maanantai 18. kesäkuuta 2018

Cosplayn luvattumaa


Wuaaaaaaaah!

Olen palannut Suomeen! Itse asiassa jo viikko sitten...

Japani on nyt yhdeltä jos toiselta kantilta koettu. En ollut varma siitä, että onko matkassa tarpeeksi cosplay-aineksia päivittää blogia. Lopulta oli ja yllättävän paljon. Nyt on tarkoituksena keskittyä lähinnä Japanin cosplay-tuotetarjontaan ja sen perusteella tekemiini havaintoihin ja kaikkeen, mikä siihen vähänkään voi liittyä.

Näin pohjustuksena voin kertoa, että alkuperäinen kuva, mikä minulla oli siitä, miten hyvin ja paljon cosplay-tavaraa voi ostaa Japanista, ei hirveästi muuttunut matkan myötä. Jos japanilainen cosplay-kulttuuri on tuttua, ei minulla luultavasti ole siihen hirveästi sen kummempaa lisättävää. Kumminkin haluan jakaa omia kokemuksiani siltä kannalta, jos joku ei ole läpensä perehtynyt ja kaipaa enemmän informatiota.

Akihabara tai, kuten woodi jossain välissä loksautti, Akihöperö.
Oma vierailuni Japnissa keskittyi Tokyoon, joten siihen perustuu myös tämä sepostus. Muissa kaupungeissa voi olla huomattavasti vähemmän tarjontaa tällä saralla. Tokyosta kuitenkin löytää cosplay-tuotteita ja -tarvikkeita myyviä kauppoja suhteellisen helposti. Google-setä on hyvä kaveri ja, jos tietää mistä kaupunginosasta kauppoja kannattaa etsiä, on jo hyvässä vauhdissa. Itse vierailimme lähinnä Akihabarassa ja Ikebukurossa cosplay-kaman perässä. Emmekä edes kolunneet kaikkia cosplay-kauppoja, mitä näissä kaupunginosissa on.

Saatavilla oli lähes kaikkea, mitä cosplayhin voi luulla tarvitsevansa; peruukkeja, valmiita asuja tai asujen osia, meikkejä ja maskeerausvälineitä, proppeja tai proppipohjia sekä cosplayn tekemiseen tarvittavia materiaaleja ja välineitä. Aina kaupan laajuudesta ja tyylistä riippuen valikoimat vaihtelivat. Pukuihin ja peruukkeihin erikoistuneista kaupoista ei tietenkää löytynyt ihan yhtä laajasti värmettä muihin hommiin, mutta myös ns. yleispäteviä cosplay-kauppoja, jotka tarjoilivat vähän kaikkea, oli olemassa.

Acos Ikebukurossa.
Ehkä merkittävin ja omaksi suosikikseni yltänyt cosplay-kauppa oli Acos, joka on juurikin tällainen yleispätevä pulju. Suurin penni itselläni menikin Acosin kukkaroon, koska ostin sieltä vähän vaikka ja mitä. Osittain siitä syystä, että Akihabaran Acos oli ensimmäinen cosplay-kauppa, jossa vierailimme. Samoja tuotteita löytyi toki muistakin liikkeistä, mutta hinnat olivat Acossilla hitusen halvempia osassa tavaroista. Acos oli myös ainoa kauppa, missä näin worblaa myynnissä.

Kulmakarvamönjää ja kaksi erisävyistä ruskeaa eyelineria.
Mönjä Acossilta ja linerit ihan apteekista.
Acossilla oli myymälät sekä Akihabarassa että Ikebukurossa. Mitään hirveän suurta eroa en ainakaan itse näiden myymälöiden välillä huomannut tuotevalikoiman suhteen. Tämä voi kuitenkin olla vain omaa huomaamattomuuttani. Ikebukuron liike sijaitsee Otome Roadilla (enemmän naiseille suunnattua oheiskrääsää yms. tarjoileva paikka) ja sillä voi olla merkitystä valikoimaan, mutta ainakaan itse en juuri huomannut eroa.

Peruukkiteippiä. Tämä oli jytyä tavaraa ja sitä myytiin lähes joka puljussa.
Acossilla on valikoimissaan hurja määrä erilaisia cosplay-pukuja, joita myytiin uutena. Peruskoulupuvuissa laatu oli ihan mukiin menevä, mutta monimutkaisemmissa puvuissa oli puolestaan havaittavissa erikoisempia rakenneratkaisuja. Yleisesti kaikki puvut olivat täysin polyesterikankaista tehtyjä oli kyseessä sitten koulupuku tai fantasiauniformu. Kokoja puvuista löytyi aina XL (joskus LL) asti.

Jotain SUPERhiuslakkaa peruukeille ja se on jopa vähän pelottava.
Tätä myytiin aikalailla kaikkialla. Omani ostin Assist Wigsiltä.
Itse pohdin jonkin koulupuvun ostamista ihan vain testiksi. Sovitinkin Boku no Hero Academian tyttöjen koulupukua. Suomessa käytän kokoa 38 tai M, mutta Acossin mittataulukossa olen XL. Yllätyksekseni puku meni päälle jopa hyvin, mutta istuvuus oli todella huono. Takin kaavoitus oli hyvin jännittävä. Jopa mainoskuvissa se näytti mallin päällä hyvin oudolta. Lisäksi takkia ei oltu vuoritettu mitehkään ja siitä puuttui ryhti ihan kokonaan. En siis ostanut. (Puvusta ei muuten ole kuvaa, koska niiden kuvaaminen päällä oli erikseen kielletty.)

Don Quijote oli kyllä koulupukujen ihmemaa...
Muutenkin cosplay-puvuiksi määriteltävien vetimien löytäminen oli hyvin helppoa. Joidenkin faniryönää myyvien kauppojen valikoimista löytyi jonkinmoisia cosplay-asuja. Jostain paikoista pystyi ostamaan myös asuja käytettynä. Piipahdimme Akihabaran Don Quijote -nimisessa tavaratalossa, joka on aivan sumppuun ahdettu kaikesta mahdollisesta tavarasta. Sieltä löytyi erikseen yksi kerros vain cosplay-, maid-, naamiais- ja muita asuja sekä asusteita varten. Samaiseta kerroksesta löytyi myös peruukkeja, jotka eivät vastanneet cosplay-kauppojen peruukkien laatua, mutta olivat silti parempia kuin Suomen pilailupuotien karvahirviöt.

Pelkkiä peruukkeja koko pulju täynnä. Swallowtail Akihabarassa.
Koska ostopuvut eivät meille ole niin kova juttu, kiersimme enmmän peruukkeihin keskittyneitä kauppoja. Valikoimat vaihtelivat hitusen, mutta yleisesti kaikkialta löytyi perusmalleja monessa monessa eri värissä ja sävyssä. Joistain löytyi ihan hahmokohtaisia peruukkejakin. Itse tein sen virheen, etten ehtinyt laatia kunnon lisataa ja kuvakansiota puhelimeen niistä hahmoista, joita olen suunnitellut tekeväni lähitulevaisuudessa. Olisi nimittäin ollut niin helppoa ja ihanaa ostella kaikille hahmoille peruukit valmiiksi Japanista. Peruukkien hinta-laatusuhde oli todella hyvin paikallaan.

Tästä yksilöstä lisää joskus tulevaisuudessa.
Päädyin kuitenkin ostamaan yhden peruukin Swallowtail-nimisestä peruukkiliikkeestä ja muuta peruukkikamaa vähän sieltä sun täältä. Yksi kiinnostuksen kohteeni olikin peruukeille tarkoitettu Juuri Se Oikea Silikoonisuihke, josta Twitterissä monet Japanin matkaajat ovat huudelleet. Sitä löytyi ainoastaan Acossilta ja Ikebukuron Mandrakesta, joka ei varsinaisesti ole cosplay-kauppa, vaikka niitäkin juttuja sieltä löytyy. Muilla kaupoilla olikin omat vaihtoehtoiset silikoonisuihkeensa, joita osa porukasta osti. Yritetään tehdä pienta vertailua näiden suihkeiden välillä ja sitten tietenkin raportoida niistä eteenpäin. Itse heittäydyin myös yleiseksi silikoonisuihkediileriksi ja tyhjensin kahden Acossin hyllyt suihkeesta.

Nyt sitä on,
Yksi hyvinkin positiivisesti yllättänyt seikka oli se, kuinka plajon ja helposti värillisiä piilolinssejä oli saatavilla. Lähes kaikissa cosplay-kaupoissa oli vähintäänkin seinällinen piilolinssejä valikoimissaan. Niitä löytyi myös apteekeista ja muista kosmetiikkaa myyvistä liikkeistä. Useimiten päivälinssejä oli runsaampi valikoima kuin kuukausilinssejä. Vuosilinssejä en muista nähneeni ollenkaan. Mikä parasta, yleensä linsseistä kellui mallikappale esillä! Itse ainakin inhoan piilolinssien ostamista netistä, koska mallikuvat ovat monesti hyvin muokattuja ja/tai tummasilmäisten ihmisten silmissä kuvattuja. Hyviä ja selkeitä kuvia linsseistä itsestään on yleensä tosi harvassa ja sitten pitääkin yrittää arvailla, että, miltä linssi oikeasti näyttää ja miltä se kenties näyttää omassa sinisessä silmässäni.

Sävyjä oli myös tarjolla vaikka kuinka.
Päädyin lopulta ostamaan kolme paria linssejä Don Quijotesta. Linssit myytiin yhden kappaleen pakkauksissa, minkä takia vahingossa ostin aluksi vain yhdet linssit per väri (kielimuuri tuli tässä kohtaa vastaan). Loppujen lopuksi linssiparille tuli hintaa yhtä paljon kuin, jos olisin tilannut ne netistä ilman postikuluja. Pieni säästö siinä kohtaa. Linssien oston yhteydessä piti täyttää lomake, johin annettiin omat tiedot (nimet, osoitteet yms.) ja silmälääkärin nimi. Engalnninkielisessä täyttöohjeessa silmälääkäriksi oli laitettu Donki eye clinic, vaikka en minä missään sellaisessa oikeasti edes käynyt. Tämä oli jännittävää.

Ripsiä myös myytiin joka paikassa pilvin pimein. Nämä muistaakseni Assis Wigsiltä.
Matkalaukun sisällön jo tursutessa päätin tehdä itselleni palveluksen ja ostin ihan perus ruskeat japanilaiseen kolupukuun kuuluvat kengät. Omistan yhdet, mutta ne ovat aina olleet vähän väärän malliset ja väriset sekä aivan liian isot. Nyt on varmasti sopivat ja voin lahjoittaa vanhat jollekkin isompijalkaiselle hyvillä mielin. Vähän kutkutteli, että olisin ostanut myös mustat samanmoiset, mutta matkalaukku oli pakatessa ratketa liitoksistaan.

Acossilta.
Tämä olikin yksi parhaista aspekteista cosplayssa Japanissa; perusvaatteita ja -asusteita löytyi vaikka miten. Yksinkertaisia hanskoja, kravaatteja, kauluspaitoja ja bleisereitä löytyi lähes sateenkaaren väreissä. Pläts vaan niihin olisi pystynyt lisäilemään koulun logot tai muut yksityiskohdat tuosta noin vaan. Helpotusta niiden elämään, jotka eivät halua tai pysty tekemään kaikkea alusta asti itse. Siinä myös yksi kohta, josta kannattaa tehdä tarvelista, jos on vierailemassa Japanin cosplay-kaupoissa.

Tarjolla olisi ollut niin paljon kaikkea jännää, mitä olisin halunnut ostaa vain testatakseni, mutta ihan kaikkea en olisi pystynyt mukanani kyöräämään.

Kehotan kaikkia, jotka cosplayta harrastavat ja ovat jossain vaiheessa suuntaamassa Japaniin, käymään ainakin pienen pyörähdyksen jossain cosplay-kaupassa. Häpeilemättä suosittelen Acossia. Sieltä voi löytää asioita, joita ei edes ajatellut tai muistanut tarvitsevansa tämän harrastuksen parissa. Kehotan miesharrastajia ehkä hitusen enemmän, koska itse ainakin törmäsin sellaisiin miehille suunnattuihin tuotteisiin, joita en edes osannut ajatella olevan.

Fukka kiittää!

PS: Seuraavassa jaksossa hyppäämme japanilaisen cosplay-studion arvaamattomiin syövereihin. Stay tuned.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti