perjantai 13. toukokuuta 2016

Neiti Rapu

Hoi hoi!

Cösviissiönissä Kis oli siis ihana ja muru ja näpsi muutamat kuvat Senjougaharasta. Voi taivas, miten iloinen osaan olla omista kuvistani! Kis on myös se, joka muokkasi kuvat, joten minä olen heilunut vain linssin toisella puolella.

Kis kuvasi.
Nokkelimmat pokkelimmat siellä kotona jo varmaan huomaa, että ulkoasukin on vaihtunut. Omasta mielestäni oli jo aikakin. Viimeisimpien pukujen kuvasaldo on kuitenkin jäänyt vähän vajaaksi syystä jos toisesta. Nyt sitten, kun Senjougaharasta irtosi kivoja kuveja, päätin vähän uudistua. 

Kis kuvasi.
Kerrankin sain mm. maata lattialla ja maassa, nojailla kasuaalisti ja näyttää sievältä. Onneksi Senjougahara hahmona antaa sillekkin geneerisyydelle syvyyttä. Gaaaah! Miä rakastan tätä sarjaa niin kovasti ja kaikkia sen eri tasoja ja symbolisia merkityksiä ja äääääääääääääääääää!

Melkein pantsushotteja.
Kis kuvasi.
Verkatehtaan ympäristö tarjosi yllättävän hyvät puitteet Bakemonogatarin tunnelmalle. Sen visuaalinen ilme on kuitenkin hyvin omalaatuinen geometrisine ja arkitehtuurisine taustoineen. Suoria linjoja ja selkeitä isoja pintoja onneksi löytyi vaikka ihan pastellin sävyihin ei päästy.

Kis kuvasi.
Tämä koko kuvasetti on minulle pieni 'tietäjät tietää' -aarre. Siksi olen kai niin tyytyväinen näihin kuviin. En ehkä ryssinytkään tätä hahmoa, vaikka Kitaconin jälkeen olin vähän kahden vaiheilla asiasta. Nyt olen iloinen, vaikka aivan täydelliseksi en pystynytkään tätä pukua tekemään.

Vähän harmittaa, etten löytänyt ihan täydellistä nitojaa.
Kis kuvasi.
Hillitön anime glow iskee!
Kis kuvasi.
Bakemonogatari on rakkautta ja Senjougahara on ihana. Vähän suunnittelin, että voisin joskus vielä tehdä ainakin Araragin. Shinobu ja Kanbaru houkuttelevat myös suuresti. Yhyy haluun tehdä kunnon ryhmän ;___;

Bonuskuva höpsöstä Senjougaharasta.
Kis kuvasi.
Fukka kiittää!

PS: Jossain välissä pitäisi taas vähän kertoilla, mitä keskeneräisille puvuille kuuluu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti