perjantai 17. lokakuuta 2014

Innostuksen määrää ei voi kuvailla

Heiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiii!

Traconin jälkeen olen ollut niin täpinöissäni! Ihan niin pirun täpinöissäni! Enkä enää ees tiiä, että mistä! Cosplay'sta ainakin, mutta muusta myös. Halu tehdä, kokeilla ja touhuta on ihan pilvissä. Harmi, että olen vähän hurahtanut muihinkin juttuihin tässä kuin se cosplay. Olen myös yrittänyt kirjoittaa vähän vaikka ja mistä, mutta mikään ei oikein asetu, joten saatte peruskauraa syksyn päälle.

Con-vuosi on tältä erää taas purkissa ja olisi aika katsoa tulevaa. Jos ei kuvauksia saada jostain käännettyä kehiin, niin muuten uudet kujeet ovat uusia pukujuttuja. Pyörittelen tässä merkinnässä vähän kaiken moisia kutinahahmoja ja vähän muutakin ajatusta.

Stella ja Sami toivat tuntua kahdesta kivasta jutusta; pikku yksityiskohdat ja onnistuminen. Samin kohdalla onnistumisen tunne on tullut ihan jälkijunassa. En vieläkään pidä puvusta, mutta siinä oli kivoja jutskia, joita voisin kokeilla uudestaan. Ehkä. Stellan parissa taas muistin, miten tykkään pikku juttujen näpertämisestä, mikä johdattaakin meidät aasin siltaan...

En ole hirveästi tehnyt mitään yksityiskohtia tursuavia pukuja. Yksinkertaisesti syynä on, etten ole sellaisia löytänyt. Minä kun pukuilen hahmoja en vain pukuja. Jos hahmo, sarja tai jokin muu mättää, en lähde tekemään pukua, vaikka design olisi kuinka über-mahtava. Ja sittenhän minulla on tämä vartalo-ongelma. Nyt kuitenkin olen muistanut puvun, jonka olen halunnut tehdä jo pitkään, mutta se on päässyt lipsumaan ajatuksista useaan otteeseen.

Onion Knight - DISSIDIA: Final Fantasy
Sipuliritari! Siinä on kaikkea jännää, mitä haluan kokeilla! Liukuvärjäystä, näkyvä hiusraja, vähän panssarin tapaista, päähine ja paljon höpöjä yksityiskohtia! Ja olen viime aikoina jostain kumman syystä haikaillut viittojen perään, jotten senkin halun saan tyydyttää samassa syssyssä.

Halloween Town!Sora - Kingdom Hearts
Kingdom Hearts on kiva. Harmittelen, etten ole tehnyt siitä vielä mitään muuta pukua Cloud'n, mutta ei sitäkään oikeastaan lasketa, koska Cloud on Final Fantasy -hahmo. Haluaisin tehdä joskus jonkun version Rikusta, mutta ei vielä näillä käsivarsilla. Soran ensimmäinen perusversio typerine punaisine haalareineen houkuttelisi, mutta ehkä en enää mene 14-vuotiaasta pikkupojasta... Toisen osan perusversio ei houkuta sitten yhtään. Halloween Town!Sora on myös aika nähty, mutta se on yksi harvoista Soran asuista, mitkä minua kutittelevat.

Astrid - How to train your dragon 2
Koska lohikärmekset ovat mahtavia ja varsinkin Näin koulutat lohikäärmeesi 2! Yksi mahtavimmista leffoista vähään aikaan. Nauroin elokuvateattereissa pissat housussa. Ykkösessä en hirveästi tykännyt Astridin ulkonäöstä, mutta tämä päivitetty versio iskee. Varsinkin tukka. Tukka on kiva. Himottaisi tehdä vielä tuo naamamaaliversio...

Soubi - Loveless
Voi kuinka olen halunnut osoittaa rakkauttani tätä sarjaa kohtaan jo kauan! Ritsuka on ihan hahmo ja hänelle on niin pajon ällöntörkeitä asukokonaisuuksia, että oksettaa. Silti en halua lähteä tekemään mitään Ritsukaa, koska en varmaan mene myöskään 12-vuotiaasta kukkakepistä. Yksinäinen Soubi tai joku muu hahmo olisi vähän blyäh. Loveless tuli joku aika sitten puheeksi ja hups; pari-cosplay. Ritsukaa ja Soubia luvassa varmaan tulevaisuudessa.

Animen puolelta olen saanut ihan törkeän hirveitä ajatuksia, mm. Love Stage!!, jonka otin alunperin ompelutaustamölyksi, onkin tarjoillut minulle huonoja päähänpistoja. Sarjan sisäisen fiction tähti Lala-Lulu vaikutti jotenkin mieleeni, mutta en ehkä ole vakavissani tyttöä pohtinut. Taikatytöt ja minä eivät oikein passaa yhteen. Siksi se olisikin niin ironista...

Psycho-Pass'n toinen kausi on myös herättänyt minussa tunteita ja kipinän...

Ja ylläri! Olen jopa aloittanut muutamaa pukua, joille ei ole vielä mitään määräaikaa olemassa. Nämä vain alkoivat kummitella takaraivossa niin pajon, että jotain oli tehtävä.

Aqua - Kingdom Hearts Birth by Sleep
Aqua, joka pyörii tässä kämpässä ympäriinsä. Aqua, joka on niin mun mussu kuin vaan voi olla. Aqua, joka on ollut kesken jo vuoden. Aqua, joka on nyt saanut päivitystä. Minua on myös potkinut perseelle KH-pössy, joka sai taas potkua, kun ostin Nintendo DS3D:n ja Dream Drop Distance'n. KH 2.5 ovelle kolkuttelu ei auta asiaa. Aquaa eteenpäin nyt perkle!

Oikeastaan jouduin aloittamaan Aquan aivan alusta. Tein korsetin vuosi sitten ja sehän ei enää toimi samalla tavalla kuin haluaisin. Alusta se siis. Kankaat ovat lusmunneet kaapissa odottamassa leikkuuta ja työstöä. Ne ainoat osat, jota oikeasti tein jo eivät enää tyydytä silmää eli teen nekin uudestaan. Totesin, että peruukki on liian lyhyt ja tilasin uuden.

Uusi yritys! Väri on astetta tummempi ja pituutta on, kunhan sen suoristan.
Myös kaksi muuta asua on saanut kunnolla tulta allensa. Yksi hahmo, kaksi asua. Ichijo Mashiro, jota olen pyöritellyt mielessäni jo jonkin aikaa, putkahti päähäni ja sitten alettiinkin jo hommiin.

Neiti keskellä.
Suurempia harppauksia ei ole otettu kuin, että olen lukenut mangan lähes kokonaan läpi (taas) etsien kuvia puvuista ja propeista. Sitten olen piirellyt itselleni kunnon referenssikuvat (asia, jota en ikinä tee), miettinyt vaatteiden rakenteita ja laskeskellut proppien mittasuhteita sun muuta. Peruukin tilasin, mutta se ei ole vielä tullut. Vakio piilolinssimyyjällä oli hiljattain alennusmyynnit, joten Mashirolle tuli tilattua piilolinssit.

Hubs... Lähti lapasesta.
Hieman innostuin alesta ja siitä, että olin juuri saanut palkan... Tilasin vähän linssejä. Uudet violetit oli pakko hankkia Kenkenin seikkailuiden jälkeen. Sitten tilasin linssit myös Sipuliritarille ja vähän muutakin.

Näihin tunnelmiin päätän tämän tällä kertaa, koska oikeasti en jaksa kirjoittaa vaan haluan vain mättää mötöjä Dream Drop Distance'ssa.

Fukka kiittää.

2 kommenttia:

  1. Voi että Sipuliritari, minä vielä joskus Warrior of Light ; - ; Tahtoisin vain hellästi rakastaa jokaikistä joka koskaan edes suunnittelee cossivansa mitään Dissidiasta koska Dissidia on mm. jotain aivan ihanaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. DISSIDIA <3 Onhan tuo Zidane jo tullut tehtyä, mutta koko peli vaan tursuaa ihan pöljiä hahmoja. Halu tehdä melkein kaikki on suuri. Yritetään aloittaa Sipuliritarista.

      Poista