keskiviikko 21. joulukuuta 2022

Viimeistä viedään - Matsucon 2022

Hiphei!

Näin vuoden 2022 loppuun vielä viimeinen coniraportti. Saa nähdä kerkeänkö julkaista vielä muuta ennen vuodenvaihdetta. Näillä näkymin en.

10.–11.12. järjestettiin Oulun Pohjankartanolla jälleen Matsucon. Minulle tämä oli vasta toinen Matsu ikinä, koska kaksi edellistä on mennyt sivusuun maailmanmatkailun takia. Ajankohtana tämä ei tietenkään ollut mikään otollisin, mutta tapahtumaa tuli silti odotettua innolla. Jos kuitenkin Matsucon olisi järjestetty jossain kauempana kuin kivenheiton päässä kotoa, en varmasti olisi pystynyt siihen osallistumaan. Kouluhommelit kuormittavat tällä hetkellä niin paljon, että aikaa on hädin tuskin millekään muulle.

Lähes aina taattua Pohjiksella: väljyys.
Lauantai oli siinä mielessä erikoinen päivä, että pyöritin mukana seuraavaa sukupolvea. Tästä syystä myös osa ohjelmista jäi lauantaina näkemättä, vaikka kiinnostusta minulla olisi ollut. Katumuoti olisi kutkuttanut, mutta puheohjelma ei ehkä nappulaliigaa kuitenkaan olisi viihdyttänyt. Valitettavasti Pohjiksen sali on edelleen remontissa, joten tietyt ohjelmat oli sijoitettu aulan lavalle, mikä ei hirveästi minua ainakaan lämmitä. Aulan lava toimi ihan ok sen yhden ohjelman osalta, jonka itse pääsin seuraamaan, Conijumpan, mutta uskon, että suuremman kävijämäärän kanssa se ei olisi toiminut ollenkaan. Äänentoiston kanssa tuntui olevan kuitenkin haasteita.

Pukuna lauantaina oli Gwendolyn, joka valikoitui muksujen toimesta. Näytin heille ennen tapahtumaa kuvia asuista, jotka voisin pistää päälle, ja he yksimielisesti valitsivat pulun eli Gwendolynin. Loppupelissä Gwendolyn oli ihan sopiva puku tähän tapahtumaan. Desussa iski pieni ahdistus lintupyllyn kanssa, koska ahtaus oli välillä tosi tukala ja ihmiset kävelivät päälleni jatkuvasti (vaikka yritin olla sivussa yms.). Pohjankartanolla puolestaan oli niin väljää, että en kokenut ollenkaan samanlaista ahdistusta. Olisin uskaltanut jopa taidekujalle kiertelemään, jos nappulaliiga ei olisi ollut mukana.

Tämänkertainen naama oli ihan onnistunut.
Sain myös kehuja siitä!
Conijumppa taisi jäädä lauantain ainoaksi ohjelmaksi, koska minua pyydettiin hall cosplay -kisaan mukaan. Vähän emmin osallistumista, mutta lähdin lopulta mukaan. Ajatus oli, että tämän jälkeen minun ei tarvitse enää korjailla Gwendolyniä millään muotoa, mutta kyllä se vielä takaraivoon jäi kolkuttelemaan. Kisahommelit haukkasivat siis osan päivästä. Niin joo, minähän en ollut edes tietoinen siitä, että Matsuconissa on hall-kisa, koska ohjelmalehtisessä ei ollut esillä ohjelmien kuvauksia eikä somessa hirveästi ollut mitään kisoista.

Kävin tuomaroinnissa, mikä oli ihan kiva kokemus, vaikka Gwendolyn ei olekaan mikään parhain luomukseni. Se siis harmittaa, koska hahmo on rakas, mutta kuljetussyistä koko puku on yhtä kompromissia. Pystyin kuitenkin höpöttelemään puvusta ja esittelemään sen osia tuomaroinnissa. Aikakin meinasi loppua kesken, kun kerrottavaa ja puhuttavaa oli niin paljon. Minulla oli kivaa ja tuomaroinnista jäi kuitenkin hyvä fiilis.

Kuvaaja: Juuso Lampela
Voi pieksut! Kokovartalokuva, joka on ihan ok, Gwendolynistä!
Kisan alkamiseen asti olin autuaan tietämätön lähes kaikista muista kisaajista, koska mitään varsinaista yhteistä tilaa ei ollut. Jokusen muun näin jonottamassa tuomarointiin, mutta koska kellään ei ollut kisanumeroita tai muita, en tiennyt olivatko kisaajat osallistumassa tavalliseen pukukisaan, hall-kisaan vai vaan hengaamassa lähistöllä. Kisaa ennen ei myöskään ollut mitään järjestäytymistä jonoihin, joten kanssakisaajat selvisivät vasta, kun meidät kutsuttiin lavalle.

Minun ei ikinä pitänyt kisata Gwendolynillä, koska siihen liittyy pukuna hirveästi tunteita ja pettymyksiä. En ole mielestäni pystynyt toteuttamaan pukua sillä intensiteetillä ja paneutumisella, mitä hahmo olisi ansainnut, minkä lisäksi puku linkittyy paskoihin fiiliksiin WCS-reissusta. Puvussa on osia, joista pidän, mutta kokonaisuutena en osaa nähdä sitä hienona. Siksi ehkä olin hieman ristiriitaisissa tunnelmissa, kun sijoituin hall-kisassa ensimmäiseksi. Olen todennut ennenkin, että mielestäni hall-kisoihin pääseminen on jo saavutus ja sijoittuminen vielä enemmän. Oma näkemykseni Gwendolynistä on kai vääristynyt, enkä osannut tätä ihan odottaa. Pohdin, että voisin ehkä sijoittua, mutta en ensimmäiseksi.

Oho.
Sunnuntaina mukelot jätettiin kotiin, ja puvuksi olin valinnut Keithin. Mukava ja toimiva puku, josta ihan pidän, ja sen kanssa kehtaa kiertää myös hyvin taidekujalla sekä istua ohjelmissa. Välillä olen tuskaillut Keithin peruukin toimivuutta, koska se tuntuu käytössä olevan yksi murheenkryyni. Tällä kertaa kuitenkin sain sen ehkä taltutettua, eikä kauluskaan täysin hinkannut takatukkaa takkuun. Lisäksi onnistuin mielestäni tällä kertaa ihan hyvin meikin kanssa.

Semi-hyvä naama.
Sunnuntaina pääsinkin sitten katsomaan jopa ohjelmia! Heti aamusta piti rynnätä paikalle, koska kauan odottamani 2019 Animeseminaarissa järjestetylle Puujalka-animet-visan jatko-osa pääsi vauhtiin Matsuconissa. Minähän rakastan kaikkia tämän kaltaisia nokkelia aivopähkinöitä, ja vaikka menestys ei ollut viimekertaisen veroista viihdyin jälleen hyvin. Tämä oli Matsuconin parasta paskaa.

Heti visan jälkeen riennettiin jo seuraavaan ohjelmaan, Mites niitä coneja tehdäänkään?. Rento luento, joka mahdollisti myös keskustelun. Esille tuli asioita, joita ei yleensä siviilinä conien tekemisestä näe. Aiheeseen olisi voinut paneutua vieläkin syvemmin (conien tekemisestä varmasti saisi aikaan ihan kokonaisen kurssin). Vähän jäi harmittamaan yleisön tietynlainen jumiutuminen siihen, että ’kyllä yhdistyskin voi maksaa työntekijöille palkkaa’. Joku Mannerheimin Lastensuojeluliitto ei kuitenkaan ole ihan verrattavissa Perähikijän coniperseilijät ry:hyn.

Tulevat puvut edistyvät pikkuhiljaa myös coniluennoilla matkapajan ansiosta.
Pienoisen ohjelmatauon aikana pääsin pyörähtämään taidekujalla ja myyntipöydillä. Ostokset jäivät lopulta pienikis, kun käteinen olikin jäänyt kotiin eikä eräälle myyjälle voinut muilla keinoin maksaa. Sinne jäivät kangasmerkit… Muutoin olisin varmaan tyhjentänyt koko tilin, koska myynnissä oli niin hienoja kangasmerkkejä, ja opiskelijahaalareissa on vielä tilaa.

Pienet, mutta tärkeät.
Pääsin myös toteuttamaan nopeahkon kuvaussession Riikkiksen kanssa. Riikkis lähestyi minua lauantaina cosplay-kisan jälkeen, ja sovimme pienistä kuvauksista sunnuntaille. Keithiä ei ole kauheasti kuvattu, ja joka kerta on tuntunut siltä, että peruukki taistelee vastaan. Nyt kuitenkin olin toiveikas, koska puku tuntui hyvältä päällä. Myös, mitä näin kuvia kameran ruudulta, niin jäi sellainen olo, että kuvauksista kyllä jäi jotain käteen. Sen kummemmin en ole vielä kuvia nähnyt, mutta olen niistä hyvin innoissani!

Viimeisenä ohjelmana oli Ylen retro-animet, jossa puitiin wanhoja sarjoja. Koko ohjelma meni ohi aivan hujauksessa, enkä itse hoksannut ajan kulua ollenkaan. Kevyt historiapläjäys oli oikein muikea ja vei mennessään.

Ah ja voi! Kaikki ne oudot tunteet, joita tämä logo herätti!
Tälläkään kertaa en hirveästi välittänyt erinäisistä jokseenkin turhista kommenteista, joita yleisöstä nousi. En tiedä, onko tämä luokkahuoneluentojen juttu, Oulun conien juttu vai jotain ihan muuta (Pohjiksen ilma???), mutta samanmoista kommentointikulttuuria en ole kokenut missään muualla coneissa kuin täällä kotopuolessa. Olen varmasti puhunut tästä aikaisemminkin. Keskustelua pitää ja saa mielestäni olla, jos se on aiheelle relevanttia ja tuo jotain oleellista luennon sisältöön, mutta tämä kaikki kuitenkin sillä ehdolla, että puhuja on siihen suostuvainen yms. Myöskin sellainen taito, jota on pitänyt kaikkien suomalaisten opetella ainakin 9 vuoden ajan, tuntuu olevan monella hukassa: puheenvuoron pyytäminen. Se tapahtuu niin, että yksi käsi nostetaan ilmaan.

Retro-anime-luennon jälkeen oli aika hipsiä kotia kohti, mutta ennen sitä piti ruokkia itseään hyvin 2008-anime-ernun tyyliin eli käymällä sushilla.

Omnom.
Odotukseni Matsuconilta olivat korkealla, koska ensimmäisessä Matsuconissa oli oikeaa Isomman tapahtuman tuntua. Siksipä tämän kertainen Matsucon oli hienoinen pettymys. Tällä kertaa se ei samalla tavalla erottunut muista Oulussa järjestettävistä tapahtumista. Osa syynä varmasti on ollut Pohjankartanon remontti, joka on rajannut ison salin pois käytöstä. Osittain varmasti ajankohta on ottanut osansa. Kuten sanoin, en minäkään olisi lähtenyt matkustamaan mihinkään kauemmas tähän aikaan vuodesta. Minä kuitenkin viihdyin ja tapahtumassa oli sopivasti väkeä, jotta muksut kehtasi ottaa mukaan. Oli myös hirveän kiva, kun niin moni tuttu tuli vastaan ja jokunen sanakin kerettiin vaihtaa.

Fukka kiittää!

PS: Suuri vääryys on tapahtunut! Kaikessa kiireessä ja hulinassa unohdin kokonaan ottaa pikkueläimet mukaan Matsuun! Lauantaina reppu oli niin täynnä muksujen eväitä, että ei eläimille olisi ollut edes tilaa. Silti vääryys!

Sinne jäivät pyttyyn näpöttämään!

sunnuntai 16. lokakuuta 2022

Uudempaa ja vanhempaa

Heip!

Kirjoittelen nyt vähän Zeldan viimeistelystä, eli kenkien tekemisestä. Lisäksi ymppään tähän vähän ölinää Haurun korjailusta. Oli ihan jännä korjailla näinkin vanhaa pukua. Varsinkin, kun olen päättänyt ottaa Havin kunnolla korjattavaksi tässä jossain vaiheessa (mikä tuo vaihe on, niin siitä ei ole vielä tietoa). Työstin Haurua ja Havia samaan aikaan vuonna 2015, joten on ihan jännä korjailla niitä näin 7 vuoden jälkeen.

Kuvasi Niina
Zeldan kenkien tekeminen venyi ja vanui, koska a) en tuntunut saavan käsiini mistään nahkavärejä ja b) motivaatio liihotti tipotiessään, kun Zeldalle sopivaa tapahtumaa ei näkynyt mailla tai halmeilla. Vaikka kenkien tekeminen on nykyään yksi lempivaiheistani puvun teossa, en hirveästi nauti tämän tyylisten remmikenkien/sandaalien tekemisestä. Tähän syynä on puhtaasti se, että niiden tekemiseen kuuluu niin paljon testaamista ja mallaamista, jotta kaikki osat toimivat ja osuvat kohdalleen. Materiaalit ovat myös aina vähän kysymysmerkki; mikä toimii, mikä näyttäisi hyvältä, miten kiinnitys…Blaah

Vaikka tästä puvusta hirveästi pidänkin, niin kengät eivät kovin huutaneet nimeäni.
Päätin tehdä sandaalit lopulta nahasta, koska sitä oli jäänyt lähes puoli vuotaa Sanin kenkien jäljiltä. Ainoa haaste oli se, että nahka piti saada vaaleasta ruskeaksi. Alkuun testasin ihan pelkällä ruskealla lankilla, mutta lopputulos ei ollut tarpeeksi peittävä. Vertailin eri värjäys- ja maalausvaihtoehtoja, ja yritin tilatakin useampaa eri tuotetta, mutta aina oikea sävy oli loppu. Kolusin myös eri kivijalkaliikkeitä, kun satuin liikkumaan sellaisissa kaupungeissa, joissa on askartelukauppoja (täällä kotopuolessahan niitä ei ole enää juuri olemassa). Tämäkään ei näyttänyt tuottavan tulosta, koska ruskean sävyt tuntuivat pakenevan minua. Viimein tämän vuoden Nekoconista sain ostettua oikean värisen nahkamaalin.

Tämä kiva.
Kenkien varsinainen valmistus lähti siitä, että piirsin itselleni pohjan vanhojen varvassandaalien pohjalta. Muokkasin tuota kaavaa hieman ennen kuin tein sen avulla 5mm EVA-muovista pohjaproton. Tämän pohjaproton teippasin jalkaani ja piirsin remmien kaavat perinteisellä tuorekelmu+teippi-tekniikalla (en kai ole muistanut kuvata tässä kohtaa, koska kuvia ei löydy). Tämän jälkeen tein piirrettyjen kaavojen pohjalta paperisen proton, jonka avulla pystyin vähän korjailemaan remmien asettumista, mittoja ja muotoja. Tämän ja kaavamuutosten jälkeen tein vielä proton softiksesta, jota mallailin molempiin jalkoihin. (Tässä vaiheessa olin myös sekoittanut remmit jo kertaalleen keskenään.) Kun olin todennut softis-version passeliksi molempiin jalkoihin, uskalsin jäljentää remmit nahalle.

Paperiversio testissä.
Sellainen fun fact tähän väliin, että näiden kenkien tekemistä turhautti myös se, että minulla on selkeästi eri kokoiset nilkat, koska toisen sääriluuni pää on mennyt poikki ja luutunut paksummaksi. Näin ollen, jos olisin halunnut sandaaleista ”täysin istuvat” molempiin jalkoihin, olisi minun pitänyt tehdä kummallekin jalalle omat kaavat. Tähän minulla kuitenkaan ei ole kärsivällisyyttä.

Pohjien kerrokset.
Keskimmäisessä kolot remmeille.
Kenkien pohjat on tehty samasta nahasta kuin remmit. Pohjat ovat kolmikerroksiset ja ne on ensin liimattu kasaan, minkä jälkeen ne on vielä ommeltu yhteen reunasta. Pohdin, että laittaisinko pohjan väliin jonkin kovikkeen kuten worblaa, mutta lopulta jätin ne tukematta. Nahkatukikangas olisi ollut ihan hyvä lisä, mutta sitä ei minulla ole, enkä jaksanut lähteä sitä metsästämään vain ja ainoastaan näitä läpyköitä varten.

Tässä liimausta ja kuvaa remmien kiinnityksestä.
Liimauksen jälkeen ompelin pohjan reunaan tikkauksen, joka auttoi myös kiinnittämään remmit.
Remmit on kiinnitetty ompelemalla ja liimaamalla. Pohjiin kiinnittyvissä remmeissä on pienet lisäkkeet, jotka asettuvat keskimmäisen pohjakappaleen loviin (ks. kuvat). Remmit on siis liimattu kiinni pohjiin samassa syssyssä itse pohjien kanssa, ja tämän jälkeen vielä ommeltu. Osa remmeistä on taas ommeltu kiinni toisiin remmeihin, minkä jälkeen niiden ”saumanvarat” on liimattu paikalleen. Joistain kohdista remmit on ommeltu yhteen, jotta ne asettuvat oikein. Pohkeen ympärille kiinnittyvään remmiin on liimattu ja ommeltu puuvillakappale, johon puolestaan on ommeltu silikoninauhaa, jotta remmit eivät varmasti valahda alas (tämä muuten toimi äärettömän hyvin). Kantakappale/lappu on nahka- ja puuvillakappaleet, jotka on ommeltu pussiin sekä kiinnitetty pohjaan ompelemalla. Pohjeremmissä ja kantalappuun kiinnittyvässä sisäsyrjän remmissä on hakaset kiinnitystä varten.

Ne alkaa muistuttaa jo jotain!
Hakasten paikat ympyröity.
Maalasin sandaalit ruskeaksi siinä vaiheessa, kun ne olivat jo kokonaan kasassa. Kaiken sen etsintäni jälkeen käyttämäni maali oli lopulta Neopaquen akryylimaali nahalle (vilahti ylempänä). Tykkäsin tästä maalista; hyvin levittyvää ja hyvä peittoisuus. Se myös todella toimi nahalle eikä halkeillut mistään tai muuta. Tämä jatkoon.

Maalauksen jälkeen kengät olivatkin sitten valmiit, ja Zelda niiden ohella.

Kuvasi Niina
Vaikka pohja olisi hieman kaivannut ryhtiä, olen silti iloinen siitä, miten kengät käyttäytyvät käytössä.
Yllä hyvä esimerkki pohjan taipuisuudesta.
Sitten voidaan siirtyä korjailemaan menneisyyden virheitä Haurun osalta.

Halusin uusia Haurun koruja Traconia varten parista syystä. Yksi tietenkin on se, että taidot ovat kehittyneet, ja vanhat osat näyttivät rumilta omaan silmääni. Toisena syynä oli se, että etenkin korvakoruissa lakka, jota käytin korujen viimeistelyyn, on alkanut vuosien varrella himmentyä. Tämä näkyy korviksissa etenkin siinä, että meikki tarttuu korujen pintaan todella helposti. Korut siis kaipasivat vähintäänkin huoltoa, joten päätin päivittää niitä hieman enemmän.

Sitten, kun joskus keksin, miten saan piilotettua siimankin vielä paremmin, niin korjailen tämän taas.
Kaulakorua ja korvakoruja en tehnyt aivan kokonaan uudestaan, vaan säilytin niistä osan. Kaulakorun kultaiset helmet saivat jatkaa elämää. Uusin kuitenkin ison sinisen kiven ja siiman, jolla koru on kasassa. Siima vaihtui ohuempaan ja alkujaan Cernitistä valmistettu kivi korvaantui Worbla’s Crystal Artsta tehdyllä möhkäleellä. Leivoin Crystal Artsin kiteiden sekaan paria erilaista glitteriä ja muotoilin siitä kiven. Samaan tapaan tein korvakorujen uudet kivet. Kaikki kivet saivat myös päälleen runsaan (toivottavasti paremman ja kestävämmän) lakkakerroksen. Korvakoruissa säilytin nappiosat ihan vain laiskuuttani. Tiedän, että ne eivät hirveästi vastaa Haurun korviksia, jotka näyttävät olevan enemmän renkaat kuin napit. En kuitenkaan jaksanut tähän väliin lähteä keksimään uusia kiinnitysosia. Voi olla, että korjailen korvakoruja vielä joskus tulevaisuudessa lisää.

Vanhoissa kivissä näkyy lakan outo sumentuminen.
Haurun sormukset tein kokonaan uudestaan. Vanhat sormukset olivat vain ohuet ja epämuodostuneet worbla-soirot. En koskaan tykännyt vanhoista sormuksista, joten olin hyvin iloinen niiden päivittämisestä. Tällä kertaa materiaali oli jälleen worbla, mutta käytin sormuksiin vanhoja jämäpaloja, jotka olivat sekoitus tavallista worblaa ja valkoista worblaa. Uusista sormuksista tein paksummat ja hitusen leveämmät kuin alkuperäiset. Sormusten koristeet ja yksityiskohdat tein samalla tyylillä kuin aiemmin; pienet risti/kukkakuviot ovat worblan päälle liimattuja kartonkipaloja ja sormusten kivet ovat liimattavat strassit. Sama strassiarkki oli edelleen tallessa ja pääsin nyt käyttämään sormuksissa vähän jopa isompia ja näyttävämpiä kiviä (pienistä asioista voi ihminen iloita). Sormukset saivat päälleen myös jokusen kerroksen Erikeeperiä tasoittamaan pintaa.

Vahaa odotellessa.
Inka gold pääsi taas loistamaan (bu dumtsss), kun toteutin sormusten hopeisen pinnan sillä. Vanhoissa sormuksissa oli tietenkin sama lakka kuin muissakin Haurun koruissa. Tästä syystä myös vanhat sormukset näyttivät hyvin nuhjuisilta. Pidän kovasti uusien sormusten kiillosta, mutta halusin antaa niille myös hieman rustiikkisen ilmeen, joten nestemäinen patina pääsi taas käyttöön. Lisäksi pieni rosoisuus worblan pinnassa sopi sormuksiin oikein hyvin. Nestemäisen patinan avulla myös yksityiskohdat saatiin paremmin esille.

Uudet vs. Vanhat (hyi)
Näin sai Hauru vähän kasvojenkohotusta. Niina otti Traconissa kuvia myös Haurusta. Vaikka sunnuntaina olikin huonomeikkipäivä ja oma naama ahostaa Hauruna, niin olen hyvin hullaantunut Niinan ottamista kuvista. Etenkin niistä, joissa näkyvät uudet korut. Haurun vaatteet ovat hyvänlaatuiset ja mukavat päällä, joten yritän saada tästäkin puvusta kaiken rahan arvosta irti. Siksi oli kiva saada siitä myös hienoja kuvia.
Kuvasi Niina
Tähän loppuun heitän vielä hihkumiset sivuprojektistani, jota olen tässä hissukseen väsäillyt ja nyt saanut valmiiksi. Eräs pieni ihminen pyysi minulta BOTW:n Master Swordia ja minä lupauduin sellaisen tekemään. Link ja oma Master Sword olivat joka tapauksessa mielessä, joten sain vähän harjoitusprojektia tästä. Nyt se on tosiaan saatu päätökseen, ja valmis miekka on toimitettu sankarilleen, joka oli siihen hyvin tyytyväinen. Ajattelin, että avaan miekan tekoprosessia sitten enemmän, kun oma miekkani lähtee etenemään paremmin. Paljon niissä tulee olemaan samaa, mutta tämä ensimmäinen on niin sanottu lapsiystävällinen versio, joka kestää varmaan vähän paremmin kolutusta.

Mini-miekka
Olihan tässä taas asiaa yhdelle kerralle. Fukka kiittää.

PS: Olen aivan pian vapaa harjoittelujakson hirveyksistä, joten yritän piakkoin päästä kunnolla aloittelemaan uusia pukuja muun muassa Frostia varten.

keskiviikko 21. syyskuuta 2022

*I’m coming home playing softly in the distance* - Tracon 2022

Moi.

Yritin kirjoittaa tätä kaksi päivää Traconin jälkeen, mutta jatkuvasti harhauduin somen puolelle fiilistelemään viikonloppua. No lopulta kävi niin, että suurin osa tästä tuli kirjoitettua yli viikko Traconin jälkeen, koska aika hurahti ommellen haalarimerkkejä opiskelijarytkyihini. Tämän jälkeen olin myös kipeänä viikon verran (olen edelleen), joten merkinnän julkaisu vähän venähti. Mutta kuitenkin! Tampereella 2.-4.9.2022 järjestettiin siis Tracon ensimmäistä kertaa kolmeen vuoteen, ja minulla oli hurjan kivaa siellä.

Eläimet jälleen junassa.
Ensimmäistä kertaa minun muistini mukaan Tracon oli kunnolla kolmipäiväinen tapahtuma. Junailimme seurueemme kanssa itsemme Tampereelle perjantaina hyvissä ajoin, jolloin ehdimme käydä katsomassa jopa ohjelmaa. Suosiolla jätin pukuhommat pois perjantailta. Olen kertaalleen kokeillut junameikkaamista, mutta en usko, että nykyiseltään onnistuisin siinä, koska vaiheita omaan rutiiniin on tullut niin paljon lisää tässä vuosien varrella. Aamulla olisi tietenkin voinut meikata valmiiksi, mutta se ei käynyt edes mielessä.

Liput haltuun Sorsapuistosta ja kamat hotellille, minkä jälkeen pääsimme hyppäämään suoraan conin ohjelman pariin.

Niin kivaa päästä taas Tampere-talolle!
Perjantaina ensimmäisenä ohjelmistoon kuului Cosplay käsityöammattilaisen silmin, mikä oli hyvin erilainen kuin nimi (ja ehkä myös kuvaus) antoi ymmärtää. Odotin pohtivaa kerrontaa siitä, mitä on olla käsityöammattilainen ja harrastaa tai kuluttaa cosplayta; mitä etuuksia tai hyötyjä ammattillinen koulutus tuo harrastamiseen tai miten esimerkiksi ammattitauti vaikuttaa siihen, kuinka pukujen tekemistä lähestytään. Ohjelma oli lopulta kohtuu tavanomainen Cosplayn ABC -tietopaketti, joka ei varsinaisesti tarjonnut minulle mitään uutta. Omasta takataskustani löytyy vaatetusompelijan tutkinto, ja olen usein pohtinut sitä, miten se vaikuttaa omaan harrastukseeni sekä positiivisesti että negatiivisesti. Siksi olin myös hyvin pettynyt, kun aihe olikin jotain ihan muuta kuin, mitä odotin.

Kävimme kuulemassa perjantaina myös Pixel Sister -nörttikuoroa, jotka esittivät populaarikulttuurin musiikkia a cappellana. Muutama minulle tuntemattomampi kappale repertuaarista löytyi, mutta suurimmaksi osin kappaleet olivat tuttuja. Nautin esityksistä ja joissain kohdissa ihokin meni kananlihalle. Tämä ohjelma jäikin lopulta viikonlopun ainoaksi musiikkiohjelmaksi, koska päällekkäisyydet verottivat osansa.

Laputa paras!
Joitain ohjelmia, jotka olisin halunnut nähdä perjantaina, meni päällekkäin, mutta onneksi niistä ainakin jo osa on tippunut YouTuben puolelle katsottavaksi. Tiesin, että jollain tasolla koko viikonlopusta tulisi kiireinen, joten en niin tarkkaan edes katsonut ohjelmakarttaa ennen tapahtumaa. Cosplay-ohjelmat tarkistin tietenkin etukäteen, mutta muita silmäilin vasta conissa. (Oudon paljon oli muuten cosplay-ohjelmissa päällekkäin tai limittäin meneviä aiheita…)

Lauantai oli minulle siinä mielessä odotettu päivä, että pääsin pitämään Zeldaa ensimmäistä kertaa päällä muualla kuin kotioloissa. BOTW ja Zelda hahmona ovat tärkeitä, mutta Zeldan puku on myös istunut kaapissa jo hyvän tovin odottamassa sopivaa (kesä)tapahtumaa. Arvoin Traconin pukuvalintoja pitkään, ja hetken näytti siltä, että Zelda ei lähdekään mukaan. Kaikki kuitenkin kääntyi parhain päin, joten tekaisin Zeldan kengät viimein, jotta Traconissa olisi jotain, millä talsia putkessa. Kengistä ehkä lisää tulevaisuudessa.

Zeldan aamunaama.
Ja oi ihanuus, että Zelda tuntui kivalta pukuna! Vaikka asukokonaisuus ei mikään näyttävin olekaan, kaikki se työ, mitä tähän pukuun on uponnut, oli sen arvoista. Niina oli myös ihana ja kuvasi Zeldaa lauantaina. Ja ihan itku meinasi tulla, kun näin kuvia ensimmäisen kerran. Viime aikoina on taas ollut ilmassa ’olen huono, ruma ja ihan kakke kaikessa’ -fiilistä, mikä on vaikuttanut myös siihen, miten näen itseni kuvissa. En ole kokenut, osaavani tuoda hahmoja eloon millään tavalla, kun olen ollut kameran edessä. Zeldan kohdalla kuitenkin koin, että onnistuin välittämään hahmon tunteita ja sielunmaisemaa myös kuvissa. Vaikka se tällä Zeldalla hyvin traagista ja toivotonta onkin. Jee pienille saavutuksille!

Kuvasi: Niina
Efnaowefoeif! Näistä jäi niin hyvä fiilis!
Pohdin, haluanko käydä kuuntelemassa juttuja värjäyksestä (Noitaliemiä ja outoja jauheita – Tekstiilivärjäyksen lyhyt oppimäärä) lauantai aamuna. No, lopulta omassa naamassa meni sen verran pitkään, että en olisi edes kerennyt kuulemaan luentoa. Värjääminen on minulle kuitenkin tuttua huttua, joten en niin kovin pahastunut tästä menetyksestä. (Kävin kuitenkin Traconin jälkifiilistelyissäni katsomassa kyseisen ohjelman Tuubin puolelta, ja voin suositella kaikille lämpimästi. Oikein hyvä luento, jossa oli uutta myös minun kaltaiselleni sopankeittäjälle.)

Tampere-talon ympäristö toimi yllättävän hyvin kuvauspaikkana.
Taustalla sinisiä tyyppejä.
Ensimmäinen varsinainen ohjelma lauantaille oli lopulta kunniavieraan pitämä Cosplay positivity and social media. Kunniavieras ei ollut minulle nimeltä tuttu ennen Traconia (jokusen töktök-videon olen häneltä kohdannut), joten halusin myös jotain selvyyttä siihen, kuka tämä ihminen on. Ohjelma itsessään ei ollut kummoinen. Minulta jäi alusta pieni osa kuulematta, mutta suurimmaksi osaksi aiheena oli lähinnä fandomit ja niiden negatiiviset sekä positiiviset piirteet, kuinka niitä välttää ynnä muuta sekä hieman eri some-alustojen käytöstä. Cosplayn osuus ohjelmassa oli lopulta aika pieni. Ohjelmassa ei ollut mitään diaesitystä tai vastaavaa, ja se kulki eteenpäin enimmäkseen keskusteluna yleisön kanssa. Välillä huomasin oman keskittymiseni kohdistuneen enemmän bofferitaistelukentälle, joka näkyi ikkunasta, kuin itse ohjelmaan. Ohjelmassa tuotiin esiin hyviä ajatuksia ja mietteitä, mutta ainakaan tässä muodossa se ei ollut minun kuppini teetä.

Kaukaisuudessa kaikkea jännää.
Suoraan kunniavierasohjelman jälkeen hipsin kuulemaan Practical- ja maskeeraustehosteet -luentoa. Arvoin Unrealityn konsertin ja luennon välillä, mutta lopulta päädyin luennolle. Jäljestä päin harmittaa, koska en saanut tältäkään luennolta oikeastaan sitä, mitä menin hakemaan. Olen pelleillyt maskeeraushärpäkkeiden kanssa jonkin verran, mutta en ole koskaan mielestäni niissä onnistunut. Kuitenkaan se maskeerauksen tyyli, jota luennon sisältö oli pullollaan, ei juurikaan kohtaa omia kiinnostuksenkohteitani. En kaipaa ohjeita siihen, miten valmistetaan kokovartalohirviöpuku lateksista ja jauhoista, vaan enemmän siihen, kuinka valmistetaan siistejä realistisen näköisiä lateksiproteeseja ja kuinka ne sulautetaan ihoon mahdollisimman huomaamattomasti. Lisäksi tälläkään luennolla ei ollut mitään diaesitystä tukemassa asiaa, vaan taustalla pyöri randomkuvasarja puhujan tuotoksista. Tämäkään ei ollut minun kuppini teetä.

Elikot ohjelmassa.
Sitten päivän parasta antia eli cosplay-kilpailut! Oli ihanaa istua jälleen Tampere-talon katsomossa. Satuimme saamaan myös hyvät paikat lippujahdissa, joten oli erityisen kiva päästä seuraamaan kisoja. Oli kiva nähdä jälleen esityksiä laidasta laitaan. Oma suosikkini kaikista oli ehdottomasti Lycafacen Grinch-esitys. Onnea kaikille sijoittuneille ja etenkin voittajille, jotka pääsevät maailmalle edustamaan Suomea!

Kisojen jälkeen piti aika lailla kuoriutua, koska silmät eivät enää kestäneet piilolinssejä. Myös ruoka oli houkutteleva konsepti.

Kisojen visuaalinen ilme oli oikein muikea. Tykkäsin animaatioista kovasti.
Sunnuntaille valitsin puvuksi lopulta Haurun, jolle hitusen uusin koruja. Tästä mahdollisesti lisää tulevaisuudessa. Hauru on tehty vuonna 2015, mikä tuntuu hurjalta. Hauru on hahmona hyvin tärkeä minulle ja pukuna pidän siitä kovasti. En kuitenkaan aina koe oman naamani sopiva hänelle. Tätä ajatusta ei tälläkään kertaa auttanut se, että sunnuntaiaamuna meikkaaminen meni päin persettä. Aloitin kaiken kertaalleen alusta, minkä jälkeen en onnistunut vieläkään. Naama-ahdistusta oli ilmassa suuresti.

Suttunaama, joka ei kestänyt myöskään maskin käyttöä.
Aikaisemmin tätä ongelmaa ei ole ollut.
Sunnuntaina en ehtinyt mihinkään ohjelmaan kisoja lukuun ottamatta. Free! – uimapoikanostalgia olisi kiinnostanut hurjasti, mutta se meni päällekkäin kisojen kanssa. Niina kuvasi Haurua (Jee!), minkä jälkeen jonotimme tuhottoman pitkään lättyjä, kunnes oli minulla aika juosta takahuoneen puolelle.

Olin siis tuomaroimassa esityskisaa tällä kertaa. Chamira oli pyytänyt minua esityskisan tuomariksi jo jokunen vuosi takaperin, mutta tuolloin en pystynyt varmasti lupautumaan pestiin WCS-kisahommien takia. Viime keväänä Traconin cosplay-kisoihin haettiin tuomareita, ja minä päätin korjata tämän vuosien takaisen harmituksen. Hain siis tuomariksi esityskisaan, ja nakki napsahti.

Huiii! Jälleen tämä yllätti, ja hoksasin katsastaa vasta kotona.
Ei ihan niin kuumottava, kuin Nekoconin ohjelmalehtisessä, mutta silti!
Meidän pieni tuomarikolmikko, Mamia, Tinke & miä, sai ennen kisoja hieman pelotteluja osakseen siitä, että esityskisan tuomarointi tulee olemaan haastava. Tuomarointi toteutettiin myös hieman uudemmalla kaavalla, kun perinteisiä numerosijoja ei jaettu, vaan käytössä olivat kategoriapalkinnot. Ennen kisaa kävimme Chamiran johdolla pienen palaverin, missä keskustelimme muun muassa näistä uudentyylisistä palkinnoista. Tämä on todella kiva käytäntö varsinkin, kun tuomaristo on toisilleen vähemmän tuttu. Palaverin jälkeen olikin aika lailla itse kisojen vuoro. Tällä kertaa esityskisaan ei kuulunut ollenkaan pukujen arviointia, joten tuomarointi tapahtui ainoastaan kisan aikana.

Täyte-eläimiä tähän väliin.
Mutta voi apua, mitkä kisat sunnuntaina lopulta oli! Sen pienen siivun, mitä ehdin muutakin kuin esityskisaa nähdä oli aivan huikeaa! Ja esityskisa oli todellakin kovatasoinen. Oli jälleen mukava nähdä erityylisiä esityksiä sekä isompia kokoonpanoja! 1–2 hengen kisoja on lähes joka tapahtumassa, mutta kun lavalle saadaan enemmän ihmisiä, niin se on jo jotain. Tätä lisää tulevaisuudessa kiitos. Tuomarointi puolestaan ei ollut niin tuskaisa kuin kuumottelut antoivat odottaa, mutta tätä asiaa auttoi varmasti kategoriapalkinnot. Oli myös huippu huomata tuomaroinnissa se, miten jokainen tuomari pystyi tuomaan omaa erikoisosaamistaan esiin. Oli myös hirmuisen kiva, että lähes kaikki esityskisan kilpailijat tulivat myös palautteeseen kisojen päätyttyä. Hip hei ja jee jee! Onnea vielä kertaalleen sijoittuneille ynnä muille!

Kuvaaja: nianmaho
Vas. Tinke, Mamia ja miä
Varmaan ainoa kuva meistä tuomareista.
Jotenkin tuntui siltä, että Traconin kisat olivat tänä vuonna omalla tavallaan MASSIIVISET. Tällä tarkoitan montaa aspektia kisoista; formaatteja oli todella paljon, lauantaina kisattiin kahdesta eri edustuspaikasta, minkä lisäksi mukana oli Hardcore-sarja, joka oli todella kovatasoinen. Joskus sunnuntain kisat ovat olleet hieman ”pienempimuotoiset” (joskus olen jopa kuullut sanottavan, että Traconin sunnuntain kisoissa ei ole mitään nähtävää – Kakkaa sanon minä), mutta tällä kertaa sunnuntain kisatkin olivat aivan järjetöntä tykitystä. Olen tietenkin hirveän iloinen tästä, mutta samalla täytyy nostaa hattua Traconin cosplay-vastaaville/tuottajille/osaaville-ihmisille. Suuren työn olette tehneet ja se kannatti!

Loppupäivä hurahti tuomaripalautteissa ja vähän muuten vaan lätistessä takahuoneessa. Kaikille kamuille en kerennyt edes sanoa heippa ennen kuin piti jo kiitää junaa kohti.

Tracon viikonlopun saalis!
Sain myös monta uutta haalarimerkkiä opiskelijarytkyihin :3
Minulla oli aivan mahtava viikonloppu. Jotenkin Desucon ei vielä saanut aikaan sitä odotettua conit-ovat-taas-täällä-fiilistä, jota odotin, Nekocon meni ihan omanlaisissa hulinoissaan, mutta Tracon paikkasi sitä kyllä nyt yllin kyllin. Näki taas kavereita, Zeldasta jäi hyvä mieli, esityskisan tuomarointi oli kivaa ja kokonaisuudessaan oli taas sellainen olo, että coneissa kannattaa käydä. Kerkesin ja kehtasin jopa pyöriä myyntipöytäsalissa ja taidekujalla useampana päivänä, kun molemmat puvut sen hyvin sallivat. Vaikka useampi ohjelma tuotti pettymyksen, oli silti plussaa, että ehdin ja pääsin katsomaan eri ohjelmia. Nyt vain odotan sitä, että uusia ohjelmia tippuisi YouTuben puolelle katsottavaksi.

Tältä erää Fukka kiittää!

PS: Voisin pienen merkinnän tehdä Zeldan kengistä ja Haurun päivitetyistä koruista, mutta sen lisäksi arkistoissa on ollut muutama teksti odottamassa viimeistelyä ja julkaisua. Toivon, että löydän aikaa ja jaksamista kirjoittamiseen tässä lähiaikoina.

tiistai 2. elokuuta 2022

Semisti uuden äärellä

Hei moi!

Heittelen tähän nyt viimeiset vaiheet Todorokin työprosessista. Tässä blogimerkintää valmistellessani huomasin, että nämä viimeiset vaiheet pyörivät vahvasti EVA-muovin ympärillä. Tein tietoisen valinnan siitä, että lykkäisin tiettyjen osien tekemistä enemmän kesän puolelle. EVA-muovin hiominen on sotkuista puuhaa, mihin minulla ei varsinaisesti ole tiloja, joten suosiolla odotin kesään, jotta voisin toteuttaa hiomisen ulkona.

Kuva: Karo
Valot: Tekla
Aloitetaan kertominen kuitenkin pienestä ”koe-erästä”. Tämän koko puvun valmistaminen on edennyt outoina innostuspiikkeinä, joiden väliin on mahtunut pitkiä hiljaisia hetkiä. Innostuin kuitenkin kevättalvella Todorokin rannekkeista. EVA ei ole materiaalina minulle vielä erityisen tuttu, ja sen monipuolisempi työstäminen on vielä hakusessa. Päätin siksi ”tutustua” materiaaliin Todorokin rannekkeiden kautta.

EVA:ta kerrakseen.
Itse rannekkeet ovat vain kankaiset putkilot, joissa ulompi puoli on keinonahkaa ja sisäpuoli polyesteriä. Putkilot ovat niin yksinkertaiset, että en edes laittanut niihin mitään kiinnitysmekanismia, koska pystyn suhteellisen helposti vain sujauttamaan ne käteen. ”Metallilaatat” rannekkeisiin päätin tehdä EVA-muovikappaleista (kuva yllä). Kappaleiden reunat hioin viistoksi käsin, koska näin pystyin vähän testaamaan materiaalin hiottavuutta ja tuntua ennen kuin aloittaisin isomman hiomisurakan Dremelillä. Käsin hiominen näin pienessä mittakaavassa oli myös sen verran siistimpää puuhaa, että sen pystyin jopa tekemään sisätiloissa.

Nää oli hassuja.
Hieman piti pohtia sitä, millä ilveellä saisin EVA-palat kiinnitettyä rannekkeisiin. Keinonahka on siitä haastava materiaali, että moni liima ei halua tarttua siihen kunnolla. Samaan aikaan liimassa pitäisi olla joustoa, että se kestää rannekkeissa. Minähän en yleensä luota pelkkään liimaan muutenkaan, mutta vielä vähemmän tämän kaltaisissa tilanteissa. Siksi päätin ommella EVA-palat kiinni rannekkeisiin, ja vasta sitten liimata ne. Ompelukohdat piilotin metalliosiin tulevien niittien alle.

Pikkuiset ompeleet.
Viivoitus oli auttamassa niittien liimaamisessa.
Vasta ompelun jälkeen liimasin palat kiinni keinonahkaan. Käytin liimaamiseen joustavaa voimaliimaa, jota olen käyttänyt muovien kanssa aiemminkin, muun muassa Todorokin kengissä. Aina sekään ei toimi, mutta tällä kertaa näytti siltä, että ompelu+liimaus toimi tarvittavan hyvin. Käytin samaa liimaa myös niittien kiinnittämiseen.

Liimauksessa piti olla taas vähän luova, jotta kappaleet sai puristukseen liimauksen ajaksi. Shamppoopullo toimi.
Worbla-niitit liimattuina ja maalia odottelemassa.
Yksi asia, mikä minua usein hankaa vastakarvaan cosplayssa ja muualla, on se, kun samassa kokonaisuudessa kultaiset, hopeiset ynnä muut metallin värit eivät ole saman sävyisiä. Tässä kohtaa otin kuitenkin hieman riskiä Todorokin kanssa. Olen testannut tässä puvussa vähän kaikenlaista. EVA-muovin lisäksi testissä ovat olleet erilaiset maalit tai niiden kaltaiset tuotteet sekä liimat. Mitään EVA-osia tässä puvussa ei ole sinetöity millään muulla kuin lämmittämällä ja pohjamaalauksella. Gwendolynissä kaikki EVA-muovista tehdyt osta on sinetöity kumisprayllä, mutta sen käyttäminen vaatii myös omat tilansa, niin en edes harkinnut asiaa. Lähdin siis testaamaan, miten osat kestävät kulutusta ilman sinetöintiä. Rannekkeet olivat sen verran yksinkertaiset tehdä, että jos kokeeni menee ihan mönkään, niin voin aina tehdä uudet tilalle.

Vas. vaha+patinointi, oik. pelkkä Inka-Gold
Pohjamaalasin siis rannekkeiden EVA-kappaleet ensin mustaksi tavallisella akryylimaalilla, minkä jälkeen ne saivat päälleen hopeisen Inka-Gold-maalin ??? (mielestäni tämä on vahaa, eikä maalia, koska sen työstäminen on erilaista tavanomaisiin maaleihin verrattuna). Pidän Inka-Goldin luomasta ulkonäöstä, mutta en ole käyttänyt sitä aiemmin osissa, jotkaa saattavat taipua (jonkin verran pinta oli halkeillut ja kulunut Nekoconin lauantain jälkeen, mutta ei suunnattomasti). Testausta siis. Inka-Goldin yksi huono puoli on se, että sillä on vaikeaa saada tasaista isoa pintaa, joten tiesin jo tässä vaiheessa, että en voi käyttää sitä ainakaan kaikissa hopeanvärisissä osissa. Ja tässä kohtaa päästäänkin tähän ahdistukseeni erivärisistä hopeista.

En tätä nyt ihan maaliksi kutsuisi...
Olen yrittänyt harjoitella patinoimista nyt useammassa puvussa, koska koen, että en ole siinä mitenkään hyvä. Nyt kuitenkin olen ehkä löytänyt tuotteen, joka auttaa jopa minua patinoimisessa. Löysin netistä vahingossa tuotteen, jonka nimi on nestemäinen patina. Se on liuotinohenteinen kuultava bitumineste, joka on tarkoitettu muun muassa askarteluun. Liuotinohenteisuus tekee siitä jokseenkin ikävän ja vaikean tuotteen käyttää. Vesiohenteisen tuotteiden, kuten akryylimaalien, kanssa saa olla hieman varovainen, ettei patinaneste liuota alempia maalikerroksia menemään. Haju on myös hyvin tuju. Samalla kuitenkin itse koen, että tämä on tuotteena hyvin anteeksiantava, koska se kuivuu huomattavasti vaaleammaksi kuin, mikä sen väri on purkissa. Käsittely on nopeaa, ja sitä on mahdollista kerrostaa. Itselleni on ollut haasteita patinoinnissa siksi, että en haluaisi tuhota pensseleitäni patinoinnissa, ja usein akryylimaaleilla patinoinnista tulee helposti liian tummat ja sitten pitää paikkailla. Tätä nestemäistä patinaa on siksi helpompi mielestäni ”annostella”. Lirun olomuotonsa takia kuitenkin varovainen saa tämän kanssa olla.

Purkki on vähän hasardi...
Minä kuitenkin pidin tästä aineesta. Todorokissa kaikki hopeiset EVA-osat ja vyö on patinoitu käyttäen tätä patinanestettä. En ole mikään hillittömän patinoinnin fani, joten yritän toteuttaa patinoinnin sillä ajatuksella, että sillä on mahdollista tuoda asioiden muotoja paremmin esiin ja hieman häivyttää etenkin metallinsävyisten osien muovimaista ilmettä. Rannekkeissa kokeilin patinanestettä ensimmäisen kerran, enkä välttämättä osannut käyttää tuotetta vielä kunnolla. Kaikki patinoidut osta on myös lakattu patinoinnin jälkeen.

Kuva: Karo
Valot: Tekla
Vain vienosti minä patinoin...
Parempaa kuvaa patinoinnista alempana.
Rannekkeista selviydyttyäni meni taas pitkä tovi, ennen kuin tein mitään tämän puvun eteen. Suurena syynä oli eräs miekka, jota lähdin väsäämään.

Tämmöinen on tullut väsättyä välissä.
Tämä on ns. lapsivarma versio, joka muuttaa toiseen kotiin valmistuttuaan.
Nekoconiin oli cosplay-tiimin osalta tulossa jonkin moista BNHA-ryhmää, mikä potki minutkin tekemään Todorokin loppuun. Tässä vaiheessa puuttuvia osia olivat enää vyö ja ihmeellinen liivisysteemi. Molemmissa EVA-muovi oli vahvasti mukana.

Pohjaksi vyöhön tein keinonahasta ja puuvillakankaasta hyvin simppelin vyön, joka kiinnittyy muovisella klipsillä. En halunnut tehdä koko vyötä keinonahasta, koska siitä olisi luultavasti tullut turhan paksu ja EVA-osien liimaamisessa olisi ollut taas omat haasteensa. Keinonahkaiset osat tulivat vain niihin kohtiin, joista ne tulisivat näkymään EVA-osien välistä ja muut osat tein puuvillasta.

Keinonahka pätkissä oli ylimääräistä pituutta, jotta pystyin kohdistamaan klipsin tarvittaessa eri osan alle.
Todorokin vyö on hyvin kolmiulotteinen, joten EVA-osia sai kerrostaa sekä hioa. Vyön sivuille tulevat ihmeelliset säleiköt (?) on tehty kerrostamalla EVA-muovia ja softista. Pohja on softista, jonka päälle olen liimannut säleikön (?) pienistä softispaloista. (Oi tätä cosplayn ihanuutta, kun rakennan asioita, joista ei tiedä, mitä ne edes ovat.) Tähän päälle olen liimannut 5mm EVA-muovista reunuksen. Kaikkien kerrosten liimaamisen jälkeen pyöristin hässäkän reunat ja kulmat Dremelillä. 

Siis mitä nää on?
Etu- ja takaosat ovat yksinkertaisesti vain paloja 5mm EVA-muovia, joiden kulmat ja reunat on pyöristetty Dremelillä. Niitit ovat jälleen worblajämiä, jotka on painettu silikonimuotin avulla pylpyröiksi. Keskimmäisisä kappaleissa kolmiulotteisuutta on tehty softisreunuksella. Kaikki nämä ihmeelliset osat on hiomisen jälkeen liimattu kankaiseen pohjavyöhön kontaktiliimalla.

Vyön palasia
Jälleen kerran EVA-osat on pohjamaalattu, mutta vyössä pohjamaalia on vielä ohennettu vedellä, jotta maalikerros olisi mahdollisimman ohut. Vaalea pintamaali vaatikin useamman kerroksen, koska se ei ollut tarpeeksi peittävä. Onneksi maali on kuitenkin kestänyt käyttöä ja kuljetusta, eikä näytä mitään halkeilun merkkejä, vaikka vyö on ollut kovalla rasituksella. Vaaleissa osissa kävi myös ilmi, että kuulakärkikynän muste lyö läpi (ns. vuotaa maalikerrosten alta näkyviin) akryylimaaleista useammasta kerroksesta huolimatta. Tämän sai piilotettua helposti patinoinnilla, mutta hyvä tietää tulevaisuudessa. En tietenkään hoksannut ottaa kuvaa läpilyönnistä.

Pintamaalien päälle tuli tietenkin vielä patinointi ja lakka.

Jännittävän hyvin on maalit pysyneet myös käytön jälkeen.
Vyössä roikkuvat ihmekilluttimet ovat vain pötkylät worbla. Tämä on ainoa osa jonka varmasti aion uusia. Mietin kovasti sitä, mistä saisin tehtyä siistit ja toimivat killuttimet, mutta en oikein keksinyt mitään järkevää. Sitten unohdin koko hommelit, kun vyö muuten oli jo valmis. Muistin ne taas, kun olin pakkaamassa laukkua Nekoconia varten, ja tajusin, että ne ovat edelleen tekemättä. No, väänsi ne lopulta kasaan pikapikaa perjantaina ennen kuin hyppäsin Kuopion junaan. Laatu on siis taattu.

Päälle maalia ja patinaa.
Liivisysteemi pisti kapuloita rattaisiin, eikä siitä alkuun meinannut tulla mitään. Aloitin kaavoituksen joskus keväällä, ja homma takelteli niin, että jätin sen kesken. Nekoconin lähestyessä vanhat kaavat piti kuitenkin kaivaa esiin, jotta puvun saisi valmiiksi. Lähdin työstämään kaavaa lähes alusta asti uudestaan. Koska ihminen ei ole 2D:tä jouduin tekemään joitain kompromisseja liivisysteemin takaosan muodon suhteen. Koko hommeli toimi kuitenkin paremmin kuin uskoin.

Keinonahan väri olisi voinut olla hieman punakampi, mutta onneksi en välitä.
Liiviin on siis alle tehty keinonahasta ja polyesteristä ihan oikea liivi, minkä päälle liimasin ”metalliosat”. Metalliosat ovat jälleen 5mm EVA-muovia, jonka reunat on hiottu viistoiksi Dremelillä. Liimasin tällä kertaa EVA-palat keinonahkaan kontaktiliimalla, koska muistelin, että näin olin tehnyt myös rannekkeiden kanssa. Heh, no en ollut (piti erikseen tarkistaa valokuvista, mitä liimaa käytin).

Hassuja
Liimattuna
Kontakti liima piti kyllä Nekoconin ajan, mutta kuljetuksessa ja nyt, jonkin aikaa henkarissa roikkuneena, palat ovat tietyistä kohdista lähteneet kuoriutumaan irti. Tämän takia tutkin töissä liimahyllyä perusteellisesti, ja löysin vinyyli- ja muoviliiman, joka on tarkoitettu muun muassa keinonahan liimaamiseen. Se on siis nyt testissä, mutta jää vielä nähtäväksi, kuinka hyvin se pitää.

Nätisti kuoriuduttu.
Tässä näkee vähän enemmän patinointiakin.
Liimauksen jälkeen tuli tietenkin maalin vuoro. En tohtinu/jaksanut lähteä hankaamaan Inka-Goldia koko selän kokoiseen kappaleeseen, joten otin uuden maalin testiin. Pahaksi onnekseni sain huomata, että hopeinen askartelumaalini oli kuivunut purkkiinsa. Tässä kaupungissa ei siis nykyään ole mitään askartelukauppaa, joten meinasi mennä sormi suuhun, kun en tiennyt mistä lähtisin uutta maalia metsästämään. Laatikoita kaiveltuani löysin kuitenkin toisen hopeamaalin varastojeni kätköistä. Vähän pelkäsin monenkirjavaa hopean kokoelmaa, mutta löytömaali passasi oikein hyvin Inka-Goldin kanssa. Kuivuminen oli myös kivan nopeaa. Liivisysteemi sai myös patinat ja lakat päällensä.

Sade yllätti lakatessa, joten piti keksiä ratkaisuaja.
Häkkivarasto toimi.
Liivin myötä tämä puku oli lopulta kasassa. Uutta ja tuttua, mutta kohtuullisen simppeliä kaikki. Ei-niin-tuttujen materiaalien työstäminen isommassa määrin on aina jännittävää. Tuntuu taas siltä, että olen oppinut EVA-muovin työstämisestä ihan hirveästi Todorokin ja miekan väsäyksen yhteydessä. 

Seuraavana olisi vuorossa tosiaan Tracon, jota varten pohdin pukuja kuumeisesti. Zelda on yksi potentiaalinen puku, mutta neidin kengät ovat ihan kesken. Haaveilin myös korjaavani Havia, koska nyt olisi saumaa tehdä uusia juttuja hartsilla (vähän olen ehkä innostunut). Siihen ei kuitenkaan enää tässä vaiheessa ole aikaa. Tamaki on myös olemassa, ja jostain syytä Hauru on alkanut jotenkin kummittelemaan rentona ja mukavana vaihtoehtona. Ehdotuksia otetaan vastaan.

Fukka kiittää taas tältä erää!

PS: Jos kellään on vinkkejä hyvästä kynäruiskusta, niin saa laittaa infoa! Päätin nyt vihdoin rueta hankkimaan sen, kun veronpalautukset kolahtavat luukusta.