perjantai 26. huhtikuuta 2019

Loppu on vihdoin käsillä

No hei.

Edellinen julkaisu ja Blogger eivät suostu yhteistyöhön, joten koko roska näyttää ihan pyllyltä. En kuitenkaan jaksanut laittaa koko hässäkkää uusiksi, joten nyt se on mitä on.

Kuulumiset tällä hetkellä ovat pukujuttuja pukujuttujen perään. Vääntelen täällä vähän sitä sun tätä WCS-jutskuja. Olemme Rorunen kanssa mm. tehneet ja tilanneet käyntikortteja, tarroja ja lahjuksia jaettavaksi maailmalle. Siinä ohella olen sitten vääntänyt pukuja. Asiaa niistä on suhteellisen paljon ja lisää tulee, koska puvut ovat edelleen kesken. Yritän päivitellä asioita edes jotenkin puku- tai osakohtaisesti, että edes jonkinmoinen koheesio säilyy. Twitterin puolella vähän ajankohtaisempia nokareita tarjoillaan #WCSkälätys-tägin alla.

Otetaan kuitenkin rippeet pois alta eli Kohaku! Kohakusta puuttui jokunen koriste ja härpäke, kun hän näki ensiesiintymisensä Frostissa. Nyt kuitenkin hän alkaa olla sillä mallilla, että uskallan julistaa sen valmiiksi! Hip hurraa! 2/5 pukua done! Tässä tulee siis Kohakun puuttuvat WIP-jutut.

Aloitetaan kengistä, joita en ole kerennyt esitellä täällä yhtään mitenkään.

Näissä oli mennä järki.
Pohjana minulla olivat vanhat hyvin käytetyt balleriinat. Pohja alkoi paistaa ja nämä olivat menossa jo roskiin, kun tajusin, että Kohaku voisi käyttää niitä. Kengät saivat uuden värin kangaspäällyksellä. Kyseinen kangas oli ihan hirveää, koska se on halpaa, lirua polyesterisatiinia. Ainoa kangas, joka löytyi edes jotenkin oikeassa värissä ja kiillossa. Ja koska Kohakun huivivyö on samaa kultaista, kuin kengät, piti kengät päällystää tällä ällötyksellä.

Balleriinat eivät olleet se suurin murheen kryyni, vaan nuo ihmeelliset remmit. Olisin halunnut tehdä remmisysteemin yhdestä ja samasta kappaleesta, kuten tuossa toiseksi ylimmässä kuvassa näkyy, mutta sen systeemin päällystäminen kankaalla oli täysin mahdotonta. Lopulta tein remmit osista. Ne ovat softispalasia, jotka on päällystetty kankaalla ja lopuksi ommeltu kiinni yhteen ja kenkiin. Tungin vielä liimaa joka väliin kaikkien saumojen ja kiinnityskohtien turvaamiseksi. Ylimmät remmit jäivät poissa, koska niiden kanssa en saanut kentkiä ollenkaan jalkaan. Onneksi niitä ei edes näy reffikuvassa.

Tämä oli pylystäää, mut rengas oli hirvein.
Se oikea syy, miksi ikinä koskaan olen halunnut tehdä tämän hahmon on sen tukka; Kohakun tukka on puhutellut minua aina ja se on myös kummitellut takaraivossa cosplay-ajatuksissa. Pitkästä aikaa koin sitä tuttua paniikinomaista tunnetta, jonka koin aikanaan jokaisen peruukin kohdalla, kun en vielä luottanut omiin taitoihini yhtään. Tämä oli elämäni ensimmäinen lacefront-peruukki. Laadultaan hirveä, mutta silti yllättävän hyvä.

Babby's first lacefront.
Ostin tarkoituksella pitkän peruukin, että voin silpoa sen palasiksi ja käyttää leikatut osat uusina hiusnauhoina tuuhentamaan peruukkia. Tietenkin myös pitkä huitula naamalla tarvitsi pituutta  paljon enemmän kuin muu kampaus. Peruukki oli itsessään yllättävän tuuhea ja huonolaatuista kuitua oli paljon helpompi käsitellä sitten, kun se oli lyhennetty puoleen. Lisäsin hiusnauhoja takaraivolle aina joka kolmanteen olemassa olevien nauhojen väliin. Päälaella vähän tiiviimmin.

Hiusnauhat eivät ole enää niin hirveitä. Onko tämä sitä kovasti hehkutettua kehitystä?
 Sitten tuli kuumotus, kun piti rueta leikkaamaan. Yamaguchin takaraivo ei onistunut niin hyvin kuin olisin halunnut, joten tässä kohtaa jännitti. Aloitin varovasti lyhentämällä hiuksia takaa ja lopuksi olin todella yllättynyt siitä, miten helposti kuitu suostui yhteistyöhön. Kuidut kääntyivät nätisti ylöspäin kun ne föönasi ja muutenkin peruukin lyhyet osat asettuivat kivan luonnolliseen sekasotkuun, joka sopi Kohakulle.

Valmis peruukki, piilarit ja meikkitesti.
Etuhiukset olivat aika simppelit, mutta meinasi pokka pettää niitä tehdessä. Hetken aikaa luulin tekeväni Sailor Moonia. Sivuhuitulakiehkura oli vähän haasteellisempi, mutta lopulta myös yllättävän helppo. Japanin ihmeellinen peruukkilakka tuli tässä kohtaa tarpeeseen ja luulen, että se on pitkälti syy siihen, miksi koko peruukin muotoilu oli lopulta niin helppoa. Itse käytän sitä yhdessä Got2B:n kanssa ja olen ollut hyvin tyytyväinen.

Huivivyö tuli väännettyä sellaisella tahdilla, ettei sen työstämisestä ole yhtään kuvaa, mutta esittelen tässä valmiin tuotoksen.

Förlåt mig, vyöasia ei oikein istu sovitusnukelleni.
Tein pohjaksi oikeasti istuvan vyökaitaleen, joka on tuettu tukikankaalla ja yhdellä kerroksella paksua puuvillakangasta. Takana on vetoketju ja sivuissa vielä varmuudeksi muoviluut, että vyö pysyy muodossaan eikä mene ruttuun käytössä. Vetoketju ja itseasiassa koko vyöosa menee piiloon pitkän huiviosan alle, joka kieryy kolme kertaa koko hässäkän ympärille. Huivissa ei ole erillistä kiinnikettä toisessa päässä vaan se tungetaan vyön alle. Koko systeemi pysyy kasassa koristenyörillä, joka sidotaan vyön päälle.

Siellä asioita.
Mukana Rorune
Kuvan otti Kis
Kohakulla on mukana myös erinäisiä koristuksia ja koruja. Kaikki korut ovat jämäworblaa ja tehty hyvin nopealla aikataululla. Eivät ole kummoisia, joten otin niistä vain yhden suttuisen kuvan ennen maalausta.

Worbla-möllejä
Sitten päästään niihin osiin, jotka eivät kerenneet Frostiin!

Kaavun halkion reunassa on ruskea reunakoriste, joka sai jäädä pois ensimmäisestä versiosta. En löytänyt kivaa, oikean sävyistä enkä oikean kokoista pitsiä tai nauhaa mistään, joten se piti tehdä itse. Aluksi suunnittelin, että kirjon reunan, koska sen tuli olla saman värinen kuin miehustan kirjailtujen kuvioiden. Totesin kuitenkin, etten osaisi enkä saisi aikaan haluamaani aaltokuviota. Lopulta päädyin virkkaamaan oman nauhan.

Hän on pieni.
En ole virkannut mitään sitten ala-asteen (eli joskus ennen vuotta 2004), joten tämä taito piti opetella lähes kokonaan alusta... ja pienimmässä mahdollisessa koossa. Kirjontalanka ei myöskään ole mikään ideaali virkkaukseen, koska se on niin säikeinen (that's kind of the point), eli sain lisähaasteen myös siitä. Harjoittelin ja oikesti opiskelin, että saan virkattua haluamani siron ja aaltoilevan nauhan.

Yllä harjoituksia ja kokeiluja ja alla lopulliset hirviöt.
Haastavinta oli opetella tulkitsemaan kirjoitettuja ja piirettyjä virkkausohjeita ja soveltaa niitä siihen, että saan luotua oman nauhani. Tykkäsin virkkaamisesta kovasti, koska pystyin kuljettamaan työtä koko ajan mukanani ja jatkamaan sitä aina tilaisuuden tullen. Ja se on nopea tekniikka. Saman mitan kirjomiseen olisi varmasti mennyt ainakin tuplasti enemmän aikaa. Valmiit nauhat ompelin käsin halkion reunoihin. Ompelin myös helmen jokaisen aallon huippukohtaan.

Sutttuuuuuuu!
Ja näin Kohaku on "valmis". Lainausmerkit, koska vyön koristenyöristä puuttuu vielä helmiä ja killukkeita, mutta aion toistaiseksi jättää ne pois ja keskittyä uusiin pukuihin, jotka ovat lähdössä Japaniin mukaan. Niistä lisää tulevaisuudessa ja Twitterissä.

Kohaku oli odotettua pitempi prosessi, ja saa nähdä kuinka se vaikuttaa kiireisyyteen muiden pukujen kanssa... Heh.

Fukka kiittää

maanantai 8. huhtikuuta 2019

Cosplay-kisat arvoasteikolla...?

Kyseenalaistin asioita Twitterin puolella tuossa jokin aika sitten. Siitä heräsikin ajatus tähän kirjoitukseen.

Tämä on taas näitä 'asioita, joista olen tavalla ja osittain osannut jauhaa jo kauan sitteen' -juttuja, mutta haluan tuoda asiaa esille nyt vähän enemmän kokemusta ja vuosia kartuttaneena.

Desuconin cosplay-kisat ja niiden säännöt julkaistiin jokin aika sitten ja koin suurta hämmennystä niitä lukiessani. Mukana on mm. Hall-kisa, josta puuttuu kokonaan se aspekti, mikä ylipäätään tekee kisasta 'hall'-kisan. Eli se, että kisaajat valitaan tapahtumapaikalta (hallista/käytävältä = hall) ilman esi-ilmoittautumista. Nyt kisa on ihan peruspukukisa, jossa ilmoittautuminen tehdään vasta paikan päällä. Tämä on tuttu ja käytetty kisaformaatti yleensä pienemmissä tapahtumissa. Tuolloin sen nimi on puhtaasti cosplay-kisa. Tämä ei kuitenkaan ole merkinnän varsinaine aihe.

Kuva Desuconin sivuilta Hall-kisan säännöistä.
”Hall-kisan” säännöistä löytyi kuitenkin se hämmentävämpi seikka:Kisaan ei myös voi osallistua, jos on aikaisemmin jo voittanut tai sijoittunut missään cosplaykilpailuissa.”

...
......

Missään cosplay-kilpailussa.” Jos on sijoittunut esimerkiksi esityskilpailussa, jossa ei arvioida pukuja millään tavalla, ei voi osallistua tähän täysin pukupainotteiseen kilpailuun. Tai, kuten Twitterin puolella tuumattiin, jos haluamme viedä ajatusta vielä enmmän ääripäähän, myöskään sellainen henkilö, joka on sijoittunut cosplay-musiikkivideokisassa tai cosplay-kuvakisassa, ei voi osallistua kilpailuun, vaikka olisi toiminut pelkästään kuvaajana eikä ole ikinä aikaisemmin yhtään cosplay-pukua tehnytkään.

Tulkitsen, että tällä rajauksella yritetään saada uusia ihmisä cosplay-kisaamisen pariin ja kierää ”samat voittaa aina” -ulinoita. Se on silti ilmaisultaan hyvin tönkkö eikä ota huomioon cosplay-kilpailujen eri formaatteja kuten yllä mainitut. Säännön olisi voinut muotoilla paremmin, jolloin myös niillä, jotka ovat sijoittuneet ei-pukupainotteisissa kisoissa, olisi mahdollisuus osallistua kyseiseen kisaan (sääntöjen sallimana).

Minna & Crybaby
Huonosta muotoilusta ja harhaanjohtavista nimistä päästään sellaiseen asiaan, joka minua on rassannut ja mietityttänyt jo pitemmän aikaa; kisojen tasoon Suomessa ja mikä siihen vaikuttaa. On täysin eri asia sijoittua Kitaconin cosplay-kilpailussa kuin Traconin, vaikka säännöt ja painotus olisivat täysin samat.

Cosplay-kisat eivät ole välttämättä samanlaisia, vaikka painotus ja säännöt niissä olisivatkin yhteneviä. Tapahtuman koko, sijainti ja suosio (jopa ajankohta) vaikuttaa hyvin paljon siihen, mikä taso tapahtumassa järjestettävässä kisassa on. Se ei ehkä näy niin selvästi sellaiselle taholle, joka käy vain isoimmissa ja Etelä-Suomen vakiintuneissa tapahtumissa. Voin villisti veikata, että esimerkiksi Mikkelin Mimiconin cosplay-kilpailujen taso on hyvinkin erilainen kuin Oulussa järjestettävän Chibiconin, vaikka molemmat ovat niin sanottuja pienempiä kisoja.

Mimicon 2018
Kuva: Santtu Pajukanta
Etäisyydet ja kulkuyhteydet ovat vaikuttava tekijä cosplay-kisan tasoon. Se on valitettava fakta, jonka näin perähikijäläisenä on joutunut huomaamaan. Pohjoisesta on lyhyempi matka etelään kuin etelästä pohjoiseen. Etelässä (tasokkaita) tapahtumia on tarjolla lähempänä ja hyvissä määrin, joten ei kenties ole tarvetta tai halua kulkea pitkiä matkoja jotain keskinkertaista kisaa katsomaan. Eikä siinä mitään pahaa ole. Etelä-Suomessa myös asukasluku on suurempi kuin pohjoiseessa, joten harrastajiakin on luultavasti enemmän.

Tämä on kuitenkin sellainen asia, mikä varmasti vaikuttaa kisan tasoon; ihmisillä on helpompi/halvempi/lyhyempi matka kulkea tapahtumaan, jolloin tapahtuma vetää puoleensa enemmän ihmisiä → kisan taso nousee.

Tracon 2018
Tony Suojanen
Pienemmissä tapahtumissa puolestaan kävijäkunta on enemmän nuoria ja aloittelijoita, jotka kenties eivät itse voi vielä päättää siitä, mihin kaikkiin tapahtumiin he voivat osallistua. Näille ihmisille tuo pikkutapahtuma voi olla se ainoa tapahtuma, johon he osallistuvat koko vuoden aikana. Ja tämä näkyy cosplay-kisoissa.

(Chibiconin 2018 cosplay-kisoista ei ollut edes virallisia kuvia, joten tässä linnki Shiro Samurain blogiin ja kuvaan, jossa näkyy Chibin kisaajat.)

Syy, miksi näen tämän aijemmin käsitellyn sääntörajauksen ongelmallisena: siinä vedetään kaikki sijoittumiset samalle viivalle. Kummaconin cosplay-kilpailun voittaja hyvin pienellä todennäköisyydellä on läheskään samalla tasolla kuin Traconin Hall-kisan voittaja (tai jos on, niin hän on kenties väärässä kisassa, mutta tästä lisää myöhemmin). Kummaconin kisan voittaja on suurella todennäköisyydellä aloittelija tai keskiverto, mutta tämä Desuconin Hall-kisan sääntö silti estää häntä osallistumasta tähän ”aloittelijaystävälliseen” kisaan.

Desun Hall-kisassa sijouttuminen oli minulle hirveän iso juttu, koska se oli ISO pukukisa.
Ymmärrän hyvin sen, että halutaan kannustaa ja innostaa uusia ihmisiä kokeilemaan kisaamista ja vähän tuuppia ihmisiä enemmän, mutta onko Desucon välttämättä siihen oikea tapahtuma? Suomi on täynnä pienempiä tapahtumia, jotka tarjoilevat yhteydessään aloittelijaystävällisiä cosplay-kisoja. Miksi siis yhden Suomen suurimmista, K-18 tapahtumista, jossa käydään myös osa kovimmista arvokisoista, tulisi tarjota kisoja aloittelijoille?

Mouru on tuonut asiaa esille jonkun kerran; kovatasoisia pukukisoja ei oikeastaan ole. Arvokisat ovat ihan oma juttunsa ja niihin sisältyy aina se edustuspaikan kuumotus, joka itsessään on sellainen asia, joka ei houkuta kaikkia syystä tai toisesta. Lisäksi kaikissa Suomessa tällä hetkellä käytävissä arvokisojen karsintakisoissa esitys on pakollinen ja osa arviointia. Jos ei näe esitystä yhtään mitenkään omana juttunaan, niin pukukisat ovat ainoa vaihtoehto, jos haluaa kisata. Mutta sitten, kun mennään tarpeeksi kovalle tasolle, ei enää ole minkään näköisiä kisoja joihin osallistua. (Tästä voi jatkaa myös aiheeseen 'samat voittaa aina', mutta sivuutetaan se.)

Hourumaru
Aloittelijoille on kisoja ympäri maan, eikä se tule muuttumaan luultavasti koskaan kovin radikaalisti. Siksi on ihan turhaa ja typerää ”uhrata” niinkin nimekkään tapahtuman kuin Desucon, cosplay-kisa aloittelijoille, kun kokeneilla ei ole lähes ollenkaan kisoja. Itse olen siinä ajatusmaailmassa, että siinä vaiheessa, kun mainetta ja kunniaa pienemmissä kisoissa on tullut jo jonkin verran niitettyä, ne jätettäisiin taakse ja siirryttäisiin isompiin ympyröihin kuten Desucon, Tracon ja (pienellä varauksella) Animecon. Mutta mihin siirtyä, jos kovatasoisempia kisoja ei ole tarjolla?

Halaun tuoda esille myös sen seikan, että ilman sääntörajoituksia kisaajat itse vaikuttavat myös kisojen tasoon ja ”aloittelijaystävällisyyteen”. Kun sijoituksia on tupsahdellut isompien tapahtumien tasokkaammista kisoista tai jopa arvokisoista, onko enää mielekästä palata pienten tapahtumien pikkukisoihin? Jos kokeneemmille suunnattuja kisoja ei kuitenkaan ole tarjolla, vaihtoehtoina on luopua kisaamisesta tai jatkaa kisaamista niissä puitteissa, jotka ovat tarjolla. Kumpikaan ei ole ihanteellinen ratkaisu, mutta tilanne jää jokaisen oman moraalisen kompassin ratkaistavaksi. Elleivät säännöt sitä rajoita.

...
Olen myös kohdannut tapauksen, jossa henkilö on sijoittunut yhdessä Suomen suurimpien tapahtumien, hyvin kovatasoisessa, cosplay-kisassa ja muutaman viikon päästä kilpaillut täysin uunituoreen pikkutapahtuman kisassa tuolla samalla puvulla. Kaikki voivat miettiä, että kuinka reilua tämä itsessään on. Kuitenkin tässäkin kohtaa moni cosplay-vastaava on kiertänyt ongelman sillä, että sääntöihin on kirjattu, ettei sijoittuneella PUVULLA saa kisata. (Mikä on puolestaan sellainen sääntö, jonka haluausin vakiinnuttaa kaikkiin muihin kisoihin arvokisoja lukuun ottamatta.)

Säännöt ovat paikallaan kaikissa kisoissa, mutta haluaisin nähdä enemmän tiedostuneisuutta niiden laatimisessa ja asettelussa. Onko Desuconin järkeä tarjoilla kisoja niille, joille löytyy kisoja ympäri maan? Vai kannattaisiko sen käyttää asemaansa isona, tunnettuna (K-18) tapahtumana hyödykseen? Ja missä kohtaa taas säännöt laaditaan sitä varten, että kisaajat olisivat samoissa lähtöasetelmissa?

Cosplay-kisaajan on hyvä tiedostaa oma taitotasonsa, mutta myös tapahtumien cosplay-vastaavien on hyvä tiedostaa eri tapahtumien ”arvo” ja vaikutusvalta. Sekä säännöillä, että kisaformaatilla on osansa tason luomiseen ja siihen, miten se palvelee cosplay-sceneä isommassa mittakaavassa. Mitä suurempi kirjo erilaisia ja eritasoisia cosplay-kilpailuja on tarjolla, sitä suuremmalla todennäköisyydellä saadaan aikaan erinäköisä ja mielenkiintoisia kisoja, joista jokainen löytää omansa.

Fukka kiittää.