Hän on miellyttävä, kuninkaallinen, rakastettava, söpö

Hei hei!

Kirjoittelen Juhanan nyt auki, että saan vapauden siitä hetkeksi edes. Esityshommelit tuskin mahtuvat tähän samaan. Saati, että jaksaisin tähän hätään editoida ääniraidan riekaleita. Kuiteskin!

Näin alkuun voin todeta, että Prinssi Juhana ei missään muotoa ole minulle mitenkään merkittävä hahmo. En todellakaan ikinä haaveillut tai kuvitellut tekeväni kyseistä hahmoa saati tässä Disneyn eläinmuodossa. Nakki napsahti ja teimpä sittenkin.

Jo heti alkuun Juhana pisti kapuloita rattaisiin, kun oikean sävyisiä kankaita ei löytynyt yhtään mihinkään tarvittavaan. Karvakangas viitassa on ainoa kangas, mitä en täydellisesti värjännyt. Siihenkin piti tehdä kuitenkin mustat pisteet "kärpän hänniksi".

Kaikki värjäystilkut, jotka löysin...
Mukana myös kappaleet lopullisista kankaista.
Viitan viimeisin väri on tuo isoin punasävyinen tilkku keskellä.

Kankaissa olisin halunnut olla historiallisesti korrekti ja käyttää mm. villaa ja samettia, mutta tiesin jo heti kättelyssä, että tukehtuisin kuoliaaksi. Siksi valitsin mielestäni lähimmän vaihtoehdon, joka on myös helppo värjätä; puuvillan. Puuvillasatiinilla yritin tavoitella edes jotain hienostuneisuutta ja arvokkuutta, mikä hahmolle tietylä tavalla kuuluu.

Tein jokaisesta kankaasta usemman koetilkun, jotta oikea sävy löytyisi ja että varmasti pystyisin luomaan saman värin vielä uudestaan. Kaikki kankaat on värjätty Dylonin käsiväreillä, jotka totesin hyvinkin helppokäyttöisiksi Kokkuri-sanin kanssa. Laskin veden ja värien suhteet ja otin aikaa. (Ainoastaan sininen on värjätty vain yhtä väriä käyttäen. Muut on sekoitettu itse.) Tietyssä kohtaa tämäkään ei ollut tarpeeksi...

Kuvasi Kis

Ihan ensin lähdin tekemään sinistä tunikaa, koska halusin hirveällä himolla päästä tekemään tuon höpsön kauluksen. Tunika on todella simppeli, eikä sitä oikeastaan näy kaulusta enempää koko elokuvan aikana, joten sain tehdä siitä lähestulkoon juuri sellaisen kuin haluan.

Kauluksen kuviollinen osa on myös erillinen kappale miehustassa, joka myös värjättiin erillään muusta valmiista vaatteesta. Tummempi sininen on tehty painamalla. Palasin vanhan tutun eli kontaktimuovi-painamisen pariin. Se oli jotenkin hyvin tyydyttävää.

Ei siitä ihan ympyrää tullut.

Pinkit pallerot ja "lehtien reunat" tein kirjomalla. Halusin toteuttaa edes jotain historiallista työtapaa ja kirjonta nyt sattui olemaan ehkä aiunut sopiva ja järkevä. Laakapisto olet edelleen pyllystä...

Pähee kaulus.

Viitta on ehkä kaavoituksellisesti yksi tylsimmistä vaatteista, minkä olen koskaan tehnyt. Toisaalta se on kyseiselle aikakaudelle ihan luontaista. Mutta hei! Kuka ei olisi koskaan halunnut omistaa kuninkaallista karvaviittaa?

Jälleen nestehukan ja tukehtumiskuoleman pelossa päätin olla vuorittamatta viittaa. Kaikki saumat pitikin sitten tehdä edestakaissaumoina, että ne olisivat mahdollisimman siistit, koska viitta tulisi olemaan auki ja riepoteltavana. Sanotaanko, että hihan istutuksia ei ole kivointa tehdä edestakaissaumoina.

2. kerta? Kai?

Viitan värjäsin... kolme kertaa. Jotenkin olin onnistunut tekemään jonkun laskuvirheen, kun muunsin veden ja väriaineen määriä deseistä litroihin... tai sitten keittelin lientä liian vähän aikaa. En edes itse tiedä. Ensimmäinen värjäys olikin sitten liian vaalea, joten tein toisen saman moisen lieman ja uitin takin siinä uudestaan. Väri oli nyt sama kuin koetilkussa, mutta sitten katsoin reffiä... ja tajusin, että olin kokenut jonkun aivosulun koetilkun kohdalla, koska värin olisi pitänyt olla paljon punaisempi...

Koetilkkuja silpuksi ja niitä uittamaan punaisessa liemessä toivoen, että niitä riittää oikean sävyn löytämiseksi. Onneksi ei tarvinnut värjätä takkia kuin kerran ihan pelkässä punaisessa liemessä. Sen jälkeen olin onneksi tyytyväinen.

Viitan karva oli ylikallista, upeaa karvakangasta, ja siksipä hirvitti lähteä tyhertämään karvaan mustia täpliä permanenttitussilla. Myös hyvin mielenkintoisia sauma- ja rakenneratkaisuja jouduin tekemään karvan takia.

Moi.

Leijonan karvaa ei meinannut löytyä sitten yhtään mistään. Kaikki karvakankaat olivat ihan väärän sävyisiä tai karva liian pitkää. Kankaan tuli olla myös suhteellisen ohutta, että saan tehtyä siitä hanskat ja saan vielä sormuksetkin sormiin. Onneksi lopulta löysin nukkatrikoota, joka oli 95% puuvillaa, minkä pystyin värjäämään. Käytin siis kankaan nukkaista nurjaa puolta karvaisuuden tavoitteluun.

Karvan värjäyksessä ongelmaksi osoittautui koekappaleisiin vaadittavat minimaaliset värien määrät. Olen käyttänyt värjäyshommissa ihan perus keittiövaakaa, jonka pitäisi näyttää 1g tarkkuudella, mutta siinä vaiheessa, kun värijauhetta pitäisi laittaa 0,5g olen aika pulassa.

Vaikka onnistuin koetilkuilla saavuttamaan suhteellisen osuvan värin, joka passasi vielä peruukinkin kanssa, olin silti hukassa, kun piti vaihtaa desit taas litroihin. Leijonakangas on värjätty kolmen eri värin sekoituksella; keltainen, oranssi ja ruskea, mutta oranssin ja ruskean määrät ovat niin käsittämättömän pieniä.

Loppupelissä menin aikalailla mututuntumalla, vaikka jotain laskutoimituksia muka teinkin.

Raato.

Onneksi lopputulos oli tyydyttävä. Jouduin kuitenkin ostamaan uudet ihomaalit, koska aikaisemmat sävyt olivat aivan liian punaisia. Grimasin rasvaliukoisten ihomaalien joukosta ei löytynyt ollenkaan kunnon keltaisen sävyjä, joten jouduin tyytymään vesiliukoisiin. Vanha viholliseni kohtaamme jälleen...

Leijonan "pukuun" kuuluvat hanskat, korvat ja housut, joissa ovat samassa myös jalat ja häntä. Jälleen tukehtumisen pelossa en halunnut tehdä kokonaista haalaria ja halusin, että saan kädet kunnolla käyttöön tarvittaessa (Edea-traumoja).

Hännän karvatupsu on viitan karvakangasta,
joka on värjätty muste+kynsilakanpoistoaine-liuoksella ruskeaksi.

Jalat olivat hassun hauskat. Oma räpyläni on niin pieni, että piti tehdä legginsien sisään leijonatohvelit. Tohvelit ovat vanulla täytettyjä ja tein niistä kolme versiota ennen kuin oikea malli ja tyyli löytyi. Ihme ja kumma varpaat eivät hirveästi hikoilleet päivän aikana, vaikka vanuburritossa hengasivatkin.

Ensimmäinen tassutohveli.

Ensimmäinen testi ihan legginsien sisällä.

Tassuille piti olla tietenkin läpyttimet eli sandaalit. En tietenkään voinut löytää mistään oikean muotoisia sandaaleja leijonajaloille, joten piti tehdä itse. Ensikosketukseni EVA-mattoon oli koittanut. (Eihän sitä ole ollut jemmassa kuin toista vuotta...)

Siitä mulle läpyttimet.

Olin jotenkin kuvitellut EVA:n olevan paljon jämäkämpää, mutta itse koin sen vain tosi paksuna softiksena. Ihan hauskaa oli sitä työstää, vaikka en tämän kummoisempia asioita siitä väsännytkään. Hirveästi houkuttaisi nyt joku pikku panssariasia.

EVA-pohjat on vain päällystetty keinonahalla, johon ompelin remmit kiinni. Yksinkertaista huttua tämä. Sen kummempia kiinnityksiä ei sandaaleihin onneksi tarvinnut, koska jättimäisissä jaloissa ne pysyivät ihan hyvin sellaisenaan. Jätin myös EVA:n pohjan käsittelemättä siinä toivossa, että en ihan lentäisi persiilleni.

Siili

Ehdottomasti lempiasiani tästä puvusta on kruunu. Olen jostain syystä aina halunnut tehdä tuollaisen kynyn ja sarjakuvamaisen kruunun. Silti ehkä paras asia koko kruunussa on sen hillitön koko. Jos minä omana itsenäni laitan kruunun päähän, se valahtaa kaulalle, joten ainoa syy, miksi se oikeasti pysyy päässäni on peruukki ja korvat. Sugan peruukin kanssa perjantain harjoituksissa kruunu piti kunnolla asetella, että se mitenkään pysyisi päässä.

Jänskäää!

Pohjana kruunussa on ueampi kerros softista, josta on tehty myös syvyyttä vaativat osat. Koko hoito on voileivätty mustalla worblalla. Tämäkin on materiaali, jota olen jemmannut, mutta en ole ennen päässyt käyttämään. Se ei aivan yhtähyvin toiminut kuin ihan tavallinen worbla, mutta luulen, että tämä ei ollutkaan sille mikään paras käyttötarkoitus. Katsotaan, mihin keksin käyttää sitä vielä.

Worbla-pinta sai myös Erikeepperi-käsittelyn useampaan kertaan. Jo itsessään tasainen ja kaunis mustan worblan pinta oli kiiltävän kaunis tämän jälkeen.

Shinyyyy! Myös feat. peruukki.

Kruunun jalkokivet ovat ihan vaan Paperclayta. Tein salmiakkiruutuja kaulitusta massasta ja kuivumisen jälkeen hioin ne oikeaan muotoon. Minusta ei ainakaan näillä näkymin tule timantinhiojaa. Luulin, että näiden hiominen on tuskaa, mutta sain syödä sanani. Valmiit kivet maalasin ja lakkasin sekä lopulta vain liimasin valmiiseen kruunuun.

Etualalla ensimmäinen hiottu.

Kokeilin kruunuun internetin ihmemaailmassa kehuttua kultamaalia Rub'N'Buffia. Ihan jännittävä maali, mutta tähän en nähnyt sitä sopivaksi. Hieman epätasaisempi pinta olisi sille ehkä toimivampi tarttumis alusta. Olisin joutunut maalaamaan koko kruunun varmaan kymmenen kertaa, jos olisin tehnyt sen ainoastaan Rub'N'Buffilla. Sen sijaan löin lopulta kruunuun päälle kahta eri kulta-akryylimaalia ja tadaaa kruunu olikin piiroselokuvasta.

Kaksi kerosta Rub'N'Buffia.

Peruukki oli alkujaan pitkä ja kihara. Hieman teki kipeää saksia tuo kallis ja hyvälaatuinen kaunotar jollekin pirun Prinssi Juhanalle, mutta mietin sitten mielessäni, että olihan tämä kuitenkin kisapuku. Oikeasti tilasin Juhanalle kolme peruukkia ja tämä oli niistä tietenkin se kallein ja sopivin.

Hei hei muru.
KALA siellä vaanii.

Elokuvassa Prinssi Juhanalla ei ole tietenkään hiuksia, mutta minulla oli pakko olla. Piti ihan pohtia, mikälaisen kampauksen prinssille tekisin; haluaisinko olla historiallisesti korrekti vaiko jäljitellä eläimellisiä piirteitä? Koska koko elokuvassa historiallinenkorrektius on vain naurahduksen ansaitseva vitsi ja eläimelliset piirteet Juhanan kohdalla vedetty niin överiksi, päätin tehdä vähän jotain siltä väliltä. Jotenkin edes yritin jäljitellä Juhanan päänmuotoa elokuvassa. Lopullisen saksimisen ja muokkauksen innoittajina olivat mm. He-Man ja King Joffery Game of Thronesista.

Epätoivoni olla näyttämättä hiireltä näiden korvien kanssa.
Jotka BTW menivät ihan lyttyyn conipäivän aikana kruunun takia.

Korvat on ihan vain ommeltu peruukkiin kiinni ja tässä kohtaa kiitin itseäni siitä, että valitsinkin sen parempilaatuisen peruukin.

Kruunun jalokivien jälkeen pitikin sitten tekaista myös sormusten kivet. Ne olivat vaikeita enkä niihin ihan hirveän tyytyväinen olekaan, vaikka pidänkin niistä osana asua.

Tein erimallisia möhkäleitä Paperclaystä, joista sitten hioin tai yritin hioa sopivan muotoisia kiviä. Valmiisiin kiviin on tehty "istutukset" mustasta worblasta ja sen jälkeen ne on vain liimattu valmiisiin sormuspohjiin. Lopuksi kivien ja kultaosien maalaus ja lakkaus.

Mööö! Oli hirmu vaikeaa tämä.

Kuono oli yksi kysymysmerkki. Elokuvassa Prinssi Juhanan kuono on vain yksi iso laatikko. En mitenkään olisi pystynyt tekemään moista vekotinta naamaani ja elää sen kanssa. Eivätkä leijonat edes oikesti näytä siltä! Siksi tein taas hieman itse soveltaen.

Kaikkien meidän naamat.

Teimme Rorunen ja woodin kanssa yhdessä kipsinaamarit, joiden päälle rakensimme massasta kukin oman kuonomme. Kuonot päälystettiin sitten nestemäisellä lateksilla, josta varsinain kuonoproteesi syntyi. Eli samaan tapaan kuin tein Fujimoton nenän.

Oman nenäni kohdalla päätin tehdä hieman tyylitellyn leijonan nenän. En ihan realistista lättä nenää, mutten ulkonevaa laatikkoa kuitenkaan. Myös ylähuuli piti muotoilla uudestaan.

Vähän on possuhtava.

Ensimmäinen proteesi ennen reunojen siistimistä.

Tällä kertaa tein vain kaksi proteesia (en kuutta), joista lopulta ensimmäinen päätyi naamaani kisapäivänä. Koska ylähuulen piti peittyä kokonaan, yltää proteesi minulla suuhun asti. Tämä oli jotenkin höpsö kokemus, koska ylähuuli ei lopulta pysynyt ollenkaan naamassa kiinni, kun yritti vähän edes syödä ja juoda. Tulevaisuuden kuvauksia varten teen varmaan uuden nenän, koska nämä ovat niin ohuita, että ovat aikalailla kertakäyttötavaraa.

Kuvasi Kis

Ihan jännää oli Juhanankin väsääminen, vaikka siihen ei kuulunut samanlaista hahmorakkautta ja -hypetystä minun osaltani, kuin muihin pukuihin. Nyt kuitenkin haluan hetkeksi keskittyä ihan omiin pukuprojekteihini, joihin ei kuulu ryhmiä. Niin moni hahmo huuttaa minua reffikansioistaan.

Fukka kiittää!