sunnuntai 24. heinäkuuta 2022

Takahuonehulinat - Nekocon 2022

Momoi!

Nekocon oli ja meni, joten nyt hieman kertomuksia tapahtumasta omalta osaltani. Tämän merkinnän julkaisemiseen ei ollut tarkoitus mennä näin pitkään, mutta nappasin Nekosta mukaani flunssan (ei korona), joka on hidastanut tahtia. Mutta, asiaan.

Eläimet junailemassa.
Tammikuussa sain Teklalta  viestiä siitä, että olisinko kiinnostunut tuomaroimaan cosplay-kisan kokeneiden kategoriaa. Tuossa hetkessä tuntui jotenkin oudolta ajatella jo kesän tapahtumia, kun kaikki oli ollut pannassa noin kahden vuoden ajan. Nöyränä otin paikan vastaan ja jäimme jännittämään, miten Nekoconin käy. Kuinka ollakaan tapahtuma saatiin pidettyä ja Nekocon järjestettiin pitkän tauon jälkeen 9.–10.7.2022 Kuopion musiikkikeskuksella.

"... this is givine me Legoland vibes. Dulock kans vai miten se kirjoitettiinkaan :D"
- Nimeltämainitsematon  
Perjantaina junailin itseni Kuopioon hyvissä ajoin, jotta ehtisin käymään Askartelukulmassa, koska täällä kotikulmillahan ei ole enää vuosikausiin ollut kunnollista askartelukauppaa. Nähtyäni Nekoconin mainoksen Askartelukulmasta halusin päästä sinne visiitille. Koko viikonloppu tulisi vierähtämään kiireessä ja cosplay-kisan kulisseissa, joten suunnittelin piipahdukseni Askartelukulmaan perjantaille. Tämä kannatti, koska sain ostettua juttuja, mitä olen muutenkin etsinyt tulevia cosplay-projekteja varten.

Tällä kertaa tein matkaa ihan omine nokkineni, mikä osoittautui todelliseksi nautinnoksi. Ei säätöä aikatauluista, ei odottelua, ei setvimistä liikkumisista. Sain mennä ja tulla omaan tahtiini, mikä ei porukassa oikein onnistu. Lisäksi majoitukseni sijaitsi kivenheiton päässä musiikkikeskuksesta. Pääsin paikasta toiseen näppärästi kävellen tai sähköpotkulaudalla.

Meillä oli elikoiden kanssa mukava pikkusoppi yöpaikkana.
Lauantain puvuksi mukaan lähti upouusi puku: Todoroki Shouto Boku no Hero Academiasta. Puvun tekemiseen meni suunnilleen vuosi, mutta välissä oli pitkiä taukoja. Varmaan minkään puvun kanssa ei ole ollut samanlaista hörölööaikataulua kuin Todorokin. Viimeisten viikkojen aikana sain kokea jopa jonkin asteista kiirettä puvunteon kanssa (en oikeasti, koska viimeiset päivät ennen conia hengasin myös kavereiden kanssa). Olin vain hyvin innoissani, koska cosplay-tiimillä oli yhden sorttinen BNHA-teema. Viimeiset työvaiheet puvusta tulevat johonkin merkintään lähiaikoina.

Lauantaiaamuna meinasi tulla kiire, joten selvittyäni musiikkikeskukselle puvusta oli minulla päällä vasta naama ja peruukki. Todoroki jäi vielä hetkeksi odottelemaan debyyttiään, kun kurvasin potkulaudalla musiikkikeskuksen pihaan Icy Thot -vetimissä. (Parasta oli tietenkin se, että Tekla osasi heittää juuri tämän vitsin, kun kompuroin takahuoneeseen :P)

"It's Icy Thot on Thursdays."
Lauantaina olin siis tuomaroimassa cosplay-kisan kokeneiden kategoriaa. Tuomaroiminen ei sinänsä jännittänyt, mutta jotenkin jännitti hirveästi olla KOKENEIDEN tuomarina. En pidä pukujen tekemistä varsinaisena vahvuutenani. Samalla kuitenkin sain muistutuksen siitä, että olen harrastanut cosplayta yli 15 vuotta, joten kai minä olen jotain kokenut. Innostus tuomarointiin ja luotto tuomaritovereihin, Iinan ja Saaraziin oli kuitenkin läsnä vahvasti.

Vähän olen pöllämystynyt tästä, että oma naama on ohjelmalehtisessä...
Ennen tuomaroinnin alkamista tutusteltiin porukkaan ja vaihdettiin muutama sananen päivän kulusta. Sen jälkeen ehdin vetää Todorokin kamppeet niskaan juuri sopivasti ennen hommien alkamista. Suurin osa lauantaipäivästä meni tuomaroinneissa, mutta kerkesimme pikaisesti pyörähtää taidekujalla sekä myyntipöydillä. Mukaan tarttui jokunen aarre kujalta ja myyntipöydiltä hikipäivän eliksiiriä, joka hieman aiheuttaa sotatakaumia Japanista.

Selviytymisjuomaa
Oli älyttömän mukava päästä tuomaroimaan pitkän tauon jälkeen. Oli myös mahtavaa, että meillä oli paljon kisaajia molemmissa kategorioissa. Tuomaroinnissa pääsee aina keskustelemaan toisten puvuista paljon intensiivisemmin kuin muissa tilanteissa. Itse nautin tästä kovasti, koska on ihanaa nähdä, miten kukanenkin on pukunsa toteuttanut ja millaisia valintoja mahdollisesti puvun tekemiseen on liittynyt. Esimerkiksi erilaiset valinnat ja kompromissit ovat sellaisia juttuja, joita ei voi mitenkään selvittää yleisöstä käsin. Siksi tuomareina olemme aina hieman etuoikeutettuja. Näillä tiedoilla ja näkemämme perusteella tuomaristona teimme myös hyvin yksimielisen päätöksen kisan sijoittuneista tuomaritovereideni Iinan ja Saarazin kanssa. Kokeneiden kategoriassa oli mukana paljon huikeita ja intohimoisia pukuja, joten aluksi pohdimme, tuleeko päätöksen teosta vaikeaa. Tällä kertaa olimme hyvin samoilla linjoilla, mutta aina ei sekään mene niin.

Pikapika yhteiskuva luokkakavereiden kanssa
Bakugo Katsuki: Em
Asui Tsuyu: Rin
Itse kisat tuli seurattua takahuoneen suttuiselta näytöltä. Koska olimme nököttäneet lähes koko päivän omassa tuomarointihuoneessamme, en ollut nähnyt aloittelijoiden kategorian kisaajia kuin vilaukselta. Näytöltä ei nähnyt juuri sen kummemmin. Onneksi kaikista kisaajista on otettu huikeat kisaajakuvat, joista pääsin myöhemmin näkemään kisan pukuja. Palkintojenjaon tunteet kuitenkin välittyivät myös takahuoneen puolelle vahvasti. Hurjasti onnea vielä kaikille sijoittuneille sekä kokeneiden, aloittelijoiden että photoshoot-kategorioissa!

Kisojen jälkeen oli vielä palautteen vuoro, jota jokunen kisaaja tuli kysymään. Itse tykkään antaa palautetta enemmän kasvotusten kuin kirjallisena, koska silloin voi käydä oikeasti keskustelua kisaajan kanssa. Tämän lisäksi ei tarvitse niin kovasti muistellen tulkita omia muistiinpanoja tuomarointitilanteesta (välillä niistä ei siis ota kukaan mitään selvää). Olemme tehneet myös yhteisen koonnin palautteista niiden kisaajien kohdalla, jotka ovat pyytäneet sitä jälkikäteen, eli palautteet ovat tulossa!

Kuva: Karo
Valot: Tekla
Naama: Ruvella
Kuva: Karo
Valot: Tekla
Koko hässäkkä hikisen päivän jälkeen.
Palautteiden jälkeen päivä alkoikin olla aika lailla purkissa. Pientä seremoniaa ja kuvaperseilyä cosplay-tiimin osalta saatiin vielä aikaiseksi. Pääjärjestäjä, Karo, toimi cosplay-kisojen kuvaajana ja räpsi meistäkin jonkun kuvan. Tämän jälkeen poistuimme musiikkikeskukselta. En siis nähnyt itse tapahtumasta juurikaan mitään, ohjelmasta puhumattakaan. Illalla maistui ruoka ja uni.

Teppo löysi ravintelista oman värimaailmansa.
Sunnuntaiaamuna yritin välttää edellisen aamun kiireet kasatessa itseäni ja tavaroitani. En tiedä, mikä Todorokin naamassa oli sellaista, että meikkaamisessa kesti niin kauan, koska sunnuntaina löysin itseni kaikkine romppeineni musiikkikeskuksen pihalta, kun ovet olivat vielä lukossa. Onneksi Tekla oli paikalla myös aamutuimaan, ja hänen valtuuksillaan onnistuimme pääsemään sisälle.

Rentoa ja helppoa olemista näissä kamppeissa.
Kengät vielä vaihtamatta tässä kuvassa.
Sunnuntain puvuksi olin ottanut mukaan Hori-sanin. Hori-san on kaappipuku, johon ostin vain peruukin. Horimiya oli sarjana jotenkin niin kiva, että halusin tehdä siitä jonkun puvun. Pääkaksikosta Miyamura houkutteli enemmän, mutta en koe sopivani hahmoksi. Hori-sanilla kuitenkin sattui olemaan myös rento kesäuniformu, johon tarpeet löytyivät peruukkia vaille kaapista, joten kasasin Hori-sanin. Asukokonaisuushan Hori-sanilla on täysin sama kuin Mitsuhalla.

Piilolinssi kiukutteli, joten jouduin jättämään ruskeat silmät pois heti aamusta.
Sunnuntaina olin ihan uudenlaisissa hommissa, kun pääsin hyppäämään cosplay-agentin kenkiin. Olin siis yhtenä cosplay-agenttina metsästämässä kisaajia hall cosplay -kisaan. Päivä alkoi jälleen yhteisellä palaverilla aikatauluista ynnä muista, minkä jälkeen lähdimme agenttitovereideni kanssa etsimään kisaajia. Etsintöjen aikana kerkesin ihan ministi vilkaista myös tapahtumapaikkaa muuten, ja huomasin muutaman myyntipöydän, jotka oli lauantaina täysin sivuuttanut (nämä olivat toisessa kerroksessa, jossa en visiteerannut lauantaina ollenkaan). Aamupäivä oli hulinaa, vaikka yritimme porrastaa etsintöjä sekä kisaajien että kisajärjestelyjen takia. Onnistuneesti saimme kisan täyteen mahtavia pukuja. Sunnuntaina paikalla oli todella paljon potentiaalisia pukuja hall-kisaa varten, joten siinä mielessä tehtävä oli helppo.

Elikot vahdissa bäkkärillä.
Kun kisaajat oli saatu kasaan ja itse kisa alkoi lähestyä, jäin takahuoneen puolelle pyörimään muihin hommiin. Sen verran pistin nenääni takahuoneen ulkopuolelle, että kävin pikapikaa tekemässä ostoksia, mutta muuten aika kului kulisseissa.

Kaikki viikonlopun ostokset
Kun sunnuntain kisat oli saatu purkkiin, jäljellä oli enää päättäjäiset. Hipsimme katsomaan ne cosplay-tiimin voimin. Tämän jälkeen alkoikin purku, minkä aikana ja jälkeen tuli aika sanoa heipat ja lopulta hetki suunnata kohti Kuopion juna-asemaa. Tältä osin Nekocon oli ohi.

Tulipas jännä pikkukylän-koulutyttö-fiilis, kun yksinäni seisoin tyhjällä laiturilla Hori-sanin kamppeissa odottamassa junaa. 
Loppuun pitää vielä kehua ja hehkuttaa sitä, miten pätevästi kisan järjestelyt sujuivat ja miten hyvin hommat viikonlopun aikana menivät. Suuri kiitos tästä kuuluu cosplay-vastaavana toimineelle Teklalle. Tekla oli laatinut meille aivan äärettömän pätevän aikataulun koko viikonlopuksi, ja se alkoi koko cosplay-tiimin aamupalaverilla ja tutustumisella. Tämä jo itsessään oli positiivinen uusi asia, mutta koko tuomarointipäivän suunnitelma oli jotain, mitä minä en ole tuomarina nähnyt koskaan (meidän aikatauluissa oli huomioitu tauko ja ruokailu!). Kaikin puolin Tekla on tehnyt aivan äärettömän hienoa työtä cosplay-kisojen suunnittelussa ja organisoinnissa. Se näkyi etenkin tuomarin tehtävien hoitamisen sujuvuudessa, mutta myös siinä ryhmä- ja yhdessä-tekemisen-hengessä, joka tämän tiimin kesken vallitsi. Lähes kaikki tiimin jäsenet olivat minulle jollain tavalla tuttuja somen puolelta, mutta se, miten kaikki lopulta pelasivat yhteen ja ottivat toisensa vastaan, oli ihan uskomatonta. Siksi pitää myös kiittää kaikkia muitakin cosplay-tiimin jäseniä. Olette mahtavia.

Kuva: Karo
Valot: Tekla
Paljon naamoja:
Vilma, Ilona, Iitu, Rin,
Wilma, Rosy, Tytti, Em,
Iina, Saaraz, Tuhmamyy, miä
ja Tekla
Nekocon olisi nyt aikalailla minun osaltani taputeltu. Minulla oli hurjan kiva viikonloppu kiireestä huolimatta. Toivon kovasti, että Tekla jatkaa Nekoconin cosplay-vastaavana ja vie kisoja vielä hulppeampiin sfääreihin. Vaikka koen, että en enää ehkä ole Nekoconin kohdeyleisöä, haluaisin silti nähdä tapahtuman kasvavan ja kehittyvän eteenpäin. Varsinkin cosplayn osalta. Innolla jään odottamaan ensivuotta.

Fukka kiittää!

PS: Tracon olisi seuraava etappi, ja kappas siellä olen tuomarihommissa myös :P Tällä kertaa enemmän mukavuusalueella. Pukuja pitäisi myös päättää…

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti