Vartova prinsessa

Hei moi ja hyvää vuotta 2026!

En saanutkaan liima-asioita tuikattua blogiin ennen vuodenvaihdetta. Hubs. Yritän ryhdistäytyä asian tiimoilta, mutta positiivisena uutisena voin kuitenkin kertoa, että nyt on luvassa ihan oikea katsaus siihen, mitä Zeldalle kuuluu! Joulukuu meni ihan höpöksi hulinaksi, mutta jotenkin onnistuin ujuttamaan cosplay-hommia kaiken kaaoksen sekaan.

Ilokseni ja onnekseni voin heti alkuun todeta, että Zeldan osalta suurin ja hirvein mörkö on selätetty! Eli siis vaaleanpunainen kaapu, jonka värjäämisestä tuli murheenkryyni. Nyt kuitenkin jatkamme siitä, mihin jäimme viime jaksossa. Kahden epäonnistuneen värjäyksen ja yhden toivottoman värinpoiston jälkeen ostin kaapua varten jälleen uudet kankaat ja päädyin tilaamaan rakastamiani Dylon-värejä ulkomailta. (Japanin matkalla ompelutarvikeliikkeessä kyseisiä värejä oli hyllyt pullollaan, ja hieman harkitsin niiden ostamista varastoon matkalta.) Tilaamani värit eivät kuitenkaan olleet aivan täysin samoja, kuin mitä olen käyttänyt. Myöskin tärkeimpänä huomioon otettavana seikkana: Zeldaa varten tehdyt aikaisemmat väritestit oli toteutettu tietenkin vanhemmilla väreillä.

Onnekseni Dylon näyttää vain päivittäneen tuotteitaan, eikä lopettaneen valmistusta kokonaan!

Ensimmäinen etappini siis oli selvittää, onko Dylon muuttanut tuotteiden pakkauksia vai myös niiden koostumusta. Testasin siis värjäystä aikaisemmalla kaavalla, jonka olin katsonut Zeldalle sopivaksi (jonka osalta kuitenkin tein laskuvirheen lopullisessa värjäyksessä). Tämän testin pohjalta pystyin päättelemään, että värit eivät ole koostumukseltaan täysin samat kuin aikaisemmin… tai sitten uudessa kodissani tulee hanasta kuumempaa vettä kuin aikaisemmin.

Yllä aikaisempi testi ja alla uusi testi täysin samalla kaavalla... Hieman on tujumpi väri!

Uuden testin tulos oli siis paljon voimakkaampi kuin alkuperäisen, vaikka värjäyslimen kaava tosiaan oli sama. Usein kangasvärit vaativat vähintään 60°C lämpöisen veden edes toimiakseen, mutta Dylonille riittää jo 40°C. Syy, miksi pidän Dylonin väreistä on nimenomaan se, että niitä varten en ole koskaan joutunut keittämään vettä. Hanasta tullut kuumin vesi on riittänyt. Useimmat kangasvärit kuitenkin toimivat voimakkaammin kuumemmassa vedessä. Miksi epäilen, että syynä voi olla hanasta tulevan veden lämpötila on se, että huuhdellessani testitilkkuja (ja yleisesti) huomaan, että käteni eivät kestä hanasta tulevan veden kuumuutta täysillä lämmöillä. Aikaisemmassa asunnossa tämä ei kuitenkaan ole ollut ongelma. Voitte olla varmoja, että selvitän syyn vielä kunnolla (koska vanhoja värejä on vielä hieman jäljellä), mutta Zeldan osalta tämä tarkoitti sitä, että testivärjäykset pitää aloittaa lähes alusta.

On tämä saatana työmaa.

Lopulta oikea värisävy löytyi jälleen, tein oikein tarkat laskutoimitukset kaavan muuntamiseksi isompaan mittakaavaan ja onnistuin värjäämään kaavun kauniiksi ja upeaksi! Ei läiskiä, ei epätasaisuutta värissä! Jee jee! Ehkä tämä puku valmistuu joskus sittenkin. Samalla värjäsin myös nyörin pätkän, jolla kaapu sidotaan edestä kiinni. Päädyin nyörikiinnitykseen, koska L’sA Linkin tunikassa on myös nyöritys, ja näiden kahden pelin estetiikka on todella samanlainen.

VIIMEINKIN!

Kun kaapu oli taputeltu, oli minun pakko kohdata toinen mörkö tässä projektissa, eli viitta ja sen kuviointi. Olin tehnyt viitan kuviota vaille valmiiksi jo aikaisemmin, mutta kuvion muuntaminen omiin mittasuhteisiini osoittautui erittäin hankalaksi, koska olin kaavoittanut viitan niin kapeaksi. Joulun alla kuitenkin päätin taas uhmata taloudellista tasapainoani ja ostaa uuden kankaan leveämpää viittaa varten. Onni oli, että kyseinen kangas löytyi alennuslaarista, jolloin maksoin siitä vain murto-osan aikaisemmasta.

Nyt homma luisti niin paljon paremmin!

Leveämpi viitta osoittautui oikeaksi valinnaksi, koska nyt kuvion piirtäminen ja suunnittelu osoittautui hyvinkin yksinkertaiseksi. Ylläri. Koska Zeldan mittasuhteet pelissä ovat täysin epäluonnolliset, on tämä vain oma versiointini kuviosta, eikä se voikaan olla täysin samalainen kuin referenssikuvissa. Ratkoin siis vanhan viittakappaleen irti kauluksesta ja hupusta ja ryhdyin tekemään kokonaan uutta.

Pallopää!

Vain yksi kuvio silitettynä.

Mietin pitkään, että millä tekniikalla haluaisin tehdä viitan kuviot. Harkitsin silitettäviä kalvoja, mutta ajatus noin suurista kuvioista ja oikean sävyn metsästämisestä ei houkuttanut. Myös viitaksi päätynyt kangas ei ollut ihanteellinen tuota tekniikkaa varten. Päädyin lopulta ihan vain kankaaseen ja ompeluun. Löysin sopivan värisen morsiussatiinin, joka toi kivaa kontrastia viittakankaan ja kuvion välille. Harkitsin satiinin tukemista tukikankaalla, mutta en halunnut tuoda viittaan yhtään ylimääräistä jäykkyyttä ja vähentää sen laskeutuvuutta. Tiesin, että kuvion ompeleminen olisi ollut huomattavasti helpompaa tukikankaan kanssa, mutta… ei.

Tässä harsinpisto on ihan liian pitkä ja liian kaukana kuvion reunasta :/

Kiekurat on siis leikattu kankaasta 1cm saumanvaralla, jonka olen silittämällä ensin kääntänyt nurjalle puolelle, ja sitten kiekurat on nuppineulattu viittakankaaseen kiinni. Ennen kuin lähdin ompelemaan mitään, neulasin kaikki kuviot kankaalle ja katsoin, että ne kohdistuvat oikein suhteessa toisiinsa. Tämän jälkeen lähdin käsin ompelemaan yhtä kiekuroista, mutta pian totesin, että pelkkä neulaus ei riitä liukkaan satiinin paikallaan pysymiseen. Lopulta päädyin harsimaan kuviot ensin kankaalle (kuva yllä) ja vasta tämän jälkeen ompelin ne lopullisesti kiinni piilopistolla. Ommellessa viitan piti pötköttää tasaisesti lappeellaan, koska kankaat eivät meinanneet tulla toimeen keskenään, joten leiriydyin olohuoneen lattialle katsomaan Netflixiä muutaman päivän ajaksi.

Ihmisen päällä tämä onneksi näyttää paremmalta, mutta olisin toivonut hieman enemmän laskeutuvuutta, but oh well.

Lopputuloksesta huomaa, että tässäkin hommassa harjaantuu, harsimisen ja ompelun osalta, mutta mikä lopulta auttoi kaikkein siistimmän lopputuloksen aikaansaamisessa oli se, että vaihdoin ompeluneulan terävämpään ja ohuempaan kirjontaneulaan. Uusi neula sujahti siistimmin ja sulavammin molemmista kankaista läpi, jolloin kumpaankin muodostui vähemmän kuprua. Viitta on muutoin valmis, mutta olen jättänyt keskitakaharsinnan vielä paikalleen, koska hieman tekee mieli ratkoa ja korjata tuo yksi kuvio. Tässä vaiheessa ei kuitenkaan ole sen aika.

Tässä vielä vertailuna kuinka kapea alkuperäinen viitta oli :D

Kaiken tämän ohella olen myös työstänyt Zeldan peruukkia! Alkuperäinen ideani oli tehdä peruukkiin nuttura, jonka voisi purkaa tarvittaessa. Kuitenkin tätä testatessa totesin, että kaiken sen valtaisan kuitumäärän kanssa, peruukki oli aivan liian painava nutturan kanssa. Tämähän tietenkin tarkoitti sitä, että kampauksesta pitäisi tehdä pysyvä ja… Kypäräperuukki here we come.

Tästä siis lähdettiin liikkeelle.

Vaikka liima on lähellä sydäntäni, peruukkien liimaus ei ole. Peruukit ovat hygieniatuotteita ja toivoisin aina mahdollisuutta niiden pesemiseen. (Yleinen muistutus kaikille PESKÄÄ PERUUKKEJA!) Kypäräperuukkeja ei voi pestä, mutta sillä mennään. Käytin lähes samaa tekniikkaa peruukin rakentamiseen kuin Gwendolynillä. Ennen aloittamista otin kuitenkin päästäni uuden kelmu+teippi-mallin. Gwendolynin peruukista tuli aikanaan hieman liian iso, joten nyt tein tarkemman mallin omasta hiusrajastani ja etenkin niskasta.

Tussilla merkattu uusi hiusraja, jota hieman vielä korjailin tästä.

Stubbaus (pitäskös rueta käyttämään tästä termiä tynkäys :D) oli siis jälleen meininki ja minä ahdistunut. Zeldan nuttura tulee paljon alemmas kuin Gwendolynin, joten hieman piti miettiä marssijärjestystä uudella tavalla. Alkuun käytössäni oli pelkästään Erikeeper, koska se on halpaa ja juoksevaa, eikä pohjimmaisissa kerroksissa ulkonäöllä ole niin väliä. Ensimmäiset kerroksetkaan eivät olleet kovin sievän näköisiä. Pyrin liimaaman kerroksia alkuvaiheessa mahdollisimman hennosti, koska kerroksien lisääntyessä jämäkkyys oli kyllä taattua.

Tästä se taas lähtee.

Ahostus maximus!

Paras ystäväni oli jälleen cocktailtikku ja pienet hiuskuminauhat. Aluksi yritin kiristellä jokaisen kerroksen ponnarille ihan tavallisella langalla, mutta se osoittautui niin työlääksi, että päätin suosiolla käyttää pikkukuminauhoja. Aina muutaman kerroksen välein leikkasin ponnarin lyhyeksi, liimasin tyngän kauttaaltaan ja laitoin ylijäämäkuidun talteen muita vaiheita varten.

Ei tarvi kummarin kanssa pelleillä, kuha on cocktailtikku.

Kaikki talteen.

Kun tilanne alkoi näyttää siltä, että kohta käsittelyyn tulevat näkyväksi jäävät kerrokset, aloin testaamaan eri liimoja. Erikeeperin lisäksi käytössäni olivat Uhun Twist & glue sekä Karlsons-yleisliima. Kaikissa on omat hyvät ja huonot puolensa, joten kaikille on tässä projektissa myös omat käyttötarkoituksensa. Kuten sanottua Erikeeper kuivuu hitaasti, mutta on sen verran nestemäistä, että sujahtaa hyvin kuitujen väliin. Se kuitenkin kuivuu kiiltäväksi, mikä ei ole suotavaa näkyvissä osissa. Twist & glue on myös hyvin nestemäistä, läpinäkyvää ja kuivuu kohtuu mattapintaiseksi, mutta sen kestävyys ja pitolujuus ei ole parhain. Karlsons puolestaan kuivuu erittäin nopeasti, on lähtökohtaisesti geelimäisempi ja pitää todella hyvin. Nopea kuivuminen kuitenkin aiheuttaa sen, että liima helposti paakkuuntuu, mutta kuivuu myös näkyväksi selkeästi tummentaen kuituja.

My weapons of choice!

Ylin nuoli osoittaa rajaa, jossa T&G liimaus päälaelta alaspäin loppuu.
Vasemmassa reunassa näkyy alla kuivuva Erikeeper
Alin näyttää missä Karlsons on kuivunut epätasaiseksi ja kiiltäväksi.

Käytin Karlsons-liima tässä vaiheessa lähinnä ponnarin alueella, koska päälle tuleva nuttura kuitenkin peittää liimausjäljet. T&G-liimalla tein liimailuja isommille alueille kuitujen päältä ja Erikeeperiä käytin tässä kohtaa vain ohuesti kuitujen alla. Niskan hiusrajan toteutus oli minulle uudempaa hommaa, koska päätin tehdä sen täysin erillä tavalla Gwendolyniin verrattuna. Hiusrajan tekemisessä erilaiset liimat pääsivät kunnolla rooleihinsa. Olen halunnut testata jo jonkin aikaa ns. pehmeän hiusrajan tekemistä kypäräperuukkeihin, joten nyt tilaisuuden koittaessa tartuin siihen.

Tästä lähtee.

Tässä näkyy kuinka Karlsons vaikuttaa kuidun väriin, kun se on kunnolla painettu kuitujen väliin.
Also BTW tuo yläkulmassa näkyvä silikonisivellin on tässä hommassa parasta paskaa.

Kun viimeiset kerrokset peruukissa kiinniolevista kuiduista oli liimattu, lähdin tekemään ylijäämäkuidusta kuitutupsuja, joita liimasin pitkin peruukin alaosaa hiusrajan yli. Tässä vaiheessa Erikeeperillä heitettiin vesilintua, koska sen valuminen ja hidas kuivumisaika tuotti vain harmia. Ennen kuitutupsun liimaamista levitin pohjalle ohuesti Karlsons-liiman ja päälle sekä runsaammin hiusrajan seutuun T&G-liimaa. Tupsujen muotoilu ja asettelu vaati oman opettelunsa, mutta aika nopeasti hommasta sai kiinni. Myöskin siistin ja nätin hiusrajan pohjana oli ihan hyvä olla useampi kerros tupsuja, koska satuin tekemään niistä aika ohuita.

Nyt pitäisi jatkaa tästä.

Koko peruukki ja hiusraja ovat vielä kesken. Sen etuosa on täysin muokkaamatta ja aion leikata ja viimeistellä hiusrajan takaa vasta sitten, kun kaikki liimaus on tehty ja olen käyttänyt peruukkia päässäni. Tässä vaiheessa peruukkia ei vielä voi irrottaa peruukkipäästä. Lisäksi olen yrittänyt etsiä sopivan kokoista palleroa, jonka ympärille rakentaisin varsinaisen nutturan, mutta vielä moista ei ole tullut vastaan. Hätätapauksessa käytän foliota ja worblaa.

He odottaa hetkeään.

Vaatteiden osalta Zelda on siis jo kasassa, peruukki hyvässä vaiheessa, mutta tiaraa pääsen jatkamaan vasta peruukin valmistuttua. Jos joku yhtään luulee, että yritän saada Zeldan valmiiksi Desucon Frostbita varten, niin valitettavasti joudun tuottamaan pettymyksen. Varsinaisen puvun lisäksi haluan tehdä Zeldan taikasauvan valmiiksi ennen kuin edes yritän ajatella, mihin tapahtumaan Zeldan ottaisin. Minulla on aluillaan eräs nopeampi projekti Frostia varten, mutta saa nähdä, miten sen kanssa käy. Tällä hetkellä istun kirjoitelemassa vain sen takia, että en voi kaavoittaa maailman typerimmän rasitusvamman vuoksi. Polveni ei tällä hetkellä kestä konttaamista, joten minun pitää kehitellä kaavoittamiseen jokin muu paikka kuin lattialla.

Fukka kiittää!

PS: Ja yhtään en ota vastaan vitsejä siitä, että olen vanha ja raihnainen, koska tämä kyseinen rasitusvamma esiintyy yleisimmin kasvuikäisillä ESITEINEILLÄ!

Vajaa ikemen-miehitys - Kotae Expo 2025

Momoi!

Sydän sanoo, että makaa sohvalla ja katso leffaa. Järki kuitenkin sanoo, että kirjoita Kotaesta ennen kuin kuukausi vaihtuu ja olet jälleen kiiresuossa. Järki voitti, joten here we go! Kotae Expo järjestettiin 22.-23.11.2025 toisen kerran koskaan Tampereen Urheilu- ja messukeskuksessa. Tämä oli minulle ensikosketus Kotaeen, ja reissun osalta sattui jos jonkinmoista kommellusta jo ennen varsinaista matkaa ja tapahtumaa, mikä varmasti vaikutti kokemukseeni Kotaesta.

Gojo sai tän mukaan kunnolla köniin >:(

Mietin ja pohdin kovasti sitä, mitä pukuja ottaisin mukaan Kotaeen. Tiesin varmaksi sen, että Zelda ei valmistuisi ajoissa. Hetken elin toivossa, että olisin voinut saada Jinshin valmiiksi, mutta minusta riippumattomista syistä en ehtinyt edes aloittaa koko pukua. Päädyin kaivelemaan fiiliksiä vanhojen pukujen osalta, ja pidin pienen äänestyksen Instagramin puolella neljän hahmon välillä. Äänestyksessä osallisena olivat Gakupo, Gojo, Kaname ja Hauru, ja Gakupo voitti äänestyksen aivan ylivoimaisesti, mutta yllättävästi Kaname tuli perässä toiseksi. Ensimmäinen suunnitelma oli siis ottaa nämä kaksi pukua mukaan Kotaeen, mutta suunnitelma muuttui osittain vielä sillä hetkellä, kun olin pakkaamassa. Pitkä peruukki kahtena päivänä putkeen ei jotenkin tuntunut yhtään houkuttelevalta, joten Kaname jäi kotiin ja pakkasin mukaan Gojon.

Heillä on aina luksusta.

Tavallaan yhtenä vastoinkäymisenä Kotaen osalta oli se, että en saanut perjantaita vapaaksi töistä, ja jouduin siksi lähtemään matkaan toivottua myöhemmin. Lisäksi koko työviikko ennen Kotaea oli yhtä sirkusta ja sekoilua. Tämänkin lisäksi olin ollut nuhainen koko viikon, joten stressitekijät olivat aivan taivaissa. No, Tampereelle päädyttiin kuitenkin jokseenkin ihmisten aikaan, mutta kyllähän tuo päivä pitkältä tuntui. Onneksi Gakupo ei vaadi sen kummempia valmisteluja edellisenä päivänä, koska en olisi yhtään jaksanut säätää mitään.

Sitten hyppy Kotaeen!

Lauantaina vedin tosiaan niskaan Gakupon. Päivä ei lähtenyt käyntiin kovinkaan mallikkaasti, koska meikkaaminen ei omasta mielestäni ihan onnistunut. Keskittymiskyky oli miinuksen puolella ja naama käyttäytyi vähän erikoisesti. Tällä hetkellä ihoni kärsii muutenkin kuivuudesta, mutta epäilen, että hotellin ilmastointi ei myöskään auttanut asiaa, vaikka yritinkin tehokosteuttaa naamaani. Meikkimorkkiksesta huolimatta puin herran osittain päälle ennen kuin hyppäsimme taksiin ja huristelimme kohti Tampereen messukeskusta.

Jossain tuolla siintää pukuhuone.

Paikanpäällä meitä oli vastassa jonoja jonojen perään. Aluksi jonotimme pääsyä sisälle ja vaihtamaan liput rannekkeisiin. Messukeskuksen aulassa oli tosi kehnosti opasteita lipunmyynnin ja -vaihdon osalta, mikä aiheutti kaaosta. Tuurilla pääsimme nopeasti vaihtamaan rannekkeet, minkä jälkeen minä suuntasin cosplay-pukuhuoneisiin pukemaan loputkin puvusta päälleni.

Cosplay-pukuhuoneina toimivat tavalliset urheiluhallipukkarit (duh) pitkän ja kapean käytävän varrella. Pukkareista ei valitettavasti löytynyt kokovartalopeilejä tai pistorasioita (tai ainakaan siitä pukkarissa, jossa itse vierailin). Tämä ei onneksi minua hidastanut, mutta aiheutti kuitenkin sen, että esim. kuumaliimausta harrastettiin tuon kapean käytävän lattialla. Ilmeisesti myös tarvittaessa silitys suoritettiin käytävällä, koska silityslautoja oli nojailemassa käytävän seinään useampi kappale. Muutoin pukuhuoneet toimivat tarkoitukseensa oikein mainiosti ja olivat vielä tilavat.

Mukana Anniilaugh.
Toinen meistä on hehkeä. Minä en.

Kun lopulta olin sonnustautunut koko pukuun ja pääsin tutustumaan muuhun tapahtumapaikkaan, ensimmäinen vaikutelma paikasta oli TILAVA. Messukeskuksen halleissa on todella tilaa, mutta myös istumapaikkoja ja pöytiä löytyi kivan paljon. Kertaakaan tapahtuman aikana ei tarvinnut hakemalla hakea istumapaikkaa. Valtaisat hallit myös mahdollistivat sen, että tilassa riitti ilmaa hengittää koko tapahtumapäivän läpi. Mm. taidekuja, kirpputori, jotkin aktiviteetit ja edustuskojut olivat A-hallin puolella. E-hallin puolelta löytyivät Päälava sekä myynti- ja artesaanipöydät.

Tässä n. puolet A-hallista.

Koko tapahtuman ajan kaipasin fyysistä käsiohjelmaa, jossa olisi ollut edes pelkkä ohjelmakartta sekä kartta tiloista. Tilojen karttoja oli esillä useammassa paikkaa tapahtuma-alueella, mutta näin ensimmäistä kertaa messukeskuksessa vierailevalle omaa karttaa olisi kaivannut jo ennen conialueelle astumista. Itse pidän fyysisestä ohjelmalehtisistä myös siksi, että mitään ei tarvitse zoomailla nähdäkseen asioita. (Plus käytän ohjelmakarttaa myös näiden kirjoittelujeni jäsentelyyn.)

Oli pakko ottaa kuva, että löysi mihinkään.

Tykkäsin tosi paljon siitä, miten taidekuja oli sijoiteltu, sekä siitä, kuinka väljäksi myyntisalin käytävät oli jätetty. Ei tullut yhtään tavanomaista pakokauhuntunnetta, mikä yleensä valtaa kehon tapahtumissa pöytiä kiertäessä. Mitään mahtaisia ostoksia en tällä kertaa tehnyt, vaikka myyjiä oli joka lähtöön. Vähän tuli kuitenkin tärkeitä hankittua.

E-hallin ostariosuus

Pienet ostokset

Lauantaina oli suuri yritys päästä johonkin ohjelmaan, mutta pööpöillessä ja pyöriessä lähes kaikki kiinnostava ohjelma vain meni ohi. Lisäksi oli hieman hämmentävää ottaa selkoa ohjelmakartasta, koska ohjelmaan oli niin paljon, että se oli jaettu molempien päivien osalta kahteen eri taulukkoon. Säälittävintä oli ehkä se, miten olimme Anniilaughn kanssa puhuneet koko päivän siitä, kuinka olisi kiva päästä katsomaan rakugo-ohjelmaa, joka pyöri useamman kerran päivässä. Jotenkin kuitenkin onnistuimme sivuuttamaan sen molemmilla kerroilla.

Fiilis 5-

Osittain tuntemattomasta syystä olo Gakupon kamppeiden sisällä alkoi nopeasti käydä tukalaksi. Osan olosta selittävät puhtaasti herran kengät, jotka eivät todellisuudessa minulle sovi jalkaan koon tai lestin puolesta. Yleensä kestän ihan hyvin pukujen aiheuttamaa aistikuormitusta, mutta tällä kertaa kehoni alkoi pettää. Tämän vuoksi lähdin vaihtamaan siviilivaatteet päälle jo ennen cosplay-kisojen alkua. Kohdatessani tuon armottoman pitkän käytävän cosplay-pukkareille jälleen kerran, olin ehkä valmis vähän jopa itkemään.

Ei pysty, ei kykene.

Gakupoa oli kiva pitää päällä sen, mitä se kesti. Jokin jännittävä ominaisuus tällä hahmolla on, koska, vaikka puku on nyt jo reippaasti yli kymmenen vuotta vanha, se jaksaa vetää minua ja muita puoleensa. Minua, joka haluan sitä käyttää ja korjailla aina uudestaan, mutta myös muita, sillä sain osakseni niin paljon hämmentävää ihastelua Gakupona. En muista, milloin minusta olisi tapahtumassa pyydetty niin paljon kuvia kuin nyt, minkä lisäksi puku aiheuttaa joissain ihmisissä hyvinkin voimakkaita reaktioita.

Nyt jälkijunassa, kun tätä aamun selfietä tuijaa, huomaa naamasta jo epätavallista pöhöttyneisyyttä.

Kuoriuduttuani Gakupon kamppeista oli aika vetää ruokaa naamariin ja sen jälkeen suunnata kohti cosplay-kisoja. Kisakatsomoon olikin sitten ihan kunnon jono, jonka mittaa emme aluksi edes tajunneet, koska se kiemurteli käytävältä halliin, verhon taakse ja muutaman mutkan kautta lopulta päälavan saliin. Onneksemme porukka mahtui hyvin katsomoon ja meillä kävi kohtuullinen tuuri istumapaikkojen kanssa. Pääsimme istumaan katsomon halki kulkevan väylän jälkeen ensimmäiseen penkkiriviin, ja koska katsomo oli yhdessä tasossa, näimme noilta paikoilta paremmin kuin keskeltä katsomoa.

Kansallislajimme: Jonotus (Hard mode)

Kotaen cosplay-kisoissa kilpailtiin kolmessa eri formaatissa; esityskisa, CMV-kisa ja craftmanship-kisa, jossa puolestaan oli kolme eri taitokategoriaa. Olin aikaisemmin ihmetellyt Kotaen esityskisan musikaaliteemaa ja vasta kisoissa minulle todella valkeni, mistä on kyse. Sinänsä ihan hauska konsepti, mutta luulen, että se tavallaan kuratoi kisaan hieman liian samantyylisiä esityksiä. Ainakin näin minä sen koin. Pukukisojen puolesta en hirveästi voi sanoa mitään, koska istuimme niin kaukana lavasta, että pukujen yksityiskohtia oli aivan mahdoton nähdä. Myöskin tasakatsomo toi kisojen seuraamiseen omat haasteensa.

Lava on tuolla jossain.

Lauantaina kisojen jälkeen ei tullut edelleenkään käytyä missään muussa ohjelmassa, vaikka esim. useampi cosplay-ohjelma olisi ollut tarjolla. En tiedä, mihin tuo aika meni. Omat aivoni taisivat olla jo niin täynnä sahanpurua tuossa vaiheessa, että viimeiset ajatukset hukkuivat jonnekin. Kuitenkin varmaan yksi parhaista tapahtuman anneista oli pehmiskoju, jota pääsin vihdoin hyödyntämään päivän päätteeksi.

Pehmis best

Poistuimme paikalta bussilla, joka oli aivan täyteen ammuttu. Väsy oli suuri ja bussimatka tuntui kestävän ikuisuuden. Lopulta pääsin pesemään naamani Gakupon meikeistä ja kävi ilmi, että olin kai saanut jonkinmoisia ärsytysoireita meikeistäni. Silmäluomeni olivat aivan turvoksissa ja ripsirajassani oli pieniä paukamia. Testissä oli uusi ripsiväri, jonka uskon syylliseksi. Jo aikaisemmin päivällä silmäni olivat alkaneet vuotaa aivan vuolaasti, mutta ajattelin sen johtuvan vain kuivista silmistä, mikä ei talviolosuhteissa ole tavatonta. Illasta silmien kuivuus kävi jo hankalaksi ja myöskin väsy painoi entistä enemmän. Ruokaa haettiin lähimmästä kaupasta, koska mitään muuta ei olisi jaksanut edes ajatella. 

Meidän yhteinen Girl Dinner
Kuulemma nukahdin tämän jälkeen niin nopeasti, että Anniilaughilla jäi juttu kesken.

Sunnuntai aamuna heräsin ja minua tervehti peilistä maailman turvonneimmat silmät sekä herneen kokoinen huuliherpes. Totesin jo tuossa hetkessä, että sunnuntai mennään siviileissä ilman mitään meikkiä. Reissustressi ilmeisesti oli tehnyt tehtävänsä ja päättänyt puolestani, että sunnuntai päivä otetaan rennommin. Tämä harmitti aika lailla, koska minulle pukujen käyttäminen on merkittävä osa harrastamista. Nyt kävi näin, joten Kotaessa pukuja oli päällä lähes ennätyksellisen vähän aikaa.

Elikoille kulttuuria

Sunnuntaina pääsimme kuin pääsimmekin vihdoin katsomaan rakugoa! Oma kosketukseni tähän taiteeseen on pelkästään animen ja YouTuben kautta japaninkielellä. Oli jännittävää nähdä rakugoa ensimmäistä kertaa suomeksi. Noin puolet itse ohjelmasta oli kerrontaa siitä, mitä rakugo itsessään on, ja sen historiasta. Toinen puolisko oli sitä itseään. Pääsimme kuulemaan tarinan miehen ja tanukin kohtaamisesta, mikä oli oikein hauska aloitus päivälle. Nautin suuresti siitä, miten esityksessä käytettiin murteita eri hahmoilla.

Tuolla sinisellä matolla oli pukuilijoita!

Puolivahingossa päädyimme seuraamaan sunnuntain Kotae Cosplay Foxwalkia (siis niin hyvä nimi), koska parkkeerasimme taukoilemaan A-hallin pöytiin ennen sen alkua. Pidän kovasti siitä ajatuksesta, että cosplayta pääsee esittelemään tällä tavalla matalalla kynnyksellä, ja vaikka vähän tavallaan harjoitella kisaamista. Harmiksemme kuitenkin pukuja esiteltiin hallin katsomoita päin, joten me näimme omalta pieneltä parkkikseltamme lähinnä selkiä :D

Piiiikkasen jäätiin takapenkkiin.

Päivän päätteeksi kävimme vielä kuulemassa höpinää Alfred J. Kwakista. Ohjelman tarkoitus oli tuoda esiin sarjan edelleen ajankohtaisia teemoja, mutta enemmän koin sen jäävän vain eräänlaiseksi luetteloksi sarjan tapahtumista. Viihdyin ohjelmassa hyvin, mutta olenkin katsonut sarjaa viimeksi mukelona. Jos sarjan tapahtumat olisivat olleet paremmin muistissa olisi ohjelma voinut kääntyä tylsemmän puoleiseksi. Asiat kerrottiin ja tuotiin esiin ihan hauskalla tavalla ja hyviä vitsejäkin sekaan mahtui, mutta olisin kaivannut enemmän peilaamista tämän päivän kulttuuriin. Ihan loppuun asti emme ohjelmaa kuitenkaan jääneet kuulemaan, koska se kesti 1,5h ja koimme sopivaksi hipsiä muihin maisemiin.

Fiiliksemme jonossa

Tapahtumapaikalta poistuminen oli oma episodinsa. Pihalla odotti hillitön loskakeli ja aivan jäätävä jono bussiin. Lopulta nöyrryimme ja liityimme jonon jatkoksi. Onneksi olin ostanut liput myöhempään junaan, koska en tiedä millaisilla kierroksilla olisin käynyt, jos olisi pitänyt yrittää aiempaan. Onneksi matkatavarat oli saatu jemmaan hotellille, eikä niitä tarvinnut raahata kuin asemalle loskan ja lätäköiden läpi.

Loppuun vielä positiivinen löytö; uusi MUNVÄRINEN haori!

Sellainen oli Kotae Expo minun osaltani. Ei mikään hohdokkain reissu millään muotoa, mutta nyt se on takana. Vastoinkäymiset reissussa ja sitä ennen verottivat kokemusta, mutta ehkä Kotae Expo ei ole muutenkaan tapahtuma minua varten. Tilojen puolesta se on oiva hengasutapahtuma, mutta itse tykkään käydä katsomassa ohjelmia pööpöilyn ohella. Vaikka mielenkiintoista ohjelmaa olikin tarjolla, tuli vähän sellainen olo, että se on suunnattu tuoreemmalle ja nuoremmalle yleisölle. Minulle myös yhtenä isona miinuksena on Tampereen Messu- ja urheilukeskuksen sijainti. Ilman omaa autoa sinne kulkeminen on puhtaasti työlästä. Tapahtumapaikan läheisyydestä ei juurikaan löytynyt mitään majoitusratkaisuja. Bussilla matkustaminen tapahtumaan oli suorastaan hirveää, koska bussit olivat niin täynnä tullessa ja mennessä. Taksista puolestaan sai maksaa hunajaa.

En sano lopullisesti ei Kotaelle, mutta varmasti tulevaisuudessa tulen harkitsemaan osallistumista hyvinkin hartaasti.

Fukka kiittää!

PS: I’m back in the game! Cosplay-jutut ovat edenneet, mutta niistä lisää tulevaisuudessa. Myöskin yritän saada kasattua liima-asiat tänne blogiin vielä tämän vuoden aikana :_D

Muukalaisinvaasio ja muita sekopäisiä tarinoita

Hui hei!

Kerron nyt vähän Momosta, ja koska Momosta ei ihan niin hirveästi ole kuvamateriaalia tai supererityistä kerrottavaa, ajattelin tässä yhteydessä vähän avata omia ajatuksiani hahmovalinnasta ja siitä, mikä oli Momon merkitys prosessina. Ennen sitä kuitenkin asiaa itse puvusta.

Keskeneräisten pukujen pino kaapeissani kasvaa, ja muutossa jouduin käymään kaikki materiaalini todella läpi, joten puolivalmiit puvut kummittelivat mielessä entistä enemmän. Annoin itselleni yhden säännön ennen kuin aloitin Momon tekemisen; jos löydän yhdellä ja samalla reissulla kaikki Momoon tarvittavat kankaat kangaskaupasta, niin saan aloitta uuden puvun. Värjäys ei myöskään tullut kysymykseen, koska henkisesti en ollut tähän vielä valmis.

Ayase Momo <3

Minulla kävi aivan järjetön munkki, kun löysin niin hyvät kankaat Momoa varten! Onnea ei ollut pelkästään oikeanväristen kankaiden löytyminen, mutta myös materiaalit ja tekstuurit osuivat niin hyvin kohdalleen. Neuleeseen löytämässäni kankaassa oli ihana eläväinen tekstuuri, joka mielestäni sopi todella hyvin kyseiseen vaatteeseen, vaikka tietenkään animessa ei mitään tekstuuria näy. Momon hamekangas puolestaan oli juuri täydellinen puuvillasekoitekangas, joka ei näyttänyt muoviselta, mutta jossa laskokset pysyivät erinomaisesti.

Kerrankin löyty sitä sopivaa jännää!

Hame olikin se osa, josta lähdin liikkeelle. Minä tosiaan kaavoitan vekkihameet jokaista hahmoa varten erikseen, eikä minulla ole mitään yhtä vakiokaavaa, jota käyttäisin aina vekkihameen tehdessäni. Tämä johtuu puhtaasti siitä, että jokaisella hahmolla vekkihameet ovat hieman erilaisia; laskosten muoto tai kiertosuunta voi olla eri ja laskosten määrä vaihtelee hahmosta toiseen. Esimerkiksi Ichijon hameessa laskosten määrä on vähäinen, jolloin laskokset ovat leveämpiä, kun taas Momon hameessa laskoksia on runsaasti, jolloin ne ovat tietenkin kapeampia.

Ichijon hameen kanssa sai tuskailla ihan huolella, jotta siitä sai istuvan. Momo puolestaan ei vaatinut sen kummempaa säätöä.

En ole ehkä koskaan kaavoittanut niin hyvää vekkihametta kuin Momon hame. Olen tehnyt todella monta vekkihametta cosplay-matkani aikana, mutta yksikään niistä ei ole istunut yhtä hyvin kuin Momon hame (myöskin Yunan hame on onnistunut). Minä en välitä ns. cosplay-tyylillä tehdyistä vekkihameista, joissa vyötärön ympärysmitta on vain kerrottu kolmella, ja siinäpä onkin kaikki kaavoitus, jota moinen vaatii. Tuon tyyppiset vekkihameet eivät istu juuri koskaan kenellekään, ja minä vihaan niitä palavasti.

Pienesti kaipaa silitystä, mutta istuu silti jo niin hyvin!

Harmikseni kuitenkin hameesta ei näy kuin pieni siivu, koska Momon neule on niin pitkä. Koska en ole animea, mitoitin hameen hieman pidemmäksi kuin, mitä se Momolla oikeasti on, ja silti siitä näkyy neuleen alta vain säälittävä siivu. Neuleesta ei sen kummemmin ole kerrottavaa, koska se oli niin yksinkertainen.

Hurjat 10cm hameen helmaa näkyvissä. Se on enemmän kuin animessa!

Pukuun kuuluvia pienempiä osia tein kierrätysmeiningillä kotoa löytyvistä materiaaleista. Säärystimiin löytyi juuri ja juuri valkoista trikoota jemmoista, Momon kaulanauha syntyi vinokaitalenauhasta, jonka vain ompelin putkeksi, ja rusetissa käyttämäni kangas on alun perin ollut KH Cloudin viitta. Jälleen sain todeta, että hamsterin ominaisuudesta on joskus jopa hyötyä.

En ehkä koskaan ole tehnyt tämmöistä vinokaitaleella.

Tämä viitta on vuodelta 2009...

Ehkä jännin seikkailu Momon osalta olivat korvakorut. Ennen Traconia sain valmiiksi yhden parin korviksia, mutta en ollut niihin tyytyväinen monestakin syystä. Päätin kuitenkin käyttää niitä Traconsissa ja tehdä myöhemmin uudet. No, tein lopulta kolmet parit.

Siellä hienot!

Animessa Momon korvakorut ovat yksinkertaiset lätyskät, mutta vastaan tuli eräs kuva mangasta, missä Momon korvikset ovatkin alienin pään malliset. Tietenkin korvakorufriikkinä tykästyin enemmän näihin korviksiin. Myös Traconissa useimmilla näkemilläni Momoilla korvakorut olivat alien-mallia, joten en ole ollut yksin aivoitukseni kanssa.

Tässä kohtaa edettiin vielä ihan järjen kanssa.
Olin jopa tekemässä lätyskäkorviksia alieneiden kaveriksi.

Liimaluentopärinöissäni päätin ilmeisesti kokeilla muinaisia tekniikoita korvakorujen valmistamiseksi, koska lähdin työstämään niitä softiksesta ja Erikeeperistä. Ajattelin, että näin saan korviksista mahdollisimman kevyet, mutta täysin aliarvioin softiksen imevyyden. Yritin siis sinetöidä softiksen huokoista pintaa vedellä ohennetulla liimakerroksella, mutta surukseni tästä ei ollut mitään apua, kun lopulta lähdin maalaaman softista. Softis imi maalia itseensä kuin mikäkin sieni.

Sitten alkoi pakka hajota...

Kommellukset korvisten kanssa eivät todellakaan loppuneet tähän, koska maalauksen jälkeen suunnitelmani oli ensin täyttää suun ja silmien aukot mustalla UV-hartsilla. Tämän jälkeen suunnitelmaan kuului peittää koko alien kauttaaltaan kirkkaalla hartsilla, ja näin myös tein, mutta lopputulos menikin vähän mönkään.

Raukat ;___;

Jotenkin hartsin alle muodostui ilmakuplia silmäkuoppien alueelle, mikä ei niin paljoa häirinnyt ja näytti oikeastaan ihan hauskalta. Se, missä olin todella tehnyt virheen ajattelemattomuudessani, oli alieneiden sierainten kohdalla. Silmät ja suun maalasin mustaksi akryylimaalilla, mutta sieraimet piirsin tussilla. Tarkemmin sanottuna vesiliukoisella tussilla. Tämä aiheutti sen, että nestemäinen hartsi lähti liuottamaan tussia, ja lopputulos oli se, että alienit kärsivät jostain oudosta nenäverenvuodosta.

Sivuhuomiona: hioin valmiiden korvispohjien pinnoitteen vekkulaan, jotta pystyin maalaamaan ne. Tämän jälkeen dippasin maalatut napit UV-hartsiin ja kovetin pinnan.
Tämä sentään toimi. 

Traconin jälkeen löysin itseni pärisemästä taas korvisten parista, ja tällä kertaa muutin suunnitelmaani sen verran, että en ohentanut liimaa, jolla peitin softiksen. Tämä sinänsä toimi ihan hyvin, mutta liimapinta muuttui kerros kerrokselta epätasaisemmaksi. Fiksu ihminen olisi tässä kohtaa aloittanut alusta, mutta halusin jostain syystä jatkaa valitsemallani tiellä. Maalaaminen sujui nyt huomattavasti helpommin ja nopeammin, mutta maalipinta korosti alieneiden muhkuraisuutta entisestään. Edelleen kuitenkin jatkettiin eteen päin, koska ajattelin, että voisin pelastaa tilanteen UV-hartsin avulla. Näiden uusien korvisten hartsipinnoitteeseen lisäsin myös glitterjauhetta. Pohdin tätä jo ensimmäisen parin kohdalla, mutta en tohtinut ennen Traconia lähteä testaamaan. Hyvä niin, koska mielestäni glitter ei ainakaan parantanut lopputulosta. Jauhe teki hartsista jokseenkin samean ja samalla silmien syvyys häivettyi.

Vihaan näitä enemmän kuin ensimmäistä paria.

Sitten aloitettiin kolmas pari, jonka teinkin paljon järkevämmällä ja nopeammalla tavalla. Suotta olin lähtenyt sekoilemaan liiman kanssa, kun matalalämpömuovit ovat olemassa. Tällä kertaa softispohja sai siis Pearly-worblan päällensä, minkä maalaaminen oli typerän helppoa. Kaikista virheistäni oppineena lopulta sain kuin sainkin korvikset valmiiksi.

(Siis ihan niinku en ois tehnyt mitään tämmöstä koskaan aikasemmin :D)

Tässä on jo jotain järkeä!

Sen verran kikkailin, että silmien ja suiden täyttöhartsiin sekoitin mustan värin lisäksi violettiin vivahtavaa glitterjauhetta. Päätin kuitenkin jättää koko homman peittävän hartsikerroksen tällä kertaa pois, ja toteuttaa kiillon ihan vain lakkaamalla päät. Aluksi lakkasin päät muutamaan kertaan tavallisella askartelulakalla, mutta se jätti jälkeensä hieman inhottavia siveltimenjälkiä. Päädyin lopulta kääntymään ihan kynsilakan puoleen, mikä toimi oikein mukavasti.

@____@

Siinä vaiheessa, kun kankaat olivat hallussani uskalsin myös tilata Momolle peruukin. Ei ollut mitään takeita siitä, että peruukki ehtisi minulle ajoissa. Sain yllättyä positiivisesti, kun viikon sisällä peruukki kolahti luukusta. Jälleen kerran pohdin pitkään peruukin väriä, koska mielestäni käyttämässäni referenssikuvassa Momon hiukset eivät ole täysin ruskeat. Lisäksi löytämieni kankaiden värit olivat hieman kirkkaammat kuin referenssissä, joten lopulta päädyin tilaamaan CosCraftilatä (mistäpä muualtakaan) Yoji-mallisen peruukin värissä Mahogany Red.

Yoji - Mahogany Red

Olihan väri lopulta todella punainen, mutta omasta mielestäni se kuitenkin sopi yhteen muiden puvun värien kanssa. Muotoilin peruukin viimeisenä, minkä jälkeen sovitin koko pukua päälle ja tein samalla meikkitestin. Hyvä, että testasin, koska tuo ensimmäinen meikki ei toiminut yhtään. Momon designissa on gyaru-vaikutteita, mutta tästä huolimatta Momo näyttää tosi tavalliselta animehahmolta, joten päätin itse pitää meikin hyvin hillittynä. Yritin kuitenkin viedä meikin värimaailmaa vähän gyaru-suuntaan (eli oranssiin ja kunnon pinkkiin), mutta tämä oli juuri se, mikä ei toiminut kokonaisuuden kannalta ollenkaan.

Tässä kohtaa ahdisti niiiiiiin paljon se, miltä Momo tulisi lopulta näyttämään ja tuntumaan päällä.
Myöskin anteeksi suttukuva :<

Meikin värit menivät siis täysin remonttiin, ja Traconissa naama näytti paljon paremmalta. Oranssit ja pinkit vaihtuivat hempeisiin vaaleanpunaisiin silmämeikin ja huulten osalta. Vähän muka harmittelen sitä, että käännyn nykyään niin paljon yhden ja saman meikkipaletin puoleen, mutta se nyt näyttäisi toimivan minun naamassani.

Momo tarvitsee uudet piilarit, mutta muuten tykkäsin tästä naamasta!

Jouduin siis tauottamaan pukuhommia hetkellisesti, koska meneillään oli mm. muutto ja maailmanmatkausta. Tämän lisäksi olen ollut (jälleen) pienoisessa jumissa Zeldan ja värjäyssäätöjen osalta. Ajatukset ja aika olivat siis pyörineet pitkään kaikessa muussa kuin cosplayssa, joten tarvitsin jonkinlaista tekohengitystä uuteen alkuun. Tämän vuoksi otin Momon työnalle, vaikka keskeneräisiä pukujakin olisi ollut tarjolla.

Kuva: Anniilaugh
Minä ottamassa omia pantsukuviani.

Olen sanonut tämän varmaan jo niin monta kertaa eri pukujen kohdalla, mutta halusin tehdä jotain nopeaa, yksinkertaista ja hauskaa, johon voisin vain upota hetkeksi stressaamatta sitä, että tuleeko puku oikeasti valmiiksi tai että onko kankaan väri nyt ihan täysin oikea. Kaiken Zelda-tuskailun lomassa tarvitsin myös ihan rehellisen onnistumisen kokemuksen (blogin nimi ei ole turhaan Epätoivo). Ehkä jopa ensimmäistä kertaa Momo oli juuri niin näppärä ja helppo, kuin suunnittelinkin.

Yksi parhaista asioista Momossa on myös se, että saan perseillä naamallani.

Jollekin toiselle se, että voi tehdä vähän sinne päin, voi olla se vapauttavin tapa työskennellä. Olen löytänyt itsestäni tämän vastakohdan. Tässä vuosien aikana on tullut huomattua se, että minä nautin nimenomaan sellaisesta tekemisestä, mihin pystyn uppoutumaan syvälle ja viilaamaan yksityiskohtia kohdalleen. Momo on helppo ja yksinkertainen puku, mutta juuri sen takia se oli minulle projekti, jota tässä hetkessä tarvitsin; ei mitään järjetöntä suunnittelua tai pohdintaa, vaan ihan rehellistä tekemistä ja vanhan tiedon hyödyntämistä. Varmistusta siitä, että kyllä minä osaan näitä hommia, vaikka Zelda taisteleekin vastaan ja keskeneräiset puvut kummittelevat.

Kuva: Anniilaugh
Fun fact: Hankin Momolle ihan tarkoituksella alkkarit, joita vilautella.

Nautin myös suuresti siitä tunteesta, kun saan valmiiksi asioita, joten Momo oli tapa rapsuttaa myös tuota kutinaa. Lisäksi uusi työhuone hakee edelleen järjestystään, ja Momo osoittautui erittäin hyväksi koeajopuvuksi ennen isompien projektien aloittamista.

Kuva: Anniilaugh
Alienit pyörivät kuin hyrrät, mutta se ei haitannut!

Nautin Dandadanista suuresti ja Momo pukuna oli hyvin luonteva käyttää. Helppoutensa puolesta voi olla, että Momoa tullaan käyttämään enemmänkin tulevaisuudessa. Dandadan on tarjonnut muitakin pukuhaaveita, kuten Okarun useammassa olomuodossaan, ja olisi aivan hulvatonta päästä kuvaamaan sarjan hahmoja aivan sekoilumielessä. Olen kuitenkin luvannut itselleni, että seuraavana vuorossa on kaappien tyhjennys keskeneräisistä projekteista. Listalla ensimmäisenä ovat Zelda ja Jinshi.

Fukka kiittää!