Kyllä minä ehkä joskus pääsen yli näistä vetelehtivistä merkinnöistä ja pääsen avaamaan sanaisen arkkuni niistä asioista, jotka tällä hetkellä oikeasti ovat mielessä. Nyt kuitenkin tarjolla on Vocaloideja animeseminaarista... eihän siitä ole kuin kuukausi. Ihan sama. Kuvaajana toimi tällä kertaa Woodi ja kanssa loideinani Rorune SeeU'na ja Kangaskasa Miki'nä.
Tuntuu, että koko seminaarin lauantaipäivältä ei ole juuri fiksuja kuvia. Epämääräiset aivohalvaukset veivät koko päivän ja huonoja vitsejä syntyi kuvien muodossa.
SeeU tahtoo kaljalle.
Se on koreaa... Ei ymmärrä!
Taas pitäs päästä yhille.
Sponssaiskohan XZ-cossaajia?
Lukaa viedään.
Loppupäivästä alkoi ilmeisesti hieman väsyttää, koska kaikissa viimeisissä kuvissa ilmeeni on tätä luokkaa:
Kinostaa.
Oli mahtavaa saada Lukasta näinkin paljon kuvia nyt, koska kuvattuamme oli seminaarissa vuorossa jälleen Vocaloid-tanssia. Otin kengät pois tanssin ajaksi ja, kun yritin niitä taas laittaa jalkaan, päsähtivät kenkien vetoketjut rikki. Molemmat täysin samalla tavalla. Vetimet menivät ihan muusiksi, eli vetoketjut pitäisi uusia kokonaan, mikä tarkoittaa sitä, että kengät pitää purkaa kokonaan. En ainakaan lähiaikoina ole kyseistä operaatiota tekemässä, koska Luka joutaa jo telakalle. Toisaalta, jos ikinä käytän Lukaa uudestaan, aijon korjata kengät ihan kokonaan tekemällä uudet päälliset sekä tekemällä oikeanlaisen alupaidan (joka Lukalla oikeasti on!).
Se siitä. Fukka kiittää ja ehkä avautuu lähiaikoina.
Edit 2020 / Haluan tuoda esiin sen, mitä en tiennyt ja ymmärtänyt silloin, kun tein Alexin; ihon värjääminen cosplay-tarkoituksessa ei ole oikein. Olen pahoillani siitä, jos olen tällä puvulla loukannut jotakuta. Se ei ollut tarkoitukseni tuolloin. Halusin tuoda Alexin eloon sellaisena, kuin hänet näin. Tapani tehdä se oli väärä ja siksi haluan pyytää asiaa anteeksi.
Vuosien varrella olen saanut lisää tietoa ja ymmärrystä aiheesta ja haluan lisätä tämän kommentin näihin merkintöihin. Voi olla, että josksu vielä poistan merkinnät kokonaan. /
Hei!
Traconin mukana taisi mennä viimeinen tapahtuma tältävuodelta. Ainakin minun osaltani. Silti ennen kuin siirrymme tulevaan, niin vatvon vähän mennyttä. Kaikkea muuta asiaa olisi muka hirveästi eikä Animeseminaarin kuvatkaan ole vielä täällä... Silti tässä on minun diipa daapani Traconin osalta.
Tuntui, että viikonlopun aikana tapahtui ihan liikaa ja aivan liian vähän. En itse käynyt kuin kolmessa ohjelmassa ja otin osaa kahdessa. Cosplay'nkin puolesta viikonloppu jäi vähän yksinkertaiseksi. Silti onnistuin viemään tunneskaalaa aikalailla päästä päähän.
Lauantaille pukuna minulla oli siis Gangsta-mangan Alex, joka osoittautui yksinkertaisuudessaan ongelmalliseksi. Alex'n rodullista alkuperää ei ainakaan vielä tiedetä, mutta päätin itse hakea jotain latinotyyppistä. Se olikin lopulta se ongelma. Koska Alex on iloinen tyttö, ei hänellä ole hirveästi vaatetta, mikä tarkoittaa, että ihoa näkee enemmän. Suunnitelma oli, että hankin sopivan väriset sukkikset ja maalaan vain ja ainoastaan yläruumiini ihomaaleilla. No... sukkahousuja ei löytynyt, koska perkeleen punainen sävy. Eli maalia jalkoihin. Tämän hoidimme jo perjantai-iltana, koska aamusta se olisi vienyt aivan liikaa aikaa. Olenkin niin suuresti kiitollinen niille ihmisille, jotka jaksoivat ja viitsivät maalata sääriäni ja sisäreisiäni pitkän matkustuspäivän jälkeen. Love ya! Maalit pysyivät hyvin yö nyli, kun laittoi lakan päälle ja sukkikset jalkaan yöksi.
Aamulla meinasin oikeasti moneen otteeseen hypätä suihkuun ja pestä koko maalikerroksen pois. Ruskealla värillä on aivan tuhottoman vaikeaa saada tasaista jälkeä, varsinkin paksuna kerroksena. Epätoivo ja ahdistus iski ja löin päätäni seinään, mutta taas ihanat ihmiset olivat mahtavia ja onnistuivat pitämään minut kasassa. Toivottavasti en niin hirveän läikikäs ollut sivusta katsojan silmin. Itselläni olo oli kuin dalmatialaisella. Laskin, että maalaamiseen meni yhteensä 6 tuntia.
Kuvasi: Krautti
(ja hävitti pyllyni jonnekkin)
Alex on ihana hahmo, mutta en tiedä uskallanko ikinä vetää tämän naisen kamppeita niskaan enää. Sen verran kävi päävärkille kyseinen kokemus. Ihomaalit eivät ole minua varten.
Lauantaina kävimme katsomassa tosiaan Hei! Me cossataan! -luennon. Oli hyvin huvittava istua yleisössä ja kuulla lähestulkoon puolet omasta luennostani jonkun toisen suusta. Hyvin hämmentävää. Moni ajatus siis meni omieni kanssa yksiin, mutta joistain luennolla käsitellyistä asioista olen kyllä aivan eri mieltä. Ensimmäisenä mieleen tulee cosplay-ryhmän "roolijako"; jokaisen jäsenen tulisi keskittyä vain ja ainoastaan yhteen osaan cosplay-esityksen tekemisessä, kuten pukuihin tai peruukkeihin, juoneen tai ääniin. Minä en ainakaan haluaisi olla osa tällaista ryhmää. Ryhmän jäsenet ovat kuitenkin yksilöitä ihmisinä ja pukuilijoinan. Miksi jonkun pitäisi erikoistua yhdellä saralla, kun ryhmässä voidaan auttaa toinen toisiamme ja kehittyä yhdessä kaikilla saroilla? Tätä voi myös miettiä muunkin kuin puvun teon kannalta. Juoni ja esityksen sisältö voidaan rakentaa ja koota yhdessä myös. Tämä seikka tulikin esiin myös luennolla.
Toinen ohjelma lauantain osalta olikin sitten Operaatio Fredrikin Cosplay-haaste, johon minut oli nykäisty kaikkivaltiaaksi tuomariksi. Muahahahahahahahahaha! Oikeastihan minä oli yhtä pihalla kuin kisaajatkin ennen ohjelman alkua. Jotain osviittaa olin saanut, mutta valaistuin vasta paikanpäällä. Omasta mielestäni ohjelma oli onnistunut kokeilu ja luulen, että se sopii juuri sille yleisölle, jolle se oli tarkoitettu. Se varmaan tullaan näkemään uudestaan. Lavalla nähtiin monenlaista osaamista ja ainakin nauruista päätellen yleisö viihtyi. Minulla ainakin oli hauskaa, vaikka interaktiiviset coniohjelmat ovat muuten jääneet vähän taakse.
WCS- ja pukukisa piti tietenkin katsastaa. Hirveästi hurrasin ja oli mukava nähdä, että vähäisistä osanottajista huolimatta WCS oli taas kokenut metamorfoosin. Esitysten tunnelmat ja teemat olivat aivan uudenlaisia ja tyylisuunnasta "eeppinen" oli onnistuneesti astuttu ulos. Hienoa hienoa! Pukukisan puolellakin taso oli kova ja voittaja kolmikkokin oli osuva. Kakkossijan saaneesta Yuri-pukuilijasta on keretty jos nurista, mutta minusta on hyvä, että välillä sijoille yltää yksinkertaisempia, mutta siististi ja hyvin tehtyjä pukuja kaikkien niiden yksityiskohtaoksennusten lisäksi. Siisti työn jälki näkyi ainakin minulle katsomoon asti ja tokaisimpa kisan aikana itsekseni, että: "Voipi olla ammattilainen." Se, että jokin sirkustelttahirviö ei päässyt palkinnoille, ei haittaa minua yhtään, koska kakkossijan saanut oli sen ansainnut ihan yhtä lailla, kuin sata erinväristä huonosti maalattua helmeä valmistanut Pena. Onnea vielä kaikille! Hirmusti!
Lauantaina hytisimme vielä sen verran, että saimme jonkun kuvan Gangsta-ryhmästämme. Repeilyä tapahtui ehkä enemmän kuin olisi pitänyt, mutta näin tällä kertaa. Ryhmämme Nick eli Kangaskasa on se sielu, joka houkutteli minut tälle tielle. Ja ah niin komeana Worick'na toimi Kizzy (How about now?).
Kuvasi: Krautti
Sunnuntai olikin sitten ihan oma juttunsa. Koska OF-porukan kanssa olimme kisailemassa, en oikein kerennyt käydä katsomassa mitään, kun piti juosta lavan takahuoneessa koko ajan. Mysteeri-herrakin saa nyt nimen eli hänhän on Murai Kunio Great Teacher Onizuka'sta.
Oli mahtavaa, että pääsimme jo heti aikaiseen katsomaan lavaa ja käymään esitystä läpi. Minua se helpotti suuresti keskittymään loppupäivän ajan, koska se oli yksi niistä asioista, mikä piti vain saada pois alta. Yhden henkilön vaje hieman harmitti, mutta sairastumisille ei joskus voi mitään.
Olin esityksestä täpinöissäni ja tuskissani. Esitystä oli mielestäni harjoiteltu turhankin kauan ja sunnuntaina oli se hetki, kun saisin jättää sen taakseni. Hyvä ja huono juttu yhtä aikaa. Olen kuitenkin tottunut intensiiviseen parin kuukauden harjoitteluun ja useampaan n. 50 min pituiseen esitykseen teatteria tehdessäni. Eniten odotin kuitenkin sitä, että ylipäätään pääsen esiintymään niinkin hienoissa puitteissa, ja sitä, miten yleisö reagoisi.
Tuomarointi oli niin rentotilanne, etten oikeasti edes tajunnut, että se oli tuomarointi.
Ollaan söpöi.
Kuvasi: Sami Räbinä
En odottanut kisalta mitään. Olin täpinöissäni, koska olin puhtaasti vain lava-addiktina ja esiintymisnarkomaanina liikenteessä. Hurrasin itseni puhki lintupojille, koska se vaan oli oh so awesome! Kun ykkössija meille napsahti, olin ihan robottina hurraamassa meille. Työtä oli tehty ja se palkittiin, mutta omaa esitystä aina katsoo vähän kieroon. Minullakin jonkinlaisena ilmaisunohjaajana oli osani tässä projektissa ja voin sanoa, että oon ihan hirveen ylypee koko porukasta! Onizukamme ylitti itsensä aivan täysin! Hyvä Harri! Ja hyvä kaikki muutkin! Onnea myös muille sijoittuneille! Lintupojat oli parhaat!
Kuvasi: Sami Räbinä
Koska kukaan ei tietenkään missään ikinä ole tätä vielä nähnyt, niin lämästään tämä tähän vielä kertaalleen.
Fuu kiittää ja kumartaa. Omasta lavaosuudestani saa antaa palautetta!
PS: Eikä mitään pantsuja tai yaoi-viboja näkynyt missään! Ei missään!
Edit 2020 / Haluan tuoda esiin sen, mitä en tiennyt ja ymmärtänyt silloin, kun tein Alexin; ihon värjääminen cosplay-tarkoituksessa ei ole oikein. Olen pahoillani siitä, jos olen tällä puvulla loukannut jotakuta. Se ei ollut tarkoitukseni tuolloin. Halusin tuoda Alexin eloon sellaisena, kuin hänet näin. Tapani tehdä se oli väärä ja siksi haluan pyytää asiaa anteeksi.
Vuosien varrella olen saanut lisää tietoa ja ymmärrystä aiheesta ja haluan lisätä tämän kommentin näihin merkintöihin. Voi olla, että josksu vielä poistan merkinnät kokonaan. /
Terve!
Pikkuhiljaa kai sitä pitäisi alkaa ajatella Traconia. En ole juuri hirveästi ehtinyt polttaa käpyäni Traconin pukujen suhteen, koska ne on jo valmiita! Melkein. Tuntuu, että pääsen jotenkin liian helpolla näillä kahdella UUDELLA puvulla. Yksinkertaisiahan ne ovat, mutta hahmoihin tulee liittymään niin paljon enemmän sisältöä. Siis niitä hahmoja.
Lauantaille on luvassa sääriä ja tissejä. Minut onnistuttiin kesän aikana "ylipuhumaan" paricossiin. Sarja on aikas uutuuden tuore ja luultavasti kovin tuntematon, mutta Gangsta vaan on niin hyvä! Eikä minua tarvinnut hirveästi vakuutella Alex Benedetton roolin.
Toinen oikealta: Alex.
Alex on ehkä naisellisin naishahmo, jota olen tähän mennessä pukuillut. Luonteeltaan ja menneisyydeltäänkin Alex on hyvin mielenkiintoinen. Ja voikun tätä sarjaa tulisi lisää edes vähän nopeammin >_>
Traconissa tulen pitämään juurikin tätä mustaa asua, vaikka olen tekemässä Alex'lle toisenkin asun kuvauksia varten. Tämän puvun kanssa kävi onni ja epäonni. Kengät onnistuin löytämään aivan liian helpolla. Enkä edes ajatellut, että jokin oli mennyt liian hyvin, kun ne sain käsiini, mutta ilmeisesti mikään puku ei voi tekeytyä ongelmitta.
Kengät ennen maalausta.
Kengät ovat jo nyt maalatut, mutta lyön niihin vielä päälle lakan, että saisin niihin hieman kiiltävän pinnan.
Elämä potki sitten päähän tuon mekon kanssa. Olen tehnyt mekon lähestulkoon kokonaan koulussa, koska saumurini ei suostunut leikkimään kanssani (taaskaan). Napinlävet, napit ja kauluksen kaavoituksen olen tehnyt kotioloissa. Eli tämä on aika promekko cosplay-puvuksi. Mitä minä sitten sössin? No...
...
... kankaallehan ei pidä mahtua myös hihan ja kaulusten kaavat... enkä missään nimessä kaavoittanut napitusvaraa 0,5cm liian kapeaksi. En ikinä! Onneksi minulla oli jemmassa lähestulkoon samanlaista kangasta, jonka alkuperäinen käyttötarkoitus meni metsään, joten sain otettua puuttuvat osat siitä. Päälikauluksen vielä kahteen kertaan, kun ensin unohdin saumanvarat... Silti mekko valmistui alle 12 tunnissa! Kaavoituksesta viimeiseen nappiin ja silitykseen. Nyt jopa jaksoin ottaa aikaa.
Käsi vertailukohteena.
Alex'n mukana tuli uusi aspekti puvun toteuttamiseen. Ihomaali nimittäin. Pieniä määriä ihomaaleja on tullut käytettyä jo ensimmäisessä puvussani ja useasti sen jälkeenkin, mutta ihon värin muuttaminen kokonaisuudessaan on minulle uutta. Useamman kerran olen väriä ja sen ohella meikkiä testannut, enkä vieläkään ole aivan tyytyväinen lopputulokseen. Myöskin peruukki vaatii hieman vielä saksimista.
Alexille toveriksi matkaan lähtee toistaiseksi vielä mysteerimies nimellä kulkeva hahmo. En ole herraa maininnut tässä blogissa kertaakaan. Enkä paljasta herran nimeä tai alkuperää vielä, koska testaan. Jos joku onnistuu tunnistamaan hahmon, olen onnistunut tehtävässäni, joka välistä tuntui aika mahdottomalta. Herra on aikalailla hyvä vastakohta Alex'lle. Kihisen täällä itsekseni... Arvauksia saa toki heittää.
Herran asustus tuntui lyövän itsensä kasaan vähän liiankin helposti. Kengät ja tasku herralta vielä uupuvat, mutta luulen, että onnistun ne ennen Traconia järjestämään. Mikä oikeasti tässä puvussa oli mielenkiintoista, oli peruukki.
Hei, näytän ihan äidiltäni!
Tästä siis lähdettiin liikkeelle. Tilasin kaksi identtistä, kloriittiblondia, lyhyttä peruukkia toivoen, että ne olisivat tarpeeksi paksuja siihen, mitä olin hakemassa. Suunnitelmani oli yhdistää peruukit yhdeksi superpaksuksi kuontaloksi, mutta kun peruukit kahden viikon sisään tilauksesta kolahtivat luukusta sisään olin totaalisesti yllättynyt. Peruukit olivat todella tuuheita ja muokkautuvia. Niinkin muokkautuvia, että...
...TÄMÄ onnistui ihan ilman mitään muotoilutuotteita. Lopulta totesin, että toinen peruukki on ihan turha, enkä edes avannut sen peruukin pakettia. Myyn ylimääräisen peruukin pois mielellään samalla hinnalla kuin ostin sen eli 13,5€ (+postit tarvittaessa). Jos kiinnostaa, niin viestiä vaan tähän suuntaan.
Tarkoitukseni oli saada peruukista lyhyehkö siilikampaus jollain ilveellä. Tungin pääni peruukkiin, seisoin peilin edessä tietämättä, mistä oikein aloittaa ja lopulta otin vain sakset ja aloin nipsiä karvoja lyhyemmiksi. Yllättäen minulla oli päässäni aivan jotain muuta kuin tuo äitini 90-luvun hiustyyliä muistuttava kuontalo. Siinä samassa päätin testata hieman meikkiä ja tässä on tulos:
Aino tää on sulle.
Hyvin mielenkiintoisia reaktioita on tullut vastaan, kun olen näyttänyt ihmisille tämän kuvan, mutta suurin testi on lopulta siinä, tunnistetaanko tätä hahmoa. Sitä en tiedä, mutta saan varmasti kiksejä sunnuntaina tässä puvussa heiluessani.
Fuu kiittää!
PS: Tulevaisuudessa luvassa pientä kitinää omista viimeaikaisista puvuistani ja Animeseminaarin kuvia. Kunhan jaksan olla reipas ja en-niin-masentunut ihminen.
Yritän nyt olla reipas ihminen ja päästä näistä kuvamerkinnoistä kunnialla läpi. Jo yli viikon takainen kuvaussessiomme tuotti ihan mukavasti tulosta, vaikka oman pukuni kuvaamista alkoi jo ilta painaa. Lähdimme siis kynyämään ihastuttavalle kuvauspaikallemme monen mutkan kautta. Itselläni ei ollut mitään asua, joka olisi aivan täydellisesti sopinut ympäristöön ja jonka olisin edes halunnut laittaa päälle, joten tein jonkinlaisen kompromissin ja otin mukaan Zidanen. Herraahan ei ole kunnolla kuvattu koskaan, vaikka se on jo vuoden ollut olemassa. Jotain kuvia on tullut otettua ja studiossakin on tullut käytyä. Silti on tuntunut siltä, ettei Zidanesta MUKA olisi materiaalia. No, nyt on.
Ympäristöhän oli aivan huikea. Rakastan tuota paikkaa niin kovasti ja sydämmeni itkee, kun tiedän, että ehkä jopa vuoden päästä samalla paikalla kiikkuu kerrostaloja.
Välillä oli pakko kuvata ihan satunnaisia asioita, koska oli vaan niin siistiä.
Vahinko-otoksia, kun tehtiin ympäristön kartoitusta.
Edellisellä kerralla, kun Zidane oli päällä, onnistuin hukkaamaan valkoisen kaulahärpäkkeen, joten sille piti keksiä korvike, kun en jaksanut väsätä uutta. Peruukin muotoilin uudestaan pesun jälkeen. Nips ja naps sieltä sun täältä ja vähän ilmavampaa ilmettä peruukille yleensäkkin. Muka päätin, etten upota peruukkiin yhtä paljon lakkaa kuin viimekerralla, mutta eihän tuo päätös pitänyt mitenkään. Lopputulokseen olen ihan tyytyväinen, koska sojottavat hiukset nyt ovat vaan niin siistejä.
Aikaisemmin ei ollut hirveästi kuvia Mage Mashers'en kanssa. Roikun kyllä puissa ja hihhuleeraan ihan muuten vaan, mutta suurin osa kuvista aseiden kanssa on tähän mennessä ollut ihan kakkoja. Nyt on jotakin edes. Mage Mashers'it ovat lempiosani puvusta heti mitättömän korvakorun jälkeen.
Zidane sopi lopulta parhaiten heinikkoon. Ilta-aurinko toi oman säväyjsensä viimeisiin kuviin. Kuvaajina toimi tässä seikkailussa Kangaskasa ja minä. Zidane luultavasti painuu nyt aika varmasti menneisyyteen, ellei joku jostain syystä onnistu ylipuhumaan minua sen jälleenkäyttöön tai ellei itselleni tule sellainen olo jostain puun takaa, että pitää päästä olemaan idiootti ja häntäinen.
Fukka kiittää.
PS: Tracon WIP-juttuja ja Animeseminaarin kuvia luvassa lähitulevaisuudessa.
Animeseminaari oli ja meni. Hirveästi ei itse tapahtumasta jäänyt käteen, mutta saatiin kuvattua aikas paljon. Minun piti käydä katsomassa ohjelmaa... Ihan oikeasti piti, mutta se vähän niin kuin... unohtui. Mitään uutta pukua en jaksanut tehdä, eikä nyt pikapikaa mitään ideoita olisi ollutkaan. Tiesimme, että Vocaloideja tullaan näkemään ainakin toisena päivänä, mutta toinen jäikin sitten auki. Minulla oli muka suunnitelma laittaa Sesshoumaru toiselle päivälle, mutta satunnaisesta mielenjohteesta päätinkin vaihtaa suunnitelmaa lauantai-iltana.
Koska OF'n tanssinäytös oli sijoitettu lauantaille, vedin siis Lukan niskaan tuolloin. Meillä oli OF'n lisäksi oma pieni vocaloid ryhmä, johon kuuluivat Rorune SeeU'na, Kangaskasa Miki'nä ja minä. Oli hirmu jännää, vaikka Luka ei ole mitenkään "luonteen puolesta hallussa". Välillä oli itsellä sellainen olo, etten tiedä mitä teen. Onneksi saimme kuvattua ja edes joku kuva onnistui.
Olen aina rakastanut Nukun (siis Valveen) isoa lasitiiliportaikkoa. Nyt sain jälleen todeta sen hienoksi ja kauniiksi. Taisimme olla hieman huvittava näky vessassa ja käytävällä, kun jonossa harjasimme toistemme peruukkeja. Jokunen ihan avoimesti hykertelevä ihminen tuli kohdattua.
Myös OF'n kanssa tuli otettua jokunen kuva, ja olen taas laiska kakka ja kössin kuvia naamakirjasta.
Tämä oli kuitenkin ainakin toistaiseksi Lukan viimeinen retki. Kengät sanoivat itsensä irti. Molemmat samalla hetkellä ja samaan tapaan. Vetoketjujen lukot menivät muusiksi, eikä korjausoperaatio tule olemaan pieni. Jos enää ikinä Lukasta kiinnostun saatan korjata kengät. Jos en, niin en.
Sunnuntaille päätinkin laittaa ex tempore'na Mariyan. Tuli hoksattua, että Mariya sopi ympäristöön todella hyvin, enkä ole häntä vielä koskaan edes kunnolla kuvauttanut. Mariya siis sai esiintymis vuoron seminaarin toiselle päivälle Sössömarun sijaan.
Kuvasi Kangaskasa
Ai niin... Olinhan minä muka mukana tässä tapahtumassa ihan aktiivisena osapuolena. Tuli jälleen tanssittua, mikä ei mennyt omalta osaltani ihan nappiin. Lämmittely ja kuulokkeiden parempi kiinnitys olisi ehkä auttanut. No, se on kuitenkin nyt tehty.
En ollut hihhuleeraamassa ainoastaan musiikin tahdissa, vaan minua oli pyydetty jo aikaisin vuoden alussa mukaan cosplay-kisan tuomarointeihin. Suostuin oitis, mutta myöhemmin melkein itkeskelin sisarelleni mun, etten ole tarpeeksi pätevä tehtävään. Kide suurinpiirtein haistatti minulle paskat ja muistutti, että olen pian valmistuva vaatetusompelija. Tuomarointi oli loppupelissä todella mukavaa. Oli kiva jutustella ihmisten kanssa heidän puvuistaan, vaikka vain pikaisesti.
Tapahtuman kokohan ei ole mikään hilitön, joten kisalta ei kovin montaa osanottajaa voinut odottaa. Silti olin iloinen, että niinkin monta kisaajaa saatiin mukaan. Onnittelut vielä voittajille! Valitettavasti onnistuin syömään itseni kipeäksi (kirjaimellisesti) juuri ennen loppuseremoniaa... voi sitä derpin määrää, kun piti käydä julistamassa voittajat... Oli kivaa.
Kävime myös aikaisemin viimeviikolla kuvaamassa pukuja hieman vanhoissa tehdasmaisemissa. Kuvia sieltä ja seminaarista luvassa myöhemmin. Sekä pientä WIP-merkintää on luvassa, kunhan pääsen asioihin taas kiinni. Uskokaa pois edistystä on tapahtunut... vähän.
Sain kuin sainkin sisareni mun, Kiden, avukseni kuvausjuttuihin ja nyt olisi luvassa kunnon läjä Ranmaa. Suhteessa kuvien määrään kivoja kuvia tuli niin paljon, että en kestä. Tahtoisin puolet julkaista jossakin, mutta pidättelen itseäni. Jos ei muuta, niin ainakin herp derp -materiaalia on tulevien kolmen vuoden ajalle. Naurut ei lopu. Survon nyt tänne enemmän ehkä kuvia kuvauksien hengestä kuin oikeasti hyviä otoksia. Tilannekuvia ja suosikkeja, koska oma blogi on niitä harvoja syövereitä, missä sellaista materiaalia voi jakaa. Toivottavasti ilmeet iskevät. Tahallani jätin mehukkaimmat naamat vielä julkaisematta.
Ja sitä ennen fiilistelymusaa!
Olkaas hyvä!
Kissojen kauhu!
Oli tilaisuus käydä katolla...
Piti hetken pohtia, miten Ranma hiipii.
Kävin ihan oikeasti uimassa.
Tuo paita vaan ei tahtonut näyttää märältä.
Kynysin ja teloin jalkani...
Sattui ihan oikeasti.
Oih! Voih! Minulla oli hurjan kivaa. Ranmaa kuvattiin ehkä tunnin verran, mutta minusta se oli ihan onnistunut tunti. Ranma joutaa nyt ainakin vähäksi aikaa telakalle.
Fuu kiittää.
PS: Saatan tässä piakkoin avautua pienestä cosplay-kriisistäni, mutta voi olla, että odottelen Animeseminaarin ensiksi.
