keskiviikko 25. tammikuuta 2023

Märkää ja jonoja - Desucon Frostbite 2023

Momoi!

Mitäs ihmettä tämä on? Coniraporttia heti ensimmäisenä merkintänä vuodenvaihteen jälkeen? Hyvin on outoa, ja siis ihan todella outoa on, kun Desucon Frostbite hiippaili ja ”yllätti”. Omaan makuuni tämä ajankohta kyseiselle tapahtumalle oli sekä hyvä, että huono; omien opintojeni osalta sattui mäihä ja periodien vaihteessa ei ollut hirveästi tehtävää tai tenttejä tulossa, mutta samalla ei myöskään ollut tavallaan normaalia ”laskeutumisaikaa” joulunajan hulinoista ennen Frostia. Joka tapauksessa kuitenkin! Desucon Frostbite 2023 järjestettiin (ensimmäistä kertaa sitten 2020) 13.–15.1. Sibeliustalolla Lahdessa.

Hei taas kaunis Sibbe!
Sää oli aivan pyllystä koko viikonlopun ajan, ja minä kiroan sen ihmisen, joka kehtasi tilata Desu-sään myös Frostia varten. Samaisen sään vuoksi vei tiemme Lahteen rautateitse, mikä ei koskaan ole minulle mieluinen valinta, koska Lahteen matkustaminen junalla Oulusta on hyvin tympeää. Joka tapauksessa, tämä mahdollisti sen, että saavuimme Lahteen jo ennen avajaisia! Yleensä näemme vain päättäjäiset, mutta tällä kertaa, samasta syystä, ne puolestaan jäivät välistä. (Tämä siis tarkoittaa sitä, että jonkun pitää kertoa minulle yksityiskohtaisesti, mitä Jussi Karin uskomattomille punakutreille kävi!)

Kerrankin nähtiin tarinan alku!
Perjantaista ei hirveästi ole sen kummoisempaa sanottavaa. Pukua en jaksanut edes ajatella perjantaille, vaikka sellaiselle ehkä olisi jopa ollut aikaa. Sitten taas, kun ajattelen junameikkaamista ja nykyistä cosplay-meikkirutiiniani, niin karvat nousevat pystyyn (kirjoitin oman cosplay-meikkirutiinini perusvaiheet itselleni ylös nyt jälkikäteen, koska sekä lauantaina että sunnuntaina unohdin meikistäni jonkin oleellisen vaiheen). Joitain ohjelmia olisi voinut käydä katsomassa, mutta aikataulut, kamut ja kamujen ravitsemus menivät etusijalle. Visuaalinen identiteetti etc., nuorisorikollisuus ja kauhutarinat olisivat kiinnostaneet, mutta samalla luotan Desuun hyvin siinä mielessä, että ohjelmat ovat tulleet näppärästi myös katsottavaksi netin puolelle.

Hotellielikot
Lauantaiksi olin ottanut mukaan Todorokin, koska se on ihan mukava puku päällä. Vähän myös haaveilin eeppisistä kuvista, joissa näkyy hengityksen höyry ja ollaan keskellä lunta, mutta sitten iski Desu-sää. Eipä siinä mitään, kun Niina räpsytteli silti siistejä kuvia. Kun hän ilmoitti, että otti tehokuvausvarustelun mukaan, naurahdin ja totesin, että: ”Mulla on tylsiä pukuja mukana,” koska en todellakaan ajatellut, että tuossa kelissä ja täyteen ahdetulla Sibeliustalolla olisi saanut yhtään järkevää kuvaa aikaiseksi. Väärässä olin.

Kuvasi: Niina
Niina laittoi tähän vähän kipinää!
Tällä kertaa taas koin, että Todorokin meikki ei ihan mennyt nappiin. Sen lisäksi, että unohdin meikkivoiteen kokonaan naamasta ja varjostukset menivät vähän niin ja näin, olin kai ottanut väärän huulipunapaletin matkaan kasvojen arpea varten (omistan siis kaksi samanlaista palettia eri sävyisenä), joten arvesta tuli hieman liian tumma. Tekstuuri onnistui kuitenkin ihan mukavasti. Niinan ottamissa kuvissa arpi näyttää ihan hyvältä, mutta selfieissä se tuntuu sekoittuvan ihan liikaa peruukin punaiseen osaan.

Kuvasi: Niina
Ei ole lumikuvia, mutta tämä oli myös hauskaa!
Lauantain ohjelmista ensimmäisenä syöksyimme katsomaan kunniavierasohjelmaa. Meikkaamisen 101 olisi kiinnostanut, mutta koska en ikinä muista ilmoittautua mihinkään työpajoihin tai keskustelupiireihin, niin se meni täysin sivu suun. Kunniavierasohjelma puolestaan oli hieman puuduttava. Asia sinällään oli mielenkiintoista, mutta valitettavasti herran ulosanti oli todella verkkaista ja pehmeää. Minäkin jonkin verran japania osaavana olin välillä puoliunessa ohjelman aikana. Olisi pitänyt ottaa virkkuut mukaan.

Hyvin käytettyä ohjelma-aikaa: Olen virkatessa vahingossa treenannut thenareita niin paljon, että piti leikata kädet ulos Todorokin rannekkeista. Tätä ongelmaa en ole kohdannut aikaisemmin.
KV-ohjelman jälkeen kerkesimme hieman pyörähtää taidekujalla ja myyntipöydillä. Taidekujalla oli taas hillitön tungos tietyille pöydille, joten suosiolla ohitin ne nopeasti. Tällä kertaa olin jopa tutustunut taidekujalaisiin ja siihen, ketä löytyy mistäkin ja minä päivinä. Olin kerrankin fiksu ja suuntasin suoraa niille pöydille, joiden antimista olin kiinnostunut. Katselin myös sitä, missä on tuttuja, mutta tungoksen takia en viitsinyt jäädä läyryämään kenenkään kanssa. Myyntipöydillä kerkesimme kiertää puolet salista, kunnes tajusimme, että pitäisi lähteä jonottamaan ohjelmaan.

Metsästin pussukoita ja haalarimerkkejä. Korvakoruihin ja magneetteihin hurahdan aina.
Tuo ohjelma olikin Cosplay, fanart ja tekijänoikeudet. Ymmärrän, että Jussi Karilla on oma vetovoimansa, mutta en sentään osannut odottaa sitä, että ohjelmaan piti todella jonottaa (20 min ennen ohjelman alkua???) ja jännittä sitä, että mahtuuko saliin sisälle. Salin ovi laitettiin kiinni nenämme edestä ja sanottiin, että tilaa on vielä yhdelle, joten meidän poppoo jäi ohjelmasta paitsi. Tässä vaiheessa olen kerennyt jo kyseisen ohjelman katsoa netistä, ja voin sanoa, että olihan se hyvin mielenkiintoinen. Itselleni osa asiasta oli tuttua, mutta oli kiva, että asiaa tarkasteltiin puhtaasti Suomen lain näkökulmasta. Pari kysymystä aiheeseen liittyen jäi minulla päähän muhimaan.

En tiedä, mikä on tämä kultti tai rituaali, mutta haluan liittyä.
Seuraavana vuorossa ohjelman puolesta oli cosplay-kisat. En ollut ihan hirveästi tarkastellut Frostin kisaformaatteja, koska tuntui siltä, että ylipäänsä kisoista tiedottaminen oli jotenkin jäänyt vähälle. Lauantaiaamun paikkalippusekoilu myös hämmensi suuresti. Onneksemme saimme liput (ja jopa vahingossa ylimääräisiä), eikä niitä tarvinnut jäädä kärkkymään päivän ajaksi, koska ne muutamat liput, joita palautimme, katosivat saman tien. Kaikkien kisojen taso oli huikea! Hall-kisaajat ja craftmanship-(miksi ei kädentaito?)-kisan olisi voinut hyvin sekoittaa keskenään. Suurta pakahdusta oli aiheuttaa myös rakkauteni Labyrinthiin ja sen näkeminen lavalla. ECG:n osalta meinasi vähän huvittaa, kun lähes jokaisessa esityksessä joltakin lähti vaatteita päältä. Lisäksi savu oli vahvana näissä kisoissa. Onnea kaikille sijoittuneille!

Elikot saivat parhaat paikat!
Kisojen ja pienen pyörimisen jälkeen oli aika suunnata nokka kohti ruokaa ja petiä.

Sunnuntaille olin vääntänyt jopa uuden puvun! Ja nimenomaan sunnuntaille, koska ei se nyt mikään lauantaipäivän puku ole, jos siihen kuuluu mekko ja kengät. Huomasin jo syksyllä, että eteneminen Laudnan osalta ei ole niin tehokasta, että saisin hänet valmiiksi Frostia varten, vaikka se oli alkuperäinen suunnitelma (kyllä aion joskus jopa kertoa tästä puvusta täällä blogin puolella).Tiesin, että Laudan oli mahdoton tehtävä, ja joulunseutuun minulla oli siis enemmän kuin neljä päivää vapaatta ensimmäistä kertaa lähes kolmeen vuoteen (kiitos koulun ja kiitos sen, että opiskelijalla ei saa olla kesälomaa, jos meinaa syödä ja asua), minkä innoittamana päätin vääntää pikapuvun niistä resursseista, joita käytettävissä oli. Peruukkia kaiveltiin kaapista ja kaikkea muuta nurkista. Kahden viikon iskuajassa syntyi lopulta Selphie.

AamuSELPHIE!
Ole hyvä Kenji!
Kertoilen Selphien pukuprosessista enemmän myöhemmin, mutta sanotaanko, että ei ole ollut ihan tuon oman cosplay-listani kärjessä tämä hahmo. Tälle kuitenkin naureskelin, koska kerrankin pääsin kunnolla jopa hymyilemään hahmouskollisesti, toisin kuin yleensä. Eli pitäisikö enemmänkin valita sellaisia hahmoja, jotka eivät ihan niin hirveästi sielua hivele, jotta voisin näyttää kuvissa muutakin kuin lahnanaamaa? En tiedä, mutta sunnuntaipuvuksi Selphie kävi oikein mainiosti. Ja kuinka ollakaan heti aamutuimaan onnistuin houkuttelemaan luokseni juuri sen henkilön, joka varmasti osasi arvostaa pukuvalintaani parhaiten koko tapahtumassa.

Tämä kuva on hävytön ryöstö Ilonan Instagramista.
Sunnuntain katselulistalle ei uskaltanut oikein ottaa mitään muuta kuin Cosplaytuomaripöydän takana. Syynä tähän oli puhtaasti jonottaminen narikkaan. Jo lauantaina saimme kokea sen hitauden ja odottelun, mikä tuntui kuuluvan tämän Frostin narikkapalveluihin. Tästä syystä sunnuntaille varauduimme pitkiin narikkajonotuksiin, mikä oli ihan oikea ratkaisu. Samanmoista narikkahärdelliä en muista kokeneeni Desuconeissa koskaan. Pientä juorua kantautui korviin siitä, että ihmiset olisivat olleet kipeinä ja että miehitys on muun muassa siksi ollut vajaa. Ymmärrän hyvin tämän syyn. Itsekin tässä parantelen räkäistä coniruttoa, mutta hieman silti ihmettelen rikkoutumisvaran pienuutta. Narikkaan sai sunnuntaina jonottaa 30+ minuuttia mennessä ja tullessa.

Kuvassa:
Miä, Niina, Anniilaugh, Kide ja Navara
Mutta se ohjelma! Kävin siis kuuntelemassa höpinöitä cosplay-tuomaroinnista, koska pöydän takan oli tuttuja ja koska cosplay. Eeeeehkä tämä ohjelma ei ollut ihan minulle suunnattu, mutta eipä sen väliä. Hauskaa oli, ja oli mukava kuulla näkökulmia cosplay-vastaavien suunnalta monille jutuille. Also antakaa Faronille joku oma ohjelma, koska spontaanit vitsit hänen suustaan olivat vain parhautta. Huvittavinta oli, että salin etummaiset penkit olivat täynnä juurikin niitä, joille tämä ohjelma ei ollut suunnattu. Heh.

Ohjelman jälkeen teimme vielä pikakierroksen taidekujalla, mutta myyntipöytäsaliin emme enää joutaneet vaikka tarkoitus oli. Pikaisessa hetkessä Niina räpsi vielä muutamat kuvat Selphiestä (jee!), ennen kuin oli aika lähteä jonottamaan taas narikkaan tavaroita, koska junan lähtö häämötti. Painelimme narikkajonoon juuri oikeaan aikaan, koska noin 15 min jonotuksen jälkeen huomasimme, että jonon pää katosi jo jonnekin Metsähallin syövereihin.

Kuvasi: Niina
Siis... Oikeesti vois harrastaa ilmeitä.
Ai niin, tein myös propin!
Koko viikonloppu tuntui hurahtavan ihan liian nopeasti. Myös tapahtumassa itsessään olo oli vähän kiireinen. Tuttuja tuli nähtyä, mutta pitkään ei kerennyt juttelemaan juuri kenenkään kanssa. Välillä oli jopa pakko vain viipottaa ohi, koska itselläni oli kiire ja näki, että toisellakin on kiire. Oli silti ihana nähdä ja edes vähän vaihtaa kuulumisia, vaikka vähäiseksi se jäikin. Kesäksi toivon matkustamista autolla, koska omat aikataulut ja oma rauha.

Siinä oli kertomukset Frostista tältä erää, joten Fukka kiittää!

PS: Selphien merkinnän lomassa avaan muun muassa sitä, miksi minun piti toteuttaa raakalaisuuksia Frostia varten.

Tun tun tuu!


keskiviikko 21. joulukuuta 2022

Viimeistä viedään - Matsucon 2022

Hiphei!

Näin vuoden 2022 loppuun vielä viimeinen coniraportti. Saa nähdä kerkeänkö julkaista vielä muuta ennen vuodenvaihdetta. Näillä näkymin en.

10.–11.12. järjestettiin Oulun Pohjankartanolla jälleen Matsucon. Minulle tämä oli vasta toinen Matsu ikinä, koska kaksi edellistä on mennyt sivusuun maailmanmatkailun takia. Ajankohtana tämä ei tietenkään ollut mikään otollisin, mutta tapahtumaa tuli silti odotettua innolla. Jos kuitenkin Matsucon olisi järjestetty jossain kauempana kuin kivenheiton päässä kotoa, en varmasti olisi pystynyt siihen osallistumaan. Kouluhommelit kuormittavat tällä hetkellä niin paljon, että aikaa on hädin tuskin millekään muulle.

Lähes aina taattua Pohjiksella: väljyys.
Lauantai oli siinä mielessä erikoinen päivä, että pyöritin mukana seuraavaa sukupolvea. Tästä syystä myös osa ohjelmista jäi lauantaina näkemättä, vaikka kiinnostusta minulla olisi ollut. Katumuoti olisi kutkuttanut, mutta puheohjelma ei ehkä nappulaliigaa kuitenkaan olisi viihdyttänyt. Valitettavasti Pohjiksen sali on edelleen remontissa, joten tietyt ohjelmat oli sijoitettu aulan lavalle, mikä ei hirveästi minua ainakaan lämmitä. Aulan lava toimi ihan ok sen yhden ohjelman osalta, jonka itse pääsin seuraamaan, Conijumpan, mutta uskon, että suuremman kävijämäärän kanssa se ei olisi toiminut ollenkaan. Äänentoiston kanssa tuntui olevan kuitenkin haasteita.

Pukuna lauantaina oli Gwendolyn, joka valikoitui muksujen toimesta. Näytin heille ennen tapahtumaa kuvia asuista, jotka voisin pistää päälle, ja he yksimielisesti valitsivat pulun eli Gwendolynin. Loppupelissä Gwendolyn oli ihan sopiva puku tähän tapahtumaan. Desussa iski pieni ahdistus lintupyllyn kanssa, koska ahtaus oli välillä tosi tukala ja ihmiset kävelivät päälleni jatkuvasti (vaikka yritin olla sivussa yms.). Pohjankartanolla puolestaan oli niin väljää, että en kokenut ollenkaan samanlaista ahdistusta. Olisin uskaltanut jopa taidekujalle kiertelemään, jos nappulaliiga ei olisi ollut mukana.

Tämänkertainen naama oli ihan onnistunut.
Sain myös kehuja siitä!
Conijumppa taisi jäädä lauantain ainoaksi ohjelmaksi, koska minua pyydettiin hall cosplay -kisaan mukaan. Vähän emmin osallistumista, mutta lähdin lopulta mukaan. Ajatus oli, että tämän jälkeen minun ei tarvitse enää korjailla Gwendolyniä millään muotoa, mutta kyllä se vielä takaraivoon jäi kolkuttelemaan. Kisahommelit haukkasivat siis osan päivästä. Niin joo, minähän en ollut edes tietoinen siitä, että Matsuconissa on hall-kisa, koska ohjelmalehtisessä ei ollut esillä ohjelmien kuvauksia eikä somessa hirveästi ollut mitään kisoista.

Kävin tuomaroinnissa, mikä oli ihan kiva kokemus, vaikka Gwendolyn ei olekaan mikään parhain luomukseni. Se siis harmittaa, koska hahmo on rakas, mutta kuljetussyistä koko puku on yhtä kompromissia. Pystyin kuitenkin höpöttelemään puvusta ja esittelemään sen osia tuomaroinnissa. Aikakin meinasi loppua kesken, kun kerrottavaa ja puhuttavaa oli niin paljon. Minulla oli kivaa ja tuomaroinnista jäi kuitenkin hyvä fiilis.

Kuvaaja: Juuso Lampela
Voi pieksut! Kokovartalokuva, joka on ihan ok, Gwendolynistä!
Kisan alkamiseen asti olin autuaan tietämätön lähes kaikista muista kisaajista, koska mitään varsinaista yhteistä tilaa ei ollut. Jokusen muun näin jonottamassa tuomarointiin, mutta koska kellään ei ollut kisanumeroita tai muita, en tiennyt olivatko kisaajat osallistumassa tavalliseen pukukisaan, hall-kisaan vai vaan hengaamassa lähistöllä. Kisaa ennen ei myöskään ollut mitään järjestäytymistä jonoihin, joten kanssakisaajat selvisivät vasta, kun meidät kutsuttiin lavalle.

Minun ei ikinä pitänyt kisata Gwendolynillä, koska siihen liittyy pukuna hirveästi tunteita ja pettymyksiä. En ole mielestäni pystynyt toteuttamaan pukua sillä intensiteetillä ja paneutumisella, mitä hahmo olisi ansainnut, minkä lisäksi puku linkittyy paskoihin fiiliksiin WCS-reissusta. Puvussa on osia, joista pidän, mutta kokonaisuutena en osaa nähdä sitä hienona. Siksi ehkä olin hieman ristiriitaisissa tunnelmissa, kun sijoituin hall-kisassa ensimmäiseksi. Olen todennut ennenkin, että mielestäni hall-kisoihin pääseminen on jo saavutus ja sijoittuminen vielä enemmän. Oma näkemykseni Gwendolynistä on kai vääristynyt, enkä osannut tätä ihan odottaa. Pohdin, että voisin ehkä sijoittua, mutta en ensimmäiseksi.

Oho.
Sunnuntaina mukelot jätettiin kotiin, ja puvuksi olin valinnut Keithin. Mukava ja toimiva puku, josta ihan pidän, ja sen kanssa kehtaa kiertää myös hyvin taidekujalla sekä istua ohjelmissa. Välillä olen tuskaillut Keithin peruukin toimivuutta, koska se tuntuu käytössä olevan yksi murheenkryyni. Tällä kertaa kuitenkin sain sen ehkä taltutettua, eikä kauluskaan täysin hinkannut takatukkaa takkuun. Lisäksi onnistuin mielestäni tällä kertaa ihan hyvin meikin kanssa.

Semi-hyvä naama.
Sunnuntaina pääsinkin sitten katsomaan jopa ohjelmia! Heti aamusta piti rynnätä paikalle, koska kauan odottamani 2019 Animeseminaarissa järjestetylle Puujalka-animet-visan jatko-osa pääsi vauhtiin Matsuconissa. Minähän rakastan kaikkia tämän kaltaisia nokkelia aivopähkinöitä, ja vaikka menestys ei ollut viimekertaisen veroista viihdyin jälleen hyvin. Tämä oli Matsuconin parasta paskaa.

Heti visan jälkeen riennettiin jo seuraavaan ohjelmaan, Mites niitä coneja tehdäänkään?. Rento luento, joka mahdollisti myös keskustelun. Esille tuli asioita, joita ei yleensä siviilinä conien tekemisestä näe. Aiheeseen olisi voinut paneutua vieläkin syvemmin (conien tekemisestä varmasti saisi aikaan ihan kokonaisen kurssin). Vähän jäi harmittamaan yleisön tietynlainen jumiutuminen siihen, että ’kyllä yhdistyskin voi maksaa työntekijöille palkkaa’. Joku Mannerheimin Lastensuojeluliitto ei kuitenkaan ole ihan verrattavissa Perähikijän coniperseilijät ry:hyn.

Tulevat puvut edistyvät pikkuhiljaa myös coniluennoilla matkapajan ansiosta.
Pienoisen ohjelmatauon aikana pääsin pyörähtämään taidekujalla ja myyntipöydillä. Ostokset jäivät lopulta pienikis, kun käteinen olikin jäänyt kotiin eikä eräälle myyjälle voinut muilla keinoin maksaa. Sinne jäivät kangasmerkit… Muutoin olisin varmaan tyhjentänyt koko tilin, koska myynnissä oli niin hienoja kangasmerkkejä, ja opiskelijahaalareissa on vielä tilaa.

Pienet, mutta tärkeät.
Pääsin myös toteuttamaan nopeahkon kuvaussession Riikkiksen kanssa. Riikkis lähestyi minua lauantaina cosplay-kisan jälkeen, ja sovimme pienistä kuvauksista sunnuntaille. Keithiä ei ole kauheasti kuvattu, ja joka kerta on tuntunut siltä, että peruukki taistelee vastaan. Nyt kuitenkin olin toiveikas, koska puku tuntui hyvältä päällä. Myös, mitä näin kuvia kameran ruudulta, niin jäi sellainen olo, että kuvauksista kyllä jäi jotain käteen. Sen kummemmin en ole vielä kuvia nähnyt, mutta olen niistä hyvin innoissani!

Viimeisenä ohjelmana oli Ylen retro-animet, jossa puitiin wanhoja sarjoja. Koko ohjelma meni ohi aivan hujauksessa, enkä itse hoksannut ajan kulua ollenkaan. Kevyt historiapläjäys oli oikein muikea ja vei mennessään.

Ah ja voi! Kaikki ne oudot tunteet, joita tämä logo herätti!
Tälläkään kertaa en hirveästi välittänyt erinäisistä jokseenkin turhista kommenteista, joita yleisöstä nousi. En tiedä, onko tämä luokkahuoneluentojen juttu, Oulun conien juttu vai jotain ihan muuta (Pohjiksen ilma???), mutta samanmoista kommentointikulttuuria en ole kokenut missään muualla coneissa kuin täällä kotopuolessa. Olen varmasti puhunut tästä aikaisemminkin. Keskustelua pitää ja saa mielestäni olla, jos se on aiheelle relevanttia ja tuo jotain oleellista luennon sisältöön, mutta tämä kaikki kuitenkin sillä ehdolla, että puhuja on siihen suostuvainen yms. Myöskin sellainen taito, jota on pitänyt kaikkien suomalaisten opetella ainakin 9 vuoden ajan, tuntuu olevan monella hukassa: puheenvuoron pyytäminen. Se tapahtuu niin, että yksi käsi nostetaan ilmaan.

Retro-anime-luennon jälkeen oli aika hipsiä kotia kohti, mutta ennen sitä piti ruokkia itseään hyvin 2008-anime-ernun tyyliin eli käymällä sushilla.

Omnom.
Odotukseni Matsuconilta olivat korkealla, koska ensimmäisessä Matsuconissa oli oikeaa Isomman tapahtuman tuntua. Siksipä tämän kertainen Matsucon oli hienoinen pettymys. Tällä kertaa se ei samalla tavalla erottunut muista Oulussa järjestettävistä tapahtumista. Osa syynä varmasti on ollut Pohjankartanon remontti, joka on rajannut ison salin pois käytöstä. Osittain varmasti ajankohta on ottanut osansa. Kuten sanoin, en minäkään olisi lähtenyt matkustamaan mihinkään kauemmas tähän aikaan vuodesta. Minä kuitenkin viihdyin ja tapahtumassa oli sopivasti väkeä, jotta muksut kehtasi ottaa mukaan. Oli myös hirveän kiva, kun niin moni tuttu tuli vastaan ja jokunen sanakin kerettiin vaihtaa.

Fukka kiittää!

PS: Suuri vääryys on tapahtunut! Kaikessa kiireessä ja hulinassa unohdin kokonaan ottaa pikkueläimet mukaan Matsuun! Lauantaina reppu oli niin täynnä muksujen eväitä, että ei eläimille olisi ollut edes tilaa. Silti vääryys!

Sinne jäivät pyttyyn näpöttämään!

sunnuntai 16. lokakuuta 2022

Uudempaa ja vanhempaa

Heip!

Kirjoittelen nyt vähän Zeldan viimeistelystä, eli kenkien tekemisestä. Lisäksi ymppään tähän vähän ölinää Haurun korjailusta. Oli ihan jännä korjailla näinkin vanhaa pukua. Varsinkin, kun olen päättänyt ottaa Havin kunnolla korjattavaksi tässä jossain vaiheessa (mikä tuo vaihe on, niin siitä ei ole vielä tietoa). Työstin Haurua ja Havia samaan aikaan vuonna 2015, joten on ihan jännä korjailla niitä näin 7 vuoden jälkeen.

Kuvasi Niina
Zeldan kenkien tekeminen venyi ja vanui, koska a) en tuntunut saavan käsiini mistään nahkavärejä ja b) motivaatio liihotti tipotiessään, kun Zeldalle sopivaa tapahtumaa ei näkynyt mailla tai halmeilla. Vaikka kenkien tekeminen on nykyään yksi lempivaiheistani puvun teossa, en hirveästi nauti tämän tyylisten remmikenkien/sandaalien tekemisestä. Tähän syynä on puhtaasti se, että niiden tekemiseen kuuluu niin paljon testaamista ja mallaamista, jotta kaikki osat toimivat ja osuvat kohdalleen. Materiaalit ovat myös aina vähän kysymysmerkki; mikä toimii, mikä näyttäisi hyvältä, miten kiinnitys…Blaah

Vaikka tästä puvusta hirveästi pidänkin, niin kengät eivät kovin huutaneet nimeäni.
Päätin tehdä sandaalit lopulta nahasta, koska sitä oli jäänyt lähes puoli vuotaa Sanin kenkien jäljiltä. Ainoa haaste oli se, että nahka piti saada vaaleasta ruskeaksi. Alkuun testasin ihan pelkällä ruskealla lankilla, mutta lopputulos ei ollut tarpeeksi peittävä. Vertailin eri värjäys- ja maalausvaihtoehtoja, ja yritin tilatakin useampaa eri tuotetta, mutta aina oikea sävy oli loppu. Kolusin myös eri kivijalkaliikkeitä, kun satuin liikkumaan sellaisissa kaupungeissa, joissa on askartelukauppoja (täällä kotopuolessahan niitä ei ole enää juuri olemassa). Tämäkään ei näyttänyt tuottavan tulosta, koska ruskean sävyt tuntuivat pakenevan minua. Viimein tämän vuoden Nekoconista sain ostettua oikean värisen nahkamaalin.

Tämä kiva.
Kenkien varsinainen valmistus lähti siitä, että piirsin itselleni pohjan vanhojen varvassandaalien pohjalta. Muokkasin tuota kaavaa hieman ennen kuin tein sen avulla 5mm EVA-muovista pohjaproton. Tämän pohjaproton teippasin jalkaani ja piirsin remmien kaavat perinteisellä tuorekelmu+teippi-tekniikalla (en kai ole muistanut kuvata tässä kohtaa, koska kuvia ei löydy). Tämän jälkeen tein piirrettyjen kaavojen pohjalta paperisen proton, jonka avulla pystyin vähän korjailemaan remmien asettumista, mittoja ja muotoja. Tämän ja kaavamuutosten jälkeen tein vielä proton softiksesta, jota mallailin molempiin jalkoihin. (Tässä vaiheessa olin myös sekoittanut remmit jo kertaalleen keskenään.) Kun olin todennut softis-version passeliksi molempiin jalkoihin, uskalsin jäljentää remmit nahalle.

Paperiversio testissä.
Sellainen fun fact tähän väliin, että näiden kenkien tekemistä turhautti myös se, että minulla on selkeästi eri kokoiset nilkat, koska toisen sääriluuni pää on mennyt poikki ja luutunut paksummaksi. Näin ollen, jos olisin halunnut sandaaleista ”täysin istuvat” molempiin jalkoihin, olisi minun pitänyt tehdä kummallekin jalalle omat kaavat. Tähän minulla kuitenkaan ei ole kärsivällisyyttä.

Pohjien kerrokset.
Keskimmäisessä kolot remmeille.
Kenkien pohjat on tehty samasta nahasta kuin remmit. Pohjat ovat kolmikerroksiset ja ne on ensin liimattu kasaan, minkä jälkeen ne on vielä ommeltu yhteen reunasta. Pohdin, että laittaisinko pohjan väliin jonkin kovikkeen kuten worblaa, mutta lopulta jätin ne tukematta. Nahkatukikangas olisi ollut ihan hyvä lisä, mutta sitä ei minulla ole, enkä jaksanut lähteä sitä metsästämään vain ja ainoastaan näitä läpyköitä varten.

Tässä liimausta ja kuvaa remmien kiinnityksestä.
Liimauksen jälkeen ompelin pohjan reunaan tikkauksen, joka auttoi myös kiinnittämään remmit.
Remmit on kiinnitetty ompelemalla ja liimaamalla. Pohjiin kiinnittyvissä remmeissä on pienet lisäkkeet, jotka asettuvat keskimmäisen pohjakappaleen loviin (ks. kuvat). Remmit on siis liimattu kiinni pohjiin samassa syssyssä itse pohjien kanssa, ja tämän jälkeen vielä ommeltu. Osa remmeistä on taas ommeltu kiinni toisiin remmeihin, minkä jälkeen niiden ”saumanvarat” on liimattu paikalleen. Joistain kohdista remmit on ommeltu yhteen, jotta ne asettuvat oikein. Pohkeen ympärille kiinnittyvään remmiin on liimattu ja ommeltu puuvillakappale, johon puolestaan on ommeltu silikoninauhaa, jotta remmit eivät varmasti valahda alas (tämä muuten toimi äärettömän hyvin). Kantakappale/lappu on nahka- ja puuvillakappaleet, jotka on ommeltu pussiin sekä kiinnitetty pohjaan ompelemalla. Pohjeremmissä ja kantalappuun kiinnittyvässä sisäsyrjän remmissä on hakaset kiinnitystä varten.

Ne alkaa muistuttaa jo jotain!
Hakasten paikat ympyröity.
Maalasin sandaalit ruskeaksi siinä vaiheessa, kun ne olivat jo kokonaan kasassa. Kaiken sen etsintäni jälkeen käyttämäni maali oli lopulta Neopaquen akryylimaali nahalle (vilahti ylempänä). Tykkäsin tästä maalista; hyvin levittyvää ja hyvä peittoisuus. Se myös todella toimi nahalle eikä halkeillut mistään tai muuta. Tämä jatkoon.

Maalauksen jälkeen kengät olivatkin sitten valmiit, ja Zelda niiden ohella.

Kuvasi Niina
Vaikka pohja olisi hieman kaivannut ryhtiä, olen silti iloinen siitä, miten kengät käyttäytyvät käytössä.
Yllä hyvä esimerkki pohjan taipuisuudesta.
Sitten voidaan siirtyä korjailemaan menneisyyden virheitä Haurun osalta.

Halusin uusia Haurun koruja Traconia varten parista syystä. Yksi tietenkin on se, että taidot ovat kehittyneet, ja vanhat osat näyttivät rumilta omaan silmääni. Toisena syynä oli se, että etenkin korvakoruissa lakka, jota käytin korujen viimeistelyyn, on alkanut vuosien varrella himmentyä. Tämä näkyy korviksissa etenkin siinä, että meikki tarttuu korujen pintaan todella helposti. Korut siis kaipasivat vähintäänkin huoltoa, joten päätin päivittää niitä hieman enemmän.

Sitten, kun joskus keksin, miten saan piilotettua siimankin vielä paremmin, niin korjailen tämän taas.
Kaulakorua ja korvakoruja en tehnyt aivan kokonaan uudestaan, vaan säilytin niistä osan. Kaulakorun kultaiset helmet saivat jatkaa elämää. Uusin kuitenkin ison sinisen kiven ja siiman, jolla koru on kasassa. Siima vaihtui ohuempaan ja alkujaan Cernitistä valmistettu kivi korvaantui Worbla’s Crystal Artsta tehdyllä möhkäleellä. Leivoin Crystal Artsin kiteiden sekaan paria erilaista glitteriä ja muotoilin siitä kiven. Samaan tapaan tein korvakorujen uudet kivet. Kaikki kivet saivat myös päälleen runsaan (toivottavasti paremman ja kestävämmän) lakkakerroksen. Korvakoruissa säilytin nappiosat ihan vain laiskuuttani. Tiedän, että ne eivät hirveästi vastaa Haurun korviksia, jotka näyttävät olevan enemmän renkaat kuin napit. En kuitenkaan jaksanut tähän väliin lähteä keksimään uusia kiinnitysosia. Voi olla, että korjailen korvakoruja vielä joskus tulevaisuudessa lisää.

Vanhoissa kivissä näkyy lakan outo sumentuminen.
Haurun sormukset tein kokonaan uudestaan. Vanhat sormukset olivat vain ohuet ja epämuodostuneet worbla-soirot. En koskaan tykännyt vanhoista sormuksista, joten olin hyvin iloinen niiden päivittämisestä. Tällä kertaa materiaali oli jälleen worbla, mutta käytin sormuksiin vanhoja jämäpaloja, jotka olivat sekoitus tavallista worblaa ja valkoista worblaa. Uusista sormuksista tein paksummat ja hitusen leveämmät kuin alkuperäiset. Sormusten koristeet ja yksityiskohdat tein samalla tyylillä kuin aiemmin; pienet risti/kukkakuviot ovat worblan päälle liimattuja kartonkipaloja ja sormusten kivet ovat liimattavat strassit. Sama strassiarkki oli edelleen tallessa ja pääsin nyt käyttämään sormuksissa vähän jopa isompia ja näyttävämpiä kiviä (pienistä asioista voi ihminen iloita). Sormukset saivat päälleen myös jokusen kerroksen Erikeeperiä tasoittamaan pintaa.

Vahaa odotellessa.
Inka gold pääsi taas loistamaan (bu dumtsss), kun toteutin sormusten hopeisen pinnan sillä. Vanhoissa sormuksissa oli tietenkin sama lakka kuin muissakin Haurun koruissa. Tästä syystä myös vanhat sormukset näyttivät hyvin nuhjuisilta. Pidän kovasti uusien sormusten kiillosta, mutta halusin antaa niille myös hieman rustiikkisen ilmeen, joten nestemäinen patina pääsi taas käyttöön. Lisäksi pieni rosoisuus worblan pinnassa sopi sormuksiin oikein hyvin. Nestemäisen patinan avulla myös yksityiskohdat saatiin paremmin esille.

Uudet vs. Vanhat (hyi)
Näin sai Hauru vähän kasvojenkohotusta. Niina otti Traconissa kuvia myös Haurusta. Vaikka sunnuntaina olikin huonomeikkipäivä ja oma naama ahostaa Hauruna, niin olen hyvin hullaantunut Niinan ottamista kuvista. Etenkin niistä, joissa näkyvät uudet korut. Haurun vaatteet ovat hyvänlaatuiset ja mukavat päällä, joten yritän saada tästäkin puvusta kaiken rahan arvosta irti. Siksi oli kiva saada siitä myös hienoja kuvia.
Kuvasi Niina
Tähän loppuun heitän vielä hihkumiset sivuprojektistani, jota olen tässä hissukseen väsäillyt ja nyt saanut valmiiksi. Eräs pieni ihminen pyysi minulta BOTW:n Master Swordia ja minä lupauduin sellaisen tekemään. Link ja oma Master Sword olivat joka tapauksessa mielessä, joten sain vähän harjoitusprojektia tästä. Nyt se on tosiaan saatu päätökseen, ja valmis miekka on toimitettu sankarilleen, joka oli siihen hyvin tyytyväinen. Ajattelin, että avaan miekan tekoprosessia sitten enemmän, kun oma miekkani lähtee etenemään paremmin. Paljon niissä tulee olemaan samaa, mutta tämä ensimmäinen on niin sanottu lapsiystävällinen versio, joka kestää varmaan vähän paremmin kolutusta.

Mini-miekka
Olihan tässä taas asiaa yhdelle kerralle. Fukka kiittää.

PS: Olen aivan pian vapaa harjoittelujakson hirveyksistä, joten yritän piakkoin päästä kunnolla aloittelemaan uusia pukuja muun muassa Frostia varten.

keskiviikko 21. syyskuuta 2022

*I’m coming home playing softly in the distance* - Tracon 2022

Moi.

Yritin kirjoittaa tätä kaksi päivää Traconin jälkeen, mutta jatkuvasti harhauduin somen puolelle fiilistelemään viikonloppua. No lopulta kävi niin, että suurin osa tästä tuli kirjoitettua yli viikko Traconin jälkeen, koska aika hurahti ommellen haalarimerkkejä opiskelijarytkyihini. Tämän jälkeen olin myös kipeänä viikon verran (olen edelleen), joten merkinnän julkaisu vähän venähti. Mutta kuitenkin! Tampereella 2.-4.9.2022 järjestettiin siis Tracon ensimmäistä kertaa kolmeen vuoteen, ja minulla oli hurjan kivaa siellä.

Eläimet jälleen junassa.
Ensimmäistä kertaa minun muistini mukaan Tracon oli kunnolla kolmipäiväinen tapahtuma. Junailimme seurueemme kanssa itsemme Tampereelle perjantaina hyvissä ajoin, jolloin ehdimme käydä katsomassa jopa ohjelmaa. Suosiolla jätin pukuhommat pois perjantailta. Olen kertaalleen kokeillut junameikkaamista, mutta en usko, että nykyiseltään onnistuisin siinä, koska vaiheita omaan rutiiniin on tullut niin paljon lisää tässä vuosien varrella. Aamulla olisi tietenkin voinut meikata valmiiksi, mutta se ei käynyt edes mielessä.

Liput haltuun Sorsapuistosta ja kamat hotellille, minkä jälkeen pääsimme hyppäämään suoraan conin ohjelman pariin.

Niin kivaa päästä taas Tampere-talolle!
Perjantaina ensimmäisenä ohjelmistoon kuului Cosplay käsityöammattilaisen silmin, mikä oli hyvin erilainen kuin nimi (ja ehkä myös kuvaus) antoi ymmärtää. Odotin pohtivaa kerrontaa siitä, mitä on olla käsityöammattilainen ja harrastaa tai kuluttaa cosplayta; mitä etuuksia tai hyötyjä ammattillinen koulutus tuo harrastamiseen tai miten esimerkiksi ammattitauti vaikuttaa siihen, kuinka pukujen tekemistä lähestytään. Ohjelma oli lopulta kohtuu tavanomainen Cosplayn ABC -tietopaketti, joka ei varsinaisesti tarjonnut minulle mitään uutta. Omasta takataskustani löytyy vaatetusompelijan tutkinto, ja olen usein pohtinut sitä, miten se vaikuttaa omaan harrastukseeni sekä positiivisesti että negatiivisesti. Siksi olin myös hyvin pettynyt, kun aihe olikin jotain ihan muuta kuin, mitä odotin.

Kävimme kuulemassa perjantaina myös Pixel Sister -nörttikuoroa, jotka esittivät populaarikulttuurin musiikkia a cappellana. Muutama minulle tuntemattomampi kappale repertuaarista löytyi, mutta suurimmaksi osin kappaleet olivat tuttuja. Nautin esityksistä ja joissain kohdissa ihokin meni kananlihalle. Tämä ohjelma jäikin lopulta viikonlopun ainoaksi musiikkiohjelmaksi, koska päällekkäisyydet verottivat osansa.

Laputa paras!
Joitain ohjelmia, jotka olisin halunnut nähdä perjantaina, meni päällekkäin, mutta onneksi niistä ainakin jo osa on tippunut YouTuben puolelle katsottavaksi. Tiesin, että jollain tasolla koko viikonlopusta tulisi kiireinen, joten en niin tarkkaan edes katsonut ohjelmakarttaa ennen tapahtumaa. Cosplay-ohjelmat tarkistin tietenkin etukäteen, mutta muita silmäilin vasta conissa. (Oudon paljon oli muuten cosplay-ohjelmissa päällekkäin tai limittäin meneviä aiheita…)

Lauantai oli minulle siinä mielessä odotettu päivä, että pääsin pitämään Zeldaa ensimmäistä kertaa päällä muualla kuin kotioloissa. BOTW ja Zelda hahmona ovat tärkeitä, mutta Zeldan puku on myös istunut kaapissa jo hyvän tovin odottamassa sopivaa (kesä)tapahtumaa. Arvoin Traconin pukuvalintoja pitkään, ja hetken näytti siltä, että Zelda ei lähdekään mukaan. Kaikki kuitenkin kääntyi parhain päin, joten tekaisin Zeldan kengät viimein, jotta Traconissa olisi jotain, millä talsia putkessa. Kengistä ehkä lisää tulevaisuudessa.

Zeldan aamunaama.
Ja oi ihanuus, että Zelda tuntui kivalta pukuna! Vaikka asukokonaisuus ei mikään näyttävin olekaan, kaikki se työ, mitä tähän pukuun on uponnut, oli sen arvoista. Niina oli myös ihana ja kuvasi Zeldaa lauantaina. Ja ihan itku meinasi tulla, kun näin kuvia ensimmäisen kerran. Viime aikoina on taas ollut ilmassa ’olen huono, ruma ja ihan kakke kaikessa’ -fiilistä, mikä on vaikuttanut myös siihen, miten näen itseni kuvissa. En ole kokenut, osaavani tuoda hahmoja eloon millään tavalla, kun olen ollut kameran edessä. Zeldan kohdalla kuitenkin koin, että onnistuin välittämään hahmon tunteita ja sielunmaisemaa myös kuvissa. Vaikka se tällä Zeldalla hyvin traagista ja toivotonta onkin. Jee pienille saavutuksille!

Kuvasi: Niina
Efnaowefoeif! Näistä jäi niin hyvä fiilis!
Pohdin, haluanko käydä kuuntelemassa juttuja värjäyksestä (Noitaliemiä ja outoja jauheita – Tekstiilivärjäyksen lyhyt oppimäärä) lauantai aamuna. No, lopulta omassa naamassa meni sen verran pitkään, että en olisi edes kerennyt kuulemaan luentoa. Värjääminen on minulle kuitenkin tuttua huttua, joten en niin kovin pahastunut tästä menetyksestä. (Kävin kuitenkin Traconin jälkifiilistelyissäni katsomassa kyseisen ohjelman Tuubin puolelta, ja voin suositella kaikille lämpimästi. Oikein hyvä luento, jossa oli uutta myös minun kaltaiselleni sopankeittäjälle.)

Tampere-talon ympäristö toimi yllättävän hyvin kuvauspaikkana.
Taustalla sinisiä tyyppejä.
Ensimmäinen varsinainen ohjelma lauantaille oli lopulta kunniavieraan pitämä Cosplay positivity and social media. Kunniavieras ei ollut minulle nimeltä tuttu ennen Traconia (jokusen töktök-videon olen häneltä kohdannut), joten halusin myös jotain selvyyttä siihen, kuka tämä ihminen on. Ohjelma itsessään ei ollut kummoinen. Minulta jäi alusta pieni osa kuulematta, mutta suurimmaksi osaksi aiheena oli lähinnä fandomit ja niiden negatiiviset sekä positiiviset piirteet, kuinka niitä välttää ynnä muuta sekä hieman eri some-alustojen käytöstä. Cosplayn osuus ohjelmassa oli lopulta aika pieni. Ohjelmassa ei ollut mitään diaesitystä tai vastaavaa, ja se kulki eteenpäin enimmäkseen keskusteluna yleisön kanssa. Välillä huomasin oman keskittymiseni kohdistuneen enemmän bofferitaistelukentälle, joka näkyi ikkunasta, kuin itse ohjelmaan. Ohjelmassa tuotiin esiin hyviä ajatuksia ja mietteitä, mutta ainakaan tässä muodossa se ei ollut minun kuppini teetä.

Kaukaisuudessa kaikkea jännää.
Suoraan kunniavierasohjelman jälkeen hipsin kuulemaan Practical- ja maskeeraustehosteet -luentoa. Arvoin Unrealityn konsertin ja luennon välillä, mutta lopulta päädyin luennolle. Jäljestä päin harmittaa, koska en saanut tältäkään luennolta oikeastaan sitä, mitä menin hakemaan. Olen pelleillyt maskeeraushärpäkkeiden kanssa jonkin verran, mutta en ole koskaan mielestäni niissä onnistunut. Kuitenkaan se maskeerauksen tyyli, jota luennon sisältö oli pullollaan, ei juurikaan kohtaa omia kiinnostuksenkohteitani. En kaipaa ohjeita siihen, miten valmistetaan kokovartalohirviöpuku lateksista ja jauhoista, vaan enemmän siihen, kuinka valmistetaan siistejä realistisen näköisiä lateksiproteeseja ja kuinka ne sulautetaan ihoon mahdollisimman huomaamattomasti. Lisäksi tälläkään luennolla ei ollut mitään diaesitystä tukemassa asiaa, vaan taustalla pyöri randomkuvasarja puhujan tuotoksista. Tämäkään ei ollut minun kuppini teetä.

Elikot ohjelmassa.
Sitten päivän parasta antia eli cosplay-kilpailut! Oli ihanaa istua jälleen Tampere-talon katsomossa. Satuimme saamaan myös hyvät paikat lippujahdissa, joten oli erityisen kiva päästä seuraamaan kisoja. Oli kiva nähdä jälleen esityksiä laidasta laitaan. Oma suosikkini kaikista oli ehdottomasti Lycafacen Grinch-esitys. Onnea kaikille sijoittuneille ja etenkin voittajille, jotka pääsevät maailmalle edustamaan Suomea!

Kisojen jälkeen piti aika lailla kuoriutua, koska silmät eivät enää kestäneet piilolinssejä. Myös ruoka oli houkutteleva konsepti.

Kisojen visuaalinen ilme oli oikein muikea. Tykkäsin animaatioista kovasti.
Sunnuntaille valitsin puvuksi lopulta Haurun, jolle hitusen uusin koruja. Tästä mahdollisesti lisää tulevaisuudessa. Hauru on tehty vuonna 2015, mikä tuntuu hurjalta. Hauru on hahmona hyvin tärkeä minulle ja pukuna pidän siitä kovasti. En kuitenkaan aina koe oman naamani sopiva hänelle. Tätä ajatusta ei tälläkään kertaa auttanut se, että sunnuntaiaamuna meikkaaminen meni päin persettä. Aloitin kaiken kertaalleen alusta, minkä jälkeen en onnistunut vieläkään. Naama-ahdistusta oli ilmassa suuresti.

Suttunaama, joka ei kestänyt myöskään maskin käyttöä.
Aikaisemmin tätä ongelmaa ei ole ollut.
Sunnuntaina en ehtinyt mihinkään ohjelmaan kisoja lukuun ottamatta. Free! – uimapoikanostalgia olisi kiinnostanut hurjasti, mutta se meni päällekkäin kisojen kanssa. Niina kuvasi Haurua (Jee!), minkä jälkeen jonotimme tuhottoman pitkään lättyjä, kunnes oli minulla aika juosta takahuoneen puolelle.

Olin siis tuomaroimassa esityskisaa tällä kertaa. Chamira oli pyytänyt minua esityskisan tuomariksi jo jokunen vuosi takaperin, mutta tuolloin en pystynyt varmasti lupautumaan pestiin WCS-kisahommien takia. Viime keväänä Traconin cosplay-kisoihin haettiin tuomareita, ja minä päätin korjata tämän vuosien takaisen harmituksen. Hain siis tuomariksi esityskisaan, ja nakki napsahti.

Huiii! Jälleen tämä yllätti, ja hoksasin katsastaa vasta kotona.
Ei ihan niin kuumottava, kuin Nekoconin ohjelmalehtisessä, mutta silti!
Meidän pieni tuomarikolmikko, Mamia, Tinke & miä, sai ennen kisoja hieman pelotteluja osakseen siitä, että esityskisan tuomarointi tulee olemaan haastava. Tuomarointi toteutettiin myös hieman uudemmalla kaavalla, kun perinteisiä numerosijoja ei jaettu, vaan käytössä olivat kategoriapalkinnot. Ennen kisaa kävimme Chamiran johdolla pienen palaverin, missä keskustelimme muun muassa näistä uudentyylisistä palkinnoista. Tämä on todella kiva käytäntö varsinkin, kun tuomaristo on toisilleen vähemmän tuttu. Palaverin jälkeen olikin aika lailla itse kisojen vuoro. Tällä kertaa esityskisaan ei kuulunut ollenkaan pukujen arviointia, joten tuomarointi tapahtui ainoastaan kisan aikana.

Täyte-eläimiä tähän väliin.
Mutta voi apua, mitkä kisat sunnuntaina lopulta oli! Sen pienen siivun, mitä ehdin muutakin kuin esityskisaa nähdä oli aivan huikeaa! Ja esityskisa oli todellakin kovatasoinen. Oli jälleen mukava nähdä erityylisiä esityksiä sekä isompia kokoonpanoja! 1–2 hengen kisoja on lähes joka tapahtumassa, mutta kun lavalle saadaan enemmän ihmisiä, niin se on jo jotain. Tätä lisää tulevaisuudessa kiitos. Tuomarointi puolestaan ei ollut niin tuskaisa kuin kuumottelut antoivat odottaa, mutta tätä asiaa auttoi varmasti kategoriapalkinnot. Oli myös huippu huomata tuomaroinnissa se, miten jokainen tuomari pystyi tuomaan omaa erikoisosaamistaan esiin. Oli myös hirmuisen kiva, että lähes kaikki esityskisan kilpailijat tulivat myös palautteeseen kisojen päätyttyä. Hip hei ja jee jee! Onnea vielä kertaalleen sijoittuneille ynnä muille!

Kuvaaja: nianmaho
Vas. Tinke, Mamia ja miä
Varmaan ainoa kuva meistä tuomareista.
Jotenkin tuntui siltä, että Traconin kisat olivat tänä vuonna omalla tavallaan MASSIIVISET. Tällä tarkoitan montaa aspektia kisoista; formaatteja oli todella paljon, lauantaina kisattiin kahdesta eri edustuspaikasta, minkä lisäksi mukana oli Hardcore-sarja, joka oli todella kovatasoinen. Joskus sunnuntain kisat ovat olleet hieman ”pienempimuotoiset” (joskus olen jopa kuullut sanottavan, että Traconin sunnuntain kisoissa ei ole mitään nähtävää – Kakkaa sanon minä), mutta tällä kertaa sunnuntain kisatkin olivat aivan järjetöntä tykitystä. Olen tietenkin hirveän iloinen tästä, mutta samalla täytyy nostaa hattua Traconin cosplay-vastaaville/tuottajille/osaaville-ihmisille. Suuren työn olette tehneet ja se kannatti!

Loppupäivä hurahti tuomaripalautteissa ja vähän muuten vaan lätistessä takahuoneessa. Kaikille kamuille en kerennyt edes sanoa heippa ennen kuin piti jo kiitää junaa kohti.

Tracon viikonlopun saalis!
Sain myös monta uutta haalarimerkkiä opiskelijarytkyihin :3
Minulla oli aivan mahtava viikonloppu. Jotenkin Desucon ei vielä saanut aikaan sitä odotettua conit-ovat-taas-täällä-fiilistä, jota odotin, Nekocon meni ihan omanlaisissa hulinoissaan, mutta Tracon paikkasi sitä kyllä nyt yllin kyllin. Näki taas kavereita, Zeldasta jäi hyvä mieli, esityskisan tuomarointi oli kivaa ja kokonaisuudessaan oli taas sellainen olo, että coneissa kannattaa käydä. Kerkesin ja kehtasin jopa pyöriä myyntipöytäsalissa ja taidekujalla useampana päivänä, kun molemmat puvut sen hyvin sallivat. Vaikka useampi ohjelma tuotti pettymyksen, oli silti plussaa, että ehdin ja pääsin katsomaan eri ohjelmia. Nyt vain odotan sitä, että uusia ohjelmia tippuisi YouTuben puolelle katsottavaksi.

Tältä erää Fukka kiittää!

PS: Voisin pienen merkinnän tehdä Zeldan kengistä ja Haurun päivitetyistä koruista, mutta sen lisäksi arkistoissa on ollut muutama teksti odottamassa viimeistelyä ja julkaisua. Toivon, että löydän aikaa ja jaksamista kirjoittamiseen tässä lähiaikoina.