Kenen idea tämä oli?

Moi!

Blogijutut senkun vaan kerääntyy. Olisi niin paljon asiaa tänne, mutta aika ei tahdo taas riittää. Kiitän kuitenkin jo nyt Keikisalaita (?) haasteesta! Teen sen heti, kunhan olen saanut nämä vanhemmat jutut pois alta.

Talvilomalla, joku sai hyvän idean kuvata Black Mage'ja... pihalla... tuulessa... ja pakkasessa. Miksi? Se on edelleen hieman hämärän peitossa. Koska tuosta päivästä ei jäänyt hirveänä käteen kuvia omasta puvustani eikä ryhmäkuvia otettu yhtään, joten kerron nyt sen, mitä ei kannata tehdä.

Matkaan kohti Nallikarin aavaa rantamaisemaa lähtivät Rorune Painena, Kide Yunana ja minä Rikkuna. Woodi oli kuvaajanamme ja hänen blogistaan voitte luke, kuinka tämä tarina saikin onnellisen lopun kaikesta siitä rutinasta, minkä tässä tulen purkamaan, huolimatta. Minä haluan vain jakaa tyhmiä kuvia.

Kohtuullisen eeppinen tausta.

Noh... Meidät tosiaan yllätti tuuli ja viima. Vaikka olimme pakanneet mukaan vilttejä ja henkisesti varautuneet kylmään, tuli tälli kohtuu yllätyksenä. On sitä ennenkin kuvattu pukuja pihalla talvella ja hangessakin uitu, mutta merituuli on nähtävästä aivan omaa luokkaansa ihmisen jäädyttämisessä.

Emme olleet varmoja mihin pääsisimme kuvaamaan, koska kyseinen ranta on revitty auki ja se on rakennustyömaana tällä hetkellä. Minä olin fiksu ja halusin lähteä etsimään sopivaa kuvauspaikkaa kaikista vaikeinta reittiä.

Hyvää spottia etsimässä.

Läpi lumen ja jään käy tiemme!

... tai sitten ei.

Kide kuvattu, Rorune ja minä valmistautumassa.

Tästä päivästä kuvat kertovat enemmän kuin sanat. Kun vihdoin pääsimme sopivalle paikalle, Kide kuvattiin ensin. Samaan aikaan Rorune ja minä vedimme päällemme viimeisiä romppeita kuten kenkiä. Itselläni olivat sormet jo tuossa vaiheessa niin kohmeessa, etten ollut saada kiinni vetoketjunvetimistä, jotta olisin saanut kengät jalkaan. Termossukkien ansiosta minulla on vielä varpaat jäljellä. Rorune kuvattiin seuraavana ja minä yritin saada edelleen kenkiä jalkaani.

Tuuli oli äärettömän kova, kuten varmasti osasta kuvista näkyy, ja suurimmaksi osaksi minun piti pitää hatusta tiukasti kiinni, että se ylipäätään pysyi päässä. Kaikki keskittyminen menikin sitten siihen. Syy, miksi keppi ja puku ovat huonosti lähes joka kuvassa. Vain pieneksi hetkeksi sain päästettyä otteeni irti, kun seisoin oikeassa kulmassa tuulta päin. Sitten tulikin hillitön tuulenpuuska ja puhalsi hattuni tiehensä. Tuossa vaiheessa se oli kuvauksien loppu, koska olin niin kohmeessa, että tuskin jaksoin hymyillä. Minusta saatiin hurjat 25 kuvaa, joista suurimmassa osassa näytän ihan kahelilta ja lopuissa puku repsottaa miten sattuu.

Siellä menee.

No oliko tämä hyvä reissu? Ei ja joo. Nyt on ihan kiva nauraa asialle, mutta olinhan minä ihan hypotermian partaalla (kuten varmasti muutkin). Kesällä sitten (jos se tulee) paremmissa tunnelmissa
uusi yritys.

Lisäksi kävi pieni haveri. Olin palauttamassa autoa takaisin äidilleni ja viemässä omia tavaroitani kotiin. Tyhjensin autoa kaiken maailman romppeista ja laitoin El Dorado -keppini nojaamaan autoa vasten, kun jälleen kerran valtava tuulenpuuska tuli ja heitti sen nurin. Kepin pääkoristeasia meni säpäleiksi, kun se lämähti jäiseen maahan. Suuri oli vitutukseni, kun sen kanniskelin sisään ja yritin epätoivoisesti etsiä liimaa. Ainoa liima, jonka löysin oli Erikeepperi...

Ta DAAAAAAAA!

Mutta OI tätä Ihmettä! tuo mystinen pelastaja oikeasti toimi! Nyt on El Dorado taas kasassa ja tarvitsee vain vähän maalia pintaansa. En enää ikinä epäile sinua Erikeepperi! Kepin pää oli tosiaan kolmessa eri osassa kaikki palat aivan irti toisistaan, mutta ei enää. Kuvasta näkyy missä kohtaa on otettu osumaa.

Se oli sellainen kertomus. Fukka kiittää.

PS: Minulla tosiaan on kaiken moista nyt meneillään, niin voi olla, että menee hetki ennen kuin saan kunnon cosplay-päivityksen aikaiseksi. Seuraava puku on kuitenkin jo tiedossa.