lauantai 30. tammikuuta 2021

Kauan kaivattu prinsessa

 Moi!

Hups. Oho. Piti kirjoittaa ja julkaista tämä merkintä jo aikoja sitten, mutta se lipsahti mielestä. Luvassa tällä kertaa pulinaa Zeldan tekemisestä. Puku ei ole vieläkään valmis, koska metsästän ja tutkin tällä hetkellä nahan värjäämistä, jotta pääsisin alulle neidin kenkien kanssa. Siitä huolimatta haluan tarjoilla tämän muun prosessin, joten ollos hyvä. Tästä voi tulla ihan hirmu pitkä...

Kuvasin ihan ite.
Zelda on sellainen hahmo, jota olen aina katsellut toiveikkaana kaukaa, koska Zelda-sarjan pelejä ei ole tullut pelattua. Montaa versiota olen tuijottanut sillä silmällä, että voisin ne tehdä, mutta koska en ole pelannut pelejä, ajatus on hangannut hieman vastakarvaan. Onneksi Breath of the Wildista löytyi jopa kaksi versiota, jotka haluan tehdä! Tässä sivussa olen myös tutustunut enemmän muihin Zelda-peleihin, vaikka en kaikkia vielä itse ole päässyt pelaamaan, joten Twilight Princess Zelda ehkä vielä joskus toteutuu!

Tämä projekti lähti siitä, että emmin ja pähkäilin sitä, kuinka haluan toteuttaa mekon; se on olkaimeton Empire-mallinen ja monikerroksinen. Kerrokset tuovat painoa, Empire-leikkaus tarkoittaa sitä, että paino ei voi asettua vyötärölle, ja olkaimettomuus periaatteessa sitä, että koko vaatteen pitäisi pysyä päällä tahdon voimalla. Tai kikkailulla. Suunnitelmani oli tehdä mekon alle korsetti, joka pitää väkerrelmän päällä. Lähdin siitä liikkeelle.

Hilikulleen valamis.
Tein korsetin, pohdin ja totesin, että en haluakkaan käyttää sitä mekon alla. No, se menee luultavasti Gwendolynille käyttöön, jos koskaan jaksan pienentää Gwendolynin mekkoa. Zeldalle se ei kuitenkaan tule käyttöön. 

Mähkiessäni pukeutumisasioita tein samalla yksinkertaisempia juttuja peruukin parissa.

Coscraftin Kitt
Tilasin peruukin, jossa oli iso skintop jakausta varten, koska en jaksanut edes ajatella muuta vaihtoehtoa. Hirveästi peruukille ei tarvinnut tehdä muutoksia. Siirsin jakauksen keskelle, leikkasin "pulisongit" ja siinäpä se. Hieman vielä pitää säätää peruukin kanssa sitten, kun se pääsee oikeasti käyttöön, koska kuidut tuppaavat elämään aivan omaa elämäänsä. Samasta syystä hylkäsin suunnitelmani lisätä peruukkiin tuuheutta.

Tein pienen meikkitestin, kun olin saanut peruukin valmiiksi ja olin mielissäni siitä, miten paljon nautin Zeldasta jo tuossa vaiheessa.

Oli kivaa!
Kuvissa olen käyttänyt samoja vanhoja korvia, jotka aikanaan hankin Mercedestä varten. Korvat eivät ole mitään parasta laatua ja se tuli huomattua taas tässä. Yritin meikata niihin hieman lisää syvyyttä ja elävöittää motoja, mutta niihin ei tarttunut lähes mikään. Ne olivat kuitenkin aikanaan ainoat hyvän muotoiset ja pituiset korvat Mercedekselle, ja sopivat myös Zeldalle. Tähän hätään en ole hankkimassa uusia korvia, mutta jos tulee sellainen mieli, niin nyt on jo tiedossa uudet paremmat. Jännitän kuitenkin sitä, että ovatko korvat liian isot, koska pienessä päässä myös korvat ovat usein pienet. Monet suippokorvat ovat olleet liian isot...

Välttelin mekon aloittamista toden teolla, joten aloitin korujen tekemisen lähes saman tien. Ensimmäisinä vuorossa olivat Zeldan rannekkeet. Mietin pääni puhki, että mistä ne tekisin, jotta niistä tulisi samaan aikaan käytännölliset, mutta nätit ja sirot. Olen myös nähnyt, kuinka moni suuri ja mahtava on valanut Zeldan rannekkeet, mutta minulla ei ole sellaiseen mitään rahkeita.

Kartonkirunko ja voileipäys worblalla.
Lopulta päädyin tuttuun ja turvalliseen worblaan, vaikka hieman ulkonäöstä sai nipistää sen takia. Piirsin rannekkeista ensin mallin, jonka leikkasin kartongista rungoksi. Voileipäsin sen tavallisen ja pearly worblan väliin. Tavallinen worbla antamaan vahvuutta ja tukea ja valkoinen puolestaan ulkonäkönsä takia. Valkoista worblaa on myös helpompi muovailla pikkutarkasti ja tässä oli hyötyä paljon siitä, että valkoisen worblan läpi näki kartongin.

Hmmm...
Kaikki välit ja ulokkeet leikattuani irti vietin aivan liian kauan aikaa vain reunojen siistimiseen. Tiesin, että worblan kanssa tämä prosessi tulisi olemaan työläs. Lopputulos on ihan ok. Tämän jälkeen taivutin kappaleet putkiksi ja lisäsin kiinnitykset. Molemmissa rannekkeissa on kahdet ommeltavat hakaset kiinnikkeinä, jotta ne halaisivat kyynärvartta mahdollisimman napakasti. Sitten taas tuhottomasti reunojen siistimistä ennen kuin sivelin rannekkeet limma+vesi-lirulla kertaan, jos toiseen.

:P
Halusin kaikki kultaiset osat puvussa mahdollisimman saman värisiksi, joten oikean kultaisen värin ja kankaan metsästys oli pitkä. Koruissa käytetty kulta on Inka Gold -maalia/vahaa, johon rakastuin aivan suunnattomalla tavalla. Sillä sain aikaan kauniin siistin pinnan ilman siveltimen jälkiä tai spraymaalaamista. Tätä lisää.

Yhtenä suurempana operaationa lopulta oli vyön koriste kivi? solki? möllykkä?, jonka kanssa painin ja testailin vähän vaikka ja mitä. Tein ensin yhden vedoksen worblasta, mutta halusin tehdä varsinaisen kiven jostain muusta aineesta. Tarkoitukseni oli valaa se hartsista, ja sitä varten teinkin aikamoisen seikkailun uusien asioiden parissa.

Worbla-tekele.
Yksi syys, miksi halusin valaa korun hartsita oli se, että saisin siitä kevyemmän, ja toinen se, että pystyisin hiomaan sen helpommin vielä sirommaksi ja kauniimmaksi. Kokeilin heti alkuun silikonimuotin tekemistä tutusta (mutta ei turvallisesta) saniteettisilikonista. Lopputulos ei ollut hirveän mieleinen edes useamman yrityksen jälkeen, joten lähdin tutkimaan silikonimarkkinoita ja huutelemaan Twitterissä. Sainkin apua ja ohjeistusta asian tiimoilta, mikä helpotti tekemistä huomattavasti. Kiitos siitä!

Modge Podgea ja Silliä
Tilasin silikonimuotti ainetta, jossa kaksi osaa leivotaan yhteen ja painetaan valettavan asian päälle. Helppoa ja yksinkertaista. Huomasin kuitenkin sen, että kappaleeni oli ehkä vähän liian iso ja/tai syväuusteinen, koska joihinkin väleihin jäi pieniä ilmakuplia, vaikka kuinka tarkka yritin olla.

Jöllin muksuilta legoja. Eivät ole vielä huomanneet.
Selkeästi tästä tuli siisti muotti, mutta kuplat häiritsivät, joten kokeilin vielä uudestaan saniteettisilikonilla. Muutaman kerran, kunnes totesin, että tämä on silti paras muotti.

Jokunen muotti ja testivaloksia.
Tuo pieni pyöreä muotti oli kaikista yksityiskohtaisin, mutta se ei pysynyt muodossaan valun aikana vaan levisi.
Tein huvikseni testejä injektiohartsilla, joka kuuluu enemmän rakennusalalle. Siitä tuli kuitenkin yllättävän hyviä vedoksia, joita oli helppo hioa, ja ne olivat hyvin keveitä. Hätätapauksissa saatan joskus tätä jopa käyttää oikeasti, mutta silloin tulee muotin olla hyvä. Se ei kuitenkaan tällä kertaa ollut valintani.

Mölli, pohjamaalattu mölli ja maalattu mölli.
Lopulta tein korun 10v. vanhasta Cernit-massasta painamalla sen Silli-muottiin. Siistin ilmakuplien jättämät epämuodostumat kappaleesta pois skalpelilla ennen sen paistamista. Paistamisen jälkeen vielä hioin kappaleen, kunnes se oli tarpeeksi siisti. Sitten päälle pohjamaali, jota en välttämättä olisi tarvinnut. Koru on tietenkin myös Inka Goldilla käsitelty. Myös siniset kolmiot ovat samaa tavaraa vain eri värissä. Olisin voinut jättää korun myös tuollaiseksi, mutta näin tilaisuuden olla kerrankin vähän extra, joten otin hetkestä kiinni.

Bling Bling!
Hartsisuunnistukseni netin syövereissä ajoi minut siihen pisteeseen, että tilasin itselleni UV-hartsitarvikkeita. Hitsi, että ovat nopeita ja näppäriä! Sekoitin kirkkaan ja paksun UV-hartsin sekaan glitteriä ja täytin kolmioaukot sillä. Tein myös ensiksi muutaman testin, jotka näkyvät kuvassa.

Tykkään tästä möllistä todella paljon. Sain kerrankin tehdä jotain oikeasti sievää ja nättiä. Jopa hieman mennä yli, mutta mikä parasta: opin tässä matkalla niin paljon! Sain rauhassa perseillä, testailla ja tutkia. Hartsi ja valaminen ovat tähän asti tuntuneet jotenkin ylivoimaisilta, mutta alan ymmärtää ja jopa tiedän, että vika ei ole aiemmin ollut minussa vaan osittain myös käyttämissäni tuotteissa. Tämä hartsien kanssa painiminen on kuitenkin välineurheilua. 

Mienejä oseja!
Hyppäämme nyt aikajanalla hieman sinne sun tänne, mutta pysymme kultaisen teemoissa. Mekon ohella myös Zeldan kaulakoru oli yksi suuri päänvaiva. Tästäkin olen nähnyt muiden hienoja versiointeja, mutta jälleen olin oman tieni kulkija. Se tie veikin sitten taas worblan luo... Kaavan piirrettyäni tein korun kappaleet ohuen ohuesta softiksesta, numeroin ne ja voileipäsin nekin tavallisella ja valkoisella worblalla. Tällä kertaa valitsin worblan, koska halusin pystyä muotoilemaan kaarevat osat muotoonsa ja sopimaan oman kaulani muotoon. En siis keksinyt tähän muuta ratkaisua kuin worbla.

Siellä palaset. Näyttivät purkalta.
Pohdin pitkään sitä, kuinka saan kappaleet pysymään oikeassa asetelmassa ja järjestyksessä vielä korumuodossa. Pelissä on nähtävissä pienet renkaat, jotka yhdistävät osat toisiinsa. Pohdin kuitenkin vaihtoehtojani; tehdäkö renkaat worblasta, jolloin niistä luultavasti tulisi liian massiiviset, laittaa oikeat kulta- tai muu metallirenkaat, jolloin kahta eri kullan sävyä olisi rinnakkain samassa esineessä (tää on se mun big no-no) vai jätänkö renkaat kokonaan pois tarkoituksella. Päädyin viimeisimpään vaihtoehtoon, koska myös pelissä suurimmaksi osaksi näyttää siltä, että korussa ei ole mitään välikiinnikkeitä vaan, että osat jotenkin maagisesti pysyvät kaulalla.

Aamuluennot sujui hyvin maalatessa.
Inka Gold taas kehiin ja purukumin palaset saivat kultaisen ulkokuoren. Kävi hyvä tuuri, ja löysin kultaketjun, joka oli lähes saman sävyinen kuin maalatut osat. Eroa ei hirveästi huomaa, ellei tuijottamalla tuijota. Saman verran taivuin kompromissiin.

Sitten varsinaiseen kasaamiseen.

Yllä kaava ja alla pelkkä jäljennös.
Hankin "illuusiotylliä" eli todella ohutta, laskeutuvaa ja hentoa ihon väristä tylliä, jolla voidaan tehdä vaatteisiin osia, jotka näyttävät vain paljaalta iholta. Jäljitin kaulakorun kuvion tyllille, minkä jälkeen kiinnitin tyllin tavalliseen muovitaskuun nuppineuloilla. Lopuksi liimasin korun palaset tylliin kangasliimalla, jonka alla oli muovitasku. Muovitaskun tarkoitus oli estää palasia liimaantumaan alustaan. Ennen kuin liima ehti kokonaan kuivua, irrotin korun muovitaskusta ja käänsin sen liimapuoli ylöspäin kuivumaan.

Liimatut palaset alapuolelta, kun tylli on irrotettu muovitaskusta.
Kangasliiman kuivuttua liimasin palaset vielä uudestaan tyllin takapuolelta UV-hartsien mukana tilaamallani UV-liimalla, jotta tylli ja palaset varmasti ovat hyvin kiinni toisissaan.

Isot kaarevat kappaleet liimasin pelkällä UV-liimalla. Muotoilin ne tosiaan asettumaan kaulalle nätisti, joten ne eivät asetu samalla tavalla kankaalle kuin muut palaset. Siksi ensin ompelin ne kiinni tylliin tarkistaakseni oikean paikan ja asennon ennen liimausta. Viimeinen vaihe oli leikata ylimääräinen tylli korun ympäriltä pois.

Valmiiiiiis!
Kaulakoru on yksi lampiasiani tässä puvussa. Mielestäni sain tehtyä siitä siistin ja nätin sekä toimivan mittasuhteiltaan. Olen myös jotenkin aina iloinen siitä, että pystyn tekemään "maagisia" osia pukuihin, jotka kuitenkin toimivat ilman mitään superkikkailuja. Ketjussa on pieni korulukko, jolla sen saa auki, ja palasia ei tarvitse mitenkään asetella tai liimailla kaulalle, jotta korun muoto pysyy. Näistä pienistä yksinkertaisuuksista olen aina hirmu iloinen.

Taas mennään...
Onnistuin syöksymään kankaanvärjäykseen tässäkin puvussa. Ainoa värin pilkahdus tässä puvussa on vyö, joka on minun nimeämiseni mukaan 'Zeldan sininen'. Tarkoitus oli tehdä vyön sininen pohja jämäpuuvillasta, jota löytyi jo kotoa, mutta väritestejä tehdessäni huomasin ongelman. Kangas oli jäännöstä Keithin tekemisestä, joten olin värjännyt sitä aiemminkin punaiseksi ja keltaiseksi. Jostain syystä kuitenkin sininen väri ei tarttunut kankaaseen niin kirkkaana kuin tavoittelin (kuvassa ylärivi, palat 1-4). Päädyin siksi tekemään pari testiä eri kankaalla, pellavalla, ja tulos oli paljon tyydyttävämpi (alarivi). Samalla värjäyskaavalla sain aikaan paljon kirkkaamman tuloksen, joten päädyin lopulta ostamaan vyötä varten oman kankaan.


Kuva hieman vääristää värejä, mutta tässä vertailu puuvillasta (ylä) ja pellavasta, jotka on molemmat värjätty täysin samalla värikaavalla.
Kultainen kangas oli hieman kiven alla myös. Halusin kaikkien kultaisten osien olevan mahdollisimman lähellä toisiaan sävyn puolesta, joten kaivelin vaihtoehtoja sieltä sun täältä. Lopulta löysin oikean kankaan lähes vahingossa; sattumalta löysin näytetilkkukokoelmastani hyvän värisen kultaisen kankaan, mutta tilkun infotarra oli pahoin kärsinyt ja tuotetiedot olivat lähes pyyhkiytyneet pois. Muistin kuitenkin, että olin tilannut tilkun malliksi, kun etsin Takutolle sopivia kankaita. Kaivoin esiin Takuton kirjanmerkkikansion, mistä onnekseni löysin linkin myös tuohon kyseiseen kankaaseen. Kangas oli poistumassa valikoimasta, joten minulla kävi hyvä tuuri, että kerkesin sitä vielä tilata.

Kaikki yhdessä <3

Aluksi vierastin tätä kankaiden tekstuurikontrastia, mutta nyt olen jo lämmennyt sille.
Vyöhön upposi ehkä turhan paljon työtunteja, mutta olen kohtuu tyytyväinen lopputulokseen. Ompelin kultaisen reunanauhan toisen puolen lopulta käsin, koska halusin välttää kaikkia mahdollisia näkyviä tikkauksia (vaikka tikkaus olisikin jäänyt vyön sisäpuolella...). Tein paljon kokeiluja siitä, miten saan vyön aaltoilevan kuvion luotua ilman näkyviä tikkauksia ja muuten kuin liimaamalla (minä siis harvoin luotan pelkkään liimaan, jos sitä ei vielä ole hoksannut). Kokeilin päällystää softissuikeroa kultakankaalla, yritin kääntää kangassuikeron reunoja nurjalle puolelle liimaamalla ynnä muuta sellaista. Lopulta päädyin kuitenkin ehkä hieman monimutkaiseen työtapaan.

Testejä.
Lopullinen suikero syntyi kahdesta kerroksesta kultakangasta. Ensimmäinen, sisempi osa, oli soiro kangasta tuettuna tukikankaalla ja sen jälkeen kovetettu Fray Checkillä. Tähän päälle, näkyväksi päälliosaksi, ensin harsin kiinni soiron ihan pelkkää kultakangasta. Tämän hässäkän kursin kasaan kääntämällä kankaan reunat sisemmän kappaleen taakse ja ompelemalla ne muotoon suikulan ympärille (ylempi kuva, vasen alakulma). Olihan siinä hommaa, mutta lopputulos tyydytti minua eniten.

Kovetettu suikura ja harsittu päälikangas.
Reunat siistin kapeammiksi sitä mukaa, kun etenin ompelussa.
Kangas ei ollut mikään helpoin työstää, joten sekin heitti vähän haasteta tähän tehtävään. Kangas myös liestyi tosi helposti, joten sen kanssa piti olla varovainen.

Kun varsinainen suikero oli saatu kasaan, piti se vielä kiinnittää itse vyöhön. Ja koska liima on paha ja tuhma, ompelin tämänkin vyöhön käsin. Tämä oli kuitenkin hyvin tyydyttävää ja rentouttavaa loppupelissä, joten sain sen tehtyä yllättävän nopeasti.

On tämä saatana työmaa.
Tämän jälkeen jäljellä oli enää pikkuiset täplät, joita hyppelee aaltokuvion väleissä. Tässä kohtaa taivuin suuren viholliseni puoleen eli liiman. Samaan tyyliin kuin suikeron kanssa, kovetin tuettua kangasta Fray Checkillä, minkä jälkeen leikkasin siitä pikkuruisia ympyröitä, jotka sitten liimasin vyöhön.

Tämmöstä jännää. Värimuutos on Fray Checkin syytä.

Valmis!
Mekko oli kokeilun ja ränssäyksen lopputulos. Yläosan kaavana käytin korsetin kaavaa ja teinkin siitä useamman proton. Myös helmasta piti tehdä proto, mutta eniten tuskaa aiheutti mekon päällimmäinen kerros, jossa on hupsu kääntyvä reunus ja paljon massaa oudoissa paikoissa.

Kangas, jonka tähän valitsin ei ollut myöskään helpoimmasta päästä työstää. Laskostettu etupaneeli oli erityisen työläs, koska kaikki kahdeksan pientä laskosata piti harsia käsin, silittää ja ommella koneella ennen kuin kappaleen pystyi ompelemaan osaksi muuta mekkoa. Myös hupsu kääntyvä helmakäänne tarjosi käsin ompelemista. Yläosaan laitoin lopulta tukiluut antamaan ryhtiä ja tukevuutta. Vyö on yksi elementti, millä mekko pysyy päällä.

Voiton puolella.
Vaikka puku ei vielä ole täysin valmis, halusin silti testata kokonaisuudessaan kaikkia osia yhdessä päälle. Samalla tein myös uuden meikkitestin ja räpsin kuvia pikaisesti. Tein myös vertailua piilolinsseistä, jotka voisivat sopia Zeldalle. Minulla on jo kolmet erilaiset vihreät piilolinssit, joten toivoin, että jotkut niistä sopisivat. En kuitenkaan ole ihan varma vielä parhaasta vaihtoehdosta. Kaikissa on omat hyvät ja huonot puolensa.

1., 2. vai 3.?
Ensimmäisen kuvan piilarit ovat todella tummat ja ihan nätit, mutta niiden vihreys ei juuri näy. Toiset ovat todella selkeät ja vihreät, mutta ehkä hieman överit. Kolmannet taas ovat luonnollisimmat, mutta en tiedä nouseeko niistäkään vihreys tarpeeksi hyvin esille. Koska en itse osaa päättää, niin toivoisin mielipiteitä myös muilta, jotka näkevät naamani enkä hieman eristä näkökulmasta. Nakkaan Twitteriin jotain kyselyä tai muuta tässä lähiaikoina.

Tältä erää Zelda on käsitelty. Yritän saada sandaalit etenemään ja pidätellä itseäni ennen, kun aloitan taas seuraavan puvun. Koulu pitää minut kuitenkin hyvin kiireisenä, joten saa nähdä, milloin saan taas asiasta kiinni. Vähän polttelisi aloittaa taas joku "helppo ja nopea" -puku, mutta eiköhän se ole nähty, miten niiden kanssa aina käy; ne eivät koskaan ole helppoja ja nopeita. 

Fukka kiittää!

PS: Noudattakaa ohjeita, seuratkaa tilannetta ja pysykää terveinä!

sunnuntai 27. joulukuuta 2020

Outo vuosi, outo merkintä - 2020

 Hei hoi!

Alkaa olla vuosi taas taputeltuna. Tämä on ollut erikoinen vuosi varmasti kaikille, mutta silti se on vaikuttanut meihin jokaiseen eri tavalla. Sosiaalisessa mediassa on viime aikoina tullut vastaan muistutuksia siitä, että on ok, vaikka ei olisi saavuttanut tänä vuonna mitään. Ja se on ihan totta. Kuitenkin haluan jäsennellä omia ajatuksiani vuoden kulusta (kuten yleensäkin) ja siinä samalla pohtia ehkä hieman muutenkin tätä kummallista ajan jaksoa.

Tuntuu jotenkin tosi oudolta miettiä, että kyllähän minä yhdessä tapahtumassa olen tänä vuonna käynyt. Desucon Frostbite, joka järjestettiin tammikuussa, on jotenkin vaipunut ihan unholaan. Tai no. Ei se nyt ihan ole unohtunut, mutta hyvin hyvin kaukaiselta se tuntuu (piti ihan tarkistaa, että mitä siellä on edes tehty ja nähty).

Ninjailimma
Sasuke: Yaci, Sai: woodi, Pärinä-Aizawa: anniilaugh ja miä
Hetken aikaa Frostin jälkeen ehdimme miettiä tulevia tapahtumia ja seikkailuja ennen kuin korona pisti kaikkien suunnitelmat heittämään härän pyllyä. Tuossa kohtaa minä kävelin kangaskauppaan ja keräsin sieltä mukaan tarvittavat varusteet eristäytymistä varten. Hain siis tarvittavat värmeet Tamakia varten ja elättelin vielä toivoa siitä, että kermaperse näkisi ensiesiintymisensä kesän Desuconissa. Kaikki vuoden tapahtumat jouduttiin kuitenkin perumaan tai muuttamaan ainoastaan virtuaalisiksi, joten Tamaki on edelleen vailla debyyttiään.

Ainoa kuva, joka jäi käteen.
Tamakia en ole kunnolla kerennyt edes kuvata missään välissä. Tein erään tiktokin Tamakista, jonka yhteydessä yritin räpsäistä jokusen kuvan. Minä ja kolmijalka siis. Eipä siitä juuri mitään tullut; fiilis oli huono, yritin kuvata itse itseäni ilman selfiekameraa ja lopulta puhelimen muistikortti päätti tuhoutua ja siinä menivät lähes kaikki otetut kuvat. Yksi jäi jäljelle. Olisi mukava saada Tamakista kuvia, koska miljöö on jo tiedossa.

Pärinöissäni hyppäsin Tamakin valmistuttua jo seuraavan puvun kimppuun. Keithin kanssa koettiin turhan tuskainen tie, mutta kasaan saatiin hänetkin. Myöhemmin myös woodin kanssa saimme aikaan kuvata Keithiä, mikä oli kivaa. Olen kuitenkin tässä viime aikoina todennut sen, että Keithin peruukki kaipaa hieman säätöä, mutta en ole aivan varma vielä siitä, miten lähden asiaa toteuttamaan.

Kuvasi: woodi
Edit: Miä
Pukuna Keith oli sellainen, että pääsin käyttämään vahvuuksiani hyvin paljon, mutta jotenkin se silti onnistui heittämään kapuloita rattaisiin joka ikisen osan kohdalla. Poika on kuitenkin kasassa ja olen siihen kohtuu tyytyväinen.

Vaikka tapahtumissa en päässyt käyttämään pukuja, yritin silti keksiä syitä ja tapoja, joilla voisin "harrastaa cosplayta itsekseni". Sain innostuksen Tiktokista kokeilla jotain vanhaa pukua ja tutkia, millaisen meikin saan aikaiseksi nyt, kun taidot ovat vähän kehittyneemmät. Ruruka oli ensimmäinen uhri, koska aikanaan en mielestäni sopinut hahmoksi yhtään. Piti siis katsastaa, oliko ongelma oikeasti naamassa vai siinä, mitä tavaraa ja miten siihen naamaan on laitettu.

Voi apua... Vuosimallit 2020 ja 2013.
Toivon. Toivon niin suuresti, että olen oikeasti kehittynyt meikkaamisessa, eikä naamani olisi muuttunut 7 vuodessa. Ehkä molempia, mutta silti olin positiivisesti yllättynyt tästä muutoksesta. Minulla oli hirmu kivaa kuvata itseäni Rurukana. Harkitsin jopa sitä, että Rurukan voisi ottaa käyttöön myös jossain tapahtumassa taas. Siinä kohtaa kuitenkin mukaan tulee 'mutta': Rurukan kengät ovat saaneet uuden elämän Yunan kenkinä, joten uudet pitäisi hankkia, ja PUKU ON NIIN RUMA. Työjälki on paikoin ihan hyvää, mutta tietyistä kohdista huomaa, että on tainnut kärsivällisyys loppua kesken.

Oli jännää.
Nyt on mietinnässä, että mitä tälle puvulle teen. Jos pistän puvun myyntiin, ostaako sitä kukaan, koska hahmo on niin tuntematon, vai pistänkö koko homman palasiksi ja hyödynnän sen muissa jutuissa myöhemmin? Jonkinlainen photoshoot kuitenkin vielä houkuttaisi...

Jotkin tapahtumat tarjosivat virtuaalisia hupailu-cosplay-kisoja. Itse osallistuin Traconin cosplay-putkeen, koska sen tehtävät olivat ihan hauskoja ja sattui olemaan inspistä. Kirjaimelliseksi supersankariksi syntyi Bianca (olikohan sen nimi Bianca?), joka oli juuri menettänyt aviomiehensä ja pukeutui siksi mustaan surupukuun. Hän oli siis musta leski. Oli ihan kivaa repäistä kasaan jokin oma hahmo, mutta tietyn konseptin puitteissa, vaikka yleensä se ei ole minun juttuni.

Äiti sano, että näytän Cheriltä :D
Vaikka tällaiset höpsöt kisat olivat kivoja seurata ja jopa osittain olla mukana, jäin kaipaamaan sitä, että joku tapahtuma olisi järjestänyt jonkinlaisen vakavamman luonteisen virtuaalisen cosplay-kisan. Assemblyjen kisa oli kai ainoa edes vähän sinne päin, mutta se oli virtuaalinen ainoastaan katsojille, mitä olen ymmärtänyt. Eikö olisi ollut muikeaa, jos olisi voinut vähän saada sitä samaa coniin valmistautumisen fiilistä kisaan osallistumalla? Jonkun verran olen katsonut virtuaalikisoja, joita maailmalla on järjestetty ja niitä on ollut myös ihan jännittävä seurata.

Voi pojat.
Cosplay-putki tarjosi minulle kuitenkin yhden merkittävän valaistuksen... Jos tuntee minut, tietää, että Final Fantasy VIII on erittäin tärkeä. Jos tuntee minut hyvin, tietää, että Squall on erittäin tärkeä. Väsäsin cosplay-putkea varten kaappi-cosplayna Squallin keskellä yötä, kun sain hepulin. Tämän piti olla ihan pelkkä vitisi, mutta nyt oikeasti harkitsen sitä, että pitääkö minun lisätä Squall omalle tulevien pukujen listalleni. Taitotasoltani voisin olla jo siinä pisteessä, että en ryssi koko pukua, mutta oma naama edelleen mietityttää hirveästi. Sitten mietin taas Rurukaa ja sitä, osaisinko kuiteskin meikata...

Edellisessä merkinnässä kerroin jo minun ja woodin syksyisestä kuvailusekoilusta ja tuskastani muokata kuvia. Olen kuitenkin hirmu iloinen siitä, että vaikka tapahtumia ei ole ollut, kuvaaminen on onnistunut. Jopa omat kolmijalka ja ajastin -sessioni ovat tyydyttäneet pahimpia cosplay-himoja. On kuitenkin ihanaa, että pääsimme myös kokeilemaan jotain uutta, ja niin, että siitä jäi jotain jopa käteen. Itse olen erityisen hullaantunut näistä Kohaku-kuvista, jotka otettiin olohuoneeni lattialla.

Kuvasi: woodi
Edit: Miä
On vielä yksi tärkeä puku, josta en ole puhunut vielä täällä blogin puolella kai mitään; Zelda. Hurahdin Breath of the Wildiin aivan täysin ja se on minulla edelleen pelattavana. Link on ihana, mutta en osannut päättää, minkä version hänestä tekisin. Päädyin sitten valitsemaan Zeldan valkoisen mekon ensimmäiseksi puvukseni tuosta pelistä. Aloitin puvun tekemisen lähes heti, kun Keith valmistui, mutta se eteni odotettua hitaammin. Kirjoitan puvusta ihan oman merkinnän, ja vaikka se ei vielä olekaan valmis, julistan sen jokseenkin käyttökelpoiseksi.

Lisää yhteistyötä kolmijalan kanssa.
Legend of Zelda on aina kiehtonut minua pelisarjana suuresti, mutta koska Nintendo ei ole ollut meidän talouden pelikonsoli vasta kuin viimeisen vuoden, pelien pelaaminen on jäänyt välistä. Nyt, kun vihdoinkin pääsen mukaan tähän junaan, olen hyvin innoissani. Pelkästään Breath of the Wild kantaa minua vielä pitkän aikaa, mutta toivon, että uudistetut versiot vanhoista peleistä saapuisivat myös Switchille, jotta minäkin pääsisin niitä pelaamaan.

Pukuja ei syntynyt tänä vuonna samalla tahdilla kuin yleensä, mutta olen nauttinut kaikkien kolmen puvun tekemisestä suuresti. Vuoden 2019 lopulla aloitetut puvut ovat vielä kesken ja yksi ehkä jopa kokonaan hylätty, mutta mistä sitä tietää. Kaikki puvut, joita tänä vuonna tein ovat olleet puhtaasti minulle itselleni ja olen fiilistellyt niitä myös tekemisen aikana kovasti. Minulle väkertäminen ja puuhastelu on salvaa ja huolenpitoa, joka on auttanut selviämään tästä kovin yksinäisestä vuodesta. Ymmärrän hyvin sen, että kaikilla tilanne ei ole sama. Aikatauluttomuus on antanut minulle myös yhden laisen vapauden, jonka avulla olen pystynyt työstämään pukuja hartaammin ja huolettomammin.

Korona ei katoa vuoden vaihtuessa, eikä edes heti sitten, kun rokote saadaan käyttöön myös meille tänne Suomeen. Omalla kohdallani en oikeastaan edes suunnittele vielä mitään tulevaa, koska se on vielä niin epävarmaa. Minulla on hitusen ajatusta siitä, että mitä alan työstämään seuraavaksi, mutta nyt olen päässyt tähän verkkaiseen ja huolelliseen tahtiin kiinni. Jää siis nähtäväksi, milloin ja millä fiiliksillä aloittelen uutta pukua.

Fukka toivottaa hyvää uutta vuotta ja vuosikymmentä!

PS: Juuh jeeh apua! Blogi täytti sen 10v., on edelleen elossa ja porskuttaa. Kai sekin pitää vielä kertaalleen mainita näin vuosikymmenen vaihtuessa.

tiistai 3. marraskuuta 2020

Tuskani värien kanssa

 Hei taas!

Edelleen elämme elämää koronan määrittämällä tavalla (tai ainakin toivon, että kaikki näin tekisivät) eikä siksi hirveästi ole tapahtumia tai muita kokoontumisia cosplayn saralla hirveästi ollut. Pukujen tekeminenkin on omalla kohdallani hieman paikallaan junnaavaa tällä hetkellä, koska teen kokeiluja ja testejä toisensa perään. Tietenkin totuttelu uuteen elämänrytmiin on myös osasyynä. Huoh.

No, jotain on sentään touhuttu. Tämän hetken projekteista kertoilen sitten, kun niistä on vähänn enemmän kerrottavaa. Useampaa pukua on kuitenkin tullut kuvattua tässä kuluneiden kuukausien aikana, joten kertoilen hieman siitä.

Hyppelin kesällä jälleen mummun pusikoihin pukuni kanssa, kun Gwendolyn pääsi toista kertaa koskaan päälle. Tämä oli lähes kokonaan ex tempore -idea, joka lopulta päättyikin lyhyeen, kun sade yllätti toden teolla.

Kuvasi Kide
Gwendolyn ei siis ole päässyt päälle sitten Japanin, koska noh... monesta syystä. Puvussa on paljon osia, jotka pitäisi korjata, mutta en ole jaksanut. Vähän harmittaa nyt myös se, että puku on tällä hetkellä iso, eikä siksi istu enää kunnolla päälle. Istuvuuden korjaaminen olisi ihan oma työmaansa, jos ikinä siihen jaksan ryhtyä. Yritän kaivella motivaationi jostain syövereistä jossain välissä, että saisin puvun kuntoon. Gwendolyn on kuitenkin syönyt jo tässä vaiheessa paljon vaivaa, aikaa ja resursseja, joten olisi tosi sääli, etten ikinä pääsisi käyttämään sitä missään tapahtumassa tai kunnolla kuvattavana. Olisi myös ihan kiva, jos pukuun olisi tyytyväinen.

Kuvasi Kide
On myös ollut haaste käyttää nämä kuvat kuvanmuokkauksen läpi, koska tietokoneen näytön värit heittävät härän pyllyä. Jostain syystä edes värien uudelleen määritys ja kalibrointi ei ole kokonaan korjannut asiaa. Nyt ollaan jo paremmassa tilassa, mutta jostain syystä näissä Gwendolynin kuvissa ongelma näyttäytyy kaikista eniten.

Sitten vähän tuoreempaa settiä. wooditus ja minä ruokimme pahinta cospaly nälkää Halloweenin alla sillä, että kuvasimme jokusta asua. Pohdinnassa oli kuvata ihan ulkona ja miljöössä, mutta keli ei ollut ystävä, joten tyydyimme sisätiloihin. Minä olen pikkuhiljaa haalinut kasaan tarpeita pienoisen amatööri-kyny-studion rakentamiseen (kiitos TikTok ja korona), joten päädyimme hyödyntämään sitä.


Lavasteissä käytettyjä kankaita, pari jalkalamppua ja lakana + woodi ja älytön määrä roinaa.
Omasta komerostani löytyy kyllä hahmoja, joita haluaisin kuvata, mutta hieman piti miettiä, että keille tällainen kynystudio mahdollisesti sopii. Kohaku pääsi kuvattavaksi, koska hänestä ei juuri mitään kuvia ole ja hahmona sopii oikein hyvin studiomaisiin kuviin. Aamusta sitten meikkiä naamaan ja menoksi.

Saan vihdoinki vaihtaa tuonne komeron puolelle paremman kuvan Kohakun koko puvusta.
Kuvasi: woodi
Aikaisemmat meikit Kohakulla eivät ole olleet niin onnistuneet, joten kokeilin vähän erilaista tällä kerralla. Myös peruukki sai hitusen uudemman olemuksen, kun se piti muotoilla kokonaan uudestaan. Muuten oli jotenkin hirmu hyvä olo Kohakun vaatteissa. Ehkä puuttuva yletön stressi puvusta ja muusta oli asian takana kuka ties?

Oli jännittävää yrittää olla herkkä ja jokseenkin iloinen, kun yleensä tuppaan pukuilemaan kaheleita tai mutrusuita.
Kuvasi: woodi
Oli hirmu mukava olla taas puku päällä. Omat aikataulut ovat olleet hieman hektiset ja kiinnostukset vähän siellä täällä, joten tämä oli hyvä lomanollaus. Tapahtumia, kisoja ja ihmisiä on niin pirun ikävä tässä vaiheessa, että pienikin pyörähdys puvussa on taianomainen. Yhyy!

Toisena pukuna itselläni oli Keith, josta nyt ei ole olemassa oikestaan kuvan kuvaa (itseottamiani kuvia en laske). Keith pääsi myös päälle koko komeudessan ensimmäistä kertaa, koska enhän ole poikaa päässyt käyttämään missään.

Keithkin saa nyt tällasen puvunesittely kuvan.
Kuvasi: woodi
Avaruusaluksia ja -asemia ei täällä kovinkaan viuhu, joten pojalle hyvin kelpaa kynystudio. Keith on mukava ja rento pukuna, joten ihan odotan sitä, että poika pääsee jonnekkin tapahtumaan joskus. Ainoa asia, joka vaatii hieman korjausta ovat kengät, jotka pitemmässä käytössä alkoivat hieman hiertää.

Kerrankin ase, joka on oikesti osa pukua.
Kuvasi: woodi
Kuvanmuokkauksen väriongelma ei ole hävinnyt mihinkään ja Keithin kuvat tuottavatkin hieman haastetta. Ongelma näkyy eniten kuvien sinisyydessä ja, koska oli hyvä idea kuvata Keithiä liilan valon alla, ovat värit mitä sattuu ainakin minun puhelimeni näytöllä. En nyt oikein tiedä, että kumpaan näyttöön sitä pitäisi uskoa; tietokoneen vai kännykän?

Yhden vanhuspuvun vedin ylleni myös; Haurun. Haurua on kuvattu joskus ja woodi on kanssani leikkinyt myös pariskuntaa Sophiena, mutta en ole koskaan ollut ihan hirveän tyytyväinen kuviin. Millon missäkin takki tai jokin muu on ollut huonosti tai naamani vailla ilmettä.

Sain vähän päivittää meikkejä.
Kuvasi: woodi
Hitusen oli ilmassa taas lahnanaamaisuutta, mutta onneksi Hauru voi olla myös vaan nätti ja fab. Kaikista kolmesta puvusta Keith oli ehdottomasti vaikein kuvata, koska hän edustaa juuri sitä mutrusuuosastoa, jonne aina välillä harhaudun. Hauru oli naamasta huolimatta ihana.

Kuvasi: woodi
Värivalot, joita käytimme kuvattaessa, ovat antaneet minulle suurta iloa. Paljon niiden ja kuvaamisen kanssa on opettelua vielä, mutta niillä on hauska leikkiä. Haurunkin kohdalla testailimme suunilleen kaikki vaihtoehdot läpi. Siinä näki hyvin, miten valon väri vaikuttaa niin suuresti tunnelmaan ja muun muassa siihen näyttääkö ihminen elävältä vai kuolleelta.

Minä jatkan tuskailua kuvanmuokkauksen kanssa, mutta olen hyvin iloinen, että minulla on taas uutta materiaalia harjoitteluun. Tuntuu vain taas siltä, että intoa ja tarmokkuutta olisi, mutta ei aikaa. Onneksi tässä ollaan taas siinä tilanteessa, ettei voi nähdä ketään tai mennä mihinkään. Ehkä sillon ehtii tehdä jotain...

Fukka kiittää!

PS: Mopo karkasi ja syöksyin pää edellä hartsin valamisen maailmaan ihan uudella tavalla. Postiluukku kolisi, kun sisään vyöryi hirmuinen määrä kaikkea uutta ja jännää hartsisälää.

sunnuntai 30. elokuuta 2020

Mistä olen ottanut opikseni

Hei!

Pohdiskelin tässä, että 10 vuotta cosplayta ja bloggaamista on aika pitkä aika. Kaikkien näiden vuosien aikan olen oppinut ja kehittynyt. Mietin, onko tässä vuosien varrella tarttunut mukaan mitään sellaista, josta voisi olla hyötyä muillekin. Kenties jollekin tuoreemmalle harrastajalle? Olen kohdannut useita '5 ohjetta aloitteleville pukuilijoille' ynnä muita listauksia. Huomasin kuitenkin, että ne sisältävät usein ympäripyöreitä ohjeita kuten 'pidä hauskaa', tai muuten vaan sata kertaa toistettuja asioita kuten 'silitä saumat' (mut hei oikeesti, silittäkää saumat auki).

Olen itse tehnyt ensimmäisen pukuni vuonna 2006. Sen jälkeen olen opiskellut itseni vaatetusompelijaksi, suorittanut teatteritaiteen opintoja ja tehnyt 50+ muuta pukua. Kyllä siinä on jo jotakin. (Edelleen olen sitä mieltä, että pitäisi olla joku askartelun paskartelun perustutkinto, jonka voi hyväksilukea cosplay-harrastamisella.)

Tässä minä, pätevä ja edustava cosplay-harrastaja.
Kuva: Eetu/Tulitomaatti
Tässä siis Fukan 5 ohjetta tai neuvoa cosplay-elämään!

1. Hyvät kengät
- Kengät ovat sellainen asia, joissa nykyään en lähes ollenkaan suostu tekemään kompromisseja. Hyvät ja oikean kokoiset kengät ovat yleensä turvalliset ja tekevät puvusta 100 kertaa miellyttävämmän käyttää. Yleensä tapahtumissa tulee paljon seisottua ja käveltyä. Jos kengät ovat huonot, sen kyllä huomaa nopeasti. Hyvät kengät parantavat conikokemusta ja tarvittaessa antavat vapauden liikkua helpommin.

Tällaisena varoittavana esimerkkinä voin kertoa tarinan Alexian kengistä. Käytin Alexiaa ensimmäisen kerran vuoden 2013 Desuconissa, missä päivän päätteeksi hädin tuskin pystyin enää kävelemään, koska en tuntenut enää kaikkia varpaitani. Kuukautta myöhemminkään tunto ei vieläkään ollut palannut kaikkiin varpaisiin.

Tämä ilme ei mitenkään kuvasta sitä kivun tunnetta, joka tuon päivän päätteksi koin.
Kuva: Kide?
2. Ei hakaneuloja
- Päätin joskus vuosia sitten, että en aio tehdä pukuja, jotka tarvitsevat hakaneuloja. Se on ollut yksi parhaista päätöksistäni tämän harrastuksen parissa. Kun asioilla on kunnolliset ja järkevät kiinnityssysteemit, ne varmemmin pysyvät oikeasti päällä ja paikallaan. Nepparit, hakaset, tarranauha, magneetit... Näitä on. Usein muutama käsinpisto ajaa saman asian kuin hakaneula, mutta huomaamattomammin ja paremmin. Pukeutuminen helpottuu myös, jos hakaneulan sijaan kiinnike on jokin kunnollinen ja pohdittu. Kaiken tämän lisäksi kunnon kiinnitykset näyttävät paremmilta kuin hakaneulaviritelmät.

Vanha kuva. Olen ehkä joskus puhunut suhteestani neppareihin.
Gakupo, Aqua ja Edea mm. ovat täynnä ommeltavia neppareita.
3. Kestävä ja pestävä
- Yritän aina tehdä puvuistani sellaisia, että voin tarvittaessa laittaa ne pesukoneeseen. Aina se ei tietenkään onnistu (punaista ja valkoista kangasta ei hirveästi pestä samassa). Pyrkimykseni on pystyä pesemään lähes kaikki kankaiset osat jokaisesta puvustani, jos ei koneessa, edes jollain tavalla. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että saumanvarat on huoliteltu, ei-pestävät osat ovat irrotettavia (ks. kohta 2.), maalaukset on tehty kankaalle sopivilla maaleilla ja kankaat on pesty hyvin ennen vaatteen valmistamista. Pesunkestävyys tekee vaatteista yleensä muutenkin kestävämpiä kulutukselle ja pitämiselle. Kestävyys taas nostaa puvun yleistä laatua ja pidentää käyttöikää. (Ja edes vuosien päästä ei tule sellaista 'Hyi, miten rumasti tehty' -fiilistä :D)

Kankaiden reunojen ja saumojen huolittelun lisäksi suosittelen ainakin takkien vuorittamista.
Se ei ole mitään rakettitiedettä ja varmasti jostain Burdalta tai Suuri käsityö -lehdestä löytyy ihan käypiä ohjeita vuorittamisen harjoitteluun.
4. Tutki, etsi ja opi
- Cosplay on siitä ihana harrastus, että pääsee kokeilemaan ja oppimaan vaikka mitä. Puvun tekeminen kannattaa aloittaa siitä, että tutkii puvun kaikki osat perin pohjin. Hahmolla on monesti vaatteet, mutta entä jos hahmolla onkin jotkut oudot hassut housut? Tutki ja etsi, millä nimellä niitä housuja kenties kutsutaan. Ahaa! Ne ovat sarouelit! Jos hahmolla on päällään tai mukanaan jotain outoa, niin silloin kannattaa tutkia, mikä se on tai mikä se voisi olla. Sen jälkeen kannattaa tutkia ja etsiä, miten sellainen valmistetaan tai miten sellaisen imitaation voisi valmistaa. 

Esimerkkinä kimonot; niiden muotoon ja pukemiseen kuuluu niin paljon vippaskonsteja ja sääntöjä, että suosittelisin jokaista, joka on tekemässä kimono-tyylistä pukua, perehtymään kimonoon ihan kunnolla.
Kuva: Kis
Koko tämän tutki-etsi-prosessin aikana oppii varmasti jotakin. Se ei välttämättä ole oleellista aina sen puvun, jota on työstämässä sillä hetkellä, kanssa. Tieto ja ymmärrys voi kuitenkin auttaa jonkun tulevaisuuden puvun kanssa. Kun se hetki tulee, onkin jo oppinut aiemmin kuinka jokin asia tehdään tai miksi sitä kutsutaan.

Minä olen yksi ahmatti tässä kohtaa. Laitan talteen kaikki mahdolliset tutoriaalit ja ohjeet, jotka tulevat vastaan, koska joskus niistä vielä voi olla hyötyä jossain kohtaa. Olen tallentanut joskus Hatsune Mikun kenkien tutoriaalin, vaikka minulla ei ole koskaan ollut mitään aikomusta tai halua pukuilla Mikua. Sen tutoriaalin oppeja olenkin pystynyt hyödyntämään muissa puvuissa. 

Tämä on peräisin vuodelta mitä lie ja on auttanut vaikka prikulleen samanmoisia kenkiä en ole tehnyt.
Alkuperäinen ohje deviantArtssa
Tämän haluaisin erityisesti takoa nuorempien harrastajien päähän. Olen itse ehtinyt harrastaa cosplayta sellaisena aikakautena, jolloin some ja internet muutenkin olivat erilaisia. Ei ollut suuria yhteisöjä, jotka kuhisivat 24/7, joista pystyi kysellen-huudellen saamaan vastauksen pukuongelmiin. Saati, että hahmo- ja pukukohtaisia ohjeita olisi pystynyt ostamaan suoraan muilta pukuilijoilta. Etsi ensin ja kysy vasta sitten.

5. Mieti kuljettaminen
- Jo pukua tai proppeja suunnitellessa kannattaa ottaa huomioon, miten aikoo päästä tapahtumaan tai tapahtumakaupunkiin. Itse nykyään yritän ajatella tästä vielä pidemmälle, jos vaikka pukua tuleekin käytettyä jossain muussa tapahtumassa myöhemmin, niin kuinka saan sen kuosissa paikan päälle mihin tahansa.

Gwendolyn on oiva esimerkki palastellusta puvusta ja kompromisseista.
Kuva: Kide
Mistä materiaalista propit kannattaa tehdä, että ne kestävät käyttötarkoituksensa (esim. esityksissä)? Isojen proppien kohdalla kannattaa miettiä, miten ne esimerkiksi mahtuvat autoon tai matkalaukkuun. Voiko niistä tehdä koottavia? Särkymisherkkien tavaroiden kohdalla niiden pakkaamisen suunnittelu on myös tärkeää.

Propit ovat yleensä hankalimmat osat kuljettaa, mutta päänvaivaa voivat tuottaa muutkin puvun osat; rajusti muokatut peruukit peruukkipäässä, helposti likaantuvat osat, likaavat osat kuten kengät yms. Kulkemisen kannalta kaikkea tätä kannatta pohtia hyvissä ajoin, ettei tule sitten lähtöpäivänä yllätyksenä.

Gwendolynin valotikkukin hajoaa moneen osaan ihan vain kuljetuksen helpottamiseksi.
BONUS ROUND!

6. Tunne itsesi pukuilijana.
- Tiedä mitä osaat ja mihin olet kykenevä. Mikä on oma taitotasosi? Missä olet hyvä? Millaisia asioita haluat tehdä? Näiden tietojen ja ymmärryksen hyödyntäminen voi hyvinkin säästää hiuksia ja hermoja. Uuden tai epävarmemman asian opettelemiseen pystyy varaamaan enemmän aikaa ja pukuvalinnoilla pystyy vähentämään tai jopa välttämään ikävien asioiden tekemistä.

Oman työskentelytahdin löytäminen on myös hyödyllistä. Osa tykkää tehdä pukuja nopealla tahdilla puristuksina, osa taas verkkaisesti, että voi varmasti keskittyä kaikkeen niin pitkään kuin tarve vaatii. Tässä ollaan kaikki erilaisia ja sen oman tahdin löytäminen, hyödyntäminen ja kenties hyväksyminen helpottaa tekemistä.

Minä haluan tehdä pukuja, aina välissä käväsitä lavalla ja näyttää tyhmältä. Aina on myös kiva kehittyä.
Mukana Akanena woodi
Kuvasi Rea R.
Tiedä myös, mitä haluat cosplaylta. Jos haluat pitää vain hauskaa, eikä pukusi laatu ole se ykkös asia, hyvä niin. Kaiken ei tarvitse olla niin vakavaa. Cosplay kuitenkin saa olla myös vakavaa. Jos olet pikkutarkka kaikesta ja jaksat ränssätä pukuja tappiin asti. Hyvä! Kuitenkaan jokaisen puvun ei aina tarvitse olla se upein taidonnäyte. Ei ole pakko kisata, jos ei huvita. Omien kohokohtien löytäminen ja tiedostaminen tässä harrastuksessa on erittäin hyvä asia. Tällöin voi keskittyä niihin asioihin, jotka ovat itselle olennaisia cosplayssa, ja olla tuskailematta niistä vähäpätöisemmistä. Se, mitä joku toinen hakee cosplaylta, ei välttämättä ole se, mitä jokainen hakee tai mitä itse haet. Tunne itsesi pukuilijana, mutta ymmärrä myös se, että kaikki eivät ole sinä.

Itselleni rakkaiden hahmojen pukuilu on myös tärkeää, vaikka kukaan muu ei niitä tunnistaisikaan.
Kuva: Kangaskasa
Se, että erilaiset tavat harrastaa cosplayta, lisääntyvät koko ajan on minusta jotenkin ihanaa. Ihmiset sekä ostavat että tekevät itse pukujaan, erikoistuminen tietynlaisiin pukuihin ja sisällön tuottaminen niin monessa eri formaatissa on nykypäivänä mahdollista. Väylät ja tavat löytää se oma cosplayn muoto ovat niin monet, ja mielenkiinnolla seuran tilannetta täältä fossiililuolastani.

Fukka kiittää!

PS: Tässä on elämä taas sillä mallilla, että olen hilannut hanurini koulunpenkkiin. Jännityksellä odotan, että mitä se tekee cosplay-elämälle.

PPS: Anteeksi, jos tekstin ulkomuoto näyttää hassulta. Blogger on taas tehnyt päivityksiä ja hetki ehkä menee siihen, että uusi yhteinen sävel taas löytyy.