Onko tämä nyt se comeback?

 Hei taas.

Jaa… ajattelin, että blogin pisin tauko olisi saavutettu jo kahden edellisen merkinnän välillä, mutta ei selvästi. Reippaat viisi kuukautta on vierähtänyt. Jotain tällä välillä on tapahtunut pukujenkin osalta, mutta se on hieman sekalaista. Edellisen merkinnän aikaan olen ollut aivan äärettömän väsymyksen partaalla kaiken koulusäätämisen kanssa. Kesän aikana tapahtui yhtä sun toista, mikä vei ajan ja voimat. Merkittäviä ja peruuttamattomia elämänmuutoksia on pitänyt käsitellä (ja käsittelen edelleen), mikä on tapahtunut osittain cosplayn ja osittain muiden keinojen kautta. Suoraan sanottuna on ollut aivan paskaa. Kesän valopilkkuina ovat onneksi olleet jälleen työt ja väki siellä sekä kaukaiset ystävät, jotka pääsivät vierailemaan sopivana jatkumona synkimpien hetkien aikaan. Koulu ei alkaessaan myöskään antanut armoa, mutta paluu lähiopetukseen, opiskelijatapahtumien uusi elämä, luokkakaverit ja harjoittelu ovat helpottaneet omaa olemistani näin syksyn edetessä. Edelleen on mieli maassa ja asiat osittain täysin levällään, mutta yritän ottaa koppia taas niistä asioista, joista voin. Se elämästä tähän saumaan.

Muokkasin välissä myös peruukkia hitusen uuteen uskoon.

Viimeksi kirjoittelin siitä, kuinka Reki oli vielä vaiheessa. Nyt poika on jo käyttökunnossa, mutta ihan 100% valmis hän ei ole. Onneksi on tekeillä eräs cosplay-kaksonen, joka aina satunnaisesti auttelee asun ja rekvisiitan etenemisessä. Tekla on ollut saman puvun äärellä, ja olen saanut ilon hyötyä siitä myös itse. Posti kiikutti minulle ensin hikinauhan Rekille ja nyt aivan vasta tarran Rekin lautaan. Lautaa on tullut työstettyä pikkuhiljaa kesän aikana, mutta tietyssä kohtaa homma tyssäsi. Nyt, kun Teklan tekemä hieno tarra on hallussani, olen taas askeleen lähempänä valmista lautaa, ja jopa siitä innoissani.

Tyydyttävää ja parasta.

Ostin leluosastolta halvan skeittilaudan, koska käytettyjä ei tuntunut löytyvän tältä alueelta mistään. Mitään temppuja tai muita ei tämä lauta minun allani kestä, mutta kyllä sillä rullaa. Laudan pohja oli kuvioitu teipatulla printillä, jonka sain irti kastelemalla sen ja repimällä. Tämä oli hyvin rentouttavaa puuhaa ja nautin siitä täysin rinnoin (tämmöiset repimisjutut tekee hyvää). Kun tarra oli irti, hioin laudan alapinnan ennen maalausta. Maalauksen tein ihan pohjamaalia myöten akryylimaaleilla. Pohjamaalin ohensin ja vedin laudan sillä muutamaan kertaan. Jäljensin muut kuviot lautaan lyijykynällä ja maalasin ne käsin. Jälleen muistin sen, kuinka maalaaminen minua ahdistaa, mutta enimmäkseen siitäkin on jo selvitty. Homma tyssäsi tietenkin siinä kohtaa, kun kaikista tarkimmat kuviot olivat enää jäljellä. 

Tämänhetkinen vaihe.

Viime merkinnän aikaan Rekin kengät olivat vasta teippeihin puettuina. Pohdin ja mietin, että millä ihmeellä maalaan ne sinisiksi, mutta lopulta päätin olla uhkarohkea ja kokeilla spraymaaleja. Tämä on omanlaisensa testi, koska kesän töissä tuli pyöriteltyä taas maaleja päivästä toiseen, ja sitä kautta uteliaisuus heräsi. Teoriassa ja minun (sekä työkavereiden) tietämyksen mukaan spraymaalin pitäisi toimiakin. Ainakin toistaiseksi maalit ovat kestäneet ihan hyvin, mutta kengät eivät vielä ole todellisessa käytössä olleetkaan. Keltaisten raitojen kanssa en lähtenyt seikkailulle, joten ne maalasin vain kangasmaalilla, grillasin auringossa ja toivon parasta.

Kiilto on vähän meh, mutta muuten toimii.

Sitten oli vielä puvun pikkiriikkisin osa eli S-pinssi. Pyörittelin päässäni hetken sitä, mistä moisen teen, mutta sitten muistin, että minulla on vuosien takaa jemmassa Sinooperista (lue: vanhaa) ostettua kutistemuovia. En ole koskaan sitä aiemmin käyttänyt, mutta tämä vaikutti otolliselta tilaisuudelta.

Ennen paistoa.

Ensin piti tietenkin tutustua materiaaliin ja sen ominaisuuksiin sekä selvittää pienten esineiden todellinen kutistumisprosentti. Tuoteseloste sanoi 50%, mutta todellisuudessa se oli lähempänä 70%. Ensimmäiset testit ja yritelmät väritin tusseilla, koska halusin pinsseihin kirkkaat ja tasaiset värit. Lopputulos oli se, että tussit sotkivat aivan kaiken kutistamisen jälkeen. Ongelmakseni muodostui myös se, että minulla oli ainoastaan kirkasta kutistemuovia, joka ei oikein toiminut tässä kohtaa.

Tussisotkuja, ja oikeaa kokoa etsimässä.

Pahvitekele. Voi, että se on hirveä.

Hylkäsin kertaalleen muovin ja tein pinssin pahvista ja UV-hartsista. Olin jo ihan valmis menemään tällä, kunnes tajusin, että valkoinen kutistemuovi olisi parempi ja voisin siinäkin käyttää UV-hartsia. Hankin lisää muovia ja kokeilin kuvan värittämistä myös puuväreillä. Tämä toimi oikein mainiosti, ja lopuksi sinetöin kuvion UV-hartsilla, jotta kuvio ei sotkeudu.

Tämä on paljon parempi.

Rekin jälkeen minulla oli suunnitelmissa lähteä työstämään Linkkiä, mutta jotenkin se ei ottanut tuulta alleen, vaikka kankaat oli ostettu ja miekan kaavaa piirrelty jo kevään puolella. Näin jälkikäteen todettuna ihan hyvä, koska en mitenkään olisi ollut siinä mielentilassa, että tuotettu jälki olisi ollut tyydyttävää. Ajattelinkin sitten jättää Linkin työstettäväksi tylsiksi talvi-illoiksi sillä intensiteetillä, jonka poika ansaitseekin. Linkin sijaan lähdin tekemään ex tempore taas yhtä sankaria. Hot&Cold-poika, Todoroki Shouto, on puhutellut minua jo Boku no Heroacademian alusta lähtien. Jokin kuitenkin on aina tullut minun ja tämän kaksinapaisen teinin väliin.

Hassu poika.

Todoroki on nyt kuitenkin ottanut Linkin paikan, ja on se tämän hetken keskittymisen kohde. Kertoilen Todorokista kuitenkin toisessa merkinnässä vähän enemmän.

Tähän loppuun vielä kirjoittelen Shumiconsita, koska se lämmitti sydäntäni jotenkin erityisen paljon. Shumicon järjestettiin etätapahtumana 25.9., ja itse seurasin ohjelmaa koko päivän. Pienestä repertuaarista huolimatta ohjelmakartta oli täyttä tavaraa. Jopa K-popluento, joka ei sytyttänyt minua täysin kuvauksen perusteella, oli lopulta hyvin viihdyttävä näin ihmiselle, joka ei juuri K-poppia kuluta. Olin itse myös innoissani siitä, että Shumiconissa nähtiin hieman uudemmalla mausteella Photoshoot-kisa. Selfie-sarja oli suuri positiivinen yllätys. Osallistuin itse myös TikTok-haasteeseen, koska se oli myös piristävä uusi tulokas. En missään vaiheessa ihan hirveästi ole innostunut näistä etä-conien ’rykäise kasaan joku yhden illan puku, jota et oikeasti koskaan tule käyttämään’ -kisoista, vaikka niitä olen seurannut ja vähän myös osallistunut. TikTok-haasteessa oli hyvät raamit ja konsepti, tuotiin tätä uutta some-alustaa myös enemmän mukaan sceneen eikä se todellisuudessa ollut edes kilpailu vaan arvonta. Yhtään ei haittaa se, että arpaonni minua suosi myös.

JEEEEE! Tuo korttikin oli tosi symppis. Varsinkin tuo kuorintamömmelö on ollut ihana!

Suuri toive on, että Shumicon saisi jalansijaa, ja toteutuisi tulevaisuudessa livenä ihan vakituisesti. Cosplaylle omistautunutta tapahtumaa ei ole ollut vuosiin, joten kaikki kannustukseni menee Shumiconille.

Haaveita oli taas pilvin pimein siitä, mitä kaikkia pukuja kesällä olisin halunnut päästä kuvaamaan, mutta kaikki jäi kuvaamatta. Kaikki se, säätäminen, suunnittelu, organisoiminen ja huolehtiminen, ei yhtään maistunut kaiken keskellä. Jos joku muu olisi ottanut ohjat, olisin varmasti lähtenyt heti mukaan. Ja tietenkin, koska mitään live-tapahtumia ei ole ollut mailla ei halmeilla, ei ole edes coniräpsyjä mistään puvuista. Tietyllä tavalla harmittaa, koska kesä tuli ja kesä meni ja nyt eletään taas loskapaskan keskellä, mutta samalla tiedän, että omat voimat eivät olisi riittäneetkään kummoiseen.

Kaiken tämän sönkötyksen jälkeen, en kehtaa Todorokin etenemisestä enää kirjoitella, ettei merkinnästä tule vielä pahempi sillisalaatti ja kilometrin mittainen. Mouru ja Cossilortto suunnittelivat Twitterin puolella cosplay-blogien uudelleen tulemista, ja minä olen täällä valmiina sitä hätää nostamassa lippua salkoon. Vaikka olo on edelleen välistä hyvin kurja, olen silti taas innoissani cosplayhin liittyvistä asioista. Tämä on kuitenkin minulle yksi parhaista salvoista ja lääkkeistä, joten sen kanssa mennään myös eteenpäin.

Fukka kiittää.

PS: Toivotaan, että seuraava merkintä tulee edes jotenkin järkevän ajan kuluessa.