maanantai 20. joulukuuta 2021

Todellisuuspakoa Malmin kirjastolla - Cosvision 2021

 Heip.

Luulin kirjoittelevani Todorokista seuraavaksi, mutta jäbä junnaa paikallaan. Ja koska elämässä tällä hetkellä kaikki on paskaa paitsi kusi, yritän repiä oljenkorsia sieltä sun täältä. Siksi tieni veikin Helsinkiä kohti Cosvisioniin. Ensimmäinen harrastajatapahtuma sitten Desucon Frostbiten 2020. Onhan tässä taukoa välissä ollutkin. Lisäksi näin cosplayn harrastajana haluan tukea tapahtumia, joiden aihepiirinä on nimenomaan cosplay.

Eläimet matkaa taas.
Näin pitkän tauon jälkeen oli aivan pakko ottaa koko sirkus mukaan.
Cosvision ja Cosplayn SM-kisat järjestettiin 27.11.2021 Malmitalolla Helsingissä. Edellisen kerran Cosvision järjestettiin omana tapahtumanaan 2016. Tuolloin pidin tapahtumasta kovasti, ja toivoin sen paluuta myös suuresti. Tämä Cosvision 2021 ei ehkä ollut mittakaavaltaan ihan sitä, mitä toivoin seuraavalta Cosvisionilta, mutta se on ihan ymmärrettävää. Itse olin lähinnä kiinnostunut SM-kisoista, ja täysin unohdinkin sen, että ne pyörivät nyt Cosvisionin helmoissa. Noh, siinä mielessä sain enemmän kuin odotin.

Malmitalo on minulle sen verran tuttu, että joskus… öö… en muista milloin, satuimme pyörähtämään siellä ex tempore Harry Potter -tapahtumassa (enkä minä edes kuulu HP-harrastajakuntaan). Tuolloin tila vaikutti hieman ahtaalta ja sokkeloiselta, ja samaa koin nytkin. Olo olisi voinut mennä Cosvisionissa tukalaksi, jos porukkaa olisi ollut yhtään enempää. Taidekujalla oli kuitenkin yllättävän väljää ja helppokulkuista.

Taidekujalta piti käydä keräämässä kaikkein tärkeimmät heti alkuun.
Matkaan lähti pukuna Keith, koska halusin matkustaa mahdollisimman helposti. Pienen entten tentten -hetken pohdin myös Rekiä, mutta hänen peruukkinsa asustaa tällä hetkellä peruukkipäässä, ja sen kanssa matkaaminen olisi ollut turhan työlästä. Keith on mukava ja pienehkö puku, jonka saa kokonaisuudessaan ahdettua lentolaukkuun.

Oli höpöä olla tapahtumassa, ja vielä kohtuu oudossa paikassa. Jännää ”uuden conin vibaa” oli ilmassa. Myös maskit tekivät kokemuksesta hämmentävän, koska ketään ei tahtonut tunnistaa. Asu päällä tai siviilissä, kaikki oli outoja. Välistä mietin myös sitä, miten tunnistettava itse olen maskiin sekä cosplay-pukuun sonnustautuneen ja kauluksen takana lymyillessäni.

Otapa siinä sit ihmisestä selvää.
Suuria odotuksia ei siis minulla ollut tapahtuman suhteen, mutta ilokseni sain yllättyä hyvin mielenkiintoisesta ohjelmakartasta. Harmillisesti jokunen mielenkiintoinen ohjelma meni keskenään päällekkäin, joten piti tehdä valintoja elämässä.

Kävimme kuulemassa Siiricosplayn pitämän Peruukkien perusteet -luennon, jonka olin jo kertaalleen katsonut Shumiconin streamista. Kertaus ei tehnyt pahaa ja olihan paikan päällä mahdollisuus käydä hipeltämässä Siirin peruukkeja, mutta hieman olisin ehkä kaivannut jotain merkintää johonkin, että ohjelma on uusinta. Kimonot toisessa salissa olisivat kutkutelleet myös…

Tässä kuvassa on niin monta vinoa asiaa, että tuntuu siltä kuin olisin humalassa.
Toisena ohjelmana kävimme kuulemassa Päivi Asikaisen Patinointimenetelmät post-apokalyptisessä puvustuksessa -luennon. Hyvin spesifi nimi pisti miettimään, mutta itse luento oli lopulta hyvin mielenkiintoinen. Minulle, joka olen täysin käsi ja vielä opettelen patinoinnin saloja, tämä luento tarjosi ihan reippaasti pohdittavaa. Kuvarikasta luentoa oli mukava seurata, koska visuaalisuus tuo aina enemmän sisältöä. Pidin kovasti.

Siirtämättä ahtereitamme ollenkaan jatkoimme ohjelmaputkea Iris Rönkön luotsaamaan Coscraft – cosplaysta päivätyö -haastatteluun, jota odotin ehkä kisojen lisäksi eniten. Minähän olen Coscraftin vakioasiakas ja nykyään ostan lähes kaikki peruukkini heiltä, jos vain mahdollista. Animulookkia kerrakseen ja hinta-laatu-suhde on point. Jonkin verran olen jo aiemmin tutustunut firman taustoihin, mutta oli mukava päästä kuulemaan kunnolla ihan perustajia itseään. Videopuhelu mahdollisti myös kysymysten esittämisen ja jokseenkin interaktiivisen toiminnan. Toteutus oli kyllä jännä. Viihdyin hirveän hyvin ja omasta puolestani ohjelma olisi saanut jatkua vielä pidempäänkin.

Ohjelmissa oli harmillisesti runsaasti tilaa.
Cosplay ja TikTok -luento tavallaan kiinnosti, mutta piti saada ruokaa naamariin, joten jätimme sen välistä (+ minä taisin olla ainut, jolla on mitään intressejä tätä ohjelmaa kohtaan). Rips räps, ehdittiin ottaa välissä Keithistä jotain kuviakin. Kis oli jälleen muru ja hyöri kameran takana. Itsestäni tuntuu vain siltä, että Keith on pukuna hankala kuvata (ainakin minun naamallani), koska peruukki ja takin kaulus eivät oikeasti pelaa yhteen, ja puolessa kuvista en näytä Keithiltä enää ollenkaan.

Kuvasi Kis.
Lopulta oli päivän kohokohdan aika; Cosplayn SM-kisojen. Kisaa edeltävä jonottaminen oli hieman hämmentävää, koska Malmisaliin oli paikkaliput. Meille sattuivatkin oikein hyvät paikat katsomosta. Oli jotenkin hirmu jännää istua taas oikeassa kisakatsomossa ihmisten ympäröimänä. Itse cosplay-kilpailu meni mallikkaasti, ja oma suosikkini, Pinyamiu, voitti! Onnea kovasti!!! Photoshoot-kisassa oli taas mukana ihan hillittömiä otoksia, ja senkin osalta omat suosikkini pärjäsivät molemmat. Onnea Tamameru  ja Tekla!!!

Sitten… ah ja voi! CMV-kisa! Herra mun jee, mitä tykitystä! Kisan taso kolahti kattoon ja kaikkien leuat lattiaan. Omat suosikkini pärjäsivät taas, ja voi kaikkia koettuja tunteita. Niin mahtavaa näyttelijäntyötä! Niin hienoa kerrontaa! Oi auki revittyjä sydämiä! Värisuoran videon aikana piti kyseenalaistaa omaa seksuaalisuutta, kun Shigaraki oli yhtäkkiä kuuma (se ei ole koskaan ollut kuuma), mutta sitten tajusin, että se onkin se mahtava näyttelijäntyö, mikä videosta paistaa. Rintamasuunnan  Hypnosis Mic -video oli myös minulle hillitöntä viihdettä, koska, vaikka sarja ei sinänsä ole minun juttuni, se tuli katsottua läpällä, ja oli kiva bongata kaikkia pieniä viitteitä CMV:tä. Onnea vielä kaikille!

Eihän conikatsomo ole mitään ilman kissankorvia.
Kisan jälkeen olikin sitten aika pallota viimeiset palloamiset, ja lopulta suunnata väliaikaista kotia kohti. Ilta taittui kissapelin lomassa ja omia cosplay-pärinöitä pyöritellessä. Sunnuntaina oli aika palata oikeaan kotiin pohjoista kohti, missä olikin jo tuossa vaiheessa täysi talvi meneillään.

Pimeästä ja syksyisestä Helsingistä palasin Ouluun, joka näytti tältä.
Jos korona ei olisi syönyt kaikkia mahdollisia tapahtumia viimeisen kahden vuoden ajalta ja Cosplayn SM-kisat olisi taas järjestetty jonkin ihan muun tapahtuman yhteydessä, niin en varmasti olisi viitsinyt matkustaa Helsinkiin asti vain yhden päivän takia. Aavikolla tulee kuitenkin jano, joten vettä oli jostain saatava. Se, että SM-kisat olivat tällä kertaa osa Cosvisionia, oli todellakin vain plussaa. Jos/Kun maailma joskus vielä normalisoituu (rokottautukaa/käyttäkää maskeja/peskää käsiä/välttäkää ylimääräisiä kontakteja varsinkin nyt), toivon, että Cosvisionkin kasvaa jälleen isommaksi. Sen verran isoksi, että viitsii matkustaa n. 6 tuntia junalla sitä varten.

Kissapeli oli hauska.
Jännittävänä ilmiönä kuitenkin näyttäytyi taas ohjelmasalien tyhjyys. Miksi cosplay-ihmisiä ei kiinnosta cosplay-ohjelma? Iso osa väestä vaikutti kuitenkin olevan kohtuu nuorta. Joten päädytäänkö tässä jälleen samaan tulemaan, kun Desuconien kohdalla; nuoret eivät käy ohjelmissa?

Vuosi lähenee loppuaan, joten saa nähdä, mitä tämän vuoden puolella ehtii blogiin tuuttaamaan. Tältä erää kuitenkin Fukka kiittää.

perjantai 22. lokakuuta 2021

Onko tämä nyt se comeback?

 Hei taas.

Jaa… ajattelin, että blogin pisin tauko olisi saavutettu jo kahden edellisen merkinnän välillä, mutta ei selvästi. Reippaat viisi kuukautta on vierähtänyt. Jotain tällä välillä on tapahtunut pukujenkin osalta, mutta se on hieman sekalaista. Edellisen merkinnän aikaan olen ollut aivan äärettömän väsymyksen partaalla kaiken koulusäätämisen kanssa. Kesän aikana tapahtui yhtä sun toista, mikä vei ajan ja voimat. Merkittäviä ja peruuttamattomia elämänmuutoksia on pitänyt käsitellä (ja käsittelen edelleen), mikä on tapahtunut osittain cosplayn ja osittain muiden keinojen kautta. Suoraan sanottuna on ollut aivan paskaa. Kesän valopilkkuina ovat onneksi olleet jälleen työt ja väki siellä sekä kaukaiset ystävät, jotka pääsivät vierailemaan sopivana jatkumona synkimpien hetkien aikaan. Koulu ei alkaessaan myöskään antanut armoa, mutta paluu lähiopetukseen, opiskelijatapahtumien uusi elämä, luokkakaverit ja harjoittelu ovat helpottaneet omaa olemistani näin syksyn edetessä. Edelleen on mieli maassa ja asiat osittain täysin levällään, mutta yritän ottaa koppia taas niistä asioista, joista voin. Se elämästä tähän saumaan.

Muokkasin välissä myös peruukkia hitusen uuteen uskoon.

Viimeksi kirjoittelin siitä, kuinka Reki oli vielä vaiheessa. Nyt poika on jo käyttökunnossa, mutta ihan 100% valmis hän ei ole. Onneksi on tekeillä eräs cosplay-kaksonen, joka aina satunnaisesti auttelee asun ja rekvisiitan etenemisessä. Tekla on ollut saman puvun äärellä, ja olen saanut ilon hyötyä siitä myös itse. Posti kiikutti minulle ensin hikinauhan Rekille ja nyt aivan vasta tarran Rekin lautaan. Lautaa on tullut työstettyä pikkuhiljaa kesän aikana, mutta tietyssä kohtaa homma tyssäsi. Nyt, kun Teklan tekemä hieno tarra on hallussani, olen taas askeleen lähempänä valmista lautaa, ja jopa siitä innoissani.

Tyydyttävää ja parasta.

Ostin leluosastolta halvan skeittilaudan, koska käytettyjä ei tuntunut löytyvän tältä alueelta mistään. Mitään temppuja tai muita ei tämä lauta minun allani kestä, mutta kyllä sillä rullaa. Laudan pohja oli kuvioitu teipatulla printillä, jonka sain irti kastelemalla sen ja repimällä. Tämä oli hyvin rentouttavaa puuhaa ja nautin siitä täysin rinnoin (tämmöiset repimisjutut tekee hyvää). Kun tarra oli irti, hioin laudan alapinnan ennen maalausta. Maalauksen tein ihan pohjamaalia myöten akryylimaaleilla. Pohjamaalin ohensin ja vedin laudan sillä muutamaan kertaan. Jäljensin muut kuviot lautaan lyijykynällä ja maalasin ne käsin. Jälleen muistin sen, kuinka maalaaminen minua ahdistaa, mutta enimmäkseen siitäkin on jo selvitty. Homma tyssäsi tietenkin siinä kohtaa, kun kaikista tarkimmat kuviot olivat enää jäljellä. 

Tämänhetkinen vaihe.

Viime merkinnän aikaan Rekin kengät olivat vasta teippeihin puettuina. Pohdin ja mietin, että millä ihmeellä maalaan ne sinisiksi, mutta lopulta päätin olla uhkarohkea ja kokeilla spraymaaleja. Tämä on omanlaisensa testi, koska kesän töissä tuli pyöriteltyä taas maaleja päivästä toiseen, ja sitä kautta uteliaisuus heräsi. Teoriassa ja minun (sekä työkavereiden) tietämyksen mukaan spraymaalin pitäisi toimiakin. Ainakin toistaiseksi maalit ovat kestäneet ihan hyvin, mutta kengät eivät vielä ole todellisessa käytössä olleetkaan. Keltaisten raitojen kanssa en lähtenyt seikkailulle, joten ne maalasin vain kangasmaalilla, grillasin auringossa ja toivon parasta.

Kiilto on vähän meh, mutta muuten toimii.

Sitten oli vielä puvun pikkiriikkisin osa eli S-pinssi. Pyörittelin päässäni hetken sitä, mistä moisen teen, mutta sitten muistin, että minulla on vuosien takaa jemmassa Sinooperista (lue: vanhaa) ostettua kutistemuovia. En ole koskaan sitä aiemmin käyttänyt, mutta tämä vaikutti otolliselta tilaisuudelta.

Ennen paistoa.

Ensin piti tietenkin tutustua materiaaliin ja sen ominaisuuksiin sekä selvittää pienten esineiden todellinen kutistumisprosentti. Tuoteseloste sanoi 50%, mutta todellisuudessa se oli lähempänä 70%. Ensimmäiset testit ja yritelmät väritin tusseilla, koska halusin pinsseihin kirkkaat ja tasaiset värit. Lopputulos oli se, että tussit sotkivat aivan kaiken kutistamisen jälkeen. Ongelmakseni muodostui myös se, että minulla oli ainoastaan kirkasta kutistemuovia, joka ei oikein toiminut tässä kohtaa.

Tussisotkuja, ja oikeaa kokoa etsimässä.
Pahvitekele. Voi, että se on hirveä.
Hylkäsin kertaalleen muovin ja tein pinssin pahvista ja UV-hartsista. Olin jo ihan valmis menemään tällä, kunnes tajusin, että valkoinen kutistemuovi olisi parempi ja voisin siinäkin käyttää UV-hartsia. Hankin lisää muovia ja kokeilin kuvan värittämistä myös puuväreillä. Tämä toimi oikein mainiosti, ja lopuksi sinetöin kuvion UV-hartsilla, jotta kuvio ei sotkeudu.

Tämä on paljon parempi.

Rekin jälkeen minulla oli suunnitelmissa lähteä työstämään Linkkiä, mutta jotenkin se ei ottanut tuulta alleen, vaikka kankaat oli ostettu ja miekan kaavaa piirrelty jo kevään puolella. Näin jälkikäteen todettuna ihan hyvä, koska en mitenkään olisi ollut siinä mielentilassa, että tuotettu jälki olisi ollut tyydyttävää. Ajattelinkin sitten jättää Linkin työstettäväksi tylsiksi talvi-illoiksi sillä intensiteetillä, jonka poika ansaitseekin. Linkin sijaan lähdin tekemään ex tempore taas yhtä sankaria. Hot&Cold-poika, Todoroki Shouto, on puhutellut minua jo Boku no Heroacademian alusta lähtien. Jokin kuitenkin on aina tullut minun ja tämän kaksinapaisen teinin väliin.

Hassu poika.
Todoroki on nyt kuitenkin ottanut Linkin paikan, ja on se tämän hetken keskittymisen kohde. Kertoilen Todorokista kuitenkin toisessa merkinnässä vähän enemmän.

Tähän loppuun vielä kirjoittelen Shumiconsita, koska se lämmitti sydäntäni jotenkin erityisen paljon. Shumicon järjestettiin etätapahtumana 25.9., ja itse seurasin ohjelmaa koko päivän. Pienestä repertuaarista huolimatta ohjelmakartta oli täyttä tavaraa. Jopa K-popluento, joka ei sytyttänyt minua täysin kuvauksen perusteella, oli lopulta hyvin viihdyttävä näin ihmiselle, joka ei juuri K-poppia kuluta. Olin itse myös innoissani siitä, että Shumiconissa nähtiin hieman uudemmalla mausteella Photoshoot-kisa. Selfie-sarja oli suuri positiivinen yllätys. Osallistuin itse myös TikTok-haasteeseen, koska se oli myös piristävä uusi tulokas. En missään vaiheessa ihan hirveästi ole innostunut näistä etä-conien ’rykäise kasaan joku yhden illan puku, jota et oikeasti koskaan tule käyttämään’ -kisoista, vaikka niitä olen seurannut ja vähän myös osallistunut. TikTok-haasteessa oli hyvät raamit ja konsepti, tuotiin tätä uutta some-alustaa myös enemmän mukaan sceneen eikä se todellisuudessa ollut edes kilpailu vaan arvonta. Yhtään ei haittaa se, että arpaonni minua suosi myös.

JEEEEE! Tuo korttikin oli tosi symppis. Varsinkin tuo kuorintamömmelö on ollut ihana!

Suuri toive on, että Shumicon saisi jalansijaa, ja toteutuisi tulevaisuudessa livenä ihan vakituisesti. Cosplaylle omistautunutta tapahtumaa ei ole ollut vuosiin, joten kaikki kannustukseni menee Shumiconille.

Haaveita oli taas pilvin pimein siitä, mitä kaikkia pukuja kesällä olisin halunnut päästä kuvaamaan, mutta kaikki jäi kuvaamatta. Kaikki se, säätäminen, suunnittelu, organisoiminen ja huolehtiminen, ei yhtään maistunut kaiken keskellä. Jos joku muu olisi ottanut ohjat, olisin varmasti lähtenyt heti mukaan. Ja tietenkin, koska mitään live-tapahtumia ei ole ollut mailla ei halmeilla, ei ole edes coniräpsyjä mistään puvuista. Tietyllä tavalla harmittaa, koska kesä tuli ja kesä meni ja nyt eletään taas loskapaskan keskellä, mutta samalla tiedän, että omat voimat eivät olisi riittäneetkään kummoiseen.

Kaiken tämän sönkötyksen jälkeen, en kehtaa Todorokin etenemisestä enää kirjoitella, ettei merkinnästä tule vielä pahempi sillisalaatti ja kilometrin mittainen. Mouru ja Cossilortto suunnittelivat Twitterin puolella cosplay-blogien uudelleen tulemista, ja minä olen täällä valmiina sitä hätää nostamassa lippua salkoon. Vaikka olo on edelleen välistä hyvin kurja, olen silti taas innoissani cosplayhin liittyvistä asioista. Tämä on kuitenkin minulle yksi parhaista salvoista ja lääkkeistä, joten sen kanssa mennään myös eteenpäin.

Fukka kiittää.

PS: Toivotaan, että seuraava merkintä tulee edes jotenkin järkevän ajan kuluessa.

sunnuntai 2. toukokuuta 2021

Kerrankin ajan hermolla

 Moi.

Koulu ja korona syö ihmistä. Näin pitkää blogitaukoa ei ole tainnut minulla koskaan olla merkintöjen välillä. Sen lisäksi, että kirjoittamista ei ole hirveästi ollut tapahtumien puutteen vuoksi, on myös koulun kanssa ollut paljon tekemistä, mikä on vienyt aikaa itse cosplay-hommilta. Kuitenkin hieman verkkaisemmalla tahdilla on tullut väsäiltyä jälleen yksi puku lähes valmiiksi.

Ketään ei varmasti yllätä se, että Sk8 the Infinity upposi minuun kohtuullisen hyvin. Vaikka sarjan loppu oli aika hirveä ja yökinkin välissä, ei se vienyt pois sarjan viihdearvoa minun kohdallani. Semi-urheilu-anime, jossa seikkailee liuta värikkäitä hahmoja, on ihan mukiin menevä setti minulle. Langa on ihana, mutta (ainakin näin aluksi) Rekin vaatetus veti minua puoleensa enemmän.

Vas. Langa ja oik. Reki.
Hyvin harvoin osaan innostua jostain sarjasta tai muusta niin paljon, että kehtaan aloittaa kyseisestä lähteestä olevan puvun ennen kuin olen nähnyt sarjan yms. loppuun asti. Tässä kuitenkin kävi niin, että Sk8-kauden puolessa välissä olin jo käynyt kangaskaupan puolella. Niin joo... Rekin piti taas olla yksi näistä surullisen kuuluisista "helpoista ja nopeista" -puvuista.

(Tässä kohtaa huomaan, että uskallus Rekin aloittamiseen niin varhain saattoi kummuta pelosta aloittaa Link... heh)

Koska koin suuren tappion kangaskaupassa hupparikangasta etsiessäni, jouduin jälleen kääntymään värjäyssaavin puoleen... Löysin kelpokankaan kaupasta, mutta sitä oli jäljellä juuri ja juuri tarvittava määrä, josta ensin löytyi muutama reikä ja sen jälkeen vielä pajon pieniä värivirheitä. Jouduin poistumaan kangaskaupasta siis valkoisen kankaan kanssa. Tästä alkaa hermoja raastava surkeiden sattumusten sarja hupparin teossa. (Siis välillä ihan oikesti mietin, miten niin usein voi tulla näin typeriä kommelluksia vastaan.)

Tapani mukaan tein testejä ennen varsinaista värjäystä.
Kerron tämän typerän värjäysfiaskon tarinan... Jos värjäysselostus ei kiinnosta, voi hypätä lukemaan taas ensimmäisen hupparikuvan alta.

Minulla sattui olemaan eräs avattu pussin jämä keltaista värijauhetta, jolla tein ensimmäiset testitilkut. Tarkoitukseni oli tietenkin testata, millä määrällä väriä saan oiken sävyn ja kirkkausasteen Rekin hupparia varten. Lisäksi yritin testata, josko väriä voisi hieman taittaa sinisellä oikean sävyn saavuttamiseksi. Pystyin tekemään tällä keltaisen jämällä kolme eri testiä (kuvassa ylimmät kuusi) kunnes minun piti ostaa uusi pussi.

Kun muunnan tilkkuliemen suhteet varsinaisen värjäysliemen kokoon, sen lisäksi, että teen laskutoimitukset väriaineen, veden ja kankaan painon suhteesta, yritän tarkkailla itse värjäysliemen väriä. Liemen väri antaa osviittaa siitä, olenko tehnyt laskutoimitukseni oikein. Usein otan niistä myös kuvia ja niin tein nytkin, ja siksi huomasin jotain omituista väriliemessä, kun ostin uuden jauhepussin.

2., 3. ja 4. (uudesta pussista) tilkkuliemi.
Liemen väri oli selkeästi paljon oranssimpi, vaikka ainoastaan sinisen värin määrää oli lisätty 4. satsiin. Pohdin, että avatun pussin väri on ehkä hapettunut tai jotain, ja väri olisi siksi jäänyt niin haaleaksi. Tässä kohtaa luovuin ajatukseta taittaa väriä sinisellä, joten tein pari uutta testiä vain keltaisella.

Lopullista värjäystä varten jouduin käyttämään usemman pussin värijauhetta, koska värjättävää kangasta oli niin paljon. Päätin tietenkin käyttää tämän jo avatun, mutta vasta osetun, pussin sisällön värjäyksessä, jotta se ei "hapettuisi" samalla tavalla kuin edellinen. Epäonnekseni sain kuitenkin huomata, että kyse ei ollut mistään "hapettumisesta".

Tummempi = Se väri, jolla olin tehnyt testit
Vaaleampi = Se väri, jota lopulliseen värjäysseokseen tuli enemmän
Ilmeisesti minulle oli sattunut vain huono tuuri ja olin saanut käsiini yhden pussin jotain viallista erää jauhetta. Tämä siis tarkoitti tietenkin sitä, että värjäystilkkuni oli tehty tällä viallisella erällä, eikä värjäyksen lopputulos tulis olemaan sama. Onneksi olin luopunut ajatuksesta taittaa sinisellä, koska se olisi voinut kusta koko homman vielä pahemmin. Päätin pelata arvalla, ja lisäsin keltaisen jauheen määrää sokkona värjäysseokseen. Ajatukseni oli, että mieluummin liian kirkas ja tumma keltainen kuin liian vaalea.

Sain liian vaalean.

Tässä välissä päätin kuitenkin säästösyistä ommella hupparin suurimmaksi osaksi kasaan, minkä jälkeen heitin osat vielä uuteen värikylpyyn. Väri ei vielä tämänkään jälkeen ollut mieleinen, mutta päätin luovuttaa suosiolla.

Mallailua
Hupparin tekeminen oli kivaa ja helpooa, ja pidän siististä lopputuloksesta. Kuvan toteutusta pohdin monelta kantilta, mutta lopulta päädyin irralliseen aplikoituun kuvaan.

Ensialkuun jäljensin kuvan ruudukkotekniilakka tietokoneen ruudulta paperille (kuvassa), mutta koska kuvio osoittautui liian pieneksi, päätin lopulta tulostaa siitä useamman eri kokoisen version. Oikean koon löydyttyä pääsin hyödyntämään uutta valopöytääni, jonka ostin juuri tällaisia tilanteita varten. 

Jee!

Valopöydän avulla oli helppo jäljentää kaikki pikkutarkatkin kohdat kankaalle, johon lopulta maalasin kuvion kangasväreillä. Sinetöin kuvan reunat Fray Checkillä ja ompelin kuvan kiinni huppariin.

Valmis!
Rekin housut olivat taas nopeat ja yksinkertaiset valmistaa, joten niistä ei ole mitään erityistä kerrottavaa. Rekin takki puolestaan oli oma murheenkryyninsä jälleen. Ajatukseni oli, että olisin tehnyt tässä samalla hyvän kaavan perus-gakurania (poikien koulupuku) varten, jotta voin käyttää sitä tulevaisuudessa. Vaikka Rekin takki ei juuri muistutakaan todellista gakurania, päättelin, että sellainen se kuitenkin mahtaa olla. Voisin siis lyödä kaksi kärpästä yhdellä iskulla.

Tuskailen aina mies- ja poikapukujen kanssa, jos niihin pitää tehdä takki, koska sovitusmuutosten tekeminen itselle selän puolelle on hiukan haastavaa. Varsinkin, kun pitää bindata. Siksi minulla ei myöskään ole olemassa yhtä sopivaa miestakin kaavaa, johon voisin aina turvautua. Minun oli tarkoitus luoda hyvä kaava Tamakia tehdessä, mutta lopulta takin kaava koki niin paljon muutoksia, että en enää luottanut siihen pohjakaavana.

Yhtä tuskaa se oli tämänkin takin kanssa.

Mitä helvettiä ovat nämä mittasuhteet?
En saanut selän istuvuutta mitenkään toimivaksi vaikka kuinka yritin. Lopulta totesin, että ongelma oli jo kaavoissa, eikä sitä voinut enää korjata myöhemmin. Asiaa ei auttanut se, että takkikangas imaisee lähes kaiken valon itseensä, jolloin pelkästään istuvuuden/istumattomuuden näkeminen peilin kautta on haastavaa. Jälleen kerran joudunin luovuttamaan ja toteamaan, että tämän puvun kohdalla istuvuudella ei ollut niin väliä, koska Rekin taki on niin hassun mallinen ja se ei myöskään koskaan ole kiinni. Huoh...

Melkein valmis
Tein takkiin myös kaksi valetaskua ja yhden oikean taskun, joka on täysin hyödytön. Vyötärötaskut olisivat olleet niin pienet mittasuhteidan takia, joten päätin tehdä ne valetaskuina. Rintataskun puolestaan tein ihan toimivana taskuna, mutta ei sillä tosiaan mitään kunnollista virkaa ole.

En hirveästi pidä tästä takista. Istuvuus on yksi syy, mutta myös kangas olisi voinut olla parempi. En kuitenkaan löytänyt muuta kangasta, josta olisin voinut tehdä kivat housut, joten jostain piti jälleen luopua. Jos jotain iloista tästä takista löydän, niin se on napit. Ihailen aina hienoja nappeja kaupassa, mutta cosplay-puvuissa harvoin on mitään upeita nappeja, jotka löytyisivät suoraan kaupasta. Tällä kertaa päätin heittää tuolla ajatuksella vesilintua, ja ostin sievät napit. Ne eivät ole kunnolliset gakuranin napit missään muotoa, mutta tässä kohtaa päätin ottaa vapauden.

<3
Sitten vuorossa olisi peruukki. Tilasin kaksi samanlaista, mutta eri sävyistä, punaista peruukkia Rekiä varten. Toisen laitoin kokonaan päreiksi ja ompelin kuidut ehjään peruukkiin. Olisin halunnut selkeämmän sävyeron lisättyjen ja pohjaperuukin kuitijen välille, mutta oranssimpaa punaista ei ollut tarjolla.

Pohjaperuukki
Värit
Kokeilin, saisiko tupeeraamalla peruukkiin ilmavuutta ja keveyttä, mutta en selkeästi vielä hallitse tekniikkaa muotoilun osalta. Epäluonnollisia ja painovoimaa uhmaavia peruukkeja on tullut jokunen tehtyä, mutta ne ovat aina olleet hyvin stabiileja. Olisin halunnut Rekin peruukkiin enemmän liikettä ja eloa, mutta ainakaan toistaiseksi en ole onnistunut siinä. Oman haasteensa tuo panta, joka Rekillä on päässään...

Tämä kuva on jo vähän vanha, koska olen hieman jo muokannut peruukkia tämän ottamisen jälkeen.
En ole peruukkiin tyytyväinen, joten luultavasti se saa jossain vaiheessa lisää käsittelyä osakseen. Myös Rekille sopivat piilolinssit ovat hakusessa, mutta niillä ei ole vielä mikään kiire.

Olen päässyt ostamaan ja hankkimaan Rekiä varten ehkä yhden parhaista asusteista ikinä. Nimittäin pienen jakoavaimen, joka roikkuu Rekillä vyöllä.

Tämä on ehdottomasti parhain osa koko puvussa.
Varsinaiseti ainoina keskeneräisinä osina tällä hetkellä (peruukkia lukuun ottamatta) ovat Rekin kengät ja lauta. Laudan ostin marketista leluosastolta, koska en löytänyt käytettyä lautaa mistään. Sillä ei todellakaan mitään temppuja tehdä, koska se on lelu, mutta menee propista. En kuitenkaan ole tehnyt sille vielä yhtään mitään, joten siitä ehkä lisää joskus myöhemmin.

Kengät puolestaan ovat vaiheessa. Niidenkään kohdalla ei kaikki mennyt niin kuin Strömsössä... Jouduin ostamaan myös kengät uutena. Oikenalaisia käytettyjä en edes lähtenyt etsimään, koska koronasta huolimatta kaikki kirpputorit ovat olleet aivan tukossa. Valkoiset sopivat kengät sattuivat olemaan myös tarjouksessa marketissa, joten nappasin ne kauppareissullaa mukaan. Kerkesin repiä kengistä hintalaput ja testata vähän maaliakin niihin ennen kuin huomasin, että kengät ovat eri kokoa... Jee. Toinen oli 37 ja toinen 38... Onneksi kenkien malli on kuitenkin sellainen, että voin vielä käyttää niitä, vaikka toinen on hieman liian isoa kokoa (kuten kuvasta näkyy).

Toivottavassti edes maalaus menis hyvin...
Tarkoitukseni on spray-maalata kengät sinisiksi ja sen jälkeen maalata keltaiset raidat niiden kylkiin käsin. Saa nähdä miten maali kestää käyttöä. Maalaus saa kuitenkin odottaa hieman kelien lämpenemistä. Kengännauhat on myös tarkoitus värjätä sinisiksi jossain välissä.

Ja siinä oli kaikki tähän hätään Rekistä. Nyt pohdin taas uusia pukuja, vaikka on todellisuudessa aivan pakko pitää pieni tauko. Haaveilen kuitenkin hieman Linkistä ja monesta muusta. Samalla koen taas, että en osaa mitään ja olen ihan huono kaikessa, joten en uskalla aloittaa Linkkiä. Tauko on siis paikallaan.

Fukka kiittää!

PS: Ilmeisesti Blogger ei taaskaan lähetä minulle ilmoituksia uusista kommenteista, joten jos olen jättänyt vastaamatta johonkin, niin pahoittelen. Tällä hetkellä Twitter on helpoin paikka saada minut kiinni myös blogiin liittyvissä kysymyksissä. Instagram on myös vähän kenkku minulla nykyään, enkä aina saa ilmoituksia viesteistä senkään puolella, joten @FukkaRisuaita Twitterissä on paras kanava.

lauantai 30. tammikuuta 2021

Kauan kaivattu prinsessa

 Moi!

Hups. Oho. Piti kirjoittaa ja julkaista tämä merkintä jo aikoja sitten, mutta se lipsahti mielestä. Luvassa tällä kertaa pulinaa Zeldan tekemisestä. Puku ei ole vieläkään valmis, koska metsästän ja tutkin tällä hetkellä nahan värjäämistä, jotta pääsisin alulle neidin kenkien kanssa. Siitä huolimatta haluan tarjoilla tämän muun prosessin, joten ollos hyvä. Tästä voi tulla ihan hirmu pitkä...

Kuvasin ihan ite.
Zelda on sellainen hahmo, jota olen aina katsellut toiveikkaana kaukaa, koska Zelda-sarjan pelejä ei ole tullut pelattua. Montaa versiota olen tuijottanut sillä silmällä, että voisin ne tehdä, mutta koska en ole pelannut pelejä, ajatus on hangannut hieman vastakarvaan. Onneksi Breath of the Wildista löytyi jopa kaksi versiota, jotka haluan tehdä! Tässä sivussa olen myös tutustunut enemmän muihin Zelda-peleihin, vaikka en kaikkia vielä itse ole päässyt pelaamaan, joten Twilight Princess Zelda ehkä vielä joskus toteutuu!

Tämä projekti lähti siitä, että emmin ja pähkäilin sitä, kuinka haluan toteuttaa mekon; se on olkaimeton Empire-mallinen ja monikerroksinen. Kerrokset tuovat painoa, Empire-leikkaus tarkoittaa sitä, että paino ei voi asettua vyötärölle, ja olkaimettomuus periaatteessa sitä, että koko vaatteen pitäisi pysyä päällä tahdon voimalla. Tai kikkailulla. Suunnitelmani oli tehdä mekon alle korsetti, joka pitää väkerrelmän päällä. Lähdin siitä liikkeelle.

Hilikulleen valamis.
Tein korsetin, pohdin ja totesin, että en haluakkaan käyttää sitä mekon alla. No, se menee luultavasti Gwendolynille käyttöön, jos koskaan jaksan pienentää Gwendolynin mekkoa. Zeldalle se ei kuitenkaan tule käyttöön. 

Mähkiessäni pukeutumisasioita tein samalla yksinkertaisempia juttuja peruukin parissa.

Coscraftin Kitt
Tilasin peruukin, jossa oli iso skintop jakausta varten, koska en jaksanut edes ajatella muuta vaihtoehtoa. Hirveästi peruukille ei tarvinnut tehdä muutoksia. Siirsin jakauksen keskelle, leikkasin "pulisongit" ja siinäpä se. Hieman vielä pitää säätää peruukin kanssa sitten, kun se pääsee oikeasti käyttöön, koska kuidut tuppaavat elämään aivan omaa elämäänsä. Samasta syystä hylkäsin suunnitelmani lisätä peruukkiin tuuheutta.

Tein pienen meikkitestin, kun olin saanut peruukin valmiiksi ja olin mielissäni siitä, miten paljon nautin Zeldasta jo tuossa vaiheessa.

Oli kivaa!
Kuvissa olen käyttänyt samoja vanhoja korvia, jotka aikanaan hankin Mercedestä varten. Korvat eivät ole mitään parasta laatua ja se tuli huomattua taas tässä. Yritin meikata niihin hieman lisää syvyyttä ja elävöittää motoja, mutta niihin ei tarttunut lähes mikään. Ne olivat kuitenkin aikanaan ainoat hyvän muotoiset ja pituiset korvat Mercedekselle, ja sopivat myös Zeldalle. Tähän hätään en ole hankkimassa uusia korvia, mutta jos tulee sellainen mieli, niin nyt on jo tiedossa uudet paremmat. Jännitän kuitenkin sitä, että ovatko korvat liian isot, koska pienessä päässä myös korvat ovat usein pienet. Monet suippokorvat ovat olleet liian isot...

Välttelin mekon aloittamista toden teolla, joten aloitin korujen tekemisen lähes saman tien. Ensimmäisinä vuorossa olivat Zeldan rannekkeet. Mietin pääni puhki, että mistä ne tekisin, jotta niistä tulisi samaan aikaan käytännölliset, mutta nätit ja sirot. Olen myös nähnyt, kuinka moni suuri ja mahtava on valanut Zeldan rannekkeet, mutta minulla ei ole sellaiseen mitään rahkeita.

Kartonkirunko ja voileipäys worblalla.
Lopulta päädyin tuttuun ja turvalliseen worblaan, vaikka hieman ulkonäöstä sai nipistää sen takia. Piirsin rannekkeista ensin mallin, jonka leikkasin kartongista rungoksi. Voileipäsin sen tavallisen ja pearly worblan väliin. Tavallinen worbla antamaan vahvuutta ja tukea ja valkoinen puolestaan ulkonäkönsä takia. Valkoista worblaa on myös helpompi muovailla pikkutarkasti ja tässä oli hyötyä paljon siitä, että valkoisen worblan läpi näki kartongin.

Hmmm...
Kaikki välit ja ulokkeet leikattuani irti vietin aivan liian kauan aikaa vain reunojen siistimiseen. Tiesin, että worblan kanssa tämä prosessi tulisi olemaan työläs. Lopputulos on ihan ok. Tämän jälkeen taivutin kappaleet putkiksi ja lisäsin kiinnitykset. Molemmissa rannekkeissa on kahdet ommeltavat hakaset kiinnikkeinä, jotta ne halaisivat kyynärvartta mahdollisimman napakasti. Sitten taas tuhottomasti reunojen siistimistä ennen kuin sivelin rannekkeet limma+vesi-lirulla kertaan, jos toiseen.

:P
Halusin kaikki kultaiset osat puvussa mahdollisimman saman värisiksi, joten oikean kultaisen värin ja kankaan metsästys oli pitkä. Koruissa käytetty kulta on Inka Gold -maalia/vahaa, johon rakastuin aivan suunnattomalla tavalla. Sillä sain aikaan kauniin siistin pinnan ilman siveltimen jälkiä tai spraymaalaamista. Tätä lisää.

Yhtenä suurempana operaationa lopulta oli vyön koriste kivi? solki? möllykkä?, jonka kanssa painin ja testailin vähän vaikka ja mitä. Tein ensin yhden vedoksen worblasta, mutta halusin tehdä varsinaisen kiven jostain muusta aineesta. Tarkoitukseni oli valaa se hartsista, ja sitä varten teinkin aikamoisen seikkailun uusien asioiden parissa.

Worbla-tekele.
Yksi syys, miksi halusin valaa korun hartsita oli se, että saisin siitä kevyemmän, ja toinen se, että pystyisin hiomaan sen helpommin vielä sirommaksi ja kauniimmaksi. Kokeilin heti alkuun silikonimuotin tekemistä tutusta (mutta ei turvallisesta) saniteettisilikonista. Lopputulos ei ollut hirveän mieleinen edes useamman yrityksen jälkeen, joten lähdin tutkimaan silikonimarkkinoita ja huutelemaan Twitterissä. Sainkin apua ja ohjeistusta asian tiimoilta, mikä helpotti tekemistä huomattavasti. Kiitos siitä!

Modge Podgea ja Silliä
Tilasin silikonimuotti ainetta, jossa kaksi osaa leivotaan yhteen ja painetaan valettavan asian päälle. Helppoa ja yksinkertaista. Huomasin kuitenkin sen, että kappaleeni oli ehkä vähän liian iso ja/tai syväuusteinen, koska joihinkin väleihin jäi pieniä ilmakuplia, vaikka kuinka tarkka yritin olla.

Jöllin muksuilta legoja. Eivät ole vielä huomanneet.
Selkeästi tästä tuli siisti muotti, mutta kuplat häiritsivät, joten kokeilin vielä uudestaan saniteettisilikonilla. Muutaman kerran, kunnes totesin, että tämä on silti paras muotti.

Jokunen muotti ja testivaloksia.
Tuo pieni pyöreä muotti oli kaikista yksityiskohtaisin, mutta se ei pysynyt muodossaan valun aikana vaan levisi.
Tein huvikseni testejä injektiohartsilla, joka kuuluu enemmän rakennusalalle. Siitä tuli kuitenkin yllättävän hyviä vedoksia, joita oli helppo hioa, ja ne olivat hyvin keveitä. Hätätapauksissa saatan joskus tätä jopa käyttää oikeasti, mutta silloin tulee muotin olla hyvä. Se ei kuitenkaan tällä kertaa ollut valintani.

Mölli, pohjamaalattu mölli ja maalattu mölli.
Lopulta tein korun 10v. vanhasta Cernit-massasta painamalla sen Silli-muottiin. Siistin ilmakuplien jättämät epämuodostumat kappaleesta pois skalpelilla ennen sen paistamista. Paistamisen jälkeen vielä hioin kappaleen, kunnes se oli tarpeeksi siisti. Sitten päälle pohjamaali, jota en välttämättä olisi tarvinnut. Koru on tietenkin myös Inka Goldilla käsitelty. Myös siniset kolmiot ovat samaa tavaraa vain eri värissä. Olisin voinut jättää korun myös tuollaiseksi, mutta näin tilaisuuden olla kerrankin vähän extra, joten otin hetkestä kiinni.

Bling Bling!
Hartsisuunnistukseni netin syövereissä ajoi minut siihen pisteeseen, että tilasin itselleni UV-hartsitarvikkeita. Hitsi, että ovat nopeita ja näppäriä! Sekoitin kirkkaan ja paksun UV-hartsin sekaan glitteriä ja täytin kolmioaukot sillä. Tein myös ensiksi muutaman testin, jotka näkyvät kuvassa.

Tykkään tästä möllistä todella paljon. Sain kerrankin tehdä jotain oikeasti sievää ja nättiä. Jopa hieman mennä yli, mutta mikä parasta: opin tässä matkalla niin paljon! Sain rauhassa perseillä, testailla ja tutkia. Hartsi ja valaminen ovat tähän asti tuntuneet jotenkin ylivoimaisilta, mutta alan ymmärtää ja jopa tiedän, että vika ei ole aiemmin ollut minussa vaan osittain myös käyttämissäni tuotteissa. Tämä hartsien kanssa painiminen on kuitenkin välineurheilua. 

Mienejä oseja!
Hyppäämme nyt aikajanalla hieman sinne sun tänne, mutta pysymme kultaisen teemoissa. Mekon ohella myös Zeldan kaulakoru oli yksi suuri päänvaiva. Tästäkin olen nähnyt muiden hienoja versiointeja, mutta jälleen olin oman tieni kulkija. Se tie veikin sitten taas worblan luo... Kaavan piirrettyäni tein korun kappaleet ohuen ohuesta softiksesta, numeroin ne ja voileipäsin nekin tavallisella ja valkoisella worblalla. Tällä kertaa valitsin worblan, koska halusin pystyä muotoilemaan kaarevat osat muotoonsa ja sopimaan oman kaulani muotoon. En siis keksinyt tähän muuta ratkaisua kuin worbla.

Siellä palaset. Näyttivät purkalta.
Pohdin pitkään sitä, kuinka saan kappaleet pysymään oikeassa asetelmassa ja järjestyksessä vielä korumuodossa. Pelissä on nähtävissä pienet renkaat, jotka yhdistävät osat toisiinsa. Pohdin kuitenkin vaihtoehtojani; tehdäkö renkaat worblasta, jolloin niistä luultavasti tulisi liian massiiviset, laittaa oikeat kulta- tai muu metallirenkaat, jolloin kahta eri kullan sävyä olisi rinnakkain samassa esineessä (tää on se mun big no-no) vai jätänkö renkaat kokonaan pois tarkoituksella. Päädyin viimeisimpään vaihtoehtoon, koska myös pelissä suurimmaksi osaksi näyttää siltä, että korussa ei ole mitään välikiinnikkeitä vaan, että osat jotenkin maagisesti pysyvät kaulalla.

Aamuluennot sujui hyvin maalatessa.
Inka Gold taas kehiin ja purukumin palaset saivat kultaisen ulkokuoren. Kävi hyvä tuuri, ja löysin kultaketjun, joka oli lähes saman sävyinen kuin maalatut osat. Eroa ei hirveästi huomaa, ellei tuijottamalla tuijota. Saman verran taivuin kompromissiin.

Sitten varsinaiseen kasaamiseen.

Yllä kaava ja alla pelkkä jäljennös.
Hankin "illuusiotylliä" eli todella ohutta, laskeutuvaa ja hentoa ihon väristä tylliä, jolla voidaan tehdä vaatteisiin osia, jotka näyttävät vain paljaalta iholta. Jäljitin kaulakorun kuvion tyllille, minkä jälkeen kiinnitin tyllin tavalliseen muovitaskuun nuppineuloilla. Lopuksi liimasin korun palaset tylliin kangasliimalla, jonka alla oli muovitasku. Muovitaskun tarkoitus oli estää palasia liimaantumaan alustaan. Ennen kuin liima ehti kokonaan kuivua, irrotin korun muovitaskusta ja käänsin sen liimapuoli ylöspäin kuivumaan.

Liimatut palaset alapuolelta, kun tylli on irrotettu muovitaskusta.
Kangasliiman kuivuttua liimasin palaset vielä uudestaan tyllin takapuolelta UV-hartsien mukana tilaamallani UV-liimalla, jotta tylli ja palaset varmasti ovat hyvin kiinni toisissaan.

Isot kaarevat kappaleet liimasin pelkällä UV-liimalla. Muotoilin ne tosiaan asettumaan kaulalle nätisti, joten ne eivät asetu samalla tavalla kankaalle kuin muut palaset. Siksi ensin ompelin ne kiinni tylliin tarkistaakseni oikean paikan ja asennon ennen liimausta. Viimeinen vaihe oli leikata ylimääräinen tylli korun ympäriltä pois.

Valmiiiiiis!
Kaulakoru on yksi lampiasiani tässä puvussa. Mielestäni sain tehtyä siitä siistin ja nätin sekä toimivan mittasuhteiltaan. Olen myös jotenkin aina iloinen siitä, että pystyn tekemään "maagisia" osia pukuihin, jotka kuitenkin toimivat ilman mitään superkikkailuja. Ketjussa on pieni korulukko, jolla sen saa auki, ja palasia ei tarvitse mitenkään asetella tai liimailla kaulalle, jotta korun muoto pysyy. Näistä pienistä yksinkertaisuuksista olen aina hirmu iloinen.

Taas mennään...
Onnistuin syöksymään kankaanvärjäykseen tässäkin puvussa. Ainoa värin pilkahdus tässä puvussa on vyö, joka on minun nimeämiseni mukaan 'Zeldan sininen'. Tarkoitus oli tehdä vyön sininen pohja jämäpuuvillasta, jota löytyi jo kotoa, mutta väritestejä tehdessäni huomasin ongelman. Kangas oli jäännöstä Keithin tekemisestä, joten olin värjännyt sitä aiemminkin punaiseksi ja keltaiseksi. Jostain syystä kuitenkin sininen väri ei tarttunut kankaaseen niin kirkkaana kuin tavoittelin (kuvassa ylärivi, palat 1-4). Päädyin siksi tekemään pari testiä eri kankaalla, pellavalla, ja tulos oli paljon tyydyttävämpi (alarivi). Samalla värjäyskaavalla sain aikaan paljon kirkkaamman tuloksen, joten päädyin lopulta ostamaan vyötä varten oman kankaan.


Kuva hieman vääristää värejä, mutta tässä vertailu puuvillasta (ylä) ja pellavasta, jotka on molemmat värjätty täysin samalla värikaavalla.
Kultainen kangas oli hieman kiven alla myös. Halusin kaikkien kultaisten osien olevan mahdollisimman lähellä toisiaan sävyn puolesta, joten kaivelin vaihtoehtoja sieltä sun täältä. Lopulta löysin oikean kankaan lähes vahingossa; sattumalta löysin näytetilkkukokoelmastani hyvän värisen kultaisen kankaan, mutta tilkun infotarra oli pahoin kärsinyt ja tuotetiedot olivat lähes pyyhkiytyneet pois. Muistin kuitenkin, että olin tilannut tilkun malliksi, kun etsin Takutolle sopivia kankaita. Kaivoin esiin Takuton kirjanmerkkikansion, mistä onnekseni löysin linkin myös tuohon kyseiseen kankaaseen. Kangas oli poistumassa valikoimasta, joten minulla kävi hyvä tuuri, että kerkesin sitä vielä tilata.

Kaikki yhdessä <3

Aluksi vierastin tätä kankaiden tekstuurikontrastia, mutta nyt olen jo lämmennyt sille.
Vyöhön upposi ehkä turhan paljon työtunteja, mutta olen kohtuu tyytyväinen lopputulokseen. Ompelin kultaisen reunanauhan toisen puolen lopulta käsin, koska halusin välttää kaikkia mahdollisia näkyviä tikkauksia (vaikka tikkaus olisikin jäänyt vyön sisäpuolella...). Tein paljon kokeiluja siitä, miten saan vyön aaltoilevan kuvion luotua ilman näkyviä tikkauksia ja muuten kuin liimaamalla (minä siis harvoin luotan pelkkään liimaan, jos sitä ei vielä ole hoksannut). Kokeilin päällystää softissuikeroa kultakankaalla, yritin kääntää kangassuikeron reunoja nurjalle puolelle liimaamalla ynnä muuta sellaista. Lopulta päädyin kuitenkin ehkä hieman monimutkaiseen työtapaan.

Testejä.
Lopullinen suikero syntyi kahdesta kerroksesta kultakangasta. Ensimmäinen, sisempi osa, oli soiro kangasta tuettuna tukikankaalla ja sen jälkeen kovetettu Fray Checkillä. Tähän päälle, näkyväksi päälliosaksi, ensin harsin kiinni soiron ihan pelkkää kultakangasta. Tämän hässäkän kursin kasaan kääntämällä kankaan reunat sisemmän kappaleen taakse ja ompelemalla ne muotoon suikulan ympärille (ylempi kuva, vasen alakulma). Olihan siinä hommaa, mutta lopputulos tyydytti minua eniten.

Kovetettu suikura ja harsittu päälikangas.
Reunat siistin kapeammiksi sitä mukaa, kun etenin ompelussa.
Kangas ei ollut mikään helpoin työstää, joten sekin heitti vähän haasteta tähän tehtävään. Kangas myös liestyi tosi helposti, joten sen kanssa piti olla varovainen.

Kun varsinainen suikero oli saatu kasaan, piti se vielä kiinnittää itse vyöhön. Ja koska liima on paha ja tuhma, ompelin tämänkin vyöhön käsin. Tämä oli kuitenkin hyvin tyydyttävää ja rentouttavaa loppupelissä, joten sain sen tehtyä yllättävän nopeasti.

On tämä saatana työmaa.
Tämän jälkeen jäljellä oli enää pikkuiset täplät, joita hyppelee aaltokuvion väleissä. Tässä kohtaa taivuin suuren viholliseni puoleen eli liiman. Samaan tyyliin kuin suikeron kanssa, kovetin tuettua kangasta Fray Checkillä, minkä jälkeen leikkasin siitä pikkuruisia ympyröitä, jotka sitten liimasin vyöhön.

Tämmöstä jännää. Värimuutos on Fray Checkin syytä.

Valmis!
Mekko oli kokeilun ja ränssäyksen lopputulos. Yläosan kaavana käytin korsetin kaavaa ja teinkin siitä useamman proton. Myös helmasta piti tehdä proto, mutta eniten tuskaa aiheutti mekon päällimmäinen kerros, jossa on hupsu kääntyvä reunus ja paljon massaa oudoissa paikoissa.

Kangas, jonka tähän valitsin ei ollut myöskään helpoimmasta päästä työstää. Laskostettu etupaneeli oli erityisen työläs, koska kaikki kahdeksan pientä laskosata piti harsia käsin, silittää ja ommella koneella ennen kuin kappaleen pystyi ompelemaan osaksi muuta mekkoa. Myös hupsu kääntyvä helmakäänne tarjosi käsin ompelemista. Yläosaan laitoin lopulta tukiluut antamaan ryhtiä ja tukevuutta. Vyö on yksi elementti, millä mekko pysyy päällä.

Voiton puolella.
Vaikka puku ei vielä ole täysin valmis, halusin silti testata kokonaisuudessaan kaikkia osia yhdessä päälle. Samalla tein myös uuden meikkitestin ja räpsin kuvia pikaisesti. Tein myös vertailua piilolinsseistä, jotka voisivat sopia Zeldalle. Minulla on jo kolmet erilaiset vihreät piilolinssit, joten toivoin, että jotkut niistä sopisivat. En kuitenkaan ole ihan varma vielä parhaasta vaihtoehdosta. Kaikissa on omat hyvät ja huonot puolensa.

1., 2. vai 3.?
Ensimmäisen kuvan piilarit ovat todella tummat ja ihan nätit, mutta niiden vihreys ei juuri näy. Toiset ovat todella selkeät ja vihreät, mutta ehkä hieman överit. Kolmannet taas ovat luonnollisimmat, mutta en tiedä nouseeko niistäkään vihreys tarpeeksi hyvin esille. Koska en itse osaa päättää, niin toivoisin mielipiteitä myös muilta, jotka näkevät naamani enkä hieman eristä näkökulmasta. Nakkaan Twitteriin jotain kyselyä tai muuta tässä lähiaikoina.

Tältä erää Zelda on käsitelty. Yritän saada sandaalit etenemään ja pidätellä itseäni ennen, kun aloitan taas seuraavan puvun. Koulu pitää minut kuitenkin hyvin kiireisenä, joten saa nähdä, milloin saan taas asiasta kiinni. Vähän polttelisi aloittaa taas joku "helppo ja nopea" -puku, mutta eiköhän se ole nähty, miten niiden kanssa aina käy; ne eivät koskaan ole helppoja ja nopeita. 

Fukka kiittää!

PS: Noudattakaa ohjeita, seuratkaa tilannetta ja pysykää terveinä!