Kauan kaivattu prinsessa

 Moi!

Hups. Oho. Piti kirjoittaa ja julkaista tämä merkintä jo aikoja sitten, mutta se lipsahti mielestä. Luvassa tällä kertaa pulinaa Zeldan tekemisestä. Puku ei ole vieläkään valmis, koska metsästän ja tutkin tällä hetkellä nahan värjäämistä, jotta pääsisin alulle neidin kenkien kanssa. Siitä huolimatta haluan tarjoilla tämän muun prosessin, joten ollos hyvä. Tästä voi tulla ihan hirmu pitkä...

Kuvasin ihan ite.

Zelda on sellainen hahmo, jota olen aina katsellut toiveikkaana kaukaa, koska Zelda-sarjan pelejä ei ole tullut pelattua. Montaa versiota olen tuijottanut sillä silmällä, että voisin ne tehdä, mutta koska en ole pelannut pelejä, ajatus on hangannut hieman vastakarvaan. Onneksi Breath of the Wildista löytyi jopa kaksi versiota, jotka haluan tehdä! Tässä sivussa olen myös tutustunut enemmän muihin Zelda-peleihin, vaikka en kaikkia vielä itse ole päässyt pelaamaan, joten Twilight Princess Zelda ehkä vielä joskus toteutuu!

Tämä projekti lähti siitä, että emmin ja pähkäilin sitä, kuinka haluan toteuttaa mekon; se on olkaimeton Empire-mallinen ja monikerroksinen. Kerrokset tuovat painoa, Empire-leikkaus tarkoittaa sitä, että paino ei voi asettua vyötärölle, ja olkaimettomuus periaatteessa sitä, että koko vaatteen pitäisi pysyä päällä tahdon voimalla. Tai kikkailulla. Suunnitelmani oli tehdä mekon alle korsetti, joka pitää väkerrelmän päällä. Lähdin siitä liikkeelle.

Hilikulleen valamis.

Tein korsetin, pohdin ja totesin, että en haluakkaan käyttää sitä mekon alla. No, se menee luultavasti Gwendolynille käyttöön, jos koskaan jaksan pienentää Gwendolynin mekkoa. Zeldalle se ei kuitenkaan tule käyttöön. 

Mähkiessäni pukeutumisasioita tein samalla yksinkertaisempia juttuja peruukin parissa.

Coscraftin Kitt

Tilasin peruukin, jossa oli iso skintop jakausta varten, koska en jaksanut edes ajatella muuta vaihtoehtoa. Hirveästi peruukille ei tarvinnut tehdä muutoksia. Siirsin jakauksen keskelle, leikkasin "pulisongit" ja siinäpä se. Hieman vielä pitää säätää peruukin kanssa sitten, kun se pääsee oikeasti käyttöön, koska kuidut tuppaavat elämään aivan omaa elämäänsä. Samasta syystä hylkäsin suunnitelmani lisätä peruukkiin tuuheutta.

Tein pienen meikkitestin, kun olin saanut peruukin valmiiksi ja olin mielissäni siitä, miten paljon nautin Zeldasta jo tuossa vaiheessa.

Oli kivaa!

Kuvissa olen käyttänyt samoja vanhoja korvia, jotka aikanaan hankin Mercedestä varten. Korvat eivät ole mitään parasta laatua ja se tuli huomattua taas tässä. Yritin meikata niihin hieman lisää syvyyttä ja elävöittää motoja, mutta niihin ei tarttunut lähes mikään. Ne olivat kuitenkin aikanaan ainoat hyvän muotoiset ja pituiset korvat Mercedekselle, ja sopivat myös Zeldalle. Tähän hätään en ole hankkimassa uusia korvia, mutta jos tulee sellainen mieli, niin nyt on jo tiedossa uudet paremmat. Jännitän kuitenkin sitä, että ovatko korvat liian isot, koska pienessä päässä myös korvat ovat usein pienet. Monet suippokorvat ovat olleet liian isot...

Välttelin mekon aloittamista toden teolla, joten aloitin korujen tekemisen lähes saman tien. Ensimmäisinä vuorossa olivat Zeldan rannekkeet. Mietin pääni puhki, että mistä ne tekisin, jotta niistä tulisi samaan aikaan käytännölliset, mutta nätit ja sirot. Olen myös nähnyt, kuinka moni suuri ja mahtava on valanut Zeldan rannekkeet, mutta minulla ei ole sellaiseen mitään rahkeita.

Kartonkirunko ja voileipäys worblalla.

Lopulta päädyin tuttuun ja turvalliseen worblaan, vaikka hieman ulkonäöstä sai nipistää sen takia. Piirsin rannekkeista ensin mallin, jonka leikkasin kartongista rungoksi. Voileipäsin sen tavallisen ja pearly worblan väliin. Tavallinen worbla antamaan vahvuutta ja tukea ja valkoinen puolestaan ulkonäkönsä takia. Valkoista worblaa on myös helpompi muovailla pikkutarkasti ja tässä oli hyötyä paljon siitä, että valkoisen worblan läpi näki kartongin.

Hmmm...

Kaikki välit ja ulokkeet leikattuani irti vietin aivan liian kauan aikaa vain reunojen siistimiseen. Tiesin, että worblan kanssa tämä prosessi tulisi olemaan työläs. Lopputulos on ihan ok. Tämän jälkeen taivutin kappaleet putkiksi ja lisäsin kiinnitykset. Molemmissa rannekkeissa on kahdet ommeltavat hakaset kiinnikkeinä, jotta ne halaisivat kyynärvartta mahdollisimman napakasti. Sitten taas tuhottomasti reunojen siistimistä ennen kuin sivelin rannekkeet limma+vesi-lirulla kertaan, jos toiseen.

:P

Halusin kaikki kultaiset osat puvussa mahdollisimman saman värisiksi, joten oikean kultaisen värin ja kankaan metsästys oli pitkä. Koruissa käytetty kulta on Inka Gold -maalia/vahaa, johon rakastuin aivan suunnattomalla tavalla. Sillä sain aikaan kauniin siistin pinnan ilman siveltimen jälkiä tai spraymaalaamista. Tätä lisää.

Yhtenä suurempana operaationa lopulta oli vyön koriste kivi? solki? möllykkä?, jonka kanssa painin ja testailin vähän vaikka ja mitä. Tein ensin yhden vedoksen worblasta, mutta halusin tehdä varsinaisen kiven jostain muusta aineesta. Tarkoitukseni oli valaa se hartsista, ja sitä varten teinkin aikamoisen seikkailun uusien asioiden parissa.

Worbla-tekele.

Yksi syys, miksi halusin valaa korun hartsita oli se, että saisin siitä kevyemmän, ja toinen se, että pystyisin hiomaan sen helpommin vielä sirommaksi ja kauniimmaksi. Kokeilin heti alkuun silikonimuotin tekemistä tutusta (mutta ei turvallisesta) saniteettisilikonista. Lopputulos ei ollut hirveän mieleinen edes useamman yrityksen jälkeen, joten lähdin tutkimaan silikonimarkkinoita ja huutelemaan Twitterissä. Sainkin apua ja ohjeistusta asian tiimoilta, mikä helpotti tekemistä huomattavasti. Kiitos siitä!

Modge Podgea ja Silliä

Tilasin silikonimuotti ainetta, jossa kaksi osaa leivotaan yhteen ja painetaan valettavan asian päälle. Helppoa ja yksinkertaista. Huomasin kuitenkin sen, että kappaleeni oli ehkä vähän liian iso ja/tai syväuusteinen, koska joihinkin väleihin jäi pieniä ilmakuplia, vaikka kuinka tarkka yritin olla.

Jöllin muksuilta legoja. Eivät ole vielä huomanneet.

Selkeästi tästä tuli siisti muotti, mutta kuplat häiritsivät, joten kokeilin vielä uudestaan saniteettisilikonilla. Muutaman kerran, kunnes totesin, että tämä on silti paras muotti.

Jokunen muotti ja testivaloksia.
Tuo pieni pyöreä muotti oli kaikista yksityiskohtaisin, mutta se ei pysynyt muodossaan valun aikana vaan levisi.

Tein huvikseni testejä injektiohartsilla, joka kuuluu enemmän rakennusalalle. Siitä tuli kuitenkin yllättävän hyviä vedoksia, joita oli helppo hioa, ja ne olivat hyvin keveitä. Hätätapauksissa saatan joskus tätä jopa käyttää oikeasti, mutta silloin tulee muotin olla hyvä. Se ei kuitenkaan tällä kertaa ollut valintani.

Mölli, pohjamaalattu mölli ja maalattu mölli.

Lopulta tein korun 10v. vanhasta Cernit-massasta painamalla sen Silli-muottiin. Siistin ilmakuplien jättämät epämuodostumat kappaleesta pois skalpelilla ennen sen paistamista. Paistamisen jälkeen vielä hioin kappaleen, kunnes se oli tarpeeksi siisti. Sitten päälle pohjamaali, jota en välttämättä olisi tarvinnut. Koru on tietenkin myös Inka Goldilla käsitelty. Myös siniset kolmiot ovat samaa tavaraa vain eri värissä. Olisin voinut jättää korun myös tuollaiseksi, mutta näin tilaisuuden olla kerrankin vähän extra, joten otin hetkestä kiinni.

Bling Bling!

Hartsisuunnistukseni netin syövereissä ajoi minut siihen pisteeseen, että tilasin itselleni UV-hartsitarvikkeita. Hitsi, että ovat nopeita ja näppäriä! Sekoitin kirkkaan ja paksun UV-hartsin sekaan glitteriä ja täytin kolmioaukot sillä. Tein myös ensiksi muutaman testin, jotka näkyvät kuvassa.

Tykkään tästä möllistä todella paljon. Sain kerrankin tehdä jotain oikeasti sievää ja nättiä. Jopa hieman mennä yli, mutta mikä parasta: opin tässä matkalla niin paljon! Sain rauhassa perseillä, testailla ja tutkia. Hartsi ja valaminen ovat tähän asti tuntuneet jotenkin ylivoimaisilta, mutta alan ymmärtää ja jopa tiedän, että vika ei ole aiemmin ollut minussa vaan osittain myös käyttämissäni tuotteissa. Tämä hartsien kanssa painiminen on kuitenkin välineurheilua. 

Mienejä oseja!

Hyppäämme nyt aikajanalla hieman sinne sun tänne, mutta pysymme kultaisen teemoissa. Mekon ohella myös Zeldan kaulakoru oli yksi suuri päänvaiva. Tästäkin olen nähnyt muiden hienoja versiointeja, mutta jälleen olin oman tieni kulkija. Se tie veikin sitten taas worblan luo... Kaavan piirrettyäni tein korun kappaleet ohuen ohuesta softiksesta, numeroin ne ja voileipäsin nekin tavallisella ja valkoisella worblalla. Tällä kertaa valitsin worblan, koska halusin pystyä muotoilemaan kaarevat osat muotoonsa ja sopimaan oman kaulani muotoon. En siis keksinyt tähän muuta ratkaisua kuin worbla.

Siellä palaset. Näyttivät purkalta.

Pohdin pitkään sitä, kuinka saan kappaleet pysymään oikeassa asetelmassa ja järjestyksessä vielä korumuodossa. Pelissä on nähtävissä pienet renkaat, jotka yhdistävät osat toisiinsa. Pohdin kuitenkin vaihtoehtojani; tehdäkö renkaat worblasta, jolloin niistä luultavasti tulisi liian massiiviset, laittaa oikeat kulta- tai muu metallirenkaat, jolloin kahta eri kullan sävyä olisi rinnakkain samassa esineessä (tää on se mun big no-no) vai jätänkö renkaat kokonaan pois tarkoituksella. Päädyin viimeisimpään vaihtoehtoon, koska myös pelissä suurimmaksi osaksi näyttää siltä, että korussa ei ole mitään välikiinnikkeitä vaan, että osat jotenkin maagisesti pysyvät kaulalla.

Aamuluennot sujui hyvin maalatessa.

Inka Gold taas kehiin ja purukumin palaset saivat kultaisen ulkokuoren. Kävi hyvä tuuri, ja löysin kultaketjun, joka oli lähes saman sävyinen kuin maalatut osat. Eroa ei hirveästi huomaa, ellei tuijottamalla tuijota. Saman verran taivuin kompromissiin.

Sitten varsinaiseen kasaamiseen.

Yllä kaava ja alla pelkkä jäljennös.

Hankin "illuusiotylliä" eli todella ohutta, laskeutuvaa ja hentoa ihon väristä tylliä, jolla voidaan tehdä vaatteisiin osia, jotka näyttävät vain paljaalta iholta. Jäljitin kaulakorun kuvion tyllille, minkä jälkeen kiinnitin tyllin tavalliseen muovitaskuun nuppineuloilla. Lopuksi liimasin korun palaset tylliin kangasliimalla, jonka alla oli muovitasku. Muovitaskun tarkoitus oli estää palasia liimaantumaan alustaan. Ennen kuin liima ehti kokonaan kuivua, irrotin korun muovitaskusta ja käänsin sen liimapuoli ylöspäin kuivumaan.

Liimatut palaset alapuolelta, kun tylli on irrotettu muovitaskusta.

Kangasliiman kuivuttua liimasin palaset vielä uudestaan tyllin takapuolelta UV-hartsien mukana tilaamallani UV-liimalla, jotta tylli ja palaset varmasti ovat hyvin kiinni toisissaan.

Isot kaarevat kappaleet liimasin pelkällä UV-liimalla. Muotoilin ne tosiaan asettumaan kaulalle nätisti, joten ne eivät asetu samalla tavalla kankaalle kuin muut palaset. Siksi ensin ompelin ne kiinni tylliin tarkistaakseni oikean paikan ja asennon ennen liimausta. Viimeinen vaihe oli leikata ylimääräinen tylli korun ympäriltä pois.

Valmiiiiiis!

Kaulakoru on yksi lampiasiani tässä puvussa. Mielestäni sain tehtyä siitä siistin ja nätin sekä toimivan mittasuhteiltaan. Olen myös jotenkin aina iloinen siitä, että pystyn tekemään "maagisia" osia pukuihin, jotka kuitenkin toimivat ilman mitään superkikkailuja. Ketjussa on pieni korulukko, jolla sen saa auki, ja palasia ei tarvitse mitenkään asetella tai liimailla kaulalle, jotta korun muoto pysyy. Näistä pienistä yksinkertaisuuksista olen aina hirmu iloinen.

Taas mennään...

Onnistuin syöksymään kankaanvärjäykseen tässäkin puvussa. Ainoa värin pilkahdus tässä puvussa on vyö, joka on minun nimeämiseni mukaan 'Zeldan sininen'. Tarkoitus oli tehdä vyön sininen pohja jämäpuuvillasta, jota löytyi jo kotoa, mutta väritestejä tehdessäni huomasin ongelman. Kangas oli jäännöstä Keithin tekemisestä, joten olin värjännyt sitä aiemminkin punaiseksi ja keltaiseksi. Jostain syystä kuitenkin sininen väri ei tarttunut kankaaseen niin kirkkaana kuin tavoittelin (kuvassa ylärivi, palat 1-4). Päädyin siksi tekemään pari testiä eri kankaalla, pellavalla, ja tulos oli paljon tyydyttävämpi (alarivi). Samalla värjäyskaavalla sain aikaan paljon kirkkaamman tuloksen, joten päädyin lopulta ostamaan vyötä varten oman kankaan.

Kuva hieman vääristää värejä, mutta tässä vertailu puuvillasta (ylä) ja pellavasta, jotka on molemmat värjätty täysin samalla värikaavalla.

Kultainen kangas oli hieman kiven alla myös. Halusin kaikkien kultaisten osien olevan mahdollisimman lähellä toisiaan sävyn puolesta, joten kaivelin vaihtoehtoja sieltä sun täältä. Lopulta löysin oikean kankaan lähes vahingossa; sattumalta löysin näytetilkkukokoelmastani hyvän värisen kultaisen kankaan, mutta tilkun infotarra oli pahoin kärsinyt ja tuotetiedot olivat lähes pyyhkiytyneet pois. Muistin kuitenkin, että olin tilannut tilkun malliksi, kun etsin Takutolle sopivia kankaita. Kaivoin esiin Takuton kirjanmerkkikansion, mistä onnekseni löysin linkin myös tuohon kyseiseen kankaaseen. Kangas oli poistumassa valikoimasta, joten minulla kävi hyvä tuuri, että kerkesin sitä vielä tilata.

Kaikki yhdessä <3

Aluksi vierastin tätä kankaiden tekstuurikontrastia, mutta nyt olen jo lämmennyt sille.

Vyöhön upposi ehkä turhan paljon työtunteja, mutta olen kohtuu tyytyväinen lopputulokseen. Ompelin kultaisen reunanauhan toisen puolen lopulta käsin, koska halusin välttää kaikkia mahdollisia näkyviä tikkauksia (vaikka tikkaus olisikin jäänyt vyön sisäpuolella...). Tein paljon kokeiluja siitä, miten saan vyön aaltoilevan kuvion luotua ilman näkyviä tikkauksia ja muuten kuin liimaamalla (minä siis harvoin luotan pelkkään liimaan, jos sitä ei vielä ole hoksannut). Kokeilin päällystää softissuikeroa kultakankaalla, yritin kääntää kangassuikeron reunoja nurjalle puolelle liimaamalla ynnä muuta sellaista. Lopulta päädyin kuitenkin ehkä hieman monimutkaiseen työtapaan.

Testejä.

Lopullinen suikero syntyi kahdesta kerroksesta kultakangasta. Ensimmäinen, sisempi osa, oli soiro kangasta tuettuna tukikankaalla ja sen jälkeen kovetettu Fray Checkillä. Tähän päälle, näkyväksi päälliosaksi, ensin harsin kiinni soiron ihan pelkkää kultakangasta. Tämän hässäkän kursin kasaan kääntämällä kankaan reunat sisemmän kappaleen taakse ja ompelemalla ne muotoon suikulan ympärille (ylempi kuva, vasen alakulma). Olihan siinä hommaa, mutta lopputulos tyydytti minua eniten.

Kovetettu suikura ja harsittu päälikangas.
Reunat siistin kapeammiksi sitä mukaa, kun etenin ompelussa.

Kangas ei ollut mikään helpoin työstää, joten sekin heitti vähän haasteta tähän tehtävään. Kangas myös liestyi tosi helposti, joten sen kanssa piti olla varovainen.

Kun varsinainen suikero oli saatu kasaan, piti se vielä kiinnittää itse vyöhön. Ja koska liima on paha ja tuhma, ompelin tämänkin vyöhön käsin. Tämä oli kuitenkin hyvin tyydyttävää ja rentouttavaa loppupelissä, joten sain sen tehtyä yllättävän nopeasti.

On tämä saatana työmaa.

Tämän jälkeen jäljellä oli enää pikkuiset täplät, joita hyppelee aaltokuvion väleissä. Tässä kohtaa taivuin suuren viholliseni puoleen eli liiman. Samaan tyyliin kuin suikeron kanssa, kovetin tuettua kangasta Fray Checkillä, minkä jälkeen leikkasin siitä pikkuruisia ympyröitä, jotka sitten liimasin vyöhön.

Tämmöstä jännää. Värimuutos on Fray Checkin syytä.

Valmis!

Mekko oli kokeilun ja ränssäyksen lopputulos. Yläosan kaavana käytin korsetin kaavaa ja teinkin siitä useamman proton. Myös helmasta piti tehdä proto, mutta eniten tuskaa aiheutti mekon päällimmäinen kerros, jossa on hupsu kääntyvä reunus ja paljon massaa oudoissa paikoissa.

Kangas, jonka tähän valitsin ei ollut myöskään helpoimmasta päästä työstää. Laskostettu etupaneeli oli erityisen työläs, koska kaikki kahdeksan pientä laskosata piti harsia käsin, silittää ja ommella koneella ennen kuin kappaleen pystyi ompelemaan osaksi muuta mekkoa. Myös hupsu kääntyvä helmakäänne tarjosi käsin ompelemista. Yläosaan laitoin lopulta tukiluut antamaan ryhtiä ja tukevuutta. Vyö on yksi elementti, millä mekko pysyy päällä.

Voiton puolella.

Vaikka puku ei vielä ole täysin valmis, halusin silti testata kokonaisuudessaan kaikkia osia yhdessä päälle. Samalla tein myös uuden meikkitestin ja räpsin kuvia pikaisesti. Tein myös vertailua piilolinsseistä, jotka voisivat sopia Zeldalle. Minulla on jo kolmet erilaiset vihreät piilolinssit, joten toivoin, että jotkut niistä sopisivat. En kuitenkaan ole ihan varma vielä parhaasta vaihtoehdosta. Kaikissa on omat hyvät ja huonot puolensa.

1., 2. vai 3.?

Ensimmäisen kuvan piilarit ovat todella tummat ja ihan nätit, mutta niiden vihreys ei juuri näy. Toiset ovat todella selkeät ja vihreät, mutta ehkä hieman överit. Kolmannet taas ovat luonnollisimmat, mutta en tiedä nouseeko niistäkään vihreys tarpeeksi hyvin esille. Koska en itse osaa päättää, niin toivoisin mielipiteitä myös muilta, jotka näkevät naamani enkä hieman eristä näkökulmasta. Nakkaan Twitteriin jotain kyselyä tai muuta tässä lähiaikoina.

Tältä erää Zelda on käsitelty. Yritän saada sandaalit etenemään ja pidätellä itseäni ennen, kun aloitan taas seuraavan puvun. Koulu pitää minut kuitenkin hyvin kiireisenä, joten saa nähdä, milloin saan taas asiasta kiinni. Vähän polttelisi aloittaa taas joku "helppo ja nopea" -puku, mutta eiköhän se ole nähty, miten niiden kanssa aina käy; ne eivät koskaan ole helppoja ja nopeita. 

Fukka kiittää!

PS: Noudattakaa ohjeita, seuratkaa tilannetta ja pysykää terveinä!

Kuningatar Kompromissi

Heippa!

Nyt taklaan tämän hirviön, joka on Gwendolynin prosessimerkintä. Paljon tekstiä ja paljon asiaa luvassa.

Gwendolyn on ollut minulla haaveissa heti siitä hetkestä lähtien, kun ensimmäistä kertaa näin neidosta kuvan. Odin Sphere muutenkin on pelinä mielestäni hirveän kaunis ja täynnä ihania hahmoja, joita voisin pukuilla. Gwendolynin kohdalla en kuitenkaan ole nähnyt oman osaamiseni olevan sillä tasolla, että kehtaisin lähteä pukua rakentamaan. En vieläkään ole varma, onko taitotasoni ollut riittävä, koska niin monta osaa Gwendolynista haluaisin tehdä uudestaan.

Kaikki lähti taas alusvaatteista, joita kukaan ei varmaan ikinä näkisi, jos en itse tunkisi niistä kuvia nettiin.

Lähes valmis. Vain helma vielä ompelematta.

Tein korsetin sitä hätää, että minulla olisi tukeva pohja, johon kiinnitän asioita tarvittaessa. Lopulta kävikin niin, että tähän korsettiin itsessään ei pitänyt kiinnittää mitään. Jee, koska yleensä yritän muka tehdä sellaisen korsetin, joka kävisi sitten myös muihinkin pukuihin, mutta aina lopulta joudun laittamaan niihin jonkun typerän kiinnikkeen yms., joka sitten estää korsetin käyttöä muissa puvuissa. No ei tällä kertaa! Tässä korsetissa on myös kiva muoto, joka varmasti passaa monelle naishahmolle tarvittaessa.

Sotahame

Sitten pääsemme ensimmäiseen kompromissiin. Itse kutsun tätä vaatetta nimellä sotahame, koska se muistuttaa minua muinaisten kreikkalaisten sotilaiden hameista. Sotahame on reffeissä enemmän tutumainen ja pysyy ryhdikkäästi muodossaan, mutta joissain kuvissa siinä näkyy myös liikettä ja ettei se olekaan vain yksi iso kappale. Koska halusin säästää tilaa sekä matkalaukussa että takapuoleni ympärillä, päätin tehdä hameesta elävämmän ja tällaisen kreikkalaistyylisen version.

Drapeeraukset tuloillaan.

Itse sotaisan hameen päälle tulee toinen kerros, joka poimuttuu edestä ja tekee hameesta vähän siveellisemmän, niin ettei ihan koko ajan pylly vilku.

Tein hameen lärpäkkeet keinonahasta ja muuten koko komeus on puuvillaa. Ihaninta oli laittaa kiinni niittejä, jotka tulivat lärpäkkeisiin kiinnni. Niitit näkyvät varmaan tuolla myöhemmin. Keinonahkan ompelu ei ollut mitään herkkua, koska ompelukoneeni oikutteli (tämän jälkeen puhdistin kunnolla koko koneen ja se toimi tuon jälkeen taas kuin unelma).

Sotahame ja korsetti olivat ensimmäiset vaateosat, koska kaikki muu rakentui niiden päälle jollain tavalla.

Röyhelöitä mallailemassa.

Kaavoitin mekon korsetin pohjalta ja siksi pystyin mallailemaan miehustaan tulevat röyhelöt korsetin päälle suoraan. Siihen nähden, että tämä ei ollut kisapuku, niin hifistelin ehkä vähän liikaa, kun käsin ompelin mekkoon vaikka mitä.

Wääää!

Tätä mekkoa tehdessä olin niin absurdeissa maailmoissa; olen vuosikaudet katsellut kuvia Gwendolynista ja pohtinut miten tietyt osat siitä tekisin itse, ja nyt vihdoin pääsin laittamaan kaiken tuon pohdinnan ja mähkimisen käyttöön. Minun ei siis tarvinnut miettiä, miten jonkin asian teen, vaan se tieto oli jo osittain valmiina olemassa ja minä vain... tein.

Olen mekkoon kovin tyytyväinen ja, jos se ei olisi täysin halki keskeltä edestä, uskaltaisin ehkä käyttää sitä myös jonain juhlavaatteena pahaa-aavistamattomien ihmisten seassa.

Kultaa!

Halusin kaikkien kultaisten osien olevan prikulleen saman värisiä, joten kaikki kultaiset osat on maalattu samalla kangasmaalilla. Kuvassa mekon miehustan yläreunaan tulevat kultareunukset. Kruunussa kangasmaali ei kuitenkaan pelannut kovin hyvin, koska worblapinnasta se lähti kuoriutumaan irti pienestäkin rasituksesta. Pelkäsin kovasti, mitä kruunulle käy matkalaukussa ja otin siksi maalin mukaan Japaniin. Pienillä vaurioilla selvittiin Japaniin, mutta takaisin päin laukut joutuivat kestämään niin paljon höykkyytystä, että tuhot olivat paljon suuremmat ja tuo maalipurkki oli myös auennut siinä rytäkässä (oli onneksi pussissa hyvin suojassa).

Ennen kuin hyppään epäkankaisten osien selostukseen, esittelen osat, jotka unohdan aina eli hihat.

Höpö

Olen jopa niin hyvin muistanut, nämä hihat jopa tekovaiheessa, että yhtään kuvaa niistä ei tämän enempää ole. Alkuun mietin, että miten pirussa kaavoitan nämä hihat, mutta sitten muistin, että minulla on hyvä käden muotoa mukailevan hihan kaava. Jee jee! Sitä käytin pohjana ja lopulta tämä olikin ihan naurettavan helppo kaavoittaa.

Kruunu kuuluu näihin vuosia pohdituttaneisiin osiin puvussa. Myös materiaalit ja niiden käyttö on laajentunut vuosien varrella, joten ei hirveästi enää tässä vaiheessa tarvinnut vaivata päätä tekniikan suhteen.

Absurdius jatkuu vahvana,

Ohuen ohut, valkoinen softis sai päälleen paksumman harmaan softiskehyksen ja koko härpäke päälleen mustan worblan. Tein mustasta worblasta myös pannan, johon kruunu kiinnittyy, tavallisen hiuspannan päälle. Sileämpää pintaa tavoittelin erikeepperi+vesi-litkulla, mutta juuri tuo saatttoi olla se syy, miksi kultaisesta maalista ei tullut niin kestävä.

Kasat? Kukat? Juttujuttusydeemit?
Taustalla ensimmäinen ja hylätty versio.

Pantaan kuuluvat myös höyhen... kasat? kukat? korvien päällä, jotka ovat myös tehty softiksesta. Pohjana on softiskiekko, jonka päälle on vain kasattu pisaran muotoon leikattuja softispaloja, jotka on maalattu. Lopuksi lämmitin kukkia varovasti hiustenkuivaajalla, että voisin taivuttaa höyhenet oikeaan muotoon ja suuntaan. (En käyttänyt kuumailmapuhallinta siksi, etten vain vahingossa anna niille liikaa lämpöä.)

Valmis panta ja peruukki.

Siivet tietenkin on tehty samaan tapaan softiksesta ja ne ovat puvun toinen kompromissi; tiesin, että muotoa ja kokoa tuskin pystyn siivistä ottamaan pois ilman, että se radikaalisti vaikuttaa puvun ulkonäköön, joten päätin tehdä ne mahdollisimman kestävinä ja kevyinä.

Muoto testissä.

Pohjana siivissä on retkipatja, koska se on hitusen ehkä kevyempää kuin EVA-muovi, mutta myös huomattavasti halvempaa. En halunnut tuhlata EVA:a näin isoihin osiin, kun muitakin vaihtoehtoja on olemassa.

Nämä siivet olivat yksi osa, joka minun oli tarkoitus kiinnittää korsettiin. Mietin ja pohdin vaikka mitä härveleitä, joilla saan ne kiinni itseeni ja pysymään oikeassa muodossa. Lopulta retkipatjasta sai toimivan muodon vain tekemällä siihen vekit ja painoa oli niin vähän, että pystyin kiinnittämään nämä suoraan sotahameeseen.

Muodokas siipelöinen

Päällystin retkipatjapohjat mustalla puuvillakankaalla. Kankaan tarkoitus oli säilyttää pohjan muoto paremmin kuumuudessa, vähentää maalattavaa pinta-alaa ja antaa parempi tarttumispohja höyheniä liimatessa sekä lopulliset kiinnikkeet oli helppo ommella kankaaseen. Ompelin vain pohjan muotoisen mustan pussin jonka sisään tungin ja liimasin retkipatjapohjan.

En enää edes muista montako sulkaa tein... tässä ehkä yhden siiven verran.

Kokeilin ja testailin erikokoisten sulkien yhdistelmiä ensin vai paperilla, kunnes osasin suurin piirtein määrittää montako ja minkä kokoisia sulkaa tarvitsen siipiin. Eri väriset osat siivistä tein eri värisillä softiksilla, mutta lopulta kuitenkin kaikki sulat on maalattu oikean värisiksi. Tiesin, ettei minulla ole aikaa maalata sulkia kovin kummoisella tavalla. Halusin sulkiin kuitenkin vähän enemmän eloa ja ilmettä, joten leikkelin niihin pieniä lovia sulkamaisuuden hakemiseksi.

Tätähän löytyy siis edelleen jostakin aina välillä.

Sitten se kompromissi osa.

Sniff

Itse olisin pitänyt enemmän tuosta ilmavasta ja pörheästä tavasta kiinnittää sulat (ylempi), mutta totesin, että sulat menevät matkalaukussa tuhanne mutkalle ja ruttuun, jos jätän ne tuolla tavalla. Siksi päädyin lopulta liimaamaan sulat aivan pohjan myötäisesti (alempi). Hyvänä puolena tässä oli se, että sulkien välistä ei pääse pilkistämään mustaa pohjaa.

Testi kartongilla

Siipiin kuuluvat tietenkin myös pitkät lenninsulat, jotka törröttävät taakse päin. Tiesin heti alussa, että ne tulisin tekemään irrotettavina. Niiden pohjana käytin tällä kertaa EVA-muovia, koska ne piti pystyä hiomaan oikeaan muotoon ja niiden piti yksinään pitää muotonsa hyvin.

Siinä lötköttää.

Kolme sulkaa per siipi, jotka hiottiin pyöreäreunaisiksi ja liimattiin yhteen ennen maalausta. Ne kiinnittyvät muuhun siipeen tarranauhalla, joka on liimattu varsinaisen siiven sisäpuolelle ja jää piiloon mekon helman taakse.

Japanissa näille kävi vähän hassusti: Gwendolyn oli minulla päällä ainoastaan Osun paraatissa, jossa yllättäen minulla itselläni ei ollut kuumuuden kanssa mitään hätää. Paraatin jälkeen huomasin, että nämä lenninsulat olivat taipuneet mutkalle kuumuudessa. Hotellille palatessa ne olivat vielä lötköt ja onneksi ne kuitenkin suoristuivat ilman, että maalipinta kärsi mitenkään.

Tämä puku oli muutenkin pieni testikierros EVA-muoville. Kenkiä lukuunottamatta kaikki panssariosat on tehty EVA-muovista. Olen jo pitkään halunnut kokeilla sitä kunnolla, mutta materiaalin saatavuus ja kunnollisen projektin puuttuminen ovat estelleet.

:(

Pohjaksi kaikille panssariasioille tein hassut lahkeet, jotka ovat puuvillaa aina nilkasta polveen, etti muovi hankaa ihoa käytössä. Yläosa lahkeista on sisäpuolelta puuvillaa ja keinonahkaa ulkopuolelta.

Jouduin aloittamaan panssariosat kaikkein vaikeimmista, sääristä, koska kaikki muut panssarit rakentuvat niiden päälle. Tein säärestäni elmukelmukaavan ja sen mukaan kaavoitin sääripanssarit. Tulevaisuudessa kenties teen nämä osat kokonaan alusta ja paremmilla kiinnityksillä. Ehkä jopa täysin eri materiaalista.

Japanin päässä matkan ajan jalkani olivat hyvin turvonneet. En tiedä miksi näin oli, mutta paraatipäivänä sääripanssarit eivät meinanneet mennä kiinni ollenkaan, koska nilkkani ja sääreni olivat niin paksut turvotuksesta. Tämä siis jarkui koko reissun ajan ja vasta Suomessa turvotus laski.

Takaisin kotona, mutta edelleen turvoksissa. En omista nilkkoja.

Reisipanssarit eivät olleet yhtään niin tuskaiset tehdä. Ovathan ne muodoltaan jo paljon yksinkertaisemmat. Tein niistä ensin pahviset mallit, joita käytin lopulta myös kaavoina, leikkasin pohjat EVA-muovista ja kohokuviot softiksesta. Lopuksi muotoillin ne kaareviksi kuumailmapuhaltimen kanssa.

Tän tä dää!

Teippikyhäelmät

Kun muoto ja koko olivat kohdillaan liimasin osan osista kiinni toisiinsa ennen pintakäsittelyä. Pintakäsittelyn tein kumi-spraylla, mikä oli ihan mielenkiintoista. Hirveästi minua kuumotti, että tuleeko pinnasta liian epätasainen ja möhlinkö koko homman, mutta onneksi mitään suurempia havereita ei tapahtunut.

Siellä lojuvat

Huonona puolena kumi-sprayssä on se, etten voi käyttää sitä missään kotona. Keväällä ja alkukesästä, aina tilaisuuden tullen, matkasin mummun luokse maalle ja valtasin autotallin myrkkykammiokseni. Kylmällä kelillä tuli myös huomattua se, että ilman lämpötila vaikuttaa kovasti lopullisen käsitellyn pinnan tasaisuuteen. Viileässä osa kumista alkoi jähmettyä jo kosketuksesta ilman kanssa.

Myöskin tämän aineen kanssa työskentely vaatii kunnollisen hengityssuojaimen, koska siitä pääsevät kaasut ovat oikeasti myrkyllisiä.

Käsitellyt ja jähmettyneet palat odottamassa maalausta.

Kumi-spray sai päälleen lopulta tavallisen spray-maalin. Yritin myös patinoida panssareita akryylimaaleilla parhaani mukaan, mutta olin ehkä silti liian hellä.

Maalauksen jälkeen viimeiset osat liimattiin yhteen ja niihin lisättiin kiinnitysremmit. Panssareissa ei ole mitään muita kiinnikkeitä kuin reffeissä näkyvät remmit, jotka kiinnittyvät sukka-lahje-asioihin ja viimeisenä varmistuksena yhdet pienet hakaset kummankin panssarin yläosassa. Olin positiivisesti yllättynyt, etteivät nämä oikesti edes olisivat tarvinneet noiden remmien lisäksi mitään muita kiinnikkeitä.

Vas. patinoimatta ja oik. eka kierros patinointia

Kengät puolestaan on kasattu vähän erillä tyylillä. Pohjakenkänä minulla oli matala korkokenkä, jonka päälle tein Lycrasta sukan, jonka liimasin kiinni kenkään. Elmukelmukaavaa jälleen hyödyntäen tein kengän päälle tulevista panssareista paperikaavat (huomatkaa kuvassa yksi paperikaavoista on väärin päin hubs).

Jutskuja

Paperikaavojen pohjalta tein ensimmäisen proton softiksesta, jota fiksailin ja yritin saada näyttämään oikealta. Samalla piti pohtia, että millä näkymättömällä ilveellä saan osan osista kiinnitettyä kenkään niin, että saan vielä jakankin sisään kenkään. No, nämä kengät lopulta lähtivät Japaniin keskeneräisinä, koska halusin käyttää viimeisen viikon ennen lähtöä johonkin muuhun kuin pukujen väsäämiseen.

Panssarit kengän päälle valmistuivat softiksesta, jonka päällystin hyvin joustavalla ja ohuella keinonahalla. Lopuksi maalasin keinonahan kangasmaaleilla oikean sävyiseksi. Tähän loppuun vielä kuva hikisestä jalastani paraatin jälkeen, missä näkyy keskeneräiset panssariosat edes jotenkin.

Hyvin pysyi ehjänä, mutta hiki hommista tarinaa kenties joskus myöhemmin.

Sitten ehkä yksi jännittävimmistä työmaista tässä puvussa eli peruukki.

Sanon tämän asian tässä ja nyt saman tien ääneen; minä vihaan peruukkien liimaamista! Se ällöttää ja kuvottaa minua hyvin paljon. Jos jonkin asian voi saavuttaa millä tahansa muulla keinolla kuin liimaamalla, pyrin tekemään niin. Muussakin kuin peruukeissa, mutta varsinkin peruukeissa. Halaun pystyä pesemään pukujeni osia mukaan luettuina peruukkit, ja liimattavat osat yleensä rajoittavat pesemistä.

Siinä. Se on pois systeemistä.

Eli tässä tulee esittely kasasta liimaa.

Oli ehkä aikakin.

Ihan alkuun tein omasta päästäni vedoksen teipillä ja elmukelmulla, jonka sitten osittain täytin ja kiinnitin yhteen pienistä peruukkipäistäni. Minulla on siis isompikin peruukkipää olemassa, mutta se on isompi kuin oma pääni, joten se ei tähän projektiin sopinut.

Alex Coscraftilta

Opettelin jossain välissä huvikseni letittämään peruukin nutturalle ja pohdin voisinko hyödyntää tuota tekniikkaa tässä kampauksessa. Kuitenkin tuo letitystyyli oli hieman liian työläs eikä näyttänyt siltä, miltä Gwendolynin nuttura näyttää, joten nope. Jouduin siis ensimmäistä kertaa stubbaamaan peruukin.

Kaivelin ponnaritutoriaaleja ja stalkkasin ahkerasti Anniilaughin peruukkikuvia Twitterissä ennen kuin lähdin taklaamaan tätä hirvitystä. Katselin myös jonkin verran tämän tutoriaalin kuvia osviitaksi.

Pohjana minulla oli aivan tavallinen peruukki. Tiedän, että valmiita poninhäntäperuukkeja myydään myös. En kuitenkaan halunnut käyttää sellaista, koska voin villisti veikata, että sellainen olisi minulle aivan liian iso. Pääni on pieni.

Ahostaaaaa!

Pikkuhiljaa liimasin kerroksia kuitua pienelle poninhännälle. Välistä leikkasin ylimääräiset kuidut pois ja liimasin nysän tiiviiksi tapiksi. Liimana käytin Erikeepperiä, koska sitä oli helppo levittää sormin tai siveltimellä sekä siksi, että se on vesiliukoinen. Ylijäämäkuidusta tein myös uusia kuitunauhoja, joita ompelin myös peruukkiin. Tämä vei ihan tuhottomasti aikaa. Senkin lisäksi, että välistä en koskenut koko peruukiin kuukauteen.

Tällanen systeemi.

Olen joskus kehittänyt tällaisen peruukinmuokkausviritelmän tuolista, harjanvarresta ja peruukkipäästä. Tämän peruukin kanssa se osoittautui hyvin toimivaksi väkerrelmäksi. Peruukki on tarpeeksi korkealla, että lattialla seistessäni ylsin ja näin hyvin sen alaosiin. Sitten kun nousin tuolille seisomaan, niin oli helppo käsitellä peruukin päälakea ja yläosia. Peruukkipäätä tai peruukkia ei tarvinnut pyöritellä tai liikutella juuri ollenkaan. Lisäksi vekotinta pystyi helposti siirtelemään paikasta toiseen tarvittaessa.

Siistimistä

Kun stubbaus alkoi olla loppusuoralla, ompelin vielä kuitunauhoja sen verran peruukin reunoihin ja ohimolle, että lopputulos näyttäisi edes jotenkin siistiltä ja piilottaisi peruukin rakenteet mahdollisimman hyvin. Sitten liimasin vielä nämä lisätyt kuidut ponnarille.

Stubattu liimahirviö ja nuttura kiinnitettynä.

Itse nutturan tein erillisenä osana. Pohjana käytin worblaa, johon tein muodon puolikkaan styrokspallon avulla. Worbla sai päälleen maalin ja ylijäämäkuidusta tein siihen ensin "korinpohjakuvion" liimaamalla kuituja ristiin rastiin puolipallon päälle. Lopuksi liimasin kuituletin koko hommelin reunaan. Sitten kiinnitin itse nutturan liimaamalla sen kiinni peruukkiin.

Worbla-kupuun tein vielä loven, josta oli helpompi sujauttaa letin päät kuvun sisälle piiloon.

Peruukin etutukka on myös yksi kompromissi. En mitenkään voinut olla varma siitä, että kestääkö yksikään peruukki matkan Japaniin, joten päätin leikata etuhiukset vain suoraksi ja jättää ne sen kummemmin stailaamatta. Stailasin kuitenkin peruukin niin, että mahdollisesti sitä voisi käyttää myös ilman kruunupantaa. Ajatukseni taustalla oli se, että näin siitä varmasti tulee siistin näköinen.

Tämmöinen siitä tuli.

Peruukista tuli lopulta vähän liian iso. Pingoitin sen hieman isoksi, joten nyt tarvittaessa voin vetää peruukin päähäni kuin pipon. Muutoin olen semityytyväinen tähän, vaikka ei se sytyttänyt rakkautta liimattuihin peruukeihin sen enempää. Ne ovat hienoja, mutta edelleen ällöjä.

Surukseni joudun kertomaan, ettei minulla ole yhtään kunnollista kuvaa Gwendolynistä. Osa WCS-kuvista on ilmeisesti edelleen kadoksissa jossain maailmalla, joten en ole edes ite nähnyt kunnolla tätä pukua päälläni. Tarkoitukseni on kuitenkin korjailla ja viimeistellä puku jotain tapahtumaa varten. Mihin? Sitä en vielä tiedä. 

Viimeinen testi ennen lähtöä.

Toivottavasti tämä ei ollut niiiiiiiiiiiin hirmuisen pitkä merkintä. En osannut jaotella asioita, joten tässä ne nyt ovat yhdessä läjässä.

Uusia juttuja on aloitettu ja parissa pikkutapahtumassakin käyty, ja niistä pitäisi vähän kirjoitella. Yritän kasata ajatuksiani.

Fukka kiittää.

PS: Syvästi pyydän anteeksi, jos tekstissä on enemmän kirjoitusvirheitä kuin normaalisti. Jotenkin kaikki taivutukset ja ng-äänteet olivat ihan hukassa tätä kirjoittaessa. Kyllä, suomi on äidin kieleni.