maanantai 26. helmikuuta 2018

Pehmoinen tyty

Moi!

Nyt luvassa kunnon pläjäys Urarakasta. Taitaa kaikki asia tästä puvusta mennä samaan merkintään, koska en tykkää pilkkoa, jos kaikki matsku on kasassa. Koittakaa kestää. Pitkä merkintä tulossa.

Hommahan meni niin, että tuossa kesällä minulle esiteltiin sellainen hupaisa juttu kuin Boku no Hero Academia. Sarja oli ollut Tutustu-listalla jo jonkin aikaa, mutta nyt sain tönäisyn. Oli hyvä juttu se, koska sarja on sekä viihdyttävä että täynnä pukuideoita. Alkuun mietin, että voisin tehdä jonkun muun kuin Ochacon ensimmäisenä, mutta sitten tuli toinen tönäisy, joten Ochaco pääsi työn alle.

Uraraka Ochaco, Ashido Mina, Asui Tsuyu ja Hagakure Tooru
Kaikki mahtavia tytyjä, joita tahtois pukuilla. Tooru voi olla haastava.
Käsitellään kokovartalomakkarankuori ensin pois alta, koska siinä on vähiten asiaa. Tiesin, jo heti alkuun, että haalarin tekeminen ilman keskietusaumaa tulisi olemaan jännä juttu. Sattumoisin törmäsin vanhaan opettajaanikin ja yhdessä vähän pohdimme, että kuinka haalarin voisi tehdä istuvaksi ilman etusaumaa. Loppujen lopuksi sävelsin taas jotain mututuntumalla (hei olen tekstiili- ja vaatetusalan ammattilainen). Yhdistin trikoopaidan ja legginsin kaavat ja vähän kuosittelin saumoja Urarakan haalarin mukaan. Siitä sitten tein proton.

Da kuori ja neulatut muutokset.
Lopulta se toimikin yllätävän hyvin. En oikeasti odottanut, että ensimmäisestä kaavasta olisi yhtään mihinkään, mutta oli kiva yllättyä. Vähän piti ottaa sisään saumoista, lyhentää keskivartalon kohdalta pituutta ja piirtää kädentiet sekä hihat uudestaan.

Alkujaan oli tarkoitus tehdä haalarin alle jokin muotoileva vaate, mutta sairastuminen vei sen mahdollisuuden kokonaan. Ehkä tulevaisuudessa sitten, koska haluan kovasti päästä kokeilemaan yhtä mallia, jonka olen päässäni piirellyt.

Varsinainen haalari kaikkine muutoksineen.
Tämä oli jotenkin hirveän kiva tehdä. Silti mietin välistä, että milloinhan opin olemaan tekemättä sellaisia vaatteita, joissa on satamiljoonaa kulmasaumaa. Haararaita on tikattu ihan omana palasenaan. Samoten myös rinnassa olevat mustat täplät, mutta niihin laitoin sisälle palat softista tuomaan vähän kolmiulotteisempaa vaikutelmaa.

Aina yhtä ärsyttävä osa tyköistuvia trikoovaatteita ommellessa on vetoketjujen laittaminen. Yleensähän vetoketjua ei joustavassa tarvita juuri koskaan, mutta haalariin on vaikea päästä sisälle ilman vetskaria. Ja vaikka kuinka hyvin ja hienosti ompelisit piilovetoketjun paikalleen...

Pärkele...
... se silti, kun vaatteen pukee päälle, repsottaa. En tykkää.

Sitten päästään pehmusteisiin. Lähes koko puku koostuu erinäisistä pehmustemateriaaleista.

Ihan koko homma aloitettiin kengistä, koska tiesin niiden olevan vaikein ja eniten aikaa vievin osuus tässä puvussa. Pohjaksi tulevat saappaat löytyivät jemmasta kaapista. Joskus löysin ne kirpparilta ja totesin, että niitä voisi käyttää vielä johonkin pukuun. Jälleen kerran hamsterin elämä kannatti!

Tämmöset popot.
Alkuun sekoilin vähän vaikka ja miten, sen kanssa, kuinka lähtisin hakemaan kenkien muotoa. Mistään ei tullut mitään, joten yritin jotain tutumpaa ja ihan kahelia.

We meet again.
Otin perinteisellä elmukelmu+maalarinteippi-yhdistelmällä kaavat kengästä (tein tätä ennen paksumman kärjen kenkiin retkipatjasta ja foliosta), minkä jälkeen piirsin kaavat paperille ja kaavoitin jonkinlaiset mallit kaikista kappaleista. Miksi en tehnyt näin heti? Sitä en tiedä. Tämä kuitenkin lopulta toimi.

Tein yhteen kenkään protokappaleen retkipatjasta muodon tarkistamista varten. Ihan nappiin se ei ekalla mennyt, mutta foliolla sai tehtyä proton päälle lisämuotoa, minkä jälkeen otin taas uudet kaavat kelmulla ja teipillä. Tänttärää näin olivat kaavat vihdoin valmiit. Nyt haluttaisi tehdä kengät uudestaan, koska ihan tyytyväinen en niiden muotoon ole.

Ei, Melkeen ja Semisti ok.
Vasta nyt huomasin, että tuo ensimmäinen kuva tässä sarjassa ei olekaan kaavoituksen tulosta vaan joku ensimmäisistä kokeiluistani. Hubs.

Kenkien runko on siis retkipatjasta ja kappaleet on liimattu yhteen ja sen jälkeen kenkään. Myös polviosa on retkipatjasta ja sen tekeminen oli taas ihan oma juttunsa. Satamiljoonaa versiota piti tehdä siitäkin, että sai sen toimimaan edes jotenkin. Senkin kohdalla olisi paljon korjattavaa.

On tämä saatana työmaa.
Lähes kaikki, siis ihan oikeasti lähes kaikki, tässä puvussa on päällystetty vanulla. Ennen kenkiin liimausta peittelin retkipatjakuoren vanun hellään syleilyyn. Osaksi sen takia, että vihreys ei kuultaisi vaaleasta kankaasta läpi ja osaksi siksi, että se vielä vähän pehmentäisi kengän muotoa. Kenkien kärkiin laitoin vileä kunnon toppaukset, että ne olisivat mahdollisimman muhkeat.

Lopullinen päälinen on samaa trikoota kuin haalarin vaaleanpunaiset osat ovat. Tein rungon kaavojen pohjalta kankaalle omat kaavat, jotka on liimattu runkoon ja varsinaiseen kenkään kiinni. Polviosat päällystin samalla tavalla, mutta niitä ei ole liimattu vaan ommeltu kiinni muuhun runkoon.

Pampulat. Vähän on nyt haasu kuvakulma.
Retkipatja pääsi myös Urarakan käsipampuloiden pohjaksi. Käteen sujautettavat rannekkeet ovat retkipatjaa, vaahtomuovilevyä ja vanua. Kaikkea pehmoista ja ihanaa.

Patjasta tein rannekkeen, johon liimasin suikulan vaahtomuovia, minkä puolestaan päällystin toisella vähän leveämmällä suikulalla vaahtomuovia ja sama vielä yhteen kertaan. Eli yhteensä kolme kerrosta vaahtomuovia, että pampulasta tuli oikein pyöreä. Ja päälle vielä se vanukerros tai kaksi.

1. Ensimmäinen suikula liimattu.
2. Toinen suikula.
3. Toinen suikula ommeltuna pohjaan pyöreäksi pötköksi.
4. Viimeinen suikula ommeltu pohjaan.
Pampulat vanuvaipoissaan.
Lopuksi nämäkin hirvitykset päälystettiin vaaleanpunaisella trikoolla. Kirkkaan pinkit yksityiskohdat ovat vain maalattua softista.

Kaikki kirkkaanpinkit osat on maalattu samalla kangasmaalilla. Onneksi löysin juuri oikean sävyn valmiina purkissa, koska omista maaleistani ei saanut hyvää sävyä sekoitettua sitten millään. Nyt minulla on purkkitolkulla vähän höpönväristä pinkkiä kangasmaalia... Ehkä sitä joskus voi käyttää vielä johonkin.

Mutteri
Urarakan kaulamutteriasia on Bilteman EVA-mattoa (jee uusi pehmuste), joka on ylläripylläri päälystetty trikoolla ja sen jälkeen maalattu kokonaan kangasmaalilla. Mutterissa on lovi, josta saan sen kaulaan ja se sulkeutuu nepparilla. Tätä ei sentään ole vuorattu vanulla.

EVA-mattoa esiintyy myös vyössä, mutta koska EVA ei ollut aivan tarpeeksi paksu, sen päälle on liimattu myös retkipatjaa.

Vyön alku.
Ennen kerrosten yhteen liimaamista kuumensin ja muotoilin EVA:n kaarelle, ettei retkipatjan tarvitse venyä niin paljon vyötä taivutettaessa.

Halusin tehdä vyöhön kunnollisen toimivan soljen. Moisen erikoissoljen tekemistä olen pohtinut jo vaikka kuinka kauan, ja nyt pääsin oikeasti testaamaan, että toimiiko se.

Semmonen vekotin.
Mikään maatamullistava systeemihän tämä ei ole, mutta pitkään olen miettinyt, voisiko tällaisen tehdä toimivaksi ihan itse.

Solki on tehty monesta kerroksesta softista. Suurin osa kerroksista on vain rinkuloita, mutta yhdessä on tuollainen "uloke" ja alimmista taas puuttuu pätkä. Ja koko komeus on päälystetty worblalla. Tietoisesti päätin käyttää normaalia worblaa enkä mustaa, koska tämän tarkoitus oli siis kestää kunnolla ja toimia vyön ainoana kiinnityksenä.

Jee! Tämähän toimii ja näyttääkin ihan hyvältä.
Solki siis toimi ja olin siihen hyvinkin tyytyväinen. Ongelmia ilmestyi kuitenkin siinä vaiheessa, kun solki piti maalata; maalikerros paksunsi soljen osia sen verran, että ne eivät enää kunnolla loksahtaneet paikoilleen. Miten voi maali saada aikaan jotain noin typerää?! Onneksi vyö sentään joten kuten pysyi kiinni.

Myös vyö sai vanuvaipan päällensä ennen kuin se verhoiltiin trikoolla. Vyön yksityiskohdat ovat softispaloja, jotka on päällystetty kankaalla ja omeltu vöhön kiinni. Soljen molemmin puolin tulevat pylpyrät on tietenkin maalattu vielä kangasmaalilla pinkeiksi.

Pylpyrät ja kankaan liimaus ennen maalausta.
Peruukki on tässä puvussa myös hieman kyseenalainen juttu. Tilasin kolme erilaista peruukkia Urarakaa varten ja yksi niistä oli nimenomaan Urarakalle tarkoitettu peruukki (sain muuten ensin postissa väärän peruukin, Dekun peruukin, mutta saman tien lähettivät uuden). Päädyin käyttämään juuri tätä peruukkia, koska se oli paksuin ja parhaimman värinen.

Tiesin jo heti kättelyssä, että joudun leikkaamaan peruukkia lyhemmäksi ihan kauttaaltaan, vaikka perusmallai oli kunnossa.

Hiiiiirveän pitkä on hän.
Etuhiusten leikkaaminen meni jänskäksi, koska en osannut harventaa sitä kunnolla. Toisaalta pidän tästä etutukasta, jonka sain aikaan, koska se sopii yllättävän hyvin minulle. Toisaalta taas se voisi olla vähän enemmän referenssikuvan mukainen, mutta en ole varma olisikokaan tuosta peruukista voinut leikata kunnolla reffin mukaista otsatukkaa.

Sellainen villi asia, jota en hoksannut ennen kuin olin jo osittain leikannut peruukin oli se, että peruukin niskassa olevat alimmat hiusnauhat on ommeltu peruukkiin nurinpäin kiinni. Ne siis törröttävät kohti kattoa tuoden muhkeutta Urarakan hiusmalliin. Ne eivät kuitenkaan toimineet ihan niin kätevästi siinä vaiheessa, kun peruukkia piti leikata lyhemmäksi myös niskasta...

Saa nähdä ostanko uuden peruukin ja leikkaan sen uudestaan, kun ei ole tuli perseen alla.

Kuvasi Kis.
Tietyllä tavalla olen tyytyväinen tähän pukuun, vaikka siinä onkin paljon, mitä voisi korjata tai tehdä toisin. Kokonaisuutena se kuitenkin on tosi kiva. Se on mukava ja helppo päällä, enkä tuntenut itseäni siinä yhtään niin ahdistuneeksi kuin kuvittelin. Uraraka on myös hahmona kovin ihana, joten se auttaa katsomaan virheitä läpi sormien. Jos tämä ei olisi niin pirun massiivinen ja hankala kuljettaa, niin tämä varmasti saisi paljon käyttöä. Vyö on varmaan lempiosani tässä puvussa.

Uraraka on nyt tässä. Fukka kiittää. Ja jos joku juttu jäi epäselväksi, niin saa kysellä!

PS: Heti, kun jaksan, hyökkään kirjoittamaan Umiconista asiaa. Halusin tämän kuitenkin pois alta, koska se oli jo melkein valmis.

lauantai 10. helmikuuta 2018

Ja lopulta kaikki olikin hyvin - Desucon Frostbite 2018

Holla!

Sain edellisen merkinnän puristettua ulos, ennen kuin uusi pukupärinä pääsi päälle, mutta tämän kanssa meinasi tehdä tiukkaa. Aloitin Yamaguchin kaavoittamisen ja en vain malttanut istua alas ja kirjoittaa Frosti-merkintää. Nyt on toimeton hetki, kun kangas kuivuu ja muuta ei voi tähän hätään tehdä kuin odottaa. Hyödynnetään tämä siis.

Frostista on tullut minulle yksi vuoden tärkeimmistä tapahtumista monesta syystä; se on pitkän tyhjän kauden jälkeen ensimmäinen isompi tapahtuma, joka on vakiinnuttanut ajankohtansa, ECG-karsinnat on mielestäni yksi parhaimmista ja kovatasoisimmista kisoista tällä hetkellä ja se on laadultaan lähes aina hyvä. Siksi odotin Frostia hirmuisissa täpinöissä. Myös se, että koko loppuvuoden oma conikalenterini on aivan täysin auki ja Frosti oli yksi niistä harvoista tapahtumista vuonna 2018, jonne tiesin pääseväni tai meneväni. Tulevaisuudesta lisää tulevaisuudessa.

Pelkkä-Teppo ja Pallenalikka uskollisesti mukana matkalla.
Matkaan lähdettiin perjantaina aamusta, että ehtisimme Lahteen hyvissä ajoin. Syitä kiirehtimiseen oli kaksi:1) minun piti ehtiä valmistella itseni ja pukuni lauantaita varten ja keretä hyvissä ajoin nukkumaan, sekä 2) halusin nähdä hyvin vouhotetun Tatakaishown. Toisin sanottuna minulla oli kiire, muilla ei.

Tällä kertaa en pitänyt omaa pientä autoconiani puvun kera, vaikka hirveästi olisi huvittanut vetää Suga taas niskaan perjantain puvuksi.

Menimme siis katsomaan avajaiset. Kokonaisuutena tämän kertainen juonikaari avajaisissa ja päättäjäisissä oli paras oman muistini mukaan, mutta Tatakaishow ei täyttänyt odotuksiani. Viihdyin ja tietyllä tapaa nautinkin koko showsta, mutta sen vouhotus mielestäni meni reippaasti yli.

Smurffit on täällä! Smurffit on back! Eiku...
Ihanin Shep: Rorune ja D.Va: woodi
Rorunen kanssa olimme sopineet jo aikaa sitten, että Interstellan avaruusoliot pääsevät tekemään uudelleenesiintymisen Frostissa. Minun kohdallani tämä ei ole mikään 'no laitampa tuon, kun en keksi muuta' -puku, koska ihomaalit vievät niin paljon aikaa ja energiaa. Piti ihan kunnolla tsempata itseäni tätä varten koko viikko ennen Frostia. Näin jälestä päin olo on hyvin helpottunut ja kaikki se aikaisen lauantain ahdistus oli lopulta kaiken arvoista. Maalaus onnistui paremmin kuin aiemmin ja jopa hulluudessani mietin, että Stellaa voisi ehkä joskus vielä käyttää uudestaan (+suunnitelen jo kahta muuta maalicossia...).

Nämä puvut saivat lähes samanlaisen vastaanoton kuin aikaisemminkin, mutta uutena jännänä elementtinä oli se, että ihmiset hirveästi kiittelivät sitä, että olimme tehneet nämä puvut... ? ... Ja useaan otteeseen saimme kuulla, että tämä oli ensimmäinen kerta, kun joku on nähnyt mitään cosplayta Interstellasta (hei anteeks me tehtiin nää jo 2014).

Näissä fab tossuissa oli hyvä kipittää pihalla .
(Olin varma, että liukastun ja kuolen.)

Lauantaina ohjelmista kävimme katsomassa Oikotie cossiin, joka oli hyvin pitkälti toisintoa jo kertaalleen Desuconissa nähdytstä cosplay-luennosta. Perusidea luennolla oli, että ei tarvitse tehdä pukuja hyvin, jos itseä ei kinosata. En kuulunut kohdeyleisöön, mutta vähän mutristan suutani siitä, että Desu on aikanaan toitottanut sitä, että he pyrkivät antamaan tilaa uudelle ohjelmalle, jolloin kierrätetyt tai parannellut ohjelmat eivät kelpaa ohjelmistoon. Näemmä jo kertaalleen Desussa käytetyt ohjelmaideat kuitenkin kelpaavat, koska Cossi-Pirkka, Kaaoscosplay ja tämä Oikotie cossin (kuten myös sen edeltäjä ja nyt mukana ollut paja) putoavat omasta näkökulmastani hyvinkin samaan lokeroon. Tai sitten, kun kyseessä on cosplay-ohjelma, niin katsotaan läpi sormien.

Kävimme kuulemassa Persona-pelien arkisimulaatiosta, mikä oli viihdyttävä. Vähän rasahti korvaan toisen puhujan takelteleva ulosanti, mutta sisältö tuli kuitenkin hyvin esiin. Myös huvituin suuresti siitä, että kumpikaan puhujista ei ollut pelannut Persona 3.

Hiukset animessa, Voittamaton päähahmo ja Kehitysvammaisuus animessa ja mangassa olivat sellaisia ohjelmia, jotka olisin halunnut päästä katsomaan. Aikataulut ja päällekkäisyydet eivät aina anna armoa.

Päästiimpä sitten vielä Ylen artikkelin kansikuvaksi...
Ilmeemme kertoo kaiken siitä, mitä mieltä olemme naamaan tungetusta kamerasta, ennen kuin kuvaamiseen on pyydetty lupa.
Cosplay-kisat piti tietenkin käydä katsomassa. Oli ihan kivat kisat. Tietenkin vähän haikailutti, ettei itse ollut lavalla (koska ECG-karsinnat mm. PARAS) tai voinut samalla tavalla jännittää kenenkään puolesta. Voittajat olivat hyvinkin ennalta-arvattavat. Minun kohdallani ainoana mieleenpainuvana esityksenä oli yksilösarjan voittajan, Faroni Cosplayn, Tohtori Outo -esitys. En tiedä lähteestä juuri mitään enkä ole edes elokuvaa nähnyt, mutta esityksen tunnelma oli aivan huikea. Hyvä esimerkki siitä, että toisinaan vähemmän on enemmän. Onnea hirveästi! Kuin myös ryhmäsarjan uusille edustajille!

Pukukisasta en muista enää lähes mitään, mutta omat suosikkini eivät tainneet sijoittua... En muista.

Hieman kävi sääliksi kisaajia, koska kisaa oli taas työnnetty myöhemmäksi. Voin vain kuvitella sen, jos olisi joutunut itse kituuttamaan noinkin myöhään Juhanan lateksinaamarissa... Kaikki kisaajat olette voittajia, kun selvisitte päivän loppuun asti kuolematta.

Kis oli muru ja näpsi taas kuveja.
Shep edelleen Rorune.
Kisojen jälkeen taisin vain hokea: "Suihkuun! Suihkuun!" Matkamme suuntasikin kohti väliaikaista kotia, ruokaa ja minulle ja Rorunelle kauan kaivattua peseytymistä.

(Hyvin olin värit sinetöinyt, kun vesiliukoiset maalit eivät lähteneet liukenemaan ollenkaan ilman kunnon hinkkausta, vaikka suoraan hanan alle rajat tunki.)

Sunnuntain pukuna oli uusi ja nyt ihannaksi todettu Uraraka Ochacon sankariasu Boku no Hero Academiasta. Koko sarja on minulle yksi kuoppa ja siinä on niin paljon ihania hahmoja, jotka haluan tehdä. Uraraka valikoitui nyt ensimmäiseksi.

Kynityt kulmakarvani aiheuttivat kauhua lähipiirissäni...
Urarakan asupäivitys tulee olemaan hyvin perusteelinen, koska ihmiset kyselivät niin paljon, miten tietyt osat on tehty. Oli tosiaan yllätys, miten miellyttäväksi ja omakseni tämän puvun lopulta tunsin. Makkarankuorihaalaria meinasin pelätä ihan hirveästi, mutta lopulta sekään ei ahdistanut. Tämä puku oli vaan niin mukava päällä. Varsinkin Stellan jälkeen oli ihana hillua puvussa, jonka rikkoutumista tai sotkeutumista ei tarvinnut pelätä juuri ollenkaan.

Sunnuntain ohjelmatarjonta ei ollut niin mielenkiintoinen kuin lauantain, mutta jotain sentään tuli katsottu. Ihan mielenkiinnosta ja siitä, että aina ollaan kavereiden kanssa puhuttu, että pitäisi mennä katsomaan, niin menimme tällä kertaa tarkastamaan AMV-kisan. Se sattui hyvään aikaan ja liputkin saatiin haetua. No... ei ehkä tarvi mennä enää tulevaisuudessa. Itselleni videoiden näkeminen isolta ruudulta ei jättänyt käteen mitään sen kummempaa. Hyvin voin jatkossakin katsoa kisavideot koneelta tai kännykästä. Lisäksi olin erimieltä lähes kaikista sijoituksista ja varsinkin voittaja AMV:n kohdalla olin hyvin hämilläni. Se oli yksi niistä videoista, joista pidin vähiten. No nyt on sekin koettu ja todettu, että ei ole minun juttuni.

Kis kuvasi.
Muoti historiaa, historiallista muotia (miksi kaikkien ohjelmien nimet toistavat itseään?) oli varmaan tämän Frostin informatiivisin ja mielenkiintoisin luento. Ylläri pylläri se iski minuun (oma lopputyöni kirjallinen osuus sivusi aihetta hyvin vahvasti). Paljon paljon tuli uutta asiaa, mutta osa oli tuttua. Puhuja oli todella hyvin perehtynyt aiheeseen ja osasi tuoda asiat esiin mielenkiintoisella tavalla.

Viimeisenä vuorossa oli tietenkin päättäjäiset, jotka olivat viihdyttävät. Tämä puolisko Tatakaishowsta iski minuun paremmin kuin alkupuoli. Suurimmaksi osin vain siksi, että minulle tärkeät ja merkitukselliset hahmot tulivat kuvioihin vasta tässä pätkässä. Muuten se ei ollut kummoisempi kuin aikaisempikaan. Kenshinin ja Mikasan taistelu oli parhain taisteluosuus. Desuconin kunniavieraat julkistettiin ja hetken piti hätäillä, että ketäs sinne tulee. Jo nyt on tiedossa, että Desu jää välistä tänä vuonna. Ei tarvinnut onneksi hätääntyä.

Tällasissa tunnelmissa ajeltiin taas kotiin...
Sellainen oli taas se reissu. Fukka kiittää.

PS: Se uskomaton muutos, minkä kunnon rintsikat saavat aikaan. Stellan puvun alla käytetyt rintsikat vaihtuivat kakkarintsikoista yhtiin parhaimmista, jotka omistan. Näytti niin paljon paremmalta nyt.