tiistai 13. tammikuuta 2015

Miksi sinistä?

Heippa!

Kaikki muut päivittelevät juttuja Yukista paitsi minä! En jaksanut raahata itseäni Yukiin monestakin syystä, mutta lueskelen kyllä mielelläni muiden juttuja... kun kerkeän.

Olen siis ihan oikeasti päässyt kiinni taas puvun tekemiseen. Viime päivät olen hurruutellut ompelukoneella ja saumurilla vaan surruruurururuurur. Aqua valmistuu täyttä häkää. Kysynkin taas itseltäni, miten on mahdollista, että työstän jälleen pukua, joka on täynnä sinistä.

Aloitin siis koko puvun aivan alusta, koska en ollut tyytyväinen yli vuosi sitten tehtyihin osiin. Korsettiasia oli ensimmäinen tuotos, koska niin moni muu asia tulee kiinnittymään siihen.

Kohdistamista...
Olenko ikinä kertonut, että vihaan kohdistamista?
Korsetti on tällä hetkellä se osa, josta pidän eniten. Korsettifiksaationi on osa syynä, mutta se on myös hyvin onnistunut. Kaikki jutut, mistä olin huolissani toimivatkin lopulta ihan hyvin. Materiaali valinnat tietenkin aiheuttivat omat operaationsa, mutta niistäkin selvittiin.

Here we go again.
Lähdin jälleen kerran sompailemaan väriliemen kanssa. Käytössä oli taas uusi tekniikka ja edelleen jännittin lopputuloksen puolesta. En edes jaksanut metsästämää oikean sävyistä ja tyyppistä kangasta, koska tiesin, että nimeltämainitsematon kankaiden ketjumyymälä tarjoilee minulle juuri sopivaa valkoista batistia. Lisäksi kotoa löytyi jo purkki sinistä väriä.

Vaaleansinistä metsästämässä.
Tällä kertaa käytin uuden tyyppistä kylmävärjäysmenetelmää, jota olen joskus Taidekoululla työskennellessäni käyttänyt. Tuolloin prikulleen oiken sävyn saavuttaminen ei kuitenkaan ollut niin tärkeää kuin näin cosplay'n parissa. Sormet olivat ristissä noin vuorokauden, kunnes kankaan lopullinen väri paljasti itsensä.

Ta daa!
Ja siitä tuli juuri oikean värinen! Vertailussa siis Aquan peruukin kuidut. Tämä värjäyshomma alkaa kai ehkä kenties sujua. Onko tämä sitä paljon puhuttua oppimista ja kehitystä? Kangas siis tuli Aquan ihmeellisiin sivulärpäkkeisiin. Cosplay: kun et tiedä, mitä oikeastaan olet tekemässä, mutta teet sen silti.

Karvoja.
Päätin tosiaan sitten pistää tämä peruukin palasiksi ja lisäillä kuidut uuteen peruukkiin, jonka tilasin Aquaa varten. Karvoja on paljon... Tämä toimenpide ei ollut mikään välttämättömyys, mutta halusin sen tehdä. En sentään kaikkia kuituja lisännyt vaan ehkä noin puolet. Välistä myös suoristin toisen peruukin ja itkin nättien kiharoiden menetystä. Muuta en ole vielä viitsinyt peruukille tehdä, vaikka kädet syyhyäisivät päästä kunnolla sitä muokkaamaan. Mitä on tämä hulluus? 

Yhyy... ;___;
Aquan hiukset ovat eri väriset itse pelissä kuin paremmin animoiduissa elokuvapätkissä. Jostain syystä varsinaiseen peliin Aquan hiukset piti muuttaa tummemmiksi, mutta itse pidän "alkuperäisestä" vaaleasta väristä. Siksi siis tämän värinen peruukki.

Aqua-baby on niin nätti ^^
Terraaaaa ;____;
Aqua alkaa olla hyvässä kuosissa vaatteiden osalta, mutta sitten olisi panssariasioiden ja avainmiekan vuoro. Miekka ei hirvitä, mutta panssarit kyllä. Niitä ei ole juuri tullut tehtyä. Paita meinaa aiheuttaa harmaita hiuksia, koska se ei tahdo oikein asettua ja vaatiin hirveästi pikku ränssäystä. Ehkä se tästä. Lisäksi en ihan ole tyytyväinen kankaan väriin. Kamera taas vie värit ihan uusiin sfääreihin.
Peruukki on valtava.
Olen niin älyttömän innoissani tästä puvusta. Aqua on vaan jotain niin ihanaa ja saa nähdä kuinka itku kurkussa olen sitten, kun asu on valmis. Olen ihan hirveä pillittämään Kingdom Hearts'n takia. Puolet ajasta pelatessa itken ja puolet huudan, koska mun muruiset puruiset. Ei ole nättiä se. Haluaisin vaan tehdä tätä pukua kaiket päivät, mutta pöh pitää muka käydä töissäkin.

Fukka kiittää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti