Kokeilevaa kuvaamista

Heippa!

Ihan ainutlaatuiset tunnelmat ovat nyt aiheena. Harmittelin, ettei Kenshin ollut kesälläkään päässyt kuvattavaksi. Suurimpana syynä varmasti se, että juban oli muokattu Houzukille sopivaksi. Traconissa kumminkin saatiin lisää kuvia Houzukista, joten hyvillä mielin sain vaihtaa jubaniin taas valkoiset hihat ja kaulukseen. Alkuperäinen tarkoitus oli lähteä Muhoksen vakiopusikkoon kuvaamaan, mutta sekin reissu sössiintyi muutamasta syystä.

Tässä sitä mennään taas.

Iltavuorojen keskellä yritin ottaa kaiken irti vapaapäivästä ja kyselin lähtisikö Kasa minua kuvaamaan. Meinasi mennä tiukille ja jännäksi, kun aurinko alkaa laskea jo niin aikaisin ja taivaalta tuli tuon päivän aikana vettä, lunta ja rakeita. Kaikesta huolimatta päätimme uhmata luonnonvoimia ja sännätä pensaaseen.

Kuvasi Kangaskasa

Kuvasi Kangaskasa

Koko sen ajan, kun kuvasimme, tuuli lähes vaakasuoraan ja satoi vettä. Oli oikeasti myrsky. Asiaa ei tietenkään auttanut se, että lähdimme jälleen kerran merenrantaan, missä tuulee ja sataa vielä enemmän. Hakaman laskoksista ei ollut juuri mitään jäljellä jo enää siinä vaiheessa, kun kävelimme kuvauspaikalle.

Vertailuksi, miten Kide oli varustautunut assarihommiin.
Kuvasi Kangaskasa

Sää ei missään nimessä ollut ainesta iloisiin kuviin, joten menimme hieman vakavammalla otteella. Tuntui hyvin luontevalta lähteä tekemään haikeampaa Kenshiniä. Tiesin aivan täysin mihin kohtaukiin sarjassa haluan keskittyä ja mistä ottaa tunnetta irti. Oli hirveän kiva taas vaihteeksi löytää se oikea asenne kuvauksiin, koska tuntuu, että koko kesä on mennyt hahmojen kanssa tuskaillessa ja painiessa.

Kuvasi Kangaskasa

Olin jopa laittanu Kenshinin peruukin uusiksi. Koska taitoni eivät riittäneet siihen, että olisin saanut peruukista niin pörröisen näköisen kuin mitä olisin halunnut, niin päätin jättää sen mahdollisimman luonnollisen näköiseksi. Tuossa vaiheessa en edes ajatellut sitä, miten se tuulessa liikkuisi. Loppupelissä se osoittautui hyväksi ratkaisuksi.

Kuvasi Kangaskasa

Vaikka oli kylmää märkää ja välistä inhottavaa, oli silti hullun kivaa. Harvemmin tulee kuvailtua näin extreme-olosuhteissa. Tuulesta yritimme ottaa kaiken irti. Se teki paljon tepposiaan ja hyvin moni kuva jäi käyttökelvottomiksi sen takia. Tuuli toi välistä lisäkiloja noin 20kg puolesta ja olo oli kuin Michelin-ukolla. Hakama eli välistä ihan omaa elämäänsä.

Kuvasi Kangaskasa
Lennän housuillani kuin Hemuli konsanaan.
Ja missä laskokset?

Lopussa heittäydyimme niinkin villeiksi, että otimme peruukin pois ponnarilta ja päästimme sen valloilleen. Oh the epicness of those pictures! Kuvista tuli ihan älyttömän siistejä (silloin, kun ne eivät olleet tapauksia ylempi kuva)! Omat photoshop-taitoni eivät kuitenkaan riitä lähes mihinkään niiden kanssa... Vähän jotain söhelsin.

Kuvasi Kangaskasa

Millään muulla peruukilla en olisi uskaltanut tätä tehdä. Tämä yksilö on kuitenkin niin älyttömän hyvälaatuinen, runsas ja helppohoitoinen, että sen kanssa ei ollut mitään ongelmaa. En ole laittanut siihen koskaan mitään selvityssuihketta, mutta se silti selviää lähes pelkällä ajatuksella. Ei siis tarvinnut kauhistella takkuista peruukkia. Ihana karvalapsi on tämä.

Hieman taloudellisia tappioita koimme tämän reissun ansiosta; Kasan sateenvarjon varsi taipui mutkalle tuulessa ja minulta tuuli kirjaimellisesti puhalsi toisen piilolinssin silmästä. Jee! Tällaistakin sattuu.

Tässä taas pieni kuvapläjäys ja seuraavia juttuja odotellessa Fukka kiittää.

PS: Millon saadaan se tuulikone kuvauspisteelle?

Yuin ja Mugin diili

Moi!

Tässä siis tulee asiaa vielä vähän Stellan puvusta, WCS-karsinnoista ja esityshöpinöitä. Ajatukset ovat alkaneet tasaantua ja alan taas käsittää asioita. Tarina tulee olemaan pitkä, koska haluan hieman valottaa koko tätä WCS-prosessia, minkä Rorunen kanssa kävimme läpi. Pitää kirjoitella näitä juttuja, koska aina Traconin jälkeen meinaa merkintäideoita kasaantua.

Diili
Kuvasi: Kide

Ainoa oikeasti mielenkiintoinen puvunteon osa on jalokivet, joita Stellan puvussa on jokunen. Päätin valaa kivet hartsista, koska en ollut sitä koskaan aikaisemmin tehnyt ja ehdottomasti halusin kivistä läpikuultavia.

Tein ihan tavallisesta rakennussilikoonista ja vehnäjauhoista muotin, johon painelin Cernit-massasta tehdyt kivien esivedokset. Silikooni+vehnäjauho-ohjeen löysin ihan vahingossa, kun olin etsimässä ihan muita valamisohjeita. Halpaa, helppoa ja hauskaa! Ottakaa kuvasarja.

Ei saa unohtaa hyvää käsirasvaa, vaikka se ei kuvissa näykkään!
Sillä estetään asioita, esim. sormia ja Cernit-vedoksia, tarttumasta silikonitaikinaan.

Hartsin löytäminen mistään kaupasta oli ihan oma seikkeilunsa. Lähdin etsimään sitä aluksi sen englanninkielisellä nimellä eli resin. Esimerkkinä: Minulle softis on craf foam, enkä aina tajua, että puhe on samasta tavarasta, jos joku puhuu softiksesta, koska olen englannin kielisiltä sivustoilta ja ohjeista sen aikanani oppinut. Samoin kävi hartsin kanssa. Kyselin rautakaupoista resiiniä (hei vois ihan hyvin olla suomeksikin resiini) eikä kukaan tuntunut edes tietävän, mitä se on. Lopulta osasin kysellä hartsia. No, muutamassa puljussa sitä ei myyty lainkaan, yhdestä se oli loppu ja lopulta sen sain. Kyselin vielä, että onhan se kirkasta. Kirkasta on sanottiin. Ostin kilon.

Niin siis piti olla kirkasta?

Se oli... oranssia. Aivan täysin OSANSSIA! Tällä kertaa onni potki ja sain kynsilakoilla kivet maalattua oikean värisiksi ja niistä tuli oikein kivoja. Vietin yhden päivän kotona hartsi-, spray-maali- ja kynsilakkahöyryissä. Nyt minulla on vajaa kilon purkki oranssia hartsia, enkä tiedä oikein, että mitä siitä tekisi tai mihin käyttäisin. No, ainakin se säilyy.

Bassoakin tein, mutta sen kanssa aikataulu meni ihan blörinäksi, kun jouduin maalailemaan sitä spray'lla parvekkeella pimeässä iltavuoron jälkeen. Sanotaanko, että pimeässä, jopa otsalampun kanssa, kaikki näyttää eriltä kuin valossa. Siksi basso sai luvan jäädä kotiin.

Ehkä se valmistuu joskus.

Sitten vähän vakavampaan kerrontaan; esitystä ja WCS-tärinöitä.

Ensinnäkin tuntuu hyvin pöljältä pohtia tätä näinkin syvästi ja tunteella, kun oikeasti ihan pähkinöinä odotan vain Ainon WIP-päivitystä puvuista ja muista jutuista (päivitä perkl!). Mehän tulimme vain toiseksi, mutta en koskaan uskonut, että tämän tasoisena minä voisin yltää siihen. Rorune on ihan omaa luokkaansa. Rorune on ihan helvetin siisti. Kiitos, että aloit mua!

Kaikki alkoi vuosi sitten Traconissa WCS-karsintojen katsomossa, kun minulla ja Rorunella pukuina olivat Yui ja Mugi. Tuijottelimme karsintoja ja Rorunen kanssa kävimme yksinkertaisen pienen keskustelun kisan aikana: ”Miksi nää kaikki esitykset on ihan samanlaisia?” ”En tiiä. Pitäskö meijän tehä asialle jotaki?” ”Pitäs.” ”Sovittu.” Se oli siinä. Ei mitään arpomista tai pohdintaa. Selkeä päätös siinä hetkessä ja siitä pidettiin kiinni (ks. ensimmäinen kuva).

Lähes valmiita kiviä.

Lähdimme pohtimaan sarjoja, joista molemmat pidämme ja sitä millaisen esityksen haluamme tehdä. Kynyt taistelukoreografiat olivat automaattisesti pois laskuista, koska juuri niitä oli 2013 WCS-karsinta täynnä, ja tarkoisus oli tuoda jotain erilaista peliin. Aluksi oli vähän hidasta, kun mitään järkevää ei meinannut tulla mieleen. Loppupelissä kaikki loksahti kohdalleen ihan itsetään. Minä näin unta ja satuin selittämään ja kertomaan siitä Rorunelle, joka tokaisi, että sehän voisi olla meidän esityksen pohja. Jälleen lähdimme pohtimaan hahmoja, joille moinen skenaario sopisi ja joilla se olisi mahdollisimman hahmo- ja sarjauskollinen. Myöhemmin eräs ilta jammailin kotona itsekseni Daft Punk'n Get Lucky'n tahtiin ja se kolahti lujaa. Piisin löydyttyä Rorune kaiveli esiin helmen, jota myös Interstella 5555: The Story of The Secret Star System'ksi kutsutaan. Palaset loksahtivat paikalleen ja sitten piti vain alkaa tekemään jotain asian eteen.

Hioimme esitystä enemmän hahmoille sopivaksi harjoittelun ohessa ja ihan puhtaasti höpisten ja elokuvaa analysoiden. Meillä kehittyi hillittömiä teorioita muun muassa siitä kuinka Shep'n ja Stellan kaltaiset avaruusolennot lisääntyvät, onko niillä telepatiaa, mikä on Shep'hin rooli niiden yhteiskunnassa tai kulttuurissa, mikä on otusten veressä oleva happea sitova alkuaine, kun niiden veri on keltaista, tai miksi Shep'ltä puuttuu se valkoinen ”timanttipanta”, minkä kaikki muut samat otukset omaavat. Olimme ihan liian syvällä elokuvan syövereissä (perkl, miksi sitä ei ole lisää?!).

Ottakaa hehkeä mekon etukpl.

Mutta oli meillä ihan hirveän hauskaa! Harrjoittelut ja yleiset pukuja koskevat pohdinnat olivat juuri sellaista syvällistä kakkaa, jota itse olen kaivannut ihan hirveästi. Minulle myös Stellan puvun tekeminen oli hurjan hauskaa. Minulla on jokin kumma fiksaatio kummallisella tavalla siisteihin vaatteisiin ja asioihin yleensä. Stella kokonaisuuten ja varsinkin mekko oli ihan hunajaa kaikessa tökeryydessään.

Myös yksi mielenkiintoinen puoli tässä oli se, että edes kaverit eivät tienneet, mitä esityksemme sisältää. He saattoivat kuulla palasia keskusteluista, mutta mitään emme suoraan kellekkään kertoneet. Kide ja Claudia olivat meillä koeyleisönä, joten he olivat ainoat, jotka tiesivät mistään mitään ennen kisaa.

Tältä näytti minun ja Kasan cosplay-paja.
Huomatkaa kuumemittari.

Missään vaiheessa ei ollut tarkoituksemme pärjätä kisassa tosissamme. Hieman viimeisillä viikoilla mietimme olisiko meillä mitään mahdollisuuksia sijoittua. Itse en ole haaveillut WCS-karsinnoista oikeastaan koskaan saati voitosta, koska en näe itseäni sen tason puvuntekijänä. Esiintyminen on joten kuten hanskassa, mutta puvut ovat asia erikseen. WCS on kuitenkin omalla mittapuullani haastavin kisa, mitä tässä maassa on. EuroCosplay ja NCC tulevat heti perässä tietenkin, mutta niihinkään en tosissani tohdi vielä hakea. En myöskään ikinä uskonut löytäväni paria, joka olisi valmis kestämään minua sen prosessin läpi. Tunsin hillittömän suurta alemmuutta perjantai-iltana ennen kisaa, kun ensimmäistä kertaa koskaan näin Rorunen törkeän hienon avaruushaalarin. Minä tylsine mekkoineni halusin olla ja unohtaa.

Edellisessä merkinnässä mainitsin siitä, miten kivaa tuomarointi oli. Sen lisäksi, että tuomarit olivat älyttömän mukavia ja rentoja, sain huomata, että ajatusmaailmamme kohtasivat hyvin. Pohdimme ääneen epäilyksiämme siitä, että ovatko pukumme WCS-tasoa, ja kuin yhdestä suusta tuli tuomareilta vastaus, että ovat. Olin taas hitusen varmempi itsestäni.

Ystäväni Beetta tuli yökylään kesken cosplay-rumban.
Laitoin Japanin 2014 WCS-kisat pyörimään ja näin kävi.
"Sen puvusta tuli hillitön MIEKKA, jonka sisältä tuli TOINEN MIEKKA, jossa on VALOT!"

Myös tuomariston palaute oli ihan uskomaton. Sen yhteydessä melkein aloin vollottamaan. Saimme niin ihanan palautteen; se oli hyvin positiivinen ja ensimmäistä kertaa ehkä ikinä tunsin, että tuomariston palaute oikeasti toi jotain pointteja esiin, joita en itse ollut ollenkaan tiedostanut ja joihin sain oikeasti paremman vaihtoehdon ratkaisuksi. Hyödyllisin ja kannustavin palaute tähän mennessä. Minä kiitän kaikkia tuomareita siitä!

Kaikki se palaute ja kommentit, mitä olemme puvuistamme ja esityksestä saaneet muilta kuin tuomareilta, on ollut ihan ilmiömäistä. Kiitos kaikille kehuista ja on mahtava kuulla, että olemme onnistuneet jopa liikuttamaan ihmisiä. Hämmennyn vain siitä, miten paljon meitä on kehuttu söpöiksi. Itse mietin, että onkohan esitys liian "raju", kun siinä on alkomahoolin tapaista, Hermoilin myös, että onko esitys tylsä, koska se ei sisältänyt perinteistä taistelua ja nopeaa toimintaa. Söpö on sana, joka ei edes käynyt mielessäni, kun itse ajattelen esitystämme.

Nyt tuntuu siltä, että olen kai päässyt tässä harrastuksessa edes jollain tavalla eteenpäin. Ehkä ihan vähän. Jo vähän aikaa on tuntunut siltä, että en pääse eteenpäin tai kehittymään monista eri syistä. Hahmot, joita olen valinnut, ovat olleet hyvin saman tyyppisiä, en ole kiireen tai henkilökohtaisten syiden takia päässyt kokeilemaan kaikkea sitä, mitä olisin halunnut. Nyt olen kuitenkin täynnä uutta inota ja valmiina aloittamaan seuraavan projektin vaikka heti (ensin pitää kyllä siivota perusteellisesti :<). Olen jopa niin hurjistunut, että voisin aloittaa useamman puvun samaan aikaan. Iik! Apua!

Jos joku ei vielä meidän esitystä ole nähnyt, niin olkaa hyvä (BTW kiitos Bardiel'lle vidiosta :B):

Ja tässä myös linkit voittaja esityksen videoon ja kolmossijan esitykseen. Hirmuna vielä onnea molemmille pareille! AAAAAAAAAaaa! Olitte niin ihania!

Fukka kiittää! Palaan pian vähän muunlaisissa merkeissä!

Käy flaksi - Tracon 2014

Hoi!

Tracon hurahti ohi hetkessä. Nyt olen vähän pöllämystynyt asioista, joten kirjoittelen jotain niihin liittyen. Tässä merkinnässä on ihan vain perinteistä tapahtumakatsausta Traconista. Puvuista ja muista höpöistä vähän lisää sitten tulevaisuudessa. On paljon kirjoitettavaa ja hajoiltavaa, joten en halua tukkia kaikkea tähän yhteen ja samaan merkintään. Pitkä tämä on joka tapauksessa.

Traconiin tuli lähdettyä ensimmäistä kertaa autoillen. VR pissii silmään vuosi vuodelta enemmän ja enemmän, joten auto oli loistava vaihtoehto. Harmitti vain, ettei koko poppoota saatu tukittua autoon eikä toista autoa löytynyt, joten VR:n saatanalliseen kyytiin joutui osa silti hyppäämään. Perjantaina lähtö oli taas aikainen, jotta minä ja Kide ehtisimme kuulemaan Final Symphony -konserttia.

Odotin konsertilta vähän erilaista tarjontaa ja siinä mielessä jouduin pettymään. En ottanut hirveästi selvää konsertin sisällöstä etukäteen, koska haluan kokea kaiken mahdolisimman puhtaalta pöydältä. Hieno musiikki on hienoa, mutta en päässyt ihan niihin täpinöihon, mitä odotin. Se, mitä alkuperäisistä musiikeista oli jäljellä, lämmitti sisintäni suuresti, mutta toivoin puhtaampaa lähestymistapaa alkuperäisiin teoksiin. Ehdottomiksi suosikeikseni nousivat Suteki Da Ne'n pianosovitus (jonka taisin itkeä läpi) ja Final Fantasy X'n kompillaation Hymn of Fayth -osio. Syynä voi hyvinkin olla se, että olen ihan vasta pelannut X'n läpi ja ihastellut jälleen sen suurenmoista ja moniulotteista tarinaa. FFVIII on silti edelleen lempipelini sarjasta, minkä vuoksi harmittelin, että sen ja IX:n musiikit oli sysätty syrjään. Hieno kokemus kokonaisuudessaan, mutta ei täyttänyt odotuksiani niin hyvin kuin se olisi voinut.

Minä varmaan olin se Rorunen pahin fanityttö lauantaina
Kuvasi Kasa.

Perjantai ilta meni minulla ja rikostoverillani, Rorunella, valmisteluissa lauantain koitoksia varten. Muutamasta syystä valitsin Stellaan ihomaalit ihopuvun sijasta, joten maalien kanssa piti leikkiä taaas. Jalkoihin löin ihomaalit jo illalla helpottaakseni aamua ja aamustressin määrää. Sama kikka, jota käytimme Alex'n kanssa toimi taas; maalit jalkoihin, kiinnitys ja sukkahousut yöksi jalkaan. Aamulla jalkojen maalia ei juuri tarvinnut korjailla ja koko päivän ne olivat se parhaalta näyttävin osa. Minä olen niin huono toimimaan väsyneenä, että jouduin menemään nukkumaan aikaisemmin kuin olisin halunnut, vaikka osa valmisteluista oli vielä kesken.

Lauantaina en varsinaisesti kerennyt olemaan conissa yhtään. Saavuimme conipaikalle myöhään normaaliin verrattuna ja samantien suuntana oli cosplay-takahuone ja WCS-ilmoittautumiset, maalien viimeistely ja korjaukset. Alusta asit takahuoneessa oli rento tunnelma. Hieman itseäni ahdisti ahtaus pukkarissa, koska en halunnut sotkea ketään maaleihin tai muutenkaan olla muiden tiellä heidän hääräillessään. Silti välistä tuntui typerältä kykkiä yksinään käytävässä.

Todisteita
Kuvasi Kasa

Sen yhden ainoan kerran, kun piipahdimme pois takahuoneesta Rorunen kanssa näkemään kavereita ja vaan pyörimään ympäriinsä, tarina loppui lyhyeen. Sain itseni ylimpään kerrokseen asti ja matkalla muutama ihminen tuli pyytämään meistä kuvia. Olen tottunut siihen, että kuvia tullaan pyytämään tyyliin: ”Hei, saako teistä ottaa kuvan?” mutta tällä kertaa tyyli oli hieman eri; ”ÄÄÄÄ! SAAKO TEISTÄ OTTAA KUVAN?!?!” Ne jotka tiesivät Interstellan, tiesivät sen hyvin. Leffa on tietyllä tapaa kulttimaineessa, eikä siitä hirveästi cosplay'ta näe, joten ymmärrän ihan hyvin (+ olen itse reagoinut lähestulkoon samoin tiettyjen pukujen kohdalla *köhköh*).

Kolmannesta kerroksesta tulinkin sitten rytinällä alas, kun kengän korko katkesi portaissa. Sandaalit, joita käytin kenkien pohjana olivat kirpparilta ja ostohetkellä niissä ei ollut mitään vikaa. En myöskään kenkiä tehdessäni huomannut mitään häikkää niissä. Testasin niitä moneen kertaan ja hyppelin ja tanssin ne jalassa. Ei mitään ongelmaa, mutta kisapäivänä ennen tuomarointia tai lavaosuutta korko päätti pettää alta. Yritimme korjata kenkää liiman, naulojen ja vasaran avulla, mutta kengän muovilesti oli niin vioittunut, ettei kengästä enää saanut kalua.

Senkin huorrra!

Loppu päivänä emme sitten poistuneetkaan takahuoneesta. Meistä ei siis ole hirveästi kuvia missään tai kellään, joten jonkinlainen kuvaushetki täytyy varmaan järjestää. Jos löydän hyvät kengät, niin teen uudet, mutta saa nyt nähdä. Hieman kenkien rikkoutuminen ahdisti, koska ne olivat siihen mennessä olleet lempiosani puvusta. Saakelin luopiot menivät ja pettivät... Stressasin näyttääkö puku enää kokonaisuutena miltään, mutta samalla tiesin, että olin tehnyt kaiken minkä pystyin kenkien korjaamiseksi, mutta se ei vain auttanut. Kenkien hajoaminen oli täysin minusta riippumatonta, enkä voinut asialle mitään. Kismitti niin suuresti.

Hieman meinasi tulla tylsyyden poikasta takahuoneessa, kun homma meni niin odotteluksi. Odoteltiin, että päästään tuomarointiin ja harjoittelemaan lavalle. En enää edes muista kumpi tuli ensin tuomarointi vai lavaharjoitukset. Emme olleet pystyneet käymään esitystä läpi Rorunen kanssa kolmeen viikkoon ennen kisaa, koska neiti muutti toiseen kaupunkiin välissä. Lava harjoituksissa saimme käydä esityksen läpi kahdesti, joista ensimmäinen kerta meni ihan muistelemiseen, että mitenkäs se menikään.

Ihan tajuamatta tuli ostettua avaruusruokaa!

Tuomarointiin pääseminen helpotti. Odotus oli ollut pitkä, koska kisaajat tuomaroitiin esiintymisjärjestyksessä ja meillä kisanumero oli toiseksiviimeinen. Tuomarointi oli kivoin ikinä. Yleensä tuomarointi on ollut sellainan blah blah tämä ohi tästä nyt, mutta tällä kertaa se oli ehdottomasti päivän yksi kohokohta. Oli ihanaa päästä juttelemaan ja kertomaan puvuista ja huomata, että tuomaristossa oli huippuja ihmisiä, joista osa jopa oikeasti tunsi Interstellan. Tuomarointi nosti mieltä hurjasti. Sen jälkeen kaikki maali- ja pukustressi saati kenkävitutus hävisivät. Vuorossa oli vain rentoa odottelua, että kisa alkaisi ja pääsisi pyörähtämään lavalla.

Esitys meni hyvin. Yleisö reagoi paremmin kuin hyvin, mikä on merkki siitä, että olemme tehneet jotain oikein. Ensimmäistä kertaa esitys meni oikeasti niin hyvin, etten muuttaisi omasta suorituksestani mitään. Rorunella oli paljon enemmän harteillaan esityksen kulusta ja olen täysin haltioitunut siitä, miten ihana Shep Rorune oli. Olisin halunnut olla hihassa kiinni koko päivän, mutta koska maalit niin ei. Hämmästyin kuitenkin siitä miten yleisö reagoi esityksemme lopetukseen ja lavalta poistumiseen. Lavaosuuden jälkeen kaikki oli hyvin ja olin saanut mitä halusin; esittää jotain erilaista ja sellaista, mistä itse pidän, mutta silti hahmo- ja sarjauskollista. Se upposin yleisöön ja olin tyytyväinen.

Kuvasi Kide

Missimittari ja HardCore Hall olivat pienoisia pettymyksiä. Olin tietenkin unohtanut kisat ihan kokonaan, vaikka kisaajat olivatkin pyörineet takahuoneessa kaikkien WCS-kisaajien joukossa. Kermakakkusirkustelttahärpäkkeet ovat kyllä näyttäviä, mutta jos kisassa puvuista suurin osa on saman tyyppisiä, menee niistä vähän maku. Missimittarista pidän konseptina, mutta esityspituutta olisi mielestäni voinut vähän lyhentää.

Palkintojenjaossa en osannut jännittää, koska voittajat olivat päässäni aivan selvät. Kolmannen sijan kohdalla hämmennyin ja ajatus katkesi. Toisen sijan perusteluita luettaessa katsoin Rorunea epäuskoisena ja olin hämilläni. Miten ylsimme toiselle sijalle, vaikka pukumme ja esityksemme olivat hyvin erilaisia siihen verrattuna, mitä WCS:ssä on totuttu näkemään? Paremmin ei meillä olisi voinut mennä, koska ensimmäinen sija oli niin selkeä. On hyvä hävitä parhaille, vaikka toinen sija tämän tasoisessa kisassa ei todellakaan ole mikään häviö. Onnea ja menestystä Ainolle ja Kaisalle! Olette päässeet siihen päämäärään, mitä olette kauan tavoitelleet ja mitä olette niin paljon halunneet. YOU DID IT! Oma sijoittuminen vain hymyilytti, mutta voittoparin puolesta oli itkussa pidättelemistä.

Kun kaikki oli ohi tunsin suurta kutsumusta suihkua kohtaan, minkä jälkeen kaipasin ruokaa ja juomaa.

Pakollinen Shiro ja pytty.

Sunnuntaina oli luvassa Houzuki-päivä. Nasubimme, Kangaskasa, oli saanut meidät, Kissatenin ja minut, muut puhuttua mukaan Houzuki-hommiin. Kissatenin tietämättä raahasimme myös KALAN, joka sai jälleen suurenmoista huomiota osakseen, mukanamme Tampereelle. Meillä kävi hyvä tuuri, kun heti aamupäivästä kohtasimme maailman viehättävimmän Peach Makin ja pikainen, mutta sitäkin hulvattomampi kuvaushetki saatiin aikaiseksi.

Kuvasi Kide

Kävin katsomassa koko conin aikana kaksi luentoa, joista toinen oli Maskeerauksen ABC. Sali oli tupaten täynnä ja hyvä, että edes mahduimme sisälle. Luonto lähti käyntiin hyvin hämmentävästi, kun luennoitsia ei edes kertonut millä meriiteillä hän oli luentoa pitämässä. Mielestäni se on tärkeää, koska sillä luodaan kuva siitä, että hei nyt oikeasti tiedän asiasta jotakin. No, kovin ei ollut kummoinen luento muutenkaan. Kesto oli 20 minuuttia ja suurimmaksi osin luento sisälsi listamaista selostusta siitä, mitä välineitä tai tuotteita kannattaa käyttää. Odotin enemmän tietoa siitä, kuinka näitä asioita käytetään ja miten ne toimivat parhaiten, mutta moinen jäi hyvin vähäiselle. Kaikista suurin miinus kuitenkin oli se, että luennolla ei ollut lähes ollenkaan kuvia. Koko luennon aikana ruudulla käväisi kaksi kuvaa, jotka ainakin itse olen kaivellut jo kauan aikaa sitten netistä. Kysymyksessä kuitenkin oli niinkin visuaalinen aihe kuin maskeeraaminen, joten oletin luennon olevan täynnä kuvia. Muutenkin vaikutti siltä, että luentoa ei oltu pohjustettu kunnolla, koska tuotteiden nimien unohtelua oli todella paljon ja monet tuotteet esiteltiin vain niiden engalninkielisillä nimillä, vaikka niillä suomenkieliset nimetkin on (helpottaa aika paljon tuotteiden etsintää, jos tietää kunnolla, mitä hakee). Itselleni luento ei tarjonnut oikeastaan mitään uutta tai hyödyllistä.

Kuvasi Kide

Toinen luento olikin sitten Kangaskasan pitämä Mitä anime ei kerro Japanista? -luento, jonka sisältö oli hyvin tuttu, koska olimme siitä Kasan kanssa paljon keskustelleet. Se oli tavallaan jatkoa Kasan Animeconin luennolle Mitä anime kertoo Japanista? Lähestymistapa oli tällä kertaa vakavampi ja asiapitoisempi, mikä toimi mielestäni hyvä. Pientä takeltelua oli puheen kanssa, mutta ei haitannut juurikaan, koska asia oli mielenkiintoista.

Sunnuntain cosplay-kisoja oli mukava mennä katsomaan, kun oma kisa oli jo edellisenä päivänä. Ensimmäisen esityksen aikana hämmennnyin hyvin suuresti, kun tajusin, että kyse on NCC:tä eikä esityskisasta. Kummankaan kisan taso ei mielestäni ollut huikea eikä sieltä noussut juuri mitään erityistä esiin. Samaa tasoa kuin viime vuoden Traconissa. NCC-edustajaksi valikoitui juuri oikea henkilö ja esityskisan sijoitukset menivät aivan oikeisiin osoitteisiin. Onnea pärjänneille! Mikä kisassa eniten jäi häiritsemään oli se ala-arvoinen huumori, mitä siinä viljeltiin juonnon ja joidenkin kisaajien puolesta. Kill La Kill -esityksen vielä sulatin hyvin, koska se sentään on sarjauskollista, mutta turhanpäiväinen alapäähuumori ei iskenyt yhtään ja koin välistä todellista myötähäpeää.

Kuvasi Kide

Heti kisan jälkeen vaihdoimme vaatteita ja pakkaannuimme autoon kotimatkaa varten. Hirveästi höpöttelyä ja kisaraportointia minun osaltani sisältävä automatka oli jälleen yksi parhaista osista tätä conireissua.

Fukka kiittää ja kumartaa.

PS: Tosiaan, lisää kisajuttuja ja asiaa Stellasta tulossa piakkoin. Ja Houzuki-kuviakin ehkä on jossain välissä  tarjolla.

Ottakaa loppuun vielä höpö kuva.
Kuvasi Kide