Tracon: Kuinka kadotin takapuoleni ja niitin kultaa

Edit 2020 / Haluan tuoda esiin sen, mitä en tiennyt ja ymmärtänyt silloin, kun tein Alexin; ihon värjääminen cosplay-tarkoituksessa ei ole oikein. Olen pahoillani siitä, jos olen tällä puvulla loukannut jotakuta. Se ei ollut tarkoitukseni tuolloin. Halusin tuoda Alexin eloon sellaisena, kuin hänet näin. Tapani tehdä se oli väärä ja siksi haluan pyytää asiaa anteeksi.

Vuosien varrella olen saanut lisää tietoa ja ymmärrystä aiheesta ja haluan lisätä tämän kommentin näihin merkintöihin. Voi olla, että josksu vielä poistan merkinnät kokonaan. /

Hei!

Traconin mukana taisi mennä viimeinen tapahtuma tältävuodelta. Ainakin minun osaltani. Silti ennen kuin siirrymme tulevaan, niin vatvon vähän mennyttä. Kaikkea muuta asiaa olisi muka hirveästi eikä Animeseminaarin kuvatkaan ole vielä täällä... Silti tässä on minun diipa daapani Traconin osalta.

Tuntui, että viikonlopun aikana tapahtui ihan liikaa ja aivan liian vähän. En itse käynyt kuin kolmessa ohjelmassa ja otin osaa kahdessa. Cosplay'nkin puolesta viikonloppu jäi vähän yksinkertaiseksi. Silti onnistuin viemään tunneskaalaa aikalailla päästä päähän.

Lauantaille pukuna minulla oli siis Gangsta-mangan Alex, joka osoittautui yksinkertaisuudessaan ongelmalliseksi. Alex'n rodullista alkuperää ei ainakaan vielä tiedetä, mutta päätin itse hakea jotain latinotyyppistä. Se olikin lopulta se ongelma. Koska Alex on iloinen tyttö, ei hänellä ole hirveästi vaatetta, mikä tarkoittaa, että ihoa näkee enemmän. Suunnitelma oli, että hankin sopivan väriset sukkikset ja maalaan vain ja ainoastaan yläruumiini ihomaaleilla. No... sukkahousuja ei löytynyt, koska perkeleen punainen sävy. Eli maalia jalkoihin. Tämän hoidimme jo perjantai-iltana, koska aamusta se olisi vienyt aivan liikaa aikaa. Olenkin niin suuresti kiitollinen niille ihmisille, jotka jaksoivat ja viitsivät maalata sääriäni ja sisäreisiäni pitkän matkustuspäivän jälkeen. Love ya! Maalit pysyivät hyvin yö nyli, kun laittoi lakan päälle ja sukkikset jalkaan yöksi.

Aamulla meinasin oikeasti moneen otteeseen hypätä suihkuun ja pestä koko maalikerroksen pois. Ruskealla värillä on aivan tuhottoman vaikeaa saada tasaista jälkeä, varsinkin paksuna kerroksena. Epätoivo ja ahdistus iski ja löin päätäni seinään, mutta taas ihanat ihmiset olivat mahtavia ja onnistuivat pitämään minut kasassa. Toivottavasti en niin hirveän läikikäs ollut sivusta katsojan silmin. Itselläni olo oli kuin dalmatialaisella. Laskin, että maalaamiseen meni yhteensä 6 tuntia.

Kuvasi: Krautti
(ja hävitti pyllyni jonnekkin)

Alex on ihana hahmo, mutta en tiedä uskallanko ikinä vetää tämän naisen kamppeita niskaan enää. Sen verran kävi päävärkille kyseinen kokemus. Ihomaalit eivät ole minua varten.

Lauantaina kävimme katsomassa tosiaan Hei! Me cossataan! -luennon. Oli hyvin huvittava istua yleisössä ja kuulla lähestulkoon puolet omasta luennostani jonkun toisen suusta. Hyvin hämmentävää. Moni ajatus siis meni omieni kanssa yksiin, mutta joistain luennolla käsitellyistä asioista olen kyllä aivan eri mieltä. Ensimmäisenä mieleen tulee cosplay-ryhmän "roolijako"; jokaisen jäsenen tulisi keskittyä vain ja ainoastaan yhteen osaan cosplay-esityksen tekemisessä, kuten pukuihin tai peruukkeihin, juoneen tai ääniin. Minä en ainakaan haluaisi olla osa tällaista ryhmää. Ryhmän jäsenet ovat kuitenkin yksilöitä ihmisinä ja pukuilijoinan. Miksi jonkun pitäisi erikoistua yhdellä saralla, kun ryhmässä voidaan auttaa toinen toisiamme ja kehittyä yhdessä kaikilla saroilla? Tätä voi myös miettiä muunkin kuin puvun teon kannalta. Juoni ja esityksen sisältö voidaan rakentaa ja koota yhdessä myös. Tämä seikka tulikin esiin myös luennolla.

Toinen ohjelma lauantain osalta olikin sitten Operaatio Fredrikin Cosplay-haaste, johon minut oli nykäisty kaikkivaltiaaksi tuomariksi. Muahahahahahahahahaha! Oikeastihan minä oli yhtä pihalla kuin kisaajatkin ennen ohjelman alkua. Jotain osviittaa olin saanut, mutta valaistuin vasta paikanpäällä. Omasta mielestäni ohjelma oli onnistunut kokeilu ja luulen, että se sopii juuri sille yleisölle, jolle se oli tarkoitettu. Se varmaan tullaan näkemään uudestaan. Lavalla nähtiin monenlaista osaamista ja ainakin nauruista päätellen yleisö viihtyi. Minulla ainakin oli hauskaa, vaikka interaktiiviset coniohjelmat ovat muuten jääneet vähän taakse.

Hirmuisen pätevä tuomari.
Kuvasi: Sami Räbinä

WCS- ja pukukisa piti tietenkin katsastaa. Hirveästi hurrasin ja oli mukava nähdä, että vähäisistä osanottajista huolimatta WCS oli taas kokenut metamorfoosin. Esitysten tunnelmat ja teemat olivat aivan uudenlaisia ja tyylisuunnasta "eeppinen" oli onnistuneesti astuttu ulos. Hienoa hienoa! Pukukisan puolellakin taso oli kova ja voittaja kolmikkokin oli osuva. Kakkossijan saaneesta Yuri-pukuilijasta on keretty jos nurista, mutta minusta on hyvä, että välillä sijoille yltää yksinkertaisempia, mutta siististi ja hyvin tehtyjä pukuja kaikkien niiden yksityiskohtaoksennusten lisäksi. Siisti työn jälki näkyi ainakin minulle katsomoon asti ja tokaisimpa kisan aikana itsekseni, että: "Voipi olla ammattilainen." Se, että jokin sirkustelttahirviö ei päässyt palkinnoille, ei haittaa minua yhtään, koska kakkossijan saanut oli sen ansainnut ihan yhtä lailla, kuin sata erinväristä huonosti maalattua helmeä valmistanut Pena. Onnea vielä kaikille! Hirmusti!

Lauantaina hytisimme vielä sen verran, että saimme jonkun kuvan Gangsta-ryhmästämme. Repeilyä tapahtui ehkä enemmän kuin olisi pitänyt, mutta näin tällä kertaa. Ryhmämme Nick eli Kangaskasa on se sielu, joka houkutteli minut tälle tielle. Ja ah niin komeana Worick'na toimi Kizzy (How about now?).

Kuvasi: Krautti

Sunnuntai olikin sitten ihan oma juttunsa. Koska OF-porukan kanssa olimme kisailemassa, en oikein kerennyt käydä katsomassa mitään, kun piti juosta lavan takahuoneessa koko ajan. Mysteeri-herrakin saa nyt nimen eli hänhän on Murai Kunio Great Teacher Onizuka'sta.

Oli mahtavaa, että pääsimme jo heti aikaiseen katsomaan lavaa ja käymään esitystä läpi. Minua se helpotti suuresti keskittymään  loppupäivän ajan, koska se oli yksi niistä asioista, mikä piti vain saada pois alta. Yhden henkilön vaje hieman harmitti, mutta sairastumisille ei joskus voi mitään.

Olin esityksestä täpinöissäni ja tuskissani. Esitystä oli mielestäni harjoiteltu turhankin kauan ja sunnuntaina oli se hetki, kun saisin jättää sen taakseni. Hyvä ja huono juttu yhtä aikaa. Olen kuitenkin tottunut intensiiviseen parin kuukauden harjoitteluun ja useampaan n. 50 min pituiseen esitykseen teatteria tehdessäni. Eniten odotin kuitenkin sitä, että ylipäätään pääsen esiintymään niinkin hienoissa puitteissa, ja sitä, miten yleisö reagoisi.

Tuomarointi oli niin rentotilanne, etten oikeasti edes tajunnut, että se oli tuomarointi.

Ollaan söpöi.
Kuvasi: Sami Räbinä

En odottanut kisalta mitään. Olin täpinöissäni, koska olin puhtaasti vain lava-addiktina ja esiintymisnarkomaanina liikenteessä. Hurrasin itseni puhki lintupojille, koska se vaan oli oh so awesome! Kun ykkössija meille napsahti, olin ihan robottina hurraamassa meille. Työtä oli tehty ja se palkittiin, mutta omaa esitystä aina katsoo vähän kieroon. Minullakin jonkinlaisena ilmaisunohjaajana oli osani tässä projektissa ja voin sanoa, että oon ihan hirveen ylypee koko porukasta! Onizukamme ylitti itsensä aivan täysin! Hyvä Harri!  Ja hyvä kaikki muutkin! Onnea myös muille sijoittuneille! Lintupojat oli parhaat!

Kuvasi: Sami Räbinä

Koska kukaan ei tietenkään missään ikinä ole tätä vielä nähnyt, niin lämästään tämä tähän vielä kertaalleen.

Fuu kiittää ja kumartaa. Omasta lavaosuudestani saa antaa palautetta!

PS: Eikä mitään pantsuja tai yaoi-viboja näkynyt missään! Ei missään!