sunnuntai 26. kesäkuuta 2022

Nature is Healing: Conikansa palaa Sibeliustalolle - Desucon 2022

Hip ja hei!

Toden totta Desucon 2022 järjestettiin 17.–19.6., noin 2,5 vuotta edellisen Desucon Frostbiten jälkeen. Sinne vei myös minun tieni, joten perinteistä coniraporttia on tällä kertaa luvassa, ja vieläpä kohtuu hyvissä ajoin tapahtuman jälkeen.

Hei taas Sibeliustalo!

Desu-matkailu aiheutti minulle suurensuurta stressiä jo pitkän aikaa ennen lähtöä. Aloitin kesätyöt kesäkuun alussa, ja olin hyvissä ajoin pyytänyt Desu-viikonlopun vapaaksi. Töiden alettua sain kuitenkin huomata, että perjantaita en ollut saanut vapaaksi ja minulle oli merkitty jopa iltavuoro. Apuvaaa! Hirmuisen säädön kautta sain vaihdeltua ja junailtua vuorot sekä matkustuksen siihen malliin, että pääsin perjantaina hyppäämään autoon suoraan työpaikan pihasta. Työvuorokikkailun takia jouduin myös pakkaamaan omat tavarani autoon jo torstaina aamupäivällä, koska iltavuoro+aamuvuoro-combon väliin ei jäänyt minkään näköistä aukkoa auton pakkaamiselle. Sanotaanko, että perjantaipäivä meni töissä aika pärinöissä. Muutenkin aloin perjantaina jännittämään, koska EKA ISO TAPAHTUMA NIIN PITKÄÄN AIKAAN! Korona myös kolkutteli jatkuvasti takaraivossa.

Pikkueläimet taas matkalla!

Olo helpotti huomattavasti, kun pääsimme tien päälle. Autoilu meni ihan mukavasti, vaikka emme kerenneet perjantaina ollenkaan käymään Sibeliustalolla. Sää vaihteli matkan aikana, mutta sen vuoksi saimme myös nauttia upeista sateenkaarista!

Tässä vain yksi niistä kaikista monista, joita näimme matkalla.

Jonkin verran piti pohtia pukuja, jotka ottaisin mukaan Desuun. Reki oli alusta asti varma nakki, mutta toisen puvun kanssa piti oikein miettiä. Kyselinkin parissa paikassa ihmisten mielipiteitä, ja lopulta niin monen kehotuksen jälkeen mukaan lähti Gwendolyn. Alun perin Rekin oli tarkoitus olla lauantain puku, mutta Gwendolynin pakkaaminen autoon sunnuntaina päivän päätteeksi ei houkuttanut yhtään. Vedin Gwendolynin päälle lauantaina, mikä oli todellakin oikea valinta, koska sunnuntaina olisi voinut tulla itku sen kanssa (koska hillitön säätö + väsy).

Hehkeät aamunaamat Anniilaughn kanssa.
Lauantaina heti aamusta ryntäsimme katsomaan CMV-luentoa, mikä oli yllättävän tyhjä. Itse pidin tästä ohjelmasta, vaikka se ei mitään maata mullistavaa minulle tarjonnutkaan. Olenhan räpellellyt mm. halpabudjetin valojen kanssa töktök-videoiden parissa. Tokmannin, Puuilon ja Prisman pyhän kolminaisuuden tulen kyllä muistamaan tästä eteenpäin aina. Viihdyin ja sain jopa inspiraatiota.

Toisena ohjelmana lauantaina tuli katsottua Mitä japanilaiset ajattelevat ulkomaalaisista. Tämäkin oli suurimmaksi osaksi tuttua huttua, mutta jotain uutta tuli myös kohdattua. Joitain todella osuvia seikkoja tuli luennolla esiin, joita olen myös itse kokenut Japanissa. Yksi osuva esimerkki oli japanilaisista vanhemmista kansalaisista, jota tulevat japaniksi opastamaan meitä tyhmiä länkkäreitä. Näin meille todella kävi yhdellä reissulla. Hyvä ohjelma, vaikka välistä samaa asiaa toistettiinkin useaan kertaan.

Nature is healing.
Lauantaina olisi ollut muitakin ohjelmia, jotka olisin halunnut nähdä, mutta paljon ajasta meni säntäilyyn sinne ja tänne tai ihmisten moikkailuissa. Lisäksi kulkeminen väenpaljoudessa Gwendolynin kamppeet päällä ei ollut mikään nautinto. Tästä syystä en kunnolla lauantaina uskaltautunut edes taidekujalle, kun siellä oli niin kova tungos. Pyrstööni törmäiltiin jatkuvasti, vaikka yritin seistä mahdollisimman sivussa ja jopa seinää vasten. Ihmisillä on kuitenkin jokin outo pakonomainen tarve ängetä läpi niistä kapeimmista väleistä. Kaksi ihmistä taisi pyytää tönäisyä tai tuuppimista anteeksi. Hillitön sade, joka ajoi ihmiset sisälle, ei varmasti auttanut asiaa. Tästä syystä hylkäsin linnunperän jo ennen cosplay-kilpailujen alkua, ja pyörin loppu päivän osittaisessa puvussa.

Sateen takia Gwendolynistä ei myöskään saatu jälleen yhtään kuvaa. WCS-reissun Osu-paraati kuvat ovat jossain syövereissä, edellisellä kuvauskerralla täällä kotona puku näytti päällä niin hirveältä, että en halunnut juurikaan niitä kuvia julkaista, ja nyt sade pilasi suunnitelmat. No, jotkin osat kaipaavat huoltoa ja uusimista edelleen, joten ehkä vielä joskus tästäkin puvusta saadaan jotain julkaistavaa.

Suurimman osan päivästä näytin tältä. Cosplay-tunnistusleikkiä HC-versiona.
Sitten oli cosplay-kisat! 

EuroCosplaylla on heitetty vesilintua ja tilalle oli tullut Cosplay Central Crown championships. Olin kisaan asti hieman hämilläni tästä uudesta konseptista, koska olin vain pikaisesti lukenut kilpailun säännöt ja todennut, että ”Jaa, ei taida olla minun kisa tämä.” EuroCosplayn ohella meiltä poistui kisarepertuaarista yksi kunnon sooloesityksen mahdollistanut kilpailu. CCCC:n määrittelemä 1–2 min esitykselle on loppupelissä todella vähän. Olin myös hämmentynyt kahdesta eri kategoriasta saman kilpailun sisällä, mutta vain yhdestä edustajasta. Tämä antaa mahdollisuutta erityyppisille kilpailijoille, mutta en ole ihan varma siitä, miten itse suunnitellut puvut ja täysin kopioidut painivat toisiaan vastaan. Tai sitten olen edelleen ymmärtänyt jotain väärin? Aika näyttää, mihin tämä kisa kehittyy. Hämmennyksestäni huolimatta oma suosikkini voitti, mutta tässä kohtaa pitää muistaa, että katsojana minä olen hyvin puolueellinen, kun asiat liittyvät mitenkään BOTW:iin. Siitä huolimatta onnea palkintojen saajille!

Craftmanship-kisa oli mielestäni kilpailu, jota on kaivattu jo vuosia. Olen aikaisemminkin maininnut siitä, että on mielestäni höpsöä, että Desuconin kaltainen conijätti ei tämän tyyppistä kisaa ole tarjoillut. Sen sijaan aiempina vuosina pukukilpailuja ja hall-kisaa on markkinoitu aloittelijoille sopivina kilpailuina. Tämä maa on täynnä pienempiä tapahtumia, joiden kisat täyttävät tuon kyseisen aukon kilpailujen suhteen. Olen siis hyvin iloinen siitä, että Craftamanshipin kaltainen kisa on vihdoinkin saatu Desuun. Siksi myös toivon, että se on tullut jäädäkseen. Ja aivan järkyttävän hienoja pukuja siinä tuli myös nähtyä! Onnea kaikille voittajille!

Craftmanship-sarja, palkintojen jako.
Olipas kivaa istua katsomossa. Ei oikeastaan yhtään tehnyt mieli olla lavan puolella. Nautin siis tästäkin
Lopuksi oli myös vanha kunnon hall-kisa. Jotenkin suurin osa hall-kisaajista oli minulla mennyt päivän aikana ihan ohi, joten jokainen oli yllätys. Onnea myös hall-kisan sijoittuneille!

Kisojen jälkeen aika meni taas pööpöillessä ja yleisessä hyörimisessä ennen kuin siirryimme ruuan kautta untenmaille. Myyntipöytäsali jäi kokonaan katsastamatta, koska en lintuperäni kanssa viitsinyt lähteä sinne. Taidekujaltakin kävin nappaamassa vain tietyt jutut, jotka osasin paikantaa ilman sen suurempaa sumplimista.

Pikkueläimet nautiskelivat hotellin luksuksesta.
Sunnuntaina vedin niskaan Rekin, joka ei vielä ollut päässyt mihinkään tapahtumaan visiitille. Reki oli ihanan rento puku, ja varsinkin sen jälkeen, kun päätin jättää gakuran-takin asusta kokonaan pois. Takin kanssa olisin hikoillut itseni hengiltä, koska pelkässä hupparissakin tuli sisätiloissa välillä tukala. Ulos asustukseni oli juuri sopiva. Reki päällä uskaltauduin jopa taidekujalle sekä myyntipöytäsaliin kunnolla kiertelemään.

Aamuselfiet hotellin aulassa.
Sunnuntain ainoaksi ohjelmaksi jäi Muodin silmin: Japanin Heian-kausi. Tässä luennossa oli paljon toisintoa aiemmin nähdystä samaa aihetta käsittelevästä luennosta jonkun vuoden takaa. Eipä sinänsä, viihdyin ja aina jaksan kuunnella vanhoista vaatteista. Pari uutta sarjaakin löytyi katseltavaksi.

Koska sunnuntaina sää suosi, saatiin Rekistä jokunen kuvakin. Anniilaugh oli ihana, ja räpsi Rekistä hieman kuvia. Oli ihana olla kameran edessä niin pitkästä aikaa, ja vielä ympäristössä, joka jopa omalla tavallaan toimi Rekille. Okinawan palmuja ei löytynyt, mutta urbaani/satamaympäristö ei tällä kertaa ollut ihan käyttökelvotonta. Ah ja voi, kaikki tämä lämmittää sydäntä.

Kuvasi  Anniilaugh 
Editointi miä
Sunnuntai meni pitkälti himmailussa, ostosten merkeissä ja seurustelussa. Moni kiinnostava ohjelma meni ohi, mutta oli jotenkin ihana vaan pyöriä coniympäristössä. Lopulta oli päättäjäisten aika. Tällä kertaa, vaikka en ollut avajaisten solusekoilua nähnytkään, pystyi hyvin hyppäämään mukaan tunnelmaan ja fiilikseen. Asiaa voi auttaa se, että olen jonkin verran Cells at Work -sarjaa katsonut, joten aihe oli senkin puolesta tuttu. Tykkäsin hirmuisesti siitä teatraalisuudesta, jolla avajaisten show-puoli oli toteutettu tällä kertaa. Jee jee oli ihana! Päättäjäisten kohokohta oli kuitenkin DesuTV:n cosplay-sketsi. Mikä ikinä on se kultti, jonka kaapuun sonnustautuneita jäseniä videolla nähtiin, haluan liittyä. Missä saa täyttää lomakkeen? Tai vaihtoehtoisesti avioitua jonkun heebon seitsemänneksi vaimoksi?

Oli kiva, että vessoista löytyi tällaiset kätevät telineet skeittilaudoille.
Hyvin oli ajateltu meitä Sk8-pukuilijoita.
Päättäjäisten jälkeen hyppäsimme saman tien autoon, ja lähdimme matkaan kohti kotia. Päällimmäisenä Desusta jäi hyvä fiilis. Odotin hieman jotain samankaltaista pärinää, kuin ensimmäisissä Desuissa, Animeconeissa ja Traconeissa on aikanaan ollut. Pärinää ei kuitenkaan tullut vaan kaikki oleminen tapahtumassa tuntui jännällä tavalla tutulta. Omalta osaltani kaikki meni hyvin, mitä nyt tätä jälkipyykin koronalinkoa on seurannut. Töiden ja juhannuksen vuoksi olen tehnyt kotitestejä joka päivä. Oireeton ja negatiivinen olen ollut tähän asti, mutta tilanteen seurailu jatkuu.

Fukka kiittää!
Näitä on tehty muutama ennen ja jälkeen Desuconin...
PS: Seuraavana suuntana olisi Nekocon, joten sieltä pitäisi raporttia pukata, mutta muutekin tarkoitus olisi ryhdistäytyä tämän blogikirjoittelun kanssa. Muutama raakilekirjoitelma odottaa työstämistä loppuun asti. Ja jotain cosplayn kaltaisia juttuja on tullut tässä hiljaiselon aikanakin tehtyä.

sunnuntai 17. huhtikuuta 2022

Cosplayta koronan keskellä

Moi.

Nyt, kun conit ja muuta cosplay-sidonnaiset tapahtumat alkavat kaivaa itseään taas esille, pohdin sitä, millaista cosplayn harrastaminen poikkeusaikoina on ollut. Omalla kohdallani elämään on kuulunut muitakin henkilökohtaisia suuria muutoksia ja tapahtumia, joilla on oma vaikutuksensa siihen, millaista oma harrastamiseni on ollut. Tässä parin vuoden aikana olen oppinut ja ymmärtänyt itsestäni monenlaisia asioita cosplayn harrastajana ja ihmisenä, ja nyt olisi tarkoitus jakaa niistä vähän.

Tapahtumakalenterin tyhjennyttyä cosplayn harrastaminen lähti pyörimään hieman eri tavalla. Minulle pukujen tekeminen on merkittävä osa harrastusta itsessään. Olen kuitenkin välillä hyvin huono aloittamaan jotain, jos minulla ei ole mitään määräaikaa tai tavoitetta, minkä useimmiten tapahtumat antavat. Tätä tapahtuu siis myös cosplayn ulkopuolella. Silloin mennään vahvasti fiilispohjalla sen suhteen, miten pukujen tekeminen etenee. Mikä ei sinänsä ole huono asia, koska siitäkin olen oppinut koronan aikana. Fiilispohjalla operoidessa itselläni on välillä kuitenkin paha tapa lykätä epämieluisia vaiheita tai osia, jotka eivät tunnu onnistuvan, puvun teossa. Tavoiteaikataulu auttaa puskeman minut läpi myös näistä tilanteista paremmin, jolloin puvut eivät jää roikkumaan. Korona-aikana tämä on ollut pientä mielen taistelua aina välillä. Toki pukujen etenemiseen vaikuttaa myös muut asiat elämässä.

Kyllä tämä joskus valmistuu. Nyt vain on kaavoitusvaikeuksia, koska todellisuus ei ole 2D:tä.

Tavoitteen ja päämäärän puuttuminen on myös haastanut minua siinä, että mielenkiintoni samaa pukua kohtaan pysyisi. En välitä siitä, että pukuja on keskeneräisinä useampi kerrallaan, koska se tarkoittaa suurempaa määrää keskeneräisiä osia ja projekteja villinä ja vapaana pitkin kotiani. Lisäksi mitä pidempään puku on kesken, sitä suuremmalla todennäköisyydellä joku toinen puku tulee ja varastaa mielenkiinnon välissä. Tämä tietenkin on pukukohtaista. Esimerkiksi Link (BOTW, koska nyt kuumottelee jo muutkin versiot) on yksi todellinen unelmapuku minulle, joten uskon, että hän valmistuu kyllä, vaikka taukoja ilmaantuisikin. Pienemmällä motivaatiolla varustetut pukuprojektit kuitenkin jäävät helpommin roikkumaan. Siksi olen myös yrittänyt välttää turhia impulssipukuja koronan keskellä. Joskus puvun tekoon tulee tauko jo vain siksi, että en pysty jatkamaan sen tekemistä (minulla esim. ei ole mahdollisuutta spraymaalaamiseen ympäri vuoden), jolloin pyrin olemaan aloittamatta uutta pukua. Tässä kohtaa olen koronan kanssa ehkä vähän höllännyt… ehkä.

Vähän on jo aloitettu.
Lupauduin tekemään Master Swordin myös eräälle pienemmälle ihmiselle samalla, joten miekkoja pitää väsätä kaksin kappalein.

Määräaikojen puuttuminen on tuonut ja opettanut myös hyviä juttuja. Olen saanut enemmän aikaa keskittyä niihin osiin, jotka haluan viilata viimeiseen silaukseen asti. Epäonnistuminen jossain ei ole tuntunut niin kohtalokkaalta, koska minulla on ollut aikaa tehdä asioita uudestaan ja korjata virheitäni rauhassa. Myös uusien asioiden kokeileminen on saanut enemmän tuulta alleen, kun uusien tekniikoiden harjoittelulle ja opettelulle on rauhassa saanut antaa oman aikansa. Olen myös huomannut nauttivani joistain puvunteon vaiheista aivan eri tavalla, kun kellon ja kalenterin tuijottaminen on poistunut kuvioista. Esimerkiksi ennen koronaa kuitujen lisääminen peruukkeihin ei houkutellut kovinkaan paljon, koska se oli todella työläs ja hidas vaihe toteuttaa. Nyt kuitenkin haaveilen siitä, että saan vain rauhassa ommella käsin kuitunauhoja peruukkeihin ja tavoitella mahdollista flow-tilaa siinä samalla. Linkin peruukit ovat odottaneet ja huutaneet nimeäni laatikossa jo jonkin aikaa, mutta en ole vielä antanut itselleni lupaa tarttua niiden käsittelyyn ennen kuin Todorokin kamppeet on taputeltu (poika junnaa taas paikallaan osittain siksi, että on kaikkea muuta tekemistä ja osittain siksi, että en saa aikaan haluamaani lopputulosta). Tavallaan olen siis pitänyt uusia pukuja motivaatioina viimeistellä ja saattaa edelliset puvut loppuun, kun tapahtumien puolesta se ei ole toteutunut. Osittain se on toiminut ja osittain ei.

Kaikki nämä kokeilut ja testailut vain yhtä pikku koristetta varten.
Zelda oli sen arvoinen <3

Samalla kuitenkin eräs luonteenpiirteeni/toimintatapani on nostanut uudelleen päätään; innostun puvuista enemmän, kun huomaan, että ne ovat kohta valmiit. Tämä johtaa siihen, että saatan kiirehtiä osien tai pukujen viimeisten vaiheiden kanssa, koska KOHTA SE ON VALMIS! Saan siis suurta tyydytystä siitä, kun näen että olen saanut jotain konkreettista aikaan (varmaan aika monella cosplay-harrastajalla on tämä sama). Tämä ei kuitenkaan auta haluani tehdä pukuja huolella alusta loppuun, joten välillä pitää vähän jarruttaa omaa innostumistani, jotta pystyn säilyttämään tavoittelemani laadun ja tyytyväisyyden.

Vähän tätä oireilua oli Keithin veitsen valmistuksessa; olisi pitänyt viime hetkissä malttaa enemmän.

Tavallaan olen saanut koronan vuoksi toteuttaa rauhassa sitä minäidentiteettiäni pukujen teossa, joka haluaisin aina olla. Haluaisin aina olla huolellinen ja pystyä viilaamaan kaikki pukuni siihen kuntoon, että voin olla ylpeä ja niihin tyytyväinen. Haluaisin aina myös pyrkiä kehittämään taitojani jokaisen puvun avulla harjoittelemalla uusia tekniikoita tai kokeilemalla uusia tuotteita. Se tietenkin tarkoittaa, että aikaa mahdollisten virheiden korjaamiseen, kokeiluun ja opetteluun tulee olla. Jos tapahtuma lähestyy, niin aina ei harjoittelulle ja millien viilaukselle ole aikaa, joten tuotokseni saattavat kärsiä siitä laadullisesti. Olen myös aika huono jo valmiiden pukujen korjailussa ja parantelussa. Yleensä, kun puku on valmis, ajatukseni ovat jo seuraavassa. Kuitenkin koronan aikana olen tehnyt joitain isotöisempiäkin paranteluja vanhoihin pukuihin. Gwendolyn esimerkiksi koki pienen muodonmuutoksen. Ehkä se on jotain, minkä osaisin säilyttää myös tulevaisuudessa?

Tässä kuvassa näkyy aika hyvin se, miten iso Gwendolynin mekko oli, enne pienenystä; korsetti pilkottaa selästä ja etumiehusta tekee rinnan päälle ihme huulen.
Siinä yksi syy, miksi en ole saanut julkaistua juurikaan kuvia Gwendolynistä.
Kuvasi: Kide

Koska tapahtumia ei ole, yhteisöllinen osallistuminen cosplayn saralla on tietenkin muuttunut. Kavereita, jotka yleensä tulee nähtyä tapahtumissa, ei välttämättä ole nähnyt ollenkaan korona-aikana. Uusia kohtaamisia ei samalla tavalla tule vastaan, kun ei ole tullut pyörittyä kisojen kulisseissa ja muualla. Itse olen ollut myös hyvin tarkka matkustelun ja turhien ihmiskontaktien suhteen, joten toiselle puolelle Suomea yms. ei ole lähdetty ihan pienellä kynnyksellä. Oma maantieteellinen sijaintinikaan ei ole auttanut asiaa. Pohjoisesta tuntuu aina olevan lyhyempi matka etelään kuin päinvastoin. Suuresti olen kaivannut ihmisiä ja yhteisiä projekteja. Ihan vain esimerkiksi pukujen kuvaaminen ja muu yhdessä tekeminen cosplayn parissa on jäänyt hyvin vähälle. Jotkin tällaiset toiminnat ovat muokkautuneet siihen muotoon, että teen asioita yksin. Esimerkiksi olen kuvannut pukuja ihan itsekseni ajastimen avustuksella, mutta eihän se ole sama asia prosessina tai lopullisena tuotoksena. Yksin tekeminen on vain ollut helpompaa tietyllä tavalla, kun ei ole tarvinnut sumplia sen kanssa, että millaisissa olosuhteissa ja aikataululla on turvallista nähdä ihmisiä. Perseestähän se kuitenkin on, kun ei voi samalla tavalla jakaa hetkiä harrastuksen parissa kuin aiemmin.

Sitten olen tehnyt omin voimin tällaista settiä.
Tamaki: Miä
Haruhi: Miä
Kuvasi: Miä

Jo ennen koronaa olen aloittanut TikTokin käytön yhtenä cosplay-harrastukseni kanavana, mutta sen rooli on entisestään korostunut koronan keskellä. Sen kautta voin ja olen voinut toteuttaa omaa harrastustani ja nähdä muiden tuotoksia koronasta huolimatta. TikTok tarjoaa minulle mahdollisuuden käyttää pukujani enemmän, mikä huojentaa oloani. Omien pukujeni valmistukseen kuluu yleensä rahaa vähimmillään jo noin 100€. Monimutkaisemmat ja isommat projektit syövät tietenkin aina enemmän. Siksi toivon jokaiselta puvulta mahdollisimman montaa käyttökertaa. Tässä kohtaa TikTok on onnistunut lisäämään tyytyväisyyttäni omaan cosplay-harrastamiseen, vaikka oma ”TikTok-brändini” on vielä täysin kehitysvaiheessa. Lisäksi tietenkin TikTok on ollut hieman paikkaamassa kaipuutani lavalle.

Hori-san ei ole tainnut muualla kuin TökTökin puolella vilahtaa.
Horimiya oli ihana, joten tein kaappipuvun.

Toinen asia, mikä on osittain TikTokin ansioita, on oma kehitykseni meikkaamisessa cosplayssa ja sen ulkopuolella. Kun pukuja tulee käytettyä enemmän, tulee meikkiäkin harjoiteltua ja kokeiltua enemmän. Lisäksi TikTok toimii myös väylänä, josta olen voinut oppia uusia niksejä ja tekniikoita omaan repertuaariini. On ollut kiva oikeasti itse jopa huomata oma kehittyminen jossakin. Muut sosiaaliset mediat puolestaan ovat jääneet vähän taka-alalle, vaikka niitä olen edelleen aktiivisesti käyttänyt. Instagramin käyttö on vähentynyt yksinkertaisesti jo sillä, kun pukuja ei ole niin paljoa kuvattu, niin ei ole myöskään materiaalia Instagramiin laitettavaksi. Oma profiilini Instagramissa keskittyy kuitenkin 95% cosplayhin enkä tietoisesti jaa siellä yksityiselämästäni juurikaan mitään. Hieman saman kohtalon on saanut kokea myös blogini, vaikka sen sisältö onkin hitusen monipuolisempaa.

Koronaa edeltävää naamaa kylläkin, mutta on kiva huomata oma kehitys edes jossain.

Minun kohdallani kaikkea tuskailua cosplayn parissa ei voi mitenkään laittaa vain koronan piikkiin. Omassa elämässäni on viimeisen kahden vuoden aikana tapahtunut niin paljon muutoksia ja menetyksiä, että korona komeilee vain kirsikkana kakun päällä. Kehitys ja muutos omassa harrastamisessani on monen asian summa, joista korona on vain yksi osa. Tietenkin koronan vaikutus heijastuu muuhun elämään ja sen kautta myös cosplayhin. Myös cosplayn vaikutus muuhun elämään suodattuu koronalinssin läpi.

Cosplay on ollut minulle voimavara elämän varrella monessa tilanteessa. Se on toiminut tietynlaisena eskapismina ja tapana käsitellä asioita. Koronana aikana cosplay ja sen ohessa kulkeva muu harrastustoiminta ei ole kuitenkaan toteutunut niin kuin ennen. Siksi, vaikka edelleen pidän cosplayta yhtenä lähteenä voimavaroilleni, ei se ole pystynyt kannattelemaan samalla tavalla koronan takia. 2019 koin useamman menetyksen lähipiirissä. Tuolloin pystyin upottamaan itseni helposti WCS-valmisteluihin; minulla oli päämäärä, tavoite ja tapa viedä ajatukset pois ikävistä asioista. Vaikka tuolloin montaa pukua tuli tehtyä itkemällä ja vollottamalla aivan muita asioita, sain cosplaysta kuitenkin henkireiän kaiken keskellä. Aivan samanlaista apua en ole kuitenkaan cosplaysta saanut korona-aikana. Päämäärän kuten jonkin tapahtuman puuttuminen on tavallaan kaatanut kaiken ”päätösvallan” ja ”vastuun” minulle itselleni, mikä puolestaan on kuormittanut tietyllä tavalla entistä enemmän. Vaikka koen olevani rento sosiaalisen median käytössä, aina vähän kuulen pientä nakutusta takaraivossani siitä, että jotain sisältöä pitäisi olla tuottamassa sinne ja tänne. Tunne siitä, että cosplayn pitäisi auttaa ja olla se asia, jota rakastan, on tuntunut taakalta, kun pukujen tekeminen ei vain ole onnistunut. Tunsin jossain vaiheessa kuin olisin palannut ajassa taakse päin kymmenen vuotta, kun koin samanlaista aloittamisen vaikeutta kuin tuolloin cosplay-harrastukseni alkupäässä.

Todorokin etenemisessä on myös pientä kokeilua ollut ilmassa.
Nämä rannehärpäkkeet ovat yksi koekaniini konsanaan.
Hieman siis ajatuksia kuluneista parista vuodesta. Tuntuu, että niin järjettömästi on ehtinyt tapahtua tuona aikana, mutta samalla osa elämästä on ollut täysin pysähdyksissä. Suuresti toivon, että alamme päästä pois tästä limbosta pikkuhiljaa. Ihan siinä pisteessä ei kuitenkaan vielä olla, joten tilanne vaatii edelleen vastuullisuutta ja oikeita toimintatapoja. Ottakaa rokotteet, huolehtikaa hygieniasta ja tehkää testejä yms., jotta tästä suosta päästäisiin ylös.

Fukka kiittää.

PS: Nature is healing, kun cosplay-yhteisössä kuhisee ensimmäisten kunnon tapahtumien jälkeen. Suurimmaksi osin olen seurannut (jo nyt hieman laantunutta) tilannetta sivusta. Haluan kuitenkin sanoa, että olen tavallaan ylpeä siitä, miten meidän suomalainen cosplay-yhteisö yhtenäisenä rintamana toi esille sen, että häirinnälle ja muulle asiattomalle toiminnalle ei ole tilaa tässä yhteisössä. Uskon, että kolikolla on molemmat puolet, mutta koskaan tilanne ei voi mennä siihen, että uhkauksia ja perättömiä huhuja aletaan levittelemään. Sitä ei pidä hyväksyä, ja mielestäni tämä yhteisö on tuonut voimakkaasti esille sen asiattomuuden.

lauantai 5. helmikuuta 2022

Me molemmat tarvitaan terapiaa

Heip! Hyvää vuotta 2022!

En aivan ehtinyt kirjoittelemaan tammikuussa, mutta mitäpä siitä. Pohdin myös perinteistä koontimerkintää vuoden loppuun, mutta ehkä se ei ole tällä kertaa mitenkään aiheellinen. Alan kuitenkin muistuttaa jälleen ihmistä, mikä tarkoittaa sitä, että puvutkin edistyvät. Todoroki edistyi yhtäkkiä roimasti, kun hieman innostuin (heh onpas jännää se semmoinen). Tauot puvun tekemisen aikana ovat tuoneet omat jännittävät piirteensä puvun tekemiseen, mutta niistä enemmän tässä kirjoitelmassa myöhemmin. Nyt siis olkaa hyvä: työstömerkintä Todorokista.

Tätä sankaripukua siis työstän.
Kuten olen tainnut jo mainita, Todoroki on kutkutellut minua heti Boku no Hero Academian alkupuoliskolta. Poika on aina jotenkin lipsahtanut mielestä ja jäänyt tekemättä. Viime kevään-kesän puolella Coscraft kuitenkin piti hillittömät alennusmyynnit, joista tilasin peruukkeja sun muuta vähän vaikka ja mille hahmoille. Tiesin heti alusta asti, että haluan tehdä Todorokin peruukin itse yhdistämällä kaksi peruukkia. Valmiit Todoroki-peruukit eivät ole värisävyiltään puhutelleet minua yhtään (vitivalkoinen ja räikeä punainen, ei kiitos). Alennusmyynneistä sain kaksi peruukkia yhden hinnalla, joten tilasin Todorokille kaksi Ash-peruukkia väreissä Titanium Blonde ja Cherry. Leikkasin peruukit kahtia keskeltä ja ompelin ne käsin yhteen. Ei sen kummempaan.

Yhteiskunnan viholliset 1 ja 2.
Vessan valo näköjään muuuntaa punaisen todella oranssiksi.
Tuskailen edelleen lyhyiden peruukkien leikkaamista, vaikka sitä on viime aikoina tullutkin tehtyä. Pelkään sitä, että leikkaan peruukin niskan liian lyhyeksi tai epätasaiseksi. Peruukki on kuitenkin aina peruukki, joten mitä lyhyemmäksi sen leikkaa, sitä suuremmalla todennäköisyydellä kuiturivit tulevat näkyviin. Niin kävi myös tämän peruukin kohdalla. Punainen puoli kätki kuiturivit hyvin alleen, mutta vaaleasta ne kuulsivat läpi, kun pituus jäi niin lyhyeksi. Onneksi minulla oli puolikas samaa peruukkia jäljellä, josta sain lisäkuitua lisättyä.

Jotenkin kuitenkin tykkään tästä mallista.
Tietenkin heti peruukin valmistuttua piti testata Todorokin meikkiä ja maskeerausta. Meikissä itsessään ei ole mitään kovin erikoista, mutta palovamma-arpi hakee hieman vielä oikeaa väriä. Käytin arven värittämiseen eri sävyisiä huulipunia, jotka häivytin luomivärisiveltimellä. Arven tekstuuri syntyy arpilakalla, mikä jäljittelee mielestäni parhaiten oikean palovamman arpitekstuuria (palovammat eivät ole mitään kauneinta katseltavaa todellisuudessa, joten googletelkaa varovaisesti). Haluaisin maskeerauksen olevan jokseenkin realistinen, mutta silti tarpeeksi tumma, että se erottuu kunnolla kasvoista ja peruukin alta. Tätä pitää vielä harjoitella.

1. testimeikki (tähän mennessä se realistisin)
Piilolinssien kanssa on myös vielä arpominen. Piti tilata mustat piilolinssit, koska sellaisia ei ole. Kaikki mustat tuntuvat kuitenkin olevan hirveän isoja (halkaisija joku 14mm). Niillähän saa kunnon uwu-silmät aikaan, mutta Todorokiin voisin ottaa pienemmät kiitos. Siniset ovat taas vanhat jo olemassa olleet. Ne taas ovat pienemmät, joten arvon sitä pitäisikö tilata (taas) uudet siniset myös, jotta linssien koko olisi sama. Myöskin mielestäni Todorokin toinen silmä on ehkä enemmän turkoosi kuin sininen...
3. testi (2. oli niin ruma, että sitä ei ole tarve esitellä)
Sitten vaateosastolle. Aloitin haalarin kaavoittamisen kesällä, ja tein tuolloin myös proton. Proton pohjalta onneksi tein kaavamuutokset jo kesällä, koska sitten iski tenkkapoo, joka jatkui lähes vuoden loppuun. Kun lähdin työstämään haalaria uudelleen en muistanut yhtään niitä muutoksia, joita kaavoihin oli pitänyt tehdä. Olin myös ostanut kankaat jossain välissä kesällä/syksyllä, enkä muistanut yhtään, mitä kaikkea olin hankkinut. Joku aivopieru on taas käynyt, koska lopulta itse haalarikangasta minulla oli aivan liikaa.

Vähän yli-iso oli tuo hätävaraolkatoppaus, jota tässä käytin...
Kuitteja ja kankaiden lippulappusia pyöritellessäni huomasin, että minulla oli yli 150cm ylimääräistä kangasta. Eikä mitään muistikuvaa siitä, millä logiikalla olen kankaan laskenut. Osa ylijäämä oli siitä, että olin ostanut pakan lopun alennuksella, mutta silti. Mitähän hittoa? Onneksi kangas on sellaista, että sitä voi käyttää kuitenkin jossain muussakin. (Olin vain onnellinen, kun ei tarvinnut rueta värjäämään.)

Siis mitä hemmettiä?
Todellinen haalarikangas oli hieman ryhdikkäämpää kuin liru lakanakangas, josta olin tehnyt proton. Jouduin tästä syystä tekemään joitain muutoksia vielä lopulliseen haalariin. Merkittävin muutos oli muutaman sentin kaitaleen lisääminen ylä- ja alaosien saumaan lisäämään pituutta koko haalariin.

Se valmis.
Anteeksi en bindannut tätä varten.
Haalarin kaulus ja lahkeet tarjosivat molemmat omat pienet seikkailunsa, joista nautin ihan äärettömästi. Kun on kyse anime-puvuista, ei voi koskaan olla varma siitä, onko niiden suunnittelussa ajateltu yhtään vaatteiden todellisia ominaisuuksia. Ja tämän lisäksi tietenkin yksityiskohdat muuttavat muotoaan joka kuvassa. Tätä sirkusta pyöritti myös Todorokin haalarin kaulus; osassa kuvista valkoiset raidat ovat koholla kauluksesta ja osassa näyttävät urilta. Päätin mennä ensimmäisellä vaihtoehdolla. Toteutin raidat tuppilona, joka on siis tavallaan kankaasta tehtyä nyöriä. Jemmakankaista löytyi valkoista Mallorca 2:ta (RIP), josta sain tehtyä oivat tuppilot.

Siinä on tuppiloa.
Valmiit tuppilot maalasin hopeisella kangasmaalilla, jota ohensin vedellä. Raidat eivät ole aivan valkoiset, mutta hyvin lähellä. Ajattelin, että ohentamalla maalia saan vain pienoisen sävyn ja kiillon tuppiloihin. Tämä toimi lopulta oikein hyvin. Lopullinen kiinnitys oli käsin ompelu, mutta tuppiloiden päät sujautin kauluksen sisään sinetöidyistä rei’istä, minkä päälle liimasin ne vielä kauluksen sisältä.

Mietin myös tämän toteuttamista tereiden muodossa, mutta en jaksanut alkaa kikkailemaan niin paljon kauluksen kaavan kanssa, ja en halunnut pystysaumaa tuohon raitojen alkamiskohtaan.

Kaulus
Todorokin haalarin lahkeissa on tuommoiset hassut kuviot, joiden toteuttaminen oli myös kivaa. Hieman mietin, että mikä olisi toimiva ratkaisu niiden toteuttamiseen, mutta lopulta ensimmäinen idea voitti. Leikkasin siis huovasta kuviota vastaavat kappaleet, jotka liimasin taustakankaaseen. Sitten vain ompelin tämän taustakankaan ja varsinaisen lahkeen yhteen huopakuvion reunoja myöten. Näin syntyivät lahkeen kohokuviot. Käytin ylälankana paksumpaa mustaa lankaa, jotta kuvio tulisi näkyviin vielä voimakkaammin. Kaiken moisen kikkailun jälkeen sain vielä kuvion kohdistettua kohtuu hyvin sivusaumojen kohdalta. Yksinkertainen, mutta toimiva. Itse jotenkin pidän näistä kuvioista ihan hirveästi.

Kuvioiden sisukset.
Molemmat näistä operaatioista olivat todella antoisia, koska pääsin tekemään jotain hieman tavallisesta ompelusta poikkeavaa, mutta en mitään äärettömän haastavaa. Myös onnistumisen kokemus on ollut näissä läsnä. Viime aikoina olen kokenut taas blogin nimen mukaista epätoivoa siitä, että olen ihan huono ja teen ihan kakkeja pukuja, joissa ei ole mitään jännittävää. Osittain tämä kokemus johtuu täysin muista elämän haasteista, mutta Todorokin junnaaminen paikallaan näin pitkään ei varmasti ole auttanut asiaa. Tunne siitä, että saan jotain aikaan, ja se, että tuotoksissani on jotain ”jännääkin,” on auttanut nousemaan taas tuolta epätoivon suosta (lisäksi tässä samalla opintoihin kuuluu tavallaan terapioida itse itseäni, mikä avaa silmiä välillä). Tein, nautin, onnistuin ja olen tyytyväinen.

Siinä möllöttää.
Haalari olisi nyt omalta osaltaan valmis. Vyön kiinnitykseen liittyviä lisäyksiä voi vielä tulla, mutta ne ovat vasta edessäpäin. Koko vyötähän ei ole edes aloitettu vielä.

Sitten lisää kivoja juttuja, nimittäin kengät, jotka oikeasti valmistuivat ennen haalaria. Todoroki sai luksuskengät, kun mummu tarjosi vanhahkot Eccot käyttööni. Kerrankin on varmasti mukavat kengät puvussa. Lähdin liikkeelle perinteisellä jalkakelmulla, jotta kenkiin saataisiin kaavat. Onnekseni Todorokin popoissa on näkyvät ”vetoketjut” edessä, joten sen paikkaa ei tarvinnut kengissä pohtia (en tykkää sivuvetskareista kengissä). Tein yhden kengän proton, minkä pohjalta tein taas kaavamuutokset. Materiaalina käytin keinonahkaa, koska sitä sattui olemaan saatavilla kangaskaupassa valkoisena ja ihan hyvän laatuisena. Jotenkin myös mielikuvani näistä kengistä (ja monesta muusta BNHA:n puvusta) on aika muovinen, joten keinonahka sopi tähän siltäkin kannalta.

Pohjakengät
Proto, josta ei näe juuri mitään.
Hieman päätin hifistellä näissä kengissä, mitä en ihan aina tee. Keinonahka oli hieman jäykkää, joten päällitikkasin kaikki saumat, jotta saumanvarat pysyisivät kunnolla auki. Jotenkin näin yksinkertaisilla jutuilla saa aikaan paljon huolitellumman ulkonäön. Nautin tästä myös kovasti, vaikka ompelukoneeni ja keinonahka eivät aina tule juttuun keskenään.

Ja ilmeisesti nyt on olemassa jokin sääntö, että kaikkiin kengänpäälisiin täytyy vuodattaa verta. Ja tietenkin sain sormeni auki juuri sillä hetkellä, kun käsittelin kenkien ainoaa puuvillaista osaa. No, tällä kertaa veren pystyi sentään pesemään pois.

Varsilärpäkkeen alapuoli, mutta silti...
Liimailuja ja mallailuja.
Paras asia kenkien tekemisessä on aina niiden liimaaminen pohjakenkään. Kenkien päällä olevat remmit asensin vasta liimaamisen jälkeen, jotta niiden sijoitus olisi mahdollisimman hyvä. Itse remmit ovat softista, jonka olen päällystänyt keinonahalla. ”Niitit” puolestaan ovat valkoisen worblan jämäpaloja. Hieman sylinterimaiset niitit sain aikaan painamalla worbla-palleron silikonimuottiin, jonka olen alun perin tilannut UV-hartsin valamista varten. Ennen niittien liimaamista päätin kuitenkin ommella remmit vielä kengänpäällisen läpi muutamalla pistolla (verhoiluneula on ystävä). Ompeleiden päälle liimasin sitten nämä niitit. Päätin olla maalaamatta worbla-mönttejä, koska mielestäni niiden hieman vaihteleva jokseenkin likainen valkoinen toimi ihan hyvin. Katsotaan kuinka mustiksi ne ovat muuttuneet ensimmäisen kunnon käyttökerran jälkeen, josko sitten maali alkaa kiinnostaa.

Pylpyröitä
Tein myös kengistä Töktök-videon. Samalla huomasin sen, että en muista ottaa valokuvia, jos videokuvaan tekemistäni. Valokuvien uupumisen vuoksi tässä vielä linkki videokoosteeseen kenkien tekemisestä.

Ja vielä valmiit kenkulit.
Tällaista tällä kertaa. Todorokin rensselit ja muut asusteet ovat vielä työn alla. Jahka saan rakennettua jonkin eristyssellin, jossa voin työstää EVA-muovia dremelin avustuksella sotkematta koko kämppää, niin aloitan vyön työstämisen. Kaikkiin uupuviin osiin olisi tarkoitus tulla osia EVA:sta.

Fukka kiittää!

PS: Coscraftin alennusmyynnin pyörityksessä mukaan lähti peruukkipanta, joka on toiminut ainakin vähän lyhyemmillä peruukeilla erittäin hyvin. Pitkällä peruukilla en ole vielä kunnolla ehtinyt testata, mutta olen kyllä yllättynyt sen toimivuudesta. Ainostaan hikoilu pelottaa tämän käytössä.

Semmonen.

maanantai 20. joulukuuta 2021

Todellisuuspakoa Malmin kirjastolla - Cosvision 2021

 Heip.

Luulin kirjoittelevani Todorokista seuraavaksi, mutta jäbä junnaa paikallaan. Ja koska elämässä tällä hetkellä kaikki on paskaa paitsi kusi, yritän repiä oljenkorsia sieltä sun täältä. Siksi tieni veikin Helsinkiä kohti Cosvisioniin. Ensimmäinen harrastajatapahtuma sitten Desucon Frostbiten 2020. Onhan tässä taukoa välissä ollutkin. Lisäksi näin cosplayn harrastajana haluan tukea tapahtumia, joiden aihepiirinä on nimenomaan cosplay.

Eläimet matkaa taas.
Näin pitkän tauon jälkeen oli aivan pakko ottaa koko sirkus mukaan.
Cosvision ja Cosplayn SM-kisat järjestettiin 27.11.2021 Malmitalolla Helsingissä. Edellisen kerran Cosvision järjestettiin omana tapahtumanaan 2016. Tuolloin pidin tapahtumasta kovasti, ja toivoin sen paluuta myös suuresti. Tämä Cosvision 2021 ei ehkä ollut mittakaavaltaan ihan sitä, mitä toivoin seuraavalta Cosvisionilta, mutta se on ihan ymmärrettävää. Itse olin lähinnä kiinnostunut SM-kisoista, ja täysin unohdinkin sen, että ne pyörivät nyt Cosvisionin helmoissa. Noh, siinä mielessä sain enemmän kuin odotin.

Malmitalo on minulle sen verran tuttu, että joskus… öö… en muista milloin, satuimme pyörähtämään siellä ex tempore Harry Potter -tapahtumassa (enkä minä edes kuulu HP-harrastajakuntaan). Tuolloin tila vaikutti hieman ahtaalta ja sokkeloiselta, ja samaa koin nytkin. Olo olisi voinut mennä Cosvisionissa tukalaksi, jos porukkaa olisi ollut yhtään enempää. Taidekujalla oli kuitenkin yllättävän väljää ja helppokulkuista.

Taidekujalta piti käydä keräämässä kaikkein tärkeimmät heti alkuun.
Matkaan lähti pukuna Keith, koska halusin matkustaa mahdollisimman helposti. Pienen entten tentten -hetken pohdin myös Rekiä, mutta hänen peruukkinsa asustaa tällä hetkellä peruukkipäässä, ja sen kanssa matkaaminen olisi ollut turhan työlästä. Keith on mukava ja pienehkö puku, jonka saa kokonaisuudessaan ahdettua lentolaukkuun.

Oli höpöä olla tapahtumassa, ja vielä kohtuu oudossa paikassa. Jännää ”uuden conin vibaa” oli ilmassa. Myös maskit tekivät kokemuksesta hämmentävän, koska ketään ei tahtonut tunnistaa. Asu päällä tai siviilissä, kaikki oli outoja. Välistä mietin myös sitä, miten tunnistettava itse olen maskiin sekä cosplay-pukuun sonnustautuneen ja kauluksen takana lymyillessäni.

Otapa siinä sit ihmisestä selvää.
Suuria odotuksia ei siis minulla ollut tapahtuman suhteen, mutta ilokseni sain yllättyä hyvin mielenkiintoisesta ohjelmakartasta. Harmillisesti jokunen mielenkiintoinen ohjelma meni keskenään päällekkäin, joten piti tehdä valintoja elämässä.

Kävimme kuulemassa Siiricosplayn pitämän Peruukkien perusteet -luennon, jonka olin jo kertaalleen katsonut Shumiconin streamista. Kertaus ei tehnyt pahaa ja olihan paikan päällä mahdollisuus käydä hipeltämässä Siirin peruukkeja, mutta hieman olisin ehkä kaivannut jotain merkintää johonkin, että ohjelma on uusinta. Kimonot toisessa salissa olisivat kutkutelleet myös…

Tässä kuvassa on niin monta vinoa asiaa, että tuntuu siltä kuin olisin humalassa.
Toisena ohjelmana kävimme kuulemassa Päivi Asikaisen Patinointimenetelmät post-apokalyptisessä puvustuksessa -luennon. Hyvin spesifi nimi pisti miettimään, mutta itse luento oli lopulta hyvin mielenkiintoinen. Minulle, joka olen täysin käsi ja vielä opettelen patinoinnin saloja, tämä luento tarjosi ihan reippaasti pohdittavaa. Kuvarikasta luentoa oli mukava seurata, koska visuaalisuus tuo aina enemmän sisältöä. Pidin kovasti.

Siirtämättä ahtereitamme ollenkaan jatkoimme ohjelmaputkea Iris Rönkön luotsaamaan Coscraft – cosplaysta päivätyö -haastatteluun, jota odotin ehkä kisojen lisäksi eniten. Minähän olen Coscraftin vakioasiakas ja nykyään ostan lähes kaikki peruukkini heiltä, jos vain mahdollista. Animulookkia kerrakseen ja hinta-laatu-suhde on point. Jonkin verran olen jo aiemmin tutustunut firman taustoihin, mutta oli mukava päästä kuulemaan kunnolla ihan perustajia itseään. Videopuhelu mahdollisti myös kysymysten esittämisen ja jokseenkin interaktiivisen toiminnan. Toteutus oli kyllä jännä. Viihdyin hirveän hyvin ja omasta puolestani ohjelma olisi saanut jatkua vielä pidempäänkin.

Ohjelmissa oli harmillisesti runsaasti tilaa.
Cosplay ja TikTok -luento tavallaan kiinnosti, mutta piti saada ruokaa naamariin, joten jätimme sen välistä (+ minä taisin olla ainut, jolla on mitään intressejä tätä ohjelmaa kohtaan). Rips räps, ehdittiin ottaa välissä Keithistä jotain kuviakin. Kis oli jälleen muru ja hyöri kameran takana. Itsestäni tuntuu vain siltä, että Keith on pukuna hankala kuvata (ainakin minun naamallani), koska peruukki ja takin kaulus eivät oikeasti pelaa yhteen, ja puolessa kuvista en näytä Keithiltä enää ollenkaan.

Kuvasi Kis.
Lopulta oli päivän kohokohdan aika; Cosplayn SM-kisojen. Kisaa edeltävä jonottaminen oli hieman hämmentävää, koska Malmisaliin oli paikkaliput. Meille sattuivatkin oikein hyvät paikat katsomosta. Oli jotenkin hirmu jännää istua taas oikeassa kisakatsomossa ihmisten ympäröimänä. Itse cosplay-kilpailu meni mallikkaasti, ja oma suosikkini, Pinyamiu, voitti! Onnea kovasti!!! Photoshoot-kisassa oli taas mukana ihan hillittömiä otoksia, ja senkin osalta omat suosikkini pärjäsivät molemmat. Onnea Tamameru  ja Tekla!!!

Sitten… ah ja voi! CMV-kisa! Herra mun jee, mitä tykitystä! Kisan taso kolahti kattoon ja kaikkien leuat lattiaan. Omat suosikkini pärjäsivät taas, ja voi kaikkia koettuja tunteita. Niin mahtavaa näyttelijäntyötä! Niin hienoa kerrontaa! Oi auki revittyjä sydämiä! Värisuoran videon aikana piti kyseenalaistaa omaa seksuaalisuutta, kun Shigaraki oli yhtäkkiä kuuma (se ei ole koskaan ollut kuuma), mutta sitten tajusin, että se onkin se mahtava näyttelijäntyö, mikä videosta paistaa. Rintamasuunnan  Hypnosis Mic -video oli myös minulle hillitöntä viihdettä, koska, vaikka sarja ei sinänsä ole minun juttuni, se tuli katsottua läpällä, ja oli kiva bongata kaikkia pieniä viitteitä CMV:tä. Onnea vielä kaikille!

Eihän conikatsomo ole mitään ilman kissankorvia.
Kisan jälkeen olikin sitten aika pallota viimeiset palloamiset, ja lopulta suunnata väliaikaista kotia kohti. Ilta taittui kissapelin lomassa ja omia cosplay-pärinöitä pyöritellessä. Sunnuntaina oli aika palata oikeaan kotiin pohjoista kohti, missä olikin jo tuossa vaiheessa täysi talvi meneillään.

Pimeästä ja syksyisestä Helsingistä palasin Ouluun, joka näytti tältä.
Jos korona ei olisi syönyt kaikkia mahdollisia tapahtumia viimeisen kahden vuoden ajalta ja Cosplayn SM-kisat olisi taas järjestetty jonkin ihan muun tapahtuman yhteydessä, niin en varmasti olisi viitsinyt matkustaa Helsinkiin asti vain yhden päivän takia. Aavikolla tulee kuitenkin jano, joten vettä oli jostain saatava. Se, että SM-kisat olivat tällä kertaa osa Cosvisionia, oli todellakin vain plussaa. Jos/Kun maailma joskus vielä normalisoituu (rokottautukaa/käyttäkää maskeja/peskää käsiä/välttäkää ylimääräisiä kontakteja varsinkin nyt), toivon, että Cosvisionkin kasvaa jälleen isommaksi. Sen verran isoksi, että viitsii matkustaa n. 6 tuntia junalla sitä varten.

Kissapeli oli hauska.
Jännittävänä ilmiönä kuitenkin näyttäytyi taas ohjelmasalien tyhjyys. Miksi cosplay-ihmisiä ei kiinnosta cosplay-ohjelma? Iso osa väestä vaikutti kuitenkin olevan kohtuu nuorta. Joten päädytäänkö tässä jälleen samaan tulemaan, kun Desuconien kohdalla; nuoret eivät käy ohjelmissa?

Vuosi lähenee loppuaan, joten saa nähdä, mitä tämän vuoden puolella ehtii blogiin tuuttaamaan. Tältä erää kuitenkin Fukka kiittää.