keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Astetta isompi

Terve!

Kesän Desuconin liput tupsahtivat tuossa toissapäivänä luukusta sisään. Se vaikutti merkiltä, että pitäisi alkaa suunnitella ja valmistella pukuja kyseistä tapahtumaa varten. Viimeiset viikot olen etsinyt kesätöitä ja tehnyt ennakkotehtäviä kouluhakuja varten. Samalla olen purrut hammasta, koska olisin halunnut jo päästä käsiksi puvun tekoon. Tärkeämmät asiat silti ensin.

Aika pitkään olen ollut ihan ulalla siitä, mitä meinaan päälleni vetää Desuconissa, mutta onneksi inspiraatio iski ja tämäkin ongelma on nyt edes jotenkin ratkaistu. Päätin päästää pitkäaikaisen riippajäniksen tuskistaan ja tehdä Rurukan Desuconiin.

Muiden kesälomailijoiden murheeksi manaan viileää alkukesää, koska Rurukalla on suhteellisen rutkasti vaatteita päällä. Jee! Keskäcon ja kerrokset! Testaan saisinko Rurukan hiukset aikaiseksi yhdestä peruukista, ettei tarvitsisi tilata taas peruukkia (yksihän meni jo Lukalle). Joka tapauksessa Ruruka on varma nakki.

Sitten vähän isompaan numeroon, josta voin ihan rehellisesti syyttää Kitaconissa olleita Fantasiapelien myyjiä. Herrat, onnistuivat myymällä myymään minulle ja toverilleni erään sarjan. Kannatti, koska se on yksi lemppareistani nyt. Kesti hetken ennen, kun tajusin, että haluan tehdä tämän puvun Desuconiin, mutta sitten idea tuli jäädäkseen. Eli ajattelin ottaa astetta isomman projektin hoidettavaksi tähän väliin.


Alexia Tarabotti on yksi uusista lempinaisistani ja asiaanhan ei vaikuta se, että Alexia antaa turpaan oikeille vampyyreille ja ihmissusille tarvittaessa. Unohtamatta tätä viimeisintä hurahdustani viktoriaaniseen muotiin ja isoihin helmoihin... Hetken aikaa pohdin olenko tähän muka ryhtymässä, osaanko edes, ja pahinta, näytänkö hyvältä? Päätin kuitenkin ottaa haasteen vastaan, koska siitä on tosiaan hetki, kun olen viimeksi joutunut "rehkimään" uuden puvun eteen. Vähän aikaa sitten tuli väännettyä wanhojentanssipuku, joka ehkä hieman myös innoitti. Pääsen myös tekemään korsetin, mitä olen odottanut siitä asti, kun sain edellisen valmiiksi.

Nyt kaikki ylimääräinen työ on tehty ja pääsen näiden kahden pariin. Ruruka on 99% varma desutapaus, mutta Alexia on tiettyjen voimien armoilla. Alexia valmistuu rehellisesti vain, jos raha riittää. Tulen aloittamaan Alexian jo nyt, mutta en aio kuolla nälkään sen takia, että saisin jonkin puvun tehtyä. Asioita täytyy priorisoida. Samasta syystä en aio keksiä mitään kolmatta pukua Desuun. Jos Alexia ei löydä tietään Lahteen kaivan ehkä jonkun vanhan tapauksen mukaan.

Fukka kiittää.

PS: Ensikerralla pitäisi olla jo jotain järkevämpää asiaa.

2 kommenttia:

  1. Aahhhh ihanaa, ensimmäinen suomalainen Soulless-pukua suunnitteleva cossaaja! <3 Pakko yhtyä mielipiteeseesi; Alexia on aivan mahtava hahmo ja varsin kick-ass lady. Odottelen jännityksellä tämän projektin etenemistä. :3

    VastaaPoista
  2. Soulles-cossi! Kyllä, kyllä, kyllä! Hitsit tulen odottamaan pukuasi, tulee olemaan aivan ihana :)
    Soulles on muutenkin jotain niin uskomattoman upeaa.

    VastaaPoista