Hiljaa hiljaa hiivitään loskaisessa yössä

Terve!

Aikataulut sotkevat itseään koko ajan tavalla tai toisella, joten tämäkin merkintä on luisunut näin pitkälle. Elämä pärisee niin paljon juoksevien asioiden ja uusien pukujen ympärillä, etten ole osannut antaa aikaa tälle blogilapselleni.

Asiaan!

Minä olin nurissut woodille siitä, että emme ole kerenneet pitää conien ulkopuolisia kuvauksia moneen vuoteen (edellinen oli kai 2015, hubs). Tämä johti semi ex tempore -kuvauspäivään, joka oli vähän enemmän kuin olimme alkuun ajatelleet. Helmikuun puolella heti Frostin vanavedessä pidimme hervottoman kuvauspäivän ja kuvautimme yhteensä 5 pukua saman päivän aikana.

Näin silitetään lakana.
Kuvasi Rorune

Talvi on hankala vuodenaika kuvata cosplay-pukuja ja loskapaska ei auta asiaa. Piti siis hieman pohtia sitä, mitä pukuja ja missä ylipäätään on mahdollista kuvata. Pelkästään sään vuoksi lähes kaikki ulkotilat olivat pois laskuista. Lopulta päädyimme rakentamaan pienen studion tapaisen olohuoneeseeni; ryönät pois tieltä, iso lakana kiinni verhokiskoon ja sohva pääsi osaksi settiä.

woodi halusi kuvauttaa Cruiser!D.Va:nsa, joka on hyvin 50-lukuvaikutteinen. Sattumoisin oli tiedossa, että Oulun keskustassa sijaitseva Mikan Cafe & Burger -ravintola on sisustettu perinteiseen american diner -tyyliin. Pirautimme kuppilaan, että olisiko mahdollista käydä siellä kuvaamassa, ja saimme myöntävän vastauksen.

Luonnonvalo oli myös hyvin kiva.
Vas. woodi ja oik. Rorune

Onneksemme päivä oli hiljainen eikä ravintolassa ollut mikään ryysis tuohon aikaan. Pystyimme rauhassa hoitamaan oman asiamme ilman, että se häiritsi muita paikallaolijoita. Myös henkilökunta oli positiivisesti kiinnostunut tekemisistämme ja oli muutenkin hirveän mukavaa.

Ruokaa!
ja woodi

Päivän aikana piti tietenkin keretä myös syödä välissä, joten kuvaamisen jälkeen tilasimme burgerit ja jälkkäripirtelöt. Ja oli hyvää 💖

Sitten olivat vuorossa seuraavat puvut (Rorunelle ja minulle päivän ensimmäiset). Duke Venomania -ryhmä valmistui 2013 ja sitä on yritetty kuvata koko porukalla tässä välissä, mutta huonolla menestyksellä. Siksi itse halusin Gakuposta jotain uudempia kuvia. Yksi syy myös oli se, että en ikinä muista Gakupon olemassaoloa! Se vain jotenkin häviää muistista. Samaa on tapahtunut myös muille puvuille, joista ei ole kuvia kunnolla, mutta ei niin pahasti kuin Gakupon kanssa.

Henshin!
Fukka by Rorune
Gakupo by Ray

Oli jotenkin hirveän jännittävää laittaa näin vanha puku päälle. Puku on ihan kiva ja semi-hyvin tehty housuja, jotka ovat yksi mysteeri, lukuun ottamatta. Olen osannut kikkailla joidenkin osien kanssa niin hyvin, että piti hetki miettiä kuinka niiden on tarkoitus toimia. Jos kengät ja housut olisivat järkevämmät ja mukavammat, niin tämänhän voisi vielä laittaa johonkin päälle.

Kuitenkin siisteintä oli tehdä uusi meikki. Olen viimeisen parin vuoden aikana yrittänyt oppia ja kehittää meikkaustaitojani. Vaikka kehitys ei ole ollut mitään maata mullistavaa, oli kiva huomata, että hei en ole katsonut tutoriaaleja ja ostanut välineitä ihan turhaan.

Tällä äijällä on niin paljon meikkiä, mutta ehkä se sopii Gakupolle...?
Tässä myös hillittömät karkkipiilarit, jotka ostin Japanista.

Pienoisista valo-ongelmista huolimatta "studio" toimi ihan kohtuu hyvin. Myös koska olimme sisätiloissa ja pois ihmisten silmien alta, tunnelma oli astetta aikuisempi. Aina silloin, kun pokka piti tietenkin. Joistain kuvista olen hyvin iloinen, koska niistä välittyy hämärä ja kyseenalainen ilmapiiri, joka Venomanian tarinassakin on, mutta myös ihan derppejäkin kuvia seasta löytyy. Välistä olimme hyvin kokeilullisia ja se näkyi.

Kaikki ihan messissä tässä kohtaa.
Gumi: woodi & Meiko: Rorune
Kuvasi Ray

Minulla oli ihan hirveän kivaa, koska tällaista teemaa lähelle ei pääse oikein kunnolla, jos ympärillä hyörii paljon ihmisiä. Jos ikinä mahdollista, niin haluaisin päästä tekemään enemmän tällaisia tunne- ja tunnelmapitoisia kuvauksia. Varsinkin vähän aremmista tuntemuksista kuten surusta, pelosta ja tuskasta. Miksi ei myös tällaisesta intiimimmästä kanssakäymisestä, mutta ehkä Gakupo on siltä osin nyt taputeltu.

Katsotaan nyt, että mitä näistä kuvista uskaltaa edes julkaista...

Kello löi kymmentä illalla, kun aloimme kuoriutua näistä asuista. Välissä ruokaa naamaan ja sitten seuraavien pukujen pariin. woodi teki rohkean ja reippaan päätöksen kolmesta puvusta, kun minä ja Rorune vedimme vain kahdella.

Keltainen on vahvana hänessä.
Kuvasi Rorune

Yön turvin hiippailimme läheiseen autohalliin, jossa olen halunnut kuvata jo pitkään. Miksi? En ole ihan varma, mutta jotenkin tuo ällö kelmeän keltainen valaistus on vetänyt minua puoleensa jo pitkään. Itselläni mukaan lähti Len, joka on ainoita harvoja pukuja, joka sopi tuohon ympäristöön.

Yöllä kuvaaminen oli alunperinkin suunnitelmissa, koska valot eivät tietenkään pala päivisin ja yöllä trafiikki on lähes olematon. Saimme kuvata rauhassa, mutta väsymys alkoi painaa kaikilla päälle, joten ihan kaikkea ei päästy kokeilemaan.

Mukavaa, mutta väsyttävää. Olen yrittänyt editoida kuvia aina välissä, mutta ne vaativat niin paljon aikaa, etten ole päässyt puusta pitkälle.

Fukka kiittää.

PS: Kohaku ja uudet puvut edistyvät. Olin jopa niinkin tehokas, että väänsin yhden hyvin yksinkertaisen puvun kokonaan kasaan tässä välissä.

Enkeli Frostin lausui näin - Desucon Frostbite 2019

Hei!

Jo pieni tovi on kerennyt vierähtää Frostista, mutta ei anneta sen haitata. Ennen Frostia tuntui, että koko maailma kaatuu päälle, mikä oli monen asian summa ja vei voimia ihan kunnolla. Siksi olin hyvin epävarma siitä, saanko Kohakun valmiiksi Frostiin vai en, vaikka aloitin sen työstämisen todella hyvissä ajoin. Samaan aikaan niin kovasti halusin Kohakun sille mallille, että voisin laittaa sen Frostiin päälle. Vaikka sitten keskeneräisenä. Onneksi lopulta sain. Kaikesta huolimatta.

Kuiva tie, paras tie.

Perjantai oli jälleen matkustuspäivä. Olen todennut, että mieluummin laitan perjantain puvun päälle jo kotona ennen lähtö ja istun päivän autossa puku päällä kuin, että vaihtaisin puvun päälle paikan päällä saavuttuamme, koska perillä ei enää vain jaksa. Näin tein myös tällä kertaa, koska kohenneltu Haru ja kumppanit saivat ruutuaikaa perjantaille.

Vielä kotona, mutta jossain kuosissa.

Perjantaille oli muutama ohjelma, jotka halusin katsoa. Olimme hieman jännän äärellä, miten ehdimme niitä seurailemaan, mutta lopulta ei tullut edes kiire. Avajaisista kerkesin itse näkemään ihan pienen siivun lopusta.

Harmillisesti Unreality-kuoron esiintyminen ja Cosplay-asun viimeistelyn ABC istuivat samassa aikalohkossa, joten niiden välillä piti tehdä valintoja. Totesin, että saan kuorosta enemmän irti livenä kuin luennosta, joten oma nokkani suuntasi musiikin ja kulttuurin pariin. (Katsoin luennon tallenteen myöhemmin netistä ja totesin, että tein oikean valinnan.)

Wäää!

Ensinnäkin: kuka ikinä olikaan tehnyt valkokankaalla näkyvät kuvakortit kappaleista on ihana! Kaikki kuvat olivat niin nättejä! Ja lisäksi niissä oli yhtenäisyyttä sekä lähteiden omia piirteitä, joten kiitos niistä kenelle kiitos kuuluu. Itse musiikki oli sitä, mitä odotinkin. En pettynyt ja nautin kovasti. Varsinkin ne muutamat soolot olivat tosi mainioita. Ja okariina! Okariina oli ihana!

Sitten kiiruhdeltiin seuraavaan ohjelmaan eli Nahkatöiden perusteet cosplayaajille, joka alkoi heti perään. Minä odotin tätä settiä eniten tältä tapahtumalta, koska nahkatyöt ovat ihania ja Elinan värkkäyksiä olen seurannut kieli pitkällä. Olen opiskellut nahkajuttuja koulussa ja työskennellyt nahkaompelimossa, mutta omasta mielestäni oma nahantuntemukseni ei ole kovin laaja (ja varmasti hyvin ruosteessa). Varsinkaan vesimuotoilun ja nahan värjäyksen kanssa olen täysi ummikko, minkä vuoksi nämä aiheet kiinnostivat minua suuresti.

Sain kuin sainkin uutta oppia siihen, mihin hainkin. Suurimmaksi osaksi muu sisältö oli tuttu, mutta ei se sinäänsä haitannut, koska nyt taas ymmärrän sen, etten ole ihan kaikkea unohtanut.

Meitä oli aika monta uimahomoa perjantaina.
Rei: woodi, Makoto: Rorune, Haru: miä, Rin: Soffi ja Sousuke: Harri
Pikakuvan räpsi Anniilaugh

Ja joo... Kohaku ei valmistunut täysin, mutta oli sellaisessa kuosissa, että uskalsin laittaa sen päälle lauantaina. Eniten hirvitti peruukki, mutta pukuhommista kirjoittelen tässä myöhemmin lisää.

Lauantai meni tehokkaasti takahuoneessa. Rorunelle ja minulle tuli kutsu tuomaroimaan yksilökisaa, mikä oli hirmu kivaa. Vähän meinasi jännittää, koska itse näen cosplay-vahvuutenani esiintymispuolen, joka puuttui tästä kisasta kokonaan. Kaikki mielenkiintoinen ohjelma kuitenkin osui tuomarointien kanssa päällekkäin, joten yhyy. Olisin halunnut kuulla asioita uimahomoista ;___;

💕
umiyo, Rorune ja miä

Tuomaroinnit menivät ainakin minun osaltani tosi kivasti ja oli ihan hirveän kivaa. Kisaajat olivat hyvällä ja iloisella asenteella mukana ja vaikutti, että ketään ei jännittänyt mitenkään järkyttävästi. umiyo oli aivan uskomattoman ihana ja kommunikaatio tuntui pelaavan hyvin. Suuri kiitos koko päivästä menee umiyolle, koska hyvät tyypit tekevät aina kaikesta parempaa.

Päästin myös sisäisen hipeltäjän villiksi ja vapaaksi tuomaroinnissa (toivon, ettei kukaan siitä pahastunut). Minulla paljon himoja koskea muiden tekeleisiin; tunnustella materiaaleja ja tekstuureja, rakenteita ja painoa. Siksi myös oli niin kivaa, että kisassa oli tosi erilaisia pukuja mukana.

Kohakun piilarit saivat niin paljon kehuja ja ihastelua, että laitetaan niistä vielä parempi kuva.
Halusin jotain vähän hämmentävää ja epäinhimillistä, tekemään Kohakusta hitusen enemmän itselleni sopivan.

ECG-karsinta oli kiva. Jännittävän paljon tanssipainotteisia esityksiä, mutta voitot menivät juuri sinne, minne pitikin. Olin vain vilaukselta nähnyt takahuoneessa osan kisaajista, mutta pelkästään esitystenkin perusteella osasi arvata voittajat.

Kisan jälkeen oli tarkoitus antaa palautetta niille kisaajista, jotka sitä halusivat, mutta ilmeisesti jokin info oli mennyt ihan metsään. Pääsimme antamaan palautetta vain kahdelle kisaajalle :/

Jos joku kisaajista vielä halajaa palautetta, niin voi olla yhteydessä cosplay-vastaavaan tai häiritä minua suoraan.

Olin muuten hirmu iloinen Desu-paidasta, koska en ole koskaan aikaisemmin sellaista saanut, enkä nytkään ollut varma kuuluuko minun sellainen saada. Ja tämä oli vielä niin hirmu nätti.

Sunnuntai jännitti vähäsen, koska oho hubs oli pitämässä ohjelmaa heti aamusta. Mitään järkyttävää yleisöryntäystä en odottanut, mutta jokunen ihminen oli löytänyt tiensä paikalle heti aamutuimaan. Höpöttelin siis cosplay-esitysten rakentamisesta ja ideoinnista. Olen tarjonnut tätä ohjelmaa Frostiin jo kolmena vuonna peräkkäin. Nyt kävi munkki ja osasin olla tarpeeksi ajoissa koputtelemassa, koska aina aikaisemmin vastaus on ollut: "Kuullostaa hyvältä, mut cosplay-ohjelmakiintiö on jo täynnä, mut tarjoa Desuun," mikä ei taas muista syistä ole ollut minulle otollista. But now it's done.

Oli kiva puhua, vaikka ihan putkeen kaikki ei mennytkään. Jouduin supistamaan esitystä tosi paljon, koska siitä meinasi tulla +2h luento ja siinä samassa joitain asioita jäi kokonaan käsittelemättä. Oli myös hirveän kiva vaihtaa muutama sananen luennon jälkeen niiden ihmisten kanssa, jotka olivat kuuntelemassa.

Yamaguchi oli ehkä kaikkein pätevin puku tähän kohtaan.
Kuva: Jenni Suominen

Jos jotakuta kiinnostaa jutustella vielä luennon aiheista tai vähän sen sivustakin, minä olen aina valmis kälättämään esityshommeleista.

Pari ohjelmaa, jotka olisin halunnut nähdä, jäivät sunnuntaina välistä puhtaasti jaksamisen takia. (Onneksi lähes kaikki näkee netistä jo nyt!) Olin koko sunnuntain todella huonovointinen tosi oudolla tavalla. Pää oli kipeä ja muutenkin oli hieman heikko happi eikä ajatus oikein kulkenut. En osannut hahmottaa sitä, mistä olo johtui, mutta yritin kestää ja parannella asiaa syömällä ja juomalla. Mikään ei kuitenkaan oikein auttanut. Koko päivä meni vähän sumussa, mutta kerkesin nähdä ihmisiä jonkin verran, jauhaa asioista ja olla iloinenkin.

Rorune on mun Tsukki.

Vähän kerkesimme kuvata pallopoikkia. Yamaguchille on uusi peruukki olemassa, mutta päätin mennä Frostin vanhalla, koska energiat menivät Kohakuun (ja vanha on paremman värinen).

Jossain välissä totesin, että nyt on pakko saada peruukki pois päästä, ja vaikka päivää oli tovi vielä jäljellä, niin raakasti heitin peruukin reppuun. Ja ah mikä autuus! Olo helpotti saman tien. Kävi ilmi, että yksi pinni oli jäänyt peruukin kuminauhan alle jumiin ja ilmeisesti painanut johonkin hermoon koko päivän. Maailma kirkastui ja voin taas hyvin, mutta otsassani oli vielä monta päivää tuon jälkeen äkäinen, punainen pinnin kuva.

Loppu päivän oli Lentopallolepakko-Jenni aina kotiin asti.

Kotiin lähdettiin ihan hitusen aikaisemmin kuin yleensä, koska jätimme päättäjäiset väliin. Olin itse yllättävän pirteä koko matkan kotiin.

Sunnuntain kakkaolosta huolimatta minulla oli ihan hirveän kivaa koko viikonloppu. Odotin sitä hyvin innolla ja se oli hyvä piriste kaiken paskan keskelle, jota muu elämä tällä hetkellä tarjoilee. Pääsin näkemään ihmisiä, joita on ollut ikävä, tekemään mukavia juttuja ja puhumaan asioista.

Cosplay-pärinä on jatkunut siitä vahvana tähän asti ja suunnittelin jo pientä ex tempore -matkaa Yukiconiin, mutta sitten muistin, että samaisena lauantaina on hautajaiset enkä tiedä omasta kunnostani tuossa vaiheessa muutenkaan mitään, joten en pääse kokemaan Yukia vieläkään.

Fukka kiittää.

Cosplay-kilpailujen säännöt: päivitä sovellus

Momoi!

Jaan nyt ajatuksia viime syksyltä. Sain kimmokkeen, kun heitin kysymyksen ilmoille Twitterissä ja sain siihen vastauksia ja pienen keskustelun aikaiseksi.

Cosplay-kilpailujen säännöt ja niiden suhde esitykseen nykypäivänä on pohdituttanut minua jälleen suuresti. Koen kuin olisin aikamatkalla tämän blogin alkuvuosiin. Kjeh. Aikanani olen nurissut siitä, että cosplay-kisoissa esitys ja puku eivät ole tasapainossa sääntöjen ja arvioinnin näkökulmasta. Olen marmattanut näitä esitysnillityksiäni jo vuosia. Oih! Ajat ovat tuosta muuttuneet ja ah olen ehkä vanha. Arvokisojen lisääntyminen ja niiden pakottavat sääntömuutokset ovat hilanneet pukua ja esitystä pisteytyksissä lähemmäs toisiaan. Mikä on mielestäni hyvä.

En silti sanoisi, että puku ja esitys ovat aivan täysin samalla viivalla vieläkään (ja tarvitseeko niiden olla?). Olen pohtinut tätä aihetta paljon viime vuosina, ja näin WCS-huuruissa olen lueskellut eri kilpailujen sääntöjä. Jo ennen tätä olen pannut merkille sen, että vaikka esityksessä ja puvussa olisi lähes samat pisteytykset, esityksen arviointi on ympäripyöreämpää ja "vähäpätöisempi".

Kuva: Tapio Matikainen
Tässä esityksessä käsikirjoitus oli täysin oma ja ääniraitaa leikattu ja editoitu hitusen.

Osasyynä tähän tietenkin on se, että esityksessä on enemmän taiteellista aspektia ja arvioinnissa maku vaikuttaa paljon enemmän kuin puvun kohdalla. Silti esityksessä on myös teknisiä osa-alueita. Enkä ole nähnyt juuri missään säännöissä erillisiä mainintoja esimerkiksi ääniraidan arvioinnista, vaikka sen toteutus on arvioitavissa myös teknisesti.

Olen itse tehnyt siinä mielessä monenlaisia esityksiä, että ymmärrän sen, että erilaiset esitykset vaativat eri määrän työtä. Sekä lavalla että esityksen suunnittelussa ja valmistelussa. Olen ollut mukana tekemässä esitystä, jonka suunnittelu ja valmistelu on vienyt muutaman tunnin, mutta myös sellaisia, joita on tehty monta kuukautta.

Aivan kuten puvuissakin; on monimutkaisia ja yksinkertaisia esityksiä. Ne vaativat enemmän ja vähemmän osaamista ja tekemistä. Tällä hetkellä kuitenkaan kisojen säännöt eivät yleensä osaa ottaa tätä huomioon.

Kuva: Teppo Suominen
Käsikirjoitus täysin oma, musiikkia editoitu ja leikattu sekä repliikit nauhoitettu minun äänelläni yhtä lukuun ottamatta.

Esitys on paljon enemmän kuin lavalla kerran nähtävä suoritus. Enimmillään pukuilija on yhtä aikaa puvustaja, käsikirjoittaja, dramaturgi, lavastaja, tarpeistovastaava, valosuunnittelija, miksaaja, ääninäyttelijä ja tanssia. Eikä lista välttämättä lopu tähän. Ja silti kaikkea tätä arvioidaan enemmän mututuntumalla kuin pukua arvioitaisiin.

Pukujen kohdalla kilpailun säännöissä on yleensä edes jossain muotoa mainittu: 'puvun pitää olla kilpailijan itsensä tekemä, ystävien ja perheen pienimuotoinen apu on sallittu' . Esitysten kohdalla tätä mainintaa ei kuitenkaan yleensä ole.

Eli toisin sanottuna esityksen ei juuri minkään sääntöjen mukaan tarvitse olla kisaajan itsensä tekemä. Et voi kisata toisen tekemällä puvulla, mutta esityksellä kyllä. Miksi näin?

Kuva: Mikael Peltomaa
Käsikirjoitus jalostettu alkuperäisestä, ääniraita editoitu ja leikattu itse, repliikit äänitetty meidän kolmen voimin ja osa lavasteista ja rekvisiitasta tehty itse, osa ostettu.

Tämä on häirinnyt minua jo pitempään, koska se kertoo hitusen siitä, että esitystä ei kenties vieläkään ajatella yhtä tärkeänä osana kisasuoritusta tai vaihtoehtoisesti emme ole päässeet ajatuksessa tarpeeksi pitkälle, että tämä seikka olisi osattu ottaa homioon. Kisoissa kuitenkin ensisijaisesti arvioidaan kisaajan suoritusta, eikä heidän kavereidensa tai täysin ulkopuolisen tahon.

Vaikka (vielä) esitysten kanssa ei olla päädytty saman tyyppiseen draamailuun kuin ostopuvuilla kisaamisessa, on se silti mielestäni ongelmallista ja ihan rehellisesti epäreilua kisaajia kohtaan. Jos kisassa on esityksiä, joista mikään esityksen sisällöstä ei ole kisaajien itsensä tekemiä, voidaanko niitä arvioida tasavertaisesti sellaisten esitysten kanssa, joissa kaikki on tehty alusta loppuun itse? Jos puvussa on ostetut housut vaikuttaako se puvun arviointiin?

(Tietääkseni [ja lähteideni mukaan] Suomessa ei ole koskaan jälkikäteen virallisesti mitätöity kenenkään palkintoa tai sijoitusta, kun/jos kisaaja on jäänyt kiinni ostopuvulla kisaamisesta.)

Kuva: Emilia Lahtinen
Näistä ei olekaan hyvää lavakuvaa :D
Juoni oma, ääniraitana vain käsittelemätön kappale, rekvisiitta ostettua (ruokaa).

Ja kuinka pitkälle tämä itse tekeminen voidaan esitysten kohdalla viedä? Näin esimerkkinä: Jos ajatellaan, että musiikki on esitykselle se, mitä kangas on puvulle. Harva meistä kutoo pukujensa kankaat alusta asti itse tai väsää peruukkinsa hiusnauhoista ja kuminauhasta kokonaiseksi päähineeksi ja yhtä harva varmasti säveltää esitystensä musiikit itse. Näitä kaikkia on kuitenkin mahdollista käsitellä omaan tarkoitukseensa sopiviksi. On tiettyjä pakollisia toimia, joita yleensä vaaditaan siihen, että kangas muuttuu vaatteeksi: leikkuu ja ompelu. Näin taustanauhan ja musiikin kohdalla sama voisi olla kappaleen trimmaus ja editointi esim. oikeanmittaiseksi. Nämä ovat yleensä ne minimivaatimukset. Kun mennään monimutkaisempaan hommaan on enemmän tekemistä; kankaan värjäys ja/tai maalaus, kaavoitus (koska valmiita kaavoja ei löydy), leikkuu, huolittelut (kun ollaan tarkkoja yksityiskohdista), ompelu, silitys/jälkikäsittelyt ja niin edelleen. Samalla tavalla monimutkaisempi esitys ja ääniraita vaativat enemmän työtä ja osaamista.

Minä itse olen sitä mieltä, että esimerkiksi ääniraita tulisi arvioida ainakin osittain samaan tapaan kuin puku. Onko nauhoitetun äänen laatu hyvä vai huono ja onko se ymmärrettävää? Onko musiikkien vaihdokset saatu sulaviksi vai loppuvatko musiikkipätkät kuin seinään? Ovatko ääniefektit toimivia? Samaan tapaan, kun pukua arvioidessa, katsotaan sitä kuinka taitavasti työ on tehty. Tutkitaan ja arvioidaan saumat, pintakäsittelyt ja niiden viimeistelyt, istuvuus, mittasuhteet ja peruukin muokkaus. Nämä kaikki ovat teknisesti arvioitavia asioita.

Kuva: Rea Rautamies
Käsikirjoitus oma, ääniraita editoitu ja muokattu, repliikit itsenauhoitetut ja lavasteet sekä rekvisiitta tehty itse.

Eikä tämä todellakaan rajoitu vain ääniraidan arvioimiseen, mutta siitä on ehkä helpoin lähteä. Näyttelijäntyön ja dramaturgian arvioiminen on myös mahdollista, mutta se saattaa olla vielä hitusen liian suurpiirteinen pala purtavaksi, että sen voisi löydä millään tasolla esim. sääntöihin.

Ja kuten sanoin esitys voi olla yksinkertaisesti toteutettu kuten pukukin voi olla yksinkertainen. Paljon on puhuttu siitä, että teknisesti hyvin tehty yksinkertainen puku päihittää huonosti tehtyn monimutkaisen sirkusteltan, eli tämän saman tulisi päteä myös esityksen kohdalla. Kisaaja A teki moitteettoman kuperkeikan ja kisaaja B yritti tehdä voltin, mutta tuli naamalleen alas. A:lla oli yksinkertaisempi temppu, mutta parempi toteutus, joten A päihittää B:n. Samoin, jos A:n ääniraita tai esitys yleensä on yksinkertaisempi, mutta toteutettu paremmin.

Kuva: Tapio Matikainen
Juoni jalostettu alkuperäisestä, musiikki editoitu ja leikattu, koreografia oma.

On myös yksi suunta, johon en missään nimessä halua tämän harrastuksen menevän; se, että asioita hoidetaan rahalla eikä taidolla (tämä liittyy osittain myös ajatuksiini 3D-printtauksesta, mutta se on asia erikseen). Jos pukukisassa tai pukujen kohdalla arvokisoissa osat eivät saa olla teetettyjä, miksi näin voi olla kuitenkin esityksissä? Tiedän sen, että moni suomalainen pukuilija saattaa pyytää kaveria tai tuttavaa puhumaan repliikit taustanauhalle, kun oma ääni ei siihen sovi (minä myös olen näin tehnyt). Tämä on mielestäni ihan okei silloin, jos se on vain pieni osa esitystä ja yksittäinen suoritus. Esimerkiksi ohjaus ja suunnittelu tulisivat kuitenkin kisaajan taholta eikä koko esitys perustu tämän kaverin/tuttavan taidoille. Mutta siinä vaiheessa, kun raha vaihtaa omistajaa ja/tai kyseessä on täysin ulkopuolinen taho (ei siis ystävä eikä perheenjäsen), karvani nousevat pystyyn. Sillon on kyse tilaustyöstä, enkä usko, että puvun kohdalla katsottaisiin kovin hyvällä sitä, että yksi merkittävä osa pukua tai proppi on tehty tilaustyönä.

Kuva: Jessica Mennander
Enimmäkseen oma käsikirjoitus, ääniraita editoitu ja leikattu, repliikit äänitetty itse, rekvisiitta tehty itse.

Jos esityksen käsikirjoitus on suoraan lähteestä, joku ulkopuolinen on ohjannut sen, taustanauha on toteutettu tilaustyönä, valosuunnittelu on nakattu tapahtuman valohemmoille ja lavasteet on ostettu, niin, mitä esityksestä jää itse kisaajalle paitsi esityksen suorittaminen? Pukukisassa toisen puvulla kisaaminen on kielletty, vaikka kisaaja itse kävelee lavalle ja poseeraa.

Jos kärjistän asiaa vielä aivan äärimmilleen, käsillä voi vielä joskus olla plagiointiongelma. Nykyisten säännösten puitteissa kisaajat voisivat puhtaasti kopioida joidenkin toisten tekemän esityksen. Tällöin kisan voisi suorittaa itsetehdyillä puvuilla, mutta täysin kopioidulla esityksellä. Eikä se rikkoisi sääntöjä. Ei edes siinä vaiheessa, kun jopa hahmot olisivat samat. Tällöin asia menee enemmän moraalikysymykseksi; onko oikein päästää tällaista esitystä palkinnoille, vaikka se ei varsinaisesti sääntöjä rikokaan? Cosplay kuitenkin on kopioimista ja häilymistä tekijänoikeussäädösten rajamailla, jolloin ilman selkeää sääntörajausta ei toisten esityksen kopioimisesta ns. virallisesti ehkä voida rokottaa. Ehkä?

Kuva: Kyuu Eturautti
Juoni oma, ääniraita leikattu ja editoitu.

Lisäksi tuomareiden tietämys harrastajayhteisön historiasta ja siitä, millaisia esityksiä on jo tehty aiemmin (ja kenen toimesta sekä muuallakin kuin Suomen ympyröissä ja jopa yleisesti cosplay-piirien ulkopuolella) on suuremmassa roolissa. Jos kisaajan esitys on kopio jostain toisesta, mutta kukaan tuomaristosta ei sitä hoksaa tai tiedä, voi se kenties päätyä palkinnoille "huomaamatta".

Tämä ei kuitenkaan ole aivan tavaton ja mahdoton tapaus...

Kuka muistaa vielä Heroes of Cosplayn? Minä valitettavasti. HoC:n ensimmäisissä jaksoissa (2013) Victoria ja Monika tekivät asut ja esityksen sarjasta Fushigi Yuugi. Asiaa ei käsitelty itse ohjelmassa, mutta muutama vuosi aiemmin 2010 USA:n WCS-karsinnoissa nähtiin hyvin samantapainen esitys... samasta sarjasta ja samoilla hahmoilla ja samoilla asuilla (linkedi link). Jopa omasta mielestäni esitykset muistuttivat toisiaan häiritsevän paljon (en löytänyt kunnon linkkiä HoC-jaksoon, jossa esitys näkyy). Asiaa puitiin netissä paljon. Victoriaa ja Monikaa syytettiin esityksen kopioimisesta, mutta mitä asialle tehdä, jos se ei ole kielletty säännöissä? (En siis muista/tiedä jäikö koko tapaus vain nettihuuteluksi vai mitä häh.)

Kuva: Tony Suojanen
Käsikirjoitus oma, ääniraita leikattu ja editoitu, repliikit by Rorune, koreografia oma.

Uskon, että osaava ja ajan tasalla oleva tuomaristo osaa nähdä, onko puku itse tehty vai ei. Uskon myös samaa esityksistä. Nykyään lähes kaikissa kisoissa on käytössä esituomarointi, jossa on mahdollisuus keskustella kisaajan kanssa. Aivan 100% ei voida varmistaa sitä, että esitykset olisivat kisaajien omaa käsialaa, mutta siihen voidaan pyrkiä. Lisäksi uskon, että jo samaan tapaan kuin pukujen kohda, sääntömääritykset voivat ohjata esityksä ns. kotitekoiseen suuntaan.

Oma ajatusmaailmani on sen verran jalostunut tässä vuosien varrella, että alan ymmärtää sitä, miksi puvulla on enemmän painoarvoa kisoissa; puku on osa esitystä. Puvun laatu ja toimivuus monesti tulee esille myös lavalla ja esiintyessä; pysyvätkö vaatteet ehjinä ja päällä tai miten nissä pystyy liikkumaan ylipäätään. Tällä ajatuksella puvun ja esityksen painoarvo ei voi olla täysin 50-50, mutta silti toivoisin, että esitykset alettaisiin nähdä ja arvioida enemmän samalla tavalla kuin pukuja; kokonaisuuksina, jotka koostuvat eri osaamisalueista. Vaikka olisit kuinka hyvä näyttelijä, se ei pelasta esitystä, jos käsikirjoitus kusee.

(Ainoastaan WCS:n finaalien säännöissä olen nähnyt selkeät ilmaisut sille, että esityksen eri elementit tulee olla esiintyjien itse tekemiä.)

Fukka kiittää.

Myötä- ja vastamäkeä vuodessa 2018

Heippaaa!

Vuodenvaihde vyöryy lähemmäs eli aika taas tarkastella menneitä kommelluksia ja vähän kertailla juttuja. Mitä tuli tehtyä ja mitä jäi käteen?

Vuoden 2018 uutukaiset.
Kuvaajina:
 Kis (Uraraka, Kaname ja Yuna)
Rorune (Suga)
ja Soffi (Yamaguchi)

Viisi uutta pukua näki päivänvalon vuoden 2018 aikana. Periaatteessa vain 4, koska Suga ja Yamaguchi jakavat samat kamppeet. Itselleni tämä tuntuu taas hirveän vähältä, mutta sitten pitääkin muistaa kaikki muut jutut, joita tuli tehtyä. Ne eivät näy ihan samalla tavalla, mutta ovat kuitenkin täyttäneet vuotta.

Vanhat, jotka pääsivät ulkoilemaan.
Kuvaajat: miä (Haru)
Kangaskasa (Excel)
Kis (Mercedes, Kiyoko ja Stella)
Rea  Rautamies (Ranma)

Alkuvuodesta Urarakan ohella korjailin Stellaa ja Halia. Stella sai kokonaan uudet kengät ja Halille valettiin samalla uusia kiviä. Jossakin samassa hässäkässä värjäsin myös kankaita meidän Haikyuu-poitsuille... Teinpä keväällä vielä muitakin juttuja, joista ei täällä ole ollut hirveästi puhetta kuten mm. sitä pukua, jonka oli alunperin tarkoitus päätyä WCS-lavalle. Se kuitenkin jää tulevaisuuteen vielä toistaiseksi.

Frostissa avaruusoliot pääsivät vihdoinkin tekemään paluun. Stella on tosi rakas puku, joten oli aivan ihana päästä käyttämään sitä jälleen. Rorune oli tietenkin kuumin ja komein taas kerran. Myös Uraraka sai rakkautta osakseen. Tykkään hirveästi siitä pukuna, vaikka kenkien malli edelleen vähän harmittaa.

Meijän alienit ❤️
woodi siellä taustalla.

Vaikka Yamaguchin peruukkiseikkailu ei tuolloin tuottanut vielä tulosta, Suga sai mahdollisuuden esiintyä Umiconissa. Umicon oli kokemus, jonne lähdin hyvin seikkailumielellä ja nyt tuntuu siltä, ettei siellä olisi oikeasti käytykkään. Oli hauska reissu, mutta viihtymiseen vaikutti enemmän kamut ja muut kuin itse tapahtuma.

Me pöljäkkeet
woodi, Rorune ja miä.

Nähtiin kans Reika

Uusia pelottavia juttuja tuli kokeiltua peruukkien värjäyksen merkeissä. Vaikka Yamaguchin ensimmäinen peruukki ei olekaan oikeasti toimiva, olen silti ihan tyytyväinen siihen, että kokeilin värjäystä musteilla. Lopullinen väri oli ihana, mutta käytettävyydeltään peruukki ei ole toimiva.

Isoimmassa kuvassa lopullinen väri. Oikeassa alakulmassa alkuperäinen.

Keväästä väänsin WCS-juttuja ja mekkoa Japaniin. Kaksi kivaa tapahtumaa jäi matkailun vuoksi välistä tänävuonna, mutta onneksi matkakin tarjoili cosplay-jutskuja.

Tyksin mun mekosta. :3

Lohdutan itseäni ajatuksella, että tämä mekko on vähän niin kuin olisin tehnyt yhden puvun lisää. Nykyään tulee niin harvoin tehtyä vaatteita itselle cosplayn ulkopuolella, joten whoop tämä oli saavutus.

Japani oli ihana, enkä kestä sitä, että ensikesänä sinne lennettään uudestaan. Niin paljon ihanuutta, muutakin kuin cosplay ja anime-juttuja, mutta myös niiiiiiiiiiiiiiiin paljon siistejä cosplay-asioita niin hyvin käsillä. Ja sellaista ryönää, jota täällä ei saa oikeastaan yhtään mistään.

Peruukkikauppa Swallowtail

Ehdottomasti yksi parhaista jutuista tänävuonna oli cosplay-studiossa vierailu. Paikka oli niin uskomattoman kiva ja ihana. Lisäksi minulla on ollut hirveän ikävä kunnon cosplay-kuvaamista. Oikeita kuvauksia tapahtumien ulkopuolella, joissa aika on pyhitetty vain ja ainoastaan kuvaamiselle. Niin monta pukua monen vuoden ajalta kaipaisi kuvausta. Ihan vain assarointi ja hengaus kuvausten merkeissä olisi myös ihanaa.

Kiitos dorkat, kun lähitte mukaan.
Erityisesti kiitos Kasalle, joka teki salapoliisityön ja löysi meille niin hienon paikan.

Jos Studio Booty - seikkailumme on jäänyt välistä, niin kannattaa käydä lukemassa täältä.

Minulla oli hirmu hauskaa eikä yhtään haittaa, että Excelistä on nyt olemassa epämääräisiä kuvia jos minkälaisessa paikassa.

Kasa kuvasi.

Kasa kuvasi.

Olen myös yrittänyt hieman parannella kuvankäsittelytaitojani. En ole aikaisemmin hirveän raskaalla kädellä uskaltanut editoida kuvia, mutta nyt olen yrittänyt panostaa vähän enemmän. Sitten olen välistä ahdistellut Kissiä asiasta :3c

Vas. alkuperäinen ja oik. mun editointi.
Kasa kuvasi.

Edelleen olen käsi, mutta ehkä hitusen itseluottamusta omaava käsi. Studio Booty -kuvilla on myös ollut helppo harjoitella, koska alkuperäisten kuvien valaistus on niin hyvä verrattuna esimerkiksi joihinkin kesän auringossa otettuihin kuviin.

Kesän auringosta puheen olleen. Kävimme Animeconissa... emmekä luultavasti ole menossa enää tulevaisuudessa.

Mersu pääsi autotallista ulkoilmaan.

Tässä reissussa oli hyviä ja huonoja puolia niin paljon. Tapahtuma oli alusta hyville asioille, jotka itse järkkäilin, mutta sen puolesta ainoa esiin nostamisen arvoinen asia oli Kamui. Kamuin puheohjelma oli hyvä sekä neiti itse oli aivan valloittava.

Me ja ihana Kamui

Mahtavai juttuja olivat minulle omat puvut. Kaname on rakkaus ja nyt myös pukuna hirveän ihana ja tärkeä. Mercedes oli tosi sopiva puku helteille ja sen pitäminen uudestaan oli ihanaa, mutta mikä parasta: saatiin kuvia! Tai minä sain! Kis oli ihanin taas, kun otti minut nurkkiinsa asumaan ja kuvasi.

Wääää!
Kuvasi Kis.

Yäääää!
Kuvasi Kis.

Sekä Mersusta että Kanamesta on nyt paljon ihania kuvia. Enkä ole edes tyytymätön omaan lahnanaamaani kuten yleensä. 

Kuvasi Kis.

Kanamen tekeminen oli kivaa. Pääsin hyppäämään Yunasta (bu dumtss) hetkeksi sellaisiin juttuihnin, jotka olivat jokseenkin tutumpia sekä kokeilemaan uusia hommia, jotka olivat myös osa Yunan työstämistä. Luova tauko niin sanotusti. Vekkihame oli jännittävä, vaikka en siihen ihan 100% tyytyväinen ole. Peruukki oli myös hauska kokeilullinen projekti.

Kuvasi Kis

Sitten tämän vuoden suuri rakkaus eli Yuna, Shiva ja WCS. ;____;

Näissä hahmoissa on minulla lähes yhtä paljon tunteita kiinni kuin Edeassa ja Seiferissä. Esitys oli myös yksi tunnnemöykky pelotuksineen ja symbolikielineen ja ja ja aaaaaaaaaaaAAAAAAA!

Kuvasi Mikko Karsisto.

Tracon meni lähes kokonaan WCS-myllytyksessä; ensin kisapäivä ja sen kohellukset ja sitten sunnuntaina kaikki ihmiset ja uudenlainen WCS-myllytys ;___;

Kuten olen jo maininnut aikaisemmin, tämä voitto ei olisi voinut osua parempaan paikkaan. 'Ikuinen kakkonen' on ollut vähän sellainen pilvi pään yläpuolella, minkä lisäksi minä itse omassa pienessä päässäni olen alkanut kyseenalaistamaan omaa osaamistani hyvin rankalla kädellä. Olen tietoinen siitä, että pukuni eivät ole ihan samaa ns. tyyppiä, jota isoissa kisoissa yleensä nähdään, ja myös siitä, että meidän esitykset välillä ovat "erilaisia".

Tämä oli kaikista menneistä ja tulevista tuskailuista huolimatta mahtavin asia tässä vuodessa. Kiitos siitä kaikille ja varsinkin Rorunelle ❤️

Kuvasi Mihashichu

(Hävytön mainos: Frostissa olen puhumassa esitysten suunnitelusta ja rakentamisesta, joten tulkaa kuuntelemaan, jos kinostelee.)

En osaa kovin hyvin kasata ajatuksia tämän WCS-hälinän tiimoilta niin, että en lähtisi jaarittelemaan, mutta silti pysyisin selkeänä. Sanotaan näin, että olen hyvin onnellinen, että tämä vaihe on takana ja uusi seikkailu edessä. Samalla pelottaa ja jännittää hirmuisesti. Ollaanko me tarpeeksi hyviä edustajia? Riittääkö meillä panokset siihen, että teemme meidän näköistä settiä, mutta samalla olemme edustavia ja onnistumme näyttämään taitojamme tarpeeksi laajasti?

Kuvasi Nyymix

Yunasta vielä. Yuna on ehdottomasti lempipukuni tällä hetkellä. Tiedän sen kaikki virheet, mutta kokonaisuutena se on mielestäni onnistunut. Lisäksi olen jotenkin hyvilläni siitä, mite hyvin oma naamani sopii Yunalle. Meikki on myös osa syynä. Käytin hirveästi harmaita aivosolujani siihen, että edes jotenkin saisin kasvoni muistuttamaan enemmän Yunan piirteitä (vaikka löysinkin oikean sävyisen huulipunan vasta nyt kolme kuukautta myöhässä).

Monelle cosplay-vuosi on ohi Traconin tai SM-kisojen jälkeen, mutta minulla se ei ole loppunut vieläkään.

Nämä dorkat. Tukki: Rorune
Kuvasi Soffi

Yamaguchi 1,0 valmistui Chibiconiin. Rorune sai myös Tsukkin tehtyä ja tämä kaveriduo lämmittää sydäntäni niin hirveästi. Suola ja kaneli ovat tärkeitä. Yamaguchi on saanut jo uuden peruukin rapakon takaa, koska en aijo käyttää tätä värjäyshirviötä enää.

Fukan kokeileva keittiö/kylpyhuone sai jatkoa, kun värjäsin Harun vanhan peruukin uudella tekniikalla Baariconia varten. Siitä tuli mukiin menevä ja Harua olisi tarkoitus ulkoiluttaa vielä lisää uudella tukalla. Enkä kestä Soffin Riniä. Se. On. Niin. Kuuma.

Kuumin ja komein Soffi-Rin

Heti Yamaguchin perään piti hypätä takaisin uusien pukujuttujen pariin (Haru oli vain pieni sivupolku). Binderi tuli tehtyä ja Kohaku aloitettua. Hieman kuvittelin, josko olisin saanut Kohakun valmiiksi vuoden loppuun mennessä, mutta ehei. Kirjailut vievät niin tuhottomasti aikaa, vaikka heilunkin neulan kanssa kaikissa mahdollisissa väleissä.

Miehustan kuviointi alkaa näyttää joltain.

Tämä on samalla ihaninta ja hirveintä ikinä; tykkään kirjomisesta kovasti, mutta trikoo materiaalina on ihan pepuista ja alkuun käyttämäni tukikangas ei sopinut tähän kovin hyvin. Nyt ollaan jo osittain voiton puolella, mutta valmistumiseen on vielä reippaasti matkaa.

Tämä on taas hyvä esimerkki siitä, että tykkään enemmän haastavista puvuista kuin työläistä...

Summa summaarum: vuosi oli täynnä ihan hirveän kivoja juttuja, mutta pelko ja epäusko itseeni varjosti monia asioita. Näin jälkijunassa voin olla iloinen ja onnellinen kaikesta, vaikka se kyseisellä hetkellä olisi ollut koettelevaa.

NIIN PALJON UUTTA! Ainakin siltä se tuntuu. Uutta on pakattu tähän vuoteen ja seuraavaan. Pitkään on ollut sellainen olo, että oma tekeminen junnaa paikallaan, kun ei vain osaa ottaa mitään uutta juttua tai ei uskalla. Nyt on tehty sitäkin monessa muodossa.

Kaikki tämän vuoden puvut ovat niin tärkeitä. Kaikissa on jotain hirveän erityistä ja ihanaa. Mikään ei ole tuntunut pakkopullalta vaikka hampaita on välistä pitänyt purra yhteen.

Fukka kiittää ja kääntää nokan kohti seuraavaa vuotta ❤️

PS: Olin höpö täti ja tein mukelolle oman ninjamiekan joululahjaksi.

Ta daa!

Hauskaa tässä on se, miten selkeästi huomasin materiaalien ja niiden hallitseminen muuttaneet tekemistäni (ja muutenkin cosplayta). Kenshinin miekka vuodelta 2013 on myös katana, mutta tehty aivan eri materiaaleista. Näin puolivillaisesti sain aikaan paremman ja kestävämmän miekan alle puolessa siitä ajasta, mikä meni Kenshinin miekan tekemiseen.

PSS: Meidän Twitter # kaikelle WCS-reissuun liittyville hölötyksille on #WCSkälätys. Vielä siellä ei hirveästi ole mitään, mutta aktivoidumme kyllä.