maanantai 24. syyskuuta 2018

Esityksen oikea päätähti

Moi!

Piti pilkkoa Yunan merkintää osiin, koska asiaa on niin paljon. Tässä tulee ensimmäinen osa, jossa käsittelen koko esityksen oikeaa päätähteä eli Yunan kepukkaa, Summoner's Staffia. Se sai muuten vahingossa nimekseen Neiti.

Koko projekti alkoi sauvasta, koska se oli hyvin tärkeä osa meidän esitystä. Halusin myös tehdä sauvan mahdollisimman hyvin ja rauhassa, koska sen tuli kestää conin lisäksi meidän harjoitukset ja kenties harjoitusten möhlimiset läpi. Ja toden totta tämä on varmasti järein ja tukevin proppini ikinä, koska voisin huoletta pudottaa sen lattialle.

Siellä se menee.
Kuvasi: Mikko Karsisto
Pohjana kepissä on ihan vain harjanvarsi. Pään ympyrähärpäke on kapalevyä. Leikkasin kapalevystä kolme lähes samanmoista palaa ympyrän pohjaa varten ja liimasin ne yhteen.

Oli hyvin työlästä löytää oikea kokosuhde ympyrälle, koska se tuntui vaihtelevan itse pelin ja virallisten referenssikuvien välillä. Lopulta päätin toteuttaa kepin enemmän pelin mittasuhteiden pohjalta.

Palaset
Liimauksen jälkeen päällystin ympyrän mustalla worblalla. Se olikin sitten operaatio. Kaikki välit ja pienet kolot piti päällystää ja saada kaikki saumakohdat siisteiksi ja sileiksi. Tämä oli lopulta hyvin tyydyttävää, koska näki niin selkeästi, miten rumasta tulee nättiä. Kun muu worbla kerros alkoi olla kuosissa, porasin pienet pyöreät reijät lehtikuvioiden kärkiin ihan akkuporakoneella. Ei vain sattunut olemaan aivan tarpeeksi isoa terää reikiä varten, joten jouduin suurentamaan niitä hieman viilaamalla, minkä jälkeen ne tietenkin piti siistiä sisäpuolelta myös mustalla worblalla. Olen kyllä saanut tökkiä ja ronkkia pieniä välejä tätä tehdessä.

Liimattu, lähes valmis worbla kuori ja päällystetty ympyrä kiinnitettynä.
Kaikki yksityiskohdat kepin varressa ja ympyrän kiinnitys on tehty worblalla. Enimmäkseen mustalla worblalla, mutta testasin myös ensimmäistä kertaa valkoista, pearly worblaa, ja kiinnitykseen käytin osittain tavallista worblaa, koska se on paljon jämäkämpää kuin muut.

Paikkasin pahimpia koloja ja epätasaikuuksia paperclaylla ennen kuin päällystin koko kepin gesso+vesi-sekoitteella useampaan kertaan. Tämän jälkeen hioin kepin kaikkia pintoja tasaisemmiksi ja taas lisää gesso+vesi-kerroksia. Tätä toistui jonkun kerran, kunnes lopulta viimeistelin pinnan ennen maalausta spray-kitillä. Ja sitten vielä vähän hiomista.

Ennen gessosekoilua.
Spray-kittiä odotellessa.
Tähän asti meni ihan hyvin. Sitten tuli maalamisen vuoro. Halusin mahdollisimman siistit ja pysyvät maalit, joten käytin spray-maaleja. Päätin aloittaa kultaisesta maalista. Se oli oikein kivan värinen ja olin tyytyväinen, koska monesti kultamaalit eivät ihan täsmää siihen, mitä purkin korkki näyttää. Huomasin kuitenkin ongelman siinä vaiheessa, kun aloin teippaamaan kultaisia osia piiloon seuraavaa maalausta varten.

Tämä oli aina vähän mitä oli.
Huomasin surukseni, että maalarinteippi vei mukanaan osan kultaisesta maalista ja jätti jälkeensä ikävät jäljet. No, ei siinä mitään. Päätin maalata muut osat ensin ja lopuksi vielä kultaisen uudestaan. Ainoa ongelma, jonka tämä tuotti oli se, että lopulta ympyrässä oli niin paksu maalikerros, että se muuttui epätasaiseksi. No, jee taas. (Testasin kuitenkin muiden maalien pysyvyyden ennen kunnon teippausta.)

Ympyrän siniset osat piti myös maalata välissä, ja sitä varten piti kikkailla teippauksen kanssa (ylempikuva: yläoikea). Mutkitta ei mennyt tämäkään, koska, vaikka testasin maalin pysyvyyden, viimeinen teippaus ympyrän uudelleen maalaamista varten teki tämän:

Veit sitten sinisetkin maalit mennessäsi?!
Päätin, etten enää teippaile mitään, joten korjailut siniseen maaliin tein pensselillä. Lopputulos ei tietenkään ollut niin tasainen kuin suihkutettuna, mutta en halunnut ottaa enää yhtään takapakkia tämän pyllytikun kanssa.

Helteet olivat niin rajut, etten uskaltanut jättää keppiä kuivumaan terassille, niin piti välistä kehitellä vähän viritelmiä.

Lakka kuivuu.
Lakkauksesta huolimatta kultamaali päätti olla vielä vähän enemmän pylly ja otti osumaa treeneissä. Meillä oli harjoituksissa alkuun pahviputki kepin tilalla, mutta huomasin, että oikeassa kepissä on painoa selvästi enemmän. Se vaikutti liikkeiden nopeuteen ja kulkuun sen verran paljon, että suurimman osan treeneistä harjoittelin vain oikealla kepillä. Ennen Traconia, piti siis vähän paikkailla maalia.

Ehkä ihanin osa tässä kepissä on kulkunen ja sen nyöri. Pääsin piiiitkästä aikaa vääntämään nyöriä kumihimo-tekniikalla. Vitsi se on kivaa! En edes muistanut.

Tämä tuli tehtyä näin Pirkka-niksivälineillä.
Nyöri on punottu kahdenvärisistä langoista, koska ihan juuri oikeanväristä ei ollut tarjolla. Tein nyöriin lenkit kulkuselle ja avainrenkaalle. Lenkit punoutuvat itse nyöriin takaisin, jolloin siihen ei tarvinnut tehdä solmuja ja lopputulos oli paljon siistimpi kuin, jos olisin vain sitonut härpäkkeet nyöriin kiinni.

Kulkusen kohdalla kävi tuuri, koska konkurssipesä Sinopeerista sattumoisin löytyi vielä juuri oikean kokoisia kulkusia tähän hätään (muuten koko pulju oli aika tyhjänä). Ne vain sattuivat olemaan kultaisia, joten jouduin maalaamaan.

Nyörille kävi lopulta kuitenkin vähän huonosti: Traconissa, purkaessani keppiä käärinliinoistaan, kolahti jotain lattialle. Se oli kulkunen, joka oli sahannut itsensä nyöristä läpi. Neula ja lanka pelastivat, mutta tämä ei yhtään auttanut meidän kisapäivän etenemistä. Eikä se tietenkään ollut enää niin hieno :(

Hän on Neiti.
Tässä vielä valmis kepukka! Tätä oli ihan hirmu kivaa tehdä, koska ei kuitenkaan ollut mikään superkiire. Kerrankin pääsin nyhertämään tosi tarkasti asioita. Ihan kaikki ei onnistunut, mutta olen lopputulokseen silti tyytyväisempi kuin muiden proppieni kohdalla.

Kovin moni ei varmasti tiedä, että olen tehnyt Summoner's Staffin jo kerran aikaisemmin. 2009 sisareni mun teki Yunan White Mage -puvun ja minä tein sitä varten hänelle kepin. Se oli ensimmäinen proppi, minkä ikinä tein. Aika on kullannut muistot. En ole nähnyt koko keppiä moneen vuoteen, joten hieman järkytyin, kun löysin vanhan kuvan siitä :D Muistelin sen paljon hienommaksi.
Loppuun vielä vertailua siitä, mitä on tapahtunut 9 vuoden aikana.

2009 vs. 2018
Fukka kiittää.

torstai 13. syyskuuta 2018

Kirous on rauennut - Tracon 2018

Heiiii!

Hiljaiselon jälkeen päivittelen Traconista. Pukuhommelit ovat painaneet sen verran kovasti päälle, että ei ole kerinnyt kuin miettiä blogia aina välistä.

Traconiin lähdettiin suuren täpinän ja jännityksen saattelemina. Jälleen kerran vastassa oli WCS-karsintaseikkailu. Pukujen kanssa ei mennyt ihan putkeen, mutta siitä kerron lisää erillisessä pukumerkinnässä, jossa avaan koko roskan tapani mukaan. Nämä puvut tuottivat jokseenkin enemmän tuskaa kuin tarvetta olisi ollut...

Perjantaina lähdettiin matkaan, auto pakattiin pullolleen... Ja minä istuin muovivankilassani, jonka muodostivat hame ja kepakko.

Vähän ahosti.
Perjantaina kävimme vaihtamassa liput rannekkeisiin ja loppu ilta olikin täynnä ruokaa ja valmisteluja lauantain kisaa varten.

Lauantaiaamu oli poikkeuksellinen; meidän piti Rorunen kanssa olla Tampere-talolla vasta klo 13 aikaan valmiina tuomarointiin. Muu poppoo lähti aikaiseen aamulla hakemaan paikkalippuja kisaan, mutta Rorune, woodi ja minä jäimme vielä laittautumaan.

Hahmoinamme olivat tällä kertaa Shiva (Rorune) ja Yuna (miä) Final Fantasy X:tä. Rakkaus hahmoihin ja peliin on suuri.

Päivän tärkeimmät asusteet: häijyt kissasukat.
Näillä voittoon!
Aamupäivästä Rorune tuskaili hieman meikin kanssa, mutta yhteistuumin selvisimme. Kun oli lopulta aika lähteä suuntaamaan kohti Tampere-taloa, yritin pirauttaa meille taksin... Taksipalvelu ei ikinä vastannut. Noin 15 minuuttia yritin soittaa uudestaan ja uudestaan, mutta kukaan ei vastannut puheluun. Tästä alkoi päivän alamäki...

Hätäpäissämme onneksi pystyimme soittamaan kyydin kavereilta, mutta harmitti ja ahdisti, koska kuskin, piti ajaa Tampere-talolta majoitukseen pahassa ruuhkassa ja takaisin. Olin aivan varma, että myöhästymme tuomaroinnista. Onneksi sentään emme.

woodi ahdisteli kärmeksellä >:(
Ennen tuomarointia huomasimme, että Rorunen meikit tekivät ihan jotain omiaan ja kriiseillimme niistä. Lopulta meille siunaantui jonkin verran jopa luppoaikaa ennen tuomarointia.

Fiilis bäkkärillä oli ainakin omasta mielestäni rento. Oli ihana päästä juttelemaan kaikkien vanhojen ja uusien tuttujen kanssa. Loppupelissä munimme koko päivän bäkkärillä. Ainoa asia, mikä siinä harmittaa on, etten kerennyt nähdä muita ihmisiä yhtään. Ja missasin jotain ohjelmia.

Tuomarointi oli... erilainen. Yleensä tuomaroinneissa on tullut jutustelun muodossa kerrottua omasta puvusta ja esityksestä, minkä jälkeen tuomarit ovat sitten tulleet hiplastelemaan pukua. Tällä kertaa kuitenkin kerkesin vähän hämmentyä, kun lähes heti tervehtimisen jälkeen olisi pitänyt rueta systemaattisesti kertomaan omsta puvusta ja tuomarit syöksyivät hipeltämään. Siinä ei oikein osannut osoittaa selitystään kunnolla kellekkään, kun osa pyöri Rorunen kimpussa ja osa minun. Samalla yritti myös olla puhumatta täysin toisen päälle. Jännää oli tämä.

Keskustelua kisaa edeltäneeltä viikolta. Tuomaroinnin jälkeen fiilis vähän sama.
Tuomaroinnista lavaharkkoihin. Kahteen viikkoon ei oltu päästy harjoittelemaan esitystä, koska minä olin Oulussa ja Rorune Jyväskylässä. Ensimmäinen veto lavaharjoituksissa meni ihan muisteluksi ja lämmittelyksi. Vaikka olin harjoitellut kengillä, ne tuntuivat jotenkin hyvin painavilta ja kömpelöiltä. Toisella kertaa reväytin reisilihakseni. Miten? En tiedä. Harkoista ei jäänyt mikään paras maku suuhun.

Esitystä oli kuitenkin harjoiteltu paljon ja oli suht hyvät fiilikset siitä. Ihan pari kertaa kerkesin käydä esityksen läpi vielä itsekseni enne varsinaista kisaa.

Mutta ennen kisaa, oli luvassa myös muuta jännää.

Rorune korjaili itseään harjoitusten jäljiltä ja yritti taltutta oikuttelevaa ihomaalia. Minun piti liimata Rorunen pääntie paikoilleen iholiimalla ja samalla onnistuin kaatamaan lähes koko purkin liimaa Rorunen päälle. Hyvä minä. Pieni täpinä oli tuossa vaiheessa päällä.


Ottakaa lavakuva.
Kuvasi: Mihashichu
Meinasimme myös "myöhästyä" kuvauksesta, koska meille oli annettu ristiriitaista tietoa. No, selvisimme siitäkin jotenkin.

Jo ennen kisaa kaikki tuntui menevän pieleen. Olimme kuitenkin lähes kasassa ennen kisan alkua. Hermostusta oli, koska olin epävarma omasta suoriutumisestani esityksessä. En todellakaan ollut lähelläkään omaa mukavuusaluettani tämän esityksen parissa. Tykkään esityksestä ja sen vetämisestä, mutta pelkoni omaa osaamattomuuttani kohtaan kalvaa. Yritin parhaani mukaan luoda hyviä mielikuvia, joihin voin tukeutua lavalla.

Sitten tulikin jo kisa. Meitä enne oli vain yksi pari (koko kisassa hurjat 3 paria). En osannut keskittyä Crellan ja Navian esitykseen siinä hetkessä yhtään, mutta waaaaa! Oli ne hienoja!

Oon niin kiitollinen tästä kuvasta.
Kuvasi Nyymix
Meidän vuoro tuli. Esitys ei mennyt niin hyvin kuin olisin toivonut, mutta tietyistä kohdista jäi hyvä fiilis. Näin jälkikäteen nauhaa tuijoteltuani olen edelleen vähän meh, mutta sain viimein esittää tämän lapsen suurelle yleisölle. En jäätynyt missään kohtaa ja kaikki tärkeimmät kohdat menivät tosi hyvin.

Katsomossa kävin päässäni läpi asioita, jotka esityksessä eivät menneet nappiin. Seurasin pari ensimmäistä NCC-esitystä vähän sumussa. Kaikki esitykset tuntuivat tuossa vaiheessa ihan hirveän pitkiltä :D

WCS-voittajat julkistettiin onneksi ennen NCC-voittajia, koska en ehkä olisi pysynyt jännitykseltäni paikallani. Crella ja Navia julkistettiin toiselle sijalle ja sitten meidät ensimmäiselle.

...
...
...

Olin varma, että iteken silmät päästäni lavalla, mutta en edes itkenyt. Pahin hetki oli, kun Iris piteli virallista plakaattia ja minun piti ottaa se vastaan.

Kuvasi Ninnu.
Tämä voitto ei olisi voinut tulla parempaan hetkeen.

Näiden pukujen kanssa ei ollut helppoa ja varsinkaan kisapäivä ei mennyt kovin sulavasti. Sen lisäksi tämä oli ensimmäinen kerta, kun oikeasti oli suuri halu voittaa. Aikaisempina vuosina esiintyminen ja palaute on ollut se, mitä tulimme hakemaan. Sijoitukset plussaa. Tämä oli ihan oikesti ensimmäinen vuosi, kun haluamalla halusin voittaa. Osa syynä se, että tämä oli meille neljäs kerta WCS-karsinnoissa. Halusin viedä tämän vuosikierteen johonkin päätökseen. Yhtenä syynä oli se paine, että olemme lähes aina sijoittuneet arvokisoissa toiseksi. Halusin tuhota myös sen kirouksen. Tällä kertaa myös meidän tukijoukkojen kannustus ja pönkitys nousi niin isoksi osaksi tätä projektia, etten halunnut tuottaa sitä pettymystä, että olisimme taas tulleet toiseksi tai jääneet ilman palkintoja.

Saimme niin paljon kannustusta ympärillä olevilta ihmisiltä monessa muodossa. Kaverit auttoivat esitystreeneissä ja psyykkaamisessa. Minun kohdallani myös perhe oli hyvin vahvasti mukana. Äiti (Hei äiti!) oli Traconissa paikan päällä katsomassa ja jopa mummuni mun katsoi stream-lähetyksen netistä. Se on läsnäoloa, joka on minulle hyvin tärkeää, ja olen siitä erittäin kiitollinen.

Mummu laittoi onnitteluviestin ❤️
Kisan jälkeen asioita vain vyöryi päälle.

Niin paljon kehuja ja ihania ihmisiä. En mitenkään osannut varautua tai kuvitella sitä tapaa ja tunnetta, miten meidät otettiin vastaan. Saimme ihan hirveän paljon positiivista palautetta esityksestä, mikä hämmensi itseäni suuresti. Ja hämmentää edelleen. Tuntuu ihan siltä, että meidät olisi adoptoitu. Ei vain voittajina vaan myös ihmisinä.

Kuvasi: Tony Suojanen
Kovin moni sanoi liikuttuneensa esityksemme aikana, mikä oli minulle yllätys. Emme mitenkään pyrkineet siihen, vaan halusimme tehdä esityksen, joka sopisi lähdemateriaaliin mahdollisimman hyvin.

Se, että ne ihmiset, joita itse katson ylös päin ja arvostan, kehuivat ja sanoivat, että esitys oikeasti herätti tunteita, on korvaamatonta. Olen ikionnellinen kaikesta siitä hyvästä, mitä tämä esitys meille toi.

Kaikki tämä myllytys tietyllä tavalla helpottaa. Se vakuuttaa minua siitä, että me emmme voittaneet vain siksi, että kisapareja oli vain kolme. Me voitimme sen takia, että me oikeasti olimme hyviä. Menneisyyden perusteella tämä todellakin on sellainen asia, jota minä tarvitsen. Ja minä haluan uskoa siihen, koska välillä on vaikea uskoa itseensä ja omiin taitoihinsa.

Kuvasi: Mihashichu
Kiitos vielä kerran kaikille kaikesta ihanasta, mitä meille on tämän kisan ansioista annettu. Ja tietenkin kiitos Rorune ❤️

Meitä odottaa hurja seikkailu, mutta onneksi on niin monta kädestäpitäjää 💕 Teemme parhaamme! Me ollaan nyt WCSTeamFinland2019!!!

VIHDOIN!

JA ME PÄÄSTÄÄN TAAS JAPANIIN!

Meistä ainoa yhteiskuva, jonka ehdimme ottaa.
Kisan jälkeen oli luvassa vähän virallisia asioita, palautetta ja itkemistä. Jonkun tyypinkin kerkesin käydä moikkaamassa. Lähes suorilta piti kuitenkin suunnata kotia ja ruokaa kohti, koska patterit olivat aivan lopussa.

Palaute oli myös ihan jännä. Tuomarit olivat kiinnittäneet huomiota juuri niihin asioihin puvuissa, joihin en heidän odottanut kiinnittävän huomiota. Oli hirveän mukava jutustella ja vaihtaa vähän mielipiteitä ei-niin-vakavissa tunnelmissa. Hirveästi kuumottelin alkuun Enaylan tapaamista ja palautetta, mutta hän olikin hyvin herttainen ja ihana.

Ei ollu tällä kertaa saunaa.
Sunnuntaina onneksi ei tarvinnut laittaa kisapukuja päälle, koska Rorune ei ehkä olisi selvinnyt toista peruukkipäivää putkeen. Sunnuntaiksi meillä oli varattu taas Ranma-ryhmä, joka teki paluun viime vuodelta.

Vaikka sunnuntai suurimmaksi osaksi menikin lätinäksi ihmisten kanssa. Kerkesin vähän käydä katsomassa juttuja. DanceMedleystä näin pienen siivun, mutta se oli oikein mainio siivu! Ehdin syöpäistä pitaleivän Sorsapuistossa. Oli hyvää pitaa se. Kävin jopa katsomassa yhden ohjelmankin kisan lisäksi.

Tun Tun TUUUUUUU!
Esityskisaa oli jännä seurata, kun mukana oli niin erityyppisiä esityksiä. Kerrankin olin jotenkin oudosti iloinen siitä, ettei tarvinnut olla itse esiintymässä. Omat suosikkini eivät ihan pärjänneet. Hall-kisassa puolestaan oli tarjolla hurjasti hienoutta. Sen osalta omat suosikkini päätyivät kärkikolmikkoon. Onneaaaa!

Mukana oli myös CMV-kisa, jonka olin unohtanut tyystin. Eipä siinä, oli paras CMV-kisa, minkä olen koskaan nähnyt. Kilppari kävely oli hyvin hurmaava.

Sellainen oikea ohjelma, jonka kerkesin käydä vilkaisemassa oli kunniavieraan luento. Enayla puhui isoista rakennelmista. Sen innoittaman suunnittelen jo seuraavaa asua. Katsotaan, miten sen käy... Mutta ohjelma tosiaan oli kovin kiva. Mitään aivan älyttömän uutta ja ihmeellistä ei tullut ja kaikki esitellyt jutut eivät ihan välttämättä toimi näin Suomen oloissa, mutta viihdyin hyvin. Enayla on erittäin hyvä puhuja.

woodi oli mun hurmaava tyttöys- siis kämppis.
Jotenkin oli hirmu suttuinen olo Ranmana.
Myyntipöytäsaliin en kerennyt ollenkaan ja taidekujan hipsin läpi aika tahdilla. Päättäjäisissä piti käydä näyttämässä naamaa ja ennen kotiin lähtöä sain vielä ruokaa vakkari Tracon-lafkassa. Kotimatkalla oli tiivis tunnelma, koska palkinto-ompelukone (kiitos Juki!) lähti minun matkaani Ouluun kaiken muun romun kanssa.

Tracon oli... paljon. Ja varmasti paljon enemmän vielä tulevaisuudessa. Onnittelut megurinemagnet NCC-kisapaikasta ja onnea koitoksiin!

Fukka kiittää!

PS: Seuraavana vuorossa on sitten Oulun Chibicon 6.10. Saa nähdä saanko uuden puvun hutaistua kasaan sitä varten.

PPS: Merkintä Yunasta tulossa ja esityksen kiemuroista, kunhan taltutan WIP-kuvakansion, jossa on tällä hetkellä +250 kuvaa.