torstai 31. joulukuuta 2015

Soutaa ja huopaa - 2015

Momoi!

Aika kuluu ja minä panikeeraan, koska joulu, miksi sekoitat aikatauluja, ja oon kipeä. Sora on ihan hyvällä mallilla, mutta jos tässä koko ajan meinaa tulla jotain tielle, etten voi tehdä pukua eteenpäin, niin voi tulla kiire. Aina vaihtoehtona on, että jätän Keybladein tekemättä, mutku niin kovasti tahtoisin. Nyt en kuitenkaan voi kykkiä lattialla pää alaspäin kaavojen keskellä, koska menee taju, joten kirjoittelen puoliksi makuuasennosta.

On siis aika perinteisen ’mitä tuli tehtyä ja miten meni niinku noin omasta mielestä?’ -koonnin. Näin tähän hätään mielikuva tästä vuodesta on ihan positiivinen, vaikka se voi kyllä hyvin muuttua tässä, kun alan muisteloimaan. Vähän oli taas uuden tyyppisiä kokemuksia mukana tässäkin vuodessa ja tunnen oikeasti oppineeni jotain tärkeää ja olennaista tietyistä asioista. Mutta! Eteenpäin!

Kuvasi Kis
Frostbite ja Aqua aloittivat vuoden aika huikeissa merkeissä. Pääsin tuomaroimaan sellaiseen kisaan, jossa oikeasti tunnen olevani vahvuusalueellani, minkä lisäksi kanssatuomarini varmasti paransivat tätä kokemusta. Oli pohdintaa ja oli erilaisia mielipiteitä ja lähtökohtia, mitkä ovat omasta mielestäni hyvin tärkeitä asioita tuomariston kokoonpanoa ajatellen. Oli jännää ja kivaa ja jee!

Aqua tuolloin tuntui ihan kauhealta puvulta ja tuntui, että siitä ei jäänyt käteen muuta kuin paskaa. Petyin tietyllä tavalla itseeni puvun suhteen, koska vaikka tiedostin onnistuneeni monissa puvun osissa, en silti yltänyt siihen, mitä tuo rakas ja ihana hahmo olisi ansainnut. Samaan aikaan sain kuitenkin itseluottamusta sellaisten asioiden kanssa, joiden tekeminen on ollut vähän hataranoloista omasta mielestäni, kuten peruukin muokkaaminen ja panssariasioiden tekeminen.

Ottakaa tähän väliin Hauru.
Kuvasi 
Kis
Hirviömäinen salaprojekti Edea sai tulta alleen jo heti Frostin jälkeen, mutta sekään ei mennyt ihan mutkitta alkuun, kun piti muuttaa ja rymytä pyörällä väleissä. Portfoliohaku pisti jännittämään ihan tosissaan, koska, kuten sanottua, tunnen olevani paremmassa iskussa lavalla ja esitysten parissa kuin puvuntekijänä. Kun pitkään odotettu hyväksymis/hylkäyssähköposti saapui, en mitenkään voinut lukea sitä yksin, vaan vasta luurissa Rorunen kanssa, koska apaua! Jänskä!

Desuconin ryömiessä nurkille piti saada jotain taukoa Edeasta ja päästää muutenkin itseni vähän vapaammalle jalalle puvunteon merkeissä. Siksi helpot, mutta silti jännittävät puvut Hauru ja Hali olivat juuri oikeat valinnat tähän väliin.

Vieläkään en ymmärrä, miten tallainen kuva on saatu aikaan.
Feat 
woodi
Kuvasi 
Kis
Hauru oli puhdasta ammattitaidon riemuvoittoa eikä tarjoillut mitään muuta kuin rakkautta ja helppoa ’aivot narikkaan’ -tekemistä. Hali taas oli vähän tutustelua uudehkoilla vesillä turvallisten ja tuttujen työtapojen lomassa. Molempien tekemisestä nautin, mutta lopputulos oli kylläkin ihan muuta.

Tunnen edelleen, etten ole sopivan näköinen ihminen kumpaankaan hahmoon. En kriiseile oman tasapaksun ruumiinrakenteeni takia vaan pallonaamaan. Olin hyvin tietoinen tästä seikasta jo hahmoja valitessani ja siksi molemmat ovat ’hahmo, jota minun ei koskaan pitänyt tehdä’ ja juuri naamani takia. Rakkaus kuitenkin voittaa ja Hauru on tällä hetkellä yksi suosikki puvuistani mukavuutensa takia ja koska Hauru. Hali taas kaipaa hieman päivitystä, jos haluan sitä vielä suuremmin ulkoiluttaa (+kaikki hartsikivet Havin puvussa ovat kesän aikana kadottaneet violetin värinsä).

Feat woodi
Kuvasi 
Kis
Kesän conit eivät suuremmin ihmetyttäneet. Kaikissa olin lähestulkoon 100% kävijänä, eikä mitään älyttömän mieleenpainuvia ohjelmia tai asioita tullut vastaan. Pukusaldo jäi pieneksi, koska Edea hengitti niskaan niin vahvasti.

Tärinää ja jännää sisältänyt matka Edean kanssa koki vielä loppuun kunnon myllerryksen kun, viikko Aconin jälkeen löysin tieni päivystykseen.

Suurta epätoivoa ja tuskaa tuli tunnettua, kun ensimmäiset viikot kipsi jalassa piti yrittää tehdä pukua ja toivoa, että jalka olisi edes jossain kuosissa kisan aikaan. Esitys piti myös harjoitella kipsi jalassa, kunnes koitti viimeiset harjoitukset ennen Tamperetta. Viimeiset harjoitukset olivat hyvin jännityspitoiset, koska aita oli ensikertaa mukana ja edellisenä päivänä kipsi poistettiin. Voi sitä nilkutuksen määrää…

Odotan kunnon kuvauksia...
Feat 
Rorune
Kuvasi 
Kis
En tykännyt Edeasta pukuna juuri ollenkaan Traconin aikaan. Mekko oli hirveä, koska kompromissit, aita olisi kaivannut enemmän viimeistelyä ja päähine oli vaan ihan kauhea, koska en osaa. Edelleen tiedostan kaikki nuo asiat, mutta se, miten olen saanut niin paljon positiivista palautetta, on onnistunut saamaan minut pitämään Edeasta tietyllä tavalla. En enää inhoa sitä, mutta tuskin koskaan tulen korjaamaan siinä olevia virheitä, koska kaikki nuo osat pitäisi tehdä kokonaan uudestaan alusta asti.

Uimapojista saatiin Traconissa myös kivoja kuveja.Rei: woodi, Nagisa KangaskasaMakoto: Rorune ja Haru: miä 
Kuvasi Kis
Tracon toi huojennuksen monella tapaa. Minulle äärettömän pitkä projekti oli ohi, kävelin itse lavalla, vaikka en ihan normaalisti kuitenkaan, ja kisajännitys, mitä oli ylläpidetty jo portfolion väsäämisestä asti, pääsi vapautumaan. En onneksi osannut pettyä siitä, että sijoitusta ei tullut, koska olin hyvin tietoinen omasta huonosta suorituksestani puvun ja esityksen suhteen. Tuntui hyvältä kuitenkin huomata, että sijoituksen puute ei jäänyt vaivaamaan. Kisaaminen riitti minulle ja sen kruunasi mieletön positiivinen palaute.

Tällaista yritelmää oli...
Feat woodi
Kuvasi Kangaskasa
Traconin jälkijunassa pidimme myös epämääräisen ja epätoivoisen kuvausviikonlopun, josta en ole vielä saanut edes kirjoitettua, koska ääh. Paljon asioita, jotka hankasivat ja koin eräänlaisen valaistumisen, jonka haluan kunnolla pukea sanoiksi.

... kuten myös tällaista.
Feat woodi
Kuvasi Kangaskasa
Syksyn edetessä, kun melkein kaikki vuoden conit olivat jo takanapäin, laskeskelin vuoden pukusaldoa ja huomasin, että olin saanut aikaan vaivaiset neljä pukua. Hööööö! Minulle se on aika vähän, joten vuoden loppuun piti saada vielä jotain aktiviteettia (ompelin myös asiakastöitä, mutta niitä nyt ei lasketa). Kitacon tarjoili hyvän tavoitteen ja Senjougahara putkahti mieleen. Yksinkertainen ja nopea puku vuoden viimeiseksi… Ja pyh.

Kitacon-haaremi.
Mukana: Rorune, Kide, miä ja woodi
Kuvasi Kyuu Eturautti
Onnellisesti pääsin myös rauhassa aloittamaan Soraa, joten lopullinen pukusaldo 2015 on kai 5.5?

Sanotaanko, että 2015 koetteli. Pistin itselleni peliin vähän haastetta, mutta sain sitä lopulta vähän liikaakin. Tein asioita mistä pidän ja pääsin toteuttamaan unelmia. Kaikki ei ihan mennyt niin yksi yhteen kuin olisin halunnut, mutta sikäli mikäli kaikki päättyi hyvin. Yhtään en motivaatiotuskaillut kuin joskus aikaisempina vuosina. Kaikki hahmot olivat rakkaita ja puvut sellaisia, että voin kyllä laittaa päälle uudestaan. Vaikka joku Hali ei olekaan mikään suuri taidonnäyte ja näytän siinä enemmän kuin turvonneelta, niin silti voin sen muista syistä pukea päälle vielä tulevaisuudessa.

Rei: woodi, Nagisa Kangaskasa, Haru: miä ja Makoto: Rorune
Kuvasi 
Kis

Haluan loppuun toivottaa hyvää uutta vuotta kaikille! Nähdään ensivuonna ja May the cosplay be with you!

Fukka kiittää!

sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Sotkemista

Heippa!

Iloisia uutisia! Olen vihdoinkin saanut asiakastyön pois alta! Jee! Eli se tarkoittaa, että saan keskittyä omiin pukuhommiin! Olen sentään jotain saanut aikaiseksi jopa asiakastyön ohella, mutta nyt olen kunnolla vapaa!

Onnistuneesti kulutin ihan liikaa aikaa siihen, että purin yhden peruukin ja ompelin sen lähes kokonaan toisen peruukin kanssa yhteen. Kumpikaan näistä peruukeista ei ollut mitään hirveän ohuita.

1) Pohjaperuukki
2) Puolet ommeltu
3) Hirviö
Sanotaanko, että siitä tuli hieman massiivinen. Ainakin pitäisi olla karvaa Soran tukkaa varten. Sormeni syyhyävät päästä muokkaamaan tätä kunnolla. Olen silti pidätellyt itseäni, ettei hiustupsuja päädy asiakkaan kankaiden sekaan. Tuo jätti on kuuma ja painaa paljon.

Eräs nimeltämainitsematon kangaskauppa juhli, ja muutaman päivän ajan kaikki kankaat olivat -20%. Minähän otin tästä ilon irti ja kävin ostoksilla. Sora on yllättävän värikäs persoona...

Fifty Shades of Black
Kerrankin tiesin, että kankaiden löytäminen on helppoa. Innolla haluan päästä kaavoittamaan ja tekemään kamppeita näistä, koska löysin niin ihania materiaaleja. Ainoa asia, minkä unohdin ostaa on housuihin vetoketju...

Yhtenä iltana päätin vähän pöljäillä ja kaivoin vanhat pistokkaat esiin ja silppusin retkipatjan jämiä, joita lojui ympäriinsä. Hups, kohta minulla oli Soralle kengät.

Kiitos mummu lahjoituksestasi cosplaylle.
Muotoilin kengät hieman enemmän uuden Halloween Town Sora figuurin mukaan kuin pelin kuvien, koska se figu on ihan törkeän hieno! Rakastan sitä. Haluan sen. Kelmutin ja teippasin koko härdellin saadakseni siitä kaavat. Samalla mallasin loputkin yksityiskohdat kenkiä varten. Tein kenkiin mustat päälliset trikoosta ja remmin valkoisesta puuvillasta, joka vaelsi kangaskeossani ja jonka maalasin kangasväreillä hopeiseksi.

Kuvassa myös Soran kalsongit, joita ei tietenkään voinut ostaa mistään, vaan ne piti itse tehdä.
Kerrankin tiedän, että cosplay-kengät tulevat olemaan mukavat jalassa, eikä tarvitse miettiä kipeitä jalkoja conipäivän lopuksi. Kuumat ne ovat ihan varmasti, mutta eipähän pakota.

En oikein onnistu välttelemään värjäystä enää. No, tällä kertaa vähän huijasin, mutta silti. Valkoiset kankaat Soran hanskoja ja keeppiasiaa varten eivät olleet ihan sen sävyisiä tai niin nuhjuisia kuin olisin halunnut, joten pistin ne uimaan.

Tsuida puida osaat sä uida?
Pesin siis kaikki muut kankaat ensin tuossa vedessä, jolloin niistä lähtenyt väri sävytti valkoisia kankaita hieman harmaimmiksi. Tämä onnistuikin niin hyvin kuin ajattelinkin, joten nyt puhtaanvalkoinen ja luonnonvalkoinen ovat hieman kärsineemmän näköisiä. Sitten, kun keksin miten patinoin kaikki muut kankaat.

Tilasin Soralle myös siniset piilolinssit, koska pojan silmät hohtamalla hohtavat sinistä. Niiden metsästäminen oli liian vaikeaa, mutta se lopulta kannatti! Sain aivan uskomattoman kauniit ja värikkäät linssit. Ne on ihanat.

Omat silmäni näyttävät niin harmailta...
Anteeksi suttu kuva.
Iloisena uusista piilareistani, päätin myös kokeilla Soran mekkiä. HT-versiossa Soralla on puolet kasvoista peittävä smokey eye -meikki meneillään ja silmät hohtavat kaiken sen harmaan keskeltä.

Hoi, komea poika!
Ensin kokeilin, millaista jälkeä ihomaalilla saisi aikaan, mutta se kokeilu ei päättynyt onnellisesti ja päätin vaihtaa pelkkiin perusmeikkeihin. Aina kannattaa testata ensin! 

Laitoin vielä Hirviön päähän kokeiluksi.
Jee! Toimii oikein hienoshtii! Vielä pohdin tarvitseeko tuo lisää tummuutta, koska kamera syö väristä puolet. Lisäksi hoksasin, että pitää hankkia kunnollinen silmämeikin pohjustusaine, koska tuolla luomivärillä on tapana lähteä livohkaan, vaikka en ole muiden meikkien kanssa kohdannut samaa. Hampaat ovat samat kuin Houzukilla. Nyt huomasin, että niissä on pirun vaikea hymyillä. Hozukin kanssa ei sitä ongelmaa sentään ollut. Suhu-S lähtee kans hyvin hampaiden kanssa.

Yääääää! Olen hirveän innoissani taas. Lupasin itselleni, että proppi jää viimeiseksi tekeleeksi tämän puvun osalta, mutta en malttanut ja piirtelin sillekin jo kaavan ja hankin harjanvarren.

Fukka kiittää!

tiistai 1. joulukuuta 2015

Missä on yllätysmomentti?!

Hei moi ja töttöröö!

Tähän alkuun ilmoitusluontoinen asia jos toinenkin; menin ja pistin itseni Twitteriin. Minut löytää täältä boinks. Twitter on pyörinyt ajatuksissani oikeastaan jo viime keväästä, kun lupasin itselleni, että jos pääsemme Rorunen kanssa WCS-portfoliohausta läpi, niin luon joko Twitter-tilin tai Facebook-sivun. Päädyin Twitteriin, koska ajatus siitä, että ihmisten pitäisi ”tykätä” minusta seuratakseen minua, hankaa vastakarvaan. Plus Twitterissä ei tarvitse olla niin kiinnittyneenä tähän cosplay-aspektiin.

Follow me!
Ja toinen juttu: Desucon Frostbite on tammikuussa… SIIS TAMMIKUUSSA! Kyllä minä tämän tiesin, mutta en selvästikään ollut sitä sisäistänyt, kun laskin päiviä kauanko minulla on aikaa tehdä Soraa. Voi kettu… Mitään ongelmaa ei muuten olisi, mutta minusta riippumattomista syistä eräs asiakastyö on päässyt venähtämään. Sitten on tietenkin se, että tuo persein juhlapyhä ikinä, joulu, on tulossa… Ahahahahahahahahahahahahahahahaaaa… Saatan ehkä panikoida.

Apuvaaaaaaa.
Mutta asiaan! Minä olen hautonut tätä aihetta monin tavoin pitkään. Tarkoitukseni oli kirjoittaa tästä jo kesäkuun alussa, kun WCS-kisaajat alun perin piti julkistaa. No ei julkistettu. Sitten uuden suunnitelmankin osalta julkaisu venähti… ja sitten olimme Rorunen kanssa se viimeinen julkaistava pari… (kiitos muuten siitä)

En siis halunnut kirjoittaa tästä asiasta ennen kuin WCS-kisaajat oli julkaistu. Miksi? Koska minä pidän yllätysmomentista. En halunnut antaa minkäänlaista vihiä siitä, että olemme Rorunen kanssa WCS-kisassa mukana. Halusin pitää sen edes jollain tasolla yllätyksenä. Mikä yhdistyy hyvin paljon siihen, että vihaan spoilereita ja juonipaljastuksia NIIN PALJON! Siksi en halua huudella omista kisasuunnitelmistani ympäriinsä.


En tykkää.
Cosplay-harrastajilla tuntuu kuitenkin olevan pakonomainen tarve kailottaa kaikelle kansalle A) ”ME OLLAAN MENOSSA KISAAN X!” ja B) ”HAHMOILLA Y JA Z SARJASTA ÖRGH!” Tässä kohtaa siis oma ymmärrykseni jotenkin loppuu. Siihen asti ymmärrän asian, että sisältöä pitää pystyä tuottamaan erilaisiin sosiaalisiin medioihin ja joillakin ehkä kalastella vähän tykkäyksiä tai muuta. Ei siinä mitään, mutta… miksi pitää buglata ihan kaikki? (BTW kirjoittelen nyt vain esityksellisistä kisoista, pukukisoistakin minulla on omat sanottavani, mutta ne eivät tähän nyt istu.)


Tervetuloa jälleen Fukan epämääräisten esimerkkien maailmaan! Internet on pilannut meiltä elokuvat ja tv-sarjat. Jos osaa tai vahingossa onnistuu välttelemään kaikki spoilerit ja suuret juonenkäänteet, mitä Shingeki no Kyojinsta ja muista virtaa ympäriinsä, voi oma katselukokemus olla niin paljon antoisampi. Sen sijaan, että joku olisi jo valmiiksi laittanut kaikki vihjeet, viittaavat elementit ja etiäiset valmiiksi lautaselle tyyliin: ”Katso tässä ne ovat, nyt sinun ei tarvitse ajatella enää itse!” voi kokea sen suurenmoisen ahaa-elämyksen, kun itse osaa laitta yks yhteen. Ja minulle se kaikista suurin ja mahtavin tunne, ihan sama mitä viihdettä kulutankaan, on yllättyminen ja tajuaminen. Suuri rakkauteni; yllätysmomentti. Mikään ei ole niin mahtava tunne kuin totaalinen” MITÄ PYLLYÄ!?”. Jotain, jota ei osannut odottaa, vaikka sitä olisi ennakoitu. Parhaissa tapauksissa juuri ennen tai heti suuren käänteen toteuduttua palaset päässä loksahtavat kohdalleen ja tajuaa kuinka paljon merkkejä ja viestejä tarinaan onkaan piilotettu. (Ihan hävytön mainos: Thaimaalainen kauhuelokuva Shutter, ainakin minulla, toimi hyvin tämän ilmiön esimerkkinä. Ja vähän toisenlaisen WTF- elämyksen tarjoili yksi suosikki-mangoistani After school Nightmare.)

Hyppy tuntemattomaan!
Cosplay-esitykset ja –kista ovat hyvin paljon pienempiä mittakaavassaan kuin esimerkiksi elokuvat tai sarjat. Ja vielä pienempi on yksittäisten kisaajien osa. Siksi ainakin minua rassaa, kun kisaajat itse tyrkyttävät kaikki spoilerit julkiseen tietoisuuteen. Kun tiedossa on sarja, kisaaja ja hahmot, osaa aika hyvin nähdä, mitä lavalla tulee tapahtumaan. Se siitä jännityksestä ja yllätysmomentista. Ellei esiintyjä päätä repäistä ja lyödä yhteen elementtejä, joilla ei ole mitään tekemistä näiden kolmen kanssa tai tehden jotain uutta, mitä kyseiseltä tyypiltä ei olla koskaan nähty. Sitten voidaan puhua siitä, mitä on sarja- ja hahmouskollisuus...


Cosplay-esitys on niin pieni kokonaisuus ja siksi se on niin helppo myös pilata ja spoilata. Se on kuitenkin jokaisen oma asiansa, mitä maailmalle huutaa, joten en voi oikein sanoa yksittäisille harrastajille että: ”LOPETA! MINÄ EN TYKKÄÄ!” Haluan vain puskea ajatuksia muiden suuntaan… ja ehkä vähän vikistä siitä, että en tykkää.


Kuitenkin on aspekti, jossa haluan heittää pähkinän tiettyyn lokeroon; Hei cosplay-vastaavat! Te, jotka suunnittelette kisan kulun, sen formaatit ja ylipäätään käytännön aisat cosplay-kisoissa, miksi haluatte ottaa kisaajilta pois tämän vapauden päättää pitääkkö turpansa kiinni vaiko eikö?

Tuntuu, että viimeaikoina ollaan vaan enemmän ja enemmän tuputtamassa turhanpäiväistä spoilerimateriaalia kisaajista ja heidän esityksistään, ja nimenomaan kisan järjestäjien puolesta. Kisaajat julkaistaan, että saadaan vähän näkyvyyttä kisalle, ok ymmärrän. Sitten esityksetkin vielä pedataan valmiiksi ennen itse esitystä juonnoilla ja videoklipeillä (NCC ja STV katson teitä). Ei enää siinä vaiheessa jää katsojalle paljoa käteen, kun kaikki tuodaan nenän eteen valmiiksi alleviivattuna. Ennalta-arvattumuus on latistavin asia ikinä.



Tähän liittyy myös minulla sellainen ajatus, että mielestäni esitys, joka pitää pohjustaa ollakseen ymmärrettävä tai viihdyttävä, ei ole toimiva esitys. Haluan tässä kohtaa korostaa sitä, että toimiva =/= hyvä. Esitys voi olla hyvä, vaikka se kaipaisi tukea lähdetuntemuksesta, esiselostuksesta tai jostain muusta itse esityksen ulkopuolisesta. Esitys voi olla myös hyvä, vaikka ihan kaikkea ei ymmärtäisikään. Toimiva esitys puolestaan pystyy vastaamaan kaikkiin esittämiinsä kysymyksiin ilman mitään näitä apuja. Se on ymmärrettävissä tietyllä tasolla, vaikka sen esittäisi täysin ummikolle kisan tai kontekstin ulkopuolella. Toimivat esitykset voivat sisällöstään riippumatta olla myös huonoja tai hyviä.


Huusin tuskasta, kun katsoimme Närconin NCC-finaalia ja ensimmäinen kisaaja alkoi selittää omaa esitystään auki. MIKSI?! Miksi spoilaatte itse yleisönne juuri ennen ite esitystä?! Miksi?! Voin sulkea netin ja olla menemättä FB-sivuille, jotta välttyisin typeriltä spoilereilta, mutta itse kisaa katsellessa en haluaisi joutua työntämään sormia korviin ja laulamaan Ukko Nooaa.


Antakaa ihmisten ajatella itse. Yleisöä ei tarvitse aliarvioida älykkyytensä puolesta. Yleisö ei ole tyhmä. Älkää tehkö aivotoimintaa heidän puolestaan, koska silloin jokainen esitys näyttää siltä, että se on jo kertaalleen nähty. Minä tykkään ajatella, joten antakaa minun ajatella. Tykkään myös yllättyä, joten antakaa minun myös yllättyä. Ja päinvastoin; esiintyjänä minä haluan laittaa ihmiset ajattelemaan ja yllättymään monen muun asian lomassa. 


Rakastan esiintymistä ja pääni pulputtaa esitysideoita jatkuvasti, mutta hyvin monet noista ideoista ovat sellaisia, että nykyisissä kisaformaateissa en niitä pystyisi esittämään, koska ne pohjautuvat niin vahvasti yllätysmomenttiin. Jopa kisaajan esittelyssä hahmojen tai sarjan paljastaminen vesittää täysin esityksen idean. Erikoisjärjestelyjä voi tietenkin pyytää, mutta se on aina oma juttunsa.


Tässä olisi siis vähän pohdittavaa sekä esiintyjille, vastaaville ja yleisölle. Tarpeettomasti lisään tähän loppuun vielä, että nämähän ovat minun omia ajatuksiani. Kuten kaikki Cosplayn Epätoivon sisältö, ellei toisin ilmoiteta.

Fukka kiittää.


PS: Kaikki giffit ovat yhdestä maailman parhaimmista elokuvista Wes Andersonin Fantastic Mr. Foxsta. Ash on mun toteemieläin.