keskiviikko 28. joulukuuta 2016

Keskeneräistä ja kierrätettyä - 2016

Hei hoi ja töttörööö!

Voin ihan rehellisesti sanoa, että ensimmäistä kertaa olen unohtanut blogini olemassa olon. Cosplay-hommat ovat levänneet laakereillaan jo jonkin tovin, mutta näin vuoden päätteeksi pitää vähän taas ynnätä ja katsoa taakse päin. Vuosi on ollut jokseenkin uuden moinen... ainakin minulle näin henkilökohtaisella cosplay-tasolla.

Pukuja ei tullut valmiiksi tänä vuonna kuin viisi. Vanhoja pukuja tuli kierrätettyä paljon, mikä on ihan hyvä juttu, mutta osittain se oli syynä "vähäiseen" pukusaldoon tänä vuonna.

Kuvaajat: Kis, Rorune, Soffi, Kis ja Kis
Sain tehdä yhden elämäni unelmapuvuista, kun vihdoinkin väänsi Halloween Town! Soran. Fujimoto on myös päästy ruksimaan listalta pois, vaikka se ei ehkä ihan unelmapukuihin lukeudukkaan. Aivopieruna syntyi Kagome ja pitemmän kaavan perseilynä Mercedes löysi tiensä WCS-lavalle. Ja koska vuonna 2016 löysin yhden elämäni syvimmistä ojista, Haikyuun, väänsin kasaan myös Shimizun. Ainoastaan Kagome on näistä puvuista selainen, jonka kanssa ei tullut mitään ongelmia osaamisen tai toteutusmenetelmien kanssa. Kaikissa muissa olen joutunut tekemään jotain uutta jollain tasolla.

Peruukkien puolesta tämä vuosi on ollut ihan perseestä. Fujimoton peruukkeja piti tilata ihan liikaa, Kagomen peruukki ei ennättänyt Aconiin ajoissa, Mercedekselle peruukin metsästäminen oli ihan tuskaa ja tilaamistani peruukeista yksi saapui minulle viime viikolla... siis yli 3 kuukautta kisan jälkeen.

Sellainen uusi asia minun elämässäni on tapahtunut vuonna 2016, että pukuja on kesken vaikka kuinka monta. Tai ainakin niiden osia.


Tein Orenji no furo jijou'n Tatsumille hupparin, jonka olen jo onnistunut hukkaamaan johonkin, ennen Cosvisionia. Tatsumille olen kerännyt lähes kaikki vaatteet myös ns. kouluvaatetukseen. Ainoastaan housut pitäisi ommella ja peruukki muokata ja herra olisi valmis.

Hali oli uutta kepakkoa ja uusia hartsikiviä luvassa Cosvisionia varten, mutta sitten tulikin muita juttuja elämään. Halista ja woodin Valista on jo kivoja kuvia olemassa, mutta silti olisi mukava saada yhteis kuvia vielä niin, että propitkin ovat mukana.

Kokuri-san on vaille vain muutamaa pikkuasiaa ja sitten yksi versio siitä olisi valmis. (En luultavasti jaksa väsätä uutta hienompaa takkia Frostbitea varten, joten animeversiolla mennään.) Viime ajat se kuitenkin levännyt vain laakereillaan...

Suga on mahdollisuus Frostiin. Tarkoituksena olisi vain muokata peruukki kuntoon ja käyttää Shimizun collaripukua "casuaali Sugana". Jos vain löydän vielä samaa kangasta, niin harkitsen uuden takin tekemistä. Tarkoitus olisi velä tulevaisuudessa tehdä Sugalle myös peliasu ja kavereitakin olisi sitten pitäisi olla mukana. 

Kaikkien näiden lisäksi olen tilannut varmaan 50 peruukkia muille hahmoille, joita en ehkä koskaan ole täällä maininnutkaan.

I got bitches.
woodi, miä ja Kis
Cosvision oli minulle uusi tuttavuus ja reissu oli ehdottomasti yksi parhaista tapahtumista tänä vuonna. Pikku poppoo ja vaihtoehtoinen autoseura olivat kivan raikas pieni seikkailu keväälle. Lisäksi Hämeenlinna ja Verkatehdas olivat molemmat ihania. Hauru ja Senjougahara pääsivät ulkoilemaan Cosvisionissa ja olen edelleen hyvin onnellinen Kissin ottamista Senjougahara-kuvista. Harvoin osaan katsoa itseäni kuvissa niinkin myönteisesti. Varmasti osasyy siihen, miksi Senjougaharasta on tullut pukuna minulle niin rakas.

Kuvasi siis Kis.
Senjougahara pääsi mukaan myös Aconiin Jyväskylään (Paviljonki oli tosi jees), koska Kagomelta uupui peruukki. Toisena vuoden kierrätyspukuna oli Nice, joka on vanhempaa kastia. Nice pyörähti Frostbitessa pikkuruisen Baccano!-ryhmän ohella, mutta vasta Aconsissa saatiin koko ryhmä vihdoin kasaan. Nice ja Baccano! ovat ihania, vaikka en hirveästi välitä sokeudesta.

Tyksin myös näistä kuvista paljon.
Kuvasi siis 
Kis
Soffi, woodi, miä, Harri, Rorune ja Kide
Kuvasi Rabbana
Kuvasaldo koko vuodelta on jäänyt aika niukaksi. Osittain ajan ja osittain kuvaajan puutteen vuoksi. Edeasta ja Seiferistä oli tarkoitus saada VIHDOIN kunnolla kuvia, koska molemmat ovat sellaisia pukuja, joita ei ihan joka tapahtumaan voi laittaa päälle. Ehkä vielä joskus saamme puvut päälle jonkun tapahtuman ulkopuolella ja saamme jonkun osaavan ihmisen myös kuvaamaan, että olisi edes jotain kuvia olemassa tästäkin kaksikosta. Ehkä myös Shep ja Stella saadaan vielä joskus päälle...

Rorune & miä
Kide kuvasi.
Koko viime kesä tuntui olevan täynnä tapahtumia, mutta se outo juttu niissä oli se, että lähes kaikki olivat täällä kotona, Oulussa. Tapahtumia oli tiuhaan, enkä mitenkään olisi kerennyt tehdä uusia pukuja jokaiseen, joten vanhat pääsivät kiertoon.

Kummacon, jossa pikkuporukalla näytimme naamaamme ja hajoilimme. Houzuki näytti naamaansa tuolloin. Mitään sen kummempaa ei oikeastaan tapahtumasta jäänyt käteen. Paitsi ältsyn hyvä soppa-asia, josta unelmoin vieläkin. Kummacon oli ainoa näistä paikallisista tapahtumista, jossa olin ihan puhtaasti kävijänä paikalla.

Houzuki on fab.
Kuvasi woodi
Chibissä olikin sitten tuomarihomia luvassa ja Aseminaaarissa heiluin juontajana. Kagome pääsi Chibiconissa näyttäytymään ja seminaariin vedin päälle jälleen jossain määrin ajankohtaisen Pokemonin Jamessin. Molemmat tapahtumat olivat aikalailla tuttua huttua.

Tapahtumien puutetta tässä kaupungissa ei ole. Ensivuoden puolella uutena tulokkaana on vielä Matsucon, jota odotan mielenkiinnolla. Suurempana kynnyksenä on enemmänkin kävijöiden vähyys. Jää nähtäväksi voiko yksikään näiden leveyspiirien tapahtuma koskaan kasvaa "isoksi tapahtumaksi". Pohjoisesta puuttuu suuret massat, jotka täyttävät etelän tapahtumat ja tekevät niistä "isoja tapahtumia". Lisäksi näyttäisi siltä, että pohjoisesta on aina lyhyempi matka etelään kuin etelästä pohjoiseen.

Piti vissiin päästä Traconiin.
feat. woodin käsi.
Syksyn alussa koitti jälleen Tracon ja WCS. Tracon on aina ihana tapahtuma ja sitä se oli nytkin. Tunne myräkkä WCS:n takia ei vieläkään ole täysin loppunut. Oudointa on se, kuinka toisen sijan saavuttaminen tänä vuonna WCS-karsinnoissa on jättänyt paljon paskemman tunteen kuin sijoittumatta jääminen 2015. Osittain tähän on syynä oma krittisyyteni itseäni kohtaan, mutta silti en ole ihan sinut vielä asian kanssa.

Tracon tarjosi kuitenkin myös älyttömästi hyviä juttuja. Kaverit ovat parhautta ja se, että pääsin osoittamaan jonkin moista kunnioitusta Haikyuulle cosplayn muodossa, oli ihanaa. Vaikka olinkin vain ihmis proppi...

Miä, Oikawa: Anniilaugh, Kageyama: Yaci ja Hinata: Kasa
Kuvasi Kis
Tällä vuodella on ollut hyvät ja huonot puolet. Kuvasaldon pienuutta itkeskelen öisin ja raivoan peruukeista, mutta sain viettää ihanan conivuoden kavereiden kanssa. Uutta ja ennestään tuttua. Kirjoittelen tässä ehkä jossain välissä tämän hetken pukukutinoista, joita on vaikka muille jakaa. Frostiin lähtee mukaan Kokkuri-san ja hyvin suurella todennäköisyydellä Suga jossain muodossa.

Fukka kiittää ja toivottaa hyvää uuttavuotta! Olkoon vuosi 2017 parempi ja hienompi kuin 2016!

2 kommenttia:

  1. Heii, oli nyt pakko tällä hevos käyttäjällä tulla kommentoimaan kun en tuohon cossi käyttäjään jaksa kirjautua :D Jos satun sut löytämään frostista saako tulla kuvailemaan? Itse olen ekaa kertaa tulossa isompaan tapahtumaan ja ajattelin itselleni hauskaksi muistoksi kuvailla siellä vähän. Itsellä olisi myös ajatuksena aloittaa cossaamiseen liittyvää tube ja blogi kanavaa vuoden alussa pitämään pystyyn ja niihinkin sit kaipailis vähän materiaalia conien kautta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu passaa toki ^^ Ei vielä kuitenkaan ole mitään käryä siitä, mikä puku on millekkin päivälle tulossa :D

      Poista