Palataanpa asiaan

Hei.

Ööö… Zeldan kuulumisia on päivitetty viimeksi… tammikuussa. Hubs. Koko aikajana on muutenkin nyt ihan solmussa tämän blogin päivityksen suhteen, koska a) unohdin, että kesäkuu on myös kuukausi ja b) olen kerennyt jälleen touhuilla asioita JOTKA EIVÄT OLLEET ALUN PERIN SUUNNITELMISSA. Olkoon tämä nyt tämmöinen arkiostojen siivous -tyyppinen merkintä, jossa saadaan Zeldan peruukkiseikkailu päätökseen sekä taputellaan Nuuskamuikkusen kukkaseppeleen valmistuminen.

Sitten asiaan.

Tähän jäimme tammikuussa.

Viimeksi Zeldan peruukki oli vielä aivan kesken, mutta hyvin jo vauhdissa. Olin lähtenyt jo työstämään hiusrajaa, mutta samalla liimailin vielä ylimpiä kuitukerroksia nutturan pohjaan. Hiusrajan liimaus oli kyllä yksi oppimisprojekti, ja jouduinkin paikkailemaan hiusrajaa useampaan kertaan, kun en ollut ihan tyytyväinen. En ole täysin varma pidänkö tästä tekniikasta, mutta nyt sitä ainakin on kokeiltu.

Hiusraja ja tynkäys valmis!

Vasta hiusrajan ollessa jo jollain tasolla valmis, uskalsin irrottaa peruukin peruukkipäästä ensimmäisen kerran liimauksen aloittamisen jälkeen. Tämä jännitti todella paljon, koska Gwendolynistä oppineena halusin peruukista paremmin istuvan, mutta samalla pohdin tuleeko peruukista liian pieni. Lisäksi olin käyttänyt tähän peruukkiin huomattavasti runsaammin liimaa kuin Gwendolynin, joten se ei ollut yhtään niin anteeksiantava. Alkuun todellakin näytti siltä, että peruukkikypäräni oli liian pieni, mutta pienesti nitkutellen ja omintakeisin manööverein peruukki onneksi sujahti päähän! Jälleen kerran kuitenkin sain löytää omasta kehostani asioita, jotka ovat epäsymmetrisiä, mitkä tällä kertaa olivat luonnollinen hiusrajani ja kallonpyöreys.

Osa etuhiuksista tässä kiinni klipsulla.

Tässä vaiheessa osa peruukin etuosan kuiduista oli vielä liimaamatta, koska liimasin ne vasta nutturan asennuksen yhteydessä. Myöskin pulisonkien kuidut olivat edelleen käsittelemättä ja kahlittuna leteille. Sovituksen yhteydessä löysin pari paikattavaa kohtaa hiusrajasta, jotka onneksi oli helppo hoitaa kuntoon. Ihan täydellistä tai halutunlaista en saanut hiusrajasta edes paikkailuiden jälkeen, mutta nyt se ainakin on tehty.

Tuo worbla-töllerö olisi voinut olla hieman sirompi...

Nyt oli siis lopulta nutturan vuoro. En löytänyt mitään sopivan mallista tai kokoista palleroa valmiina sille pohjaksi, joten se piti tehdä itse. Aseinani oli ”tennispallo”, foliota ja worblaa. Käärin tennarin folioon ja muotoilin sen ympärille lisää massaa foliosta, jotta koko ja muoto möllykässä olisi sopiva. Tämän jälkeen muotoilin worblasta möllykän päälle kuoren, jonka maalasin peruukkiin sopivaksi. En suosittele tätä menetelmää, koska minulla oli suurta vaikeutta saada tuo palloväkerrelmä ulos kuorestaan. Jos olisin käyttänyt oikeaa tennispalloa koko homma olisi pitänyt hajottaa. (Tuo on siis untuvatuotteiden pesemiseen tarkoitettu pesupallo, joka ei ole yhtä kovaa tekoa kuin oikea tennispallo.)

Tätä oli hauska tehdä.

Worbla-kuori sai päälleen karvapeitteen peruukkikuidusta. Tässä kohtaa otin taiteellisia vapauksia kuitujen asettelun suhteen, koska pelissä nuttura on niin kovin yksinkertaistettu. Halusin tuoda vähän enemmän eloa väkerrykseen. Liimasin kuidut palleron sisäpuolelle UHUn Karlsons-liimalla, muotoilin kuidut kulkemaan pallon pintaa pitkin fööniin avulla ja käytin lähinnä Got2B-hiuslakkaa kuitujen kiinnittämiseen palluran päällä. Lopuksi liimasin nutturan kiinni itse peruukkiin Karlsons-liimalla. Halusin liimalle kunnollisen ja pitkän puristuksen aikaiseksi, jotta liimaus varmasti pitäisi, joten kelmutin koko peruukkipään liimauksen ajaksi.

Tässä kohtaa taas mietin sitä, miten tähän kohtaan elämässäni olen päätynyt.

Liimaus onnistui oivallisesti, joten nyt oli aika viimeistellä nuttura sekä koko peruukki. Olin jättänyt peruukkiin kuituja ohimoille, jotka muotoilin ja käärin nutturan ympärille föönin ja runsaan hiuslakan voimin. En siis käyttänyt ollenkaan liimaa tässä kohtaa, jotta tarvittaessa voisin purkaa muotoilun. Näin sain siistittyä ja piilotettua nutturan juuren ja integroitua sen nätisti osaksi muuta peruukkia. Itse tykkään kovasti siitä, miltä lopullinen nuttura näytti.

Melkein valmis

Viimeisenä vaiheena olivat pulisongit, joiden kuidut tupeerasin, leikkasin ja muotoilin. Pienesti siistin niitä vielä näiden kuvien ottamisen jälkeenkin, mutta lopullinen muotoilu tulee tapahtumaan sitten, kun puku oikeasti pääsee käyttöön.

Ylläripylläri: peruukki on painava ja hyvinkin takapainotteinen, joten jouduin miettimään useampia vippaskonsteja, jotta saan peruukin pysymään päässä hyvin ja kivuttomasti. Tähän mennessä paras tyyli on ollut pin-curls-menetelmä, jossa muotoilen omat hiukseni hiusrajan alueelta lättäniksi kiekuroiksi, jotka kiinnitetään pinneillä. Kiekurat estävät peruukkia valumasta taaksepäin ilman sen kummempaa ankkuroimista, mutta luultavasti tulen käyttämään tämän menetelmän tuella myös esimerkiksi peruukkiteippiä.

Tesmasin naaman ja korvat.

Testasin myös hieman meikkiä peruukin sovituksen yhteydessä. En täysin ollut tähän meikkiin tyytyväinen, joten viilaus ja suunnittelu jatkuu. Yritän tavoitella pehmeää ja pyöreää olemusta meikillä. Koska kyseessä on myös pallopääversio Zeldasta, josta ei ole mitään ”tavallisen kokoista” referenssiä, päädyin myös käyttämään täysmustia piilolinssejä tämän puvun kanssa.

Ja sitten osa, jonka meinaan unohtaa jatkuvasti eli tiara, tai minun suussani otsaripa.

Long boi

En voinut tarttua otsarivan tekemiseen ennen kuin peruukki oli valmis tai vähintäänkin päässyt sovitukseen, koska mittasuhteet riippuvat niin paljon peruukista. Olin hahmotellut kaavaa jo aikaisemmin, jotta osaisin valita oikeankokoisen jalokivimuotin, mutta tuolloin tein varmuuden vuoksi kaksi eri kokoista kiveä. Onnekseni kaavahahmotelmani oli juuri oikeassa mittakaavassa, joten pääsin saman tien muotoilemaan! Leikkasin otsarivan pohjan kartongista ja päällystin sen sisäpuolelta tavallisella sekä ulkopuolelta valkoisella worblalla.

Leivinpaperin alla kaava mallina.

Otsan koristukset muotoilin ensin irrallaan worblan jämistä, jotka leivoin yhtenäiseksi massaksi. Punnitsin lääkevaa’alla kaikki osat, jotta niissä varmasti oli saman verran tavaraa :D Asioistahan piti saada symmetrisiä ja yhteneviä. Samalla tein punaiselle kivelle valkoisesta worblasta istutuksen, jolla sen saisi myös kiinnitettyä itse pantaan. Sirppimöllyköitä muotoiltiin ja viilailtiin moneen kertaan ja vielä rutkasti myös pantaan kiinnitettyinä.

Tietenkin piti testata otsarivan koko peruukin kanssa.
Tässä myös peruukin tylli leikattu lyhemmäksi.

Kun otsarivan muotoilu oli valmis ja kaikki mahdolliset pinnat siistitty, silottelin worblan pintaa muutamalla kerroksella Erikeeperiä. Sitten pääsin maalaamaan! Maalasin koko hässäkän ensin kultaiseksi vaahtomuovisiveltimellä, mutta maalin kuivuttua totesin, että en pidä siveltimen jättämästä rosoisesta pinnasta, joten hioin maalin osittain pois. Päädyin lopulta maalaamaan otsarivan uudestaan tavallisella siveltimellä, jolloin lopputulos oli paljon kiiltävämpi, mutta se toi enemmän esiin muotoilun virheitä. En enää kuitenkaan jaksanut rueta uudestaan hiomaan...

Yllä patinoimatta, alla patinoitu.
Kyseessä siis hyvin kevyt patinointi.

Vaikka referenssikuvissa otsaripa on hyvinkin siistin näköinen, halusin pienesti patinoida kolmiulotteisia muotoja. Avainsanana pienesti, koska jossain kohtaa oli taas liian ronskien otteiden kanssa liikenteessä, minkä vuoksi jouduin taas vähän paikkailemaan jälkiäni kultaisella maalilla. Tämä oli kuitenkin ihan hyvä, koska käyttämäni maalin alta patinointi kuulsi läpi tosi kivasti. Patinointiin käytin jälleen kerran nestemäistä patinaa. Patinoinnin jälkeen oli vuorossa enää lakkaus, joka antoi koko otsarivalle hyvin kiiltävän viimeistelyn. Punaisen kiven lakkasin vielä extrakiiltäväksi kynsilakalla.

BTW tämä oli tapani antaa otsarivan kuivua käsittelyjen välillä.

Täten Zelda PUVUN osat ovat siis valmiit! Ovat olleet jo pidemmän aikaa, mutta edelleen puuttuu sauva. Sen tarina on vielä näkemättä, joten Zeldan kertomus ei siis vieläkään lopu tähän. Sauva on aloitettu, sen voin sanoa! En halua kuitenkaan tehdä sitä juostenkusten, joten se saa ottaa oman aikansa.

Minä yrittämässä selvittää sauvan mittasuhteita.

Tämän merkinnän teemana on kuitenkin pään ympärillä pyöriminen, joten hypätään seuraavaan päähineeseen, jonka hurahdin tekemään, eli siihen Nuuskamuikkusen kukkaseppeleeseen. Jopa omassa päässäni tuntuu vähän sillisalaatilta yhdistellä eri pukujen juttuja keskenään samaan merkintään. Haluan vain saada hommat pois päiväjärjestyksestä, jotta voisin keskittyä tuoreempiin asioihin. Kiitos ja anteeksi.

Arabian vanhempi Nuuskamuikkus-muki

Seppele on tosiaan kiva väripilkku muutoin hyvin yksivärisessä puvussa. Aluksi suunnitelmani oli tehdä Muikkuselle vain valkoisista kukista koostuva seppele, mutta sitten homma lähti lapasesta. Yritin käyttää mahdollisimman paljon jo valmiiksi kotoa löytyviä kankaita ja välineitä seppeleen tekemiseen, jotta saisin hyödynnettyä varastojani.

Pipo päreiks!

Seppeleen pohjana käytin alumiinilankaa, jonka taivutin kaksinkerroin jokseenkin säädettäväksi silmukaksi. Päälystin pohjarinkulan villalangalla makramee-solminnalla. Näin sain pohjasta toivotun värisen sekä pinnan, johon pystyisin tarvittaessa ompelemaan tai liimaamaan asioita helposti. Fun fact: villalanka on peräisin pieleen menneestä piposta, jonka purin tätä varten.

Kuivunut Fray Check molemmissa lehdissä...
Päätin myös hylätä tuon vaaleanpunaisen lehden mallin kokonaan.

Kaikki seppeleen kukat on tehty alusta asti käsin jemma- ja jämäkankaista. Mallailin aluksi vain valkoisten kukkien terälehdet, mutta sitten halusinkin tehdä kahden värisiä kukkia. Lehdet on leikattu sellaisenaan kankaasta ja olen sinetöinyt niiden reunat Fray Checkillä. Testasin siis myös vaaleanpunaista kangasta, mutta siinä reunojen sinetöinti jäi niin räikeästi näkyviin, että päätin vaihtaa keltaisiin kukkiin.

Tästä lähtee.

Kaikki kukkien terälehdet on ommeltu käsin samalla tyylillä poimuttamalla ne tyvestä ja vetämällä poimutukset nippuun. Samalla olen ommellut kukat kokoon terälehti kerrallaan. Kasattujen kukkien sisukset olen värjännyt luomiväreillä. Kukkien lisäksi leikkelin erisävyisiä ja kokoisia lehtiä huopakankaasta täyttämään seppelettä. Ompelin noita lehtiä myös kiinni itse kukkiin.

Vähän meh.

Mallailin valkoisia ja keltaisia kukkia seppeleeksi ja totesin, että se näyttää vähän tylsältä, joten kaivelin jälleen kangasvarastojani läpi. Löysin toisen vaaleanpunaisen kankaan, jossa sinetöinti ei näkynyt niin räikeästi, sekä Stellan mekon kankaan jämät, joten päädyin käyttämään näitä kankaita lisäkukkien tekemiseen. Keltaiset ja vaaleanpunaiset kukat ovat tehty samalla mallilla, mutta halusin tehdä oranssista kankaasta jotain erityisempää, joten päädyin tekemään siitä yhden suuremman kukan, keisarinliljan. Tämä oli ainut kukka, jonka inspiraationa käytin oikeasti olemassa olevaa kasvia. Muut olen tekaissut päästäni.

Sekalainen seurakunta kukkia eri vaiheissa.

Myös keisarinliljan sisukset on taiteiltu luomivärillä, mutta lisäsin sekaan myös pieniä pisteitä kangastussilla tuomaan vähän eloa. Kun kukkia alkoi olla tarpeeksi, mallailin niiden asettelua seppeleeksi ja lopulta ompelin ne kiinni villalankaan. Villalanka mahdollisti myös sen, että pystyin jonkin verran liikuttelemaan kukkien paikkaa vielä ompelun jälkeenkin, joten niiden sommittelu oli todella näppärää. Muotoilin kukkien terälehtiä vielä käsin taivuttelemalla ja kääntelemällä jonkin verran ompelun jälkeen. Päädyin asettamaan keisarinliljan samalle kohdalle kuin Muikkusen sulka on hatussa, koska ne sattuivat olemaan lähes saman väriset.

Valmis seppele!

Vielä hatun kanssa.

Ja näin seppele oli valmis! Tämän piti päätyä myös ovikoristeeksi, mutta vielä en ole saanut aikaiseksi nakutella naulaa oveen ripustamista varten. Kuitenkin Nuuskamuikkunen olisi sitten tältä erää taputeltu. Zeldan kanssa painiminen jatkuu, ja vähän haaveilen sauvan valmistumisesta Traconiin, mutta samalla en halua hätiköidä sen kanssa. Valitettavasti myös uudet puvut alkavat taas kuumotella takaraivossa, joten saa nähdä, miten tässä käy.

Fukka kiittää!

PS: Tiedän, että olisi näppärää ja kätevää vain ostaa 3D-malli Zeldan sauvasta ja tulostaa se esim. jonkun palvelun kautta, mutta minulle tässä harrastuksessa on kyse KÄSItyöstä, joten ainakin vielä tuskailen asian kanssa.

Hän saapuu kevään ensimmäisenä päivänä

Tervehdys!

Reilu vuosi sitten sain idean, jota lähdin toteuttamaan kuitenkin vasta vuoden 2026 alkupuolella. En todellakaan muista, että mistä kaikki lähti, mutta nyt ollaan tässä. Puku on valmis ja minä iloinen. Pääsimme myös Riikkiksen kanssa jo kuvailemaan pukua, joten eiköhän ole aika tuutata pukukoostetta bloginkin puolelle. Kyseessä on siis täysin aivopieru puku eli vanha kunnon Nuuskamuikkunen.

Satuin mainitsemaan kyseisen puvun tekemisestä eräälle, joka tokaisi, että: ”No senhän pitäisi olla helppo.” Tämä sai jonkinmoisen lampun syttymään päässä. Mitä jos kuvaisin näinkin helpon puvun tekoprosessin yksityiskohtaisesti tänne blogiin? Olen saattanut jonkun kerran todeta täällä blogin puolella, että jostain puvun osasta (etenkin vaatteesta) ei ole kauheasti kerrottavaa tai raportoitavaa, koska se on niin yksinkertainen. Itse kuitenkin olen hyvin vahvasti sitä mieltä, että yksinkertaisiakin vaatteita voidaan tehdä laadukkaasti ja taidolla, jos niihin halutaan panostaa sekä nähdä vaivaa. Yksinkertaiset puvut myös usein paljastavat, että ovatko tekniikoiden perusasiat hallussa. Joten tästä syystä tällä kertaa luvassa hyvinkin yksityiskohtaista raportaasia Nuuskamuikkusen valmistuksesta ihan juurta jaksaen!

Herra itse.

Heti alusta asti tiesin, että haluan pohjata pukuni pääasiassa 90-luvun Muumilaakson tarinoita -animaation versioon Nuuskamuikkusesta, mutta olin valmis ottamaan joitain taiteellisia vapauksia yhdistelemällä elementtejä muista versioista halutessani. Muikkunen ei kuitenkaan ole minulle mikään kisapuku, joten yhden reffin raameissa pysyminen ei ollut edes tarpeellista.

Aivan vastikään pelasin myös läpi Muumilaakson melodian, josta tykkäsin kovasti.

Pienesti suunnittelin, että Nuuskamuikkunen olisi valmistunut jo 2026 Frostiin, mutta koin jonkinlaisen henkisen tulpan ja tenkkapoon, kun lähdin kaavoittamaan herran vaatteita. Tästä puvusta muodostuikin jonkunsortin henkinen projekti myös. Turhauduin kaavojen kanssa, joten päädyin hankkimaan itselleni apua, eli tilasin muutaman kaavoituskirjan lohduttamaan itseäni. Olen himoinnut ja haikaillut kyseisten kirjojen perään jo monen monta vuotta, joten todellisuudessa Nuuskamuikkunen oli vain viimeinen katalyytti ja tekosyy niiden hankkimiseen.

Että löi tyhjää ja ahdisti.

Frosti meni, ja Nuuskis unohtui hetkeksi, koska päädyin päristelemään Zeldan peruukin ja muiden juttujen parissa. Kevät saapui kuitenkin tänä vuonna oikein rytinällä, mikä sai ajatukset taas palaamaan Muikkuseen, joten asetin itselleni tavoitteen, että Nuuskamuikkunen saapuisi kevään mukana. Kaivoin siis jo aloitetut kaavat esiin ja sain huomata homman rullaavan nyt paljon luontevammin eteen päin.

Vihdoinkin omistan tämän!
Rumasta kannesta huolimatta tämä on erittäin pätevä kirja.

Ja jaarittelujen jälkeen itse asiaan!

Paidan tai… mekon? pohjana käytin Gojon takin kaavaa, mikä ei ehkä lopulta ollut paras mahdollinen vaihtoehto, mutta siitäkin selvittiin. Halusin paidasta kellotetun, jotta se edes jotenkin voisi jäljitellä hahmon muotoa animaatiosarjassa. Ensimmäiseen versioon kaavasta lisäsin kellotusta todella paljon. Tämän jälkeen tein koeversion mekkoasiasta ja totesin, että kellotusta on liikaa. Samalla testasin myös piirtämääni hihan kaavaa, joka myös meni remonttiin, koska en pitänyt sen muodosta.

Tässä oli jo vähän liikaa tavaraa.
Lisäksi huomasin, että tämän kaavat eivät olisi mahtuneet tavallisen levyiselle kankaalle.

Vähensin kaavoista kellotusta, muokkasin hihan kaavaa ja kädentietä miehustan kaavasta. Luotin siihen, että miehustan kaava olisi nyt toimiva, mutta hihasta en vielä ollut varma, joten kankaiden leikkuussa jätin hihan vielä leikkaamatta. Kaavoitin mekkoon myös sivusaumaan istutettavat taskut sekä keskitakasaumalle kiinteän alavaran ja etukappaleelle pääntien muotokaitaleen.

Kaavat ja leikkuusuunnitelmaa.
Hiha vielä vaeltaa.

Kankaana käytin pellava-puuvillasekoitetta, jota sattumoisin löysin myös toimivan värisenä. Halusin ehdottomasti käyttää tässä puvussa luonnonmateriaaleja, koska Nuuskamuikkunen on tunnetusti luonnossa elävä puskajussi. Kappaleiden leikkuun jälkeen silitin tukikankaat alavaroille, muotokaitaleille sekä miehustan sivusaumoihin taskunsuiden kohdalle. Tukikankaiden kiinnityksen jälkeen saumuroin kaikki kappaleet ympäri pääntietä lukuun ottamatta.

Kappaleet tuettuna ja huoliteltuina.

Aloitin paidan kasaamisen taskuista ja sivusaumoista. Taskupussien puolikkaat kiinnitin miehustan etu- ja takakappaleille, minkä jälkeen ompelin sivusaumat sekä taskupussit yhteen. Sitten huolellinen silitys, minkä jälkeen tein taskunsuulle etukappaleen puoleelle alutikkauksen.

Sivusaumoissa 2cm saumanvarat, osittain taskua varten ja osittain vain varmuuden vuoksi.

Taskunsuu sivusaumassa.
Torsti mallina.

Alutikkaus etukappaleen puolella.

Sivusaumojen jälkeen oli pääntien vuoro. Pääntien ompelussa ensimmäinen vaihe, olkasaumojen yhdistämisen lisäksi, oli takakappaleen alavarojen ja etukappaleen muotokaitaleen yhdistäminen. Tämän jälkeen pääsin ompelemaan alavarat ja muotokaitaleen kiinni pääntielle tietenkin oikeat puolet vastakkain. Tuossa samalla alavara tuli ommeltua pussiin takakappaleella. Silitin pääntien sauman mahdollisimman hyvin auki ennen kuin leikkasin siihen kaareville osuuksille aukileikkaukset saumanvaroihin. Sitten oli vuorossa alavarojen ja muotokaitaleen kääntö oikein päin ja alutikkaus lähes koko pääntielle. Pääntien saumanvarat jäivät siis piiloon, minkä vuoksi en niitä viitsinyt saumuroida.

Pääntien osat ennen kääntämistä.
Yllä pääntie etukappaleen puolelta.
Alla takakappaleen puolelta.

Pääntie valmiina.

Jotta alavarat ja muotokaitale pysyvät paremmin paikallaan käytössä ja eivät lähde kääntymään nurinperin, tein pienet trenssiompeleet olkasaumoihin. Ompelin siis miehustan ja alavaran/muotokaitaleen olkasaumojen saumanvarat yhteen muutamalla suoralla edestakaistikillä. Tässä siis pelkät saumanvarat yhdistetään, jotta ommel ei näy vaatteen oikealle puolelle. Nurjalla puolella ei niin väliä. Joskus tämä vaatii hieman kikkailua ompelukoneen kanssa, mutta trenssaus voidaan hyvin tehdä myös käsin. Toivottavasti kuvat selventävät tätä prosessia :D

Ylin: Pääntie/olkasauma vaatteen sisäpuolelta
Keski: Trenssiommel kiinni miehustan saumanvarassa muotokaitaleen alla
Alin: Pääntie/olkasauma vaatteen oikealta puolelta

Tässä kohtaa näytin jotenkin varhaiskasvatuksen opettajalta.

Pääntein valmistumisen jälkeen sovitin valmiiseen vaatteeseen vielä uuden hihan kaavan pohjalta tehtyä testihihaa. Alensin miehustan kädentietä todella paljon alkuperäisestä ja kaavoitin hihan yläosan kohtuullisen leveäksi lisäämällä pyöriölle kevyesti poimutusta. Hiha kuitenkin kapeni aika dramaattisesti rannetta kohti, joten halusin vielä uudella testiversiolla varmistaa, että tämä toimisi. Olisin ehkä halunnut hihan yläosasta vielä hieman leveämmän, mutta en usko, että se olisi toiminut näin kapean ranneosan kanssa. Tällä versiolla siis mentiin.

Vähän piti tästä kallistaa hihan suuntaa, mutta muuten toimi.

Seuraavana vuorossa oli tietenkin hihojen kappaleiden leikkuu sekä saumurointi ympäri pyöriötä lukuun ottamatta. Pyöriön ja kädentien saumanvarat kavennettaisiin joka tapauksessa, joten en viitsinyt turhaan saumuroida pyöriötä. Hihan sauman ompelun jälkeen ompelin pyöriölle kaksi poimutuslankaa ompelukoneen pisimmällä tikillä. Pyöriön saumanvara oli 1,5 cm, ja poimutuslangat on ommeltu noin 1,0 ja 1,2 cm etäisyydelle kankaan reunasta, jotta ne eivät jää kiinnitysompeleen alle. Tämä mahdollistaa sen, että hihan istutuksen jälkeen voi helposti nykiä poimutuslangat vekkulaan pyöriöltä. Ennen hihan istutusta siistin myös törröttävät saumanvarat pois tieltä hihasauman auki silityksen jälkeen.

Saumanvarojen siistiminen ja poimutuslangat.

Hihan kainalosauma
Some call it the blessed seam.

Hihojen istuttamisen jälkeen silitin suman auki, minkä jälkeen silitin molemmat saumanvarat pois päin miehustasta eli hihan puolelle. Tässä kohtaa oli aika kaventaa saumavarat noin 1,0 cm levyisiksi. Minä surutta tein kavennuksen saumurilla samalla, kun huolittelin saumanvarat yhteen. Tämän jälkeen jälleen uusi silitys tavalliseen tapaan vaatteen nurjalta puolelta, mutta silitin pyöriön poimutusta kevyesti myös vaatteen oikealta puolelta, jotta vaate näyttäisi hieman enemmän käytetyltä.

Kädentien saumanvarat silitetty auki.

Vas. Hiha ommeltu kiinni, ei vielä silitetty auki.
Oik. Kädentien saumanvarat kavennettu, huoliteltu ja silitetty pois päin miehustasta.

Vas. Silitetty kädentien sauma ja pyöriön poimutus.
Oik. Silittämättä

Hihan suulle olin jättänyt kaavaan hieman enemmän leveyttä, koska halusin keksiä tavan, miten saisin hihan suuta hennosti poimutettua. Hetken pohdin jotain kevyttä smokittamista, mutta sitten nauroin idealle itsekin, koska vitut jollain Nuuskamuikkusella olisi mitään smokitettua hihansuuta :_D Päädyin hyödyntämään Occamin partaveistä, eli laitoin hihan suihin kuminauhat, jotka pienesti vetävät kangasta poimulle.

Juuri sopivasti poimuttuu!

Sitä olisi luullut, että mekko olisi tässä vaiheessa ollut helman kääntämistä ja nappeja vaille valmis, mutta ei. Tämän kahelin piti päästä vaihteeksi VÄRJÄÄMÄÄN KANGASTA. En siis jostain syystä ollutkaan tyytyväinen valitun kansaan sävyyn, joten tein parit sävytystestit ja päädyin heittämään koko mekon väriliemeen. Vaikka ero alkuperäiseen ei olekaan kummoinen, olen silti tyytyväinen, että päätin vähän sävyttää kangasta.

Vähän vain väriä.

Yritin kovasti saada tästä sävyerosta sellaisen kuvan, jossa molemmat kankaat eivät näyttäisi ihan harmailta.

Vihdoin oli aika lyhentää helma oikeaan mittaan ja rueta pajailemaan nappeja! Ostin Muikkusta varten päällystettäviä nappeja, joita sain naksutella kasaan jokusen kappaleen. Tämä oli jotenkin hirveän mukavaa näpertämistä. Nappien valmistuttua piti tietenkin säätää ompelukoneen asetukset kohdilleen napinläpien tehtailua varten.

Aikaisemmin olen käyttänyt eri merkin päällystettäviä nappeja, mutta nämä oli jotenkin hauska koota!

Napinläpiä testaamassa.

Sivuhuomiona tässä kohtaa se, että syksyllä meille on tullut perheenlisäystä uuden ompelukoneen muodossa, mutta koska siitä puuttuu napinläpijalka, käytän ajoittain vielä vanhaa konettani. Vanhassa koneessa ei sinänsä ole mitään vikaa, mutta uusi kone on hieman tehokkaampi ja tietyiltä osin monipuolisempi kapistus. Olen aikanaan kuitenkin saanut ja hankkinut vanhaan koneeseen hyvän määrän erikoispaininjalkoja, joita vastaavia uudessa koneessa ei ainakaan vielä ole.

Vanha ustava!

Uusi tulokas!

Aina kaihdan eniten vaatteiden tekemisessä kaikkea tarkkaa kohdistushommaa kuten napinläpien ja nappien kohdistamista. Onneksi tässä mekossa ei ollut niitä kuin koko kaavun mitalta. No, kuitenkin. Mallailin aluksi nappien määrän ja sijoittelun, minkä jälkeen laskin matematiikkaa kohdistusmerkintöjä varten. Parhaat välineet kohdistushommissa ovat ehdottomasti gradeerauskolmio ja häviävä merkkauskynä. Kun merkinnät ja ompelukoneen asetukset olivat kohdillaan, piti vain hurruutella napinlävet paikoilleen.

Pahin takana!

Kun napinlävet oli saatu tehtyä, piti tietenkin merkitä paikat napeille. En luota itseeni tai mittanauhaan tässä kohtaa, joten käytin itse napinläpiä nappien paikkojen merkitsemiseen. Asetin mekon liepeet päällekkäin ja napinläven välistä merkitsin kynällä napin paikan vaatteeseen pystysuunnassa. Tämän jälkeen tarkistin vielä nappien etäisyyden liepeen reunasta gradeerauskolmiolla ja merkitsin lopulliset ompelukohdat.

Takakappaleet neulattuna päällekkäin ja merkkaus napinläven läpi toiselle takakappaleelle.
 

Oikeiden kohtien tarkistus gradeerauskolmiolla.

Paita valmiina, napit ommeltuna!

Ja näin mekko oli lähes valmis! Suunnittelin ja mietin paidan kuluttamista ja patinointia, mutta halusin tehdä muut kamppeet valmiiksi ennen tätä. Seuraavana olikin vuorossa housut!

Koska Nuuskamuikkusen housuista ei näy kuin lahjetta, halusin tehdä housuista käyttökelpoiset housut myös cosplayn ulkopuolella. Lähdin kokeilemaan eräänlaista laskoshousumallia, joka on asunut päässäni ilman vuokraa jo jonkun tovin. En viitsinyt tehdä housuista mitään koevedoksia, vaan lähdin suoraan kuosittelemaan mallia oman housujen peruskaavani pohjalta. Käyttöhousuihin piti tietenkin tehdä hyvät taskut, joten kaavoitin myös niiden kappaleet.

Housujen epämääräiset kaavat olkaa hyvä.
Ei mitään testiversioita, we die like men.

Erikoisinta tässä mallissa on tietenkin etukappaleen laskokset, jotka kaavoitin aika rennolla otteella erään näkemäni videon pohjata. Hetken pohdin sitä, miten saisin kuositeltua kaavat niin, ettei etukappaleen yläosaan tulisi tuota hassua kolmiouloketta, mutta lopulta en jaksanut vaivata sillä päätäni juurikaan. Takakappaleelle lisäsin vain jonkin verran väljyyttä koko matkalle, vaikka lahkeiden oli tarkoitus kaventua nilkkaa kohden.

Housujen etukappaleen laskostus.
Nurjalla puolella myös tukikankaat.

Tältä laskos näytti nurjalta puolelta.

Kappaleiden leikkuun jälkeen ensimmäisenä vuorossa oli jälleen tukikankaiden kiinnitys. Tuin etukappaleelta taskujen suut sekä sepaluksen läpän vasemmasta etukappaleesta (oikeasta tämä koko härpäke leikattiin irti), vyötärökaitaleen molemmat osat sekä sepaluksen irtonaisen läpän. Ompelin myös laskokset paikalleen aputikkauksella. Ennen etu- ja takakappaleiden saumurointia ompelin taskut, muotolaskokset ja etukappaleen laskokset kasaan.

Vas. Ulompi taskupussi ommeltu kiinni etukappaleelle oikeat puolet vastakkain
Oik.  Taskupussi käännetty nurjalle ja taskunsuu alutikattu

Taskupussit ompelin Kiban takista jääneen vuorikankaan jämistä. Muuten housukangas oli 100% puuvillaa. Etukappaleelle kiinnittyvän ulomman taskupussin ompelin vinolle taskunsuulle, silitin saumat ja ompelin taskun suun sisäpuolelle alutikkauksen. Sisemmälle taskupussille tikkasin kiinni varsinaisesta housukankaasta varjopalan, joka on se taskupussista näkyvä osa taskun ulkopuolella. Tämän jälkeen ompelin taskupussit yhteen kahdella ompeleella (kestävyyssyistä) ja lopuski vielä saumuroin ne yhteen saumanvaroista. Tämän jälkeen tikkasin taskupussit kiinni etukappaleen vyötärö- ja sivusaumanvaroihin. Ja tässä kohtaa saumuroin loputkin housujen kappaleet.

Vas. Sisempi taskupussin kappale, jossa varjopala kiinnitettynä
Kesk. Valmis tasku nurjalta
Oik. Torsti mallaa

Taskujen jälkeen etu- ja takakappaleet pystyi yhdistämään lahkeiksi, minkä jälkeen ompeluvuorossa oli haarakoukku ja sepalus. Sepalukseen ompelin vetoketjun ja irtoläpän paikalleen oikealle etukappaleelle, vasemmalta kappaleelta käänsin ja silitin sepalusläpän nurjalle, ennen kuin kiinnitin vetoketjun vasemman kappaleen sepalusläppään. Minulle on aikanaan opetettu kolme eri tapaa ommella sepalus, mutta tämä on se, jonka olen itse nähnyt toimivimmaksi.

Vetoketju ja sepaluksen irtoläppä kiinnitettynä.

Ei nämä ehkä vielä housuilta näytä.

Itse yleensä housunsepalusta ommellessa käytän ensin harsintikkiä vetoketjun kiinnitykseen vasemmalle kappaleelle, jotta se on helpompi purkaa tarvittaessa. Tämän jälkeen katson asettuvatko vetoketjun molemmat puolet kohdilleen ja ompelen vasta sitten varsinaisen kiinnitysompeleen lähempää vetoketjun hammastusta. Kun vetoketju on kiinni molemmissa etukappaleissa ja haarakoukku ommeltu, se voidaan päällitikata vasemman etukappaleen oikealta puolelta. Itse myös trenssaan vetoketjun alaosan ja haarasuman taitteesta sekä sepaluksen oikeanpuoleisen irtoläpän kiinni vasemmalle kappaleelle tikkauksen alaosasta. Useimmiten esimerkiksi farkuista löytyvät nämä samat trenssaukset.

Valmis sepalus, valmiissa housuissa.
Punainen nuoli: vetoketjun kiinnityksen harsintikki
Punainen ympyrä: Molemmat trenssaukset tikkauksen päällä
Siniset nuolet; Vyötärökaitaleen tikkaus saumanvaossa oikealla ja nurjalla

Vyötärökaitaleen kiinnityksestä ei ole kuvia, koska tuossa vaiheessa olin työstänyt housuja jo päivän verran ja väsy alkoi painaa. Käytännössä kuitenkin ompelin vyötärökaitaleen kiinni vyötärölle ensin yksinkertaisena oikeat puolet vastakkain, minkä jälkeen käänsin sen kaksinkerroin ja lopullisesti kiinnitin kaitaleen housujen oikealta puolelta tikkaamalla sen saumavakoon huomaamattomasti. Joskus käännän vyötärökaitaleen reunan myös itsensä sisään nurjalla, kun kiinnitän sisemmän reunan, mutta tällä kertaa kangas oli sen verran paksua, että päätin suosiolla jättää sen kääntämättä. Siksi nyt reuna huoliteltiin pelkällä saumuroinnilla.

Seuraavana päivänä sovitin housuja ensimmäistä kertaa kunnolla...

Semmonen vaippameininki...

Ja nehän olivat ihan hirveät. Kuvassa näyttävät vielä kohtalaiselta, kun olen nykinyt ja asetellut laskoksia tarpeeksi, mutta liikkuessa housut näyttivät ihan vaipoilta. Noh, tätä se on, kun testaa jotain uutta vähän rennommalla otteella. Pelastaakseni tilanteen päätin tikata laskokset osittain kiinni, jotta ne eivät pääsisi niin hirveästi pömpöttämään. Tämä auttoi vähän asiaa, mutta sanotaanko, että ihan käyttöhousuja ei näistä sitten lopulta tullutkaan. Nuuskamuikkuselle menee kuitenkin.

Tikkasin päällimmäisen laskoksen reunan tuohon laskosten "kohtaamispaikkaan" asti kiinni. 

Vielä oli jäljellä housujen lahkeiden kaventaminen ja lyhentäminen. En tiedä, mikä aivopieru minulle oli käynyt, kun en ollut mitenkään tarkistanut lahkeiden mittaa kaavoitusvaiheessa. Tämä tarkoitti siis sitä, että lahkeen mitasta piti poistaa yllättävän paljon tavaraa, mutta myös sitä, että kavennusta piti tehdä odotettua enemmän.

Lahkeita lyhennettiin ensin 7 cm, sitten vielä 5 cm. Eli yhteensä sen 12 cm.

Housuja piti kaventaa sen verran reippaasti, että lahkeiden kaventamisen jälkeen myös saumanvaroja piti kaventaa ihan kivasti. Tämän vuoksi lahkeiden saumuroinnit piti tehdä osittain uudestaan, mutta onneksi nämä toimenpiteet pystyi tekemään samassa syssyssä. Lopuksi jäljellä oli vielä lahkeen suun kääntäminen, jonka päätin tehdä käsin ommellulla päärmeellä.

Lahkeen ulkosauma.
Saumanvaroissa näkyy edelleen aikaisemman aukisilityksen jäljet.

Housut ovat valmiit...?

Ja näin housut olivat kasassa!

Tässä kohtaa voin myös mainita Nuuskamuikkusen kengistä, joita yritin metsästää lähes vuoden verran. Lopulta muistin, että omistan nämä ihanat kaunokaiset. Ne eivät ole ihan täydelliset Muikkuselle, mutta paremmat kuin ei mitään. Nuo kengät ovat siis olleet minun luottokenkäni monta monta vuotta, kunnes lopulta kävelin ne täysin puhki korkojen osalta. Onttoihin korkoihin tuli kunnon reiät ja korkojen sisään alkoi kertyä pikkukiviä, joten rahisin matkallani. Käytin nämä kengät siiten suutarilla Nuuskamuikkusta varten, ja nyt ne ovat jälleen täysin käyttökelpoiset! Eikä maksanut kuin 36€ korjata!

Mun murut!

Mutta arvatkaas mitä, en ollut tyytyväinen housujen väriin, joten päätin lopuksi vielä värjätä ne. Tein turhan monta väritestiä siihen nähden, että en lopulta saanut mitenkään onnistumaan niin tummaa väriä kuin olisin halunnut. Syynä voi hyvinkin olla se, että väriliemi olisi pitänyt olla niin hurjan tujua, että minun värivarastoni eivät olisi siihen riittäneet, tai kangas oli jo tuossa vaiheessa niin kyllästetty väristä, että tavoittelemani erittäin tummavihreä ei vain ollut mahdollinen. Lopulta tein niin tujun väriliemen kuin uskalsin ja tuikkasin housut sinne uimaan toivoen parasta.

Tämä oli siirappia.

Ja lopputuloksena oli näin hurja sävyero.

Eihän se lopulta ollut niin tumma kuin halusin, mutta onneksi Muikkunen ei ollut niin vakava projekti, joten näillä mentiin. Aina on myös se mahdollisuus, että yritän vielä värjätä niitä lisää jossain vaiheessa. Jos vain jaksan ja viitsin.

Tämä värjäyssekoilu johti lopulta kuitenkin siihen, että yhdessä ostetut kankaat mekolle, housuille ja hatulle eivät enää sopineetkaan niin hyvin yhteen kuin ostohetkellä. Nokkelimmatpokkelimmat jo varmaan arvaavat, mihin tämä tie on johtamassa. Kyllä, päädyin värjäämään myös hattukankaan.

Tässä nyt oli jotain järkeä.

Kuitenkin ennen kuin hattukangas pääsi uimaan, hattu piti kaavoittaa. Hatun kaavoitus oli lähes puhtaasti matematiikkaa ja geometriaa. Sekä hatun tötterön että lierin pohjana oli aluksi vain ympyrä, josta mittailin ja laskin tarkoituksiini sopivat kappaleet. Aloitin lierin kaavan testaamisen ihan kokonaisesta ympyrästä, josta poistin tasaisesti leveyttä asteittain, kunnes lieri asettui tötterön kanssa halutulla tavalla. Viimeisekei mallailin vielä lierin leveyden omassa päässäni. Jälleen kerran sain järkyttyä siitä, kuinka pieni pääni on. En odottanut, että tulisi enää tässä vaiheessa yllätyksenä.

Lieriversiot 1 ja 2.

Peruukki näyttää omassa päässäni ihan valtaisalta.

Leikkasin hatun kappaleet kaksinkertaisena kankaalta, koska sama kangas tulisi olemaan hatun vuori kauttaaltaan. Vasta osat leikattuani, kappaleet saumuroituna ja sisä- ja ulkokappaleet yhteen ommeltuna värjäsin kankaat. Käytin uudestaan täysin samaa liemiseossuhdetta kuin mekon värjäämiseen, koska kangas hatussa oli samaa kangasta eri värissä. Näin mekon ja hatun värit pelaisivat varmasti hyvin yhteen.

Semmoiset tuli kaavoista.

Hatun osat sävytetty.

Hatun kovikkeena käytin silitettävää huopakoviketta, jonka silitin vuorin kappaleille värjäyksen jälkeen. Tätä varten purin myös aikaisemmin yhteen ommellut vuorikappaleet irti toisistaan. Kun vuorin osat olivat taas ommeltu yhteen ja kokonaiseksi osiksi, yhdistin vuorin ja päällikappaleet toisiinsa ompelemalla lierin reunan kiinni oikeat puolet vastakkain. Reunaan piti kuitenkin jättää kääntöaukko, jotta koko hatun saisi käännettyä nurinperin.

Huopakovikkeen silitys.

Vuori kasassa.

Hattu käännetty ja lähes valmis.

Ennen kuin ehdin sulkea kääntöaukon käsin ompelemalla, huomasin, että lieri on edelleen hitusen liian leveä, joten jouduin hieman sitä vielä lyhentämään. Tämä oli lopulta onni onnettomuudessa, koska tuo ylimääräinen suikale hatun lieristä palaisi vielä pelastamaan hädästä. Tästä kuitenkin lisää kohta.

Tärkeä yksityiskohta.

Hattu itsessään oli tässä kohtaa periaatteessa valmis, mutta suunnitelmani oli tehdä hattuun sulkakoriste, joka Nuuskamuikkusella on nimenomaan 90-luvun animaatiossa. Metsästin kaupungin läpi sulista PÄÄSIÄISEN aikaan, mutta mistään ei tuntunut löytyvän sulkia, oikeita tai muovisia, vaikka höyheniä oli joka kauppa täynnä. Piti siis miettiä, pystyisinkö tekmään sulan jotenkin itse. Mietin kaiken maailman paperit ja softikset läpi, kunnes päätin kokeilla villalankaa.

Huom. huopuva!

Ostin höttöistä villalankaa, jota sidoin pätkissä rautalangan ympärille. Tämä osoittautui yllättävän toimivaksi tekniikaksi, joten tein alkuun kokonaisen harjoitussulan. Kun rautalanka olis saanut harjamaisen olemuksen villalangasta, sinetöin sulan ruodon vielä kangasliimalla, jotta langat eivät kokonaan karkaisi seuraavassa käsittelyvaiheessa. Seuraavaksi siis harjasin langat auki ja pörheiksi. Hygge-lanka oikeni suhteellisen näppärästi ihan tavallisen täikamman avulla (täikampa on minulla yleiseti käytössä peruukkien muokkauksessa, ei onneksi täiden etsinnässä). Silitin pörhen sulan lättänämmäksi silitysraudalla.

Tästä sulka sai alkunsa.

Vas. lankojen auki kampaaminen aloitettu
Oik. Kammattu ja silitetty.

Silityksen jälkeen ohensin ja muotoilin pörheää sulkaa saksilla kuin mitäkin animepojan peruukkia. Testisulasta tuli ehkä enemmän referenssinmukainen, mutta varsinainen sulka alkoi näyttää leikkelyn lomassa niin komealta, etten täysin viitsinyt kyniä sitä niin riutuneeksi. Onneksi tämä on minun pukuni ja projektini, joten voin tehdä mitä huvittaa. Tällä kertaa Nuuskamuikkunen saikin sitten vähän komeamman sulan hattuunsa.

Valmis sulka!

Pohdin kovasti sitä, miten sulan voisi kiinnittää hattuun niin, että sen saa myös helposti siitä irti. Aluksi ajattelin, että teen hattuun napinlävet tai ompelen jotkin lenkit langasta. En kuitenkaan saanut hattua mahtumaan kunnolla enää ompelukoneen alle valmiina ja sulka osoittautui sen verran painavaksi, että lenkit eivät sitä täysin jaksaneet kannatella. Tästä syystä päädyin tekemään pienet ”vyölenkit” sulan pitimiksi (näkyvät yllä kuvassa). Ongelma kuitenkin oli, että olin värjännyt kankaat osissa, joten ylimääräistä oikean väristä kangasta ei enää ollut… paitsi siinä suikaleessa, joka jäi yli, kun lieriä kavennettiin. Suikula piti kirjaimellisesti kaivaa roskiksesta, ja koska se oli kaareva, myöskin siitä tehdyt pienet lenkit olivat hieman mutkalla. Ei onneksi haitannut.

Tämä piti oikeasti kaivaa roskiksesta.

Hän ei ole ihan suora, mutta mikäpä tässä meidän taloudessa on.

Saadakseni hieman vaihtelua ikuiseen ompeluun, päätin tehdä Nuuskamuikkusen huivin neulomalla. (Anteeksi, tiedän hyvin, että omalla murrealueellani puhutaan kutomisesta, mutta oma sanastoni pohjaa vahvasti vaatetusalan ammattisanastoon, joten tulen käyttämään termiä neuloa tässä kohtaa.) Lähdin kokeilemaan paria erikoisempaa neulosta kuten helmineuletta ja puolijoustinneuletta, mutta lopulta en pitänyt niiden ulkonäöstä. Osittain myös siksi, että ne eivät sopineet ihan omalle käsialalleni. Tämän vuoksi päädyin käyttämään huivissa ihan tylsää ja tavallista sileää neuletta. Lankana minulla oli luotettava Nalle-lanka.

Tämä on nyt sitä puolijoustinneuletta.
En tykännyt.

Koska kuitenkin näytti siltä, että huivin neulomisessa menee sata vuotta, tein pikapikaa myös ihan kankaisen huivin varalle. Toinen huivi oli hätävarana myös sitä varten, että vihaisin neulottua huivia ja heittäisin sillä lopulta vesilintua. Näin ei onneksi käynyt, vaikka omat haasteensa sileässä neuloksessa olikin. Se nimittäin meni makkaralle. Myöskin, vaikka mittasin neulokseni kankaisen huivin mukaan, siitä tuli lopulta liian pitkä. Päädyin purkamaan noin 25 cm tuotostani.

Makkara ja varahuivi.

Ylempi kuva on siis ennen purkamista.

Höyrytys onneksi auttoi makkaroitumisen vähentämisessä hurjasti, vaikka se ei sitä täydellisesti poistanutkaan. Lopulta kuitenkin neulotusta huivista tuli ihan kiva. Nyt kuitenkin haaveilen siitä, että lähtisin tekemään vielä uuden huivin jollain jännittävämmällä neuloksella, koska enää ei ole hätää ja kiirettä saada huivia valmiiksi. Sittenpä olisi Nuuskamuikkusella huiveja, mistä valita.

Kuvasi: Riikkis
Kunnon suttukuva malliksi :D

Näin ollen puvun vaateosat olivat kaikki valmiit, joten oli aika kääntyä peruukin puoleen. Peruukki on tilattu mistäpäs muualta kuin CosCraftltä. Mallina myös jälkeen kerran Ash, ja tällä kertaa värissä Chestnut Brown. Vaikka yleisöltä tuli pyyntö, että olisin tehnyt kaljun version Muikkusesta (varhaisista sarjakuvista), päätin kuitenkin kääntyä enemmän tuuheatukkaisen Kuka lohduttaisi nyytiä? -version puoleen.

Tämä kuva Muikkusesta elää päässäni ilman vuokraa.

Tässä vielä kunnolla esittelyssä.
Ash - Chestnut Brown

Peruukin käsittely lähti niskasta lyhentämällä ja harventamalla kuituja. Tämän vaiheen jälkeen kiharsin kuidut ylöspäin muotoiluraudalla kerros kerrokselta, minkä jälkeen siistin saksilla vielä pöheikön muotoa. Käytännössä tämä oli se käsittely, minkä koko peruukki sai kokea. Ylimmät kerrokset ja etuhiukset muotoilin hieman taipumaan myös sivuille. Minulla on tapana leikata kaikkiin peruukkeihin niin sanotut pulisongit, joilla piilotan peruukin reunan korvan viereltä. Lähes aina liimaan nuo pulisongit myös kiinni naamaani hiuslakalla, jotta peruukki näyttäisi luonnollisemmalta päässä. En käyttänyt juuri ollenkaan hiuslakkaa tämän peruukin muokkaukseen. Vain oikeastaan nuo pulisongit on muotoiltu lakalla. Loppupelissä tämä oli todella yksinkertainen peruukki muotilla.

Tämä oli aika systemaattista.

Paksu ja hassuhan tämä on kuin mikä, mutta muistuttaa minua myös eräästä lentopallopojasta :D

Tein alustavan meikkitestin Nuuskamuikkuselle ja muokkasin meikkiä hieman myös kuvauksia varten, mutta vielä en ole keksinyt toimivaa tapaa meikata nenääni ”leveämmäksi”. Tämä vaatii siis lisää kokeiluja. Lisäksi tilasin Muikkuselle uudet ruskeat ja todella isontavat piilolinssit, mutta ne asustelevat vielä toisessa ositteessa, joten olen testannut ja käyttänyt tähän mennessä vanhoja linssejä, jotka eivät ole niin peittävät kuin uusien pitäisi olla.

Ensimmäinen meikki.

Herra käytännössä valmiina.
Tässä mukana varahuivi.

Muikkusen tarina ei täysin lopu vielä tähän, koska minulla on kokonaan esittelemättä herralle kuuluva erikoisasuste, jonka tarkoitus on ajaa myös ovikoristeen virkaa jossain vaiheessa. Kaikkien muiden tapaan ihastuin Nuuskamuikkusen kukkaseppeleeseen, joten tein hänelle myös sellaisen. Aion kuitenkin ympätä seppeleen väkertelyt toiseen merkintään, ja päättää tämänkertaisen tarinani tähän kohtaan.

Käytän siis pukuja tehdessäni Cosplanner-sovellusta, josta voin seurata pukujen etenemistä.
Nuuskamuikkusen suunnittelu alkoi aika tarkalleen vuosi ennen puvun valmistumista :D

Ehdimme tosiaan Riikiksen kanssa kuvaamaan Muikkusta juuri kesän kynnyksellä. Tässä kirjoitellessani en vielä ole edes nähnyt raakakuvia, mutta Riikkis räpsi muutamia kännykkäotoksia, jotta pääsin päivittämään Instagramia. Mielenkiinnolla odotan, että mitä on saatu aikaan. Osittain sen vuoksi, koska en osaa yhtään arvioida, miten hyvin meikki tuolloin onnistui. Siitä saattoi tulla aika tumma ja voimakas.

Kuvasi: Riikkis
Minä vähän editoin.

Oli myös parhaat varusteet ja rekvisiitat kuvauksiin.

En luultavasti enää koskaan tule kirjoittamaan näin yksityiskohtaista merkintää yhtään mistään, koska olihan tämä saatana työmaa. Ihan oikeasti olen työstänyt tätä enemmän kuin viikon päivät. Veikkaan, että tästä tuli lopulta blogihistoriani pisin merkintä. Tai ainakin siltä se tuntuu... Halusin kuitenkin nyt kerrankin tuoda esille sen, mitä niin sanottu yksinkertainen tai pelkästään ompeluun painottuva puku pitää sisällään. Samalla varmaan paljastin oman mielenterveydellisen tilani, koska miten voi olla, että muka taas piti värjätä?!?!?! Ehkä vielä joskus paranen tästä sekoilusta.

Nyt, jos koskaan, on pakko käyttää tätä.

Fukka kiittää, jos jaksoit tänne asti!

PS: Desucon jää tänä vuonna välistä, vaikka kovasti olisin sinne halunnut päästä. Aina ei hommat mene suunnitelmien mukaan :(