keskiviikko 28. joulukuuta 2016

Keskeneräistä ja kierrätettyä - 2016

Hei hoi ja töttörööö!

Voin ihan rehellisesti sanoa, että ensimmäistä kertaa olen unohtanut blogini olemassa olon. Cosplay-hommat ovat levänneet laakereillaan jo jonkin tovin, mutta näin vuoden päätteeksi pitää vähän taas ynnätä ja katsoa taakse päin. Vuosi on ollut jokseenkin uuden moinen... ainakin minulle näin henkilökohtaisella cosplay-tasolla.

Pukuja ei tullut valmiiksi tänä vuonna kuin viisi. Vanhoja pukuja tuli kierrätettyä paljon, mikä on ihan hyvä juttu, mutta osittain se oli syynä "vähäiseen" pukusaldoon tänä vuonna.

Kuvaajat: Kis, Rorune, Soffi, Kis ja Kis
Sain tehdä yhden elämäni unelmapuvuista, kun vihdoinkin väänsi Halloween Town! Soran. Fujimoto on myös päästy ruksimaan listalta pois, vaikka se ei ehkä ihan unelmapukuihin lukeudukkaan. Aivopieruna syntyi Kagome ja pitemmän kaavan perseilynä Mercedes löysi tiensä WCS-lavalle. Ja koska vuonna 2016 löysin yhden elämäni syvimmistä ojista, Haikyuun, väänsin kasaan myös Shimizun. Ainoastaan Kagome on näistä puvuista selainen, jonka kanssa ei tullut mitään ongelmia osaamisen tai toteutusmenetelmien kanssa. Kaikissa muissa olen joutunut tekemään jotain uutta jollain tasolla.

Peruukkien puolesta tämä vuosi on ollut ihan perseestä. Fujimoton peruukkeja piti tilata ihan liikaa, Kagomen peruukki ei ennättänyt Aconiin ajoissa, Mercedekselle peruukin metsästäminen oli ihan tuskaa ja tilaamistani peruukeista yksi saapui minulle viime viikolla... siis yli 3 kuukautta kisan jälkeen.

Sellainen uusi asia minun elämässäni on tapahtunut vuonna 2016, että pukuja on kesken vaikka kuinka monta. Tai ainakin niiden osia.


Tein Orenji no furo jijou'n Tatsumille hupparin, jonka olen jo onnistunut hukkaamaan johonkin, ennen Cosvisionia. Tatsumille olen kerännyt lähes kaikki vaatteet myös ns. kouluvaatetukseen. Ainoastaan housut pitäisi ommella ja peruukki muokata ja herra olisi valmis.

Hali oli uutta kepakkoa ja uusia hartsikiviä luvassa Cosvisionia varten, mutta sitten tulikin muita juttuja elämään. Halista ja woodin Valista on jo kivoja kuvia olemassa, mutta silti olisi mukava saada yhteis kuvia vielä niin, että propitkin ovat mukana.

Kokuri-san on vaille vain muutamaa pikkuasiaa ja sitten yksi versio siitä olisi valmis. (En luultavasti jaksa väsätä uutta hienompaa takkia Frostbitea varten, joten animeversiolla mennään.) Viime ajat se kuitenkin levännyt vain laakereillaan...

Suga on mahdollisuus Frostiin. Tarkoituksena olisi vain muokata peruukki kuntoon ja käyttää Shimizun collaripukua "casuaali Sugana". Jos vain löydän vielä samaa kangasta, niin harkitsen uuden takin tekemistä. Tarkoitus olisi velä tulevaisuudessa tehdä Sugalle myös peliasu ja kavereitakin olisi sitten pitäisi olla mukana. 

Kaikkien näiden lisäksi olen tilannut varmaan 50 peruukkia muille hahmoille, joita en ehkä koskaan ole täällä maininnutkaan.

I got bitches.
woodi, miä ja Kis
Cosvision oli minulle uusi tuttavuus ja reissu oli ehdottomasti yksi parhaista tapahtumista tänä vuonna. Pikku poppoo ja vaihtoehtoinen autoseura olivat kivan raikas pieni seikkailu keväälle. Lisäksi Hämeenlinna ja Verkatehdas olivat molemmat ihania. Hauru ja Senjougahara pääsivät ulkoilemaan Cosvisionissa ja olen edelleen hyvin onnellinen Kissin ottamista Senjougahara-kuvista. Harvoin osaan katsoa itseäni kuvissa niinkin myönteisesti. Varmasti osasyy siihen, miksi Senjougaharasta on tullut pukuna minulle niin rakas.

Kuvasi siis Kis.
Senjougahara pääsi mukaan myös Aconiin Jyväskylään (Paviljonki oli tosi jees), koska Kagomelta uupui peruukki. Toisena vuoden kierrätyspukuna oli Nice, joka on vanhempaa kastia. Nice pyörähti Frostbitessa pikkuruisen Baccano!-ryhmän ohella, mutta vasta Aconsissa saatiin koko ryhmä vihdoin kasaan. Nice ja Baccano! ovat ihania, vaikka en hirveästi välitä sokeudesta.

Tyksin myös näistä kuvista paljon.
Kuvasi siis 
Kis
Soffi, woodi, miä, Harri, Rorune ja Kide
Kuvasi Rabbana
Kuvasaldo koko vuodelta on jäänyt aika niukaksi. Osittain ajan ja osittain kuvaajan puutteen vuoksi. Edeasta ja Seiferistä oli tarkoitus saada VIHDOIN kunnolla kuvia, koska molemmat ovat sellaisia pukuja, joita ei ihan joka tapahtumaan voi laittaa päälle. Ehkä vielä joskus saamme puvut päälle jonkun tapahtuman ulkopuolella ja saamme jonkun osaavan ihmisen myös kuvaamaan, että olisi edes jotain kuvia olemassa tästäkin kaksikosta. Ehkä myös Shep ja Stella saadaan vielä joskus päälle...

Rorune & miä
Kide kuvasi.
Koko viime kesä tuntui olevan täynnä tapahtumia, mutta se outo juttu niissä oli se, että lähes kaikki olivat täällä kotona, Oulussa. Tapahtumia oli tiuhaan, enkä mitenkään olisi kerennyt tehdä uusia pukuja jokaiseen, joten vanhat pääsivät kiertoon.

Kummacon, jossa pikkuporukalla näytimme naamaamme ja hajoilimme. Houzuki näytti naamaansa tuolloin. Mitään sen kummempaa ei oikeastaan tapahtumasta jäänyt käteen. Paitsi ältsyn hyvä soppa-asia, josta unelmoin vieläkin. Kummacon oli ainoa näistä paikallisista tapahtumista, jossa olin ihan puhtaasti kävijänä paikalla.

Houzuki on fab.
Kuvasi woodi
Chibissä olikin sitten tuomarihomia luvassa ja Aseminaaarissa heiluin juontajana. Kagome pääsi Chibiconissa näyttäytymään ja seminaariin vedin päälle jälleen jossain määrin ajankohtaisen Pokemonin Jamessin. Molemmat tapahtumat olivat aikalailla tuttua huttua.

Tapahtumien puutetta tässä kaupungissa ei ole. Ensivuoden puolella uutena tulokkaana on vielä Matsucon, jota odotan mielenkiinnolla. Suurempana kynnyksenä on enemmänkin kävijöiden vähyys. Jää nähtäväksi voiko yksikään näiden leveyspiirien tapahtuma koskaan kasvaa "isoksi tapahtumaksi". Pohjoisesta puuttuu suuret massat, jotka täyttävät etelän tapahtumat ja tekevät niistä "isoja tapahtumia". Lisäksi näyttäisi siltä, että pohjoisesta on aina lyhyempi matka etelään kuin etelästä pohjoiseen.

Piti vissiin päästä Traconiin.
feat. woodin käsi.
Syksyn alussa koitti jälleen Tracon ja WCS. Tracon on aina ihana tapahtuma ja sitä se oli nytkin. Tunne myräkkä WCS:n takia ei vieläkään ole täysin loppunut. Oudointa on se, kuinka toisen sijan saavuttaminen tänä vuonna WCS-karsinnoissa on jättänyt paljon paskemman tunteen kuin sijoittumatta jääminen 2015. Osittain tähän on syynä oma krittisyyteni itseäni kohtaan, mutta silti en ole ihan sinut vielä asian kanssa.

Tracon tarjosi kuitenkin myös älyttömästi hyviä juttuja. Kaverit ovat parhautta ja se, että pääsin osoittamaan jonkin moista kunnioitusta Haikyuulle cosplayn muodossa, oli ihanaa. Vaikka olinkin vain ihmis proppi...

Miä, Oikawa: Anniilaugh, Kageyama: Yaci ja Hinata: Kasa
Kuvasi Kis
Tällä vuodella on ollut hyvät ja huonot puolet. Kuvasaldon pienuutta itkeskelen öisin ja raivoan peruukeista, mutta sain viettää ihanan conivuoden kavereiden kanssa. Uutta ja ennestään tuttua. Kirjoittelen tässä ehkä jossain välissä tämän hetken pukukutinoista, joita on vaikka muille jakaa. Frostiin lähtee mukaan Kokkuri-san ja hyvin suurella todennäköisyydellä Suga jossain muodossa.

Fukka kiittää ja toivottaa hyvää uuttavuotta! Olkoon vuosi 2017 parempi ja hienompi kuin 2016!

tiistai 8. marraskuuta 2016

Kokkuri-san, Kokkuri-san, voisitko valmistua?

Hello!

Elikkäs elikkäs. Sain aivopierun tehdä puvun kahdessa viikossa. Puvun, joka sisältää mm. liukuvärjäystä. Ei, Fukka ei.

Ihastuttava kodinhoitaja.
Tiesin heti alkuun, etten kerkeä värjätä ja painaa tuota haoria, joten ihan suosiolla valitsin yksinkertaisemman anime-version. Tarkoituksena on myös tehdä toinen kuvioitu haori Frostiin... mutta katsotaan, miten jaksan.

Ei siis valkoisia kuviointeja. Pelkästään liukuvärjäykset.
Haori oli siis se asia, mistä lähdin liikkeelle tämän puvun kanssa. Tajusin myös, etten ole koskaan aikaisemmin kunnun haoria edes tehnyt, joten piti hieman opiskella ensin.

Laskuja ja muistiinpanoja.
Värjäyksen päätin tällä kertaa tehdä Dylonin-käsiväreillä, joita en ole koskaan aikaisemmin käyttänyt. Saattaa kuitenkin käydä niin, että tulevaisuudessa turvaudun niihin, koska jauhemaista väriä on niin paljon helpompi annostella kuin nestemmäistä. Lisäksi värjäys ei vaadi niin montaa työvaihetta kuin EMO-värit, joita olen enemmän käyttänyt. Lisäksi Dylonin värit sotkevat ympäristöä kuten kylpyhuonetta paljon vähemmän. Ainoa huono puoli on niukka värivalikoima.

Menin sitten Navy Bluella, koska Bahama Blue vaikutti liian kirkkaalta ja koko kaupungista ei löytynyt Ocean Blueta. Ocena Blue olisi kenties ollut sopivin, mutta en saanut sitä käsiini mistään aikataulun takia.

Testing... Testing...
Tein muutaman testin löytääkseni oikean väri-vesi-suhteen ja harjoitellakseni vähän dippaamista. (Edean liukuvärjäys tehtiin aivan juosten kusten.) Tämä osoittautui hyvin hauskaksi ja loppupelissä tosi simppeliksi. Olen kai päässyt jollain tasolla yli värjäyskammostani, koska tästä jopa nautin.

Ennen varsinaisen haorin värjäystä ompelin sen suurimmalti osin kasaan, jotaa mittasuhteet olisivat kohdallaan ja kaikki värjäys rajat olisivat suhteellisen samoissa kohdissa. Haori oli kolmessa osassa värjäys vaiheessa; hihat ja miehusta. Siinä sai kikkailla, miten dippailun saa onnistumaan näin kotioloissa.

Siinä ne odottaa värjäystä.
BTW paras ostos: tuuletusrekki.
Dippailu meni vähän... sinne sun tänne. Hihat piti dipata tosi oudossa kulmassa eivätkä hengariviritelmäni mahtuneetkaan siihen saaviin, jossa miehusta dipattiin. Aina dippaus kierrosten välissä hulautin saavin väriliemestä osan laakeampaan ja matalampaan astiaan, että hihat sai dipattua. Sitten liemi takaisin saaviin, että voi lisätä taas vähän väriä ja että vesi-väri-suhde pysyy kunnossa. No, kaikki olisi mennyt ihan hyvin näinkin, ellen yhdessä vaiheessa olisi dipannut vähän liikaa...

Kivaa tietää tarkalleen, missä kohtaa teki virhen, mutta sillä ei enää ole mitään väliä, koska homma on jo kustu eikä asiaa voi pelastaa. No, vuoritin nyt tämän haorin jo, joten saan siitä itselleni kotitakin, jos en muuten koskaan käytä.

No, jotta edes joku liukuvärjäys saatiin onnistumaan päätin tehdä vähän ylimääräistä...

No jee!
Liukuvärjäsin Kokkuri-sanin korvien sisäosiksi tulevat palaset... mutta kannatti! Koska korvista tuli näin älyttömän nätit. Tein ensin täysin valkoiset korvat, joihin yritin kangasmaalein maalata vähän jotain efektiä, mutta se ei ottanut tulta allensa. Sitten pyllyilin vähän ylijäämä värillä, joka oli jäänyt toisesta projektista ja tässä tulos.

Meikkitesti samassa.
En ole aikaisemmin päässyt tekemään mitään eläimenkorvia. Nyt pääsin ja jee! Oli kivaa, tuli hyvet korvat ja saan piilottaa omani peruukin alle. Monesti peruukit nimittäin ovat päähäni niin isoja, että korvat menevät pakosta ruttuun.

Peruukki oli muuten alunperin kihara. Kuitu on ihan ok laatuista eli meinaa mennä vähän sotkuun, mutta saa silti selväksi. Ennen suoristusta kiharat meinasivat kyllä olla yksi hamppukasa. Vaikka muokkasin jo otsatukan jollekin mallille, aion lisätä siihen kuitua ennen Frostia, että saan siihen kunnolla volyymia.

Tämmönen se oli.
Kimonossa, "jubanissa" ja obissa ei ole sen kummempaa kerrottavaa. Vihdoinkin olin reipas ja tein ihan kaavat kimonoa varten ja kunnon muistiinpanot, ettei aina tarvitse laskea kangasmenekkiä tai miettiä kuinka leveitä ne paneelit olikaan.

Vaatetus... taas.
Pääsin tekemään Kokkuri-sanille aivan hillittömän kulkusen. Pohjana käytin muovista joulupalloa, jonka päällystin worblalla. Worblasta lisäsin myös "pötkylän" kulkusen ympärille ja killutinsilmukan. Lopuksi leikkasian ja hioin dremelillä palloon kulkuseen kuuluvan aukon. Monta kerrosta Erikeepperiä, pohjamaali, maali ja lakkaus. Nyt mulla on jytykulukunen.

Olisin voinut silotella tuota worbla-palloa loppu ikäni.
Ja koska olen ärsyttävä, tungin sisälle vielä möhkäleen worblaa, että se kolisee.

Vähän osviittaa koosta.
Ainoa asia, mikä ei valmistunut Kitaconiin mennessä oli kulkusen kaulanaruasia. Sekin oli lähes valmis, mutta en tykännyt lopputuloksesta, joten piti tehdä uusi. Ihan hyvä vaan, niin saan rauhassa askarella paskarrella sievän.

Kokkuri-san lähtee ainakin yhdeksi Frostin puvuksi. Mille päivälle se tulee? En vielä tiedä, koska hurahdin ja kokeilin myös jotain tällaista:
Suga on muru!
Fukka kiittää!

sunnuntai 30. lokakuuta 2016

Sain, mitä odotin - Kitacon 2016

Hei.

Kitacon oli jälleen. Siihen nähden, että tapahtuma oli yksipäiväinen, conikrapula on hillitön. Ihan kaikkea en laita Kitaconin piikkiin, koska nyt kroppani käy urheaa taistelua flunssaa vastaan ja makaan siksi sängypohjalla.


Minulla oli uusi puku tekeillä Kitaconia varten. Ihan ensimmäinen suunnitelma oli vihdoin ja viimein aloittaa Ichijon tyttöversio, mutta koska en löytänyt sopivaa kangasta vaihdoin suunnitelmaa lennosta. Kide nimittäin muistutti, että olen suunnitellut tekeväni Kokkuri-sanin sarjasta Gugure! Kokkuri-san. Kahden viikon iskuaika ja kimono-asioita jotka ovat tuttua huttua. Suunnitelma ei kuitenkaan mennyt ihan niin. Vaikka olen joskus onnistunut väsäämään pukuja hyvinkin lyhyessä ajassa, on tilanne eri, kun on työssäkäyvä ihminen ja on oppinut näpertämään kaikkea turhaa ihan liiankin pikkutarkasti.

Lähes valmis.
Paljosta ei jäänyt kiinni, ettei Kokkuri-san olisi valmistunut, mutta inhan työ- ja cosplay-viikon jälkeen kroppani päätti sanoa itsensä irti enkä saanut pukua sittenkään valmiiksi.

Koska koko tapahtuma meni jälleen aika käsikynkässä woodituksen kanssa, päätin pariutua ja laittaa Haurun päälle. (woodi siis Sophiena.) Se oli hyvä ratkaisu, koska monimutkaisempi puku olisi kuitenkin ollut enemmän tiellä ja haittona. Muutenkin mehut lopussa, niin varoppa siinä sitten valkoista kimonoa koko ajan.

Mitäs sielä Kitaconissa sitten? No, minulle ja woodille tarjottiin samaa nakkia kuin vuosi takaperin eli hommia cosplay-kisan tuomaristossa. Seuranamme oli Chiina, joka myös oli mukana vuosi sitten. Uusiokäyttötuomaristo. Kertoo paljon siitä, miten paljon täällä pohjoisessa on porukkaa...

Chiina, miä ja woodi.
Hehkeänä kuten aina.
Heti aamupäivästä badget, tavarat kirpparille ja tuomaroimaan. Pientä taantumista viime vuodesta oli havaittavissa, kun heti alkuun saimme tietää, että cosplay-pukuhuonetta ei tällä kertaa oltu järjestetty lainkaan. Kehotettiin käyttämään invavessaa. Myös cosplay-kisaan ilmoittautuminen oli siirretty "tuomarointipisteelle" eli toisin sanottuna kisaajat jonottivat ilmoittautumaan samaan aikaan, kun me kyselimme kuulumisia kisaajilta vieressä. Itseäni tämä ahdisti sekä tuomarina että kisaajien puolesta. Välistä ei tuntunut olevan minkäänlaista rauhaa tai yksityisyyttä keskittyä sen hetkisiin kisaajiin, kun seuraava hengittää kirjaimellisesti niskaan.

No, tuomaroinnit hoidettiin lopulta kohtuu sutjakkaasti ja päästiin itse lavaosuuden pariin. Kisa oli hyvin paljon sitä, mitä odottikin; paljon nuoria kisaajia ja aika paljon ensikertalaisia. Siitä huolimatta kaikilla oli aivan älytön lavapresenssi. Pääsinkin kehumaan osaa palautteenannossa, mutta joillekkin kävin ihan vartavasten asiasta mainitsemassa kisan jälkeen.

Lounas
Kitacon on niitä harvoja tapahtumia, missä oikeasti löydän tieni green roomiin. Koska tapahtumapaikka on niin kompakti, on green roomkin helppo löytää. Tankkausta tässä välissä ennen päivän viimeisiä virallisia koitoksia. Tai no ei minulle virallisia.

woodi ja Rorune olivat tehneet pinen cosplay-infopläjäyksen, joka esitettiin päivän loppupuolella. Ohjelmasalina toimi tuo samainen juhlasali, jossa myös cosplay-kisa käytiin. Valaistus oli mitä hirvein ja valkokankaalle heijastetut diat eivät tästä syystä olleet sitä parasta antia. (Myös kisan aikana ainoana valonlähteenä oli luonnonvalo, joka paistoi ikkunoista eli vain toiselta puolelta salia.) Se oli ehkä pienempi paha, koska samaan tilaan oli ujutettu myös taidekuja salin perälle. Kakofonia oli taattu.


Rorune vas. ja woodi oik.
Minun oli tarkoitus olla se häirikkö katsomossa, mutta hommani varastettiin.
Päädyin painamaan nappia.
Näissä tiloissa ohjelman pitämiseen ei hirveästi ole tiloja. Siinä mielessä pidin aiemmasta tapahtumapaikasta enemmän, koska siellä oli kunnon auditorio omana itsenään. Iso juhlasali menee vielä lavajuoksukisan puitteina, mutta puheohjelmalle se on vähän inha. Kuulemani mukaan kauneudenhoitoluento puolestaan pidettiin pelihuoneessa...

Tämä Kitacon ei ollut sen kummoisempi kuin aiempikaan. Vähän oltiin otettu takapakkia, mutta kaikki kuitenkin tuntui pelaavan jotenkin. Tietenkin tunnelma on vähän eri, kun järjestäjät eivät ole ns. skeneihmisiä. Onneksi kehossani on loppuunpalajan ominaisuus, että voin puskea tarvittaessa päivän läpi suhteellisen edustuskelpoisena siitä huolimatta, että pää meinaa räjähtää. Siksipä Kita oli semisti ok.

Tulevaisuuden suunnitelmissa on viimeistellä Kokkuri-san, joka luultavasti sitten nähdään Frostissa. Joku versio Tatsumista olisi tarkoitus saada vietyä loppuun myös. Kirjoittelen niistä sitten vähän ajan päästä.

Fukka kiittää ja painuu koomaamaan loppu päiväksi!

PS: On nyt todistettu, että Naruto on parempi kuin Bleach, koska kaikki kirpparille raahaamani Naruto-roinat menivät kaupaksi, mutta Bleach-romuista vain osa.

maanantai 10. lokakuuta 2016

God Save the Queen

No moi!

Oho oho hubs hubs... Tämän esityspakerruksen muuttaminen kirjoitettuun muotoon vähän venähti. Kertoo paljon siitä, millaisella fiiliksellä tätä jahkailen. Yritän pitää asiat suppeana, mutta silti vähän vaikertaa tietyistä asioista. Tietyllä tapaa tämän esityksen kanssa saatiin painia vähän liikaa oman jaksamiseni puolesta.

Tärkein teema esityksessämme ihan alusta asti oli äidin ja lapsen välinen suhde. Hirmuisten suunnitelujen ja pohdintojen jälkeen saimme aikaan tarinan tyngän, mikä sisälsi klassisia tarinankerrontamuotoja ja -kliseitä. Se nojasi hyvin vahvasti läheisyyden ja välittämisen kuvaamiseen. Harmillisesti jo ääniraitaa valmistellessamme ja harjoitusten alussa huomasimme, että kaikki ei tule mahtumaan 2,5 minuutin sisälle. Uusi teema oli Kill your darlings, ja jouduimme karsimaan "turhia" asioita pois esityksestämme hyvin raa'alla kädellä. Juonesta tuli paljon kylmempi aiempaan verrattuna, mutta sillä mentiin eteenpäin.

Kuva: Matias Tukiainen
Harjoitusten lomassa tuli myös muita muutoksia esityksen luonteeseen. Mercedeksen varsijousi (vai jalkajousi?) oli alunperin osa esitystä, mutta se muutti lopulta muotoa nauriiksi ja sipuliksi. Tässä myös yksi syy, miksi en lopulta edes aloittanut jousta, vaikka kaikki materiaalit oli jo hankittuna. Ja se tuskin olisi mahtunut coniautoon mukaan.

Tiedän esityksen ontumakohdat ja heikkoudet, mutta työskentelimme Rorunen kanssa parhaamme mukaan niissä puitteissa, mitä oli tarjolla. Siinä mielessä en voi olla tyytymätön, ettemmekö olisi yrittäneet ja tehneet jotain meidän näköistä. Tämä esitys ei meidän osaltamme ollut niin tyylipuhdas tai hyvin käsikirjoitettu kuin aiemmat yhteiset projektimme. Se ei kuitenkaan ihan täysin susi ollut edes omasta mielestäni. Minun puku- ja esityssähläyksiä lukuun ottamatta, esitys itsessään oli kai ihan jees tai ok.

Äiti ota nauris.
Kuvasi: Matias Tukiainen
Toimme lavalle taas erilaisia tunteita ja erilaisen tarinan kuin aiemmin ja se on minulle tärkeintä. Minä kuitenkin haluan tunnustella ja tutkia omaa osaamistani ja rajojani myös esitysten puitteessa. En halua tyytyä yhteen tai kahteen kikkaan, mitkä olen todennut toimiviksi ja menestyksekkäiksi. Haluan tehdä uutta itselleni ja ehkä myös jollain tasolla uutta myös katsojille.

Meillä oli myös kivaa Rorunen kanssa. Ajatukset loksahtelivat välillä niin hyvin yhteen, että saatoimme saada saman idean täysin samalla hetkellä ja sanoa sen ääneen. Joitain asioita jouduimme puimaan vähän eri näkökulmista, mutta se on esityksen kannalta vain hyvä asia. Kaikki se mihin pystyimme keskenämme vaikuttamaan suunniteltiin huolella.

Kuvasi: Mihashichu
Sitten oli asioita, joihin emme pystyneet vaikuttamaan... kuten stream-lähetys... Jauhoin asiasta jo aiemmin kesällä paljon ennen Traconia (links), mutta sanompa vielä tiivistettynä tiettyjä asioita.

Taustanauharajoitteet ovat täysin pepuista. No mehän lopulta heitimme streamiä vesilinnulla ja totesimme, että meidän esitys on tarkoitettu niille, jotka istuvt Tampere-talon katsomossa. Mikä on yksi perimäisistä ajatuksistani esiintymisen suhteen; esitykset tehdään joko lavalle tai kuvattavaksi. On eri asia esiintyä live-yleisölle kuin kameran välityksellä.

Ääniraidan kasaaminen oli onneksi suhteellisen helppoa ja mutkatonta sen jälkeen, kun olimme päättäneet tehdä sen välittämättä rajoituksista. Replojen äänitys meni suht helposti, koska kummallakaan ei ollut mitään suuria diibadaaboja höpötettävänä.

Pyydän anteeksi tönkköä poseeraamistani lavalla.
Olin jossain muualla tuolla hetkellä.
Kuvasi: Mihashichu
Stream ei kuitenkaan vaikuttanut ainoastaan taustanauhan tekemiseen ja suunnitteluun. Sillä oli myös suuri vaikutus lavan valojen käyttöön. Siksipä haluan jakaa neuvon kaikille, jotka joskus tulevaisuudessa suunnittelevat esityksiä, jotka ken ties saatetaan streamata tai muuten lähettää suorana: Älkää suunnitelko esitystä niin, että siinä tarvitaan pimeitä hetkiä, koska ne eivät ole tuolloin mahdollisia. Kuvaamisen takia lavaa ei voida vetää kunnolla pimeäki bläkärissä, koska kameran tarkennus ei luultavasti kerkeä mukaan liian rajuihin valomuutoksiin (tai jotain muuta shaibaa). Katsomon yleisössä tämän huomasi varmasti.

Ja näin taas yksi osa meidän esitystä vedettiin alas vessasta.

Näin ikään.
Kuvasi: Mihashichu
En valittaisi näistä asioista näin rankasti, jos kaikki tämä olisi ollut tiedossa jo siinä vaiheessa, kun portfoliota aloimme kasaamaan. Siihen kuitenkin vaadittiin selontekoa esityksestä, koska ylläripylläri se on osa arviointia. Reilu kaksi kuukautta ennen kisaa ei ole mielestäni sovelias aika ilmoittaa, että: "Hei koska me streemataan, niin nämän ja nämä asiat ei sit onnistu," kun kisaan on haettu tai ilmoittauduttu jo hyvä tovi aikaisemmin.

No meni tämä paremmin kuin vuosi takaperin, milloin kisaajat saivat tiedon mahdollisesta streemauksesta 1,5 viikkoa ennen kisaa. Ja samaan syssyyn ilmoitettiin, että kuvaaja on sit teideän kanssa yhdessä lavalla. Siinä vaiheessa käpy löi liekkiä ihan kunnolla, koska voihan juman vittu nyt sentään. Onneksemme 2015 WCS-karsintoja ei lopulta streemattu.

Mielipiteeni streemauksesta.
Kuvasi: Mihashichu
Miten meni niinku noin omasta mielestä? No, ei ihan putkeen kyllä. Niin moni asia pisti kampoihin, että välillä olin ihan oikeasti itkupotkuraivarin partaalla (saatoin jonkun itkun tirauttaa). Kaikki se stressi kai purkautui sitten Traconin aikana. Tämä oli kuitenkin ihan erilaista verrattuna aikaisempiin vuosiin WCS:n kanssa. Nyt piti yrittää ja puurtaa enemmän esityksen parissa, koska se ei ollut meille niin luontevaa +kaikki paske siihen päälle. No nyt se on ohi... paremman puutteessa.

Tulevaisuudelle on jo suunnitelmia, mutta kirjoittelen niistä sitten jossain välissä.

Fukka kiittää.

PS: Nyt nauran partaani, koska Tracon-stream-video on poistettu YouTubesta, koska se rikkoo YouTuben käyttöehtoja. Hah, vahingonilo.

PPS: Ja hyvvää synttäriä Naruto!

keskiviikko 14. syyskuuta 2016

I'm the Green Fairy

Yohooo!

Syljen Mercedeksen tekoprosessin nyt tähän. Ihan kaikesta en muistanut ottaa kuvia, mutta suurin osa pitäisi olla dokumentoituna. Paljon on kuvia silti. Sepostan sen, mitä vielä muistan.

Kuten edelisessä merkinnässä jo kerroin, hahmovalinnat tämänvuotista WCS-karsintaa varten tuli tehtyä paremman toivossa. Odin Sphere on minulle hyvin sydäntä lähellä, mutta ihan kisapuvuksi en Mercedestä ikinä ajatellut. Niin paljon uusia juttuja...

Aloitin hauskimmista osista eli päähän tulevista kukista. Terälehdet tein ihan vaan tuetusta puuvillabatistista, koska halusin kukista pehmeät ja mahdollisimman ohuet, mutta samalla muotonsasäilyttävät. Jokainen terälehti ommeltiin pussiin ja käännettiin. Ompelin terälehdet yhteen käsin, minkä jälkeen ompelin vierekkäiset terälehdet toisiinsa kiinni muutamalla pistolla, että kukat pysyvät hieman tötteröllä.

Suttukuva ;___;
Keltaiset emiosat pistivät kampoihin, kun en meinannut löytää mistään oikean kokoisia keltaisia tupsuja tai pampuloita. Enkä koskaan löytänytkään. Löysin kuitenkin koristenauhaa, jossa roikkui valkoisia sopivan kokoisia tupsuja. Ongelmana oli, että ne olivat täyttä polyesteriä. En ilmeisesti osaa vältellä värjäystä enää mitenkään. Sattumoisin omistin pikkuputeleita mustetta eriväreissä, millä pystyin värjäämään tupsut. Otin musteet ja kynsilakanpoistoaineen, tein liemen ja uitin tupsut siellä.

Paljon keltaista, mutta myös vähän punaista.
BTW: Jokaisessa kukassa on 10 palleroa.
Tämä oli huisin kivaa. Varsinkin, kun palleroista ei pitänyt tulla tasaisenvärisiä. Värjäsin muutaman tupsun täysin punaisiksi ja muut keltaisiksi, löin muovipussiin, pyörittelin ja rutistelin palleroita, että värit sekoittuisivat. Kuivuttuaan pesin pallerot ylijäämäväristä ja lopputulos oli kovin kiva, vaikka pallojen pehmoisuus vähän kärsi käsittelyssä.

Kukille piti tehdä myös jonkinlainen panta. Aluksi en osannut yhtään keksiä mistä sen tekisin. Vähän kokeilumielellä lähdin työstämään yhtä tapaa, mikä osoittautui toimivaksi; tein hitusen löysää tuppiloa (kangastuubia, jonka tarkoitus on olla pinkeä putki, josta voidaan tehdä esim. ohuita olkaimia tai napin silmukoita) pitkän pätkän, työnsin sen sisään vahvaa rautalankaa ja punoin siitä lenkkejä. Ompelin mutkat kohdilleen ja tasasin kaikki samaan muotoon, kun koko panta oli tehnynä. Kukat ompelin vain kiinni pantaan, ja näin kukkakruununi oli valmis.

Kivaa oli myös tämä.
Apunani kynsilakkapullo.
Yksinkertaisena hauskana juttuna tein myös Mersun rinnassa olevan punaisen palleron. Havin keppiä värkätessäni ihastuin siihen, kuinka sileän ja kauniin pallon styrokspallosta voi saada, jos sen geassoaa ja hioo hyvin. Tällä menetelmällä siis mentiin. Halusin pallosta kevyen ja irrotettavan (neppari), jotta voin tulevaisuudessa pestä Mersun puvun ja voin tarvittaessa tehdä näin:

Kuva meidän viimesistä harkoista.
Elämäni huippuhetkiä.
Kide kuvasi.
Palleroni ennen viimeistä gessokerosta ja maalia.
Vaatteiden tekeminen piti tietenkin aloittaa taas alusvaatteista eli korsetista. Teen hirveästi korsetteja pukuja varten, mutta koskaan en voi käyttää korsettia kuin siinä yhdessä puvussa... Näin myös Mersun kanssa! Korsetti ei ole kovin muokkaava, koska halusin kerrankin käyttää tätä suoraa pötkylävartaloani hyödyksi. Tavoittelin korsetin mallilla hieman lapsenomaista muodottomuutta kontrastina Rorunen avuihin.

Behold...
Korsetissa on kolme kerrosta kangasta; vuorina ja sisuksissa pellavaa kaksi kerrosta ja päällä valkoinen polyesterisatiini (otin oppia Edeasta). Korsetin selkään sisäpuolelle tuli kujat siiville ja luina käytin jälleen rigilenä, koska haluan pystyä taipumaan tarvitaessa.

Korsetin päälle tuleva body oli ensimmäinen tämän tyyppinen, yksiosainen vaatekappale, jonka olen koskaan tehnyt (voin joskus kertoa suuresta rakkaudestani haalareihin). Kaavoitus lähti ihan mutu-tuntumalla ja onnistui yllättävän hyvin siihen nähden.

Seksikkyys huipussaan.
Trikoo, vanha viholliseni, oli jälleen materiaalina. Tunnen olevani ihan käsi trikoon kanssa, joten sen työstäminen jännittää aina. Ensin piti tietenkin hahmotella lahkeiden sauman kaari kuntoon, minkä jälkeen pääsin tuskailemaan lahkeen muodon kanssa. Lahkeisiin kuuluu trikoinen sisälahje ja laskostettu ulkopuoli, jotka on ommeltu lahkeensuusta pussiin. Selkäpuolella oleva v-muoto tuotti eniten tuskaa. Kun olin saanut lahkeelle muodon aikaiseksi, piti siitä tehdä toinen laskostettava versio.

Lahkeen kaava, lahje levitettynä ja lahje laskostettuna.
Pituus lähenteli 2 metriä.

Itse bodyn miehusta koostui kahdesta kerroksesta. Alla tukena villaviskoosi ja päällä oikean värinen, liurumpi puuvilla. Onnekseni löysin hyvän väriset kankaat kaikkiin puvun osiin, koska en mitenkään olisi jaksanut alkaa taas värjäämään niin suurta määrää kangasta. Hihat tuskailin samaan malliin, mutta enemmällä hiellä ja äitin pienellä avustuksella. Niistä ei valitettavasti tullut otettua kuvia, koska ne olivat viimeinen valmistunut osa pukua. Hihoja mähkittiin sitten ihan kunnolla, mutta onneksi niistä tulikin sitten hyvää palauteta. Kannatti vissiin.

Hihat olisivat voineet olla puffummat, mutta en kunnolla uskaltanut niitä testata ennen kisa aamua,
jolloin otin viimeiset nuppineulat pois laskoksista. Etten vain olisi joutunut silittämään.
Kis kuvasi.
Kaikkinensa Mersun bodyssä ja hihoissa on yhteensä 99 kappaletta, joista 99. on pallo rinnassa. 100, jos neppari lasketaan.

Peruukki oli jotenkin hämmentävän helppo, mutta tuskaisa... Minulla ei ole ollut mikään paras peruukkivuosi. Frostin yksi peruukki tuli myöhässä, Fujimotolle monta vikaostosta, Kagomen peruukki ei tule ajoissa ja samaa rataa jatkettiin myös Mercedeksen kanssa. Muutama aivan liian keltainen peruukki saapui kotiin ensin, sitten löysin omista laatikoistani mystisen pitkän blondin peruukin. Onneksi se oli sopiva pohja, mutta tarvitsin myös rutkasti lisäkuitua. Mitään tietoa tämän peruukin alkuperästä ei ollut, joten en voinut tilata toista moista. Muutaman uuden hutiostoksen jälkeen sain ihan OKn peruukin. Kuitua oli, se oli pitkää, mutta se oli myös hyvin karheaa ja sotkeutui herkästi.

Mystinen, pelastava karvalapsi
Purin ensin peruukista pois otsatukan, minkä jälkeen ompelin keskelle peruukkia kaitaleen puuvillakangasta, niin, että kahden tikkauksen välistä pystyin leikkaamaan peruukin kahtia. Huiiiii! Pelotti! Olisin halunnut tehdä keskijakauksen jollain muulla tavalla, mutta lisättävä kuitu ei halunnut leikkiä kanssani.

Kaitale.
Puolikas karvalapsi. Lisätty kuitu villinä ja vapaana. Peruukin oma kuitu letillä.
Kaivelin netin syövereistä jos jonin moista tutoriaalia ja ohjetta jakauksen tekemiseen, mutt lopulta sovelsin aika paljon ihan itse. Yksinkertaisesti ompelin kuitunauhoja leikattuun reunaan päällekkäin... paljon. Myös purettu otsatukka piti korvata uusilla pitemmillä hiuksilla. Hyvin hyvin monen kuitukerroksen jälkeen ompelin halkileikatun peruukin takaisin yhteen. Lopputulos ei ollut niin siisti kuin olisin halunnut. Tässä välissä olin jo tilaamassa uusia peruukkeja (joista btw yksikään ei lopulta ollut sopiva) ja valmis polttamaan tämän yhden tapauksen roviolla.

Nukuin yön yli ja katsoin peruukkia uudestaan todetakseni, että se on kohtuu käypä, jos vaan jotenkin saan lisättyä siihen vieläkin enemmän kuitua. Onneksi sain näperrettyä puolet lisää kuitua joutumatta purkamaan peruukki. Peruukki ei ole niin hyvä kuin olisin toivonut, mutta nyt on ensimmäinen kunnon jakaus takana.

Kaikki tässä puvussa tuntui jotenkin ylettömän työläältä siihen nähden, miten simppeleitä niiden luulisi olevan. Kengätkin piti etsiä monen mutkan kautta ja sen jälkeen oli maalisota edessä.

Voi kenkät...
Ostin ehanat "zeebrakuvioiset" balleriinat, jotka piti maalata kangasvärillä valkoisiksi. Oma peittovalkoiseni oli tuossa vaiheesa hyvinkin loppussa, joten ostin uuden... jolla tuo kaikista vasemman puolimmaisin kenkä on maalattu... kahteen kertaan. Onneksi sain jotenkin ohennettua jo olemassa olevaa valkoistani niin, että se riitti maalaamaan molemmat kengät. Silti sininen raitakuvio paistoi maalin alta läpi. Lopulta tartuin Elmu-kelmuun, väkersin kaavat ja tain kenkiin polyesterisatiinista kunnon kangaspääliset.

Ja sitten se koko puvun kuumottavin osa; siivet. Materiaalin kohdalla pohdimme miten ihmeessä pystymme tekemään läpikuultavat siivet, jotka pysyvät vielä pystyssä ja ehjinä. Pleksi ja muut sen kaltaiset olivat lähes heti pois luettavissa, koska meillä ei yksinkertaisesti ole tiloja ja välineitä työstää niitä. Lähdimme kehittelemään kerrostaloasuntoystävällistä tapaa tehdä siivet.

Skaalasin siivet itselleni sopiviksi ihan käyttäen matematiikkaa. Koska tulostimeni on köpö, piirsin siivet paperille suoraan tietokoneen näytöltä, minkä jälkeen kiitin ala-asteen kuvaamataidontunteja. Piirsin siivet omaan kokooni ruudukkosuurennuksen avulla, mikä oli yllättävän toimiva juttu.

Pikku siipi pikkuruudukossa ja iso siipi isossa ruudukossa.
Muokkasin siiven mallia tuosta vielä jonkin verran.
Oikean koon saavutettuani oli jännäilyn aika, että mitenhän tämä nyt toimii...

Minä väkersin omien siipieni kanssa tehden samalla raportaasia Rorunelle metodin toimivuudesta. Siipien rungoksi otimme kartongin ja läpinäkyvät osat tehtiin kontaktimuovista. Työlästä ja hankalaa. Niin monta työvaihetta ja mahdollisuutta tehdä virheitä, jotka pilaavat koko kokonaisuuden. Tein kai yhteensä 6 siivet tällä tavalla... Kun olin vihdoin oppinut yhden työvaiheen kunnolla ja sain menettelevää jälkeä aikaiseksi pääsin siirtymään taas seuraavaan, minkä munasin sata kertaa.

No on siipiä
Hankalimmaksi osaksi osoittauti siipien maalipinta ja sen suojaaminen jotenkin. Minun siipiini kuului selkeästi nähtävä liukuvärjäys, joten spraymaalit olivat selkein vaihtoehto. Spraymaali ei kuitenkaan tahtonut pysyä kontaktimuovissa kunnolla vaan lohkeili ja rapisi pienestäkin kolhusta. Päätin suojata maalin vielä yhdellä kontakikerrokeslla, mutta se toi ihan omat sfäärinsä haastavuuteen.

Notto dish shitto again!
Jos suojakontakti meni vähänkään huonosti paikalleen ja sen repi irti, lähti mukaan myös maali. Muutaman kohdan uudelleenmaalauksen jälkeen totesin, että on pakko olla parempi vaihtoehto...

Onneksni olin ostanut uuden suojamuovin juurikin sparymaalausta varten ja yhtenä iltana unohdin sen yöksi terassille. Ja koska terassillani ei ole minkään moista katosta tai suojaa, öiset vesisateet ja sääilmiöt olivat ryötelleet sitä kovin pahoin.

Siinä se on vielä ihan upouusi!
Feat. Kai ekat siivet? 
Suojamuovi on siis ihan tavallista muovipöytäliinaa eli kerniliinaa, joten päätin pestä sen astianpesuaineella suuressa saavissani. Siinä sitten huomasin, että spraymaali ei lähde muovista millään, vaikka kuinka hinkkaisi. Syttyi lamppu.

Aloitin siivet ihan alusta. Kartonki oli edelleen tukirankana, mutta kävin ostamassa täysin läpinäkyvää kerniliinaa josta läpikuultavat osat tekisin tällä kertaa. Iheman piti kokeilla ja metsästää, että löysin sopivan liiman liimaamaan kartongin liinaan kiinni, mutta sitten kun liima löytyi, se kyllä piti.

Ahahahahahah! Tämä oli niin helppoa, että meinasi itkettää!
Kaksi kerrosta kartonkia, joiden väliin liimattiin liina ja sitten pääsin maalaamaan! Tai olisin päässyt, jos sää olisi suosinut... Välistä tuli vettä kuin saavista ja toiseen hetkeen olikin sellainen helle, että liina alkoi hitusen sula terassin kuumuudessa (terassini katsoo etelään). Monta päivää mähkittyäni äiti käski pakata kamat, koska mummulla on autotalli, jossa mahtuu tekemään asioita. Oli onni, että lähdin Mumelle, koska ullakolta löytyi mm. esityksen lavasteena toiminut tuoli ja muita osia, joita olin metsästänyt.

Fiilikseni siivistä ihan viime metreillä...
Sain siivet maalattua ja vuorossa oli oikean tukirangan tekeminen; worblataan siivet. Ongelmana oli, että kerniliina ei juurikaan kestä kuumuutta, mutta jotenkin worbal piti pystyä lämmittämään, että se ensinnäkin kovettuu ja tarttuu kartonkiin kiinni. Minähän venklasin vaikka minkälaisten metodien kanssa, mutta lopulta kuumailmapuhallin oli tehokkain, kunhan oppi oikean tekniikan. Worblalla kiinnitin myös jokaiseen neljään siipeen oman puutikkunsa, jotka sujahtavat korsetin kujiin.

Piti käydä äipällä sovittamassa, koska kotona en saanut kunnon kuvaa +tarvin apua.
Ja kattokaa niistä oikeesti näkee läpi!
Voi taas sitä tunnetta, kun siivet olivat siinä kunnossa, että sain ne selkään! Hilluin ja hihhuloin ne selässä kotona yhden päivän ihan vaan testiksi. Ne eivät ole niin sievät ja toimivat kuin niistä suunnittelin ihan alkujaan. Pysyvätpähän selässä ja voimpa sanoa, että olen taklannut tämmöisenkin etapin cosplay-urallani.

Kaikista tämä puvun osista suosikkejani ovat kukkakruunu ja punainen pallo. Ne onnistuivat parhaiten ja olivat kivoja tehdä.

Suosiolla jätän esityspuinnit toiseen merkintään, koska tämä venähti ihan reippaasti. Ihmekkös, yhden puvun verran tavaraa. Jotain asioita unohdin ihan varmasti, mutta aina saa kysyä.

Fukka kiittää.

PS: Onnittelut, jos tajusit otsikon viittauksen.