Kerrankin lunta??? - Desucon Frostbite 2026

Hei hei!

Vuoden 2026 conikalenteri on korkattu ja sitä myötä Frosti taputeltu! Perinteiseen tapaan luvassa siis pienoista raportointia seikkailuista Lahden maaperällä. Frostista alkaa olla se pari viikkoa aikaa, ja olen oikeasti joutunut kaivelemaan itseäni erinäisistä kuopista sekä motivaatiota jostain, jotta saisin kirjoiteltua. Katsotaan siis, mitä tästä tulee.

Desucon Frostbite 2026 järjestettiin 23.-25.1., ja edelleen tapahtumapaikkana toimi Lahden Sibeliustalo. Perusjuttu; perjantaina matkattiin Lahteen, joten en viitsinyt vetää mitään pukua päälle perjantaina. Saavuttuani kaupunkiin kävin duppaamassa tavarat hotellille, minkä jälkeen suuntasin kohti Sibeliustaloa hakemaan työvoimaläpyskäni ja katsastamaan vähän ohjelmaa.

Eläimet: perillä!

Ohjelmanjärjestäjä???
Also: miksi kuutilla on viitta? Onko kuutilla cosplay-puku???

Valitettavasti en ehtinyt perjantaina illan ensimmäisiin ohjelmiin, joita olisin halunnut nähdä. Myös osa ohjelmista, jotka olisin ehtinyt käydä katsomassa, oli ikävä kyllä jouduttu perumaan. Pääsin kuitenkin livahtamaan oven raosta kuuntelemaan juttuja Ghibli-elokuvien ruuasta. Ohjelma oli mielestäni ihan viihdyttävä ja informatiivinen. Mitään aivan uskomattomia oivalluksia se ei kuitenkaan tarjonnut. Ohjelmasta kuitenkin välittyi puhujan perehtyneisyys aiheeseen.

Sen suuremmitta eleittä liukenin paikalta perjantain osalta.

Tupa oli aivan täynnä!

Tavoitteeni oli matkustaa kevyesti (mitä ikinä se pukuilijalle sitten tarkoittaakaan), joten molemmat viikonlopun puvut olivat hyvin yksinkertaisia ja helppokäyttöisiä. Lauantaille valikoitui Gojo, joka joutui syksyllä jättämään Kotaen välistä, ja sai nyt sitä hätää uuden tilaisuuden. Yritin valmistella Gojoa edeltävänä iltana mm. silittämällä puvun, mutta hotellin silitysrauta osoittautui niin surkeaksi, että siitä ei meinannut tulla juuri mitään. Eniten tämä vaikutti Gojon housujen osalta, koska niiden malli ja kangas ei anna armoa rypistymiseltä. Ehkä vielä joskus jaksan vähän korjailla housujen toimivuutta.

Tuomarointihuoneessa oli hyvä peili!

Tällä olisi saanut heittää vesilintua!

Lauantai oli minulle töipäivä, koska olin mukana cosplay-kisoissa Craftmanship-kisan tuomarina. Lauantaipäivä menikin pääasiassa takahuoneen puolella tuomaroinneissa. Hitusen kerkesin työntää nokkaani ulos Metsähallin puolelle, käydä katsastamassa taidekujan myyjät ja nauttimassa Lastun lihapullat. Olin jotenkin suunnattoman järkyttynyt siitä, millainen kakofonia ja meteli Metsähallissa oikein vallitsi. Takahuoneen kopissa istuessa conin hulinasta ei ole mitään tietoa, joten melu iski aivan päin näköä. Hiljaiselle huoneelle on todellakin paikkansa tällaisissa tapahtumissa.

Ihmisiä ja hulinaa lauantaina.

Tuomaroinnit menivät omalta osaltani hyvin. Sain kunnian ja ilon tuomaroida kisaa ArLean ja Tamamerun kanssa. Kisassa oli mukana yllättävän paljon uudempia kisaajia, mikä on aina hyvä juttu. On aina ihana kohdata uusia tekijöitä ja päästä ihastelemaan heidän tekeleitään lähemmin, joten kiitän jälleen tästä mahdollisuudesta. Vaikka jossain kohtaa pientä jännitystä olikin ilmassa, omasta näkökulmastani kaikki meni hyvin. Kisassa ei jaettu perinteisiä numeroituja sijoja, vaan kategoriapalkinnot: paras innovatiivinen, paras käsityö ja paras proppi. Tämä toi oman vinkkelinsä tuomarointiin, mutta siitäkin selvittiin kunnialla.

Tuomarointien viralliset valvojat.

Ennen kisojen lavaosuutta kerkesin hetkellisesti tosiaan pyrähtää takahuoneen ulkopuolella, mutta yllättävän äkkiä oli kuitenkin H-hetken aika. Tuomareina pääsimme istumaan sivuaitioon, eli katselimme kisat täysin sivuvinkkelistä, mikä toi ihan oman mausteensa mm. ECG-karsintojen esityksiin. En ollut juurikaan päässyt näkemään muiden kisakategorioiden kisaajia, joten luvassa oli yllätyksiä. Vähän ehkä itkaisin Iinan ja Teklan Arcane-esitykselle, mutta sille vastapainona lähes huutonauroin Elinan voittoesitykselle. Paripukukilpailussa oli hurmaavaa nostalgisuutta. Onnea paljon kaikille palkituille ja sijoittuneille sekä tietenkin uudelle ECG-edustajallemme Elinalle!

Kuva: Jasu
Todiste, että olin paikalla.
Oik. miä, Tamameru ja ArLea

Kisojen jälkeen lauantai alkoi olla purkissa, koska tuomaripalautteita ei annettu tällä kertaa kasvotusten ollenkaan. Jonkun tovin ehdimme lätisemään niitä näitä kaikkien muidenkin tuomareiden kanssa, mutta jossain kohtaa keräsin kimpsut ja kampsut suunnatakseni kohti väliaikaista kotia ja ravintoa.

Momo sai myös uudet piilarit, vaikka niitä ei tässä hirveästi näykään!

Sunnuntain puvuksi valikoitui Momo ihan puhtaasti siitä syystä, että puvussa on mukava olla ja siinä kehtaa jopa matkustaa. Sunnuntaiaamun laittautuminen ei ollut aivan niin hektistä kuin lauantaina. Tästä huolimatta olin hyvissä ajoin matkalla Sibeliustalolle. Tämä ei yhtään haitannut, koska kerkesin näin käydä kiertelemässä myyntipöytäsalin sekä taidekujan ihan rauhassa heti kättelyssä. Tällä kertaa ostossaldo jäi hyvin pieneksi, mutta sitäkin tärkeämmäksi.

AAAAAAAAAAAA!!!
Olen siis himoinnut Mustekukan korvakoruja jo niin pitkään, mutta myös nämä uskomattomat Mononoke-printit oli pakko saada. Pieni keraaminen marsu myös oli hyvin tärkeä löytö <3

Ihmisiä ja hulinaa sunnuntaina.

Sunnuntaina kävin kuuntelemassa luentoa cosplay-kisapäivästä selviytymisestä. Lähinnä minua kiinnosti aiheessa Hellun kyselyn tuottamat tulokset. Lähtökohtaisesti luennon sisältö ei ollut mitenkään suunnattu minulle, joten uutta asiaa ei siitä myöskään herunut. Mielestäni kuitenkin luennon sisältö jäi hieman puutteelliseksi. Kisapäivän kulku käytiin hyvin tarkasti läpi, mikä oli mukava juttu. Kuitenkin luennolla kerrottiin, että kyselyn tuloksissa tuli ilmi, että yksi syistä jättää kisaaminen välistä on kilpailuiden epäselvät säännöt. Tämän vuoksi itse olisin toivonut yleisimpien sääntöjen purkamista auki. Oman kokemukseni mukaan, mitä pienemmästä tapahtumasta tai kisasta on kyse, sitä epäselvemmiksi säännöt käyvät. Tämä ei tietenkään palvele aloittelevia kisaharrastajia, joten sääntöjen läpi käyminen olisi ollut kovin hyödyllistä. 

Kisset oli hauskat!

Loppu päivä meni lähinnä tutuja moikkaillen ja jutustellen. Olin valinnut aikaisemman junan kotiin, jotta pääsisin omaan sänkyyn nukkumaan saman vuorokauden puolella, koska maanantina oli luvassa ihan tavallinen työpäivä. Tässä kuitenkin tuli hieman mutkia matkaan, minkä vuoksi olin kotona toivottua myöhemmin. Väsy oli suuri, joten Momon kamppeista oli lähes kirjaimellisesti purkauduttu ulos tuona iltana.

Tämä näky odotti minua maanantai aamuna työhuoneen ovella.

Eipä näköjään Frostista ihan kauheasti jäänyt kirjoiteltavaa, koska moni ohjelma meni sivusuun peruutuksien tai lauantain tuomarointien vuoksi. Onneksi on kuitenkin ohjelmatallenteet! Olen jo kerennyt sitä kautta katsoa mm. luennon Apteekkarin päiväkirjoista, mikä oli SITÄ HYVÄÄ!!! Jälleen kerran Jinshi kutkuttelee suuresti.

Fukka kiittää tältä erää!

Vartova prinsessa

Hei moi ja hyvää vuotta 2026!

En saanutkaan liima-asioita tuikattua blogiin ennen vuodenvaihdetta. Hubs. Yritän ryhdistäytyä asian tiimoilta, mutta positiivisena uutisena voin kuitenkin kertoa, että nyt on luvassa ihan oikea katsaus siihen, mitä Zeldalle kuuluu! Joulukuu meni ihan höpöksi hulinaksi, mutta jotenkin onnistuin ujuttamaan cosplay-hommia kaiken kaaoksen sekaan.

Ilokseni ja onnekseni voin heti alkuun todeta, että Zeldan osalta suurin ja hirvein mörkö on selätetty! Eli siis vaaleanpunainen kaapu, jonka värjäämisestä tuli murheenkryyni. Nyt kuitenkin jatkamme siitä, mihin jäimme viime jaksossa. Kahden epäonnistuneen värjäyksen ja yhden toivottoman värinpoiston jälkeen ostin kaapua varten jälleen uudet kankaat ja päädyin tilaamaan rakastamiani Dylon-värejä ulkomailta. (Japanin matkalla ompelutarvikeliikkeessä kyseisiä värejä oli hyllyt pullollaan, ja hieman harkitsin niiden ostamista varastoon matkalta.) Tilaamani värit eivät kuitenkaan olleet aivan täysin samoja, kuin mitä olen käyttänyt. Myöskin tärkeimpänä huomioon otettavana seikkana: Zeldaa varten tehdyt aikaisemmat väritestit oli toteutettu tietenkin vanhemmilla väreillä.

Onnekseni Dylon näyttää vain päivittäneen tuotteitaan, eikä lopettaneen valmistusta kokonaan!

Ensimmäinen etappini siis oli selvittää, onko Dylon muuttanut tuotteiden pakkauksia vai myös niiden koostumusta. Testasin siis värjäystä aikaisemmalla kaavalla, jonka olin katsonut Zeldalle sopivaksi (jonka osalta kuitenkin tein laskuvirheen lopullisessa värjäyksessä). Tämän testin pohjalta pystyin päättelemään, että värit eivät ole koostumukseltaan täysin samat kuin aikaisemmin… tai sitten uudessa kodissani tulee hanasta kuumempaa vettä kuin aikaisemmin.

Yllä aikaisempi testi ja alla uusi testi täysin samalla kaavalla... Hieman on tujumpi väri!

Uuden testin tulos oli siis paljon voimakkaampi kuin alkuperäisen, vaikka värjäyslimen kaava tosiaan oli sama. Usein kangasvärit vaativat vähintään 60°C lämpöisen veden edes toimiakseen, mutta Dylonille riittää jo 40°C. Syy, miksi pidän Dylonin väreistä on nimenomaan se, että niitä varten en ole koskaan joutunut keittämään vettä. Hanasta tullut kuumin vesi on riittänyt. Useimmat kangasvärit kuitenkin toimivat voimakkaammin kuumemmassa vedessä. Miksi epäilen, että syynä voi olla hanasta tulevan veden lämpötila on se, että huuhdellessani testitilkkuja (ja yleisesti) huomaan, että käteni eivät kestä hanasta tulevan veden kuumuutta täysillä lämmöillä. Aikaisemmassa asunnossa tämä ei kuitenkaan ole ollut ongelma. Voitte olla varmoja, että selvitän syyn vielä kunnolla (koska vanhoja värejä on vielä hieman jäljellä), mutta Zeldan osalta tämä tarkoitti sitä, että testivärjäykset pitää aloittaa lähes alusta.

On tämä saatana työmaa.

Lopulta oikea värisävy löytyi jälleen, tein oikein tarkat laskutoimitukset kaavan muuntamiseksi isompaan mittakaavaan ja onnistuin värjäämään kaavun kauniiksi ja upeaksi! Ei läiskiä, ei epätasaisuutta värissä! Jee jee! Ehkä tämä puku valmistuu joskus sittenkin. Samalla värjäsin myös nyörin pätkän, jolla kaapu sidotaan edestä kiinni. Päädyin nyörikiinnitykseen, koska L’sA Linkin tunikassa on myös nyöritys, ja näiden kahden pelin estetiikka on todella samanlainen.

VIIMEINKIN!

Kun kaapu oli taputeltu, oli minun pakko kohdata toinen mörkö tässä projektissa, eli viitta ja sen kuviointi. Olin tehnyt viitan kuviota vaille valmiiksi jo aikaisemmin, mutta kuvion muuntaminen omiin mittasuhteisiini osoittautui erittäin hankalaksi, koska olin kaavoittanut viitan niin kapeaksi. Joulun alla kuitenkin päätin taas uhmata taloudellista tasapainoani ja ostaa uuden kankaan leveämpää viittaa varten. Onni oli, että kyseinen kangas löytyi alennuslaarista, jolloin maksoin siitä vain murto-osan aikaisemmasta.

Nyt homma luisti niin paljon paremmin!

Leveämpi viitta osoittautui oikeaksi valinnaksi, koska nyt kuvion piirtäminen ja suunnittelu osoittautui hyvinkin yksinkertaiseksi. Ylläri. Koska Zeldan mittasuhteet pelissä ovat täysin epäluonnolliset, on tämä vain oma versiointini kuviosta, eikä se voikaan olla täysin samalainen kuin referenssikuvissa. Ratkoin siis vanhan viittakappaleen irti kauluksesta ja hupusta ja ryhdyin tekemään kokonaan uutta.

Pallopää!

Vain yksi kuvio silitettynä.

Mietin pitkään, että millä tekniikalla haluaisin tehdä viitan kuviot. Harkitsin silitettäviä kalvoja, mutta ajatus noin suurista kuvioista ja oikean sävyn metsästämisestä ei houkuttanut. Myös viitaksi päätynyt kangas ei ollut ihanteellinen tuota tekniikkaa varten. Päädyin lopulta ihan vain kankaaseen ja ompeluun. Löysin sopivan värisen morsiussatiinin, joka toi kivaa kontrastia viittakankaan ja kuvion välille. Harkitsin satiinin tukemista tukikankaalla, mutta en halunnut tuoda viittaan yhtään ylimääräistä jäykkyyttä ja vähentää sen laskeutuvuutta. Tiesin, että kuvion ompeleminen olisi ollut huomattavasti helpompaa tukikankaan kanssa, mutta… ei.

Tässä harsinpisto on ihan liian pitkä ja liian kaukana kuvion reunasta :/

Kiekurat on siis leikattu kankaasta 1cm saumanvaralla, jonka olen silittämällä ensin kääntänyt nurjalle puolelle, ja sitten kiekurat on nuppineulattu viittakankaaseen kiinni. Ennen kuin lähdin ompelemaan mitään, neulasin kaikki kuviot kankaalle ja katsoin, että ne kohdistuvat oikein suhteessa toisiinsa. Tämän jälkeen lähdin käsin ompelemaan yhtä kiekuroista, mutta pian totesin, että pelkkä neulaus ei riitä liukkaan satiinin paikallaan pysymiseen. Lopulta päädyin harsimaan kuviot ensin kankaalle (kuva yllä) ja vasta tämän jälkeen ompelin ne lopullisesti kiinni piilopistolla. Ommellessa viitan piti pötköttää tasaisesti lappeellaan, koska kankaat eivät meinanneet tulla toimeen keskenään, joten leiriydyin olohuoneen lattialle katsomaan Netflixiä muutaman päivän ajaksi.

Ihmisen päällä tämä onneksi näyttää paremmalta, mutta olisin toivonut hieman enemmän laskeutuvuutta, but oh well.

Lopputuloksesta huomaa, että tässäkin hommassa harjaantuu, harsimisen ja ompelun osalta, mutta mikä lopulta auttoi kaikkein siistimmän lopputuloksen aikaansaamisessa oli se, että vaihdoin ompeluneulan terävämpään ja ohuempaan kirjontaneulaan. Uusi neula sujahti siistimmin ja sulavammin molemmista kankaista läpi, jolloin kumpaankin muodostui vähemmän kuprua. Viitta on muutoin valmis, mutta olen jättänyt keskitakaharsinnan vielä paikalleen, koska hieman tekee mieli ratkoa ja korjata tuo yksi kuvio. Tässä vaiheessa ei kuitenkaan ole sen aika.

Tässä vielä vertailuna kuinka kapea alkuperäinen viitta oli :D

Kaiken tämän ohella olen myös työstänyt Zeldan peruukkia! Alkuperäinen ideani oli tehdä peruukkiin nuttura, jonka voisi purkaa tarvittaessa. Kuitenkin tätä testatessa totesin, että kaiken sen valtaisan kuitumäärän kanssa, peruukki oli aivan liian painava nutturan kanssa. Tämähän tietenkin tarkoitti sitä, että kampauksesta pitäisi tehdä pysyvä ja… Kypäräperuukki here we come.

Tästä siis lähdettiin liikkeelle.

Vaikka liima on lähellä sydäntäni, peruukkien liimaus ei ole. Peruukit ovat hygieniatuotteita ja toivoisin aina mahdollisuutta niiden pesemiseen. (Yleinen muistutus kaikille PESKÄÄ PERUUKKEJA!) Kypäräperuukkeja ei voi pestä, mutta sillä mennään. Käytin lähes samaa tekniikkaa peruukin rakentamiseen kuin Gwendolynillä. Ennen aloittamista otin kuitenkin päästäni uuden kelmu+teippi-mallin. Gwendolynin peruukista tuli aikanaan hieman liian iso, joten nyt tein tarkemman mallin omasta hiusrajastani ja etenkin niskasta.

Tussilla merkattu uusi hiusraja, jota hieman vielä korjailin tästä.

Stubbaus (pitäskös rueta käyttämään tästä termiä tynkäys :D) oli siis jälleen meininki ja minä ahdistunut. Zeldan nuttura tulee paljon alemmas kuin Gwendolynin, joten hieman piti miettiä marssijärjestystä uudella tavalla. Alkuun käytössäni oli pelkästään Erikeeper, koska se on halpaa ja juoksevaa, eikä pohjimmaisissa kerroksissa ulkonäöllä ole niin väliä. Ensimmäiset kerroksetkaan eivät olleet kovin sievän näköisiä. Pyrin liimaaman kerroksia alkuvaiheessa mahdollisimman hennosti, koska kerroksien lisääntyessä jämäkkyys oli kyllä taattua.

Tästä se taas lähtee.

Ahostus maximus!

Paras ystäväni oli jälleen cocktailtikku ja pienet hiuskuminauhat. Aluksi yritin kiristellä jokaisen kerroksen ponnarille ihan tavallisella langalla, mutta se osoittautui niin työlääksi, että päätin suosiolla käyttää pikkukuminauhoja. Aina muutaman kerroksen välein leikkasin ponnarin lyhyeksi, liimasin tyngän kauttaaltaan ja laitoin ylijäämäkuidun talteen muita vaiheita varten.

Ei tarvi kummarin kanssa pelleillä, kuha on cocktailtikku.

Kaikki talteen.

Kun tilanne alkoi näyttää siltä, että kohta käsittelyyn tulevat näkyväksi jäävät kerrokset, aloin testaamaan eri liimoja. Erikeeperin lisäksi käytössäni olivat Uhun Twist & glue sekä Karlsons-yleisliima. Kaikissa on omat hyvät ja huonot puolensa, joten kaikille on tässä projektissa myös omat käyttötarkoituksensa. Kuten sanottua Erikeeper kuivuu hitaasti, mutta on sen verran nestemäistä, että sujahtaa hyvin kuitujen väliin. Se kuitenkin kuivuu kiiltäväksi, mikä ei ole suotavaa näkyvissä osissa. Twist & glue on myös hyvin nestemäistä, läpinäkyvää ja kuivuu kohtuu mattapintaiseksi, mutta sen kestävyys ja pitolujuus ei ole parhain. Karlsons puolestaan kuivuu erittäin nopeasti, on lähtökohtaisesti geelimäisempi ja pitää todella hyvin. Nopea kuivuminen kuitenkin aiheuttaa sen, että liima helposti paakkuuntuu, mutta kuivuu myös näkyväksi selkeästi tummentaen kuituja.

My weapons of choice!

Ylin nuoli osoittaa rajaa, jossa T&G liimaus päälaelta alaspäin loppuu.
Vasemmassa reunassa näkyy alla kuivuva Erikeeper
Alin näyttää missä Karlsons on kuivunut epätasaiseksi ja kiiltäväksi.

Käytin Karlsons-liima tässä vaiheessa lähinnä ponnarin alueella, koska päälle tuleva nuttura kuitenkin peittää liimausjäljet. T&G-liimalla tein liimailuja isommille alueille kuitujen päältä ja Erikeeperiä käytin tässä kohtaa vain ohuesti kuitujen alla. Niskan hiusrajan toteutus oli minulle uudempaa hommaa, koska päätin tehdä sen täysin erillä tavalla Gwendolyniin verrattuna. Hiusrajan tekemisessä erilaiset liimat pääsivät kunnolla rooleihinsa. Olen halunnut testata jo jonkin aikaa ns. pehmeän hiusrajan tekemistä kypäräperuukkeihin, joten nyt tilaisuuden koittaessa tartuin siihen.

Tästä lähtee.

Tässä näkyy kuinka Karlsons vaikuttaa kuidun väriin, kun se on kunnolla painettu kuitujen väliin.
Also BTW tuo yläkulmassa näkyvä silikonisivellin on tässä hommassa parasta paskaa.

Kun viimeiset kerrokset peruukissa kiinniolevista kuiduista oli liimattu, lähdin tekemään ylijäämäkuidusta kuitutupsuja, joita liimasin pitkin peruukin alaosaa hiusrajan yli. Tässä vaiheessa Erikeeperillä heitettiin vesilintua, koska sen valuminen ja hidas kuivumisaika tuotti vain harmia. Ennen kuitutupsun liimaamista levitin pohjalle ohuesti Karlsons-liiman ja päälle sekä runsaammin hiusrajan seutuun T&G-liimaa. Tupsujen muotoilu ja asettelu vaati oman opettelunsa, mutta aika nopeasti hommasta sai kiinni. Myöskin siistin ja nätin hiusrajan pohjana oli ihan hyvä olla useampi kerros tupsuja, koska satuin tekemään niistä aika ohuita.

Nyt pitäisi jatkaa tästä.

Koko peruukki ja hiusraja ovat vielä kesken. Sen etuosa on täysin muokkaamatta ja aion leikata ja viimeistellä hiusrajan takaa vasta sitten, kun kaikki liimaus on tehty ja olen käyttänyt peruukkia päässäni. Tässä vaiheessa peruukkia ei vielä voi irrottaa peruukkipäästä. Lisäksi olen yrittänyt etsiä sopivan kokoista palleroa, jonka ympärille rakentaisin varsinaisen nutturan, mutta vielä moista ei ole tullut vastaan. Hätätapauksessa käytän foliota ja worblaa.

He odottaa hetkeään.

Vaatteiden osalta Zelda on siis jo kasassa, peruukki hyvässä vaiheessa, mutta tiaraa pääsen jatkamaan vasta peruukin valmistuttua. Jos joku yhtään luulee, että yritän saada Zeldan valmiiksi Desucon Frostbita varten, niin valitettavasti joudun tuottamaan pettymyksen. Varsinaisen puvun lisäksi haluan tehdä Zeldan taikasauvan valmiiksi ennen kuin edes yritän ajatella, mihin tapahtumaan Zeldan ottaisin. Minulla on aluillaan eräs nopeampi projekti Frostia varten, mutta saa nähdä, miten sen kanssa käy. Tällä hetkellä istun kirjoitelemassa vain sen takia, että en voi kaavoittaa maailman typerimmän rasitusvamman vuoksi. Polveni ei tällä hetkellä kestä konttaamista, joten minun pitää kehitellä kaavoittamiseen jokin muu paikka kuin lattialla.

Fukka kiittää!

PS: Ja yhtään en ota vastaan vitsejä siitä, että olen vanha ja raihnainen, koska tämä kyseinen rasitusvamma esiintyy yleisimmin kasvuikäisillä ESITEINEILLÄ!

Vajaa ikemen-miehitys - Kotae Expo 2025

Momoi!

Sydän sanoo, että makaa sohvalla ja katso leffaa. Järki kuitenkin sanoo, että kirjoita Kotaesta ennen kuin kuukausi vaihtuu ja olet jälleen kiiresuossa. Järki voitti, joten here we go! Kotae Expo järjestettiin 22.-23.11.2025 toisen kerran koskaan Tampereen Urheilu- ja messukeskuksessa. Tämä oli minulle ensikosketus Kotaeen, ja reissun osalta sattui jos jonkinmoista kommellusta jo ennen varsinaista matkaa ja tapahtumaa, mikä varmasti vaikutti kokemukseeni Kotaesta.

Gojo sai tän mukaan kunnolla köniin >:(

Mietin ja pohdin kovasti sitä, mitä pukuja ottaisin mukaan Kotaeen. Tiesin varmaksi sen, että Zelda ei valmistuisi ajoissa. Hetken elin toivossa, että olisin voinut saada Jinshin valmiiksi, mutta minusta riippumattomista syistä en ehtinyt edes aloittaa koko pukua. Päädyin kaivelemaan fiiliksiä vanhojen pukujen osalta, ja pidin pienen äänestyksen Instagramin puolella neljän hahmon välillä. Äänestyksessä osallisena olivat Gakupo, Gojo, Kaname ja Hauru, ja Gakupo voitti äänestyksen aivan ylivoimaisesti, mutta yllättävästi Kaname tuli perässä toiseksi. Ensimmäinen suunnitelma oli siis ottaa nämä kaksi pukua mukaan Kotaeen, mutta suunnitelma muuttui osittain vielä sillä hetkellä, kun olin pakkaamassa. Pitkä peruukki kahtena päivänä putkeen ei jotenkin tuntunut yhtään houkuttelevalta, joten Kaname jäi kotiin ja pakkasin mukaan Gojon.

Heillä on aina luksusta.

Tavallaan yhtenä vastoinkäymisenä Kotaen osalta oli se, että en saanut perjantaita vapaaksi töistä, ja jouduin siksi lähtemään matkaan toivottua myöhemmin. Lisäksi koko työviikko ennen Kotaea oli yhtä sirkusta ja sekoilua. Tämänkin lisäksi olin ollut nuhainen koko viikon, joten stressitekijät olivat aivan taivaissa. No, Tampereelle päädyttiin kuitenkin jokseenkin ihmisten aikaan, mutta kyllähän tuo päivä pitkältä tuntui. Onneksi Gakupo ei vaadi sen kummempia valmisteluja edellisenä päivänä, koska en olisi yhtään jaksanut säätää mitään.

Sitten hyppy Kotaeen!

Lauantaina vedin tosiaan niskaan Gakupon. Päivä ei lähtenyt käyntiin kovinkaan mallikkaasti, koska meikkaaminen ei omasta mielestäni ihan onnistunut. Keskittymiskyky oli miinuksen puolella ja naama käyttäytyi vähän erikoisesti. Tällä hetkellä ihoni kärsii muutenkin kuivuudesta, mutta epäilen, että hotellin ilmastointi ei myöskään auttanut asiaa, vaikka yritinkin tehokosteuttaa naamaani. Meikkimorkkiksesta huolimatta puin herran osittain päälle ennen kuin hyppäsimme taksiin ja huristelimme kohti Tampereen messukeskusta.

Jossain tuolla siintää pukuhuone.

Paikanpäällä meitä oli vastassa jonoja jonojen perään. Aluksi jonotimme pääsyä sisälle ja vaihtamaan liput rannekkeisiin. Messukeskuksen aulassa oli tosi kehnosti opasteita lipunmyynnin ja -vaihdon osalta, mikä aiheutti kaaosta. Tuurilla pääsimme nopeasti vaihtamaan rannekkeet, minkä jälkeen minä suuntasin cosplay-pukuhuoneisiin pukemaan loputkin puvusta päälleni.

Cosplay-pukuhuoneina toimivat tavalliset urheiluhallipukkarit (duh) pitkän ja kapean käytävän varrella. Pukkareista ei valitettavasti löytynyt kokovartalopeilejä tai pistorasioita (tai ainakaan siitä pukkarissa, jossa itse vierailin). Tämä ei onneksi minua hidastanut, mutta aiheutti kuitenkin sen, että esim. kuumaliimausta harrastettiin tuon kapean käytävän lattialla. Ilmeisesti myös tarvittaessa silitys suoritettiin käytävällä, koska silityslautoja oli nojailemassa käytävän seinään useampi kappale. Muutoin pukuhuoneet toimivat tarkoitukseensa oikein mainiosti ja olivat vielä tilavat.

Mukana Anniilaugh.
Toinen meistä on hehkeä. Minä en.

Kun lopulta olin sonnustautunut koko pukuun ja pääsin tutustumaan muuhun tapahtumapaikkaan, ensimmäinen vaikutelma paikasta oli TILAVA. Messukeskuksen halleissa on todella tilaa, mutta myös istumapaikkoja ja pöytiä löytyi kivan paljon. Kertaakaan tapahtuman aikana ei tarvinnut hakemalla hakea istumapaikkaa. Valtaisat hallit myös mahdollistivat sen, että tilassa riitti ilmaa hengittää koko tapahtumapäivän läpi. Mm. taidekuja, kirpputori, jotkin aktiviteetit ja edustuskojut olivat A-hallin puolella. E-hallin puolelta löytyivät Päälava sekä myynti- ja artesaanipöydät.

Tässä n. puolet A-hallista.

Koko tapahtuman ajan kaipasin fyysistä käsiohjelmaa, jossa olisi ollut edes pelkkä ohjelmakartta sekä kartta tiloista. Tilojen karttoja oli esillä useammassa paikkaa tapahtuma-alueella, mutta näin ensimmäistä kertaa messukeskuksessa vierailevalle omaa karttaa olisi kaivannut jo ennen conialueelle astumista. Itse pidän fyysisestä ohjelmalehtisistä myös siksi, että mitään ei tarvitse zoomailla nähdäkseen asioita. (Plus käytän ohjelmakarttaa myös näiden kirjoittelujeni jäsentelyyn.)

Oli pakko ottaa kuva, että löysi mihinkään.

Tykkäsin tosi paljon siitä, miten taidekuja oli sijoiteltu, sekä siitä, kuinka väljäksi myyntisalin käytävät oli jätetty. Ei tullut yhtään tavanomaista pakokauhuntunnetta, mikä yleensä valtaa kehon tapahtumissa pöytiä kiertäessä. Mitään mahtaisia ostoksia en tällä kertaa tehnyt, vaikka myyjiä oli joka lähtöön. Vähän tuli kuitenkin tärkeitä hankittua.

E-hallin ostariosuus

Pienet ostokset

Lauantaina oli suuri yritys päästä johonkin ohjelmaan, mutta pööpöillessä ja pyöriessä lähes kaikki kiinnostava ohjelma vain meni ohi. Lisäksi oli hieman hämmentävää ottaa selkoa ohjelmakartasta, koska ohjelmaan oli niin paljon, että se oli jaettu molempien päivien osalta kahteen eri taulukkoon. Säälittävintä oli ehkä se, miten olimme Anniilaughn kanssa puhuneet koko päivän siitä, kuinka olisi kiva päästä katsomaan rakugo-ohjelmaa, joka pyöri useamman kerran päivässä. Jotenkin kuitenkin onnistuimme sivuuttamaan sen molemmilla kerroilla.

Fiilis 5-

Osittain tuntemattomasta syystä olo Gakupon kamppeiden sisällä alkoi nopeasti käydä tukalaksi. Osan olosta selittävät puhtaasti herran kengät, jotka eivät todellisuudessa minulle sovi jalkaan koon tai lestin puolesta. Yleensä kestän ihan hyvin pukujen aiheuttamaa aistikuormitusta, mutta tällä kertaa kehoni alkoi pettää. Tämän vuoksi lähdin vaihtamaan siviilivaatteet päälle jo ennen cosplay-kisojen alkua. Kohdatessani tuon armottoman pitkän käytävän cosplay-pukkareille jälleen kerran, olin ehkä valmis vähän jopa itkemään.

Ei pysty, ei kykene.

Gakupoa oli kiva pitää päällä sen, mitä se kesti. Jokin jännittävä ominaisuus tällä hahmolla on, koska, vaikka puku on nyt jo reippaasti yli kymmenen vuotta vanha, se jaksaa vetää minua ja muita puoleensa. Minua, joka haluan sitä käyttää ja korjailla aina uudestaan, mutta myös muita, sillä sain osakseni niin paljon hämmentävää ihastelua Gakupona. En muista, milloin minusta olisi tapahtumassa pyydetty niin paljon kuvia kuin nyt, minkä lisäksi puku aiheuttaa joissain ihmisissä hyvinkin voimakkaita reaktioita.

Nyt jälkijunassa, kun tätä aamun selfietä tuijaa, huomaa naamasta jo epätavallista pöhöttyneisyyttä.

Kuoriuduttuani Gakupon kamppeista oli aika vetää ruokaa naamariin ja sen jälkeen suunnata kohti cosplay-kisoja. Kisakatsomoon olikin sitten ihan kunnon jono, jonka mittaa emme aluksi edes tajunneet, koska se kiemurteli käytävältä halliin, verhon taakse ja muutaman mutkan kautta lopulta päälavan saliin. Onneksemme porukka mahtui hyvin katsomoon ja meillä kävi kohtuullinen tuuri istumapaikkojen kanssa. Pääsimme istumaan katsomon halki kulkevan väylän jälkeen ensimmäiseen penkkiriviin, ja koska katsomo oli yhdessä tasossa, näimme noilta paikoilta paremmin kuin keskeltä katsomoa.

Kansallislajimme: Jonotus (Hard mode)

Kotaen cosplay-kisoissa kilpailtiin kolmessa eri formaatissa; esityskisa, CMV-kisa ja craftmanship-kisa, jossa puolestaan oli kolme eri taitokategoriaa. Olin aikaisemmin ihmetellyt Kotaen esityskisan musikaaliteemaa ja vasta kisoissa minulle todella valkeni, mistä on kyse. Sinänsä ihan hauska konsepti, mutta luulen, että se tavallaan kuratoi kisaan hieman liian samantyylisiä esityksiä. Ainakin näin minä sen koin. Pukukisojen puolesta en hirveästi voi sanoa mitään, koska istuimme niin kaukana lavasta, että pukujen yksityiskohtia oli aivan mahdoton nähdä. Myöskin tasakatsomo toi kisojen seuraamiseen omat haasteensa.

Lava on tuolla jossain.

Lauantaina kisojen jälkeen ei tullut edelleenkään käytyä missään muussa ohjelmassa, vaikka esim. useampi cosplay-ohjelma olisi ollut tarjolla. En tiedä, mihin tuo aika meni. Omat aivoni taisivat olla jo niin täynnä sahanpurua tuossa vaiheessa, että viimeiset ajatukset hukkuivat jonnekin. Kuitenkin varmaan yksi parhaista tapahtuman anneista oli pehmiskoju, jota pääsin vihdoin hyödyntämään päivän päätteeksi.

Pehmis best

Poistuimme paikalta bussilla, joka oli aivan täyteen ammuttu. Väsy oli suuri ja bussimatka tuntui kestävän ikuisuuden. Lopulta pääsin pesemään naamani Gakupon meikeistä ja kävi ilmi, että olin kai saanut jonkinmoisia ärsytysoireita meikeistäni. Silmäluomeni olivat aivan turvoksissa ja ripsirajassani oli pieniä paukamia. Testissä oli uusi ripsiväri, jonka uskon syylliseksi. Jo aikaisemmin päivällä silmäni olivat alkaneet vuotaa aivan vuolaasti, mutta ajattelin sen johtuvan vain kuivista silmistä, mikä ei talviolosuhteissa ole tavatonta. Illasta silmien kuivuus kävi jo hankalaksi ja myöskin väsy painoi entistä enemmän. Ruokaa haettiin lähimmästä kaupasta, koska mitään muuta ei olisi jaksanut edes ajatella. 

Meidän yhteinen Girl Dinner
Kuulemma nukahdin tämän jälkeen niin nopeasti, että Anniilaughilla jäi juttu kesken.

Sunnuntai aamuna heräsin ja minua tervehti peilistä maailman turvonneimmat silmät sekä herneen kokoinen huuliherpes. Totesin jo tuossa hetkessä, että sunnuntai mennään siviileissä ilman mitään meikkiä. Reissustressi ilmeisesti oli tehnyt tehtävänsä ja päättänyt puolestani, että sunnuntai päivä otetaan rennommin. Tämä harmitti aika lailla, koska minulle pukujen käyttäminen on merkittävä osa harrastamista. Nyt kävi näin, joten Kotaessa pukuja oli päällä lähes ennätyksellisen vähän aikaa.

Elikoille kulttuuria

Sunnuntaina pääsimme kuin pääsimmekin vihdoin katsomaan rakugoa! Oma kosketukseni tähän taiteeseen on pelkästään animen ja YouTuben kautta japaninkielellä. Oli jännittävää nähdä rakugoa ensimmäistä kertaa suomeksi. Noin puolet itse ohjelmasta oli kerrontaa siitä, mitä rakugo itsessään on, ja sen historiasta. Toinen puolisko oli sitä itseään. Pääsimme kuulemaan tarinan miehen ja tanukin kohtaamisesta, mikä oli oikein hauska aloitus päivälle. Nautin suuresti siitä, miten esityksessä käytettiin murteita eri hahmoilla.

Tuolla sinisellä matolla oli pukuilijoita!

Puolivahingossa päädyimme seuraamaan sunnuntain Kotae Cosplay Foxwalkia (siis niin hyvä nimi), koska parkkeerasimme taukoilemaan A-hallin pöytiin ennen sen alkua. Pidän kovasti siitä ajatuksesta, että cosplayta pääsee esittelemään tällä tavalla matalalla kynnyksellä, ja vaikka vähän tavallaan harjoitella kisaamista. Harmiksemme kuitenkin pukuja esiteltiin hallin katsomoita päin, joten me näimme omalta pieneltä parkkikseltamme lähinnä selkiä :D

Piiiikkasen jäätiin takapenkkiin.

Päivän päätteeksi kävimme vielä kuulemassa höpinää Alfred J. Kwakista. Ohjelman tarkoitus oli tuoda esiin sarjan edelleen ajankohtaisia teemoja, mutta enemmän koin sen jäävän vain eräänlaiseksi luetteloksi sarjan tapahtumista. Viihdyin ohjelmassa hyvin, mutta olenkin katsonut sarjaa viimeksi mukelona. Jos sarjan tapahtumat olisivat olleet paremmin muistissa olisi ohjelma voinut kääntyä tylsemmän puoleiseksi. Asiat kerrottiin ja tuotiin esiin ihan hauskalla tavalla ja hyviä vitsejäkin sekaan mahtui, mutta olisin kaivannut enemmän peilaamista tämän päivän kulttuuriin. Ihan loppuun asti emme ohjelmaa kuitenkaan jääneet kuulemaan, koska se kesti 1,5h ja koimme sopivaksi hipsiä muihin maisemiin.

Fiiliksemme jonossa

Tapahtumapaikalta poistuminen oli oma episodinsa. Pihalla odotti hillitön loskakeli ja aivan jäätävä jono bussiin. Lopulta nöyrryimme ja liityimme jonon jatkoksi. Onneksi olin ostanut liput myöhempään junaan, koska en tiedä millaisilla kierroksilla olisin käynyt, jos olisi pitänyt yrittää aiempaan. Onneksi matkatavarat oli saatu jemmaan hotellille, eikä niitä tarvinnut raahata kuin asemalle loskan ja lätäköiden läpi.

Loppuun vielä positiivinen löytö; uusi MUNVÄRINEN haori!

Sellainen oli Kotae Expo minun osaltani. Ei mikään hohdokkain reissu millään muotoa, mutta nyt se on takana. Vastoinkäymiset reissussa ja sitä ennen verottivat kokemusta, mutta ehkä Kotae Expo ei ole muutenkaan tapahtuma minua varten. Tilojen puolesta se on oiva hengasutapahtuma, mutta itse tykkään käydä katsomassa ohjelmia pööpöilyn ohella. Vaikka mielenkiintoista ohjelmaa olikin tarjolla, tuli vähän sellainen olo, että se on suunnattu tuoreemmalle ja nuoremmalle yleisölle. Minulle myös yhtenä isona miinuksena on Tampereen Messu- ja urheilukeskuksen sijainti. Ilman omaa autoa sinne kulkeminen on puhtaasti työlästä. Tapahtumapaikan läheisyydestä ei juurikaan löytynyt mitään majoitusratkaisuja. Bussilla matkustaminen tapahtumaan oli suorastaan hirveää, koska bussit olivat niin täynnä tullessa ja mennessä. Taksista puolestaan sai maksaa hunajaa.

En sano lopullisesti ei Kotaelle, mutta varmasti tulevaisuudessa tulen harkitsemaan osallistumista hyvinkin hartaasti.

Fukka kiittää!

PS: I’m back in the game! Cosplay-jutut ovat edenneet, mutta niistä lisää tulevaisuudessa. Myöskin yritän saada kasattua liima-asiat tänne blogiin vielä tämän vuoden aikana :_D