Kuningatar Kompromissi

Heippa!

Nyt taklaan tämän hirviön, joka on Gwendolynin prosessimerkintä. Paljon tekstiä ja paljon asiaa luvassa.

Gwendolyn on ollut minulla haaveissa heti siitä hetkestä lähtien, kun ensimmäistä kertaa näin neidosta kuvan. Odin Sphere muutenkin on pelinä mielestäni hirveän kaunis ja täynnä ihania hahmoja, joita voisin pukuilla. Gwendolynin kohdalla en kuitenkaan ole nähnyt oman osaamiseni olevan sillä tasolla, että kehtaisin lähteä pukua rakentamaan. En vieläkään ole varma, onko taitotasoni ollut riittävä, koska niin monta osaa Gwendolynista haluaisin tehdä uudestaan.

Kaikki lähti taas alusvaatteista, joita kukaan ei varmaan ikinä näkisi, jos en itse tunkisi niistä kuvia nettiin.

Lähes valmis. Vain helma vielä ompelematta.

Tein korsetin sitä hätää, että minulla olisi tukeva pohja, johon kiinnitän asioita tarvittaessa. Lopulta kävikin niin, että tähän korsettiin itsessään ei pitänyt kiinnittää mitään. Jee, koska yleensä yritän muka tehdä sellaisen korsetin, joka kävisi sitten myös muihinkin pukuihin, mutta aina lopulta joudun laittamaan niihin jonkun typerän kiinnikkeen yms., joka sitten estää korsetin käyttöä muissa puvuissa. No ei tällä kertaa! Tässä korsetissa on myös kiva muoto, joka varmasti passaa monelle naishahmolle tarvittaessa.

Sotahame

Sitten pääsemme ensimmäiseen kompromissiin. Itse kutsun tätä vaatetta nimellä sotahame, koska se muistuttaa minua muinaisten kreikkalaisten sotilaiden hameista. Sotahame on reffeissä enemmän tutumainen ja pysyy ryhdikkäästi muodossaan, mutta joissain kuvissa siinä näkyy myös liikettä ja ettei se olekaan vain yksi iso kappale. Koska halusin säästää tilaa sekä matkalaukussa että takapuoleni ympärillä, päätin tehdä hameesta elävämmän ja tällaisen kreikkalaistyylisen version.

Drapeeraukset tuloillaan.

Itse sotaisan hameen päälle tulee toinen kerros, joka poimuttuu edestä ja tekee hameesta vähän siveellisemmän, niin ettei ihan koko ajan pylly vilku.

Tein hameen lärpäkkeet keinonahasta ja muuten koko komeus on puuvillaa. Ihaninta oli laittaa kiinni niittejä, jotka tulivat lärpäkkeisiin kiinnni. Niitit näkyvät varmaan tuolla myöhemmin. Keinonahkan ompelu ei ollut mitään herkkua, koska ompelukoneeni oikutteli (tämän jälkeen puhdistin kunnolla koko koneen ja se toimi tuon jälkeen taas kuin unelma).

Sotahame ja korsetti olivat ensimmäiset vaateosat, koska kaikki muu rakentui niiden päälle jollain tavalla.

Röyhelöitä mallailemassa.

Kaavoitin mekon korsetin pohjalta ja siksi pystyin mallailemaan miehustaan tulevat röyhelöt korsetin päälle suoraan. Siihen nähden, että tämä ei ollut kisapuku, niin hifistelin ehkä vähän liikaa, kun käsin ompelin mekkoon vaikka mitä.

Wääää!

Tätä mekkoa tehdessä olin niin absurdeissa maailmoissa; olen vuosikaudet katsellut kuvia Gwendolynista ja pohtinut miten tietyt osat siitä tekisin itse, ja nyt vihdoin pääsin laittamaan kaiken tuon pohdinnan ja mähkimisen käyttöön. Minun ei siis tarvinnut miettiä, miten jonkin asian teen, vaan se tieto oli jo osittain valmiina olemassa ja minä vain... tein.

Olen mekkoon kovin tyytyväinen ja, jos se ei olisi täysin halki keskeltä edestä, uskaltaisin ehkä käyttää sitä myös jonain juhlavaatteena pahaa-aavistamattomien ihmisten seassa.

Kultaa!

Halusin kaikkien kultaisten osien olevan prikulleen saman värisiä, joten kaikki kultaiset osat on maalattu samalla kangasmaalilla. Kuvassa mekon miehustan yläreunaan tulevat kultareunukset. Kruunussa kangasmaali ei kuitenkaan pelannut kovin hyvin, koska worblapinnasta se lähti kuoriutumaan irti pienestäkin rasituksesta. Pelkäsin kovasti, mitä kruunulle käy matkalaukussa ja otin siksi maalin mukaan Japaniin. Pienillä vaurioilla selvittiin Japaniin, mutta takaisin päin laukut joutuivat kestämään niin paljon höykkyytystä, että tuhot olivat paljon suuremmat ja tuo maalipurkki oli myös auennut siinä rytäkässä (oli onneksi pussissa hyvin suojassa).

Ennen kuin hyppään epäkankaisten osien selostukseen, esittelen osat, jotka unohdan aina eli hihat.

Höpö

Olen jopa niin hyvin muistanut, nämä hihat jopa tekovaiheessa, että yhtään kuvaa niistä ei tämän enempää ole. Alkuun mietin, että miten pirussa kaavoitan nämä hihat, mutta sitten muistin, että minulla on hyvä käden muotoa mukailevan hihan kaava. Jee jee! Sitä käytin pohjana ja lopulta tämä olikin ihan naurettavan helppo kaavoittaa.

Kruunu kuuluu näihin vuosia pohdituttaneisiin osiin puvussa. Myös materiaalit ja niiden käyttö on laajentunut vuosien varrella, joten ei hirveästi enää tässä vaiheessa tarvinnut vaivata päätä tekniikan suhteen.

Absurdius jatkuu vahvana,

Ohuen ohut, valkoinen softis sai päälleen paksumman harmaan softiskehyksen ja koko härpäke päälleen mustan worblan. Tein mustasta worblasta myös pannan, johon kruunu kiinnittyy, tavallisen hiuspannan päälle. Sileämpää pintaa tavoittelin erikeepperi+vesi-litkulla, mutta juuri tuo saatttoi olla se syy, miksi kultaisesta maalista ei tullut niin kestävä.

Kasat? Kukat? Juttujuttusydeemit?
Taustalla ensimmäinen ja hylätty versio.

Pantaan kuuluvat myös höyhen... kasat? kukat? korvien päällä, jotka ovat myös tehty softiksesta. Pohjana on softiskiekko, jonka päälle on vain kasattu pisaran muotoon leikattuja softispaloja, jotka on maalattu. Lopuksi lämmitin kukkia varovasti hiustenkuivaajalla, että voisin taivuttaa höyhenet oikeaan muotoon ja suuntaan. (En käyttänyt kuumailmapuhallinta siksi, etten vain vahingossa anna niille liikaa lämpöä.)

Valmis panta ja peruukki.

Siivet tietenkin on tehty samaan tapaan softiksesta ja ne ovat puvun toinen kompromissi; tiesin, että muotoa ja kokoa tuskin pystyn siivistä ottamaan pois ilman, että se radikaalisti vaikuttaa puvun ulkonäköön, joten päätin tehdä ne mahdollisimman kestävinä ja kevyinä.

Muoto testissä.

Pohjana siivissä on retkipatja, koska se on hitusen ehkä kevyempää kuin EVA-muovi, mutta myös huomattavasti halvempaa. En halunnut tuhlata EVA:a näin isoihin osiin, kun muitakin vaihtoehtoja on olemassa.

Nämä siivet olivat yksi osa, joka minun oli tarkoitus kiinnittää korsettiin. Mietin ja pohdin vaikka mitä härveleitä, joilla saan ne kiinni itseeni ja pysymään oikeassa muodossa. Lopulta retkipatjasta sai toimivan muodon vain tekemällä siihen vekit ja painoa oli niin vähän, että pystyin kiinnittämään nämä suoraan sotahameeseen.

Muodokas siipelöinen

Päällystin retkipatjapohjat mustalla puuvillakankaalla. Kankaan tarkoitus oli säilyttää pohjan muoto paremmin kuumuudessa, vähentää maalattavaa pinta-alaa ja antaa parempi tarttumispohja höyheniä liimatessa sekä lopulliset kiinnikkeet oli helppo ommella kankaaseen. Ompelin vain pohjan muotoisen mustan pussin jonka sisään tungin ja liimasin retkipatjapohjan.

En enää edes muista montako sulkaa tein... tässä ehkä yhden siiven verran.

Kokeilin ja testailin erikokoisten sulkien yhdistelmiä ensin vai paperilla, kunnes osasin suurin piirtein määrittää montako ja minkä kokoisia sulkaa tarvitsen siipiin. Eri väriset osat siivistä tein eri värisillä softiksilla, mutta lopulta kuitenkin kaikki sulat on maalattu oikean värisiksi. Tiesin, ettei minulla ole aikaa maalata sulkia kovin kummoisella tavalla. Halusin sulkiin kuitenkin vähän enemmän eloa ja ilmettä, joten leikkelin niihin pieniä lovia sulkamaisuuden hakemiseksi.

Tätähän löytyy siis edelleen jostakin aina välillä.

Sitten se kompromissi osa.

Sniff

Itse olisin pitänyt enemmän tuosta ilmavasta ja pörheästä tavasta kiinnittää sulat (ylempi), mutta totesin, että sulat menevät matkalaukussa tuhanne mutkalle ja ruttuun, jos jätän ne tuolla tavalla. Siksi päädyin lopulta liimaamaan sulat aivan pohjan myötäisesti (alempi). Hyvänä puolena tässä oli se, että sulkien välistä ei pääse pilkistämään mustaa pohjaa.

Testi kartongilla

Siipiin kuuluvat tietenkin myös pitkät lenninsulat, jotka törröttävät taakse päin. Tiesin heti alussa, että ne tulisin tekemään irrotettavina. Niiden pohjana käytin tällä kertaa EVA-muovia, koska ne piti pystyä hiomaan oikeaan muotoon ja niiden piti yksinään pitää muotonsa hyvin.

Siinä lötköttää.

Kolme sulkaa per siipi, jotka hiottiin pyöreäreunaisiksi ja liimattiin yhteen ennen maalausta. Ne kiinnittyvät muuhun siipeen tarranauhalla, joka on liimattu varsinaisen siiven sisäpuolelle ja jää piiloon mekon helman taakse.

Japanissa näille kävi vähän hassusti: Gwendolyn oli minulla päällä ainoastaan Osun paraatissa, jossa yllättäen minulla itselläni ei ollut kuumuuden kanssa mitään hätää. Paraatin jälkeen huomasin, että nämä lenninsulat olivat taipuneet mutkalle kuumuudessa. Hotellille palatessa ne olivat vielä lötköt ja onneksi ne kuitenkin suoristuivat ilman, että maalipinta kärsi mitenkään.

Tämä puku oli muutenkin pieni testikierros EVA-muoville. Kenkiä lukuunottamatta kaikki panssariosat on tehty EVA-muovista. Olen jo pitkään halunnut kokeilla sitä kunnolla, mutta materiaalin saatavuus ja kunnollisen projektin puuttuminen ovat estelleet.

:(

Pohjaksi kaikille panssariasioille tein hassut lahkeet, jotka ovat puuvillaa aina nilkasta polveen, etti muovi hankaa ihoa käytössä. Yläosa lahkeista on sisäpuolelta puuvillaa ja keinonahkaa ulkopuolelta.

Jouduin aloittamaan panssariosat kaikkein vaikeimmista, sääristä, koska kaikki muut panssarit rakentuvat niiden päälle. Tein säärestäni elmukelmukaavan ja sen mukaan kaavoitin sääripanssarit. Tulevaisuudessa kenties teen nämä osat kokonaan alusta ja paremmilla kiinnityksillä. Ehkä jopa täysin eri materiaalista.

Japanin päässä matkan ajan jalkani olivat hyvin turvonneet. En tiedä miksi näin oli, mutta paraatipäivänä sääripanssarit eivät meinanneet mennä kiinni ollenkaan, koska nilkkani ja sääreni olivat niin paksut turvotuksesta. Tämä siis jarkui koko reissun ajan ja vasta Suomessa turvotus laski.

Takaisin kotona, mutta edelleen turvoksissa. En omista nilkkoja.

Reisipanssarit eivät olleet yhtään niin tuskaiset tehdä. Ovathan ne muodoltaan jo paljon yksinkertaisemmat. Tein niistä ensin pahviset mallit, joita käytin lopulta myös kaavoina, leikkasin pohjat EVA-muovista ja kohokuviot softiksesta. Lopuksi muotoillin ne kaareviksi kuumailmapuhaltimen kanssa.

Tän tä dää!

Teippikyhäelmät

Kun muoto ja koko olivat kohdillaan liimasin osan osista kiinni toisiinsa ennen pintakäsittelyä. Pintakäsittelyn tein kumi-spraylla, mikä oli ihan mielenkiintoista. Hirveästi minua kuumotti, että tuleeko pinnasta liian epätasainen ja möhlinkö koko homman, mutta onneksi mitään suurempia havereita ei tapahtunut.

Siellä lojuvat

Huonona puolena kumi-sprayssä on se, etten voi käyttää sitä missään kotona. Keväällä ja alkukesästä, aina tilaisuuden tullen, matkasin mummun luokse maalle ja valtasin autotallin myrkkykammiokseni. Kylmällä kelillä tuli myös huomattua se, että ilman lämpötila vaikuttaa kovasti lopullisen käsitellyn pinnan tasaisuuteen. Viileässä osa kumista alkoi jähmettyä jo kosketuksesta ilman kanssa.

Myöskin tämän aineen kanssa työskentely vaatii kunnollisen hengityssuojaimen, koska siitä pääsevät kaasut ovat oikeasti myrkyllisiä.

Käsitellyt ja jähmettyneet palat odottamassa maalausta.

Kumi-spray sai päälleen lopulta tavallisen spray-maalin. Yritin myös patinoida panssareita akryylimaaleilla parhaani mukaan, mutta olin ehkä silti liian hellä.

Maalauksen jälkeen viimeiset osat liimattiin yhteen ja niihin lisättiin kiinnitysremmit. Panssareissa ei ole mitään muita kiinnikkeitä kuin reffeissä näkyvät remmit, jotka kiinnittyvät sukka-lahje-asioihin ja viimeisenä varmistuksena yhdet pienet hakaset kummankin panssarin yläosassa. Olin positiivisesti yllättynyt, etteivät nämä oikesti edes olisivat tarvinneet noiden remmien lisäksi mitään muita kiinnikkeitä.

Vas. patinoimatta ja oik. eka kierros patinointia

Kengät puolestaan on kasattu vähän erillä tyylillä. Pohjakenkänä minulla oli matala korkokenkä, jonka päälle tein Lycrasta sukan, jonka liimasin kiinni kenkään. Elmukelmukaavaa jälleen hyödyntäen tein kengän päälle tulevista panssareista paperikaavat (huomatkaa kuvassa yksi paperikaavoista on väärin päin hubs).

Jutskuja

Paperikaavojen pohjalta tein ensimmäisen proton softiksesta, jota fiksailin ja yritin saada näyttämään oikealta. Samalla piti pohtia, että millä näkymättömällä ilveellä saan osan osista kiinnitettyä kenkään niin, että saan vielä jakankin sisään kenkään. No, nämä kengät lopulta lähtivät Japaniin keskeneräisinä, koska halusin käyttää viimeisen viikon ennen lähtöä johonkin muuhun kuin pukujen väsäämiseen.

Panssarit kengän päälle valmistuivat softiksesta, jonka päällystin hyvin joustavalla ja ohuella keinonahalla. Lopuksi maalasin keinonahan kangasmaaleilla oikean sävyiseksi. Tähän loppuun vielä kuva hikisestä jalastani paraatin jälkeen, missä näkyy keskeneräiset panssariosat edes jotenkin.

Hyvin pysyi ehjänä, mutta hiki hommista tarinaa kenties joskus myöhemmin.

Sitten ehkä yksi jännittävimmistä työmaista tässä puvussa eli peruukki.

Sanon tämän asian tässä ja nyt saman tien ääneen; minä vihaan peruukkien liimaamista! Se ällöttää ja kuvottaa minua hyvin paljon. Jos jonkin asian voi saavuttaa millä tahansa muulla keinolla kuin liimaamalla, pyrin tekemään niin. Muussakin kuin peruukeissa, mutta varsinkin peruukeissa. Halaun pystyä pesemään pukujeni osia mukaan luettuina peruukkit, ja liimattavat osat yleensä rajoittavat pesemistä.

Siinä. Se on pois systeemistä.

Eli tässä tulee esittely kasasta liimaa.

Oli ehkä aikakin.

Ihan alkuun tein omasta päästäni vedoksen teipillä ja elmukelmulla, jonka sitten osittain täytin ja kiinnitin yhteen pienistä peruukkipäistäni. Minulla on siis isompikin peruukkipää olemassa, mutta se on isompi kuin oma pääni, joten se ei tähän projektiin sopinut.

Alex Coscraftilta

Opettelin jossain välissä huvikseni letittämään peruukin nutturalle ja pohdin voisinko hyödyntää tuota tekniikkaa tässä kampauksessa. Kuitenkin tuo letitystyyli oli hieman liian työläs eikä näyttänyt siltä, miltä Gwendolynin nuttura näyttää, joten nope. Jouduin siis ensimmäistä kertaa stubbaamaan peruukin.

Kaivelin ponnaritutoriaaleja ja stalkkasin ahkerasti Anniilaughin peruukkikuvia Twitterissä ennen kuin lähdin taklaamaan tätä hirvitystä. Katselin myös jonkin verran tämän tutoriaalin kuvia osviitaksi.

Pohjana minulla oli aivan tavallinen peruukki. Tiedän, että valmiita poninhäntäperuukkeja myydään myös. En kuitenkaan halunnut käyttää sellaista, koska voin villisti veikata, että sellainen olisi minulle aivan liian iso. Pääni on pieni.

Ahostaaaaa!

Pikkuhiljaa liimasin kerroksia kuitua pienelle poninhännälle. Välistä leikkasin ylimääräiset kuidut pois ja liimasin nysän tiiviiksi tapiksi. Liimana käytin Erikeepperiä, koska sitä oli helppo levittää sormin tai siveltimellä sekä siksi, että se on vesiliukoinen. Ylijäämäkuidusta tein myös uusia kuitunauhoja, joita ompelin myös peruukkiin. Tämä vei ihan tuhottomasti aikaa. Senkin lisäksi, että välistä en koskenut koko peruukiin kuukauteen.

Tällanen systeemi.

Olen joskus kehittänyt tällaisen peruukinmuokkausviritelmän tuolista, harjanvarresta ja peruukkipäästä. Tämän peruukin kanssa se osoittautui hyvin toimivaksi väkerrelmäksi. Peruukki on tarpeeksi korkealla, että lattialla seistessäni ylsin ja näin hyvin sen alaosiin. Sitten kun nousin tuolille seisomaan, niin oli helppo käsitellä peruukin päälakea ja yläosia. Peruukkipäätä tai peruukkia ei tarvinnut pyöritellä tai liikutella juuri ollenkaan. Lisäksi vekotinta pystyi helposti siirtelemään paikasta toiseen tarvittaessa.

Siistimistä

Kun stubbaus alkoi olla loppusuoralla, ompelin vielä kuitunauhoja sen verran peruukin reunoihin ja ohimolle, että lopputulos näyttäisi edes jotenkin siistiltä ja piilottaisi peruukin rakenteet mahdollisimman hyvin. Sitten liimasin vielä nämä lisätyt kuidut ponnarille.

Stubattu liimahirviö ja nuttura kiinnitettynä.

Itse nutturan tein erillisenä osana. Pohjana käytin worblaa, johon tein muodon puolikkaan styrokspallon avulla. Worbla sai päälleen maalin ja ylijäämäkuidusta tein siihen ensin "korinpohjakuvion" liimaamalla kuituja ristiin rastiin puolipallon päälle. Lopuksi liimasin kuituletin koko hommelin reunaan. Sitten kiinnitin itse nutturan liimaamalla sen kiinni peruukkiin.

Worbla-kupuun tein vielä loven, josta oli helpompi sujauttaa letin päät kuvun sisälle piiloon.

Peruukin etutukka on myös yksi kompromissi. En mitenkään voinut olla varma siitä, että kestääkö yksikään peruukki matkan Japaniin, joten päätin leikata etuhiukset vain suoraksi ja jättää ne sen kummemmin stailaamatta. Stailasin kuitenkin peruukin niin, että mahdollisesti sitä voisi käyttää myös ilman kruunupantaa. Ajatukseni taustalla oli se, että näin siitä varmasti tulee siistin näköinen.

Tämmöinen siitä tuli.

Peruukista tuli lopulta vähän liian iso. Pingoitin sen hieman isoksi, joten nyt tarvittaessa voin vetää peruukin päähäni kuin pipon. Muutoin olen semityytyväinen tähän, vaikka ei se sytyttänyt rakkautta liimattuihin peruukeihin sen enempää. Ne ovat hienoja, mutta edelleen ällöjä.

Surukseni joudun kertomaan, ettei minulla ole yhtään kunnollista kuvaa Gwendolynistä. Osa WCS-kuvista on ilmeisesti edelleen kadoksissa jossain maailmalla, joten en ole edes ite nähnyt kunnolla tätä pukua päälläni. Tarkoitukseni on kuitenkin korjailla ja viimeistellä puku jotain tapahtumaa varten. Mihin? Sitä en vielä tiedä. 

Viimeinen testi ennen lähtöä.

Toivottavasti tämä ei ollut niiiiiiiiiiiin hirmuisen pitkä merkintä. En osannut jaotella asioita, joten tässä ne nyt ovat yhdessä läjässä.

Uusia juttuja on aloitettu ja parissa pikkutapahtumassakin käyty, ja niistä pitäisi vähän kirjoitella. Yritän kasata ajatuksiani.

Fukka kiittää.

PS: Syvästi pyydän anteeksi, jos tekstissä on enemmän kirjoitusvirheitä kuin normaalisti. Jotenkin kaikki taivutukset ja ng-äänteet olivat ihan hukassa tätä kirjoittaessa. Kyllä, suomi on äidin kieleni.