Tuskani värien kanssa

 Hei taas!

Edelleen elämme elämää koronan määrittämällä tavalla (tai ainakin toivon, että kaikki näin tekisivät) eikä siksi hirveästi ole tapahtumia tai muita kokoontumisia cosplayn saralla hirveästi ollut. Pukujen tekeminenkin on omalla kohdallani hieman paikallaan junnaavaa tällä hetkellä, koska teen kokeiluja ja testejä toisensa perään. Tietenkin totuttelu uuteen elämänrytmiin on myös osasyynä. Huoh.

No, jotain on sentään touhuttu. Tämän hetken projekteista kertoilen sitten, kun niistä on vähänn enemmän kerrottavaa. Useampaa pukua on kuitenkin tullut kuvattua tässä kuluneiden kuukausien aikana, joten kertoilen hieman siitä.

Hyppelin kesällä jälleen mummun pusikoihin pukuni kanssa, kun Gwendolyn pääsi toista kertaa koskaan päälle. Tämä oli lähes kokonaan ex tempore -idea, joka lopulta päättyikin lyhyeen, kun sade yllätti toden teolla.

Kuvasi Kide

Gwendolyn ei siis ole päässyt päälle sitten Japanin, koska noh... monesta syystä. Puvussa on paljon osia, jotka pitäisi korjata, mutta en ole jaksanut. Vähän harmittaa nyt myös se, että puku on tällä hetkellä iso, eikä siksi istu enää kunnolla päälle. Istuvuuden korjaaminen olisi ihan oma työmaansa, jos ikinä siihen jaksan ryhtyä. Yritän kaivella motivaationi jostain syövereistä jossain välissä, että saisin puvun kuntoon. Gwendolyn on kuitenkin syönyt jo tässä vaiheessa paljon vaivaa, aikaa ja resursseja, joten olisi tosi sääli, etten ikinä pääsisi käyttämään sitä missään tapahtumassa tai kunnolla kuvattavana. Olisi myös ihan kiva, jos pukuun olisi tyytyväinen.

Kuvasi Kide

On myös ollut haaste käyttää nämä kuvat kuvanmuokkauksen läpi, koska tietokoneen näytön värit heittävät härän pyllyä. Jostain syystä edes värien uudelleen määritys ja kalibrointi ei ole kokonaan korjannut asiaa. Nyt ollaan jo paremmassa tilassa, mutta jostain syystä näissä Gwendolynin kuvissa ongelma näyttäytyy kaikista eniten.

Sitten vähän tuoreempaa settiä. wooditus ja minä ruokimme pahinta cospaly nälkää Halloweenin alla sillä, että kuvasimme jokusta asua. Pohdinnassa oli kuvata ihan ulkona ja miljöössä, mutta keli ei ollut ystävä, joten tyydyimme sisätiloihin. Minä olen pikkuhiljaa haalinut kasaan tarpeita pienoisen amatööri-kyny-studion rakentamiseen (kiitos TikTok ja korona), joten päädyimme hyödyntämään sitä.

Lavasteissä käytettyjä kankaita, pari jalkalamppua ja lakana + woodi ja älytön määrä roinaa.

Omasta komerostani löytyy kyllä hahmoja, joita haluaisin kuvata, mutta hieman piti miettiä, että keille tällainen kynystudio mahdollisesti sopii. Kohaku pääsi kuvattavaksi, koska hänestä ei juuri mitään kuvia ole ja hahmona sopii oikein hyvin studiomaisiin kuviin. Aamusta sitten meikkiä naamaan ja menoksi.

Saan vihdoinki vaihtaa tuonne komeron puolelle paremman kuvan Kohakun koko puvusta.
Kuvasi: woodi

Aikaisemmat meikit Kohakulla eivät ole olleet niin onnistuneet, joten kokeilin vähän erilaista tällä kerralla. Myös peruukki sai hitusen uudemman olemuksen, kun se piti muotoilla kokonaan uudestaan. Muuten oli jotenkin hirmu hyvä olo Kohakun vaatteissa. Ehkä puuttuva yletön stressi puvusta ja muusta oli asian takana kuka ties?

Oli jännittävää yrittää olla herkkä ja jokseenkin iloinen, kun yleensä tuppaan pukuilemaan kaheleita tai mutrusuita.
Kuvasi: woodi

Oli hirmu mukava olla taas puku päällä. Omat aikataulut ovat olleet hieman hektiset ja kiinnostukset vähän siellä täällä, joten tämä oli hyvä lomanollaus. Tapahtumia, kisoja ja ihmisiä on niin pirun ikävä tässä vaiheessa, että pienikin pyörähdys puvussa on taianomainen. Yhyy!

Toisena pukuna itselläni oli Keith, josta nyt ei ole olemassa oikestaan kuvan kuvaa (itseottamiani kuvia en laske). Keith pääsi myös päälle koko komeudessan ensimmäistä kertaa, koska enhän ole poikaa päässyt käyttämään missään.

Keithkin saa nyt tällasen puvunesittely kuvan.
Kuvasi: woodi

Avaruusaluksia ja -asemia ei täällä kovinkaan viuhu, joten pojalle hyvin kelpaa kynystudio. Keith on mukava ja rento pukuna, joten ihan odotan sitä, että poika pääsee jonnekkin tapahtumaan joskus. Ainoa asia, joka vaatii hieman korjausta ovat kengät, jotka pitemmässä käytössä alkoivat hieman hiertää.

Kerrankin ase, joka on oikesti osa pukua.
Kuvasi: woodi

Kuvanmuokkauksen väriongelma ei ole hävinnyt mihinkään ja Keithin kuvat tuottavatkin hieman haastetta. Ongelma näkyy eniten kuvien sinisyydessä ja, koska oli hyvä idea kuvata Keithiä liilan valon alla, ovat värit mitä sattuu ainakin minun puhelimeni näytöllä. En nyt oikein tiedä, että kumpaan näyttöön sitä pitäisi uskoa; tietokoneen vai kännykän?

Yhden vanhuspuvun vedin ylleni myös; Haurun. Haurua on kuvattu joskus ja woodi on kanssani leikkinyt myös pariskuntaa Sophiena, mutta en ole koskaan ollut ihan hirveän tyytyväinen kuviin. Millon missäkin takki tai jokin muu on ollut huonosti tai naamani vailla ilmettä.

Sain vähän päivittää meikkejä.
Kuvasi: woodi

Hitusen oli ilmassa taas lahnanaamaisuutta, mutta onneksi Hauru voi olla myös vaan nätti ja fab. Kaikista kolmesta puvusta Keith oli ehdottomasti vaikein kuvata, koska hän edustaa juuri sitä mutrusuuosastoa, jonne aina välillä harhaudun. Hauru oli naamasta huolimatta ihana.

Kuvasi: woodi

Värivalot, joita käytimme kuvattaessa, ovat antaneet minulle suurta iloa. Paljon niiden ja kuvaamisen kanssa on opettelua vielä, mutta niillä on hauska leikkiä. Haurunkin kohdalla testailimme suunilleen kaikki vaihtoehdot läpi. Siinä näki hyvin, miten valon väri vaikuttaa niin suuresti tunnelmaan ja muun muassa siihen näyttääkö ihminen elävältä vai kuolleelta.

Minä jatkan tuskailua kuvanmuokkauksen kanssa, mutta olen hyvin iloinen, että minulla on taas uutta materiaalia harjoitteluun. Tuntuu vain taas siltä, että intoa ja tarmokkuutta olisi, mutta ei aikaa. Onneksi tässä ollaan taas siinä tilanteessa, ettei voi nähdä ketään tai mennä mihinkään. Ehkä sillon ehtii tehdä jotain...

Fukka kiittää!

PS: Mopo karkasi ja syöksyin pää edellä hartsin valamisen maailmaan ihan uudella tavalla. Postiluukku kolisi, kun sisään vyöryi hirmuinen määrä kaikkea uutta ja jännää hartsisälää.

Todellinen ongelmanuori

Hei taas!

Hetkeksi olen kerennyt irroitautua cosplay-jutuista, mutta vain siksi, että tekemistä muuten on ollut niin hurjasti. Blogia en ole ehtinyt edes muistamaan. Haluan kuitenkin purkaa tämän viimeisimmän tekeleeni, ettei blogitauko veny ihan minne sattuu.

Tamakin jälkeen olin jälleen kerran siinä pisteessä, että halusin jotain värkättävää ja kuitenkin mielekästä. En kuitenkaan jaksanut aloittaa mitään suurta ja ihmeellistä, koska meh. Päässäni pyörähti idea puvusta jos toisesta, mutta se, joka sai tuulta alleen, oli Keith Voltronista.

Ihana ongelmanuori on hän.

Voltron ei ole mikään suosikkisarjani, mutta se on onnistunut viihdyttämään minua kuitenkin hyvin paljon. Sarjassa on muutama hahmo, jotka kutkutelevat cosplay-mielessä; Shiro on hahmona hyvin mielenkiintoinen ja Allura puolestaan on visuaalisesti miellyttävä. Kuitenkin se syy, miksi päädyin valitsemaan Keithin on se, etten tunne sopivani Shiroksi tai Alluraksi. Shiro kuuluu sarjaamme 'Massiiviset miehet, joilla on leukaa ja lihasta'. Siinä on monta ominaisuutta, joita en tunne omaavani. Alluran viehättävyyteen puolestaan minun kohdallani vaikuttaa vahvsti hahmon tumma hipiä. En näe kalmankalpean minäni saavutavan sitä värien harmoniaa, joka Alluran hahmodesignissa on vahvasti läsnä.

En tunne sopivani edes rimpula Keithiksi, mutta pidän hänen alkukausien designista sen verta kovin, että heitin taas epäsopivuudellani vesilintua.

Lähdinkin sitten täysin soitellen sotaan... taas.

Keithin takki on palapeli muotoja ja värejä. Halusin käyttää samaa kangasta kaikissa muissa osissa, paitsi resorissa. Ostin siis valkoista toimikaskangasta, jonka värjäsin punaiseksi ja keltaiseksi.

Ekalla oikein!

Tein tietenkin taas testit väreistä, mutta tällä kertaa heti ensimmäiset testit olivat juuri sopivat! Jee jee! Keltaista ei tarvinnut värjärä kuin pari pientä palaa. Punaista taas piti värjätä isompi määrä, koska myös Keithin kengissä on punaisia osia.

Samaan aikaan takki oli hyvin simppeli, mutta kaikkien mittasuhteiden fiksailu vei aikaa. Lopullinen ompeleminen oli hauskaa, koska kokonaisuus muodostui jo pelkästä värimaailmasta. En tiedä miksi, mutta tuntuu siltä, että en kovin usein tee pukuja, joissa yhdessä vaatteessa yhdistyisi useampaa väriä samalla tavalla. Oli jännnää.

Takin miehusta ja hihat ennen kasausta.

Tässä kaulus on vielä liian korkea.

Suttukuva on suttu :C

Sitten se resori... Tarkoitus oli tehdä ihan kunnon resori joustavasta kankaasta, mutta värjäysyritykset eivät oikeen onnistuneet. Minulla oli varastoissa valmiiksi paksua, puhtaanvalkoista trikoota, jota halusin käyttää resorikankaana. Tein hirmuisen määrän väritestejä, mutta en päässyt mitenkään lähelle haluttua sävyä. Tein yhden testin samalla kankaalla, josta muut takin osat olivat, ja lopputulos oli ihan eri kuin trikoon kanssa. Luulin tuon trikoon olevan 98-100% puuvillaa, mutta ei kai se sitten ollutkaan.

FUUUUUUUUUUUUUUUUUU!

Kuten kuvasta näkyy kaikki yritykset värjätä tuota trikoota olivat enemmän tai vähemmmän mutaisen värisiä. Takin toimikaskangas kuitenkin näytti jo ensimmäisen testin jälkeen oikealta, joten päätin lopulta tehdä resorikappaleen siitä. Loput kankaasta uimaan liemeen ja hupsista.

Oikealla se, mitä haettiin, ja vasemmalla se, mitä sain.

Perse. Väripuntarini tarkkuus ei riittänytkään tämän värin annosteluun. Sitten piti etsiä uusi vaaka, joka kykenee punnitsemaan 0,1g tarkkuudella.

Lopulta sain kuin sainkin kankaan värjättyä oikean väriseksi, mutta monta yritystä ja paljon hermoja se tällä kertaa vaati.

Tässä kaikki väritestit, jotka on resoria varten värjätty.
Alimpana lopullinen kangas.

Resori saatiin värjättyä ja siinä välissä ompelin myös housut. Epäonnekseni jouduin huomaamaan, että housukankaassa on useampi iso värivirhe. En ollut huomannut näitä virheitä ennen kankaiden leikkuuta ja ompelua. Pohdin ja mähkin jaksanko tehdä kokonaan uudet housut, mutta samaan aikaan inhosin näitä housuja, koska värivirheen lisäksi ne olivat materiaalina hieman inhottavat päällä.

Valmis takkia ja T-paita.
Housut vielä pohdinnassa.

Kuitenkin päädyin ostamaan uuden housukankaan. Päätin suorilta käsin ostaa samaa kangasta, jota käytin Tamakin housuissa, koska se oli kiva päällä ja sopivan joustava. Lisäksi minun ei tarvinnut kuin pyörähtää kangaskaupassa kaikkien hullujen korona-ompelijoiden seassa, kun tiesin, mitä hain (siis en koskaan ole nähnyt niin paljon asiakkaita kangaskaupassa kuin nyt koronan aikaan). Se oli hyvä päätös! Uudet housut ovatkin paljon kivemmat ja mukavammat päällä.

Eipä niistä hirveästi tässä näe, mutta ovat paremmat kaikin puolin.

Kengät olivat samalla ihanat ja hirveät. Hieman jännitin osaanko tehdä moisia kenkiä ja kuinka siististi, mutta tuli niistä ihan kivat.

Pohjakenkä

Ostin nämä pohjakengät alunperin Minalle, mutta päätin kuitenkin käyttää niitä Keithissä, koska sain toiset vanhat ja rikkinäiset kengät äidiltä, jotka sopivat Minalle myös. Leikkasin varret lyhemmiksi ja irrotin vetoketjut kengistä kokonaan. Tuon jälkeen perinteisesti kelmutin kengän ja jalkani, teippasin ne ja piirsin kengän kaavat teipattuun jalkaani. Näistä kaavoista tein kenkäproton, johon muokkasin vielä saumanpaikkoja uusiksi.

Uhrasin tähän pieleen menneen värjäyskankaan.

Nämä kengät oli hauska ommella. Niin paljon kulmasaumoja! Ompelin kaikki kappaleet kaksikerroksisina, että kangas saisi vähän enemmän ryhtiä. Kangas oli sama kuin takissa ja housuissa, jotta sävyt eivät poikkeaisi toisistaan. En yleensä halua käyttää puuvillakankaita kengissä, koska se likaantuu niin helposti ja siitä näkyy liimausjäljet helposti läpi.

Lähes kasassa

Tässä vielä höpsö kuva saumoista sisäpuolelta.

Ihan ongelmitta ei mennyt näiden kenkienkään kanssa. Punainen kangas ei riittänytkään kenkien varren käänteeseen, joten jouduin värjäämään uuden palan kangasta ja toivomaan, että se olisi tarpeeksi saman sävyinen kuin muut punaiset osat. Ihan samaan sävyyn en päässyt, mutta tarpeeksi lähelle heti ensi yrittämällä. Pisti jännittämään.

Liimausvaiheessa, aivan loppusuoralla onnistuin myös jotenkin ihmeellisesti tahrimaan toisen kengän verellä... Hyvä minä.

Että ottaa päähän.

Ehkä kaikista jännittävin osa Keithin projektia oli tikarin tekeminen. Kerrankin sai työstää proppia täysin rauhassa ja huolella. Outo tunne oli se, mutta hyvin tyydyttävä tietyllä tavalla.

Minun versioni.

Aloitin tietenkin piirtämällä tästä alati muuttuvasta kirjeveitsestä kaavan ja mallain, jonka mukaan lähdin työstämään tikaria.

Runkona käytin kartonkia, jonka molemmin puolin liimasin pari kerrosta softista kolmiulotteisuuden aikaansaamiseksi. Tämän koko hässäkän voileipäsin tavallisella worblalla, jotta saisin siihen tarpeeksi lujuutta. Ensimmäisellä kerralla tikarista tulikin tässä vaiheessa niin ruma, että päätin tehdä uuden alusta asti. 

Vaiheita

Kun olin hieman muistellut sitä, miten normaali worbla käyttäytyy, niin onnistuin paljon paremmin tässä yritelmässäni. Toiseen versioon tein viistot reunojen täytöt mustalla worblalla, koska se on hieman paremmin muovailtavissa ja väriero jätti näkyviin selkeästi rajan, missä terän viisto kohta alkaa. Kahvaa paksunsin tavallisella worblalla. Tähän tikariin onnistuin upottamaan paljon muista projekteista jääneitä hukkapalasia. Worbla-kerrosten jälkeen gessosin ja hioin terän useaan otteeseen, jotta saisin siitä mahdollisimman sileän.

Kivi vasta mallailussa.

Gesson jälkeen kiinnitin nuo ihme siivekkeet myös kiinni tikariin. Ne ovat softispaloja, jotaka on voileivätty worblalla, mutta niitä en lähtenyt gessoamaan. Niiden kiinnityskin on vain worblalla. Tämän jälkeen sivelin tikarin Erikeepper+vesi-liuoksella varmaan lähemmäs 20 kertaa, jotta saisin tikariin sileän ja kestävän pinnan. Siitä tuli hyvin kiiltävä.

Kivet puolestaan ovat Worbla's Crystal Artia. En edes harkinnut niiden valamista, koska a) se olisi ollut turhan kallista ja b) en luota omiin valuutaitoihini. Siksi siis päädyin crystal artiin.

Hän samea.

Ensin tein kaksi täysin kirkasta möllykkää. Joitain kuplia ja ilmarakoja kiviin jäi, enkä vielä ole varma, onko olemassa jotain keinoa saada ne pois tällaisista isommista kappaleista. Kuvio, joka kivissä näkyy, on valkoista paperia, liimattuna kartonkiin ja maalattu hopeaksi, jotta se heijastaisi hieman valoa. Tämän jälkeen se on liimattu lakalla kiven taakse.

Itse väritys taas on saatu aikaan copic-tusseilla kiven takapuolelle. Väritin ensin kiven ja kuvion reunukset punasävytteisellä violetilla tussilla, minkä jälkeen väritin muun taustan sinisellä tussilla ja nopeasti perään samaisella violetillä päälle, jotta värit hieman sekoittuisivat. Lopuksi lakkasin kiven kauttaaltaan useaan kertaan ja liimasin sen taakse foliopalan.

Blöm

Kivet eivät ole mitään parhaimpia tai hienoimpia ja varmasti joku taitava valuosaaja olisi saanut niistä paljon siistimmät. Silti minä tykkään niistä. Jotenkin ehkä pidän niiden rosoisuudesta ja kärsineestä ulkomuodosta. Tavallaan se myös sopii niille tikarin tarinan puolesta.

Ennen kivien kiinnitystä tikari sai päälleen hopeisen spraymaalin ja hieman patinointia ynnä muuta akrylimaaleilla. Totesin kuitenkin, että tarvitsen paremmat akrylimaalit, koska en meinannut saada sekoittaessa tasaista maalia aikaan ollenkaan.

Hän valmis!

Kivien ja maalin jälkeen lakkasin vielä koko tikarin moneen kertaan, jotta se kiiltäisi hienosti. Maalit hieman tuhosivat kaunista, tasaista ja sielää pintaa :C Lopuksi kahvan ympärille liimasin vinokaitalenauhan.

Tikari kulkee Keithin mukana vyöllä olevassa tupessa. Vyön prosessista tai vyöpussukoiden tekemisestä en muistanut ottaa kuvia. Hubs. Viritelmä ei ole kummoinen; vyö kankaasta, solki worblasta ja sen päällä liima+vesikäsittely. Pussukat on ommeltu muotoonsa, sisällä on vuori ja keinonahasta tukirakenne.

Tämmöinen ihmeellisyys.

Tuppi on EVA-muovia ja kooltaan hitusen isompi kuin tikari itse. Tikari sujahtaa sisään helposti, mutta ei kuitenkaan lipsahda vaivihkaa ulos. EVA:n liimattavat reunat on leikattu viistoon siistin saumakohdan aikaansaamiseksi. 

Siin he.

Tupen päälle tein kierrätetystä trikookankaasta ns. sukan, johon on ommeltu kuja, jonka läpi vyö kulkee. Sukka on liimattu tupen suulle kiinni ja kuviointi on maalattu kangasmaaleilla. Tupen kaavaan piirsin kuvioinnin rajat, jotka vain tummensin, kun tuppi oli jo sukan sisällä. Teippasin rajat vielä maalarinteipillä, ettei tarvinnut maalata vapaalla kädellä.

Hienosti näkyy siistimättömät saumanvarat tuossa keskimmäisessä kuvassa.

Tuppi on tosi kevyt, mutta veitsi ei, joten yllätyin siitä, miten hyvin se oikeasti pysyy vyöllä ja vyö päällä sen kanssa. Myös näin sivuhuomiona; omaa takapuolta on vaikea kuvata.

Anteeksi jälleen suttukuva :C

Tikari ja sen tuppi ovat ehkä lempiasioitani tässä puvussa. Lähinnä ehkä toimivuuden takia. Tikarissa on kuitenkin paljon parantamisen varaa. Tuppi taas oli reffeissä niin ruma, että tein siitä tarkoituksella vähän nätimmän :D

Tein Keithille myös hanskat! Ja juuri, kun sain ne valmiiksi, äiti kysyi oleellisen kysymyksen; "Eikö noita olis voinu ostaa?" ... Niimpä. Varmasti olisi tai olisihan minulla ollut kaapissa valmiina hyvät resuiset hanskat, joista ne olisi voinut modata. Tämän saman kysymyksen kysyin itseltäni myös siinä vaiheessa, kun Keithin T-paita valmistui.

Ite tein ja säästin, kun jämä kankaista tein!

Vielä loppuun asiaa peruukista. Tuosta ainoasta osasta, joka on vielä kesken. Peruukkikaupat menivät kiinni koronan vuoksi, eikä hirveästi innostanut rueta tilaamaan peruukkia Kiinasta asti. Onneksi löysin erään vanhan peruukin, joka hyvin jouti uuteen käyttöön.

Karvaotus.

Tämä peruukki kuului aikanaan Alexille. Tuo nainen ei tule näkemään enää päivänvaloa, joten hyvä laittaa peruukki kiertoon. Onneksi en vielä 2012 ollut kovin kummoinen peruukinleikkaaja, koska Alexin lyhyen otsiksen lisäksi peruukista löytyy myös paljon leikkaamattomia otsahiuksia. Halusin tähän peruukkiin kuitenkin lisää tuuheutta, joten ompelin siihen lisää kuitunauhoja melkein kokonaisen toisen peruukin verran.

Ihanaa, kun tässä vaiheessa harrastamista näitä matskuja vaan löytyy jostakin.

Hänestä tuli kaunis.
Ja minulla naamassa Tamakin meikit :D

Peruukkia en ole sen enempää ehtinyt muokkaamaan, koska muita askareita ja tekemistä on pukannut listalle viime aikoina niin kovasti.

Mikään osa tästä puvusta ei syntynyt ilman jotain kikkailua tai ongelmanratkontaa. No, nyt ollaan voiton puolella. Jahka saan jonkun sauman, niin yritän saada Keithin 100% valmiiksi. Sitten voin taas hyvällä omallatunnolla siirtyä seuraavaan pukuun :D

Fukka kiittää!