Sama tyttö toistamiseen

Moi moi!

WCS-seikkailu on takana ja yritän nyt kirjoitella alta pois kaikkea sitä, mitä ei ole täällä kerennyt kertoa ennen reissua. Kerron kuitenkin tähän väliin sen, että palo pukuja kohtaan ei ole mitenkään hiipunut. En saanut cosplay-ähkyä, josta minua varoiteltiin, vaan päin vastoin; nyt olen irti kaikista lupauksista ja suunnitelmista. Haluan vain tehtä uusia pukuja ja uusia esityksiä, mutta yritän pitää edes jonkinmoisen tauon ennen seuraavaa projektia. Tässä on monta vuotta (ja varsinkin tämä viimeisin vuosi) tanssittu WCS:n pillin mukaan, joten pieni hengähdystuokio on paikallaan.

Tässä merkinnässä tulen kertomaan Sanin, eli WCS-finaalipukuni, valmistusprosessista. Olen tehnyt Sanin jo kerran aikaisemmin vuonna 2011, joten taas pääsin selkeästi näkeään oman kehitykseni tämän harrastuksen parissa.

Kuvasi Kis

Finaalipuvut meille valikoituivat sen perusteella, että mille hahmoille pystyisimme luomaan mielekkään esityksen. San ja Ashitaka ovat olleet meillä suunniteilla jo monta vuotta. Minulla oli myös esitysidea olemassa, johon San ja Ashitaka sopivat (idea kävi kuitenkin lopulta melkoisen myllyn läpi ennen lavalle päätymistä), joten lopulta päädyimme heihin.

Eka osa jee!

Aloitin Sanin mekon ihan ensimmäisenä. Olin hyvin tarkka materiaaleista, joita halusin käyttää, joten ostin valkoisen pellavakankaan, jonka ompelin mekoksi ja sen jälkeen värjäsin. Halusin käyttää mahdollisimman luonnonmukaisia materiaaleja, koska San asuu metsässä ja koko elokuva sijoittuu ympäristöön, jossa teollistuminen on vasta aluillaan. Yhtenä syynä oli myös tietenkin se, että luonnonmateriaalit hengittävät paljon paremmin kuin keinokuidut.

Mononoke Hime on elokuvana taas tapauksia, joissa vaatteiden toimivuus ei ole tästä maailmasta; Sanin mekon helma ei näytä elokuvassa kellotetulta, mutta välillä siinä on niin paljon volyymia, että ainoa tapa saavuttaa tuo volyymi on kellotus. Kiitos taas 2D. Tämä taas toi mukaa ylimääräisiä saumoja...

Värjäystestejä ja lopullinen mekko.

Saatte kuvan mekon sisärakenteista, koska halusin esitellä niitä WCS-tuomaristolle, mutta teknisten ongelmien takia en tiedä näkikö niitä koskaan kukaan. Tästä lisää sitten WCS-seikkailumerkinnän yhteydessä. Kuitenkin mekon mallista tuli tosi mukava ja kiva. Ajattelin tehdä toisen mekon ihan arkikäyttöön samoilla kaavoilla.

Sisusrakenteet.

Hauskin ja rentouttavin osa tässä puvussa oli varmasti helman repiminen. Tai no, alkuun meinasi jännittää, mutta sitten, kun sain ideasta kiinni, nautin täysin. Helma on siis leikattu ns. oikeaan pituuteen ja "muotoon", minkä jälkeen kankaan reuna on kulutettu pienillä lovilla ja repimisellä. Lopuksi helma on viimeistelty kangasliimalla mekon sisäpuolelta, ettei helma kuitenkaan lähde oikeasti liestymään ja hajoamaan. Ja että voin nakata koko mekon pesukoneeseen.

Ompelin oikean mitan kohdalle valkoisen langan ja piirsin repeämät kangasliidulla ennen kuin leikkasin helman.

Pieniä viistoja leikkauksia ensin yhteen suuntaan ja sen jälkee toiseen suuntaan, minkä jälkeen vain nyhdin sormilla ja kynsillä helman risaisemmaksi.

Leikelty ja nyhdetty. Tämän jälkeen huolittelu liimalla.
Ja kuten huomata saattaa, väri heittää härän pyllyä joka kuvassa.

Valkoinen liivi ei ollut mitenkään erikoinen. Tein sen kaksinkertaisena kahdesta hieman erilaisesta kankaasta. Kankaiden kudoksen tiheydessä ja värissä oli pienen pieni ero ja pähkäilin pitkään kummasta tulisi oikea puoli. Ero oli niin huimaava, että lopulta Tokyo Roundilla liivi oli ns. väärin päin päällä :D

Tein liivistä jopa koeversion, koska halusin toteuttaa sen ilman leikkaussaumoja ja muotolaskoksia. Tämä tietenkin tarkoitti sitä, etten mitenkään saisi siitä niin ihonmyötäistä kuin elokuvassa. Ainakin omasta mielestäni olisi hupsua, että San juoksentelee ympäri metsää jossain makkarankuoressa. Pohdin myös materiaalivalintoja; joissain kohdissa elokuvaa liivi näyttää karvaiselta ja joissain ei. Lopulta päädyin puuvillakankaisiin, koska ne ovat luonnonkuitua ja niita pystyi kuluttamaan ja repimään ilman, että koko kangas hajoaa käsiin käytössä tai pesussa.

Lähes valmis liivi.

Yksi lempiosistani tässä puvussa ovat korvakorut. Ensimmäisessä versiossa korvikset olivat ehkä kynyimmät ikinä, joten nyt halusin panostaa niihin kunnolla. Korvikset ovat lähestulkoon kokonaan Fimo Light -massaa. Kokeilin alkuun tehdä niitä onttoina valkoisesta worblasta, mutta sain dumpata koko idean aika äkkiä.

Epämääräisiä lätysköitä.

Tein massasta suunnilleen oikean kokoisia lätysköjä, jotka kuivumisen jälkeen liimasin yhteen, täytin raot ja reijät ja lopuksi hioin oikeaan muotoon. Sahasin molempiin valmiisiin kiekkoihin lovet, joihi upotin rippukorvakorujen koukun. Kiinnitin koukun ja sinetöin muutenkin ylimääräisen tilan lovessa jämä-worblalla.

Siellä semmonen.

Päätin tehdä korut oikeina korvakoruina vain siksi, että tiedän korvanlehtieni kestävän jonkun verran painoa. Ontot ja kevyet korvikset olisivat olleet ihanteeliset, mutta ei. Yksi päivä nämä korvissa on ihan ok, mutta kaksi päivää alkaa jo tuntua. Varsinkin illan puolella.

Ta daaa!

Elokuvassa Sanin korvikset välkehtivät ja kiiltävät ihanasti, ja halusin jotenkin saada aikaan tuon kiillon. Maalasin ensin pohjan ihan vain valkoiseksi ja päälle suihkuttelin kiiltävän spray-lakan. Lakka kiilsi kyllä, mutta jo kaksi kerrosta lakkaa muutti korvisten värin kellertäväksi. Sain jonkun kerran hioa ja maalailla korviksia uusiksi, että olin lopputulokseen edes jotenkin tyytyväinen. En saavuttanut aivan sitä kiiltoa, jota tavoittelin, ja jos koskaan tulen löytämään sopivan kauniin valkoisen helmiäismaalin, maalaan nämä uudestaan.

Seuraava askartelupaskarteluprojekti oli Sanin hammaskaulakoru. En edes lähtenyt etsimään sopivia helmiä, vaan saman tien päätin, että teen helmet (taas) itse. Nämä sentään olivat suhteellisen halppoja ja nopeita tehdä.

Rullaati rullaa vaan taas.

Pitemmät helmet tulivat kaulakoruun hampaiden väliin. Lyhyemmät taas tulivat hampaiden sisälle, ettei hampaisiin tarvinnut porata reikiä ollenkaan. Hammashelmet saivat päälleen kuoren ja muodon foliosta, minkä päälle muovailin varsinaisen hampaan Paperclaystä. Folion tarkoitus oli keventää painoa, autta muodon pysymisessä ja säästää arvokasta Paperclayta.

Tämmöisiä pötkylöitä.

Sitten, kun hampaita oli tarpeeksi, niin piti aloittaa hio-paikkaa-ruljanssi. Kuitenkin, koska kuvittelen päässäni korun pötkylät hampaiksi, en ollut niin pilkun päälle siitä, että tuleeko hampaista aivan saman näköisiä. Hampaat harvoin tuppaavat näyttämään ihan prikulleen samalta.

Lähes valmis. Hampaista puuttuu vielä maali ja lakka.

Sekä helmet että hampaat saivat maalit päällensä. Yritin hieman patinoida ja muutenkin maalata hampaita vähän epätasaisesti, että ne näyttäisivät edes jotenkin orgaanisilta. En tiedä miten se onnistui ¯\_(ツ)_/¯

Lakka, jota käytin helmiin ja hampaisiin alkoi kuitenkin käyttäytyä vähän hupsusti Japanissa. En tiedä johtuiko se lämmöstä tai kosteudesta vai aineesta itsestään, mutta lakan pinta muuttui oudon tahmaiseksi...

Möö!

Naamio oli yksi jännäkakka; se oli iso osa esitystä, mutta en ollut varma, millä mokoman saisi pysymään kunnolla päässä. Yritin tehdä siitä todella kevyen ja silti kestävän, mutta lopulta se painoi lähes yhtä paljon kuin naamio, jonka tein 2011 Darwi-massasta.

Pohjana käytin EVA-muovia, minkä voileipäsin kahden mustan worbla-levyn väliin. Näin sain hyvän ja tukevan pohjan kaikelle muulle. Myös naamion päällä mutkittelevat makkarat ovat mustan worblan jämiä.

Tötteröitä. Keskellä suu ja sivuilla silmät.

Tein suu- ja silmäaukkojen ympärille tulevat tötteröt irrallisina. Myös niissä pohjana oli rinkulat EVA:aa jotka voileipäsin mustalla worblalla, minkä jälkeen kasasin jämä-worblasta niiden päälle korkeutta ja muotoa. Tämä siksi, että pystyin vielä myöhemminkin lämmöllä muokkaamaan niiden muotoa naamioon sopiviksi. Kun tötteröt olivat jollain tasolla oikean muotoiset, tein naamiolle pintakäsittelyn spray-kitillä.

Siellä lojuvat. Korvat siellä kans.

Samaan syssyyn ja samalla tekniikalla tein myös karvareuhkaan tulevat korvat; EVA voileivättynä mustalla worblalla ja sitten taivuteltu oikeaan muotoon, pintakäsittely ja maali sekä lakka päälle.

Näissä ei mitään ihmeellistä.

Tein pintakäsittelyn naamiolle ja tötteröille erikseen, koska halusin kiinnittää silmiin ja suuhun tulevan mustan kankaan niiden väliin. Kangas siis estää sen, että oma naamani ei vilku naamion aukoista, vaan ne näyttävät vain pimeeiltä reijiltä. Halusin saada kankaan mahdollisimman hyvin piiloon myös naamion sisäpuolen siisteyden takia.

En voi hyvin.

Kangas on jotain muinaista nailonia, jota käytin jo ensimmäiseen Sanin naamioon. Näen siis kankaasta läpi, vaikka enimäkseen katselen maailmaa noiden pienten lovien, jotka ovat silmien alapuolella, läpi. Kun kangas oli liimattu paikalleen, liimasin myös pintakäsitellyt tötteröt naamioon.

Maalit ja eka kierros patinointia.

Olen hirveän huono tekemään patinointeja tai varjostuksia. Jos lähdekuvassa asia ei näytä nuhjuiselta, en jotenkin osaa lähteä tekemään omasta versiostani nuhjuista. Yritin vähän tökkiä itseäni tämän puvun kanssa, ja siksi lisäsinkin naamioon vielä enemmän patinaa tuon toisen kuvan jälkeen. Silti valkoista liiviä en tahtonut sotkea, koska elokuvassa siinä näkyy sotkuja vasta elokuvan loppupuolella, kun on vähän jo sodittu. Ja meidän esitys "sijoittuu" elokuvan alkupuolelle.

Naamioon ja korviin on porattu reijät, joista ne on ommeltu kiinni itse karvaviittaan. Viitassa ei ole kovinkaan mitään ihmeellistä... ja kaikki siitä otetut kuvat ovat vain karvakasoja, joista ei saa mitään selvää. Mut hei! Vuoritin koko roskan!

Reuhkan sisäpuoli.

Viitta ja huppu ovat kiinteästi kiinni toisissaan ja molemmissa on tosiaan vuoritus.

Karvakankaan kanssa kävi taas klassiset ja jouduin tilaamaan sen maailmalta. Olin jo katsonut eräästä netin kangaskaupasta sopivan kankaan, tilannut näytetilkut, mähkinyt ja tehnyt päätöksen, kun sitten tilaamisvaiheessa kangasta ei enää ollutkaan myynnissä. Juoksin ja kiersin kaikki mahdolliset kangaskaupat läpi, mutta mistään ei löytynyt minkäänlaista valkoista karvaa, joka olisi kelvannut. Viimeinen vaihtoehtoni oli eBay ja sormet sekä varpaat ristissä odotin sieltä kangasta tulevaksi. Onneksi kangas, joka lopulta saapui oli lähes täydellinen eikä edes mitenkään huonolaatuinen.

Suosikki osani koko puvusta ovat kengät, jotka onnistuivat paremmin kuin hyvin. Kengät tai oikeastaan tossut on tehty aivan kokonaan itse ilman mitään pohjaa tai tukirakennetta.

Kolme villasukkaa oli vähän liikaa, mutta tulipa kokeiltua.

Kaavat tossuihin syntyivät perinteisellä tuorekelmu+teippi-metodilla; jalkaan muutama sukka, kelmutus ja teippaus, minkä jälkeen piirtelin saumojen kohdat. Tein koevedoksen, jota saikin muokata aika lailla. Tossut ovat myös vuoritetut, ja juuri siksi minä tykkään niistä niin paljon; ei päälitikkauksia näkyvillä.

Materiaaliksi tossuihin valikoitui pellava ja nahka. Pellava jatkoi tätä luonnonmateriaalien teemaa (nahka myös) ja nahka pääsi tossujen pohjamateriaaliksi. Nyörit, joilla tossut on sidottu jalkoihin ovat puuvillaa.

Kerrankin minijaloista on jotain hyötyä.

Tossukat!

Fun fact: Tein worblasta muotin omista varpaistani sitä hätää, että jos joudun hirveästi muokkaaman tossujen kärkeä höyryttämällä tai käsin ompelemalla, niin voin tunkaista worbla-varpaat kengän sisälle ja pyöritellä niitä helposti käsissäni. Varpaille ei kuitenkaan tullut käyttöä.

Da Warbaat

Jaaaaaaaaaaaaa... murheenkryynitikari. Siis... näin yksinkertaiseksi asiaksi se vaati aivan liikaa tekemistä ja vääntämistä.

Minä siis olen tehnyt saman tikarin täysin vasurilla jo ensimmäisen Sanin tarpeistoon. Nyt tein sen muka niin näppärästi ja sujuvasti hetkessä, kunnes tajusin, että eihän se Sanin tikari oikeasti näytä yhtään samalta. Hakkasin päätä hetken seinään. Lähdin rakentmaan uutta tikaria kustun tikarin päälle. En tiedä, mikä aivoitus se oli, mutta lopputulos oli aivan hirveän ruma ja työjälki vielä hirveämpi. Hakkasin tikaria hetken lattiaan, kunnes se meni poikki. En todellakaan tiedä, mikä hapenpuute aivoillani on ollut tuona päivänä, kun onnistuin pissimään niinkin yksinkertaisen asian KAHDESTI!

No, pakko oli yrittää vielä kerran uudestaan.

Valitettavasti osa kuvista tuhouti osittain, joten laatu on suttu.

Lopullisen tikarin pohjaksi päätyivät (silloin, kun en ollut aivohalvauksen alaiseena) kartonki ja bambupuikot. Pinosin bambupuikkoja kartonkimuodon molemmin puolin, että sain kolmiulotteisen muodon alulle. Sitten liimasin päälle uudet palat kartonkia ja hyvin ohuen softiksen (valk. toinen kuvaa) vielä oranssin kartongin päälle. Koko hässäkkä sai päälleen mustan worblan ja kahva vielä lopulta vähän enemmän. Pintakäsittelynä jälleen spray-kitti, päälle maalit ja lakka. Lopuksi vielä kiedoin kahvan ympärille mustan kankaan, jonka liimasin ja ompelin käsin kiinni. Näin, hyvin simppeliä ja yksinkertaista.

Tässä vielä vertailun vuoksi kuva katkenneesta hirviöstä ja sen sisuksista vertailun vuoksi. Katsokaa aivopieruani.

I'm somewhat good at this I promise.

Tämä ei ollut ainut asia, mikä ei mennyt ihan niin kuin Strömsössä. Sanilla on päässään ja käsivarsissaan höpsöt remmit. Voisi luulla, että ne ovat mustat, mutta ha haa! Ei! Ne ovat siniset! Kokeilin vähän vaikka ja mitä, mistä voisin ne tehdä, mutta lopulta päädyin siihen, että kuminauha on paras vaihtoehto. Sitten alkoi valkoisen n. sentin levyisen kuminauhan metsästys, koska tummansinistä tuskin löytyy (Vahingossa löysin kirkkaansinistä... Vaalan sekatavarakaupasta. En ostanut, koska möö! Ihan väärän sävyinen!). Tarkoituksena oli värjätä nauha iDye Polyllä tummansiniseksi.

Valkoisen sentin levyisen kuminauhan löytäminen osoittautui hirmu vaikeaksi. Lopulta sitä kuitenkin löytyi. Enkä edes muista mistä (paitsi Vaalassa oli sitäkin).

Jännää!

Kattila laitettiin ruplattamaan ja kuminauha pääsi keittoon...

Miten meni? Noin niinku omasta mielestä?

Tässä vaiheessa sanoin, että: "Vidut! Mennään vanhoilla!" Käytin siis samoja mustia kuminauhoja, jotka olivat jo alkuperäisessä Sanissa.

Me yritimme kikkailla asioilla esityksessä! Nimittäin mustalla valolla eli siis UV-valolla. Harmiksemme efektit eivät toimineet lavalla, koska taustavalot olivat liian kirkkaat. Tiesimme jo alusta lähtien, että efekti ei välttämättä tule toimimaan lavalla, mutta halusimme kokeilla. Mm. Sanin naamion osia oli maalattu pimeässä hohtavilla maaleilla. Ehkä näillä voi joskus kenties vielä kikkailla jossain kuvauksissa ¯\_(ツ)_/¯

Teos: Pimeässä on vaikea ottaa kuvaa
Tekijä: Miä

Tässä oli Sanin oma kertomus. Katsotaan, mihin tartun seuraavana; onko luvassa Gwendolyniä, esityshölinää vai tarinoita WCS:stä. Sitä ei vielä kukaan tiedä!

Fukka kiittää!

Nollausta - Desucon 2019

Hii hoi!

Desuconista on vierähtänyt jo se reilu viikko. Aika ja energia on ollut muissa hommissa tässä välissä, mutta nyt vihdoin pääsen kirjoittamaan.

WCS-stressi/ahdistus/kuumotus/jännitys/yms. alkaa realisoitua ja hetken pohdin sitä, jätänkö Desun välistä kokonaan. Pieni henkireikä tähän väliin oli kuitenkin tarpeen, joten suuntasin Lahteen perjantaina.

Tämä auto-look oli sen verta hirveä, että se piti ikuistaa.

Edean vedin päälleni jo kotona, vaikka myöhemmin totesin, että olisihan perjantain voinut coneilla puvuittakin. Kuitenkin Edea oli päällä kaikesta huolimatta.

Avajaisiin emme tällä kertaa ehtineet, mutta perjantaina tuli sen verran käytyä ohjelmissa, että kävimme kuulemassa 'Cospaly-promootio Suomessa' -paneelia. Oli hyvin viihdyttävää kuulla siitä, kuinka tällainen työ toimii isommassa mittakaavassa ja kuinka paljon sille oikeasti on tässä maassa kysyntää. Mitään sen kummempia ylläreitä ei paneeli tarjonnut, mutta viihdyin hyvin ja olen nyt hieman enemmän informoitu asiasta.

Samaan aikaan toisessa salissa olisi pyörinyt ohjelma Fruits Basketista, jonka olisin myös halunnut käydä kuulemassa.

Elikot

Lauantaiaamu venyi pitemmäksi kuin yleensä, mikä johtuu vain ja ainoastaan siitä, että Desucon on ottanut käyttöönsä virtuaalisen paikkalippuvarauksen cosplay-kisoihin! Hip hei! Enää ei tarvitse olla syöksymässä tapahtumapaikalle aikaiseen ja sen tähden heräämässä vielä aikaisemmin. Olen tästä uudistuksesta hyvin iloinen. Toivon myös kovasti, että esim. Tracon saisi samanmoisen systeemin aikaiseksi...

Lauantai meni jotenkin hulinaksi muutenkin, kun ei tullut kovin käytyä ohjelmissa. Joitakin kiinnostavia ohjelmia olisi ollut tarjolla, mutta nekin jäivät väliin. Cosplay-kisat ja Erhu-konsertin alku tuli katsastettua.

La oli päällä Yuna, josta ei hirveästi tullut otettua kuvia.

Kisat olivat hyvin jepat. Eurocosplay-esityksissä näkyi muutama pinnalle noussut trendi monologien ja huulisynkka-esityksien muodossa. Jännittävää. EuroCosplayn osalta voittaja oli hyvin selkeä ja olen älyttömän iloinen, että Maija otti sen ensimmäisen askeleen ja lähti uudelle kirrokselle edustushommiin. Hyvä hyvä jee jee! Maija oli ihana ja onnea onnea onnea!

Hall-kisan keräämä kisaajamäärä oli huikea ja alkuun aivan unohdin, että kyseessä on aloittelijakisa. Olen edelleen sitä mieltä, että Desucon ei liene oikea paikka aloittelijakisalle, mutta olin positiivisesti yllättynyt kisan tasosta.

D&D kuumottelee ja lapsen piti saada ihka oikeat nopat.

Päivä meni hieman pallotessa, kun viihdytimme hauskaa japanilaista vierasta ja himmailimme. Jos en olisi ollut niin väsynyt, olisin ehkä jaksanut raahautua joihinkin ohjelmiinkin, mutta tällä kertaa näin.

Erhu-konsertti alkoi harmiksemme 15 minuuttia myöhässä. Maha huusi ruokaa, joten jouduimme lähtemään konsertista kesken kaiken. Siksi tuo myöhästyminen harmitti niin kovast, mutta se mitä kerkesimme kuulla oli ihanaa ja hienoa ja aaaaaaaaaaa! Tätä lisää kiitos!

Pihviveitseni oli kai sukua viidakkoveitselle!

Sunnuntai oli rennompi päivä jälleen kerran. Kävin yhdessä ohjelmassa 'Lumoavat teppelinaiset', joka käsitteli shintolaisia papittaria ja niiden sekä japanilaisen taikauskon esiintymistä animessa. Asia oli mielenkiintoinen, koska mikot (eli shintolaiset papittaret) ovat minulle hyvin tuttuja kuluttamistani sarjoista. Muutama ihan oikea asiavirhe luennolla kuitenkin tuli vastaan, mikä paljasti sen, että käsiteltyihn sarjoihin ei oltu välttämättä perehdytty niin syvällisesti. Viihdyin kuitenkin.

Hupsua tästä teki vielä sen, että Kimi no na wan Mitsuha, joka minulla oli sunnuntain pukuna, toimii myös mikon tehtävissä. Luennolla puhuttiin siitä, kuinka oikea ja realistinen miko-kuva ei kovin monesti päädy animeen asti. Mitsuha on oikein hyvä ja tuore esimerkki siitä, kuinka suhteellisen realistinen miko kuva näkyy. Kimi no na waa ei taidettu käsitellä luennolla ollenkaan.

Soffi kuvasi.

Mitsuha oli kiva ja rento puku. Vähän jännitin peruukin puolesta, mutta lopulta se oli todella mukava ja hyvä pitää päässä. Kirjoittelen Mitsuhasta vähän enemmän, kunhan kerkeän. Ihan hirveästihän asiaa ei ole, koska puku on niin yksinkertainen, mutta jotain sentään.

Lauantaina olo oli norsu, joten en edes yrittänyt ahtautua taidekujalle. Myyntipöytäsalin kävin pikapikaa kiertämässä, koska tiesin, mitä olin hakemassa. Sunnuntaina kuitenkin kiersin molempia vähän enmmän ja mukaan tarttui ihanuuksia.

Saalis!

Näin välikommenttina: kaipaan magneetteja, joita nykyään vähemmän näkee taidekujalla myynnissä. Vaikka kovasti haluaisin ostella printtejä ja avaimenperiä, tiedän, että en saa niitä mihinkään esille tai käyttöön, joten harvoin edes yritän katsella niitä sillä silmällä. Magneetit taas on suuri himoitsemisen kohteeni ja tavoitteeni on saada niitä suuri kokoelma jääkaapinoveen sekä muualle.

Sen kummempaa tai ihmeellisempää ei tällä kertaa ollut. Heti jo kotimatkalla ajatukset ja jännitys palasivat muihin pukuihin ja valmisteluihin. Siitä huolimatta, että moni tietenkin kyseli fiiliksiä ja sitä, millä mallilla hommat ovat, en hirveästi tapahtuman aikana miettinyt sitä, mitä kotona odottaa. Ja niin sen pitikin mennä. Tämä reissu oli tauko ja irtiotto ennen seuraavaa koitosta.

Kotimatkan välipysähdys jossain Limingan pelloilla.

Fukka kiittää!

PS: Tässä vaiheessa Japanin puvuista 4/5 on fiksailua vaille valmiina ja Japaniin saapumiseen kuukausi! AAAAAAAaaaaaa! APUVA! Nyt alkaa jänskättää ihan kunnolla!

Jotta näkyisin myös pimeässä

Juhuu!

Voi pojat! Tämä merkintä on odottanut julkaisua jo jonkin aikaa. Ei vain ole ollut kunnollista hetkeä saada asioita aikaiseksi. Nyt kuitenkin!

Paahdamme Rorunen kanssa pukuja ja muita WCS-jutskuja kasaan minkä kerkeämme. Nyt tulee asiaa yhden puvun tiimoilta, jota olen työstänyt hyvin innoissani.

Odin Spheren Gwendolyn

Odin Sphere on täynnä ihania hahmoja, mutta moni niistä on tähän asti jäänyt haikailun tasolle, koska en ole tuntenut taitotasoni olevan tarpeeksi hyvä niiden tekemiseen. Mercedes sai elämän vuonna 2016 WCS-karsintoja varten. Kai jotain itsevarmuutta olen siitä ja muista puvuista kartuttanut, koska tässä sitä ollaan; tekemässä yhtä ehdottomasti kuumottavimmista unelmapuvuista ikinä eli Gwendolynia.

Tässä merkinnässä en kuitenkaan mene vielä varsinaisesti puvun työstämiseen, vaan kerron Gwendolynin keihäästä. Olen yhtälailla haaveillut tuon kepukan tekemisestä vuosikaudet, joten lähes kaikki työtavat olivat jo päässä valmiina.

Kepukka-aineksia

Keppi on yksinkertainen ja sitä varten en joutunut ostamaankaan mitään muuta kuin yllä näkyvät tavarat. Kaikki muu löytyi jo kotoa.

Keihään rungoksi ostin aurausviitan, mikä huvitti minua paljon. Rungon täytyi olla kevyt, ontto ja helposti katkaistavissa/liitettävissä, koska omg! Gasp! Keihäs lähtee mukaan Japaniin. Muuten luultavasti olisin valinnut materiaaliksi puun, koska sillä olisin voinut välttää muutaman kommervenkin.

Mallailua

Työstämisen aloitin keihään Psypher-kivestä. Tein joitain laskelmia aseen mittasuhteista ja sen mukaan yhden (pienin) paperiversion kivestä. Ja koska nämä epätodelliset hahmot ovat välillä myös mittasuhteiltaan vähän erilaisia kuin minä, tein kaksi muuta paperista kiveä kokeeksi. Keskikokoinen osoittautui parhaaksi vaihtoehdoksi kaikin puolin.

Myös kiven tuli olla ontto ja kevyt, joten se syntyi muovikansiosta.

Kivi

Tein kaavat kiveen niin, että se koostuu kahdesta palasesta muovia, jotka on taiteltu kulmikkaaseen 3D-muotoon ja päällystetty/kasattu tavallisella kontaktimuovilla. En halunnut käyttää liimaa särmien yhdistämiseen, koska läpikuultava muovi olisi paljastanut epäsiistit liimaukset turhan hyvin. Tämä osoittautui hämmentävän kestäväksi kokonaisuudeksi, koska tuo kivi on pyörinyt ja seikkaillut vähän väliä missä sattuu eikä ole siitä kärsinyt sen kummemmin. Kivi on siis irrotettava.

Halusin kiven lähtevän irti tulevaisuutta varten, jotta saisin sen sisälle halutessani valon.

Suurta ja mahtavaa innovatiivisuutta!

Kivi on kiinni niinkin oivaltavalla tavalla, kuin pullonsuulla ja korkilla. Sahasin normaalista 0,5 litran muovipullosta suun irti (tämän jälkeen siitä ei enää saanut panttia takaisin) ja kiinnitin sen kiven alaosaan rautlangalla ja epoksiliimalla. Kokeilin ensin pelkkää liimaa, mutta se ei kestänyt pitemmän päälle rasitusta. Rautalankasysteemi oli kaikin puolin tukevampi ja kestävämpi. Korkin liimasin aurausviitan päähän myös epoksi liimalla. Sekään ei tahtonut kestää rasitusta, mutta uudelleen liimattuna ja worblalla vahvistettuna sekin pysyi lopulta paikallaan.

Kaikki muut osat keihäästä ovat suurimmaksi osin worblaa tai mustaa worblaa. Ainoana kinkkisenä puolena oli se, että aurausviitan muoviin ei tarttunut mikään worbla tai liima ollenkaan. Jouduin lopulta poraamaan kepin täyteen reikiä, joista vedin rautalankoja läpi. Rautalangat sidoin pieniksi lenkeiksi niihin kohtiin, joihin worblaosien tuli kiinnittyä. Näin Worballa oli jotain pohjaa, mihin tarttua.

Sirpin sisusrakenteet, että se pysyy ylipäänsä kiinni.

Keihään varressa on kuun sirpin muotoinen koriste, joka vaati myös rautalankavahvikkeet. Lisäksi sirpin pohjana on kartonki kaava, jonka päälle rakensi worblan jämäpaloista 3D-muodon. Myös musta tötterö sirpin päällä on valmistettu kartongista ja mustasta worblasta. Sirppiä ja keihään alapäässä olevaa tappia paikkailin ja tasoitin vielä paperclay-massalla.

Osina

Jotta keihäs olisi mahdollisimman helppo kuljettaa yhtään mihinkään. Sahasin sen vielä kolmeen osaan (+kivi). Osat kiinnittyvät toisiinsa katkaistuilla vesiputkien liittimillä. Katkaisemattomat liittimet olivat vähän turhan tiukkoja.

Tämän jälkeen keihäs sai päälleen spray-kittikerroksen jos toisenkin ennen maalausta.

Vaiheita

Maalina käytin metallin mustaa spray-maalia, joka osoittautui hyvin hyvin hyvin kiiltäväksi. Jopa liian kiiltäväksi omaan makuuni, mutta onneksi kiiltolakka himmensi kiiltävyyttä hieman. Heh. Ennen lakkausta yritin hieman maalata pieniä korostuksia, mutta maali on edelleen niin kiiltävä, että ne tuskin erottuvat mihinkään.

Se on valmis ja siel on valo!

Minun ei ollut tarkoitus tässä välissä rueta säätämään valojen kanssa, mutta eräs ilta kaivoin käyttämättömänä lojuneet LED-valovärmeet, jotka aikanaan tilasin Mercedeksen asetta varten (minkä materiaalit ovat edelleen olemassa), ja ryhdyin niillä leikkimään... Nyt keihäässä on siis valo. Aivan yksinkertaisuuden huippu, mutta katsotaan saanko edes mahdutettua isompaa systeemiä keihään sisälle (kaikki ne rautalankaviritelmät ovat nyt vähän sähköjohtojen tiellä). Jee!

Gwendolynin oli tarkoitus valmistua Desuconia varten, mutta päätin, että keskityn muihin pukuihin tässä välissä ja teen Gwendolynin rauhassa valmiiksi Japania varten sitten myöhemmin. Cosplannerin mukaan Gwendolynista on 84% valmiina, joten reippaasti voiton puolella ollaan. Puvun muista osista kirjoittelen sitten myöhemmin lisää.

Fukka kiittää!

PS: Lauantaille Gwendolynin sijaan Desuun lähtee mukaan Yuna, jota olen saanut kaivata ja ikävöidä tässä kesän ryömiessä lähemmäs. Olen hyvin innoissani. Perjantaina uskallan vetää Matron-Edean päälleni ja sunnuntaina olisi tarkoitus laittaa Uutuus-Mitsuha Kimi no Na wasta. Olen täpinöissäni. Hassua, miten pukuja voi olla ikävä...

Välietappi kaiken keskellä - Kummacon 2019

Moi!

Tässä on päivitys, johon ymppään kaksi asiaa samaan syssyyn. Saan vanhoja ja uudempia juttuja pois alta, vaikka yleensä yritän eritellä kaiken paremmin.

11.5.-12.5. järjestettiin jälleen Kummacon, jossa pyörähdin paikalla lauantaina. Ohjelmisto ei tarjonnut hirveästi mitään mielenkiintoista ja sunnuntai oli muutenkin äitienpäivä, joten se jäi välistä. Lopulta käteen jäi yksi luento ja cosplay-kisat. Ei siis hirveästi.

Arvoin pitkään, minkä puvun haluan laittaa. Jotain helppoa ja rentoa, joten puvuksi valikoitui uusi pikapuku, josta olen tainnut vain mainita täällä blogin puolella; Edea Kramer eli Matron.

Paras äiti; Edea Kramer
Kuvasi: Soffi

Edeasta enemmän merkinnän loppupuolella.

Kummacon järjestettiin tällä kertaa Kastellin Monitoimitalolla. Jonkun kerran olen kyseisessä rakennuksessa käynyt, ja tuolloin se on näyttänyt ja tuntunut ihan valtaisalta. Tällä kertaa kuitenkin se vaikutti ahtaalta ja ilma sisällä oli huono. Myyntipöydät oli sijoitettu heti pääaulaan sinne, minne mahtui, mikä aiheutti muutaman pullonkaulan. Jos tapahtumassa olisi ollut yhtään enemmän kävijöitä koko paikka olisi ollut aivan tukossa.

Tunsin itseni hyvin vanhaksi. Jotenkin enemmän kuin tämän tyyppisissä tapahtumissa yleensä. Hahmovalintani saattoi vaikuttaa asiaan; kun on tekeytynyt +35v. äiti-ihmiseksi, joka on 20 vuotta vanhasta pelistä, juoksevien lasten seassa, niin se voi tuntua.

Se ainokainen luento, jonka kävin kuulemassa oli Cosplayn ekologisuus. Odotin paljon, mutta petyin hieman. Luento käsitteli aihetta enemmän siltä kannalta, että mitkä asiat vaikuttavat, kun cosplay-puku tai muu muuttuu roskaksi, ja miten tätä voi kenties vähentää tai helpottaa. Kierrätetystä materiaalista puhuttiin paljon ja hävikin minimoimisesta, pukujen uudelleen myynnistä sekä lahjoittamisesta. Silti esimerkiksi tuotteiden tai tarvikkeiden netistä tilaamista ei käsitelty juuri mitenkään. Se taas on itselleni yksi ahdistavimmista aspekteista, johon ei aina voi itse vaikuttaa, tässä harrastuksessa.

Halusin vaan tunkea naaman täyteen meikkiä...

Sitten olivat cosplay-kisat. Kisat pidettiin koulun liikunta/juhlasalissa, jossa ei ollut varsinaisesti mitään lavaa tai rajattua aluetta, jossa kisa pyöri. Tuli vähän hassu olo, kun istuimme isossa urheilukatsomossa tujottamassa valtavaa salia. Kisasta itsestään jäi positiivinen fiilis. Mukana oli monenlaisia pukuja enkä itse edes lähtenyt arvailemaan voittajia. Tuomareita ei kuitenkaan koskaan esitelty yleisölle, mikä aina hankaa minua vähän vastakarvaan.

Sen kummoisempaa jännitystä ei ollut, enkä sitä odottanutkaan. Halusin laittaa puvun päälle, koska olen ehkä elänyt viime aikoina vähän liikaa cosplayn keskellä. Lip sync -taisto olisi kiinnostanut, mutta se meni ekologisuusluennon kanssa päällekkäin.

Se siitä Kummaconista ja nyt vähän vielä Edeasta.

Niille, jotka eivät ehkä tiedä: Edea on siis sama hahmo eri muodossa kuin se aikaisempi vähän prameampi Edea Final Fantasy VIII:sta.

Tämä Edea siis.
Kuvasi: Kis

Tarvitsin jonkin pienen nollausprojektin Frostin jälkeen ja vetäisin kasaan uuden Edean. Asu on todella yksinkertainen ja juuri sopiva siihen hetkeen. Myös TikTok toimi osittain innoittajana.

Tämä on ensimmäinen kerta, kun olen tehnyt samasta hahmosta useamman eri version. Toinen 'eka' oli myös se, että (nimenomaan tämä versio) on ensimmäinen hahmo listallani, jolla on lapsia. Sopi äitienpäivään. Tykkään välillä pohtia näitä hahmojeni eroavaisuuksia.

Kakkabolero, joka ei istunut yhtään.

Tein koko puvun jo aika päiviä sitten eikä minulla ollut mitään suunnitelmaa siitä, missä tai milloin tulen tätä käyttämään. Kummaconiin tämä sopi, koska mekosta tuli mukavin ikinä. Aion käyttää samaa kaavaa ja tehdä useamman näitä lisää.

Pienen mutkan matkaan toi bolero, jonka tein lopulta kahdesti. Ensimmäiseen versioon käytin valmiskaavaa, jonka toimivuus on kiinnostanut minua hyvin pitkän aikaa, joten päätin kokeilla sitä tähän. Epäilin ja lopulta olin oikeassa; bolero ei istunut yhtään ja jätti kainaloon hillittävät poimut. Hyllytin ensimmäisen vedoksen ja tein omat kaavat toista boleroa varten.

Fun fact: Piti Kummaconin aamuna lukea FFwikistä, minkä väriset silmät tällä Edealla on, koska siitä en löytänyt yhtään kuvaa.

Fukka kiittää!

PS: Hii! Hoo! Sain ensimmäisen setin käyntikortteja, jotka tilasin WCS-reissua varten. Tämä kuitenkin oli viallinen painos, joten odottelen tässä vielä toista parempaa lähetystä. Näitä sitten on!

Waaaaaa! Jotenkin tosi hassua, että mulla on käyntikortteja :D