Ajan valtiatar

Moi moi!

Nyt puretaan Edean puku osiin. Tästä tulee hyvin pitkä merkintä. Yritän muistaa ja yritän ämpätä kuvia minkä voin. Kuvia onneksi on paljon, vaikka puhelimeni muistikortti onkin pikkuhiljaa alkanut tuhota itseään. Sain suurimman osan kuvista pelastettua, mutta valitettavasti en aivan kaikkia.

Minulle tämä puku oli taas yksi virstanpylväs. Otin käsiini hahmon, jota minun ei koskaan pitänyt tehdä, koska en fyysisiltä ominaisuuksiltani istu hahmoon (myöhemmin tämä inspiroi minua Haurun ja Havin kanssa...). Ihan oikeasti olin itselleni jo useamman kerran sanonut EI Edean kohdalla, mutta tättärää nyt se on tehty. Kommelluksia tämän puvun kanssa sattui kyllä enemmän kuin tarpeeksi.

Edean työstäminen piti aloittaa ihan alusvaate tasolta, koska mekon alle piti tulla korsetti, jolla saisin paremman siluetin ja johon selkäkoriste kiinnitettäisiin. (Kaikkea kyllä työstettiin enemmän ja vähemmän rinnakkain)

Viimeisiä sanoja?

Sekä protoksi, että yhdeksi varsinaisen korsetin kankaiksi teurastin ihkaensimmäisen jubanin, minkä olen koskaan tehnyt. Tukevaa puuvillakangasta oli sen verran, että siitä sai hyvin kappaleet korsettia varten. Muiksi kankaiksi valikoituivat musta, tukevampi puuvilla ja polyesteritafti.

Vähän selkoa rakenteesta.
Olisin halunnut tehdä syvemmän pääntien, mutta sitten tissit eivät olisi pysyneet vaatteen sisällä ollenkaan.

Polyesteri tuli mukaan kuvioihin, kun varsinainen mekkokangas ei tahtonut oikein leikkiä puuvillan kanssa. Lisäsin polyesterin, että mekon ja korsetin välille syntyisi mahdollisimman vähän kitkaa. Kiinnitys täytyi laittaa eteen, koska selkään oli tulossa tavaraa. Siksi laitoin eteen vetoketjun, mikä puolestaan rajoitti sitä kuinka vartaloamuokkaava korsetista tuli. Nyöritys olisi ollut ihanteellinen, mutta tiesin, että se tulisi näkymään läpi mekkokankaan alta.

Korsetti oli ensimmäinen valmistunut osa ja sen kaavat tein josku maaliskuussa. Koska jojopaino, välistä, kun työstin muita osia, korsetti kävi ahtaaksi. Sitten taas, kun varsinainen kisa oli käsillä, korsetti oli hitusen liian iso. Tässä on yksi syy, miksi haluan tehdä pukuni mahdollisimman lyhyellä aikavälillä. Pukuja tehdessä unohdan syödä.

Kapaaaaaa!

Toinen, mistä halusin aloittaa, oli tietenkin vaikeimmasta ja työläimmästä osasta eli Edean selkäkoristeesta, jota kutsun itse aidaksi. Sen pohjana on kapalevyä (kahden ohuen muovipinnoitetun kartongin välissä tiivistä vaahtoa), mikä on erittäin kevyttä ja yllättävän jämerää ainesta. Jopa itse yllätyin sen keveydestä.

Palat ovat kiinni toisissan ja sovitusnukessa vain maalarin teipillä.
Kevyttä on tämä.

Materiaalin valitsemiseen vaikutti tietenkin se, että aita tulee olemaan minulla selässä ja sen kanssa pitäisi pystyä liikkumaankin. Toisena merkittävänä syynä oli se, että minun piti saada tukeva pohjarakenne, koska tämä hökötys piti olla koottavissa ja purettavissa. En mitenkään olisi saanut koko komeutta Tampereelle, jos en olisi voinut pistää sitä palasiksi.

Se on voileivätty.

Lopullinen aita koostui 7 eri palasta ja kaksiosaisesta telakasta, mikä pitää koko homman kasassa ja selässä. Pituutta leveyssuunnassa aidalla on n. 160cm ja korkeutta n. 80. Jokainen seitsemästä sakarasta on päällystetty worblalla. Jouduin hieman uhraamaan aidan esteettisiä ominaisuuksia tukevuuden ja kestävyyden nimissä, koska worblan epätasainen pinta on hyvin työläs hävittää. Tässä kohtaa opin myös hyvin sen, että worbla venyy eritavalla erisuuntiin. Piti siis pitää huoli siitä, että kaikki worbla-palat tuli leikattua oikeaan suuntaan. Viimeisten sakaroiden kohdalla kädet alkoivat olla rakoilla, koska tuota worblan leikkaamista oli aika paljon.

Tässä kohtaa oltiin jo niiiiiiin voiton puolella.

Välikappaleet saivat saman käsittelyn ja tuottivat vielä enemmän tuskaa. Voisin hyvin ottaa lomaa worblasta vähäksi aikaa. Koko aitaan meni lähes kokonainen XL-rulla worblaa. Pientä silppua tietenkin jäi jäljelle ja kerran jo sulatettua jämäsuikaletta. Välikappaleet kiinnitettiin aina toisesta päästä yhteen sakaraan ja toiseen päähän laitoin silmukat rautalangasta, millä sakaroiden yhteenkiinnitys lopulta tapahtui.

Siinä on nyt kaikki odottelemassa pintakäsittelyä.

Ensin worbla sai päälleen käsittelyn spray-kitillä. Kiva uusi jutsku, jonka löysin vahingossa. Se hieman tasoittaa worblan pintaa, mutta tässä worbla oli jo niin venynyttä, että epätasaisuus oli paljon selkeämmin nähtävissä. Kuumentamattomalla pinnalla ainakin toimi ihan mukiin menevästi.

Testi:
Kittikäsitelty worbla vs. pelkkä worbla

Sitten vain kultamaalia pintaan ja valmis. NOT. Ostin kulta-sprayn ja totesin sen olevan enemmän kuparinen, vaikka korkki muuta väitti. Uusi yritys. Eri merkki, mutta korkki oli kyllä ihan saman värinen. Toisella yrittämällä väri oli oikea, mutta kiiltoa ei ollut niin paljon kuin olisin halunnut. En kuitenkaan uskaltanut lähteä metsästämään enää uutta. (Tässä vaiheessa olin jo jalka paketissa ja, jos halusin johonkin mennä, piti mennä autolla. Mutta enhän minä itse sitä auto voinut ajaa, joten piti jokaiselle kauppareissulle inistä sisareni mun kuskiksi. Sentään oli oma auto, niin ei tarvinnut sitä kysellä keneltäkään.)

Tästä lähtee.

Telakasta unohdin ottaa kuvia. Hups. Palaset ladotaan siihen tietyssä järjestyksessä ja sitten ruuvataan kaikki yhteen ihan ruuvein. Korsetin selässä on kujat, johon telakan puutikut sujahtavat.

Proput, joihin palat ladotaan ja sitten ruuvit.

Siin on.

Se tunne, kun saat aidan ekaa kertaan selkään.
Ei haittaa vaikka vähän harottaa.

Mekko oli myös yksi murheenkryyni. Luulisi olevan yksinkertainen juttu, mutta ei. Tiesin heti, että haluan käyttää materiaalina trikoota tai lycraa, koska halusin tehdä vaatteesta mahdollisimman saumattoman. Halusin myös värjätä mekon liukuvärjäyksellä, joten piti tyytyä luonnonmateriaaleihin eli trikooseen. Halutun laatuista kangasta myydäänkin vain yhdessä värissä tässä kaupungissa; luonnonvalkoisena (onneksi). Minu piti siis värjätä sekä pohjaväri että liukuvärjäys. Jippii...

Huomaa helmassa paljon tavaraa.

Myös hihojen puolesta joustava materiaali oli ehdoton. En halunnut mitään erillisiä hanskoja, vaan hiha-hanska yhdistelmän. Edean vaatteet ja kypärä ovat selvästi sulautuneet häneen, mutta itse sentään halusin mekosta vielä uloskin. Lycralla olisi saanut paljon siromman ja sensuellimman ulkoasun aikaiseksi, mutta koska värjäys, jouduin tyytymään trikooseen.

Kasa kuvasi.

Tein hihasta sata miljoonaa protoa. Oikeasti ihan sika monta. Tykkään merkitä kaavoihini monesko versio on kyseessä, joten yleensä niissä lukee jotain esim.: Rikku, bolero, etukpl, 2,5. Viimeisissä Edean hihan kaavoissa lukee: Edea, mekko, kämmen, en v***u enää edes tiedä. Kertoo paljon.

Sain mekon sille mallille, että uskalsin melkein hihkua sen valmiiksi. Huomasin kuitenkin, että hihat olivat liian lyhyet (mikä selittyi protokankaan erilaiselle venyvyydellä) ja näin vetivät olkia liian alas, kainalo oli liian matala ja tuossa vaiheessa huomasin, että en pääse mekosta ulos kovin helposti. Takaisin kaavojen pariin ja uutta mekkoa tulemaan.

Mekko II

Uuden mekon tekeminen oli nopeaa toimintaa, koska kaikki muokkaukset istuvuuteen oli korjattu jo kaavoihin eikä niiden kanssa tarvinnut enää taistella. Lisäsin mekon selkään piilovetoketjun, jota ensimmäisessä ei ollut ollenkaan. Hihan saumoihin ranteen kohdalle tuli myös piilovetskarit, että saan kädet ulos hihoista ja esim. tehtyä käsillä mitään päivän aikana.

Tässä kuitenkin kävi niin, että kun lähdin ostamaan uutta kangasta mekkoa varten, en saanutkaan ostettua sitä tarpeeksi, koska mokoma loppui kesken. Sain itse mekkoon kankaan, mutta sekin jäi vähän vajaaksi ja helman kukkamuotoon ei riittänyt kangasta. Lopulta silppusin ensimmäisen mekon, jotta saisin siitä kankaat uusia hihoja varten ja helman lisäkappaleisiin. Tässä välissä oltiin niin epätoivon syövereissä.

Ja taas mennään.

Kun tilkkutäkkimekko oli vihdoin saatu kasaan ja todettu käyttökelpoiseksi, oli hirveimmän osuuden, eli värjäyksen, vuoro. Olin tehnyt värjäystestin jo ennen portfolioiden lähettämistä ja saanut kivan harmaansävyn aikaiseksi. Nyt jännäsin, että mitä tästä taas tulee. Käytössä oli jälleen EMO-reaktiiviväri, joita käytin Stellan mekkokangasta ja Aquan härpäkkeitä värjätessä. Molemmilla kerroilla tulos oli onnistunut. Ja ihan vertailun vuoksi Stellan mekkokangasta värjättiin n. 700g ja käytin siihen 5/6 keltaisesta purkista ja 1/6 punaisesta purkista eli yhteensä väriä oli n. 120ml.

Musta väri oli todella tujua, joten halusin edetä varovasti. Mekkopainoi n. 650g ja väriä laitoin n.4 teelusikallista. Ajattelin, että kangas voisi jäädä vähän vaaleammaksi ja värjään sen vielä toisella tekniikalla sitten oikean sävyiseksi. Sitten sainkin tämän:

Mekkomörkö.

Tämä ei ole vaaleanharmaata nähnytkään! Lisäksi väri oli oudon vihertävä, mikä ehkä johtui siitä, että alkuperäinen väri oli luonnonvalkoinen eikä puhtaanvalkoinen. Lisää kangastta ei kuitenkaan ollut tarjolla, joten tällä piti mennä. Seuraavana vuorossa olikin itse paha herra Liukuvärjäys.

Ensimmäistä kertaa koskaan tein liukuvärjäystä. Kaivelin niin monta erilaista ohjetta siitä, miten värjäys tulisi tehdä. Lopulta sovelsin ihan oman tavan. Dippailin menemään, annoin vaikuttaa, huuhtelin ja annoin kuivua. EIKÄ MITÄÄN! Väri ei ollut tarttunut yhtään. Sama uudestaan, mutta vaihdoin hieman värilieman koostumusta ja pidensin vaikutusaikaa. Lopputulos ei ollut niin vahva, kuin olisin halunnut, mutta aika alkoi olla kortilla ja piti alkaa keskittyä muihin juttuihin. Mekko oli, mitä oli.

Kuvasi Kis

Höyhenkaulusta varten tilasin 1000 aitoa kukonpyrstösulkaa, joista 850 lopulta saapui postiluukusta. Kaulus on irrotettava ja kiinnitetään mekkoon parilla nepparilla. Koko hässäkkä on yksi lempiasioistani puvussa, koska se on niitä harvoja osia, joiden kohdalla en joutunut tekemään kompromisseja. Sulkien pöyheys kärsi hieman matkustamisessa, mutta on se kiva silti.

Nauhassa esnimmäiset 150 ja pusseissa 200 höyhentä.

Kynnet kävin ostamassa valmiina, koska halusin mahdollisimman tasaisen ja ohuen vaikutelman. Paketillinen punaisia noidankynsiä löytyi onneksi suhteellisen helposti, vaikka noitasesonki ei ollutkaan parhaimmillaan. Ongelmitta ei tämäkään homma mennyt, kun huomasin, että paketista puuttuu yksi kynsi. Tein korvikkeen worblasta, mutta eihän se yhtä nätti ollut. Viilasin ja hioin kynsistä leveyttä hurjasti pois, että niistä tulisi tarpeeksi sirot. Värjäsin punaiset kynnet mustaksi ihan permanenttitussilla.

Hieman sai viilaila.

Ja lopulta pääsemme kypärään tai kuuppaan. Se oli varmasti hauskin asia tehdä, vaikka se tarjosikin haastetta ihan kivasti. Mitän moista en koskaan aikaisemmin ollut tehnyt, joten piti lähteä ihan lapsen tasolta. Kunnon referenssikuvien metsästäminen oli jo vaativaa. Katselin, myös paljon muiden Edea-cosplayjaajien kypäröitä, ja jokaisella tuntui olevan ihan oma visionsa.

Sexy.

Pohjaksi tein kipsistä pikkukuupan, minkä päälle aloin rakentaa varsinaista teosta.

Takaraivo softiksesta.

Piirtelyä ja mallausta, kun takaraivo on jo kiinnitetty.

Onnekseni satuin löytämään hyviä kuvia kuupan takaosata ja sen muodosta. Softis pyrstö on kiinnitetty kipsipohjaan liimalla ja teipillä. Tähän päälle tuli monta monta kerosta paperclayta, millä varsinainen sileys ja myöto saatiin aikaan. Hiomista oli paljon.

Välissä mallattiin sarvia.

Paperclay kerros tekikin tepposet, kun se kuivuessaan veti kipsikypärää laajemmaksi. Kypärä ei enää istunut niin hyvin päähän, joten upotin sen kokonaan veteen ja laitoin sen kuivumaan päähän.

Liinat puristamassa reunoja oikeaan muotoon.
Bonus: Kädet reijillä on hyvä työskennellä veden ja massan kanssa.

Kaikki sarvet ja muut lisäkkeet on tehty ainakin osittain ensin omina osinaan ja myöhemmin liitetty kuuppaan. Iso kotilo on Fimo light -massalla päälystettyä foliota. Sarvet ovat paperclayllä päälystettyä foliota, korvien päällä olevat kiekot ovat softista, wonderflexsiä ja worblaa. Haravan mallinen asia on kartonkia ja worblaa.

Ihan jännittävää materiaalia, mutta paperclay on edelleen paras.

Mallailua.

Enhän ole ainoa, joka työntää worbla-asioita jääkaappiin jäähtymään?

Sarvet ja kiekot on kiinnitetty kuuppaan worblalla, minkä jälkeen saumakohdat on vielä viimeistelty paperclayllä. Kiekkojen asentoa jouduin hieman muuttamaan, kun homasin, että kuuppa ei mene minulle päähän, kun tämä kaveri astui kuvioihin:

You fucker.

Sarvi, joka tulee poskea vasten, teki kuupan niin ahtaaksi, että se ei mene enää edes peruukkipäälle päähän. Tämä kaka on kuitenkin lempiosani kuupassa kaikkien helmien ja kilisevien juttujen lisäksi.

Halusin tehdä sen kunnolla.

Kaikkia killuttimia.
Kasa kuvasi.

Kuupan maalaaminen oli hauskaa. Automaalit olivat aivan mahtavat, vaikka oikeat metallihippuset tekivät maalista hirmu raskasta ja siksi valumaherkkää. Sain kuitenkin juuri niin kiiltävän kuupan kuin halusinkin. Sarvien liukuvärjäys oli paljon miellyttävämpää kuin mekon.

Lopuun jouduin tekemään vielä pieniä korjailuja maalipintaan.

Oikeasti halusin vain tehdä hienon foliohatun.

Hyvin suuressa osassa Edealla on myös meikki. Eikä sekään onnistunut ongelmitta. Ohimoiden suonet on tehty vessapaperista ja kiinnitetty nestemmäisellä lateksilla. Muutaman testikerran jälkeen niidenkin tekeminen alkoi luistaa ja itse kisapäivänä suonet onneksi onnistuivat tosi hyvin ja olin niihin sentään tyytyväinen.

Hyyyyyyyyyyyyyi!
Ensimmäinen suonitesti.

Jostain kumman syystä tummansininen luomiväri ei kuitenkaan halunnut leikkiä kanssani. Minulla oli jo valmiiksi täysin tummansininen luomiväri olemassa, mutta ensimmäisissä meikkitesteissä huomasin, että se muuttuu ihollani enemmän turkoosiksi. Menin ja ostin uuden Grimasilta. Se teki saman. Ostin kolmannen ja ihan hirmu kalliin Make-Up Storesta, ja se päätyikin lopulta kisapäivänä naamaani, mutta turkoosi se oli kaikesta huolimatta. Testasin kolmatta vielä varmuuden vuoksi kaupassa käteen, missä se näytti juuri oikealta. MIKSI ET VOINUT OLLA SININEN MYÖS NAAMALLA?!?!?

Hirveästi tuli kommervenkkejä, mutta sainpahan taas oppia hirveästi uutta. Vaikka en ole niin mieltynyt näin pitkiin pukuprojekteihin, nyt tiedän, että olen niihin edes jossain määrin kykeneväinen. Ja pystyn myös pitämään turpani kiinni asiasta tarvittaessa. Minulla on jonkinlaista kykyä suoriutua hirvityksistä kuten kuuppa ja aita. Jalan katkeaminen ei kaatanut maailmaa, mutta onneksi sentään pukuun ei kuulunut housuja, koska silloin en olisi koskaan saanut tätä valmiiksi Traconiin mennessä. Olen niin tyytyväinen tähän pukuun kun voin olla. Tiedän sen heikot kohdat ja tulevaisuudessa osan haluan vielä korjata, mutta kokonaisuutena tämä on semisti OK.

En varmasti osannut tai muistanut kertoa kaikkea tästä puvusta, koska asiaa on niiiiiiin hirveästi. Jos kysymyksiä herää vastailen mielelläni.

Fukka kiittää.

PS: Äiti älä lue mun blogia ilman lupaa.