Toin työt kotiin Linkin takia

Hei hoi!

Snif ja yhyy! Nekocon jäi tänä vuonna välistä, kun en saanut vapaatoiveita läpi töissä. Nekocon-merkinnän sijaan heittelen nyt sitten Linkin työstön viimeiset vaiheet tänne blogin puolelle. Hassua, miten paljon oli vielä kesken edellisen Link-merkinnän aikana, mutta aikajanaa vääristää vahvasti se, että unohdin koko merkinnän pöytälaatikkoon useampaan kertaan. Nyt luvassa vähän peruukkia ja tunikaa, kenkiä sekä miekkaa.

Linkin peruukista en tainnut mainita sanallakaan edellisessä merkinnässä. Fun fact: tilasin tätä Linkkiä varten tismalleen saman värisen peruukin kuin BOTW-Linkille. Pyörittelin värejä pitkään, mutta lopulta totesin, että kyllä sama väri käy tällekin pojalle. Nyt hieman tekisi mieli vertailla muidenkin Linkkien hiusten värejä ja malleja keskenään.

CosCraftin Ash, värissä Gold

Tein peruukin ehkä vaikeamman kautta kuin, mitä olisi kai tarvinnut. Olisin toki voinut ostaa pitkän peruukin, jonka olisin leikannut lyhemmäksi kauttaaltaan, mutta en tehnyt näin. Sen sijaan ostin lyhyen peruukin ja pitkää lisäkuitua, mitä ompelin otsahiusten ja pulisonkien alueelle. Syitä tähän on monta; 1) tämä oli halvempi vaihtoehto, 2) vähemmän ylijäämäkuitua, jota en tietenkään raaski heittää pois vaan jemmaan, ja 3) en tykkää leikata peruukkien takaraivoja, koska en voi tehdä sitä omassa päässäni. Otsatukan ja pulisongit voi leikata ja viimeistellä hyvin peilin avulla, mutta niskaa ja takaraivoa on haastavampi leikata omassa päässä. En myöskään hirveästi välitä siitä, että peruukkipäät ovat aina eri kokoisia ja mallisia kuin oma pääni, mikä vaikuttaa tietenkin siihen, miten peruukki pitää leikata. Lyhyessä peruukissa minun ei tarvinnut kuin pienesti ohentaa ja lyhentää takapuolta.

Siinä on etujeejeetä kerrakseen.

Mainitsin jo Desu-merkinnän yhteydessä, että otin taiteellisia vapauksia Linkin etuhiuksien kanssa. Ensisijaisessa reffissäni otsis elää ihan omaa elämäänsä tuulessa ja toissijaisessa reffissä taas se on hyvin… överi. Lyhensin hillittömän etujeejeen työstettävämpään mittaan ja tupeerasin sen lähes kauttaaltaan. Pohjaperuukin alkuperäisten etuhiusten takia kuitua oli tietenkin kahden mittaista, joten runsas ohentaminen oli paikallaan. Tämän jälkeen pyörittelin hiusmassaa suuntaan jos toiseen yrittäessäni saada niistä edes jotain järkevää muotoa. Katselin paljon myös kuvia muiden Link-peruukeista, jotta saisin edes jotain suuntaa sille, mitä olin tekemässä. Lopulta päädyin siihen, mikä näytti ja tuntui minusta kaikkein järkevimmältä. Vaikka lopputulos ei ole niin lähteenmukainen kuin voisi, olen silti ihan tyytyväinen lopulliseen peruukkiin.

Paras huitula on tuo erisuuntaan osittava huitula :D

Edellisen Link-merkinnän julkaisun aikaan en ollut vielä värjännyt tunikaa uudestaan. Pientä testailua olin jo kuitenkin kerennyt tehdä. Tein tunikan lähes valmiiksi asti ennen uudelleenvärjäystä. Muutamia juttuja kuten helman kääntäminen ja sirkkojen laitto toteutuivat värjäyksen jälkeen. Oli kiva päästä myös vähän hifistelemään pääntien halkiossa, koska muuten tunika on todella yksinkertainen eikä sen ompelussa sinänsä ollut mitään jännittävää. Halkio on ehkä lempiyksityiskohtani koko puvussa.

Älkää välittäkö rutuista, kuva otettu juuri ennen kuin tungin tunikan säilöön.

Myös hiippa/pipo piti tietenkin värjätä samassa satsissa, koska alun perin olin värjännyt koko kankaan pientä siivua lukuun ottamatta (hiipan suukappale). En kuitenkaan halunnut upottaa ihan niin paljon väri (rahaa) toisessa värjäyserässä, joten pyrin karsimaan kaiken ylimääräisen kankaan pois tästä uitosta. Tästä syystä hiipan tekeminen vähän jännitti; jos sössin hiipan muodon, saanko mitenkään värjättyä lisää kangasta, joka olisi tunikan kanssa saman värinen? Tein kyllä hiipasta proton, mutta se oli lirusta lakanakankaasta enkä vielä ollut testannut sitä oikean peruukin kanssa (koska peruukki oli vielä kesken).

Valmis ruttuinen pipo.

Hiipan muotohan ei sinänsä ole mitenkään ihmeellinen, mutta sain silti sumplia sitä, jotta sain hiipan asettumaan päässä sievästi. Aloitin ihan puhtaasti kartion muotoisesta piposta, jota mallailin istuvampaan muotoon peruukkipäässä. Lopulta jätin hiipan kappaleen leikkaamatta ja siistin jo leikellystä kankaasta kaikki turhat riekaleet pois värjäystä varten. Näin minulle jäi mahdollisimman paljon pelivaraa hiipan väkertämiseen. Lopullisen värjäyksen jälkeen leikkasin kaikki muokkaukset läpikäyneen hiipan kappaleen runsailla saumanvaroilla ja ompelin putkilon kasaan. Kun peruukki oli vihdoin valmis, testasin hiippaa vielä värjäämättömän muotokaitaleen kanssa ja totesin, että sitä pitää jopa pienentää. Onneksi näin päin.

Olin niin mielissäni, kun pääsin testaamaan peruukkia ja pipoa ensimmäisen kerran päähän.

Ja tosiaan hiipan suun muotokaitale on värjätty erikseen, koska se on vaaleamman värinen kuin muut vihreät osat puvussa. Arvoin ja pyörittelin myös muotokaitaleen mallia, mutta lopulta päädyin pelkkään suoraan kappaleeseen. Tämä oli oikein hyvä ratkaisu, koska sain sillä ankkuroitua pipon päähän ja se jopa pysyi päässä ilman erillisiä klipsejä tai nipsuja. Kuitenkin varmuuden vuoksi ompelin hiipan sisäpuolelle hiusklipsit, joilla sen voisi kiinnittää peruukkiin. Nämä osoittautuivat täysin turhiksi.

Pohjakengät

Link’s Awakening -animaatiopätkissä ei hirveästi kenkiä näy, joten otin hieman osviittaa toisesta reffistä, mutta samalla halusin tehdä kengistä kuitenkin toimivat ja järkevän näköiset (koska 2. reffissä kengät ovat ihan hirveän rumat). Perinteisesti homma alkoi sillä, että etsin sopivat kengät kirpputorilta. Niiden löydyttyä käytin taas kelmutekniikkaa kaavojen piirtämiseen, jäljensin kaavat paperille, missä kuosittelin niihin lisää väljyyttä ja korjailin saumojen paikkoja. Tämän jälkeen tein koeversion tunikan jämäkankaista.

Kenkäproto
Tässä näkyy myös tunikan värjäysten erot hyvin.

Kankaiksi kenkiin valikoituivat keinonahka ja merinovilla. Keinonahka on samaa kuin Selphien kengissä, joten tällä kertaa halusin välttyä sulamisfiaskolta. En vieläkään tiedä tarkalleen, mitä materiaalia keinonahka on. Kävin kysymässä sitä jopa kangaskaupasta, josta sen alun perin ostin, mutta sielläkään ei osattu sanoa. Edelleen epäilen jotain asetaattia, jossa on polyuretaanipinnoite. Tällä kertaa käytin liimaamiseen kangas- ja nahkaliimaa, joka ei sisällä asetonia. Se toimi oikein mainiosti, mikä varmasti osittain johtuu siitä, että pohjakengät olivat oikeaa mokkanahkaa. Vältyin sulamiselta tällä kertaa, mutta en tiedä, olisiko Selphien kenkiä voinut edes liimata tällä samalla liimalla.

Valmiit kengät
Silitin kai keinonahan liian hellästi, kun saumat jäivät noin pömpöttämään.

Merinovilla on saappaiden varren käänteessä olevaa oranssia kangasta. Kyseessä on koko puvun kallein kangas, jonka vain nappasin mukaan, kun se sattui olemaan oikean värinen. En yhtään katsonut hintalappua tai koostumustietoja, saati ajatellut asiaa, joten hieman yllätyin kassalla. Onneksi sitä ei tarvinnut paljoa.

Mihin jäimme viime jaksossa: Miekka gessottuna

Ja sitten miekan lopullinen kohtalo.

Miekan viimeisiin vaiheisiin kuuluu hieman taas kokeilumieltä. Olin jo valmis sopeutumaan siihen ajatukseen, että miekan terä tulee olemaan kuoppainen ja ruma, koska kokeiluni ohuemmasta miekasta (3x5mmEVA eikä 2x10mmEVA) olivat vähän kusseet. Sitten sain kunnon ahaa-elämyksen töissä, kun tutkiskelin pakkeleita ja kittejä. Ostin tuubin Tikkurilan kalustekittiä ja testasin sitä miekan kolojen ja epätasaisuuksien paikkailussa. Oli hyvää tavaraa! Voin suositella!

Tikkurilan Helmi Kalustekitti

Olen siis nähnyt ja kuullut, siitä, että ihmiset käyttävät tavallisia seinäpakkeleita ynnä muita proppien ja muun rekvisiitan silotteluun. Olen kai tehnyt sen verran vähän proppeja, että en ole vielä tajunnut kokeilla samaa itse. (Nyt tässä kirjoittaessani keksin, kuinka voisin myös korjailla kalustekitillä muita vanhoja proppejani.) Kalustekitti oli todella miekan pelastus, koska olin jo valmis hyväksymään sen räpellysmäisen ulkonäön monenlaisen kokeilun seurauksena. Kitti tarttui hyvin gessottuun pintaan ja oli todella helppo hioa. Kun viimeisetkin täytöt ja hionnat oli tehty, miekka sai päälleen pohjamaalin.

Vas. paklattu ja hiottu miekka
Oik. Pohjamaalattu miekka

Pohjamaalina käytin ihan tavallista mustaa akryylimaalia, jonka ohensin n. 30–40% vedellä. Pohjamaalausta varten voisi tietenkin käyttää jotain siihen tarkoitettua maalia, mutta nyt mentiin tällä. Jostain syystä kuitenkin miekassa oli yksi kohta, joka ei hioutunut samalla tavalla kuin muu pinta ja jonka tekstuuri paistoi oudosti läpi pohjamaalista. Onneksi pintamaalin läpi sitä en niin selkeästi nähnyt. Pintamaalin osalta mentiin taas kokeilun puolelle. Olen hillonnut pikkupurkkeja Tikkurilan Taika-maalista kaapeissani jo jonkin aikaa. Sävyt eivät ole vielä osuneet yhteen niiden ja meneillä olevien projektien kanssa, mutta nyt näin tilaisuuteni tulleen. Kultainen Taika-maali sopi sävyltään hyvin miekan kahvaan, joten pääsin vihdoinkin testaamaan sitä. Testissä oli myös vaahtomuovisivellin tavallisen sudin sijaan.

Taika-maalattu ennen patinointia.

Taika-maalit!

Maalasin terän tehostevärit ja salmiakkikuviot myös hopeisella Taika-maalilla, johon sekoitin hitusen mustaa akryylimaalia sekaan. Sävy olisi voinut olla asteen vaaleampi, koska kerrostuessaan se tummui yllättävän paljon, mutta ei tämäkään lopputulos huono ole. Miekan kahva sai myös patinoinnin, mihin käytin jälleen nestemäistä patinaa (tästä on kyllä tullut kestosuosikki). Kokeilun vuoksi lakkasin vain miekan terän, koska haluan nähdä, miten hyvin Taika-maali kestää käsittelyä ja kulutusta kahvassa. Taika-maali on tarkoitettu myös kalustemaalaukseen eikä sitä ole tarkoitettu lakattavaksi, joten sen pitäisi kestää käsittelyä sellaisenaan. Toistaiseksi ainakin se on kestänyt todella mainiosti. Terää puolestaan on haastavampi paikkamaalata, joten päätin lisätä suojaa lakkakerroksella heti alkuunsa.

Terän lakka kuivumassa.

Yritän ryhdistäytyä proppieni dokumentoinnissa, joten tällä kertaa yritin ottaa Koholint-miekasta niin sanotusti julkaisukelpoiset ”tuotekuvat”. Pidän hirveästi siitä, että muut jakavat esteettisiä ja hyviä kuvia pukujen ja proppien yksityiskohdista, joten ajattelin, että voisin kokeilla samaa. Useimmiten en vain koe, että puvuissani olisi mitään jakamisen arvoisia yksityiskohtia, koska ne ovat yleensä niin yksinkertaisia. Minkä lisäksi jaan tänne blogiin kuvia työvaiheista ja muista, ja tuntuisi hassulta jakaa samoja kuvia joka somealustalla. No, tällä kertaa kuitenkin vein miekan jopa pihalle ja yritin ottaa siitä kivoja kuvia somea varten.

Siinä taitaa olla aika lailla kaikki Linkistä. Kiva puku päällä ja lopulta myös onnistunut miekka tuovat minulle hurjasti iloa, koska Zelda-pelisarjasta ja Linkistä on muodostunut minulle uusi iso Tärkeä Asia. Tähän loppuun voin myös ilokseni raportoida, että Linkin pappakalsarit ovat palautuneet oikeaan muotoonsa ja kuosiinsa pesukoneessa! Hurraa, siitä!

Seuraavana vuorossa olisivat Traconin pukusuunnitelmat. Itse asiassa tein jo päätöksen ja jo aloitinkin seuraavaa pukua, mutta kangaskaupat eivät tunnu tarjoavan minulle materiaaleja kyseistä pukua varten, joten joudun ehkä siirtämään sitä myöhemmälle. Peruukki on kuitenkin jo tilattu valmiiksi. Minulla onneksi on varasuunnitelma takataskussa, mutta pitää selvittää sen osalta vielä, että onko kankaita tarjolla. Heh. Molempien pukujen kohdalla on tällä kertaa sellainen tilanne, että EN VÄRJÄÄ KANGASTA! Eli kankaan on löydyttävä valmiina jostain.

Seuraavaan kertaan ja Fukka kiittää!

Suolakurkkuja ja reffisekoilua - Desucon 2023

Moi moi!

Ah ja voi oli Desucon! Vuoden 2023 Desucon järjestettiin siis 16.–18.6. jälleen kerran Lahden Sibeliustalolla. Omalla kohdallani tämä viikonlopun eskapismimatka tuli tarpeeseen, kun työpäivät ovat olleet pitkiä ja muutakin erinäistä hommaa on ollut. Desussa pääsi nollaamaan ajatuksia, näkemään tuttuja ja elämään hetkessä jonkin aikaa.

Olin huono huoltaja ja unohdin osan lapsista kotiin.
Vain Teppo ja Boro pääsivät matkalle mukaan.

Tänä vuonna matkustamiseen ja kulkemiseen ei liittynyt yhtään niin paljoa stressiä ja sähellystä kuin vuosi sitten. Perjantaina päästiin hyvissä ajoin sekä huoletta matkaan ja Lahdessa oltiin jo ihmisten aikoihin. Perjantain ainoa päämäärä oli vaihtaa liput rannekkeisiin ja käväistä kurkkaamassa vähän ohjelmaa Desuloungen puolella. Yllätykseksemme Sibeliustalolla odottikin yllätyspitkä jono lipunvaihtoon. Jono eteni kyllä kohtuu nopeasti, mutta en muista koskaan nähneeni sen kaltaista jonoa Desuconissa. Syy ei ainakaan meille koskaan selvinnyt.

Niin lähellä, mutta niin kaukana.

Loungen ohjelmista itse kuuntelin sivukorvalla Golden Kamuyu -matkasta. En ole vielä itse sarjaan kerennyt paneutua, joten yritin jokseenkin vältellä juonipaljastuksia. Anime-musa olisi myös kiinnostanut, mutta sen ajankohta oli aivan liian myöhään väsyneelle matkustajalle. Kaupan kautta majoitukseen ja nukkumaan. Sen kummempi ei ollut perjantai-illan kulku.

Hotellihuoneessa kyllä tarkeni.

Lauantain puvuksi valikoitui upouusi Link! Joitain osia tehtiin vielä Desu-viikolla, mutta suurimmaksi osaksi puku valmistui hyvissä ajoin. Tiesin jo lähtiessä, että kuuma poikahan se Link tulee olemaan, joten jo lauantain lämpöasteita tutkaillessa alkoivat hikikarpalot virrata. Onneksi olot eivät olleet niin tuskaiset kuin vuosi sitten, kun trooppinen sade pakkasi desulaiset sisätiloihin. Ulkona varjossa pärjäsi tällä kertaa oikein mainiosti myös Kerrospukeutuja-Linkkinä. Muutoin Link oli pukuna oikein mukava ja kotoisa, joten pääsee päälle varmasti myös tulevaisuudessa.

Linkin meikki onnistui kivasti. Omat pisamatkin näkyy jonkin verran.
Takapenkin Cherry: Anniilaugh

Lauantaina ohjelmien puolesta ei ollut kiire Sibeliustalolle. Vaikka heti klo 10.30 olisi ollut ihan mielenkiintoista ohjelmaa, en nähnyt tarvetta rientää niihin, koska muita kyytiläisiä ne eivät tuntuneet kiinnostavan ja suureksi kiitokseksemme Desuconin ohjelmat tulevat nykyään hyvin rivakalla aikataululla nettiin katseltavaksi. Sen sijaan kisojen lisäksi ainoa ohjelma, joka lauantaina tuli käytyä katsomassa oli Cosplay, conit ja korona. Päivä meni lopulta jotenkin hirveän äkkiä, joten myös unohdin osan ohjelmista tyystin.

Peruukin kanssa otin hieman taiteellisia vapauksia, koska halusin mm. NÄHDÄ, mutta voi pojat, miten toimiva siitä lopulta tuli.

Cosplay, conit ja korona oli hyvin mielenkiintoinen. Asioiden tutkiminen ja raporttien kuuleminen on yleisesti hyvin jännittävää, mutta kun minulle näinkin tärkeitä aiheita käsitellään, niin voihan sentään, miten on jännää. Aiheen ja asian lisäksi merkittävää oli myös ohjelman muu viihdyttävyys, spekuloinnit ja mahdollisuudet tulevalle tutkimukselle. En myöskään yhtään pistä pahakseni lausahduksen ”Cosplay ilman tuskaa on teeskentelyä” virallista lahtaamista. Oli hyvä ohjelma. Suosittelen kaikille.

Miekkakin oli mukana!

Kisojen osalta kävi sillä lailla hassusti, että päädyin hall-kisaan. Huvittavaa tässä oli se, että aamun kisapaikkaruljanssissa saimme 5/6 paikkalippua, ja sitten heitettiin vitsiä siitä, että jonkun pitää päästä hall-kisaan, jotta kaikki näkee kisat. Höhö. Pyydettäessä totesin, että samahan tuo on lähteä perseilemään. Ja perseilyksihän se todella meni. Sekoilin tuomarointi- ja kuvausaikataulujen kanssa, mutta onneksi olen krooninen etuajassasaapuja, joten kaikki sujui lopulta ihan ok (ainakin minun näkökulmastani :D). Ilmoittautumisvaiheessa en ilmeisesti saanut ladattua oikeaa referenssikuvaa lomakkeelle. Huomasin tämän siis saman tien, mutta tajusin sen seuraukset vasta paljon myöhemmin…

Hyvin pienet Desu-ostokset. En jaksanut raahautua myyntipöytäsaliin tai taidekujalle enää sunnuntaina.
Muumi-magneetitkin ostin huoltoasemalta.

Kisaajakuvauksissa oli ihan hauskaa. Näin suoraa ja tarkkaa ohjausta saan harvoin, mutta se oli kyllä jännittävää ja hyvin pätevää. Tuomarointi meni ihan hyvin. Höpöttelin puvusta sen minkä kerkesin. Vähän ehkä poukkoillen, mutta olin iloinen, kun pääsin puhumaan uudesta rakkaudestani, kalustekitistä.

Takahuoneessa oli yllättävän vähän tungosta, ja olinkin hieman hämilläni siitä, ketkä kuuluvat mihinkin kisakategoriaan. Tuttujen naamojen kohdalla tietenkin tiesin tai osasin arvata missä formaatissa he kisaavat. En kuitenkaan saanut selkoa esimerkiksi muista hall-kisaajista ennen kuin itse kisan aikana. Ja sen verran, mitä näin kisoista ylipäänsä, taso oli kyllä kova. Takahuoneesta käsin näin suurimman osan esityskisan osanottajista, mutta osan kohdalla television näkyvyys tai ääniraita ei ollut parhain. Craftmanship-kisan aikaan puolestaan odottelimme omaa vuoroamme lavalle, joten se meni minulta suurimmaksi osaksi ohi. Onneksi kisat löytyvät jo netistä, niin voin katsella niitä, kunhan aikaa on. Suuret aplodit ja hurraat kuitenkin kaikille sijoittuneille! Toden totta taso on ollut kova kaikissa sarjoissa.

Kuvaaja: Nyymix
Siellä pallopää taustalla.

En odottanut mitään saavutuksia. Link on kuitenkin niin simppeli puku, ettei siinä mitään sen ihmeellisempää oikeastaan ole, ja varsinkin nähtyäni muita kisaajia totesin, että nyt painitaan eri sarjassa. Lähdin mukaan vain huvikseni, mikä oli oikein virkistävää. Tässä hetkessä myös nauran makeasti, kun olen nähnyt kisan lavakuvat. Ainakin noissa lavakuvissa taustalla komeilee aivan väärä reffikuva. Pallopää-Link ei siis ole missään nimessä ollut referenssini tälle puvulle vaan nimenomaan pelin 2019-version alku- ja loppuanimaatiot. Joko ilmoittautumisvaiheessa en siis ole onnistunut lataamaan oikeaa tiedostoa tai lavaosuudessa on käytetty täysin eri kuvaa. Näin ollen voi myös arvailla, mikä kuva on päätynyt tuomareille :D

Tämä on siis se oikea reffi.

Niina oli jälleen ihanin ja kuvasi Linkkiä. Hikisen päivän päätteeksi puku ei ollut enää parhaassa kuosissa; tunika oli tuhannen rutussa, bindi oli löystynyt ja, mikä huvittavinta, housut olivat venyneet kunnon pappakalsareiksi :D Kalsareille naurettiin roimasti, kun päästiin hotellille vaihtamaan pukuja pois päältä. Syy tähän tietenkin on ollut lämpö ja kosteus, jotka ovat muovanneet kankaita päällä päivän mittaan. Onneksi kaikki vaatteet ovat konepestäviä ja mahdollisesti palautuvat muotoonsa pesussa. (Valkopyykkiä en ole vielä kerennyt pyörittämään, joten pappakalsareiden kohtalo on edelleen arvoitus.)

Kuva: Niina
Paras cucco!: Nevara
Rakastan tämän kuvan tunnelmaa niin paljon!

Oli silti ihanaa olla kameran edessä! Link tuntui taas todella omalta hahmolta, ja tuntuu, että kuviin on tallentunut myös paljon erilaista tunnetta. Nevaralla oli mukanaan oman pukunsa rekvisiittana myös maailman ihanin cucco, jota pääsin lainaamaan kuviin. Muistoiksi räpsimme vielä jokusen Polaroid-kuvan, jotka pääsevät jääkaapinoveen.

Polaroid: Anniilaugh
Malon: Nevara
Saria: Niina
Rakastan tätä, koska näyttää vähän siltä, että Link on saamassa puukosta.

Sunnuntain puvuksi otin mukaan Senjougaharan, joka on ehdottomasti yksi luottopuvuistani, vaikka vähään aikaan se ei ole tapahtumissa esiintynyt. Halusin jonkun helpon ja ehkä jopa viileän puvun säiden takia, joten valitsin sitten kaikista koulutyttöpuvuistani sen, jossa on eniten keinokuitua ja pisin peruukki. Heh. Puku on siis vuodelta 2015 ja vaatisi pienesti korjailua, mutta on silti täysin käyttökelpoinen puku minulle. Peruukkia on hieman korjailtu vuosien varrella, mutta erityisesti meikkaamisosaamiseen on tullut paljon uutta viimeisimmän käytön jälkeen (+ tietenkin se, että olen itse vanhentunut sen 8 vuotta puvun tekemisestä), joten mielenkiinnolla vedin Senjougaharan niskaan sunnuntaina.

Nitoja on oikein hyvää rekvisiittaa.

Senjougahara on ollut päällä aikaisemmin niin sanotusti pienemmissä tapahtumissa, joten tällä kertaa sain huomata siihen liittyvän uuden ilmiön. En muista, milloin viimeksi minusta olisi pyydetty kuvia näin paljon, minkä lisäksi todella moni jäi tai tuli juttelemaan Bakemonogatarista. Sain myös paljon kiitosta siitä, että ylipäänsä pukuilen Bakemonogatarista/Senjougaharaa, mikä oli jännittävää. Lie oliko suosion syynä Bakemonogatarin nostalgisuus vai Senjougahara itse. Joka tapauksessa uusi aspekti tähän pukuun ja hahmoon on tullut esiin.

Sunnuntain puvuissa ei ollut vihreää, joten jatkoin kurkkuteemaa muulla tavalla.

Sunnuntai kulki rennosti, ja vaikka ohjelmistossa oli jälleen paljon mielenkiintoista tarjontaa, löysin tieni vain yhteen ohjelmaan. Kyseessä oli cosplay-poseerausluento, jonka kanssa vähän arvoin, mutta olen hyvin iloinen siitä, että lopulta päädyin katsomaan sen. Sen lisäksi, että asia oli hyvää ja opettavaista, ohjelma oli kaikin puolin viihdyttävä. Myös tietynlainen raikas tuulahdus kaikkien cosplay-kuvaus luentojen seassa, koska tällä kertaa keskityttiin hyvin vahvasti pukuilijan rooliin kameran edessä, eikä esimerkiksi kuvaajan. Oli hyvä setti!

Desu Note sai vähän uutta ilmettä.

Luennon uudet opit laitettiin myös pian testiin, kun kuvailimme hieman Senjougaharaa. Desun kalsea tiiliseinä on niin kovin nähty ja kulunut, että etsimme suosiolla muuta kuvauspaikkaa Sibeliustalon lähistöltä. Nyt jälkijunassa huomaan, että kaikilla muillakin on tullut raja vastaan tiiliseinän kanssa, koska niin monet Desusta julkaistut cosplay-kuvat on otettu juuri siinä samaisessa portaikossa, jossa kuvasimme myös Senjougaharaa.

Kuva: Niina
Avustus: Anniilaugh
Kuuntele hodaria.

Tuuli ja hikisyys toivat omat mausteensa kuvauksiin, mutta jälleen kerran sain muistutuksen siihen, miksi tämä puku on niin kiva; siinä oleminen on helppoa, poseeraaminen ja hahmon kanavointi on todella vaivatonta. Sama hyvä tunne syntyi jo aikanaan, kun Niina kuvasi Senjougaharaa Cosvisionissa 2016, ja tuolloin saimme myös hyviä kuvia. Tässä puvussa ja/tai hahmossa on siis jotain, josta saan hyvin kiinni, koska tälläkin kertaa hyviä kuvia syntyi yllättävän paljon lyhyessä ajassa.

Kuva: Niina
Avustus: Anniilaugh
Tätä kuvaa katsoessa mietin lauantain ja sunnuntain pukujen kontrastia.

Ennen lähtöä sunnuntaina kerkesin vielä nopeasti nähdä ihmisiä ja vaihtaa muutaman sanasen. Pohdimme päättäjäisten katsomista, mutta koska emme ehtineet jonottamiselta avajaisiin, niin ihan suosiolla jätimme päättäjäiset välistä ja käänsimme auton keulan kohti kotia.

Kuva: Niina
Paras cucco!: Nevara
Tämä on ehkä parhain kuva minusta taas vähään aikaan.

Kokonaisuudessaan minulla oli älyttömän kiva viikonloppu. Huomaa, että olo oli rennompi kuin vuosi takaperin, koska ihmiset eivät olleet pakkautuneet ahtaasti sisätiloihin, itse en nähnyt tarpeelliseksi käyttää maskia ja kuumuudesta huolimatta välillä pystyi jopa viilentymään. Linkistä tuli kyllä uusi luottopuku, jota voi käyttää monessa tilanteessa. Oli myös ihanaa pitää Senjougaharaa jälleen päällä ja todeta, että sille on ihan syynsä, miksi pidän neitiä yhtenä luottopuvuistani. Olen aivan intopiukeana myös viikonlopun kuvista! Kameran edessä oli kivaa, mutta en malta odottaa hetkeä, että Linkkiä pääsisi kuvaamaan vähemmän hikisissä olosuhteissa.

Fukka kiittää Desuconista!

PS: Syyhy aloittaa uusi puku on suuri, mutta nyt ei todellisuudessa ole sille aikaa. Lisäksi en edes tiedä, mihin sitä tarttuisi. Laudna on nyt jokseenkin paussilla.

Vihreä tunika ja pipo

 Hoi hoi ja oho!

Tämä teksti taisi unohtua piironginlaatikkoon joksikin aikaa, koska kirjoitin sen lähes valmiiksi yhdeltä istumalta, mutta en ehtinyt julkaista. Hubs. Sitten elämääni ilmestyi kaikkia muita kiireitä kuten TEARS OF THE KINGDOM, joka on syönyt aikaani niin, ettei mikään muu asia ole edistynyt. Noh, nyt kuitenkin asiaan.

Saattoi käydä niin, että homma lähti vähän lapasesta. Aikani kuluksi hiljattain pelailin Link’s Awakeningin läpi ja tuumin, että Pikku-Link voisi olla nopea ja helppo puku tekaista tässä paremman aktiviteetin puuttuessa. Menin ja upposin sitten siihen suohon. Hubs. En suunnitellut mitään aikataulua tälle puvulle, mutta näillä näkyvin, se voisi olla yksi Desun puvuista, (Suuren kamppailun kautta ja onnenkantamoisella saimme kuin saimmekin liput Desuun.) jos saan itseni irti uudesta pelistä sen verran, että puku todella valmistuu.

Oli höpö peli.

Rakkauteni Linkkiä kohtaan on ehkä sokea ja yltäkylläinen, koska näyttää siltä, että haluan tehdä kaikki mahdolliset versiot Linkistä. Breath of the Wild Link on listan etunenässä, mutta poden edelleen suurta ahdinkoa siitä, että haluan toteuttaa tuon version niin hyvin kuin mahdollista, joten pelkkä aloittaminenkin kuumottaa (olkaa kuitenkin ylpeitä minusta, koska kyseinen puku on jopa aloitettu). Pikku-Link toimikoon nyt sitten pienenä lohdutuksena ja mahdollisuutena perseillä vähän.

Kirkassilmäinen ja punaposkinen Link!

Pikku-Linkin vaatteet ovat onneksi suhteellisen helpot, ja housut sekä aluspaita vääntyivät tuossa tuokiossa. Housut on tehty hyödyntäen vanhaa legginsin kaavaa, jota levensin vain runsaasti. Paita puolestaan on raglan-hihaisen trikoopaidan kaavalla tehty. Minulla kävi todellinen tuuri, kun löysin sopivan oranssin kankaan paitaa varten, eikä sitä tarvinnut alkaa värjäämään. Kerkesin jo asennoitua siihen, että vähintäänkin joutuisin sävyttämään oranssin kankaan, mutta lopulta iloisena löysin sopivan kankaan valmiina. Sitä harvinaista herkkua minulle on tämä. Housut olivat onneksi myös puhtaanvalkoiset, joten niitäkään ei tarvinnut lähteä värjäämään.

Hitusen olen käyttänyt tätä apureferenssinä, mutta ylempi kuva on pääasiallinen reffi.

Toisin oli sitten vihreän tunika- ja lakkikankaan kanssa. Elin siinä toivossa, että voisin löytää sopivan vihreän kankaan tunikaa varten, mutta sain pettyä. Rakas valkoinen Mallorca II on poistunut keskuudestamme (RIP), joten piti pohtimalla pohtia, mikä kangas tunikaan sopisi ja minkä pystyisin myös värjäämään. Ostin arvalla erään valkoisen kankaan, mutta testivärjäyksessä kävi ilmi, että kangas ei värjäännykään niin voimakkaasti kuin olisin halunnut. Uutta reissua kangaskauppaan siis, ja tällä kertaa mukaan lähti vanha tuttu valkoinen Twill, vaikka se on hieman liian paksua omaan makuuni. Twillin kohdalla sain huomata, että värjäytymisongelmat eivät kenties johtuneetkaan aikaisemmasta kankaasta, vaan sävyn voimakkuudesta vs. käyttämieni värien suhde. Lopulta kuitenkin päätin toteuttaa tunikan Twillistä.

Tässä vain osa testitilkuista.

Värjäys ei kuitenkaan mennyt ihan putkeen. Värjäystesteissä kävi selväksi se, että saavuttaakseni tarpeeksi voimakkaan lopputuloksen värijauhetta tarvittiin aivan järjetön määrä. Värjättävä kangas painoi vajaat 600g, mikä tavallisestikin vaatisi 2,4 kertaisen ( =120g) määrän Dylonin värijauhetta, mutta minun laskutoimituksillani tähän värjäykseen upposi n. 430g värijauhetta, mikä on aivan jäätävä määrä. Kauhuissani laskin värjäysliuoksen suhteita uudestaan ja uudestaan, jotta voisin löytää jonkin halvemman ja käytännöllisemmän reseptin, joka johtaisi haluamaani lopputulokseen. Hupaisaahan tässä on se, että tein niin hirveästi testivärjäyksiä, että lopulta tyydyin vähän-sinne-päin-väriin, johon en ollut täysin edes tyytyväinen.

Käsittämätön setti...

Lopulta tyydyin kohtalooni ja totesin, että muuta vaihtoehtoa ei ole, joten överillä väriliemellä mennään. Kuumentaessani noidankattilaani ja valmistellessani salaista myrkkylientä, sain kuitenkin huomata, että eri värijauhepussien sisällöissä oli huomattavia laatueroja. Toisin sanottuna osa vihreistä jauheista oli enemmän sinivihreitä kuin muut… Jippii. Samanmoisia laatueroja sain kokea myös Rekin keltaista hupparia värjätessä, joten osasin arvata, että lopputulos ei tule olemaan sitä, mitä suunnittelin. Ja niinhän siinä sitten kävi, että lopullinen kangas oli huomattavasti turkoosimpi kuin testitilkku.

No voihan pieru.

Päätin kuitenkin tehdä tunikan ja lakin tästä kankaasta siihen pisteeseen, että voin värjätä ne uudestaan. Toivon suuresti, että keltaisella värikylvyllä voin vielä pelastaa tilanteen. Tätä varten minun piti tietenkin saada uusia tilkkuja jo värjätystä kankaasta testattavaksi, joten koin helpommaksi sen, että leikkaan kappaleet kankaalta ja värjään lähes valmiit vaatteet kokonaisen kankaan sijaan. Saa kuitenkin nähdä, miten tässä saagassa käy, koska en ole vielä tehnyt yhtään testiä jo värjätyllä kankaalla. (Testasin: keltainen auttaa!)

Hieman vielä arvon sitä, että laitanko tunikaan vuorin. Selphieltä jäi vuorikangasta yli rutkasti, ja vuori ehkä helpottaisi sitä, ettei aluspaita nosta tunikaa korviin liikkuessa.

Seuraavana olisi tunikan uudelleenvärjäys luvassa...

Vaatteiden lisäksi työnalla on ollut miekka. Hahmot Link’s Awakeningssä ovat pallopäisiä pikku-ukkoja, jotka eivät semmoisenaan herätä minussa mitään cosplay-tunteita, joten tämä oma versioni Linkistä tulee pohjautumaan enemmän uusiin 2D-animoituihin videopätkiin pelin alussa ja lopussa. Niissä ei kuitenkaan nähdä Linkillä mitään aseita tai muuta. Koin silti, että puku jää hieman alastomaksi, jos minulla ei ole mitään rekvisiittaa Linkille. Päätinkin sitten valmistaa Koholint-miekan, jota Link heiluttelee pelissä. Tämä tarkoitti vain sitä, että minun piti hieman pähkäillä miekan mittasuhteita uuteen uskoon. Tässä hyödynsin toisen referenssikuvan hahmotelmia Linkistä, joka pitelee epämääräistä miekkaa. Joitain taiteellisia vapauksia on myös otettu miekan valmistuksen aikana.

Patukkamiekka

Miekan valmistus on toteutettu vahvasti samalla tyylillä kuin Master Sword, jonka väkersin eräälle ihmisen alulle tässä aikaisemmin. Ajattelin, että olisin kertoillut sen valmistuksesta enemmän, kun pääsen oman Master Swordini kimppuun, mutta en ajatellut, että vääntäisin tässä välissä toisen miekan. Master Swordin tekemisessä hyödynsin runsaasti Kamuin tutoriaalia miekan tekemisestä, mutta jotkin asiat on kuitenkin toteutettu omalla tyylillä. Koholint-miekkaa varten ei tietenkään ollut mitään omaa tutoriaalia tai ohjetta, mutta tyyli on monin tavoin sama kuin Kamuin ohjeessa. Miekan kaavat piirsin käsin hyödyntäen Nifegun Cosplayn mittasuhdetyökalua. Jos tämä työkalu ei ole entuudestaan tuttu, niin kipin kapin tutkimaan, koska se on kovin hyödyllinen väline etenkin erileisten aseiden suunnittelussa.

Miekan väsäystä

Miekan pohjana on 5mm tiivis EVA-muovi ja puukeppi. Jo heti alkuun tämä projekti muuttui tutkimusretkeksi ja kokeiluksi, kun päätin testata, onnistuisiko toteuttaa miekka vain 15mm paksuisena (= 3 x 5mm EVA), kun puukeppi on halkaisijaltaan 10mm. Vastaus on, että onnistuu, jos olet tarpeeksi tarkka ja huolellinen. Minä en ollut. Kaiversin epämääräiset urat kahteen EVA-kerrokseen sekä puukepin mentävän loven väliin jäävään EVA-kerrokseen (en tietenkään muistanut kuvata). Tämän jälkeen liimasin kerrokset ja puukepin yhteen. Jos olisin kaivertanut urat siistimmin ja tarkemmin puukeppi olisi varmasti jäänyt huomaamattomaksi, mutta koska olin tollo, niin nyt se hieman paistaa kerroksista läpi.

Miekan väistin on monta kerrosta EVA-muovia, jotka on liimattu miekan runkoon kiinni. Kahvaosaa paksunsin liimaamalla ja käärimällä puutikun ympärille ihan tavallista kopiopaperia, minkä päälle on liimattu palasia softiksesta, josta muodostuvat kahvan kuviot. Käytin softista myös muihin yksityiskohtiin.

Sinne rullaantuu myös epäonnistunut tuloste reffikuvista.

Koska miekasta ei tullutkaan niin siisti ja tasainen kuin olisin halunnut, päätin kaikkien osien ja yksityiskohtien liimauksen sekä hiomisen jälkeen päällystää sen osittain worblalla. Tässä kohtaa lähdin taas seikkailumielellä matkaan, koska halusin testata, miten paljon eri worblat vaativat pintakäsittelyä. Miekan terä sai päälleen mustan worblan ja kahva perinteisen worblan. Väistimen jätin päällystämättä, koska halusin kokeilla, miten EVA ja gesso toimivat yhdessä. Tällä hetkellä miekka on siinä vaiheessa, että olen gessonnut sen kauttaaltaan noin kuusi kertaa, ja seuraava vaihe olisi välihionta. (Paitsi, että päätin ostaa töistä kittiä ja testata sillä kolojen paikkailua yms.)

Runko, täytetty, hiottu ja liimalla peitetty.

Mutta ei saa unohtaa lempiasiaani miekasta! Se on nimittäin kahvan päähän tuleva jalokivi, jonka valoin hartsista. Kivi sai alkunsa pahvisesta luurangosta, jonka täytin Paperclay-massalla, hioin ja kuorrutin moneen kertaan Erikeepperillä. Tämä mötikkä oli se vedos, jonka pohjalta tein muotin hartsijalokiven valamista varten.

Tilasin nämä aikanaan toista projektia varten, joka menikin puihin koronan takia.

Jännityksellä lähdin testaamaan muottisilokoneja, jotka ostin kai jo 2019 ja jotka olivat parasta-ennen-päivämäärän mukaan menneet jo aikoja sitten vanhoiksi. Tuumin, että minulla ei ole mitään menetettävää tässä kohtaa, jos homma menee mönkään, koska tämä on tämmöinen hörölööprojekti. Yllätyksekseni kaikki toimi moitteetta ja pian minulla olikin käsissäni The Forbidden Viili! Eli käytin viilipurkkia muotin tekemiseen ja yritin malttaa olla koskematta siihen jähmettymisen aikana.

Halusin vain niin kovasti koskea!

Muotista tuli oikein toimiva, vaikka mötikkä olikin vähän lähtenyt vaeltamaan silikonin seassa. Ensimmäinen hartsivalu ei mennyt ihan nappiin, koska hartsin sekaan huljahti hitusen liikkaa kimallejauhetta, eikä kivi enää ollut läpikuultava niin kuin halusin. Valoin siis uuden kiven, jonka kohdalla olin tarkempi kimallejauheen kanssa. Tästä toisesta kivestä tulikin sitten oikein kaunis, vaikka pientä kuplaongelmaa oli havaittavissa.

Vas. onnistunut. ja oik. epäonnistunut

En omista painekattilaa tai muuta vastaavaa, joten kuplat olivat ihan odotettavissa. Onneksi ne jäivät piiloon.

Valettu kivi sai osakseen hionnan ja lakkauksen, minkä jälkeen liimasin vielä sen pohjaan alumiinifoliota. Folion tarkoituksena on heijastaa valoa kiven sisältä, jotta se näyttäisi enemmän jalokivimaiselta ja kirkkaammalta. Kivi on kiinnitetty miekan kahvaan tavallisella worblalla ja sillä on oma ”worbla-kaulus”, jonka alle folio jää piiloon.

Tästä tuli kiva!

Linkin lakki ja kengät ovat jo hitusen edenneet, mutta peruukki puolestaan ei. Jahka saan itseni irti kaikista velvollisuuksista ja etenkin Tears of the Kingdomista, yritän saada tämän puvun valmiiksi Desuconia varten. Mitään stressiä en aio tästä ottaa, koska tällä hetkellä käyn täysipäiväisesti töissä ja väsään opinnäytetyötä yhtä aikaa. Muuta priorisoitavaa hommaa siis on elämässä.

Fukka kiittää!

PS: Taas tuntui siltä, että koko teksti on ihan sillisalaattia, mutta en jaksa välittää.

Kunnia sille, jolle kunnia kuuluu

Heippa hei!

Olemme päässeet taas siihen pisteeseen, kun haluan avata sanaisen arkkuni cosplayhin ja cosplay-yhteisöön liittyvistä asioista. Nämä ajatukset ovat velloneet päässä jo hyvin pitkän aikaa, mutta tuntuu, että niihin liittyy todella paljon tasoja ja kiemuroita, joten ajatusten jäsentäminen järkevään muotoon on ollut todella haastavaa. Jos nyt jotenkin yritän tiivistää aiheen jollain tavalla napakasti: Se, miten cosplay-yhteisössä rehellisesti ja läpinäkyvästi tuodaan esille muiden tuottamien asioiden alkuperää. Oli kyseessä sitten cosplay-kuvat, puvut, puvun osat, puvun tekoon liittyvät ”avustimet” kuten tutoriaalit tai muiden tekemät kaavat ynnä muut. No niin, tästä lähtee.

Cosplayn maailmanlaajuinen yhteisö on kasvanut ja muovautunut minun harrastusvuosieni aikana huimasti. Tämä sekä hyvässä että pahassa. Hyvänä esimerkkinä se, että aikoinaan valmispuvut, tilaustyöt ynnä muut rinnastettavat olivat cosplay-harrastuksessa harvinaisempia. Etenkin täällä Suomessa, koska vaikka nettikaupoista olisikin onnistunut löytämään valmispuvun juuri sille hahmolle, jota haluaa pukuilla, ei myyjä välttämättä toimittanut tuotteitaan Suomeen tai postikuluista sai maksaa hunajaa. Tuolloin myös valmispukujen laatu ei ollut hääppöinen, jolloin pukujen tekemisestä edes jotain tietävä pystyi kohtuu helposti yleensä erottamaan ostetut ja itsetehdyt puvut. Valikoimaa ei hirveästi ollut; jos Naruto tai Suzumiya Haruhi ei kelvannut, niin muita vaihtoehtoja ei kovin ollut. Pukujen laatu oli, mitä oli, kokonaishinta älytön, jolloin usein itse tekemällä sai suuremmalla todennäköisyydellä sen, mitä halusi ja halvemmalla. Asiat ovat kuitenkin muuttuneet tämän suhteen huimasti kuten moni varmasti tietää.

Alan pikkuhiljaa hyväksyä tämän cosplay-fossiili-identiteettini.

Kenenkään ei pidä ymmärtää nyt asiaa väärin niin, että mielestäni kaikki ostopuvut pitäisi heittää roviolle ja että ne ovat automaattisesti väärin. Ei todellakaan. On hyvä, että on olemassa enemmän mahdollisuuksia harrastaa cosplayta eri tavoin (toiminnallinen saavutettavuus, yhdenvertaisuus ja yksilön mahdollisuudet toteuttaa merkityksellistä toimintaa = parasta paskaa!). Jokainen kuitenkin itse määrittelee sen, mitä tältä harrastukselta hakee ja toivoo sekä missä määrin haluaa ja/tai on käytettävissä resursseja cosplayhin. Haluan vain hieman pohjustaa tätä aihetta valmispukujen näkökulmasta. Tähän aiheeseen liittyy paljon muitakin asioita nykypäivänä, kun meillä on internet pullollaan tietoa, taitoa ja osaamista.

Se, minkä kanssa minulla on ongelma, on epärehellisyys ja läpinäkymättömyys. Harvoin oletetaan, että cosplay-kuvat on itse otettuja, elleivät ne selvästi ole selfieitä. Toisin on kuitenkin cosplay-pukujen kanssa. Kun kuvaaja on joku muu kuin kuvassa esiintyvä henkilö itse, on suotavaa ja hyvin tärkeää muistaa ilmaista, kuka kuvan on ottanut. (Tämä toimikoot myös välimuistutuksena asiasta!) Cosplay-kuvaa ei ole olemassa ilman cosplay-kuvaajaa, joten kaikki kunnia sinne, minne se kuuluukin. Jos mennään tuijottelemaan lakipykäliä, niin valokuvat ovat lähes aina kuvan ottajan omaisuutta eivätkä kuvissa esiintyvien henkilöiden omaisuutta. En kuitenkaan mene aiheeseen sen enempää, koska Jussi Kari on runoillut hyvin kattavan blogimerkinnän aiheesta. Suosittelen. Mielestäni, tätä samaa periaatetta tulisi toteuttaa myös muiden kuin kuvien kohdalla, kuten nimenomaan ostettujen pukujen tai hyödynnettyjen tutoriaalien kohdalla. Osoitetaan kunnia sille, jolle kunnia oikeasti kuuluu. Jos puku on ostettu, olisi mielestäni ihan suotavaa ilmaista vähintään se, että puku on ostettu, mutta myös esimerkiksi mistä se on ostettu.

Olen harrastanut myös tällaista kuvaamista, joten yleensä erikseen mainitsen itse kuvanneeni tämän tyyppiset kuvat. Ihan vain siksi, ettei tule mitään väärinkäsityksiä. 

Ostopukujen ohella on myös mielestäni oleellista ilmaista, jos puvun tekemiseen on A) osallistunut joku muu (tämän, jos minkä, pitäisi olla päivänselvää) tai B) on hyödynnetty jonkun muun tuottamia apukeinoja. Käytän tästä asiasta esimerkkinä vaatteiden kaavoja. Kaavoitus on merkittävä osa puvun tekemistä, johon menee vaivaa, aikaa ja se vaatii tietynlaista osaamista. Toiset harrastajat piirtävät ja kaavoittavat pukujensa vaatteet täysin nollasta (tässäkin on eroja tekniikoissa). Toinen saattaa etsiä valmiskaavan, jonka muokkaa hahmolle sopivaksi. Näidenkin kahden tavan välillä on ero vaativuudessa ja osaamisessa sekä ajankäytössä. Nykyään kuitenkin hahmokohtaisia kaavoja on saatavilla ja ostettavissa todella paljon, jolloin kaavoitusta ei tarvitse tehdä välttämättä ollenkaan. Tuolloin joku toinen on tehnyt kaavoitustyön toisen puolesta, ja näitä kaavoja käytettäessä hyödynnetään toisen ihmisen osaamista. Tämä pätee yhtä lailla siihen, jos käyttää jonkun toisen mallinnusta 3D-printtaamiseen, yksityiskohtaista tutoriaalia tai ohjetta jonkin osan tai etenkin koko puvun toteuttamiseen. 

Itseäni ihan hirvittää, kun mietin sitä työmäärää, mitä Edean kaavoittaminen ja suunnittelu aikanaan söi...
Ja VOI HERRAN JUMALA tää kuva on otettu digikameralla :____D

Kaavojen kohdalla hyödynnetään jonkun toisen tuottamaa konkreettista tuotetta eli kaavaa. Samoin kuin ostetussa puvussa tai osissa tai kun joku toinen muuten tuottaa siihen jotain fyysistä ja konkreettista. Tutoriaalien kohdalla toisen tekemä työ on näkymättömämpää, koska se on ollut yleensä ajatustyötä käytettävistä tekniikoista, käytettävien materiaalien ominaisuuksista ynnä muista. Cosplay ei ole pelkästään käsitöitä ja motorisia taitoja, vaan pukujen tekemiseen kuuluu todella paljon ajatustyötä ja ongelmanratkaisua. Tutoriaaleja hyödynnettäessä hyödynnetään nimenomaan tuota jonkun muun toteuttamaa ajatustyötä. Mitä laajempi ja kattavampi ohjeistus on, sitä enemmän jonkun toisen ajatustyötä siirtyy myös toteutettavaan pukuun. Esimerkkinä kun hyödyntää ohjeita vain yksittäisen vaiheen tai osan tekemiseen kuin se, että toteuttaa koko puvun jonkun tutoriaalin avustuksella (koska nykyään koko puvun kattavia ohjeistuksiakin löytyy – ei minun nuoruudessani…). Puhumattakaan siitä, että kaikki tämä tieto on lopulta tuotettu konkreettiseen muotoon tutoriaaliksi tai muuksi ohjeeksi. Toisten tekemät kokonaiset valmiit osat tai puvut tietenkin sisältävät myös taustalla piilevän ajatustyön konkreettisen tuotteen lisäksi samaan tapaan kuin ohjeetkin.

Gwendolynin peruukki ei ikinä olisi valmistunut ilman Anniilaughia ja hänen ajatustyötään.

Voidaan pohtia sitä, että vaikka ei suoraan väittäisikään tehneensä jotain itse, mutta jättää kertomatta kuitenkin mistä jokin asia on peräisin tai mitä tai ketä asian toteutukseen on hyödynnetty (valmiita kaavat, tutoriaalit yms.), onko se rehellistä vai vilpillistä?

Mielestäni läpinäkyvyys näissä asioissa ei ole pelkästään eettisesti oikein, mutta myös edistää tämän yhteisön niin sanottua terveyttä. Sosiaalinen media ja jatkuva tarve tuottaa uutta sisältöä on vaikuttanut tähänkin harrastukseen. Vaikka hyvin tiedämme, että itsensä vertaaminen muihin ei monestikaan ole terveellistä tai hyväksi, sitä silti tapahtuu. Jatkuva uuden tuottaminen on aikaa vievää, eikä harrastaja, joka tekee itse pukunsa, pysty mitenkään pysymään samassa tahdissa kuin harrastaja, joka ostaa pukunsa. Kun läpinäkyvyyttä siitä, että nämä puvut ovat ostettuja ei ole, luodaan valheellista harhakuvaa ja epärealistisia paineita siitä, millä tahdilla puvut oikeasti valmistuvat. Tämä on vain yksi syy sille, miksi näen tärkeänä, että ostetut ja itsetehdyt puvut voidaan tunnistaa somessa ja muuten internetissä. Yhtä lailla koen, että yhteistyö erilaisten tahojen kanssa ja ammattilaisuus tässä harrastuksessa pitäisi olla läpinäkyvää. Jos ihminen tekee pukuja sponsoroituna tai työkseen ja cosplay on hänen ammattinsa, aikaa ja resursseja pukujen tekemiseen on enemmän kuin jollain, joka tekee samaa asiaa päivätöiden ohella ja omasta pussistaan. Myös tämä vääristää sitä, minkälaisessa aikaikkunassa puvut todellisuudessa valmistuvat ja millaisilla resursseilla.

Kamui Cosplayn hillitön 90m^2 työtila ja sen värmeet eivät ehkä ole peruspukuilijan resursseissa...
Kuvakaappaus Kamuin videolta: My MASSIVE 970 sqft cosplay workshop!

Yksi syy on myös se, että niiden tahojen tulee saada kunnia omasta työstään, jotka sen työn ovat tehneet. Jos on valmis hyödyntämään jotain niin, että kehtaa liittää siihen oman naamansa ja/tai maksamaan asioista, niin luulisi, että tuolloin myös mielellään jakaa tuota mahtavaa asiaa eteenpäin muille. Tällä tavalla kunnia ja kiitos myös löytää oikean osoitteensa. Jakamalla avoimesti tietoa hyödytämme myös tätä yhteisöä. Kun kerrotaan avoimesti muun muassa siitä, mistä puvut on ostettu tai kenen osaamista niiden valmistamiseen on hyödynnetty, siirretään myös hyödyllistä tietoa eteenpäin. Tällä tiedolla voimme auttaa toinen toisiamme tässä yhteisössä. Kiinalaisten pukutehtaiden kohdalla ei tarvitse pelata samanlaista rulettia, kun meillä on avoimesti jaettua tietoa ostopukujen laadusta. Jonkun toisen panoksen tai avun jakaminen muiden tietoisuuteen, ei pelkästään suuntaa kunniaa ja kiitosta oikeaan osoitteeseen, vaan voi auttaa jotakuta toista omien pukujensa valmistuksen suhteen.

Yamaguchin peruukin värjäykseen käytin muinaista suomalaista värjäysohjetta (jota ei taida enää olla saatavilla), koska minulla sattui olemaan tieto sellaisen olemassa olosta.

Kaikkea ei pysty mitenkään luettelemaan jokaisessa somemerkinnässä tai selosteessa. Eikä esimerkiksi tapahtumissa voi mitenkään järkevästi viestiä sitä, että puku on ostettu tai mitä ohjetta on käytetty mihinkin. Some ja internet ovat kuitenkin arkielämässä enemmän läsnä kuin erilaiset tapahtumat, joissa käydään hyvällä lykyllä tusina kertaa vuodessa, joten kiinnitän huomioni tässä tekstissä lähinnä netissä tapahtuvaan viestintään. En oleta, että IG-postauksen alle kukaan lähtisi luettelemaan jokaista yksittäistä vinokaitalenauhan ompelemiseen käyttämäänsä ohjetta, mutta merkittävimmät asiat mielestäni tulisi löytyä, kuten onko jokin kokonainen osa (puku, peruukki, meikki…) tehty itse vai jonkun muun toimesta. Tilanne muuttuu kuitenkin siinä vaiheessa, jos puhutaan edustamisesta tai itsensä promoamisesta. Tällä tarkoitan kaikkea sitä, missä tavallaan luodaan omaa ”brändiä” harrastajana, saati ammattilaisena. Esimerkkinä pukuilija, joka markkinoi itseään profiilinsa kuvauksessa (tai muualla) harrastajana tai ammattilaisena, joka tekee itse pukunsa, mutta ei tuo ilmi, jos esiintyykin ostetussa puvussa. Etenkin sellaisissa tilanteissa, joissa itsetekeminen nostaa pukuilijan johonkin asemaan tai korkeammalle tasolle tulisi asiaan kiinnittää erityistä huomiota.

Kuva: Nianmaho
Kuvassa vasemmalta: Tinke, Mamia ja miä. 2022 Traconin esityskisan tuomaristo.
Tuomarihommissa yritän aina valita päälle puvun, joka on edustava, mutta samalla mahdollistaa tuomarin työtehtävien suorittamisen moitteetta.

Esimerkkinä cosplay-tuomarina toimiminen. Minun henkilökohtainen mielipiteeni on, että cosplay-tuomarista pitää näkyä se, että hän on pätevä hoitamaan työnsä. Sillä, mitä kautta tämä viestitään ei välttämättä ole väliä. Mielestäni on kuitenkin väärin esimerkiksi käyttää tuomariprofiilissa kuvaa, jossa tuomarilla on päällään ostettu puku, koska tuon kuvan yhtenä tarkoituksena on luoda vaikutelmaa tuomarin pätevyydestä. Jos kuvassa käytetty puku ei ole tuomarina toimivan pukuilijan itsensä tekemä, hän pönkittää tuolloin itseään ja omaa asemaansa jonkun toisen osaamisella. Samaan lokeroon mielestäni menevät kaikki itsensä markkinoiminen muulle yhteisölle, kun sillä, että tekee pukunsa itse on painoarvoa. Oli sitten kyseessä profiilikuva tai esittely kotisivuilla, tulee käydä ilmi, missä itse tehdyn raja menee. Raja on etenkin häilyvä, jos pukuilija toteuttaa pukujaan itse valmistamalla ja ostamalla.

Kuva: Eetu
Vaikka Mitsuha on kiva ja näppärä puku, en käyttäisi sitä tai kuvia siitä tuomarihommiin liittyen, koska paita on ostettu ja puku ei muutenkaan mielestäni vastaa tuomarin asemaa.

Näistä samoista syistä arvostan jokaista cosplay-harrastajaa, joka ilmaisee pukujensa tai niiden osien alkuperän kuvien yhteydessä läpinäkyvästi ja rehellisesti. Toivoisin kovasti, että samaan tapaan kuin tunnistamme ja ilmaisemme julkisesti cosplay-kuvaajien tuoman panoksen cosplay-kuvien luojina, tunnistaisimme ja ilmaisisimme muiden harrastajien panoksen omien pukujemme taustalla. Tämä jo pelkästään rehellisyyden ja läpinäkyvyyden takia. Samaan tapaan kuin kuvaajan mainitsemisen kanssa aletaan jo pyrkiä tietynlaiseen automaattisuuteen tässä harrastajakunnassa, toivoisin, että muiden tekemien osien sekä ostettujen pukujen ja osien kohdalla olisi samalla tavalla aina maininta siitä, kuka tai mikä taho on niiden olemassaolosta vastuussa. Kunnia ja kiitos kuuluu sille, joka on myös tehnyt työn. Sen pimittäminen ei ole mielestäni pelkästään epärehellistä, vaan myös haitaksi tälle harrastukselle.

Huoh…Fukka kiittää.

PS: Jätin tästä kokonaan pois kisoihin liittyvät aspektit, koska siitä saa ihan oman soppansa aikaiseksi, mutta näin lyhyesti: Esityksellisiin kisoihin lopputekstit, kiitos, ja kädentaitoja arvioiviin kisoihin portfoliot, kiitos. Kiitos.