*I’m coming home playing softly in the distance* - Tracon 2022

Moi.

Yritin kirjoittaa tätä kaksi päivää Traconin jälkeen, mutta jatkuvasti harhauduin somen puolelle fiilistelemään viikonloppua. No lopulta kävi niin, että suurin osa tästä tuli kirjoitettua yli viikko Traconin jälkeen, koska aika hurahti ommellen haalarimerkkejä opiskelijarytkyihini. Tämän jälkeen olin myös kipeänä viikon verran (olen edelleen), joten merkinnän julkaisu vähän venähti. Mutta kuitenkin! Tampereella 2.-4.9.2022 järjestettiin siis Tracon ensimmäistä kertaa kolmeen vuoteen, ja minulla oli hurjan kivaa siellä.

Eläimet jälleen junassa.

Ensimmäistä kertaa minun muistini mukaan Tracon oli kunnolla kolmipäiväinen tapahtuma. Junailimme seurueemme kanssa itsemme Tampereelle perjantaina hyvissä ajoin, jolloin ehdimme käydä katsomassa jopa ohjelmaa. Suosiolla jätin pukuhommat pois perjantailta. Olen kertaalleen kokeillut junameikkaamista, mutta en usko, että nykyiseltään onnistuisin siinä, koska vaiheita omaan rutiiniin on tullut niin paljon lisää tässä vuosien varrella. Aamulla olisi tietenkin voinut meikata valmiiksi, mutta se ei käynyt edes mielessä.

Liput haltuun Sorsapuistosta ja kamat hotellille, minkä jälkeen pääsimme hyppäämään suoraan conin ohjelman pariin.

Niin kivaa päästä taas Tampere-talolle!

Perjantaina ensimmäisenä ohjelmistoon kuului Cosplay käsityöammattilaisen silmin, mikä oli hyvin erilainen kuin nimi (ja ehkä myös kuvaus) antoi ymmärtää. Odotin pohtivaa kerrontaa siitä, mitä on olla käsityöammattilainen ja harrastaa tai kuluttaa cosplayta; mitä etuuksia tai hyötyjä ammattillinen koulutus tuo harrastamiseen tai miten esimerkiksi ammattitauti vaikuttaa siihen, kuinka pukujen tekemistä lähestytään. Ohjelma oli lopulta kohtuu tavanomainen Cosplayn ABC -tietopaketti, joka ei varsinaisesti tarjonnut minulle mitään uutta. Omasta takataskustani löytyy vaatetusompelijan tutkinto, ja olen usein pohtinut sitä, miten se vaikuttaa omaan harrastukseeni sekä positiivisesti että negatiivisesti. Siksi olin myös hyvin pettynyt, kun aihe olikin jotain ihan muuta kuin, mitä odotin.

Kävimme kuulemassa perjantaina myös Pixel Sister -nörttikuoroa, jotka esittivät populaarikulttuurin musiikkia a cappellana. Muutama minulle tuntemattomampi kappale repertuaarista löytyi, mutta suurimmaksi osin kappaleet olivat tuttuja. Nautin esityksistä ja joissain kohdissa ihokin meni kananlihalle. Tämä ohjelma jäikin lopulta viikonlopun ainoaksi musiikkiohjelmaksi, koska päällekkäisyydet verottivat osansa.

Laputa paras!

Joitain ohjelmia, jotka olisin halunnut nähdä perjantaina, meni päällekkäin, mutta onneksi niistä ainakin jo osa on tippunut YouTuben puolelle katsottavaksi. Tiesin, että jollain tasolla koko viikonlopusta tulisi kiireinen, joten en niin tarkkaan edes katsonut ohjelmakarttaa ennen tapahtumaa. Cosplay-ohjelmat tarkistin tietenkin etukäteen, mutta muita silmäilin vasta conissa. (Oudon paljon oli muuten cosplay-ohjelmissa päällekkäin tai limittäin meneviä aiheita…)

Lauantai oli minulle siinä mielessä odotettu päivä, että pääsin pitämään Zeldaa ensimmäistä kertaa päällä muualla kuin kotioloissa. BOTW ja Zelda hahmona ovat tärkeitä, mutta Zeldan puku on myös istunut kaapissa jo hyvän tovin odottamassa sopivaa (kesä)tapahtumaa. Arvoin Traconin pukuvalintoja pitkään, ja hetken näytti siltä, että Zelda ei lähdekään mukaan. Kaikki kuitenkin kääntyi parhain päin, joten tekaisin Zeldan kengät viimein, jotta Traconissa olisi jotain, millä talsia putkessa. Kengistä ehkä lisää tulevaisuudessa.

Zeldan aamunaama.

Ja oi ihanuus, että Zelda tuntui kivalta pukuna! Vaikka asukokonaisuus ei mikään näyttävin olekaan, kaikki se työ, mitä tähän pukuun on uponnut, oli sen arvoista. Niina oli myös ihana ja kuvasi Zeldaa lauantaina. Ja ihan itku meinasi tulla, kun näin kuvia ensimmäisen kerran. Viime aikoina on taas ollut ilmassa ’olen huono, ruma ja ihan kakke kaikessa’ -fiilistä, mikä on vaikuttanut myös siihen, miten näen itseni kuvissa. En ole kokenut, osaavani tuoda hahmoja eloon millään tavalla, kun olen ollut kameran edessä. Zeldan kohdalla kuitenkin koin, että onnistuin välittämään hahmon tunteita ja sielunmaisemaa myös kuvissa. Vaikka se tällä Zeldalla hyvin traagista ja toivotonta onkin. Jee pienille saavutuksille!

Kuvasi: Niina
Efnaowefoeif! Näistä jäi niin hyvä fiilis!

Pohdin, haluanko käydä kuuntelemassa juttuja värjäyksestä (Noitaliemiä ja outoja jauheita – Tekstiilivärjäyksen lyhyt oppimäärä) lauantai aamuna. No, lopulta omassa naamassa meni sen verran pitkään, että en olisi edes kerennyt kuulemaan luentoa. Värjääminen on minulle kuitenkin tuttua huttua, joten en niin kovin pahastunut tästä menetyksestä. (Kävin kuitenkin Traconin jälkifiilistelyissäni katsomassa kyseisen ohjelman Tuubin puolelta, ja voin suositella kaikille lämpimästi. Oikein hyvä luento, jossa oli uutta myös minun kaltaiselleni sopankeittäjälle.)

Tampere-talon ympäristö toimi yllättävän hyvin kuvauspaikkana.
Taustalla sinisiä tyyppejä.

Ensimmäinen varsinainen ohjelma lauantaille oli lopulta kunniavieraan pitämä Cosplay positivity and social media. Kunniavieras ei ollut minulle nimeltä tuttu ennen Traconia (jokusen töktök-videon olen häneltä kohdannut), joten halusin myös jotain selvyyttä siihen, kuka tämä ihminen on. Ohjelma itsessään ei ollut kummoinen. Minulta jäi alusta pieni osa kuulematta, mutta suurimmaksi osaksi aiheena oli lähinnä fandomit ja niiden negatiiviset sekä positiiviset piirteet, kuinka niitä välttää ynnä muuta sekä hieman eri some-alustojen käytöstä. Cosplayn osuus ohjelmassa oli lopulta aika pieni. Ohjelmassa ei ollut mitään diaesitystä tai vastaavaa, ja se kulki eteenpäin enimmäkseen keskusteluna yleisön kanssa. Välillä huomasin oman keskittymiseni kohdistuneen enemmän bofferitaistelukentälle, joka näkyi ikkunasta, kuin itse ohjelmaan. Ohjelmassa tuotiin esiin hyviä ajatuksia ja mietteitä, mutta ainakaan tässä muodossa se ei ollut minun kuppini teetä.

Kaukaisuudessa kaikkea jännää.

Suoraan kunniavierasohjelman jälkeen hipsin kuulemaan Practical- ja maskeeraustehosteet -luentoa. Arvoin Unrealityn konsertin ja luennon välillä, mutta lopulta päädyin luennolle. Jäljestä päin harmittaa, koska en saanut tältäkään luennolta oikeastaan sitä, mitä menin hakemaan. Olen pelleillyt maskeeraushärpäkkeiden kanssa jonkin verran, mutta en ole koskaan mielestäni niissä onnistunut. Kuitenkaan se maskeerauksen tyyli, jota luennon sisältö oli pullollaan, ei juurikaan kohtaa omia kiinnostuksenkohteitani. En kaipaa ohjeita siihen, miten valmistetaan kokovartalohirviöpuku lateksista ja jauhoista, vaan enemmän siihen, kuinka valmistetaan siistejä realistisen näköisiä lateksiproteeseja ja kuinka ne sulautetaan ihoon mahdollisimman huomaamattomasti. Lisäksi tälläkään luennolla ei ollut mitään diaesitystä tukemassa asiaa, vaan taustalla pyöri randomkuvasarja puhujan tuotoksista. Tämäkään ei ollut minun kuppini teetä.

Elikot ohjelmassa.

Sitten päivän parasta antia eli cosplay-kilpailut! Oli ihanaa istua jälleen Tampere-talon katsomossa. Satuimme saamaan myös hyvät paikat lippujahdissa, joten oli erityisen kiva päästä seuraamaan kisoja. Oli kiva nähdä jälleen esityksiä laidasta laitaan. Oma suosikkini kaikista oli ehdottomasti Lycafacen Grinch-esitys. Onnea kaikille sijoittuneille ja etenkin voittajille, jotka pääsevät maailmalle edustamaan Suomea!

Kisojen jälkeen piti aika lailla kuoriutua, koska silmät eivät enää kestäneet piilolinssejä. Myös ruoka oli houkutteleva konsepti.

Kisojen visuaalinen ilme oli oikein muikea. Tykkäsin animaatioista kovasti.

Sunnuntaille valitsin puvuksi lopulta Haurun, jolle hitusen uusin koruja. Tästä mahdollisesti lisää tulevaisuudessa. Hauru on tehty vuonna 2015, mikä tuntuu hurjalta. Hauru on hahmona hyvin tärkeä minulle ja pukuna pidän siitä kovasti. En kuitenkaan aina koe oman naamani sopiva hänelle. Tätä ajatusta ei tälläkään kertaa auttanut se, että sunnuntaiaamuna meikkaaminen meni päin persettä. Aloitin kaiken kertaalleen alusta, minkä jälkeen en onnistunut vieläkään. Naama-ahdistusta oli ilmassa suuresti.

Suttunaama, joka ei kestänyt myöskään maskin käyttöä.
Aikaisemmin tätä ongelmaa ei ole ollut.

Sunnuntaina en ehtinyt mihinkään ohjelmaan kisoja lukuun ottamatta. Free! – uimapoikanostalgia olisi kiinnostanut hurjasti, mutta se meni päällekkäin kisojen kanssa. Niina kuvasi Haurua (Jee!), minkä jälkeen jonotimme tuhottoman pitkään lättyjä, kunnes oli minulla aika juosta takahuoneen puolelle.

Olin siis tuomaroimassa esityskisaa tällä kertaa. Chamira oli pyytänyt minua esityskisan tuomariksi jo jokunen vuosi takaperin, mutta tuolloin en pystynyt varmasti lupautumaan pestiin WCS-kisahommien takia. Viime keväänä Traconin cosplay-kisoihin haettiin tuomareita, ja minä päätin korjata tämän vuosien takaisen harmituksen. Hain siis tuomariksi esityskisaan, ja nakki napsahti.

Huiii! Jälleen tämä yllätti, ja hoksasin katsastaa vasta kotona.
Ei ihan niin kuumottava, kuin Nekoconin ohjelmalehtisessä, mutta silti!

Meidän pieni tuomarikolmikko, Mamia, Tinke & miä, sai ennen kisoja hieman pelotteluja osakseen siitä, että esityskisan tuomarointi tulee olemaan haastava. Tuomarointi toteutettiin myös hieman uudemmalla kaavalla, kun perinteisiä numerosijoja ei jaettu, vaan käytössä olivat kategoriapalkinnot. Ennen kisaa kävimme Chamiran johdolla pienen palaverin, missä keskustelimme muun muassa näistä uudentyylisistä palkinnoista. Tämä on todella kiva käytäntö varsinkin, kun tuomaristo on toisilleen vähemmän tuttu. Palaverin jälkeen olikin aika lailla itse kisojen vuoro. Tällä kertaa esityskisaan ei kuulunut ollenkaan pukujen arviointia, joten tuomarointi tapahtui ainoastaan kisan aikana.

Täyte-eläimiä tähän väliin.

Mutta voi apua, mitkä kisat sunnuntaina lopulta oli! Sen pienen siivun, mitä ehdin muutakin kuin esityskisaa nähdä oli aivan huikeaa! Ja esityskisa oli todellakin kovatasoinen. Oli jälleen mukava nähdä erityylisiä esityksiä sekä isompia kokoonpanoja! 1–2 hengen kisoja on lähes joka tapahtumassa, mutta kun lavalle saadaan enemmän ihmisiä, niin se on jo jotain. Tätä lisää tulevaisuudessa kiitos. Tuomarointi puolestaan ei ollut niin tuskaisa kuin kuumottelut antoivat odottaa, mutta tätä asiaa auttoi varmasti kategoriapalkinnot. Oli myös huippu huomata tuomaroinnissa se, miten jokainen tuomari pystyi tuomaan omaa erikoisosaamistaan esiin. Oli myös hirmuisen kiva, että lähes kaikki esityskisan kilpailijat tulivat myös palautteeseen kisojen päätyttyä. Hip hei ja jee jee! Onnea vielä kertaalleen sijoittuneille ynnä muille!

Kuvaaja: nianmaho
Vas. Tinke, Mamia ja miä
Varmaan ainoa kuva meistä tuomareista.

Jotenkin tuntui siltä, että Traconin kisat olivat tänä vuonna omalla tavallaan MASSIIVISET. Tällä tarkoitan montaa aspektia kisoista; formaatteja oli todella paljon, lauantaina kisattiin kahdesta eri edustuspaikasta, minkä lisäksi mukana oli Hardcore-sarja, joka oli todella kovatasoinen. Joskus sunnuntain kisat ovat olleet hieman ”pienempimuotoiset” (joskus olen jopa kuullut sanottavan, että Traconin sunnuntain kisoissa ei ole mitään nähtävää – Kakkaa sanon minä), mutta tällä kertaa sunnuntain kisatkin olivat aivan järjetöntä tykitystä. Olen tietenkin hirveän iloinen tästä, mutta samalla täytyy nostaa hattua Traconin cosplay-vastaaville/tuottajille/osaaville-ihmisille. Suuren työn olette tehneet ja se kannatti!

Loppupäivä hurahti tuomaripalautteissa ja vähän muuten vaan lätistessä takahuoneessa. Kaikille kamuille en kerennyt edes sanoa heippa ennen kuin piti jo kiitää junaa kohti.

Tracon viikonlopun saalis!
Sain myös monta uutta haalarimerkkiä opiskelijarytkyihin :3

Minulla oli aivan mahtava viikonloppu. Jotenkin Desucon ei vielä saanut aikaan sitä odotettua conit-ovat-taas-täällä-fiilistä, jota odotin, Nekocon meni ihan omanlaisissa hulinoissaan, mutta Tracon paikkasi sitä kyllä nyt yllin kyllin. Näki taas kavereita, Zeldasta jäi hyvä mieli, esityskisan tuomarointi oli kivaa ja kokonaisuudessaan oli taas sellainen olo, että coneissa kannattaa käydä. Kerkesin ja kehtasin jopa pyöriä myyntipöytäsalissa ja taidekujalla useampana päivänä, kun molemmat puvut sen hyvin sallivat. Vaikka useampi ohjelma tuotti pettymyksen, oli silti plussaa, että ehdin ja pääsin katsomaan eri ohjelmia. Nyt vain odotan sitä, että uusia ohjelmia tippuisi YouTuben puolelle katsottavaksi.

Tältä erää Fukka kiittää!

PS: Voisin pienen merkinnän tehdä Zeldan kengistä ja Haurun päivitetyistä koruista, mutta sen lisäksi arkistoissa on ollut muutama teksti odottamassa viimeistelyä ja julkaisua. Toivon, että löydän aikaa ja jaksamista kirjoittamiseen tässä lähiaikoina.

Nature is Healing: Conikansa palaa Sibeliustalolle - Desucon 2022

Hip ja hei!

Toden totta Desucon 2022 järjestettiin 17.–19.6., noin 2,5 vuotta edellisen Desucon Frostbiten jälkeen. Sinne vei myös minun tieni, joten perinteistä coniraporttia on tällä kertaa luvassa, ja vieläpä kohtuu hyvissä ajoin tapahtuman jälkeen.

Hei taas Sibeliustalo!

Desu-matkailu aiheutti minulle suurensuurta stressiä jo pitkän aikaa ennen lähtöä. Aloitin kesätyöt kesäkuun alussa, ja olin hyvissä ajoin pyytänyt Desu-viikonlopun vapaaksi. Töiden alettua sain kuitenkin huomata, että perjantaita en ollut saanut vapaaksi ja minulle oli merkitty jopa iltavuoro. Apuvaaa! Hirmuisen säädön kautta sain vaihdeltua ja junailtua vuorot sekä matkustuksen siihen malliin, että pääsin perjantaina hyppäämään autoon suoraan työpaikan pihasta. Työvuorokikkailun takia jouduin myös pakkaamaan omat tavarani autoon jo torstaina aamupäivällä, koska iltavuoro+aamuvuoro-combon väliin ei jäänyt minkään näköistä aukkoa auton pakkaamiselle. Sanotaanko, että perjantaipäivä meni töissä aika pärinöissä. Muutenkin aloin perjantaina jännittämään, koska EKA ISO TAPAHTUMA NIIN PITKÄÄN AIKAAN! Korona myös kolkutteli jatkuvasti takaraivossa.

Pikkueläimet taas matkalla!

Olo helpotti huomattavasti, kun pääsimme tien päälle. Autoilu meni ihan mukavasti, vaikka emme kerenneet perjantaina ollenkaan käymään Sibeliustalolla. Sää vaihteli matkan aikana, mutta sen vuoksi saimme myös nauttia upeista sateenkaarista!

Tässä vain yksi niistä kaikista monista, joita näimme matkalla.

Jonkin verran piti pohtia pukuja, jotka ottaisin mukaan Desuun. Reki oli alusta asti varma nakki, mutta toisen puvun kanssa piti oikein miettiä. Kyselinkin parissa paikassa ihmisten mielipiteitä, ja lopulta niin monen kehotuksen jälkeen mukaan lähti Gwendolyn. Alun perin Rekin oli tarkoitus olla lauantain puku, mutta Gwendolynin pakkaaminen autoon sunnuntaina päivän päätteeksi ei houkuttanut yhtään. Vedin Gwendolynin päälle lauantaina, mikä oli todellakin oikea valinta, koska sunnuntaina olisi voinut tulla itku sen kanssa (koska hillitön säätö + väsy).

Hehkeät aamunaamat Anniilaughn kanssa.

Lauantaina heti aamusta ryntäsimme katsomaan CMV-luentoa, mikä oli yllättävän tyhjä. Itse pidin tästä ohjelmasta, vaikka se ei mitään maata mullistavaa minulle tarjonnutkaan. Olenhan räpellellyt mm. halpabudjetin valojen kanssa töktök-videoiden parissa. Tokmannin, Puuilon ja Prisman pyhän kolminaisuuden tulen kyllä muistamaan tästä eteenpäin aina. Viihdyin ja sain jopa inspiraatiota.

Toisena ohjelmana lauantaina tuli katsottua Mitä japanilaiset ajattelevat ulkomaalaisista. Tämäkin oli suurimmaksi osaksi tuttua huttua, mutta jotain uutta tuli myös kohdattua. Joitain todella osuvia seikkoja tuli luennolla esiin, joita olen myös itse kokenut Japanissa. Yksi osuva esimerkki oli japanilaisista vanhemmista kansalaisista, jota tulevat japaniksi opastamaan meitä tyhmiä länkkäreitä. Näin meille todella kävi yhdellä reissulla. Hyvä ohjelma, vaikka välistä samaa asiaa toistettiinkin useaan kertaan.

Nature is healing.

Lauantaina olisi ollut muitakin ohjelmia, jotka olisin halunnut nähdä, mutta paljon ajasta meni säntäilyyn sinne ja tänne tai ihmisten moikkailuissa. Lisäksi kulkeminen väenpaljoudessa Gwendolynin kamppeet päällä ei ollut mikään nautinto. Tästä syystä en kunnolla lauantaina uskaltautunut edes taidekujalle, kun siellä oli niin kova tungos. Pyrstööni törmäiltiin jatkuvasti, vaikka yritin seistä mahdollisimman sivussa ja jopa seinää vasten. Ihmisillä on kuitenkin jokin outo pakonomainen tarve ängetä läpi niistä kapeimmista väleistä. Kaksi ihmistä taisi pyytää tönäisyä tai tuuppimista anteeksi. Hillitön sade, joka ajoi ihmiset sisälle, ei varmasti auttanut asiaa. Tästä syystä hylkäsin linnunperän jo ennen cosplay-kilpailujen alkua, ja pyörin loppu päivän osittaisessa puvussa.

Sateen takia Gwendolynistä ei myöskään saatu jälleen yhtään kuvaa. WCS-reissun Osu-paraati kuvat ovat jossain syövereissä, edellisellä kuvauskerralla täällä kotona puku näytti päällä niin hirveältä, että en halunnut juurikaan niitä kuvia julkaista, ja nyt sade pilasi suunnitelmat. No, jotkin osat kaipaavat huoltoa ja uusimista edelleen, joten ehkä vielä joskus tästäkin puvusta saadaan jotain julkaistavaa.

Suurimman osan päivästä näytin tältä. Cosplay-tunnistusleikkiä HC-versiona.

Sitten oli cosplay-kisat! 

EuroCosplaylla on heitetty vesilintua ja tilalle oli tullut Cosplay Central Crown championships. Olin kisaan asti hieman hämilläni tästä uudesta konseptista, koska olin vain pikaisesti lukenut kilpailun säännöt ja todennut, että ”Jaa, ei taida olla minun kisa tämä.” EuroCosplayn ohella meiltä poistui kisarepertuaarista yksi kunnon sooloesityksen mahdollistanut kilpailu. CCCC:n määrittelemä 1–2 min esitykselle on loppupelissä todella vähän. Olin myös hämmentynyt kahdesta eri kategoriasta saman kilpailun sisällä, mutta vain yhdestä edustajasta. Tämä antaa mahdollisuutta erityyppisille kilpailijoille, mutta en ole ihan varma siitä, miten itse suunnitellut puvut ja täysin kopioidut painivat toisiaan vastaan. Tai sitten olen edelleen ymmärtänyt jotain väärin? Aika näyttää, mihin tämä kisa kehittyy. Hämmennyksestäni huolimatta oma suosikkini voitti, mutta tässä kohtaa pitää muistaa, että katsojana minä olen hyvin puolueellinen, kun asiat liittyvät mitenkään BOTW:iin. Siitä huolimatta onnea palkintojen saajille!

Craftmanship-kisa oli mielestäni kilpailu, jota on kaivattu jo vuosia. Olen aikaisemminkin maininnut siitä, että on mielestäni höpsöä, että Desuconin kaltainen conijätti ei tämän tyyppistä kisaa ole tarjoillut. Sen sijaan aiempina vuosina pukukilpailuja ja hall-kisaa on markkinoitu aloittelijoille sopivina kilpailuina. Tämä maa on täynnä pienempiä tapahtumia, joiden kisat täyttävät tuon kyseisen aukon kilpailujen suhteen. Olen siis hyvin iloinen siitä, että Craftamanshipin kaltainen kisa on vihdoinkin saatu Desuun. Siksi myös toivon, että se on tullut jäädäkseen. Ja aivan järkyttävän hienoja pukuja siinä tuli myös nähtyä! Onnea kaikille voittajille!

Craftmanship-sarja, palkintojen jako.
Olipas kivaa istua katsomossa. Ei oikeastaan yhtään tehnyt mieli olla lavan puolella. Nautin siis tästäkin

Lopuksi oli myös vanha kunnon hall-kisa. Jotenkin suurin osa hall-kisaajista oli minulla mennyt päivän aikana ihan ohi, joten jokainen oli yllätys. Onnea myös hall-kisan sijoittuneille!

Kisojen jälkeen aika meni taas pööpöillessä ja yleisessä hyörimisessä ennen kuin siirryimme ruuan kautta untenmaille. Myyntipöytäsali jäi kokonaan katsastamatta, koska en lintuperäni kanssa viitsinyt lähteä sinne. Taidekujaltakin kävin nappaamassa vain tietyt jutut, jotka osasin paikantaa ilman sen suurempaa sumplimista.

Pikkueläimet nautiskelivat hotellin luksuksesta.

Sunnuntaina vedin niskaan Rekin, joka ei vielä ollut päässyt mihinkään tapahtumaan visiitille. Reki oli ihanan rento puku, ja varsinkin sen jälkeen, kun päätin jättää gakuran-takin asusta kokonaan pois. Takin kanssa olisin hikoillut itseni hengiltä, koska pelkässä hupparissakin tuli sisätiloissa välillä tukala. Ulos asustukseni oli juuri sopiva. Reki päällä uskaltauduin jopa taidekujalle sekä myyntipöytäsaliin kunnolla kiertelemään.

Aamuselfiet hotellin aulassa.

Sunnuntain ainoaksi ohjelmaksi jäi Muodin silmin: Japanin Heian-kausi. Tässä luennossa oli paljon toisintoa aiemmin nähdystä samaa aihetta käsittelevästä luennosta jonkun vuoden takaa. Eipä sinänsä, viihdyin ja aina jaksan kuunnella vanhoista vaatteista. Pari uutta sarjaakin löytyi katseltavaksi.

Koska sunnuntaina sää suosi, saatiin Rekistä jokunen kuvakin. Anniilaugh oli ihana, ja räpsi Rekistä hieman kuvia. Oli ihana olla kameran edessä niin pitkästä aikaa, ja vielä ympäristössä, joka jopa omalla tavallaan toimi Rekille. Okinawan palmuja ei löytynyt, mutta urbaani/satamaympäristö ei tällä kertaa ollut ihan käyttökelvotonta. Ah ja voi, kaikki tämä lämmittää sydäntä.

Kuvasi  Anniilaugh 
Editointi miä

Sunnuntai meni pitkälti himmailussa, ostosten merkeissä ja seurustelussa. Moni kiinnostava ohjelma meni ohi, mutta oli jotenkin ihana vaan pyöriä coniympäristössä. Lopulta oli päättäjäisten aika. Tällä kertaa, vaikka en ollut avajaisten solusekoilua nähnytkään, pystyi hyvin hyppäämään mukaan tunnelmaan ja fiilikseen. Asiaa voi auttaa se, että olen jonkin verran Cells at Work -sarjaa katsonut, joten aihe oli senkin puolesta tuttu. Tykkäsin hirmuisesti siitä teatraalisuudesta, jolla avajaisten show-puoli oli toteutettu tällä kertaa. Jee jee oli ihana! Päättäjäisten kohokohta oli kuitenkin DesuTV:n cosplay-sketsi. Mikä ikinä on se kultti, jonka kaapuun sonnustautuneita jäseniä videolla nähtiin, haluan liittyä. Missä saa täyttää lomakkeen? Tai vaihtoehtoisesti avioitua jonkun heebon seitsemänneksi vaimoksi?

Oli kiva, että vessoista löytyi tällaiset kätevät telineet skeittilaudoille.
Hyvin oli ajateltu meitä Sk8-pukuilijoita.

Päättäjäisten jälkeen hyppäsimme saman tien autoon, ja lähdimme matkaan kohti kotia. Päällimmäisenä Desusta jäi hyvä fiilis. Odotin hieman jotain samankaltaista pärinää, kuin ensimmäisissä Desuissa, Animeconeissa ja Traconeissa on aikanaan ollut. Pärinää ei kuitenkaan tullut vaan kaikki oleminen tapahtumassa tuntui jännällä tavalla tutulta. Omalta osaltani kaikki meni hyvin, mitä nyt tätä jälkipyykin koronalinkoa on seurannut. Töiden ja juhannuksen vuoksi olen tehnyt kotitestejä joka päivä. Oireeton ja negatiivinen olen ollut tähän asti, mutta tilanteen seurailu jatkuu.

Fukka kiittää!

Näitä on tehty muutama ennen ja jälkeen Desuconin...

PS: Seuraavana suuntana olisi Nekocon, joten sieltä pitäisi raporttia pukata, mutta muutekin tarkoitus olisi ryhdistäytyä tämän blogikirjoittelun kanssa. Muutama raakilekirjoitelma odottaa työstämistä loppuun asti. Ja jotain cosplayn kaltaisia juttuja on tullut tässä hiljaiselon aikanakin tehtyä.

Todellisuuspakoa Malmin kirjastolla - Cosvision 2021

 Heip.

Luulin kirjoittelevani Todorokista seuraavaksi, mutta jäbä junnaa paikallaan. Ja koska elämässä tällä hetkellä kaikki on paskaa paitsi kusi, yritän repiä oljenkorsia sieltä sun täältä. Siksi tieni veikin Helsinkiä kohti Cosvisioniin. Ensimmäinen harrastajatapahtuma sitten Desucon Frostbiten 2020. Onhan tässä taukoa välissä ollutkin. Lisäksi näin cosplayn harrastajana haluan tukea tapahtumia, joiden aihepiirinä on nimenomaan cosplay.

Eläimet matkaa taas.
Näin pitkän tauon jälkeen oli aivan pakko ottaa koko sirkus mukaan.

Cosvision ja Cosplayn SM-kisat järjestettiin 27.11.2021 Malmitalolla Helsingissä. Edellisen kerran Cosvision järjestettiin omana tapahtumanaan 2016. Tuolloin pidin tapahtumasta kovasti, ja toivoin sen paluuta myös suuresti. Tämä Cosvision 2021 ei ehkä ollut mittakaavaltaan ihan sitä, mitä toivoin seuraavalta Cosvisionilta, mutta se on ihan ymmärrettävää. Itse olin lähinnä kiinnostunut SM-kisoista, ja täysin unohdinkin sen, että ne pyörivät nyt Cosvisionin helmoissa. Noh, siinä mielessä sain enemmän kuin odotin.

Malmitalo on minulle sen verran tuttu, että joskus… öö… en muista milloin, satuimme pyörähtämään siellä ex tempore Harry Potter -tapahtumassa (enkä minä edes kuulu HP-harrastajakuntaan). Tuolloin tila vaikutti hieman ahtaalta ja sokkeloiselta, ja samaa koin nytkin. Olo olisi voinut mennä Cosvisionissa tukalaksi, jos porukkaa olisi ollut yhtään enempää. Taidekujalla oli kuitenkin yllättävän väljää ja helppokulkuista.

Taidekujalta piti käydä keräämässä kaikkein tärkeimmät heti alkuun.

Matkaan lähti pukuna Keith, koska halusin matkustaa mahdollisimman helposti. Pienen entten tentten -hetken pohdin myös Rekiä, mutta hänen peruukkinsa asustaa tällä hetkellä peruukkipäässä, ja sen kanssa matkaaminen olisi ollut turhan työlästä. Keith on mukava ja pienehkö puku, jonka saa kokonaisuudessaan ahdettua lentolaukkuun.

Oli höpöä olla tapahtumassa, ja vielä kohtuu oudossa paikassa. Jännää ”uuden conin vibaa” oli ilmassa. Myös maskit tekivät kokemuksesta hämmentävän, koska ketään ei tahtonut tunnistaa. Asu päällä tai siviilissä, kaikki oli outoja. Välistä mietin myös sitä, miten tunnistettava itse olen maskiin sekä cosplay-pukuun sonnustautuneen ja kauluksen takana lymyillessäni.

Otapa siinä sit ihmisestä selvää.

Suuria odotuksia ei siis minulla ollut tapahtuman suhteen, mutta ilokseni sain yllättyä hyvin mielenkiintoisesta ohjelmakartasta. Harmillisesti jokunen mielenkiintoinen ohjelma meni keskenään päällekkäin, joten piti tehdä valintoja elämässä.

Kävimme kuulemassa Siiricosplayn pitämän Peruukkien perusteet -luennon, jonka olin jo kertaalleen katsonut Shumiconin streamista. Kertaus ei tehnyt pahaa ja olihan paikan päällä mahdollisuus käydä hipeltämässä Siirin peruukkeja, mutta hieman olisin ehkä kaivannut jotain merkintää johonkin, että ohjelma on uusinta. Kimonot toisessa salissa olisivat kutkutelleet myös…

Tässä kuvassa on niin monta vinoa asiaa, että tuntuu siltä kuin olisin humalassa.

Toisena ohjelmana kävimme kuulemassa Päivi Asikaisen Patinointimenetelmät post-apokalyptisessä puvustuksessa -luennon. Hyvin spesifi nimi pisti miettimään, mutta itse luento oli lopulta hyvin mielenkiintoinen. Minulle, joka olen täysin käsi ja vielä opettelen patinoinnin saloja, tämä luento tarjosi ihan reippaasti pohdittavaa. Kuvarikasta luentoa oli mukava seurata, koska visuaalisuus tuo aina enemmän sisältöä. Pidin kovasti.

Siirtämättä ahtereitamme ollenkaan jatkoimme ohjelmaputkea Iris Rönkön luotsaamaan Coscraft – cosplaysta päivätyö -haastatteluun, jota odotin ehkä kisojen lisäksi eniten. Minähän olen Coscraftin vakioasiakas ja nykyään ostan lähes kaikki peruukkini heiltä, jos vain mahdollista. Animulookkia kerrakseen ja hinta-laatu-suhde on point. Jonkin verran olen jo aiemmin tutustunut firman taustoihin, mutta oli mukava päästä kuulemaan kunnolla ihan perustajia itseään. Videopuhelu mahdollisti myös kysymysten esittämisen ja jokseenkin interaktiivisen toiminnan. Toteutus oli kyllä jännä. Viihdyin hirveän hyvin ja omasta puolestani ohjelma olisi saanut jatkua vielä pidempäänkin.

Ohjelmissa oli harmillisesti runsaasti tilaa.

Cosplay ja TikTok -luento tavallaan kiinnosti, mutta piti saada ruokaa naamariin, joten jätimme sen välistä (+ minä taisin olla ainut, jolla on mitään intressejä tätä ohjelmaa kohtaan). Rips räps, ehdittiin ottaa välissä Keithistä jotain kuviakin. Kis oli jälleen muru ja hyöri kameran takana. Itsestäni tuntuu vain siltä, että Keith on pukuna hankala kuvata (ainakin minun naamallani), koska peruukki ja takin kaulus eivät oikeasti pelaa yhteen, ja puolessa kuvista en näytä Keithiltä enää ollenkaan.

Kuvasi Kis.

Lopulta oli päivän kohokohdan aika; Cosplayn SM-kisojen. Kisaa edeltävä jonottaminen oli hieman hämmentävää, koska Malmisaliin oli paikkaliput. Meille sattuivatkin oikein hyvät paikat katsomosta. Oli jotenkin hirmu jännää istua taas oikeassa kisakatsomossa ihmisten ympäröimänä. Itse cosplay-kilpailu meni mallikkaasti, ja oma suosikkini, Pinyamiu, voitti! Onnea kovasti!!! Photoshoot-kisassa oli taas mukana ihan hillittömiä otoksia, ja senkin osalta omat suosikkini pärjäsivät molemmat. Onnea Tamameru  ja Tekla!!!

Sitten… ah ja voi! CMV-kisa! Herra mun jee, mitä tykitystä! Kisan taso kolahti kattoon ja kaikkien leuat lattiaan. Omat suosikkini pärjäsivät taas, ja voi kaikkia koettuja tunteita. Niin mahtavaa näyttelijäntyötä! Niin hienoa kerrontaa! Oi auki revittyjä sydämiä! Värisuoran videon aikana piti kyseenalaistaa omaa seksuaalisuutta, kun Shigaraki oli yhtäkkiä kuuma (se ei ole koskaan ollut kuuma), mutta sitten tajusin, että se onkin se mahtava näyttelijäntyö, mikä videosta paistaa. Rintamasuunnan  Hypnosis Mic -video oli myös minulle hillitöntä viihdettä, koska, vaikka sarja ei sinänsä ole minun juttuni, se tuli katsottua läpällä, ja oli kiva bongata kaikkia pieniä viitteitä CMV:tä. Onnea vielä kaikille!

Eihän conikatsomo ole mitään ilman kissankorvia.

Kisan jälkeen olikin sitten aika pallota viimeiset palloamiset, ja lopulta suunnata väliaikaista kotia kohti. Ilta taittui kissapelin lomassa ja omia cosplay-pärinöitä pyöritellessä. Sunnuntaina oli aika palata oikeaan kotiin pohjoista kohti, missä olikin jo tuossa vaiheessa täysi talvi meneillään.

Pimeästä ja syksyisestä Helsingistä palasin Ouluun, joka näytti tältä.

Jos korona ei olisi syönyt kaikkia mahdollisia tapahtumia viimeisen kahden vuoden ajalta ja Cosplayn SM-kisat olisi taas järjestetty jonkin ihan muun tapahtuman yhteydessä, niin en varmasti olisi viitsinyt matkustaa Helsinkiin asti vain yhden päivän takia. Aavikolla tulee kuitenkin jano, joten vettä oli jostain saatava. Se, että SM-kisat olivat tällä kertaa osa Cosvisionia, oli todellakin vain plussaa. Jos/Kun maailma joskus vielä normalisoituu (rokottautukaa/käyttäkää maskeja/peskää käsiä/välttäkää ylimääräisiä kontakteja varsinkin nyt), toivon, että Cosvisionkin kasvaa jälleen isommaksi. Sen verran isoksi, että viitsii matkustaa n. 6 tuntia junalla sitä varten.

Kissapeli oli hauska.

Jännittävänä ilmiönä kuitenkin näyttäytyi taas ohjelmasalien tyhjyys. Miksi cosplay-ihmisiä ei kiinnosta cosplay-ohjelma? Iso osa väestä vaikutti kuitenkin olevan kohtuu nuorta. Joten päädytäänkö tässä jälleen samaan tulemaan, kun Desuconien kohdalla; nuoret eivät käy ohjelmissa?

Vuosi lähenee loppuaan, joten saa nähdä, mitä tämän vuoden puolella ehtii blogiin tuuttaamaan. Tältä erää kuitenkin Fukka kiittää.

Kymmenen vuotta Epätoivoa

Moi moi!

No tuota... tässä pääsi käymään niin, että Cosplayn epätoivo täyttää tänään 10 vuotta. Vuosikymmen cosplayta ja sen ohella bloggausta. Voihan. Mitä siitä on jäänyt käteen?

Tämän blogin alku ja juuret olivat siinä ajatuksessa, että saisin potkittua itseäni tekemään enemmän pukuja ja tasaisemmalla tahdilla. Pääsin myös dokumentoimaan omia projektejani vain itseäni varten. Samalla ihailin ja luin monen muun cosplay-bloggarin kirjoituksia ja työprosesseja.

Vahingossa löysin blogin ihkaensimmäisen otsakekuvan.

Blogit ovat jääneet enemmän tai vähemmäsn historiaan, joten kai minä sitten olen jonkinmoinen fossiili. Silti tämän blogin kirjoittaminen ja ylläpitäminen on edelleen minule hyvin rakasta ja tärkeää. Julkaisutahti ei ole sillä tasolla, mitä se joskus oli, mutta ei ole oma elämäkään. Lueskelen myös edelleen muiden blogeja aina tilaisuuden tullen.

Pukuja on tullut tehtyä, joten siinä kohtaa blogi (tai jokin muu) on ajanut asiansa. Uusia asioita ja materiaaleja on tullut tehtyä ja kokeiltua. Osa niistäkin on jo ns. "vanhentuneet". Niin kuin joku wonderflex, joka oli joskus kuuminta shittiä, mutta nykyään ei taida juuri olla edes kenenkään muistissa.

Houzukin sarvi taisi olla viimeisiä wonderflex-väkerrelmiä minulta.
Kuvaaja: Kifia

Toivon, ja jopa tiedän, että olen kasvanut näiden vuosien aikana sekä tekijänä että ihmisenä. Olen oppinut monenlaisia asioita ja luulen, että ne näkyvät puvuissani ja siinä, mitä olen nyt. Tiedän sen, mitä haluan tältä harrastukselta ja mitkä asiat sen parissa ovat minulle tärkeitä.

Joskus blogielämän alkutaipaleella muistaakseni totesin, että 'en tohdi lähteä kisailemaan, koska en näe itseäni vielä kisakelpoisena'. Kuitenkin kaipuu lavalle taisi viedä tuossa kohtaa voiton ja lähdin sittenkin kisaamaan. Hyvä, että lähdin, koska monet parhaista kokemuksista ja hetkistä tämän harrastuksen parissa on koettu juurikin kisalavoilla. Niinkin villejä juttuja on käynyt, että olen saanut jopa kunnian olla tuomarina useammassa kisassa.

Tuomariselfie 2019 Frostista
Mukana ihanin Umi, R0rune ja miä

Tämän harrastuksen parissa olen saanut tavata ja kohdata niin paljon mahtavia ihmisiä. Suomalaiset ovat äärettömän taitavia cosplayn saralla ja minä olen hirmuiloinen siitä, että olen saanut tutustua niin moneen taitavaan ja mahtavaan ihmiseen tämän harrastuksen kautta. Kiinnostuksen ja intohimon jakaminen cosplaysta tai jostain sarjasta muiden kanssa on yksi parhaista asioista tässä yhteisössä. Myös se, että olen saanut palautetta ja kehuja omasta tekemisestäni muilta, on ollut mahtavaa. Kiitos kaikille tästä kaikesta!

Rakastan tätä halikuvaa meistä hall-kisan sijoittuneista.
Mukana Jami, Mouru ja miun Excel-pylly
Kuvaaja: Mihashichu

Tämän blogin eliniän aikana olen tähän mennessä tehnyt tasan 50 pukua. Muutama vanha puku on tullut tehtyä kaksi kertaa. Tuota ennen olin tehnyt jokusen puvun, mutta selkeästi aktiivisempi vaihe ja lapasesta lähteminen tuli tämän blogin myötä.

Blogiajan eka puku oli Nice
Kuvaaja: Kis (2016)

On mahtavaa nähdä se kehitys, mitä kymmenen vuotta on tuonut. Vaikka välistä onkin sellainen olo, että junnaan taidoissani täysin paikallaan enkä kehity mihinkään, niin ei se ihan pidä paikkaansa sittenkään. Nyt omaan taitoja, joita en uskonut koskaan hallitsevani. Mukaan on tullut myös uusia materiaaleja ja sitä kautta tekniikoita, joita ei edes tainnut olla olemassa kymmenen vuotta sitten. Kankaan värjääminen ja peruukit tuntuivat joskus niin pelottavilta ja vaikeilta. Worbla ja EVA-muovi ovat molemmat ilmestyneet kuvioihin tämän kymmenen vuoden aikana. Ja olenhan minä opiskellut itselleni vaatetusompelijan perustutkinnon saman aikaikkunan sisällä!

Sitten tämä uusin tulokas eli Keith

Tässä vaiheessa lempipukuni on varmasti edelleen Yuna. Se antoi pukuna minulle haastetta ja, vaikka kaikki ei ole niin tiptop kuin haluaisin, on se kai silti puku, johon olen eniten tyytyväinen. Tietenkin siihen sitoutuu sekä hurja määrä nostalgiaa, WCS-tunteita että helpotusta (koska näytän siinä puvussa ihan hyvältä). On myös varmasti monia yksinkertaisempia pukuja, joita olen tehnyt ja joissa on vähemmän virheitä, mutta kokonaisuutena Yuna on antanut minulle paljon.

Kuvaaja: Mikko Karsisto

Tässä vuosien varrella olen saanut kokea monenlaista. Ihan tuolla siviilielämässä ja cosplayn parissa. Kaikesta en ole tietenkään täällä kertoillut, mutta ne kuitenkin heijastelevat aina jonkin verran toisiinsa. Vuosi 2019 oli minulle ehkä kaikista rankin vuosi koko tämän kymmenen vuoden ajalta. 2020 on minulle ollut tavallaan hyvin helpottava kaikesta paskasta huolimatta. Paljon on tullut eteen ja kaikki se on vaikuttanut siihen, mitä ja kuka olen nyt.

Tuntuu edelleen tosi epäuskottavalta, että MULLA ON KÄYNTIKORTTEJA!
Näitä, muuten löytyy, jos joku haluaa mini-minuja :D

Hyviä kisakokemuksia minulla on paljon ja olen kastanut varpaitani monen tasoisissa ja tyylisissä kisoissa. Vaikka esityskisat ovat mielestäni ihania ja pidän niiden löyhemmistä säännöistä, ne eivät enää tarjoile minulle kaikkea haluamaani. Näen oman cosplayni vahvasti kokonaisuutena, jossa haluan yhdistää puvun ja puvussa esiintymisen mahdollisimman hyvin. Tällä hetkellä arvokisat ovat se formaatti, jossa pääsen mittaamaan omaa osaamistani ja mistä saan parasta osviittaa tulevaan. Haluan kuitenkin kehittyä tässä harrastuksessa sekä pukujen että esitysten kautta. Silloin tällöin voi vähän pyllyillä esityskisoissa.

Siellä woodi, Kide ja miä
Kuvaaja: Rea Rautamies

Ei myöskään unohdeta sitä, että olen, kuten joskus menin tokaisemaan, lavanarkkari. Se ei ole muuttunut mihinkään. Kaipaan lavoille, haluan antaa yleisölle jotain, mikä saa jotain sisimmässä liikkumaan. Oli se sitten naurua, surua tai jotain ihan muuta. Cosplay on minulle taidemuoto. Kahlitseva taidemuoto, mutta taidemuoto siitä huolimatta.

Kisaaminen on vienyt minut sellaiseen pisteeseen, josta en ehkä ihan oikeasti osannut uneksia. En koskaan ajatellut, että voisin olla Suomen MIKÄÄNedustaja. WCS-ruljanssi sai alkunsa 2014, kun halusimme erottua ja koska huvitti. Sitten oltiin kierteessä. Se antoi ja otti paljon.

Olihan tämän esittäminen jo palkinto minulle. Saati muu reissu.
Kuvaaja: Songriku

Kisaamisen myötä olen päässyt tapaamaan monta sellaista henkilöä, joiden cosplayta ihailen ja arvostan, mutta parasta oli kenties WCS-matkalla tutustua Joshua Hartiin. Olen seurannut Joshuan uraa vuosia ja samalla ihaillut hänen pukujaan ja kädenjälkeään. Kun sain kuulla, että Joshua ja Garnet Runestar edustavat USA:ta WCS:ssä ja pääsen tapaamaan heidät, taisin ihan oikeasti itkeä. Tietenkin kaikki kimallus ja kulissit romahtivat heidät tavattaessa (ihmisähän hekin ovat), mutta edelleen ihailen heidän molempien työtään ja omistautumistaan.

Piti vähän olla fani :D
Ei mitään muistikuvaa, kuka tän kuvan otti.

Tulevaisuudelta toivon edelleen uusia juttuja, seikkailuja, uusia ja vanhoja tuttavuuksia, kokemuksia ja kehitystä. Näin suppeasti tiivistettynä. En näe itseäni mitenkään jäämässä pois cosplayn kelkasta. Enemmänkin niin, että elämä muokkautuu ja tämä harrastus siinä mukana. Blogi varmasti tulee porskuttamaan siinä sivussa yhtälailla. Kaipaan tapahtumia ihmisten, cosplayn ja bloggauksen takia.

Fukka kiittää kaikista näistä vuosista! Epätoivo jatkuu ja ratkoja on edelleen hukassa!

PS: Olisiko se aika tehdä taas uusi ulkoasu?

Esityksen oikea päätähti

Moi!

Piti pilkkoa Yunan merkintää osiin, koska asiaa on niin paljon. Tässä tulee ensimmäinen osa, jossa käsittelen koko esityksen oikeaa päätähteä eli Yunan kepukkaa, Summoner's Staffia. Se sai muuten vahingossa nimekseen Neiti.

Koko projekti alkoi sauvasta, koska se oli hyvin tärkeä osa meidän esitystä. Halusin myös tehdä sauvan mahdollisimman hyvin ja rauhassa, koska sen tuli kestää conin lisäksi meidän harjoitukset ja kenties harjoitusten möhlimiset läpi. Ja toden totta tämä on varmasti järein ja tukevin proppini ikinä, koska voisin huoletta pudottaa sen lattialle.

Siellä se menee.
Kuvasi: Mikko Karsisto

Pohjana kepissä on ihan vain harjanvarsi. Pään ympyrähärpäke on kapalevyä. Leikkasin kapalevystä kolme lähes samanmoista palaa ympyrän pohjaa varten ja liimasin ne yhteen.

Oli hyvin työlästä löytää oikea kokosuhde ympyrälle, koska se tuntui vaihtelevan itse pelin ja virallisten referenssikuvien välillä. Lopulta päätin toteuttaa kepin enemmän pelin mittasuhteiden pohjalta.

Palaset

Liimauksen jälkeen päällystin ympyrän mustalla worblalla. Se olikin sitten operaatio. Kaikki välit ja pienet kolot piti päällystää ja saada kaikki saumakohdat siisteiksi ja sileiksi. Tämä oli lopulta hyvin tyydyttävää, koska näki niin selkeästi, miten rumasta tulee nättiä. Kun muu worbla kerros alkoi olla kuosissa, porasin pienet pyöreät reijät lehtikuvioiden kärkiin ihan akkuporakoneella. Ei vain sattunut olemaan aivan tarpeeksi isoa terää reikiä varten, joten jouduin suurentamaan niitä hieman viilaamalla, minkä jälkeen ne tietenkin piti siistiä sisäpuolelta myös mustalla worblalla. Olen kyllä saanut tökkiä ja ronkkia pieniä välejä tätä tehdessä.

Liimattu, lähes valmis worbla kuori ja päällystetty ympyrä kiinnitettynä.

Kaikki yksityiskohdat kepin varressa ja ympyrän kiinnitys on tehty worblalla. Enimmäkseen mustalla worblalla, mutta testasin myös ensimmäistä kertaa valkoista, pearly worblaa, ja kiinnitykseen käytin osittain tavallista worblaa, koska se on paljon jämäkämpää kuin muut.

Paikkasin pahimpia koloja ja epätasaikuuksia paperclaylla ennen kuin päällystin koko kepin gesso+vesi-sekoitteella useampaan kertaan. Tämän jälkeen hioin kepin kaikkia pintoja tasaisemmiksi ja taas lisää gesso+vesi-kerroksia. Tätä toistui jonkun kerran, kunnes lopulta viimeistelin pinnan ennen maalausta spray-kitillä. Ja sitten vielä vähän hiomista.

Ennen gessosekoilua.

Spray-kittiä odotellessa.

Tähän asti meni ihan hyvin. Sitten tuli maalamisen vuoro. Halusin mahdollisimman siistit ja pysyvät maalit, joten käytin spray-maaleja. Päätin aloittaa kultaisesta maalista. Se oli oikein kivan värinen ja olin tyytyväinen, koska monesti kultamaalit eivät ihan täsmää siihen, mitä purkin korkki näyttää. Huomasin kuitenkin ongelman siinä vaiheessa, kun aloin teippaamaan kultaisia osia piiloon seuraavaa maalausta varten.

Tämä oli aina vähän mitä oli.

Huomasin surukseni, että maalarinteippi vei mukanaan osan kultaisesta maalista ja jätti jälkeensä ikävät jäljet. No, ei siinä mitään. Päätin maalata muut osat ensin ja lopuksi vielä kultaisen uudestaan. Ainoa ongelma, jonka tämä tuotti oli se, että lopulta ympyrässä oli niin paksu maalikerros, että se muuttui epätasaiseksi. No, jee taas. (Testasin kuitenkin muiden maalien pysyvyyden ennen kunnon teippausta.)

Ympyrän siniset osat piti myös maalata välissä, ja sitä varten piti kikkailla teippauksen kanssa (ylempikuva: yläoikea). Mutkitta ei mennyt tämäkään, koska, vaikka testasin maalin pysyvyyden, viimeinen teippaus ympyrän uudelleen maalaamista varten teki tämän:

Veit sitten sinisetkin maalit mennessäsi?!

Päätin, etten enää teippaile mitään, joten korjailut siniseen maaliin tein pensselillä. Lopputulos ei tietenkään ollut niin tasainen kuin suihkutettuna, mutta en halunnut ottaa enää yhtään takapakkia tämän pyllytikun kanssa.

Helteet olivat niin rajut, etten uskaltanut jättää keppiä kuivumaan terassille, niin piti välistä kehitellä vähän viritelmiä.

Lakka kuivuu.

Lakkauksesta huolimatta kultamaali päätti olla vielä vähän enemmän pylly ja otti osumaa treeneissä. Meillä oli harjoituksissa alkuun pahviputki kepin tilalla, mutta huomasin, että oikeassa kepissä on painoa selvästi enemmän. Se vaikutti liikkeiden nopeuteen ja kulkuun sen verran paljon, että suurimman osan treeneistä harjoittelin vain oikealla kepillä. Ennen Traconia, piti siis vähän paikkailla maalia.

Ehkä ihanin osa tässä kepissä on kulkunen ja sen nyöri. Pääsin piiiitkästä aikaa vääntämään nyöriä kumihimo-tekniikalla. Vitsi se on kivaa! En edes muistanut.

Tämä tuli tehtyä näin Pirkka-niksivälineillä.

Nyöri on punottu kahdenvärisistä langoista, koska ihan juuri oikeanväristä ei ollut tarjolla. Tein nyöriin lenkit kulkuselle ja avainrenkaalle. Lenkit punoutuvat itse nyöriin takaisin, jolloin siihen ei tarvinnut tehdä solmuja ja lopputulos oli paljon siistimpi kuin, jos olisin vain sitonut härpäkkeet nyöriin kiinni.

Kulkusen kohdalla kävi tuuri, koska konkurssipesä Sinopeerista sattumoisin löytyi vielä juuri oikean kokoisia kulkusia tähän hätään (muuten koko pulju oli aika tyhjänä). Ne vain sattuivat olemaan kultaisia, joten jouduin maalaamaan.

Nyörille kävi lopulta kuitenkin vähän huonosti: Traconissa, purkaessani keppiä käärinliinoistaan, kolahti jotain lattialle. Se oli kulkunen, joka oli sahannut itsensä nyöristä läpi. Neula ja lanka pelastivat, mutta tämä ei yhtään auttanut meidän kisapäivän etenemistä. Eikä se tietenkään ollut enää niin hieno :(

Hän on Neiti.

Tässä vielä valmis kepukka! Tätä oli ihan hirmu kivaa tehdä, koska ei kuitenkaan ollut mikään superkiire. Kerrankin pääsin nyhertämään tosi tarkasti asioita. Ihan kaikki ei onnistunut, mutta olen lopputulokseen silti tyytyväisempi kuin muiden proppieni kohdalla.

Kovin moni ei varmasti tiedä, että olen tehnyt Summoner's Staffin jo kerran aikaisemmin. 2009 sisareni mun teki Yunan White Mage -puvun ja minä tein sitä varten hänelle kepin. Se oli ensimmäinen proppi, minkä ikinä tein. Aika on kullannut muistot. En ole nähnyt koko keppiä moneen vuoteen, joten hieman järkytyin, kun löysin vanhan kuvan siitä :D Muistelin sen paljon hienommaksi.
Loppuun vielä vertailua siitä, mitä on tapahtunut 9 vuoden aikana.

2009 vs. 2018

Fukka kiittää.