Vasara ja nauloja

Hoi hoi!

Elämässä sattuu ja tapahtuu. Kävi tosiaan niin, että juuri edellisen merkinnän julkaisemisen jälkeen homma kääntyikin niin, että en päässyt käymään Desuconissa. Sinällään harmittaa, koska tämän vuoden puolella en ole käynyt vielä yhdessäkään tapahtumassa, mutta toisaalta tuli muuta sisältöä samalle viikonlopulle. Ichijo miekkoineen kuitenkin olisi onnistuneesti valmistunut Desuconia varten. Nobaran kohdalla olisi homman mennyt tiukille, mutta nyt sainkin hyvillä mielin käyttää Nobaraan sen ajan ja hartauden, mitä halusinkin.

Tässä merkinnässä onkin luvassa asiaa Nobarasta. Päätin pyhittää yhden kokonaisen merkinnän neidin asetta varten, koska se oli varsin hauska projekti. Satuin myös työstämään vasaraa Ichijon miekkojen kanssa rinnakkain, joten se kerkesi valmisuta jo jonkin aikaa sitten.

Siinä Nobara

Nobaralla on yhtenä aseenaan siis vasara, joka tietenkin muuttaa muotoaan animessa jatkuvasti. Ensimmäisellä kaudella Nobaran vasarassa on jostain syystä sydämen kuva, minkä vuoksi koko vasara on suoraan sanottuna ihan hirveän ruma. Toisella kaudella kuitenkin Nobara heiluttaa erilaista, paljon tavanomaisemman näköistä, vasaraa, jossa taas ei ole mitään rumia sydämiä. Koska tuo toisen kauden vasara näyttää siltä, että olisin voinut kävellä lähimpään rautakauppaan ja ottaa sellaisen hyllystä, päädyin lopulta tekemään ruman, mutta paljon persoonalliesemman, ensimmäisellä kaudella nähdyn vasaran.

Tämä oli jossain hahmokonseptikuvassa.

Ja koska vasaran ulkomuoto vaihtelee ruudusta toiseen, päätin tukeutua tähän hahmokonseptikuvassa näkyvään malliin, joka mielestäni teki eniten järkeä.

Aloitin homman tietenkin taas sillä, että laskin mittasuhteita ja piirsiin niiden avulla kaavat vasaraa varten. Kohtuu yksinkertainen muoto mahdollisti sen, että sain palasteltua vasaran osat täysin kaksiulotteisiksi kaavoiksi. Rungon materiaaleina toimivat tällä kertaa kapalevy, softis ja pätkä harjanvartta. Kapalevyllä sain kivoja tasaisia pintoja aikaiseksi, kun taas softiksella pystyin tekemään mm. sydämenmuotoisen upotuksen. Vaikka olin laskenut ja kaavioittanut vasaran todella tarkkaan, mallailin sitä silti teippaamalla osat yhteen ennen kuin liimasin rungon kasaan.

Siinä lähes kaikki osaset.

Teippitesti

En kuitenkaan liimannut vasaraa täysin kokonaiseksi asti ennen kuin peitin sen osat worblalla. Worblan tarkoitus oli tukea ja tehdä pinnoista yhtenäiset. Softis on nimensä mukaan pehmoista, kun taas kapalevy on todella herkkä iskuille, vaikka onkin kovempi materiaali. Jätin vasaran sorkkapään irralliseksi, koska en voinut käyttää sen muodostamiseen kapalevyä, sillä kaikki sorkkapään pinnat olivat kaarevia. Koko homma siis tarvitsi vahvistusta sekä sisältä että ulkoa. Täytin sorkkapään osittain worblalla, mikä auttoi myös sen muotoilussa ja terävien särmien aikaansaamisessa. Worblan avulla sorkkapää ja iskupintaosa sekä varsi oli helppo kiinnittää yhteen. Lisäsin vasaraan muutamia muotoja softiksella ja worblalla vielä tämän vaiheen jälkeen.

Worblatut osat ennen viimeistä yhdistymistä.

Koko hommeli kasassa.

Kun vasaran runko ja kaikki muodot olivat vihdoin kasassa, sai se päälleen muutaman kerroksen gessoa. Gesson jälkeen oli taas jälleen uuden lempiaineeni vuoro eli Helmi kalustekitin. Kittasin jälleen koko komeuden, minkä jälkeen alkoi armoton hiominen. Hiomisessa käytin jälleen 180, 240 ja 400 vahvuisia hiomapapereita. Tämän hiominen oli äärettömän tyydyttävää.

Gessohirviö

Kaunis ja ihana kitattu sekä hiottu vasara.
Tässä vaiheessa kaikki propit ovat vielä nättejä.

Monta kertaa on käynyt niin, että juuri hiomisen jälkeen tekemäni propit sun muut näyttävät kaikista siisteimmiltä ja hienoimmilta, ja sitten ne menettävät hienoutensa, kun saavat maalipinnan päälleen. Pähkäillessäni kauniin vasaran pohjamaalausta, lopulta muistin spraykitin olemassa olon,  joten Ichijon miekkojen tapaan vasara sai päälleen viimeisen kittikerroksen. 

Edelleen on nätti!

Kelit alkoivat lämmetä sen verran, että lopulta uskalsin myös maalata koko vasaran hopeiseksi spraymaalilla (voin siis harrastaa spraymaalaamista vain ulkona).

Hopeamaalin jälkeen olikin aika toteuttaa se osio, jota olin eniten odottanut. Päätin jo varhain, että haluan tehdä sydämen UV-hartsilla, koska tuolloin saisin siitä kivan kiiltävän ja en joutuisi maalaamaan. Piti hieman kikkailla, että sain vasaran pysymään pystyasennossa hartsin valun aikana. Onneksi tuopit ja pahvimukit toimivat monessa paikassa.

Siinä jöpöttää

Värjäsin UV-hartsin tietenkin pinkiksi, ja se hohti UV-valon alla hyvin villisti!

Hartsin jälkeen jäljellä oli vielä varren maalaus, koko vasaran patinointi ja lakkaus. Varren maalasin ihan vain akryylimaalilla ja patinoinnissa käytin jälleen kerran nestemmäistä patinaa. (Kalustekitti ja nestemäinen patina ovat ehkä parhaimpia löytöjä ikinä proppienvalmistuksen osalta.) Vasaran pää sai päälleen kiiltävän spraylakan, kun varsi puolestaan mattalakan. Vähän yritin jotain kontrastia saada.

Ja näin Nobaran vasara oli valmis!

Jee!

Tykkäsin tämän vasaran tekemisestä todella paljon, ja olen kerrankin siihen jopa tyytyväinen. Joko minä tarvitsen tarpeeksi yksinkertaisia proppeja värkättäväksi tai tarpeeksi aikaa suhteessa propin kokoon, jotta olen kädenjälkeeni tyytyväinen. Ehkä minä en olekkaan tässä hommassa ihan niin käsi kuin välillä tunnen olevani? Who knows. Lisäksi samoin kuten Ichijon miekkojen kohdalla, kaikki materiaalit löytyivät jo valmiiksi kaapista. Mitään ei siis tarvinnut ostaa tätäkään proppia varten. Paitsi. Ostin Nobaraa ja vasaraa varten paketillisen nauloja, koska en nyt ihan oikeasti jaksanut niitä alkaa värkkäämään.

Fukka kiittää!

PS: Seuraavana olisi vuorossa Nekocon, johon osallistumista ei voi mikään muu estää kuin katastrofi tai sairastuminen.

Taiteellisia vapauksia

Hei.

Katson kalenteria. Katson blogia, ja mietin, että miksi merkintä Ichijon miekoista ei näy. Niin, taisin taas unohtaa julkaista tekstin. Hyvä minä. Eli tällä kertaa luvassa selontekoa Ichijon miekkojen valmistuksesta. Kuitenkin tähän alkuun haluan ottaa pienen infopläjäyksen vanhentuneesta worblasta ja sen käytöstä. Satuin mainitsemaan worblan vanhentumisesta IG-tarinoissani, mistä hyvästä sain tulvan kysymyksiä DM:n puolelle, joten jaan vielä tässä havaintojani aiheesta.

Tosiaan on käynyt niin, että worblani on päässyt vanhentumaan. Eikä mikään ihme, olen tilannut sen ainakin 7 vuotta sitten, ja koska minä olen minä, halusin testata sen käyttämistä vanhentuneenakin. Muistutuksena vielä, että puhun tässä ainoastaan tavallisen worblan käyttäytymisestä, koska en ole vielä tietääkseni kohdannut samoja haasteita muiden worblatyyppien kanssa.

Että joku muu voisi mahdollisesti välttää saman tuskan, jota minä olen joutunut kokemaan.

Ihan alkuun: en todellakaan suosittele vanhentuneen worblan käyttämistä. Kun vanhentunutta worblaa kuumennetaan se muuttuu erittäin tahmaiseksi (huomattavasti tahmeammaksi kuin tuore worbla), mikä aiheuttaa suuremman riskin saada vakavia palovammoja. Tahmeutensa vuoksi vanhentunut worbla myös tarttuu ihoon herkemmin ja on vaikeampi saada siitä irti. Tämän takia riski palovammojen saamiseen kasvaa.

Ylipäänsä tahmeus saa worblan tarttumaan vanhentuneena sellaisiin asioihin, joihin se ei tuoreena niin helposti tartu. Olen tottunut työstämään worblaa metallisilla ja muovisilla työkaluilla, mutta vanhentuneena worbla tarttuu herkästi myös niihin. Silikonisiin työvälineisiin taas vanhentunut worbla ei tunnu kuitenkaan tarttuvan edes kuumimmillaan, joten ne ovat osoittautuneet ainoiksi varmoiksi työvälineiksi.

Tiesittehän, että worbla on ylikuumentunut, jos sen pinta muuttuu vaaleaksi ja rypyläiseksi? Kun puhun kuumennetusta worblasta, se ei koskaan tarkoita ylikuumennettua, vaan oikeasti worblalle tarkoitettua käsittelylämpötilaa. Ylikuumentuneeseen worblaan ei myöskään koskaan kannata koskea paljain käsin, vaikka se ei olisi edes vanhentunutta. Kaikilla matalalämpömuoveilla, joihin worblakin kuuluu, on tietty haarukka lämpöasteita, jonka sisällä niitä on turvallista kuumentaa työskentelyssä. Nopealla googlauksella löysin yllä näkyvän videon, jossa demonstroidaan ylikuumentamista eri worblatyypeillä.

Vanhentuneen worblan tahmeus voi siis olla vaarallinen ominaisuus, minkä vuoksi en sen käyttöä suosittele. Levymuodossa worblan työstäminen myös vaikeutuu sen tahmaisuuden vuoksi. Massaksi leivottuna tahmaisuuden vaikutus ei ole niin merkittävä, mutta tarttumisen ja palovamman riski on edelleen olemassa. Vanhentuneen worblan voi tunnistaa ihan vain worblalevyä repimällä; vanhentunut worblalevy repeää käsivoimin todella helposti ja repäisty reuna jää röpelöiseksi.

Epätasainen repäisyreuna vanhentuneessa worblassa.

Nyt sitten siihen oikeaan asiaan! Ja koska unohdin julkaista tämän tekstin silloin, kun oli tarkoitus, pystyn nyt selostamaan valmistusprosessin lähes loppuun asti.

Mangareffeillä mennään.

Varsinaisesti miekat eivät ole mikään Ichijon tavaramerkki, mutta halusin kuitenkin tehdä ne. Muistaakseni manga ei koskaan täysin selitä, mitä miekkojen on tarkoitus muistuttaa, mutta itse tulkitsen ne suliksi. Tarinassa on tietty lintuteema, joka näkyy myös muun muassa koulun tunnuksessa (johon muuten valitsin värit itse, koska virallisia värikuvia en löytänyt). Ajattelin, että nuo tunnuksessakin näkyvät kaarevat ”tähkät” olisivat joko viljaa tai siivet. Koska nuo ”tähkät” ja Ichijon miekat muistuttavat toisiaan (ja koska lintuteema) niin päätin lopulta tulkita molemmat siiviksi. Ja koska kyse on mangasarjasta, miekkojen ulkonäkö ja koko vaihtelevat kuvasta toiseen. Tästä syystä päätin myös ottaa miekkojen ulkonäössä joitain taiteellisia vapauksi.

Tikkuja mallailen.

Miekat ovat tosiaan eri pituiset, ja ihan alkuun jouduin tietenkin sumplimaan mittasuhteiden kanssa. Päätin tehdä miekoista muuten täysin samankokoiset, mutta lyhensin toisen miekan terää n. ¼  pitemmän miekan koko pituudesta. Lähdin työstämään kaikkia miekan vaiheita lyhyemmän miekan osalta ensin, koska, jos kusisin homman, pienempi miekka olisi nopeampi aloittaa alusta. (Ironista on, että näin loppusuoralla pidän tästä lyhyemmästä ”harjoitusmiekasta” enemmän. Kjäh.)

Vasemmalta 1) kartongit, joihin on liimattu sininen softis,
2) Puutikkuun liimatut runkopalat
3) Koko hommeli worblattuna 

Miekkojen runko koostuu puukepistä, kartongista, softiksesta ja (vanhentuneesta) worblasta. Tein teräosan pohjan kahdesta kartonkipalasta, joihin molempiin liimasin siivut softista terän tyvipuolelle. Nämä kartonkiosat liimasin yhteen voileiväten softikset kartonkien väliin, ja näin tehden kartonki-softis-viritelmästä paksumman toiselta sivulta ja terän tyylisesti ohuen toiselta sivulta. Kuvat ehkä auttavat tässä tapauksessa ymmärtämään sepostustani. Tämän teränmuotisen kartonki-softis-viritelmän liimasin lopuksi puukeppiin.

Tämä kuva voi lisätä ymmärrystä. Tai sitten ei.

Vasta teräosan kiinniliimauksen jälkeen hahmottelin kartongille terän sulkamaisen muodon, minkä jälkeen leikkasin reunan hahmotelman pohjalta muotoonsa. Tämän jälkeen vuorossa olikin koko homman kääriminen worblaan. Kaiversin myös worblaan sulkien muotoa korostavia juovia tuomaan jonkinlaista syvyyttä terien pintaan.

Käytin tällä kertaa ihan tarkoituksella tavallista worblaa näinkin ison pinnan peittämiseen. Päätökseeni on muutama syy: 1) koska kartonkirunko ei ole kovin kestävä, piti lujuutta saada ulkoisesta rakenteesta, 2) halusin testata, miten Helmi-kitti toimii tavallisen worblan pintakäsittelyssä isommalla pinnalla (aikaisemmin testasin sitä vain Linkin Koholint-miekan kahvassa), ja 3) minulla sattuu olemaan jemmassa iso määrä tavallista worblaa, ja haluan säästää mustaa sekä valkoista worblaa niihin projekteihin, joissa niitä enemmän tarvitsen.

Kerroksia ja sitten vähän päälle worblaa.

Kahvaosion osalta lähdin hakemaan oikeaa muotoa ensin käärimällä softista puutikun ympärille erilaisin kerrostuksin. Samaa tekniikkaa olen harrastanut myös paperilla ja liimalla, mutta softiksella tämä oli huomattavasti nopeampaa. Ainoa miinus softiksen käyttämisessä oli se, että kahvaosa oli tässä vaiheessa pehmeä. Kun karkea muoto oli saavutettu softiksella, lähdin täyttämään porrastuksia ja päällystämään kahvaosaa worblalla. Ja tämähän oli varsin kiva prosessi, kun piti saada aikaan kaksi saman muotoista kahvaa.

Näistä syntyi lopulta väistimet.

Miekkojen väistimet puolestaan tein hyvin perinteisellä tyylillä voileipäämällä softispaloja worblalla. Kaiversin näihin osiin myös juovat muotoja varten. Voileipäyksen jälkeen liimasin ja muotoilin kahdesta osasta väistimen miekan kahvan ympärille. Tämän jälkeen muovailin worblalla väistimiin kolmiulotteisuutta. Samalla muovailin worblasta pienet renkaat, jotka liimasin miekkojen kahvaosien päihin.

Vas. 3D-muotoilua ja oik. vain lättänä.

Tämän jälkeen päällystin miekat kauttaaltaan gesso+vesi-seoksella useamman kerran. Tällä minun oli tarkoitus hieman siloittaa pintaa, mutta myös luoda tartuntaa kalustekitille. Pakkeloin miekat Helmi-kalustekitillä ihan kokonaan. Joitain kohtia pakkeloin useamman kerran ennen hiontaa. Miekkojen hiontaan käytin 180, 240 ja 400 vahvuisia hiomapapereita, ja aina välillä pakkeloin joitain paikkoja hionnan välissäkin.

Paljon pakkelia ja hiomista.

Pakkeloinnin ja hionnan jälkeen sain älynväläyksen, kun tajusin, että voin käyttää spraykittiä miekkojen viimeistelyyn ja pohjustamiseen. Pääsen käyttämään spraykittiä vain säiden salliessa, joten homma meni hetkeksi odotteluksi. Lopulta, kun tilaisuus tuli, tajusin, että kahvojen peräosasta puuttuvat pienet yksityiskohdat. Pienessä kiireessä väsäsin pikkulehdykät mustasta worblasta kahvojen päihin. Tässä kohtaa otin todellakin taiteellisia vapauksia lehdyköiden muodossa ja ulkonäössä, koska mangassa ne ovat mitä ovat. Vähän kuitenkin ehdin myös pakkeloida niitä kalustekitillä ennen spraykittiä.

En yhtään muistanut, miten mahtavaa tavaraa spraykitti on, ja olenkin hyvin iloinen siitä, että olen sitä aikanani kaappiin jemmannnut (ja ettei se ole mennyt mitenkään vanhaksi).

Siellä makaavat.
Myöskin pieni sneak peek toisesta projektista.

Harkitsin vielä hiomista spraykitin jälkeen, mutta olin jo niin kyllästynyt hiomiseen tässä vaiheessa, joten suosiolla aloitin vain maalauksen. Maalina käytin jälleen Tikkurilan Taika-maaleja, joihin olen hyvinkin tykästynyt. Tällä kertaa sekoitin kultaista ja hopeaa keskenään 1:1 suhteella sadakseni haluamani metallisen värin. Miekoista ei taida olla yhtään värillistä kuvaa olemassa, joten sain keksiä sävyn ihan itse. Päätin myös maalata molemmat miekat kokonaan saman värisiksi. Kuten tähkät koulun tunnuksessa, jotenkin kuvittelen miekat jokseenkin kultaisen sävyisiksi. Jotenkin myös kuvittelen niiden olevan keraamisen näköisiä, mikä ihmetyttää jopa itseäni.

Tällä hetkellä miekoista itsessään puuttuu vain patinointi ja tehostevärit, joita vielä vähän suunnittelen, sekä viimeistely lakalla. Uskon kyllä Taika-maalin kestävyyteen, mutta patinointi voi vaatia erillisen suojan.

Hyvin kiiltää Taika-maali!

Miekoista uupuu kuitenkin vielä yksi osa kokonaan, ja se on nauha, joka yhdistää ne toisiinsa. Pohdin olisinko vain ostanut jonkin kultaisen nauhan tai nyörin, mutta reffejä tutkiessani huomasin, että nauha näyttää letiltä. Olin ostanut aikaisemmin erään koulun kirpputorilta valtaisan rullan valkoista nyöriä, joten päätin käyttää sitä nauhan punomiseen. Jonkin aikaa piti kuitenkin pohtia sitä, millä saisin nyöreistä miekkojen kanssa saman väriset. Muistin lopulta, että olen joskus ostanut Textile medium -nimistä ainetta, jonka avulla on tarkoitus pystyä muuttamaan tavallisia maaleja kangasmaaleiksi.

Tämmöstä mömmöä.

Päätin kokeilla kyseistä ainetta nyt siis ensimmäistä kertaa nyörien maalaamisen yhteydessä. Sekoitin ainetta Taika-maalin joukkoon suurin piirtein 2:3 suhteessa. Aineen ohje suosittelee 1:1 suhdetta, mutta koska kyse ei kuitenkaan ole tavanomaisesta kankaasta tai vaatteesta ajattelin, että hieman vähemmän ainetta riittää. Maalista tuli aineen avulla notkeampaa ja hitusen vain vaaleampaa. Kuivuttuaan maali on myös huomattavasti joustavampaa kuin tavallisesti. Maalin pitäisi olla myös vesipesunkestävää, jos se kiinnitetään silitysraudalla. En vielä ole kuitenkaan päättänyt aionko tehdä kiinnitystä vai en, koska en halua myöskään polttaa jo maalattua nauhaa eikä kiinnitys ole täysin välttämätöntä.

Tein testin maalin sävystä nyörissä myös ilman Textile mediumia ja siitä paljonko nyörin mitta lyhenee, kun se letitetään.

Kunhan saan viimeiset maalaukset vielä tehtyä ja nauhan kiinnitettyä, niin miekat ovat vihdoin valmiit. Tarkoitus olisi saada ne tehtyä Desuconiin mennessä, jotta voin ottaa miekat mukaan coniin.

Sellaisena sivuhuomiona voin kuitenkin vielä kertoa, että näitä miekkoja varten en ole tavallaan ostanut mitään. Kaikki materiaalit ja välineet on ostettu tietenkin joskus, mutta nimenomaan näitä miekkoja varten en ole kuluttanut pennin hyrrylää. Kaikki on löytynyt valmiiksi kotoa alun perin jotain muuta varten ostettuna. Paitsi tietenkin worbla ja Textile medium, jotka on aikanaan ostettu sillä ajatuksella, että niitä voisi joskus tarvita johonkin projektiin.

Ja hei! Kaivoin peruukin jemmasta. Pussia en vielä ole avannut, mutta edistystä se on tämäkin.

Tässä oli lähes kokonaan miekkojen alkutarina ja vähän infoa myös worblasta. Varmaan näistä lopulta ihan kivat tulee, ellen pilaa kaikkea patinoinnilla ja tehostemaalauksilla. Myönnän, että jossain kohtaa minulla loppui kärsivällisyys, minkä vuoksi miekoista ei ihan niin laadukkaita tullut kuin olisin halunnut. Eikä se haittaa, koska nämä ja Ichijo yleensäkin on puku vain ja ainoastaan minua varten.

Fukka kiittää!

PS: Samaan aikaan miekkojen rinnalla olen myös työstänyt Jujutsu Kaisenin Nobaraa, joka jäi kesken myöskin viime vuonna, kun hyviä kankaita ei meinannut löytyä. Katsotaan, saanko Nobaraa siihen kuosiin, että voisin ottaa sen toiseksi pukvuksi Desuconiin. Uskoisin, että tämä voisi toteutua, mutta mitään en sano varmaksi. En halua stressailla puvuista, ja ihan mielelläni otan myös jonkun vanhan puvun matkaan, jos siltä näyttää.

Jotain valmista Nobarankin osalta.

Puku ihan vaan itelle

Moi!

Aika menee ja silleen. Vähän olin järkyttynyt, että edellinen ”asiamerkintä” tässä blogissa on viime Matsuconista. Hubs. No asiaa selittää moni juttu; en käynyt tänä vuonna Desucon Frostbitessa. Vähän arvoin asiaa, mutta lopulta elämä tuli eteen, ja teki päätöksen puolestani. (Oli muuten ensimmäinen Frosti, joka minulla on koskaan jäänyt välistä.) Pukuhommien osalta tässä on menty hieman läpi sellaista soutaa ja huopaa -juttua, jota muu elämä jälleen häiritsee. Jotain niistä aion kuitenkin tällä kertaa kirjoitella.

Tässä viimeisimpien kuulumisten jälkeen olen pyöritellyt ja värkkäillyt pukua jos toista. Oikeasti olen lähinnä vältellyt niitä, jotka ovat olleet kesken. Osa keskeneräisistä projekteista on takuulla nyt jo tässä vaiheessa kuopattu, mutta ei aivan kaikki. Laudna on ollut varikolla jo jonkin aikaa, koska kärsivällisyyteni ja motivaationi tiettyjä osia kohtaan pitää kerätä uudestaan. Ja kyllä minä joskus tulen ihan oikeasti kirjoittelemaan jotain kunnollistakin Laudnasta tänne blogiin. Halusin kuitenkin kokeilla, josko minusta vihdoinkin olisi työstämään useampaa pukua yhtä aikaa ilman merkittävää päämäärää, joten aloitin uuden puvun vuoden vaihteen tienoilla.

Viime jakson teaserinä vilahtaneet farkut kuuluvat osaksi yhtä pärinäpukua, joka kangashaasteiden takia on toistaiseksi arestissa. 

Yksi vältellyistä puvuista oli kesken jäänyt Mashiro Ichijo After School Nightmare -mangasta. Toiveena oli saada Ichijo valmiiksi Traconia varten, mutta aika tuli siinä kohtaa vastaan. Mikä ei todellakaan haitannut. Traconin jälkeen kuitenkin tunsin aivan suunnatonta ahdistusta Ichijon vaatteista niiden kehnon istuvuuden takia, joten motivaatio puvun jatkamiseen lopahti täysin. Puku roikkui keskeneräisenä sovitusnukkeni päällä hyvän tovin myös siksi, että syksyllä tuli painettua aika rajulla tahdilla opinnäytetyö kasaan. Senkin jälkeen Ichijo ahdisti edelleen, joten meni pitkään ennen kuin tartuin pukuun uudestaan.

Tämmöinen kummitus on pitkään asunut nurkassani.

Vuodenvaihteen pärinäpuvun lomassa sain kuitenkin jotenkin motivoitua itseni jatkamaan Ichijon kaulakorua, jonka maalaamista tuskailin ennen Traconia. Olin muka maalannut helmet/pallot jo kertaalleen, mutta en kuitenkaan ollut ihan tyytyväinen lopputulokseen. Päätin siis hioa maalipinnan pois palloista ja aloittaa maalaamisen taas alusta. Vaikka näin tämän vaivan, en kuitenkaan ole täysin tyytyväinen nyt tähän lopulliseenkaan maalipintaan. Akryylimaali on välillä todella pyllystä, kun se jättää siveltimen jäljet näkyviin, mutta sydäntalvella ei juurikaan ole resursseja spraymaalaukseen. No, kaulakoru on nyt lähes kasassa. Lopullinen kiinnitysmekanismi puuttuu osittain, mutta muuten pallot ovat saaneet nyörin ja lakkapinnan.

Helmet olisivat voineet olla astetta pienemmät, mutta beggar can't be choosers.

Tällaisella pienten juttujen houkuttelutekniikalla sain lopulta itseni taas työstämään Ichijota. Välttelin hihojen istuttamista, joten päätin viimeistellä pääntien, jotta voisin tehdä uniformuun kuuluvan irtokauluksen.

Tosiaan mangassa on pieniä inforuutuja tarinaan kuuluvista esineistä ynnä muista. Tyttöjen koulupukukin esitellään niissä pienoisesti. Kauluksen ja solmion kerrotaan olevan yksi yhteinen irrallinen osa. Kuitenkin vähän sovelsin tässä kohtaa, koska, jos koskaan ikinä teen Ichijon poikaversion, en aio tehdä uutta kravattia sitä varten. Tein nyt jo tyttöjen uniformua varten ihan kunnon kravatin, jota voin käyttää ehkä tulevaisuudessa.

Tällaista lisää, vaikka siltikään vaatteiden yms. ulkoasut eivät rakenteellisesti tee aina järkeä.

Tein kuitenkin kauluksen irrallisena omana osanaan sen sijaan, että olisin esimerkiksi käyttänyt jotain kauluspaitaa harmaan paidan alla. Otin pääntienkaavan harmaan paidan kaavasta ja tuolle pääntielle kaavoitin kaulurimallisen nappikauluksen. En tiedä miksi, mutta jostain syystä olen vältelly kaulurikaulusta aina ammattikoulusta lähtien, vaikka eihän se mitenkään monimutkainen ole kaavoittaa tai ommella. Kauluriin kuuluu pienikaitale ”miehustaa”, joka sujahtaa harmaan paidan alle. Ompelin tuohon miehustaosaan myös nepparit, jotta se varmasti pysyy siististi paikallaan. Kaivoin sopivan kokoiset napit jemmasta, enkä hirveästi välittänyt siitä, minkä väriset ne olivat. Napit eivät kuitenkaan näy kravatin ja paidan alta.

On syynsä, miksi en käytä sovitusnukkeani juuri muuhun kuin asioiden säilytykseen; se vastaa niin huonosti oman kehoni mallia, että edes paidan kaulus ei asetu sen päälle kunnolla.

Mikähän siinä on, että heti, kun jokaisen puvun osalta tulee aika käsitellä valkoista kangasta, minä jotenkin onnistun tahrimaan sen vereen. Onnistuin siis vaihteeksi vuotamaan verta valkoiselle kankaalle. Onneksi tällä kertaa tuon osan pystyi helposti pesemään. Silti ärsytti.

No voi pylly nyt oikeesti!

Ja fun fact: Uhrasin viimeiset valkoiset Mallorca II -jämät tähän kaulukseen ja paidan rannekkeisiin.

Kuitenkin! Näillä pienillä houkuttimilla sain kuin sainkin itseni lopulta työstämään hameen ja paidan loppuun. Hameen helma piti vain lyhentää ja kääntää, mutta näiden lisäksi päätin tikata laskokset paikalleen niiden yläosasta. Yleensä en tätä harrasta, mutta olin tyytymätön siihen, miten tämä hame asettui päälläni, joten yritin pelastaa tilannetta tikkauksin. Vieläkään en ole täysin tyytyväinen siihen, miten hame asettuu, mutta tikkaukset auttoivat jonkin verran.

Ei mikään clip-on, mutta ajaa asiansa.

Kun alkoi todella näyttää siltä, että useampi puvun osa oli valmiina kuin kesken, sain intoa tehdä paidankin loppuun. Istuvuusongelmaa en ole vieläkään täysin ratkaissut, mutta muun muassa erilaiset rintaliivit paidan alla ovat auttaeet ahdinkoa. Ja ehkä oleellisin seikka, mikä minun olisi pitänyt osata kunnolla huomioida jo Traconin tienoilla, olivat olkatoppaukset. Olin kuitenkin kaavoittanut hartiasaumaan tilan olkatoppauksille nostamaan ryhtiä, mutta en ehkä ollut muistanut niitä paidan sovituksissa. Hubs. Paita sai lopulta hihansa, mutta vielä pohdin sitä, että pitäisikö paitaan lisätä vuori.

Viddu jee!!!

Kangasvalinnat ovat varmasti vaikuttaneet paidan istuvuuteen ja omaan tympääntymiseeni sen kanssa. Huomioon ottaen paidan ulkonäkö mangassa, ainoa syy, miksi edes mietin tämän tyylistä kangasta paitaan, on se, että samasta kankaasta piti myös saada tehtyä vekkihame ja mahdollisesti tulevaisuudessa bleiseri. Jos maailma olisi ollut avoin, olisin halunnut tehdä paidan jostain neuloskankaasta. Monta murhetta olisi tuolloin jäänyt murehtimatta.

Paita on nyt vain koulun tunnusta vaille valmis. Kaikesta muusta tökkimisestä huolimatta koulun tunnusta olen aina hyvissä hetkissä (ja muistaessani) jaksanut työstää. Paidan valmistuttua tunnuksesta uupuivat vain muutamat kohdat, jotka sain helposti kirjailtua loppuun.

Lähes valmis

Kirjominen on kivaa, kun on hyvät materiaalit ja se sujuu. Koulun tunnuksessa pääsin käyttämään ainakin seitsemää erilaista pistoa, mikä teki siitä erityisen mukavan projektin. Kun kirjonta itsessään oli valmis leikkasin merkin irti muusta kankaasta ja viimeistelin sen reunat Fary Checkillä.

Testasin tässä työssä ensimmäistä kertaa silitettävää jäljennyskynää, jonka tarkoitus oli lähteä pois pesemällä. Pientä epäilystä siitä, että näin ei välttämättä kävisi vitivalkoisen kankaan kanssa, oli ilmassa. Ainakin testeihini oli jäänyt hennot vaaleanpunaiset jäljet myös pesun jälkeen. Päätin kuitenkin kokeilla kynää ihan varsinaiseen työhön, koska jäljennöksen tarkoitus on kuitenkin osittain peittyä kirjonnan alle. Jonkin verran punainen kynänjälki kuultaa myös pesemisen jälkeen. Etenkin merkin alaosassa koulun nimen kohdalla punaista on edelleen vielä nähtävissä. En kuitenkaan jaksa välittää siitä niin hirveästi. Väri on myös ehkä jo vähän haalistunut. Enää jäljellä on siis merkin kiinnittäminen paitaan, minkä jälkeen Ichijon vaatteet ovat kaikki valmiit.

Tässä kohtaa merkki taisi olla vielä pesemättä, mutta varmaksi en muista.

Peruukkiin en ole vielä edes koskenut saati kaivanut sitä esiin. Heh. Mutta olen kuitenkin päässyt työstämään Ichijon miekkoja, joiden tekemistä olen odottanut innolla. Aluksi mietin, että kertoilisin miekoista tässä samassa merkinnässä, mutta asiaa on taas niin paljon, että taidan jättää sen omaksi merkinnäkseen, joten tässä oli kaikki tällä kertaa. Aika menee ja elämän on kiireistä yms., mutta yritän muistaa taas kirjoitella näitä blogimerkintöjä, etten ihan laiminlöisi omaa lastani.

Fukka kiittää!

PS: Suokaa anteeksi kaikki mahdolliset kirjoitusvirheeni tässä tekstissä. Yhteistyöni Word-ohjelman kanssa on loppunut koulun ohella, enkä ole saanut aikaiseksi vielä hankkia sitä omiin nimiini. Kirjoittelen nyt ainakin toistaiseksi siis ilmaisohjelmilla, joissa ei ole oikolukua. Ja vaikka kuinka yritän lukea omaa tekstiäni ja editoida sieltä virheet pois, aina en kaikkia virheitä löydä. Jos joku ei tiennyt, olen lukihäröinen, ja erityisesti minulle on vaikeaa nähdä kirjoitusvirheitä tekstistä, jota luetaan näytöiltä.

Itsevarmasti väärässä

Heipähei

Jaoin tässä hiljattain vähän ajatuksiani Instagramin puolella, kun vastaan tuli Amazonia Cosplayn kela siitä, kuinka vaikeaa nykyään on löytää internetistä hyödyllisiä ja paikkaansa pitäviä ohjeita asioiden tekemiseen. Tämä sai aikaan ihan positiivista kuhinaa Instagramin DM:en puolella. Pohdin, että pitäisikö minun kirjoittaa aiheesta vähän enemmän tänne blogin puolelle, ja kun kattavampaa merkintää minulta erikseen pyydettiin, niin tässä sitä nyt sitten tulee.

Sanotaan tähän väliin, että jälleen kerran ajatusten jäsentely oli hyvin haasteellista ja tekstiä piti viilata moneen kertaan. Jossain välissä minulla oli noin 12 sivua tekstiä seulottavana. Olen yrittänyt karsia ja tiivistää parhaani mukaan, mutta tekstillä on silti mittaa.

Jaoin kelan IG-tarinoissa, ja tässä ajatuksia siihen liittyen.

Nykypäivänä netti pursuaa kaikenlaisia tutoriaaleja ja ohjeita vaikka ja minkä tekemiseen. Cosplay-ohjeet ja -tutoriaalit ovat ihan oma kategoriansa tässä suossa. Ongelmana kuitenkin on se, että tuosta valtaisasta informaatiotulvasta on entistä vaikeampaa suodattaa se oikeasti pätevä, käytännöllinen ja hyödyllinen informaatio. Etenkin, jos tietämystä aiheesta ei ole jo entuudestaan olemassa, mutta myös silloin, kun tarvitaan hyvin spesifiä ja tarkkaa tietoa. Kelassaan Amazonia Cosplay puhuu siitä, miten niin moni on ”itsevarmasti väärässä” (confidently wrong) ja ajatuksesta, ”kuinka saman tien, kun jonkin asian on oppinut tekemään, olisi pätevä tekemään siitä ohjeen, vaikka todellisuudessa ei tietäisi aiheesta kunnolla mitään.” Olen hyvin vahvasti hänen kanssaan asiasta samaa mieltä. Luotettavan, pätevän, hyödyllisen ja joissain tapauksissa turvallisen informaation tai tiedon tuottaminen vaatii perehtymistä, kokemusta, testausta ja vertailua. Toisin sanottuna paljon työtä.

Näihin kahteen kuvaan yritin tiivistää asian jotenkuten.

Siitä ei ole kauaakaan, kun vastaani tuli myös erään kohtuu kuuluisan pukuilijan IG-postaus, jossa hän esitteli erästä puvun osaa, jonka hän oli juuri valmistanut. Tuossa postauksessa tämä pukuilija kertoi siitä, kuinka tämä oli ensimmäinen kerta, kun hän on tehnyt tai valmistanut mitään vastaavaa. Hän kertoi myös avoimesti siitä, mistä lähteistä oli saanut ohjeet kyseisen tuotteen valmistukseen. Olen itsekin perehtynyt näihin käytettyihin lähteisiin, ja ne olivat mielestäni luotettavia ja niiden taustalla on paljon osaamista ja tietotaitoa. Tämä jokseenkin kuuluisa pukuilija kertoi myös aikeistaan tehdä tuon yhden ainoan oman kokemuksensa ja muilta saadun ilmaisen tiedon pohjalta oman tutoriaalin aiheesta ja vieläpä myytäväksi. Eli juuri se ilmiö, josta Amazonia Cosplay puhui kelassaan.

Tämä sytyttää minun kohdallani kävyn tuleen jo pelkästään sillä, että aikaisemmin ilmaiseksi tarjottua pätevää tietoa hyödyntäen tämä pukuilija meinasi itse laittaa homman rahoiksi. Asiaa ei paranna myöskään se, että tällä pukuilijalla ei varsinaisesti ole mitään koulutuksellista tai muuta vastaavaa pätevyyttä opastaa muita kyseisellä osa-alueella. Sen sijaan, että hän olisi vain jakanut eteenpäin hyvää, kattavaa ja pätevää tietoa, joka on ilmaiseksi ollut saavutettavissa, hän on päättänyt suodattaa tämän tiedon oman puutteellisen osaamisensa läpi ja myydä sitä eteenpäin. Minun korvaani tämä ei kuullosta ihan eettisesti pitävältä skenaariolta.

Tässä on kuvasarja siitä, miten aikanaan tein Fujimoton nenän. Myöhemmin sain kyselyitä siitä, voisinko tehdä aiheesta kunnon tutoriaalin, mutta lopulta en koskaan sitä tehnyt.
Itse kaivelin tietoa tähän hyvin sekalaisista paikoista enkä kokenut onnistuneeni, joten en nähnyt järkeväksi tehdä ohjetta.

Ennen kuin kukaan lähtee teroittamaan talikoita tai kaivamaan soihtuja esille, kerrottakoon, että minulla ei ole mitään sitä vastaan, että cosplay-tutoriaaleja tai ohjeita tehdään ja jaetaan tai että joku elättää itsensä cosplayn avulla. Itsehän olen vuosien varrella kerännyt aivan valtavan määrän tutoriaaleja eri aiheista ja lähteistä. Tiedon jakaminen lisää tämän harrastuksen saavutettavuutta, ja sehän se vasta on parasta paskaa, mutta siinä on aina ero, miltä pohjalta ja tarkoitusperillä tietoa jaetaan. Uskon, että cosplay-harrastusta auttaisi se, että hyödyllinen ja pätevä tieto olisi helposti löydettävissä. Tätä ei kuitenkaan edistä yllä kuvatun tapauksen kaltainen toiminta, joissa hyödyllisten lähteiden jakamisen sijaan lähdetään itse puoskaroimaan ja mahdollisesti myymään vääristynyttä tai puutteellista tietoa, kun todellista osaamista ei ole taustalla.

Kuvakaappaus Simplicityn nettisivuilta.
Tietääkseni Yaya Han on täysin itseoppinut cosplayn kuningatar. Arvostan sitä, että Yaya on tehnyt yhteistyötä isojen kaavafirmojen kanssa sen sijaan, että olisi omin nokkineen lähtenyt suhmuroimaan kaavoja myyntiin. Tämä tietenkin on ihan eri tavalla mahdollista Yaya Hanille, toisin kuin pienemmän luokan cosplay-persoonille.

Itse vaatetusalan koulutuksen käyneenä näen jatkuvasti cosplay-tutoriaaleja ja -ompeluohjeita, joissa käytetyt menetelmät eivät ole oikeaoppisia, tehokkaita tai käytännöllisiä. Välillä ohjeet ovat sellaisia, että saman asian voisi ylipäänsä tehdä paljon helpommin tai paremmin jollain toisella tavalla. Minulla on se valttikortti, että tiedän aiheesta tarpeeksi tunnistaakseni jyvät akanoista. Suurella todennäköisyydellä sama ei kuitenkaan päde esim. aloitteleviin cosplay-harrastajiin, joilla ei ole mitään tai on vain vähän harrastusta tukevaa kokemusta, saati koulutusta. Tällöin luultavasti tukeudutaan siihen, mikä on parhaiten näkyvillä tai helpoiten saavutettavissa: isojen cosplay-nimien tuottama sisältö ja samat puhkipureskellut tekniikat, joista pukkaa tutoriaalia joka tuutista ja jotka jäävät lähinnä pintaraapaisuksi.

Jatkuvasti näen sitä, että tutoriaaleissa sun muissa ei osata käyttää saumanvaroja hyödyksi. Sillä nimittäin on väliä piirtääkö saumanvarat minkäkin levyisiksi tai vähän sinne päin.
Keithin kengät olisivat olleet yksi Saatanan työmaa, jos saumanvarat eivät olisi olleet kohdillaan. 

En sano sitä, että kaikkeen pitäisi olla virallinen koulutus, jotta voisi olla osaava ja pätevä. Asioita voi oppia koulujen ulkopuolellakin, mutta koulutuksessa on se hyvä puoli, että siellä yleensä on jonkinlainen valvova elin, joka varmistaa, että asiat on opittu oikein. Itse olen sitä mieltä, että esimerkiksi ompelemisen ja kaavoittamisen voi oppia itsenäisesti, mutta se vaatii perehtymistä luotettaviin tietolähteisiin, kriittistä silmää ja ymmärrystä. Jotkin osa-alueet cosplayssa voivat myös olla sellaisia, että niihin ei voi suoranaisesti kouluttautua, koska tekniikat ja menetelmät ovat syntyneet harrastajien työn ja kokemuksen tuloksena. Samalla kuitenkin näen yhtensä kompastuskivenä sen, että yhteisön sisällä tukeudutaan vain yhteisön sisäisiin lähteisiin. Geeniallas jää tuolloin aika niukaksi, ja voi kuvitella, mitä siitä seuraa. Useimmat tekniikat esimerkiksi vaatteiden valmistuksessa ovat syntyneet cosplay-yhteisön ulkopuolella, ja sama pätee moneen muuhunkin.

Tässä muuten aivan mahtava suomenkielinen laitos, jos kaipaa ohjeita ja osviittaa korsettien tekemiseen. Ei tämä ihan cosplay-tutosta mene, mutta jokseenkin läheltä liippaa.

Jos mietitään joitain cosplayssa usein käytössä olevia ”kovia materiaaleja” kuten worblan kaltaiset matalalämpömuovit tai EVA-muovi. Näitä nykyään cosplayssa yleisesti käytettyjä materiaaleja ei kuitenkaan ole historiallisesti ollut olemassa kovinkaan pitkään, joten ei myöskään niiden työstämisen menetelmiä. Toisin sanottuna ne ovat mahdollisesti vielä kehitysvaiheessa. Verrattuna esimerkiksi ompeluun ja ompelutekniikoihin, worblan ja EVA:n käyttö on kohtuullisen uutta. Ompelutekniikat ja menetelmät ovat saaneet kehittyä jo satoja vuosia, koska vaatteita on tehty jo ennen ompelukoneen keksimistä. Väitän, että cosplayssa käytössä olevat matalalämpömuovien työstötekniikat ja -menetelmät ovat syntyneet paljolti tämän harrastajakunnan sisällä. Matalalämpömuoveja on kuitenkin käytetty myös ihan muilla aloilla jo vuosikymmeniä. Sanooko Aquaplast tai Ezeform kenellekään mitään?

Kuva: Kifia
Voi Wonderflex, mihin katosit?
Houzukin otsakyrsarvi taisi olla viimeinen Wonderflex tekeleeni enne kuin tuli worbla ja korvasi sen.

Vaikka kokemus cosplayn harrastamisesta ja pukujen tekemisestä usein auttaa siinä, että menetelmät ja tekniikat muuttuvat pikkuhiljaa oikeaoppisempaan suuntaan sekä tietotaito eri osa-alueista karttuu, ei se kuitenkaan takaa näin tapahtuvan. Joku harrastaja voi tehdä saman asian väärin tai epäpätevällä tavalla 10 vuotta tai vältellä jonkin asian tekemistä ihan yhtä kauan. Kysymys on pitkälti siitä, miten paljon aiheeseen tai vaikka uuteen tekniikkaan perehtyy muutenkin kuin lonkalta tekemällä. Joitain asioita voi tietenkin oppi myös puhtaasti tekemällä, mutta uskoisin, että muunkinlaisella perehtymisellä on paljon merkitystä.

On kai olemassa jokin sanonta siitä, että, mitä enemmän oppii ja saa tietoa jostain asiasta, sitä paremmin ymmärtää, miten vähän oikeasti osaa ja tietää. Toisin sanottuna, jonkin verran osaamista kartuttanut vasta-alkaja luulee tietävänsä aiheesta X yllin kyllin, koska ei vielä ymmärrä, kuinka paljon hänellä on vielä oppimatta. Tämä varmaan on se potentiaalisin ryhmittymä, josta nämä ’itsevarmasti väärässä’ olevat yksilöt myös nousevat esille. Silti yhdellä osa-alueella kokenut ja loistava pukuilijakin voi olla täysin ummikko jossain toisella asiassa. 

En osaa kaavoittaa kenkiä, joten käytän niissä usein kelmutus-teippaus-menetelmää. Itse en kuitenkaan koskaan ostaisi tällä menetelmällä valmistettuja vaatteen kaavoja, enkä myöskään itse käytä tätä vaatteiden kaavoittamiseen.

Amazonia Cosplay mainitsi kelassaan myös algoritmit, jotka monella some-alustalla puskevat nopeasti kulutettavaa ja sisäistettävää materiaalia, jonka tuottajana voi nykypäivänä olla käytännössä kuka vain millä pätevyydellä tai epäpätevyydellä tahansa. Ja nykyäänhän kaikkien ja heidän mummojensa pitää tuottaa jotain sisältöä. Tämä tietenkin ruokkii myös ’sisältöä vain sisällön vuoksi’ -mentaliteettia, mikä taas tekee tarpeellisemman, spesifimmän ja luotettavan tiedon löytämisestä työläämpää, kun se pitää siivilöidä erilleen kaikesta turhasta ja epäluotettavasta. Tämä on ongelma myös cosplayn ulkopuolisissa lähteissä. Algoritmi ei palkitse sellaista sisällöntuottajaa, joka tarjoaa tietoa pienelle yleisölle, oli tuo tieto kuinka mullistavaa tai hienoa tahansa.

Ohjeita ja tutoriaaleja saatetaan tuottaa vain ja ainoastaan jonkinlaisen sisällön tuottamisen vuoksi, eikä sillä todellisuudessa aina ole väliä, onko sisältö oikeasti hyödyllistä, käyttökelpoista tai pätevää, saati jollain tasolla uutta tai mullistavaa. Sama informaatiota ja sisältöä kierrätetään tutoriaalista toiseen. Tarkoitusperiä voi olla monenlaisia: näkyvyys, kuuluminen osaksi yhteisö tai elanto. Keksi itse lisää.

En myöskään luottaisi hirveästi myytäviin kaavoihin, joita ei ole sarjottu eli muunnettu eri kokoihin.
Tässä omat kouluaikaiset sarjontaharjoitukseni, koska kaavafirmojen kaava-arkit tuppaavat olemaan vähän sotkuisempia tapauksia.

Cosplay-yhteisössä välillä tuntuu vallitsevan ’jos se toimii, miksi korjata sitä’ -mentaliteetti. Tiettyyn pisteeseen asti olen tämän mentaliteetin kannalla. Kaikki saavat toteuttaa tätä harrastustaan niin kuin itselle on parasta, mutta siinä vaiheessa, kun informaatiota aletaan jakaa opastus- ja opetusmielessä, tilanne muuttuu. Mielestäni siinä vaiheessa, kun asetutaan jonkinlaiseen opastavan tahon asemaan, tulee pohtia sitä, miksi näin tehdään ja ketä tai mitä varten sisältö todella on. Monet nimekkäät cosplay-persoonat kuitenkin tekevät tutoriaaleja, videoita ynnä muuta sisältöä tienatakseen rahaa elämiseen, ja useimmat heistä käyttävät sosiaalista mediaa itsensä ja sisältönsä markkinointiin, jolloin pääsemme takaisin algoritmipohdintoihin. Lisäksi voidaan heitellä ilmoille vanhoja tuttuja termejä kuten scene-vastuu; kellä tässä yhteisössä on vastuu väärän, epäpätevän tai pahimmassa tapauksessa vaarallisen tiedon levittämisestä?

"Horo. Logiikalla eli sillä, mihin matematiikka perustuu, ei ole mitään tekemistä sarjonnan kanssa."
Tämä oli tärkeä viesti, jonka olin itselleni jättänyt sarjontatyöhön. Tämä taitaa nyt olla sitä epäpätevää tietoa.

Jos hetken pohdimme esimerkkinä Kamui Cosplayta ja heidän asemaansa tässä harrastuksessa ja yhteisössä. Voidaan varmasti sanoa, että Svetlana ja Benni, jotka yhdessä muodostavat Kamui cosplay -duon, ovat yhdet tunnetuimmat vaikuttajat tässä yhteisössä, ja luultavasti myös jollain tasolla sen ulkopuolella. Kamui on ollut yksi cosplay-maailman pioneeri, mitä tulee panssareiden valmistukseen ja erilaisiin yleisesti tässä harrastuksessa käytettyihin koviin materiaaleihin. Kamui on uransa aikana työstänyt näitä materiaaleja aivan valtavasti, kokeilun ja erehdyksen kautta kasvattanut osaamista ja tällä tavalla luonut pätevyyttä puvuntekijöinä. Uskon, että useat yleisesti käytössä olevat menetelmät esim. worblan ja EVA:n työstämiseen ovat vähintäänkin suodattuneet muotoonsa, jolleivat jopa syntyneet, Kamuin panostuksella. Kamuin vaikutusta ja osallisuutta tämän harrastuksen kehityksessä viimeisten parin vuosikymmenen ajan ei voi kieltää.

Kuvakaappaus Kamuin nettisivuilta.

Kamuin Svetlana on itse sanonut julkisesti, ettei heillä ole osaamista ompelusta, mutta tästä huolimatta Kamui on kuitenkin tehnyt myyntiin ompelukirjan. Olen itse lukenut kyseisen kirjan läpi, ja voin sanoa, että se sisältää virheellistä sekä puutteellista tietoa (esim. kangasmateriaalit on esitelty sekaisin kudostyyppien kansa, tämä perinteinen ”satiini on kangasmateriaali” nostaa päätään…). Jopa siis hyvin nimekkäät ja kokeneet pukuilijat sortuvat tähän ’itsevarmasti väärässä’ -kuoppaan. Ja mielestäni tässä kohtaa tulee myös kysymykseen, onko tämä eettisesti tai moraalisesti oikein. Etenkin silloin, kun raha astuu kuvioihin. Huolimatta omasta heikosta osaamisesta päädytään kuitenkin tekemään ohjekirja, jonka tarkoitus on opastaa niitä, jotka mahdollisesti tietävät aiheesta vielä vähemmän. Tietoisesti puolisokea opastamassa sokeaa. Etenkin Kamuin kaltaisten isojen nimien kohdalla täytyy myös huomioida hänen asemansa tässä yhteisössä, ja sitä kautta saavutettu ”luotettavuus” tietolähteenä. Miten siis jonkun ummikon olisi tarkoitus pystyä löytämään luotettavaa tietoa tässä harrastajayhteisössä, jos tietoisesti isotkin nimet puoskaroivat menemään?!

(Pitäkää talikot ja soihdut edelleen kellarissa. Käytän Kamuita tässä esimerkkinä, koska se on merkittävä nimi tässä yhteisössä ja, kuten sanoin, pioneeri omassa kastissaan. Samalla kuitenkin koen, että oma ammatillinen koulutukseni antaa minulle pätevyyttä kritisoida Kamuin toimintaa osa-alueella, joka liittyy koulutukseeni.)

Nikita Cosplayn Self-made Princess -kirja on myös ollut ihana.
Siinä on ihan kivoja ohjeita cosplayn eri osa-alueilta kuten ompelusta, peruukin muokkauksesta ja meikkaamisesta. Ihan kannesta kanteen en ole tätä lukenut, mutta olen silti tykännyt kovasti.

Hieman sivuraiteille harhautuen: Kamuin kaltaisten isojen nimien kohdalla pitää ottaa huomioon myös se, että hyvin suurella todennäköisyydellä heillä on yhteistyösopimuksia esimerkiksi tiettyjä materiaaleja edustavien tahojen kanssa, joten heillä on myös erilainen motiivi tai velvollisuus käyttää tiettyjä materiaaleja tai välineitä tuottamassaan ohje- sekä muussa sisällössä. Tällöin voidaan jonkin verran kyseenalaistaa, voiko asioiden toteuttamiseen olla muita esim. käytännöllisempiä tai ihan vain vaikka halvempia ratkaisuja, jotka eivät samalla tavalla saa näkyvyyttä, koska lähtökohtaisesti materiaalina tai välineenä tulee olla X. Pieni geeniallas ja silleen. Kriittinen ajattelu ja jo olemassa oleva tietotaito sekä ymmärrys auttavat tässäkin kohtaa seulomaan informaatiosta oleellisen.

Lopulta se, minkä takia vakuutuin ostamaan Nikitan kirjan oli se, että siinä mukana tulevat kaavat on sarjottu!!!

Mielestäni on eri asia jakaa informaatiota omista pukuprosesseistaan tyylillä ’näin minä sen tein’ kuin tehdä ja tuottaa sisältöä, joka on tarkoitettu ohjenuoraksi tai tutoriaaliksi. Helvetti, minähän itse kuulun vahvasti tuohon ensimmäiseen määritelmään. Blogissa on asiaa puvuista yllin kyllin, mutta varsinaisia ohjeita en ole hirveästi harrastanut. Ihan vain siksi, että en yleensä koe, että minulla olisi mitään mullistavaa tai uutta tarjottavaa niiden asioiden osalta, jotka hallitsen. Ja en todellakaan koe olevani pätevä ohjeistamaan niissä asioissa, joita en taas hallitse. Tietoisuus omista rajoista ja osaamisesta on ihan tervettä. Siksi arvostan todella suuresti sellaisia cosplay-persoonia, jotka avoimesti myöntävät sen, että eivät osaa jotain. Etenkin niitä, joilla on iso tai kohtuu iso seuraajakunta ja jotka toteuttavat cosplayta elinkeinonaan tavalla tai toisella. Sarah Spaceman on tästä ihana esimerkki; hänellä on paljon osaamista, mutta hän myös hyvin selkeästi tuo esille, jos ei hallitse tai osaa jotain.

Sarah Spacemanin YouTube-kanava on välillä oikein opettavainen, mutta samalla hyvää taustamölyä väkertämiseen.

Tarvitaan lisää avoimuutta, jotta yhteisönä voisimme paremmin tukea lähteiden ja ohjeiden luotettavuutta. Jaetaan yhdessä tietoa ja ollaan läpinäkyviä. Rehellisyyttä osaamisesta sekä muiden suuntaan, mutta myös itselle. Tietoisuus omasta osaamisesta ja osaamattomuudesta on tervettä. Enemmän yhteistyötä ja vähemmän puoskarointia. Some-maailman oikuille emme ehkä pysty tekemään juuri mitään, mutta jokainen, joka harkitsee ohjeen tai muun tekemistä, voi omalla kohdallaan miettiä sitä, onko itse perustellusti pätevä ohjeistamaan muita asian suhteen. Haluaisitko itse mennä autokouluun, jonka opettaja on saanut kortin eilen?

Huh huh ja oho. Vuoden 2024 ensimmäinen merkintä piti olla jokin ihan muu, mutta tässä sitä nyt ollaan. Laitan keskeneräiset tekstit piironginlaatikkoon odottamaan omaa aikaansa. Tämä ei tosiaan ollut helppo teksti tuottaa, ja toivon, että se on muotoiltu edes jossain määrin niin, että oikea ajatus tulee läpi. Kuvien kuvateksteissä kulkeva pienoinen kaavasaaga on lähinnä esimerkki sitä, miten oma tietotaitoni auttaa minua olemaan kriittinen erilaisten tuotteiden sun muiden valinnassa yms. 

Fukka kiittää ja huokaisee.

Meitsi teki farkut, mikä oli ihan persiistä.

PS: Puvut ovat edistyneet. Ja nyt voidaan siis oikeasti puhua puvuista monikossa, koska olen pikkuhiljaa väkerrellyt milloin mitäkin pukua eteenpäin. Hieman hirvittää kuinka monta pukua minulla on tällä hetkellä kesken, mutta päätin kokeilla tällaista lähestymistapaa tähän väliin.