Tuskani värien kanssa

 Hei taas!

Edelleen elämme elämää koronan määrittämällä tavalla (tai ainakin toivon, että kaikki näin tekisivät) eikä siksi hirveästi ole tapahtumia tai muita kokoontumisia cosplayn saralla hirveästi ollut. Pukujen tekeminenkin on omalla kohdallani hieman paikallaan junnaavaa tällä hetkellä, koska teen kokeiluja ja testejä toisensa perään. Tietenkin totuttelu uuteen elämänrytmiin on myös osasyynä. Huoh.

No, jotain on sentään touhuttu. Tämän hetken projekteista kertoilen sitten, kun niistä on vähänn enemmän kerrottavaa. Useampaa pukua on kuitenkin tullut kuvattua tässä kuluneiden kuukausien aikana, joten kertoilen hieman siitä.

Hyppelin kesällä jälleen mummun pusikoihin pukuni kanssa, kun Gwendolyn pääsi toista kertaa koskaan päälle. Tämä oli lähes kokonaan ex tempore -idea, joka lopulta päättyikin lyhyeen, kun sade yllätti toden teolla.

Kuvasi Kide

Gwendolyn ei siis ole päässyt päälle sitten Japanin, koska noh... monesta syystä. Puvussa on paljon osia, jotka pitäisi korjata, mutta en ole jaksanut. Vähän harmittaa nyt myös se, että puku on tällä hetkellä iso, eikä siksi istu enää kunnolla päälle. Istuvuuden korjaaminen olisi ihan oma työmaansa, jos ikinä siihen jaksan ryhtyä. Yritän kaivella motivaationi jostain syövereistä jossain välissä, että saisin puvun kuntoon. Gwendolyn on kuitenkin syönyt jo tässä vaiheessa paljon vaivaa, aikaa ja resursseja, joten olisi tosi sääli, etten ikinä pääsisi käyttämään sitä missään tapahtumassa tai kunnolla kuvattavana. Olisi myös ihan kiva, jos pukuun olisi tyytyväinen.

Kuvasi Kide

On myös ollut haaste käyttää nämä kuvat kuvanmuokkauksen läpi, koska tietokoneen näytön värit heittävät härän pyllyä. Jostain syystä edes värien uudelleen määritys ja kalibrointi ei ole kokonaan korjannut asiaa. Nyt ollaan jo paremmassa tilassa, mutta jostain syystä näissä Gwendolynin kuvissa ongelma näyttäytyy kaikista eniten.

Sitten vähän tuoreempaa settiä. wooditus ja minä ruokimme pahinta cospaly nälkää Halloweenin alla sillä, että kuvasimme jokusta asua. Pohdinnassa oli kuvata ihan ulkona ja miljöössä, mutta keli ei ollut ystävä, joten tyydyimme sisätiloihin. Minä olen pikkuhiljaa haalinut kasaan tarpeita pienoisen amatööri-kyny-studion rakentamiseen (kiitos TikTok ja korona), joten päädyimme hyödyntämään sitä.

Lavasteissä käytettyjä kankaita, pari jalkalamppua ja lakana + woodi ja älytön määrä roinaa.

Omasta komerostani löytyy kyllä hahmoja, joita haluaisin kuvata, mutta hieman piti miettiä, että keille tällainen kynystudio mahdollisesti sopii. Kohaku pääsi kuvattavaksi, koska hänestä ei juuri mitään kuvia ole ja hahmona sopii oikein hyvin studiomaisiin kuviin. Aamusta sitten meikkiä naamaan ja menoksi.

Saan vihdoinki vaihtaa tuonne komeron puolelle paremman kuvan Kohakun koko puvusta.
Kuvasi: woodi

Aikaisemmat meikit Kohakulla eivät ole olleet niin onnistuneet, joten kokeilin vähän erilaista tällä kerralla. Myös peruukki sai hitusen uudemman olemuksen, kun se piti muotoilla kokonaan uudestaan. Muuten oli jotenkin hirmu hyvä olo Kohakun vaatteissa. Ehkä puuttuva yletön stressi puvusta ja muusta oli asian takana kuka ties?

Oli jännittävää yrittää olla herkkä ja jokseenkin iloinen, kun yleensä tuppaan pukuilemaan kaheleita tai mutrusuita.
Kuvasi: woodi

Oli hirmu mukava olla taas puku päällä. Omat aikataulut ovat olleet hieman hektiset ja kiinnostukset vähän siellä täällä, joten tämä oli hyvä lomanollaus. Tapahtumia, kisoja ja ihmisiä on niin pirun ikävä tässä vaiheessa, että pienikin pyörähdys puvussa on taianomainen. Yhyy!

Toisena pukuna itselläni oli Keith, josta nyt ei ole olemassa oikestaan kuvan kuvaa (itseottamiani kuvia en laske). Keith pääsi myös päälle koko komeudessan ensimmäistä kertaa, koska enhän ole poikaa päässyt käyttämään missään.

Keithkin saa nyt tällasen puvunesittely kuvan.
Kuvasi: woodi

Avaruusaluksia ja -asemia ei täällä kovinkaan viuhu, joten pojalle hyvin kelpaa kynystudio. Keith on mukava ja rento pukuna, joten ihan odotan sitä, että poika pääsee jonnekkin tapahtumaan joskus. Ainoa asia, joka vaatii hieman korjausta ovat kengät, jotka pitemmässä käytössä alkoivat hieman hiertää.

Kerrankin ase, joka on oikesti osa pukua.
Kuvasi: woodi

Kuvanmuokkauksen väriongelma ei ole hävinnyt mihinkään ja Keithin kuvat tuottavatkin hieman haastetta. Ongelma näkyy eniten kuvien sinisyydessä ja, koska oli hyvä idea kuvata Keithiä liilan valon alla, ovat värit mitä sattuu ainakin minun puhelimeni näytöllä. En nyt oikein tiedä, että kumpaan näyttöön sitä pitäisi uskoa; tietokoneen vai kännykän?

Yhden vanhuspuvun vedin ylleni myös; Haurun. Haurua on kuvattu joskus ja woodi on kanssani leikkinyt myös pariskuntaa Sophiena, mutta en ole koskaan ollut ihan hirveän tyytyväinen kuviin. Millon missäkin takki tai jokin muu on ollut huonosti tai naamani vailla ilmettä.

Sain vähän päivittää meikkejä.
Kuvasi: woodi

Hitusen oli ilmassa taas lahnanaamaisuutta, mutta onneksi Hauru voi olla myös vaan nätti ja fab. Kaikista kolmesta puvusta Keith oli ehdottomasti vaikein kuvata, koska hän edustaa juuri sitä mutrusuuosastoa, jonne aina välillä harhaudun. Hauru oli naamasta huolimatta ihana.

Kuvasi: woodi

Värivalot, joita käytimme kuvattaessa, ovat antaneet minulle suurta iloa. Paljon niiden ja kuvaamisen kanssa on opettelua vielä, mutta niillä on hauska leikkiä. Haurunkin kohdalla testailimme suunilleen kaikki vaihtoehdot läpi. Siinä näki hyvin, miten valon väri vaikuttaa niin suuresti tunnelmaan ja muun muassa siihen näyttääkö ihminen elävältä vai kuolleelta.

Minä jatkan tuskailua kuvanmuokkauksen kanssa, mutta olen hyvin iloinen, että minulla on taas uutta materiaalia harjoitteluun. Tuntuu vain taas siltä, että intoa ja tarmokkuutta olisi, mutta ei aikaa. Onneksi tässä ollaan taas siinä tilanteessa, ettei voi nähdä ketään tai mennä mihinkään. Ehkä sillon ehtii tehdä jotain...

Fukka kiittää!

PS: Mopo karkasi ja syöksyin pää edellä hartsin valamisen maailmaan ihan uudella tavalla. Postiluukku kolisi, kun sisään vyöryi hirmuinen määrä kaikkea uutta ja jännää hartsisälää.