Välikevennys

Hoi hoi!

Nyt kertomusta vuoden 2023 ensimmäisestä ja täysin extempore toteutuneesta puvusta eli Selphiestä. Tarinahan alkaa siitä, kun totesin, että Laudna, jota olen työstänyt hissun kissun syksyn mittaan, ei mitenkään valmistuisi Frostia varten. Epätoivoa ja ’oon niin huono enkä saa mitään aikaiseksi’ -ajatuksia oli taas reippaasti ilmassa. Suurena syynä tälle on oikeasti ollut väsyminen kouluhommista, jotka ovat viime syksyn olleet täynnä aivan turhaa taistelua ja rämpimistä (vaihteeksi :B), mutta samaan aikaan alakuloisuus on valunut jälleen myös harrastusten puolelle. Kiire ja väsymys ovat myös rajoittaneet sitä, miten olen pystynyt Laudnan kanssa etenemään, joten tässähän on oravanpyörä täysin valmiina.

Live-kuvaa minusta syksyltä.

Kuten edellisessä merkinnässä mainitsin, joulun aikaan sain osakseni sellaista luksusta, jota en ole kohdannut sitten maaliskuun 2020; minulla oli vapaata aikaa enemmän kuin neljä päivää putkeen. Huomasin, että nyt olisi mahdollisuus karkottaa mielen demoneita ja tekaista joku simppeli puku kasaan. Havahduin asiaan kaksi viikkoa ennen Frostia, joten asioiden tilaaminen ei tullut mitenkään kysymykseen. Tämä siis tarkoitti sitä, että piti pärjätä niillä resursseilla, joita kaapeista löytyy. Pienen tuumailun ja inventaarin jälkeen totesin, että Selphietä varten minulla oli kaikki mahdollisuudet.

Koska alkuperäinen peli on vanha kuin taivas eikä sen grafiikoista ota Erkkikään selvää, päätin käyttää tätä pääasiallisena referenssikuvana.

Peruukki määritti paljon sitä, mitä ja millaista hahmoa pystyisin lähteä (lähtemään? – Nyt ei taivu suomen kieli) työstämään. Vaikka uskoin, että luottokauppani Coscraft mahdollisesti olisi kerennyt toimittaa peruukin, niin en uskaltanut silti ottaa riskiä. Minulta löytyi varastosta pitkä ja sopivan sävyinen ruskea peruukki, joka kuitenkin laadultaan on jotain aivan hirveää. Onneksi Selphien kuontalo ei ihan kamalasti mitään erikoista vaatinutkaan. Kakkalaatuinen karvalapsi siis kelpasi hyvin tätä pikapukua varten. (Tämä oli samalla myös aina välillä hällä väliä -puku.)

Tämmöinen kummajainen löytyi kaapista. Alkuperästä ei tietoa.

Lähdin työstämään peruukkia siten, että leikkasin otsatukan ja kasvoja kehystävät jeejeet jotenkuten omassa päässäni. Tämän jälkeen mallailin sivu”kiehkuroiden” pituutta, merkkasin ne ponnareilla ja peruukkipäässä leikkasin ne hienoisen pelivaran kanssa sopivaan mittaan. Tämän jälkeen tupeerasin osan sivuhiusten kerroksista ja ohensin niitä ennen kihartamista. Kihartamiseen käytin kartongista tehtyä tötteröä pohjana, mikä toimi yllättävän hyvin. Hiustenkuivaaja ja suoristusrauta olivat kovassa käytössä, kun hiuslakkaa kului.

Luota prosessiin.

Valmis peruukki pysyi yllättävän hyvässä kunnossa kuljetuksessa sekä käytössä. Viimeinen sovitus ennen peruukin pakkaamista meinasi vähän hirvittää, mutta vakuuttelin itselleni, että peruukki tulee näyttämään ihan toimivalta, kun koko puku on päällä. Viimehetken modauksia tehtiin vielä Frostin sunnuntaiaamuna, mikä varmasti auttoi asiaa. Siihen nähden, että tämä hiustyyli on kaikin puolin ihan hirveän ruma, yllätyin jopa itse siitä, miten toimiva se oli kokonaisuuden kanssa.

Hän valmis.

Kuvasi: Niina

Huvittavaahan tässä on se, että olen miettinyt ja pohtinut sitä, kuinka ihmeessä Selphien hiukset voisi toteuttaa jo cosplay-harrastukseni alkutaipaleella. Final Fantasy VIII on tullut elämääni ennen cosplayta, joten aina välillä ajatus on käynyt siinä, miten realistisesti Selphien hiukset voisi toteuttaa. Tuolloin homma tuntui jotenkin aivan mahdottomalta. Nyt kuitenkin nauran sitä, kuinka helppoa tämän peruukin muokkaaminen oli, ja kuinka se ei kuumottanut tässä vaiheessa yhtään. Jännää huomata oma kehitys myös tältä kantilta.

Ja tosiaan, kuljetin peruukin Lahteen matkakassissa. Tätä varten minun piti suorittaa erittäin raaka ja julma operaatio:

Tun tun tuuuuu!!!

Muovipussi päälle ja kassiin.

Osa, jota oikeasti aloin työstämään ensimmäisenä ei suinkaan ollut peruukki, vaan Selphien mekko. Ajattelin, että mekon kanssa voin mennä sieltä, mistä aita on matalin, mutta näin ei käynytkään. Kangaskaupoilla ei tälläkään kertaa ollut tarjota minulle oikean väristä ja laatuista kangasta, joten värjäyshommiksihan se meni. Onneksi tällä kertaa pystyin hyödyntämään vanhoja koetilkkuja ja laskelmia, joten minun piti vain värjätä yksi testi, minkä jälkeen uskalsin ryhtyä tositoimiin. Tämä värjäys ei myöskään vaatinut mitään eri sävyjen koktailia, mikä teki värjäysprosessista erityisen helppoa.

Taas vaihteeksi soppaa.

Käytin pohjakaavana mekossa Stellan mekon kaavaa, koska siinä oli valmiiksi sievät prinsessaleikkaukset etu- ja takakappaleilla. Ajattelin, että minun ei tarvitse lähteä hirveästi muokkailemaan saumojen paikkoja, kun rakennan Selphien mekon paneeleista, joiden ei tarvitse olla aivan niin justiinsa tällaisessa pikapuvussa. Hieman olin taas väärässä, ja lopulta viilailin paneeleiden kaavoja vähän turhan tarkkaan. Vähän olisin ehkä voinut lisätä väljyyttä rinnanympärykseen, mutta en jaksanut lähteä säätämään asiaa oikean mekkokankaan kohdalla, kun moinen ei näkynyt protossa.

Monta saumaa sai ommella tähän mekkoon.

Ärsytyksekseni saumanvarat kuulsivat läpi mekkokankaasta. Pohdin, että tämän voisi ehkäistä vuorilla. En ihan lämmennyt ajatukselle, että vuorittaisin tämän tyyppisen turhakemekon ja varsinkin, kun kyse oli pikapuvusta. Ärsytykseni kuitenkin voitti ja kävin hätäisesti ostamassa vuorikankaan. Hätäisesti kertoo siitä, että en tehnyt kaavoja vuorille etukäteen enkä hirveästi uhrannut aikaa menekin laskemiseen. Lopulta vuorikankaan kanssa kävikin sitten näin:

Hot tip: tehkää kaavat valmiiksi ja laskekaa menekki. Sitten on kivempi ostaa kangasta.

Minulla oli tuplasti enemmän vuorikangasta kuin todellisuudessa sitä tarvitsin. Laskekaa aina menekki ennen kankaan ostamista ja tehkää mielellään myös kaavat ennen laskelmia. Tämä kiva moka maksoi minulle noin 10€ ylimääräistä, ja nyt pohdin, että mihin ihmeeseen upotan kirkkaankeltaista vuorikangasta… Ja lopulta kävi ilmi, ettei vuorittaminen edes auttanut siihen, että saumanvarat eivät olisi näkyneet kankaasta läpi! Näin taas mennään yksinkertaisen hällä väliä -puvun kanssa.

Lopulta yritin lohduttaa itseäni sillä, että vuori toisi vähän lämpöä kylmään ja koleaan Frostiin, koska muuten vaatetukseni oli niin kovin vähäinen.

Kaikki mekon paneelien saumat on päälitikattu molemmin puolin. Olisin toivonut, että saumat olisivat erottuneet tämän ansiosta vähän enemmän. Käytin jopa asteen tummempaa lankaa tikkauksissa, mutta ilmeisesti väri oli silti liian lähellä kankaan väriä. Pohdin, että kehtaanko käydä kaikki saumat läpi tussin kanssa, jotta ne erottuisivat paremmin, mutta toistaiseksi pidättäydyin tästä ajatuksesta. Ehkä ajan kanssa tulevaisuudessa.

Onnistuin myös sotkemaan vuorin, kun ompelin sitä paikalleen.

Hällä väliä -linjalta poikettiin myös siinä kohtaa, kun pohdin mekon olkaimien kiinnityksiä. Ostin jopa tavalliset lappuhaalareiden soljet ja napit, vaikka referenssissä soljet ovatkin jotain ihan muuta. Lopulta päädyin kuitenkin tekemään worblasta referenssin mukaiset valesoljet. Vähän pohdin sitä, että miltä worbla-osat tulevat näyttämään oikean metallin rinnalla, mutta lopputulos ei ollutkaan niin tökerö kuin aluksi ajattelin. Samaa pohdintaa kävin myös mekon vetoketjun vetimen ja kaulakorun kanssa. Tein molemmat myös worblasta, ja kaikissa worbla-osissa olen käyttänyt hopeista Inka Gold -vahaa niiden väritykseen. Se, miten saan koskaan pestyä tämän puvun pilaamatta worblaisia osia, jää toistaiseksi mysteeriksi.

Tämä oli hauska.

Mekko tungettiin pussiin, koska vedin kiinnitettiin worblalla ennen sen hopeakäsittelyä.

Selphien mekon selässä on jokin pieni lappuasia, jossa on myös jotain tekstiä. Yhdestäkään kaivamastani referenssikuvasta ei näkynyt, että mitä tuossa lapussa todellisuudessa lukee. Käytin kuitenkin reffeinä kuvia myös Selphie action-figuurista, jonka selässä olevassa lapussa näkyvät kirjaimet M ja X. Näiden kirjainten alla on vielä jotain suherrusta, mutta en jaksanut kaivella asiaa sen enempää. Otin taas oman vapauden ja MX:n alle taiteilin FFVIII. Ettei vain jäisi hahmon lähdemateriaali minullekaan epäselväksi.

Kivasti taas hyödynnetty valopöytää kankaalle piirtämiseen.

Kaulakorua varten ostin panssariketjun rautakaupasta. Panssariketju on kyllä sievä, mutta sitä on todella tympeä käsitellä; se kun on tarkoitettu kestämään. Jollain ilveellä sain kuin sainkin ketjun poikki ja liitettyä siihen korulukot ynnä muut. Varsinainen koru, joka riippuu ketjussa, oli kaikissa referenssikuvissa taas vaihteeksi erilainen, joten tämä minun versioni on yhdenlainen tulkinta.

Ihmetys.

Kuvasi: Niina
Pikkuasioita.

Kengät olivat jälleen yksi hauskin osa tehdä. Pohjakengät löytyivät omasta takaa. Olin hamstrannut ne aikanaan pilkkahintaan entisen työpaikkani loppuunmyynneistä, enkä ole käyttänyt niitä koskaan. Tämä aina hieman ahdistaa, koska näen jokseenkin turhana sen, että upouudet kengät pitää pistää palasiksi cosplay-kenkiä varten. Onneksi kokeiltuani näitä kenkiä jalkaan totesin, että en tulisi koskaan käyttämään niitä oikeasti, joten hyvää cosplay-kenkäelämää vaan niille.

Tämmöiset hirvitykset.

Perinteiseen tapaan kengät pääsivät kelmukäsittelyyn, jotta saisin kaavat aikaiseksi. Tällä kertaa kelmukaavan piirtäminen oli todella helppoa, koska pohjakengissä kulkivat saumat juuri niissä kohdissa, mihin ne olin itsekin ajatellut. Tunnustelemalla seurasin vain saumoja ja piirsin kaavat niiden mukaan. Referenssissä saumoja ei ollut aivan niin paljon, mutta koska päällisen materiaalina minulla oli keinonahka, päätin pelata varman päälle ja piirtää tarpeeksi saumoja. Itse tykkään piirtää jesarikaavan osat vielä paperille, jotta saan varmasti tasaiset kaavat sekä pystyn vielä lisäilemään väljyyttä sun muuta kaavoihin sujuvasti.

Kelmutus.

Kaavoja.

Kun kengänpäällisset olivat vihdoin kasassa ja tuli aika liimata ne pohjakenkiin, sain kokea jännittäviä hetkiä, kun käyttämäni kontaktiliima lähti sulattamaan keinonahkaa. Jee! Olin ostanut tuon keinonahan paikallisesta ei-ketju kangaskaupasta, joten minulla ei ollut mitään tietoja tallessa kankaan materiaalikoostumuksesta. Kokeilin nyt uutta kontaktiliimaa, jonka oli tarkoitus sopia muun muassa erilaisille vinyyleille ja muille keinonahkamateriaaleille. Aikaisemmat kokeilut saman liiman ja keinonahan kanssa olivat oikein sopuisat, eikä mitään tällaista sulatushäröilyä ollut tiedossa. No kappas vaan, tämä keinonahka olikin sitten jotain ihan muuta materiaalia (tässä vaiheessa veikkaan jotain asetaatti-sekoitetta). Kangas muuttui lähes kokonaan purkkamaiseksi, kun liimaa turautti reippaammin. Kauhistuneena yritin pelastaa tilannetta neulaamalla kankaan pohjakenkään mahdollisimman siististi ja vaihtamalla liiman tavallisesti käyttämääni kontaktiliimaan. Liiman vaihto ei kuitenkaan auttanut, koska molemmissa käyttämissäni liimoissa oli sama liuotinaine (asetoni). Onnekseni sain kankaan asettumaan siististi, ja liiman kuivuttua sulamisjälkiä oli vain hyvin vähän. Kangas myös ”kovettui” kuivumisen jälkeen lähes entiselleen.

Tuo "märän" näköinen kohta on lähes kokonaan sulanutta keinonahkaa.
Pahimmat sulamiset onneksi tapahtuivat kengän kannan puolella.

Onneksi sulamiset jättivät vai vähän jälkiä valmiisiin kenkiin.

Ja hei, tein myös propin! Varmaan kynyisimmän propin koskaan, mutta propin kuitenkin. Jälleen hamsterin ominaisuuteni osoittautuivat hyödyllisiksi, kun propissa käyttämäni putket olivat peräisin vanhoista kaavapaperirullista. En viitsinyt nähdä kummoisesti vaivaa näiden eteen, joten raa’asti pohjamaalasin putket mustaksi ilman minkäänlaisia pintakäsittelyjä. Ennen maalausta kuitenkin tilkitsin putkien päät worblalla, minkä ohella kiinnitin myös molempien putkien toiseen päähän silmukkaruuvit ketjua varten.

Maalaamattomia putkia ja pohjamaalattuja putkia.

Tulppa.

Pohjamaalin päälle maalasin pintamaalin. Yksityiskohdat maalasin teippaamalla mustat raidat putkien päihin. Valkoiset rinkulat leikkasin paperista ja liimasin putkiin Erikeepperillä. Viimeinen vaihe oli kiinnittää kapulat toisiinsa ketjulla. Kapuloiden referenssinä käytin jälleen figuuria, kun huomasin, että nämäkin muuttavat muotoa lähteestä riippuen + olin ehtinyt ostaa mustan ketjun (pelissä ketju on kirkas metallinen ja figuurilla musta :D). Jos aikaa olisi ollut hieman enemmän olisin myös heittänyt putkien päälle spary-lakan, mutta tällä aikataululla jätin sen välistä. Ehkä tulevaisuudessa toteutan lakkauksen. Lakan puutteesta huolimatta kapulat kestivät matkat ja conipäivän oikein mainiosti. Tällaisiksi kynypropeiksi oikein mainiot ja näyttävät. Lisäksi niiden kanssa oli hauska poseerata.

Valmiit kapulat.

Loppupelissä ainoastaan proppi ja peruukki tuli värkättyä todellisella hällä väliä -asenteella, ja mekon sekä kenkien kanssa lipsahti homma taas ihan muun puolelle. Tämän puvun tekeminen oli kuitenkin kovin kivaa ja juuri sitä, mitä tähän väliin tarvitsinkin. Hymyileminen kuvissa oli myös hauskaa.

Kuvasi: Niina

Vaikka Selphie ei hahmona ole minulle mitenkään erityisen mieluinen, niin tämä puku oli kuitenkin tärkeä projekti. Yksi iso osa minulle tätä harrastusta on myös se, että saan asioita valmiiksi. Oman työn tuloksen konkreettinen näkeminen on minulle hyvin tärkeää muutenkin. Cosplayn kohdalla olen huomannut sen, että innostun asioista aina uudestaan, kun huomaan, että kohta jokin osa tai puku on valmis. Saan siitä jotain ihan erityistä mielihyvää, vaikka koko tekemisen prosessi on minulle mieluista. Laudna tulee varmasti olemaan yksi pisimmistä ja työläimmistä (työtuntien näkökulmasta) pukuprosesseista, joita olen tähän mennessä tehnyt. Olen nyt huomannut, että sen rinnalle tarvitsen muita yksinkertaisempia projekteja, joiden kautta pystyn kokemaan tuota erityistä iloa, mitä uusi valmistunut puku tuo tullessaan. Juuri tästä syystä Selphie oli tärkeä projekti nostamaan mielialaa, tarjoamaan jotain kouluhommista poikkeavaa ja näyttämään jälleen, että osaan jotain ja kykenen viemään prosessin loppuun. (Järki sanoo, että kyllä minä osaan, mutta välillä tunteet eivät ole asiasta samaa mieltä, joten niitä pitää vähän ojentaa.)

Jaaha, meni taas syvälliseksi, mutta tätä varten Epätoivo on; pääsen sanoittamaan omia kokemuksiani tämän harrastuksen parissa. Joka tapauksessa Fukka kiittää!

PS: Pohdin tässä nyt suuresti sitä, että minkä puvun otan itselleni työn alle tällaiseksi niin sanotuksi pikkuprojektiksi Laudnan ja Linkin rinnalle. 

Märkää ja jonoja - Desucon Frostbite 2023

Momoi!

Mitäs ihmettä tämä on? Coniraporttia heti ensimmäisenä merkintänä vuodenvaihteen jälkeen? Hyvin on outoa, ja siis ihan todella outoa on, kun Desucon Frostbite hiippaili ja ”yllätti”. Omaan makuuni tämä ajankohta kyseiselle tapahtumalle oli sekä hyvä, että huono; omien opintojeni osalta sattui mäihä ja periodien vaihteessa ei ollut hirveästi tehtävää tai tenttejä tulossa, mutta samalla ei myöskään ollut tavallaan normaalia ”laskeutumisaikaa” joulunajan hulinoista ennen Frostia. Joka tapauksessa kuitenkin! Desucon Frostbite 2023 järjestettiin (ensimmäistä kertaa sitten 2020) 13.–15.1. Sibeliustalolla Lahdessa.

Hei taas kaunis Sibbe!

Sää oli aivan pyllystä koko viikonlopun ajan, ja minä kiroan sen ihmisen, joka kehtasi tilata Desu-sään myös Frostia varten. Samaisen sään vuoksi vei tiemme Lahteen rautateitse, mikä ei koskaan ole minulle mieluinen valinta, koska Lahteen matkustaminen junalla Oulusta on hyvin tympeää. Joka tapauksessa, tämä mahdollisti sen, että saavuimme Lahteen jo ennen avajaisia! Yleensä näemme vain päättäjäiset, mutta tällä kertaa, samasta syystä, ne puolestaan jäivät välistä. (Tämä siis tarkoittaa sitä, että jonkun pitää kertoa minulle yksityiskohtaisesti, mitä Jussi Karin uskomattomille punakutreille kävi!)

Kerrankin nähtiin tarinan alku!

Perjantaista ei hirveästi ole sen kummoisempaa sanottavaa. Pukua en jaksanut edes ajatella perjantaille, vaikka sellaiselle ehkä olisi jopa ollut aikaa. Sitten taas, kun ajattelen junameikkaamista ja nykyistä cosplay-meikkirutiiniani, niin karvat nousevat pystyyn (kirjoitin oman cosplay-meikkirutiinini perusvaiheet itselleni ylös nyt jälkikäteen, koska sekä lauantaina että sunnuntaina unohdin meikistäni jonkin oleellisen vaiheen). Joitain ohjelmia olisi voinut käydä katsomassa, mutta aikataulut, kamut ja kamujen ravitsemus menivät etusijalle. Visuaalinen identiteetti etc., nuorisorikollisuus ja kauhutarinat olisivat kiinnostaneet, mutta samalla luotan Desuun hyvin siinä mielessä, että ohjelmat ovat tulleet näppärästi myös katsottavaksi netin puolelle.

Hotellielikot

Lauantaiksi olin ottanut mukaan Todorokin, koska se on ihan mukava puku päällä. Vähän myös haaveilin eeppisistä kuvista, joissa näkyy hengityksen höyry ja ollaan keskellä lunta, mutta sitten iski Desu-sää. Eipä siinä mitään, kun Niina räpsytteli silti siistejä kuvia. Kun hän ilmoitti, että otti tehokuvausvarustelun mukaan, naurahdin ja totesin, että: ”Mulla on tylsiä pukuja mukana,” koska en todellakaan ajatellut, että tuossa kelissä ja täyteen ahdetulla Sibeliustalolla olisi saanut yhtään järkevää kuvaa aikaiseksi. Väärässä olin.

Kuvasi: Niina
Niina laittoi tähän vähän kipinää!

Tällä kertaa taas koin, että Todorokin meikki ei ihan mennyt nappiin. Sen lisäksi, että unohdin meikkivoiteen kokonaan naamasta ja varjostukset menivät vähän niin ja näin, olin kai ottanut väärän huulipunapaletin matkaan kasvojen arpea varten (omistan siis kaksi samanlaista palettia eri sävyisenä), joten arvesta tuli hieman liian tumma. Tekstuuri onnistui kuitenkin ihan mukavasti. Niinan ottamissa kuvissa arpi näyttää ihan hyvältä, mutta selfieissä se tuntuu sekoittuvan ihan liikaa peruukin punaiseen osaan.

Kuvasi: Niina
Ei ole lumikuvia, mutta tämä oli myös hauskaa!

Lauantain ohjelmista ensimmäisenä syöksyimme katsomaan kunniavierasohjelmaa. Meikkaamisen 101 olisi kiinnostanut, mutta koska en ikinä muista ilmoittautua mihinkään työpajoihin tai keskustelupiireihin, niin se meni täysin sivu suun. Kunniavierasohjelma puolestaan oli hieman puuduttava. Asia sinällään oli mielenkiintoista, mutta valitettavasti herran ulosanti oli todella verkkaista ja pehmeää. Minäkin jonkin verran japania osaavana olin välillä puoliunessa ohjelman aikana. Olisi pitänyt ottaa virkkuut mukaan.

Hyvin käytettyä ohjelma-aikaa: Olen virkatessa vahingossa treenannut thenareita niin paljon, että piti leikata kädet ulos Todorokin rannekkeista. Tätä ongelmaa en ole kohdannut aikaisemmin.

KV-ohjelman jälkeen kerkesimme hieman pyörähtää taidekujalla ja myyntipöydillä. Taidekujalla oli taas hillitön tungos tietyille pöydille, joten suosiolla ohitin ne nopeasti. Tällä kertaa olin jopa tutustunut taidekujalaisiin ja siihen, ketä löytyy mistäkin ja minä päivinä. Olin kerrankin fiksu ja suuntasin suoraa niille pöydille, joiden antimista olin kiinnostunut. Katselin myös sitä, missä on tuttuja, mutta tungoksen takia en viitsinyt jäädä läyryämään kenenkään kanssa. Myyntipöydillä kerkesimme kiertää puolet salista, kunnes tajusimme, että pitäisi lähteä jonottamaan ohjelmaan.

Metsästin pussukoita ja haalarimerkkejä. Korvakoruihin ja magneetteihin hurahdan aina.

Tuo ohjelma olikin Cosplay, fanart ja tekijänoikeudet. Ymmärrän, että Jussi Karilla on oma vetovoimansa, mutta en sentään osannut odottaa sitä, että ohjelmaan piti todella jonottaa (20 min ennen ohjelman alkua???) ja jännittä sitä, että mahtuuko saliin sisälle. Salin ovi laitettiin kiinni nenämme edestä ja sanottiin, että tilaa on vielä yhdelle, joten meidän poppoo jäi ohjelmasta paitsi. Tässä vaiheessa olen kerennyt jo kyseisen ohjelman katsoa netistä, ja voin sanoa, että olihan se hyvin mielenkiintoinen. Itselleni osa asiasta oli tuttua, mutta oli kiva, että asiaa tarkasteltiin puhtaasti Suomen lain näkökulmasta. Pari kysymystä aiheeseen liittyen jäi minulla päähän muhimaan.

En tiedä, mikä on tämä kultti tai rituaali, mutta haluan liittyä.

Seuraavana vuorossa ohjelman puolesta oli cosplay-kisat. En ollut ihan hirveästi tarkastellut Frostin kisaformaatteja, koska tuntui siltä, että ylipäänsä kisoista tiedottaminen oli jotenkin jäänyt vähälle. Lauantaiaamun paikkalippusekoilu myös hämmensi suuresti. Onneksemme saimme liput (ja jopa vahingossa ylimääräisiä), eikä niitä tarvinnut jäädä kärkkymään päivän ajaksi, koska ne muutamat liput, joita palautimme, katosivat saman tien. Kaikkien kisojen taso oli huikea! Hall-kisaajat ja craftmanship-(miksi ei kädentaito?)-kisan olisi voinut hyvin sekoittaa keskenään. Suurta pakahdusta oli aiheuttaa myös rakkauteni Labyrinthiin ja sen näkeminen lavalla. ECG:n osalta meinasi vähän huvittaa, kun lähes jokaisessa esityksessä joltakin lähti vaatteita päältä. Lisäksi savu oli vahvana näissä kisoissa. Onnea kaikille sijoittuneille!

Elikot saivat parhaat paikat!

Kisojen ja pienen pyörimisen jälkeen oli aika suunnata nokka kohti ruokaa ja petiä.

Sunnuntaille olin vääntänyt jopa uuden puvun! Ja nimenomaan sunnuntaille, koska ei se nyt mikään lauantaipäivän puku ole, jos siihen kuuluu mekko ja kengät. Huomasin jo syksyllä, että eteneminen Laudnan osalta ei ole niin tehokasta, että saisin hänet valmiiksi Frostia varten, vaikka se oli alkuperäinen suunnitelma (kyllä aion joskus jopa kertoa tästä puvusta täällä blogin puolella).Tiesin, että Laudan oli mahdoton tehtävä, ja joulunseutuun minulla oli siis enemmän kuin neljä päivää vapaatta ensimmäistä kertaa lähes kolmeen vuoteen (kiitos koulun ja kiitos sen, että opiskelijalla ei saa olla kesälomaa, jos meinaa syödä ja asua), minkä innoittamana päätin vääntää pikapuvun niistä resursseista, joita käytettävissä oli. Peruukkia kaiveltiin kaapista ja kaikkea muuta nurkista. Kahden viikon iskuajassa syntyi lopulta Selphie.

AamuSELPHIE!
Ole hyvä Kenji!

Kertoilen Selphien pukuprosessista enemmän myöhemmin, mutta sanotaanko, että ei ole ollut ihan tuon oman cosplay-listani kärjessä tämä hahmo. Tälle kuitenkin naureskelin, koska kerrankin pääsin kunnolla jopa hymyilemään hahmouskollisesti, toisin kuin yleensä. Eli pitäisikö enemmänkin valita sellaisia hahmoja, jotka eivät ihan niin hirveästi sielua hivele, jotta voisin näyttää kuvissa muutakin kuin lahnanaamaa? En tiedä, mutta sunnuntaipuvuksi Selphie kävi oikein mainiosti. Ja kuinka ollakaan heti aamutuimaan onnistuin houkuttelemaan luokseni juuri sen henkilön, joka varmasti osasi arvostaa pukuvalintaani parhaiten koko tapahtumassa.

Tämä kuva on hävytön ryöstö Ilonan Instagramista.

Sunnuntain katselulistalle ei uskaltanut oikein ottaa mitään muuta kuin Cosplaytuomaripöydän takana. Syynä tähän oli puhtaasti jonottaminen narikkaan. Jo lauantaina saimme kokea sen hitauden ja odottelun, mikä tuntui kuuluvan tämän Frostin narikkapalveluihin. Tästä syystä sunnuntaille varauduimme pitkiin narikkajonotuksiin, mikä oli ihan oikea ratkaisu. Samanmoista narikkahärdelliä en muista kokeneeni Desuconeissa koskaan. Pientä juorua kantautui korviin siitä, että ihmiset olisivat olleet kipeinä ja että miehitys on muun muassa siksi ollut vajaa. Ymmärrän hyvin tämän syyn. Itsekin tässä parantelen räkäistä coniruttoa, mutta hieman silti ihmettelen rikkoutumisvaran pienuutta. Narikkaan sai sunnuntaina jonottaa 30+ minuuttia mennessä ja tullessa.

Kuvassa:
Miä, Niina, Anniilaugh, Kide ja Navara

Mutta se ohjelma! Kävin siis kuuntelemassa höpinöitä cosplay-tuomaroinnista, koska pöydän takan oli tuttuja ja koska cosplay. Eeeeehkä tämä ohjelma ei ollut ihan minulle suunnattu, mutta eipä sen väliä. Hauskaa oli, ja oli mukava kuulla näkökulmia cosplay-vastaavien suunnalta monille jutuille. Also antakaa Faronille joku oma ohjelma, koska spontaanit vitsit hänen suustaan olivat vain parhautta. Huvittavinta oli, että salin etummaiset penkit olivat täynnä juurikin niitä, joille tämä ohjelma ei ollut suunnattu. Heh.

Ohjelman jälkeen teimme vielä pikakierroksen taidekujalla, mutta myyntipöytäsaliin emme enää joutaneet vaikka tarkoitus oli. Pikaisessa hetkessä Niina räpsi vielä muutamat kuvat Selphiestä (jee!), ennen kuin oli aika lähteä jonottamaan taas narikkaan tavaroita, koska junan lähtö häämötti. Painelimme narikkajonoon juuri oikeaan aikaan, koska noin 15 min jonotuksen jälkeen huomasimme, että jonon pää katosi jo jonnekin Metsähallin syövereihin.

Kuvasi: Niina
Siis... Oikeesti vois harrastaa ilmeitä.
Ai niin, tein myös propin!

Koko viikonloppu tuntui hurahtavan ihan liian nopeasti. Myös tapahtumassa itsessään olo oli vähän kiireinen. Tuttuja tuli nähtyä, mutta pitkään ei kerennyt juttelemaan juuri kenenkään kanssa. Välillä oli jopa pakko vain viipottaa ohi, koska itselläni oli kiire ja näki, että toisellakin on kiire. Oli silti ihana nähdä ja edes vähän vaihtaa kuulumisia, vaikka vähäiseksi se jäikin. Kesäksi toivon matkustamista autolla, koska omat aikataulut ja oma rauha.

Siinä oli kertomukset Frostista tältä erää, joten Fukka kiittää!

PS: Selphien merkinnän lomassa avaan muun muassa sitä, miksi minun piti toteuttaa raakalaisuuksia Frostia varten.

Tun tun tuu!

Viimeistä viedään - Matsucon 2022

Hiphei!

Näin vuoden 2022 loppuun vielä viimeinen coniraportti. Saa nähdä kerkeänkö julkaista vielä muuta ennen vuodenvaihdetta. Näillä näkymin en.

10.–11.12. järjestettiin Oulun Pohjankartanolla jälleen Matsucon. Minulle tämä oli vasta toinen Matsu ikinä, koska kaksi edellistä on mennyt sivusuun maailmanmatkailun takia. Ajankohtana tämä ei tietenkään ollut mikään otollisin, mutta tapahtumaa tuli silti odotettua innolla. Jos kuitenkin Matsucon olisi järjestetty jossain kauempana kuin kivenheiton päässä kotoa, en varmasti olisi pystynyt siihen osallistumaan. Kouluhommelit kuormittavat tällä hetkellä niin paljon, että aikaa on hädin tuskin millekään muulle.

Lähes aina taattua Pohjiksella: väljyys.

Lauantai oli siinä mielessä erikoinen päivä, että pyöritin mukana seuraavaa sukupolvea. Tästä syystä myös osa ohjelmista jäi lauantaina näkemättä, vaikka kiinnostusta minulla olisi ollut. Katumuoti olisi kutkuttanut, mutta puheohjelma ei ehkä nappulaliigaa kuitenkaan olisi viihdyttänyt. Valitettavasti Pohjiksen sali on edelleen remontissa, joten tietyt ohjelmat oli sijoitettu aulan lavalle, mikä ei hirveästi minua ainakaan lämmitä. Aulan lava toimi ihan ok sen yhden ohjelman osalta, jonka itse pääsin seuraamaan, Conijumpan, mutta uskon, että suuremman kävijämäärän kanssa se ei olisi toiminut ollenkaan. Äänentoiston kanssa tuntui olevan kuitenkin haasteita.

Pukuna lauantaina oli Gwendolyn, joka valikoitui muksujen toimesta. Näytin heille ennen tapahtumaa kuvia asuista, jotka voisin pistää päälle, ja he yksimielisesti valitsivat pulun eli Gwendolynin. Loppupelissä Gwendolyn oli ihan sopiva puku tähän tapahtumaan. Desussa iski pieni ahdistus lintupyllyn kanssa, koska ahtaus oli välillä tosi tukala ja ihmiset kävelivät päälleni jatkuvasti (vaikka yritin olla sivussa yms.). Pohjankartanolla puolestaan oli niin väljää, että en kokenut ollenkaan samanlaista ahdistusta. Olisin uskaltanut jopa taidekujalle kiertelemään, jos nappulaliiga ei olisi ollut mukana.

Tämänkertainen naama oli ihan onnistunut.
Sain myös kehuja siitä!

Conijumppa taisi jäädä lauantain ainoaksi ohjelmaksi, koska minua pyydettiin hall cosplay -kisaan mukaan. Vähän emmin osallistumista, mutta lähdin lopulta mukaan. Ajatus oli, että tämän jälkeen minun ei tarvitse enää korjailla Gwendolyniä millään muotoa, mutta kyllä se vielä takaraivoon jäi kolkuttelemaan. Kisahommelit haukkasivat siis osan päivästä. Niin joo, minähän en ollut edes tietoinen siitä, että Matsuconissa on hall-kisa, koska ohjelmalehtisessä ei ollut esillä ohjelmien kuvauksia eikä somessa hirveästi ollut mitään kisoista.

Kävin tuomaroinnissa, mikä oli ihan kiva kokemus, vaikka Gwendolyn ei olekaan mikään parhain luomukseni. Se siis harmittaa, koska hahmo on rakas, mutta kuljetussyistä koko puku on yhtä kompromissia. Pystyin kuitenkin höpöttelemään puvusta ja esittelemään sen osia tuomaroinnissa. Aikakin meinasi loppua kesken, kun kerrottavaa ja puhuttavaa oli niin paljon. Minulla oli kivaa ja tuomaroinnista jäi kuitenkin hyvä fiilis.

Kuvaaja: Juuso Lampela
Voi pieksut! Kokovartalokuva, joka on ihan ok, Gwendolynistä!

Kisan alkamiseen asti olin autuaan tietämätön lähes kaikista muista kisaajista, koska mitään varsinaista yhteistä tilaa ei ollut. Jokusen muun näin jonottamassa tuomarointiin, mutta koska kellään ei ollut kisanumeroita tai muita, en tiennyt olivatko kisaajat osallistumassa tavalliseen pukukisaan, hall-kisaan vai vaan hengaamassa lähistöllä. Kisaa ennen ei myöskään ollut mitään järjestäytymistä jonoihin, joten kanssakisaajat selvisivät vasta, kun meidät kutsuttiin lavalle.

Minun ei ikinä pitänyt kisata Gwendolynillä, koska siihen liittyy pukuna hirveästi tunteita ja pettymyksiä. En ole mielestäni pystynyt toteuttamaan pukua sillä intensiteetillä ja paneutumisella, mitä hahmo olisi ansainnut, minkä lisäksi puku linkittyy paskoihin fiiliksiin WCS-reissusta. Puvussa on osia, joista pidän, mutta kokonaisuutena en osaa nähdä sitä hienona. Siksi ehkä olin hieman ristiriitaisissa tunnelmissa, kun sijoituin hall-kisassa ensimmäiseksi. Olen todennut ennenkin, että mielestäni hall-kisoihin pääseminen on jo saavutus ja sijoittuminen vielä enemmän. Oma näkemykseni Gwendolynistä on kai vääristynyt, enkä osannut tätä ihan odottaa. Pohdin, että voisin ehkä sijoittua, mutta en ensimmäiseksi.

Oho.

Sunnuntaina mukelot jätettiin kotiin, ja puvuksi olin valinnut Keithin. Mukava ja toimiva puku, josta ihan pidän, ja sen kanssa kehtaa kiertää myös hyvin taidekujalla sekä istua ohjelmissa. Välillä olen tuskaillut Keithin peruukin toimivuutta, koska se tuntuu käytössä olevan yksi murheenkryyni. Tällä kertaa kuitenkin sain sen ehkä taltutettua, eikä kauluskaan täysin hinkannut takatukkaa takkuun. Lisäksi onnistuin mielestäni tällä kertaa ihan hyvin meikin kanssa.

Semi-hyvä naama.

Sunnuntaina pääsinkin sitten katsomaan jopa ohjelmia! Heti aamusta piti rynnätä paikalle, koska kauan odottamani 2019 Animeseminaarissa järjestetylle Puujalka-animet-visan jatko-osa pääsi vauhtiin Matsuconissa. Minähän rakastan kaikkia tämän kaltaisia nokkelia aivopähkinöitä, ja vaikka menestys ei ollut viimekertaisen veroista viihdyin jälleen hyvin. Tämä oli Matsuconin parasta paskaa.

Heti visan jälkeen riennettiin jo seuraavaan ohjelmaan, Mites niitä coneja tehdäänkään?. Rento luento, joka mahdollisti myös keskustelun. Esille tuli asioita, joita ei yleensä siviilinä conien tekemisestä näe. Aiheeseen olisi voinut paneutua vieläkin syvemmin (conien tekemisestä varmasti saisi aikaan ihan kokonaisen kurssin). Vähän jäi harmittamaan yleisön tietynlainen jumiutuminen siihen, että ’kyllä yhdistyskin voi maksaa työntekijöille palkkaa’. Joku Mannerheimin Lastensuojeluliitto ei kuitenkaan ole ihan verrattavissa Perähikijän coniperseilijät ry:hyn.

Tulevat puvut edistyvät pikkuhiljaa myös coniluennoilla matkapajan ansiosta.

Pienoisen ohjelmatauon aikana pääsin pyörähtämään taidekujalla ja myyntipöydillä. Ostokset jäivät lopulta pienikis, kun käteinen olikin jäänyt kotiin eikä eräälle myyjälle voinut muilla keinoin maksaa. Sinne jäivät kangasmerkit… Muutoin olisin varmaan tyhjentänyt koko tilin, koska myynnissä oli niin hienoja kangasmerkkejä, ja opiskelijahaalareissa on vielä tilaa.

Pienet, mutta tärkeät.

Pääsin myös toteuttamaan nopeahkon kuvaussession Riikkiksen kanssa. Riikkis lähestyi minua lauantaina cosplay-kisan jälkeen, ja sovimme pienistä kuvauksista sunnuntaille. Keithiä ei ole kauheasti kuvattu, ja joka kerta on tuntunut siltä, että peruukki taistelee vastaan. Nyt kuitenkin olin toiveikas, koska puku tuntui hyvältä päällä. Myös, mitä näin kuvia kameran ruudulta, niin jäi sellainen olo, että kuvauksista kyllä jäi jotain käteen. Sen kummemmin en ole vielä kuvia nähnyt, mutta olen niistä hyvin innoissani!

Viimeisenä ohjelmana oli Ylen retro-animet, jossa puitiin wanhoja sarjoja. Koko ohjelma meni ohi aivan hujauksessa, enkä itse hoksannut ajan kulua ollenkaan. Kevyt historiapläjäys oli oikein muikea ja vei mennessään.

Ah ja voi! Kaikki ne oudot tunteet, joita tämä logo herätti!

Tälläkään kertaa en hirveästi välittänyt erinäisistä jokseenkin turhista kommenteista, joita yleisöstä nousi. En tiedä, onko tämä luokkahuoneluentojen juttu, Oulun conien juttu vai jotain ihan muuta (Pohjiksen ilma???), mutta samanmoista kommentointikulttuuria en ole kokenut missään muualla coneissa kuin täällä kotopuolessa. Olen varmasti puhunut tästä aikaisemminkin. Keskustelua pitää ja saa mielestäni olla, jos se on aiheelle relevanttia ja tuo jotain oleellista luennon sisältöön, mutta tämä kaikki kuitenkin sillä ehdolla, että puhuja on siihen suostuvainen yms. Myöskin sellainen taito, jota on pitänyt kaikkien suomalaisten opetella ainakin 9 vuoden ajan, tuntuu olevan monella hukassa: puheenvuoron pyytäminen. Se tapahtuu niin, että yksi käsi nostetaan ilmaan.

Retro-anime-luennon jälkeen oli aika hipsiä kotia kohti, mutta ennen sitä piti ruokkia itseään hyvin 2008-anime-ernun tyyliin eli käymällä sushilla.

Omnom.

Odotukseni Matsuconilta olivat korkealla, koska ensimmäisessä Matsuconissa oli oikeaa Isomman tapahtuman tuntua. Siksipä tämän kertainen Matsucon oli hienoinen pettymys. Tällä kertaa se ei samalla tavalla erottunut muista Oulussa järjestettävistä tapahtumista. Osa syynä varmasti on ollut Pohjankartanon remontti, joka on rajannut ison salin pois käytöstä. Osittain varmasti ajankohta on ottanut osansa. Kuten sanoin, en minäkään olisi lähtenyt matkustamaan mihinkään kauemmas tähän aikaan vuodesta. Minä kuitenkin viihdyin ja tapahtumassa oli sopivasti väkeä, jotta muksut kehtasi ottaa mukaan. Oli myös hirveän kiva, kun niin moni tuttu tuli vastaan ja jokunen sanakin kerettiin vaihtaa.

Fukka kiittää!

PS: Suuri vääryys on tapahtunut! Kaikessa kiireessä ja hulinassa unohdin kokonaan ottaa pikkueläimet mukaan Matsuun! Lauantaina reppu oli niin täynnä muksujen eväitä, että ei eläimille olisi ollut edes tilaa. Silti vääryys!

Sinne jäivät pyttyyn näpöttämään!

Uudempaa ja vanhempaa

Heip!

Kirjoittelen nyt vähän Zeldan viimeistelystä, eli kenkien tekemisestä. Lisäksi ymppään tähän vähän ölinää Haurun korjailusta. Oli ihan jännä korjailla näinkin vanhaa pukua. Varsinkin, kun olen päättänyt ottaa Havin kunnolla korjattavaksi tässä jossain vaiheessa (mikä tuo vaihe on, niin siitä ei ole vielä tietoa). Työstin Haurua ja Havia samaan aikaan vuonna 2015, joten on ihan jännä korjailla niitä näin 7 vuoden jälkeen.

Kuvasi Niina

Zeldan kenkien tekeminen venyi ja vanui, koska a) en tuntunut saavan käsiini mistään nahkavärejä ja b) motivaatio liihotti tipotiessään, kun Zeldalle sopivaa tapahtumaa ei näkynyt mailla tai halmeilla. Vaikka kenkien tekeminen on nykyään yksi lempivaiheistani puvun teossa, en hirveästi nauti tämän tyylisten remmikenkien/sandaalien tekemisestä. Tähän syynä on puhtaasti se, että niiden tekemiseen kuuluu niin paljon testaamista ja mallaamista, jotta kaikki osat toimivat ja osuvat kohdalleen. Materiaalit ovat myös aina vähän kysymysmerkki; mikä toimii, mikä näyttäisi hyvältä, miten kiinnitys…Blaah

Vaikka tästä puvusta hirveästi pidänkin, niin kengät eivät kovin huutaneet nimeäni.

Päätin tehdä sandaalit lopulta nahasta, koska sitä oli jäänyt lähes puoli vuotaa Sanin kenkien jäljiltä. Ainoa haaste oli se, että nahka piti saada vaaleasta ruskeaksi. Alkuun testasin ihan pelkällä ruskealla lankilla, mutta lopputulos ei ollut tarpeeksi peittävä. Vertailin eri värjäys- ja maalausvaihtoehtoja, ja yritin tilatakin useampaa eri tuotetta, mutta aina oikea sävy oli loppu. Kolusin myös eri kivijalkaliikkeitä, kun satuin liikkumaan sellaisissa kaupungeissa, joissa on askartelukauppoja (täällä kotopuolessahan niitä ei ole enää juuri olemassa). Tämäkään ei näyttänyt tuottavan tulosta, koska ruskean sävyt tuntuivat pakenevan minua. Viimein tämän vuoden Nekoconista sain ostettua oikean värisen nahkamaalin.

Tämä kiva.

Kenkien varsinainen valmistus lähti siitä, että piirsin itselleni pohjan vanhojen varvassandaalien pohjalta. Muokkasin tuota kaavaa hieman ennen kuin tein sen avulla 5mm EVA-muovista pohjaproton. Tämän pohjaproton teippasin jalkaani ja piirsin remmien kaavat perinteisellä tuorekelmu+teippi-tekniikalla (en kai ole muistanut kuvata tässä kohtaa, koska kuvia ei löydy). Tämän jälkeen tein piirrettyjen kaavojen pohjalta paperisen proton, jonka avulla pystyin vähän korjailemaan remmien asettumista, mittoja ja muotoja. Tämän ja kaavamuutosten jälkeen tein vielä proton softiksesta, jota mallailin molempiin jalkoihin. (Tässä vaiheessa olin myös sekoittanut remmit jo kertaalleen keskenään.) Kun olin todennut softis-version passeliksi molempiin jalkoihin, uskalsin jäljentää remmit nahalle.

Paperiversio testissä.

Sellainen fun fact tähän väliin, että näiden kenkien tekemistä turhautti myös se, että minulla on selkeästi eri kokoiset nilkat, koska toisen sääriluuni pää on mennyt poikki ja luutunut paksummaksi. Näin ollen, jos olisin halunnut sandaaleista ”täysin istuvat” molempiin jalkoihin, olisi minun pitänyt tehdä kummallekin jalalle omat kaavat. Tähän minulla kuitenkaan ei ole kärsivällisyyttä.

Pohjien kerrokset.
Keskimmäisessä kolot remmeille.

Kenkien pohjat on tehty samasta nahasta kuin remmit. Pohjat ovat kolmikerroksiset ja ne on ensin liimattu kasaan, minkä jälkeen ne on vielä ommeltu yhteen reunasta. Pohdin, että laittaisinko pohjan väliin jonkin kovikkeen kuten worblaa, mutta lopulta jätin ne tukematta. Nahkatukikangas olisi ollut ihan hyvä lisä, mutta sitä ei minulla ole, enkä jaksanut lähteä sitä metsästämään vain ja ainoastaan näitä läpyköitä varten.

Tässä liimausta ja kuvaa remmien kiinnityksestä.
Liimauksen jälkeen ompelin pohjan reunaan tikkauksen, joka auttoi myös kiinnittämään remmit.

Remmit on kiinnitetty ompelemalla ja liimaamalla. Pohjiin kiinnittyvissä remmeissä on pienet lisäkkeet, jotka asettuvat keskimmäisen pohjakappaleen loviin (ks. kuvat). Remmit on siis liimattu kiinni pohjiin samassa syssyssä itse pohjien kanssa, ja tämän jälkeen vielä ommeltu. Osa remmeistä on taas ommeltu kiinni toisiin remmeihin, minkä jälkeen niiden ”saumanvarat” on liimattu paikalleen. Joistain kohdista remmit on ommeltu yhteen, jotta ne asettuvat oikein. Pohkeen ympärille kiinnittyvään remmiin on liimattu ja ommeltu puuvillakappale, johon puolestaan on ommeltu silikoninauhaa, jotta remmit eivät varmasti valahda alas (tämä muuten toimi äärettömän hyvin). Kantakappale/lappu on nahka- ja puuvillakappaleet, jotka on ommeltu pussiin sekä kiinnitetty pohjaan ompelemalla. Pohjeremmissä ja kantalappuun kiinnittyvässä sisäsyrjän remmissä on hakaset kiinnitystä varten.

Ne alkaa muistuttaa jo jotain!
Hakasten paikat ympyröity.

Maalasin sandaalit ruskeaksi siinä vaiheessa, kun ne olivat jo kokonaan kasassa. Kaiken sen etsintäni jälkeen käyttämäni maali oli lopulta Neopaquen akryylimaali nahalle (vilahti ylempänä). Tykkäsin tästä maalista; hyvin levittyvää ja hyvä peittoisuus. Se myös todella toimi nahalle eikä halkeillut mistään tai muuta. Tämä jatkoon.

Maalauksen jälkeen kengät olivatkin sitten valmiit, ja Zelda niiden ohella.

Kuvasi Niina
Vaikka pohja olisi hieman kaivannut ryhtiä, olen silti iloinen siitä, miten kengät käyttäytyvät käytössä.
Yllä hyvä esimerkki pohjan taipuisuudesta.

Sitten voidaan siirtyä korjailemaan menneisyyden virheitä Haurun osalta.

Halusin uusia Haurun koruja Traconia varten parista syystä. Yksi tietenkin on se, että taidot ovat kehittyneet, ja vanhat osat näyttivät rumilta omaan silmääni. Toisena syynä oli se, että etenkin korvakoruissa lakka, jota käytin korujen viimeistelyyn, on alkanut vuosien varrella himmentyä. Tämä näkyy korviksissa etenkin siinä, että meikki tarttuu korujen pintaan todella helposti. Korut siis kaipasivat vähintäänkin huoltoa, joten päätin päivittää niitä hieman enemmän.

Sitten, kun joskus keksin, miten saan piilotettua siimankin vielä paremmin, niin korjailen tämän taas.

Kaulakorua ja korvakoruja en tehnyt aivan kokonaan uudestaan, vaan säilytin niistä osan. Kaulakorun kultaiset helmet saivat jatkaa elämää. Uusin kuitenkin ison sinisen kiven ja siiman, jolla koru on kasassa. Siima vaihtui ohuempaan ja alkujaan Cernitistä valmistettu kivi korvaantui Worbla’s Crystal Artsta tehdyllä möhkäleellä. Leivoin Crystal Artsin kiteiden sekaan paria erilaista glitteriä ja muotoilin siitä kiven. Samaan tapaan tein korvakorujen uudet kivet. Kaikki kivet saivat myös päälleen runsaan (toivottavasti paremman ja kestävämmän) lakkakerroksen. Korvakoruissa säilytin nappiosat ihan vain laiskuuttani. Tiedän, että ne eivät hirveästi vastaa Haurun korviksia, jotka näyttävät olevan enemmän renkaat kuin napit. En kuitenkaan jaksanut tähän väliin lähteä keksimään uusia kiinnitysosia. Voi olla, että korjailen korvakoruja vielä joskus tulevaisuudessa lisää.

Vanhoissa kivissä näkyy lakan outo sumentuminen.

Haurun sormukset tein kokonaan uudestaan. Vanhat sormukset olivat vain ohuet ja epämuodostuneet worbla-soirot. En koskaan tykännyt vanhoista sormuksista, joten olin hyvin iloinen niiden päivittämisestä. Tällä kertaa materiaali oli jälleen worbla, mutta käytin sormuksiin vanhoja jämäpaloja, jotka olivat sekoitus tavallista worblaa ja valkoista worblaa. Uusista sormuksista tein paksummat ja hitusen leveämmät kuin alkuperäiset. Sormusten koristeet ja yksityiskohdat tein samalla tyylillä kuin aiemmin; pienet risti/kukkakuviot ovat worblan päälle liimattuja kartonkipaloja ja sormusten kivet ovat liimattavat strassit. Sama strassiarkki oli edelleen tallessa ja pääsin nyt käyttämään sormuksissa vähän jopa isompia ja näyttävämpiä kiviä (pienistä asioista voi ihminen iloita). Sormukset saivat päälleen myös jokusen kerroksen Erikeeperiä tasoittamaan pintaa.

Vahaa odotellessa.

Inka gold pääsi taas loistamaan (bu dumtsss), kun toteutin sormusten hopeisen pinnan sillä. Vanhoissa sormuksissa oli tietenkin sama lakka kuin muissakin Haurun koruissa. Tästä syystä myös vanhat sormukset näyttivät hyvin nuhjuisilta. Pidän kovasti uusien sormusten kiillosta, mutta halusin antaa niille myös hieman rustiikkisen ilmeen, joten nestemäinen patina pääsi taas käyttöön. Lisäksi pieni rosoisuus worblan pinnassa sopi sormuksiin oikein hyvin. Nestemäisen patinan avulla myös yksityiskohdat saatiin paremmin esille.

Uudet vs. Vanhat (hyi)

Näin sai Hauru vähän kasvojenkohotusta. Niina otti Traconissa kuvia myös Haurusta. Vaikka sunnuntaina olikin huonomeikkipäivä ja oma naama ahostaa Hauruna, niin olen hyvin hullaantunut Niinan ottamista kuvista. Etenkin niistä, joissa näkyvät uudet korut. Haurun vaatteet ovat hyvänlaatuiset ja mukavat päällä, joten yritän saada tästäkin puvusta kaiken rahan arvosta irti. Siksi oli kiva saada siitä myös hienoja kuvia.

Kuvasi Niina

Tähän loppuun heitän vielä hihkumiset sivuprojektistani, jota olen tässä hissukseen väsäillyt ja nyt saanut valmiiksi. Eräs pieni ihminen pyysi minulta BOTW:n Master Swordia ja minä lupauduin sellaisen tekemään. Link ja oma Master Sword olivat joka tapauksessa mielessä, joten sain vähän harjoitusprojektia tästä. Nyt se on tosiaan saatu päätökseen, ja valmis miekka on toimitettu sankarilleen, joka oli siihen hyvin tyytyväinen. Ajattelin, että avaan miekan tekoprosessia sitten enemmän, kun oma miekkani lähtee etenemään paremmin. Paljon niissä tulee olemaan samaa, mutta tämä ensimmäinen on niin sanottu lapsiystävällinen versio, joka kestää varmaan vähän paremmin kolutusta.

Mini-miekka

Olihan tässä taas asiaa yhdelle kerralle. Fukka kiittää.

PS: Olen aivan pian vapaa harjoittelujakson hirveyksistä, joten yritän piakkoin päästä kunnolla aloittelemaan uusia pukuja muun muassa Frostia varten.