Voimaa herkkyydessä

Hei!

Vähän on taas päässyt venymään ja vanumaan, mutta haluan silti saada tämän ulos. Kirjoittelen hitusen meidän WCS-esityksen tekemisestä. Ihan vaan siksi, että on tiettyjä asioita, jotka haluan sanoa kunnolla ääneen ja jättää edes itseäni varten arkistoon.

En kai maininnut aikaisemmin sitä, että aivan alkujaan minulla ja Rorunella oli täysin eri suunnitelmat WCS:ää varten. Jo vuoden 2017 puolella päätimme, mitkä hahmot ja minkä tyyppinen esitys olisi tulossa. Asuja aloiteltiin ja esitystä suunniteltiin, mutta jotenkin aihe ei ottanut tuulta allensa. Yhdessätuumin päätimme miettiä, olisiko mitään muuta vaihtoehtoa.

Kuva: Nyymix

Ei kestänyt kauaa, että Final Fantasy X kolahti päähän ja ihmettelimme vain, että miksi se ei ollut joulahtanut mieleen koskaan aiemmin. Molemmat meistä pitävät pelistä ja olemme halunneet tehdä nämä puvut pitkän aikaa. Emme vain ole onnistuneet lyömään näitä ajatuksia yhteen vasta kuin nyt. Välillä ollaan tolloja.

Hahmojen löydyttyä esitys rakensi lähes itse itsentä. Halusimme tuoda mukaan ikonisia elementtejä pelistä, joten Yunan sending-tanssi oli automaattisesti yksi innoittaja tälle esitykselle. Ainoa ongelmakohta tässä suunnitelmassa oli se, että minä en osaa tanssia :D Tai osaan, mutta en ole siinä hirveän hyvä.

Tästä kohdasta tykkäsin paljon ja se koki vähän muutoksia harjoitusten kuluessa.
Kuva: Jessica Mennander

Ensimmäisenä piti tietenkin saada kasaan taustanauha ja valita musiikit. Minä ehdottomasti halusin tehdä tämän esityksen pelin alkuperäisiin musiikkeihin, koska niillä on hyvin tärkeä paikka sydämessäni. Teostovapailla musiikeilla heitettiin siis vesilintua. Ensimmäinen kappale oli tietenkin Shivan temppelissä kuultava versio Hymn of Faythstä, joka on myös yksi pelissä toistuvista ikonisista teemoista ja asettaa tunnelman oikeaksi heti esityksen alkuun. (Tämä oli taas näitä 'tietäjät tietää' -juttuja, jolla loimme myös miljöön kohtaukselle.)

Tanssiin sopivaa kappaletta emme löytäneet FFX:n sound trackiltä. Mikään kappale ei tuntunut sopivan ideaamme ja kolusimme monenlaisia lähteitä läpi. Lopulta kuitenkin apu löytyi läheltä kotia, nimittäin FFX-2:n sound trackiltä. Morning Glow on pelin japaninkielinen alkutunnuskappale, jota itselläni on tullut kulutettua vuosien varrella. Löysimme siitä instrumentaaliversion ja valinta oli tehty.

Kattokaa sitä! R0rune
Kuva: Nyymix

Jouduimme kuitenkin pilkkomaan ja palastelemaan koko kappaleen sellaiseen muotoon, että se mahtuisi esitykseen. Tietyt kohdat olivat parempia kuin toiset tanssia ja dramaturgiaa ajatellen. Muutaman leikkauskohdan kanssa tuskailimme ihan kunnolla. Aivan super tyytyväisiä emme ääniraitaan olleet, mutta sitä kuunnellessa se alkoi kuullostaa luontevammalta ja leikkauskohdat hävisivät osittain.

Fun fact: Emme löytäneet valmiita äänitehosteita hengitykselle. Kaikki valmis materiaali kuullosti hirveältä läähättämiseltä, joten äänitimme omat hönkäykset. Jos niitä edes kukaan kuuli.

Hungh!
Kuva: Niklas Kukkonen

Minua pelotti ihan hirveästi lähteä tekemään tätä esitystä. Sen lisäksi, että tanssi ei ole vahvin puoleni, meidän piti koreografioida tanssi myös. Sending-tanssin tarkoitus ja merkitys pelissä on aivan toinen kuin, mitä tanssilla meidän esityksessä on, joten jo siitä syystä emme lähteneet kopioimaan sitä. Otimme kuitenkin vahvasti siitä vaikutteita.

Omalla kohdallani sellainen aspekti, jonka halusin tuoda tanssiin oli Yunan vahvuus. Yuna ei ole taistelija, mutta Yuna joutuu olemaan vahva aivan toisella tavalla. Hän edustaa toivoa ja parempaa tulevaisuutta planeetalle, jolle pelin tapahtumat sijoittuvat. Siksi Yunan täytyy suoriutua omista tehtävistään järkkymättä. Sending ja tanssi ylipäätään ovat Yunan ns. voimakeinoja ja mahdollisuuksia näyttää Yunan vahvuutta.

Tämä on tärkeä kuva, koska siinä näkyy juuri sitä vahvaa Yunaa, jonka halusin tuoda lavalle.
Kuva: Niklas Kukkonen

Toinen tärkeä asia, mikä piti integroida tanssiin, oli Yunan ja Shivan kanssakäyminen. Kyseistä kohtausta ei siis koskaan oikeasti tapahdu pelissä, mutta tämä oli meidän versiointimme siitä, mitä Yunan ja Shivan ensikohtaaminen kenties voisi olla. Aikarajan puitteissa se koki tehokkaan supistumisen, mutta uskon, että tarvittava tuli välitettyä yleisölle asti.

FFX:n summon-olennot, Aeonit, saadakseen tarinassa Yunan täytyy ”suoriutua” temppelien haasteista ja vierailla eräässä huoneessa, jonne muut hahmot eivät pääse. Koskaan ei kunnolla kerrota, mitä tuolla huoneessa tapahtuu. Meidän tulkintamme tästä on se, että Yunan tulee jotenkin vakuutta Aeon omasta kyvykkyydestään.

Judging you so hard.
Kuva: Mikko Karsisto

Pohdimme sitä, että jokaisella Aeonilla olisi oma erilainen koetuksensa suoritettavana. Shivan historiaa ei koskaan kunnolla avata, mutta me halusimme ajatella, että Shiva oli ehkä entisessä elämässään tanssija, ja siksi hänen koitoksensa olisi tanssi.

Pedon tai eläimen kaltainen Shiva oli myös oma mausteemme tälle esitykselle.
Kuva: Ninnu

Koreografia syntyi meidän yhteistyönämme kesän aikana. Kävimme kerran jos toisen heilumassa pihalla. Välistä koko homma tuntui tosi epätoivoiselta, mutta lopulta onneksi saimme kasaan koreografian, joka tuntui edes jotenkin oikealta. Tuossa vaiheessa se oli vielä raakile, mutta halusimme pyytää siitä mielipiteen ulkopuoliselta ja osaavammalta taholta hyvissä ajoin.

Harmi, etten ainakaan ole löytänyt tästä kohdasta muita kuvia, koska tätä hijottiin paljon...
Kuva: Ninnu

Fun fact: Morning Glow on ollut minulla vuosia herätysäänenä puhelimessa. Ennen Tracnia ja edelleen herään välistä siihen, että huidon esityksen koreografiaa unissani läpi, kun herätys soi.

Me saimme paljon apua kavereilta tämän esityksen tekemisessä. Koreografia on meidän käsialaamme, mutta sen hiomisessa loppuun Soffi auttoi kovasti. Harri oli myös hääräämässä ja kuvaamassa meidän treenejä aina välillä, ja pystyi antamaan välikommentteja tarvittaessa. Ilman apua tämä esitys tuskin olisi koskaan päässyt siihen muotoon, mitä se lopulta oli. Kiitos murut!

... mm. kepin ja vartaloni linjaa höylättiin niin tarkasti, että ne molemmat ovat esityksessä varmasti samassa linjassa. Ja olivat ne. Siitä vaan ei ole kai kuvia, mutta näkyy videolla. Tässä kohtaa olen itsestäni ylpeä.
Kuva: Har-chan

Minä itse tykkäsin tästä esityksestä ihan hirveästi. Tykkään edelleen. Samalla pelotti, koska niin suuri osa onnistumisesta ja suorittamisesta oli kuitenkin minun käsissäni. Traconin veto ei mennyt ihan putkeen, mutta nyt ehkä uskallan katsoa esityksen vähemmän kriittisellä silmällä.

Jos ikinä koskaan Rorune suostuu ja tilaisuus tulee eteen, haluan esittää tämän esityksen uudestaan. Siihen kuitenkin laitettiin paljon työtä erillä tavalla kuin meidän muihin aikaisempiin yhteisiin esityksiin. Myöskään palautteen perusteella se ei kai aivan susipaska muidenkaan mielestä ollut.

Loppuun vielä meidän esitys! Alkaa jostain 9:14 paikkeilta.

Olen hyvin iloinen myös siitä asiasta, että tästä esityksestä on saatu älyttömästi hienoja kuvia. Kaikki lempihetket eivät ole tallentuneet kameralle niin hehkeinä kuin olisin toivonut, mutta niin paljon kuiva, jotka eivät ole vain hienoja lavakuvia, vaan hienoja cosplay-kuvia! Oi ihanuus! Yuna ja Shiva tarvitsevat oman kuvaussession hyvällä ajalla ja paikalla, mutta toistaiseksi nämä lavakuvat lämmittävät sydäntäni suuresti. Kiitos niistä.

Fukka kiittää!

Salapoliisityön tulos

Huiiii! Nyt tulee asiaa!

Vuorossa loput Yunasta eli kaikki asun valmistushommelit. Tässä on paljon tavaraa so bear with me. Sisältää paljon rakkauttaa, jokin verran ahdistusta ja kommelluksia.

Kun keppi oli hyvällä alulla lähdin työstämään Yunan yläosaa. Oikeasti Yunalla on valkoisen liina-asian alla kai bikiniyläosa, mutta tiesin jo lähtiessä, ettei se tule toimimaan omalla kohdallani, joten väkersin höpön topin.

Selkäremmit!

Tuo selkänauhasysteemi on jotain, jonka olen halunnut tehdä vuosia, ja vihdoin sain tehdä sen. Toppi on yksinkertaisuudessaan paksumpaa trikoota kaksinkertaisena ja nauhat ovat tavallista kanttinauhaa.

Topin valkoinen liinaosa on tehty myös trikoosta ja kaksinkertaiseksi. Tein sille ihan kaavat, joista päälypuoli on isompi kuin alempi. Tällä sain aikaan vaatteen poimuilun.

Kaavojen ero.

Nuolen osoitteman kohta on paikka, mihin piti laittaa lisäystä, kun totesin ensimmäisen version fiaskoksi. Toinen versio oli kuitenkin toimiva. Liina-asia on ommeltu mustaan toppiin kiinni käsipistoin sieltä sun täältä, niin että poimut pysyvät myös kohdillaan.

Suttu kuva on suttu.
Traconin la-aamulta.

Hihat olivat muodoltaan hyvin simppelit, mutta värjäys pelotti. En ole tainnut koskaan onnistua liukuvärjäyksessä niin hyvin kuin olisin toivonut. Testipalat ovat aina toimineet oikein muikeasti, mutta sitten itse pukuun kuuluvat osat ovat menneet pyllylleen. Ihan haluamaani jälkeä ei syntynyt tälläkään kertaa.

Auringossa kuivuivat aika vauhtia... sitten luin väripaketin kyljestä, ettei saa kuivata auringossa. Hubs.

Värjäyssaavini ei  ole oikein toimiva liukuvärjäyksiä varten. Pitäisi olla jokin laakeampi ja leveämpi... Ostan siis pulkan ensitalvena.

Hihat eivät olleet ainoat, jotak kävivät värikylvyn kautta. Paljon muutakin tuli värjättyä mm. nyöri, joka tulee hihojen "kiinnikkeeksi".

Viimeisessä kuvassa maalausta vaille valmiit nyörit.

Jos olisin käyttänyt vain nyörejä siihen, että hihat pysyvät käsissä, ne olisivat jääneet matkan varrelle viimeistään esityksessä. Tein hihoista aavistuksen tiukemmat kuin referenssikuvisssa ja ompelin niiden sisälle silikoninauhan. Pysyi ja hyvin.

Kengät tuli hutaistua kasaan vanhaan tuttuun tapaan elmukelmukaavoilla vanhan kengän päälle.

Nämä kengät ovat palvelleet Sesshoumarulla, Zidanella, Rurukalla ja nyt ne saivat viimeisen elämän Yunan kenkinä.

Vanhoista kengistä piti hioa liimajäämät pois koroista ja maalata ne uusiksi. Itse päälisen tein keinonahasta ja vuoritin sen kokonaan pellavakankaalla, ettei nihkeä keinonahka hankaisi jalkaa. Vetoketjua tai saumoja ei reffikuvissa tietenkään näy, mutta laitoin saappaisiin vetoketjukiinnityksen sisäsyrjälle.

Siinä vetskari ja vähän sisusta ja tietenkin häijyt kissasukat.

Näiden tekeminen oli minulle niin peruskauraa, etten edes ottanut kuvia niiden valmistuksesta. Sitten olin hyvin hämmentynyt tuomaripalautteessa Enaylan kommntista: "One of the most impressive parts of your costume." Nämä kengät? Miten ja miksi?

Yhdet hauskimmista jutuista tässä puvussa olivat korut. Tein osan niistä kahteen kertaan; portfoliohakua varten tein korvakorut kähes valmiiksi, mutta myöhemmin uusin kaikki.

Testipötköt

Yunan pötkyläkorvakorun tein paperista rullaamalla (samaa tekniikkaa käytetty myös täällä). Ensin tein testiversion mittasuhteista ja koosta (kuvassa oik.) ja sen jälkeen toisen parannellun version. Tähän paranneltuun versioon oli tarkoitus viilata urat, jotta pötköön tulisi enemmän ulottuvuutta ja näyttäisi siltä, että se kostuisi useammasta helmestä. Viilaaminen oli tuskaista ja lopputulos epäsiisti, joten aloitin alusta. Tein lopulta pötkön osissa: kolme pientä helmeä ja kaksi isompaa. Myös maalaaminen oli helpompaa, kun helmet olivat irrallaan toisistaan. Maalaamisen jälkeen liimasin helmet yhdeksi isoksi pötköksi ja lakkasin sen.

Muuten korvikset ovat aikalailla vain helmiä.

Yunan toinen rannekoru tuotti päänvaivaa, mutta lopulta päätin toteuttaa sen ihan rannerenkaana. Askartelin mustasta worblasta ohuen renkaan päälle haluamani muodot, kaulin korun sisäpuolelta, mikä tasoitti tehokkaasti ulkopinnan, ja sitten vain maalit ja lakka päälle.

Kaulakorussa ja sormuksissa pääsin jännän äärelle, kun ensikertaa työstin worbla's deco arttia eli niitä pieniä valkoisia palleroita, jotka sulavat muovimöhnäksi, kun niitä lämmittää. Tykästyin kovin, mutta olisi ehkä kannattanut aloittaa jostain vähän isommasta.

Kaulakorun pohjana hopealankaviritelmä, jonka päälystin deco artilla.

Kaulakorusta piti tehdä tosi monta versiota ennen kuin se onnistui edes jotenkin. Korussa riippuva kukka on kokonaan deco arttia. Sormusten kanssa olin jo osittain oppinut, miten tuo aine käyttäytyy, joten niiden työstäminen oli paljon helpompaa. Pienessä mittakaavassa liikuttiin, koska esim. pikkurillin sormuksen kukka on muotoiltu nuppineulan nupin päällä.

Siinä ne on.

Niin paljon helmiä ja niin paljon salapoliisityötä niiden eteen... Mistään ei oikein löytynyt kunnon kuvaa siitä, paljonko ja minkälaisia Yunan korvakorut oikeasti ovat. Tämä on minun tulkintani. Olisin muuten halunnut reijittää korvani tuota ylintä korvista varten (kaksi alempaa on jo). Kesähelle ei kuitenkaan antanut varaa laittaa uutta reikää ja sitten Tracon olikin jo liian lähellä, että reikä olisi voinut parantua kunnolla.

Yunan obi oli yksi päänvaiva. Sen kanssa kävi kommellus jos toinenkin...

Pötkyhommeli

Tilasin obi-kankaan toukokuun lopussa juuri ennen kuin lähdimme Japaniin, koska en löytänyt kelpo kangasta mistään kaupasta. Se oli saapunut matkan aikana ja olin siihen tyytyväinen. Jee jee! Vasta elokuun alussa kuitenkin lähdin työstämään obia ja saman tien huomasin, että kangasta on liian vähän. Minulle oli tullut joko laskuvirhe tai olin sössinyt jotain tilausvaiheessa. No ei muuta kuin tilaamaan lisää... Paitsi, että kyseistä kangasta ei myyty enää ja se oli ainoa, jonka olin kelpuuttanut obia varten.

Verhot.

Käytin kangasta mahdollisimman säästeliäästi ja korvasin kaikki osat, joita ei näy, kun puku on päällä, jollain muulla kankaalla. Niinpä siis Yunan pukuun päätyivät Finlaysonin verhot. Tein obin lähes niin kuin obit oikeasti ovat, eli pitkäksi kaitaleeksi, jota sidotaan vain vyötärön ympärille rutkasti. Kankaisiin on tungettu kauttaaltaan kaikista vahvinta tukikangasta, jota tämä pitäjä tarjoaa. Olin tehnyt senkin kohdalla virhearvion ja suunnistin ostamaan sitä lisää vain kuullakseni, että se on loppu... ... ... Ei pyhä päivä. Lopulta viimeiset pätkät obista on vuorattu kahdella kerroksella ei-niin-jämäkällä tukikankaalla.

Kerrottakoon vielä tähän väliin, että ompelukone teki tenät tässä välissä ja ei enää suostunut tekemään tasaista tikkiä, joten kaikki päälitikkaukset ovat tosi rumia koko asussa.

Ainoastaan kukat ja ympyrä on pohjustettu sabluunoiden avustuksella. Kaikki muu on maalattu kokonaan käsin.

Obiin piti saada myös kuvio. Minun tulkintani mukaan se on maalattu kuvio eikä kirjailtu. Tässä kohtaa halusin leikata käteni irti, koska pelkään kankaan maalaamista ihan hirveästi. Se ei salli mitään virheitä tai muuten asiat täytyy yleensä aloittaa täysin alusta. Jonkin toisen materiaalin voi kenties maalata uudestaan ja peittää virheet, mutta kangasta ei voi.

Suurensin kuvion oikeaan kokoon obin kaavaan. Leikkasin kaavasta kukkien kohdat ja keskelle tulevan ympyrän irti ja käytin niitä kohdistus paikkoine myöhemmin, kun liikuttelin kaavaa. Rullailin kuvion kankaaseen pelkällä kalkkioimisrullalla, josta onneksi jäi tarpeeksi näkyvä jälki, ja piirsin kuvion "katoavalla" tussilla "Katoava" siitä syystä, että myöhemmin huomasin, että se ei haihdukkaan tästä kyseisestä kankaasta samalla tavalla kuin muista. Sen tulisi siis ajan kuluessa vain kadota tai vaihtoehtoisesti hävitä, kun sen pyyhkii vedellä. No näin ei käynyt.

Lähes valmiit maalaukset

Kun siis sain maalaukset tehtyä ja kuvio oli varmasti kunnolla kuivunut (pari päivää) päätin siistiä muutamia kohtia, joissa tussin jäljet jäivät näkyviin kuvion alta. Pienen pienellä pensselillä ja lähdin poistamaan tussia, mutta kauhukseni sain huomata, että se ei haihtunutkaan pois vaan LEVISI! Mitä sviidua?!

Olen käyttänyt moisia tusseja iät ja ajat eikä mikään muu materiaali ole saanut sitä käyttäytymään näin. Lopulta pahimmissa leviämiskohdissa ainoa vaihtoehtoni saada jäljet katoamaan oli ns. kuljettaa väri vedellä kankaan reunaa kohti ja siitä pois näkyvistä. Kiitos kaunis, että kangasmaali, jota ei olltu tässä kohtaa kiinnitetty silittämällä, ei lähtenyt leviämään veden mukana (koska olen myös havainnut sen, että tämä samainen tussi ei enää lähede kokonaan irti, jos sen silittää...)

Että juu... vähän koetteli tämä.

Aika lähellä...

Tein rusetin irrallisena osana monesta syystä, mutta kun aloin sitä työstämään huomasin, että kangas ei riitä millään. Laskin päässäni, että kangas riittä rusetin ulkopuoliin, mutta ei sisä puoliin. Lähdin metsästämään uutta kangasta, joka olisi edes lähes samanvärinen ja tekstuuri ei olisi aivan mitä sattuu. Olin jo valmis aloittamaan taas yhden värjäys prosessin. Onneksi kuitenkin vanha ja uskollinen ystäväni eli Mallorca 2 pelasti päivän! Lähes sama väri, sama sidos ja tekstuuri, mutta materiaali oli tietenkin eri. Ei se mitään, kukaan ei tulisi huomaamaan eroa koska kangas tuli vain rusetin sisäosiin. Kuvassa siis vertailussa nämä kaksi kangasta.

Rusetti

Rusetti on kaksiosainen ja toinen ruseteista on tehty leveämmästä kappaleesta kuin, mitä obi oikeasti on. Näihin myös olen maalannut kuviot käsin, mutta en sössinyt tussin kanssa niin pahasti. Yhteensä maalasin tuota köynnöskuviota reilut kolme metriä. Rusetit on ommeltu käsin kasaan ja muotoon keskeltä ennen viimeisten osien ja kiinnityksen lisäämistä.

Melkein valmis!

Viimeisen kappaleen eli valesolmun ompelin kokonaan myös käsin kiinni. Rusettihässäkässä on rautalankaviritelmä, joka tökätään varsinaisen vyöosan sisälle, että se näyttäisi oikealta solmulta. Sen lisäksi obi pysyy paikallaan obi agen eli obin alle tulevan huivin (Yunalla tuskin näkyy) ja obi jimen eli nyörisysteemin avulla. Itse vyöosaan laitoin hakaset, että se ei vain lipsahda missään vaiheessa auki.

Kaikesta kenkkuilusta ja ylämäistä huolimatta rusetti onnistui hyvin ja se on varmaan suosikkiosani koko puvussa.

Obi dome

Obi jime ja obi dome (kukkahärpäke obin päällä) ovat myös kivoja osia tässä puvussa. Obi dome on softista, joka on voileivätty pearly worblalla. Olin käyttänyt sitä jo kepukassa, mutta tässä halusin testata sitä vielä enemmän. Tämän tyyppisiin osiin valkoinen worbla toimii mainiosti, mutta en lähtisi tekemään siitä mitään, mikä joutuu kestämään kulutusta. Sen tahmaisuus pääsee oikeuksiinsa pienten, mutta selkeiden yksityiskohtien kanssa.

Olisin oikeasti halunnut tehdä koko obi domen parkkinahasta, mutta tähän hätään ei ollut varaa hankkia kaikkia uusia värmeitä ja muistella, että mites ihmeessä niitä käytetään. Siksipä halusin maalata kukan hieman nahan näköiseksi. Sekoittelin muutaman vähän eri sävyisen oranssin ja maalasin pinnan pumpulipuikolla niitä kaikkia käyttäen. Valkoinen worbla ei kaivannut mitään tasoitetta, koska pieni rosoisuus olisi ollut vain plussaa.

Teelillunki

Obi jime -nyöri on myös itse värjätty. Tällä kertaa hedelmäteellä. Sopivan hento vaaleanpunainen syntyi muutamalla pussilla hedelmäteetä, joista oli tehty jo kupit juotavaksi. Sekoitin kahta eri merkkiä, että saisin mukaan myös vähän violettia vivahdetta.

Luikerot.

Obi domen läpi menevä pätkä nyöriä on erillinen osa. Niistä roikkuvat massiiviset pötkylähelmet, jotka on tehty paperista rullaamalla ja ne on päälystetty sen jälkeen valkoisella worblalla. Valmiit pötköt on sittemmin ommeltu ja liimattu muiden helmien kera nyörien päihin kiinni, jotta ne pysyvät mukana myös esityksessä.

Keltaiset helmet piti tietenkin tehdä itse, kun ei mistään löytynyt oikean kokoisia ja mallisia.

Obin jälkeen kaikista pelottavin osa oli hame. Siihen piti maalata käsin iso kuvio ja sen piti olla pitkä vekkihame, jossa vekit pysyvät kaikesta riehumisesta huolimatta kuosissa... Tein Kanamen Animeconia varten ihan vain siksi, että pääsisin testaamaan vekkihameen kaavaa, jonka väkersin ja suunnittelin Yunaa varten. Kjäh.

Aivan ensimmäisenä oli kuitenkin vastassa taas kankaan metsästys. Kaupoista ei löytynyt, joten tilasin nivaskan kangasnäytteitä. Niiden seassa oli yksi hyvän värinen, mutta nyrpistin tekstuurille nenääni. Päätin, että vidut, nyt värjätään! Otin siis yhteyttä vanhaan ja uskolliseen eli Mallorca 2:een. Tiesin, että siinä on haluamani sidos ja tekstuuri sekä tiesin, että pystyn värjäämään sen juuri sen väriseksi kuin haluan.

Nuoli osoittaa lopullisen värin... ehkä. Osa tilkuista tuhoutui ja osa hukkui.

Oikean värisuhteen löydyttyä värjäsin kankaan, mutta väri ei ollut aivan niin syvä kuin halusin, joten värjäsin sen uudestaan käyttäen samaa värisuhdetta, mutta hieman laimeammalla liemellä. Sen jälkeen kelpuutin värin.

Olin todennut kaavan toimivaksi Kanamen hameessa, joten suurensin ja muokkasin siihen Yunan hameen kuvion (pitempään versioon tietenkin) peilikuvana. En aikonut ottaa riskiä tussin kanssa, joten kalkkioin kuvion kankaan oikealle puolelle nurjalta puolelta käsin. Myös yksi toinen hyvä puoli oli tässä tutussa kankaassa; tiesin, että pelkkä kalkkioimisrulla jättää jälkeensä selkeästi näkyvän jäljen Mallorca 2:een.

Apuaaaaaaa!

Hameen kappaleet piti tietenkin leikata ja laskostaa ennen kuin pystyin jäljentämään kuvion kankaalle. Kuvio kulkee vekkien päällä ja sisällä. Tein paljon paljon paljon tutkimusta ja videoiden tuijottamista selvittääkseni, että miten ihmeessä kuvio jatkuu vekkien sisällä. Lisää salapoliisityötä. Lopulta, kun kuvion kulku ja koko minulle lopulta selvisi, olin sekä iloinen että kauhuissani (niin paljon maalaamista ;_____;).

Kuvio laskostettuna.

Koko kuvion maalaamiseen meni 3-4 kokonaista päivää. En enää muista kunnolla. Sain nopeutettua prosessia sillä, että piirsin köynnökset ja kukkien ääriviivat valkoisella permanenttitussilla. Onneksi äkkäsin, koska muuten tämä ei varmaan koskaan olisi tullut valmiiksi.

Kuvio levitettynä.

Kun kuvio oli lopultakin valmis, sain ommella hameen kasaan. Olin tehnyt siitä jo protoversion, jolla olin hypähdellyt meidän harjoituksissa, mutta silti jännitti, että miten hame liikkuu ja miten kuvio ja vekit toimivat päällä. Protossa kangas oli hyvin erilainen, joten näin pitkän vekkihameen laskeutuvuus oli vielä kysymysmerkki.

Kokeilin hametta päälle, kun olin neulannut sen viimeistä silitystä varten oli höpö putki.

Aivan viimeiseksi tärkkäsin koko hameen. Se oli prosessi, mutta se auttoi todella paljon. Vekit pysyivät kuosissa lähes koko päivän heilumiset ja meidän esityksen sekä harjoitukset. Olin itsekin hyvin yllättynyt siitä, miten siistinä koko hame  pysyi lauantaipäivän. Eniten osumaa hame otti kotimatkalla, kun en enää jaksanut varoa sitä juurikaan.

Ja loppuun vielä asiaa peruukista ja naamasta.

Jo ihan vain Rorunen peruukin takia, päätimme tilata peruukit Arda Wigsiltä. Laadukkaat peruukit olivat tarpeen. Minulla oli myös lahjakortti Ardalle, joten miksipäs en olisi käyttänyt sitä WCS-peruukkiin.

Koskematon ja yksi lukuisista meikkitesteistä.

Tämä oli minulle ensimmäinen kohtaaminen Ardan peruukkien kanssa ja... Voi tsuikka kun ovat ihania. Hintaa on ja postikulut+tulli ei tee niistä mitenkään halpaa lystiä näin suomalaiselle. Jos oikeasti tarvitsee juuri tietyn värisen ja hyvälaatuisen peruukin, niin kannattaa kokeilla Ardaa. Sieltä saa juuri sitä, mitä tilaa.

Omaan makuuni Yunan peruukin ei olisi tarvinnut olla ihan näin tuuhea (tuntui vähän kypärältä), mutta mielummin liian tuuhea kuin liian harva.

Valmis peruukki, viimeinen meikki- ja piilaritesti.

Peruukin stailauksesa ei ollut hirveän kummoisia juttuja. Oli kuitenkin mahtava huomata, miten helposti peruukin muotoilu sujui ihan vaan normaaleilla hiustenmuotoilu välineillä kuten kihartimella ja suoristusraudalla. Oikena puolen kiehkuran kanssa oli hieman taistelua, mutta lopulta sekin saatiin kuosiin. Eikä hirveästi tarvinnut laittaa lakkaa tähän peruukkiin.

Meikkitestejä tein ehkä tusinan, enkä ikinä päässyt haluamaani lopputulokseen. Tuomaripalautteessa saimme kehuja molempien meikeistä, mutta omaan silmääni Yunalla ei tarvitsisi olla ihan näin rajusti tavaraa naamassa. Silti samaan aikaan vähempi meikki ei olisi toiminut lavalla. Myös tekoripsien käyttöä pohdin suuresti. Laitoin ne lopulta kuitenkin.

Piti tilata Yunalle kahdet uudet piilolinssit, koska Yunalla on heterokromia ja vanhat linssit eivät sopineet yhteen.

Kuvasi: Niklas Kukkonen

Olen mielissäni siitä, miten hyvin koko puku kesti kaiken sen heilumisen ja viuhumisen. Monesti puvut ottavat osumaa ihan pelkästään päällä pidettäessä ja esityksissä vielä enemmän. Mikään osa ei tippunut minusta lavalle, en hirttynyt hihaan tai kompastunut hameen helmaan. Kokonaisuutena tämä on ehkä yksi toimivimmista puvuista, jonka olen tehnyt. Yksinkertaiset puvut ovat tietenkin helpompi tehdä kestämään. Olen silti tästä puvusta hyvin innoissani. Enkä näe syytä, miksi en voisi laitta Yunaa päälle mihin tahansa tapahtumaan tulevaisuudessa.

Fukka kiittää.

Kirous on rauennut - Tracon 2018

Heiiii!

Hiljaiselon jälkeen päivittelen Traconista. Pukuhommelit ovat painaneet sen verran kovasti päälle, että ei ole kerinnyt kuin miettiä blogia aina välistä.

Traconiin lähdettiin suuren täpinän ja jännityksen saattelemina. Jälleen kerran vastassa oli WCS-karsintaseikkailu. Pukujen kanssa ei mennyt ihan putkeen, mutta siitä kerron lisää erillisessä pukumerkinnässä, jossa avaan koko roskan tapani mukaan. Nämä puvut tuottivat jokseenkin enemmän tuskaa kuin tarvetta olisi ollut...

Perjantaina lähdettiin matkaan, auto pakattiin pullolleen... Ja minä istuin muovivankilassani, jonka muodostivat hame ja kepakko.

Vähän ahosti.

Perjantaina kävimme vaihtamassa liput rannekkeisiin ja loppu ilta olikin täynnä ruokaa ja valmisteluja lauantain kisaa varten.

Lauantaiaamu oli poikkeuksellinen; meidän piti Rorunen kanssa olla Tampere-talolla vasta klo 13 aikaan valmiina tuomarointiin. Muu poppoo lähti aikaiseen aamulla hakemaan paikkalippuja kisaan, mutta Rorune, woodi ja minä jäimme vielä laittautumaan.

Hahmoinamme olivat tällä kertaa Shiva (Rorune) ja Yuna (miä) Final Fantasy X:tä. Rakkaus hahmoihin ja peliin on suuri.

Päivän tärkeimmät asusteet: häijyt kissasukat.
Näillä voittoon!

Aamupäivästä Rorune tuskaili hieman meikin kanssa, mutta yhteistuumin selvisimme. Kun oli lopulta aika lähteä suuntaamaan kohti Tampere-taloa, yritin pirauttaa meille taksin... Taksipalvelu ei ikinä vastannut. Noin 15 minuuttia yritin soittaa uudestaan ja uudestaan, mutta kukaan ei vastannut puheluun. Tästä alkoi päivän alamäki...

Hätäpäissämme onneksi pystyimme soittamaan kyydin kavereilta, mutta harmitti ja ahdisti, koska kuskin, piti ajaa Tampere-talolta majoitukseen pahassa ruuhkassa ja takaisin. Olin aivan varma, että myöhästymme tuomaroinnista. Onneksi sentään emme.

woodi ahdisteli kärmeksellä >:(

Ennen tuomarointia huomasimme, että Rorunen meikit tekivät ihan jotain omiaan ja kriiseillimme niistä. Lopulta meille siunaantui jonkin verran jopa luppoaikaa ennen tuomarointia.

Fiilis bäkkärillä oli ainakin omasta mielestäni rento. Oli ihana päästä juttelemaan kaikkien vanhojen ja uusien tuttujen kanssa. Loppupelissä munimme koko päivän bäkkärillä. Ainoa asia, mikä siinä harmittaa on, etten kerennyt nähdä muita ihmisiä yhtään. Ja missasin jotain ohjelmia.

Tuomarointi oli... erilainen. Yleensä tuomaroinneissa on tullut jutustelun muodossa kerrottua omasta puvusta ja esityksestä, minkä jälkeen tuomarit ovat sitten tulleet hiplastelemaan pukua. Tällä kertaa kuitenkin kerkesin vähän hämmentyä, kun lähes heti tervehtimisen jälkeen olisi pitänyt rueta systemaattisesti kertomaan omsta puvusta ja tuomarit syöksyivät hipeltämään. Siinä ei oikein osannut osoittaa selitystään kunnolla kellekkään, kun osa pyöri Rorunen kimpussa ja osa minun. Samalla yritti myös olla puhumatta täysin toisen päälle. Jännää oli tämä.

Keskustelua kisaa edeltäneeltä viikolta. Tuomaroinnin jälkeen fiilis vähän sama.

Tuomaroinnista lavaharkkoihin. Kahteen viikkoon ei oltu päästy harjoittelemaan esitystä, koska minä olin Oulussa ja Rorune Jyväskylässä. Ensimmäinen veto lavaharjoituksissa meni ihan muisteluksi ja lämmittelyksi. Vaikka olin harjoitellut kengillä, ne tuntuivat jotenkin hyvin painavilta ja kömpelöiltä. Toisella kertaa reväytin reisilihakseni. Miten? En tiedä. Harkoista ei jäänyt mikään paras maku suuhun.

Esitystä oli kuitenkin harjoiteltu paljon ja oli suht hyvät fiilikset siitä. Ihan pari kertaa kerkesin käydä esityksen läpi vielä itsekseni enne varsinaista kisaa.

Mutta ennen kisaa, oli luvassa myös muuta jännää.

Rorune korjaili itseään harjoitusten jäljiltä ja yritti taltutta oikuttelevaa ihomaalia. Minun piti liimata Rorunen pääntie paikoilleen iholiimalla ja samalla onnistuin kaatamaan lähes koko purkin liimaa Rorunen päälle. Hyvä minä. Pieni täpinä oli tuossa vaiheessa päällä.

Ottakaa lavakuva.
Kuvasi: Mihashichu

Meinasimme myös "myöhästyä" kuvauksesta, koska meille oli annettu ristiriitaista tietoa. No, selvisimme siitäkin jotenkin.

Jo ennen kisaa kaikki tuntui menevän pieleen. Olimme kuitenkin lähes kasassa ennen kisan alkua. Hermostusta oli, koska olin epävarma omasta suoriutumisestani esityksessä. En todellakaan ollut lähelläkään omaa mukavuusaluettani tämän esityksen parissa. Tykkään esityksestä ja sen vetämisestä, mutta pelkoni omaa osaamattomuuttani kohtaan kalvaa. Yritin parhaani mukaan luoda hyviä mielikuvia, joihin voin tukeutua lavalla.

Sitten tulikin jo kisa. Meitä enne oli vain yksi pari (koko kisassa hurjat 3 paria). En osannut keskittyä Crellan ja Navian esitykseen siinä hetkessä yhtään, mutta waaaaa! Oli ne hienoja!

Oon niin kiitollinen tästä kuvasta.
Kuvasi Nyymix

Meidän vuoro tuli. Esitys ei mennyt niin hyvin kuin olisin toivonut, mutta tietyistä kohdista jäi hyvä fiilis. Näin jälkikäteen nauhaa tuijoteltuani olen edelleen vähän meh, mutta sain viimein esittää tämän lapsen suurelle yleisölle. En jäätynyt missään kohtaa ja kaikki tärkeimmät kohdat menivät tosi hyvin.

Katsomossa kävin päässäni läpi asioita, jotka esityksessä eivät menneet nappiin. Seurasin pari ensimmäistä NCC-esitystä vähän sumussa. Kaikki esitykset tuntuivat tuossa vaiheessa ihan hirveän pitkiltä :D

WCS-voittajat julkistettiin onneksi ennen NCC-voittajia, koska en ehkä olisi pysynyt jännitykseltäni paikallani. Crella ja Navia julkistettiin toiselle sijalle ja sitten meidät ensimmäiselle.

...
...
...

Olin varma, että iteken silmät päästäni lavalla, mutta en edes itkenyt. Pahin hetki oli, kun Iris piteli virallista plakaattia ja minun piti ottaa se vastaan.

Kuvasi Ninnu.

Tämä voitto ei olisi voinut tulla parempaan hetkeen.

Näiden pukujen kanssa ei ollut helppoa ja varsinkaan kisapäivä ei mennyt kovin sulavasti. Sen lisäksi tämä oli ensimmäinen kerta, kun oikeasti oli suuri halu voittaa. Aikaisempina vuosina esiintyminen ja palaute on ollut se, mitä tulimme hakemaan. Sijoitukset plussaa. Tämä oli ihan oikesti ensimmäinen vuosi, kun haluamalla halusin voittaa. Osa syynä se, että tämä oli meille neljäs kerta WCS-karsinnoissa. Halusin viedä tämän vuosikierteen johonkin päätökseen. Yhtenä syynä oli se paine, että olemme lähes aina sijoittuneet arvokisoissa toiseksi. Halusin tuhota myös sen kirouksen. Tällä kertaa myös meidän tukijoukkojen kannustus ja pönkitys nousi niin isoksi osaksi tätä projektia, etten halunnut tuottaa sitä pettymystä, että olisimme taas tulleet toiseksi tai jääneet ilman palkintoja.

Saimme niin paljon kannustusta ympärillä olevilta ihmisiltä monessa muodossa. Kaverit auttoivat esitystreeneissä ja psyykkaamisessa. Minun kohdallani myös perhe oli hyvin vahvasti mukana. Äiti (Hei äiti!) oli Traconissa paikan päällä katsomassa ja jopa mummuni mun katsoi stream-lähetyksen netistä. Se on läsnäoloa, joka on minulle hyvin tärkeää, ja olen siitä erittäin kiitollinen.

Mummu laittoi onnitteluviestin ❤️

Kisan jälkeen asioita vain vyöryi päälle.

Niin paljon kehuja ja ihania ihmisiä. En mitenkään osannut varautua tai kuvitella sitä tapaa ja tunnetta, miten meidät otettiin vastaan. Saimme ihan hirveän paljon positiivista palautetta esityksestä, mikä hämmensi itseäni suuresti. Ja hämmentää edelleen. Tuntuu ihan siltä, että meidät olisi adoptoitu. Ei vain voittajina vaan myös ihmisinä.

Kuvasi: Tony Suojanen

Kovin moni sanoi liikuttuneensa esityksemme aikana, mikä oli minulle yllätys. Emme mitenkään pyrkineet siihen, vaan halusimme tehdä esityksen, joka sopisi lähdemateriaaliin mahdollisimman hyvin.

Se, että ne ihmiset, joita itse katson ylös päin ja arvostan, kehuivat ja sanoivat, että esitys oikeasti herätti tunteita, on korvaamatonta. Olen ikionnellinen kaikesta siitä hyvästä, mitä tämä esitys meille toi.

Kaikki tämä myllytys tietyllä tavalla helpottaa. Se vakuuttaa minua siitä, että me emmme voittaneet vain siksi, että kisapareja oli vain kolme. Me voitimme sen takia, että me oikeasti olimme hyviä. Menneisyyden perusteella tämä todellakin on sellainen asia, jota minä tarvitsen. Ja minä haluan uskoa siihen, koska välillä on vaikea uskoa itseensä ja omiin taitoihinsa.

Kuvasi: Mihashichu

Kiitos vielä kerran kaikille kaikesta ihanasta, mitä meille on tämän kisan ansioista annettu. Ja tietenkin kiitos Rorune ❤️

Meitä odottaa hurja seikkailu, mutta onneksi on niin monta kädestäpitäjää 💕 Teemme parhaamme! Me ollaan nyt WCSTeamFinland2019!!!

VIHDOIN!

JA ME PÄÄSTÄÄN TAAS JAPANIIN!

Meistä ainoa yhteiskuva, jonka ehdimme ottaa.

Kisan jälkeen oli luvassa vähän virallisia asioita, palautetta ja itkemistä. Jonkun tyypinkin kerkesin käydä moikkaamassa. Lähes suorilta piti kuitenkin suunnata kotia ja ruokaa kohti, koska patterit olivat aivan lopussa.

Palaute oli myös ihan jännä. Tuomarit olivat kiinnittäneet huomiota juuri niihin asioihin puvuissa, joihin en heidän odottanut kiinnittävän huomiota. Oli hirveän mukava jutustella ja vaihtaa vähän mielipiteitä ei-niin-vakavissa tunnelmissa. Hirveästi kuumottelin alkuun Enaylan tapaamista ja palautetta, mutta hän olikin hyvin herttainen ja ihana.

Ei ollu tällä kertaa saunaa.

Sunnuntaina onneksi ei tarvinnut laittaa kisapukuja päälle, koska Rorune ei ehkä olisi selvinnyt toista peruukkipäivää putkeen. Sunnuntaiksi meillä oli varattu taas Ranma-ryhmä, joka teki paluun viime vuodelta.

Vaikka sunnuntai suurimmaksi osaksi menikin lätinäksi ihmisten kanssa. Kerkesin vähän käydä katsomassa juttuja. DanceMedleystä näin pienen siivun, mutta se oli oikein mainio siivu! Ehdin syöpäistä pitaleivän Sorsapuistossa. Oli hyvää pitaa se. Kävin jopa katsomassa yhden ohjelmankin kisan lisäksi.

Tun Tun TUUUUUUU!

Esityskisaa oli jännä seurata, kun mukana oli niin erityyppisiä esityksiä. Kerrankin olin jotenkin oudosti iloinen siitä, ettei tarvinnut olla itse esiintymässä. Omat suosikkini eivät ihan pärjänneet. Hall-kisassa puolestaan oli tarjolla hurjasti hienoutta. Sen osalta omat suosikkini päätyivät kärkikolmikkoon. Onneaaaa!

Mukana oli myös CMV-kisa, jonka olin unohtanut tyystin. Eipä siinä, oli paras CMV-kisa, minkä olen koskaan nähnyt. Kilppari kävely oli hyvin hurmaava.

Sellainen oikea ohjelma, jonka kerkesin käydä vilkaisemassa oli kunniavieraan luento. Enayla puhui isoista rakennelmista. Sen innoittaman suunnittelen jo seuraavaa asua. Katsotaan, miten sen käy... Mutta ohjelma tosiaan oli kovin kiva. Mitään aivan älyttömän uutta ja ihmeellistä ei tullut ja kaikki esitellyt jutut eivät ihan välttämättä toimi näin Suomen oloissa, mutta viihdyin hyvin. Enayla on erittäin hyvä puhuja.

woodi oli mun hurmaava tyttöys- siis kämppis.
Jotenkin oli hirmu suttuinen olo Ranmana.

Myyntipöytäsaliin en kerennyt ollenkaan ja taidekujan hipsin läpi aika tahdilla. Päättäjäisissä piti käydä näyttämässä naamaa ja ennen kotiin lähtöä sain vielä ruokaa vakkari Tracon-lafkassa. Kotimatkalla oli tiivis tunnelma, koska palkinto-ompelukone (kiitos Juki!) lähti minun matkaani Ouluun kaiken muun romun kanssa.

Tracon oli... paljon. Ja varmasti paljon enemmän vielä tulevaisuudessa. Onnittelut megurinemagnet NCC-kisapaikasta ja onnea koitoksiin!

Fukka kiittää!

PS: Seuraavana vuorossa on sitten Oulun Chibicon 6.10. Saa nähdä saanko uuden puvun hutaistua kasaan sitä varten.

PPS: Merkintä Yunasta tulossa ja esityksen kiemuroista, kunhan taltutan WIP-kuvakansion, jossa on tällä hetkellä +250 kuvaa.