tiistai 14. toukokuuta 2019

Välietappi kaiken keskellä - Kummacon 2019

Moi!

Tässä on päivitys, johon ymppään kaksi asiaa samaan syssyyn. Saan vanhoja ja uudempia juttuja pois alta, vaikka yleensä yritän eritellä kaiken paremmin.

11.5.-12.5. järjestettiin jälleen Kummacon, jossa pyörähdin paikalla lauantaina. Ohjelmisto ei tarjonnut hirveästi mitään mielenkiintoista ja sunnuntai oli muutenkin äitienpäivä, joten se jäi välistä. Lopulta käteen jäi yksi luento ja cosplay-kisat. Ei siis hirveästi.

Arvoin pitkään, minkä puvun haluan laittaa. Jotain helppoa ja rentoa, joten puvuksi valikoitui uusi pikapuku, josta olen tainnut vain mainita täällä blogin puolella; Edea Kramer eli Matron.

Paras äiti; Edea Kramer
Kuvasi: Soffi
Edeasta enemmän merkinnän loppupuolella.

Kummacon järjestettiin tällä kertaa Kastellin Monitoimitalolla. Jonkun kerran olen kyseisessä rakennuksessa käynyt, ja tuolloin se on näyttänyt ja tuntunut ihan valtaisalta. Tällä kertaa kuitenkin se vaikutti ahtaalta ja ilma sisällä oli huono. Myyntipöydät oli sijoitettu heti pääaulaan sinne, minne mahtui, mikä aiheutti muutaman pullonkaulan. Jos tapahtumassa olisi ollut yhtään enemmän kävijöitä koko paikka olisi ollut aivan tukossa.

Tunsin itseni hyvin vanhaksi. Jotenkin enemmän kuin tämän tyyppisissä tapahtumissa yleensä. Hahmovalintani saattoi vaikuttaa asiaan; kun on tekeytynyt +35v. äiti-ihmiseksi, joka on 20 vuotta vanhasta pelistä, juoksevien lasten seassa, niin se voi tuntua.

Se ainokainen luento, jonka kävin kuulemassa oli Cosplayn ekologisuus. Odotin paljon, mutta petyin hieman. Luento käsitteli aihetta enemmän siltä kannalta, että mitkä asiat vaikuttavat, kun cosplay-puku tai muu muuttuu roskaksi, ja miten tätä voi kenties vähentää tai helpottaa. Kierrätetystä materiaalista puhuttiin paljon ja hävikin minimoimisesta, pukujen uudelleen myynnistä sekä lahjoittamisesta. Silti esimerkiksi tuotteiden tai tarvikkeiden netistä tilaamista ei käsitelty juuri mitenkään. Se taas on itselleni yksi ahdistavimmista aspekteista, johon ei aina voi itse vaikuttaa, tässä harrastuksessa.

Halusin vaan tunkea naaman täyteen meikkiä...
Sitten olivat cosplay-kisat. Kisat pidettiin koulun liikunta/juhlasalissa, jossa ei ollut varsinaisesti mitään lavaa tai rajattua aluetta, jossa kisa pyöri. Tuli vähän hassu olo, kun istuimme isossa urheilukatsomossa tujottamassa valtavaa salia. Kisasta itsestään jäi positiivinen fiilis. Mukana oli monenlaisia pukuja enkä itse edes lähtenyt arvailemaan voittajia. Tuomareita ei kuitenkaan koskaan esitelty yleisölle, mikä aina hankaa minua vähän vastakarvaan.

Sen kummoisempaa jännitystä ei ollut, enkä sitä odottanutkaan. Halusin laittaa puvun päälle, koska olen ehkä elänyt viime aikoina vähän liikaa cosplayn keskellä. Lip sync -taisto olisi kiinnostanut, mutta se meni ekologisuusluennon kanssa päällekkäin.

Se siitä Kummaconista ja nyt vähän vielä Edeasta.

Niille, jotka eivät ehkä tiedä: Edea on siis sama hahmo eri muodossa kuin se aikaisempi vähän prameampi Edea Final Fantasy VIII:sta.

Tämä Edea siis.
Kuvasi: Kis
Tarvitsin jonkin pienen nollausprojektin Frostin jälkeen ja vetäisin kasaan uuden Edean. Asu on todella yksinkertainen ja juuri sopiva siihen hetkeen. Myös TikTok toimi osittain innoittajana.

Tämä on ensimmäinen kerta, kun olen tehnyt samasta hahmosta useamman eri version. Toinen 'eka' oli myös se, että (nimenomaan tämä versio) on ensimmäinen hahmo listallani, jolla on lapsia. Sopi äitienpäivään. Tykkään välillä pohtia näitä hahmojeni eroavaisuuksia.

Kakkabolero, joka ei istunut yhtään.
Tein koko puvun jo aika päiviä sitten eikä minulla ollut mitään suunnitelmaa siitä, missä tai milloin tulen tätä käyttämään. Kummaconiin tämä sopi, koska mekosta tuli mukavin ikinä. Aion käyttää samaa kaavaa ja tehdä useamman näitä lisää.

Pienen mutkan matkaan toi bolero, jonka tein lopulta kahdesti. Ensimmäiseen versioon käytin valmiskaavaa, jonka toimivuus on kiinnostanut minua hyvin pitkän aikaa, joten päätin kokeilla sitä tähän. Epäilin ja lopulta olin oikeassa; bolero ei istunut yhtään ja jätti kainaloon hillittävät poimut. Hyllytin ensimmäisen vedoksen ja tein omat kaavat toista boleroa varten.

Fun fact: Piti Kummaconin aamuna lukea FFwikistä, minkä väriset silmät tällä Edealla on, koska siitä en löytänyt yhtään kuvaa.

Fukka kiittää!

PS: Hii! Hoo! Sain ensimmäisen setin käyntikortteja, jotka tilasin WCS-reissua varten. Tämä kuitenkin oli viallinen painos, joten odottelen tässä vielä toista parempaa lähetystä. Näitä sitten on!

Waaaaaa! Jotenkin tosi hassua, että mulla on käyntikortteja :D

perjantai 26. huhtikuuta 2019

Loppu on vihdoin käsillä

No hei.

Edellinen julkaisu ja Blogger eivät suostu yhteistyöhön, joten koko roska näyttää ihan pyllyltä. En kuitenkaan jaksanut laittaa koko hässäkkää uusiksi, joten nyt se on mitä on.

Kuulumiset tällä hetkellä ovat pukujuttuja pukujuttujen perään. Vääntelen täällä vähän sitä sun tätä WCS-jutskuja. Olemme Rorunen kanssa mm. tehneet ja tilanneet käyntikortteja, tarroja ja lahjuksia jaettavaksi maailmalle. Siinä ohella olen sitten vääntänyt pukuja. Asiaa niistä on suhteellisen paljon ja lisää tulee, koska puvut ovat edelleen kesken. Yritän päivitellä asioita edes jotenkin puku- tai osakohtaisesti, että edes jonkinmoinen koheesio säilyy. Twitterin puolella vähän ajankohtaisempia nokareita tarjoillaan #WCSkälätys-tägin alla.

Otetaan kuitenkin rippeet pois alta eli Kohaku! Kohakusta puuttui jokunen koriste ja härpäke, kun hän näki ensiesiintymisensä Frostissa. Nyt kuitenkin hän alkaa olla sillä mallilla, että uskallan julistaa sen valmiiksi! Hip hurraa! 2/5 pukua done! Tässä tulee siis Kohakun puuttuvat WIP-jutut.

Aloitetaan kengistä, joita en ole kerennyt esitellä täällä yhtään mitenkään.

Näissä oli mennä järki.
Pohjana minulla olivat vanhat hyvin käytetyt balleriinat. Pohja alkoi paistaa ja nämä olivat menossa jo roskiin, kun tajusin, että Kohaku voisi käyttää niitä. Kengät saivat uuden värin kangaspäällyksellä. Kyseinen kangas oli ihan hirveää, koska se on halpaa, lirua polyesterisatiinia. Ainoa kangas, joka löytyi edes jotenkin oikeassa värissä ja kiillossa. Ja koska Kohakun huivivyö on samaa kultaista, kuin kengät, piti kengät päällystää tällä ällötyksellä.

Balleriinat eivät olleet se suurin murheen kryyni, vaan nuo ihmeelliset remmit. Olisin halunnut tehdä remmisysteemin yhdestä ja samasta kappaleesta, kuten tuossa toiseksi ylimmässä kuvassa näkyy, mutta sen systeemin päällystäminen kankaalla oli täysin mahdotonta. Lopulta tein remmit osista. Ne ovat softispalasia, jotka on päällystetty kankaalla ja lopuksi ommeltu kiinni yhteen ja kenkiin. Tungin vielä liimaa joka väliin kaikkien saumojen ja kiinnityskohtien turvaamiseksi. Ylimmät remmit jäivät poissa, koska niiden kanssa en saanut kentkiä ollenkaan jalkaan. Onneksi niitä ei edes näy reffikuvassa.

Tämä oli pylystäää, mut rengas oli hirvein.
Se oikea syy, miksi ikinä koskaan olen halunnut tehdä tämän hahmon on sen tukka; Kohakun tukka on puhutellut minua aina ja se on myös kummitellut takaraivossa cosplay-ajatuksissa. Pitkästä aikaa koin sitä tuttua paniikinomaista tunnetta, jonka koin aikanaan jokaisen peruukin kohdalla, kun en vielä luottanut omiin taitoihini yhtään. Tämä oli elämäni ensimmäinen lacefront-peruukki. Laadultaan hirveä, mutta silti yllättävän hyvä.

Babby's first lacefront.
Ostin tarkoituksella pitkän peruukin, että voin silpoa sen palasiksi ja käyttää leikatut osat uusina hiusnauhoina tuuhentamaan peruukkia. Tietenkin myös pitkä huitula naamalla tarvitsi pituutta  paljon enemmän kuin muu kampaus. Peruukki oli itsessään yllättävän tuuhea ja huonolaatuista kuitua oli paljon helpompi käsitellä sitten, kun se oli lyhennetty puoleen. Lisäsin hiusnauhoja takaraivolle aina joka kolmanteen olemassa olevien nauhojen väliin. Päälaella vähän tiiviimmin.

Hiusnauhat eivät ole enää niin hirveitä. Onko tämä sitä kovasti hehkutettua kehitystä?
 Sitten tuli kuumotus, kun piti rueta leikkaamaan. Yamaguchin takaraivo ei onistunut niin hyvin kuin olisin halunnut, joten tässä kohtaa jännitti. Aloitin varovasti lyhentämällä hiuksia takaa ja lopuksi olin todella yllättynyt siitä, miten helposti kuitu suostui yhteistyöhön. Kuidut kääntyivät nätisti ylöspäin kun ne föönasi ja muutenkin peruukin lyhyet osat asettuivat kivan luonnolliseen sekasotkuun, joka sopi Kohakulle.

Valmis peruukki, piilarit ja meikkitesti.
Etuhiukset olivat aika simppelit, mutta meinasi pokka pettää niitä tehdessä. Hetken aikaa luulin tekeväni Sailor Moonia. Sivuhuitulakiehkura oli vähän haasteellisempi, mutta lopulta myös yllättävän helppo. Japanin ihmeellinen peruukkilakka tuli tässä kohtaa tarpeeseen ja luulen, että se on pitkälti syy siihen, miksi koko peruukin muotoilu oli lopulta niin helppoa. Itse käytän sitä yhdessä Got2B:n kanssa ja olen ollut hyvin tyytyväinen.

Huivivyö tuli väännettyä sellaisella tahdilla, ettei sen työstämisestä ole yhtään kuvaa, mutta esittelen tässä valmiin tuotoksen.

Förlåt mig, vyöasia ei oikein istu sovitusnukelleni.
Tein pohjaksi oikeasti istuvan vyökaitaleen, joka on tuettu tukikankaalla ja yhdellä kerroksella paksua puuvillakangasta. Takana on vetoketju ja sivuissa vielä varmuudeksi muoviluut, että vyö pysyy muodossaan eikä mene ruttuun käytössä. Vetoketju ja itseasiassa koko vyöosa menee piiloon pitkän huiviosan alle, joka kieryy kolme kertaa koko hässäkän ympärille. Huivissa ei ole erillistä kiinnikettä toisessa päässä vaan se tungetaan vyön alle. Koko systeemi pysyy kasassa koristenyörillä, joka sidotaan vyön päälle.

Siellä asioita.
Mukana Rorune
Kuvan otti Kis
Kohakulla on mukana myös erinäisiä koristuksia ja koruja. Kaikki korut ovat jämäworblaa ja tehty hyvin nopealla aikataululla. Eivät ole kummoisia, joten otin niistä vain yhden suttuisen kuvan ennen maalausta.

Worbla-möllejä
Sitten päästään niihin osiin, jotka eivät kerenneet Frostiin!

Kaavun halkion reunassa on ruskea reunakoriste, joka sai jäädä pois ensimmäisestä versiosta. En löytänyt kivaa, oikean sävyistä enkä oikean kokoista pitsiä tai nauhaa mistään, joten se piti tehdä itse. Aluksi suunnittelin, että kirjon reunan, koska sen tuli olla saman värinen kuin miehustan kirjailtujen kuvioiden. Totesin kuitenkin, etten osaisi enkä saisi aikaan haluamaani aaltokuviota. Lopulta päädyin virkkaamaan oman nauhan.

Hän on pieni.
En ole virkannut mitään sitten ala-asteen (eli joskus ennen vuotta 2004), joten tämä taito piti opetella lähes kokonaan alusta... ja pienimmässä mahdollisessa koossa. Kirjontalanka ei myöskään ole mikään ideaali virkkaukseen, koska se on niin säikeinen (that's kind of the point), eli sain lisähaasteen myös siitä. Harjoittelin ja oikesti opiskelin, että saan virkattua haluamani siron ja aaltoilevan nauhan.

Yllä harjoituksia ja kokeiluja ja alla lopulliset hirviöt.
Haastavinta oli opetella tulkitsemaan kirjoitettuja ja piirettyjä virkkausohjeita ja soveltaa niitä siihen, että saan luotua oman nauhani. Tykkäsin virkkaamisesta kovasti, koska pystyin kuljettamaan työtä koko ajan mukanani ja jatkamaan sitä aina tilaisuuden tullen. Ja se on nopea tekniikka. Saman mitan kirjomiseen olisi varmasti mennyt ainakin tuplasti enemmän aikaa. Valmiit nauhat ompelin käsin halkion reunoihin. Ompelin myös helmen jokaisen aallon huippukohtaan.

Sutttuuuuuuu!
Ja näin Kohaku on "valmis". Lainausmerkit, koska vyön koristenyöristä puuttuu vielä helmiä ja killukkeita, mutta aion toistaiseksi jättää ne pois ja keskittyä uusiin pukuihin, jotka ovat lähdössä Japaniin mukaan. Niistä lisää tulevaisuudessa ja Twitterissä.

Kohaku oli odotettua pitempi prosessi, ja saa nähdä kuinka se vaikuttaa kiireisyyteen muiden pukujen kanssa... Heh.

Fukka kiittää

maanantai 8. huhtikuuta 2019

Cosplay-kisat arvoasteikolla...?

Kyseenalaistin asioita Twitterin puolella tuossa jokin aika sitten. Siitä heräsikin ajatus tähän kirjoitukseen.

Tämä on taas näitä 'asioita, joista olen tavalla ja osittain osannut jauhaa jo kauan sitteen' -juttuja, mutta haluan tuoda asiaa esille nyt vähän enemmän kokemusta ja vuosia kartuttaneena.

Desuconin cosplay-kisat ja niiden säännöt julkaistiin jokin aika sitten ja koin suurta hämmennystä niitä lukiessani. Mukana on mm. Hall-kisa, josta puuttuu kokonaan se aspekti, mikä ylipäätään tekee kisasta 'hall'-kisan. Eli se, että kisaajat valitaan tapahtumapaikalta (hallista/käytävältä = hall) ilman esi-ilmoittautumista. Nyt kisa on ihan peruspukukisa, jossa ilmoittautuminen tehdään vasta paikan päällä. Tämä on tuttu ja käytetty kisaformaatti yleensä pienemmissä tapahtumissa. Tuolloin sen nimi on puhtaasti cosplay-kisa. Tämä ei kuitenkaan ole merkinnän varsinaine aihe.

Kuva Desuconin sivuilta Hall-kisan säännöistä.
”Hall-kisan” säännöistä löytyi kuitenkin se hämmentävämpi seikka:Kisaan ei myös voi osallistua, jos on aikaisemmin jo voittanut tai sijoittunut missään cosplaykilpailuissa.”

...
......

Missään cosplay-kilpailussa.” Jos on sijoittunut esimerkiksi esityskilpailussa, jossa ei arvioida pukuja millään tavalla, ei voi osallistua tähän täysin pukupainotteiseen kilpailuun. Tai, kuten Twitterin puolella tuumattiin, jos haluamme viedä ajatusta vielä enmmän ääripäähän, myöskään sellainen henkilö, joka on sijoittunut cosplay-musiikkivideokisassa tai cosplay-kuvakisassa, ei voi osallistua kilpailuun, vaikka olisi toiminut pelkästään kuvaajana eikä ole ikinä aikaisemmin yhtään cosplay-pukua tehnytkään.

Tulkitsen, että tällä rajauksella yritetään saada uusia ihmisä cosplay-kisaamisen pariin ja kierää ”samat voittaa aina” -ulinoita. Se on silti ilmaisultaan hyvin tönkkö eikä ota huomioon cosplay-kilpailujen eri formaatteja kuten yllä mainitut. Säännön olisi voinut muotoilla paremmin, jolloin myös niillä, jotka ovat sijoittuneet ei-pukupainotteisissa kisoissa, olisi mahdollisuus osallistua kyseiseen kisaan (sääntöjen sallimana).

Minna & Crybaby
Huonosta muotoilusta ja harhaanjohtavista nimistä päästään sellaiseen asiaan, joka minua on rassannut ja mietityttänyt jo pitemmän aikaa; kisojen tasoon Suomessa ja mikä siihen vaikuttaa. On täysin eri asia sijoittua Kitaconin cosplay-kilpailussa kuin Traconin, vaikka säännöt ja painotus olisivat täysin samat.

Cosplay-kisat eivät ole välttämättä samanlaisia, vaikka painotus ja säännöt niissä olisivatkin yhteneviä. Tapahtuman koko, sijainti ja suosio (jopa ajankohta) vaikuttaa hyvin paljon siihen, mikä taso tapahtumassa järjestettävässä kisassa on. Se ei ehkä näy niin selvästi sellaiselle taholle, joka käy vain isoimmissa ja Etelä-Suomen vakiintuneissa tapahtumissa. Voin villisti veikata, että esimerkiksi Mikkelin Mimiconin cosplay-kilpailujen taso on hyvinkin erilainen kuin Oulussa järjestettävän Chibiconin, vaikka molemmat ovat niin sanottuja pienempiä kisoja.

Mimicon 2018
Kuva: Santtu Pajukanta
Etäisyydet ja kulkuyhteydet ovat vaikuttava tekijä cosplay-kisan tasoon. Se on valitettava fakta, jonka näin perähikijäläisenä on joutunut huomaamaan. Pohjoisesta on lyhyempi matka etelään kuin etelästä pohjoiseen. Etelässä (tasokkaita) tapahtumia on tarjolla lähempänä ja hyvissä määrin, joten ei kenties ole tarvetta tai halua kulkea pitkiä matkoja jotain keskinkertaista kisaa katsomaan. Eikä siinä mitään pahaa ole. Etelä-Suomessa myös asukasluku on suurempi kuin pohjoiseessa, joten harrastajiakin on luultavasti enemmän.

Tämä on kuitenkin sellainen asia, mikä varmasti vaikuttaa kisan tasoon; ihmisillä on helpompi/halvempi/lyhyempi matka kulkea tapahtumaan, jolloin tapahtuma vetää puoleensa enemmän ihmisiä → kisan taso nousee.

Tracon 2018
Tony Suojanen
Pienemmissä tapahtumissa puolestaan kävijäkunta on enemmän nuoria ja aloittelijoita, jotka kenties eivät itse voi vielä päättää siitä, mihin kaikkiin tapahtumiin he voivat osallistua. Näille ihmisille tuo pikkutapahtuma voi olla se ainoa tapahtuma, johon he osallistuvat koko vuoden aikana. Ja tämä näkyy cosplay-kisoissa.

(Chibiconin 2018 cosplay-kisoista ei ollut edes virallisia kuvia, joten tässä linnki Shiro Samurain blogiin ja kuvaan, jossa näkyy Chibin kisaajat.)

Syy, miksi näen tämän aijemmin käsitellyn sääntörajauksen ongelmallisena: siinä vedetään kaikki sijoittumiset samalle viivalle. Kummaconin cosplay-kilpailun voittaja hyvin pienellä todennäköisyydellä on läheskään samalla tasolla kuin Traconin Hall-kisan voittaja (tai jos on, niin hän on kenties väärässä kisassa, mutta tästä lisää myöhemmin). Kummaconin kisan voittaja on suurella todennäköisyydellä aloittelija tai keskiverto, mutta tämä Desuconin Hall-kisan sääntö silti estää häntä osallistumasta tähän ”aloittelijaystävälliseen” kisaan.

Desun Hall-kisassa sijouttuminen oli minulle hirveän iso juttu, koska se oli ISO pukukisa.
Ymmärrän hyvin sen, että halutaan kannustaa ja innostaa uusia ihmisiä kokeilemaan kisaamista ja vähän tuuppia ihmisiä enemmän, mutta onko Desucon välttämättä siihen oikea tapahtuma? Suomi on täynnä pienempiä tapahtumia, jotka tarjoilevat yhteydessään aloittelijaystävällisiä cosplay-kisoja. Miksi siis yhden Suomen suurimmista, K-18 tapahtumista, jossa käydään myös osa kovimmista arvokisoista, tulisi tarjota kisoja aloittelijoille?

Mouru on tuonut asiaa esille jonkun kerran; kovatasoisia pukukisoja ei oikeastaan ole. Arvokisat ovat ihan oma juttunsa ja niihin sisältyy aina se edustuspaikan kuumotus, joka itsessään on sellainen asia, joka ei houkuta kaikkia syystä tai toisesta. Lisäksi kaikissa Suomessa tällä hetkellä käytävissä arvokisojen karsintakisoissa esitys on pakollinen ja osa arviointia. Jos ei näe esitystä yhtään mitenkään omana juttunaan, niin pukukisat ovat ainoa vaihtoehto, jos haluaa kisata. Mutta sitten, kun mennään tarpeeksi kovalle tasolle, ei enää ole minkään näköisiä kisoja joihin osallistua. (Tästä voi jatkaa myös aiheeseen 'samat voittaa aina', mutta sivuutetaan se.)

Hourumaru
Aloittelijoille on kisoja ympäri maan, eikä se tule muuttumaan luultavasti koskaan kovin radikaalisti. Siksi on ihan turhaa ja typerää ”uhrata” niinkin nimekkään tapahtuman kuin Desucon, cosplay-kisa aloittelijoille, kun kokeneilla ei ole lähes ollenkaan kisoja. Itse olen siinä ajatusmaailmassa, että siinä vaiheessa, kun mainetta ja kunniaa pienemmissä kisoissa on tullut jo jonkin verran niitettyä, ne jätettäisiin taakse ja siirryttäisiin isompiin ympyröihin kuten Desucon, Tracon ja (pienellä varauksella) Animecon. Mutta mihin siirtyä, jos kovatasoisempia kisoja ei ole tarjolla?

Halaun tuoda esille myös sen seikan, että ilman sääntörajoituksia kisaajat itse vaikuttavat myös kisojen tasoon ja ”aloittelijaystävällisyyteen”. Kun sijoituksia on tupsahdellut isompien tapahtumien tasokkaammista kisoista tai jopa arvokisoista, onko enää mielekästä palata pienten tapahtumien pikkukisoihin? Jos kokeneemmille suunnattuja kisoja ei kuitenkaan ole tarjolla, vaihtoehtoina on luopua kisaamisesta tai jatkaa kisaamista niissä puitteissa, jotka ovat tarjolla. Kumpikaan ei ole ihanteellinen ratkaisu, mutta tilanne jää jokaisen oman moraalisen kompassin ratkaistavaksi. Elleivät säännöt sitä rajoita.

...
Olen myös kohdannut tapauksen, jossa henkilö on sijoittunut yhdessä Suomen suurimpien tapahtumien, hyvin kovatasoisessa, cosplay-kisassa ja muutaman viikon päästä kilpaillut täysin uunituoreen pikkutapahtuman kisassa tuolla samalla puvulla. Kaikki voivat miettiä, että kuinka reilua tämä itsessään on. Kuitenkin tässäkin kohtaa moni cosplay-vastaava on kiertänyt ongelman sillä, että sääntöihin on kirjattu, ettei sijoittuneella PUVULLA saa kisata. (Mikä on puolestaan sellainen sääntö, jonka haluausin vakiinnuttaa kaikkiin muihin kisoihin arvokisoja lukuun ottamatta.)

Säännöt ovat paikallaan kaikissa kisoissa, mutta haluaisin nähdä enemmän tiedostuneisuutta niiden laatimisessa ja asettelussa. Onko Desuconin järkeä tarjoilla kisoja niille, joille löytyy kisoja ympäri maan? Vai kannattaisiko sen käyttää asemaansa isona, tunnettuna (K-18) tapahtumana hyödykseen? Ja missä kohtaa taas säännöt laaditaan sitä varten, että kisaajat olisivat samoissa lähtöasetelmissa?

Cosplay-kisaajan on hyvä tiedostaa oma taitotasonsa, mutta myös tapahtumien cosplay-vastaavien on hyvä tiedostaa eri tapahtumien ”arvo” ja vaikutusvalta. Sekä säännöillä, että kisaformaatilla on osansa tason luomiseen ja siihen, miten se palvelee cosplay-sceneä isommassa mittakaavassa. Mitä suurempi kirjo erilaisia ja eritasoisia cosplay-kilpailuja on tarjolla, sitä suuremmalla todennäköisyydellä saadaan aikaan erinäköisä ja mielenkiintoisia kisoja, joista jokainen löytää omansa.

Fukka kiittää.

sunnuntai 24. maaliskuuta 2019

Hiljaa hiljaa hiivitään loskaisessa yössä

Terve!

Aikataulut sotkevat itseään koko ajan tavalla tai toisella, joten tämäkin merkintä on luisunut näin pitkälle. Elämä pärisee niin paljon juoksevien asioiden ja uusien pukujen ympärillä, etten ole osannut antaa aikaa tälle blogilapselleni.

Asiaan!

Minä olin nurissut woodille siitä, että emme ole kerenneet pitää conien ulkopuolisia kuvauksia moneen vuoteen (edellinen oli kai 2015, hubs). Tämä johti semi ex tempore -kuvauspäivään, joka oli vähän enemmän kuin olimme alkuun ajatelleet. Helmikuun puolella heti Frostin vanavedessä pidimme hervottoman kuvauspäivän ja kuvautimme yhteensä 5 pukua saman päivän aikana.

Näin silitetään lakana.
Kuvasi Rorune
Talvi on hankala vuodenaika kuvata cosplay-pukuja ja loskapaska ei auta asiaa. Piti siis hieman pohtia sitä, mitä pukuja ja missä ylipäätään on mahdollista kuvata. Pelkästään sään vuoksi lähes kaikki ulkotilat olivat pois laskuista. Lopulta päädyimme rakentamaan pienen studion tapaisen olohuoneeseeni; ryönät pois tieltä, iso lakana kiinni verhokiskoon ja sohva pääsi osaksi settiä.

woodi halusi kuvauttaa Cruiser!D.Va:nsa, joka on hyvin 50-lukuvaikutteinen. Sattumoisin oli tiedossa, että Oulun keskustassa sijaitseva Mikan Cafe & Burger -ravintola on sisustettu perinteiseen american diner -tyyliin. Pirautimme kuppilaan, että olisiko mahdollista käydä siellä kuvaamassa, ja saimme myöntävän vastauksen.

Luonnonvalo oli myös hyvin kiva.
Vas. woodi ja oik. Rorune
Onneksemme päivä oli hiljainen eikä ravintolassa ollut mikään ryysis tuohon aikaan. Pystyimme rauhassa hoitamaan oman asiamme ilman, että se häiritsi muita paikallaolijoita. Myös henkilökunta oli positiivisesti kiinnostunut tekemisistämme ja oli muutenkin hirveän mukavaa.

Ruokaa!
ja woodi
Päivän aikana piti tietenkin keretä myös syödä välissä, joten kuvaamisen jälkeen tilasimme burgerit ja jälkkäripirtelöt. Ja oli hyvää 💖

Sitten olivat vuorossa seuraavat puvut (Rorunelle ja minulle päivän ensimmäiset). Duke Venomania -ryhmä valmistui 2013 ja sitä on yritetty kuvata koko porukalla tässä välissä, mutta huonolla menestyksellä. Siksi itse halusin Gakuposta jotain uudempia kuvia. Yksi syy myös oli se, että en ikinä muista Gakupon olemassaoloa! Se vain jotenkin häviää muistista. Samaa on tapahtunut myös muille puvuille, joista ei ole kuvia kunnolla, mutta ei niin pahasti kuin Gakupon kanssa.

Henshin!
Fukka by Rorune
Gakupo by Ray
Oli jotenkin hirveän jännittävää laittaa näin vanha puku päälle. Puku on ihan kiva ja semi-hyvin tehty housuja, jotka ovat yksi mysteeri, lukuun ottamatta. Olen osannut kikkailla joidenkin osien kanssa niin hyvin, että piti hetki miettiä kuinka niiden on tarkoitus toimia. Jos kengät ja housut olisivat järkevämmät ja mukavammat, niin tämänhän voisi vielä laittaa johonkin päälle.

Kuitenkin siisteintä oli tehdä uusi meikki. Olen viimeisen parin vuoden aikana yrittänyt oppia ja kehittää meikkaustaitojani. Vaikka kehitys ei ole ollut mitään maata mullistavaa, oli kiva huomata, että hei en ole katsonut tutoriaaleja ja ostanut välineitä ihan turhaan.

Tällä äijällä on niin paljon meikkiä, mutta ehkä se sopii Gakupolle...?
Tässä myös hillittömät karkkipiilarit, jotka ostin Japanista.
Pienoisista valo-ongelmista huolimatta "studio" toimi ihan kohtuu hyvin. Myös koska olimme sisätiloissa ja pois ihmisten silmien alta, tunnelma oli astetta aikuisempi. Aina silloin, kun pokka piti tietenkin. Joistain kuvista olen hyvin iloinen, koska niistä välittyy hämärä ja kyseenalainen ilmapiiri, joka Venomanian tarinassakin on, mutta myös ihan derppejäkin kuvia seasta löytyy. Välistä olimme hyvin kokeilullisia ja se näkyi.

Kaikki ihan messissä tässä kohtaa.
Gumi: woodi & Meiko: Rorune
Kuvasi Ray
Minulla oli ihan hirveän kivaa, koska tällaista teemaa lähelle ei pääse oikein kunnolla, jos ympärillä hyörii paljon ihmisiä. Jos ikinä mahdollista, niin haluaisin päästä tekemään enemmän tällaisia tunne- ja tunnelmapitoisia kuvauksia. Varsinkin vähän aremmista tuntemuksista kuten surusta, pelosta ja tuskasta. Miksi ei myös tällaisesta intiimimmästä kanssakäymisestä, mutta ehkä Gakupo on siltä osin nyt taputeltu.

Katsotaan nyt, että mitä näistä kuvista uskaltaa edes julkaista...

Kello löi kymmentä illalla, kun aloimme kuoriutua näistä asuista. Välissä ruokaa naamaan ja sitten seuraavien pukujen pariin. woodi teki rohkean ja reippaan päätöksen kolmesta puvusta, kun minä ja Rorune vedimme vain kahdella.

Keltainen on vahvana hänessä.
Kuvasi Rorune
Yön turvin hiippailimme läheiseen autohalliin, jossa olen halunnut kuvata jo pitkään. Miksi? En ole ihan varma, mutta jotenkin tuo ällö kelmeän keltainen valaistus on vetänyt minua puoleensa jo pitkään. Itselläni mukaan lähti Len, joka on ainoita harvoja pukuja, joka sopi tuohon ympäristöön.

Yöllä kuvaaminen oli alunperinkin suunnitelmissa, koska valot eivät tietenkään pala päivisin ja yöllä trafiikki on lähes olematon. Saimme kuvata rauhassa, mutta väsymys alkoi painaa kaikilla päälle, joten ihan kaikkea ei päästy kokeilemaan.

Mukavaa, mutta väsyttävää. Olen yrittänyt editoida kuvia aina välissä, mutta ne vaativat niin paljon aikaa, etten ole päässyt puusta pitkälle.

Fukka kiittää.

PS: Kohaku ja uudet puvut edistyvät. Olin jopa niinkin tehokas, että väänsin yhden hyvin yksinkertaisen puvun kokonaan kasaan tässä välissä.

maanantai 4. maaliskuuta 2019

Enkeli Frostin lausui näin - Desucon Frostbite 2019

Hei!

Jo pieni tovi on kerennyt vierähtää Frostista, mutta ei anneta sen haitata. Ennen Frostia tuntui, että koko maailma kaatuu päälle, mikä oli monen asian summa ja vei voimia ihan kunnolla. Siksi olin hyvin epävarma siitä, saanko Kohakun valmiiksi Frostiin vai en, vaikka aloitin sen työstämisen todella hyvissä ajoin. Samaan aikaan niin kovasti halusin Kohakun sille mallille, että voisin laittaa sen Frostiin päälle. Vaikka sitten keskeneräisenä. Onneksi lopulta sain. Kaikesta huolimatta.

Kuiva tie, paras tie.
Perjantai oli jälleen matkustuspäivä. Olen todennut, että mieluummin laitan perjantain puvun päälle jo kotona ennen lähtö ja istun päivän autossa puku päällä kuin, että vaihtaisin puvun päälle paikan päällä saavuttuamme, koska perillä ei enää vain jaksa. Näin tein myös tällä kertaa, koska kohenneltu Haru ja kumppanit saivat ruutuaikaa perjantaille.

Vielä kotona, mutta jossain kuosissa.
Perjantaille oli muutama ohjelma, jotka halusin katsoa. Olimme hieman jännän äärellä, miten ehdimme niitä seurailemaan, mutta lopulta ei tullut edes kiire. Avajaisista kerkesin itse näkemään ihan pienen siivun lopusta.

Harmillisesti Unreality-kuoron esiintyminen ja Cosplay-asun viimeistelyn ABC istuivat samassa aikalohkossa, joten niiden välillä piti tehdä valintoja. Totesin, että saan kuorosta enemmän irti livenä kuin luennosta, joten oma nokkani suuntasi musiikin ja kulttuurin pariin. (Katsoin luennon tallenteen myöhemmin netistä ja totesin, että tein oikean valinnan.)

Wäää!
Ensinnäkin: kuka ikinä olikaan tehnyt valkokankaalla näkyvät kuvakortit kappaleista on ihana! Kaikki kuvat olivat niin nättejä! Ja lisäksi niissä oli yhtenäisyyttä sekä lähteiden omia piirteitä, joten kiitos niistä kenelle kiitos kuuluu. Itse musiikki oli sitä, mitä odotinkin. En pettynyt ja nautin kovasti. Varsinkin ne muutamat soolot olivat tosi mainioita. Ja okariina! Okariina oli ihana!

Sitten kiiruhdeltiin seuraavaan ohjelmaan eli Nahkatöiden perusteet cosplayaajille, joka alkoi heti perään. Minä odotin tätä settiä eniten tältä tapahtumalta, koska nahkatyöt ovat ihania ja Elinan värkkäyksiä olen seurannut kieli pitkällä. Olen opiskellut nahkajuttuja koulussa ja työskennellyt nahkaompelimossa, mutta omasta mielestäni oma nahantuntemukseni ei ole kovin laaja (ja varmasti hyvin ruosteessa). Varsinkaan vesimuotoilun ja nahan värjäyksen kanssa olen täysi ummikko, minkä vuoksi nämä aiheet kiinnostivat minua suuresti.

Sain kuin sainkin uutta oppia siihen, mihin hainkin. Suurimmaksi osaksi muu sisältö oli tuttu, mutta ei se sinäänsä haitannut, koska nyt taas ymmärrän sen, etten ole ihan kaikkea unohtanut.

Meitä oli aika monta uimahomoa perjantaina.
Rei: woodi, Makoto: Rorune, Haru: miä, Rin: Soffi ja Sousuke: Harri
Pikakuvan räpsi Anniilaugh
Ja joo... Kohaku ei valmistunut täysin, mutta oli sellaisessa kuosissa, että uskalsin laittaa sen päälle lauantaina. Eniten hirvitti peruukki, mutta pukuhommista kirjoittelen tässä myöhemmin lisää.

Lauantai meni tehokkaasti takahuoneessa. Rorunelle ja minulle tuli kutsu tuomaroimaan yksilökisaa, mikä oli hirmu kivaa. Vähän meinasi jännittää, koska itse näen cosplay-vahvuutenani esiintymispuolen, joka puuttui tästä kisasta kokonaan. Kaikki mielenkiintoinen ohjelma kuitenkin osui tuomarointien kanssa päällekkäin, joten yhyy. Olisin halunnut kuulla asioita uimahomoista ;___;

💕
umiyo, Rorune ja miä
Tuomaroinnit menivät ainakin minun osaltani tosi kivasti ja oli ihan hirveän kivaa. Kisaajat olivat hyvällä ja iloisella asenteella mukana ja vaikutti, että ketään ei jännittänyt mitenkään järkyttävästi. umiyo oli aivan uskomattoman ihana ja kommunikaatio tuntui pelaavan hyvin. Suuri kiitos koko päivästä menee umiyolle, koska hyvät tyypit tekevät aina kaikesta parempaa.

Päästin myös sisäisen hipeltäjän villiksi ja vapaaksi tuomaroinnissa (toivon, ettei kukaan siitä pahastunut). Minulla paljon himoja koskea muiden tekeleisiin; tunnustella materiaaleja ja tekstuureja, rakenteita ja painoa. Siksi myös oli niin kivaa, että kisassa oli tosi erilaisia pukuja mukana.

Kohakun piilarit saivat niin paljon kehuja ja ihastelua, että laitetaan niistä vielä parempi kuva.
Halusin jotain vähän hämmentävää ja epäinhimillistä, tekemään Kohakusta hitusen enemmän itselleni sopivan.
ECG-karsinta oli kiva. Jännittävän paljon tanssipainotteisia esityksiä, mutta voitot menivät juuri sinne, minne pitikin. Olin vain vilaukselta nähnyt takahuoneessa osan kisaajista, mutta pelkästään esitystenkin perusteella osasi arvata voittajat.

Kisan jälkeen oli tarkoitus antaa palautetta niille kisaajista, jotka sitä halusivat, mutta ilmeisesti jokin info oli mennyt ihan metsään. Pääsimme antamaan palautetta vain kahdelle kisaajalle :/

Jos joku kisaajista vielä halajaa palautetta, niin voi olla yhteydessä cosplay-vastaavaan tai häiritä minua suoraan.

Olin muuten hirmu iloinen Desu-paidasta, koska en ole koskaan aikaisemmin sellaista saanut, enkä nytkään ollut varma kuuluuko minun sellainen saada. Ja tämä oli vielä niin hirmu nätti.
Sunnuntai jännitti vähäsen, koska oho hubs oli pitämässä ohjelmaa heti aamusta. Mitään järkyttävää yleisöryntäystä en odottanut, mutta jokunen ihminen oli löytänyt tiensä paikalle heti aamutuimaan. Höpöttelin siis cosplay-esitysten rakentamisesta ja ideoinnista. Olen tarjonnut tätä ohjelmaa Frostiin jo kolmena vuonna peräkkäin. Nyt kävi munkki ja osasin olla tarpeeksi ajoissa koputtelemassa, koska aina aikaisemmin vastaus on ollut: "Kuullostaa hyvältä, mut cosplay-ohjelmakiintiö on jo täynnä, mut tarjoa Desuun," mikä ei taas muista syistä ole ollut minulle otollista. But now it's done.

Oli kiva puhua, vaikka ihan putkeen kaikki ei mennytkään. Jouduin supistamaan esitystä tosi paljon, koska siitä meinasi tulla +2h luento ja siinä samassa joitain asioita jäi kokonaan käsittelemättä. Oli myös hirveän kiva vaihtaa muutama sananen luennon jälkeen niiden ihmisten kanssa, jotka olivat kuuntelemassa.

Yamaguchi oli ehkä kaikkein pätevin puku tähän kohtaan.
Kuva: Jenni Suominen
Jos jotakuta kiinnostaa jutustella vielä luennon aiheista tai vähän sen sivustakin, minä olen aina valmis kälättämään esityshommeleista.

Pari ohjelmaa, jotka olisin halunnut nähdä, jäivät sunnuntaina välistä puhtaasti jaksamisen takia. (Onneksi lähes kaikki näkee netistä jo nyt!) Olin koko sunnuntain todella huonovointinen tosi oudolla tavalla. Pää oli kipeä ja muutenkin oli hieman heikko happi eikä ajatus oikein kulkenut. En osannut hahmottaa sitä, mistä olo johtui, mutta yritin kestää ja parannella asiaa syömällä ja juomalla. Mikään ei kuitenkaan oikein auttanut. Koko päivä meni vähän sumussa, mutta kerkesin nähdä ihmisiä jonkin verran, jauhaa asioista ja olla iloinenkin.

Rorune on mun Tsukki.
Vähän kerkesimme kuvata pallopoikkia. Yamaguchille on uusi peruukki olemassa, mutta päätin mennä Frostin vanhalla, koska energiat menivät Kohakuun (ja vanha on paremman värinen).

Jossain välissä totesin, että nyt on pakko saada peruukki pois päästä, ja vaikka päivää oli tovi vielä jäljellä, niin raakasti heitin peruukin reppuun. Ja ah mikä autuus! Olo helpotti saman tien. Kävi ilmi, että yksi pinni oli jäänyt peruukin kuminauhan alle jumiin ja ilmeisesti painanut johonkin hermoon koko päivän. Maailma kirkastui ja voin taas hyvin, mutta otsassani oli vielä monta päivää tuon jälkeen äkäinen, punainen pinnin kuva.

Loppu päivän oli Lentopallolepakko-Jenni aina kotiin asti.
Kotiin lähdettiin ihan hitusen aikaisemmin kuin yleensä, koska jätimme päättäjäiset väliin. Olin itse yllättävän pirteä koko matkan kotiin.

Sunnuntain kakkaolosta huolimatta minulla oli ihan hirveän kivaa koko viikonloppu. Odotin sitä hyvin innolla ja se oli hyvä piriste kaiken paskan keskelle, jota muu elämä tällä hetkellä tarjoilee. Pääsin näkemään ihmisiä, joita on ollut ikävä, tekemään mukavia juttuja ja puhumaan asioista.

Cosplay-pärinä on jatkunut siitä vahvana tähän asti ja suunnittelin jo pientä ex tempore -matkaa Yukiconiin, mutta sitten muistin, että samaisena lauantaina on hautajaiset enkä tiedä omasta kunnostani tuossa vaiheessa muutenkaan mitään, joten en pääse kokemaan Yukia vieläkään.

Fukka kiittää.

tiistai 29. tammikuuta 2019

Cosplay-kilpailujen säännöt: päivitä sovellus


Momoi!

Jaan nyt ajatuksia viime syksyltä. Sain kimmokkeen, kun heitin kysymyksen ilmoille Twitterissä ja sain siihen vastauksia ja pienen keskustelun aikaiseksi.

Cosplay-kilpailujen säännöt ja niiden suhde esitykseen nykypäivänä on pohdituttanut minua jälleen suuresti. Koen kuin olisin aikamatkalla tämän blogin alkuvuosiin. Kjeh. Aikanani olen nurissut siitä, että cosplay-kisoissa esitys ja puku eivät ole tasapainossa sääntöjen ja arvioinnin näkökulmasta. Olen marmattanut näitä esitysnillityksiäni jo vuosia. Oih! Ajat ovat tuosta muuttuneet ja ah olen ehkä vanha. Arvokisojen lisääntyminen ja niiden pakottavat sääntömuutokset ovat hilanneet pukua ja esitystä pisteytyksissä lähemmäs toisiaan. Mikä on mielestäni hyvä.

En silti sanoisi, että puku ja esitys ovat aivan täysin samalla viivalla vieläkään (ja tarvitseeko niiden olla?). Olen pohtinut tätä aihetta paljon viime vuosina, ja näin WCS-huuruissa olen lueskellut eri kilpailujen sääntöjä. Jo ennen tätä olen pannut merkille sen, että vaikka esityksessä ja puvussa olisi lähes samat pisteytykset, esityksen arviointi on ympäripyöreämpää ja "vähäpätöisempi".

Kuva: Tapio Matikainen
Tässä esityksessä käsikirjoitus oli täysin oma ja ääniraitaa leikattu ja editoitu hitusen.
Osasyynä tähän tietenkin on se, että esityksessä on enemmän taiteellista aspektia ja arvioinnissa maku vaikuttaa paljon enemmän kuin puvun kohdalla. Silti esityksessä on myös teknisiä osa-alueita. Enkä ole nähnyt juuri missään säännöissä erillisiä mainintoja esimerkiksi ääniraidan arvioinnista, vaikka sen toteutus on arvioitavissa myös teknisesti.

Olen itse tehnyt siinä mielessä monenlaisia esityksiä, että ymmärrän sen, että erilaiset esitykset vaativat eri määrän työtä. Sekä lavalla että esityksen suunnittelussa ja valmistelussa. Olen ollut mukana tekemässä esitystä, jonka suunnittelu ja valmistelu on vienyt muutaman tunnin, mutta myös sellaisia, joita on tehty monta kuukautta.

Aivan kuten puvuissakin; on monimutkaisia ja yksinkertaisia esityksiä. Ne vaativat enemmän ja vähemmän osaamista ja tekemistä. Tällä hetkellä kuitenkaan kisojen säännöt eivät yleensä osaa ottaa tätä huomioon.

Kuva: Teppo Suominen
Käsikirjoitus täysin oma, musiikkia editoitu ja leikattu sekä repliikit nauhoitettu minun äänelläni yhtä lukuun ottamatta.
Esitys on paljon enemmän kuin lavalla kerran nähtävä suoritus. Enimmillään pukuilija on yhtä aikaa puvustaja, käsikirjoittaja, dramaturgi, lavastaja, tarpeistovastaava, valosuunnittelija, miksaaja, ääninäyttelijä ja tanssia. Eikä lista välttämättä lopu tähän. Ja silti kaikkea tätä arvioidaan enemmän mututuntumalla kuin pukua arvioitaisiin.

Pukujen kohdalla kilpailun säännöissä on yleensä edes jossain muotoa mainittu: 'puvun pitää olla kilpailijan itsensä tekemä, ystävien ja perheen pienimuotoinen apu on sallittu' . Esitysten kohdalla tätä mainintaa ei kuitenkaan yleensä ole.

Eli toisin sanottuna esityksen ei juuri minkään sääntöjen mukaan tarvitse olla kisaajan itsensä tekemä. Et voi kisata toisen tekemällä puvulla, mutta esityksellä kyllä. Miksi näin?

Kuva: Mikael Peltomaa
Käsikirjoitus jalostettu alkuperäisestä, ääniraita editoitu ja leikattu itse, repliikit äänitetty meidän kolmen voimin ja osa lavasteista ja rekvisiitasta tehty itse, osa ostettu.
Tämä on häirinnyt minua jo pitempään, koska se kertoo hitusen siitä, että esitystä ei kenties vieläkään ajatella yhtä tärkeänä osana kisasuoritusta tai vaihtoehtoisesti emme ole päässeet ajatuksessa tarpeeksi pitkälle, että tämä seikka olisi osattu ottaa homioon. Kisoissa kuitenkin ensisijaisesti arvioidaan kisaajan suoritusta, eikä heidän kavereidensa tai täysin ulkopuolisen tahon.

Vaikka (vielä) esitysten kanssa ei olla päädytty saman tyyppiseen draamailuun kuin ostopuvuilla kisaamisessa, on se silti mielestäni ongelmallista ja ihan rehellisesti epäreilua kisaajia kohtaan. Jos kisassa on esityksiä, joista mikään esityksen sisällöstä ei ole kisaajien itsensä tekemiä, voidaanko niitä arvioida tasavertaisesti sellaisten esitysten kanssa, joissa kaikki on tehty alusta loppuun itse? Jos puvussa on ostetut housut vaikuttaako se puvun arviointiin?

(Tietääkseni [ja lähteideni mukaan] Suomessa ei ole koskaan jälkikäteen virallisesti mitätöity kenenkään palkintoa tai sijoitusta, kun/jos kisaaja on jäänyt kiinni ostopuvulla kisaamisesta.)

Kuva: Emilia Lahtinen
Näistä ei olekaan hyvää lavakuvaa :D
Juoni oma, ääniraitana vain käsittelemätön kappale, rekvisiitta ostettua (ruokaa).
Ja kuinka pitkälle tämä itse tekeminen voidaan esitysten kohdalla viedä? Näin esimerkkinä: Jos ajatellaan, että musiikki on esitykselle se, mitä kangas on puvulle. Harva meistä kutoo pukujensa kankaat alusta asti itse tai väsää peruukkinsa hiusnauhoista ja kuminauhasta kokonaiseksi päähineeksi ja yhtä harva varmasti säveltää esitystensä musiikit itse. Näitä kaikkia on kuitenkin mahdollista käsitellä omaan tarkoitukseensa sopiviksi. On tiettyjä pakollisia toimia, joita yleensä vaaditaan siihen, että kangas muuttuu vaatteeksi: leikkuu ja ompelu. Näin taustanauhan ja musiikin kohdalla sama voisi olla kappaleen trimmaus ja editointi esim. oikeanmittaiseksi. Nämä ovat yleensä ne minimivaatimukset. Kun mennään monimutkaisempaan hommaan on enemmän tekemistä; kankaan värjäys ja/tai maalaus, kaavoitus (koska valmiita kaavoja ei löydy), leikkuu, huolittelut (kun ollaan tarkkoja yksityiskohdista), ompelu, silitys/jälkikäsittelyt ja niin edelleen. Samalla tavalla monimutkaisempi esitys ja ääniraita vaativat enemmän työtä ja osaamista.

Minä itse olen sitä mieltä, että esimerkiksi ääniraita tulisi arvioida ainakin osittain samaan tapaan kuin puku. Onko nauhoitetun äänen laatu hyvä vai huono ja onko se ymmärrettävää? Onko musiikkien vaihdokset saatu sulaviksi vai loppuvatko musiikkipätkät kuin seinään? Ovatko ääniefektit toimivia? Samaan tapaan, kun pukua arvioidessa, katsotaan sitä kuinka taitavasti työ on tehty. Tutkitaan ja arvioidaan saumat, pintakäsittelyt ja niiden viimeistelyt, istuvuus, mittasuhteet ja peruukin muokkaus. Nämä kaikki ovat teknisesti arvioitavia asioita.

Kuva: Rea Rautamies
Käsikirjoitus oma, ääniraita editoitu ja muokattu, repliikit itsenauhoitetut ja lavasteet sekä rekvisiitta tehty itse.
Eikä tämä todellakaan rajoitu vain ääniraidan arvioimiseen, mutta siitä on ehkä helpoin lähteä. Näyttelijäntyön ja dramaturgian arvioiminen on myös mahdollista, mutta se saattaa olla vielä hitusen liian suurpiirteinen pala purtavaksi, että sen voisi löydä millään tasolla esim. sääntöihin.

Ja kuten sanoin esitys voi olla yksinkertaisesti toteutettu kuten pukukin voi olla yksinkertainen. Paljon on puhuttu siitä, että teknisesti hyvin tehty yksinkertainen puku päihittää huonosti tehtyn monimutkaisen sirkusteltan, eli tämän saman tulisi päteä myös esityksen kohdalla. Kisaaja A teki moitteettoman kuperkeikan ja kisaaja B yritti tehdä voltin, mutta tuli naamalleen alas. A:lla oli yksinkertaisempi temppu, mutta parempi toteutus, joten A päihittää B:n. Samoin, jos A:n ääniraita tai esitys yleensä on yksinkertaisempi, mutta toteutettu paremmin.

Kuva: Tapio Matikainen
Juoni jalostettu alkuperäisestä, musiikki editoitu ja leikattu, koreografia oma.
On myös yksi suunta, johon en missään nimessä halua tämän harrastuksen menevän; se, että asioita hoidetaan rahalla eikä taidolla (tämä liittyy osittain myös ajatuksiini 3D-printtauksesta, mutta se on asia erikseen). Jos pukukisassa tai pukujen kohdalla arvokisoissa osat eivät saa olla teetettyjä, miksi näin voi olla kuitenkin esityksissä? Tiedän sen, että moni suomalainen pukuilija saattaa pyytää kaveria tai tuttavaa puhumaan repliikit taustanauhalle, kun oma ääni ei siihen sovi (minä myös olen näin tehnyt). Tämä on mielestäni ihan okei silloin, jos se on vain pieni osa esitystä ja yksittäinen suoritus. Esimerkiksi ohjaus ja suunnittelu tulisivat kuitenkin kisaajan taholta eikä koko esitys perustu tämän kaverin/tuttavan taidoille. Mutta siinä vaiheessa, kun raha vaihtaa omistajaa ja/tai kyseessä on täysin ulkopuolinen taho (ei siis ystävä eikä perheenjäsen), karvani nousevat pystyyn. Sillon on kyse tilaustyöstä, enkä usko, että puvun kohdalla katsottaisiin kovin hyvällä sitä, että yksi merkittävä osa pukua tai proppi on tehty tilaustyönä.

Kuva: Jessica Mennander
Enimmäkseen oma käsikirjoitus, ääniraita editoitu ja leikattu, repliikit äänitetty itse, rekvisiitta tehty itse.
Jos esityksen käsikirjoitus on suoraan lähteestä, joku ulkopuolinen on ohjannut sen, taustanauha on toteutettu tilaustyönä, valosuunnittelu on nakattu tapahtuman valohemmoille ja lavasteet on ostettu, niin, mitä esityksestä jää itse kisaajalle paitsi esityksen suorittaminen? Pukukisassa toisen puvulla kisaaminen on kielletty, vaikka kisaaja itse kävelee lavalle ja poseeraa.

Jos kärjistän asiaa vielä aivan äärimmilleen, käsillä voi vielä joskus olla plagiointiongelma. Nykyisten säännösten puitteissa kisaajat voisivat puhtaasti kopioida joidenkin toisten tekemän esityksen. Tällöin kisan voisi suorittaa itsetehdyillä puvuilla, mutta täysin kopioidulla esityksellä. Eikä se rikkoisi sääntöjä. Ei edes siinä vaiheessa, kun jopa hahmot olisivat samat. Tällöin asia menee enemmän moraalikysymykseksi; onko oikein päästää tällaista esitystä palkinnoille, vaikka se ei varsinaisesti sääntöjä rikokaan? Cosplay kuitenkin on kopioimista ja häilymistä tekijänoikeussäädösten rajamailla, jolloin ilman selkeää sääntörajausta ei toisten esityksen kopioimisesta ns. virallisesti ehkä voida rokottaa. Ehkä?

Kuva: Kyuu Eturautti
Juoni oma, ääniraita leikattu ja editoitu.
Lisäksi tuomareiden tietämys harrastajayhteisön historiasta ja siitä, millaisia esityksiä on jo tehty aiemmin (ja kenen toimesta sekä muuallakin kuin Suomen ympyröissä ja jopa yleisesti cosplay-piirien ulkopuolella) on suuremmassa roolissa. Jos kisaajan esitys on kopio jostain toisesta, mutta kukaan tuomaristosta ei sitä hoksaa tai tiedä, voi se kenties päätyä palkinnoille "huomaamatta".

Tämä ei kuitenkaan ole aivan tavaton ja mahdoton tapaus...

Kuka muistaa vielä Heroes of Cosplayn? Minä valitettavasti. HoC:n ensimmäisissä jaksoissa (2013) Victoria ja Monika tekivät asut ja esityksen sarjasta Fushigi Yuugi. Asiaa ei käsitelty itse ohjelmassa, mutta muutama vuosi aiemmin 2010 USA:n WCS-karsinnoissa nähtiin hyvin samantapainen esitys... samasta sarjasta ja samoilla hahmoilla ja samoilla asuilla (linkedi link). Jopa omasta mielestäni esitykset muistuttivat toisiaan häiritsevän paljon (en löytänyt kunnon linkkiä HoC-jaksoon, jossa esitys näkyy). Asiaa puitiin netissä paljon. Victoriaa ja Monikaa syytettiin esityksen kopioimisesta, mutta mitä asialle tehdä, jos se ei ole kielletty säännöissä? (En siis muista/tiedä jäikö koko tapaus vain nettihuuteluksi vai mitä häh.)

Kuva: Tony Suojanen
Käsikirjoitus oma, ääniraita leikattu ja editoitu, repliikit by Rorune, koreografia oma.
Uskon, että osaava ja ajan tasalla oleva tuomaristo osaa nähdä, onko puku itse tehty vai ei. Uskon myös samaa esityksistä. Nykyään lähes kaikissa kisoissa on käytössä esituomarointi, jossa on mahdollisuus keskustella kisaajan kanssa. Aivan 100% ei voida varmistaa sitä, että esitykset olisivat kisaajien omaa käsialaa, mutta siihen voidaan pyrkiä. Lisäksi uskon, että jo samaan tapaan kuin pukujen kohda, sääntömääritykset voivat ohjata esityksä ns. kotitekoiseen suuntaan.

Oma ajatusmaailmani on sen verran jalostunut tässä vuosien varrella, että alan ymmärtää sitä, miksi puvulla on enemmän painoarvoa kisoissa; puku on osa esitystä. Puvun laatu ja toimivuus monesti tulee esille myös lavalla ja esiintyessä; pysyvätkö vaatteet ehjinä ja päällä tai miten nissä pystyy liikkumaan ylipäätään. Tällä ajatuksella puvun ja esityksen painoarvo ei voi olla täysin 50-50, mutta silti toivoisin, että esitykset alettaisiin nähdä ja arvioida enemmän samalla tavalla kuin pukuja; kokonaisuuksina, jotka koostuvat eri osaamisalueista. Vaikka olisit kuinka hyvä näyttelijä, se ei pelasta esitystä, jos käsikirjoitus kusee.

(Ainoastaan WCS:n finaalien säännöissä olen nähnyt selkeät ilmaisut sille, että esityksen eri elementit tulee olla esiintyjien itse tekemiä.)

Fukka kiittää.