perjantai 24. heinäkuuta 2026

Mitä järkeä elää, jos ei ole kaunis? - Nekocon 2026

Moi moi!

Se olisi tapahtumaraportin aika, ja koska olen vielä hetken aikaa lomalla, yritän saada tämän tekstin ulos mahdollisimman nopeasti. Eli asiaan: Nekocon 2026 järjestettiin 18.-19.7. Kuopion Musiikkikeskuksella sekä taidelukio Lumitilla. Itselleni tämä oli vähän erilainen Nekocon taas vaihteeksi, koska olin tänä vuonna mukana pelkkänä kävijänä enkä työvoimana. Kuopioon ajeltiin perjantaina hyvissä ajoin, jotta ehdin pyörähtää Askartelukulmassa, ja samalla onnistui lippujen vaihto rannekkeisiin.

Sain nukkua yöni Robinin suojeluksen alla.

Lauantain puvuksi valikoitui Hauru puhtaasti kunniavieraiden pohjalta. Velimatti Ranta, joka oli yksi tapahtuman kunniavieraista, on Liikkuvan linnan Haurun suomenkielinen ääni. Niin harvoin menevät omat pukuilusuunnitelmat ja tapahtumien kunniavieraat yhteen, joten nyt, kun varsinaista pukusuunnitelmaa ei sen kummemmin ollut, oli pakko pukeutua teeman mukaan. Hauru on myös pukuna hyvin käytännöllinen, joten sekin auttoi asiaa.

Silmämeikki todella pehmeä ja hempeä sekä hyvin kevyet rajaukset.

Olen tuskaillut Haurun meikkien kanssa niin paljon vuosien varrella, mutta nyt ehkä löysin jonkinlaisen oikean suunnan. Useimpiin meikkeihini verrattuna tämä on tavallaan paljon kevyempi, vaikka tavaraa on naamassa ihan yhtä paljon. Nyt myös ensimmäistä kertaa kokeilin Haurulle kasvojen teippausta, mikä mahdollisesti auttoi asiaa. Tällä kertaa kuitenkin olin kyrpiintynyt Haurun peruukkiin, koska eihän sitä voi olla asioihin tyytyväinen :___D

Kuvasi: Tekla
Haurun pitää pysyä vireänä conipäivän aikana.
Lauantaina paikalle saavuttiin sen verran myöhässä, että avajaiset jäivät välistä. Ensimmäisenä saapumisen jälkeen täytyi kuitenkin käydä hakemassa liput Cosplay Catwalkia ja Photoshoot-kilpailua varten. En myöskään jaksanut hätähousuna juosta aamun Pokemon-luennolle, vaikka se kiinnostelikin. Sen sijaan aamupäivästä ehti pyörähtämään pikaisesti taidekujalla sekä hieman tapahtumapaikan ulkopuolella.

Pikkuostokset tällä kertaa.
Osan näistä sain myös lahjuksina <3
Koska tänä vuonna Nekoconissa ei muuten järjestetty sen kummempia cosplay-kilpailuita, oli mukava päästä saliin katsomaan edes vähän muiden pukuja lavalla. Ensin esiteltiin cosplay photoshoot -kisan osallistujat, minkä jälkeen oli catwalk-osion vuoro. Catwalkissa oli yllättävän paljon osallistujia, mikä tietenkin on erittäin hyvä asia. Vaikka itse pidän kovasti cosplay-kisoista kategorioineen ja muine vinkeineen, on kiva nähdä catwalkit väylänä harjoitella lavalla oloa sekä mahdollisuus esimerkiksi ostopuvuille päästä esiteltäväksi. Photoshoot-kilpailun palkintojenjako tapahtui kuitenkin vasta päättäjäisissä, joten sen osalta joutui vielä jännittämään.

Elikoidenkin pitää pysyä vireänä conipäivän aikana.
Päivän toisena ohjelmana oli cosplay-kunniavieraan, Vyecos, luento siitä, kuinka tulla kauniiksi pojaksi. Olen seurannut Vyetä jo pidemmän aikaa somen kautta, joten odotin ohjelmaa ihan innolla. Ohjelmassa tuli esille muutamia hyviä vinkkejä, mutta itselleni ei juurikaan mitään maata mullistavaa. Lisäksi olisin itse kaivannut aiheeseen enemmän yleismaallista otetta, koska ohjelman sisältö oli hyvin vahvasti kerrottu puhujan oman kokemuksen värittämänä. Pohdimme myös pikkuporukalla myöhemmin sitä, että kuinka paljon esimerkiksi aloittelijalle jäi käteen luennosta, koska monet esitellyt tekniikat vaativat jo hieman kokemusta sekä osaamista esimerkiksi kaavoittamisesta. Saatoin odottaa luennolta enemmän kuin mitä lopulta sain. Plussana ohjelmassa oli se, että Vye oli tuonut joitain puvunosia hipellettäväksi, mutta nämä olivat lähinnä olkatoppauksia sun muita.

Vyen ohjelma.
Sunnuntai olikin sitten tämän Nekoconin pääpäivä! Pukuvalintoja pohtiessani minulla karkasi mopo käsistä ja päädyin tekemään uuden puvun muutamassa päivässä. Syytän tästä kunniavieraita. Päädyin siis tekemään uudestaan Pokemonin Jamesin, jonka olen tehnyt jo kertaalleen vuonna 2013. Sovitin vanhaa pukua päälle, totesin sen olevan hirveä, sekosin ja yhtäkkiä minulla olikin käsissäni uusi James. Että silleen.

Kuvasi: Tekla
Kerrankin muistin kameran ja saatiin höpöily-polaroideja.
Heti aamusta oli jälleen aika kokea jonocon, kun piti jonottaa lippuja kunniavierasohjelmaan. Itselläni kävi todella tuuri sillä, vaikka minä olin aamusta se riippakivi, jota jouduttiin odottamaan, ehdimme saada liput. Lippujonosta syöksyinkin suoraan yhteen lempiohjelmistani eli Puujalka-animet-visaan!

Elikot valmiina koitokseen!
Vaikka puujalat olivatkin tällä kertaa erittäin vaikeita ja salikin tupaten täynnä porukkaa kisaamassa huikeista palkinnoista, en siltikään antanut periksi ilman taistelua. Olenhan kuitenkin todistetusti lajin mestari. Tällä kertaa kamppailu oli armoton, koska peruskierroksen jälkeen neljä tiimiä oli tasoissa, joten salamakierros ratkaisi pelin. Valitettavasti oma suoritukseni ei riittänyt voittoon (koska salamakierros oli ihan pirun vaikea :D), mutta päädyin jaetulle toiselle sijalle. Matsuconin revanssia odotellessa…

Palkintopullo
(Kuva lavastettu, koska alkuperäinen pullo juotiin ennen todisteiden taltiointia.)
Iltapäivästä olikin aika sunnuntain kunniavierasohjelmaan! Ikävä kyllä sai taas jonottaa, kun ohjelmasalin ovelle oli muodostunut jono jo hyvissä ajoin ennen ohjelman alkua. Olen ihaillut molempia kunniavieraita, Velimatti Rantaa ja Mari Laaria, sekä heidän uraansa ääninäyttelijöinä todella pitkään, joten meinasin ihan oikeasti jännittää ohjelmaa. He kyllä osoittivat heti ohjelman alkuun aivan uskomatonta heittäytymistä, kun he lausuivat Rakettiryhmän tunnuslorun, vaikka se ei ihan nappiin mennytkään. Ohjelmassa luettiin Nekoconin nettisivujen kautta kerättyjä kysymyksiä, joihin vieraat vastasivat. (Itsehän unohdin lähettää kysymykseni, mutta onneksi sain niihin silti vastuksia ohjelman aikana.) Olisin kuitenkin kaivannut ohjelmaan hieman enemmän rakennetta ja koheesiota keskustelevamman lähestymistavan muodossa. Molemmat vieraat kuitenkin olivat selkeästi sellaisia, että heillä olisi juttua riittänyt pidemmäksikin aikaa. Lisäksi kysymykset olivat hyvin Pokemon-painotteisia, vaikka molemmat vieraat ovat tehneet huikeita juttuja Pokemonin ulkopuolellakin.

Tätä on odotettu!
Ohjelman päätteeksi alkoi nimikirjoitusten jako, mikä alkuun oli suorastaan kaoottista, koska ihmiset eivät kuunnelleet ohjeita eikä työvoimakaan ollut ihan täysin kartalla. No, siitäkin selvittiin. Itselläni meinasi olla myös nimmarikriisi, koska olen luopunut lähes kaikista Pokemon-tavaroistani vuosien varrella. Onneksi mahtavin Yaci pelasti, kun sain häneltä ylimääräisiä Rakettiryhmä-kortteja.

En ole niin suuri nimmari-ihminen, mutta nämä ;____;
Tietenkin koko conin päätteeksi oli vielä jäljellä päättäjäiset. Ilmeisesti juhlavuoden kunniaksi päättäjäiset olivat tarkoituksella hieman pidemmät. Vähän meinasin kuitenkin olla ulalla juonesta, koska en tietenkään ollut nähnyt avajaisia. Sunset Idols veti kovaa, mutta kolmannen kappaleen kohdalla oma mielenkiintoni alkoi jo hieman hiipua. Photoshoot-kilpailun palkintojenjaossa oli kaaosta ja turhaa sekoilua, mikä harmitti kisaajien puolesta. Lisäksi kunniavieras Vye oli saanut antaa kunniamaininnan omalle suosikilleen cosplay catwalkilta, mutta tämä ymppääntyi ikävästi photoshoot-kisan palkintojen jaon sekaan. Kuitenkin taitava ja ihana Riikkis voitti photoshoot-kisan paras tekninen -palkinnon, joten JEEEEE! Rakastin itse myös tuomariston ja yleisön suosikiksi valittua Hikaru ga shinda natsu -kuvaa, joten hurraa myös Hobitteh!

Erittäin informatiivinen kuva päättäjäisistä.
Näin ollen tämänkertainen Nekocon oli taputeltu. Viikonloppu hurahti ohi jotenkin aivan järkyttävän nopeasti. Fiksuina nuorina ajelimme kuitenkin kotiin vasta maanantain puollella, jotta paluu todellisuuteen olisi hieman lempeämpi. Mainittakoon vielä tässä, koska asia ei muuten merkinnästä ilmene; viikonlopun aikana tuli vettä taivaalta aivan järkyttävästi! Jotenkin kuitenkin onnistuimme välttämään pahimmat sateet ja seurueemme pysyi lähes kuivana koko viikonlopun. Mitä nyt itse jonkun kerran juoksin sateessa Musarin ja Lumitin väliä, mutta kauniit miehet eivät pelkääkään vettä.

Fukka kiittää!

Kuvasi: Tekla
En tiedä, onko tämä hienoin pilalle mennyt kuva Jamesista vai pelkästään hienoin kuva Jamesista.
PS: Nokkelimmatpokkelimmat lukijani ovat saattaneet jo huomata, että Epätoivon ulkoasua on hieman päivitetty. Suurimmat muutokset näkyvät selainversion puolella, mutta pyydän syvästi anteeksi, jos se aiheuttaa jonkun sokaistumisen. Siitä on 10 vuotta, kun olen viimeksi koskenut Bloggerin ulkoasutyökaluun, joka olikin kokenut hieman muutoksia. Sanotaanko näin, että ulkoasusta ei tullut aivan sitä, mitä suunnittelin ja voi hyvinkin olla, että palaan vielä sen pariin tulevaisuudessa. Tässä hetkessä annan sen kuitenkin olla.

Tässä vertailuna, miten värit näyttäytyvät läppärilläni vs. kännykässä.
Ja jopa tässä kuvassa sävyero jää hieman maltillisemmaksi kuin, mitä se silmin nähden oikeasti on.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti