torstai 30. huhtikuuta 2015

Pariutumista

Hei moi!

Tässä on taas aikaa kulunut. Olisin halunnut Popcultiin, mutta koska töitä, niin ei. Hirveästi olen myös pohtinut ja pähkäillyt, että mitä haluan Desuconia varten tehdä. Crimson Spell -parista sovittiin woodin kanssa jo aiemmin, mutta toista pukua teki mieleni.

Havin kanssa selaan edelleen kuvia läpi ja pohdin minkä koltun teen. Puvun aloittaminen vähän venähti, kun vetäisin kenttään pyörällä ja tapoin melkein molemmat käteni. Hubs... Haluaisin keksiä, että mistä ylipäätään löydän kunnollisen kuvan miehen vaatteista. Värikuvista ei juuri ole apua, koska mies ei osaa pitää vaatteita päällä tai sitten joku Val pönöttää edessä. Nyt selailenkin mangaa läpi ja yritän saada vaatetuksesta jotain tolkkua.

Sample A
Sample B
Hiushärpäkekoruasia houkuttaa niin kovin. Varsinkin tuo musta. Samalla se hieman hirvittää, koska pitkä peruukkia ja takut. Sen verran olen tämän kanssa edistynyt ihan konkreettisella tasolla, että päästin sisäisen hamsterini irti ja hamstrasin aika läjän helmiä. Kankaitakin on katsottu ja voipi olla, että tämä puku tulee kalliiksi...

Tämä toinen puku tuli taas aivan puskista. Hirveästi pohdin ja pyörittelin, mutta mitään ideaa ei meinannut tulla. Rorunen kanssa skypeillessä sainkin sitten jonkin ihme pistoksen; Hauru Liikkuvasta linnasta.

Wiiiiiiiiiiiiiiiiiiii!
Olen halunnut tehdä Haurun siitä lähtien, kun yhdistin cosplayn ja kyseisen elokuvan. Liikkuva linna on yksi lempielokuvistani. En vain ole koskaan tuntenut itseäni sopivaksi hahmoon ruumiinrakenteeni vuoksi. En ole siksi edes haaveillut Haurun tekemisestä oikeasti, mutta himotus tuli ja Rorunen rohkaisemana päätin ryhtyä toimeen. Ja seuraavana päivänä ostin jo ensimmäiset kankaat. En ole ehkä koskaan aloittanut mitään pukua näin nopealla tahdilla.

Paita- ja housukankaat.
Ajattelin, että Hauru on simppeli ja mukava puku tehdä tähän väliin. Nyysin kaavat vanhoista puvuista ja vähän kuosittelen niitä. Lähinnä kaivelin Gakupon kaavoja. Hieman huvitti, kun löysin kaupasta täysin saman housukankaan kuin Gakupolla, mutta mustana. Tämällä puvulla on jokin suurempi tarkoitus. Mutta parasta tässä onkin se, että mulle tulee myös SOPHIE! Yää! En kestä!

woodin ja minun keskustelu aiheesta.
woodi siis pariutuu kanssani myös Hauruna ja Sophiena. Olen iloinen. En muista, millon viimeksi olisin ollut ihan näin intopiukeana uudesta puvusta. Tämä on hyvä tunne. Toivotaan, että se myös pysyy näin, enkä ala kyseenalaistamaan omaa kropaani liikaa. Tämä puku on pelkkää rakkautta, joten ihan sama.

Fukka kiittää ja toivottaa HYVÄÄ WAPPUA!

PS: Lupaan olla kaatuilematta pyörällä ja telomasta itseäni tämän enempää, että saisin asioita vähän eteenpäin ja täällä blogissakin olisi oikeaa elämää.

maanantai 30. maaliskuuta 2015

Aika hurahti...

Moi! En ole kuollut, kiireinen vain.

Taisin mainostaa, että tein tumblrin puolella cosplay-haastetta, mikä osoittautuikin hyvin aikaa vieväksi, kun piti taiteilla kahden tietokoneen välillä (nyt olen suosiolla ottanut vanhan koneen käyttöön). Töissä olen myös tehnyt hommia taas vähän enemmän ja sen lisäksi muutin! Nyt on isompi koti ja tavaratkin pikkuhiljaa löytävät tiensä omille uusille paikoilleen. Cosplay’n perään olen haikaillut sen, mitä olen muilta ajatuksilta ehtinyt. 



Muuttokaaos+cosplay
Tässä kuitenkin pitäisi alkaa ajatella taas uusia pukuja ja niiden väkertämistä. Mitään varmoja suunnitelmia ei ole tulevaisuudelle luvassa. Desucon huutaa arvonimeäni.  Joudun ehkä keskustelemaan vielä yhden rikoskumppanin kanssa suunnitelmista, joka kutkuttavat eniten.  Frostin kotimatkalla nimittäin tuli jälleen asioita puheeksi, juttuja sanottiin ääneen ja nyt ollaan edelleen siinä ojassa.


Ei ehkä tämä kaapu, mutta joku kaapu kuitenkin.
Crimson Spell vie mukanaan taas. Tällä kertaa toinen tarinan varsinaisista päähomohahmoista, Halvir, houkuttelee. Tämä on taas näitä pukuja, joissa ulkonäkö ei juuri vedä puoleensa, mutta hahmo itsessään on hyvin lähellä sydäntä. En kyllä koskaan aikaisemmin ole ajatellut Halin tekemistä, mutku nyt… ÄÄÄÄÄÄÄ! woodi olet syy kaikkeen tähän!

Edelleen haaveilen Ichijosta, jolle olisi kaavat osittain tehtynä ja oikean värinen peruukki olemassa. Desucon olisi Ichijolle x2 oivallinen tapahtuma vuodenajan suhteen. En ehkä tukehtuisi kuoliaaksi kummassakaan koulupuvussa, mutta Halvir määrää tahdin. Ichijo vie kuitenkin conista kaksi päivää. Jos suunnitelmat Halvirin kanssa onnistuvat, saati toteutuvat, ei Ichijota nähdä vielä Desuconissa.



La Esittelemätön Peruukki joulukuulta.
Olen saanut taas jonkin hillittömän Final Fantasy –kärpäsen puraisun, koska himoitsen jonkin FFX-2 Dress Sphere –asun tekemistä (olen ehkä tunkenut FF-kappaleita soitto- ja herätysääniksi puhelimen täyteen). Rikkun Warrior ja Alchemist puvut houkuttelevat ihan pirusti. Ne ovat kuitenkin jo vanhempia haaveita. Sen sijaan Yunan Songdress on herättänyt minussa tunteita syystä tai toisesta. Tässä kohtaa yritän muistuttaa itseäni siitä, miten paljon inhoan poimutuksen tekemistä…


Rikkun Warrior, joka on himottanut jo vuosikaudet.
Joudun ehkä tekemään Rikkulle uuden peruukin... pylly.

Alchemist! Oi Alchemist! Miten törkeitä väriyhdistelmiä!
Songdress himottaa kyllä, mutta siihen taas liittyy paljon mutku-juttuja. Ensinnäkin puku on tehny noin tuhat ja sata kertaa. Hyvin ja huonosti. Toiseksi menettäisin varmaan järkeni materiaalien metsästyksessä, koska en tule hyväksymään mitätahansa tämän puvun kohdalla. Kolmanneksi vielä; ei ehkä tällä kropalla. Lankkuhaaste täältä tullaan...


Olen ehkä tuijotellut tätä kuvaa julistemuodossa muuton yhteydessä vähän liikaa.
En ole unohtanut Sipuliritaria yhtään mihinkään. Herralle ovat jopa piilolinssit olemassa ja älytöntä taustatyötä on tehty. Herra kuitenkin on ehkä hitusen liian suuritöinen puku tähän hätään. Haluaisin, mutta pitää ajatella järjen kanssa.

Onion Knight eli Sipuliritari
Jotain ihan konkreettista päivitettävää asiaakin minulla myös on. Ostin nimittäin uuden peruukkipään ja se, mikä tässä nyt on ihmeellistä, on se, että SE ON ISOMPI KU MUN PÄÄ!  Ympärysmitta päällä on yhden sentin verran suurempi kuin oma pääni eli eroa ei juuri ole. Vitsi olen iloinen. Sainpa vielä ostettua moisen ihan täältä kotoa käsin, eikä tarvinnut matkustaa etelään tai tilata mistään.

Uusi herra - vanah neiti
Kokoero on hillitön.
Toivon tästä nyt hillitöntä etua peruukkien muokkaukseen, mutta se jää vielä nähtäväksi. Joskos saisin taas itseäni ja kotiani kokoon, niin voisin aloittaa hommat jostain suunnalta. Tässä tämä kuitenkin tällä kertaa.

Fukka kiittää!

maanantai 23. helmikuuta 2015

SadeRopisi, karvoja pölisi

Terve!

Nyt läjäytän Aquan viimeiset ränssäyskuvat ja -höpöttelyt tähän. Lähinnä avainmiekan ja peruukin työstämistä, koska muut jutut eivät oikesti ole niin mielenkiintoisia. Paitsi ehkä keinonahkainen, joustava vinokaitalenauha, jonka ompeleminen oli helvettiä, mutta täysin sen arvoista. Siitä tuli sievä yksityiskohta. Jota kukaan ei tietenkään huomannut.

Näkyy ihan hirtsusti.
Olin kunnon kriisin partaalla, kun piti oikeasti päättää kumman avainmiekan haluan tehdä. Pyörittelin ajatusta edestakaisin, katselin video klippejä ja yritin saada selvää siitä, kumpi miekka nähdään Aqualla missäkin kohdissa. Lopulta tarpeeksi pausea näpyteltyäni onnistuin kaappaamaan tämän Dream Drop Distance'n avuasvideosta:

RainFell!!!!!
Päätös oli tehty ja RainFell pääsi työn alle. Tuttuun tapaan tein rungon kahdesta kerroksesta puupahvia. Tuin rungon myös kahtia sahatuilla puutikun pätkillä. Terässä olevat reijät meinasivat hirvittää, koska rungon tukeminen niiden kohdalta oli hitusen ongelmallista. Keksin kuitenkin taas typerän niksin tähänkin.

Vahvistus ihan aluillaan.
Pienemmät ja vaikeammat muodot vahvistin grillitikuilla tai bambupuikolla kuten meillä sanotaan. Niitä oli helppo pätkiä saksilla ja liima toi omaa tukea hökötykseen. Peitin koko pahvin lähes kauttaaltaan tikunpätkillä molemmin puolin. Tikut auttoivat myös siinä, ettei miekkaan tarvinnut myöhemmin upottaa niin paljoa massaa eikä siitä tullut niin painava. Henkilökohtaisesti pidän enemmän painavista asepropeista, mutta tässä säästin mieluummin rahaa.

Massailua.
Kolmiulotteinen muoto tuli siis massan avulla. Otin kokeiluun Paperclayn, jota ostin yli vuosi sitten hillittömän hintaisen paketin. Osittain käytin myös tuttua ja rakasta Darwi-massaa. Pystyin hyvin vertailemaan massojen ominaisuuksia ja täytyy myöntää, että uusi rakas on Paperclay. Vaikka perusominaisuudet ovat molemmilla yhtä hyvät, Paperclayn työstäminen on paljon siistimpää ja nopeampaa sen notkeuden ansiosta. Toisaalta tuoreeltaan myös Darwi on paljon notkeampaa, joten ihan ei ollut reilu vertailu tämä. Darwi-paketti oli nimittäin hengannut avattuna jääkaappini syövereissä jo vuoden 2013 alusta, kun työstin Rikkun ja Yunan sauvoja. Varmasti tulen käyttämään molempia massoja tulevaisuudessa, mutta tarkkaan harkiten sen perusteella, mitä olen tekemässä.

Käytin väistimessä myös apuna softista (mustat osat kuvissa), että oikeiden muotojen esiintuominen olisi helpompaa. Myös painoa ja massankulutusta sain tällä vinkeellä vähennettyä.

Lähes loppusuoralla hiomisen kanssa.
Hioin ja paikkailin miekkaa edestakaisin useamman kerran. Ihan niin siisti ja kaunis siitä ei tullut kuin olisin halunnut. Frosti alkoi hengittää niskaan ja pitkä maalausoperaatio oli vielä edessä, joten jouduin vähän nipistämään. Ylemmässä kuvassa näkyy hieman halkeilua, josta olin hirveän huolissani. Alemman reijän kohdalla meinasi terän paino käydä liian kovaksi kaikesta huolimatta, mutta lisäsin hieman bambutikkuja massattomalle puolelle ja massat perään. Sain kuin sainkin miekasta lopulta hyvinkin tukevan eikä halkeilusta ollut enää mitään tietoa. Pelkäsin jo, että joudun vuoraamaan koko miekan worblalla.

Yksi ehdottomista lempiosistani koko puvussa on avaimenperä ja sen päässä roikkuva killutin. Lähes koko ketjun tekeminen oli tosi kivaa ja uutta näpertämistä. Pisara-killutin syntyi Paperclaystä ja softiksesta.

Muru.
Itse ketju syntyi worblasta. Worbla-pötköjen pyörittely oli yllättävän kivaa, mutta vähän kivuliasta. Pääsin hyvin testailemaan ja kokeilemaan worblan eri ominaisuuksia tässä puvussa. Siksi alan hieman lämmetä myös worblan käyttämiselle enemmän.

Pisaralenkkejä, vasemmalta lähtien tekojärjestyksessä.
Kannatti harjoitella.
Isojen lenkkien päälle heitin vielä muutaman kerroksen liimaa, että niihin tulisi hieman siistimpi pintatekstuuri. Sitten vain maalia ja lakka päälle.

Suttu kuvaaaa.
Tämä itseasiassa oli paljon isompi kuva worbal-työmaastani.

Pikkulenkit piti maalata, kun koko ketju oli jo koossa, joten se oli hieman temppuilua. Liiman jätin niiden kohdalla väliin, mutta lakkaa levitin runsaammin, koska sen kanssa ei tarvinnut varoa muiden lenkkien sotkemista.

Koska kaikki metallin sävyt toistuvat Aquan puvussa monessa eri kohtaa, piti minun säilytellä maaleja jääkaapissa (säilyvät paremmin kosteana) lähes koko projektin ajan. Oikeasti purkit ovat vieläkin jääkaapissa, koska en ole saanut heitettyä niitä pois. Olisin halunnut käyttää spraymaaleja, mutta koska en omaa mitään paikkaa, missä voisin niitä käyttää näin talvisaikaan, piti tyytyä akrylimaaleihin.

RainFell
Maalit tekivät mieksta paljon jykevämmän näköisen kuin se kaunis ja siro luomus, mitä miekka oli hiomisen jälkeen. Maalasin terän kahteen otteeseen. Ensimmäinen maali oli vähän liian tumma, kun tutkin sitä seuraavana päivänä muun asun kanssa päivänvalossa. Koko miekka sai lopuksi päälleen tuhdin kerroksen lakkaa.

Jostain syystä tämä tekniikka on niin tyydyttävä tapa työstää asioita.
Lisää worbal-kokeiluja tuli tehtyä Aquan Keyblade master -korun kanssa. Ihan samaa menetelmää olen käyttänyt wonderflexin kanssa, eikä worbla hirveästi siitä eronnut. Worblasta saa kuitenkin lämmittämällä huomattavasti notkeampaa kuin wonderflex, jossa tukiverkko antaa kovuutta vaikka kuinka lämmittäisi.

Kokonaisuutena olen kohtuu tyytyväinen miekkaan. Sainkin hirmuisen keyblade-kuumeen ja haluaisn tehdä vaikka, mitä muita avaimia, vaikka niille ei pukuja olekkaan suunnitteilla.

Odotin peruukin tekemistä intopiukeana, koska alan ehkä saada jotain käsitystä siitä, miten peruukeista saa nättejä, siistejä ja oikean mallisia. Malli osoittautuikin hieman haastavammaksi kuin odotin. Osa syynä se, että valitsi referenssikseni nimenomaan paremman laatuiset ja yksityiskohtaisemmat videopätkät, koska niistä oli peruukin värikin peräisin.

Taktista kuvaamista by Fukka vol. 308Ö4
Peruukki ei ollut niin yhteistyöhaluinen, että olisin saanut siihen kunnon sivujakauksen. Halusin piilottaa myös hiusrajan sievästi, joten yllä on tulos. Samalla tavalla kuin olen tehnyt Rurukan ja Tsunaden peruukkeihin taakse "jakauksen" tein nyt myös tämän. Kuvassa vielä vähän keskeneräisenäkin ideasta saa kiinni. Kuituja vaan ristiin sitten lakalla ja hiustenkuivaajalla paikoilleen.

Sovitin aina välissä.
Lähdin etuhiuksista ja etenin sitten niskasta ylöspäin. Juuri päivastoin kuin yleensä teen. Esimerkiksi Naruton peruukki on leikattu ja muotoiltu ylhäältä alaspäin. Tämä on ehkä itselleni helpompi suunta. Lisäkuitu oli todella tarpeen. Pohdin jopa sen lisäämistä vielä muotoilunkin aikan, mutta sitten ehkä peruukista olisi kokonaisuudessaan tullut liian massiivinen. Nytkin se oli vähän suurehkon oloinen verrattuna omaan päähäni.

Meinasin tosiaan menettää uskoa peruukin kanssa. Jätinkin kunnon viimeistelyn vasta Lahteen. Matkakolhut sai korjattua sitten siinä ohella. En tiedä, mikä stressiangsti tämänkin kanssa iski, kun olin valmis heittämään tällä vesilintua ja itkin ehkä vähän Kasalle ja muille asiasta. Loppupelissä vain Niskavillat ja korvia ympäröivät karvat tuottivat ongelmaa. Tuhannen kerran kiroan sitä, kuinka pieni pääni on ja kuinka isoja peruukit yleensä ovat. Korvat menee aina jotenkin ruttuun. Korvissakin voi hyvin olla vika. En epäile.

Peruukit on serious business.
Nyt tykkään peruukista. Ei mikään paras, mutta ihan kiva. Käytän karvalapsen pesulla ja katson, miten se asettuu sen jäkeen. Yleensä se auttaa. Yllättävän vähän peruukki otti osumaa viikonlopun aikana, vaikka se oli käytössä molempina päivinä.

Siinä taisi olla tämä tällä kertaa. Taisi tulla pitkä merkintä. Toivottavasti Aquaa nähdään tulevaisuudessakin, koska kaipaan kunnon kuvia.

Fukka kiittää!

PS: Jos jotakuta kiinnostaa, aloitan 30 day cosplay challenge'n tumblrn puolella. Linkki: Fukkacosplay. Katsotaan, miten sen kanssa käy. Muutenkin yritän saada tuota cosplay-tumblriani vähän aktiivisemmaksi.

torstai 19. helmikuuta 2015

Ahtautta ja hiiriä - Desucon Frostbite 2015

Moi!

Jos kone pysyisi sen verran päällä, että saan blogin päivitettyä. Tämä lahoaa täydellisesti ja toisessa koneessa ei toimi näppäimistö... Hyvin menee, mutta menkööt.

Pyörähdin siis Frostbitessa ja valitettavasti mukaan lähti tällä kertaa vain yksi puku. Näin pitkästä aikaa. Akane ei päässyt edes alulle, koska Aqua veikin arvioitua enemmän aikaa. Minulla siis piti olla useamman viikon "loma", mutta viikon sisään pomo soitti ja kysyi tulisinko maanantaina töihin. Menin töihin, joten puvun tekemiseen ei jäänytkään niin paljoa aikaa, kuin olisin halunnut tai suunnittelin.

Yksi puku oli lopulta paras vaihtoehto myös matkustamisen kannalta. Pikkuruinen automme ei imenyt ihan yhtä paljon tavaraa itseensä, kuin aiemmat ajokit. Matkustaminen oli tiivistä, vaikka Lahteen köröteltiinkin vain neljän hengen voimin.

Matka taittui miekka sylissä.
Kuvasi: woodi
Heti perjantaina aiheutti hämminkiä puuttuva työvoimapöytä tuulikaapissa. Piti mennä kysellen paikasta A paikkaan B, että lopulta sain lätkän. Sekä lipunmyynti, että info tarjosivat minulle ensimmäisenä 'Ööö'tä ja hämmentynyttä ilmettä. Lopulta löysin työvoimapöydän ja sain lätkän.

Olin sen verran lurjus, että en löytänyt tietäni katsomaan kuin yhtä ohjelmaa. Sekin jo perjantaina, kun Ilonan cosplayn markkinointitilastot tuli kuunneltua läpi. Sisältö ei sinänsä yllättänyt mitenkään, mutta olisin hieman halunnut myös kuulla sitä erikoisempaa dataa, mitä kyselyt olivat tarjonneet. Se toisaalta on asia erikseen ja sen sisällyttäminen tähän luentoon olisi varmasti pitkittänyt asiaa turhankin paljon. Jännää oli, mutta ei mitään ihmeellistä.

Lauantai oli ensimmäinen pukupäivä ja hieman ristiriitaisia tuntemuksia koin Aquan kanssa. Tykkäsin puvusta sinänsä, mutta niin monta asiaa olisih halunnut tehdä toisin. Olin hyvin onnellinen, että ei tarvinnut itse olle tuomaroitavan lauantaina. En myöskään vieläkään tunne oman vartaloni ja naamani sopivan niin hyvin tähän hahmoon. Vähän meinaa ahdistaa...

Lahnanaaman kuvasi Kide.
Lauantai meni ihan täysin pienessä kopissa neljän muun über-siistin tyypin kanssa kököttäessä. Kiitos mahtaville kanssatuomareille. Oli kivvaa! Tulen ihan hirveän tietoiseksi omasta vahvasta murteestani, kun joudun porukkaan, jossa puhetyylit heittävät sinne sun tänne. Jokunen esityskisaajakin taisi sisällä pyörähtää. Tuomaroinnit ja esityskisa menivät yhdessä hujauksessa. Kisaajia oli paljon, mikä puolestaan oli äärettömän mukava juttu. Nähtiin monenlaisia esityksiä ja tuomarointi oli ainakin omalta osaltani hirveän mutkatonta ja antoisaa. Tätä lisää. Hall-sarjoja en oikeastaan nähnyt kumpaakaan, koska aika takahuoneessa meni suljettujen ovien sisällä lähes kokonaan.

Se, mistä itse pidän tuomaroinnissa ihan hirveästi on ajatusten ja näkemysten vaihtaminen sekä muiden tuomareiden, että itse kisaajien kesken. Olin hyvin mielissäni, kun niinkin moni tuli pyytämään loppupalautetta ihan kasvotusten. Siinä pääsee avaamaan esitystä vielä enemmän ja paremmin, kun kaikki ovat samassa tilassa ja hetkessä. Minua saa myös tökkiä näin jälkikäteen palautteen puolesta, jos kisaajista siltä tuntuu.

Sunnuntaina lahnanaama vaivasi.
Tässä sentään jotain liikkuu silmien takana.
Kuvasi: Kide
Sunnuntaista ei oikeastaan ole juuri sanottavaa. En päässyt Free!-luennolle, koska ruoka kutsui enemmän. Olisin niin halunnut nähdä jatkoa viimevuotiselle uimapoikahärdellille, mutta nyt vain toivon, että se päätyy pian nettiin. Pakko myöntää, että en edes jaksanut kunnolla katsoa ohjelmalehtistä. Nettiversioon olin tutustunut, mutta hirveästi ei mikään silloinkaa pistänyt silmään.

Jo ennen tapahtumaa stressasin Aquan lopullista ulkomuotoa, mikä näkyi myös viime merkinnässä. En ole niin tyytyväinen pukuun kuin toivoisin. Avainmiekka onnistui odotettua paremmin, mutta siinäkin on epäkohtia joista en pidä. Peruukki meinasi myös ahdistaa niin julmetusti, mutta tällä hetkellä se on ihan mukiin menevä. Aqua-ahdistusta ei auta se, että sunnuntain pikapikakuvaukset osoittautuivat lähes täydelliseksi fiaskoksi, koska keskittyminen ei itselläni riittänyt ihan kaikkeen. Naamalla ei ole minkään näköistä ilmettä lähes yhdessäkään kuvassa, mikä rassaa todella.

Aquasta ja puvunteosta vielä lisää tulevaisuudessa ihan erikseen.

Eeppinen varjo on eeppinen.
Kuvasi: Kide
Tein Aquan puvun kanssa niin äärettömän kovan rutistuksen, että sen jättämä väsymys varmasti vaikutti viikonlopun tunnelmiin. Fyysisestä väsymyksestä ei kuitenkaan ollut kyse, koska puku tuli valmiiksi ihan hyvissä ajoin. Nyt tuntuu siltä, että viikonloppu pitäisi ottaa uusiksi, että voisin kunnolla nauttia siitä. Kivaa oli ei siinä.

Tähän loppuun vielä muuta höpöä: Tällä kertaa majoituimme leirintäalueella mökissä, mikä alkuun vaikutti oikein kivalta ja mukavalta. Oli tilaa ja kunnon nukkumapaikat kaikkille. Sitten huomasimmekin, että seurueeseemme oli liittynyt yksi ylimääräinen sielu; metsähiiri, jonka nimesin Joosepiksi.

En saanut Joosepista kuvaa, joten etsin Google-sedän avustuksella mahdollisemman näköisen yksilön.
Sievä pieni hiiri, mutta hirveästi ei houkuta se, että tautipesäke käy ruokiimme käsiksi. Onneksi jääkaapin sisältö oli turvassa Joosepilta.

Fukka kiittää!

PS: Anteeksi, jos tästä tuli hirveän sekava. Kirjoitan tosiaan niin hillittömällä tahdilla peläten koneen sammumista.

sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Mikä on, kun ei taidot riitä?

Moro.

Öömm... Tuleeko kellään muulla koskaan sellainen olo, että puku ei näytä yhtään siltä, miltä pitäisi, tai itse ei näytä yhtään siltä, miltä pitäisi?

Vaivun jälleen epätoivoon. Aqua on edennyt hitaasti, mutta varmasti. Erinäisistä mutkista johtuen, en päässyt toteuttamaan kaikkia puvunosia niin kuin olisin halunnut. Tässä vaiheessa suurin työmäärä puvun osalta on jo takan, mut en ole oikein kovin tyytyväinen mihinkään. Kun sovitan puvun osia tulee sellainen olo, että: "Joo lähestulkoon kaikki osat on olemassa ja päällä, mutta siltikään en näe hahmoa." Tällaista on käynyt minulle ennenkin. Pahiten tämä on tapahtunut Sanin ja Zidanen kanssa. Ja nyt Aqua-baby...

Reilun viikon olen näpertänyt ja askarellut, mikä ei todellakaan ole suurin forteni, vaikka hirveästi siitä pidänkin. Voin sanoa, että olen oppinut taas hirmuisesti lyhyessä ajassa. Jos aikaa ja rahaa olisi yllin kyllin, vääntäisin ja ränssäisin vielä lisää, että jälki paranisi entisestään. Mut ei. Frosti lähestyy.

Rapuja.
Tehtailin jokusen rapuolennon Aquan "käsipanssaria" varten. Ensimmäiset kappaleet näyttivät mitä hirveimmiltä, mutta harjoitus auttoi. Lopputulos on ihan mukiin menevä, vaikka näitä ränssätessä mietin koko ajan, että jos aikaa jää, teen ne uusiksi. Luultavasti en, koska hiha- ja panssariasiat ovat tällä hetkellä korsetin lisäksi lempiosani puvusta. Kertoo hyvin paljon siitä, kuinka paljon vihaan muita osia...

Hihahommeli.
Alexin vanhat korkokengät saivat uuden elämän Aquan kenkinä. En kestänyt yhtään katsella kenkien äärimmäisen kärsinyttä maalipintaa, joten ilolla tein niihin uudet kengänpääliset. Hyväksi havaittu elmukelmu-teippi-tekniinkka toimi jälleen.

Hei hei rumilus!
Kenkien päälystämiseen käytin samaa lycraa, mitä sukat ja korsetin näkyvä puoli on. Jännittävän paljon jouduin pienentämään päälistä, että se asettui nätisti kengän päälle. 

Suttukuva :(
Tein sukat erilisinä, että kenkien käsittely ja käyttäminen olisi helpompaa. Voin liikkua tarvittaessa ilman kenkiä, mutta ei tarvitse olla ihan shortseissa. Tämän hässäkän jälkeen alkoikin sitten helvetti... Noin viikon olen vääntänyt lähestulkoon ainoastaan kenkien panssariosia. Viikon! Omassa tahdissani se on ihan hirvittävän paljon aikaa yhtä puvun osaa kohden. Mutkia oli matkassa.

Liimaa.
Kengissä itsessään kiinni olevat osat ovat vain softista, joka on saanut päälleen rutkasti erikeepperiä. Liimaa tähän pukuun on kyllä uponnut. Erikeepperiä ja yleisliimaa. Myös nuo pyöreät jutskut ovat softista ja liiman peitossa. Niistä tuli "kivet" käsipanssareihin. Kaikki on suunnilleen kyllästetty Erikeepparillä. Hirveät imppausbileet minulla ollut koko viikon. Töissä ovat vähän katsoneet, kun kannan kotiin tuubitolkulla vaan liimaa, kun muut ostavat vessapaperia.

Esiliimatut ja pohjamaalatut.
Sitten pitikin vääntää nilkan ympärille tulevia panssareita. Ne ovat kunnon murheenkryyni, jonka haluaisin toteuttaa aivan alusta. Alkuperäinen suunnitelma meni mönkään ja kokeilin toista. Sekin meni mönkään, jote yritin pelastaa tilanteen.

Toinen paperivedos.
Lähdin tekemään panssareita softiksesta, kuten käsipanssari. Halusin saada kaikkiin "metalliosiin" mahdollisimman samantyyppisen pinnan, joten halusin käyttää samoja materiaaleja niissä. Lisäksi softis on taipuisaa ja nivelen kohdalla se olisi siksi ollut mukavin vaihtoehto.

Sinä kurja...
Huomasin, että ihan sama menettelytapa kuin käsipanssarissa ei toiminutkaan, joten teippasin koko paskan maalarinteipillä. Siistien, oikean tyyppisten kulmien aikaansaaminen osoittauti pelkällä softiksella hyvin hankalaksi. Tämä ei kuitenkaan vieläkään toiminut ihan niin kuin piti. Vastentahtoisesti toin worblan kehiin.

Yhyy!
En oikeasti hallitse worblan työstämistä millään tasolla. Tämä oli ensimmäinen kunnon juttu, mihin sitä käytin. Siivekkeisiin sentään oli tarpeeksi vielä wonderflex'ä jäljellä. Worblan suuri miinus tässä kohtaa on sen kovuus. Nilkkaa ei nyt pysty kunnolla taittamaan ja kulmat meinaavat välillä hangata ja pistää jalkaa. Worblan röpelö pintatekstuuri piti myös hävittää Erikeepperillä.

Innovatiivista.
Kuivausteline on kuivausteline myös vessanpeiliin teipattuna. Liimaa sai levittää ihan runsaalla kädellä, että pinta lopulta alkoi näyttää edes jotenkin tasaiselta. Päälle piti lyödä vielä metallinhohtoinen maali, joka ei anna armoa kuhmuile ja rutuille.

Maalit, lakat ja kunnon liimaukset.
Sitten oli arpomista kiinnityksen kanssa. Päätin turvautua tarranauhaan, koska jos se joutuu liian suuren paineen alle panssari aukeaa ja antaa liikkuvuutt, sen sijaan, että hajottaa koko hökötyksen. Olen nimittäin jäänyt noista siipihärpäkkeiistä kiinni ties mihin testikäpöttelyideni aikana.

Niin paljon haluaisn korjata, mutta se saa odottaa ainakin Frostin yli. Olen ehkä saanut huijattua itselleni Terran ja Ventuksen tulevaisuutta varten, joten saanpahna lisäintoa korjaukseen. Yksi dilemma tähän hätään meinaa olla.

KUMPI?!
Aqua heiluu kahden eri avainmiekan kanssa, joita kukaan muu ei heiluta pelin aikan. Tuo pitempi, eli Stormfall, sisältää ihan omat merkityksensä ja se näkyy ihan ensimmäisissä kuvissa, mitä Aquasta on. Toisaalta lyhyemp, eli Rainfell, nähdään Aquan kätösessä useammin. Stormfall on mielestäni esteettisesti ihanampi, mutta pelien ja kaiken piilomerkitysten sun muiden takia Rainfell olisi mielenkiintoisempi. Pian pitäisi alkaa päättämään, mutku...

Fukka kiittää ja yrittää kaivautua ylös epätoivon syövereistä.

tiistai 13. tammikuuta 2015

Miksi sinistä?

Heippa!

Kaikki muut päivittelevät juttuja Yukista paitsi minä! En jaksanut raahata itseäni Yukiin monestakin syystä, mutta lueskelen kyllä mielelläni muiden juttuja... kun kerkeän.

Olen siis ihan oikeasti päässyt kiinni taas puvun tekemiseen. Viime päivät olen hurruutellut ompelukoneella ja saumurilla vaan surruruurururuurur. Aqua valmistuu täyttä häkää. Kysynkin taas itseltäni, miten on mahdollista, että työstän jälleen pukua, joka on täynnä sinistä.

Aloitin siis koko puvun aivan alusta, koska en ollut tyytyväinen yli vuosi sitten tehtyihin osiin. Korsettiasia oli ensimmäinen tuotos, koska niin moni muu asia tulee kiinnittymään siihen.

Kohdistamista...
Olenko ikinä kertonut, että vihaan kohdistamista?
Korsetti on tällä hetkellä se osa, josta pidän eniten. Korsettifiksaationi on osa syynä, mutta se on myös hyvin onnistunut. Kaikki jutut, mistä olin huolissani toimivatkin lopulta ihan hyvin. Materiaali valinnat tietenkin aiheuttivat omat operaationsa, mutta niistäkin selvittiin.

Here we go again.
Lähdin jälleen kerran sompailemaan väriliemen kanssa. Käytössä oli taas uusi tekniikka ja edelleen jännittin lopputuloksen puolesta. En edes jaksanut metsästämää oikean sävyistä ja tyyppistä kangasta, koska tiesin, että nimeltämainitsematon kankaiden ketjumyymälä tarjoilee minulle juuri sopivaa valkoista batistia. Lisäksi kotoa löytyi jo purkki sinistä väriä.

Vaaleansinistä metsästämässä.
Tällä kertaa käytin uuden tyyppistä kylmävärjäysmenetelmää, jota olen joskus Taidekoululla työskennellessäni käyttänyt. Tuolloin prikulleen oiken sävyn saavuttaminen ei kuitenkaan ollut niin tärkeää kuin näin cosplay'n parissa. Sormet olivat ristissä noin vuorokauden, kunnes kankaan lopullinen väri paljasti itsensä.

Ta daa!
Ja siitä tuli juuri oikean värinen! Vertailussa siis Aquan peruukin kuidut. Tämä värjäyshomma alkaa kai ehkä kenties sujua. Onko tämä sitä paljon puhuttua oppimista ja kehitystä? Kangas siis tuli Aquan ihmeellisiin sivulärpäkkeisiin. Cosplay: kun et tiedä, mitä oikeastaan olet tekemässä, mutta teet sen silti.

Karvoja.
Päätin tosiaan sitten pistää tämä peruukin palasiksi ja lisäillä kuidut uuteen peruukkiin, jonka tilasin Aquaa varten. Karvoja on paljon... Tämä toimenpide ei ollut mikään välttämättömyys, mutta halusin sen tehdä. En sentään kaikkia kuituja lisännyt vaan ehkä noin puolet. Välistä myös suoristin toisen peruukin ja itkin nättien kiharoiden menetystä. Muuta en ole vielä viitsinyt peruukille tehdä, vaikka kädet syyhyäisivät päästä kunnolla sitä muokkaamaan. Mitä on tämä hulluus? 

Yhyy... ;___;
Aquan hiukset ovat eri väriset itse pelissä kuin paremmin animoiduissa elokuvapätkissä. Jostain syystä varsinaiseen peliin Aquan hiukset piti muuttaa tummemmiksi, mutta itse pidän "alkuperäisestä" vaaleasta väristä. Siksi siis tämän värinen peruukki.

Aqua-baby on niin nätti ^^
Terraaaaa ;____;
Aqua alkaa olla hyvässä kuosissa vaatteiden osalta, mutta sitten olisi panssariasioiden ja avainmiekan vuoro. Miekka ei hirvitä, mutta panssarit kyllä. Niitä ei ole juuri tullut tehtyä. Paita meinaa aiheuttaa harmaita hiuksia, koska se ei tahdo oikein asettua ja vaatiin hirveästi pikku ränssäystä. Ehkä se tästä. Lisäksi en ihan ole tyytyväinen kankaan väriin. Kamera taas vie värit ihan uusiin sfääreihin.
Peruukki on valtava.
Olen niin älyttömän innoissani tästä puvusta. Aqua on vaan jotain niin ihanaa ja saa nähdä kuinka itku kurkussa olen sitten, kun asu on valmis. Olen ihan hirveä pillittämään Kingdom Hearts'n takia. Puolet ajasta pelatessa itken ja puolet huudan, koska mun muruiset puruiset. Ei ole nättiä se. Haluaisin vaan tehdä tätä pukua kaiket päivät, mutta pöh pitää muka käydä töissäkin.

Fukka kiittää.