Kirous on rauennut - Tracon 2018

Heiiii!

Hiljaiselon jälkeen päivittelen Traconista. Pukuhommelit ovat painaneet sen verran kovasti päälle, että ei ole kerinnyt kuin miettiä blogia aina välistä.

Traconiin lähdettiin suuren täpinän ja jännityksen saattelemina. Jälleen kerran vastassa oli WCS-karsintaseikkailu. Pukujen kanssa ei mennyt ihan putkeen, mutta siitä kerron lisää erillisessä pukumerkinnässä, jossa avaan koko roskan tapani mukaan. Nämä puvut tuottivat jokseenkin enemmän tuskaa kuin tarvetta olisi ollut...

Perjantaina lähdettiin matkaan, auto pakattiin pullolleen... Ja minä istuin muovivankilassani, jonka muodostivat hame ja kepakko.

Vähän ahosti.

Perjantaina kävimme vaihtamassa liput rannekkeisiin ja loppu ilta olikin täynnä ruokaa ja valmisteluja lauantain kisaa varten.

Lauantaiaamu oli poikkeuksellinen; meidän piti Rorunen kanssa olla Tampere-talolla vasta klo 13 aikaan valmiina tuomarointiin. Muu poppoo lähti aikaiseen aamulla hakemaan paikkalippuja kisaan, mutta Rorune, woodi ja minä jäimme vielä laittautumaan.

Hahmoinamme olivat tällä kertaa Shiva (Rorune) ja Yuna (miä) Final Fantasy X:tä. Rakkaus hahmoihin ja peliin on suuri.

Päivän tärkeimmät asusteet: häijyt kissasukat.
Näillä voittoon!

Aamupäivästä Rorune tuskaili hieman meikin kanssa, mutta yhteistuumin selvisimme. Kun oli lopulta aika lähteä suuntaamaan kohti Tampere-taloa, yritin pirauttaa meille taksin... Taksipalvelu ei ikinä vastannut. Noin 15 minuuttia yritin soittaa uudestaan ja uudestaan, mutta kukaan ei vastannut puheluun. Tästä alkoi päivän alamäki...

Hätäpäissämme onneksi pystyimme soittamaan kyydin kavereilta, mutta harmitti ja ahdisti, koska kuskin, piti ajaa Tampere-talolta majoitukseen pahassa ruuhkassa ja takaisin. Olin aivan varma, että myöhästymme tuomaroinnista. Onneksi sentään emme.

woodi ahdisteli kärmeksellä >:(

Ennen tuomarointia huomasimme, että Rorunen meikit tekivät ihan jotain omiaan ja kriiseillimme niistä. Lopulta meille siunaantui jonkin verran jopa luppoaikaa ennen tuomarointia.

Fiilis bäkkärillä oli ainakin omasta mielestäni rento. Oli ihana päästä juttelemaan kaikkien vanhojen ja uusien tuttujen kanssa. Loppupelissä munimme koko päivän bäkkärillä. Ainoa asia, mikä siinä harmittaa on, etten kerennyt nähdä muita ihmisiä yhtään. Ja missasin jotain ohjelmia.

Tuomarointi oli... erilainen. Yleensä tuomaroinneissa on tullut jutustelun muodossa kerrottua omasta puvusta ja esityksestä, minkä jälkeen tuomarit ovat sitten tulleet hiplastelemaan pukua. Tällä kertaa kuitenkin kerkesin vähän hämmentyä, kun lähes heti tervehtimisen jälkeen olisi pitänyt rueta systemaattisesti kertomaan omsta puvusta ja tuomarit syöksyivät hipeltämään. Siinä ei oikein osannut osoittaa selitystään kunnolla kellekkään, kun osa pyöri Rorunen kimpussa ja osa minun. Samalla yritti myös olla puhumatta täysin toisen päälle. Jännää oli tämä.

Keskustelua kisaa edeltäneeltä viikolta. Tuomaroinnin jälkeen fiilis vähän sama.

Tuomaroinnista lavaharkkoihin. Kahteen viikkoon ei oltu päästy harjoittelemaan esitystä, koska minä olin Oulussa ja Rorune Jyväskylässä. Ensimmäinen veto lavaharjoituksissa meni ihan muisteluksi ja lämmittelyksi. Vaikka olin harjoitellut kengillä, ne tuntuivat jotenkin hyvin painavilta ja kömpelöiltä. Toisella kertaa reväytin reisilihakseni. Miten? En tiedä. Harkoista ei jäänyt mikään paras maku suuhun.

Esitystä oli kuitenkin harjoiteltu paljon ja oli suht hyvät fiilikset siitä. Ihan pari kertaa kerkesin käydä esityksen läpi vielä itsekseni enne varsinaista kisaa.

Mutta ennen kisaa, oli luvassa myös muuta jännää.

Rorune korjaili itseään harjoitusten jäljiltä ja yritti taltutta oikuttelevaa ihomaalia. Minun piti liimata Rorunen pääntie paikoilleen iholiimalla ja samalla onnistuin kaatamaan lähes koko purkin liimaa Rorunen päälle. Hyvä minä. Pieni täpinä oli tuossa vaiheessa päällä.

Ottakaa lavakuva.
Kuvasi: Mihashichu

Meinasimme myös "myöhästyä" kuvauksesta, koska meille oli annettu ristiriitaista tietoa. No, selvisimme siitäkin jotenkin.

Jo ennen kisaa kaikki tuntui menevän pieleen. Olimme kuitenkin lähes kasassa ennen kisan alkua. Hermostusta oli, koska olin epävarma omasta suoriutumisestani esityksessä. En todellakaan ollut lähelläkään omaa mukavuusaluettani tämän esityksen parissa. Tykkään esityksestä ja sen vetämisestä, mutta pelkoni omaa osaamattomuuttani kohtaan kalvaa. Yritin parhaani mukaan luoda hyviä mielikuvia, joihin voin tukeutua lavalla.

Sitten tulikin jo kisa. Meitä enne oli vain yksi pari (koko kisassa hurjat 3 paria). En osannut keskittyä Crellan ja Navian esitykseen siinä hetkessä yhtään, mutta waaaaa! Oli ne hienoja!

Oon niin kiitollinen tästä kuvasta.
Kuvasi Nyymix

Meidän vuoro tuli. Esitys ei mennyt niin hyvin kuin olisin toivonut, mutta tietyistä kohdista jäi hyvä fiilis. Näin jälkikäteen nauhaa tuijoteltuani olen edelleen vähän meh, mutta sain viimein esittää tämän lapsen suurelle yleisölle. En jäätynyt missään kohtaa ja kaikki tärkeimmät kohdat menivät tosi hyvin.

Katsomossa kävin päässäni läpi asioita, jotka esityksessä eivät menneet nappiin. Seurasin pari ensimmäistä NCC-esitystä vähän sumussa. Kaikki esitykset tuntuivat tuossa vaiheessa ihan hirveän pitkiltä :D

WCS-voittajat julkistettiin onneksi ennen NCC-voittajia, koska en ehkä olisi pysynyt jännitykseltäni paikallani. Crella ja Navia julkistettiin toiselle sijalle ja sitten meidät ensimmäiselle.

...
...
...

Olin varma, että iteken silmät päästäni lavalla, mutta en edes itkenyt. Pahin hetki oli, kun Iris piteli virallista plakaattia ja minun piti ottaa se vastaan.

Kuvasi Ninnu.

Tämä voitto ei olisi voinut tulla parempaan hetkeen.

Näiden pukujen kanssa ei ollut helppoa ja varsinkaan kisapäivä ei mennyt kovin sulavasti. Sen lisäksi tämä oli ensimmäinen kerta, kun oikeasti oli suuri halu voittaa. Aikaisempina vuosina esiintyminen ja palaute on ollut se, mitä tulimme hakemaan. Sijoitukset plussaa. Tämä oli ihan oikesti ensimmäinen vuosi, kun haluamalla halusin voittaa. Osa syynä se, että tämä oli meille neljäs kerta WCS-karsinnoissa. Halusin viedä tämän vuosikierteen johonkin päätökseen. Yhtenä syynä oli se paine, että olemme lähes aina sijoittuneet arvokisoissa toiseksi. Halusin tuhota myös sen kirouksen. Tällä kertaa myös meidän tukijoukkojen kannustus ja pönkitys nousi niin isoksi osaksi tätä projektia, etten halunnut tuottaa sitä pettymystä, että olisimme taas tulleet toiseksi tai jääneet ilman palkintoja.

Saimme niin paljon kannustusta ympärillä olevilta ihmisiltä monessa muodossa. Kaverit auttoivat esitystreeneissä ja psyykkaamisessa. Minun kohdallani myös perhe oli hyvin vahvasti mukana. Äiti (Hei äiti!) oli Traconissa paikan päällä katsomassa ja jopa mummuni mun katsoi stream-lähetyksen netistä. Se on läsnäoloa, joka on minulle hyvin tärkeää, ja olen siitä erittäin kiitollinen.

Mummu laittoi onnitteluviestin ❤️

Kisan jälkeen asioita vain vyöryi päälle.

Niin paljon kehuja ja ihania ihmisiä. En mitenkään osannut varautua tai kuvitella sitä tapaa ja tunnetta, miten meidät otettiin vastaan. Saimme ihan hirveän paljon positiivista palautetta esityksestä, mikä hämmensi itseäni suuresti. Ja hämmentää edelleen. Tuntuu ihan siltä, että meidät olisi adoptoitu. Ei vain voittajina vaan myös ihmisinä.

Kuvasi: Tony Suojanen

Kovin moni sanoi liikuttuneensa esityksemme aikana, mikä oli minulle yllätys. Emme mitenkään pyrkineet siihen, vaan halusimme tehdä esityksen, joka sopisi lähdemateriaaliin mahdollisimman hyvin.

Se, että ne ihmiset, joita itse katson ylös päin ja arvostan, kehuivat ja sanoivat, että esitys oikeasti herätti tunteita, on korvaamatonta. Olen ikionnellinen kaikesta siitä hyvästä, mitä tämä esitys meille toi.

Kaikki tämä myllytys tietyllä tavalla helpottaa. Se vakuuttaa minua siitä, että me emmme voittaneet vain siksi, että kisapareja oli vain kolme. Me voitimme sen takia, että me oikeasti olimme hyviä. Menneisyyden perusteella tämä todellakin on sellainen asia, jota minä tarvitsen. Ja minä haluan uskoa siihen, koska välillä on vaikea uskoa itseensä ja omiin taitoihinsa.

Kuvasi: Mihashichu

Kiitos vielä kerran kaikille kaikesta ihanasta, mitä meille on tämän kisan ansioista annettu. Ja tietenkin kiitos Rorune ❤️

Meitä odottaa hurja seikkailu, mutta onneksi on niin monta kädestäpitäjää 💕 Teemme parhaamme! Me ollaan nyt WCSTeamFinland2019!!!

VIHDOIN!

JA ME PÄÄSTÄÄN TAAS JAPANIIN!

Meistä ainoa yhteiskuva, jonka ehdimme ottaa.

Kisan jälkeen oli luvassa vähän virallisia asioita, palautetta ja itkemistä. Jonkun tyypinkin kerkesin käydä moikkaamassa. Lähes suorilta piti kuitenkin suunnata kotia ja ruokaa kohti, koska patterit olivat aivan lopussa.

Palaute oli myös ihan jännä. Tuomarit olivat kiinnittäneet huomiota juuri niihin asioihin puvuissa, joihin en heidän odottanut kiinnittävän huomiota. Oli hirveän mukava jutustella ja vaihtaa vähän mielipiteitä ei-niin-vakavissa tunnelmissa. Hirveästi kuumottelin alkuun Enaylan tapaamista ja palautetta, mutta hän olikin hyvin herttainen ja ihana.

Ei ollu tällä kertaa saunaa.

Sunnuntaina onneksi ei tarvinnut laittaa kisapukuja päälle, koska Rorune ei ehkä olisi selvinnyt toista peruukkipäivää putkeen. Sunnuntaiksi meillä oli varattu taas Ranma-ryhmä, joka teki paluun viime vuodelta.

Vaikka sunnuntai suurimmaksi osaksi menikin lätinäksi ihmisten kanssa. Kerkesin vähän käydä katsomassa juttuja. DanceMedleystä näin pienen siivun, mutta se oli oikein mainio siivu! Ehdin syöpäistä pitaleivän Sorsapuistossa. Oli hyvää pitaa se. Kävin jopa katsomassa yhden ohjelmankin kisan lisäksi.

Tun Tun TUUUUUUU!

Esityskisaa oli jännä seurata, kun mukana oli niin erityyppisiä esityksiä. Kerrankin olin jotenkin oudosti iloinen siitä, ettei tarvinnut olla itse esiintymässä. Omat suosikkini eivät ihan pärjänneet. Hall-kisassa puolestaan oli tarjolla hurjasti hienoutta. Sen osalta omat suosikkini päätyivät kärkikolmikkoon. Onneaaaa!

Mukana oli myös CMV-kisa, jonka olin unohtanut tyystin. Eipä siinä, oli paras CMV-kisa, minkä olen koskaan nähnyt. Kilppari kävely oli hyvin hurmaava.

Sellainen oikea ohjelma, jonka kerkesin käydä vilkaisemassa oli kunniavieraan luento. Enayla puhui isoista rakennelmista. Sen innoittaman suunnittelen jo seuraavaa asua. Katsotaan, miten sen käy... Mutta ohjelma tosiaan oli kovin kiva. Mitään aivan älyttömän uutta ja ihmeellistä ei tullut ja kaikki esitellyt jutut eivät ihan välttämättä toimi näin Suomen oloissa, mutta viihdyin hyvin. Enayla on erittäin hyvä puhuja.

woodi oli mun hurmaava tyttöys- siis kämppis.
Jotenkin oli hirmu suttuinen olo Ranmana.

Myyntipöytäsaliin en kerennyt ollenkaan ja taidekujan hipsin läpi aika tahdilla. Päättäjäisissä piti käydä näyttämässä naamaa ja ennen kotiin lähtöä sain vielä ruokaa vakkari Tracon-lafkassa. Kotimatkalla oli tiivis tunnelma, koska palkinto-ompelukone (kiitos Juki!) lähti minun matkaani Ouluun kaiken muun romun kanssa.

Tracon oli... paljon. Ja varmasti paljon enemmän vielä tulevaisuudessa. Onnittelut megurinemagnet NCC-kisapaikasta ja onnea koitoksiin!

Fukka kiittää!

PS: Seuraavana vuorossa on sitten Oulun Chibicon 6.10. Saa nähdä saanko uuden puvun hutaistua kasaan sitä varten.

PPS: Merkintä Yunasta tulossa ja esityksen kiemuroista, kunhan taltutan WIP-kuvakansion, jossa on tällä hetkellä +250 kuvaa.