Kymmenen vuotta Epätoivoa

Moi moi!

No tuota... tässä pääsi käymään niin, että Cosplayn epätoivo täyttää tänään 10 vuotta. Vuosikymmen cosplayta ja sen ohella bloggausta. Voihan. Mitä siitä on jäänyt käteen?

Tämän blogin alku ja juuret olivat siinä ajatuksessa, että saisin potkittua itseäni tekemään enemmän pukuja ja tasaisemmalla tahdilla. Pääsin myös dokumentoimaan omia projektejani vain itseäni varten. Samalla ihailin ja luin monen muun cosplay-bloggarin kirjoituksia ja työprosesseja.

Vahingossa löysin blogin ihkaensimmäisen otsakekuvan.

Blogit ovat jääneet enemmän tai vähemmäsn historiaan, joten kai minä sitten olen jonkinmoinen fossiili. Silti tämän blogin kirjoittaminen ja ylläpitäminen on edelleen minule hyvin rakasta ja tärkeää. Julkaisutahti ei ole sillä tasolla, mitä se joskus oli, mutta ei ole oma elämäkään. Lueskelen myös edelleen muiden blogeja aina tilaisuuden tullen.

Pukuja on tullut tehtyä, joten siinä kohtaa blogi (tai jokin muu) on ajanut asiansa. Uusia asioita ja materiaaleja on tullut tehtyä ja kokeiltua. Osa niistäkin on jo ns. "vanhentuneet". Niin kuin joku wonderflex, joka oli joskus kuuminta shittiä, mutta nykyään ei taida juuri olla edes kenenkään muistissa.

Houzukin sarvi taisi olla viimeisiä wonderflex-väkerrelmiä minulta.
Kuvaaja: Kifia

Toivon, ja jopa tiedän, että olen kasvanut näiden vuosien aikana sekä tekijänä että ihmisenä. Olen oppinut monenlaisia asioita ja luulen, että ne näkyvät puvuissani ja siinä, mitä olen nyt. Tiedän sen, mitä haluan tältä harrastukselta ja mitkä asiat sen parissa ovat minulle tärkeitä.

Joskus blogielämän alkutaipaleella muistaakseni totesin, että 'en tohdi lähteä kisailemaan, koska en näe itseäni vielä kisakelpoisena'. Kuitenkin kaipuu lavalle taisi viedä tuossa kohtaa voiton ja lähdin sittenkin kisaamaan. Hyvä, että lähdin, koska monet parhaista kokemuksista ja hetkistä tämän harrastuksen parissa on koettu juurikin kisalavoilla. Niinkin villejä juttuja on käynyt, että olen saanut jopa kunnian olla tuomarina useammassa kisassa.

Tuomariselfie 2019 Frostista
Mukana ihanin Umi, R0rune ja miä

Tämän harrastuksen parissa olen saanut tavata ja kohdata niin paljon mahtavia ihmisiä. Suomalaiset ovat äärettömän taitavia cosplayn saralla ja minä olen hirmuiloinen siitä, että olen saanut tutustua niin moneen taitavaan ja mahtavaan ihmiseen tämän harrastuksen kautta. Kiinnostuksen ja intohimon jakaminen cosplaysta tai jostain sarjasta muiden kanssa on yksi parhaista asioista tässä yhteisössä. Myös se, että olen saanut palautetta ja kehuja omasta tekemisestäni muilta, on ollut mahtavaa. Kiitos kaikille tästä kaikesta!

Rakastan tätä halikuvaa meistä hall-kisan sijoittuneista.
Mukana Jami, Mouru ja miun Excel-pylly
Kuvaaja: Mihashichu

Tämän blogin eliniän aikana olen tähän mennessä tehnyt tasan 50 pukua. Muutama vanha puku on tullut tehtyä kaksi kertaa. Tuota ennen olin tehnyt jokusen puvun, mutta selkeästi aktiivisempi vaihe ja lapasesta lähteminen tuli tämän blogin myötä.

Blogiajan eka puku oli Nice
Kuvaaja: Kis (2016)

On mahtavaa nähdä se kehitys, mitä kymmenen vuotta on tuonut. Vaikka välistä onkin sellainen olo, että junnaan taidoissani täysin paikallaan enkä kehity mihinkään, niin ei se ihan pidä paikkaansa sittenkään. Nyt omaan taitoja, joita en uskonut koskaan hallitsevani. Mukaan on tullut myös uusia materiaaleja ja sitä kautta tekniikoita, joita ei edes tainnut olla olemassa kymmenen vuotta sitten. Kankaan värjääminen ja peruukit tuntuivat joskus niin pelottavilta ja vaikeilta. Worbla ja EVA-muovi ovat molemmat ilmestyneet kuvioihin tämän kymmenen vuoden aikana. Ja olenhan minä opiskellut itselleni vaatetusompelijan perustutkinnon saman aikaikkunan sisällä!

Sitten tämä uusin tulokas eli Keith

Tässä vaiheessa lempipukuni on varmasti edelleen Yuna. Se antoi pukuna minulle haastetta ja, vaikka kaikki ei ole niin tiptop kuin haluaisin, on se kai silti puku, johon olen eniten tyytyväinen. Tietenkin siihen sitoutuu sekä hurja määrä nostalgiaa, WCS-tunteita että helpotusta (koska näytän siinä puvussa ihan hyvältä). On myös varmasti monia yksinkertaisempia pukuja, joita olen tehnyt ja joissa on vähemmän virheitä, mutta kokonaisuutena Yuna on antanut minulle paljon.

Kuvaaja: Mikko Karsisto

Tässä vuosien varrella olen saanut kokea monenlaista. Ihan tuolla siviilielämässä ja cosplayn parissa. Kaikesta en ole tietenkään täällä kertoillut, mutta ne kuitenkin heijastelevat aina jonkin verran toisiinsa. Vuosi 2019 oli minulle ehkä kaikista rankin vuosi koko tämän kymmenen vuoden ajalta. 2020 on minulle ollut tavallaan hyvin helpottava kaikesta paskasta huolimatta. Paljon on tullut eteen ja kaikki se on vaikuttanut siihen, mitä ja kuka olen nyt.

Tuntuu edelleen tosi epäuskottavalta, että MULLA ON KÄYNTIKORTTEJA!
Näitä, muuten löytyy, jos joku haluaa mini-minuja :D

Hyviä kisakokemuksia minulla on paljon ja olen kastanut varpaitani monen tasoisissa ja tyylisissä kisoissa. Vaikka esityskisat ovat mielestäni ihania ja pidän niiden löyhemmistä säännöistä, ne eivät enää tarjoile minulle kaikkea haluamaani. Näen oman cosplayni vahvasti kokonaisuutena, jossa haluan yhdistää puvun ja puvussa esiintymisen mahdollisimman hyvin. Tällä hetkellä arvokisat ovat se formaatti, jossa pääsen mittaamaan omaa osaamistani ja mistä saan parasta osviittaa tulevaan. Haluan kuitenkin kehittyä tässä harrastuksessa sekä pukujen että esitysten kautta. Silloin tällöin voi vähän pyllyillä esityskisoissa.

Siellä woodi, Kide ja miä
Kuvaaja: Rea Rautamies

Ei myöskään unohdeta sitä, että olen, kuten joskus menin tokaisemaan, lavanarkkari. Se ei ole muuttunut mihinkään. Kaipaan lavoille, haluan antaa yleisölle jotain, mikä saa jotain sisimmässä liikkumaan. Oli se sitten naurua, surua tai jotain ihan muuta. Cosplay on minulle taidemuoto. Kahlitseva taidemuoto, mutta taidemuoto siitä huolimatta.

Kisaaminen on vienyt minut sellaiseen pisteeseen, josta en ehkä ihan oikeasti osannut uneksia. En koskaan ajatellut, että voisin olla Suomen MIKÄÄNedustaja. WCS-ruljanssi sai alkunsa 2014, kun halusimme erottua ja koska huvitti. Sitten oltiin kierteessä. Se antoi ja otti paljon.

Olihan tämän esittäminen jo palkinto minulle. Saati muu reissu.
Kuvaaja: Songriku

Kisaamisen myötä olen päässyt tapaamaan monta sellaista henkilöä, joiden cosplayta ihailen ja arvostan, mutta parasta oli kenties WCS-matkalla tutustua Joshua Hartiin. Olen seurannut Joshuan uraa vuosia ja samalla ihaillut hänen pukujaan ja kädenjälkeään. Kun sain kuulla, että Joshua ja Garnet Runestar edustavat USA:ta WCS:ssä ja pääsen tapaamaan heidät, taisin ihan oikeasti itkeä. Tietenkin kaikki kimallus ja kulissit romahtivat heidät tavattaessa (ihmisähän hekin ovat), mutta edelleen ihailen heidän molempien työtään ja omistautumistaan.

Piti vähän olla fani :D
Ei mitään muistikuvaa, kuka tän kuvan otti.

Tulevaisuudelta toivon edelleen uusia juttuja, seikkailuja, uusia ja vanhoja tuttavuuksia, kokemuksia ja kehitystä. Näin suppeasti tiivistettynä. En näe itseäni mitenkään jäämässä pois cosplayn kelkasta. Enemmänkin niin, että elämä muokkautuu ja tämä harrastus siinä mukana. Blogi varmasti tulee porskuttamaan siinä sivussa yhtälailla. Kaipaan tapahtumia ihmisten, cosplayn ja bloggauksen takia.

Fukka kiittää kaikista näistä vuosista! Epätoivo jatkuu ja ratkoja on edelleen hukassa!

PS: Olisiko se aika tehdä taas uusi ulkoasu?