sunnuntai 2. toukokuuta 2021

Kerrankin ajan hermolla

 Moi.

Koulu ja korona syö ihmistä. Näin pitkää blogitaukoa ei ole tainnut minulla koskaan olla merkintöjen välillä. Sen lisäksi, että kirjoittamista ei ole hirveästi ollut tapahtumien puutteen vuoksi, on myös koulun kanssa ollut paljon tekemistä, mikä on vienyt aikaa itse cosplay-hommilta. Kuitenkin hieman verkkaisemmalla tahdilla on tullut väsäiltyä jälleen yksi puku lähes valmiiksi.

Ketään ei varmasti yllätä se, että Sk8 the Infinity upposi minuun kohtuullisen hyvin. Vaikka sarjan loppu oli aika hirveä ja yökinkin välissä, ei se vienyt pois sarjan viihdearvoa minun kohdallani. Semi-urheilu-anime, jossa seikkailee liuta värikkäitä hahmoja, on ihan mukiin menevä setti minulle. Langa on ihana, mutta (ainakin näin aluksi) Rekin vaatetus veti minua puoleensa enemmän.

Vas. Langa ja oik. Reki.
Hyvin harvoin osaan innostua jostain sarjasta tai muusta niin paljon, että kehtaan aloittaa kyseisestä lähteestä olevan puvun ennen kuin olen nähnyt sarjan yms. loppuun asti. Tässä kuitenkin kävi niin, että Sk8-kauden puolessa välissä olin jo käynyt kangaskaupan puolella. Niin joo... Rekin piti taas olla yksi näistä surullisen kuuluisista "helpoista ja nopeista" -puvuista.

(Tässä kohtaa huomaan, että uskallus Rekin aloittamiseen niin varhain saattoi kummuta pelosta aloittaa Link... heh)

Koska koin suuren tappion kangaskaupassa hupparikangasta etsiessäni, jouduin jälleen kääntymään värjäyssaavin puoleen... Löysin kelpokankaan kaupasta, mutta sitä oli jäljellä juuri ja juuri tarvittava määrä, josta ensin löytyi muutama reikä ja sen jälkeen vielä pajon pieniä värivirheitä. Jouduin poistumaan kangaskaupasta siis valkoisen kankaan kanssa. Tästä alkaa hermoja raastava surkeiden sattumusten sarja hupparin teossa. (Siis välillä ihan oikesti mietin, miten niin usein voi tulla näin typeriä kommelluksia vastaan.)

Tapani mukaan tein testejä ennen varsinaista värjäystä.
Kerron tämän typerän värjäysfiaskon tarinan... Jos värjäysselostus ei kiinnosta, voi hypätä lukemaan taas ensimmäisen hupparikuvan alta.

Minulla sattui olemaan eräs avattu pussin jämä keltaista värijauhetta, jolla tein ensimmäiset testitilkut. Tarkoitukseni oli tietenkin testata, millä määrällä väriä saan oiken sävyn ja kirkkausasteen Rekin hupparia varten. Lisäksi yritin testata, josko väriä voisi hieman taittaa sinisellä oikean sävyn saavuttamiseksi. Pystyin tekemään tällä keltaisen jämällä kolme eri testiä (kuvassa ylimmät kuusi) kunnes minun piti ostaa uusi pussi.

Kun muunnan tilkkuliemen suhteet varsinaisen värjäysliemen kokoon, sen lisäksi, että teen laskutoimitukset väriaineen, veden ja kankaan painon suhteesta, yritän tarkkailla itse värjäysliemen väriä. Liemen väri antaa osviittaa siitä, olenko tehnyt laskutoimitukseni oikein. Usein otan niistä myös kuvia ja niin tein nytkin, ja siksi huomasin jotain omituista väriliemessä, kun ostin uuden jauhepussin.

2., 3. ja 4. (uudesta pussista) tilkkuliemi.
Liemen väri oli selkeästi paljon oranssimpi, vaikka ainoastaan sinisen värin määrää oli lisätty 4. satsiin. Pohdin, että avatun pussin väri on ehkä hapettunut tai jotain, ja väri olisi siksi jäänyt niin haaleaksi. Tässä kohtaa luovuin ajatukseta taittaa väriä sinisellä, joten tein pari uutta testiä vain keltaisella.

Lopullista värjäystä varten jouduin käyttämään usemman pussin värijauhetta, koska värjättävää kangasta oli niin paljon. Päätin tietenkin käyttää tämän jo avatun, mutta vasta osetun, pussin sisällön värjäyksessä, jotta se ei "hapettuisi" samalla tavalla kuin edellinen. Epäonnekseni sain kuitenkin huomata, että kyse ei ollut mistään "hapettumisesta".

Tummempi = Se väri, jolla olin tehnyt testit
Vaaleampi = Se väri, jota lopulliseen värjäysseokseen tuli enemmän
Ilmeisesti minulle oli sattunut vain huono tuuri ja olin saanut käsiini yhden pussin jotain viallista erää jauhetta. Tämä siis tarkoitti tietenkin sitä, että värjäystilkkuni oli tehty tällä viallisella erällä, eikä värjäyksen lopputulos tulis olemaan sama. Onneksi olin luopunut ajatuksesta taittaa sinisellä, koska se olisi voinut kusta koko homman vielä pahemmin. Päätin pelata arvalla, ja lisäsin keltaisen jauheen määrää sokkona värjäysseokseen. Ajatukseni oli, että mieluummin liian kirkas ja tumma keltainen kuin liian vaalea.

Sain liian vaalean.

Tässä välissä päätin kuitenkin säästösyistä ommella hupparin suurimmaksi osaksi kasaan, minkä jälkeen heitin osat vielä uuteen värikylpyyn. Väri ei vielä tämänkään jälkeen ollut mieleinen, mutta päätin luovuttaa suosiolla.

Mallailua
Hupparin tekeminen oli kivaa ja helpooa, ja pidän siististä lopputuloksesta. Kuvan toteutusta pohdin monelta kantilta, mutta lopulta päädyin irralliseen aplikoituun kuvaan.

Ensialkuun jäljensin kuvan ruudukkotekniilakka tietokoneen ruudulta paperille (kuvassa), mutta koska kuvio osoittautui liian pieneksi, päätin lopulta tulostaa siitä useamman eri kokoisen version. Oikean koon löydyttyä pääsin hyödyntämään uutta valopöytääni, jonka ostin juuri tällaisia tilanteita varten. 

Jee!

Valopöydän avulla oli helppo jäljentää kaikki pikkutarkatkin kohdat kankaalle, johon lopulta maalasin kuvion kangasväreillä. Sinetöin kuvan reunat Fray Checkillä ja ompelin kuvan kiinni huppariin.

Valmis!
Rekin housut olivat taas nopeat ja yksinkertaiset valmistaa, joten niistä ei ole mitään erityistä kerrottavaa. Rekin takki puolestaan oli oma murheenkryyninsä jälleen. Ajatukseni oli, että olisin tehnyt tässä samalla hyvän kaavan perus-gakurania (poikien koulupuku) varten, jotta voin käyttää sitä tulevaisuudessa. Vaikka Rekin takki ei juuri muistutakaan todellista gakurania, päättelin, että sellainen se kuitenkin mahtaa olla. Voisin siis lyödä kaksi kärpästä yhdellä iskulla.

Tuskailen aina mies- ja poikapukujen kanssa, jos niihin pitää tehdä takki, koska sovitusmuutosten tekeminen itselle selän puolelle on hiukan haastavaa. Varsinkin, kun pitää bindata. Siksi minulla ei myöskään ole olemassa yhtä sopivaa miestakin kaavaa, johon voisin aina turvautua. Minun oli tarkoitus luoda hyvä kaava Tamakia tehdessä, mutta lopulta takin kaava koki niin paljon muutoksia, että en enää luottanut siihen pohjakaavana.

Yhtä tuskaa se oli tämänkin takin kanssa.

Mitä helvettiä ovat nämä mittasuhteet?
En saanut selän istuvuutta mitenkään toimivaksi vaikka kuinka yritin. Lopulta totesin, että ongelma oli jo kaavoissa, eikä sitä voinut enää korjata myöhemmin. Asiaa ei auttanut se, että takkikangas imaisee lähes kaiken valon itseensä, jolloin pelkästään istuvuuden/istumattomuuden näkeminen peilin kautta on haastavaa. Jälleen kerran joudunin luovuttamaan ja toteamaan, että tämän puvun kohdalla istuvuudella ei ollut niin väliä, koska Rekin taki on niin hassun mallinen ja se ei myöskään koskaan ole kiinni. Huoh...

Melkein valmis
Tein takkiin myös kaksi valetaskua ja yhden oikean taskun, joka on täysin hyödytön. Vyötärötaskut olisivat olleet niin pienet mittasuhteidan takia, joten päätin tehdä ne valetaskuina. Rintataskun puolestaan tein ihan toimivana taskuna, mutta ei sillä tosiaan mitään kunnollista virkaa ole.

En hirveästi pidä tästä takista. Istuvuus on yksi syy, mutta myös kangas olisi voinut olla parempi. En kuitenkaan löytänyt muuta kangasta, josta olisin voinut tehdä kivat housut, joten jostain piti jälleen luopua. Jos jotain iloista tästä takista löydän, niin se on napit. Ihailen aina hienoja nappeja kaupassa, mutta cosplay-puvuissa harvoin on mitään upeita nappeja, jotka löytyisivät suoraan kaupasta. Tällä kertaa päätin heittää tuolla ajatuksella vesilintua, ja ostin sievät napit. Ne eivät ole kunnolliset gakuranin napit missään muotoa, mutta tässä kohtaa päätin ottaa vapauden.

<3
Sitten vuorossa olisi peruukki. Tilasin kaksi samanlaista, mutta eri sävyistä, punaista peruukkia Rekiä varten. Toisen laitoin kokonaan päreiksi ja ompelin kuidut ehjään peruukkiin. Olisin halunnut selkeämmän sävyeron lisättyjen ja pohjaperuukin kuitijen välille, mutta oranssimpaa punaista ei ollut tarjolla.

Pohjaperuukki
Värit
Kokeilin, saisiko tupeeraamalla peruukkiin ilmavuutta ja keveyttä, mutta en selkeästi vielä hallitse tekniikkaa muotoilun osalta. Epäluonnollisia ja painovoimaa uhmaavia peruukkeja on tullut jokunen tehtyä, mutta ne ovat aina olleet hyvin stabiileja. Olisin halunnut Rekin peruukkiin enemmän liikettä ja eloa, mutta ainakaan toistaiseksi en ole onnistunut siinä. Oman haasteensa tuo panta, joka Rekillä on päässään...

Tämä kuva on jo vähän vanha, koska olen hieman jo muokannut peruukkia tämän ottamisen jälkeen.
En ole peruukkiin tyytyväinen, joten luultavasti se saa jossain vaiheessa lisää käsittelyä osakseen. Myös Rekille sopivat piilolinssit ovat hakusessa, mutta niillä ei ole vielä mikään kiire.

Olen päässyt ostamaan ja hankkimaan Rekiä varten ehkä yhden parhaista asusteista ikinä. Nimittäin pienen jakoavaimen, joka roikkuu Rekillä vyöllä.

Tämä on ehdottomasti parhain osa koko puvussa.
Varsinaiseti ainoina keskeneräisinä osina tällä hetkellä (peruukkia lukuun ottamatta) ovat Rekin kengät ja lauta. Laudan ostin marketista leluosastolta, koska en löytänyt käytettyä lautaa mistään. Sillä ei todellakaan mitään temppuja tehdä, koska se on lelu, mutta menee propista. En kuitenkaan ole tehnyt sille vielä yhtään mitään, joten siitä ehkä lisää joskus myöhemmin.

Kengät puolestaan ovat vaiheessa. Niidenkään kohdalla ei kaikki mennyt niin kuin Strömsössä... Jouduin ostamaan myös kengät uutena. Oikenalaisia käytettyjä en edes lähtenyt etsimään, koska koronasta huolimatta kaikki kirpputorit ovat olleet aivan tukossa. Valkoiset sopivat kengät sattuivat olemaan myös tarjouksessa marketissa, joten nappasin ne kauppareissullaa mukaan. Kerkesin repiä kengistä hintalaput ja testata vähän maaliakin niihin ennen kuin huomasin, että kengät ovat eri kokoa... Jee. Toinen oli 37 ja toinen 38... Onneksi kenkien malli on kuitenkin sellainen, että voin vielä käyttää niitä, vaikka toinen on hieman liian isoa kokoa (kuten kuvasta näkyy).

Toivottavassti edes maalaus menis hyvin...
Tarkoitukseni on spray-maalata kengät sinisiksi ja sen jälkeen maalata keltaiset raidat niiden kylkiin käsin. Saa nähdä miten maali kestää käyttöä. Maalaus saa kuitenkin odottaa hieman kelien lämpenemistä. Kengännauhat on myös tarkoitus värjätä sinisiksi jossain välissä.

Ja siinä oli kaikki tähän hätään Rekistä. Nyt pohdin taas uusia pukuja, vaikka on todellisuudessa aivan pakko pitää pieni tauko. Haaveilen kuitenkin hieman Linkistä ja monesta muusta. Samalla koen taas, että en osaa mitään ja olen ihan huono kaikessa, joten en uskalla aloittaa Linkkiä. Tauko on siis paikallaan.

Fukka kiittää!

PS: Ilmeisesti Blogger ei taaskaan lähetä minulle ilmoituksia uusista kommenteista, joten jos olen jättänyt vastaamatta johonkin, niin pahoittelen. Tällä hetkellä Twitter on helpoin paikka saada minut kiinni myös blogiin liittyvissä kysymyksissä. Instagram on myös vähän kenkku minulla nykyään, enkä aina saa ilmoituksia viesteistä senkään puolella, joten @FukkaRisuaita Twitterissä on paras kanava.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti