maanantai 14. syyskuuta 2015

Ajan valtiatar

Moi moi!

Nyt puretaan Edean puku osiin. Tästä tulee hyvin pitkä merkintä. Yritän muistaa ja yritän ämpätä kuvia minkä voin. Kuvia onneksi on paljon, vaikka puhelimeni muistikortti onkin pikkuhiljaa alkanut tuhota itseään. Sain suurimman osan kuvista pelastettua, mutta valitettavasti en aivan kaikkia.

Minulle tämä puku oli taas yksi virstanpylväs. Otin käsiini hahmon, jota minun ei koskaan pitänyt tehdä, koska en fyysisiltä ominaisuuksiltani istu hahmoon (myöhemmin tämä inspiroi minua Haurun ja Havin kanssa...). Ihan oikeasti olin itselleni jo useamman kerran sanonut EI Edean kohdalla, mutta tättärää nyt se on tehty. Kommelluksia tämän puvun kanssa sattui kyllä enemmän kuin tarpeeksi.

Edean työstäminen piti aloittaa ihan alusvaate tasolta, koska mekon alle piti tulla korsetti, jolla saisin paremman siluetin ja johon selkäkoriste kiinnitettäisiin. (Kaikkea kyllä työstettiin enemmän ja vähemmän rinnakkain)

Viimeisiä sanoja?
Sekä protoksi, että yhdeksi varsinaisen korsetin kankaiksi teurastin ihkaensimmäisen jubanin, minkä olen koskaan tehnyt. Tukevaa puuvillakangasta oli sen verran, että siitä sai hyvin kappaleet korsettia varten. Muiksi kankaiksi valikoituivat musta, tukevampi puuvilla ja polyesteritafti.

Vähän selkoa rakenteesta.
Olisin halunnut tehdä syvemmän pääntien, mutta sitten tissit eivät olisi pysyneet vaatteen sisällä ollenkaan.
Polyesteri tuli mukaan kuvioihin, kun varsinainen mekkokangas ei tahtonut oikein leikkiä puuvillan kanssa. Lisäsin polyesterin, että mekon ja korsetin välille syntyisi mahdollisimman vähän kitkaa. Kiinnitys täytyi laittaa eteen, koska selkään oli tulossa tavaraa. Siksi laitoin eteen vetoketjun, mikä puolestaan rajoitti sitä kuinka vartaloamuokkaava korsetista tuli. Nyöritys olisi ollut ihanteellinen, mutta tiesin, että se tulisi näkymään läpi mekkokankaan alta.

Korsetti oli ensimmäinen valmistunut osa ja sen kaavat tein josku maaliskuussa. Koska jojopaino, välistä, kun työstin muita osia, korsetti kävi ahtaaksi. Sitten taas, kun varsinainen kisa oli käsillä, korsetti oli hitusen liian iso. Tässä on yksi syy, miksi haluan tehdä pukuni mahdollisimman lyhyellä aikavälillä. Pukuja tehdessä unohdan syödä.

Kapaaaaaa!
Toinen, mistä halusin aloittaa, oli tietenkin vaikeimmasta ja työläimmästä osasta eli Edean selkäkoristeesta, jota kutsun itse aidaksi. Sen pohjana on kapalevyä (kahden ohuen muovipinnoitetun kartongin välissä tiivistä vaahtoa), mikä on erittäin kevyttä ja yllättävän jämerää ainesta. Jopa itse yllätyin sen keveydestä.

Palat ovat kiinni toisissan ja sovitusnukessa vain maalarin teipillä.
Kevyttä on tämä.
Materiaalin valitsemiseen vaikutti tietenkin se, että aita tulee olemaan minulla selässä ja sen kanssa pitäisi pystyä liikkumaankin. Toisena merkittävänä syynä oli se, että minun piti saada tukeva pohjarakenne, koska tämä hökötys piti olla koottavissa ja purettavissa. En mitenkään olisi saanut koko komeutta Tampereelle, jos en olisi voinut pistää sitä palasiksi.

Se on voileivätty.
Lopullinen aita koostui 7 eri palasta ja kaksiosaisesta telakasta, mikä pitää koko homman kasassa ja selässä. Pituutta leveyssuunnassa aidalla on n. 160cm ja korkeutta n. 80. Jokainen seitsemästä sakarasta on päällystetty worblalla. Jouduin hieman uhraamaan aidan esteettisiä ominaisuuksia tukevuuden ja kestävyyden nimissä, koska worblan epätasainen pinta on hyvin työläs hävittää. Tässä kohtaa opin myös hyvin sen, että worbla venyy eritavalla erisuuntiin. Piti siis pitää huoli siitä, että kaikki worbla-palat tuli leikattua oikeaan suuntaan. Viimeisten sakaroiden kohdalla kädet alkoivat olla rakoilla, koska tuota worblan leikkaamista oli aika paljon.

Tässä kohtaa oltiin jo niiiiiiin voiton puolella.
Välikappaleet saivat saman käsittelyn ja tuottivat vielä enemmän tuskaa. Voisin hyvin ottaa lomaa worblasta vähäksi aikaa. Koko aitaan meni lähes kokonainen XL-rulla worblaa. Pientä silppua tietenkin jäi jäljelle ja kerran jo sulatettua jämäsuikaletta. Välikappaleet kiinnitettiin aina toisesta päästä yhteen sakaraan ja toiseen päähän laitoin silmukat rautalangasta, millä sakaroiden yhteenkiinnitys lopulta tapahtui.

Siinä on nyt kaikki odottelemassa pintakäsittelyä.
Ensin worbla sai päälleen käsittelyn spray-kitillä. Kiva uusi jutsku, jonka löysin vahingossa. Se hieman tasoittaa worblan pintaa, mutta tässä worbla oli jo niin venynyttä, että epätasaisuus oli paljon selkeämmin nähtävissä. Kuumentamattomalla pinnalla ainakin toimi ihan mukiin menevästi.

Testi:
Kittikäsitelty worbla vs. pelkkä worbla
Sitten vain kultamaalia pintaan ja valmis. NOT. Ostin kulta-sprayn ja totesin sen olevan enemmän kuparinen, vaikka korkki muuta väitti. Uusi yritys. Eri merkki, mutta korkki oli kyllä ihan saman värinen. Toisella yrittämällä väri oli oikea, mutta kiiltoa ei ollut niin paljon kuin olisin halunnut. En kuitenkaan uskaltanut lähteä metsästämään enää uutta. (Tässä vaiheessa olin jo jalka paketissa ja, jos halusin johonkin mennä, piti mennä autolla. Mutta enhän minä itse sitä auto voinut ajaa, joten piti jokaiselle kauppareissulle inistä sisareni mun kuskiksi. Sentään oli oma auto, niin ei tarvinnut sitä kysellä keneltäkään.)

Tästä lähtee.
Telakasta unohdin ottaa kuvia. Hups. Palaset ladotaan siihen tietyssä järjestyksessä ja sitten ruuvataan kaikki yhteen ihan ruuvein. Korsetin selässä on kujat, johon telakan puutikut sujahtavat.

Proput, joihin palat ladotaan ja sitten ruuvit.
Siin on.
Se tunne, kun saat aidan ekaa kertaan selkään.
Ei haittaa vaikka vähän harottaa.
Mekko oli myös yksi murheenkryyni. Luulisi olevan yksinkertainen juttu, mutta ei. Tiesin heti, että haluan käyttää materiaalina trikoota tai lycraa, koska halusin tehdä vaatteesta mahdollisimman saumattoman. Halusin myös värjätä mekon liukuvärjäyksellä, joten piti tyytyä luonnonmateriaaleihin eli trikooseen. Halutun laatuista kangasta myydäänkin vain yhdessä värissä tässä kaupungissa; luonnonvalkoisena (onneksi). Minu piti siis värjätä sekä pohjaväri että liukuvärjäys. Jippii...

Huomaa helmassa paljon tavaraa.
Myös hihojen puolesta joustava materiaali oli ehdoton. En halunnut mitään erillisiä hanskoja, vaan hiha-hanska yhdistelmän. Edean vaatteet ja kypärä ovat selvästi sulautuneet häneen, mutta itse sentään halusin mekosta vielä uloskin. Lycralla olisi saanut paljon siromman ja sensuellimman ulkoasun aikaiseksi, mutta koska värjäys, jouduin tyytymään trikooseen.

Kasa kuvasi.
Tein hihasta sata miljoonaa protoa. Oikeasti ihan sika monta. Tykkään merkitä kaavoihini monesko versio on kyseessä, joten yleensä niissä lukee jotain esim.: Rikku, bolero, etukpl, 2,5. Viimeisissä Edean hihan kaavoissa lukee: Edea, mekko, kämmen, en v***u enää edes tiedä. Kertoo paljon.

Sain mekon sille mallille, että uskalsin melkein hihkua sen valmiiksi. Huomasin kuitenkin, että hihat olivat liian lyhyet (mikä selittyi protokankaan erilaiselle venyvyydellä) ja näin vetivät olkia liian alas, kainalo oli liian matala ja tuossa vaiheessa huomasin, että en pääse mekosta ulos kovin helposti. Takaisin kaavojen pariin ja uutta mekkoa tulemaan.

Mekko II
Uuden mekon tekeminen oli nopeaa toimintaa, koska kaikki muokkaukset istuvuuteen oli korjattu jo kaavoihin eikä niiden kanssa tarvinnut enää taistella. Lisäsin mekon selkään piilovetoketjun, jota ensimmäisessä ei ollut ollenkaan. Hihan saumoihin ranteen kohdalle tuli myös piilovetskarit, että saan kädet ulos hihoista ja esim. tehtyä käsillä mitään päivän aikana.

Tässä kuitenkin kävi niin, että kun lähdin ostamaan uutta kangasta mekkoa varten, en saanutkaan ostettua sitä tarpeeksi, koska mokoma loppui kesken. Sain itse mekkoon kankaan, mutta sekin jäi vähän vajaaksi ja helman kukkamuotoon ei riittänyt kangasta. Lopulta silppusin ensimmäisen mekon, jotta saisin siitä kankaat uusia hihoja varten ja helman lisäkappaleisiin. Tässä välissä oltiin niin epätoivon syövereissä.

Ja taas mennään.
Kun tilkkutäkkimekko oli vihdoin saatu kasaan ja todettu käyttökelpoiseksi, oli hirveimmän osuuden, eli värjäyksen, vuoro. Olin tehnyt värjäystestin jo ennen portfolioiden lähettämistä ja saanut kivan harmaansävyn aikaiseksi. Nyt jännäsin, että mitä tästä taas tulee. Käytössä oli jälleen EMO-reaktiiviväri, joita käytin Stellan mekkokangasta ja Aquan härpäkkeitä värjätessä. Molemmilla kerroilla tulos oli onnistunut. Ja ihan vertailun vuoksi Stellan mekkokangasta värjättiin n. 700g ja käytin siihen 5/6 keltaisesta purkista ja 1/6 punaisesta purkista eli yhteensä väriä oli n. 120ml.

Musta väri oli todella tujua, joten halusin edetä varovasti. Mekkopainoi n. 650g ja väriä laitoin n.4 teelusikallista. Ajattelin, että kangas voisi jäädä vähän vaaleammaksi ja värjään sen vielä toisella tekniikalla sitten oikean sävyiseksi. Sitten sainkin tämän:

Mekkomörkö.
Tämä ei ole vaaleanharmaata nähnytkään! Lisäksi väri oli oudon vihertävä, mikä ehkä johtui siitä, että alkuperäinen väri oli luonnonvalkoinen eikä puhtaanvalkoinen. Lisää kangastta ei kuitenkaan ollut tarjolla, joten tällä piti mennä. Seuraavana vuorossa olikin itse paha herra Liukuvärjäys.

Ensimmäistä kertaa koskaan tein liukuvärjäystä. Kaivelin niin monta erilaista ohjetta siitä, miten värjäys tulisi tehdä. Lopulta sovelsin ihan oman tavan. Dippailin menemään, annoin vaikuttaa, huuhtelin ja annoin kuivua. EIKÄ MITÄÄN! Väri ei ollut tarttunut yhtään. Sama uudestaan, mutta vaihdoin hieman värilieman koostumusta ja pidensin vaikutusaikaa. Lopputulos ei ollut niin vahva, kuin olisin halunnut, mutta aika alkoi olla kortilla ja piti alkaa keskittyä muihin juttuihin. Mekko oli, mitä oli.

Kuvasi Kis
Höyhenkaulusta varten tilasin 1000 aitoa kukonpyrstösulkaa, joista 850 lopulta saapui postiluukusta. Kaulus on irrotettava ja kiinnitetään mekkoon parilla nepparilla. Koko hässäkkä on yksi lempiasioistani puvussa, koska se on niitä harvoja osia, joiden kohdalla en joutunut tekemään kompromisseja. Sulkien pöyheys kärsi hieman matkustamisessa, mutta on se kiva silti.

Nauhassa esnimmäiset 150 ja pusseissa 200 höyhentä.
Kynnet kävin ostamassa valmiina, koska halusin mahdollisimman tasaisen ja ohuen vaikutelman. Paketillinen punaisia noidankynsiä löytyi onneksi suhteellisen helposti, vaikka noitasesonki ei ollutkaan parhaimmillaan. Ongelmitta ei tämäkään homma mennyt, kun huomasin, että paketista puuttuu yksi kynsi. Tein korvikkeen worblasta, mutta eihän se yhtä nätti ollut. Viilasin ja hioin kynsistä leveyttä hurjasti pois, että niistä tulisi tarpeeksi sirot. Värjäsin punaiset kynnet mustaksi ihan permanenttitussilla.

Hieman sai viilaila.
Ja lopulta pääsemme kypärään tai kuuppaan. Se oli varmasti hauskin asia tehdä, vaikka se tarjosikin haastetta ihan kivasti. Mitän moista en koskaan aikaisemmin ollut tehnyt, joten piti lähteä ihan lapsen tasolta. Kunnon referenssikuvien metsästäminen oli jo vaativaa. Katselin, myös paljon muiden Edea-cosplayjaajien kypäröitä, ja jokaisella tuntui olevan ihan oma visionsa.

Sexy.
Pohjaksi tein kipsistä pikkukuupan, minkä päälle aloin rakentaa varsinaista teosta.

Takaraivo softiksesta.
Piirtelyä ja mallausta, kun takaraivo on jo kiinnitetty.
Onnekseni satuin löytämään hyviä kuvia kuupan takaosata ja sen muodosta. Softis pyrstö on kiinnitetty kipsipohjaan liimalla ja teipillä. Tähän päälle tuli monta monta kerosta paperclayta, millä varsinainen sileys ja myöto saatiin aikaan. Hiomista oli paljon.

Välissä mallattiin sarvia.
Paperclay kerros tekikin tepposet, kun se kuivuessaan veti kipsikypärää laajemmaksi. Kypärä ei enää istunut niin hyvin päähän, joten upotin sen kokonaan veteen ja laitoin sen kuivumaan päähän.

Liinat puristamassa reunoja oikeaan muotoon.
Bonus: Kädet reijillä on hyvä työskennellä veden ja massan kanssa.
Kaikki sarvet ja muut lisäkkeet on tehty ainakin osittain ensin omina osinaan ja myöhemmin liitetty kuuppaan. Iso kotilo on Fimo light -massalla päälystettyä foliota. Sarvet ovat paperclayllä päälystettyä foliota, korvien päällä olevat kiekot ovat softista, wonderflexsiä ja worblaa. Haravan mallinen asia on kartonkia ja worblaa.

Ihan jännittävää materiaalia, mutta paperclay on edelleen paras.
Mallailua.
Enhän ole ainoa, joka työntää worbla-asioita jääkaappiin jäähtymään?
Sarvet ja kiekot on kiinnitetty kuuppaan worblalla, minkä jälkeen saumakohdat on vielä viimeistelty paperclayllä. Kiekkojen asentoa jouduin hieman muuttamaan, kun homasin, että kuuppa ei mene minulle päähän, kun tämä kaveri astui kuvioihin:

You fucker.
Sarvi, joka tulee poskea vasten, teki kuupan niin ahtaaksi, että se ei mene enää edes peruukkipäälle päähän. Tämä kaka on kuitenkin lempiosani kuupassa kaikkien helmien ja kilisevien juttujen lisäksi.

Halusin tehdä sen kunnolla.
Kaikkia killuttimia.
Kasa kuvasi.
Kuupan maalaaminen oli hauskaa. Automaalit olivat aivan mahtavat, vaikka oikeat metallihippuset tekivät maalista hirmu raskasta ja siksi valumaherkkää. Sain kuitenkin juuri niin kiiltävän kuupan kuin halusinkin. Sarvien liukuvärjäys oli paljon miellyttävämpää kuin mekon.


Lopuun jouduin tekemään vielä pieniä korjailuja maalipintaan.

Oikeasti halusin vain tehdä hienon foliohatun.
Hyvin suuressa osassa Edealla on myös meikki. Eikä sekään onnistunut ongelmitta. Ohimoiden suonet on tehty vessapaperista ja kiinnitetty nestemmäisellä lateksilla. Muutaman testikerran jälkeen niidenkin tekeminen alkoi luistaa ja itse kisapäivänä suonet onneksi onnistuivat tosi hyvin ja olin niihin sentään tyytyväinen.

Hyyyyyyyyyyyyyi!
Ensimmäinen suonitesti.
Jostain kumman syystä tummansininen luomiväri ei kuitenkaan halunnut leikkiä kanssani. Minulla oli jo valmiiksi täysin tummansininen luomiväri olemassa, mutta ensimmäisissä meikkitesteissä huomasin, että se muuttuu ihollani enemmän turkoosiksi. Menin ja ostin uuden Grimasilta. Se teki saman. Ostin kolmannen ja ihan hirmu kalliin Make-Up Storesta, ja se päätyikin lopulta kisapäivänä naamaani, mutta turkoosi se oli kaikesta huolimatta. Testasin kolmatta vielä varmuuden vuoksi kaupassa käteen, missä se näytti juuri oikealta. MIKSI ET VOINUT OLLA SININEN MYÖS NAAMALLA?!?!?

Hirveästi tuli kommervenkkejä, mutta sainpahan taas oppia hirveästi uutta. Vaikka en ole niin mieltynyt näin pitkiin pukuprojekteihin, nyt tiedän, että olen niihin edes jossain määrin kykeneväinen. Ja pystyn myös pitämään turpani kiinni asiasta tarvittaessa. Minulla on jonkinlaista kykyä suoriutua hirvityksistä kuten kuuppa ja aita. Jalan katkeaminen ei kaatanut maailmaa, mutta onneksi sentään pukuun ei kuulunut housuja, koska silloin en olisi koskaan saanut tätä valmiiksi Traconiin mennessä. Olen niin tyytyväinen tähän pukuun kun voin olla. Tiedän sen heikot kohdat ja tulevaisuudessa osan haluan vielä korjata, mutta kokonaisuutena tämä on semisti OK.

En varmasti osannut tai muistanut kertoa kaikkea tästä puvusta, koska asiaa on niiiiiiin hirveästi. Jos kysymyksiä herää vastailen mielelläni.

Fukka kiittää.

PS: Äiti älä lue mun blogia ilman lupaa.

tiistai 8. syyskuuta 2015

Pois pumpulista - TraconX 2015

Heip!

Tracon meni ja sitä edeltävät kaksi kuukautta olivat ihan hullua pyöritystä niin monesta syystä. Hirveästi kaipailin tänne blogin pariin, mutta piti pidätellä, koska syyt. Nyt kaikki on ohi ja saan kirjoitella coniraporttia ja sen jälkeen sitten asiaa tuosta puvusta, joka ei täällä vielä ole nähnyt päivänvaloa ennen tätä.

Näin alkuun täytyy mainita, että vaikka kyse oli Traconin juhlavuositapahtumasta, oli se mennyt järjestelyiden ja tiedoituksen osalta hyvin paljon alaspäin. Kuvittelisi, että juhlavuosi toisi tullessaan spektaakkelimaisen tapahtuman, mutta välillä tänävuonna oli tapahtunut taantumista ja notkahtelua. Mm. käsittämättömät lippujonot eivät mielestäni kuulu tällaisiin tapahtumiin.

Matkalla feat. Shiro
Teppo unohtui kotiin ;____;
Rorune ja minä siis olimme jälleen missiolla, kun nakki napsahti ja pääsimme mukaan WCS-karsintoihn jo toistamiseen. Ahdoinkin sitten omaisuuteni matkalaukun sijasta muoviseen säilytyslaatikkoon, koska epämääräiset puvun osat. Laatikko veti kyllä tavaraa hyvin ja kompaktisti, mutta olihan sita ihan pepuista raahata.

Tässä oli jotain tosi outoa.
Tällä kertaa pääsin toteuttamaan yhtä suurimmista cosplay-unelmistani; puvut ja esitys Final Fantasy VIII:sta. Olen ehkä satamiljoonaa kertaa maininnut, että FFVIII on lempipelini. Edea on ollut unelma-cosplay-listallani niin kauan kuin olen cosplaysta tiennyt. Jotenkin hassusti sain sitten ylipuhuttua Rorunen tekemään tämän minulle uskomattoman tärkeän pahisduon (oikeasti idea oli ihan yhteinen, mutta siitä lisää tulevaisuudessa). WCS-pukuinamme siis velhotar Edea ja Seifer Almasy. Puvuilla astuimme pois mukavuusalueelta ja esityksen kanssa otettiin tiedostetuja risekäjä.

Edea
Seifer ja miten tästä jätkästä ei löydy kunnon kuvia?!?!
Minulle nämä hahmot ja esitys ovat hyvin tärkeitä, mikä varmasti vaikutti siihen, että sain hirveän tärinäjännityksen jo torstai-iltana. Olin juuri palannut töihin sairaslomalta ja keskittymisestä ei meinannunt tulla yhtään mitään. Yleensä en jännitä juuri ollenkaan, mutta nyt oli oikeasti ihan kunnon tutina päällä. Onneksi se helpotti, kun päästiin matkaan ja sai istua autossa höpötellen kaikesta muusta. Kevyinä aiheinamme toinen maailman sota, Kiinan ja Japanin sota sekä muut iloiset tapahtumat.

Lauantaipäivä meni siis aikalailla kisahommien merkeissä. Aamulla paineltiin conipaikalle, missä käsittämättömät jonot yllättivät. Hämmensi jopa se, että me kisaajat jouduimme jonottamaan lippujamme, mutta emme missään määrin normikävijöihin verrattuna. Hieman meinasi myös käpy lyödä liekkiä, kun pääovilla JV:t eivät meinanneet päästää meitä sisään isoine proppeinemme. Vaikka kerroimme, että olemme kisaajia ja menossa suoraan takahuoneeseen, olisi meidän pitänyt kiertää toiselle ovelle. Lopulta onneksi pääsimme sisään, mutta otti kyllä pannuun, kun sisälle pääseminen oli tehty niin vaikeaksi.

Fiilikset kisa-aamuna.
Takahuoneessa homma luisti ja hyvin. Tosi äkkiä pääsimme tuomarointiin, kuviin ja harjoituksiin. Tuomarointi ei ollut yhtä mukava ja rento kokemus, mitä se oli vuosi sitten. Omalla kohdallani tuntui jotenkin vaikealta lähteä kertomaan puvusta mitään, kun en siihen hirveän tyytyväinen ollut. Sen kanssa oli tullut vastaan mutka jos toinenkin. Tuomareita oli myös niin monta, ettei oikein osannut päättää kelle puhuu. Tuppisuuna istuneet tuomarit jäivät tässä vaiheessaa hyvin etäisiksi ja välinpitämättömän oloisiksi. Minulle jäi tuomaroinnista turhautunut olo monella tapaa, mikä päti myös lavaharjoituksiin aika pitkälti.

Rorune ja minä asumme tällä hetkellä eri kaupungeissa, ja emme olleet harjoitelleet esitystä yli kahteen viikkoon. Huomautettakoon, että viimeisin harjoituskerta ennen Traconia oli minulle ensimmäinen kokonainen päivä ilman kipsiä jalan murtumisen jälkeen. Tilanne ei siis ollut mikään ihanteellinen. Ohjaaja harjoituksissa oli kiva idea, mutta ainakaan meidän osalta ei loppu pelissä kovin toimiva. Ensimmäinen harjoitusveto meni puhtaasti lämmittelyksi ja muisteluksi, sitten saimme ohjaajan palautteen, mikä oli hyödyllinen ja toimiva, toisella kerralla saimme testata esitystä uudet tiedot taskussamme, mutta kolmas veto, jolla olisi voinut "sinetöidä" esityksen viimeisen muodon ei toteutunut, koska aikaa ei ollut. Tämä on yksi asia, mikä jäi harmittamaan.

Vähän jotain kuvejakin saatiin.
Rorune on mun komea poika.
Kuvasi Kangaskasa
Takahuoneesta sentään päästiin ulos kunnolla tänävuonna. Hirveän nälän ja väsymyksen painostamana homma meni vähän istumiseksi ja jauhamiseksi. Ohjelmaa tässä välissä ei tullut katsottua. Siirryimme takaisin takahuoneeseen palloamaan muiden kisaajien kanssa ja valmistautumaan varsinaiseen esitykseen.

Kisaa ennen tunnelma oli omalta osaltani todella leppoisa. Muiden kisaajien kanssa oli ihana höpötellä ja jutustella. Oli hurjan kivaa jännitellä yhdessä, vaikka mitään jännitystä itselläni ei enää ollutkaan (takahuoneessa näki saman tien, että meidän puvuilla ei tule pärjäämään). Kisan alettua kuitenkin sydän kävi kurkussa, kun tajusin, että peruutuksien vuoksi oma esiintymisvuoromme olikin ihan heti! Voi ei apua! Lämmittely unohtui kokonaan ja lavalle piti mennä ihan kylmiltään. Siksi varmasti, esitys ei omalta osaltani mennyt yhtään nappiin. Harjoitukset menivät siihen verrattuna todella hyvin. Pääsin lavalta pois, niin ahdisti ja inhotti.

Nakkaan tähän vielä videon tuosta esityksestä. Kiitos ja kumarrus Bardielille videosta (on ollut taas älynopeaa toimintaa)! Tämä esitys on minun rakkauslapseni niin monella tasolla, että olen hieman vihainen itselleni siitä, etten voinut kantaa sitä täyteen potentiaaliinsa. Asiaa ei auttanut se, että en pystynyt katsomaan muiden esityksiä olenkaan, koska yritin seistä selkä seinää vasten ja olla mahdollisimman varovainen, etten seivästä ketään puvullani. Siinä velloin sitten pitemmän aikaa vain oma huono suoritus seuranani. Esityksen jälkeen omassa ahdistuksessani sain kuitenkin niin uskomattomia kommentteja ja niin monilta siisteiltä tyypeiltä, että paha mieli laantui lähes kokonaan. Olimme sittenkin Rorunen kanssa onnistuneet siinä, mitä lähdimme tekemään, eikä edes oma heikko suoritukseni ollut vesittänyt esitystä täysin. Esityksestä ja sen koonnista tulen myös kertomaan lisää myöhemmissä merkinnöissä. Tähän en voi ympätä tarpeeksi mitään, koska tämä tosiaan oli ja on edelleen minulle tärkein cosplay-esitys ikinä. Se on mun vauva.

Hurjasti onnea kaikille sijoittuneille! Ei tullut mitenkään yllärinä! Kaikilla oli niiiiiiiiiiiiiiiiiiin uskomattoman siistit puvut ja rekvisiitat ja kaikkea! Olisin vain halunnut nähdä kaikki esitykset livenä, enkä vain nyt SinäTuubista. Yäääää! Olitte hienoja! Onnea vielä! Ja varsinkin Yumille ja Jesmolle!

Nättiä.
Jännitin paljon myös jalkani puolesta. Vaikka olen saanut kipsin poissa jo pari viikkoa sitten ja olen jopa palannut töihin, jalka ei silti ole vielä terve. Yllä näkyvä kuva on otettu heti kisan jälkeen, kun pääsimme odottelemaan tuomaripalautetta. Tässäkin voi olla syy, miksi tunnelma ei ollut ihan katossa omalta osaltani.

Tuomaripalaute ei valitettavasti tarjonnut niin paljon osviittaa kuin viime kerralla. Tässä vaiheessa hiljaisemmatkin tuomariston jäsenet avasivat itseään meille, vaikka osa edelleen jäivät vaitonaisiksi. Tiesin lähestulkoon kaikista asioista, joista sain huomautuksia puvussani. Moni niistäkin oli sellaisia, että olin tietoisesti joutunut/päättänyt tehdä toisin. Esityspalaute puolestaan oli huikea. Siinäkin kritiikin kohdat tiesimme jo etukäteen aikalailla. Sydämeni oli kuitenkin pakahtua joistain kommenteista, mitä saimme ja varsinkin siitä, että Ilona oli arvostanut esitystämme. Hänellä on sielu kiinni kyseisessä pelissä ja hahmoissa, jos ei yhtä paljon, niin ainakin enemmän kuin minulla. Siksi Ilonan palaute esityksestä tietyllä tapaa nousi yli muiden.

Vähän Kerkesi Kis meitä kuvata.
Tämän kuvasi Kangaskasa
Illasta kävimme kuulemassa vielä animesta ja melankoliasta, mitä kaveri oli höpöttelemässä. Itselleni hyvin jännä aihe, josta pitää vielä keskustella kunnolla lisää, kunhan aikaa on. Sitten todella pikaisesti kuvasimme vielä Seiferiä ja Edeaa, koska olihan niistä pakko jotain kuvia saada. Sitten painoi väsy ja uupumus, joten painelimme syömään ja läyryämään vielä kavereiden kesken.

Sunnuntai oli vuorossa uimahomopoikaryhmäilyä taas pitkästä aikaa. Kasa matkaa jälleen pallon toiselle puolelle, joten seuraavasta yhteisestä conista ei ole mitään tietoa. Päivähän meni meidän osalta hyvin perseilyksi ja lähinnä tuli kuvattua herpaderpa-asioita.

NCC ja esityskisa tuli katsottua. NCC oli lähinnä tylsä. Se ei ole hirveästi itseäni ikinä kiinnostanut ja varsinkin nyt, kun taso oli mitä oli, niin ei se minulle tarjoillut juuri mitään. Esityskisassa oli hienoja helmiä taas mukana. Kärkikolmonen ei ollut mikään yllätys. Ihan henkilökohtaisesti haluan vielä nostaa esille Love Letter -esityksen, joka tarjoili kivaa klassista komediaa ja onnistui sillä erottumaan joukosta. Oli höpö ja hauska. 

Pieneltä vilaukselta pääsin kuulemaan myös Kasan Aikuisten Japani -luentoa, mikä harmillisesti oli laitettu kisojen kanssa päällekkäin. Olin jo kertaalleen testiyleisön toimesta kuullut luennon, joten kivasti kerkesin kuulemaan yleisön kommentit.

What's up sluts? Guess who just got out of prison?
Nagisa: Kasa, Rei: woodi, Makoto: Rorune ja Haru: miä
Kuvasi Kide
Kävimme katsomassa myös ulkolavalla tanssiryhmien SUPERTANSSICOMBON! Se oli ihan huikea ja oli kiva katsoa taitavia tanssijoita ja hyvää meininkiä. Omaksi suosikikseni nousi ehdottomasti point ZERO, koska musiikki ja koska ASENNE!

Viimeisenä ohjelmana kävin kuulemassa luentoa cosplay-valokuvauksesta ja -poseeraamisest. Jo heti alusta asti tuli sellainen olo, että olisi pitänyt ottaa kynää ja paperia mukaan. Hirveästi tuli uutta ja hyvää asiaa selkokielellä selitettynä. Pidin myös hirveästi luennon interaktiivisesta puolesta. En muista olenko koskaan käynyt näin informatiivisella luennolla conissa. Nyt olen ja oli hyvä. Onneksi sen pitäisi tulla vielä nettiin, niin voi käydä aina lunttaamassa, kun jotain unohtuu. +A work guys! 7/5!

Minun Tranon oli kaikista pikkujutuista huolimatta kiva. Oli mahtavaa nähdä ihmisä taas ja jutella ja matkustaa ja nähdä hyvää ohjelmaa ja ja ja... Kaikkea oli ja paljon jäi taskuun.

Fukka kiittää.