa, jotka ovat molemmat tehneet pukunsa täydellisesti, mutta toinen vain sattuu näyttämään paremmalta. Toinen ei välttämättä ole tukevampi, mutta hieman lyhkäisemmät jalat tai päärynän muotoinen vartalo saa puvun näyttämään hitusen tylsemmältä upean anime-mittaisen kisakumppanin vierellä. Onko oikein ratkaista kisa sillä, että toisella on vain käynyt parempi säkä geeniensä suhteen? Se on taas tuomareista kiinni. Kuten myös se, että antavatko tuomarit kisaajan kehon vaikuttaa kuinka paljon tuomarointiin yleensä. Jos aivan ”vääränlaisen” vartalotyypin omaava henkilö tekee hahmon, joka ei välttämättä oikein istu näihin hänen muotoihinsa, mutta onnistuu tekemään sen silti hyvin. Onko puku silti ”huono”?

Nykyään on usein ilmoitettu, että onko kisassa pääpaino puvulla vai esityksellä. Se asettaa esiintymisen hieman ulos tämän merkinnän aiheesta, mutta voinhan minä tätä vatvoa silti. Kun esitykselle ja puvulle annetaan sama arvo (esim. mitä Cosplay Gaalan sivuilla on ilmoitettu: puku 10p. ja esitys 10p. tai jotain muuta yhtä typerää), voidaan pukua ja esitystä kai tuomaroida erikseen. Entä kisat, joissa pääpaino on esimerkiksi esityksellä, mutta puku arvioidaan myös? Joku osallistuu kisaan aivan surkealla puvulla, mutta hallitsee esiintymisen todella hyvin (U). Kisassa on kuitenkin mukana myös upealla puvulla varustettu surkea esiintyjä (D). Jos kuvitellaan, että puvulle ja esitykselle on molemmille maksimipistemäärä, esim. esitys 15p. ja puku 10p. U ei yllä aivan maksimi pistemäärään esityksellään eikä saa puvustaankaan kovin paljoa pisteitä. D taas saa kaikilta tuomareilta täydet pisteet puvusta ja jokusen hassun pisteen esityksestä. Käy lopulta niin, että D:n pisteet ylittävät U:n, vaikka D:n esitys ei ollut yhtä hyvä kuin U:n, koska osa tuomareista ei ymmärtänyt U:n esityksen sisältöä puutteellisen sarjatietouden vuoksi. Onko ”esityskisassa” oikein palkita kisaaja, jonka esitys oli ihan hanurista?

Näitä voi miettiä moneen suuntaan. Olen saanut tässä jo pikkuruisen nuppini hyvin sekaisin vain sillä, että olen vellonut päässäni näitä asioita. Kuten voi huomata en oikeasti saanut mitään järkevää ratkaisua vedettyä mihinkään. Olen kuitenkin tullut siihen tulokseen, että ultimaattisesti reiluin cosplay-kisa olisi sellainen, jossa kaikilla kisaajilla olisi sama puku, he eivät esiintyisi vaan teleportattaisiin lavalle ja takaisin tai heille annettaisi kaikille valmis esitys, josta sitten katsottaisiin, kuka sen parhaiten vetää läpi. Tätä odotellessa vaihtoehtona on natsimaiset pilkunnussintasäädökset pukujen pisteytyksestä.

Kohta pyörtyvä Fukka kiittää ja pyytää anteeksi, jos teksti oli liian raskasta ja esimerkkitäytteistä.



PS: Hyvät joulut! Minä leivoin torttuja, vaikka en ole niihin koskenut edes pitkällä tikulla yli kymmeneen vuoteen!

perjantai 16. joulukuuta 2011

Karva-asiaa

Hellurei!

Nyt ei sitten ole kyse mistään karvan kasvatuksesta, poistosta tai ihmiskarvasta yleensäkään. Asiaa peruukeista. Uutta ja vanhaa on luvassa.

Viimeinkin onnistuin keräämään rohkeuteni ja lähdin työstämään Mariyan peruukkia, ja sain sen jopa lähes valmiiksi. Pientä viilausta vaille vain, mutta pitää pohtia seuraavaa toimintasuunnitelmaa. Minä siis en osaa leikata peruukeita ja oli aika lailla itkussa pitelemistä Mariyan otsiksen kanssa. Alunperin peruukki näytti tältä.

Tämä ei ole Misa Misa!
Epätoivoisen käsittelyni jälkeen se näyttää siedettävältä. En ole siihen tyytyväinen, mutta hoksattuani asian ytimen, onnistuin edes jotenkin saamaan tämän kuosiin (se oli hirveämpi, uskokaa huviksenne). Väri on edelleen todella vaalea, ja luultavasti aion sen vielä värjätä, mutta tuskin kerkeän ennen Frostbite'a. Olkoon sitten vaikka Albino-Mariya. Yritti tämä peruukki minua puijatakin, nimittäin sillä, että sen pieni pyöreä skin-top ei ollutkaan keskellä päätä, vaan hieman sivussa.

Mariyalle aion ostaa punaiset piilolinssit, kunhan löydän jostakin edes jotenkin luonnollisen väriset. Yhdet punaiset minulla on jo, mutta ne ovat aivan liian räikeät tätä kokonaisuutta varten. Jostain syystä ainoat kohtuu luonnollisen väriset punaiset piilolinssit, mitä internetin ihmemaailmassa myydään, ovat Sharingan-mallisia... WHY?! OH WHY?!

Tässä hiljattain sain myös päätettyä suuren dilemmani erään hahmon tekemisestä. Tilasin sitten tuolle hahmolle peruukin, kun lähti niin halvalla. 8€ hinta pisti hieman miettimään, että onkohan tuosta peruukista mihinkään. Eilen se kuitenkin oli postiluukusta tupsahtanut sisään ja kerkesin sen kotiin tullessani talloa ennen kuin sain sen ulos paketista.

Saanko esitellä; uusi ihastukseni.
8€ tästä ihanuudesta on aliarvioitua! Valitettavasti en onnistunut ottamaan kuvaa, jossa tuo peruukki olisi päässyt oikeuksiinsa, mutta voin taata, että se on tuuhea, kaunis ja ihana. Tilaan ehkä toisen, niin voin laittaa tämän hyvillä mielin palasiksi (tämä ajatus toistuu aina uuden peruukin kanssa). Hahmosta lisää myöhemmin, mutta sen voin sanoa, että alunperin etsin paljon lyhempää peruukkia. Peruukki saapui myös todella nopeasti, vaikka en saanut mitään tiedotteita myyjältä missään välissä. Lie onko tällä ollut osasyy:

Kotitaloustuote?
Olen tottunut siihen, että peruukkini saapuvat pusseissa, joissa lukee 'gift', 'wig' tai jopa 'wigg', mutta 'Household article' on ihan uusi juttu. Yhdyn kuitenkin tämän peruukin myyjään ja olen sitä mieltä, että peruukin pitäisi olla kotitaloustuote.

Kehun tätä uutta karvalastani vähän lisää. Tämä on ensimmäinen peruukkini, joka oikeasti sopii omaan päähäni. Minulla on pieni pää. Yleensä peruukit ovat minulle aivan liian isoja, vaikka kiristäisin ne kuinka tiukalle. Ja vaikka peruukki pysyisi lopulta ihan hyvin päässä, niskalätkä ja korvien kohdat vaeltavat aina jossain väärillä mailla. Mutta! Kerrankin olen onnistunut hankkimaan peruukin, joka sopii täydellisesti, eikä tarvinnut laittaa edes kireimmilleen. Tämä peruukki <3

Tästä jatketaan ja katsotaan, mitä saan aikaan joululomalla. Pitäisi tehdä ihan omia sekä OF'n juttuja. Tulevaisuudessa on kuitenkin luvassa suuria pohdintoja erinäisistä asioista.

keskiviikko 7. joulukuuta 2011

Ulkona kontekstista

Moro!

Meinasin olla liian laiska ja lykätä tätä merkintää viikonloppuun, mutta en sentään. Tämän vuoden syksyn alussa tein hassun siirtymän harrastuksesta toiseen, ja liityin Fredrikin riveihin. Kovin paljoa julkista toiminta yhdistyksellä ei ole ollut, mutta adventtiviikonlopun naisten joulumessut toivat hieman esimakua erinäisistä edustustoimista.

Lähdimme myymään joulumessuille koruja sekä hieman esittelemään cosplay'ta ihan uudenlaiselle yleisölle. Kun Pohjankartanon koulu oli pullollaan noin 35-80v. naiskansaa, tunsin oloni hieman väärinsijoitetuksi. Vaikka saankin epämääräisiä kiksejä siitä, että voin kulkea conipaikalle puku päällä ja saada ihmiset pysähtelemään ja parhaimmillaan sammuttamaan autonsa liikennevaloihin, oli silti olo messuilla aika tukala. Sarkastiset aplodit huvittivat, mutta saivat myös ihokarvat pystyyn. Onneksi seurueemme onnistui naurattamaan suurimman osaa päivästä, enkä välillä edes hoksannut missä olin ja mitä minulla oli päälläni.


Esiintyminen hassuissa tamineissa niin suuren joukon edessä ihmisiä, jotka eivät suurella todennäköisyydellä tiedä cosplay'sta kovinkaan paljoa, oli oikeastaan hyvin jännittävää. Ihmisten kommentit, katseet ja ihan pelkkä käyttäytyminen olivat mielenkiintoisia. Osa ihmisistä tietenkin tuli innokkaasti juttelemaan ja osa taas ihan oikeasti kiersi meidät kaukaa.

Minä taisin olla se kaikista oudoin, koska valitsin Sanin edustuspuvukseni muiden hihhuloidessa sievissä koulupuvuissa. Syynä Sanin ottamisee oli se, että se on helppo ottaa pois päältä ja pukea. Tiukka aikataulu ei varmaan olisi muille puvuille toiminut.

Yksi huvittavista hetkistä messuilla oli se, kun eräs vanha mies tuli ja kutsui minua sieneksi. Oli hiemen hysterian sekaiset naurut purskahtaa saman tien, mutta onneksi ne sai joten kuten pidätettyä. Oli myös hupaisaa nähdä omia opettajia paikan päällä :B

Fuu kiittää.

maanantai 28. marraskuuta 2011

Ryssitty poi... ei enää niin ryssitty

Heiiiiiiiiiiiiiii!

Suureksi ilokseni saan ilmoittaa, että Mariya on edistynyt! Eihän siinäkään mennyt kuin ikuisuus. Peruukki tuli kai tilattua jo viimetalvena, mutta muuten Mariya on saanut olla kohtuu rauhassa. Kunnes tuli Mariya Holic Alive. Pari jaksoa ja löysin taas sen ihanuuden, mitä Mariya on.

Mariyan hameen ompelin jo kesällä ennen Animeseminaaria, mutta sössittyäni paidan meni taas innostus kyseistä hahmoa kohtaan. Siksi hamonenkin on vain apaattisesti ja yksin riippunut hengarissaan tähän asti. Hameen malli on todella nätti, mutta prässäykset tekevät siitä todella ikävän pitää, kun ne eivät meinaa pysyä suorassa vaan pullistelevat hieman, jos niitä ei oijo istumisen jälkeen.

Hunovalo on huono.
Ensimmäiselle paidalle todellakin kävi niin, että pääntiestä tuli aivan liian iso ja materiaali oli liian läpinäkyvää. Siksi kävinkin ostamassa uuden paksumman paitakankaan jo aikaa sitten, mutta vasta jokin aika sitten sain potkittua itseäni tarpeeksi, että sain jotain aikaan (taas muutama Mariya Holic Alive -jakso auttoi). Uusi kangas oli paksua puuvillaa, mutta hyvin inhottavaa ommella. Pidin ensimmäisen paidan väristä paljon enemmän, mutta se tosiaan oli liian läpinäkyvää ja 100% polyesteriä. Alavarat paistoivat kivasti läpi, eikä edes Mariyan koulupuvun liivipaita olisi pelastanut asiaa.

Kun olin saanut uuden paidan kasaan pidinkin siitä ihan kovasti. Pääntie oli korjattu ja, vaikka paita muuten ei ole yhtään minun tyyliseni, sen pitäisi sopia Mariyalle oikein hyvin. Pidän myös kauluksen pyöreämmästä muodosta tuossa uudessa paidassa.
Yllä ei sössitty. Alla sössitty.

Ensimäisessä paidassa on siis normaali kokoinen kauluspaidan pääntie, mutta uudessa paljon pienennetty. Että olin onnellinen, kun MHA'ssa on ehkä sarjan ainoa lähikuva tuosta kauluksesta. Se näyttää laskostetulta kauempaa, mutta jopa animessa se on oikesti poimutettu! Suuri helpotus, koska noin kapean kappaleen laskostaminen niin tiiviisti olisi ollut helvettiä. Nyt paita on nappeja ja helmaa vaille valmis. Sitten pitäisi repiä jostain energiaa kaavoittaa se liivipaita.

Hei, käyn kristillistä tyttöjen sisäoppilaitosta.
Eräs yö hyökkäsin myös saksien kanssa Mariyan peruukin kimppuun, mutta toistaiseksi työ on vielä kesken ja näyttää hirveältä. Voi olla, että itken silmät päästäni ja päädyn tilaamaan uuden peruukin, koska minä en osaa leikata otsatukkaa! Ennen peruukkeja en ole ikinä leikannut kenenkään hiuksia saksilla. En muiden, enkä omiani. Toivoa taas saa, että pääsisin tästä jotenkin edes eteenpäin. Piilolinssitkin pitäisi tilata.

Fukka kiitää ja painuu pieneen koloon.

PS: Suunnitelmissani ei ollut lähteä Desucon Frostbite'en, mutta epämääräisten sattumusten johdosta, taidankin olla tulossa. Mariya pitäisi siihen mennessä olla valmiina ainakin, mutta mielummin ottaisin Rurukan mukaan. Ruruka ei kuitenkaan ole oikein vielä millään mallilla... Saa nähdä!

lauantai 19. marraskuuta 2011

Sininen, vaikka sitä vihaankin

Moi.

Kuten huomata saattaa otsasuoneni lopulta poksahti tuon edellisen ulkoasun kanssa. En edelleenkään ole missään muotoa osaava ihminen näillä osa-alueilla, mutta yritin silti saada aikaan jonkinmoisen uuden ulkoasun. Se vanha bannerikuvakin, joka oli vuodelta keppi ja kerjäläinen, oli naksuttanut päätäni lähes puolivuotta. Se on siis korvattu hieman uudemmalla materiaalilla. Malli on pysynyt yksinkertaisena, koska yksinkertainen on paras. Kokonaisuutena tämäkin on hyvin tönkkö, mutta onpahan vaihtelua. Bannerin takia väriksi sattui pääsemään... sininen. Minä en pidä sinisestä, joten voi olla, että otsasuoni alkaa tykyttää puolta aikaisemmin nyt kuin edellisen värin kanssa. Saa nähdä kuinka kauan tämä malli pitää pintansa. (Tietenkin voisin yrittää kiristää/lahjoa/uhkailla Tiistaita tekemään minulle hienon ulkoasun >:3)

Ja muihin asioihin.

Tässä hiljattain päätimme Rullarinkelin kanssa houkutella Pohjois-Suomen cosplay-kansaa yhteen miitin voimin. Pohjoisen pukuilijat ovat harmittavan hajallaan ja nyt olisi tarkoitus saada edes jotain kontaktia toisiimme. Eli kaikki painelevat nyt Anikin ketjuun ja lähtevät sosiaalisoitumaan meidän kanssa tuossa ensivuoden puolella. Vaikka et olisikaan Pohjois-Suomesta tai kovin harras pukuilija, mukaan vaan.

Fuu kiittää ja toivoo, että tekin kestätte ulkoasua.

torstai 10. marraskuuta 2011

Kannan ihoni alla ylimääräistä tavaraa

Heissan.

Tämän merkinnän aiheena tulee olemaan jo moneen kertaan pohdittu aihe eli cosplay ja laihduttaminen. Olen pohtinut omaa suhtautumistani painoon ja ulkomuotooni aina uudestaan ja uudestaan, kun se sattuu silloin tällöin nousemaan esiin cosplay’n ohella. Olen myös epäröinyt merkinnän tekemistä tästä aiheesta siksi, että juuri sillä hetkellä, kun olen saanut ajatukseni kasaan, joku muu kerkeää ensin. Välillä olen pohtinut kannattaako minun asiasta oikeasti edes kirjoittaa. Onko minulla mitään kunnon sanottavaa asiasta? Nyt olen kuitenkin asiaa tarpeeksi päässäni vellonut ja tullut siihen pisteeseen, että tämä on pakko saada pois systeemistä. Kirjoitin tämän tekstin jo pari kuukautta sitten, mutta nyt se saa nähdä päivän valon.

Minä kuulun niihin ihmisiin, jotka laihduttavat cosplay’n vuoksi, tai toisaalta enemmänkin sen voimalla. En ole koskaan ollut ylipainoinen, mutta ”laihat” päiväni ovat jääneet yläasteelle, jolloin tuli harrastettua liikuntaa vähintään kolme kertaa viikossa säännöllisesti. Yläasteen jälkeen kuitenkin harrastukset ovat muotoutuneet uudelle mallille ja se liikuntapuoli jäänyt valitettavan vähälle. Ruokatottumukset ovat pysyneet lähestulkoon samana, minkä takia vyötärölle on pienellä vauhdilla kertynyt omasta mielestäni ylimääräistä.

En usko, että näkisin mitään laihtumisen tarvetta, ellen sattuisi harrastamaan cosplayt’a. Vasta sen jälkeen, kun pukuilun maailmaan olen astunut, olen alkanut kyseenalaistaa omaa vartaloani. Cosplay’ssa oman vartalon muodot voi kikkailla piiloon aika monissa tapauksissa, mutta aina se ei ole mahdollista. Joskus on pakko päästä leikkimään niitä lempihahmoja juuri siitä syystä, että ne ovat niitä LEMPIhahmoja.

Syy, miksi nämä ylimääräiset kilot minua niin häiritsevät, on se, että minä haluaisin pukuilla niitä vähäpukeisia hottisnaisia, joilla vilkkuu perse! Olen kyllästynyt siihen, että minun pitää miettiä, voinko tehdä jonkin tietyn cosplay’n, koska hahmo on vähäpukeinen ja laiha. Minä haluan vetää päälleni sen makkarankuoren, joka ei anna mitään anteeksi! En kuitenkaan halua tehdä sitä, jos tiedän itse, etten näytä hyvältä edes omasta mielestäni, saati muiden. Yksi motoistani on: ”Aina ei tarvitse näyttää hyvältä,” ei edes julkisesti, mutta on niitä hetkiä, jolloin oikeasti haluan, haluan, oi niin haluan olla kaunis ja hyvän näköinen. Edes hetken. Se on mielestäni aivan samankaltaista pyrkimystä täydellisyyteen kuin mikä tahansa puvunteon vaihe.

Tässä vaiheessa kaikki cosplay-laihduttamisen vastustajat tökkivät kuvitteellisia lasejaan ylös nenänvartta ja mutisevat, että on niitä naisia vaatteetkin päällä. On tietenkin, mutta minä haluan ne naiset, joita minä rakastan syystä tai toisesta. En minä halua esitellä avujani koko maailmalle vain siitä ilosta, että voin vähän heruttaa, vaan siksi, että minä oikeasti pidän niistä hahmoista. Niillä sattuu vain jostain syystä olemaan vähän vaatetta.
Hyvänä esimerkkinä Air Gear’n Ringo. Jos ei sitä joku tiennyt, minä rakastan Air Gear’ä ja satun myös rakastamaan Ringoa. Joku päivä minä vielä teen Ringo-cosplay’n. Onneksi Ringolla on niin paljon hienoja ja peittäviäkin asukokonaisuuksia, että minäkin voin ne hyvillä mielin lähitulevaisuudessa tehdä, mutta kun minä haluan tehdä tämän:
<3

Syy, koska se on Ringo ja koska se on nätti. Kaikista Ringon asuista mielestäni tämä on se ihanin. Siihen on vielä kuitenkin matkaa, että uskaltaisin tuon tehdä. Pitkä matka.

Oikeasti cosplay ei ole se ainoa syy, miksi haluan pudottaa painoa, mutta cosplay avasi silmiäni. Ensimmäisen kerran, kun ryhdyin oikeasti pudottamaan painoani, oli, kun suunnittelimme tekevämme ryhmä-cosplay’n 2009 Animeconiin. Suunnitelmissa oli Final Fantasy X-2 YuRiPa-ryhmä. Minulle sattui sitten Paine’n nakki mm. pituuteni puolesta. Pohdimme pitkään, mitkä asut haluaisimme tehdä ja lopulta päädyimme ryhmän perussettiin.
Paine da Sexy
Niin… Kaikkien noiden vöiden ja remmien kanssa, minä olisin tursunnut joka suuntaan. Tarina jatkuikin sitten sillä, että minä hyvin vakavissani lähdin pudottamaan kiloja pois. Ja se toimi hyvin. Jätin pois kaikki makeat herkut, sipsit, limut ja alkoholin. Ainoat herkut, mitä söin, olivat pulla ja salmiakki. Kumpikaan ei ole minulle mitään himotusherkkua, joten niitäkään ei tullut syötyä paljoa. Lisäksi kävin tuolloin kahdella liikunnankurssilla ja tein oman pienen kunto-ohjelmani lähes joka ilta sekä kävin vielä ratsastamassa tuohon aikaan. Eli ei mitään naurettavia ruokalakkoja tai vastaavaa. Lopulta kuitenkin ryhmämme peruuntui ja tuntui siltä, että kaikki oli ollut turhaa. Vaikka cosplay oli tuolloin se suurin motivaation lähde, se avasi silmäni yhdelle asialle, joka on tälläkin hetkellä minulle se tärkein; Minä voin hyvin. Oloni oli kaikin puolin parempi, kun oli hieman hoikempi kuin aikaisemmin. Jaksoin paremmin ja pelkkä oleminen oli helpompaa ja mukavampaa. Pudotin yhteensä ehkä vain 7 kiloa, mutta jo se sai aikaan niin mukavan tunteen. Nyt, hieman taas lihoneena (Hei opiskelijaelämä, olet perseestä!), haluaisin päästä takaisin tuohon mukavaan tunteeseen JA näyttää puvuissa paremmalta. Onneksi paino on pudonnut jo aika paljon viimetalvesta, vaikka en ole muuten kuin suuhun menevän tavaran avulla sitä säätänyt.

Joku päivä...
En sano, että kaikkien pitäisi olla samalla linjalla kanssani cosplay-laihduttamisen suhteen. Jokainen päättäkööt omasta kehostaan. Halusin kuitenkin tuoda tämän oman suhtautumiseni esille, koska se tuntuu olevan jonkinlainen välimuoto niistä ääripäistä, jotka ovat keskustelun kohteena yleisimmin. Yleensä cosplay-laihduttamisesta hypätään suoraan syömishäiriöihin tai siihen, että katsotaan aisaa asenteella: ”Vitut, syökää ne suklaakuorrutetut rasvamakkaranne!” Senkin olen huomannut, että ihmiset vouhkoavat paljonkin laihduttamisesta, mutta pian tyrmäävät asian monenlaisilla joskus jopa mitäänsanomattomilla tekosyillä.

Koska minun naisillani pitää olla asennetta.
Paino ja ulkomuoto ovat vakavia asioita. Varsinkin nyky-yhteiskunnassa ja cosplay-harrastuksen keskuudessa. Tiedän itsekin, etten tule koskaan pääsemään anime-tyttömittoihin, vaikka kuinka laihtuisin, mutta oman vartalon muokkaamisella voin päästä hieman lähemmäs hahmoa. En kuitenkaan ole näännyttämässä itseäni tai kannustamassa muita tekemään samoin. Tällä hetkellä minä en tee juuri töitä sen eteen, että saisin kiloja pois, mutta uskon, että kunnon hahmon löytyessä, motivaationi kohoaa jälleen tähtiin. Tavoitteeni eivät koskaan kuitenkaan ole: ”25 kiloo pois nyt heti! Kolme viikkoa aikaa!” Vaan muutos tapahtuu hiljakseen pitemmällä aikavälillä. Kuitenkin ruumiinrakenteeni tulee aina olemaan se, mitä se on (ellen saa jostakin pöllittyä paria selkänikamaa, että saisin vähän lisäpituutta tuohon olemattomaan selkääni). Sille en oikeasti voi mitään enkä luultavasti koskaan tule olemaan omasta mielestäni tarpeeksi timmi tiettyjä hahmoja varten. Silloin täytyy vain jättää hahmo väliin tai uhmata omia ajatuksiani.

Ritsuka on niin rimpula.
Ehkä tämän purkaminen saisi minut taas motivoitumaan ja ehkä minä vielä tulevaisuudessa voin nähdä itseni nättinä sellaisessa puvussa, jonka olen aina halunnut tehdä.

Shiva on FF-sarjan luottonarttu.
Mercedes tai edes sen soturikeijut ;_____;


Fuu kiittää.

lauantai 29. lokakuuta 2011

Kuution sankarisaldoa

Moi!

Siitä on jo vierähtänyt aikaa, kun sain ensimmäiset viimemerkinnässä mainitut kuvat käsiini. Tässä siis tulee  Studio Kuution järjestämän studiokuvauksen tuotoksia. Kaikki kuvat ovat Markku Hyttisen ottamia ja muokkaamia. Minä en ole koskenut mihinkään. Olen vain hyppinyt paikallani joka kerta, kun sain uuden sähköpostiviestin, joka sisälsi kuvia.



Studio Kuutio - Markku Hyttinen 

Studio Kuutio - Markku Hyttinen 

 Studio Kuutio - Markku Hyttinen 
Kuvaajan suosikki

Studio Kuutio - Markku Hyttinen 
Oma suosikkini

Studio Kuutio - Markku Hyttinen 

Kuvaajan suosikkikuva on tuo kasvokuva. Itse mietin, onko ilme hieman ylimielinen Zidanelle, mutta silti pidän siitä kovasti. Siinä näkyy korvakorukin, joka on jostain syystä yksi lempiyksityiskohdistani koko puvussa. Kokeilin uutta meikkiä näissä kuvauksissa, mutta se ei tahdo missään kuvissa kovin kummoiselta näyttää. Ei edes tuossa kasvokuvassa. Ensikerralla vähän enemmän tavaraa naamaan taas.

Oma suosikkini on ehdottomasti tuo selkäkuva. Rakastan vain tuon peruukin pitkää huitulaponinhäntää niin kovin. Siitä huolimatta, että kuvassa ei näy kasvoja, on siinä mukana jotain hyvin vahvaa ja itsevarmaa. En sitten tiedä, näkeekö kukaan muu tässä kuvassa mitään merkittävää, mutta minulle ryhti ja selkä kertovat hyvin paljon.

Taustapaperin väri ei minua häiritse yhtään, vaikka jälkikäteen Klubin puolelta tulikin hieman epäilyksiä sen suhteen. Jotenkin se on valeanpunaisuudessaan yhtä imelä kuin Zidane itse.

Vaikka minä sain näistä kuvauksista todella paljon iloa irti, näitä kuvia katsellessa tulee kuitenin sellainen olo, että mallina minulla on vielä paljon kehittymistä. Minulle on helpompi huitoa ja sätki kuin olla paikallaan. Siksi ehkä pidän tilannekuvista niin paljon. Pahana tapanani on myös ylinäytellä ilmeitä kuvissa. Toivon kuitenkin kehittyväni myös tällä saralla.

En tiedä, missä vaiheessa minun on mahdollista saada muiden kuvaajien ottamia kuvia. Heillä oli hienot omat visionsa siitä, mitä halusivat. Toivotaan, että kuvia tulee piakkoin.

Kiitos vielä suuresti Studio Kuutiolle ja Kuutioklubille!

perjantai 14. lokakuuta 2011

Kuutiokuvausta

Hei!

Vaikka pukujen tekemisintoi on vaipunut jonnekkin apatian ja laiskuuden syövereihin, olen silti saanut kokea kuluneen viikon aikana jotakin hyvin jännnittävää cosplay'n parissa. Mariyalle eikä Rurukalle ole toistaiseksi tapahtunut mitään uutta, paitsi ajatustasolla (tai periaatteessa Ruruka sai housun kaavat myös, mutta ne on koulu juttuja). Lupailen itselleni toistuvasti, että aloitan pian, mutta koska määräaikaa ei toistaiseksi ole, arvailen villisti, että kehitystä ei tule tapahtumaan.

Kuitenkin, menkäämme tämän kertaiseen aiheeseemme.

Kesällä sain sähköpostia tuolloin vielä tuntemattomasta lähteestä. Viestissä kyseltiin missä oululaiset cosplay-harrastajat luuraavat ja miten heitä voisi lähestyä. Tarkoitus oli etsiä malleja eräänlaiseen kuvaus projektiin, ja herra, joka minuun otti yhteyttä, oli aijemmin "nähnyt tyttökatraan "hassuissa" tamineissa kaupungilla," ja saanut siitä idean etsiä muita pukuilijoita.

Minä olin ajatuksessa mukana heti sillä sekunnilla, kun viestin luin, ja lupasinkin yrittää värvätä muita ihmisiä mukaan. Kosiskelin aika monia ihmisiä ja sain hyvin innostuneita vastauksia, mutta ajan myötä ihmisten muu elämä alkoi tulla tielle. En halunnut kuitenkaan tuottaa pettymystä niin sinnikkäälle ihmisella, joka oli minut jostain kolosta kaivanut esiin. Halusin tarjota jotain muutakin kuvattavaa kuin itseni. Yritin sitten kuvauspäivää edeltävällä viikolla ja päivänä vielä houkutella ihmisiä mukaan, mutta kaikilla tuntui olevan jännempää tekemistä.

Lopulta päädyin kuvauksiin yksinäni ja päätin ottaa mukaani Zidanen. Muina vaihtoehtoinani olivat San ja Kusuri Uri. San sai kenkää sillä verukkeellä, että neidistä on jo paljon kuvia, lavalta, kuvauspalvelusta ja Hyrynsalmelta. Ja San on aika väritön verrattuna muihin pukuihini. Kusuri Uri oli alusta alkaen hyvin epävarma tapaus. 2010 Cosplay Gaalan jälkeen ei ole kovin tehnyt mieli sitä pukua katsella. Ei siksi, että olisin ottanut kisassa nokkiini, vaan siksi, että todellakin tuomareiden palaute oli osunut oikeaan. Koska Kusuri Uri sattuu olemaan yksi lempihahmoistani IKINÄ, tahdon tehdä hänet tulevaisuudessa uudestaan niin hyvin kuin mahdollista. Ompelu- ja kaavoitustaitojen kartuttua olen nähnyt sen, että voisin tehdä tuon puvun niin paljon paremmin nyt. Se tieto hallussni, en halua "murjoa" kuvaani Kusuri Urista sillä, että laitan päälleni puvun, johon en todellakaan ole enää tyytyväinen.

Pakkasin siis Zidanen epämääräisiin pussukoihin ja lähdin matkaan. En edes ollut varma mihin minun oli mentävä tai miten aikataulut antaisivat armoa. Häiritsi myös se, että olin menossa yksin, eikä kukaan olisi auttamassa bindauksessa. Viime minuuteilla sain onnekseni tylsistyneen, kauneimman Beettani mukaan. Beetta ei ole cosplay/anime/manga/videopeli/etc.-harrastaja, mutta oli suurella sydämellä mukana auttamassa <3

Kuvauksissa minulla oli hauskaa. En ole ikinä ollut kunnon studiokuvauksissa (YO-kuvatkin otettiin pusikossa). Oli jännä seurata kolmen kuvaajan säätöä valojen ja kameroiden kanssa. Osalla kuvaajista oli selkeät omat visiot siitä, mitä he halusivat, mikä oli todella hyvä, koska itse olin oikeasti aivan ulalla siitä, mitä minulta haluttiin.Aluksi oli hieman vaikea rentoutua kuvattavaksi, koska yritin ehkä miettiä kaikkea liikaa, mutta loppua kohden sekin alkoi onnistua.

En vielä tiedä ollenkaan, millaisia lopulliset kuvat ovat tai, mitä niistä lopulta tulee. Minulle ei kovin montaa kuvaa kamerasta näytetty, enkä edes pyytänyt saada nähdä niitä, koska minä tykkään yllätyksistä. Nyt täytyy vain odotella, että jossain vaiheessa kuvista alkaisi kuulua jotain. Odotan täällä aivan täpinöissäni.

Fuu kittää ja vielä kerran kiitokset Kuutioklubille mahtavasta illasta!

PS: Seuraavana vuorossa olisi Kitacon.

sunnuntai 11. syyskuuta 2011

Rakastamani apinapoika

Terve!

Eräs päivä muistin asian, jonka tyystin olin sysännyt sivuun. Nyt pienessä tylsyydessäni päätin kuitenkin korjata asian, josta niin monet muut blogimaailman pukuilijat onnistuivat minua muistuttamaan. Pukuraporttia pukkaa monelta suunnalta hyvin paljon ja minäkin aijon liittyä tähän paraatiin.

Zidane valmistui hyvissä ajoin Desuconia varten, mutta kaikki aikani jotenkin katosi Desun jälkeen. En saanut Zidanesta tehtyä raporttia ja lopulta totesin, että korjaillaan ja viimeistellään pukua ennen, kun raportoidaan. Kuitenkaan Animeseminaaria varten en jaksanut tehdä mitään korjailuja enkä muutakaan. Tällä hetkellä Zidane repsottaa enemmän kuin koskaan, mutta haluan silti tehdä siitä pukuraportin, koska tunnen, että huonosta kuosistaan huolimatta Zidane ansaitsee oman merkintänsä.

Sarjassa 'Ilmeeni' osa 254

Projektina Zidane oli hyvin pitkä, mutta sen selittää todella pitkät tauot puvun teossa. Sinisen housukankaan taisin ostaa syksyllä 2010, mutta muuten suurin osa puvusta tehtiin touko-kesäkuussa ennen Desua. Joitain osia vanhemmasta Zidane-puvustani sain uudeleen käytetyä tässä uudessa versiossa. Niitä ei kovin paljon ollut, mutta olipa kuitenkin. Valkoinen trikoopaita on uusiokäytössä, kaivelin vanhasta hännästä täytettä uuteen häntään ja vein pompulan edellisestä peruukin irvikuvasta. Suurin apu vanhasta puvusta oli kuitenkiin siinä, että  olin jo kerran pohtinut läpi monia asioita puvussa. Esimerkkinä liivin nahkakoristelut, jotka monet ovat tehneet täysin suorasta tekonahka/kangas/nahka kaitaleesta. Tein näin itsekkin ensimmäiseksi, mutta huomasin, että eihän se toimi oikein ja lopulta piirsinkin nahkaosille omat kaavat.

Ryttyyyyy...

Kaivelin vanhan liivin esiin kaapin pohjalta uuden tekemisen jälkeen (ainoa asia, mitä vanhasta on vielä jäljellä). Yllä uutta ja alla vanhaa. DISSIDIA-versio on paljon yksityiskohtaisempi kuin IX-versio, mutta eniten minua hämmästytti näiden kahden liivin laatuero. Uuden liivin tekemiseen hyödynsin vanhan kaavoja, mutta niitä piti aika lailla parannella. Liivikankaan etsiminen tuotti tuskaa. Löysin aivan täydellisen värisen veluurikankaan, mutta se jousti joka suuntaan enemmän kuin laki sallii. Lopulta se oli väriltään paras vaihtoehto, joten päätin kokeilla tukikankaan kanssa leikkimistä ja tuin lopulta kaikki liivin kappaleet ja lopputulos olikin ihan kelpuutettava. Liivinkaulukst tein vanhoista hukkapaloista, jotka satuin löytämään laatikosta.

Housut olivat äärettömän mukavat päällä, eikä niissä tullut kuuma, vaikka epäilin sitä aluksi. Haaveilin Zidanen uusista housuista todella paljon, koska huomasin ensimmäisessä versiossa rakastavani häntää todella paljon. Häntä on ommeltu housujen takasauman läpi kiinni housuihin. Sen sisällä on 2mm rautalankaa kaksinkerroin teipattuna yhteen. Häntä on siksi aika painava, mutta se pysyy pystyssä eikä vedä housuja alas päin, koska siinä on myös nauhat, joilla saan sen sidottua lanteilleni. Tällä systeemillä häntä on niin hyvin kiinni minussa, että tunnen lähestulkoon jokaisen pienen liikkeen, minkä häntä tekee.

Jotkut halusivat kuvata pelkkää häntää

Vyöt olivat jotain aivan ihmeellistä. Referenssikuvia katsellessa päässä pyöri, koska osa vyöstä näyttää mystisesti katoavan jossain tuolla oikean kyljen takana, eikä sitä enää näe takaa päin. Oma vyöni on kahdessa osassa, joista toiseen olen ommellut osan kiinni ja jotkut kohdat on kiinnitetty tarranauhan paloilla.

 Mistä ne tulee?!

Tarrakiinnitykset.

Olen saanut ystäväni äidiltä hirmuiset määrät vaahtomuovilevyjä, joita päätin käyttää kalvosien toteuttamisessa. Reffikuvissa kalvosit ovat myös aivan ihmeelliset. Ne ovat aika muodokkaat ja paksun näköiset, joten vaahtomuovi toimi ihan kohtuu hyvin.

Vasemmalla nappeja vaille valmis tuotos ja oikealla harjoituskappale.

Valmis tuotos.

Kenkiin minulla on suunnaton viha-rakkaussuhde. Niiden tekeminen oli hauskaa, mutta hyvin työlästä. Olen tainnut mainita siitä, että olen maailman huonoin kengänpäällisten tekijä, mikä ahdisti jo suunnittelu vaiheessa. Kengissä on alla mustasta hieman joustavasta kankaasta tehty päällinen, jonka päälle olen craftista tehnyt epämääräisen rakennelman. Pohkeen puolella on vetoketju kiinitys, jonka hylkäsin, mutta lopulta toteutinkin. En ole craftinkään käsittelyssä kovin kokenut, joten nämä tarjosivat ihan hyvin haastetta. Pidän lopputuloksesta, vaikka se ei ole paras mahdollinen. Kengät ovat se osa puvusta, jonka haluaisin tehdä lähestulkoon kokonaan uudestaan, mutta se käsinompelun määrä, minkä ne vaativat on vain plyäh... 

Ne ovat kärsineet.

DISSIDIA-versioissa on se kiva puoli, että ne ovat täynnä kaikkea pientä. Zidanen toisessa korvassa roikkuva korvakoru, jota kukaan tuskin huomasi, liivin kuvioinnit selässä ja hartijoiden yli, sekä tuo ihmeellinen silmikko, joka roikkuu kaulassa. En tosiaan keksinyt sille parempaa nimitystä kuin silmikko, ja sillä olenkin tuota hökötystä kutsunut. Kaikki helmet tässä puvussa on maalattu itse, koska ihmeelliset metallinhohtoiset pastellinsävyt ja oikean kokoiset kultahelmet.


Minulla on varmaan epäinhimillinen suhde pukuihini, koska pidän niiden joistain osista niin paljon. Zidanen peruukkikin on peräisin jo lähes vuoden takaa, mutta sen leikkaaminen tapahtui suuressa kiireessä, enkä ehtinyt edes ajatella sitä, että olen tuhoamassa niinkin kauniin peruukin. Lopulta ihastuinkin samaan peruukkiin uudestaan. Kävin sitä tosiaan vielä hieman korjailemassa Desun peruukkipajassa. Kaikista ihanin asia tuossa peruukissa on kuitenkin se liehuva poninhäntä, joka oikealla ihmisellä näyttäisi vain älyttömän hassulta.

Se on pitkä <3

Kovin en voi enää Zidanesta kertoa ja sovittakoon, että lopput pikkujutut jääköön salaisuuksiksi (jotka paljastan kuitenkin kysyttäessä). Näin loppukevennyksenä saatte kuvan, jonka kanssa minulla ei ole oikeasti mitään tekemistä. Kaikki on vain Kiden syytä.

Voittaja fiilis.

Fuu kiittää.

PS: Anteeksi pyynnöt vielä Miwolle törkeyksistäni. Taas tuli huomattua, että välillä pitäisi antaa asian suodattua kunnolla.

keskiviikko 7. syyskuuta 2011

Tracon: Kakkaa ja timantteja

Moi!

Näin ensin haluan saada erään asian pois alta; olen lusmu. Jo kertaalleen ryssittyjen suunnitelmien ryssiminen kävi tällä kertaa helposti. Mariyahan ei valmistunut Animeseminaariin eikä Traconiin. Annan nyt hyviä tai huonoja (saatte päättää aivan itse) selityksiä tapahtuneelle. Animeseminaarin jälkeen minulla oli vajaat kaksi viikkoa aikaa saada Mariya valmiiksi. Tuohon aikajaksoon sisältyi kuitenkin Saryruskoin uudelleen lämmittely ja matka Seinäjoen harrastajateatteri -päiville. Lopulta minulla oli kaksi päivää aikaa saada Mariya kassan. Ei onnistunut, koska en edes yrittänyt, joten pakkasin laukkuuni Sanin (la) ja Cloudin (su) ja matkasin kohti Tamperetta.

Statuspäivitykseni ennen lähtöä. Ei se kovin mennyt vikaan.

Lähdimme matkaan jo perjantaina, jotta saisimme nauttia koko conin ohjelmasta mahdollisimman paljon. Yöpyminen Omenahotellissa kannatti, koska siellä sai todella hyvät unet eikä matkaa conipaikallekkaan ollut ylettömästi. Tampere-talo itsessään on niin ihana paikka, että kaipaan sinne vain käymään. Traconin teema oli hauska ja ajatus siitä, että mukaan voi osallistua, oli todella kutkuttava. En kuitenkaan ottanut osaa, koska tuntui, että tuota muuta ohjelmaa on jo niin paljon. Ohjelmia tuli siis katsottua aika lailla.

Ensimmäinen varsinainen ohjelma, jonka pääsimme katsomaan oli Cosplay-kisa ja WCS-karsinnat. Voi elämä sitä tasoa! Minä olin valmis itkemään aina jokaisen parin jälkeen, kun jokainen oli vähintäänkin yhtä hyvä kuin edellinen. Kylmät väreet menivät pitkin selkää moneen otteeseen. Tietenkin kaiken kruunasi Rimpun ja majon loistava taidonnäyte. Jälleen on oikea pari lähdössä matkaan. Kaiken sen hurmiohuurun alta en juuri muista cosplay-kisan pukuja, mutta mitä väliä.

Erään moitteen joudun kuitenkin tästä ohjelmasta nostamaan esille; juontajat. Olin niin pettynyt jo siinä vaiheessa, kun tajusin, että Rimppu ei voi olla juontamassa, koska kaikki, jotka lukevat Rimpun Awesomness Blogia tiesivät, että kyseinen naine on kisaamassa itse. Kuitenkin suurin järkytys tuli vasta kisan aikana. Engalanninkielinen juontaja oli hyvä, vaikka juonnoista oli välillä vaikea saada selvää, mutta hän hoiti hommansa silti mallikkaasti. Tämä toinen juontaja olikin sitten se musta lammas. Huonon artikulaation lisäksi hänen olonsa lavalla oli vain typerää itsensä huorausta yleisölle koko ohjelma alusta loppuun. Mikään muu ei ole ärsyttävämpää lavalla kuin ihminen, joka ei tajua, ettei hän ole se, jota ollaan tultu katsomaan. Lavalla nähtiin uudestaan ja uudestaan samoja vanhoja kikkoja yleisön naurujen kalastelemiseksi. Kaikista typerin temppu oli kuitenkin se, että hän vielä KEHTASI pitää tätä omaa pientä sirkustaan samaan aikaan, kun kilpailijat ovat lavalla ja esittelevät pukujaan! Minua harmittaa kisaajien puolesta, jotka saivat kuulla yleisön nauruja, kun eivät nähneet, mitä heidän selkänsä takana tapahtuu. Onnea kuitenkin kaikille voittajille ja onnea matkaan! Rimppu ja majo saavat luvan räjäyttää katon Jaappanin maassa.

Halusin nähdä Hopeanuoli!-musikaalin monestakin syystä ja tästähän minä voisin kirjoittaa, vaikka kokonaisen merkinnän, mutta taidan jättää väliin. 1. Minä olen onnistunut kasvamaan Hopeanuolen parissa ja se onkin syy yhteen suureen fobiaani. 2. Minä olen esiintymisnatsi. Syystä tai toisesta odotukseni olivat hyvin korkealla musikaalin suhteen, mutta jouduin pettymään parin ensimmäisen minuutin aikana. Olo oli kuin missätahansa nuorisoteatterikatselmuksessa, mutta minun ei tarvinnut jäädä vellomaan tuossa tunteessa, koska nostalgia ja kieli poskella -tekemisen asenne huokui esityksestä, ja siksi se toimi. Laulut kuuluivat valitettavan huonosti yläkatsomoon, jossa itse istuin, sekä äänentoiston muut ongelmat hieman häiritsivät. Hahmojen uudelleen karakterisointi toimi monen kohdalla hyvin ja hyviä roolisuorituksiakin nähtiin (Hakuro <3, Mutsun kenraalit <3, Sniper <3 ... ... ...). Myös vanhojen VHS-suomidubbausten lainaaminen toimi ja nauroinkin litkana monille kohdille. Joitain juttuja jäin kuitenkin kaipaamaan. Karhut oli toteutettu niin koomisesti, että nauran edelleen niille. Varsinkin Akakabuto, joka liikkui vielä kuolemansa jälkeenkin. Vaikka valomiekkaratkaisu Akakabuton tuhoamiseksi oli nerokas, odotin silti niin paljon legendaarista lausetta: "Nyt sinä näet miksi minun nimeni on lentävä sirkkeli!" Vielä pieniä miinuksia siitä, että parhaimmat laulajat olivat päätyneen pienimpiin rooleihin (mm. Fuji) ja Akamen säälittävään roolin roudarina. Vaikka löysin musikaalista paljon vikoja lavaesiintymisen ja tekniikan suhteen, ei mikään häirinnyt niin paljoa, ettenkö voisi katsoa niitä läpi sormien vain siksi, että sain nauttia niin suuren nauru- ja nostalgiaryöpyn niin pienessä ajassa. Kiitos siitä ja toivottavasti tätä nähdään vielä.

Lauantai-illasta kävimme katsomassa myös Alastomuus animessa -luennon, joka oli juuri sitä, mitä siihen mielentilaan tarvittiin. Oli jo melko myöhä ja väsy alkoi painaa, mutta turhanpäiväisen hömpän epämääräisistä aiheista kuunteli kyllä ihan mielellään. Puhuja oli mahtava, eikä mikkien reistailu hidastanut tahtia mitenkään. Luenon loppupuolella huomasi myös yleisöstä sen, että kello alkoi lähentyä puolta yötä, kun kommentteja alkoi sadella aika tiuhaan tahtiin.

Yön "extra-ohjelma" eli Inside the cosplayers' (vai cosplayer's?) studio -paneelin, joka meni aika överiksi, mutta minua ei haitannut. Monta kertaa taisin ääneen kysyä: "Mitä täällä tapahtuu?!" Viihdyin oikein hyvin ja oli mukavaa, että niinkin mukavasti pystyttiin käymään läpi asioita, jotka ovat jokseenkin vakavia (esim. eliitti/elitismi cosplay'ssa). Vaihteeksi jotain rennompaa, mutta asiapitoista ohjelmaa. Ei haitannut, että asioista välillä vähän eksyttiinkin. Tietenkin ohjelma olisi voinut olla vielä hyökkäävämpi panelisteja kohtaan ja ohjelma-aikaa olisi voinut olla enemmän, että kaikki olisivat päässeet tuomaan itseään paremmin esille. Minulla piti olla täsät vielä jotain muutakin sanottavaa, mutta muistini pätkii. Se täytyy vielä mainita, että majon ilmeet ovat jotain <3 Love them truly <3

Lauantai oli lähestulkoon täyttä kultaa, mutta sunnuntai olikin sitten toinen juttu.

Cosplay-journalismi netissä -paneeli oli ihan mielenkiintoinen, mutta lähti jokseenkin hitaasti käyntiin. Kuitenkin asiaa ja kiinnostusta riitti, mutta koko ajan oli vähän sellainen tunnelma, että tämä on jo tavallaan kuultu edellisenä iltana. Ohjelma oli kokonaisuudessaan hyvä ja antoi monenlaista informaatiota asiasta. Sellaisikin seikkoja tuli tanskalais vahvistuksen puolesta esiin, joita en ole itse koskaan edes miettinyt. Ja oli mukava kuulla erinäkökulmia syihin, miksi pitää blogia.

Ajan kuluksi menimme Kiden kanssa katsomaan Joka cossaajan peruukkiluennon, jonka minä olen tainnut kuulla jo 3 (?) kertaa eri muodossa, eikä se siksi juuri mitään uutta tarjonnutkaan. Valitettavasti hillitön nälkä iski kesken luennon ja jouduimme poistumaan kesken kaiken. Sitä pyydän syvästi anteeksi, koska ei ole kivaa eikä tapana poistua luennoilta kesken kaiken.

Sunnuntain skittikisa oli... tuskaa. Mitä oli tapahtunut sille mannalle, jota olimme saaneet nauttia edellisenä päivänä? Tuntui kuin olisimme matkustaneet ajassa taakseppäin vuoteen 2008... Huonot yaoi-vitsit olivat jälleen vallanneet lavan ja niin moni esitys oli jo entuudestaan nähty. Välillä minä niin toivon, että lavoilla nähtäisiin hieman enemmän originaaleja tuotoksia. Can't touch this etc. ja musikaalikappaleiden  lipsync-laulaminen on nähty kauan aikaa sitten. Ne naurattivat kerran, mutta niiden viihdyttävyys ei ole kovin pitkäkestoista, kun niitä toistetaan esityksestä ja vuodesta toiseen. Kärkikolmikko oli lähestulkoon sama, jota itse ajattelin. Ainoa asia minkä olisin muuttanut olisi ollut ensimmäiseksi ja kolmanneksi sijoittuneiden esitysten paikka. Puput oli parhaita: klassinen rakenne, joka toimi, koska hahmot onnistuttiin tuomaan niin hyvin esiin. Mukana oli kuitenkin jotain uutta ja ennalta-arvaamatonta, mikä piristi esitystä.

Ilmeeni kisan aikana.

Nettipukukisa ei jaksanut hirveästi innostaa skittikisan jälkeen, eikä yksikään puku aiheuttanut mitään suurempia OH WOW -tunteita, koska olin osan nähnyt jo launataina tai aikaisemmin sunnuntaina. Plussana kuitenkin täytyy mainita, kuinka helpottunut olin, kun juontajina olivatkin eri henkilöt kuin lauantaina. Kaksikko veti homman hienosti kotiin, vaikka vähän takelteluja oli joissain väleissä. Erityisesti mainittakoon positiivinen yllättyminen Biitin über-hyvästä englanninkielentaidosta!

Tosiaan minulle Tracon oli kakkaa ja timantteja, mutta eiköhän tästä pysty jatkamaan hyvällä motivaatiolla. Nyt tarkoitus olisi saada Mariya ja Ruruka pikkuhiljaa syksyn aikana valmiiksi, että ne saisivat edes joskus nähdä päivän valon. Cosplaygaala olisi vielä tältä vuodelta jäljellä, mutta taloustilanteeni kertokoot, että olenko menossa sinne vai en.

Fukka kiittää.

tiistai 23. elokuuta 2011

Animeseminaari: Random

Öö... hei.

Animeseminaari 2011 on historiaa. En edes muista monesko seminaari, jossa olen vieraillut, tämä oli, mutta se oli monella tapaa aivan omaa luokkaansa. Seminaari oli aivan jotain uutta. Kaikki seminaarit ovat aina erottuneet toisistaan, mutta tämän kertainen tuntui aivan eri tapahtumalta. Jopa tapahtuman odotus oli aivan uusissa sfääreissä. Koska seminaarin ohjelmisto oli hyvinkin cosplay-painotteista musiikkiteemasta huolimatta, oli se jotenkin hyvin vetävä ja tiesin, että tällä kertaa nekin ihmiset, jotka yleensä ovat jääneet ruikuttamaan rannalle, olivat paikan päällä (mm. Kide ja Tiistai). Kokonaisuudessaan koko viikonloppu oli kuitenkin hyvin random ja yllättävä.

Jostain syystä olin hyvin innoissani viimeiset päivät ennen seminaaria, vaikka kävikin niin, että Mariya meni täysin puihin. Pelkästään se, että aloitin Mariyan ompelemisen melko myöhään, ei ajanut sitä ojaan, vaan monet tekijät yhdistyneenä tuhosivat suunnitelmani kuin salaliitto konsanaan. Vaikka Mariyan kauluspaidan kaavoituksen sössiminen teki kipeää, ei se ollut kovin harmittavaa. Paidasta tuli nätti, mutta Mariyalle sen pääntie on aivan liian iso. Uusiksi siis koko roska. En kuitenkaan edes kerennyt aloittaa uuden paidan tekoa, kun sainkin päälleni kammottavan taudin, jonka ansiosta pystyasento oli todellinen urheilusuoritus. En vieläkään ole aivan täysin tervehtynyt, mutta parempaan päin menossa. Mariya siis joutui pitoon hetkeksi ja minä nakkasin niskaani vanhempia pukuja. Ja tein sen ihan mielelläni.

Lauantaina Zidane pääsi uusiokäyttöön. Alkuperäinen suunnitelmani, laittaa Sesshoumaru, kariutui parista syystä. Ensimmäisenä syynä olivat säät. Koska Sössömaru on hyvin hyvin hyvin HYVIN kuuma puku ja viikonlopuksi oli luvattu kohtuu lämmintä ilmaa, enkä aikonut tappaa itseäni lämpöhalvauksella (kyllä olen käyttänyt pukua 30 asteen helteellä ja olin tehdä kuolemaa). Toinen syy on maailman hirveimmät kengänpäälliset, jotka kuuluvat juurikin Sössömarulle. En tahtonut käyttää niitä, mutta uudet kengät, joita suunnittelin käyttäväni, ovat samat kuin Zidanella ja niihin sattumoisin on liimattu valkoista craftia. Sitäpaitsi nyt Zidanestakin on jokunen kuva olemassa, eikä minun tarvitse ulkoiluttaa sitä enää tänäkesänä ehkä ollenkaan.

Zidane retkottaa, kun puku repsotaa.

Suurin apinamies!

Hieman epäilytti kiivetä kaupungintalon takapihan koristeomenapuuhun, mutta kukaan ei tullut valittamaan. Olin myös hyvin huolissani Zidanen jo todella runneltujen kenkien puolesta. Sairastumisestani johtuen en jaksanut kovin paljoa Zidanea korjailla, vaikka se olikin ottanut hurjasti iskua Desuconissa. Jotain hyvin pientä korjailin, mutta joistain asioista en jaksanut välittää ollenkaan, joten puku sai olla aika villinä ja vapaana seminaarissa. Sununtaiksi laitoin päälleni jo kauan kaapissa lojuneen Nice'n. Yritin jopa maalata niitä Nice'n palovammoja, mutta lopputulos näytti lähinnä siltä, että olisin saanut pahasti köniin tai olisin ollut vain likainen. Olin kuitenkin yllättynyt, kun joku sentään tunnisti hahmon <3 Kuvia ei valitettavasti ole Nice'sta vielä saatavilla, mutta niitä on kuitenkin otettu.

Kuitenkin itse seminaari oli hyvinkin hämmentävän mielenkiintoinen. Porukkaa oli varmasti enemmän kuin aikaisempina vuosina ja suurin kiitos luultavasti menee seminaarin ihka ensimmäiselle cosplay-kisalle ja lattiamajoitukselle. Lauantaina, kun kisa järjestettiin, oli kaunis Kulttuurikeskus Valve (ent. Nuku) täpöten täynnä ja minä yritin kamppailla puolia väestä hännälläni, koska oli niin ahdasta. Sunnuntaina oli kuitenkin paljon hiljaisempaa.

Ohjelmasta kävin itse katsomassa Rullarinkelin vetämän paneelin: Cosplay-harrastuksena - lapsellista eskapismia vai vaativaa nikkarointia ja esiintymistä, tanssiesitykset, Geneerisen cosplay-luennon ja piipahdimme lauantai-illan Anime-pippaloissa sekä tietenkin päättäjäiset. Perinteiseen tapaan ohjelmaa ei ollut mielin määrin rohmuttu, mutta niin sanottujen tunnettujen puhujien vähyys yllätti. Oliko se sitten hyvä vai huono asia siitä olkoon kukin mitä mieltä tahansa, mutta minua ei haitannut.

Cosplay-paneeli oli mielenkiintoinen, mutta ohjelman sijoitus kahvila Mintun puolelle toi mukaan paljon häiriötekijöitä lähinnä ylimääräisen mekkalan muodossa. Paneelin aihe oli hyvinkin mehukas, mutta mielestäni siitä olisi voinut repiä vielä enmmän irti. Jämäkämmät kysymykset panelisteille ja hieman vähempi samojen asioiden toisto olisi ryhdistänyt ohjelmaa. Oli kuitenkin mahtavaa, kun mukaan oli otettu myös cosplay'ta harrastavan tytön äiti, joka toi aivan uudenlaista näkökulmaa asiaan. 

Tanssiesitykset hurmasivat minut kyllä todella. Tykkään katsella tanssia ja saankin aina hirveät ihasteluhehkut, kun huomaan, että ihmiset lavalla oikeasti ovat nähneet vaivaa asian eteen ja pitävät siitä. Oma tanssihistoriani on hyvin kaukainen, mutta silti aina hyvien tanssiesitysten näkeminen saa aikaan omanlaisen kaipuunsa. Yritinkin hurrata niin paljon kuin käheällä äänelläni oli mahdolista.

Sunnuntainen Kangaskasan geneerinen cosplay-luento, ei ehkä ollut suunnattu minulle ja tovereilleni, mutta silti istuimme kiltisti yleisössä ja viittailimme aina välillä Kasan "Kuinka moni...?"-kysymyksiin. Luento oli hyvin tiivistetty, mutta huomasi selkeästi sekä rehellisesti puheista että ajankäytöstä, että mikä onkaan se Kasan lempiaihe. Joku mainitsi, että luennolla olisi voinut käsitellä enemmän ompelemista, mutta omasta mielestäni sitä sivuttiin hyvällä tävalla vähän kuten kaikkea muutakin. Ompeluluoennot ovat sitten oma juttunsa.

Cosplay-kisaa en voinut käydä katsomassa, koska tavallaan jouduin siihen mukaan. Sillä samalla hetekkä, kun sain tavarani narikkaan lauantaiaamuna, minua pyydettiin osallistumaan kisaan. Koska ilmoittautuneita oli todella vähän, ajattelin menneä mukaan vain täytteeksi. Aluksi kilpailijoita taisi olla kuusi, mutta päivän mittaan meitä olikin sitten 11. Hieman hirvitti käydä arvioitavana, kun Zidane oli niin pahoilla lommoilla, mutta en stressannut, koska olin mukava vain ohjelma-ajan lisäämiseksi. Suunnittelin päässäni pienen esityksen poikasenkin, johon olisi kuulunut huutelua ja naisten iskemistä, mutta köhäinen kurkkuni päätti tehdä minulle oharit, ja ääneni petti täysin ennen lavalle pääsyä. Se harmitti minua kovin, koska Valve-lava on kuitenkin minulle hyvin tuttu paikka esiintyä ja tiedän, että terveenä äänenkäytölliset ominaisuuteni olisivat riittäneet aivan hyvin. No, tämä oli minun ensimmäinen lavanläpikävelykisani.

Olihan sen sitten todella kummallista, että sieltä tuli ensimmäisen sijan pysti muine herkkuineen. Olen hämmentynyt.

Kaunis Fuu ja pokaali

Olen ottanut pahaksi tavakseni ilmoittaa itseni kilpailuihin nimellä Fuu, joka sattuu olemaan myös Kiden marsun nimi (minä nimesin ja se on lyhenne Fuwafuwa shite iru'sta [= pörröinen]). Annetaan siis creditsit myös pienelle Fuulle. Ja onnea muille voittajille!

Fukka kiittää ja kumartaa kaikille randomeille asioille.

PS: Yritän, siis puhtaasti yritän, saada Mariyan valmiiksi Traconiin. Ruruka on siis mennyt jäihin. Ensiviikonloppu menee kuitenkin Seinäjoella teatterin parissa, joten saa nähdä miten aikaa jää.

sunnuntai 14. elokuuta 2011

I (heart) Cosplay - Vastaus kysymykseen

Moi!

Kuluneen vuoden sisällä ja sitäkin ennen olen kuullut erään kysymyksen niin monta kertaa, että sitä on oikeasti pitänyt pohtia. Kuinkahan monta blogitekstiä olen lukenut siitä kuinka cosplay on perseestä ja kuinka se vie aikaa, rahaa, sosiaaliset suhteet ja terveyden? En enää edes itse tiedä. Olen toki itsekkin pienen ironisen parodian cosplay-elämästä kirjoittanut, mutta oikeasti minusta tämä ei ole niin persestä kuin kaikkia tuntuvat tuovan esiin. Miksi aina pitää kirjoittaa ja puhua niistä huonoista puolista? Cosplay ilman tuskaa on teeskentelyä - olen täysin samaa mieltä, mutta sen ei tarvitse olla pelkkää tuskaa. Kun kokee tuskaa nähneensä  vaivaa voi huomata sen, että on antanut kaikkensa puvun eteen ja voi olla vieläkin tyytyväisempi lopputulokseen.

Jokasisella on varmasti ne omat porkkanansa cosplayssa ja niin on minullakin. Aijonkin vastata omalta osaltani kysymykseen: Miksi minä tätä teen, vaikka se on välillä niin perseestä? Olen pohtinut asiaa oikesti kunnolla, mutta oikea valaistumiseni tuli, kun eräänä aamuna kävelin peilin ohi ja kaipasin jotain. Aloitetaan silti alusta.

Kun lopulta löytää hahmon, joka miellyttää niin paljon ulkomuodoltaan ja luonteeltaan, että haluaa tätä pukuilla, nousee pään sisällä valtava innostusmyrsky, joka ei jätä rauhaan. Koko sarjan tai pelin läpi täytyy yrittää tuijottaa niitä pieniä yksityiskohtia, joita puvussa on. Juonesta saattaa mennä jotain hieman ohi, kun mietii miten nuo, tämän  ja tuon pystyisi oikeasti tekemään. Ja vaikka puku ei olisikaan sellainen, jonka sen hetkisillä taidoillaan pystyisi toteuttamaan, se työntää eteempäin ja innostaa kehittymään, koska tulevaisuudessa tuon puvun voisikin osata tehdä.

Tämä nainen teki sen minulle!

Vaikka minulle puvun aloittaminen on aina hiemaan nihkeää, yleensä aloitettuani en malta lopettaa ennen, kun olen saanut jotain valmiiksi. Juurikin se, kun puvun ensimmäinen kokonainen osa on valmiina, on yksi cosplayn tekemisen huippuhetkistä. Innostus, tehdä koko puku loppuun, kasvaa ja muiden osien tekemisen aloittaminen ei enää olekkaan niin vaikeaa. Koin tämän juuri eilen Mariyan kanssa (minäkö taas myöhään liikkeellä?). Ensi oli hirveän vaivanloista saada itsensä ylipäätään kangaskauppaan (myönneettäköön, että olin kipeä), mutta takaisin kotiin päästyäni ompelin Mariyan hameen yhdeltä istumalta.

Yleensä jossain vaiheessa puvun tekoprosessin aikana alan epäillä itseäni hahmovalinnasta. Vaikka vedän Zidanen housut jalkaan en näytä yhtään Zidanelta, vaikka minulla olisi häntä. Kuitenkin, kun puku valmistuu osa osalta ja niitä voi sovitaa yhdessä, alkaa kokonaisuus muodostua ja usko omaan itseensä palata. Sanin kohdalla tämä jatkui kohtuu pitkälle. Olen kovin vaalea Saniin vettattuna ja vaikka sainkin peruukin leikattua ja sovitin sitä, en siltikään voinut kuvitella itseäni Sanina, mutta heti, kun laitoin myös Sanin pannan päähäni ja maalasin punaiset kasvokuviot, tunsin onnistuvani jossain sittenkin.

Se hetki, kun puku on kokonaan lopullisesti valmis ja tietää, että seuraavalla kerralla sen voi pukea päälle kokonaan kaikkine osineen, on kultaa. Itse yleensä en kokeile pukua tässä vaiheessa ollenkaan, vaan jätän sen coniaamuksi, koska se saa aikaan pienen jännityksen, joka pääsee sitten coniaamuna myös purkautumaan.

Jostain kumman syystä puvun pakkaaminen on minulle suuri nautinto (kuten myös kirja- ja DVD-hylyn järjestely). Palapeli, jossa kaikki osat ovat eri kokoisia ja muotisia, mutta kaikki pitäisi saada sopivasti samaan tilaan.
Muuttaessani sain tästäkin niin paljon iloa irti.

Coniaamuna en yleensä kerkeä tuijottamaan itseäni peilistä koko cossissa, koska niin usein on kiire ja minä olen se hituri, mutta ajatus siitä, että puku on päällä ja sitä saa käyttää taas päivän verran, tuo minulle kovin suurta mielihyvää.

Huoriahan me ollaan kaikki, niin myös minäkin. Minusta on hyvin hauskaa kulkea matka majoituksesta conipaikalle puvussa, joka aiheuttaa päiden kääntymistä ja joskus jopa huuteluita. Minä pidän ihmisten hämmentämisestä ja siitä, että saan ihmiset kiinnostumaan jostain heille vieraasta asiasta. Tämä ei päde pelkästään cosplay'ssa. Yleensä uteliaimmat ihmiset ovat juurikin niitä kaikista avarakatseisimpia. Olen saanut käydä niin monta mukavaa keskustelu cosplay'sta vain siksi, että joku on kaupan kassajonossa ollut tarpeeksi utelias tullakseen kysymään minulta, mitä minulla on päälläni.

Tietenkin sydäntäni lämmittää aina se, kun joku tulee pyytämään kuvaa. Minä tulkitsen sen niin, että edes jonkun mielestä olen onnistunut jossain. En ehkä kaikissa pienissä yksityiskohdissa, mutta jossain sentään (tai sitten olen saanut aikaan hyvät naurut. on sekin saavutus) Saatan olla hyvin epävarma omista puvistani, mutta satapäinen kuvaajien lauma nostaa luottamustani omiin taitoihini ja kykyihini. Lisäksi kuvatessa pääsen esiintymään, vaikka vain pieneksi hetkeksi. Silti saan olla hetken roolissa.

Kaikista parasta cosplay'ssa on ehkä se, kun conipäivän aikana lähestulkoon unohtaa, että on liikkeellä jokin puku päällä. Jossain vaiheessa sitä kuitenkin tulee sellainen tilanne, että kävelee peilin ohi tai luo ja hätkähtää, kun sieltä ei katsokkaan se oma naama, vaan jonkun aivan muun. Siinä vaiheessa olen pystynyt hämäämään jopa itseäni ja voin miettiä sitä, että minä olen saanut sen aikaan.

On myös tuhansia muita syitä, miksi minä rakasta cosplay'ta niin paljon ja muilla on varmasti lisää. Halusin kuitenkin nämä itselleni ehkä päällimmäiset asiat tuoda esiin. Toiset ovat mitättömämpiä kuin toiset, mutta kaikki nämä yhdessä tekevät cosplay'sta sen kaiken tuskan ja raatamisen arvoista.

Fuu kiittää ja toivoo, ettei se cosplay olisi muillekkaan pelkkää tuskaa.

PS: Saa nähdä olenko liian laiska saamaan Mariyaa Animeseminaariin valmiiksi, mutta jos en sinne niin Traconiin, mutta sitten Ruruka joutuu jäihin...